Asukasviesti 1/2015

1
1/2015
Sisältö:
Pääkirjoitus: Vuosi 2014 historiaan
3
Arto Määtän ja Sirpa Pyykön
kirpputorilta ostettu koti
4
Asukasaktiivin ajatuksia:
Ämpärikorista, juoksua ja juonittelua
5
PÄÄKIRJOITUS
Myös lemmikki
on tervetullut...
Vuosi 2014 historiaan
M
sivu 12
itä merkittävää tapahtui Lahden Taloissa vuonna
2014? Yhtiön historian suurin rakennushanke Lehtiojan palvelukeskus valmistui. Lehtiojalle tuli uusi
koti noin 200 vanhukselle. Hanke on osa valtakunnallista linjausta, jonka mukaan laitoshoitoa vähennetään ja kodinomaista
palveluasumista lisätään. Lehtioja suunniteltiin teknisesti korkeatasoiseksi sekä energia- ja kustannustehokkaaksi, mutta samalla myös toiminnalliseksi ja viihtyisäksi. Sosiaali- ja terveystoimen edustajien aktiivinen toiminta suunnittelussa varmisti
osaltaan tavoitteiden toteuttamista.
Uutta palvelutalon toiminnassa on kaupungin vahva panostus asukkaiden viihtyvyyteen. Lehtiojaan on tuotu taidetta, musiikkia ja elokuvaa osaksi asukkaiden arkea. Palvelutalo avautuu myös ulospäin: kaikki kulttuurista kiinnostuneet ikääntyneet
voivat käydä palvelutalon taidenäyttelyissä, konserteissa, kuvataidekerhoissa tai Kino Lehtiojan elokuvaesityksissä. Uskon, että uudesta innovatiivisesta kulttuurin tarjonnasta saavat iloa ja
energiaa niin vanhukset kuin talossa vierailevat.
Uusia askeleita asukasyhteistyössä otettiin käynnistämällä Luukuta Oikein -lajittelukilpailu kaikille konsernin vuokrataloille. Jos ja kun kisan myötä onnistumme vähentämään jätteiden kokonaismäärää ja lajittelemaan jätteet nykyistä paremmin, parannamme omaa ympäristöämme ja samalla vähennämme jätehuollon kuluja.
Tupakointikiellon ulottaminen kaikkien asuntojen sisätiloihin oli loppuvuoden merkittävin päätös, jonka teki asukashallitus. Päätös jatkaa yhtiön aiempaa linjausta, jolla tavoitellaan
terveellisempää ja viihtyisämpään asumista kaikille.
Lahden Talot konsernin talous kehittyi suotuisasti vuonna
2014. Nähtävissä on, että konserni tulee saavuttamaan budjetoidut tulostavoitteensa. Myös vakavaraisuus kehittyi edelleen
oikeaan suuntaan:
pitkäaikaisen velan
määrä vähentyi koko konsernissa ja erityisesti Lahden Asunnoissa.
Hyvää ja onnellista vuotta 2015 Lahden Talojen asukkaille ja kaikille Asukasviestin lukijoille!
Herätys!5
Lehtiojan palvelukeskus on
kulttuurikeskus ja ikääntyneen koti
6
Uuden ajan asumispalvelua
asunnottomille ja päihdeongelmaisille
7
Uudistus helpottaa asumistuen hakua
7
Lahden Talot paransi ja nykyaikaisti
puhelinpalveluaan7
Jätteen tie hyötykäyttöön
käy kahden tarkastuksen kautta
8
Astiamuutoksilla uusia nimiä
lajittelukilpailun kärkitaistoon
9
Minttu on Seija Maksimaisen
viides koira
10
Myös lemmikki tervetullut
Lahden Taloihin
12
Lemmikin hankkiminen vaatii
harkintaa ja perehtymistä
13
14
Rodunomainen trimmi…
…ja muuta hyvinvointia koirille
16
Sykekatu 8:n perusparannus
muuttaa toimistot asunnoiksi
18
Järjestysmääräykset kieltävät
asunnossa tupakoimisen
18
Sanaristikko19
2
sivu 8
Etusivun kuva: Markus Henttonen
Seija Maksimaisen Bichon Frisé Minttu on hellyttävä koira.
Kino Iiris ja Black Ice
Sara Vesikallion silmin:
Hyvä fiilis, hyvä elokuva!
Uusiin asemiin
Jätteen tie hyötykäyttöön...
19
Julkaisija: Lahden Talot Oy
Päätoimittaja: Juhani Jokelainen
Toimituskunta: Mari Barker, Katri Helminen, Jouni Könönen, Ari Loippo
Valokuvat: Mari Barker, Markus Henttonen, Inari Korkka,
Liisa Kärki, Lahden Talot Oy
Toimitus: Teija Horppu, THOR-Viestintä
Taitto: Juha Kortelainen, JK2
ISSN: 2342-396X (painettu), 2342-3978 (verkkojulkaisu)
Painopalvelut: Aldus Oy
Painosmäärä: 6 300 kpl
Seuraava Asukasviesti ilmestyy 5/2015
...hyvä fiilis,
hyvä elokuva!
Juhani Jokelainen
toimitusjohtaja
sivu 14
3
ASUKASAKTIIVIN AJATUKSIA
Ämpärikorista, juoksua ja juonittelua
Arto Määtän ja Sirpa Pyykön
kirpputorilta
ostettu koti
Sirpa Pyykkö aloitti 1950-luvun tavaroiden keräämisen aikana, jolloin retromuoti ei vielä ollut nostanut
hintoja pilviin. Nyt Sirpa Pyykön ja Arto Määtän
kodin kaikki kalusteet ja esineet edustavat samaa
aikakautta kuin koti.
4
MONI KERÄÄ 1950-luvun tavaroita, koska
retro on muodikasta ja arvokasta. Sirpa
Pyykön ja Arto Määtän koti Hollolankatu 3:ssa on sisustettu 50-luvun kalusteilla
ja esineillä aikakauden tavaroiden keveyden, kestävyyden ja toimivuuden vuoksi.
Unto Ojosen suunnitteleman funkkistalon asunnossa retrotavarat eivät ole keräilyesineitä, vaan arkista ja ekologista
käyttötavaraa.
Otetaanpa esimerkki: Eteisessä asunnon varusteisiin kuuluva naulakko on
saanut tehdä tilaa upealle kaksitasoiselle
puunaulakolle, joka on Arto Määtän löytö
– roskalavalta!
Toinen esimerkki: Jonkun toisen omistuksessa 60 erilaisen Arabian kahvikuppiparin käyttöä varottaisiin rikkoutumisen
pelosta. Sirpa Pyykkö sen sijaan harmittelee, että tilaisuus hienon kuppikokoelman käyttöön sen koko laajuudessaan on
tarjoutunut vain lasten ylioppilasjuhlissa.
– TAITEILIJAT OVAT iät ja ajat ostaneet tavaraa kirpputoreilta – ei keräilyyn, vaan
tarpeeseen, Sirpa Pyykkö kertoo.
Hän aloitti 50-luvun tavaroiden hankkimisen reippaasti yli 20 vuotta sitten aikana, jolloin hinnat eivät vielä olleet pilvissä. 1980–90-lukujen Lahdessa kirppu-
toreja oli tosi vähän, silti lähes kaikki Sirpa Pyykön ja Arto Määtän kodin tavarat
ovat löytyneet Lahden kirpputoreilta.
Ensimmäisiä hankintoja olivat juuri­
vanhat Arabian kupit, samoin Ilmari­
Tapio­vaaran suunnittelema keinutuoli. Myös keittiön ruokapöydän tuolit ovat
vanhaa perua; niiden istuinosat on ehditty verhoilla moneen kertaan vanhan kankaan kuluttua puhki.
Kierrätyskeskus Patinassa taiteilijapariskunta teki jokunen vuosi sitten ohittamattoman löydön: vuodesohvan suoraan
1950-luvun alusta! Mittasuhteidensa puolesta sohva on kuin Hollolankatu 3:n olohuoneeseen suunniteltu, ja koeistuminen
osoittaa sen olevan edelleen napakassa ja
ryhdikkäässä kunnossa.
