Tarjolla sinulle mm. - Karkun evankelinen opisto

VIESTI
Tarjolla sinulle mm.
Lukiolinja
Kymppilinja
Gospellinja
Erälinja
Raamattukurssit
Hameväen seminaari
Miniraamattukurssi
Taideleiri
Yhtä perhettä leiri
Rippileirit
Hetan kodan matkat
Avioliittoleirit
Hoitavan sanan viikonloppu
1/2011
Tervetuloa
Opistokeitaalle!
Karkun evankelinen opisto on toiminut nykyisellä paikallaan yli 90 vuotta.
Syksyllä 1920 opiston pari vuotta aikaisemmin Nokialla alkanut toiminta siirtyi nykyiselle
tontille, Mäkipäähän.
Opiston toimintaa on nyt pyritty selkiinnyttämään panostamalla siihen mitä teemme ja jättämään tietoisesti ohjelmasta pois asioita, jotka
joko eivät tunnu meidän asioiltamme tai sitten
eivät enää mahdu resursseihimme..
Opistomme on saavuttanut sellaisen toiminnallisen laajuutensa, että seinät ovat tulleet
vastaan. Ilman lisätiloja toimintaa ei olennaisesti
pysty kasvattamaan.
Keskeistä ajattelussamme ja toiminnassamme on se, että tarjoamme kaikessa kristillisen
kansanopistovaihtoehdon eri elämäntilanteisiin.
Tarjoamme peruskoulunsa päättäneille mahdollisuuden selkiinnyttää elämäntilannettaan ja
tulevaisuuden suunnitelmiaan kymppiluokalla tai
sitten suorittaa lukio kristillisessä kansanopistoyhteisössä.
Tarjoamme kansanopistovaihtoehdon ammatin hankkimiseen tai sen vaihtamiseen erä- ja
luontoalalla.
Tarjoamme kristillisen kansanopistoyhteisön
paikaksi latautua Raamatun ja musiikin äärellä.
Tarjoamme kristillisen keidashetken kansanopistovaihtoehtona yksittäiselle ihmiselle sekä
perheille viikonlopuksi tai kesäviikoksi monipuolisilla lyhytkursseillamme.
Tarjoamme mahdollisuuden osallistua perinteiseen messuun sunnuntaisin.
Tarjoamme mahdollisuuden, jossa voi rakentua sekä vahvistua luottamuksessa ikuiseen
totuuteen:
”Meillä on lunastus”.
Pentti Rantanen
rehtori
Karkun evankelinen opisto, Mainiementie 50, 38100 Sastamala, (03) 5134 151
www.keokarkku.fi
Ensimmäinen viikko
raamattukurssilla
- Jo muutamassa päivässä on
tapahtunut paljon. Selkeä palo
on syttynyt. On hämmästyttävää
saada kokea, kuinka Jumala
johdattaa, järjestää ja opettaa
ihmeellisellä tavalla, kertoo
Heini Valkama ensimmäisen
raamattukurssiviikon
kokemuksistaan.
Kuulin monta vuotta sitten Karkun evankelisesta opistosta eräältä ystävältäni. Sen nettisivuilta
löysin tietoa raamattukurssista. Jo silloin kävi
mielessä, että voisin sille hakeutua. Se kuitenkin
jäi jostain syystä.
Monen mutkan ja Herran järjestelyjen kautta
kuitenkin keväällä 2010 osittain päätin, että syksyksi menen! Koin vakuuttavasti sydämessäni,
että nyt on aika ja tarve. Pistin hakemuksen, ja
seuraavalla viikolla tuli myöntävä vastaus. Olin
innoissani.
Ensimmäisenä kouluaamuna tietenkin jännitti.
Edellisenä iltana tulevat kolme kuukautta pyörivät
tiiviisti mielessä ja yökin jäi tavallista lyhyemmäksi.
Jo ensimmäisellä oppitunnilla vahvistui, että tää
on oikea paikka. Raamatun opiskeluun kannattaa
järjestää aikaa ja siitä myös maksaa. Sydämeni imi
uutta tietoa kuin sieni. Uudet ja hiukan tuntemattomat asiat sujahtivat luontevasti tyhjään lokerikkoon sisimmässäni. Tunsin heti tietyn prosessin
ja kelailun alkavan minussa. Aloin kyseenalaistaa
vanhaa ja koetella uutta.
Perjantaina olimme jo Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa. Lakia ja evankeliumia meille
opetti kurssin oma johtaja Eki, joka varmisteli,
että kaikki ymmärtävät ja pysyvät opetuksessa
mukana. Loppuviikosta pää oli hiukan ylitäyttynyt
informaatiosta. Fiilis oli väsynyt, mutta niin onnellinen, epätodellinen.
Olen saanut opiskella Raamattua jo koko viikon
ja saan opiskella sitä seuraavat kolme kuukautta!
Se on ihme tässä suorituskeskeisessä maailmassa
ja mahtava
pysähtyminen uskovalle. Jo muutamassa päivässä on tapahtunut paljon. Asiat soljuvat ihan
erilailla päässä ja selkeä palo on syttynyt. On hämmästyttävää saada kokea, kuinka Jumala johdattaa, järjestää ja opettaa ihmeellisellä tavalla - on
kiinnostunut minusta.
Olen saanut tutustua uusiin sisariin ja veljiin,
mahtavaan porukkaan!
Uskon, että Jumala on innoissaan, kun Hänen
lapsensa haluaa keskittyä Sanaan ja jakaa omia
kokemuksiaan rohkaisuksi muille.
Uskon tämän siunaavan meidän koko ryhmää
ja kaikkien perhekuntia erityisellä tavalla.
Heini Valkama, syksyn 2010 raamattukurssilainen Hämeenkyröstä.
