OP Ryhmä syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi

OP Ryhmä syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden
omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy.
Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä
merkityksellistä kuin silloin aikoinaan.
Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten
taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta.
Jos et jo ole OP Oulun asiakasomistaja, tule käymään
niin katsotaan miten se vaikuttaa sinun ja perheesi
pankki- ja vakuutusasioihin.
Varaa aika numerosta 010 2535 014 tai osoitteesta
www.op.fi/oulu.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kotimaan kiinteän verkon lankaliittymästä 0,0835 e/puhelu+0,07 e/min, ja matkapuhelinliittymästä 0,0835 e/puhelu+0,17 e/min, (sis. ALV:n).
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
KUVA: TEEA TUNTURI/RANTAPOHJA
Hyvinkään
Palloseurasta!
Hei HauPalaiset! Mahtavaa,
että pääsin kirjoittamaan
lehteen ja kertomaan hieman kuulumisia sekä myös
kiittämään kaikkia niitä, ketä en henkilökohtaisesti ole
ehtinyt kiittämään.
O
K
iva oli lukea viime vuoden lehteämme, kun siinä linjasimme tavoitteita
vuodelle 2014: HauPa-hallin uusi
nurmi, seuran tiedotuksen ja avoimuuden
lisääminen, uuden kentän teko HauPa-hallin
viereen vanhasta matosta, valmentajasopimukset, johtokunnan uusi työnjako ja organisointi, toiminnanjohtajan sekä kolmen
tukityöllistetyn palkkaaminen… huhhuh,
eiköhän siinä ollut yhdelle vuodelle, kun
nämä saatiin toteutettua!
iirettä on siis pitänyt, mutta olen nauttinut suunnattomasti joka hetkestä. Tuntuu
etuoikeutetulta olla sellaisessa
tilanteessa, että voin 24/7 miettiä vain jalkapalloa ja joku vielä
maksaa minulle siitä palkkaa.
HyPS on pelaajamäärältään
suuri seura, ja pelaajia on tällä
hetkellä noin 1200. Kesäkuussa
29. kerran starttaavan Euroliigan jälkeen saamme aloittaviin
ikäluokkiin satakunta innokasta pelaajanalkua jälleen lisää.
Pelaajamäärissä on seuralle
mahdollisuuksien lisäksi myös
suurimmat haasteet. Eli mistä
SYKSYLLÄ 2014 TEIMME vertailun paikallisseuroihin ja totesimme, että toiminnassamme mukanaolo on mahdollista ylivoimaisesti
Oulun seudun pienimmällä toimintamaksulla
vuodessa. Maksua pienentävät osaltaan
HauPa-hallista saadut tuotot sekä Hauppiskortti. Jonkintasoista keskustelua voitaisiin
käydä siitä, onko HauPa-hallista saatavat tulot
järkevä ohjata jokapäiväiseen toimintaan vai
tulisiko niillä lisätä entisestään olosuhteiden
parantamista alueellamme. Joka tapauksessa
nykyinen kulurakenteemme riittää vain tämän
vuoden ylläpitävään toimintaan. Jo syksyllä
meiltä on vähenemässä mm. työntekijöiden
palkkatukia, mikä vaatii meitä reagoimaan
varainhankinnan suhteen. Jälleen toivotan
koko seuraväen mukaan kehitystyöhön ja tekemään hyviä ehdotuksia johtokunnan suuntaan
jalkapallon eteenpäin viemiseksi alueellamme!
VELI-MATTI HÖLTTÄ
puheenjohtaja
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
la jonkin verran työllistävää,
niin miten sitten, kun samalle illalle sattui useampi harrastus eli tyttöjen vauvauinti
Oulussa ja Eevertin jalkapallokoulu Haukiputaalla.
löytää kausi toisensa jälkeen
asiansa osaavat valmentajat
kaikille näille joukkueille.
K
aiken tämän uuden ja
kiireen keskellä olen
kuitenkin miettinyt paljon
mennyttä ja kaikkea sitä, mikä
on johtanut siihen, mistä olen
haaveillut ja mitä saan tehdä
nyt ammatikseni. Kun tulin
HauPaan, olin keskinkertainen
alasarjapelaaja, jolla oli enemmän tahtoa kuin taitoa. Valmentajana olin jo ehtinyt nähdä
espoolaisen juniorimyllyn ja
sain Takkisen Jannen rohkaisemana vahvistusta silloin heränneille ajatuksilleni jalkapallosta
ja valmentamisesta. Ilman Jannea ja HauPaa sekä kaikkea sitä
tukea ja kannustusta, mitä sain
osakseni, en ehkä olisi tässä
tilanteessa, missä nyt onnellisesti olen. Kiitokset kaikille
pelaajille ja Vellulle, Jarmolle,
Juselle, Pekalle ja Matille sekä
koko seurayhteisölle. Tämä on
tietenkin vain välitavoite koko
elämän kestävällä matkalla.
T
semppiä kaikille tulevaan
kauteen! Osan kanssa
varmasti nähdään kesällä
Hyvinkään Intersport-turnauksessa!
Touko-kesäkuussa 2014
kirmasi HauPa-hallilla
noin 140 jalkapallokoululaista kahtena päivänä viikossa. Prinsessat ja Batmanit kokoontuivat eri päivinä ja useammassa ryhmässä. Jalkapallokoululaisia oli ohjaamassa sekä
aikuisia ohjaajia, joilla oli
myös valmentajataustaa,
että kesätyösetelillä seuran
kesätöissä olleita nuoria,
joilla oli itsellään myös jalkapallotausta. Jalkapallokoulun loppuhuipennuksena pelattiin turnaus Länsituulen tekonurmikentällä.
E
evertti Liuska Kiimingistä on reipas ja sanavalmis poika, joka viime
kesänä osallistui Batman-jalkapallokouluun. Tuolloin Eevertti
oli 3-vuotias ja perheessä oli lisäksi puolivuotiaat kaksostytöt.
Oli suorastaan pakko kysyä
vanhemmilta, miten tuollaista palettia pyöritetään. Normaali arkikin kun saattaa ol-
keskenään lasten kanssa. Onneksi ystävät ja sukulaiset auttavat kuljetusten kanssa tarvittaessa. Hyvin ne tytötkin (silloin
5-6 kk) hallissa viihtyivät katsomassa pikku-Batmanien vilinää,
kunhan vaan vatsat olivat täynnä ja maitoa mukana. Kaiken
kiireen ja välillä väsymyksenkin
palkitsi kyllä pojan iloinen mieli
jokaisen jalkapallokoulukerran
jälkeen, kertoo Sirpa.
- Jalkapallokoulu vaikutti hyvin
organisoidulta ja hyvältä tavalta tutustua uuden lajin pariin.
Sopivan mittainen ja sellaiseen
ajankohtaan, ettei sido koko kesäksi vielä
näin pieneMillaisia
”Tulevan kesän ryhmään tunteita
nä, kiteyttää
Eevertin Siron Eevertti jo ilmoitettu. Batmanpa-äiti syitä,
jalkapalloPoika odottaa jo niin
jotka saivat
koulu heinnokkaasti, että aikoi
viemään pikrätti sitten
kumiehen
ajaa Kiimingistä pyörällä Eevertissä
Batman-jalitsessään?
HauPa-hallille.”
kapallokou- Hyvältä
luun. Jalkase tuntui,
pallokoulussa vanhempien oli
ja yhdessä välissä meinasi hajomukava seurata pojan intoa ja
ta nappula. Siltä se ainakin tuntouhuamista. Välillä sai nauraa
tui, vastaa Eevertti iloisena. Pakippurassa, kun pojat pelasivat
rasta Batman-koulussa oli Eeja Eevertti puheliaana poikavertin mielestä maalien teko.
na alkoi juttelemaan aikuisten
kanssa. Sama sille, missä palJalkapalloharrastus jatkuu edello oli tai minne se meni. Toisileen. Viime kesän Batman-kounaan maalivahtina ollessa pojallun jälkeen on pelailtu omatoila oli jotain ihan muuta tekemismisesti kotona, ja missä millointä kuin maalin vartiointi, vaikka
kin on kuljettu, pallo on ollut aipallo oli lähestymässä maalia.
na mukana. Nyt jo kovasti odotetaan tämän vuoden tulevaa
Miten sitten onnistuu sovittaa
Batman-koulua. Tulevan kesän
lapsen harrastus toisella paikryhmään on Eevertti jo ilmoitetkakunnalla kaksosvauvapertu. Poika odottaa jo niin innokheen arkeen?
kaasti, että aikoi ajaa Kiimingis- Haasteita riittää varsinkin, kun
tä pyörällä HauPa-hallille.
perheen isä reissaa työnsä vuokEevertin vanhemmat
si jonkin verran ja silloin äiti on
kannustavat muitakin
Espoossa 26.2.2015
NIKLAS PIPPINGSKÖLD
vanhempia viemään
än lapset jalkapallokouluun.
uun.
- Ehdottomasti kannatnnattaa viedä. Hinta-laatuaatusuhde on mielestämme
ämme
kohdallaan tässä jalkapallokoulussa. Jalkapallokoupallokoulussa lapsi saa leikin
kin ja harjoitusten avulla tuntumaa
tumaa jalkapalloon ja saa muodostaa
uodostaa rauhassa mielipidettä,
tä, tykkääkö
lajista vai ei. Lapsi
psi oppii myös
toimimaan ryhmässä
mässä ja oppii ottamaan huomioon
omioon toiset
lapset.
Ilmoittautuminen
minen
kesän 2015
jalkapallokouluihin
ouluihin
on avattu
Jalkapallokoulussa
ussa harjoitellaan liikkumista
ta pallon kanssa, peruspotkuja,
uja, syöttöjä ja
tietysti myös pelataan.
nkin ikään soKaikkea kuitenkin
pivalla tavalla unohtamatta
leikkiä.
lmoittautumisLisätiedot ja ilmoittautu
vät nettisivulta
lomake löytyvät
oukkueet >
haupa.fi > Joukkueet
ulut.
Jalkapallokoulut.
Ikärajat eivät ole ehdottommin kuin
mia. Jos aiemmin
yt tyttö tai
2008 syntynyt
poika haluaaa aloitella
rrastusjalkapalloharrastus
lokoulussa,
taan jalkapallo
ota yhteys Marko
Peranderiin,,
p. 040 5558 591.
IS 20
1
PP
T
5
KEHITTYMISESTÄMME pari sanaa:
10 vuotta sitten HauPa oli 11 joukkueen ja
78 000 euron varainhankinnan yhteisö, jolla
pelaajia noin 300. Vuoden 2011 seuralehdessä
haaveiltiin ”maagisen” 400 pelaajan rajan rikkoontumisesta. Viime vuoden 2014 tilinpäätöksen mukaan HauPan varainhankinta oli
jo yhteensä noin 420 000 euroa ja liikutimme
657 pelaajaa vanhempineen. Tämä tarkoitti
noin 2000 henkilöä 21 eri joukkueessa, kasvu
on ollut siis huimaa! Seuran taseessa meillä
on oma uudella keinonurmella varustettu
halli, jonka ulkopuolelle rakentuu vanhasta
hallin nurmesta ensi kesänä ”Ministadion”.
(Nimelle muuten otetaan hyviä ideoita vas-
SEURAMME TÄRKEIMPIÄ voimavaroja on yhteisöllisyys; en tiedä juurikaan
toista tämän kokoista seuraa, jossa esim.
valmentajat tuntisivat yhtä hyvin toisensa,
mikä taas takaa yhteistyön joukkueiden
välillä. Voimannäyttöosoitus talkoohengestä
oli myös uutta Halpa-Hallia auttaaksemme
tehty talkoolista, johon saatiin satakunta
nimeä eri vuorokaudenajoille talkootehtäviin. Kilpailullisuudesta mainittakoon, että
olimme mitaleissa mitattuna kauden 20142015 Pohjois-Suomen menestynein futsalseura. Jalkapallon puolella menestystä olemme saaneet paljon tyttöjoukkueiltamme.
K
oli maalien teko
E
TOIMINTASUUNNITELMAAN tilikaudelle 2014-2015 kirjattiin täysimittaisen hallifutiskentän saaminen Puttaalle sanamuodolla, että seura pyrkii edistämään sellaisen
saamista Pohjois-Ouluun vuoteen 2020
mennessä. Takavuosien arvanmyynnin tilalle on lanseerattu Hauppis-kortti, jonka edut
entisiin arpoihin verrattuna ovat huikeat:
kaikki myydyistä korteista saadut tuotot jäävät seuran ja joukkueiden hyväksi, aiemmin
kuluja tuli mm. palkintojen ostoista. Myös
mukaan lähteneistä yrityksistä olemme saaneet seuraamme uusia yhteistyökumppaneita. Suurimpia haasteita vuodelle 2015 tulee
olemaan valmennuspäällikön palkkaaminen.
Tähän liittyen tulemme kevään/kesän aikana tekemään seurassamme jäsenkyselyn,
jossa kysymme jäsenistön mielipidettä
mm. liittyen varainhankintaan ja seurassa
tehtäviin palkkaamisiin. Jäsenillähän viime
kädessä on seurassa päätäntävalta, mihin
suuntaan HauPa-laivaamme ohjataan.
taan!) Edelleen haluamme jatkossa olla koko
Pohjois-Suomessa pohjoisoululainen merkittävä jalkapallon vaikuttaja sekä kehittäjä,
jotta saisimme aina parempia olosuhteita
sekä valmennusta seuraamme mukaan tulijoille. Seuralla on erittäin hyvää työtä tekevä
johtokunta sekä asiansa osaavat 6 eri toimenkuvalla olevaa työntekijää, suurin työ tehdään
kuitenkin vapaaehtoiskentällä harkkojen ja
pelien parissa. Kuinka esim. organisoidaan 50
pelaajan joukkueen harkat järkevästi ja kehittäväksi kaikille?
maa työtäni Hyvinkään
Palloseuran valmennuspäällikkönä on takana nyt
kohta kaksi kuukautta. Aika
on mennyt todella nopeasti, ja
aikaa asioiden opetteluun ei
juuri ole ollut. Vastuuta ja töitä
on riittänyt sekä kentällä että
toimiston puolella. Vastaan
seuran valmennuslinjauksen
kehittämisestä, suunnittelusta
ja sen viemisestä käytäntöön.
