Syyskokous 2013 Pöytäkirja

Naisasialiitto Unioni ry – Kvinnosaksförbundet Unionen rf
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
24.11.2013
klo 11:00 kohdat 1–16
klo 14:30 kohdat 17–20
PÖYTÄKIRJA
1. KOKOUKSEN AVAUS
Unionin hallituksen puheenjohtaja Nina Järviö avasi kokouksen klo 11.09.
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3. LÄSNÄOLEVIEN JÄSENTEN TOTEAMINEN
Todettiin, että tässä vaiheessa kokousta läsnä oli 53 jäsentä.
4. EROTETTAVAT JÄSENET
Unionin sääntöjen 3§ mukaan kolme vuotta jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet henkilöt erotetaan
järjestöstä yhdistyksen kokouksen päätöksellä. Unionin hallituksen puheenjohtaja Nina Järviö luki
toimisto- ja talousvastaava Virva Hepolammen keräämän listan nimistä.
Päätös: kokous erotti kolme vuotta jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet henkilöt Naisasialiitto
Unionista
5. LÄSNÄOLO- JA PUHEOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN PAIKALLA OLEVILLE EI-JÄSENILLE
Paikalla ei ollut yhtään ei-jäsentä.
6. KOKOUSSÄÄNTÖJEN HYVÄKSYMINEN
Vt. pääsihteeri Tetti Vähämaa esitteli uudet vuosikokoussäännöt.
Päätös: Jäsenistö hyväksyi uudet vuosikokoussäännöt.
7. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
7.1. Valitaan puheenjohtajat sekä aamupäivän, että iltapäivän kokousosioon
Aamupäivän osion puheenjohtajaksi valittiin Nina Järviö ja iltapäivän Milla Pyykkönen.
7.2. Valitaan puheenjohtajille avustajat
Avustajiksi valittiin Anna Elomäki ja Lea Rantanen.
7.3. Valitaan sihteeri
Sihteeriksi valittiinTetti Vähämaa.
7.4. Valitaan pöytäkirjan tarkastajat (2)
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Anna Huovila ja Marianne Laxen.
7.5. Valitaan ääntenlaskijat (2)
Ääntenlaskijoiksi valittiin Suvi Auvinen ja Riitta Petäjistö
8. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
8.1. Muutos kohtaan 17.2; mikäli kohdassa 16.1.2. päätettiin avata Naisasialiitto Unionin
henkilöjäsenyys muillekin kuin naisille, käsitellään seuraavaksi Tehtävät 2§. Muussa tapauksessa
siirrytään seuraavaan kohtaan. Kohdan 16.1.2 numerointi muutettiin muotoon 17.1.2
9. JÄSENMAKSUJEN SUURUUS VUONNA 2014
1
9.1. Yksilöjäsenten jäsenmaksu
Päätös: 39€ vuodessa, vähävaraisilta 26€
9.2. Yhteisöjäsenten jäsenmaksu
Päätös: 1€ / jäsenyhteisön jäsen vuodessa, enintään 450€ / jäsenyhteisö.
10. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA RAHASTOJEN HOITOKUNTIEN JÄSENTEN KOKOUSPALKKIOT
Päätös: Kokouspalkkioita ei makseta.
11. TALOUSARVIOT VUODELLE 2014
11.1. Naisasialiitto Unioni ry ja Tulva
Naisasialiitto Unionin talousarvion esitteli Tetti Vähämaa.
Jäsen Päivi Mäkelä esittää Unionin talousarvioon hoitomaksuina saatujen avustusten jakaantumisen
erittelyä sekä perusteluja, siitä mikä osa on vastikkeetonta toiminta-avustusta ja mikä osa
vastikkeellista, eli rahaston asioiden hoidosta yhdistykselle aiheutuviin kuluihin menevää (liite 5).
Perusteluja kaivataan myös Salinin osalta, koska hoitomaksu on vastikkeellista. Selvitys halutaan jo
vuosikokoukseen maaliskuussa 2014. Hoitomaksuja ei kuitenkaan erittelystä huolimatta tule sijoittaa
samaan kategoriaan ”saadut avustukset”, mutta vastikkeeton toiminta-avustus kirjataan jatkossa tähän
kohtaan.
Tulvan talousarvion esitteli Nina Järviö yhdessä Atlas Saarikosken kanssa. Talousarvioon ei tullut
muutoksia.