Kuva ja teksti ERJA TAURA-JOKINEN
Raamattukurssin tutustumisviikko
14.-18.3.2011
Miniraamattukurssi 6.-11.6.2011
Syksyn raamattukurssi
29.8. - 25.11.2011
Tärkeitä vuosia
Karkun lukiosta
-Tämä on työtä, josta nautin
ja jota haluan tehdä. Viihdyn
opistolla nuorten parissa.
Olen koulutukseltani teologi ja
opettaja, mutta viiden pojan
äitinä olo on kasvattanut ja
opettanut tätä tehtävää varten
varmasti eniten!
Opisto on minulle rakas.
Toivon, että lukiolinja
voisi palvella Jumalan
valtakunnan työssä ja auttaa
opiskelijoitamme elämäsä
eteenpäin, Marja Koskenniemi
kertoo iloisena.
K
arkun Evankelisen opiston lukion vastaavana toimii Marja Koskenniemi. Lukio-opinnot ovat
kuuluneet lähes kolmekymmentä vuotta opiston
tarjontaan. Opiskelut on tarkoitettu niille, jotka
etsivät kristillistä lukiota ja haluavat lukioajaltaan
jotain enemmän. Niille, joille sopii parhaiten kansanopistovaihtoehto ja sisäoppilaitoselämä.
-Kansanopistolukio ja kristillinen lukio kertovat
lukiomme erityisluonteesta enemmän. Haluamme
pitää opiskelijoistamme hyvää huolta, Marja Koskenniemi kertoo.
Lukiossa voi opiskella ja suorittaa lukion oppimäärän aikuislukion opetussuunnitelman mukaisesti.
Pakollisia kursseja on hiukan vähemmän kuin
nuorten päivälukiossa. Lukioon on jatkuva haku.
Opinnot voi aloittaa kesken lukuvuotta jaksojen
vaihtuessa. Opintojen suorittamisaika on pääsääntöisesti kolme vuotta. Asuminen, ruokailut ja
opiskelut ovat täysin ilmaisia. Pitkämatkalaisilla on
myös mahdollisuus asua viikonloputkin opistolla,
pientä maksua vastaan. Vain oppikirjat opiskelija
kustantaa itse. Pääsykokeita tai keskiarvorajaa ei
ole, mutta hakijat kutsutaan tutustumaan ja haastatteluun opistolle.
-Viime vuosina meille on hakeutunut yhä enemmän nimenomaan kristilliseen lukioon haluavia
opiskelijoita eri puolilta Suomea. Tieto tällaisesta
mahdollisuudesta on tavoittanut yhä useampia,
Marja Koskenniemi kertoo tyytyväisenä.
Opiskelumotivaatio ja halu päästä kristilliseen
lukioon ovat tärkeitä valintaperusteita. Karkun Evankelinen opisto on yksi kuudesta Kansanopistosta
Suomessa, jossa on lukiolinja.
-Meidän lukiomme on ainoa, joka haluaa selkeästi
profiloitua kristilliseksi, Marja Koskenniemi kertoo.
Pääsääntöisesti opiskelijoiksi tulee paljon nuoria,
mutta joukossa on myös paljon eri-ikäisiä aikuisia.
Lukion päätteeksi voi kirjoittaa ylioppilaaksi. Opistolla on oikeudet järjestää ylioppilaskirjoitukset.
Opistoaikana saa oppia muutakin kuin pääntietoa.
Saa uusia ystäviä, itsenäistyä rauhassa ja Jumalan
Sana on esillä joka päivä.
Teksti HEINI VALKAMA, kuva JARI PENKKIMÄKI
Tiedustelut lukio-opinnoista:
Marja Koskenniemi, lukion linjanjohtaja, opinto-ohjaaja
0400 159149, [email protected]
Kymmenen kysymystä gospellinjan
johtajasta, Juha ”Nuppu” Silmusta
1. Miten päädyit elokuussa 2010 gospellinjan johtajaksi, Juha Silmu alias Nuppu?
Tarjous Matti Rusamalta tuli juuri sopivaan
saumaan, kun edellinen työ Satakunnan piirissä
oli melkein lopuillaan. Olen halunnut opistolle
töihin jo vuodesta 2000 lähtien, ollessani opiston raamattukurssilla.
2. Mitä gospellinjalla voi opiskella ja oppia?
7. Mihin suuntaan haluat gospellinjaa luotsata?
Lähemmäs Jeesusta. Toivon ja pyrin siihen, että
tämä olisi ennen kaikkea kristittynä kasvamisen
ja Jumalan sanaan juurtumisen paikka. Tottakai
tämä on myös mainio tilaisuus visioida ja toteuttaa
musiikillisia haaveita - tähän pyrimme tarjoamaan
jokaiselle linjalaiselle mahdollisimman hyvät ja
innostavat puitteet.
Elämän hienoimpia asioita; Raamattua ja musiikkia
8. Millaisesta musiikista
itse pidät?
3. Minkälaisia ihmisiä linjalla nyt
opiskelee?
Irlantilainen musiikki on jo
pitkään ollut lähellä sydäntä.
Irkkutradin eeppisyys, kauneus
ja haikeus tekevät vihreän saaren musiikista kiehtovaa. Näin
”vanhemmalla” ikää yleensäkin
akustinen musiikki on alkanut
kiinnostaa enemmän. Vaan
kylläpä niitä helmiä putkahtelee
esiin vähän joka genrestä, kun
hiukan kaivelee.
Innostunutta ja kivaa jengiä. On
ihmisiä, joilta löytyy ammatillisia tavoitteita, mutta myös ihmisiltä, jotka ovat
lähteneet linjalle harrastepohjalta - ihan
vaan innostuksesta ja kiinnostuksesta
musiikkiin.
4. Kenelle linjaa erityisesti suosittelet?
Linja yhdistää kaksi erittäin hienoa
asiaa; Raamatun ja musiikin. Jos on
vähääkään kiinnostusta näihin asioihin, suosittelen ehdottomasti. Kurssi
on myös hyvä vaihtoehto pitää esim.
välivuosi ja tulla nauttimaan Karkun
opiston antimista.
