tästä - Lohjan seurakunta

2015
RIPPIKOULUT
Lohjan
seurakunnassa
Matt. 28:18-20
Hyvä rippikouluun tuleva nuori ja hyvät vanhemmat / huoltajat
On tullut aika ilmoittautua rippikouluun vuonna 2015. Rippikouluun voivat osallistua vuonna 2000 tai aikaisemmin
syntyneet. Käsissäsi on kirje, josta selviää sekä rippikoulujen ajankohdat että muutamia tärkeitä käytännön asioita.
Leirimaksut ovat samat koko Lohjan
alueella ja ryhmäjako sekä ryhmien
väliset vaihdot hoidetaan keskitetysti.
Täytetty ilmoittautumislomake
palautetaan Lohjan
kirkkoherranvirastoon sisäsivuilla
mainitulla tavalla. Tämä ensimmäinen
sivu repäistään irti ja palautetaan.
Toinen sivu jää itsellenne.
Rippikoulujen toteutuksessa on eroja, mutta
lähtökohta on kaikilla sama. Rippikoulu perus–
tuu lähetys- ja kastekäskyyn (Matt 28:18-20),
jossa Jeesus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki
valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja
tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan
kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän nou–
dattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Varhaisen kirkon aikana annettiin kristityiksi
kääntyneille opetusta ennen kastetta. Nykyisin
kirkon jäsenistä on useimmat kastettu jo pie–
ninä lapsina. Rippikoulussa meille opetetaan
lisää Jumalasta, Jeesuksesta, kirkosta ja
uskosta. Olet varmasti myös kuullut ystäviltäsi
miten leirien ohjelma kattaa myös kaiken–
laista muuta: iltahartauksia, lentopallon
pelaamista, rukoushetkiä, uimista jne.
Rippikoulussa pohditaan yhdessä elämän
tärkeitä kysymyksiä. Yhden muotoilee Katekis–
mus: ”Jumalan tunteminen on elämämme tär–
kein ja perustavin asia.”
Rippikoulun aika on monella tapaa tärkeä ja
antoisa.
Siunausta ja tervetuloa rippikouluun!
Ystävällisin terveisin
Horst Gripentrog
kappalainen
Lohjan seurakunnan
rippikoulutyöstä vastaava pastori
[1]
TÄMÄ OSA PALAUTETAAN
ILMOITTAUTUMISLOMAKE VUODEN 2015 LOHJAN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUIHIN
Sukunimi / Släktnamn
Etunimet / Förnamnen
Henkilötunnus pp kk vv-___/Personbeteckning dd mm åå-___
nuoren puhelinnumero / ungdomens telefonnummer
Osoite / Adress
Postinumero ja -toimipaikka / Postnummer och –anstalt
Vanhempien nimet / Föräldrarnas namn
Huoltajan puhelinnumero / Vårdnadshavarens telefonnummer
Koulu ja luokka / Skola och klass
Nuoren e-mail osoite / Ungdomens e-postadress
Mihin seuraavista tuleva rippikoululainen kuuluu /
Till vilken av följande tillhör ungdomen:
( ) Lohjan ev.lut.seurakunta / Lojo ev.luth. församling
( ) Väestörekisteri / Befolkingsregistret
( ) Toinen seurakunta – mikä? / Annan församling - vilken?
Huoltajan allekirjoitus ja nimenselvennys / Vårdnadshavarens
underskrift och namnförtydligande
Nimeni saa julkaista ryhmäjaon yhteydessä
kirkkoherranviraston ilmoitustaululla ja internetissä /
Mitt namn får publiceras i samband med gruppfördelningen
på pastorskansliets anslagstavla och i internet
Nimeäni ei saa julkaista ryhmäjaon yhteydessä. Saan tietää
rippikouluryhmäni, kun saan postitse leirikirjeen n. 1 vk. ennen
ensimmäistä tapaamista. /
Mitt namn får inte publiceras i samband med gruppfördelningen. Jag
får veta min skriftskolgrupp, när jag får lägerbrevet via posten c. 1
vecka före första mötet.
___Kyllä saa julkaista / Får publiceras
___ Ei saa julkaista / Får ej publiceras
Merkitse numeroin 1-3 sinulle sopivimmat rippikoulun
ajankohdat. Jos haluat käydä rippikoulusi tiettyjen
tovereidesi kanssa, sovi heidän kanssaan tästä
järjestelystä ja merkitse heidän nimensä
perusteluihin sekä teille sopivat ajankohdat. Kaikkia
toivomuksia ei voida toteuttaa, mutta parhaiten niitä
voidaan huomioida heinä-elokuun leirien kohdalla.