Valmentajapulan vuoksi olen
myös itse vastannut kahden
joukkueen valmennuksesta ja
sen suunnittelusta, joten seuran hallinnollisten tehtävien ja
valmentajarekrytointien lisäksi
aikaa ei juuri muuhun jää.
Parasta jalkapallokoulussa
TI
Kasvu luo haasteita
Terveiset
HA
U
Puheenjohtajan vinkkelistä
U K ORT
Jalkapallokoulussa harjoitellaan liikkumista pallon kanssa, peruspotkuja, syöttöjä ja tietysti
myös pelataan. Kaikkea kuitenkin ikään sopivalla tavalla unohtamatta leikkiä.
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
KUVA: JARI KYLMÄNEN
HauPan nuorin tyttöjoukkue
kuehenki on kasvanut, kun tunteet on koettu yhdessä, on jännitetty, riemuittu ja petytty. Joukkueen sääntönä on myös reilu
peli ja se, ettei epäonnistumisista
syytetä tai kiusata ketään.
Tulevan kevään ja kesän
suunnitelmissa on järjestää harjoituspelejä Oulun seudun samanikäisten tyttöjoukkueiden
kanssa ja osallistua lähiseudulla
pelattaviin turnauksiin. Säiden
salliessa harjoitukset siirtyvät ulkokentille, ja ne pidetään kahdesti viikossa.
Tällä hetkellä joukkueessa pelaa seitsemän innokasta tyttöä,
joten jalkapallosta kiinnostunei-
HauPan nuorimpien tyttöjen joukkue on perustettu
syksyllä 2014. Harjoitukset
pidetään valmentajan johdolla kerran viikossa sunnuntaisin HauPa-hallilla.
Harjoitteluun sisältyy jalkapallon lisäksi myös paljon
muita pelejä ja leikkejä pallon kanssa.
HauPa P09 ja nuoremmat -joukkueessa on tällä hetkellä 32 pelaajaa, iältään 5–6-vuotiasta jalkapallosta kiinnostunutta ja innostunutta nappulaa.
Leikin varjolla
jalkapalloiluun
Haukiputaan Pallon nuorimpia junioripelaajia edustavat vuonna 2009 ja sen
jälkeen syntyneet pojat, jotka pelaavat HauPa P09 ja
nuoremmat -joukkueessa.
Joukkue on perustettu kauden 2014 lopussa, kun ikäryhmien 2007-2010 toimintaan osallistuvia pikkupoikia alkoi olla useamman
kokoonpanon verran.
H
auPa P09 ja nuoremmat -joukkueen
valmentajana toimii
Janne Rautio. Pelaajia on tällä
hetkellä 32, iältään 5–6-vuotiasta jalkapallosta kiinnostunutta ja innostunutta nappulaa.
Ison ryhmän ohjaaminen on
haasteellista, mutta samalla
palkitsevaa. - Itsekin oppii
koko ajan enemmän. Tämän
ikäiset lapset ovat eläväisiä. On
tärkeää, että isossa ryhmässä
harjoitellaan myös ohjeiden
kuuntelemista ja keskittymistä.
Toiminta pohjautuu pitkälti
leikin kautta oppimiseen.
Jalkapallon termit ja säännöt
opitaan pienin askelin, kertoo
Janne.
Osa pojista on löytänyt jalkapalloharrastuksen Haukiputaan Pallossa kesällä
järjestettävän
Batman futiksen kautta,
mutta uusia
pelaajia liittyy
joukkueeseen
pitkin vuotta. Jalkapalloon
harrastuksena ja pelaamiseen
joukkueessa saa tutustua
rauhassa, sillä ensimmäinen
kuukausi on maksuvapaa.
Harjoituksia on talvikaudella
kerran viikossa tiistaisin. - Keväällä ulkokentille siirryttäessä
tarkoituksena on, että nuorimmatkin harjoittelevat kaksi
kertaa viikossa, juttelee Janne.
Kentän laidalla, samoin
kuin muussa joukkueen toiminnassa, vanhempien merkitys on suuri. Pienten poikien
harrastuksesta muodostuu helposti koko perheen yhteinen
harrastus. Joukkuetoimintaan
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
liittyvät yhteiset tapahtumat
onnistuvat sujuvasti aktiivisten
ja lasten harrastamisesta kiinnostuneiden vanhempien avulla. - Apuvalmentajia on tavallisesti harjoituksissa 3-5, mutta
muutkin vanhemmat saavat
rohkeasti osallistua. Kengännauhojen
sitominen vie
helposti ison
osan tunnin
harjoituksista, hymyilee
Janne.
Joukkue on
kuluneella
kaudella osallistunut helmikuussa järjestettyyn OGC-turnaukseen, jossa
muutama pieni jalkapalloilija
pokkasi ylpeänä ja ihastellen
ensimmäisen mitalinsa jalkapalloilun saralla. Kauden muita turnauksia ovat toukokuussa pelattava Rospuuttoturnaus
Oulussa ja kesäkuussa Haukiputaan Pallon oma Hyundai
KesäPudas 2015 -turnaus.
Mukaan toimintaan voi ilmoittautua joukkueen sivujen
kautta http://www.haupa.fi/
joukkueet/pojat/pojat-09-januoremmat
T
ärkeintä treenaamisessa on, että pallon kanssa liikkuminen ja pelaaminen on hauskaa ja harjoituksissa ollaan innostuneina ja
hyvällä mielellä. Kun peli- ja
pallonkäsittelytaidot kehittyvät leikinomaisen harjoittelun
kautta, into hienon lajin harrastamiseen kasvaa.
Nuori joukkue on lyhyen olemassaolonsa aikana ehtinyt osallistua jo kahteen turnaukseen.
Kokemusta on kertynyt sekä
voitoista että tappioista. Jouk-
Joukkue T08 ja nuoremmat OGC-turnauksessa.
”Pienten poikien
harrastuksesta
muodostuu helposti
koko perheen
yhteinen harrastus.”
SANNA-KAISA
NELIMARKKA-KANSTE
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
ta tyttöjä mahtuu vielä hyvin
mukaan. Tietoa joukkueesta löytyy seuran sivuilta. Kysymyksiin
ja yhteydenottoihin vastaa joukkueenjohtaja Minna Nylund,
[email protected].
Voiton huumaa OuluCupissa syksyllä 2014.
U K ORT
Iloisia poikia ja
hyvä joukkuehenki
Kohti piirisarjaa
P08 aloitti uutena joukkueena elokuussa, kun P07
ja nuoremmat jakaantui
kolmeen joukkueeseen.
Olemme päässeet mukavasti alkuun. Valmentajia
on ollut alusta alkaen suorastaan ruhtinaallisesti,
kahdeksan - olemme siis
onnekkaita! Myös toimihenkilöpuolella meillä on
hyvä ja runsas miehitys.
T
Peleihin ja turnaukseen osallistuvat joukkueet pyritään
muodostamaan tasapainoisiksi
poikien ja vastustajien taitojen
mukaan.
Jokaisessa treenissä ja pelissä pojista paistaa iloisuus ja hyvä joukkuehenki. Pyrimme siis
jatkamaan samaan malliin!
JANI KORPINEN
joukkueenjohtaja
HauPa 08 pojat INFO
Perustettu: elokuussa 2014
Pelaajia: 29
VALMENTAJAT:
Vastuuvalmentaja:
Marko Perander
[email protected]
puh. 040 555 8591
Valmentaja:
Mikko Kemppainen
Vesa Nurminen
Ville Marjeta
Apuvalmentaja:
Hannu Haapakoski
Joni Patala
Joni Merikanto
Eero Pentti
TOIMIHENKILÖT:
Joukkueenjohtaja:
Jani Korpinen
[email protected]
puh. 050 483 5096
Joukkueenjohtaja (varalla):
Tiina Korpinen
Rahastonhoitaja:
Tommi Ruotsalainen
Vaatevastaava:
Kati Perander
Talkoovastaava:
Heidi Markus
Huoltaja:
Piia Haukilahti
TI
HA
U
5
E
T
U K ORT
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
IS 20
1
PP
T
E
IS 20
1
PP
Uudet haasteet odottavat
poikia tulevana kesänä
HauPan P07-joukkueessa pelaa tällä hetkellä 25
reipasta ekaluokkaikäistä
jalkapalloilijan alkua. Ensi kesänä uutena juttuna
pojille tulee nappulaliigan
sijaan F8-ikäluokan piirisarja, jonka myötä todennäköisesti tulemme käymään pelireissuja aina Rovaniemellä saakka.
T
5
HA
U
reenejä on ollut kaksi kertaa viikossa, kerran Länsituulen salissa ja kerran HauPa-hallilla.
Treeneissä on keskitytty perusasioihin, kuten valmentajien kuuntelemiseen, joukkueessa toimimiseen, motoriikkaan, pallonhallintaan ja pelin perusteisiin. Harkkapelejä
pelaamme noin kerran kuus-
sa, pääasiassa seuran muiden
joukkueiden, sekä tyttöjen että poikien kanssa. Juoksutestit
teimme joulukuussa, melkoisia salamapoikia meillä vaikuttaisi olevan.
Turnauksiin olemme pyrkineet osallistumaan yhden-kahden kuukauden välein. Kesällä
osallistumme nappulaliigaan ja
mahdollisesti piirisarjaan, molempiin yhdellä joukkueella.
TI
E
T
HauPa P08. Joukkue täynnä iloisia pelimiehen alkuja.
TI
5
HA
U
IS 20
1
PP
U K ORT
urnauksiin pyritään
osallistumaan kerran
kuukaudessa. Tähän
saakka ollaan käyty pisimmillään Torniossa, mutta tulevana
kesänä käymme ainakin Ylivieskassa asti jo pelaamassa...
reviiri siis laajenee :).
Näin talvikaudella joukkue
harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Keväällä ulos siirryttäessä
on harjoittelun määrä tarkoitus kasvattaa kolmeen kertaan
viikossa. Vaikka tässä vaiheessa harjoitellaan pääsääntöisesti joukkueena toimimista sekä
sääntöjen ja ohjeiden noudattamista, on harjoittelu pyritty jakamaan teemoihin, mitä
milloinkin harjoitellaan. Harjoituksissa on hieno seurata,
kuinka pojat kehittyvät jatku-
Pelitaktiikan hiominen meneillään.
vasti. Harjoitukset alkavat ja
päättyvät aina huoltajamme
Outi Raappanan vetämillä alkulämmittelyillä ja loppuvenyttelyillä. Outi pitää hyvää huolta pojista niin harjoituksissa
kuin turnausreissuilla.
Päävalmentaja Ari Hirvelän
lisäksi mukana on 4 reipasta
apuvalmentajaa, Jarmo Siipola, Jani Karhu, Heikki Vierimaa ja Jouko Raappana. Tämä mahdollistaa jatkossa sen,
että pystymme osallistumaan
turnauksiin aina vähintään
kahdella, jopa kolmella joukkueella. Näin joukkueen koko
saadaan pieneksi ja sitä kautta taattua pojille riittävästi peliaikaa ja täten mahdollisuutta kehittyä. YlivieskaCup ja
HauPan oma turnaus ovat ensimmäisiä turnauksia, joihin
lähdemme mukaan kolmella
tasaisella joukkueella.
Olemme järjestäneet myös
aktiivisesti harjoituspelejä lähialueen joukkueita, OLS:a,
LaFK:a ja Kempeleen Ajaxia, vastaan. Pelejä on pelattu
turnausten ohella noin kerran
kuukaudessa, ja tapahtumat on
järjestetty siten, että pojille on
tullut useita pelejä samalle illalle. Harjoituspeleihin olemme saaneet hyödynnettyä hienosti omaa HauPa-halliamme,
joka on tarjonnut erinomaiset
puitteet harrastaa ja pelata jalkapalloa myös talvella.
Pojille hommattiin syksyllä
omat viralliset pelipaidat, joilla
pojat edustavat HauPaa turnauksissa, harkkapelissä ja muissa
tapahtumissa. Pojat ovatkin ylpeitä uusista paidoistaan. Paitoihin saatiin mukavasti sponsoreita lähiseudun yrityksistä.
Kiitos kaikille tukijoillemme.
ANNE-MARI PIRNES
joukkueenjohtaja
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
Tytöt 06-07 OGC-turnauksessa Oulu-hallissa helmikuussa 2015.
Leikkimielellä
ja tosissaan
HauPan P06-joukkueessa on tällä hetkellä kolmisenkymmentä poikaa.
Valmentajien johdolla tutustutaan osittain vielä leikinomai-
vaan yleisliikuntaan.
Tällä kaudella olemme ehtineet pelata useita harjoituspelejä ja useampi turnauskin on
jo takana. Turnauksista mainittakoon OGC Oulussa, Kuopion Talvironaltiina ja Kemin
jouluturnaus. Lisäksi olemme
järjestäneet yhden oman turnauksen HauPa-hallilla.
Joukkoon mahtuu vielä lisää jalkapallosta kiinnostuneita tyttöjä. Innokkaat uudet
pelaajat voivat ottaa yhteyttä
joukkueenjohtaja Pirittaan,
[email protected].
PIRITTA LYYTINEN
joukkueenjohtaja
P06-joukkueessa on tällä hetkellä kolmisenkymmentä poikaa. Viime keväänä saimme useamman
uuden pelaajan mukaan,
ja he ovat edelleen menossa mukana, joten hyvin
ovat pojat joukkueeseen
sisälle päässeet. Muutamia poikia on matkan varrella kyydistä jäänyt pois,
mutta se taitaa olla tämänikäisten harrastamisessa
hyvinkin tavallista.
P
”Viime kaudella
pelasimme pari äidit
vastaan pojat -peliä.
Tulokset olivat
hyvin tasaisia.”
Futsal-pelit
uusi kokemus
Järjestämme myös jalkapalloleirin Virpiniemessä toukokuussa, jolloin pojat saavat
harjoitella yön yli kotoa pois-
IS 20
1
PP
T
5
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
sa olemista joukkueen kanssa.
Viime kesänä olimme ensimmäistä kertaa mukana piirisarjapeleissä, ja tulevan kesän ohjelmaan se kuuluu myös. Futsalpelit olivat meille uusi kokemus
tänä talvena. Pahempia traumoja ei jäänyt, joten ensi kaudella
olemme myös mukana.