5. Mitä käytännössä tarkoittaa se,
että gosepllinjalle on jatkuva haku?
Linjalla treenataan lähinnä projektiluontoisia juttuja, jotka voi aloittaa helposti myös kesken vuoden. Kannattaa
rohkeasti soittaa ja kysyä paikkaa!
6. Missä gosellinjalaiset vuonna
2011 esiintyvät?
9. Miltä näyttää gospelmuusikoiden tulevaisuus?
Hyvältä näyttää ainakin Karkussa! Toivon ja rukoilen, että
gospel-musiikissa tulisi tulevaisuudessa paremmin esille selkeä ja Raamatun mukainen lain
ja evankeliumin sanoma, Taivas
ja helvetti, Jeesuksen ristintyö
ja maailman jokaiselle syntiselle
kalliisti ostettu veriarmo
10. Viimeisen kysymyksen
Nuppu itsepäisesti halusi kääntää Sinulle: Tunnetko jonkun,
jolle Karkun evankelisen opiston
gospellinja voisi olla oikea paikka
kevääksi tai ensi syksyksi - vai
lähdetkö ehkä itse mukaan?
Kevään ehkä suurin projekti on keikka Karkkugospelissa, jossa opiskelijat
pääsevät esittämään itse säveltämiään ja sanoitta- Kuva JARI PENKKIMÄKI,
miaan kappaleita. Tekeillä on myös jonkinasteinen teksti ERJA-TAURA-JOKINEN, SINIKKA RASKILA
ulkomaankiertue...
Tiedustelut gospellinjasta ja opintojen
aloittamisesta:
Juha Silmu
040 775 8408,
[email protected]
Ainutlaatuista
- Hyvä Taivaan Isä
puhutteli meitä yhdessä.
Vielä jälkeenpäin
ajatellen: Taisimme olla
Jumalan kämmenellä!
Voihan tämän otsikon soveltaa moneen
tilanteeseen tai tapahtumaan.
Erään ainutlaatuisen kokemuksen sain,
kun vaimoni kanssa olimme isovanhempien
ja lastenlasten leirillä Karkun evankelisella
opistolla. Leiri kesti viikonlopun, ja meitä oli
runsaat 40 osanottajaa - yli puolet siitä nuorempaa väkeä.
Mukanamme olivat 5-vuotias Olivia ja
10-vuotias Daniel. Aurinkoa riitti, lämpöä
ja tekemistä sekä yhdessä että erikseen.
Sapuska oli niin hyvää, että Dansku tokaisi:
”Ruoka on taivaallista!”
Mikä sitten teki leiristä niin ainutlaatuisen?
Tavallisesti se on niitä herttaisia korvaamme
tulleita nimityksiä: ukki, mummi, pappa, mummu,
taata, mumska… Mutta paljon muutakin.
Ja sitten keskustelimme, mitä perinteitä
tuolta arjen tasolta haluaisimme siirtää vaikka
seuraavassa lastenlastemme tapaamisessa
heille. Tai ainakin keskustella perinteistä heidän
kanssaan.
Ja muistiin taisi jäädä matka Karkun kirkkoon. Ei autolla, ei kiireellä, vaan ajan kanssa
ja rauhallisesti polkuja kävellen. Se oli ainutlaatuista.
Iso riemuhan se on, kun kokee ensimmäistä
kertaa olevansa sitä kolmatta sukupolvea. Isovanhempana oleminen on lahja. Huomasimme leirillä,
ettei se ole itsestäänselvyys.
tä
Osin varmaan se, että kohtasi muitakin isovanhempia – ei kaupan kassalla vaan siten, että
meillä oli aikaa toisillemme. Vaihdoimme ajatuksia
ja kuuntelimme kokemuksiamme. Pysähdyimme
miettimään, mitä isovanhemmuus oikeastaan
on.
Jeesus antoi kerran ohjeen: ”Lahjaksi olette
saaneet, lahjaksi antakaa.” Eikä ole rahasta tai
tavarasta kysymys. Olen lahja lapsenlapsilleni.
Lapsenlapseni ovat lahja minulle. Niin yksinkertaista se on!
Mietimme yhdessä pappojen ja mummien
kanssa, mikä on meidän arvomaailmamme. Mitä
luovuttamatonta omassa elämässämme on, jota
haluaisimme siirtää lapsenlapsillemme?
Kai osaan sen suoralta kädeltäkin heti sanoa,
mutta oli hyvä pohtia, miten sen teen ja mitä olen
itse aikanani saanut.
Heikki Mattila, isovanhempi Hämeenkyrös-
Seuraava Isovanhempien ja lasten
leiri
Karkun evankelisella opistolla
19.-21.8.2011
Kuva ja teksti ERJA TAURA-JOKINEN
Raamatun tärkeitä tarinoita ja
gospelmusiikkia
-Raamattukurssi jos mikä on hyvä
paikka kysyä ja kyseenalaistaa,
kurssille tullaan todella erilaisista
lähtökohdista, teologi Matti Rusama
kuvailee.
T
eologi Matti Rusama on Karkun Evankelisen opiston seurakunnallisen linjan linjavastaava. Seurakunnallinen linja sisältää
kohta kaksi vuotta vanhan gospellinjan ja
Raamattukurssin, joka on toiminut vuodesta
1987 lähtien. Gospellinjan johtajana toimii
Juha Silmu ja Raamattukurssin johtajana Erkki
Koskenniemi.
-On ollut suuri ilo, että gospellinjan olemassaolo on huomattu. Raamattukurssi on ollut
suosittu, joka vuosi järjestetään kaksi kurssia,
Matti Rusama kertoo.
Molemmille linjoille voi tulla kuka tahansa.
Hyvä terveydentila on välttämätön, koska opiskelu on osittain hyvin rankkaa.