Leirin ajankohtaa valittaessa on syytä muistaa, että
leiriltä ei voi poistua esim. osallistuakseen
kilpailuihin tai perhejuhliin.
RYHMÄ
VAIHTOEHTO
1, 2 TAI 3
RYHMÄ
Hiihtoloma 1
Loma-Vietonen
Enä-Seppä 1
Hiihtoloma 2 Sotkamo
Enä-Seppä 2
Saarikko 1
Bergvik Lohja 1
Saarikko 2
Saarikko 4
Bergvik Lohja 2
Svenskspråkig
skriftskola i Saarikko
Päivärippikoulu Lohja
Saarikko 5
Pienryhmärippikoulu
Saarikko 3
Haluan tähän ryhmään koska:
_____________________________________________________
VAIHTOEHTO
1, 2 TAI 3
Saarikko 6
Saarikko 7
Bergvik Nummi
Saarikko 8
Bergvik Pusula
Saaristorippikoulu 1
Päivärippikoulu Nummi
Saaristorippikoulu 2
Päivärippikoulu
Karjalohja
_____________________________________________________
_____________________________________________________
_____________________________________________________
Mitä muuta rippikoulun työntekijöiden on hyvä tietää
rippikoululaisesta?
_____________________________________________________
[2]
TAITA JA REVI TÄSTÄ
ranvirastosta, rippikoulun opettajilta tai
allekirjoittaneelta.
SEURAKUNTAAN TUTUSTUMINEN
Rippikouluun kuuluu seurakuntayhteys
-jakso. Kantalohjan alueella toimitaan
seuraavasti. Rippikoulun ohessa näkyy
taulukossa mm. se, milloin ryhmäsi
kokoontuu ensimmäiseen tapaamiseen:
Keskiviikkona (keskustan tai
Mäntynummen) seurakuntakeskuksessa
alkaen klo 16 tapaat niin
rippikoulutoverisi kuin opettajasi. Saat
tärkeää tietoa rippikoulustasi ja
erityisesti leiristä. Tämä tapaaminen
aloittaa rippikoulusi! Lisää tietoa saat
Lisätietoja:
rippikoulupastori Horst Gripentrog
päivystys ma klo 9.00-11.30
(RYHMÄJAKOASIAT VAIN
PÄIVYSTYSAIKANA)
puh. 045 330 2335
/ muuna aikana 050 526 7628.
e-mail: [email protected]
tai
nuorisotyönohjaaja Olli Vaittinen puh.
050-3365655 E-mail: [email protected]
Lisätietoja Lohjan seurakunnasta,
nuoriso- ja rippikoulutyöstä:
www.lohjanseurakunta.fi
MAKSUT
Lohjalaisten maksut:
Kesän rippikouluihin osallistuville,
postitetaan valmis ateriamaksulasku
viimeistään viikolla 16. Teille postitetaan
myös leirin järjestyssäännöt ja
henkilötietolomake. Henkilötietolomake
tulee palauttaa leirin opettajille hyvissä
ajoin ennen leirin alkamista! Näin voi–
daan huomioida mm. erityisruokavaliot.
Kaikista rippikoululeireistä maksetaan
ateria–korvausta 90 € 8.5.2015 mennessä,
paitsi hiihtolomaleirien
ateriakorvaukset (90 €) on maksettava
jo 26.1.2015 mennessä. Muista käyttää
viitenumeroa maksaessasi.
Päivärippikoulut ovat ilmaisia!
Perheen taloudelliseen tilanteeseen
vedoten voi seurakunnalta hakea
maksuvapautusta. Tähän saa
kirkkoherranvirastosta ohjeita.
Voit anoa kotiseurakunnastasi
rippikoulumaksuun avustusta, jos
osallistut kristillisen järjestön
järjestämään rippikouluun.
Muut kuin lohjalaiset:
Muun kunnan alueella asuvien
maksut: kaikki rippikoululeirit 180 €.
Kotiseurakunnasta voi pyytää avustusta.
(eräpäivämäärät kts. ed. kohta.)
Kirkkoon kuulumattomat:
Kirkko konfirmoi vain jäseniään.
