Haukiputaan Pallo r

Haukiputaan Pallo r.y.
TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.10.2013 – 31.10.2014
VUOSIKOKOUKSEEN MA 15.12.2014 KLO 18.30 HAUPA-HALLI
YLEISTÄ
Seuran 21. toimintavuosi päättyi 31.10.2014. Kauden päättäjäistilaisuutta
vietettiin HauPa –hallissa lauantaina 11. lokakuuta.
Toimintakertomusta käsitellään toimintasuunnitelman 2013 - 2014 arvioinnin
pohjalta, kuinka tilikauden alussa asetettuihin tavoitteisiin on päästy.
OLOSUHTEET
HauPa halli
Oman harjoitushallimme alkuperäinen rakentamislaina maksettiin pois
loppuvuodesta 2013. Vuonna 2005 asennettu tekonurmi siirrettiin ulos ja tilalle
tilattiin Saltexilta n. 35 000 euroa maksava uusi alusta, matto rahoitettiin
kolmen vuoden lainalla täysin omarahoitteisesti. Vanha nurmi sijoitettiin hallin
pohjoispäätyyn ulkokentäksi. Uuden kentän hankintahinnaksi muodostui n.
10 000 euroa, joka tullaan maksamaan sekin omilla varoilla.
Hallin käyttöastetta saatiin nostettua mm. uuden toiminnanjohtajan
aktiivisuudella syksystä 2014 varsinkin päivätoiminnan osalta erilaisten
kerhojen pitämisellä. Hallin tuotosta n. 82 % tuli omilta ja 18 % vierailta
joukkueilta.
Hallissa OSAO:n Haukiputaan yksikön puolesta tehty sisäremontti saatiin
valmiiksi keväällä 2014. Ulkoseinärakenteiden osalta todettiin, että keväisin
sulamisveden aiheuttama muurin kostuminen pyritään jatkossa estämään
poistamalla seinän vierelle kertynyt lumimäärä konevoimalla. Toimenpiteen
suorittamisesta, kuten hallimme kiinteistöhuollosta muutenkin, vastaa OSHP
Oy / Kari Puranen.
Toisen pukukopin lopullista käyttötarkoitusta ei ole saatu ratkaistua.
Arina-areena
Pääasiassa ison kentän joukkueille seurassa on jaettu Arina-areenan vuoroja,
niitä on saatu 1-2 kpl / jk / viikko. Jäsenmäärämme lisääntymisen ansiosta on
odotettavissa, että vuorojen saanti ei ainakaan vähene.
Liikuntasalit
Haukiputaan uuden yhtenäiskoulun liikuntasalista saimme ¾ kenttää käyttöön
lisäämään seuran liikuntasaliolosuhteita. Muuten pääsaleiksi ovat
muotoutuneet Jatuli sekä Länsituulen koulun sali.
Ulkokentät
Ulkokentistä eniten käytettiin Länsituulen tekonurmea, jonka sosiaalitilat
saatiin myös kesäkäyttöön. Virpiniemestä seura osti kenttävuoroja yhteensä
noin 10 000 euron edestä eri joukkueidemme toimesta. Edustuskenttänämme
1
toimii edelleen Keskuskenttä ruohoineen, jossa vanhimmat ikäluokat sekä
edustusjoukkueet pelaavat.
Täysimittaisen kentän katettu tila
Tilikauden aikana on käyty neuvotteluja eri tahojen kanssa siitä, että pohjoisOuluun on seurallamme tarvetta täysimittaiselle katetulle jalkapallokentälle.
HauPa seurana pyrkii kehittämään omaa toimintaansa sekä pitämään
aiheesta yllä keskustelua siten, että tällainen tila olisi Haukiputaalla vuoteen
2020 mennessä olemassa.
VALMENNUS
Seuran valmentajille tehtiin valmentajasopimukset keväällä 2014 perustuen
yhdessä valmentajien sekä joukkueenjohtajien kanssa suunniteltuun
sapluunaan. Siinä maksettava valmentaja- sekä apuvalmentajakorvaus
porrastuu käydyn SPL:n valmennuskurssin sekä joukkueen ikäluokan
perusteella. Valmentaja(t) tekee sopimuksen seuran kanssa, maksettavasta
korvauksesta vastaa täysimääräisesti joukkue. Korvaus on verohallinnon
talkootyöhön perustuva kilometrikorvausperusteinen maksu, joka maksetaan
tehtyä ajopäiväkirjaa vastaan. Syksyllä 2014 seuramme teki 55 valmentajan
kanssa ko. valmentajasopimuksen tulevalle kaudelle.