Gospellinjalle on jatkuva haku. Kiinnostus
gospelmusiikista riittää, hyvä olisi jos hiukan
tietäsi perusasioita. Mutta se ei ole edellytys.
Jokainen hakija kutsutaan opistolle haastatteluun.
Raamattukurssi järjestetään kaksi kertaa
vuodessa, syksyllä ja alkukeväästä. Kurssit
ovat kolmen kuukauden mittaisia. Raamattua
pääsee opiskelemaan hakulomakkeen perusteella, joka löytyy opiston nettisivuilta. Molemmille linjoille saa opinto- ja asumistukea.
Matti Rusama on itse käynyt Raamattukurssin. Hän kertoo, että aika oli hänelle tärkeä.
Moni tulee syventämään tietojansa, toiset
kyselemään. Kolmessa kuukaudessa ehtii
käydä paljon, mutta ei lähellekään koko Raamattua läpi. Muilta kurssilaisilta saa oppia
myös paljon kokemusten ja keskustelujen
kautta, yhdessä oivaltaen. Idyllinen ympäristö
Karkussa, Sastamalan maalaismaisemissa
antaa voimaa ja inspiraatiota niin musiikin
kuin Raamatun opiskeluun. Opiskelijoilla on
mahdollisuus asua opiston asuntolassa ja
ruokailla päivittäin opiston ruokalassa.
Gospellinjan opinnot huipentuvat
konserttiin, jossa opiskelijat esittävät itse
sävellettyjä lauluja. Opettajina on tunnettuja
gospelmuusikkoja ja opisto tekee yhteistyötä
Huittisten musiikkiopiston kanssa. Musiikkiopintojen lomassa on myös Raamattutunteja.
Tavoitteena on tutustua omiin vahvuuksiin
ja tutustua monipuolisesti gospelmusiikin
maailmaan. Joulukuussa he toteuttavat Afrikkalaisen messun Pekka Simojoen johdolla ja
kesällä osallistutaan Karkkugospeliin.
Raamattukurssi on suunniteltu niin, että
syksyllä ja keväällä on käsittelyssä eri aiheet.
Syksyllä aloitettuja opintoja voi luontevasti
jatkaa tammikuussa.
-On hienoa olla mukana työssä, jossa saa
auttaa ihmisiä lähelle Jumalaa. Tämä työ on
kutsumukseni, Matti Rusama kertoo hymyillen.
Teksti HEINI VALKAMA, kuva MATTI RUSAMA
Raamattukurssin tutustumisviikko
14.-18.3.2011
Miniraamattukurssi 6.-11.6.2011
Syksyn raamattukurssi
29.8. - 25.11.2011
Erämies teki
lihatehtaan
peräkärryyn
Olli Salo käsittelee ja säilöö riistaa
vaikka keskellä metsää. Sinne hän
tarvittaessa vetää autollaan itse
rakentamansa kärryn, josta löytyvät
esimerkiksi saha, lihamylly, pihvikone
ja vakuumilaite. Aggregaatti tekee
sähkön.
Mies kulutti jo pikkupoikana aikaansa metsällä.
Lihanleikkuun hän osasi ennen teini-ikää. Saattaa
arvata, millä vauhdilla ja rutiinilla työ kuusikymppisenä sujuu.
Olli Salo on johtanut erä- ja luonto-opaskoulutusta Karkun evankelisella opistolla 14 vuotta.
Tänä syksynä hän nauttii osa-aikaeläkeläisen päivistä. Työsyke on suurin piirtein kuukausi töissä ja
kuukausi vapaalla – vastuun linjastaan hän tahtoo
yhä kantaa.
Tänä
syksynä osaaikaeläkeläinen
ehtii vihdoin
metsään.
Viime kesän lopulla hän valitsi jälleen koulutukseen joukon motivoituneita hakijoita, joiden
soveltuvuutta alalle hän arvioi haastatteluin.
Kaikki eivät mkaan mahtuneet.
- Erä- ja luonto-oppaan työ on vaativaa. Sesonkiaikana tehdään ympäripyöreitä päiviä, eikä siitä
makseta tarpeeksi. Vain ne pärjäävät, jotka hyväksyvät sen, että osa palkasta tulee
luonnossa olemisen nautintona.
Olli Salo oli perustamassa viime
vuonna Suomeen uutta Luontomatkailuliittoa, joka pyrkii eri tavoin edistämään laadukkaitten, turvallisesti
ja ammattitaitoisesti toteutettujen
luontoelämysten järjestämistä.
Hanna-Leena Havela työskentelee puolisonsa tapaan Eräkarkussa.
Havela on yksi Suomen harvoista
vuokraveneen kuljettajan tutkinnon
kouluttajista.
Kummatkin työskentelevät eräalan
näyttötutkintomestareina.
Hanna-Leena Havela ja Olli Salo työskentelevät Sastamalan
Eräkarkussa, joka järjestää erä- ja luontoalan koulutuksia. Yhden
kurssin tuotoksena syntyi turvekammio.
Riistapellon pitäjäksi
Vielä kolme vuotta sitten Olli Salo
asui vaimonsa kanssa Ylöjärvellä. Pari
tahtoi kuitenkin maaseudulle. Parin
vuoden etsinnän jälkeen unelmien
paikka löytyi Ikaalisten Luhalahdesta.
Uusi omakotitalo on viime silausta
vaille valmis.
Tilaa ja lääniä on kahdentoista hehtaarin verran.
- Tuonne aion perustaa riistapellon.
Vien sinne esimerkiksi rehukaalia,
omenoita ja juurikkaita. Toivon, että
riistaeläimet tulevat niitä syömään.
Tuolta riiheltä aion sitten luontonäytelmää seurata, viittilöi Olli Salo talonsa
terassilta. Nähtäväksi jää, tuleeko riistan myötä paikalle myös petoja.
