Nordic NeWS 2012 #1

#04
NORDIC
GROUP
Uusi Microprop DC2
8–
9
– onnenpotku Marcukselle
Marcus odottaa kevättä
12
–1
3
4–
5
tiltillä
kasvot engconin uudella roto
Mählersiltä
10
–1
1
Uusi alusterä
Lumilautailun MM-näyttämölle
Tältä vuodelta
voi odottaa
paljon!
Monet aloittavat uuden vuoden lupaamalla yhtä jos
toista. Vuosien mittaan, ja omasta kokemuksestani
olen oppinut että lupauksia on helpompi antaa
kuin pitää.
Siitä huolimatta uskallan luvata yhden asian,
nimittäin, että vuodesta 2012 tulee äärettömän
mielenkiintoinen asiakkaillemme. Se johtuu jatkuvasta parannus- ja kehitystyöstämme, joka tänä
vuonna tarjoaa poikkeuksellisen paljon uutuuksia
ja lanseerauksia.
Uuden kaivukoneille tarkoitetun Microprop DC2
-ohjausjärjestelmän olemme juuri esitelleet. Sen
monista eduista haluan korostaa sitä, että se
täyttää uusimman kansainvälisen turvallisuusstandardin ehdot ja että se tarjoaa mahdollisuuden
valita tela- tai pyöräohjauksen sekä puomikäännön.
Sen lisäksi Mählers esittelee kuorma-autoihin
uuden sukupolven alusterät HB3-N:n ja HB5-N:n,
jotka korvaavat aiemmat myyntimenestykset
MS3:n ja MS5:n. Alusterille olemme sitä paitsi kehittäneet uuden ohjausjärjestelmän MC2:n, jolla
voidaan ohjata myös auraa.
Markkinoille on tulossa lumen poistoon myös
uusi etuaura Flexiway. Kuten nimi antaa ymmärtää,
se on joustava aura, jolla voidaan aurata niin lunta
ja jäätä kuin mustia teitäkin. Flexiway on rakennettu
huomioiden myös nykyajan tiestö, jossa on kierrettäviä nopeusesteitä ja liikenteenjakajia.
Lisäksi aloitamme piakkoin uuden EC226:n sarjatuotannon 18-26 tonnin kaivukoneille. Tiivistäen
voi sanoa, että se on sovitettu 22-26 tonnin suosittuun kokoluokkaan, siinä on täysi keskusvoiteluvalmius, se on entistä vankempi ja helppohuoltoisempi,
sovitettu pyörivälle suurvirtausliittimelle ja sitä voidaan kallistaa 45 astetta. Sen jälkeen vuoroon tulee
uusi EC218, malli, jossa on samat hyvät ominaisuudet kuin 226:ssa mutta 12-18 tonnin koneille
sovitettuna.
Ymmärrätte varmasti, että meistä engcon-konsernissa tuntui mukavalta, kun vuosi 2012 pyörähti
käyntiin. Ja siksi toivonkin nyt, että teitä kiinnostaa
tietää miten uudet tuotteemme voivat parantaa
tuottavuuttanne ja kannattavuuttanne.
P.S. Tässä numerossa esittelemme perusteellisemmin Microprop DC2:n ja seuraavassa engcon
Nordicin numerossa muut uutuutemme.
Nähdään
keväällä!
Asiakkaidemme tapaaminen on sekä mukavaa että tärkeää. Siksi
messuilla ja muilla tapahtumilla on engconille paljon merkitystä.
Saamme tilaisuuden esitellä tuotteitamme, erityisesti uutuuksiamme. Yhtä antoisaa on tavata asiakkaitamme, sekä nykyisiä että
mahdollisia tulevia, jotka antavat meille tärkeää palautetta ja auttavat meitä työssämme.
Näillä messuilla odotamme tapaavamme teidät tänä keväänä:
16–21
HUHTI
Vei & Anlegg, Norja
24–26
MaskinExpo, Ruotsi
27–28
Borgeby Fältdagar, Ruotsi
TOUKO
TOUKO
KESÄ
30–1
ELO–SYYS
SYYS
2
www.en.intermat.fr
9–13
20–22
Sten Strömgren
Markkinointivastaava, engcon
Group
Intermat, Ranska
www.mgf.no/cat/59.aspx
www.maskinexpo.se
www.borgebyfaltdagar.se
Finnmetko, Suomi
www.eng.finnmetko.fi
Entreprenad Expo, Ruots
www.entreprenadexpo.se
PS! Tervetuloa sivuillemme facebookiin: facebook.com/engcon
”Aura kulkee
hienosti ja
vakaasti”
Nyt testataan uuden Flexiwayetuauran esisarjaa.
Mählersiltä
uusi etuaura
Nyt se on tulossa, Mählersin uusi etuaura Flexiway.
Kuten nimikin antaa ymmärtää, se on joustava aura, jolla pystyy
auraamaan lähes kelillä kuin kelillä.