Valmennuspäällikön puuttuessa tehtäviä on hoitanut junioripäällikkö Jarmo
Keränen yhdessä liikunnanohjaaja Eetu Vilmusen kanssa. Keräsen tultua
valituksi toiminnanjohtaja –tehtävään on junioripäällikön tehtävää hoitanut
Hannu Paasovaara.
Valmennuspäällikön saaminen seuraan on tulevan tilikauden yksi
päätavoitteita.
Seura kouluttaa valmentajat E, D ja C –tasoille asti, jonka jälkeen koulutuksen
kustannusvastuu jakaantuu puoliksi joukkueen ja seuran kanssa.
Joukkueiden sekä joukkueen eri toimijoiden roolitusta, toimintaa ja
vastuualueita selkeytettiin tekemällä yhteistyössä joukkueenjohtajien kanssa
”Joukkuesäännöt”, jotka löytyvät Materiaalipankista seuran nettisivuilta.
REKRYTOINTI / KILPAILULLISUUS SEKÄ HARRASTAMINEN
HauPa järjesti neljättä vuotta peräkkäin kesällä Prinsessa – Batman
futiskoulun nuorimmille Pirjo Ruskolan sekä Marko Peranderin koordinoimana.
Lisäksi keväällä 2014 järjestettiin HauPa –hallissa jo perinteinen
”Tarhaturnaus”, johon tulijoita olisi enemmän kuin seura pystyy
vastaanottamaan. Myös mm. kuljetuksen rahoitus muodostui ongelmaksi,
johon saatiin yksityisiä sponsoreita.
Sarjatoimintaan seuramme osallistui seuraavien ikäluokkien joukkueilla;
pojissa: P-06, P-05, P-04, P-03, P-02, P-01, P-00, P-99, B –pojat
(kevätkausi), miehet edustus, miehet 2-joukkue
tytöissä: T04-05, T02-03, T-01, T-00, ja B-tytöt yhdellä joukkueella 1. –div. ja
toisella Norrbotten –liigaan, naiset edustus.
2
Miesten edustusjoukkue sijoittui Kolmosessa viidenneksi ja naiset parin
vuoden tauon jälkeen Kolmosessa neljänneksi. Futsalin Kakkosessa miehet
olivat kuudensia, Naiset pelasivat valtakunnallista SM-sarjaa.
Futsal joukkueilla pelasimme piirisarjaa useissa ikäluokissa, HauPa oli P-S
piirin paras joukkue mitaleissa laskettuna. T00 sekä P99-joukkueet voittivat
oman sarjansa mestaruuden päästen edustamaan seuraa 22. ja 23.3.2014
Tampereelle SM –kisoihin. Pojilla tuomisena oli seuran ensimmäinen Suomen
Mestaruus; Finaalissa kaatui Lehmon Pallo lukemin 8-4.
Harrastuspuolella seurassa toimii edelleen FC Reinot ja naisissa FC Rauha.
25.-26.10.2014 pidettiin Palloliiton Pohjois-Suomen piirin taitokilpailut
Rovaniemellä. HauPa:lta kisoihin osallistui ennätysmäärä 39 kisaajaa, joista
peräti 31 taitomerkkiä tuomisina. Tällä sijoituimme toiseksi parhaaksi seuraksi
Pohjois-Suomessa merkkien lukumäärällä mitattuna.
Tilikauden päätyttyä 31.10.2014 seuraan rekisteröityjen pelaajien lukumäärä
oli 612 pelaajaa, (2013: 566, 2012; 618).
ORGANISAATIO
Seuran johtokunta 2013-2014:
- puheenjohtaja Veli-Matti Hölttä
- varapuheenjohtaja Ari Uusitalo
- sihteeri Elina Lämsä
- muut jäsenet; Jarmo Okkonen, Marko Perander, Jaana Nalli, Henna
Kaakkuriniemi, Jarmo Körkkö, Antti Huovinen, Hannu Paasovaara ja Pirjo
Ruskola.