Toisinaan Olli Salo pistää vaihtovaatteensa vakuumiin retkelle
lähtiessään. Näin ne vievät mahdollisimman vähän tilaa.
Käytetyt laatukoneet
Pihamaalta osansa haukkaa nelivedon perään
kiinnitetty peräkärry, joka on lihatehdas pienoiskoossa.
- Unelmoin siitä vuosikaudet, mutta toteutus
onnistui vasta tällä vuosituhannella. Löysin sopivan
alustan Helsingistä – kärryn, jota oli käytetty huonekalujen kuljetukseen. Sitten eristin sen ja vuorasin
alumiinilevyillä. Osan laitteista omistin jo ennestään,
entinen kauppias kertoo.
Yhden koneen hän osti Ikaalisissa toimintansa
Minikokoinen lihatehdas syntyi
alun perin
huonekalujen kuljetukseen tarkoitetusta
kärrystä.
lopettaneesta elintarvikeliikkeestä.
- Kaiken olen hankkinut käytettynä. Varustukseen kuuluvat saha, suikale- ja pihvikone, lihamylly,
vakuumilaite ja purkituskone.
Viimeksi kärry on ollut hyötykäytössä kolarihirven käsittelyssä.
Tänä syksynä osa-aikaeläkeläinen ehtii vihOlli Salo
on poikansa Juha-Matin kanssa kiertädoin
metsään.
nyt kärryn kanssa myös kouluttamassa.
- Tähdennän aina sitä, että tämän lihatehtaan
tuotteet ei ole tarkoitettu myyntiin vaan omaan
käyttöön. Metsästysseuran porukat saavat siis
ruokaa kotipakastimiin ja kaappeihin. Kärryssä käsiteltyä riistaa voi tarjota omissa tilaisuuksissa.
Mitä Olli Salon kotipakastimesta tällä hetkellä
löytyy?
- Ainakin 120 kiloa nautaa, 20 kiloa hirveä, puoli
poroa ja yksi peura!
Olli Salo kiertää ympäri Suomea kärrynsä kanssa opettamassa riistankäsittelyä.
Ota yhteys esimerkiksi sähköpostilla
osoitteeseen [email protected]
kuvat ja teksti ERJA TAURA-JOKINEN
Erä- ja luonto-oppaaksi
Karkussa
-Erälinjan vetäminen on minulle
elämää, ei niinkään työtä.
Tunteja ei ole tullut aina laskettua,
Olli Salo kuvailee.
K
arkun evankelisen opiston Erämatkailulinjan linjavastaavana toimii osa-aikaeläkkeellä
oleva Olli Salo.
Erämatkailulinja on perustettu viisitoista vuotta
sitten ja se toimii tutummin nimellä Eräkarkku. Linja on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita
luontomatkailusta tai niille, jotka suunnittelevat tai
jo työskentelevät erä- ja luontomatkailun parissa.
-Hakijoita on ollut paljon. Pyrimme saamaan
opiskelijoille parasta opetusta, mitä on tarjolla, Olli
Salo kertoo iloisena.
Olli Salo kävi itse eräopaskoulutuksen noin
viisitoista vuotta sitten Lieksassa. Karkussa työt
alkoivat heinäkuussa -96. Olennainen osa koulutusta on metsissä retkeily; kalastaminen, metsästys ja samoilu.
Erämatkailulinjalla voi opiskella työn ohessa
tai kokopäiväisesti. Opinnot kestävät keskimäärin
puolitoista vuotta. Karkussa järjestetään myös
kaikille eräilystä kiinnostuneille eri mittaisia lyhytkursseja. Teoriaopiskelujen lisäksi koulutukseen
sisältyy käytännön harjoittelua työharjoitteluina
ja retkiä maastossa. Linja on ollut viimeiset neljä
vuotta todella suosittu.
-Uskon, että vahvuutemme on siinä, että opiskelu on joustavaa. Opiskelijoilla on selkeä tavoite
saada ammatti ja me teemme kaikkemme että he
valmistuvat, Olli Salo kertoo.
Erämatkalulinjalle on jatkuva haku. Jokaiselle
oppilaalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Suomessa on kaksikymmentä oppilaitosta, jossa voin opiskella erä- ja luonto-oppaaksi.
Opintoihin on mahdollista saada valtion tukea.
Alaikärajasuositus on kaksikymmentä vuotta, yläikärajaa ei ole.
Ensi toukokuuhun mennessä tutkinnon perusteet uusiutuvat ja niihin tulee mukaan valinnaisia
osioita.
-Tulemme paneutumaan opinnoissa perinteiseen opastukseen luonnossa ja luontoruokailuun
laajemmin. Se on ihan uusi juttu.
Teksti HEINI VALKAMA
Lisätietoja saa eräkarkun nettisivuilta
Opistolla tapahtuu 2011
Ohjelmassa on jo perinteeksi muodostuneita
sekä uusia tapahtumia ja leirejä. Luvassa on
upea ja opettavainen vuosi tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Sydämellisesti tervetuloa!
Kaikkiin tapahtumiin ja kursseille ilmoittaudutaan etukäteen opiston toimistoon, soittamalla
numeroon 03 513 4151 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Tammikuussa on talvisia ja virkistäviä tapahtumia. Kuun lopulla järjestetään Esilähetyspäivät,
samaan aikaan pajalla tehdään pitkäjousia. Tammi-helmikuun vaihteessa järjestetään Suksien
huoltopäivät. Kuun viimeinen päivä alkaa kevään
Raamattukurssi, joka kestää kolme kuukautta.
Gospellinja jatkaa opiskelua kesäkuulle, Karkkugospeliin saakka. Muistathan, että gospellinjalle
voi hakea koska vaan!