– Se on tosi hyvä, sanoo Joakim Furrer, joka on koeajanut auraa
ja osallistunut sen kehitystyöhön.
Vielä ei uusi kuorma-autoihin tarkoitettu etuaura ole sarjatuotannossa,
mutta kevättalvella esisarjan viittä auraa koeajetaan Pohjois-Suomen
ja Pohjois-Ruotsin teillä.
– Se on mielenkiintoinen projekti, sillä auran rakenne perustuu
osittain uusille periaatteille, Joakim Furrer sanoo.
Uutta on muun muassa se, että aura on kiinnitetty kahteen teleskooppivarteen, joilla sitä voidaan siirtää sivusuunnassa. Aura on tavallista etuauraa kevyempi ja lepää suoraan terän päällä. Hydraulisesti
säädettävän paineen ansiosta aura voidaan säätää alustan mukaan,
esimerkiksi kuivalle asfaltille tai kovalle jäälle.
Uusi aura on lisäksi nivelletty keskeltä, joten se myötäilee
paremmin kuperaa, keskeltä korkeammaksi höylättyä tietä.
– Auraan on tehty pieniä hienosäätöjä matkan varrella, mutta nyt
olen tyytyväinen. Aura kulkee hienosti ja vakaasti, tärinöitä ja ääntä on
tosi vähän. Se on myös kevyt, joten se kuluttaa vähemmän autoa, ja sillä
voi aurata jopa 80 kilometrin tuntinopeudella, Joakim Furrer sanoo.
Suunnitelmissa on toimittaa ensimmäiset uudet Flexiway-etuaurat
asiakkaille syyskuussa.
Mählers vahvistaa toimintojaan uudella
myyntipäälliköllä
Parin finanssikriisiä seuranneen vaikean vuoden jälkeen Mählersin
tilauskanta ja kiinnostus yrityksen uusiin tuotteisiin ovat lähteneet
uudelleen kasvuun.
Pystyäkseen vastaamaan näihin haasteisiin Mählers vahvistaa
joukkuettaan uudella myyntipäälliköllä, Ann-Catrin ”Anki” Abbingilla.
– Olen sekä ylpeä että iloinen, hän sanoo.
Ann-Catrin Abbing on 45-vuotias ja asuu
Örnsköldsvikissä. Hän on työskennellyt myyntitehtävissä käytännöllisesti katsoen koko työikänsä,
viimeksi Kopparbergsin panimoiden ja Procuratorin myyntipäällikkönä.
– Kun sain mahdollisuuden vahvistaa Mählersin
erittäin pätevää myyjäkaartia, tunsin sekä ylpeyttä
että iloa. Odotan pääseväni rakentamaan ja kehittämään myyntitiimiä yhdessä toimitusjohtajamme Hans
Hansesin ja muiden kollegoiden kanssa, hän sanoo.
Esimiehenä hän on sekä sitoutunut että tuloshakuinen. Ja näkee suuria mahdollisuuksia Mählersillä.
– Mählers on myynyt hyvin ja se on arvostettu
tavaramerkki. Tärkein tehtäväni on yhdessä työtovereideni kanssa kehittää entisestään myyntiä ja
sopeuttaa se entistä kovemmin kilpailtujen markkinoiden vaatimuksiin.
3
ilee
engconin uusi rototiltti muoto
lumilautailun MM -näyttämön
”Tästä rampista
tulee noin 8,5 metriä
korkea”
Parikymmentä henkilöä pystyttää kuumeisesti suurta tukikehikkoa teräsputkista.
Lämpömittari näyttää kymmentä pakkasastetta ja Holmenkollenin kuuluisasta hyppyrimäestä on kovaa vauhtia
muovautumassa aito quarterpipe lumilautailun MM-kisoihin.
Ja siinä työssä engconin
uudella rototiltillä EC226:llä on
tärkeä rooli.
4
Rakennustyöstä vastaa hollantilainen tapahtumajärjestäjä Stage Co. Yleensä se rakentaa suuria
valo- ja äänijärjestelmiä eri puolille maailmaa. Työnjohtajana toimivalle Tom Erikille tämä projekti
on kuitenkin erityisen mielenkiintoinen.
– Olen innokas lumilautailija, joten tämä on mukavaa vaihtelua siihen, mitä tavallisesti teemme.
– Tästä rampista tulee noin 8,5 metriä korkea ja jyrkimmässä kohdassa lautailijoiden nopeus
kohoaa noin 100 kilometriin tunnissa, kertoo Tom Erik, jolla on kymmenen päivää aikaa saada
kaikki valmiiksi.
Mielenkiintoinen yhdistelmä
Aivan teräsputkikehikon edessä on satoja kuutioita lunta, joka on levitettävä kehikon ympärille.