Rippikoulun voi käydä, vaikka ei kuului–
sikaan ev. lut. seurakuntaan. Jos haluat
osallistua konfirmaatioon, niin se edel–
lyttää kirkon jäseneksi liittymistä. Liitty–
minen kannattaa hoitaa hyvissä ajoin en–
nen konfirmaatiota! Kysy lisää kirkkoher–
leirikirjeestä. Seurakuntayhteys –jaksoon
kuuluvat myös:
1) Osallistuminen sunnuntain
messuun yhdessä rippikouluryhmäsi
kanssa
2) Osallistuminen omavalintaiseen
messuun
3) Itsenäinen osallistuminen Telakka
ja Varustamo -iltaan Lindkullassa
4) Osallistuminen omavalintaiseen
seurakunnan tilaisuuteen
5) Lisäksi on muita rippikouluryhmän
tapaamisia.
Läsnäolosi tapaamisissa on
välttämätöntä. Huomioi myös
konfirmaation ajankohta.
Rippikoulusi opettajat lähettävät
sinulle tarkempia tietoja sisältävän
leirikirjeen postitse kotiisi.
RIPPIKOULUPAIKAT
Hiihtolomaleirit: Loma-Vietonen
(www.lomavietonen.com), Meltosjärvellä
n. 60 kilometriä Rovaniemeltä ja
Sotkamon seurakunnan leirikeskus
Rytilahti (www.rytilahdenmaja.fi).
Hiihtolomaleireihin voidaan ottaa 25
leiriläistä. Hiihtolomaleirit eivät
kuitenkaan ole lasketteluleirejä, vaikka
lasketteluun onkin mahdollisuus yhtenä
tai kahtena iltapäivänä hiihtokeskuksissa.
Päivärippikoulu (Lohja) kokoontuu
kahtena viikkona arkisin ja sunnuntaisin
5-6 tuntia päivässä Lindkullassa.
Saarikko on seurakuntamme oma
leirikeskus n. 15 kilometriä Lohjan
keskustasta Lehmijärvellä.
Saaristorippikoulu 1 järjestetään
Turunmaan itäisessä saaristossa Högsåran
saarella. Viikon aikana teemme kaksi
päiväretkeä ulkosaaristoon. Ennen leiriä
kokoonnumme seurakuntatalolle kolmena
arkipäivänä. Leirille voidaan ottaa noin
25 leiriläistä.
Saaristorippikoulu 2 järjestetään
Lomavalkaman leirikeskuksessa
(www.lomavalkama.fi) Kustavissa Turun
saaristossa. Leirin aikana tehdään retki
saaristoon. Ennen leiriä pidämme yhden
rippikoulupäivän seurakuntatalolla.
Enä-Sepän leirikeskus sijaitsee Vihdin
Ojakkalassa Enäjärven rannalla
(www.opko.fi/ena-seppa).
Bergvikin leirikeskus sijaitsee
Kruusilassa, lähellä Saloa
(www.bergvik.fi)
[3]
Tutustu myös:
ripari.fi
ILMOITTAUTUMINEN
Oheinen ilmoittautumislomake
palautetaan maanantaihin
20.10.2014 kello 13.00 mennessä
Lohjan kirkkoherranvirastoon Lau–
rinkatu 40. Virasto on avoinna arki–
sin kello 8.30-14.30. Lomakkeen voi
edellä mainittuun aikaan mennessä
myös: 1) pudottaa viraston takapi–
han puolella sijaitsevaan postilaa–
tikkoon aukioloaikojen ulkopuolella
2) postittaa: Lohjan seurakunta PL
49 08101 LOHJA tai 3) lähettää fak–
silla p. 019-322 452
Ryhmäjaon ilmoittaminen:
Ryhmäjako julkaistaan torstaina
23.10. 2014 klo 15 mennessä
Lohjan kirkkoherranviraston
ilmoitustaululla. Listat löytyvät
myös internetistä
www.lohjanseurakunta.fi/rippikoulu
Muutokset ryhmäjakoon:
Seurakunta järjestää rippikoulupai–
kan, mutta paikkaa tietyllä leirillä
tai rippikouluryhmässä emme pysty
takaamaan. Joskus joudumme
sijoittamaan valittujen
vaihtoehtojen ulkopuolellekin.
Mikäli rippikouluryhmä, johon nuori
on sijoitettu ei sovi, esim. perheen
lomasuunnitelmien takia, voi
vaihtomahdollisuutta tiedustella:
perjantaina 24.10. kello 12-16
seuraavista numeroista
★ 045 330 2335 (ensisijainen)
★ 050 526 7628
★ 050 336 5655
ja sen jälkeen vain
päivystysaikana maanantaisin
kello 9.00-11.30
p.045 330 2335.