Päätös: Naisasialiitto Unionin ja Tulvan talousarviot hyväksyttiin ja todettiin kaksi asiaa: Erittely
hoitomaksuista pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään Naisasialiitto Unionin kevätkokoukseen
2014, mutta viimeistään vuoden 2015 talousarvion yhteyteen ja Tulvan päätoimittajan työajan nosto
on riippuvainen OKM:n tuen nousemisesta.
11.2. Ida Salinin kesäkotirahasto
Kesäkotirahaston talousarvion esitteli Helena Auvinen. Keskustelun yhteydessä tehtiin seuraavat
esitykset:
Jäsen Päivi Mäkelä esittää (liite 8) , että huoltomaalauksiin varataan vuonna 2014 5800 euroa ja varat
tähän otetaan ensisijaisesti Unionin velanlyhennyksestä tai jos tämä on kirjanpidollisesti hankalaa,
otetaan varat myymällä arvopapereita. Villa Salinissa on kiireellisiä huoltomaalaustarpeita.
Syysvuosikokous 2012 hyväksyi maalaus- ja sähkötöihin 14 000 euroa budjetin ja näistä töistä jäi osa
tekemättä.
Jäsen Päivi Mäkelä esitettää (liite 9), että hyväksytään hallintokulut kohta sillä tarkennuksella, että
pyydetään vuoden 2014 alusta alkaen kirjanpitäjältä lasku rahaston kirjanpidosta aiheutuvista
kustannuksista ja kirjataan nämä kulut kohtaan hallintokulut. Tämän seurauksena Unionin
hoitomaksua vähennetään kirjanpitokustannusten verran.
Päätös: Kiireelliset ja välttämättömät korjaukset tehdään ensi vuonna kuitenkin niin, että budjettikohta
”Korjaukset ja huolto” suunnataan ensisijaisesti maalauksiin. Päätökseen tuli lisäys, että
remontintekijöiksi pyritään ensisijaisesti hankkimaan yritys joka edustaa feministisiä arvoja tai
yrityksen henkilöstö on naisvoittoinen. Esityksen osalta ei kuitenkaan hyväksytty ehdotusta varojen
ottamisesta Unionin velanlyhennyksestä.
2
Talousarvio hyväksyttiin sekä hyväksyttiin kirjanpitokustannusten kirjaaminen budjettiin kohtaan
hallintokulut.
11.3. Helmi Tengénin testamenttirahasto
Tengénin testamenttirahaston talousarvion esitteli Helena Auvinen.
Päätös: Tengénin talousarvio hyväksyttiin ilman muutoksia.
12. TOIMINTASUUNNITELMAT VUODELLE 2014
12.1. Naisasialiitto Unioni ry ja Tulva
Naisasialiitto Unionin toimintasuunnitelman esitteli Tetti Vähämaa. Toimintasuunnitelmaan haluttiin
ehdottomasti lisätä maininta Nordisk Forumista.
Päätös: Hyväksyttiin toimintasuunnitelma seuraavin lisäyksin:
Nordiskt Forum Malmössä 12-15. 6 2104 mainitaan . Toimintasuunnitelmaan lisättiin myös lauseet
”Tarvittaessa Unioni puuttuu vuoden 2014 aikana rakenneuudistuksen aikaan saamiin heikennyksiin kaiken
ikäisten naisten asemassa ja hyvinvointipalveluissa. Unioni kamppailee hyvinvointivaltion puolesta”. (Liite 12)
Kohtaan Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa — tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hanke
päätettiin tehdä seuraavat lisäykset: ”Hanke pyrkii yhteistyöhön Helsingin kaupungin, ja mahdollisuuksien
mukaan muiden kaupunkien, tasa-arvotoimikunnan sekä varhaiskasvatusviraston kanssa” (Liite 13)
Tulvan toimintasuunnitelman esittelivät Nina Järviö ja Atlas Saarikoski. Keskustelu suuntautui
enemmän itse lehteen ja sen haluttiin tulevaisuudessa palvelevan paremmin lukijakuntaa.
