Mediakortti 2014 - Suomen Lukiolaisten Liitto

Mediakortti
2014
Suomen Lukiolaisten Liitto ry. / Ratavartijankatu 2B / 00520 Helsinki / [email protected]
AJATTELEN, OLEN SIIS LUKIOSSA
LEHTI SUOMEN
LUKIOLAISTEN
LIITON JÄSENILLE
2/2013 5,90 €
Improbatur on Suomen Lukiolaisten Liiton tuottama nuorten aikakauslehti, joka tavoittaa tehokkaasti tulevaisuuttaan pohtivat ajattelevat 15-19-vuotiaat nuoret. Julkaisussa pureudutaan hauskalla ja
kiinnostavalla tavalla niin ihmisiin, ilmiöihin, harrastuksiin, muotiin, tapahtumiin, jatkokoulutukseen kuin
työelämäänkin.
TRASHIONISTAN
VALLANKUMOUS
Vuodesta
1987 lähtien ilmestynyt Improbatur on edelleen kattavin keino tavoittaa lukiolaisia Suomessa.
Painettu lehti kolahtaa neljästi vuodessa kotipostiluukusta kaikille SLL:n ~50 000 jäsenelle, jonka lisäksi se jaellaan nippuina kaikkiin Suomen ~400 lukioon. Vuonna 2011 tehdyn lukijatutkimuksen mukaan
Improbaturia lukevat aktiivisesti myös nuoret miehet ja joka kolmannen lukiolaisen vanhemmat.
KOODAAMALLA KUNNIAA
N
OO
KI
LU OS!
OA IN
E N S PA
EM OI
RV IK
TE –ER
AJATTELEN,
KUULEEKO KOUVOLA?
OLEN SIIS
LUKIOSSA
LEHTI SUOME
N
LUKIOLAISTEN
LIITON JÄSENI
LLE
1/2013 5,90
€
LEHTI SUOMEN
LUKIOLAISTEN
LIITON JÄSENILLE
3/2013 5,90 €
NOKIAN JÄLKEEN
ESITTELYS
SÄ LUKIOL
AISBLOGGA
KANTELEMIES SÄHKÖ
AJAT
ISTI ITSENSÄ
TULEVAISUUDEN
ÄLYKKÄÄT TAVAR
MIH
IN
AT
KATOSI IRC
-GALLERIA
?
TYTÖT JA TEKNO
LOGIA – MODERNI
MURTAMATON TABU?
Paina nappia, DJ! &
Matkailun uudet tuulet
JOURNALIS
Habit
Habitus – Arvostelut
– Kulttuuritentissä Samuli
us – Tolin
AJATTELEN, OLEN testa a – Kultu r [kyltt y:r]
– Jussi Parik
SIIS LUKIOSSA
ka –
Putro – Festarilö ytö
– Harrastuk sen anatomia
+
MIN PELAST
AJA
Harra stuks en
T
anato mia –
Näin teet sen
Tablet-Improbatur on täällä! Teknologia on yhä olennaisempi osa opiskeluarkea ja lukiolaiset kuluttavat
medioita enenevissä määrin mobiili- ja tabletlaitteillaan. Vuoden 2014 alusta Improbatur julkaistaankin
aina myös tabletlaitteilla, rinnakkain paperijulkaisun kanssa.
Habitus – Kultur
[kyltty:r]
JP Ahonen – Meeri
Koutaniemi
– Harrastuksen anatomia
– Näin
teet sen
Tablet-julkaisu
tarjoaa
myös–mainostajille
lukuisia
uusia mahdollisuuksia.
Mainoksen
kiinnostavuutta
voidaan kasvattaa sisällyttämällä siihen perinteisen kuvan ja tekstin lisäksi videokuvaa ja ääntä. Ilmoituksen päälle luodaan linkki, josta lukija voidaan ohjata suoraan esim. hakulomakkeeseen, postituslistalle tai
verkkokauppaan. Lukija on siis koko ajan vain yhden klikkauksen päässä sinusta.
Mainostaminen tabletissa on helppoa eikä vaadi aiempaa kokemusta, sillä mainosratkaisu tuotetaan
yhteistyössä lehden toteuttavan Apply Interactiven kanssa ilman lisäkustannuksia. Tablet-mainoksesta
on hyötyä myös jälkikäteen, sillä valmis mainos jää asiakkaalle vapaaseen jatkokäyttöön!
JULKAISUAIKATAULU 2014
#
Ilmestymispvm.
Aineistopvm.
Teema
1
6.2.
21.1.
Yhteishaku
2
29.4.
11.4.
YO-juhlat
Tervemenoa
lukioon!*
Studia4
27.11.
11.11.
messut**
* Lähetetään lisäksi kaikille lukionsa aloittaville
** 10 000 kpl lisäpainos Studia-messuille
3
7.8.
