Taideyliopiston kuulumisia

1
SIBELIUS-AKATEMIAN
TERVEISIÄ
TAIDEYLIOPISTOSTA
Dekaani Tuomas Auvinen
PhD, EMBA
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
Taideyliopisto
1.1.2013 lähtien Sibelius-Akatemia + Kuvataideakatemia +
Teatterikorkeakoulu = TAIDEYLIOPISTO
Taideyliopiston tehtävänä on vaalia ja uudistaa taidetta sekä antaa taiteen
ylintä koulutusta ja harjoittaa tutkimusta sekä taiteellista toimintaa.
Moniarvoisuus
Tasa-arvoisuus
Taideyliopiston
arvot
Yhteisöllisyys
Suvaitsevaisuus
Taito
Rohkeus
Taideyliopiston strategiset
tavoitteet
INNOSTAVA OPPIMISEN,
TUTKIMUKSEN JA TAITEELLISEN
TOIMINNAN YMPÄRISTÖ
KANSAINVÄLISYYS
YHTEISKUNNALLINEN
VAIKUTTAMINEN
LIIKKUVUUS JA
YHTEISTYÖ
4
Taideyliopiston
tavoitetila 2017
 Taideyliopisto on Suomen
kiinnostavin yliopisto.
 Taideyliopisto on
kansainvälisesti vetovoimainen
oppimisen, taiteen ja
tutkimuksen kohtauspaikka.
 Taideyliopistolla on merkittävä
rooli yhteiskunnassa.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
5
Taideyliopiston organisaatio
25.9.2014
6
Taideyliopiston
Sibelius-Akatemia
 Kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen
työhön kykeneviä taiteilijoita,
pedagogeja ja musiikin
asiantuntijoita.
 Tavoitteena suomalaisen
musiikkikulttuuria kehittäminen ja
kulttuuriperinteen vaaliminen.
 Koostuu kahdesta osastosta, jotka
vastaavat akatemian opetuksesta.
 Kouluttaa parhaillaan noin 1400:aa
opiskelijaa. Vuosittain otetaan
sisään noin 150–170
perusopiskelijaa. Koulutukseen on
hakenut viime vuosina reilut 1000
perusopiskelijaa vuosittain.
 Tarjoaa myös mahdollisuuden
suorittaa musiikin lisensiaatin tai
tohtorin tutkinnon.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
7

Tarjoaa nuoriso- ja
aikuiskoulutusta
* NuKo:n tavoitteena on saada
musiikillisesti lahjakkaimmat lapsia ja
nuoria korkeatasoisen
musiikinopetuksen piiriin.
* Musiikin ja kulttuurialueen
aikuiskoulutuksesta huolehtii
Sibelius-Akatemian
täydennyskoulutus.

Taiteellinen toiminta on yksi
Sibelius-Akatemian
perustehtävistä ja julkiset
konsertit sen näkyvä
näyteikkuna.
* Yliopiston luonteesta johtuen
konsertteja on runsaasti,
vuosittain useita satoja
* Ne muodostavat merkittävän osan
pääkaupunkiseudun
konserttitarjonnasta.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
Organisaatiokaavio
Yliopistokollegio
Taideyliopiston hallitus
Taideyliopiston rehtori
Sibelius-Akatemian dekaani
Akateeminen
neuvosto
Johtokunta
Varadekaanit
Henkilöstöpäällikkö
Talouspäällikkö
Henkilöstöpalvelut
Talouspalvelut
Johdon
tukipalvelut
Kirjasto
Osastodekaani
Klassisen
musiikin
osasto
Ainejohtajat
Johdon assistentti
Osastodekaani
Musiikkikasvatuksen,
jazzin ja
kansanmus.