SIRPA PYYKKÖ ja Arto Määttä ovat muuttaneet monta kertaa. Uuden kodin he valitsevat aina huolella; Hollolankatu 3:ssa
he ovat asuneet kerran aikaisemminkin,
ja takavuosina heidän kotinaan oli Olavinlinnassa kaupunginjohtajan asunnosta erotettu asunto.
Uusi koti kalustetaan ja sisustetaan
aina siihen parhaiten sopivilla tavaroilla siten, että kokonaisuus säilyy väljänä ja minimalistisena. Kaikkien kauniiden tavaroiden ei tarvitse aina olla esillä,
vaan kirpputoriaarteita, esimerkiksi toinen 50-luvun sohva, on varastossa odottamassa vastaista käyttöä.
– Joitakin huonekaluja, esimerkiksi Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöydän ja Ilmari Lappalaisen Pulkka-tuolin, olemme tilan puutteen takia antaneet pois. Jälkeenpäin se on harmittanut meitä, Sirpa Pyykkö sanoo.
Rouvasmannissa tapahtui vuoden 2014
aikana jos jonkinlaista hauskaa. Heinäkuun alussa lapsille järjestetyn leikkimielisen kesäkisan muistot haluan jakaa teidän lukijoiden kanssa!
Kesäkisaan osallistui eri-ikäisiä
lapsia vanhempineen, muut asukkaat
avustivat ja kannustivat kilpailijoita.
Ensimmäinen laji saappaanheitto aiheutti iloisia nauruja ja paljasti sellaisia taitureita, että nykyiset saappaanheiton mestarit saavat olla varuillaan:
haastajat ovat löytyneet! Keilojen kaadossa vanhojen sukkahousujen sisään
laitettiin pallo ja tähän pallopussiin sidottiin kuminauha, jonka toiseen päähän tehty lenkki pujotettiin kilpailijan
nilkkaan. Palloa potkimalla kaadettiin
eri etäisyyksille asetetut keilat. Hauskaa riitti!
Ämpärikoriksessa yksi osanottajista
piteli ämpäriä ja toisten piti saada heitettyä pallo koriin. Mikä ilo ja onnistumisen riemu syntyi, kun pieninkin kilpailija teki onnistuneen heiton ja kaikki
ympärillä hurrasivat ja taputtivat!
Seuraavassa lajissa, juoksussa ja
juonittelussa, häijyt peikot olivat vieneet hännät metsän eläimiltä ja kulkivat ympäriinsä vyötärölleen ripusta­
miaan häntiä heilutellen. Kilpailijat
härnäsivät peikkoja, huutelivat niille ja
saivat ne ajamaan heitä takaa muistamatta varoa häntiään. Kun peikko-
jen huomio kiinnittyi härnääjiin, muut
kilpailijat sieppasivat hännät itselleen. Myös kuningaspeikolta saatiin
riistettyä komealla rusetilla varustettu häntä! Lopuksi kilpailijat pääsivät etsimään peikkojen pieniksi kiviksi loihtimia eläimiä ja vapauttamaan
ne lumouk­sesta. Hauskan kisan jälkeen kaikille maistuivat mehu ja piparit. Palkintojenjaossa kaikkien kisaajien todettiin olevan voittajia ja kaikki
palkittiin makeispusseilla. Löytämänsä kivieläimet lapset saivat muistoksi mukaansa.
Joulun alla oli isolla porukalla helppo järjestää pikkujoulu kinkkuineen ja
laatikoineen, joulukuusineen ja lahjoja tuoneine joulupukkeineen. Asukkaita kokoontui runsain määrin maistuvalle jouluaterialle sekä joululauluja laulamaan ja mukavaa iltaa viettämään. Lasten riemua katsellessa ei
voinut kuin virittyä oikeaan joulutunnelmaan!
Lämmin kiitos kaikille – jatketaan
samoissa merkeissä. Hyvää alkanutta
vuotta 2015!
Liisa Kärki
Rouvasmannin
asukastoimikunnan
sihteeri
!
S
Y
T
Ä
R
HE
itä sitten
iä, löytyypä ni
uttavat ihmis
. Koiran
uk
ki
ta
T
as
E
un
S
K
re
N JÄTÖ
lkakäytävän
ja
i
ta
ta
ol
LEMMIKKIE
ik
rm
tai jalkineiden
rkalta, pihanu
ekkalaatikosta
hi
en
yös
st
aivan­talon nu
la
en
een nostaa m
teen löytymin
minen ulostees
tu
ikki
iin
ka
tai kissan ulos
hr
ta
aa
n
im
le
de
ainetta ja
iden renkai
np
tta
re
ra
ve
en
n
st
ie
la
i
an
ta
ssaf
en koira- ja ki
typeryksiksi.
vannoutuneid
aamattomiksi
itt
pi
a
st
ui
ittaamasta?
m
t
taja
pois muita ha
et
ks
tö
lemmikin omis
jä
si
ki
SINÄ lemmik
KERÄÄTKÖ
Lisää kierrättämisestä ja hyötykäytöstä Asukasviestin sivuilla 8 ja 9.
5
Lehtiojan palvelukeskus on
kulttuurikeskus ja
ikääntyneen koti
Taiteilija Kikka Nyrenin naivististen maalausten näyttely ”Talven Juhlaa” ilahdutti Lehtiojan palvelutalon asukkaita
joulukuussa ja tammikuussa. Näyttelyn avajaisissa Laina Kojonen (oik.) tutustui tauluihin taiteilijan opastamana..
LEHTIOJAN PALVELUKESKUKSESTA on
avoimen toimintansa ansiosta muodostumassa kaikkien lahtelaisten ikääntyneiden kohtauspaikka. Talossa järjestetään
maksutonta kulttuuritoimintaa ja tapahtumia, kerhotoimintaa elokuvista senioreiden mediapajaan ja kuvataiteesta musiikkiin sekä konsertteja, tanssi- ja teatteriesityksiä, näyttelyitä, taitelijavierailuja ja luentoja.
Lahden vanhusten palveluiden vapaaehtoistyön koordinaattori Riittakatriina
Manninen-Louhensalo on toimintaa suunnitellessaan ottanut mallia erityisesti
pääkaupunkiseudulta. Viime kesänä palvelukeskuksessa järjestettiin viiden viikon
kesätoimintakokonaisuus, joka tarjosi erilaista ohjelmaa sen selvittämiseksi, mistä
ikääntyneet ovat kiinnostuneita.
– Haluamme tarjota ikääntyneille monipuolista ja laadukasta kulttuuritoimintaa ja -ohjelmaa ja tehdä Lehtiojan palve-
6
Päijät-Hämeen nukkekotiyhdistyksen nukkekotinäyttelyn avajaisissa puheenjohtaja Leena Lehelmä (oik.)
sai vastailla muun muassa Leena Purasen (vas.) ja
Aira Tillin kysymyksiin.
lukeskuksesta alueensa kulttuurikeskuksen, Riittakatriina Manninen-Louhensalo sanoo.
KEVÄÄN 2015 AIKANA Lehtiojan palvelukeskuksessa toteutetaan useita kolmen
viikon mittaisia näyttelykokonaisuuksia,
muun muassa elokuvajulisteiden, keramiikkatöiden näyttely ja muutama maalaustaiteen näyttely. Ohjelmassa jatkuvat myös kuvataidekerho, Kino Lehtioja,
konsertit, tanssi- ja teatteriesitykset sekä
suosittu SenioriMediapaja, joka on vetänyt osallistujia aina Hollolaa myöten.
Kulttuuri näyttäytyy Lehtiojan palvelukeskuksessa muutoinkin. Tuloaulan seinällä on Jarmo Kukkosen maalaama kookas Aamumaa-maalaus. Lisäksi Tapanilakodista Lehtiojan palvelukeskukseen on
siirretty kaksi ammattitaiteilijoiden tekemää taideteosta, joista toinen on iso suihkulähdeveistos ja toinen pienempi graniittinen patsas.