Saadakseen rampista mahdollisimman kätevästi oikeanmuotoisen tapahtumayhtiöllä on apunaan
engconin rototiltillä varustettu tuliterä Volvo EC240.
Kaivuri on Volvo Maskin A/S:n esittelykone, joka on varustettu engconin uusimmalla rototiltillä,
pian sarjatuotantoon tulevan uuden EC226:n esisarjan mallilla.
EC226 on tarkoitettu 18-26 tonnin koneille ja sopii näin täydellisesti Volvoon, joka on yksi monista 22-26 tonnin suosikkiluokkaan kuuluvista kaivukoneista.
Juuri tämän yhdistelmän ansiosta – uusi Volvo -kaivuri ja engconin uusi rototiltti – moni halusi
rakentamaan Holmenkollenin quarterpipea.
Mählers
– oikea valinta
Kennethille
– Se kulkee äärimmäisen äänettömästi, sanoo Kenneth
Skinnars, joka on erittäin tyytyväinen Mählersin auroihin.
Petolahtelainen Kenneth Skinnars on tunnettu urakoitsija Vaasan seudulla.
Se on tulosta yli 25 vuoden kokemuksesta, monipuolisuudesta sekä
huolellisesti valituista varusteista.
Työ Holmenkollenilla sopi täydellisesti lumilautailua harrastavalle Tom
Erikille.
Konekannassa on kuorma-autoja, pyöräkuormaajia
ja 19 tonnin ajoneuvonosturi, jonka ulottuma on 14,5
metriä, joten Kenneth Skinnars voi ottaa hoitaakseen
useimmat maarakennus- ja kuljetustyöt. Lisäksi hän
myy multaa ja soraa useita eri raekokoja.
Myös lumityöt ovat yritykselle tärkeitä ja niihinkin
se on varustautunut hyvin. Kennethillä on Scaniassaan Mählersin luotettava ja tehokas kolmikko: 3,7
metriä leveä Rossö 2000 -alueaura, Mählersin sivuaura SP-14 sekä MS-5 alusterä.
– Yhdistelmä toimii erinomaisesti, Kenneth sanoo.
Etuaura on kaksiteräinen malli, varustettu sohjoterällä ja joustavalla terästerällä sekä kumipyörillä. Aurauskulma ja kaari ovat hydraulisesti säädettäviä.
– Siitä ei kuulu lähes minkäänlaista ääntä sisälle
ohjaamoon tai lähistölle, Kenneth jatkaa.
Auralaitteiden käsittely on helppoa, mille Kenneth
osaa antaa arvoa.
– Pystyn kytkemään sivuauran kuorma-autoon
aivan yksin, sillä minulla on radio-ohjattu kaukosäädin, jota käytän, kun sovitan auraa kiinnikkeeseen.
5
Mählersin lumikuormaaja poistaa tehokkaasti suuret lumimäärät.
Talvi jakoi Ruotsin kahteen osaan – lähes
lumettomaan eteläiseen sekä pohjoiseen,
jossa lunta tuli taivaan täydellä.
Niinpä tienpitäjät ovat saaneet paiskia
pohjoisessa kovasti töitä pitääkseen kadut
ja aukiot lumettomina.
– Ehdimme aurata vain muutaman
kierroksen, kun pienemmät kadut olivat jo
uudelleen tukossa, kertoo Daniel Sydlén,
Skellefteån kunnan koneenkuljettaja.
”
n
tö
ä
m
ö
ly
n
o
ja
a
a
rm
o
u
”Lumik
Mählersin lumikuormaaja on
saanut uuden ohjausjärjestelmän ja ympäristömoottorin.
– Lumikuormaaja on lyömätön,
Daniel Sydlén toteaa.
Lumen poisto maksaa Ruotsin kunnille miljoonia kruunuja vuodessa, joten
työtä pitää koko ajan tehostaa. Siksi Skellefteån kunta on monien muiden tapaan päättänyt hankkia Mählersiltä uuden lumikuormaajan.
– Lumikuormaaja on lyömätön laite, kun lunta on kuljetettava pois nopeasti ja
varmasti suuria määriä, Daniel Sydlén sanoo.
Skellefteån kunta käyttää useita eri työmenetelmiä saadakseen lumen ulos
kaupungista. Daniel Sydlén käyttää aivan uutta Mählersin lumikuormaajaa
kahdella eri tavalla. Jos tilaa on, Daniel heittää lumen aurausvallin yli. Jos tilaa
ei ole, lumi kuormataan suoraan kuorma-auton lavalle.
Tällä kertaa Daniel heittää lumen tienvarteen ja tekee näin tilaa uudelle auraukselle.
– Tämän pätkän olen ajanut jo pari kertaa tänä talvena, kertoo Daniel samalla,
kun hän työntää lingon aurausvalliin Mullbergsvägenillä.