osasto
Täydennyskoulutus
Osastoneuvosto
Kehittämiskeskus
Erikoissuunnittelija
Osastoneuvosto
Opintopalvelut
Erikoissuunnittelija
Ainejohtajat
Keskitetyt
opintopalvelut
Tuotantopäällikkö
Kansainvälisten
asioiden
päällikkö
Viestintä- ja
markkinointipäällikkö
Kilpailu- ja
tapahtumapäällikkö
Opintopalvelut
TaiY yhteisiin palveluihin
kuuluvat henkilöt
Johtoryhmään kuuluvat henkilöt
SEINÄJOKI
Osastojen organisaatiokaavio
Osastodekaani
Kaarlo Hildén
Osastodekaani
Elina Laakso
Erikoissuunnittelija
Tuula Kivistö
Erikoissuunnittelija
Aino Saastamoinen
Ainejohtajat
Ainejohtajat
Kimu/Helsinki
Jorma Hannikainen
Pimu
Jarmo Eerikäinen
Jazzmusiikki
Jussi Kannaste
Kimu/Kuopio
Seppo Kirkinen
Vanha musiikki
Jari S. Puhakka
Kansanmusiikki
Anna-Liisa LiedesLångbacka
Säte
Riitta Valkeila
Lamu
Petteri Salomaa
Musiikin johtaminen Tohtorikoulu/Doc
Matti Perttula
Mus
Tuire Kuusi
Puhaltimet, lyömäsoittimet & harppu
Petri Alanko
Jouset
Päivi Arjas
Musiikkikasvatus
Max Tabell
Musiikkiteknologia
Marianne DecosterTaivalkoski
Taidehallinto
Tanja Johansson (toimivapaa)
Patrick Furu ja Kaisa
Holopainen
Tohtorikoulu MuTri
Vesa Kurkela
Opintopalvelut*
Opintopalvelut*
Seinäjoki
Koulutuspäällikkö
Mika Virkkala
Petri Välimäki
Heidi Välkkilä
Miia Palomäki
Juha Koivisto
Taloussihteeri
Eeva-Liisa Vaivila
10
Toimipisteet
Sibelius-Akatemia toimii Helsingissä kolmessa eri toimipisteessä,
Helsingin Musiikkitalossa,
N-talossa (Nervanderinkatu 13:ssa) sekä
T-talossa (Töölönkatu 28:ssä).
Sibelius-Akatemian Pohjoisen Rautatienkadun toimipistettä vuokraa
vuoteen 2018 asti eduskunta. Tämän jälkeen rakennus remontoidaan
takaisin akatemian käyttöön ja Sibelius-Akatemia luopuu Töölönkadun
toimipisteestä.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Sibelius-Akatemia toimii myös Kuopiossa
(toimipiste Kuopion Musiikkikeskuksessa) sekä Seinäjoella (toimipiste
Seinäjoen yliopistokeskuksessa).
00.00.2013 • Henkilön Nimi • Esityksen nimi
11
Helsingin
Musiikkitalo
 Pääkäyttäjiä ovat Helsingin
kaupunginorkesteri, Radion
sinfoniaorkesteri ja SibeliusAkatemia.
 Viinitarhan muotoisessa
konserttisalissa on 1704
istumapaikkaa. Talossa on myös
viisi pienempää salia n. 140-400
kuulijalle.
 Lisäksi talossa on opetus- ja
harjoitustiloja sekä toimistotiloja.
18.11.2014• Tuomas Auvinen
12
Sibelius-Akatemia
2014-2015
Uusien professuurien perustaminen
strategisesti keskeisille aloille
 Vuoden aikana aloitettu kolmen uuden
professorin rekrytointi: vaskimusiikki,
musiikkikasvatus ja musiikkiteknologia.
Tehtävien hoito järjestetty, varsinainen
rekrytointiprosessi käynnissä ja etenee ajallaan
lukuvuoden 2014-15 aikana.
Henkilökohtaisen opetuksen määrän
turvaaminen
Muokattu tavoitetta henkilökohtaisesta opetuksesta
laajemmin opetuksen määrän ja laadun
kehittämiseen – määrän turvaaminen tärkeä, mutta
laatu vähintään yhtä tärkeä!
Aineryhmittäin määritelty kohteet, joihin
lisäresurssia kohdennettu sisällöllisten
priorisointien perusteella. Suunnittelu vienyt paljon
aikaa, toteutus asteittain lukuvuoden 2014-15
aikana.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
13
Vierailuprofessuurien käyttöönotto
 Tänä vuonna toteutuneet vierailuprofessuurit: Hannu Lintu (orkesteri- ja kapellimestarikoulutus), Lars
Anders Tomter (alttoviulu) sekä Robert Cowles (Fulbright –rahoitus, kuoronjohto).
Innostavan oppimisympäristön kehittäminen mm. opetussuunnitelmatyötä
kehittämällä ja opetussisältöjä järkeistämällä
 Tavoitteena luoda oppimisympäristö, jossa toimintaympäristö ja ilmapiiri mahdollistavat Sibelius-
Akatemian uudenlaisen, opetussuunnitelman kehittämisen yhdessä, organisaationa.