Viime kaudella pelasimme pari äidit vastaan
pojat -peliä.
Tulokset olivat hyvin tasaisia. Mutta voin
pelaamassa
mukana olleena kertoa, että
kyllä saimme
me äidit yrittää ihan tosissamme pelata, ettei
ihan alakynteen jääty. ;) Ja mukana kuitenkin oli myös sellaisia
äitejä, joilla on kokemusta pelaamisesta.
Poikien mielestä nämä olivat oikein mukavia juttuja, ja
jatkossakin tulemme varmasti näitä järjestämään. Äidit oli
oikein helppo saada innostumaan asiasta.
Viime vuoden tapaan pelikentät taitavat olla pelikunnossa hyvin varhain, joten kohta
varmasti siirrytään ulos harjoittelemaan. ;)
E
äävastuun valmentamisesta kantaa Timo Torvela. Muita valmentajia ovat Antti Ukkola, Samuel
Vehkalahti, Jouni Välipakka,
Janne Rautio ja Jarmo Lohela.
Suuren pelaajamäärän vuoksi valmentajilla meinaavat välillä loppua kädet kesken, mutta hyvällä suunnittelulla (ja
äänen käytöllä) harjoituksista
on selvitty ilman suurempia
vahinkoja.
Joukkueen taustalla tekevät
työtä tietysti myös rahastonhoitaja, jojot, nettivastaava, asus-
tevastaava, talkoovastaavat ja
huoltajat. Mukana ovat toki
myös vanhemmat, joilla ei virallista titteliä ole, mutta jotka
ovat tärkeässä osassa joukkueen toiminnassa. Ilolla olenkin
seurannut meidän joukkueen
vanhempien yhteishenkeä. Monia mukavia hetkiä olemme me
vanhemmatkin saaneet kokea
lasten harrastuksen parissa.
Turnauksiin
olemme osallistuneet Torniossa, Kemissä ja Ylivieskassa, sekä
Oulun ja Oulun lähikuntien turnauksia olemme kiertäneet myös. Aika lailla samoihin turnauksiin osallistumme
tulevana keväänä ja kesänä.
Loppukesästä on sitten vuorossa Luulajan reissu, ja tämä onkin ensimmäinen reissu, jonne pojat lähtevät ilman
vanhempia.
Hieno reissu on varmasti tulossa!
TI
T06-07 -joukkue on vuonna 2012 joulun alla perustettu tyttöjen porukka.
Joukkueessa pelaa n. 26
vuosina 2006-2007 syntynyttä tyttöä.
sesti jalkapallon saloihin, mutta
toisaalta pelataan jo ihan tosimielellä turnauksissa ja peleissä.
Harjoituksissa harjoitellaan
pallon käsittelyä, pelataan jalkapalloa ja pidetään hauskaa.
Jalkapallon pelaamisen ohessa opetellaan myös toimimista
ryhmänä ja joukkueena. Harjoituksissa on yleensä mukana
2-3 valmentajaa, näin saamme
harjoitukset suunniteltua ikäja taitotasojen mukaisesti.
HauPa-hallissa toteutettavien jalkapalloharjoitusten lisäksi tytöt treenaavat kerran
viikossa salissa. Saliharjoitukset eivät painotu jalkapalloon,
vaan muunlaiseen vaihtele-
Joukkueellinen
poikaenergiaa
HA
U
Jalkapallon pelaamisen ohessa opetellaan
myös toimimista ryhmänä ja joukkueena
U K ORT
RIIKKA ÄNGESLEVÄ
joukkueenjohtaja
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
”Ronaldolle
soitettiin...”
- idolit innoittajina
Osa harjoituksista pidetään HauPa-hallin lisäksi muissa Oulun
jalkapalloiluhalleissa tai koulun liikuntasalissa.
HauPa P05 -joukkueessa pelaa tällä hetkellä 36 poikaa, joista osa on ollut mukana vuodesta 2010 lähtien.
Suunnitelmissa yksi
ulkomaan matkakin
Joukkue osallistuu kevään aikana useampaan turnaukseen. Kesällä pyörähtää käyntiin Suomen
Palloliiton piirisarja. Kesäkuus-
sa on myös Haukiputaan Pallon
oma Hyundai KesäPudas 2015
-turnaus. Mahtuupa suunnitelmiin yksi ulkomaan matkakin,
Ruotsin Piteåån. Talvikaudella
pelataan lisäksi futsalia. Turnauksiin osallistutaan haaste- ja
kilpasarjassa. Osa joukkueen
pojista pelaa myös 2004-ikäluokan peleissä ja turnauksissa.
-Jokaiselle pojalle pyritään järjestämään paljon peliaikaa oman
tason mukaisesti, toteaa Valtsu.
Harjoitukset ovat päättymässä. Pojat kokoontuvat kuuntelemaan valmentajien palautteen
ja muut kuulumiset. Lopuksi
tehdään vielä kuntopiiri, huolellisesti sekin. Huomaa, että
pojat ovat tiivis porukka. Ilmapiiri on rento ja välitön. Iloinen
puheensorina siirtyy harjoitusten päätyttyä pukuhuoneille.
Torstaina uudestaan!
HauPa P05 -joukkue harjoittelee 4-5 kertaa viikossa. Osa
harjoituksista pidetään HauPahallin lisäksi muissa Oulun
jalkapalloiluhalleissa tai koulun
liikuntasalissa. Mukaan toimintaan voi ilmoittautua joukkueen
sivujen http://www.haupa.fi/
joukkueet/pojat/pojat-05/ kautta tai ottamalla yhteyttä joukkueenjohtaja Jarmo Pyynyyn. Päävalmentaja Valtsu kiittää jokaista
joukkueen toiminnassa mukana
olevaa yhteistyöstä joukkueen
hyväksi. Joukkueenjohtajat,
valmennuksessa mukana olevat
ja huoltajat, joukkueen lääkäri,
rahastonhoitajat, vaate-, talkooja nettivastaavat, vanhemmat
sekä joukkueen yhteistyökumppanit - kiitos paljon!
Mutta parasta on
pelaaminen!
Haukiputaan Pallon T0405-joukkueen pelaajat ovat
kehittäneet taitojaan huimasti menneen talven aikana monipuolisen harjoitusohjelman ja monien jännittävien pelien ansiosta.
L
ihaskunto- ja ketteryysharjoitukset Keskustan koulun salissa ja uuden nurmen saaneen
HauPa-hallin tekniikkatunnit
Turnaukset ovat vieneet tyttöjä kotoisista maisemista Heinäpään Arina-areenalta yhtälailla pohjoisen kuin etelänkin kaupunkeihin. Helteinen
Tornio-Haaparanta oli viime
kesänä ikimuistoinen kisapaikka, ja kesäiseen Ruotsin Luulajaan ihastuivat sekä joukkue
että kannattajat Kurirenspelen-turnauksen aikana. Niin
näistä kuin muistakin turnauksista tytöt ovat tuoneet muka-
JAANA MADETOJA
SANNA-KAISA
NELIMARKKA-KANSTE
IS 20
1
PP
5
E
T
TI
”Joukkuetta ohjaa
tiivis ja toimintaan
sitoutunut
valmennusryhmä.”
saa mahdollisuuden harjoitella
ja pelata vertaisensa kanssa.
Seuraan koko ajan poikien
kehittymistä ja tarjoan heidän
oman tasonsa mukaista haastetta, juttelee Valtsu.
Pikkupelit ovat käynnissä.
Kentällä on vilinää, mutta kun
jokaisella ryhmällä on oma
tilansa ja ohjaajansa, toiminta pysyy selkeänä ja kaikille
mielekkäänä. Poikien innostus
lajia kohtaan ei jää epäselväksi. Punaiset posket ja hiestä
märät hiukset kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!
HA
U
putaan Pallon jalkapallokoulun
kautta. Mukaan otetaan uusia
pelaajia koko ajan. Suurin osa
joukkueen pojista on vuonna
2005 syntyneitä, mutta joukossa
pelaa myös muutama vuosimallia 2006. Joukkuetta ohjaa tiivis
ja toimintaan
sitoutunut valmennusryhmä.
Työnjako ohjaajien kesken
on toimivaa ja
tarkasti suunniteltua.
Alkulämmittelyn jälkeen pojat jatkavat
treenejä neljässä ryhmässä,
joissa jokaisessa harjoitellaan
samoja tekniikoita. - Kaikki
saavat samanlaista ohjausta ja
valmennusta. Ryhmät jaetaan
poikien oman, sen hetkisen
tason mukaan. Siten jokainen
naan hienot pelikokemukset,
kasvaneen yhteishengen ja komeat sijoitukset.
Joukkueen pelaajamäärä on
tuplaantunut viime vuoden aikana, joten joukkueessa on
mukana pitempään pelanneitten lisäksi myös vähemmän
pelikokemusta vielä saaneita.
Valmentajat, joukkueenjohtajat
ja huoltajat tekevät kovasti töitä sen eteen, että kuluva vuosi olisi yhtä hauska ja innostava kuin edellinenkin jokaiselle
heistä. Unohtamatta taustavoimia, jotka mahdollistavat talkootyöllä turnausreissut.
Haluaisitko tulla mukaan
pelaamaan? Lisätietoja saat
joukkueenjohtaja Tiina Ylitalolta, tiinamarjukka.ylitalo@
gmail.com.
U K ORT
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
Tytöt ovat opetelleet judotatamilla kehonhallintaa, kaatumaan oikein sekä lisäämään notkeutta.
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
TI
E
M
T
Pelitaitoja kentältä
ja tatamilta
luovat vahvan pohjan tyttöjen peleihin. Lisäksi tytöt ovat
opetelleet judotatamilla kehonhallintaa, kaatumaan oikein sekä lisäämään notkeutta
- naurun säestyksellä.
IS 20
1
PP
5
Joukkue, joka hakee
Maanantain alkuilta
Haukiputaan Pallon hallilla. Ronaldot, Messit,
Neymarit ja muut maailmanluokan jalkapalloilijat
täyttävät hallin. Nelisenkymmentä 8-10 -vuotiasta
poikaa kuljettaa jalkapalloaan kenttää päästä päähän. - Keskitytään pojat!
kehotus rikkoo hetkeksi
hallin hiljaisuuden.
eneillään on HauPa
P05 -joukkueen harjoitukset. - Kun tullaan treeneihin, harjoitellaan
ja keskitytään täysillä, kertoo
joukkueen päävalmentaja,
HauPan Fortum Tutor, Perparim “Valtsu” Fetahu. Tämän
pojat jo tietävätkin. Innokkuuden, ilon ja keskittymisen
tason voi aistia kentän laidalla.
Ylimääräiset
juttelut jätetään pukuhuoneeseen.
Harjoitusaika
käytetään
tehokkaasti, ja
kuunnellaan
valmentajia.
HauPa P05 -joukkueessa pelaa tällä hetkellä 36 poikaa, joista osa on ollut mukana vuodesta
2010 lähtien. Matkan varrella
pelaajien lukumäärä on kasvanut tasaisesti. Osa pelaajista
on siirtynyt muista joukkueista
kauden päätteeksi, osa Hauki-
HA
U
T04-05 joukkue viime kesänä Ruotsin Luulajassa. Kesäiseen Luulajaan ihastuivat sekä joukkue
että kannattajat Kurirenspelen-turnauksen aikana.
U K ORT
TI
U K ORT
IS 20
1
PP
TI
E
T
5
HA
U
E
T
5
HA
U
IS 20
1
PP
Kasper Kotila ja
Jere Myllymäki
yhteistyössä.
U K ORT
TILINTARKASTUKSET
Yritysjärjestelyt • Neuvontapalvelut
Taren ja Maken futarit
KHT Olavi Virtanen 050 5322 060
HTM Soili Raive-Annanolli 040 5631 872
KTM Mervi Pietikäinen 041 5027 083
KTM Pirjo Alaruikka 040 7275 271
MOV Tilintarkastus Oy
Sepänkatu 20, 90100 Oulu • www.movaudit.fi
Esittäytyy kaudelle 2015
Ylhäältä vasemmalta: Aaro Wiik, Tuukka Kyllönen, Elias Ylisirniö, Petrus Lammi, Ilari Tossavainen, Atte Jokela, Sebastian Väntönen, Roope Okkonen. Eturivi: Joona Lohela, Daniel
Perander, Joni Viinamäki, Nicklas Perander, Santeri Mikkola, Valtteri Markus ja Ville Markus.
Maalivahti: Johannes Lindroth. Kuvasta puuttuvat: Kasperi Arolaakso, Onni Björnholm,
Tuomas Huusko, Jere Jokela, Ville Kivimäki, Mikko Mämmilä, Lauri Niemi, Aleksi Otsamo ja
Daniel Vainionpää.
Kilpailun kiristyessä
Nuorten jalkapalloilijoiden
harjoittelemista seuratessa
ei voi olla ihmettelemättä
kehityksen nopeutta. Sekä
yksilö- että joukkuetaidot
tuntuvat etenevän viikon
harjoittelun jälkeen enemmän kuin puolen vuoden
uurastuksen tuloksena, jos
vertaa vuoden takaiseen tilanteeseen.
Y
Kuitenkaan ei sovi unohtaa sitä tarinan toista puolta. Kilpailu
kiristyy jatkuvasti, myös vastustajat harjoittelevat innokkaasti ja
hyvässä valmennuksessa. Taitojen kehittyessä myös vaatimukset
lisääntyvät. P-04-ikäluokassa on
havaittavissa muutoksen vauhti
pelikentällä, kun tilaa ja aikaa ei
enää ole kuten aiemmin ja virheissä marginaalit pienenevät koko ajan. Väärään suuntaan kääntyminen pallon kanssa, syötön
viipyminen tai maalivahdin liian
pitkä empiminen vastaantulossaan ovat vain esimerkkejä asioista, jotka näkyvät aiempaa herkemmin ottelun lopputuloksessa.
Mahdollisuutta virheen korjaa-
IS 20
1
PP
5
E
T
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
M
ILKKA OTSAMO
HA
U
hä useammin pelaajien
toiminta kentällä näyttää jalkapallolta, jossa
joukkue tekee sovittuja asioita,
ja yhä useammalla pojalla voi
huomata tapahtuneen valtavaa
kehittymistä, joillakin suorastaan valaistumista peliälyn ja
pelin lukemisen alueella. Hen-
Vaatimukset
lisääntyvät
miseksi ei enää tule.