LEHTIOJAN PALVELUKESKUKSESSA palveluasunto on ikääntyneen oma koti, ja asukasta sekä hänen läheisiään kuunnellaan,
jotta asukkaan yksilölliset tavat ja tottumukset opitaan tuntemaan. Päivä alkaa
kunkin oman rytmin mukaan, kukin pukeutuu haluamiinsa vaatteisiin, ja ruokatoiveissa tehdään yhteistyötä talon keittiön kanssa.
– Tavoitteenamme on joka päivä toteuttaa asukkaan yksi unelma, mikäli toteuttaminen suinkin on mahdollista. Unelmana voi olla vaikkapa päästä ostoskeskukseen kaupoille! kertoo Lehtiojan
palvelukeskuksen 1. kerroksen palveluesimies Minna Mattila.
Palvelukeskuksen visioon ”Oma tupa – oma lupa yhdessä toimien” kuuluvat uudenlaiset, yhteisöllisyyttä ylläpitävät toimintamallit, kuten se, että henkilökunta ruokailee ja juo kahvit yhdessä
asukkaiden kanssa.
Lehtiojan palvelukeskus on Lahden Talojen historian suurin rakennushanke. Talon 190 palveluasunnosta uusimpiin, ns.
kakkosvaiheen 100 asuntoon, asukkaat
muuttivat marraskuussa. Kakkosvaiheen
asukkaiden ja henkilökunnan enemmistö
siirtyi Tapanilakodista Jalkarannasta.
Tietoa Lehtiojan palvelukeskuksen avoimen
toiminnan ohjelmasta saa palvelukeskuksesta, puh. 050 398 7584, vapaaehtoistyön koordinaattorilta, puh. 044 416 3697,
ja palvelukeskuksen Facebook-sivuilta.
Esitteitä löytyy kirjastoista, ikäihmisten neuvonta- ja palvelupiste Siiristä, muista senioreiden palvelupisteistä sekä kulttuuri- ja vapaaehtoistyön yhteisöiltä.
hoitamiseen, päihteettömyyden ylläpitämiseen ja itsestä vastuun ottamiseen. Yövieraita ei sallita, sanoo sosiaaliohjaaja
Jaana Rosti-Mutala.
Apilakadun asumispalveluyksikkö
edustaa asunnottomille ja päihdeongelmaisille suunnattuja uuden ajan asumispalveluja.
– Ilman asuntoa omia asioitaan on
hankala hoitaa. Toisaalta asuntoakin on
vaikea pitää, jos elämä pyörii päihteiden
ympärillä, Minna Hellqvist sanoo.
Apilakadun asumispalvelut on Lahden Talojen erityisasumiskohde, joka on vuokrattu Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimelle. Asumispalveluyksikön oleskelutilassa istuvat sairaanhoitaja Minna Hellqvist (vas.), yksikön
esimies Simo Nurminen ja sosiaaliohjaaja Jaana Rosti-Mutala.
Uuden ajan
asumispalvelua
asunnottomille ja päihdeongelmaisille
APILAKADUN ASUMISPALVELUIDEN toiminta on käynnistynyt juohevasti siihen
nähden, että valmiita toimintamalleja
ei ole ollut. Näin arvioi Apilakadun asumispalveluyksikön esimies Simo Nurminen. Yksikkö aloitti toimintansa syyskuun
alussa, ja lokakuussa se sai Lahden asunnottomien yön Lämmin kynttilä -tunnustuksen.
Apilakadun asumispalvelut on tarkoitettu asunnottomille ja vaikeasti päihdeongelmaisille lahtelaisille, joilla on myös
muita sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia vaikeuksia ja jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta arjen asioissa sekä elämänhallinnassa.
Asumispalveluyksikössä työskentelee yhdeksän lähityöntekijää, sairaanhoitaja, sosiaaliohjaaja ja toimintayksikön
esimies.
asukas maksaa vuorokausimaksun, johon
sisältyy oma huone ja ateriapalvelut.
– Arviointiasuminen kestää enintään
pari kuukautta, sillä tavoitteena on ohjata asiakas eteenpäin mahdollisimman
tarkoituksenmukaiseen asumismuotoon,
kertoo sairaanhoitaja Minna Hellqvist.
ARVIOINTI- JA PÄIVYSTYSOSASTOLLA on
11 asuinhuonetta sekä 5–6 paikkaa kiireellisen majoitukseen. Päivystyksessä asunnoton voi yöpyä tilapäisesti.
Jokainen yöpyjä haastatellaan aamuisin sen selvittämiseksi, onko hänellä motivaatiota siirtyä arviointiasumiseen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tilanteensa selvittämiseksi sekä päihteidenkäyttönsä arvioimiseksi. Arviointiasumisesta
TARKOITUKSENMUKAINEN ASUMISMUOTO voi olla esimerkiksi yksi Apilakadun
asumispalveluyksikön 15 tukiasunnosta. Asunnoissa ovat keittiöt ja kylpyhuoneet, ja niissä asuvien on sitouduttava
päihteettömyyteen. Jos kaikki sujuu hyvin, asuminen voi kestää kuukaudesta jopa vuosiin.
– Tukiasuminen on itsenäistä, mutta tukea ja apua annetaan arjen asioiden
Uudistus helpottaa
asumistuen hakua
Yleinen asumistuki on uudistunut vuoden
alusta lukien. Uudistus selkeyttää tukea,
ja tuen hakeminen helpottuu. Uudistuksen jälkeen hyväksyttävien asumismenojen
enimmäismäärään vaikuttavat vain asunnon sijaintikunta ja ruokakunnan koko,
eivät enää asunnon valmistumis- tai perusparantamisvuosi, pinta-ala eikä lämmitysjärjestelmä.
Muutoksen johdosta tukea ei tarvitse
hakea uudestaan, ellei elämäntilanne ole
muuttunut. Kela tarkistaa asumiestuen uuden lain mukaiseksi seuraavassa väli- tai
vuositarkistuksessa vuoden 2015 aikana.
Asumistuen määrää voi arvioida Kelan
uuden laskurin avulla osoitteessa www.kela.fi/laskurit.
Lisätietoa: www.kela.fi/asumistuki
Lahden Talot paransi ja
nykyaikaisti puhelinpalveluaan
Apilakadun asumispalveluyksikön 15 tukiasuntoa
ovat pienkeittiöllä ja kylpyhuoneella varustettuja
yksiöitä. Asunnoissa asuvien on sitouduttava päihteettömyyteen.
Lahden Talot on parantanut ja nykyaikaistanut puhelinpalveluaan. Uudistuneessa puhelinpalvelussa yhtiöllä on käytössä neljä
puhelinnumeroa, joiden kautta hoidetaan
kaikki yhtiöön tulevat puhelut. Omat puhelinnumeronsa ovat asuntojen tarjonnalle,
vuokravalvonnalle sekä isännöinnille, lisäksi
on erillinen vaihteen numero.
Kuhunkin numeroon vastaa asianomaisen yksikön palvelupisteen hoitaja, joka
hoitaa kaikki nopeasti hoidettavat asiat samaan tapaan, kuin isännöinnin palvelupisteessä on jo tähän asti toimittu. Ellei palvelupisteen hoitaja pysty vastaamaan puheluun, puhelu ohjautuu vastaajapalveluun,
johon soittaja voi jättää viestin, ja soittajalle
soitetaan takaisin.
Vaihteen numeroon soitetut puhelut ohjataan asian luonteen mukaan joko asuntojen tarjonnan, vuokravalvonnan tai isännöinnin puhelinnumeroon. Uudistuksen jälkeen isännöintiin ei ole enää voinut lähettää
tekstiviestiä. Tekstiviestien tarve on poistunut, koska kaikkiin puheluihin vastataan tai
soittajalle soitetaan takaisin.