 Projekti käynnistynyt keväällä 2014, yhteisöä osallistettu laajasti. Työ nähdään
kokonaisvaltaisena oppimisympäristön kehittämisenä ja laajempana kuin pelkkä
opetussuunnitelman työstäminen.
 Opetussuunnitelma koostetaan tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen
osaamistavoitteista. Tällä tavoin myös palaute voidaan kohdistaa juuri oikeisiin
kehittämiskohteisiin ja sitä kautta mahdollistaa toivotut ja tarpeelliset muutokset, jatkuva kehitys
sekä tavoitteellinen, rikastuttava vuorovaikutus kaikkien toimijoiden sekä Taideyliopiston
akatemioiden välillä.
 Osaamistavoitteiden avulla kehitetään innostavaa oppimisympäristöä – pedagogiikkaa ja
oppimisen toimintaympäristöä. Projekti tähtää siihen, että tulevaisuudessa opetussuunnitelmasta
keskusteleminen on tapa ja luonteva osa arjen työntekoa.
Tuntiopettajien osaamisen hyödyntäminen ja osallistaminen työyhteisöön
 Klassisen musiikin osastolla kaikissa aineryhmissä käynnissä projekteja, joissa tuntiopettajien
asiantuntemusta hyödynnetty aiempaa laajemmin. Alustavat tulokset ovat lupaavia – parhaimmillaan
voidaan saada sekä merkittävää tukea aineryhmien kehittämistyölle että kehittää tuntiopettajien
työehtoja, motivaatiota ja sitoutumista yhteisöön.
 MJK: pyritty aikaisempaa enemmän tarjoamaan tuntiopettajille mahdollisuutta korvausta
vastaan työskennellä kunkin oppiaineen kehittämistyössä.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
Strateginen
kehittäminen –
pitkän tähtäimen
tavoitteet
15
Vision, eetoksen ja identiteetin
kirkastaminen
 Vuosien 2014-15 aikana on tarkoitus saada SibA:n vahvuudet ja kehitysalueet
verbalisoiduksi, käydä niistä TaiY strategian, sidosryhmäkeskusteluiden, kansainvälisen
arviointiryhmän raportin sekä muiden kartoitusten perusteella laaja yhteisöllinen
keskustelu, jonka pohjalta syntyy yhteinen, täsmentynyt, ulospäin viestittävä,
innostava ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden kuva.
 Projektin keskeisenä tuloksena Taideyliopiston strategia ja toimenpiteet sen
toteuttamiseksi tulevat Sibelius-Akatemiassa laajasti keskustelluiksi ja niiden taakse
saadaan rakennettua vahva yhteinen tahtotila, joka edesauttaa myös Taideyliopistoon
sitoutumista määrittämällä Sibelius-Akatemian paikkaa Taideyliopistossa.
 Taideyliopiston strategian sekä kansainväliseltä arviointiryhmältä saadun palautteen ja
sisäisen arviointityön perusteella on laadittu muutamia konkreettisia hankkeita ja
toimenpidesuunnitelmia, joilla strategian painopistealueita toteutetaan lähivuosina SibeliusAkatemiassa.
16
Innostava
oppimisympäristö/koulutuksen
kehittäminen
 Tavoitteenamme on luoda oppimisympäristö, jossa toimintaympäristö ja ilmapiiri
mahdollistavat Sibelius-Akatemian uudenlaisen, kansainvälisesti kiinnostavan
opetussuunnitelman kehittämisen. Kehittämistyö tehdään yhteisesti koko organisaatiota
osallistaen.
 Opetussuunnitelma
koostetaan
tutkintojen,
opintokokonaisuuksien
ja
opintojaksojen osaamistavoitteista. Tällä tavoin myös palaute voidaan kohdistaa juuri
oikeisiin kehittämiskohteisiin ja sitä kautta mahdollistaa toivotut ja tarpeelliset muutokset,
jatkuva kehitys sekä tavoitteellinen, rikastuttava vuorovaikutus kaikkien toimijoiden sekä
Taideyliopiston akatemioiden välillä. Mahdollisuus Taideyliopiston sisäiseen
liikkuvuuteen helpottuu entisestään, kun opetussuunnitelmat laaditaan Taideyliopiston
tarjonta huomioiden.