Helmikuussa, suksien huollon perään, järjestetään hiihtoretki, jonka jälkeen opisto täyttyy
Nuorista aikuisista. Samaan aikaan pajalla
valmistetaan myös puukkoja. Kuun toisena
viikonloppuna opistolla on OTO- ja kuorokurssi,
Esilähetys, sekä hygieniakoulutus, joka sisältää
testin. 17.2 on Turvallisuuskoulutuspäivä.
28.2.- 4.3. Opisto viettää hiihtolomaa.
Maata Näkyvissä -festareiden jatkoja vietetään opistolla 11.- 13.3. Maaliskuun toisella
viikolla innokkaat pääsevät tutustumaan Raamattukurssiin viideksi päiväksi. Maaliskuun puolessa
välissä järjestetään sielunhoidollinen viikonloppu
Ehyeksi eilisestä. Seuraavalla viikolla on Vuokravenekurssi. Kuun viimeisenä viikonloppuna
opisto onkin täynnä iloista menoa; biologiasta
kiinnostuneille on opetusta nisäkkäistä, matelijoista ja hyönteisistä; Marianpäivän leiri ja toveripäivä, jonne odotetaan jälleen suurta joukkoa
opiston entisiä oppilaita.
Huhtikuussa on naisille oma viikonlopun leiri,
Hameväen seminaari. Leiri sisältää syvällisiä luentoja, mahdollisuus sielunhoitoon ja rukoukseen
sekä energiset Gospel-lattarit. Tämä on mahdollisuus vain levätä ja nauttia hyvästä ruoasta ja
seurasta, sellaisena naisena kuin sillä hetkellä
on. Viikonloppu on tarkoitettu kaiken ikäisille
naisille. Leirillä on puhumassa Pirkko Muhonen
ja psykologi Saara Kinnunen.
Seuraavana viikonloppuna opistolla on KRS:n
järjestämä Narsismin varjossa viikonloppuseminaari. Puhujana Seppo Jokinen.
Valtakunnallinen Isoskoulutus täyttää Karkun
Evankelisen opiston 15.- 17.4.
Toukokuussa 8.5 on perinteinen lounas Äitienpäivänä opiston ruokasalissa. Ilmoittautumiset
keittiölle ennakkoon. Kuun toisena viikonloppuna
on suosittu Hoitavan Sanan viikonloppu. 20.- 22.5
on Sotaleiri, jossa ammuskellaan värikuulilla. Leiri
on tarkoitettu isommille lapsille ja aikuisille.
Kesäkuun koittaessa, arkiopiskelijat aloittavat
kesäloman ja opiston valtaavat Riparit ja viikon mittainen Miniraamattukurssi, joka huipentuu 11.6
opiston rannassa järjestettävään Karkkugospeliin.
Loppukuussa on suosittu Lasten harrastusleiri ja
nuorille suunnattu Taideleiri. 28.6 - 2.7 on KRS:n
järjestämä Avioliittoleiri.
Heinäkuu alkaa Kansanlähetyksen Avioliittoleirillä 5.-9.7 ja kuun ohjelma jatkuu musikaalisesti.
Heinäkuun toisena viikonloppuna on Kirkkokuorokurssi, kolmantena viikonloppuna on Sastamala
Gregoriana ja heinä- elokuun vaihteessa Soli Deo
Gloria musiikkileiri. Lisäksi 19.- 22.7 on Yhtä perhettä -leiri.
Elokuun alussa opisto täyttyy vaihto-oppilaista,
joita tulee jopa 15 eri maasta. Raamattuteologiset
päivät alkavat 14.8. messulla klo 13.
19 - 21.8 on Isovanhempien ja lasten leiri. Leirin
tarkoitus on lähentää isovanhempien ja lastenlasten suhteita. Se sisältää puuhastelua yhdessä
ja erikseen, isovanhemmille on myös luentoja ja
lapsille omaa ohjelmaa.
Elokuussa alkaa myös uusi lukukausi. Opistolle
saapuvat uudet raamattukurssilaiset, gospellinjalaiset ja kymppiläiset, sekä lukiolaisia. Ennen
lukukauden käynnistymistä vietetään Kesänkaatajaisia 26 - 28.8.
pmfu uåslfå
å
o
j
T
TULE
RAAMATTU
KURSSILLE
Olet sen arvoinen
Raamattukurssin tutustumisviikko
14.-18.3.2011
Miniraamattukurssi 6.-11.6.2011
Syksyn raamattukurssi 29.8.-25.11.2011
Karkun evankelinen opisto
Mainiementie 50, 38100 Sastamala
Puh. 03 5134 151
Syyskuu alkaa Isä-poika-leirillä, jota vietetään
3.-4.9. Leiri on suunnattu kaiken ikäisille isille ja
pojille. Ohjelmassa on miehekästä menoa, poikamaista puuhastelua ja hiljentymistä.
Heti leirin jälkeen teini-ikäiset pääsevät muistelemaan ja fiilistelemään menneen kesän ripareita
Jatkoriparin merkeissä 9.-11.9. Tämän jälkeen
on miesseminaarin vuoro täyttää opisto ja jakaa
kokemuksia, kuunnella ja hiljentyä.
Seuraavana viikonloppuna on vuorossa perinteiset opiskelijoiden Starttipäivät.
Syys- lokakuun vaihteessa Karkun Evankelisella opistolla on jälleenmyyjille Kristilliset kirja- ja
musiikkimessut.
Lokakuun ohjelma alkaa Raamattukurssin
tutustumisviikolla 3.-7.10 ja jatkuu Sleyn omalla
viikonlopun Avioliittoleirillä 7.-9.10.
Vain ja ainoastaan miehille tarkoitettu Miestapahtuma on 15.10.
17. - 21.10 Opisto viettää syyslomaa.
Kuun lopuksi on vielä suosion saanut Yhdessä
eteenpäin, aviopareille tarkoitettu viikonloppu.