6
Paljon etuja
Hän kiittelee Mählersin lumikuormaajan rakennetta, jolla pystyy poistamaan kovaksi pakkautuneen lumen ja jonka uusin sukupolvi on varustettu Mercedeksen
ympäristömoottorilla sekä uudella proportionaalisella ohjausjärjestelmällä.
– Uusi ohjausjärjestelmä on paras kaikista, väittää Daniel ja kehuu, kuinka tarkasti ja pehmeästi toimintoja voi ohjata.
Hän painottaa myös, että pieni ohjausvipu on käytössä niin ergonominen, etteivät tunnit pyöräkuormaajassa tunnu liian raskailta.
Uuteen ohjausjärjestelmään kuuluu myös näyttö, josta kuljettaja saa kaikki tarvittavat tiedot muun muassa moottorilämpötilasta, polttoaineesta, kierrosluvusta
ja kuormitusvahdista.
Nørreportin
kunnostus asettaa
tiukat vaatimukset
Keskellä Kööpenhaminaa sijaitsevan Nørreportin aseman kunnostuksessa turvallisuudelle
ja joustavuudelle asetetaan poikkeuksellisen
tiukat vaatimukset.
Reino ja Timi Hansenin – isä ja poika – on
varmistettava, että kaikki sujuu havereitta urakoidessaan asemalla engconin rototilteillä varustetuilla kaivureillaan.
Urakkaa johtaa Arsleff Rail A/S, joka on Tanskan johtava rautatieurakoitsija.
Työ on tarkkaa, sillä se saa häiritä mahdollisimman vähän maanalaista junaliikennettä ja liikennettä katutasossa. Siitä syystä suuri osa työstä on tehtävä
iltaisin, öisin ja viikonloppuisin.
Tapaamme täällä Reino ja Tim Hansenin, isän ja pojan, jotka tekevät
kaivutöitä kylki kyljessä. Tim engconin EC20-rototiltillä varustetulla Hydrema
M1700:lla ja isä Reino Takeuchi TB175:llä. Mutta kohtapuolin Reino saa
oman uuden unelmakoneen.
– Se on Takeuchi TB285, johon tulee rototiltti ja integroitu koura, muuten
tämä ei oikein suju, huikkaa Reino ohjaamosta samalla, kun vierestä kulkee
autoja, busseja, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita yhtenä virtana.
Nørreportin asema on täysin maan alla ja se on Tanskan vilkkain asema,
jonka kautta kulkee päivittäin 165 000 matkustajaa. Syy on aseman keskeinen sijainti lähellä Strögetin kauppakatua ja se, että asemaa käyttävät niin
lähi- ja kaukojunat kuin metrokin. Myös Öresundin juna pysähtyy Nørreportissa.
Mutta nyt asemaa kunnostetaan ja modernisoidaan. Laitureita pidennetään,
asemasta tehdään sisältä valoisampi ja sisäilmasta parempi uuden ilmanvaihtojärjestelmän avulla. Kaikkiaan investointi maksaa noin 1,2 miljardia
kruunua ja työn lasketaan valmistuvan vuonna 2014.
KATSO VIDEO osoitteessa
engcon.com/finland
7
Uusi Microprop DC2
– onnenpotku Marcukselle
Marcus Hägg etsi rototiltillä
varustettua lyhytperäistä
Cat-kaivuria – ja sai kaupan
päälle uuden Microprop DC2
-ohjausjärjestelmän.
– Minulla kävi parempi tuuri
kuin osasin odottaakaan.
Olen tosi tyytyväinen ohjausjärjestelmään, Marcus sanoo.
Marcus Hägg ajoi noin kymmenen vuotta metsäharvesteria toisen palkkalistoilla. Kolme vuotta
sitten hän kuitenkin muutti suunnitelmia ja perusti Sunneen oman Häggs Gräv -yrityksen ja
alkoi tehdä erilaisia maarakennusurakoita melko
vanhalla Cat 307:lla.
– Talon pohjia, vesi- ja viemärihommia, kuivatusta, tierakennusta, purkutöitä, kaapelitöitä…
Minulle käy lähes työ kuin työ, Marcus nauraa.
Mutta aina asiat eivät suju niin kuin oli ajatellut. Marcus alkoi kaivata takaisin metsään –
”viihdyin hyvin metsätöissä” – ja laajensi yrityksen toimintaa harvesterilla, ja ensin yhdellä ja
sitten toisella kuormatraktorilla …
– Työt sujuvat hyvin ja nyt minulla on kaksi
työntekijää, Marcus nauraa.
Vaihtoi uudempaan
– He ovat saaneet ohjausjärjestelmästä tosi onnistuneen, sanoo
Marcus Hägg, joka sai uuden Microprop DC2:n kaupan päälle ostettuaan
esittelykoneen MaskinExposta.
Viime keväänä Marcus kuitenkin halusi vaihtaa
vanhan kaivukoneensa uudempaan ja parempaan.