Jotta kiristyvässä kilpailussa
pysytään mukana, on opittava
myös määrätietoisen ja sitoutuneen harjoittelun tärkeys. Yksityiskohtien merkityksen kasvaminen pelikentällä heijastuu
myös harjoituksiin. Keskittymiskyky ja harjoittelun tavoitteiden
sisäistäminen on iso osa jalkapalloilijana kasvamista. Näiden
osa-alueiden kehittyminen yhdessä fyysisten tekijöiden kanssa
on nostanut joukkueessa usean
pojan pelaajana uudelle tasolle.
Tulevalla kaudella joukkue
testaa osaamistaan ja harjoittelun tuloksia useassa turnauksessa. Päätavoite on tänäkin vuonna Piteåssa, jossa viime vuonna
haettiin ensimmäiset ulkomaan
turnauksen kokemukset. Toiveena luonnollisesti on, että vastaan asettuu uusia vastustajia
uusista maista, jolloin omat taidot pääsevät toisenlaiseen puntariin. Uskoa omiin kykyihin ja
peli-iloa joukkueessa riittää.
TI
kilökohtaisten taitojen osalta on
ollut ilahduttavaa huomata, että
umpivasurit ovat löytäneet oikean jalan ja oikeajalkaiset saavat tehoja aikaan vasemmalla
jalalla enenevissä määrin.
Otsikon mukaisesti joukkue jaettiin vuonna 2014
kahteen erilliseen harjoitusryhmään, jotka valmennuksen mukaan kuitenkin
joustavat ja elävät samalla mahdollistaen, mutta samalla jo hieman vaatien pojilta sekä harjoitusmotivaatiota että vastuuta
oman tekemisen ja osaamisen kehittämisen suhteen.
U K ORT
iltei kaikki halukkaat ovat päässeet
osaksi joukkueen
nimilistaa. Asennetta kuitenkin jo kysytään kaikilta HauPa
-03 pojilta. Ilmaiseksi ei saa
mitään, ja kehittyminen on
myös siitä kiinni, kuinka itsesi
urheilijana näet ja onko identiteettisi jalkapalloilijan identiteetti. Valmennus vie edelleen
poikien vahvuuksilla yksilöitä
eteenpäin joukkueena pelaten.
Yleinen urheilullisuus on
yhä osa joukkueen vahvuutta,
mutta yhä useampi poika on
harjoitusmäärien kasvaessa
joutunut myös tekemään lajivalintoja ja siirtymään päälajinsa pariin, oli se jalkapallo tai
jokin muu. Harjoitusmäärien
ylläpito on joukkueelle yhtä
vaikeaa kuin muillekin Oulun
seudun joukkueille. Harjoitusvuoroista taistellaan osana isoa
jalkapalloperhettä. Alueellista
yhteistyötä pidetään yllä, ja
tämän joukkueen kohdalla se
näkyy konkreettisimmin harjoitusotteluiden järjestämisenä
kauden aikana. HauPa -03
onkin ollut mieluisa vastus
useille joukkueille, olemme
tarjonneet hyvää harjoittelu-
vastusta paikallisjoukkueille,
ja samalla valmennuksella on
ollut mahdollisuus mitata poikien kehitystä ja tasoa versus
muut Oulun seudun joukkueet.
Edellisenä kesänä HauPa -03
poikien päätavoite oli osallistua
Hesa cupiin suurella kirkolla,
jonne lähdettiinkin kolmella
kokoonpanolla kohtaamaan
Etelä-Suomen suurseurat.
Hävetä ei tarvinnut, taso ja
kannustus
riittivät
mainiosti.
Kansainvälisen
vastustajan
kohtaaminen
olisi ollut mieluisaa kaikille
ryhmille, Hesa cup tuo siihenkin mahdollisuuden. Tällainen
turnee hioo myös taustajoukkoja yhteen. Uskon, että turnauksen aikana myös vanhemmat
oppivat tuntemaan toisiaan
paremmin.
Hesa cupin lisäksi osa pojista pelasi Tomi Myllymäen
luotsaamana 02/03-sarjaa
kesän ajan tavoitteena saada
kovuutta ja haastetta peleihin.
Hesa cup on ohjelmassa HauPa -03 pojilla myös kesällä
2015. Kaleva Cup on joukkueen syksykesän päätavoite.
HauPa -03 pelasi talvella
yhdellä kokoonpanolla futsalsarjaa tasaisin matsein tarkoituksena ylläpitää pelillistä
otetta läpi kauden. Molempien
harjoitusryhmien pojat ovat
keskittyneet harjoitteluun kolme kertaa viikossa, neljäs viikkokerta on ollut harjoituspeli.
Pelillinen identiteetti on 9+9.
Marko Köykän sanoin pojista kasvatetaan elämäntapaurheilijoita ja
tolkkuja ihmisiä, jotka
omaksuvat
joukkuepelaamisessa
vaaditun
sosiaalisuuden sekä valmennusauktoriteetin kunnioituksen. Joukkueen
toinen päävalmentaja Tarmo
Kouva kiteytti joukkueen kauden pyrkimykseksi aktiiviseen
ja hyvään tekemiseen, jossa
ikäluokkaan sopiva harjoitusrytmi motivoi poikia ja oikean
pelivastuksen valinnalla haetaan kovuutta tulevan kesän
pelitilanteisiin.
HauPa -03; hymyssä suin,
mutta hikipisaroita nenänvarresta valuttaen kohti kesän
2015 pelihaasteita.
”Valmennus vie edelleen
poikien vahvuuksilla
yksilöitä eteenpäin
joukkueena pelaten.”
YKSILÖLLISIÄ OPPIMISPOLKUJA
AIKUISILLE JA TYÖYHTEISÖILLE
Ammatit ja täydennyskoulutukset osoitteessa: WWW.OAKK.FI
NINA SIMILÄ
joukkueen tiedottaja
Erkka Korhonen taistelee.
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
HauPan edustusjoukkue
Arina-areenalla järjestetyssä Kolmosen joukkueiden
turnauksessa helmikuussa.
juniorijalkaMikä ON
palloTEHTÄVÄ? seuran
ämä kysymys nousi mieleeni 27.1.2015, kun johtokuntamme päätti jättää
miesten Kolmosen sarjapaikan ja ottaa vastaan miesten
Nelosen tulevaksi edustusjoukkueemme sarjaksi. Sarjailmoittautumiseen mennessä 31.1.2015 meillä
oli noin 10 pelaajaa, ei valmentajaa
eikä juuri minkäänlaisia taustoja
joukkueelle. Pari kuukautta aiemmin julistettiin seuran uusi pelaajaennätys 657 rekisteröityä pelaajaa,
mikä pitää HauPan Oulun toiseksi
suurimpana ja Pohjois-Suomen piirissä neljänneksi suurimpana seurana. Mites tässä näin kävi?
EDUSTUKSEN TILANNE on ollut
jo vuoden 2012 Kakkosesta tippumisen ja junnupäällikkö Isokankaan Mikon lähdön jälkeen haasteellinen; Paanasen Jani otti joukkueen 2013 reppuselkään, 2014 sen teki Nikke Pippingsköld. Ja tällä tarkoitan sitä kokonaisuutta, joka edustuksen valmentajalle
on siunaantunut muussakin kuin pelkässä pelillisessä mielessä aina talkoisiin osallistumisesta ja kauden budjetin suunnittelusta lähtien. Nyt Niken saatua huippupestin Hyvinkäältä
HyPS:n riveistä tällaista kivijalkamiestä ei joukkueelle enää löytynyt. Tämä
varmasti osaltaan vaikutti joukkueen
kiinnostavuuteen pelaajamarkkinoilla,
enemmän oli lähtijöitä kuin tulijoita.
SAAKO KOKOISEMME junioriseuran edustus olla riippuvainen siitä, löytyykö joukkueen peräsimeen karismaattinen henkilö uhraamaan käytännössä
ilmaiseksikin kaiken vapaa-aikansa joukkueen pyörittämiseen?! Ei niin. Eli ei
kun uuden rakentamiseen, siitähän tässä
päätöksessä oli kyse. Nelonen
on niin rahallisesti
kuin pelillisesti asteen
verran helpompi sarja,
ja kun saimme täydennystä pelaajarinkiin
2-joukkueen miehistä, niin tällä hetkellä
voidaan varmuudella sanoa, että pelaajat eivät ainakaan lopu ensi kesänä kesken. Rakenteet on kuitenkin luotava uusiksi, jotta tulevien vuosien sarjanousut
pystytään ottamaan vastaan levollisemmin mielin.
MEIDÄN ON MYÖS LUOTAVA uusi malli junioreiden sisäänajoon aikuisten sarjoissa. Niin miehissä kuin naisissa tulee olla lähtökohta, että ihan joka
ikäluokasta 2-5 pelaajaa tulee vuosittain
saada edustuksien rinkiin paikkaamaan
pelaajapoistumaa toisesta päästä, siinä on oikeasti haastetta kaikille junnujoukkueillemme. Tämä korostaa kilpailullisen toiminnan
tärkeyttä, mutta
toki seurassamme
on tietenkin myös
muihin arvoihin
perustuvaa toimintaa ja mahdollisuutta olla futiksen
parissa, molemmille tulee löytyä
tilaa. Voisiko lähtöajatus kuitenkin
olla, että jo pienestä pitäen 5-7 -vuotiaana seuraamme tulevalle pelaajanalulle
kerrotaan vähimmäistavoitteeksi pelata
joku päivä seuran omassa edustusjoukkueessa, näin minun nuoruudessani oli.
Matka on pitkä, puhutaan ”10 vuoden
sopimuksesta”, mutta se osaltaan luo
myös pitkäjänteisyyttä ajatteluun, asiat
eivät tapahdu hetkessä, eikä suotta puhuta maailman vaikeimmasta urheilulajista. Jos matkan aikana taas kilpailullisuus ei olekaan se ykkösjuttu, tulee meidän jotenkin tulevaisuudessa saada organisoitua toiminta siten, että tilaa löytyy sekä kilpailulle että harrastamiselle.
Jos et pelaajana yllä huipulle,
on se mahdollista erotuomarina, valmentajana jne. Hyviä ideoita, kuinka tämä organisoidaan käytännössä,
otetaan vastaan!
missa mm. erotuomarin tai junnuohjaajan tehtävissä, eikä sovi unohtaa, että iso
osa seuramme valmentajistosta on takavuosina tullut edustuksen pelaajien riveistä, näin toivottavasti myös tulevaisuudessa. Joukkueen pelaajistossa tulee jatkossa näkyä myös haupalaisuus: voisiko olla, että esim. 60% pelaajistosta tulee olla
seuran kasvatteja tai vähintään 2 vuotta
seurassa pelanneita pelaajia, mikä takaisi aina tietyn junioritaustaisuuden edustuksen pelaajistossa tulevaisuudessakin?
Tällöin edustusjoukkueen pelaama sarjataso osaltaan myös kertoo seurassa tehtävän juniorityön tason aikuisiin tultaessa. Mainittakoon tässä vaiheessa, että 22
vuoden aikana seuramme junnuista on
poikapuolella yksi pelaaja miehissä
yltänyt Veikkausliigaan ja naisissa
puolenkymmentä:
miten monta seuraavan 22 vuoden
aikana yltää tähän
suoritukseen, tulisiko lukujen olla korkeampia..?
see Suomessa edes Liiton sarjoja pelaamaan Kakkoseen miehissä tai Ykköseen
naisissa? Tämän vuoden HauPan miesten edustukseen palataksemme voidaan
sanoa, että joukkue pelaa sillä tasolla, johon pelaajat ovat valmiita sitoutumaan
ja johon pelaajien taitotaso riittää. Kesä
näyttää, ansaitaanko paikkaa Kolmoseen
ensi vuodelle, ja se on meidän seuramme
tekemän juniorityön taso sitten aikuistasolla, ei siinä kummempaa.
OTSIKON KYSYMYKSEEN viitaten kävi hetken myös ajatus, tarvitaanko edustusjoukkuetta ollenkaan. Onko
jalkapalloa tarkoituskin pelata vain lapsuusaika, kun ”eihän niistä kuitenkaan
mitään Suomessa tule”. Mitä jos tekisimmekin töitä ”tosissaan” vain 12-vuotiaisiin saakka sinne kuuluisaan Kaleva-cupiin, jonka jälkeen sanoisimme kehittyneimmille, että nyt tulee siirtyä kilpailuseuraan sitä halutessaan, ja meillä pyörisi
pari kertaa viikossa olevaa harrastetoimintaa? Etelä-Suomessa tällaisia seuroja on runsaasti. Olosuhteetkin riittäisivät tällöin aivan mainiosti; 12-vuotiaisiin
saakka olevat joukkueet saisivat harjoitella HauPa-hallissa, Arinalla ja Ouluhallissa mielin määrin. Edelleen kun Suomessahan pelataan aikuisten sarjoissa vain
”potkupalloa”. Silti meidänkin seurassa
naisissa on ollut vuosia, että edustusjoukkuetta ei ole ollut ollenkaan. Miehissä on
ollut vaikeuksia saada kokonaisesta ikäluokasta pelaajia, jotka pystyisivät Kolmosta pelaamaan, saati sitten korkeammalla. Minusta tässä on iso ristiriita, eikä yleisen käsityksen hokema perustu
tosiasioihin, vai teemmekö sitten todella
vain huonoa juniorityötä? Jos 10 vuotta
junioripelaaja harjoittelee potkuja, syöttöjä, peliasentoja, liikkeitä jne. ja samaan
aikaan taso Suomen futiksessa on surkea, niin miksi niin harva edelleen pää-
MIHIN MUUHUN junioriseuraa tarvitaan? Voimmeko olla alueellamme
iso toimija erilaisten talkootöiden tekemisen muodossa tarjoten isoa määrää edullista työvoimaa tilapäiskäyttöön
yrityksille (inventaariot, kalustekannot,
jne.), pystymmekö työllistämään määräaikaisesti sekä vakituisesti kymmenkunta ihmistä kerrallaan eri tehtäviin seuran
sisällä, voimmeko seurana kantaa sosiaalista yhteiskuntavastuuta tarjoamalla
työ- tai vapaaehtoistehtäviä kansalaisille,
joille tällaisia mahdollisuuksia ei normityömarkkinoilta löydy? Luoko seurassa
toimiminen tunteita ja kokemuksia, joita ei missään muussa normaalielämän
arjessa, esim. työnteossa tai illalla kotona ollessa pysty kokemaan? Onko seuratoiminta yhdistävää hajottavan sijaan?