Päätös: Hyväksyttiin toimintasuunnitelma seuraavin muutoksin: jäsenistö halusi, että tulevaisuudessa
toimitusneuvoston kokoontumisista tulisi tiedottaa jäsenistölle. Lisäksi päätettiin lisätä
toimintasuunnitelmaan virke ”Jos tilaajatulot jatkavat kasvuaan vuoden 2014 aikana, kanavoidaan
tilaustulot vuoden 2015 budjetissa freelance-tekijöiden palkkioihin.”
12.2. Ida Salinin kesäkotirahasto
Salinin kesäkotirahaston toimintasuunnitelman esitteli Helena Auvinen. Toimintasuunnitelmaan
ehdotettiin lisäys, että kesäkodin ikkunapuitteet pyritään maalauttamaan hoitokunnan johdolla budjetin
sallimissa rajoissa (budjettikohta Korjaukset ja huolto).
Lisäksi toimintasuunnitelmaan ehdotettiin maininta talkootyöstä sekä siitä, että Salinin markkinointia
tulisi kehittää täsmätiedotuksella sekä lisäämällä yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa.
Päätös: Tehdään toimintasuunnitelmaan ehdotetut lisäykset.
12.3. Helmi Tengénin testamenttirahasto
Helena Auvinen esitteli testamenttirahaston toimintasuunnitelman. Päätös: Tengénin
toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman lisäyksiä.
13. HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA EROVUOROISTEN TILALLE
Sekä varsinaisten että varajäsenten hallituskauden pituus on kaksi vuotta ellei toisin ilmoiteta.
13.1. Varsinaiset jäsenet (5). Valitaan 5 varsinaista jäsentä erovuoroisten Helena Auvinen, Nina
Järviö ja Linda Kaseva sekä paikkansa jättävien Katri Immonen (1v.) ja Tetti Vähämaa (1v.)
tilalle.
Päätös: Seuraavat henkilöt valittiin hallitukseen:
Tanja Auvinen (2v.) 62 ääntä
Maryan Abdulkarim (2v) 54 ääntä
Katju Aro (2v.) 52 ääntä
Eija Korpinen (1v.) 45 ääntä
3
Erika-Evelyn Eisen (1v.) 45 ääntä
13.2. Varajäsenet (5). Valitaan 3 varajäsentä erovuoroisten Warda Ahmed, Henna Leppämäki ja
Birgitta Kärkkäinen sekä paikkansa jättävien Anna Elomäki (1v.) ja Niina Vuolajärvi (1v.) tilalle.
Päätös: Seuraavat henkilöitä ehdotettiin hallitukseen ja heidät valittiin varajäseniksi ilman
äänestystä:
Helena Auvinen (2v.)
Henna Leppämäki (2v.)
Warda Ahmed (2v.)
Nina Järviö (1v.)
Birgitta Kärkkäinen (1v.)
14. IDA SALININ KESÄKOTIRAHASTON HOITOKUNNAN JÄSENTEN VALINTA EROVUOROISTEN
TILALLE
Sekä varsinaisten että varajäsenten kausi Salinin hoitokunnassa on kolme vuotta ellei toisin ilmoiteta.
14.1. Varsinaiset jäsenet (3). Valitaan 3 varsinaista jäsentä erovuoroisten Päivi Mäkelä ja Maria
Valkama sekä paikkansa jättävän Outi Pajala (2v.) tilalle.
Päätös: Hoitokuntaan valittiin seuraavat henkilöt:
Pipsa Toivonen (3v.)
Sanna Pajusalo (3v.)
Tuija Tikkanen (2v.)
14.2. Varajäsenet (2). Valitaan 2 varajäsentä Helena Palojärvi ja Tuija Tikkanen tilalle.
Päätös: Varajäseniksi valittiin:
Helena Palojärvi
Arja Laine
15. HELMI TENGÉNIN TESTAMENTTIRAHASTON HOITOKUNNAN JÄSENTEN VALITSEMINEN
EROVUOROISTEN TILALLE
Unionin syyskokous valitsee hoitokunnan kolme jäsentä kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuosina 2012–
13 hoitokunnassa ovat toimineet Lea Koskinen, Kirsti Suoranta ja Raija Waltakarin tilalle valittu Helena
Auvinen
Päätös: Hoitokunnan jäseninä jatkavat Lea Koskinen, Kirsti Suoranta ja Helena Auvinen.
16. TILINTARKASTAJIEN JA TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA VUODEKSI 2014
16.1. Tilintarkastajat. Päätös: Varsinaiseksi valittiin KHT Anne Vuorio Ernst & Young Oy:ltä ja vara
tilintarkastajaksi KHT Johanna Winqvist-Ilkka Ernst & Young Oy:ltä.