22.7.
ILMOITUSHINNAT
Ilmoitus
Printti
Koko (mm)
Hinta
7980€ (sis. tekstin-
Advertoriaali
4 sivua
-
Advertoriaali
2 sivua
-
2/1s.
(1. aukeama)
420x280
4990€
2/1s.
420x280
4190€
Takakansi
2. kansi
1/1s.
1/2s. (pysty)
1/2s. (vaaka)
1/4s.
210x250
210x280
210x280
105x280
210x140
105x140
3250€
3250€
2990€
1990€
1990€
1190€
Kustantaja:
Suomen Lukiolaisten Liitto ry.
Ratavartijankatu 2B
00520 Helsinki
www.lukio.fi
Päätoimittaja:
Robert Sundman
puh. 050 414 6662
mail: [email protected]
Ilmoitusmyynti ja –markkinointi:
BF Media Oy
Markku Rytkönen
puh. 040 544 4027
mail: [email protected]
Painotalo:
Punamusta Oy
Kosti Aaltosen tie 9
80140 Joensuu
puh. 010 230 8400 (vaihde)
tuotannon & valokuvauksen)
5980€ (sis. tekstintuotannon & valokuvauksen)
Tablet
Koko (px)
Hinta
768x1024
490€
768x1024
768x1024
1990€
490€/sivu
Ilmoitus
Tablet-mainos yli
1/2s. printtimainoksen yhteydessä
1. sivu, pysty
Lisäsivut
JULKAISUN TIEDOT
Oppilaitosalennus -10%
Mediatoimistoalennus -15%
Toteutamme myös
erilaisia erikoisratkaisuja,
kysy lisää mediamyyjältämme!
AINEISTO
Printti:
Painovalmis aineisto 3mm:n leikkuuvaroilla.
Tablet:
Mainoksen toimitus InDesign packagena (.indd)
tai .pdf-tiedostona. Mainos voi sisältää:
• Kuvatiedostoja (.jpg, .tiff, .psd, .ai, .eps)
• Videomateriaalia/animaatioita/liikkuvaa kuvaa
(asiakas toimittaa materiaalin, jonka Apply
Interactive editoi sopivaan muotoon
ilman lisäkustannuksia)
• Ääntä (erilliset äänitiedostot .mp3 tai .mp4-muodossa)
• Tekstiä
Toimitus:
Valmis aineisto on toimitettava viimeistään
aineistopäivänä klo 12 mennessä Improbaturin AD:lle
mailitse [email protected].
Liitä sähköpostin tekstikenttään tarkenne, jossa
tiedot: lehden nimi, ilmoittajan nimi ja yhteystiedot,
ilmoituskoko sekä mihin numeroon ilmoitus on
tarkoitettu sijoitettavan.
Lukiolaisten uutiskirje
SLL lähettää jäsenistölleen kerran kuukaudessa
sähköisen uutiskirjeen, joka sisältää kk:n tärkeimmät lukiolaisten elämää koskettavat uutiset. Kirje
on suorin keino tavoittaa kaikki SLL:n 50 000 jäsentä
sähköisesti.
Yhteistyökumppanista voidaan tehdä uutiskirjeeseen kuvallinen artikkeli/mainos, joka sijoitetaan
kirjeen kärkipaikoille (max. 2 yhteistyökump./kirje).
Artikkeli linkataan suoraan haluttuun kohteeseen.
Uutiskirje lähetetään aina kunkin kuukauden toisella
arkiviikolla.
Tiedot:
•
•
•
Mainoksen sisältö: 560x280px banneri +
max. 600 merkin teksti
Aineiston toimitus:
Alkavan kuukauden 5. pvään mennessä
mailitse [email protected]
Hinta: 1000€/uutiskirje
Lukio.fi BANNERIMAINONTA
Lukio.fi on SLL:n ylläpitämä lukiolaislifestyle- ja
järjestösivuston yhdistelmä, josta löytyy kaikki
mitä lukiolainen tarvitsee: nuoria kiinnostavia
artikkeleita, lukiolaisia koskevia uutisia, apua
oppilaskuntatoimintaan sekä tietoa Liiton
toiminnasta, opiskelijakortista ja opiskelijaalennuksista.
Yhteisötyökumppanin banneri sijoitetaan etusivun
oikeaan laitaan artikkelivirran viereen. Sivusto
tavoittaa n. 1200 kävijää päivässä,eli ~7400 kävijää
viikossa.
Tiedot:
•
Bannerivaihtoehdot:
Koko (px)
Hinta/vko
210x244
250€
210x122
170€
•
Aineiston toimitus:
Viim. 2 arkipäivää ennen ilmoituskauden
alkua mailitse [email protected]