Pystymmekö kehittämään lajiamme ja
sen olosuhteita toiminta-alueellamme
auttaen näin myös tulevia sukupolvia,
olemmeko tärkeä osa jotain isompaa?
Toivon, että mahdollisimman moni seuramme 657 pelaajasta ja heidän 1314
vanhemmastaan on tätä mieltä.
”Edustusjoukkue
on seuran joukkue,
joten joukkueen pelaajan
tulee sitoutua seuran
arvoihin ja sääntöihin.”
LÄHTÖKOHTAISESTI
JATKOSSA edustusjoukkue on seuran joukkue, joten joukkueen pelaajan
tulee sitoutua seuran arvoihin ja sääntöihin ja olla tarvittaessa seuran käytettävissä eri tapahtumissa. Tämä tarkoittaa
seuran taloudellista tukea joukkueen
toimintaan, mikä taas velvoittaa pelaajia
tukemaan seuran arvomaailmaa. Konkreettisesti edustuksen pelaajia tullaan näkemään ensi kaudella eri futistapahtu-
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
SOSIAALISUUS, YHDESSÄOLO
ikäistensä kanssa, toimeen tuleminen
toisten kanssa, oppiminen kuunteluun
ja ottamaan vastaan ohjeita vieraalta aikuiselta (valmentaja/ohjaaja), liikunnallisen elämäntavan oppiminen,
ryhmässä toimiminen; siinä lisää arvoja junnufutikseen mukaan tulemiseen.
Haluaisin kuitenkin ajatella, että aina
joukkueeseen tultaessa peruslähtökohta olisi jalkapallon salojen opettelu ja
halu oppia pelaamaan. Sehän se on
mukavaa, minkä osaa ja päinvastoin,
tätä voi testata vaikkapa pomputtelun
muodossa alle 10-vuotiaiden kanssa,
reaktiot ovat aika nopeasti nähtävissä!
MISSÄ ON TAHTOA, siinä on tie.
- suomalainen sananlasku VELLU HÖLTTÄ
ensi kaudella sitten jälleen edareissa
numerolla #7 siinä keskikentän pohjalla
Ylh. vas. Vesa Romppanen,
Samuel Vehkalahti, Aleksi
Saromaa, Atte Ruskola, Olli
Ruskola, Mikko Vainio,
Mikko Sassi, Jesse Leppänen
ja Petri Kuokkanen.
Alh. vas. Juuso Pernu (B-jun.),
Vellu Hölttä, Saku Heinola,
Oula Lapinkangas, Markus
Mäkeläinen, Juha Hoikkala,
Sampo Tervonen, Teemu Kaan
ja Lauri Haipus.
Kuvasta puuttuvat 9.3.2015
joukkueeseen ilmoittautuneet
Rasmus Isoaho, Teemu
Jokela, Janne Järvelä, Marko
Kaakkuriniemi, Tommi
Karvonen, Konsta Kivimaa,
Jarmo Okkonen, Arto Pohjola,
Jarmo Salo, Jaakko Simppula,
Einari Vasunta ja Miika
Ylitalo.
Uuden alun kynnyksellä
P
Miesten edustusjoukkue
lähtee tulevaan kauteen
uudenlaisesta tilanteesta, kun seurajohto joutui
ilmoittamaan Palloliiton
Pohjois-Suomen piirille,
että HauPa luopuu Kolmosen sarjapaikastaan.
HauPa sijoittui sarjassa
viidenneksi kauden 2014
päätteeksi.
äätöksen taustalla on pula säännölliseen harjoitteluun ja tavoitteelliseen
toimintaan sitoutuneista pelaajista. Tilanne on ollut samankaltainen jo jonkin aikaa, mutta tällä kertaa koko kautta ei haluttu
laskea kourallisen sitoutuneita
pelaajia varaan. Edustusjoukkue
pelaa näin ollen tulevalla kaudella Nelosessa ja tavoittelee hyvää lähtöä uuteen nousukiitoon.
Sekoitus kokemusta
ja nuoruuden intoa
Edustusjoukkueen ringissä on
noin 25 pelaajaa viime kauden edustusjoukkueen ja kak-
kosjoukkueen yhdistyttyä.
Joukkueessa on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden
intoa ja joukkue on peruspelaamisessaan kohtuullisen hyvällä tasolla. Tästä osoituksena tasapainoiset ottelut Arinaareenalla järjestetyssä Kolmosen joukkueiden turnauksessa
helmikuussa. Ensimmäisessä
ottelussa kaatui muutamalla OPS:n edustusjoukkueen
pelaajalla vahvistettu OPSAkatemia maalein 4-2 ja toisessa ottelussa niukka tappio
ORPa:lle maalein 1-2. Molemmissa otteluissa oli myös
mukana muutamia P99-joukkueen pelaajia, ja poikien suo-
ritukset olivat kaikin puolin
ilahduttavia.
Toiminta
pitkäjänteisemmäksi
Joukkue on harjoitellut kaksi
kertaa viikossa pääasiassa HauPa-hallilla, ja harjoittelun pääpaino on ollut pienpeleissä. Ennen sarjan alkua joukkue pelaa
vielä muutamia harjoitusotteluita ja hakee tuntumaa ison
kentän pelaamiseen ja koko
joukkueena toimimiseen. Kausi alkaa jo huhtikuun lopulla,
ja tavoitteena on ajaa edelleen
sisään seuran junioreita aikuisten peleihin sekä olla mukana
Nelosen kärkikahinoissa. Samalla toimintaa kokonaisuudessaan pyritään rakentamaan
pitkäjänteisemmäksi ja tavoitteellisemmaksi niin taustojen
kuin pelaajistonkin osalta.
Joukkue tavoittelee nousua muutaman kauden sisällä, mutta kokemuksesta tiedämme, että Kolmonen ei ole
harrastesarja, joten kehitystä
on tapahduttava kaikilla rintamilla, jotta kehitys voi jatkua
myös Kolmosesta eteenpäin.
Joukkuetta ohjaavat Sampo Tervonen, Marko Kaakkuriniemi ja Juha Hoikkala. Joukkueenjohtajana toimii
Jarmo Okkonen.
HAUPPIS -ETUKORTTI
HAUPPIS-KORTTI on etukortti, jolla
saat rahanarvoisia etuja tavallisiin arkipäiväisiinkin ostoksiisi. Etujen hyödyntäminen on helppoa, sillä saat edun ostoksestasi välittömästi maksun yhteydessä näyttämällä korttiasi kassalla.
Käyttämällä Hauppis-korttia saat siitä
maksamasi hinnan takaisin jopa yhdellä ostoksella ja vuoden mittaan moninkertaisesti. Etujen määrä kasvaa ja monipuolisuus lisääntyy jatkuvasti. Myös alueellinen kattavuus lisääntyy sitä mukaa,
kun palveluumme liitetään uusia yrityksiä. Saat tietoa uusista tarjouksista palvelumme kautta, joten pysyt kaiken aikaa
perillä parhaista tarjouksista.
OSTA OMASI
Kortin hinta on 20 euroa. Kortteja myyvät urheiluseurat, koululuokat ja muut
yleishyödylliset yhteisöt. Tarkempia tietoja myynnistä ja myyntitapahtumista
voit tiedustella asiakaspalvelusta.
Kortin myyntituotto
Hauppis-kortin myynnillä kerätään varoja lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan ja harrastusten tukemiseen.
Kortteja myyvät urheiluseurat, koululuokat ja muut yleishyödylliset yhteisöt.
Kortin myyjän edustama ryhmä saa myymistään korteista yli puolet tuotosta, ja
näin suurin osa tuotosta menee suoraan
myyjän oman ryhmän hyödyksi. Loppuosa tuotosta menee jalkapallon olosuhteiden ja seuratoiminnan kehittämiseen
sekä vähävaraisten nuorten urheilun tukemiseen Haukiputaan Pallo ry:n kautta. Tehtävämme HauPa:ssa on edistää
lasten, nuorten ja aikuisten aktiivista ja
liikunnallista elämäntapaa ja yhteisöllisyyttä jalkapallon avulla. Lisää tietoa
Haukiputaan Pallo ry:n toiminnasta löydät HauPa:n sivuilta.
Yritykselle
yhteyttä asiakaspalveluumme. Mainitse viestissäsi yrityksen tiedot sekä yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero ja
kuvaa lyhyesti, millaisia palveluita tai
tuotteita haluat markkinoida. Otamme
sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.
Kumppaniksemme pääset, kun sitoudut
yhteistyön sääntöihin.
Mikäli haluat yrityksesi mukaan Hauppis-kortin yhteistyökumppaniksi, ota
Tutustu etuihin sivulla: hauppis.fi
Tiedustelut: [email protected]
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
Hyvä me, hyvä meidän
joukkue: XD!
rustaitoihin. Jalkapallokoulun lisäksi uusilla pelaajilla on
myös mahdollisuus olla mukana osassa joukkueen yhteisiä
harjoituksia. Harjoituksissa
pyrimme tason mukaisiin ryhmäjakoihin, minkä tavoitteena on saada kaikille riittävän
haastavia ja kehittäviä omaan
tasoon sopivia harjoitteita.
Joukkue harjoittelee 3 kertaa
viikossa sekä lisäksi futsaljoukkue kerran viikossa läpi
talvikauden. Harjoituksia on
HauPa-hallilla, Arina-areenalla ja Länsituulen koululla. Tulevana kesänä harjoittelemme
3 kertaa viikossa Virpiniemen
ja Länsituulen kentillä sekä
osallistumme T02 ja 03 piirisarjaan. Piirisarjassa pelit ovat
viikkopelejä, joten ohjelmaa
kyllä riittää joukkueelle. Kuorrutuksena päälle tulevat vielä
ne kuuluisat ”yön yli -turnaukset” kuten Luulaja, Iisalmi
ja Jyväskylä nyt ainakin.
Iloisesti ja innokkaasti kohti
kautta 2015!
K
esän aikaan sitten tulikin reissattua Joensuu,
Jyväskylä, Piteå ja
Tornio-Haaparanta. Näistä reissuista täytyy antaa täydet pisteet
näille nuorille vastuuntuntoisille
pelimiehille, joiden kanssa on
erittäin helppo reissata! Kesän
IS 20
1
PP
T
JAN NIIRANEN
valmentaja
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
5
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
Onko milloin harkat,
milloin mennään
turnauksiin?
Kausi 2014 pelattiin kolmea
eri piirisarjaa: D12 ykköstä,
D12 mestaruus ja p01-joukkueen tukena D13 ykköstä.
Näissä kolmessa eri sarjassa
pelaaminen mahdollisti ideaalisen tilanteen, että kaikki
saivat oman tasoisia pelejä.
Harjoitukset pyörivät neljä kertaa viikossa, vuoroin
Länkkärillä, vuoroin Virpassa. Treenit pyörivät p01joukkueen kanssa yhteistuumin, ja tällä järjestelyllä saatiin vedettyä haastavia ja kovia treenejä pojille.
naukseen, josta kotiintuomisina
aikana perustettiin OUSEYJ,
oli korkein pokaali ja käytiin
jonka koostumus oli HauPa,
mittaamassa tasoa futsalin
Orpa kilpa2 ja Ajax. Tällä ryhliigajoukkueen Kadyn eli Kammityksellä osallistuttiin Eremenpuksen Dynamon järjestämässä
ko cupiin, joka antoi lupaavia
futsal-turnauksessa. Turnaus
tuloksia.
Syksyn tullen aloitettiin sitten
oli järjestetty Peurungan kylpytaas futsalin
lähotellissa,
treenaus
jossa puit”Vierailevina tähtinä
kaksi kertaa
teet olivat
nähtiin futsal-treeneissä loistavat.
viikossa.
Pojat jo inHarvemmin
mm. liigamaalivahti
alkulämnoissaan kySavolainen Tervareista.” möt pääsee
selivät, kun
ottamaan
lehti alkoi jo
kylpylässä :). Tästä turnauksesta
tippumaan puusta, että milloin
pojat väänsivät aikamoisen taisne futsal-treenit taas alkavat.
ton jälkeen kultamitalit kaulaan.
Lokakuussahan salitreenit sitTästä futsal-kaudesta yhteenten alkoivatkin. Kaksi kertaa
vetona, kun kaikki harjoitusviikossa salissa ja kaksi kertaa
pelit, turnaukset ja piirisarja
nurmitreeniä. Vierailevina
lasketaan yhteen, yksi tappio,
tähtinä nähtiin futsal-treeneissä
kaksi tasuria ja loput voittoja.
mm. liigamaalivahti Savolainen
Talvikauden aikana on
Tervareista, päävalmentaja Jani
joukkueeseemme tullut uusia
Paananen Tervareista, ja huippoikia mukaan, mikä on loispuosaamista toi mukaan myös
tavaa, sillä joukkueemme vahmaajoukkueen maalivahtivalvuus on kasvanut nyt melkein
mentaja Dusain Matic. Näillä
kahteenkymmeneen poikaan!
opeilla polkaistiin futsal-sarja
Uutta kautta innolla odotD13 2014-2015 käyntiin ja potaen,
kattiin piirisarjasta hopea!