– Halusin edelleen Catin, lyhytperäisen, mieluiten rototiltillä, jota minulla ei ollut vanhassa
koneessa, Marcus sanoo.
Viime vuoden Maskin Expossa sattui olemaan
esittelykone, jossa oli kaikki se, mitä hän halusi
– ja vähän enemmänkin. Kone oli engcon EC10
-rototiltillä ja uuden Microprop DC2 -ohjausjärjestelmän prototyypillä varustettu Cat 308 DCR.
Marcus tarttui tilaisuuteen ja osti koneen
Maskin Expon jälkeen.
– Se oli onnenpotku. Enhän minä ollut ostamassa ohjausjärjestelmää, mutta nyt olen erittäin iloinen siitä, että se tuli mukana. Ohjausjärjestelmä on erittäin onnistunut.
Marcus kehuu DC2:ta helpoksi käyttää. Ja
tuki ja asetukset hoituvat omalla pc:llä.
– Mutta kaikkein tyytyväisin olen hallintavivussa olevaan telojen ohjaukseen, se on todella
hyvä.
Lisätietoa
Microprop DC2:sta on
kampanjasivustollamme
www.engcon.com/dc2
8
Markkinoiden
turvallisin ohja-
usjärjestelmä
Microprop DC2 faktat
Markkinoille esiteltiin äskettäin engconin uusi ohjausjärjestelmä
Microprop DC2.
Kun projekti käynnistettiin, sen tavoite oli yhtä itsestään selvä
kuin vaikeakin.
– Meidän piti kehittää markkinoiden turvallisin ohjausjärjestelmä rototilteille, sanoo Roberth Jonsson, DC2:n kehittäneen
engconin tytäryhtiön Micropropin projektijohtaja.
Tammikuun 1. päivänä astui voimaan uusi turvallisuusstandardi ISO 13849-1. Se on aiempia kattavampi ja asettaa tiukat vaatimukset kaikille ohjausjärjestelmään sisältyville osille, kuten hydrauliikalle,
elektroniikalle ja ohjelmistolle.
Roberth Jonsson voi tyytyväisenä todeta, että tavoite saavutettiin.
– Mittava työmme, ja kaikki siinä tekemämme muutokset, olivat välttämättömiä voidaksemme nyt –
ilman epäilyksen häivääkään – vakuuttaa, että Microprop DC2:lla varustetut engconin rototiltit täyttävät
konedirektiivin vaatimukset ja tekevät koneenkuljettajien työympäristöstä turvallisemman.
Yksi uuden turvallisuusstandardin ja DC2:n kantavista ajatuksista on, että ohjausjärjestelmän mahdollinen vikaantuminen ei saa aiheuttaa hankalia ja vaarallisia tilanteita.
– Esimerkiksi oikosulkuun joutunut kaapeli ei saa lähettää virheellisiä signaaleja ohjausjärjestelmään. Ja estääksemme hydrauliventtiilin mahdollisesta juuttumisesta aiheutuvat vaaratilanteet, meillä
on aina kaksi sarjaan kytkettyä venttiiliä, Roberth Jonsson kertoo.
Painevahdit
Järjestelmässä on painevahdit, jotka varoittavat vaarallisista tilanteista, sekä myös ohjausvipujen valvonnasta. Lisäksi Microprop DC2:ssa on omat valvontasignaalit ohjausrullille ja painikkeille.
– Tämä on täysin uuden sukupolven ohjausjärjestelmä, Roberth Jonsson tiivistää.
Microprop DC2 sopii markkinoiden kaikkiin konemerkkeihin ja siinä on paljon uutuuksia – esimerkiksi
mahdollisuus tela- ja pyöräohjaukseen sekä puomikääntöön – ja lisää on tulossa, Roberth Jonsson lupaa.
– Tuomme keväällä markkinoille Android-sovelluksen älypuhelimille. Se tulee entisestään yksinkertaistamaan tukitoimenpiteitä. Silloin järjestelmän voi päivittää paikan päällä Bluetooth-yhteydellä ja
puhelimella ja saada apua asetusten muuttamiseen ja järjestelmän diagnosointiin.
Edut ja uutuudet
+ Hyväksytty uuden turvallisuusstandardin
ISO 13849-1 mukaisesti
+ Mahdollisuus etätukeen älypuhelinsovelluksella sekä pc:llä ja usb-kaapelilla.