Puhelinpalvelun laadun seuraamiseksi ja
parantamiseksi kaikki Lahden Talojen numeroihin soitetut puhelut nauhoitetaan.
Lahden Talojen puhelinnumerot
Asuntojen tarjonta (03) 851 5711
Vuokravalvonta
(03) 851 5720
Isännöinti
(03) 851 5730
Vaihde
(03) 851 570
7
Luukuta Oikein -lajittelukilpailun väliaikatilanne 30.11.2014
Jätteen tie hyötykäyttöön
käy kahden tarkastuksen kautta
MIELIKUVA KAATOPAIKASTA jätteen loppusijoituspaikkana on auttamattoman
vanhentunut ja väärä, samoin käsitys, että kaikki jätteet loppujen lopuksi menevät
samaan paikkaan. Vuonna 2013 Kujalan jätekeskuksessa vastaanotettiin 88 059 tonnia yhdyskuntajätettä, josta peräti 95 prosenttia pystyttiin hyödyntämään.
Lahden Talojen asukkaiden energia-,
seka- ja biojätteet kulkevat kiinteistön jätekatoksesta Kujalaan Hämeen Kuljetuspisteen pakkaavien jäteautojen uumenissa. Kuljetuspisteen autot keräävät vain
yhtä jätelajia kerrallaan.
– KULJETTAJAN KATSOO silmämääräisesti, ettei tyhjennettävässä astiassa ole
sinne kuulumatonta. Pusseja ei availla,
mutta äänestä voi päätellä, onko astiassa jotakin asiaankuulumatonta, sanoo
Hämeen Kuljetuspisteen kuljetusesimies
Reijo Puranen.
Kuljettaja myös seuraa astioiden täyttöastetta. Jos astiat tyhjennettäessä toistuvasti ovat vain puolillaan tai vaihtoehtoisesti pursuavat yli reunojen, Kuljetuspiste ohjaa asiakkaita muuttamaan tyhjennysväliä tai astioiden määrää.
Tyhjennyksen jälkeen kuljettaja näppäilee ajotietokoneeseen tyhjennettyjen
astioiden määrän sekä osoitteen, mistä
jätteet on noudettu.
KUJALAN JÄTEKESKUKSESSA jäteautojen
kuormat ensin punnitaan. Kun kuorma on
tyhjennetty lajittelukeskukseen ja kone
alkaa lajitella sitä eteenpäin toimitettavaksi, kuorman sisältö vielä tarkastetaan.
Tälläkään kertaa pusseja ei availla, vaan
pois lajitellaan lähinnä jätelajiin kuulumatonta irtotavaraa kuten pieniä sähkölaitteita.
– Jätteitä lajittelevalla kuluttajalla on
suuri vastuu, sanoo Kujalan jätekeskuksen laitosinsinööri Henri Rintala. – Esimerkiksi metalli ja lasi eivät pala jätteenpoltossa, vaan niistä jää kuonaa, joka lisää jätteenkäsittelyn kustannuksia. Erikseen lajiteltuna metalli ja lasi säästävät
luonnonvaroja ja kustannuksia, sillä niistä
voidaan valmistaa uusia tuotteita.
8
Astiamuutoksilla uusia nimiä
lajittelukilpailun
kärkitaistoon
LUUKUTA OIKEIN -kilpailussa asuinkiinteistöjen sarjan kärki meni syys–
marraskuussa suurelta osin uusiksi Ainonkatu 1:n, Palokunnantie 5, 7:n
sekä Törmäkatu 6, 8, 10:n, Uotilankatu 5–11:n ja Törmäpolku 6, 8, 10:n keräämän huiman pistepotin johdosta. Astiamuutokset kartuttivat näiden kiinteistöjen pistesaldoja 23–25 pisteellä ja paransivat myös muiden
kilpailussa kirineiden kiinteistöjen pistesaldoja. Suunta saa kehuja kilpailun järjestäjiltä.
– Astiamuutoksia kannattaa tehdä, sillä niistä kertyy pisteitä ja ne
muuttavat kilpailuasetelmia nopeasti! kannustaa Päijät-Hämeen Jätehuollon asukaspalvelupäällikkö Päivi Rahkonen.
– Niiden ansiosta pistetaistoon tuli syksyllä isojakin kiinteistöjä,
iloitsee Lahden Talojen isännöitsijä Pirjo Mikkonen.
Lajittele oikein
Biojäte: Eloperäinen, kompostoituva
jäte, esim. ruuantähteet, hedelmien,
juuresten, vihannesten ja kananmunien
kuoret, talouspaperi ja lautasliinat
Energiajäte: Muovipohjainen jäte,
vaatteet ja kodin tekstiilit, esim. elintarvikkeiden muovipakkaukset, kertakäyttöastiat, vaatteet ja kodin tekstiilit,
likaantuneet kartonkipakkaukset
Kujalan jäteasemalle tullessaan Hämeen Kuljetuspisteen kuljettaja käy vaa’alla punnitsemassa auton
kokonaispainon. Energiajäte tyhjennetään Murremurskauslaitoksessa, minkä jälkeen kuljettaja Marko
Niemelä on valmis ajamaan auton uuteen punnitukseen jätekuorman painon selvittämiseksi.
TARKASTUKSEN JÄLKEEN sekajäte kuormataan siirtokontteihin Kotkan Energian
jätevoimalaan kuljetettavaksi. Energiajäte murskataan polttoaineeksi ja toimitetaan Lahti Energian Kymijärvi II -voimalassa hyödynnettäväksi. Biojätteestä tehdään biokaasulaitoksessa liikennepolttoainetta ja kompostointilaitoksessa multaa ja lannoitetta.
Vaikka sekä sekajäte että energiajäte poltetaan, niillä on merkittävä ero jätteenpoltossa. – Sekajätteen poltto on jätteenkäsittelyä, josta toki saadaan lämpöä
ja sähköä. Murskattu energiajäte sen sijaan on kierrätyspolttoainetta, jonka polttamisen hyötysuhde on parempi kuin sekajätteen, Henri Rintala sanoo.
Sekajäte: Materiaalikierrätykseen kelpaamaton jäte, esim. alumiinia sisältävät pakkaukset (kahvi- ja sipsipussit), vaipat, kengät, kumi- ja nahkatuotteet, posliini, keramiikka, juomalasit ja muut lasiastiat, videonauhat,
pölynimuripussit­
Kartonki: Pahvi- ja paperipakkausjäte,
esim. aaltopahvi, pahvilaatikot, ruskeat
paperit, kartonkitölkit (myös alumiinilla vuoratut), munakennot, pitsalaatikot
Paperi: Postiluukusta tullut paperi,
esim. sanoma- ja aikakauslehdet, mainokset, pehmeäkantiset kirjat, kirjekuoret
Lasi: Värillinen ja väritön pakkauslasi,
esim. lasipullot ja -purkit
Metalli: Esim. säilykepurkit, virvoitusjuomatölkit, tyhjät aerosolipullot, metallikannet ja -korkit, alumiinivuoat ja
-foliot
Jäteasemat vastaanottavat muut kuin päivittäisjätteet. Tällaisia ovat sähkölaitteet,
vaaralliset jätteet, risu- ja haravointijätteet,
remonttijätteet sekä huonekalut ja muut
isot jätteet, jotka eivät mahdu tai joita ei
saa laittaa jätekatoksen jäteastiaan. Lisätietoa: www.phj.fi
MYÖNTEISTÄ ON MYÖS neljän asuinkiinteistön ponnistaminen miinuspisteiltä plussalle. Mitalin kääntöpuolella Vihantakatu 1 ja 2, Jahtikatu
3, Lapakatu 2 sekä 21 muuta kiinteistöä ovat tinkimättömästi pysytelleet miinuspisteillä.
– Miinuksella olevien kiinteistöjen olisi syytä nopeasti ryhdistäytyä!
sanoo isännöintipäällikkö Matti Koskinen.