Tammikuussa osallistuttiin
KARI PURANEN
LaFk:n järjestämään futsal-turvalmentaja
E
WhatsApp-ryhmässä jaettiin
Myös valmennustiimimme
nukkumapaikkoja, vaikka se
on perustaltaan pysynyt hyvin
edelleenkin on Jojon ja huolkasassa, ja sopivassa määrin
tajien tehtävä. Kyllä 02/03-tyuuttakin valmennusosaamistöt koulussa viihtyvät, ainakin
ta olemme saaneet mukaan.
kesällä, sanovat vanhemmat
Joukkueessa on tällä hetkellä
mitä tahansa :). 5 uutta ”yön
2 vastuuvalmentajaa ja 4 apuyli -reisvalmentasua” siis
jaa. Val”Toimihenkilöpuolellakin oli kisakamennus
myös on
on hienosti aktiivisuutta, lenterissa,
ja uskon,
kouluttaujoten kasassa on upea,
että turtunut matnausmatkan varrelhyvin toimiva joukkue!”
kojen aikala, ja valna joukkumennuseemme entisestään tiivistyi, ja
ryhmässämme on SPL:n C-tase kuuluisa joukkuehenki nousi
son, ja kohta lisää myös D-taesiin. Lisäksi tiukat pelit, uudet
son, tietämystä.
vastustajat, joita varmasti kohToimihenkilöpuolellakin on
tasimme kymmeniä, ja hyvä
hienosti aktiivisuutta, joten
menestyskin nostivat turnauskasassa on upea, hyvin toimiten suosiota. Pyttyjä on kasassa
va joukkue!
kiitettävä määrä.
Lisäksi kauden 2014 aikaOnko meillä
na
joukkue innostui futsalista,
yön yli -reissuja?
kiitos Tervareiden, ja saavutti
siinä tämän vuoden alussa helKausi 2014 oli vilkas. Harmikuussa D13-sarjan piirinjoitusmäärät nousivat, ja turmestaruuden. HYVÄ TYTÖT.
nauksia sekä pelejä oli aikaisempaa vuotta enemmän.
Turnauksissa olimme mukaKasvun aikaa
na aina kahdella joukkueella,
ja piirisarjaa pelasimme 3:lla
Pelaaja kasvaa, taito lisääntyy,
joukkueella, joten säpinää oli
vauhti kiihtyy, fysiikka muutpelipäivinä ja turnausviikontuu. Tyttöjen kasvaessa hurjaa
loppuina riittämiin.
vauhtia korostamme henkilö”Onko meillä yön yli -turkohtaista taitoa ja osaamista
nauksia?” ”Nukutaanko me
edelleen paljon. Panostamme
koululuokassa?” ”Ketä meidän
taitolajeihin, ja niitä harjoitluokassa nukkuu?” Näihin kytelemme koko joukkueen voisymyksiin sai paljon vastailla
min. Kirkkaimpana helmeviime kesänä, eli turnausmatnä taidosta, kaudella 2014, on
kat siis ovat T02/03 -joukkueen
joukkueen pelaajan saavuttama
suosikki numero yksi - selkeästi.
piirinmestaruus D11-sarjassa
Reippaita nuoria
pelimiehiä
TI
U
usien pelaajien mukaantulon joukkueeseen olemme viime
aikoina ohjanneet HauPan
jalkapallokoulun kautta, joka on hyvä paikka saada ensituntuma futikseen ja sen pe-
HauPan 02-03 tytöt etenee iloisesti ja innokkaasti kohti kautta 2015!
Jyväskylän Peurungassa pelatun futsal-turnauksen voittajajoukkue. Vasemmalta oikealle
Joonas Nivala, Taneli Kohonen, Juho Nalli, Alex Luiro, Aukusti Alanikula, Antti Wiik, Henri
Seppälä, Riku Puranen.
HA
U
Kaksi ikäluokkaa on yhdessä taivaltanut jo lähes 5
vuotta HauPan värien alla,
ja ilokseni voin todeta, että
joukkueen perusta on pysynyt yhtenäisenä ja tiiviinä jo ensi syötöistä alkaen.
Mukana joukkueessa on
30 pelaajaa. Vaikka viimeisen vuoden aikana pelaajarivistö on hieman harventunut, on useita uusiakin
pelaajia liittynyt mukaan.
sekä SPL:n valtakunnallisen
taitokisan (lue: suomenmestaruuskisan) D11-sarjan 9:s sija kultamerkein totta kai! Hyvä Saana! Lisäksi usea pelaaja saavutti upeasti hopea- tai
pronssimerkin piirin taitokisoissa. Positiivisena asiana on lisäksi myös se, että taitolajeihin
innostui joukkueestamme mukaan paljon uusiakin tyttöjä.
Myös joukkueen pitää kasvaa, ja uutta kautta kohden
mentäessä olemme ottaneet
enemmän huomioon myös pelikäsitykseen ja joukkuepelaamiseen liittyviä asioita, ja niiden
osuus tulee vielä entisestään
korostumaan kauden lähestyessä. Taktinen puolikin on jo
osa D-tyttöjen pelejä. Tyttöjen
mielestä tylsien pelikäsitystreenien ujuttaminen mukaan treeniohjelmaan on valmentajille
haastava, mutta mielenkiintoinen tehtävä. Myös kotiläksyihin olemme panostaneet lisää.
Venyttelyä, kuntopiirejä, liikkuvuutta ja tasapainoa sisältäviä
harjoitteita teemme omalla ajalla, ja niitä valmentajat voivat
seurata sekä kannustaa HeiaHeian kautta. Tätä kokonaisuutta seurataan kauden aikana
tehtävien testien muodossa.
Lisäksi kauden aikana nostamme muutamia turnauksia
ja pelejä esiin kilpailullisesti,
joihin ns. kilparyhmä osallistuu D13- ja D12-sarjoissa.
U K ORT
KUVAT: JANI NIKKINEN
Parturi-Kampaamo
TUULA
ANNUNEN
Takkuranta
Tervahauta 26
P. (08) 5402 457
HauPa Nuventur, C-tyttöjen
Kulmatilanteessa tiukka asenne näkyy kasvoilla.
Ison kentän haasteet
mällä taistoihin lähdettiin.
Kauden pelit saatiin kuitenkin vietyä läpi mallikkaasti
ja tuloksekkaastikin. Tähän
ei olisi pystytty ilman loistavia vierailevia 02 poikia ja
etenkin maalivahteja.
Kausi 2013-2014 oli yhteenkasvun aikaa. Takana
oli joukkueen hajoaminen
ja yksi kausi nykyisellä kokoonpanolla. Pienellä ryh-
T
ulevalta kaudelta halutaan ja uskalletaan jo
odottaa taas enemmän.
Piirisarjassa pelasimme paremmin kuin valmentaja kauden
alussa aavisteli. Ehkä tärkeimmäksi asiaksi nousi kehittyminen ja kasvaminen kesän aikana. Virne suupielissä, silti äärettömiä suorituksia tärkeillä hetkillä. Valmentajan ”pelikirjaa
noudattaen” hauskaa saa olla
tulokseen katsomatta – pääasia
hyvin tehdyssä työssä.
Tälle kaudelle saimme
muutaman
uuden ja vanhan mukaan.
Joukkueessa on nyt oman ikäluokan maalivahti, jota suuren
yleisön kannattaa tarkkailla.
Kristallipallo kertoo, että tästä pojasta vielä kuullaan. Geenit ja otteet kentällä vahvistavat asiaa – käykää kesän aikana
katsomassa! Muutenkin onnistumisia ja kehittymistä on tullut usealla pojalla. Suurimmat
haasteet tulevat ison kentän ti-
lan opettelusta sekä peliroolien
omaksumisista.
Viime kaudella valmentajien keskinäiset pelien johtamiset
johtivat huumorilla höystettyyn
”valmentajakisaan”. Voittavaksi valmentajaksi selviytyi Eetu,
joka edustuksen velvollisuuksien välissä
saalisti muutaman pisteen Tapsaa
enemmän.
Liekö häviö
ollut selitettävissä vihreillä kahluusaappailla, jotka pari kertaa oli Tapsalla
unohtunut jalkaan… :)
”Suurimmat haasteet
tulevat ison kentän
tilan opettelusta.”
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
Ensi kesä - uudet kujeet.
Valmentajat: Tapani Brunni
(vastuuvalmentaja), Eetu Vilmunen.
ARI LÄMSÄ
joukkueenjohtaja
Ikäluokkajoukkue
Kaudella 2015 HauPa:n
C-tyttöjen ikäluokkajoukkue koostuu n. 35 iloisesta ja innokkaasta futaajasta, jotka ovat harrastaneet
futista 0-7 vuoden ajan.
I
käluokkajoukkueeseen
kuuluvat 2000 ja 2001 syntyneet tytöt, joille on tavoitteena tarjota oman tasonsa
mukaista, mielekästä harjoittelua. Talviharjoittelussa käytettävissä olevat tilat ohjaavat
harjoittelua joiltakin osin pienryhmävetoisiksi, ja edelleen
kohti ulkokenttäkautta siirtyessä pyrkimyksenä on edelleen
panostaa henkilökohtaisten
ominaisuuksien kehittämiseen.
Mitä enemmän ohjaajia saam-
me mukaan toimintaan, sitä
Luulajassa turnaukseen, jonne
yksilökohtaisemmaksi saamme
lähdemme kahdella joukkueella ottamaan ensituntumaa
harjoittelussa annettavan paalueen -99 ja -01 -tyttöjouklautteen suunnattua, ja jokaikueisiin. Lisäksi 01:llä jatkuu
selle tarttuisi mukaan mahdolPuolen Suomen Liiga, jossa nilisimman paljon oppia ja onmensä mukaisesti pelaavat eri
nistumisen tuntemuksia.
piirien parhaat ikäluokan joukErilaiset piirin järjestämät
kueet keskisarjat ja
näisen sarmuut tur”Luvassa siis tiukkoja
jan. Luvasnaukset
otteluita ikäluokan
sa siis siinäkuuluvat
kin tiukkoolennaiseparhaiden kesken,
ja otteluita
na osana
ja siihen joukkoon
ikäluokan
futaajan
kesään. Jo
HauPa:n tytöt kuuluvat parhaiden
kesken,
talven aikaehdottomasti.”
ja siihen
na olemme
joukkoon
kiertäneet
HauPa:n tytöt kuuluvat ehdotKuopion ja Seinäjoen turnauktomasti. Kesän aikana kierrämset ja osallistuneet talvisarjaan
me joitakin turnauksia ja - ehkä
sekä futsalin piirisarjaan. Viime
joitakin diskojakin siinä pelien
kaudella alkanut tyttöjen yhteivälissä.
nen piirisarja Norrbottenin piirin kanssa Ruotsin puolelta saa
Iloista futiskesää kaikille!
jatkoa tällä kaudella, ja siellä
tulee tutuksi länsinaapurin tyttöfutiksen taso. Keväällä ennen
JANI NIKKINEN
sarjojen alkua osallistumme
joukkueenjohtaja
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
tavuutta toisiin nuoriin myös
muulla kuin suomen kielellä. Tosin pojat oppivat ”kantapään kautta” viime kesänä
sen, että Vaasasta tulevat tytöt
taitavat ruotsin kielen lisäksi
myös suomen kielen…
Joukkueen valmennustii-
ILKKA NISKANEN
(Meillä on Kelan suorakorvaussopimus)
Tervetuloa!
Nikintie 1, Kello
Puh. 044 283 4315
B-tytöt jatkaa ykkösessä
joukkueenjohtaja
P
Joukkueen valmennustiimiin saimme vuodenvaihteessa mukaan Ollin ja Mikan kaveriksi HauPaan palanneen Richard
Ebrahimin.
äävalmentajana jatkaa
Timo Yli-Kokkila apunaan Sakari Pikkarainen ja Kari Laurila. Harjoitusturnauksia on pelattu useampia talven aikana, ja niissä
on pyritty löytämään jokaiselle
sopiva pelipaikka ja yhteinen
sävel pelaamiseen.
Talvikaudella tytöt osallistuivat myös naisten futsal-sarjaan, mikä toimi hyvänä pelinomaisena harjoituksena. Sijoituskin oli oikein mukavasti
sarjataulukon puolivälissä.
Treeniaktiivisuus on ollut erinomainen, ja se näkyy
KOOT
42-56
myös selvänä kehityksenä pelikentällä. Pallotreenien lisäksi juoksu- ja fysiikkatreeneissä
on jaksettu kulkea mukavasti.
Alkavan kauden sarja vaikuttaakin varsin kovatasoiselta.
Joukkue pelaa B-tyttöjen
1. divisioonaa, jossa pelaa 9
joukkuetta.
Ensimmäiset pelit pelataan
jo huhtikuun lopussa. Tarkempi aikataulu selviää maaliskuun aikana.
Tervetuloa katsomaan ja
kannustamaan tytöt voittoon!
KEVÄÄN
UUTUUDET
MYYMÄLÄSSÄ!
HAUPPIS-KORTILLA
EILA SASSI
joukkueenjohtaja
PÄHKINÖITÄ
PURTAVAKSI
lehden lukijoille
E
TI
5
HA
U
IS 20
1
PP
U K ORT
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
U K ORT
I DEAPAR K OU LU TEL +3 5 8 4 4 9 8 8 4 8 1 4
FAC E B O O K . CO M / Z I Z Z I O U LU I D E A PA R K
Tulevan kauden pelejä varten joukkue on harjoitellut 3-4 kertaa viikossa.
T
IS 20
1
PP
T
E
B-tytöt suuntaa uuteen
kauteen taas uudistuneena. Joukkueen pohjan
muodostavat viimevuotiset B1- ja B2-joukkueet.
Mukaan on tullut lisäksi
muutama tyttö naapuriseurasta. Pelaajamäärä on
kohtuullinen.
T
ulevan kauden pelejä
varten joukkue on harjoitellut 3-4 kertaa viikossa. Yhdet harjoitukset ovat
olleet fysiikan kehittämiseen
tähtäävät, ja muissa harkoissa
on sitten keskitytty lajinomaiseen harjoitteluun. Joukkue
on osallistunut talven aikana
myös Palloliiton futsal-sarjaan,
Fysioterapiahoidot
lähetteellä ja ilman
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
TI
taruussarjan lisäksi Ruotsissa
Piteån turnaukseen kesäkuun
lopussa ja Kokkola Cupiin
heinäkuun puolessavälissä.
Nämä reissuthan ovat perinteisesti nuorille miehille kesän kohokohtia, ja varsinkin
Piteåssa pääsee tekemään tut-
Minna Saukko
Fysioterapeutti, McKenzie-terapeutti
5
Edellinen kausi 2014 sujui
HauPan P00-joukkueelta
kokonaisuutena mallikkaasti. Kevään ykkösen voitimme häviten siinä ainoastaan
ensimmäisen pelin Kajaanissa. Syksyllä mestaruussarjassa vastus koveni ja ehkä pieni notkahduskin kävi
parissa pelissä, joten menestystä ei tullut ihan kevään
tapaan. Kaiken kaikkiaan
peli kuitenkin parani edellisestä kaudesta rutkasti.
jossa on tullut tasaisesti voittoja ja tappioita. Runkosarjassa
pojat sijoittuivat neljän joukkueen sarjassa toiseksi. Mitalipeleissä joukkue piti sijansa,
onnea hopeamitalisteille!