+ Mahdollisuus tela- ja pyöräohjaukseen
sekä puomikääntöön
+ Ohjaus jopa kuudella ohjausrullalla
+ Nopea asennus, sillä kaikki kytkennät
tehdään pikaliittimillä
+ Hienosäädöt voidaan tehdä MicroConftietokoneohjelmalla ja säätöjen vaikutuksia voi seurata välittömästi rototiltin
käytön aikana
+ Lisäsäätimien ansiosta koneen vipuja ei
tarvitse vaihtaa
+ Järjestelmä tekee varmuuskopion
sekä ohjaamo- että kytkentämoduulin
asetuksista
+ Näyttö hälytyksille sekä tietyille
asetuksille
+ Tuotonjakoventtiilin kaksoistoiminto
+ Vankka rakenne lisää toimintavarmuutta
+ Kytkentämoduuli on sijoitettu rototilttiin
9
KATSO VIDEO osoitteessa
engcon.com/finland
Mählersin uusi alusterä vakuuttaa
Talvella 2011/2012 monilla urakoitsijoilla oli vähemmän auraustöitä.
Toisaalta ne, joilla on alusterällä varustetut kuorma-autot, pystyivät jatkamaan
”kesätöitä” – kuten Ytterhogdalissa asuva Erik Åsén, joka on asentanut
Mählersin uuden HB5N-alusterän Scaniaansa.
– Alusterä on paljon vakaampi, toinen etu on suurempi maavara, hän kiittelee.
10
Alusterän ansiosta Erik Åsén voi
tehdä tietöitä ilman tiehöylää.
Kun Mählers esitteli kuorma-autoihin tarkoitetun uuden sukupolven alusterät
– kiinteän alusterän HB3N ja käännettävän alusterän HB5N – ei Erik Åsén
jäänyt miettimään. Valinta oli päivänselvä, kun hänen piti varustaa uusi Scania
R560 -autonsa mahdollisimman tehokkaaksi ja monikäyttöiseksi. Alusterän
lisäksi kuorma-auton varustukseen kuuluvat Mählersin alueaura Rossö 2000
sekä sivuaura 45 kahdella työntösylinterillä.
Uudet alusterät – jotka korvaavat myyntimenestykset MS3 ja MS5 – on
päivitetty perusteellisesti.
+ Helpompi asennus yleiskiinnikkeillä, jotka asennetaan pulttaamalla
hitsauksen sijasta.
+ Matalampi rakennekorkeus jättää enemmän maavaraa
+ Tukevampi terä ja kiinnitys
+ Uusi ohjausjärjestelmä, joka voidaan yhdistää myös muihin auralaitteisiin
Talvella testiajoja ajanut Stellan Olofsson kiittelee ohjausjärjestelmää.
Kolme autoa
Hän ajoi puutavara-autoa 18 vuotta, mutta perusti oman yrityksen vuonna
1999. Yrityksessä on tänä päivänä kolme työntekijää, yhtä monta kuorma-autoa, kaksi Scaniaa sekä Mercedes. Kahta autoista käytetään talvella auraukseen ja kesällä asfaltin ajoon Svevialle. Kolmatta käytetään vuoroin lietteen ja
vuoroin puutavaran ajoon.
– Laskeskelin, että ohjausjärjestelmässä olisi aluksi vähän ongelmia, olihan
se aivan uusi. Mutta käytössä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia, sanoo Stellan
ja listaa etuja.
– Sitä on helppo käyttää. En kuulu tv-pelisukupolveen, mutta sitä on mahdottoman helppo ohjata joystickillä – tosi helppo. Sekin on käytännöllistä, että
voi ohjata sekä auraa että alusterää samalla yksiköllä. Se vie vähemmän tilaa, ja
ohjausyksikkö on asennettu mukavaan työasentoon käsinojaan.
Ilmiselviä etuja
Palatkaamme Ytterhogdaliin, jossa Erik Åsén juuri tänä päivänä tekee kesäisempiä töitä väkivahvalla 8x4*4 Scaniallaan, jonka neljästä akselista kaksi
on vetävää. Hänen pitää sorastaa ja höylätä tie, ja siinä työssä alusterän edut
tulevat selvästi näkyviin. Tottunein kädenliikkein Erik levittää soran tasaiseksi
kerrokseksi, ja toisen kuorman jälkeen on höyläyksen vuoro.
Erik ajaa hitaasti levitetylle soralle ja asettaa terän tarkasti oikealle korkeudelle. Materiaali leviää tasaiseksi ja ohueksi pinnaksi.
– Tällaisissa töissä minun ei koskaan tarvitse haeskella tiehöylää, voin hoitaa
koko urakan itse, Erik kertoo.
Kolmen ajon jälkeen tie on sileä kuin lattia, ja Erik selittää, miksi hän ei voisi
ajatellakaan kuorma-autoa ilman alusterää.
– Käytän sitä ympäri vuoden, talvella jäähöyläykseen ja aurattujen teiden
tasoitukseen. Alusterä tekee kuorma-autosta paljon monikäyttöisemmän.
– En kuulu tv-pelisukupolveen, mutta
sitä on mahdottoman helppo ohjata
joystickillä, sanoo Stellan Olofsson, joka
pitää uudesta ohjausjärjestelmästä.
11
Marcus odottaa
kevättä
Marcus Sjöberg, vasemmalla, ja yrityksessä työskentelevä André Olson odottavat pääsevänsä kevättöihin Drivex T250:llä.