– Monessa kiinteistössä on edelleen liikaa sekajäteastioita ja liian
vähän energiajäteastioita, mikä nostaa kustannuksia. On tärkeää muistaa, että yksittäisenkin ihmisen teoilla on vaikutusta kokonaisuuteen,
muistuttaa kiinteistötarkastaja Satu Airos.
Palvelutalojen sarjan piste-erot perustuvat edelleen irtojätteen määrästä tuleviin pisteisiin, sillä palvelutalot eivät ole tehneet astiamuutoksia tai muuttanet tyhjennysvälejä. Marraskuun lopussa sarjan kärjen kahdeksalla palvelutalolla oli 12 pistettä. Miinuksella ei ollut yhtään
palvelutaloa.
LAHDEN TALOJEN HUOLTOMIEHET ja Hämeen Kuljetuspisteen edustajat
pitivät joulukuussa yhteistyöpalaverin, jonka tarkoituksena oli selventää huoltomiesten ja kuljetusliikkeen vastuita ja yhteisiä pelisääntöjä.
– Saimme selkiytettyä muun muassa irtojätteiden pois kuljettamisen vastuunjakoa. Huoltomiesten tehtävänä on ilmoittaa jätekatoksessa olevista irtojätteistä meille, kuljettajiemme tehtävänä noutaa jätteet pois, sanoo Hämeen Kuljetuspisteen kuljetusesimies Reijo Puranen.
Hänen mukaansa vastaavanlaisia palavereita aiotaan järjestää tulevaisuudessakin.
Huoltomiesten kilpailu jätepisteiden siisteydestä jatkuu tasaisena.
– Johdossa on kaksi yllätysnimeä! paljastaa kiinteistötarkastaja Jan Rättö.
MAALISKUUSSA TOTEUTETTAVA asukaskysely tarjoaa asukkaille oivan
tilaisuuden kartuttaa asuinkiinteistönsä pistekertymää lajittelukilpailussa. Mitä suurempi osa kiinteistön asukkaista vastaa kyselyyn, sitä
enemmän kiinteistölle ropisee pisteitä.
Kyseessä on viimekeväisen kyselyn seurantakysely, jolla selvitetään,
ovatko neuvonta ja kilpaileminen muuttaneet asukkaiden mielipiteitä
lajittelusta. Vastauksia ei toivota pelkästään innokkailta lajittelijoilta,
vaan myös niiltä, joiden mielestä lajittelu on tarpeetonta.
Kyselyn on samansisältöinen kuin viime kevään kysely. Siihen voi
vastata joko paperilomakkeella tai sähköisesti. Kaikkien vastanneiden
kesken arvotaan 50 euron arvoisia S-ryhmän lahjakortteja.
– Odotamme, että tähän kyselyyn asukkaat vastaavat aktiivisemmin kuin viime kevään kyselyyn, sanoo Päijät-Hämeen Jätehuollon asukaspalvelupäällikkö Päivi Rahkonen.
Luukuta Oikein -kilpailu päättyy 30.5.2015. Lajittelulla kilpailemista on kuitenkin päätetty jatkaa vielä toinen vuosi eli 30.5.2016 saakka.
Taulukossa esitetään kunkin kiinteistön pistekertymä 1.6.2014 alkaen vuosineljänneksittäin. Tavallisten asuinkiinteistöjen sarjasta taulukossa ovat vain ne kohteet, jotka ovat päässeet pluspisteille
tai pysyneet nollassa. Kaikkien kohteiden eritellyt tiedot: www.lahdentalot.fi/asukkaille/luukutaoikeinlajittelukilpailu/
TAVALLISET ASUINKIINTEISTÖT
Kesä–
SyysKiinteistön osoite
elokuu marraskuu YHT.
Ainonkatu 1
7
31
38
Tarjantie 58
23
15
38
Palokunnantie 5, 7
8
29
37
Törmäkatu 6, 8, 10, Uotilankatu 5–11, Törmäpolku 6, 8,10
7
29
36
Loviisankatu 14
12
17
29
Kaviokatu 1
3
21
24
Erviänkatu 1, 3
8
14
22
Ritaniemenkatu 5
8
14
22
Onnelantie 16
12
6
18
Timonkatu 5
2
16
18
Päivärinteenkatu 9, 13, 15, Kiekkostenkatu 5
3
13
16
Vähäntalonkatu 21
3
13
16
Ahtialanpolku 6
8
6
14
Kerinkallionkatu 15
8
6
14
Kortepohjankatu 6
8
6
14
Kuriirinkatu 1, Alokkaankatu 2
8
6
14
Mukkulankatu 1, 3, 5
8
6
14
Mummonkatu 2, 4
8
6
14
Onnelantie 8
8
6
14
Ostoskatu 12
8
6
14
Kannaksenkatu 32
7
6
13
Onnelantie 12
7
6
13
Ristimäenkatu 3
7
6
13
Vähäntalonkatu 17
-1
12
11
Aittapellonkatu 4
7
3
10
Hirsimetsäntie 71
4
6
10
Mastokatu 1
0
10
10
Mastokatu 3
8
2
10
Pohjoinen Liipolankatu 10, 12, 14
4
6
10
Sykekatu 6–18
3
7
10
Vasamakatu 9
8
2
10
Kansakoulukatu 3, 4
7
2
9
Katsastajankatu 21
3
6
9
Kaunisharjunpolku 1
3
6
9
Lautamiehenkatu 4
2
7
9
Pajapellonkatu 6–14
3
6
9
Pohjoinen Liipolankatu 16
3
6
9
Puotikatu 1, 2
3
6
9
Myllymäenkatu 9, 10
3
4
7
Pihtikatu 2, 4, 6
8
-2
6
Aleksanterinkatu 29
3
2
5
Ilveskatu 2, 4, 6
-1
6
5
Mutkakatu 4, 6, Metsolankatu 2, 4, 5
3
2
5
Vaaksakatu 2, 4, 6
7
-2
5
Ahtialanpolku 1
10
-6
4
Lanssikatu 7
2
2
4
Mukkulankatu 27
6
-2
4
Kaarlonkatu 2, 6, 13
-1
4
3
Hollolankatu 3
0
2
2
Kaunisharjunpolku 3
4
-2
2
Vesijärvenkatu 36
-4
6
2
Järvenpäänkatu 27
-5
6
1
Katsastajankatu 17
3
-2
1
Luiskakatu 2
3
-2
1
Männistönrinteenkatu 16
-1
2
1
Päivärinteenkatu 22–28
-1
2
1
Suitsikatu 11, 13
-1
2
1
Taapelikatu 12
-1
2
1
Markkinakuja 2, Roopenkuja 1, Manninkatu 1
0
0
0
Ruolankatu 6–14
-3
3
0
PALVELUTALOKOHTEET
Palvelutalon osoite
Lepolakoti, Kerinkallionkatu 13
Etevan kehitysvammapsykiatrinen tukikeskus,
Eteläinen Rengastie 1 B
Launeen Erityisasunnot, Eteläinen Rengastie 1 A
Nikulankuja 1, 3 ja 5
Kilpiäisten palvelukeskus, Huvikatu 2
Kärpäsen palvelutalo, Palokunnantie 9–11
Ritatornin palvelutalo, Ritaniemenkatu 5 C
Merrasojanpuisto, Mastokatu 4, 6
Jalkarannan palvelutalo, Tarjantie 56
Mukkulan palvelutalo, Mastokatu 8
Kivikadun tukiasunnot, Kivikatu 5, B-talo
Yli-Köllin palvelukoti, Köllinkatu 2
Hoivakoti Wellamo, Tarjantie 57
Salinmäen palvelukoti, Mäntsäläntie 55
Viherlaakson palvelukeskus, Viherlaaksontie 28
Lehtiojan palvelutalo, Lehtiojantie 2
Salpakankaan palvelukoti Onnenkoto, Terveystie 6
6
6
12
6
6
6
6
6
6
6
6
6
2
6
3
6
-6
-6
2
6
6
6
6
6
6
4
3
2
6
-2
0
-3
6
6
-2
12
12
12
12
12
12
10
9
8
8
4
3
3
0
0
90
MINTTU
on Seija Maksimaisen
viides koira
Vastuullinen koiranomistaja huolehtii lemmi­
kistään
hyvin: ei jätä pitkäksi aikaa yksin, ulkoiluttaa riittävän usein, ei ulkona päästä vapaaksi ainakaan
kauas itsestään ja korjaa jätökset pois. Lisäksi hän
ymmärtää, että kaikki eivät välitä koirista.