Mahdolliset muutokset näkyvät
seurakunnan internetsivuilla!
Muistathan, että rippikoululeiriltä ei
voi poistua sukujuhlien tai harras–
tusten takia leirijakson lyhyyden ta–
kia. Valitse sellainen ryhmä, joka
mahdollistaa sinulle kokoaikaisen
mukanaolon.
Rippikouluryhmät 2015
Rippikoulun aloitus ke
klo 16-18
Intensiivijakso
(leiri tai kaupunkiosuus)
Messu Pyhän Laurin
kirkossa klo 10
(tai aluekirkossa)
Konfirmaatio
Pyhän Laurin kirkossa
(tai aluekirkossa)
10.12.2014 (M)
14.-21.2.
1.2.
22.3. klo 14
3.12. 2014 (M)
14.-21.2.
25.1.
15.3. klo 14
7.1. (S)
1.-8.6.
18.1.
14.6. klo 10
21.1. (S)
11.-18.6.
1.3.
28.6. klo 10
21.1. (M)
22.-29.6.
8.3.
la 4.7. klo 10
11.2. (S)
6.-13.7.
29.3.
19.7. klo 14
4.3. (S)
13.-20.7.
12.4.
26.7. klo 10
4.3. (M)
20.-27.7.
14.5. (Helatorstai)
2.8. klo 10
11.3 (M)
27.7.-3.8.
17.5.
9.8. klo 14
25.3. (S)
3.-10.8.
24.5.
16.8. klo 14
18.3. (M)
2.-4.6. kaupunkiosuus
+ 6.-13.6. leiri
10.5.
14.6. klo 14
28.1. (S)
9.6. kaupunkiosuus
11.-18.6.
8.2.
28.6. klo 14
28.1. (M)
23.-30.6.
15.3.
5.7. klo 10
Enä-Seppä 2
4.2. (M)
30.6.-7.7.
29.3.
12.7. klo 10
Bergvik Lohja 1
4.2. (S)
22.-29.6.
22.3.
5.7. klo 14
Bergvik Lohja 2
11.3.(S)
19.-26.7.
3.5.
1.8. klo 10
16.11.2014 kl 13 i Virkby
kyrka: gudstjänst + info vid
kyrkkaffet
29.6.-5.7.
Programmet före lägret
delas ut 16.11.
12.7. kl 14 i Lojo kyrka
18.3. (S)
13.-26.7.
17.5.
26.7. klo 14
Pienryhmärippikoulu
27.1. Metsolan srk-kodissa
10.3. / 24.3. / 7.4. /
21.4./5.5.
15.3.
17.5. klo 14 Virkkalan
kirkossa
Alueseurakuntien
Ryhmät
2015
Bergvik Nummi
29.1. Nummella
22.-29.6.
Bergvik Pusula
5.2. Pusulassa
19.-26.7.
Päivärippikoulu Nummi
28.1. Nummella
3.-7.8. Nummella
8.2. klo 12-16 Karjalohjan
kirkossa
ennakkoviikonloppu
28.-29.3.
kaupunkiosuus 9.-13.6.
Ryhmä
Hiihtoloma 1 Loma-Vietonen
Hiihtoloma 2 Sotkamo
Saarikko 1
Saarikko 2
Saarikko 3
Saarikko 4
Saarikko 5
Saarikko 6
Saarikko 7
Saarikko 8
Saaristorippikoulu 1
Saaristorippikoulu 2
Enä-Seppä 1
Svenskspråkig skriftskola i
Saarikko
Päivärippikoulu Lohja
Päivärippikoulu Karjalohja
(Srk-keskus = S
Mäntynummen srk-talo = M)
aloitusmessu 25.1.klo 16
Pusulan kirkossa
aloitusmessu 25.1.klo 16
Pusulan kirkossa
aloitusmessu 25.1.klo 16
Pusulan kirkossa
8.2. klo 10 Karjalohjan
kirkossa
5.7. klo 10 Nummen kirkossa
2.8. klo 12 Pusulan kirkossa
9.8. klo 10 Nummen kirkossa
14.6. klo 10 Karjalohjan
kirkossa
EDELLÄMAINITTUJEN TAPAAMISTEN LISÄKSI ON RYHMÄKOHTAISIA TAPAAMISIA!
[4]