Kevään merkit voivat olla hyvinkin erilaisia.
Marcus Sjöbergille, 27 v, merkki on se, että hän saa kytkeä
harjalaitteensa, Drivex T250:n, pyöräkuormaajaan ja aloittaa
talven jälkien siivoamisen.
– Työtä on paljon, mutta sitä minä odotan, Marcus sanoo.
Marcus kuuluu todelliseen urakoitsijaperheeseen. Isoisä Allanilla oli yrityksessään kuormaautoja ja maansiirtokoneita, samoin Assar-isällä.
Nyt Marcus vie perinnettä eteenpäin Sjöbergs
Entreprenadissa, jossa hänellä kaudesta riippuen on 3-5 työntekijää. Tallissa on Huddig 1260,
Ljungby L9, kaksi Volvo-telakaivuria, Volvopyöräkuormaaja ja kuorma-auto.
Työt vaihtelevat, mutta yritys tekee paljon
töitä Svensk Markservicelle, joka huolehtii Övikshemin kunnallisen taloyhtiön tarpeista. Työhön
sisältyy muun muassa lumen aurausta ja kevätpuhdistusta, sillä sora ja hiekka on harjattava
pois viheralueilta ja asfalttipinnoilta.
– Työkiireitä riittää, mutta olen löytänyt verrattoman tehokkaan menetelmän, Marcus sanoo.
Puhdasta jälkeä!
Näin se tapahtuu. Hän kiinnittää harjalaitteen
traktorikaivuriinsa ja harjaa sillä soran nurmikoil-
12
ta, leikkipaikoilta ja ojista. Perässä tulee
keräävällä T250-harjalaitteella varustettu
pyöräkuormaaja ja tekee puhdasta jälkeä!
– Puhdasta tulee! Tämä on meidän toinen
T250-laitteemme enkä voisi ajatella käyttäväni
mitään muuta. Se uskomattoman hyvä, sanoo
Marcus ja alkaa luetella etuja.
– Koska se kulkee pyörillä, ei tarvitse keskittyä
väistelemään epätasaisuuksia – sen kun ajaa
vain. Sen ansiosta voi ajaa nopeammin ja säästää
aikaa. Sitä paitsi vesisäiliö on lyömättömän suuri,
voin ajaa koko aamupäivän vettä lisäämättä.
Tehokkuutta tarvitaan. Övikshemillä on 3 500
asuntoa, joten siivottavaa riittää. Marcus aloittaa
kevätsiivouksen huhtikuun alussa ja tekee sitä
sitten noin kaksi kuukautta.
– Vaikka toisinaan ajamme kahdessa
vuorossa. Mutta mukavaa se on, tosi mukavaa!
”Olen löytänyt
verrattoman tehokkaan
menetelmän”
KATSO VIDEO osoitteessa
engcon.com/finland
13
Rototiltti tehostaa
kaapeliaurausta
Innovaatio, laatu ja luotettavuus ovat
tehneet ylivieskalaisesta Vitema Oy:stä
menestyvän yrityksen kaapeleiden
maastoasennuksessa.
Ja engconin rototilteistä on tullut
itsestään selvä lisävaruste kaapeleiden
aurausurakoissa.
– Rototiltin ansiosta kaivukone pystyy
työskentelemään optimaalisesti esimerkiksi
tienvarressa. Ja ihmetellä täytyy, kuinka
kovaa käyttöä se kestää, sillä kaapeliojien
auraus on rankkaa työtä, toimitusjohtaja
Kari Mustasaari sanoo.
14
KATSO VIDEO osoitteessa
engcon.com/finland
– Rototiltillä kaivinkonetta voi käyttää optimaalisesti, Kari Mustasaari sanoo.
Vitema Oy alkoi jo 70-luvulla rakentaa omia työlaitteita kaapelointiurakoihin. Siihen aikaan käytettiin
hydraulisiin kääntöpöytiin perustuvaa tekniikkaa.
Tänä päivänä tekniikka tuntuu kovin kaukaiselta.
Nykyisin voidaan asentaa kolme kaapelia suojaputkineen samalla kertaa. Työhön tarvitaan vain kaksi
kaivukonetta ja ohjaavilla akseleilla varustettu kaapelivaunu. Kaivukone auraa kaapeliojaa ja vetää samalla perässään yrityksen itse suunnittelemaa kaapelivaunua, joka kuljettaa kaapelia ja suojaputkea.
Yrityksellä on useita kaapeliauroja, jotka on sovitettu erilaisiin olosuhteisiin. Valmistus tapahtuu
omassa konepajassa Vieskan Terästuote Ky:ssä.
Yrityksen innovaatiokyvystä kertoo, että monet työlaitteista on suojattu patenteilla.