NÄIN MÄÄRITTELEE Loviisankatu 14:ssä
asuva Seija Maksimainen vastuullisen koiranomistajan. Hän yrittää myös itse olla vaatimustensa mittainen ja on siinä
onnistunutkin. Hellyttävä Bichon Frisé
Minttu on Seija Maksimaisen viides koira,
mutta yhdestäkään Maksimaisen koirasta
ei ole valitettu.
Nykyisin yhtenä vastuullisuuden mittarina pidetään koirien jätösten pois korjaamista.
– Pässinpuisto on lasten leikkipuisto,
ja alueella on pussiautomaatti. Silti ympäri puistoa löytyy isojen koirien jätöksiä!
Seija Maksimainen ihmettelee.
Minttu on luonteeltaan leikkisä ja
lapsi­ystävällinen, mutta miehiin se suhtautuu epäluuloisesti, humalaisista se ei
tykkää, ja isoja koiria se pelkää. Seija Maksimainen yrittääkin Minttua ulkoiluttaessaan kiertää isot koirat kaukaa.
– Koiraa ei myöskään pidä uudenvuodenaattona viedä ulos, koska monet koirat pelkäävät pauketta.
SEIJA MAKSIMAINEN on hankkinut kaikki
koiransa pentuina.
– Alussa lattialla on oltava paperia.
Kun pentua voi ruveta käyttämään ulkona, sitä on ulkoilutettava useita kertoja päivässä. Yksinään se voi olla vain pienen hetken. Vähitellen jätän koiran yksin pidemmäksi aikaa, mutta silloin pyydän naapureita kuuntelemaan, itkeekö tai
haukkuuko se yksin olleessaan.
Myöhemminkin koira vaatii monenlaista huolenpitoa. Ensimmäinen rokotus
annetaan 12-viikkoisena, toinen 16-viikkoisena, sen jälkeen kolmen vuoden välein. Villakoiramainen Bichon Frisé on
trimmattava kuukausittain, ja sitä on
kammattava ja harjattava monta kertaa
viikossa. Välillä koko koira pitää pestä ja
pesun jälkeen föönata.
– Ja kurakelillä jokaisen ulkoilutuksen jälkeen sen tassut ja mahan alusta on
pestävä. Bichon Frisé on isotöinen, mutta ihana koira! Seija Maksimainen sanoo.
Seija Maksimainen
ulkoiluttaa Minttua
useita kertoja päivässä,
vaikka kurakelien
aikaan Mintun tassut
ja mahan alusta on
pestävä jokaisen
ulkoilutuksen jälkeen.
10
11
Suvi Ahola on hurmaantunut
ragdoll-kissa Kasmirin
seurallisuuteen ja
ihmisrakkauteen.
Kääpiökanin on tärkeää päästä liikkumaan vapaasti.
Undulaatit sopivat hyvin kerrostaloon ja tarjoavat
sekä iloa että silmänruokaa.
Lemmikin hankkiminen vaatii
harkintaa ja perehtymistä
Myös lemmikki tervetullut
Lahden Taloihin
KAIKKI ELÄINRAKKAAT, lemmikkinsä hyvin hoitavat ihmiset ovat tervetulleita
asumaan Lahden Taloissa. Muissa paitsi
Lanssikadun taloissa lemmikin pitäminen
on sallittua, ja lemmikkejä onkin monilla
asukkailla. Suurin osa asukkaista huolehtii lemmikistään hyvin, eikä lemmikki aiheuta häiriötä.
– Lahden Taloilla ovat tiedot vain
asukkaidensa koirista ja kissoista, ja monilla on tästä kertova tarra asuntonsa
ovessa. Meidän olisi kuitenkin hyvä tietää
myös muista lemmikeistä, koska lemmikin pito voi rajoittaa asunnon myöhempää vuokraamista allergisille ihmisille, sanoo Lahden Talojen isännöitsijä Eija Urpelainen.
Eija Urpelainen on koirien ystävä ja
osaa antaa hyviä neuvoja koiran hankkimista suunnittelevalle.
– Pentukoira on hyvä ottaa esimerkiksi kesäloman alussa, jotta koira ja omistaja ehtivät tutustua ja koiraa ehditään
opettaa sisäsiistiksi. Jos aikuiset käyvät
töissä ja lapset koulussa, on mietittävä,
12
– Kesäkissaa ei missään nimessä pidä
ottaa! Eija Urpelainen muistuttaa.
Lisäksi on otettava huomioon sekä
asunnon että lemmikin koko ja lemmikil-
Lemmikin pito
Lahden Taloissa
Koira on Suomen yleisin lemmikki.
onko pentukoira syytä laittaa häkkiin yksin olon ajaksi. Vapaana ollessaan se voi
vahingoittaa muun muassa ovenpieliä ja
ikkunankarmeja. Pentu voi myös ikävöidä
ja itkeä omistajaansa ja siten häiritä muita asukkaita.
TÄRKEÄ KYSYMYS, jota lemmikin hankkijan täytyy pohtia, on se, kuinka pitkäksi aikaa on valmis sitoutumaan lemmikin
hoitoon. Kissat elävät jopa yli 20 vuotta ja
koiratkin yleensä yli 10 vuotta.
• Lemmikkieläimet on pidettävä
huoneiston ulkopuolella kytkettyinä,
eivätkä ne saa häiritä talon asukkaita.
• Lemmikkieläintä ei saa ulkoiluttaa
ulko-oven edessä eikä lasten leikkeihin
varatuilla paikoilla tai niiden välittömässä läheisyydessä.
• Lemmikit eivät saa liata kiinteistöä.
Esimerkiksi ulosteet on kerättävä pois.
• Kissanhiekka kuuluu sekajätteeseen.
• Asukas on velvollinen korvaamaan
vahingot, jotka sen lemmikki aiheuttaa
asunnossa.
• Lahden Talojen asunnossa ei saa
harjoittaa kenneltoimintaa, ravinnoksi
tarkoitettujen eläinten kasvattamista
eikä muuta kaupallista toimintaa.
Gerbiilin hoitamiseen omistajan on sitouduttava
2–3 vuodeksi.
le luonteenomaiset tarpeet. Kerrostalokoti ei sovi ulkoilmaa ja runsasta liikuntaa
kaipaavalle metsästyskoiralle eikä pieni
yksiö tai kaksio muillekaan isoille koirille.
– Mitä enemmän eläimiä on, sitä huonommalle jää asunnon hoitaminen. Ja
vaikka olisi kuinka eläinrakas, kerrostaloasunto ei ole löytöeläinten säilöönottopaikka!
ASUKKAIDEN VALITUKSET koirien aiheuttamasta metelistä ovat tavallisia, siivoojat taas valittavat sotkusta. Toisinaan
lemmikit aiheuttavat vahinkoakin: Kissat
ovat kynsineet ja pissanneet saunan lauteet tai keittiökalusteet pilalle, koirat syöneet ovilistoja ja lattiamattoa, jopa betoniseinää ja siivouskomeron! Vapaana lennelleet linnut ovat saaneet aikaan niin
pahaa sotkua, että omistajalle on pitänyt
antaa siivouskehotus.
Siivoamisesta ja vahinkojen korjaamisesta voi aiheutua tuhansien eurojen kustannukset.