 Osaamistavoitteiden avulla kehitetään innostavaa oppimisympäristöä – pedagogiikkaa
ja oppimisen toimintaympäristöä. Projekti tähtää siihen, että tulevaisuudessa
opetussuunnitelmasta keskusteleminen on tapa ja luonteva osa arjen työntekoa. Projekti
on alkanut tänä vuonna.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
17
Jatkokoulutuksen ja tutkimuksen
kehittäminen
 Projektin aikana analysoidaan ja tarkennetaan kokonaisvaltaisesti SibeliusAkatemian tohtorikoulutuksen tavoitteet ja kehitetään tohtorikoulutuksen
opintopolkuja (taiteellinen, tieteellinen, kehittäjäkoulutus).
 Vuonna 2014 käynnistetyn projektin tavoitteena on kriittisesti tarkastella ja vahvistaa
tietoisuutta tohtorikoulutuksen tavoitteista, löytää parhaat keinot tavoitteiden
saavuttamiseksi ja varmistaa tohtorikoulutuksen oppimisympäristön kestävä
kehittäminen tavalla, joka tukee asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
 Erityisesti kiinnitetään huomiota tohtorikoulutuksen erilaisten profiilien
kansainväliseen viestittävyyteen ja näkyvyyteen.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
18
Henkilöstöstrategia
 Jotta osaamme rekrytoida parhaat mahdolliset opettajat, meidän tulee tunnistaa
organisaation vahvuudet ja osaamistarpeet sekä kohdistaa rekrytoinnit sellaisiin
osaamisalueisiin, joissa haluamme kehittyä.
 Tämä edellyttää toisaalta myös sellaisten roolien ja positioiden luomista, joissa uudet
rekrytoidut pääsevät toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla sitä tehtävää, mihin
heidät on rekrytoitu.
 Projekti tähtää pitkän tähtäimen henkilöstösuunnitelman laatimiseen em. seikat,
Taideyliopiston henkilöstöpolitiikan sekä uramallikeskustelun huomioiden.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
19
Distance
Learning
 Distance Learning –toimintaympäristön
kehittäminen, kansainvälisen opetuksen
määrän, laadun ja vaikuttavuuden
kasvattaminen sekä toiminnan
vakiinnuttaminen johtavana eurooppalaisena
toimijana on Sibelius-Akatemialle tärkeä
kehityskohde ja menestystekijä
kansainvälistymiselle.
 Tavoitteena on vähintään
kaksinkertaistaa erityisesti kansainvälisen
toiminnan määrä sekä kehittää eri tavoin
opetuksen laatua ja vaikuttavuutta.
 Projekti hyödyntää suomalaista osaamista
kulttuuria, koulutusta ja teknologiaa
yhdistämällä sekä vahvistaa maantieteellisen
sijaintimme kautta asemaamme linkkinä idän ja
lännen välissä.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
20
Kansainvälisyysstrategia
 Kansainvälisyys on Sibelius-Akatemialle keskeinen strateginen tavoite, sillä
pysymme kansainvälisellä huipputasolla vain rekrytoimalla akatemiaan parhaat
opiskelijat ja parhaat opettajat.
 Tähän pääsemme vain, jos näymme, kuulumme ja rekrytoimme kansainvälisesti –
tietoisia ja harkittuja valintoja tehden.
 Tämän projektin tavoitteena on suuntaviivat antava kansainvälinen strategia, joka
auttaa rajaamaan Sibelius-Akatemian kv-toimintaa, löytämään omat vahvuusalueemme ja
konkretisoimaan kehittämistavoitteitamme. Se edistää myös Taideyliopiston
kansainvälistä tunnettuutta niin rekrytoinnin kuin markkinoinninkin näkökulmasta sekä
luo kanavia kansainvälistymiselle strategisten kumppanuuksien kautta.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
21
Kansainvälinen
opiskelijarekrytointi
 Tavoitteena on Sibelius-Akatemian
kansainvälisen houkuttelevuuden
lisääminen ja tämän tavoitteen
konkreettinen toteutuminen kansainvälisten
opiskelijoiden sisäänoton kasvamisena sekä
hakijamäärien ja hakijoiden laadun nousuna.
 Tämän lisäksi pyrimme löytämään
toimivat, tarkoituksenmukaiset ja
tehokkaat markkinointi- ja
viestintäkeinot sekä toimintamallit kvopiskelijarekrytoinnin tueksi sekä
oikeiden kohderyhmien tunnistamiseksi.
18.11.2014 • Tuomas Auvinen
22
Kysymyksiä?
18.11.2014 • Tuomas Auvinen