Tehokkaampia
Erinomainen huolto
– Kun käytämme itse suunnittelemiamme työlaitteita, voimme olla varmoja siitä, että ne ovat turvallisia ja tehokkaita, Kari Mustasaari sanoo.
Vielä paremmin työ alkoi luistaa, kun engconin
rototiltit tulivat mukaan kuvaan. Koneet työskentelevät ketterämmin ja varmemmin työmaalla. Rototiltillä kuljettaja voi myös väistää kivet ja välttää turhat
kääntymiset auran kanssa.
– Emme pysäytä liikennettä risteyksissä ja jätämme mahdollisimman vähän jälkiä maastoon, vakuuttaa Mustasaari ja lisää:
– Meillä on vain myönteistä sanottavaa engconin
rototiltistä, eivätkä työt enää sujuisi vanhalla menetelmällä.
Kaikki kolme rototilttiä ostettiin käytettyinä ja ne
ovat kestäneet hyvin, vaikka joutuvat Kari Mustasaaren mukaan koville kaapeliojien aurauksessa.
Ja varaosapalvelu toimii erinomaisesti.
– Jos olemme tarvinneet kulutusosia rototilttiin,
olemme saaneet ne nopeasti engcon Suomen varastosta. Kun soitamme varaosakaverille ja kerromme mitä tarvitsemme, niin osat ovat meillä seuraavana päivänä.
Menestyksistään huolimatta Kari Mustasaari ja
Vitema Oy eivät lepää laakereillaan. Parannuksia ja
uusia ratkaisuja etsitään koko ajan.
– Parantelemme parhaillaan kaapelivetäjän kaapelikelaa, joka on kiinnitetty rototilttiin. Tämän erikoisrakenteisen kaapelikelan ansiosta pystymme
ajamaan koneen mihin paikkaan vain tienvarteen ja
vetämään kaapelin suojaputkessa tarkasti sinne,
minne sen haluamme.
”Jätämme mahdollisimman vähän jälkiä
maastoon”
15
a
ss
o
n
n
u
k
i
k
ik
a
k
a
ss
se
k
u
ra
u
a
Lumen
Jos auraa lunta työkseen, on oltava tarkka työlaitteistaan. Sitä on Peder Norlin,
joka on aurannut työkseen Strömsundin kunnassa vuodesta 1979.
– Drivexin nivelaura on suvereeni laite.
Kesäisin Peder työskentelee vahtimestarina
leirintäalueella ja kylpylässä, talvisin hän auraa
ja hoitaa jääkenttiä.
– Työ on vapaata, pidän siitä, että voin itse
järjestellä työni.
Tietysti ehtona on se, että työt sujuvat ja ja
Pederiltä löytyy joustoa. Jos esimerkiksi yöllä
on satanut paljon lunta, ei töihin lähdön kanssa
voi viivytellä ja odottaa työajan alkamista.
Ja jotta työt sujuisivat kunnolla, tarvitaan
hyvät työkalut. Pederillä on runko-ohjattu Wille
655B sekä useita työlaitteita.
– Odotapas … Minulla on lavahaarukoita, nivelaura, jääterä, siipilumikauha, niittomurskain,
hiekoitin, lannoitelevitin, kelaleikkuri.
– Muuten se sujui hyvin, mutta jääterä oli liian
heikko.
Juteltuaan työnjohtajansa kanssa Peder sai
ostaa uuden auran. Peder tutki markkinoiden
tarjontaa ja päätyi Drivex VB280:een.
– Se vaikutti hyvältä ja kauttaaltaan vankkatekoiselta.
Monen pitkän työrupeaman jälkeenkään
Peder ei ole muuttanut käsitystään nivelaurasta.
– Se on älyttömän ketterä, kun ajaa esimerkiksi seinien ja muiden esteiden vierestä. Se on
lisäksi vakaa ja auraus hoituu nopeasti. Ja uiva
asento on hyvä, sillä aura myötäilee alustaa
eikä jää kiinni epätasaisuuksiin.
Vastaava julkaisija: Sten Strömgren, engcon GROUP Toimitus: Sten Strömgren ja Strateg Marknadsföring AB Ulkoasu & tuotanto: Strateg Marknadsföring AB Kuvat: Sten Strömgren Paino: Tetab Tryckeri
KATSO VIDEO osoitteessa
engcon.com/finland
Tarkka valinta
Peder valitsee tarvittavat työlaitteet paljolti itse.
Aiemmin hän aurasi tiet, polut ja pysäköintipaikat siipikauhalla ja jääterällä.
Peder Norlin sai itse valita auran
ja valitsi Drivex VB280:n.
201203FI
engcon, Kauppatie 25–27, FI-65610 MUSTASAARI | Puh +358 (0)6 3222815
Mählers/Drivex, Kalkkipetteri, 08700 Lohja | Puh +358 (0)50 441 7804 | Fax +358 (0)19 345 1524 | Sähköp [email protected] | www.engcon.com