16.2. Toiminnantarkastajat. Päätös: Varsinainen Päivi Istala ja varalle Outi Pajala.
Tauko. Tässä vaiheessa vaihdettiin puheenjohtajaa ja tehtävään siirtyi Milla Pyykkönen
17. SÄÄNTÖMUUTOSESITYKSET, NAISASIALIITTO UNIONI (Sääntömuutosesitykset liite 18.)
17.1. Jäsenyys 3§
17.1.1. Hallituksen arvio Fribergin, Tengénin ja Salinin testamenttien ehdoista.
Kevätkokous 2013 oli valtuuttanut hallituksen arvioimaan syyskokoukselle Naisasialiitto
Union testamenttien vaikutuksen jäsenyyden avaamiselle. Tetti Vähämaa esitteli
hallituksen arvion, joka tuotiin syyskokoukseen tiedoksi. Hallitus toteaa arvioissaan,
etteivät testamentit hallituksen käsityksen mukaan ole este järjestön jäsenyyden
määritelmän muutoksille. (hallituksen lausunto liite 19.)
Kokous keskusteli pitkään hallituksen lausunnosta ja järjestön testamenteista.
4
Päätös:Jäsenistö valtuutti hallituksen jatkamaan selvitystyötä ja tilaamaan ulkopuoliselta/ilta juristeilta, asiaintuntijoilta sekä oikeusministeriöltä selvitykset siitä, voidaanko
testamenttien varat käyttää sellaisen järjestön tukemiseen jossa on muita jäseniä kun
naisia.
.
17.1.2. Sääntömuutosesitykset Naisasialiitto Unionin henkilöjäsenyyden avaamisesta
muillekin kuin naisille.
Milla Pyykkönen kieltäytyi toimimasta puheenjohtajana kohdan 17.1.2 aikana, vedoten
asemaansa järjestön uutena työntekijänä, joten Nina Järviö palasi puheenjohtajaksi
tämän kohdan ajaksi.
Sääntömuutosesitys Naisasialiitto Unionin henkilöjäsenyyden avaamisesta muillekin kuin naisille
esitettiin pöydättäväksi vedoten keskusteluun kohdassa 17.1.1. Esityksen pöytäämisestä tehneet
pitivät esivalmisteluja riittämättöminä ja halusivat lisätietoja testamenttien vaikutuksesta
jäsenyyden määritelmään.
Myös kaikkien sääntömuutosesitysten pöytäämistä esitettiin.
Päätös:
Esitys kaikkien sääntömuutosesitysten pöytäämisestä raukesi kannattamattomana. Esitys
kohdan 17.1.2 pöytäämisestä hyväksyttiin järjestön sääntöjen pykälän 10 mukaisesti.
Kyseinen
sääntömuutosehdotus
otetaan
seuraavan
kerran
käsittelyyn
kevätvuosikokouksessa 2014.
17.1.3. Kertamaksuun perustuvan ainaisjäsenyyden poistaminen.
Päätös: Ainaisjäsenyys poistettiin.
17.1.4. Jäsenen erottaminen maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi. Kahdesta
muutosesityksistä äänestettiin ensin vastakkain. Hallituksen esitys voitti äänestyksen.
Tämän jälkeen äänestettiin nykyisen säännön ja hallituksen esityksen väliltä.
Päätös: Hallituksen esitys ”kolme vuotta jäsenmaksunsa maksamatta jättänyt jäsen katsotaan eronneeksi ilman eri
päätöstä” hyväksyttiin sääntömuutokseksi
17.2. Mikäli kohdassa 17.1.2. päätettiin avata Naisasialiitto Unionin henkilöjäsenyys
muillekin kuin naisille, käsitellään seuraavaksi Tehtävät 2§. Muussa tapauksessa
siirrytään seuraavaan kohtaan.
Päätös: Kohdassa 17.1.2 ei tehty päätöstä, joten myös esitys kohdasta 17.2 siirtyy
kevätkokoukseen.