Marraskuussa 5.-6.11 on Sleyn ja Kansanlähetyksen yhteiset Raamattupäivät Sekä lauantaina,
että sunnuntaina on opistolla messu klo 11. Seuraavan viikonlopun sunnuntaina on perinteinen
lounas Isäinpäivänä. Ilmoittautumiset keittiölle
ennakkoon.
18. - 20.11 on HNMKY:n aviopariseminaari.
25. - 27.11 on Sieluhoitopäivät, joka sisältää
luentoja, rukousta ja kohtaamisia.
Joulu lähenee ja opistolla on Adventtilounas
27.11. Ilmoittautua kannattaa ennakkoon, jotta
herkullista ruokaa riittää kaikille halukkaille.
Joulukuussa, vuoden viimeinen viikonloppuleiri
on Äitien ja tyttöjen leiri. Se järjestetään toista
kertaa, yleisön pyynnöstä pidempänä! Luvassa
ylellinen ja rentouttava viikonloppu äideille ja tyttärille. Ohjelmassa on hemmottelua, luentoja ja
naisellista äksöniä! Viime vuonna leiri oli täynnä,
joten varaa paikkasi pian.
www.keokarkku.fi
www.keokarkku.fi
KURSSITARJONTAA 2011
Tule nauttimaan olostasi keitaalla - olet sen arvoinen!
Tammikuu
19.6.
Konfirmaatio (Erkki)
10.1.-27.5. Gospellinja
20.-22.6.
Harrastusleiri
21.-23.1.
Esilähetys I osio (Afrikka)
28.6.-2.7.
Avioliittoleiri (KRS)
31.1.-29.4.
Raamattukurssi
Heinäkuu
Helmikuu
4.-6.2.
11.-13.2.
11.-13.2.
19.-26.2.
4.-9.7.
KL avioliittoleiri
Nuoret aikuiset
Oto- ja kuorokurssi
Esilähetys II osio (Japani)
Matka Hettaan (E.Koskenniemi,
12.-17.7.
Kirkkokuorokurssi 35v.
19.-22.7.
Yhtä perhettä -leiri
23.-29.7.
Sastamala Gregoriana
P.Toikka)
26.7-7.8.
Rippileiri (Jari Rankinen)
31.7-6.8.
Solideo gloria -musiikkileiri
Maaliskuu
5.-12.3.
Matka Hettaan (M.Niemelä)
11.-13.3.
Maata näkyvissä-leiri
12.-19.3. Matka Hettaan (M.Näkki)
14.-18.3.
Raamattukurssin
tutustumisviikko
18.-20.3.
Esilähetys III osio (Venäjä/VIro)
18.-20.3.
Ehyeksi eilisestä
25.-27.3.
Marianpäivän leiri ja
26.3. - 2.4.
toveripäivä (27.3)
Matka Hettaan (E.Luomaranta)
Huhtikuu
2.-9.4.
Matka Hettaan (H.Lehtonen)
1.-3.4.
Hameväen seminaari
8.-10.4.
KRS Narsismin varjossa (Seppo Jokinen)
9.-16.4.
Matka Hettaan (J.Häkämies)
15.-17.4.
16.-23.4.
23.-30.4.
Toukokuu
Isoskoulutus
Matka Hettaan (E.Helle, E.Vanhanen)
Matka Hettaan (A.Anttila)
8.5.
Lounas Äitienpäivänä
Elokuu
7.8.
Konfirmaatio (Jari Rankinen)
13.8. Lähettipäivät
14.-16.8.
Raamattuteologiset päivät
19.-21.8.
Isovanhempien ja lasten -leiri
21.-22.8.
Lähettipäivät
26.-28.8.
Kesänkaatajaiset
29.8 -18.12.
Gospellinja
29.8 -25.11
Raamattukurssi
Syyskuu
3.-4.9.
Isä-poika -leiri
9.-11.9.
Jatkoripari
16.-18.9.
Miesseminaari
23.-25.9.
Opiskelijoiden Starttipäivät
29.9.-2.10. Kristilliset kirja- ja musiikkimessut VAIN jälleenmyyjille
Lokakuu
3.-7.10.
Raamattukurssiin tutustumisviikko
7.-9.10.
Avioliittoleiri (SLEY)
28.-30.10.
Yhdessä eteenpäin-
aviopariviikonloppu
13.-15.5.
Hoitavan sanan viikonloppu
Marraskuu
20.-22.5.
Sotaleiri (värikuula)
5.-6.11.
Raamattupäivät
13.11.
Lounas Isänpäivänä
6.-11.6.
Miniraamattukurssi
18.-20.11.
Aviopariseminaari HNMKY
6.-19.6.
Rippileiri (L.Räty ja J.Heinonen)
25.-27.11.
Sielunhoitopäivät
7.-20.6.
Rippileiri (E. Koskenniemi)
27.11.
Adventtilounas
11.6.
Karkkugospel
18.6.
Konfirmaatio (Lasse ja Juha)
Kesäkuu
Joulukuu
9.-11.12.
Äitien ja tyttöjen leiri
Ilmoittautumiset ja lisätiedot puh. (03) 513 4151 tai [email protected]
Kymppilinjalta yksi vuosi lisää
-Vuoden jälkeen nuorella on
jonkilainen suunta, minne jatkaa ja
mitä tehdä. Se on hyvä, sillä se on
kymppiluokan tarkoitus,
Martti Ristolainen kertoo
tyytyväisenä.
K
arkun Evankelisen opiston Kymppi-linjan
vastaavana toimii Martti Ristolainen. Kymppi-linja
on nuorille tarkoitettu ilmainen lisäopetus peruskoulun jälkeen. Vuosi kansanopistossa tarjoaa uuden
ja erilaisen tavan opiskella. Turvallinen ympäristö
auttaa nuorta kartoittamaan omaa tulevaisuuttaan
yhdessä opettajien ja kuraattorin kanssa.
-Vuosittain meille tulee noin kolmekymmentä
nuorta nostamaan numeroita, Martti Ristolainen
kertoo.