Kesällä 2015 joukkueen on
tarkoitus osallistua piirin mes-
Fysminna
HA
U
Kevättä ja kenttien
sulamista odotellessa
miin saimme vuodenvaihteessa mukaan Ollin ja Mikan kaveriksi HauPaan palanneen
Richard Ebrahimin. Poikia
on tällä hetkellä harjoitusringissä mukana noin 20, joista
osa harjoittelee ja pelaa myös
01-joukkueen mukana. Yhteistyötä tehdään siis luontevasti
seuran eri ikäluokkien välillä.
Joukkueessa on tilaa vielä
uusillekin motivoituneille pelaajille. Ota siis rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan harkkoihin, jos harjoittelu ja pelaaminen kiinnostavat! Yhteystiedot
löydät HauPan nettisivuilta.
-20%
OVH-HINNOISTA
HauPa B kausi 2015
Paljon mielenkiintoisia tapahtumia luvassa
teena on tarjota mahdollisimman laadukasta valmennusta
pelaajille tässä ikävaiheessa, joka on suomalaisen jalkapallon
suurin ”musta aukko”. Ikävä-
B-pojat ovat aloittaneet
uuteen kauteen valmistautumisensa jo lokakuussa.
Pitkä ja raskas harjoittelukausi alkaa pikkuhiljaa
lähestyä loppuaan, ja ottelukausi häämöttää. Cjunioreista B-junioreihin
siirtyminen on tuonut mukanaan monia muutoksia
ja myös haasteita.
lille 15–20 hukataan mieletön
määrä potentiaalia, eikä pelaajia saada vietyä aikuisten peleihin. Pyrimmekin tekemään yhteistyötä miesten edustusjoukkueen kanssa, jotta polku junioripeleistä miesten peleihin olisi
toimivaa. Viime kaudella miesten peleissä kävikin jo useampi
99-ikäinen pelaaja, ja tällä kaudella loputkin saanevat debyyttinsä miesten peleissä.
H
J
oukkueen onneksi menestystäkin saatiin,
kun pojat voittivat futsalin piirinmestaruuden ja pääsivät maaliskuussa 2014 Tampereella järjestettyyn suomenmestaruusturnaukseen. Pojat selvisivät finaaliin voitto voitolta. Ensin HauPa kaatoi Tampereen MadMaxin luvuin
6-3, jonka jälkeen voitettiin HIFK luvuin 6-2.
Välierissä vastaan asettui uusimaalainen TiPS,
jonka peittosimme luvuin 1-5. Finaalissa vastassa oli LehPa. Turnauksen kultamitali ansaittiin voittoisin luvuin 8-4. Voitto oli Haukiputaan
Pallon ensimmäinen SM-kulta kautta aikain.
Piirisarjan kevätkierroksella pelasimme kuusi peliä, joista tuli neljä voittoa, yksi tasapeli ja
yksi häviö. Tappio koettiin meidät Kaj Pahlmanista pudottaneelle RoPsille. Tasapelin pelasimme Tervareita vastaan. Kevätkierroksen jälkeen
olimme sarjassa kolmansina. Syyskierroksella
1 4 +
20
VUOD
E
HauPa menestyi loistavasti ja voitti
C-poikien kausi alkoi heti pettytyHau
JOUKKU
kaikki pelit. Kauden päättyessä juhk
myksellä, kun joukkue häviN
limme piirinmestaruutta.
si kauan tähtäimessä olleen
Koska Kaj Pahlmanista tiputKaj Pahlman -turnauksen
tiin, oli kauden pääturnaus Helsinalkukarsinnoissa Rovanieki cup. Olimme Helsinki cupissa
men Palloseuralle katkerasssijoitettuna elite-lohkoon. Pelit suti 3-2. Käytännössä tämä
A
juivat mahtavasti. Kaikki pelit voiju
tarkoitti sitä, että turnaus oli
UDELLA
tettiin lukuun ottamatta yhtä tasapeliä
tett
joukkueemme osalta ohi. Tär-HJK:n kanssa. Selvisimme jatkopeleiiuHJK:
keänä pidetyn turnauksen kariuhin lohkovoittajana. Voitettuamme haastatuminen heti alkumetreillä otti tovia vastustajia alkusarjassa tuntui ensimmäinen
della koville.
jatkopeli Tammisaarta vastaan helpolta. Ottelusta tuli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo.
Tammisaaren ’’käsipalloilijat” osasivat puolustaa hyvin sekä tehdä vastustajan pelistä haastavan. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 0-0.
Seurauksena oli rangaistuspotkukilpailu, jonka
katkerasti hävisimme. Samalla taktiikalla Tammisaari selvisi aina finaaliin asti, jossa HJK oli
kuitenkin selvästi parempi.
C-poikien kausi 2013-2014 oli, joistakin tappioista huolimatta, menestyksellinen. Mistä
on kiittäminen poikia, jotka jaksoivat raskaan
kauden loistavasti sekä valmentajia Veli-Matti Hölttää, Teemu Kaania ja Jarmo Kerästä.
HauPan kauden päättäjäisissä C-pojat valittiin
Haukiputaan Pallon vuoden joukkueeksi.
MIKKO HARJU
joukkueenjohtaja
Wikipedia kertoo, että jalkapallo on Britteinsaarilla
1800-luvulla kehitetty pallopeli. Jalkapallo on nykyisin maailman suosituin
urheilulaji, jolla on maailmanlaajuisesti 3,5 miljardia
seuraajaa ja harrastajaa.
Näistä parikymmentä viilettää FC Reinojen riveissä.
Reinoissa jalkapalloa ei oteta
turhan tosissaan, vaikka suhtautuminen onkin syvän in-
tohimon sävyttämää. Osalle
meistä jalkapallo on jo lapsena opittu elämäntapa. Joillekin
kyseessä on mukava harrastus
hyvässä seurassa. Osa pelaa pitääkseen kuntoa yllä. Monella
on jonkinlainen jalkapalloura
taustalla, juniorina tai jopa aikuisuuden kynnykselle saakka,
mutta mukana on myös vain
koulussa palloa potkineita. Olivatpa syyt harrastukselle mitkä hyvänsä tai taitotaso millainen
n vain,
niin Reinoissa
sa
kaikki ovat
yhtälailla arvostettuja.
Uskomme
vakaasti, että pelaaminen
kehittää, joten
TIMO TORVELA
dĞƌǀĞLJƐ,ĞůƉƉŝŽŶƵƵƐŝŵĂŬƐƵƚŽŶƉĂůǀĞůƵĂƐŝĂŬŬĂŝůůĞ͕ũŽŝůůĂŽŶ>ćŚŝdĂƉŝŽůĂŶvapaaehtoinen
henkilövakuutus. dĞƌǀĞLJƐ,ĞůƉƉŝŽŶŽƐĂŬŽƌǀĂƵƐƉĂůǀĞůƵĂũĂƐĞŚĞůƉŽƩĂĂĂƐŝĂŬŬĂĂŶĂƌŬĞĂ͘
Terveys
Helppi
0206 1000
Kovat pelit
kehittävät
Pelaajien kehittämisen ohella
myös kilpailu on tärkeää. Suurimpana tavoitteena kaudelle on
nousu B2-divarista liiton sarjoihin. Näin ollen mahdollistuisi
myös pelien muodossa otollinen
kehitysympäristö nuorille pelaajille. Kovien pelien saaminen on
kehittymisen kannalta tärkeää.
Ensi kesänä niitä lähdetään hakemaan myös ulkomailta, sillä pelireissu Espanjaan toteutetaan heinäkuun alussa.
Paljon mielenkiintoisia tapahtumia luvassa kaudelle 2015.
Toivottavasti B-junioreiden ja
edustusjoukkueiden peleissä
riittää katsojia. Toivon etenkin
seuran valmentajien osallistumista tapahtumiin sekä niiden
mainostamista pienemmille junioreille. Näin saadaan edistettyä muun muassa yhteisöllisyyttä seuran sisällä. Tsemppiä kaikille tulevaan jalkapallokesään.
>ƵĞůŝƐććŽƐŽŝƩĞĞƐƚĂ
ůĂŚŝƚĂƉŝŽůĂ͘ĮͬƚĞƌǀĞLJƐŚĞůƉƉŝ
ũĂƚĂůůĞŶŶĂƉƵŚĞůŝŵĞĞƐŝ
ŶƵŵĞƌŽŵŵĞϬϮϬϲϭϬϬϬ͘
OSA PIHL AJALINNA-KONSERNIA
WĂůǀĞůƵŶ>ćŚŝdĂƉŝŽůĂŶŚĞŶŬŝůƂǀĂŬƵƵƚƵƐĂƐŝĂŬŬĂůůĞƚƵŽƩĂĂLJŚƚĞŝƐƚLJƂŬƵŵƉƉĂŶŝŵŵĞĞdžƚƌĂ͕ũŽŬĂŬƵƵůƵƵWŝŚůĂũĂůŝŶŶĂͲŬŽŶͲ
ƐĞƌŶŝŝŶ͘sĂŬƵƵƚƵŬƐĞŶĂŶƚĂũĂƚ͗>ćŚŝdĂƉŝŽůĂ<ĞƐŬŝŶćŝŶĞŶsĂŬƵƵƚƵƐLJŚƟƂ͕>ćŚŝdĂƉŝŽůĂŶĂůƵĞLJŚƟƂƚ;ƚĞůć͕ƚĞůćͲWŽŚũĂŶŵĂĂ͕/ƚć͕
<ĂŝŶƵƵͲ<ŽŝůŝƐŵĂĂ͕<ĞƐŬŝͲ^ƵŽŵŝ͕>ĂƉƉŝ͕>ŽŝŵŝͲ,ćŵĞ͕>ćŶŶĞŶ͕WŝƌŬĂŶŵĂĂ͕WŽŚũŽŝŶĞŶ͕WććŬĂƵƉƵŶŬŝƐĞƵƚƵ͕^ĂǀŽ͕^ĂǀŽͲ<ĂƌũĂůĂ͕
hƵƐŝŵĂĂ͕sĂƌƐŝŶĂŝƐͲ^ƵŽŵŝũĂsĞůůĂŵŽͿ͕>ćŚŝdĂƉŝŽůĂ<ĞƐŬŝŶćŝŶĞŶ,ĞŶŬŝǀĂŬƵƵƚƵƐLJŚƟƂ͘
HauPa B-poikien puolesta
MARKUS AITTOLA
HauPa B vastuuvalmentaja &
HauPa seurakouluttaja
HauPa B noudattaa Palloliiton
valmennuslinjaa. Toivottavasti
nuoremmatkin ikäluokat tutustuvat siihen ja seuraavat sitä. Sen
periaatteet löytyvät osoitteesta:
spl.samihyypiaakatemia.fi
Kun sairastut tai sattuu
tapaturma – soita
palvelunumeroomme.
Saat samantien
korvausasiasi vireille
ja ammattilaiselta
ohjeet kuinka toimia.
Avoinna
joka päivä
klo 7–23.
IS 20
1
PP
E
T
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
harjoituksemme ovat pääsääntöisesti puolirentoa pelaamista. Treeneissä ei pidetä ikävää,
vaan nauru raikaa ja juttu kulkee. Kerran viikossa pelaamme futsalia Länsituulen koulun
salissa ja kerran viikossa jalkapalloa HauPa-hallilla. Kesän
kohokohta on jo useana vuonna ollut Puolivälinkankaalla
pelattava harrastesarja, joka on
ohjelmassa myös tänä kesänä.
5
Harjoittelukausi on sujunut tähän mennessä kohtalaisen hyvin. Alkuvuoden kova flunssaaalto piti ajoittain jopa 10 poikaa pois treeneistä, mikä onkin
ollut ainoa suurempi este matkalla kohti kesän pelejä. Harjoittelussa on edetty kausisuunnitelman mukaisesti, jossa pelin jatkuvan kierron eri osa-alueet tulevat käytyä läpi. Oman
mausteensa harjoitteluun ja
koko kauteen tuo allekirjoittaneen osallistuminen UEFA Avalmentajakurssille. Kurssilla
joukkueen sekä yksittäisten pelaajien harjoittelu on suurennuslasin alla. Harjoittelusta raportoidaan joka jakson osalta,
Hienoja voittoja ja karvaita
tappioita - jalkapalloa
E
Harjoittelussa edetty
kausisuunnitelman
mukaisesti
HauPan 99 pojat voittivat futsalin SM-kultaa 2014. Voitto oli Haukiputaan Pallon ensimmäinen SM-kulta kautta aikain.
K
+
auPa B koostuu lähes kokonaisuudessaan -99-ikäisistä pojista, jotka ovat nuorempaa Bikäluokkaa. Fyysiset erot ovat
tässä ikävaiheessa suuria, joten
pelaaminen vuotta vanhempia
vastaan luo omat haasteensa.
Toki joukkue on tähän tottunut, sillä se on jo vuosia pelannut ikäistään vanhempia
vastaan.
Oma osansa B-juniorivaiheessa on myös kentän ulkopuolisilla asioilla. Peruskoulun päättäminen ja tulevien
opiskelupaikkojen miettiminen ovat ajankohtaisia aiheita.
Niillä on toki vaikutusta myös
kentällä tapahtuviin asioihin.
B-poikien onneksi koulu ja
harjoittelu on pystytty yhdistämään ja aamuisinkin on päästy harjoittelemaan.
”Kovien pelien
saaminen on tärkeää.
Ensi kesänä niitä
lähdetään hakemaan
myös ulkomailta,
pelireissu Espanjaan
toteutetaan
heinäkuun alussa.”
TI
sen kanssa, joka on myös kurssilla mukana.)