17.3. Kutsut kokouksiin 6 §. Ensin äänestettiin uusista ehdotuksista vastakkain.
Päätös: Kohta 17.3 pöydättiin. Pöytäämisen perusteluissa vedottiin siihen, että nykyisissä
säännöissä ja sääntömuutosehdotuksissa on liian väljästi esitetty missä ja miten kutsu esitetään
sekä kutsun lähettämisaika on liian lyhyt. Asia otetaan uudelleen esiin kevätvuosikokouksessa
2014. Hallitus valtuutettiin valmistelemaan sääntömuutosehdotus uudelleen.
17.4. Syyskokous 8 §
Päätös: Hallituksen esitys ”Valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja sekä toiminnantarkastaja ja
varatoiminnantarkastaja.” hyväksyttiin.
5
17.5. Esitykset, Äänestys 10 § Päätös: Tehtiin korjaus säännöissä olleeseen asiavirheeseen.
Muutosehdotus ”Syys- ja kevätkokouksessa äänestettäessä tai vaalissa äänioikeus on jokaisella läsnä
olevalla henkilöjäsenellä. Päätös tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi 15 § ja 16 §
säädetyissä tapauksissa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. ” hyväksyttiin.
17.6. Jäsenmaksut 11 § Päätös: Kunniajäsen vapautetaan jäsenmaksusta.
17.7. Nimenkirjoitus 12 § Päätös: Jäsen Eeva Seppälän esitys ”Yhdistyksen nimen kirjoittavat kaksi
hallituksen varsinaista jäsentä yhdessä. Hallitus voi antaa rajoitetun nimenkirjoitusoikeuden yhdistyksen
toimihenkilölle. ” hyväksyttiin.
17.8. Sääntöjen muutos 15 § Sekä voimassaolevaa sääntöä että muutosesitystä kannatettiin, joten
asiasta tehtiin ensin koeäänestys, minkä jälkeen järjestettiin avoin käsiäänestys. Päätös: Toinen
ääntenlaskijoista (Suvi Auvinen) oli poistunut paikalta joten uudeksi ääntenlaskijaksi valittiin Mila
Engelberg. Avoimen käsiäänestyksen tuloksena voimassaolevaa sääntöä kannatti 51 jäsentä ja
muutosehdotusta 5 jäsentä. Tyhjää äänesti 4. Nykyinen sääntö ”Sääntömuutosehdotus esitetään
ensin yhdistyksen kokouksessa, hallitus antaa esityksestä lausunnon. Sääntömuutos ratkaistaan kevät- tai
syyskokouksessa. Sen hyväksymiseksi vaaditaan 3/4 annetuista äänistä varsinaisessa kokouksessa”
pidetään voimassa.
18. JULKILAUSUMA Päätös: Julkilausumaa päätettiin olla tekemättä.
19. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
- Sääntöjä ehdotettiin näkyviksi nettisivuille.
- Salinin kesäkotirahaston tilanteesta keskusteltiin. Unionin hallituksen suhtautuminen hoitokuntaa
kohtaan on koettu kestämättömäksi ja ehdotettiin hallitusta järjestämään keskustelutilaisuus
rahastojen säännöistä emojärjestöä kohtaan ja rahojen käytöstä. Lisäksi toivottiin mahdollista
ulkopuolista asiantuntijalausuntoa testamentin suhteesta järjestöön.
- Kokous ehdotti hallitusta lähettämään testamentit oikeusministeriöön selvitettäväksi lausuntoa
varten, erityisesti varojen käyttöä ajatellen.
- Ehdotettiin toiminnan kehittämiseksi kokouskäytäntöjen kertaamista ja pyydettiin harjoittelemaan
niitä etukäteen. Seuraavaan vuosikokoukseen halutaan läsnä olevaksi joku jolla syvempi
tuntemus järjestölaista.
- Toivottiin keskustelutilaisuutta Unionin toiminnasta sekä sen historiasta.
- Ehdotettiin kevätvuosikokoukseen aloitetta valtakirjakäytännöstä unionin sääntöihin.
20. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja Milla Pyykkönen päätti kokouksen klo 19.09.
PÖYTÄKIRJAN VAKUUDEKSI
_____________________________
Nina Järviö, puheenjohtaja
____________________________
Milla Pyykkönen, puheenjohtaja
6
_____________________________
Tetti Vähämaa, sihteeri
_____________________________
Anna Huovila, pöytäkirjan
tarkastaja
______________________________
Marianne Laxén, pöytäkirjan
tarkastaja
7