Martti Ristolainen tuli Evankeliselle opistolle
kuusi vuotta sitten, ensin tuntiopettajaksi ja sitten
Kymppi-linjan vastaavaksi.
Kymppi on tarkoitettu pääasiassa niille, jotka
haluavat korottaa peruskoulun todistuksen numeroita.
-Usein meille tulee myös nuoria, jotka eivät ole
päässeet opiskelupaikkoihin mihin ovat hakeneet tai
niitä, jotka eivät vielä tiedä, mitä haluavat opiskella,
Martti Ristolainen kertoo.
Jokaiselle opiskelijalle suunnitellaan henkilökohtainen opetussuunnitelma yhdessä huoltajan
kanssa. Nuoret asuvat opiston asuntolassa ja saavat
joka päivä kaikki ruoat, aamupalasta päivälliseen,
ilmaiseksi.
Teksti HEINI VALKAMA
Kympille voi hakea kesken vuottakin ja jokainen
hakija kutsutaan haastatteluun opistolle. Hakija
pääsee samalla tutustumaan oppilaitokseen.
Tiedustele vapaita paikkoja tai kysy
lisätietoja:
Suomessa on kolmekymmentä kansanopistoa,
joissa on Kymppiluokat. Karkun Kympiltä on helppo
jatkaa saman katon alla lukiota. Karkkuun opiskelijat saapuvat pääsääntöisesti kahdeksankymmenen
kilometrin säteeltä. Opintoseteleillä on myös mahdollista opiskella.
Martti Ristolainen Puh. 040 7357455
martti.ristolainen(at)keokarkku.fi
-Jokavuotinen yhteishaku maaliskuussa vie oman
aikansa, niin myös tulevana keväänä. Hakulomakkeiden lukemista ja haastatteluja, Martti Ristolainen
kertoo.
Elina Heikkilä Puh. 0400 405077
elina.heikkila(at)keokarkku.fi
Äitejä ja tyttäriä hemmoteltiin,
mutta ei suinkaan pilalle
Leiri oli tupaten täynnä
joulunalusajasta huolimatta.
Tee äideistä ryhmä ja pyydä jokaista kertomaan,
mistä arkeen saa voimaa. Näin kuulet luovia, toimivia ideoita, tässä tapauksessa kymmenittäin!
Äidit ja tyttäret kokoontuivat Karkun evankeliselle
opistolle yhteiselle, yön yli kestävälle leirille, eikä
osallistujista ollut pulaa. Väkimäärä hipoi sataa, eikä
enempää mukaan olisi mahtunutkaan.
Vastuutehtävissäkin hääri äiti-tytär-pareja. Esimerkiksi Riikka ja Jutta Lindroos vetivät gospeljumpan. Mikrofonin taakse puolestaan asettuivat Elina
ja Johanna Honkamäki. Lenkkeilyn harrastajat pitävät saman oloisista vaatteista ja mielellään vähän
shoppaavatkin.
Hymy paljastaa kummaltakin hammaskorun.
Hammashoitolassa työskentelevä äiti lupasi
korun tyttärelleen siinä vaiheessa, kun tämä siirtyy
seitsemännelle luokalle – ja innostui siinä sivussa
itsekin, kun työpaikalla sopivasti yllytettiin.
Prinsessat Lotta Perttula
(vas.) ja Silja Kero seurasivat
Seija Keron jouluasetelman
valmistumista.
- Leiristä tahdoimme sellaisen, ettei yhdenkään
äidin tarvitsee suorittaa tahtomattaan yhtään mitään tai jännittää sitä, osaako esimerkiksi askarrella
jotain kaunista, kertoi suunnitteluun osallistunut
Elina Honkamäki.
Leirillä tyttäret ratsastivat, tekivät näyttäviä
koruja ja maalasivat, kun äidit tekivät itselleen
elävistä kukista jouluasetelmia, hoitivat kasvojaan
sekä etsivät voimavaroja diakoni Maikku Halmeen
johdolla.
Hemmotteluleiri osui ja upposi äiteihin ja tyttäriin
niin, että kurssisihteeri Laura Kulju päätti järjestää
leirin ensi vuonna puolet pidempänä!
Teksti ja kuva ERJA TAURA-JOKINEN,
Seuraava Äitien ja tyttöjen leiri
järjestetään 9.-11.12.2011
Leirin päätöstilaisuudessa tyttäret
esiintyivät äideille ja levittivät samalla
evankeliumia.
Anteeksiantamuksesta
tyyni mieli
Sain erikoisen puhelun.
Maa- ja metsätalousministeriöstä soitettiin,
että olin maksanut heille suurehkon rahasumman. Virkailija arveli laskun tulleen väärälle
tilille. Tarkistin vanhoja maksuja ja huomasin
numerovirheen.
Olin tietenkin mielissäni ministeriön hyvästä
palvelusta. Toisaalta virhe muistutti siitä, miten
pieni asia voi muodostua suureksi. Åbo-Akademille tarkoitettu raha ei mennyt perille.
Joitain asioita on helppo korjata, toisia vaikea
ja sitten on asioita, joihin emme enää voi millään
tavoin vaikuttaa.
“Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä
asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa
ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi
toisistaan”.
Tunnettu tyyneysrukous muistuttaa, kenen
puoleen saamme kääntyä elämämme virheissä,
väärissä ratkaisuissa ja synneissä.
Tyyntä mieltäkin tärkeämpää on se anteeksiantamus, joka on tarjolla Jeesuksessa.
Niin suurta syntiä emme ole voineet tehdä,
etteikö Hänen verensä sitä voisi puhdistaa. Kun
synnit syyttävät ja mieli on rauhaton, katso Jeesukseen. Hän armahtaa.
Matti Rusama, opiston teologi
Karkun evankelinen opisto, Mainiementie 50, 38100 Sastamala, (03) 5134 151
www.keokarkku.fi