Harjoittelun suurimpana
päämääränä on pelaajien kehittäminen yksilötasolla. Tavoit-
Ei harrasteta
hampaat irvessä
HA
U
ja näin ollen B-poikien kehittyminen on tarkastelussa jatkuvasti. (Joukkueen kausisuunnitelmasta on jo käyty keskustelua muun muassa Jari Litma-
FC Reinoissa
U K ORT
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
AT
PALKIT
PELAA
J
UT
14 +
20
+
K
AU
Heitontie 2
!
A
O
L
U
T
E
V
TER
PALVELEMME
Ma-pe
et.fi
www.HHn
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
8-21
La
U K ORT
Palveluksessasi Terveystalon ammattilaiset – ortopedit,
urheilulääkärit, fysioterapeutit, sairaanhoitajat ja muut
erikoisasiantuntijat. Voittajina kentille palaavat kauttamme
niin kuntoliikkujat kuin huippu-urheilijatkin.
8-18
/HalpaHalli
Aherramme
arkena
le
- päämme
!
sunnuntaina
www.terveystalo.com
ma–pe 7–21,,
la–su 9–21
Joukkue
Kehittynein pelaaja
Joukkuepelaaja
Vuoden pelaaja
Pojat 06
Joona Vehkalahti
Kalle Juusola
Miika Puunuvaara
Pojat 05
Niko Puranen
Veeti Nurminen
Saku Sipola
Tytöt 04-05
Annika Niininen
Katariina Patokoski
Emilia Oksanen
Pojat 04
Valtteri Markus
Santeri Mikkola
Aaro Wiik
Pojat 03
Kasper Kotila
Veli-Pekka Kuusela
Olli Sassi
Tytöt 02-03
Karita Tauschi
Enni Martikainen
Saana Soikkeli
Pojat 02
Alex Luiro
Riku Puranen
Antti Wiik
Pojat 01
Leevi Särkelä
Santeri Kohonen
Justus Lämsä
Tytöt 01
Anni Riihiniemi
Katri Isojämsä
Fanni Nikkinen
Pojat 00
Waltteri Ylisirniö
Eetu Mäenpää
Samuel Alapuranen
Tytöt 00
Oona Ravaska
Aurora Salomaa
Viivi Nikkinen
Pojat 99
Ville Kuisma
Patrik Saranpää
Jeremias Körkkö
B2-tytöt
Jessika Lämsä
Hanna Issakainen
Fanni Lindholm
B1-tytöt
Julia Heikkilä
Elina Sassi
Marge Ollila
B-pojat kevät
Arttu Paso
Ilkka Pokkinen
Antti Tallgren
Miehet II
Rasmus Isoaho
Marko Kaakkuriniemi
Olli Ruskola
Miehet Edustus
Teemu Vataja
Eetu Vilmunen
Juha Mäkitaro
Naiset Edustus
Saija Hanhela
Taru Jämsä
Johanna Raappana
+
+
+
E
Osoitteessa
KUNTOILIJAN PITÄÄ
KUNNOSSA TERVEYSTALO
Albertinkatu 16/Sepänkatu 17
90100 Oulu
ODEN S
U
V
HA
U
!
U
T
T
A
AV
IS 20
1
PP
T
A
RAPALK
EU
5
Ä
L
Ä
M
Y
Y
M
I
UUS
DELL
NOT
IN
A
L
L
A
A
T
U
P
I
HAUK
Vuoden 2014 Top-Sport pelaajat: Kiia Soudunsaari ja Veli-Pekka
Kuusela.
hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min,
matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.
U K ORT
*Puhelun
TI
E
T
Vuoden 2014 tyttöpelaaja on Tiia Laurila ja poikapelaaja on Ville
Arffman.
TI
IS 20
1
PP
5
HA
U
HEIKKI ”HESSU”
HANNUS on Autokoulu Ajotaito Hessun yrittäjä ja toimitusjohtaja. Hessun
HauPa-ura alkoi, kun oma 1993 syntynyt poika aloitti jalkapalloharrastuksensa ekaluokkalaisena. Hessulle ehti pojan
armeijaikään asti kestäneen jalkapalloilu-uran aikana kertyä kokemusta niin
kuljettajan kuin valmentajankin tehtävistä. Tukiryhmän jäsen hän oli kaikki pojan jalkapallovuodet.
Juniorijalkapallon tukeminen jäi Hessulle veriin, ja Ajotaito Hessu on edelleen HauPan
merkittävä yhteistyökumppani. Mainokset komeilevat sekä HauPa-hallin että Arina Areenan seinillä. Junioriurheilun tukemiseksi Ajotaito Hessun mainos löytyy myös Virpiniemen
hiihtoladun lähtöalueella.
Ajotaito Hessu laskee HauPan pelaajille alennetun hinnan ajokorteista sekä antaa Hauppis-kortin omistajille 6 kk korotonta
maksuaikaa A- ja B-korttien opetuspaketteihin. Ajotaito Hessun opetuskalusto uusiutuu
huhtikuussa, joten ajo-oppilaat pääsevät jo pian ajelemaan uusilla ajoneuvoilla.
HauPa kiittää Hessua pitkästä yhteistyöstä!
Palkitut pelaajat
kaudella 2014
+ 2 014
Vuoden seurapalkinnot 2014
Vuoden joukkue
Pojat 99
Vuoden poikapelaaja
Ville Arffman Pojat 00
Vuoden tyttöpelaaja
Tiia Laurila Tytöt 99
TopSport poikapelaaja
Veli-Pekka Kuusela Pojat 03
TopSport tyttöpelaaja
Kiia Soudunsaari Tytöt 01
Vuoden valmentaja
Olli Ruskola Pojat 00
Vuoden HauPalainen
Eija Saranpää
Vuoden HauPa-perhe
Helena ja Pentti Körkön perhe
Piirisarjakultaa jalkapallo sekä
futsal C15-pojat + Futsal SM 2014
Pojat 99
Piirisarjahopeaa futsal D12-pojat
Pojat 02
Piirisarjakultaa futsal C-tytöt
+ sijalle 9-16 Futsal SM 2014 +
Norrbotten-sarjassa B-lohkon voitto
Tytöt 00
Piirisarjahopeaa jalkapallo D-tytöt
sekä futsal C-tytöt +
piirisarjakultaa futsal D-tytöt
Tytöt 01
Toimintamitalit
T06, T07, T08, P07, P08 ja P09
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
Juniorijoukkueiden yhteyshenkilöt
Joukkueenjohtaja
B-TYTÖT
Eila Sassi, p. 040 519 0986
[email protected]
C-TYTÖT
Jani Nikkinen, p. 045 863 5980
[email protected]
Jari Väätämöinen, p. 040 504 4237
[email protected]
TYTÖT -02-03
Heikki Kropsu, p. 050 381 1096
[email protected]
Päivi Patala, p. 045 631 1971
[email protected]
TYTÖT -04-05
Tiina Ylitalo, p. 044 286 0761
[email protected]
TYTÖT -06-07
Piritta Lyytinen, p. 040 344 3362
[email protected]
TYTÖT -08 JA NUOREMMAT
Minna Nylund, p. 050 571 5492
[email protected]
B-POJAT
Mikko Harju, p. 040 719 7640
[email protected]
C-POJAT
Ilkka Niskanen, p. 0400 419 480
[email protected]
POJAT -01
Ari Lämsä, p. 050 390 0852
[email protected]
POJAT -02
Marko Nivala, p. 040 506 2068
[email protected]
POJAT -03
Antti Huovinen, p. 040 718 3827
[email protected]
POJAT -04
Sari Okkonen, p. 0400 920 192
[email protected]
Sirpu Lammi, p. 040 756 4928
[email protected]
POJAT -05
Jarmo Pyyny, p. 040 734 5626
[email protected]
POJAT -06
Riikka Ängeslevä, p. 040 837 3600
[email protected]
Päivi Markuksela, p. 041 454 9974
[email protected]
POJAT -07
Anne-Mari Pirnes, p. 050 329 0300
[email protected]
Minna Pirilä, p. 044 319 0981
[email protected]
POJAT -08
Jani Korpinen, p. 050 483 5096
[email protected]
POJAT -09 JA NUOREMMAT
Mia Larinen, p. 040 413 2150
[email protected]
Anu Väärälä, p. 040 573 3341
[email protected]
Haukiputaan Pallo ry
y
Rahastonhoitaja
Yhteystiedot
Anna-Maija Lapinkangas, p. 040 775 7321
[email protected]
Katja Tefke, p. 040 535 9247
[email protected]
Tomi Matilainen, p. 040 584 4415
[email protected]
Antti Saikkonen, p. 040 867 3443
[email protected]
Tanja Kehusmaa, p. 040 745 5310
[email protected]
Marttiina Vierimaa, p. 040 584 1483
[email protected]
Satu Kosamo, p. 040 523 1645
satu.kosamo(at)gmail.com
Hyundai Kesäpudas
Hyundai KesäPudas on
2004 syntyneiden tyttöjen sekä 2005-2009 syntyneiden tyttöjen ja poikien jalkapalloturnaus.
Turnauksen ajankohta on
13.-14.6.2015, ja turnaukseen odotetaan n. 80100 joukkuetta eri puolilta
Suomea.
T
urnauksen pääpaikkana toimii HauPa-halli
ja sen kupeeseen valmistuva uusi kenttä. Toivottavasti uusi kenttä valmistuu,
jotta saadaan nuoremmille
loistavat olosuhteet halleineen,
mutta kaikki riippuu kevään
säästä, päästäänkö riittävän
ajoissa tekemään kenttää. Hallissa toimii turnaustoimisto,
sekä sen ympäristöön tulee
Eikka-bussia, laukaisututkaa,
jalkapallo-golfia ja muita tapahtumia koko viikonlopun
ajaksi.
Virpiniemen ja Länsituulen
tekonurmet ovat kilpasarjojen käytössä ainakin alkusarjojen osalta. Suunnitelmissa
on pelata välierät ja mitalipelit
Haukiputaan keskuskentällä. Myöskin
Iin keskuskenttä on turnauksen areenana. Nämä
edellä mainitut kentät
ainakin tulevat olemaan
tiiviissä käytössä kyseisenä vii-
konloppuna. Muutama varakenttä vielä on, jos näyttää siltä, että joukkueita tulee enemmänkin.
Turnauksen järjestelyt ovat
alkaneet syyskuussa 2014.
Turnauksen organisaation
henkilöt ovat tavanneet kerran kuukaudessa palaverissa,
jossa on suunniteltu tulevaa
turnausta, jotta saataisiin
mahdollisimman hyvä tapahtuma. KesäPudaksesta on tarkoitus tulla jokavuotinen tapahtuma, johon tullaan uudestaan
ja uudestaan.
Tervetuloa
Hyundai KesäPudakseen!
Minna Arffman, p. 040 537 0421
[email protected]
Elina Lämsä, p. 0500 299 869
[email protected]
Heikki Mikkola, p. 040 584 5144
[email protected]
Tanja Manerus, p. 040 705 8819
[email protected]
Tommi Ruotsalainen, p. 040 532 8113
[email protected]
Veli-Matti Hölttä
puheenjohtaja
Puh. 045 650 2528
[email protected]
Marja Vainio
toimistosihteeri
Puh. 044 335 7711
[email protected]
Jarmo Okkonen
varapuheenjohtaja
Puh. 050 483 5170
[email protected]
Jarmo Keränen
toiminnanjohtaja
Puh. 044 7633 355
toiminnanjohtaja@
haupa.fi
Heikki Mikkola
sihteeri
Puh. 040 584 5144
heikki.mikkola@
talenom.fi
Marko Perander
Puh. 040 555 8591
[email protected]
Antti Huovinen
Puh. 040 718 3827
antti.h.huovinen@
gmail.com
Eija Saranpää
nettivastaava
Puh. 040 589 7763
[email protected]
Kari Puranen
hallivastaava
Puh. 0440 500 981
[email protected]
Valter Fetahu
Fortum Tutor
Puh. 040 962 7700
perparim_fetahu@
hotmail.com
Mika Mutanen
erotuomarivastaava
Puh. 050 524 1241
mika.mutanen@
dnainternet.net
Eetu Vilmunen
oppisopimustyöntekijä,
ryhmäohjaaja
Puh. 044 093 0318
liikunnanohjaaja@
haupa.fi
Aapo Mankinen
oppisopimustyöntekijä,
ryhmäohjaaja
Puh. 044 735 7700
liikunnanohjaaja@
haupa.fi
UUDISTA KOTISI ILME
Remontoimme takuutyönä
í kylpyhuoneet
ísaunat
íkeittiöt
ísisustukset
ívesikatot
íulkovuoraukset
íkosteusvauriokorjaukset
ísähkötyöt
p. 020 741 5060
www.remonttiidea.fi
Lankapuhelinliittymästä 0,0828 /puh. + 0,07/min (alv 23%) - Matkapuhelinliittymästä 0,0828 /puh. + 0,17/min (alv 23%)
Sanna Meriö, p. 040 756 0498
[email protected]
K-Supermarket Joutsensillan yhteydessä, Paljetie 4
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi
Muut yhteystiedot
Jarmo Körkkö
varustevastaava
Puh. 0400 662 624
[email protected]
Jaana Nehvonen, p. 050 492 8504
[email protected]
Merja Puunuvaara, p. 0400 460 609
[email protected]
Johtokunta
Hannu Paasovaara
junioripäällikkö/
Fortum Tutor
Puh. 0400 600 510
hannu.paasovaara@
gmail.com
Jaana Nalli, p. 040 706 5377
[email protected]
Sami Koski-Vähälä, p. 050 545 5309
[email protected]
Muottitie 1, 90830 Haukipudas
Puh. 044 335 7711 (toimistosihteeri)
Sähköposti: [email protected]
Johtokunnan sähköposti: [email protected]
HAUKIPUTAAN PALLO ry - SEURALEHTI 2015
Ilmestymispäivä: 26.3.2015
Painosmäärä: 14 000 kpl
Sivunvalmistus: Rantapohja Oy, Haukipudas
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Vastaava toimittaja: Henna Kaakkuriniemi
Tutustu Hauppis-etukorttiin: www.hauppis.fi
TI
E
T
5
HA
U
IS 20
1
PP
U K ORT
HauPan
VARUSTAA
OULU, Raksila ja Ideapark
Palvelemme verkkokaupassa vuorokauden ympäri WWW.TOPSPORT.FI
Ajankohtaiset asiat ja tapahtumat: www.haupa.fi