– Joskus omistaja ei selviydy lemmikin pitämisestä, vaan joutuu luopumaan
siitä. On hyvä muistaa, että järjestysmääräysten toistuva rikkominen voi myös olla peruste purkaa vuokrasopimus, Eija Urpelainen sanoo.
LEMMIKKIELÄIN PITÄÄ hankkia tarkkaan
harkiten ja harkinnassa olevan lemmikin tai rodun tarpeisiin perehtyen. Lisäksi
kannattaa selvittää, kaipaako eläin lajitoverin seuraa sekä paljonko lemmikin pitäminen ja sen hyvinvoinnista huolehtiminen tulevat maksamaan.
– Yleisin virhe on, että lemmikki hankitaan liian spontaanisti ilman riittävää
harkintaa, halutaanko ja jaksetaanko sen
hoitamiseen sitoutua pitkäjänteisesti ja
riittävästi. Lapset voivat haluta lemmikkiä ja lupaavat hoitaa sitä. Eläin kyllä kasvattaa lapsen vastuuta, mutta viime kädessä eläimestä vastaa aina aikuinen, sanoo Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liiton (SEY) toiminnanjohtaja Kati Pulli.
LEMMIKKIÄ HANKITTAESSA tärkeintä on
harkita, millaiset elinolot voi lemmikille
tarjota ja paljonko pystyy satsaamaan aikaa ja rahaa lemmikin hoitamiseen. Pieni itsetutkiskelu on paikallaan: Olenko
menevä sinkku, jonka rahat kuluvat matkusteluun ja jonka lemmikki joutuisi olemaan paljon yksin? Vai viihdynkö kotona
ja tykkäänkö esimerkiksi koiran ulkoiluttamisen edellyttämästä lenkkeilystä?
– Myös naapurit pitää ottaa huo­
mioon.­Lemmikki ei saa aiheuttaa sen
enempää melu- kuin hajuhaittojakaan,
Kati Pulli muistuttaa.
KERROSTALOON SOPIVIA lemmikkejä
ovat pienet jyrsijät, akvaariokalat ja kissa,
joskin kissa on aktiivinen eläin, jolle on
järjestettävä ohjelmaa. Kania harkitsevan
on otettava huomioon, että kanin pitää
saada kaivaa ja liikkua vapaasti. Eksootti-
siin eläimiin liittyy erityiskysymyksiä, kuten onko asunnossa ison papukaijan tarvitsemaa lentotilaa tai mihin mahtuu ison
matelijan tarvitsema terraario.
Ehkä eniten pohdittavaa liittyy koiran
hankkimiseen, sillä koirien rotukohtaiset
vaatimuserot ovat huomattavia ja eri rotujen perinnölliset sairaudet yleistyneet.
Tietoa eri roduista kannattaa kysyä Suomen Kennelliitosta ja koirarotujen omista
rotuyhdistyksistä.
Pentutehtailijalta koiraa ei pidä hankkia, sillä tehtailijoiden koirilla on usein
käytös- ja terveysongelmia.
– Suositeltava valinta on hyvämaineisen kasvattajan pentu tai eläinsuojeluyhdistyksen koditon lemmikki, Kati Pulli sanoo.
Lemmikin vaatima
sitoutumisaika
ja soveltuvuus
kerrostaloon
Lemmikki
Omistajan Soveltuvuus
sitoutumisaikakerrostaloon
Akvaariokalat
Gerbiili
Hamsteri
Hiiri
Kani
Kesyrotta
Kilpikonna
Kissa
Koira
Käärme
Marsu
Papukaija
Undulaatti
1–20 vuotta
2–3 vuotta
1–3 vuotta
1–2 vuotta
5–8 vuotta
2–3 vuotta
Kymmeniä vuosia
15–20 vuotta
10–15 vuotta
Jopa kymmeniä vuosia
5–8 vuotta
Jopa kymmeniä vuosia
5–15 vuotta
Soveltuu
Soveltuu
Soveltuu
Soveltuu
Harkiten
Soveltuu
Harkiten
Soveltuu
Harkiten
Harkiten
Soveltuu
Harkiten
Soveltuu
13
Kino Iiris ja Black Ice Sara Vesikallion silmin:
Hyvä fiilis,
hyvä elokuva!
OLAVINLINNASTA ON vain kivenheitto
elokuvateatteri Kino Iirikseen. Silti Sara
Vesikallio on käynyt Iiriksessä vain jonkin kerran, vuosia sitten. Teatteria hoitavasta Päijät-Hämeen Elokuvakeskus ry:stä
(PHEK) hän ei tiedä paljonkaan. Käynti Iiriksen kotisivuilla osoittautuu hyödylliseksi kokemukseksi.
– Yllätyin että Kino Iiriksessä näytetään myös dokumentteja. Katson mielelläni juuri dokumentteja, samoin scifi-elokuvia ja musikaaleja.
Kino Iiriksen miljöö miellyttää Sara
Vesikalliota: talossa on säilytetty alkuperäistä ulkoasua, ja aulatilan elokuvajulisteet ja lehtileikkeet antavat paikalle hyvän fiiliksen.
– Käyn aika harvoin elokuvissa. Katson enimmäkseen ulkomaisia elokuvia,
14
Kino Iiriksen miljöö ja elokuvatarjonta yllättivät Sara Vesikallion
positiivisesti.
mutta nyt odotan innolla Iron Sky 2:ta!
hän kertoo.
KINO IIRIKSEN joulukuun alun ohjelmistosta Sara Vesikallio valitsee dokumenttielokuvan Black Ice, onhan elokuvan aihe
ajankohtainen ja syksyn 2013 tapahtumat
vielä tuoreessa muistissa: Greenpeacen
Arctic Sunrise -alus oli Barentsinmerellä protestoimassa venäläisen energiajätti
Gazpromin yrityksiä porata öljyä Arktikselta. Laivalla oli 28 Greenpeacen aktivistia, joukossa myös suomalainen Sini Saarela, ja kaksi freelancetoimittajaa.
Protestin johdosta aseistettu Venäjän
rannikkovartiosto nousi alukselle. Kaikki aluksella olleet vangittiin, ja ryhmä sai
syytteet huliganismista ja merirosvouksesta. Marraskuun 19:s päivä oikeus va-
Päijät-Hämeen
Elokuvakeskus ry ja
elokuvateatteri Kino Iiris
Elokuvasihteerit
Markus Lehtinen ja
Leena Perälä kertovat,
että Päijät-Hämeen
elokuvakeskus on
Tampereen, Kuopion
ja Oulun elokuvakeskusten lisäksi ainoa,
jolla on oma elokuvateatteri.
Löytöretkellä Lahdessa -juttusarjassa Asukasviesti vie
Lahden Talojen asukkaita tutustumaan lahtelaiseen nähtävyyteen tai käymään museossa, näyttelyssä, teatterissa
tms.
• PHEK perustettu vuonna 1989,
hoitaa elokuvateatteri Kino Iiristä
• Tavoitteena rikastuttaa paikallista
elokuvakulttuuria
• Kino Iiriksessä perusohjelmiston lisäksi
eri kohderyhmille tarkoitettuja erikois näytöksiä, esim. ikääntyneen yleisön
Senioribio-näytökset ja koululaisten
Koulukino-näytökset, jotka järjestetään
päiväaikaan kohderyhmille räätälöidyin
lippujen hinnoin
• KINOS-lyhytelokuvafestivaali
vuodesta 2003
• Keskeistä toimintaa myös elokuva kerhot, Kansallisen audiovisuaalisen
instituutin (KAVI) elokuvasarjat ja
säännölliset Kellarikino-näytökset
• Lisäksi kehittämishankkeita ja projekteja,
mm. Suomen kulttuurirahaston Päijät Hämeen rahaston rahoittama projekti
vanhoja filmien, valokuvien, äänitallen teiden ja videoiden digitoimiseksi,
toteutetaan PHEK:n, Lahti-Seuran ja
Lahden videokuvaajien yhteistyönä
www.kinoiiris.com
www.kotiseutufilmit.fi
pautti vangitut takuita vastaan. Joulukuun 12:s päivä duuma äänesti armahduksen puolesta, aktivistit vapautettiin
syytteistä, ja kaikki pääsivät palaamaan
kotimaihinsa.