Johtokunnalle ei ole kuluneen tilikauden aikana maksettu palkkioita.
11-jäseninen organisaatio loi kauden aikana omia haasteita mm. kokousten
laillisuuden osalta vähintään kuuden jäsenen paikalle saamiseksi kokouksiin.
Oto- liikuntakoordinaattori (Jarmo Keränen) sekä –valmennuspäällikkö (JussiPekka Hanhela) tehtävät lakkautettiin taloudellisista syistä, jonka jälkeen
Jarmo Keränen suostui jatkamaan seurassa junioripäällikkönä ilman
korvausta.
Pasi Alatalo alkoi seuraan Fortum Tutoriksi V-M Höltän tilalle,
ensimmäistä kertaa ns. täyden Tutorin pestin ¾ -tehtävän
Vilmunen jatkoi oppisopimus –liikunnanohjaajana, tehtävä
kevääseen. Marja Vainio jatkoi toimistosihteerinä siten, että
saatiin oppisopimus, joka jatkuu syksyyn 2015.
seuramme sai
jälkeen. Eetu
kestää 2016
myös hänelle
3
Seura haki keväällä 2014 OKM:n seuratukea, jonka saimmekin 28 000 euron
suuruisena vuodeksi toiminnanjohtajan tehtävään. Tämä oli tilikauden yksi
suurimpia onnistumisia. Valintaan perustettiin toimikunta V-M Hölttä, Marko
Perander sekä Jarmo Okkonen, tehtävä oli avoin kesäkuussa 2014
haettavaksi. Heinäkuussa suoritettiin haastattelut, jonka jälkeen historian
ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi nimettiin 1.8.2014 lukien Jarmo Keränen.
Johtokunnassa muodostettiin ensimmäistä kertaa tehtävänjako siten, että
jokaiselle jäsenelle annettiin oma vastuualueensa. Jako todettiin
onnistuneeksi vuoden mittaan, joskin toiset tehtäväkentät olivat käytännössä
työläämpiä kuin toiset. SPL:n suositusten mukaan kokoisellamme seuralla on
Suomessa yleensä 5-7 –henkinen hallitus, jolloin johtokunta olisi enemmän
päätöksentekoelin kuin suorittava yksikkö. Jatkossa tarkoitus onkin tehdä
henkilömäärältään pienempi johtokunta ja sen alle erilaisia työryhmiä
tekemään johtokunnalle mm. esityksiä seuran kehittämiseen.
Johtokunta kokoontui tilikauden aikana 14 kertaa.
Seuralle palkattiin kaupungin kesätyösetelillä 4 poikaa ja 2 tyttöä Oulun
Osuuspankin tuella kesätyöntekijäksi palkattiin Elina Sassi. TET –
harjoittelussa oli 3 poikaa 99-pelaajistamme.
HauPa pääsi syksyllä 2014 mukaan SPL:n Laatujärjestelmä hankkeeseen,
jonka tavoitteena on kehittää seuran hallintoa, urheilutoimintaa sekä viestintää
ja markkinointia. Alkuarviona emme aivan läpäisseet 1-tasoa, tavoitteemme on
vuoden 2015 aikana päästä 5-portaisessa arvioinnissa 3-tasolle.
TALOUS
Seuran talous on tasapainossa kulujen suhteessa menoihin, velvoitteet
pystytään hoitamaan aikataulussa eräpäiviin mennessä.
Merkittävimpiä
tulonlähteitä ovat olleet jäsen- ja toimintamaksut sekä FC YPa -arpajaiset.
Henna Kaakkuriniemen ja Antti Huovisen panos talvella 2014 oli merkittävä
seuralehden teon ja hallien taulumainoksien hankkimisessa. HauPa-hallin
tuotolla ollaan pidetty pelaajiston toimintamaksua seutukunnan alhaisimpana.
Toimintamaksuilla on katettu seuran ulkopuolelle maksettavat sarjatoiminnasta
aiheutuneet kulut (SPL:n jäsen-, piirin-, sarja- ja pelaajasiirtomaksut yms.),
samoin kuin toimisto-, kirjanpito-, tietoliikenneyhteyksien kulut. HauPa on
maksanut seurana myös pelaajiensa piiri-, aluejoukkue- ja taitokisamaksut.
Valmentajien koulutuksesta aiheutuneet kulut on seura maksanut
täysimääräisesti C-tasolle asti, josta eteenpäin periaatteella 50/50
seura/joukkue.
Seura teki City Sportista Top Sportiksi vaihtuneen urheiluliikkeen kanssa 2
vuoden sopimuksen, suuren työn selvittämisessä teki asuvastaava Jaana
Nalli.
Yhteistyö tilitoimisto Esmo Economian kanssa on sujunut moitteetta. Seuran
tilintarkastajana on toiminut Raili Prokkola.
Päättyneen tilikauden tilinpäätöksen varsinaisen toiminnan tuotot olivat
429 000 € (2013; 358 000 €), taseen loppusumma 198 000 €
(2013;133 000 €) ja tilikauden tulos 24 000 € ylijäämäinen(2013; 23 000 €).
4
PALKITUT
Vuoden Joukkue
Vuoden poikapelaaja
Vuoden tyttöpelaaja
TopSport poikapelaaja
TopSport tyttöpelaaja
Vuoden valmentaja
Vuoden Haupalainen
Vuoden Haupa-perhe
Pojat 99
Ville Arffman P00
Tiia Laurila T99
Veli-Pekka Kuusela P03
Kiia Soudunsaari T01
Olli Ruskola P00
Eija Saranpää
Helena ja Pentti Körkön perhe
JOUKKUEMENESTYMISET
Pojat 99
piirisarjakultaa jalkapallo sekä futsal C15-pojat + Futsal SM 2014
Pojat 02
piirisarjahopeaa futsal D12-pojat
Tytöt 00
piirisarjakultaa futsal C-tytöt + sijalle 9-16 Futsal SM 2014, Norrbotten
sarjassa B-lohkon voitto
Tytöt 01
piirisarjahopeaa jalkapallo (D) sekä futsal C-tytöt, piirisarjakultaa futsal D-tytöt
TOIMINTAMITALIT
Tytöt 06
Tytöt 07
Tytöt 08
Pojat 07
Pojat 08
Pojat 09
JOUKKUEIDEN OMAT PALKITTAVAT
Joukkue
Kehittynein pelaaja
P06
Joona Vehkalahti
P05
Niko Puranen
T04-05
Annika Niininen
P04
Valtteri Markus
P03
Kasper Kotila
T02-03
Karita Tauschi
P02
Alex Luiro
P01
Leevi Särkelä
T01
Anni Riihiniemi
P00
Waltteri Ylisirniö
T00
Oona Ravaska
P99
Ville Kuisma
B2-tytöt
Jessika Lämsä
B1-tytöt
Julia Heikkilä
B-pojat kevät
Arttu Paso
M2
Rasmus Isoaho
Edustus M
Teemu Vatanen
Edustus N
Saija Hanhela
Joukkuepelaaja
Kalle Juusola
Veeti Nurminen
Katariina Patokoski
Santeri Mikkola
Veli-Pekka Kuusela
Enni Martikainen
Riku Puranen
Santeri Kohonen
Katri Isojämsä
Eetu Mäenpää
Aurora Salomaa
Patrik Saranpää
Hanna Issakainen
Elina Sassi
Ilkka Pokkinen
Marko Kaakkuriniemi
Eetu Vilmunen
Taru Jämsä
Vuoden pelaaja
Miika Puunuvaara
Saku Sipola
Emilia Oksanen
Aaro Wiik
Olli Sassi
Saana Soikkeli
Antti Wiik
Justus Lämsä
Fanni Nikkinen
Samuel Alapuranen
Viivi Nikkinen
Jeremias Körkkö
Fanni Lindholm
Marge Ollila
Antti Tallgren
Olli Ruskola
Juha Mäkitaro
Johanna Raappana
Haukiputaalla 15.12.2014,
HAUKIPUTAAN PALLO RY, pj. V-M HÖLTTÄ / Johtokunta
5