ENNEN ELOKUVAA PHEK:n elokuvasihteerit Leena Perälä ja Markus Lehtinen kertovat yhdistyksen toiminnasta. PHEK on yksi Suomen 10 elokuvakeskuksesta ja Tampereen, Kuopion ja Oulun elokuvakeskusten lisäksi ainoa, jolla on oma elokuvateatteri.
Toimintansa alkuvuosina Kino Iiris
esitti lähinnä marginaaliyleisöjä kiinnostavia elokuvia, ei esimerkiksi elokuvia,
jotka samaan aikaan pyörivät Finnkinon
teattereissa. Nykyisin tätä rajaa ei enää
ole, ja Kino Iiriksessä esitetään myös ns.
mainstream-elokuvia. Edullisten maksullisten näytösten lisäksi teatterissa on toisinaan kiinnostavia ilmaisnäytöksiä.
– Black Ice -dokumentissa meitä mietitytti, ajatteleeko joku, että elokuvan
esittäminen on PHEK:n kannanotto, Mar-
kus Lehtinen kertoo. – Päätimme ottaa sen esitettäväksi, koska
sitä on muutoin vaikea päästä näkemään.
BLAC ICE TEKEE Sara Vesikallioon vaikutuksen. Vaikka dokumentti kuvaa tapahtumat Greenpeacen näkökulmasta, autenttinen
kuvamateriaali vetää mietteliääksi.
– Television ja sanomalehtien uutisaineistoista tapahtumien
hurjuus ja vaarallisuus eivät välittyneet siten kuin elokuvan autenttisissa otoksissa. Elokuva antoi myös uutta tietoa ja uusia
näkökulmia asioihin. Kyseessä ovat vakavat asiat, joista en aiemmin ole ottanut selvää, Sara Vesikallio sanoo.
– Todella hyvä elokuva – suosittelen katsomaan, jos siihen
tarjoutuu tilaisuus!
15
Koira käyttäytyy trimmaamossa rauhallisemmin, jos omistaja ei ole paikalla.
Trimmauskeskus
Divassa koirien
hyvinvointipalveluja
tarjoavat Tarja
Kallström (ed. oik)
ja vuokratuoliyrittäjä
Raisa Kauppila.
Rodunomainen trimmi…
…ja muuta hyvinvointia koirille
Lahden Talojen liikehuoneistoissa toimivia yrityksiä esittelevässä juttusarjassa esitellään Hollolankatu 3:n sisäpihalla (Paasikivenkatu 4) toimiva Trimmauskeskus Diva.
OLETKO HANKKIMASSA koiraa? Jos olet,
ota rotuvalinnassa huomioon, paljonko olet valmis panostamaan koiran turkin hoitamiseen. Turkin hoitaminen on
tärkeää­koiran hyvinvoinnin kannalta –
ulko­näkö tulee toisella sijalla.
– Pitkäkarvaisia koiria on pestävä, harjattava ja trimmattava säännöllisesti. Turkissa ei saa olla takkuja, vaan sen on oltava ihoon saakka auki. Erityisesti pehmeäkarvainen turkki takkuuntuu ja huopuu,
16
Trimmauskeskus Divaan Hollolankatu 3:n sisäpihalle pääsee kätevästi Paasikivenkadun puolelta.
ellei sitä hoideta, kertoo Trimmauskeskus
Divan yrittäjä Tarja Kallström.
– Nypittävä koira on trimmattava 2–3
kuukauden välein. Trimmauksessa kuollut karva nypitään pois, minkä ansiosta koiran iho pääsee hengittämään. Näin
karva myös pysyy karkeana, jolloin se hylkii likaa ja on ns. sään kestävä toisin kuin
pehmeä karva.
TARJA KALLLSTRÖM tietää, mistä puhuu,
sillä hän on kasvattanut, hoitanut ja trimmannut koiria yli 20 vuotta ja opettanut trimmaamista Koulutuskeskus Salpauksessa. Oman trimmaamon hän perusti
vuonna 2011.
Trimmauskeskus Divassa Tarja Kallström ja ns. vuokratuoliyrittäjä Raisa
Kauppila trimmaavat ja siistivät kaiken
rotuisia, ikäisiä ja kokoisia koiria, pesevät
pieniä koiria, leikkaavat koirien kynsiä ja
puhdistavat korvia. Rodunomaisia koti­
trimmejä tehdään kaiken rotuisille koirille, myös monirotuisille, näyttelytrimmauksia vehnäterriereille, kerrynterriereille ja
portugalinvesikoirille. Lisäksi Tarja Kalllström järjestää pienimuotoisia trimmauskursseja ja antaa astutusapua.
Tilauksesta trimmaamossa käyvät
koirien ravitsemisterapeutti ja koirahieroja, ja myytävänä on muun muassa koiranruokaa, leluja sekä shampoita ja hoitoaineita.
– Ravinto on tärkeä osa koiran turkin
ja ihon hyvinvointia. Ja aivan kuten ihmisten erilaisille hiuslaaduille myös erilaisille
turkeille – valkoiselle, mustalle, silkkiselle, kuivalle jne. – ovat omat shampoonsa
ja hoitoaineensa, Tarja Kallström kertoo.
HOLLOLANKATU 3:N sisäpihalle Trimmauskeskus Diva sijoittui puolivahingossa. Tarja Kallström oli jo varannut kadunpuolen liiketilan ja menossa tekemään
vuokrasopimusta, kun hän tapasi talon
huoltomiehen Timo Hiltusen. Tämä otti
puheeksi sisäpihan puolen tilan. Se vaikutti toiminnan kannalta paremmalta
kuin kadun puolen tila, joten vuokrasopimus tehtiin siitä.
– Olennainen asia on sijainti melko
keskeisellä paikalla ja hyvien liikenneyhteyksien päässä. Vieressä on runsaasti
kahden tunnin kiekkopysäköintipaikkoja
sekä puisto, jossa koiran voi ulkoiluttaa
ennen trimmausta.
Liiketila puolestaan on niin suuri, että siihen mahtuu erillinen odotus- ja vastaanottotila sekä tila, jossa trimmattu
koira voi vähän aikaa odottaa noutoa.
– Trimmaus kestää keskimäärin 1–2,5
tuntia. Koiran omistaja voi halutessasi jäädä seuraamaan sitä. Voi kuitenkin olla hyvä lähteä trimmauksen ajaksi asioille, sillä
usein koirat ovat rauhallisempia, kun omistaja ei ole paikalla, Tarja Kallström sanoo.
Koirien trimmaamiseen tarvitaan monenlaisia välineitä.
Trimmaukseen
valmistautumisen
ABC
• Totuta koira pennusta pitäen turkin hoitoon, kynsien leikkuuseen ja
muuhun käsittelyyn ja pidä sen turkki puhtaana ja takuttomana.
• Kun varaat aikaa trimmaamoon,
kerro minkä rotuinen koirasi on ja mitä haluat sille tehtävän.
• Kerro myös, jos koirasi turkki on
takussa tai sillä iho-ongelmia tai syyliä, jotta trimmaukseen voidaan varata
riittävästi aikaa.
• Jos aiot viedä karkeakarvaisen koiran nypittäväksi, älä pese koiraa ainakaan kahteen viikkoon ennen trimmausta.
• Vie trimmattavaksi vain terve, rokotettu
koira, jolla ei ole iholoisia tai muita
tarttuvia sairauksia.
• Älä vie trimmaukseen koiraa, jonka
vatsa on täynnä. Muista ulkoiluttaa
koira hyvin ennen trimmaajalle menoa, mutta huolehdi, ettei se kastu tai
likaannu, ellei sille ole varattu pesua.
• Viedessäsi koiran trimmattavaksi voit
antaa malliksi valokuvan koirastasi
onnistuneessa ja mieluisessa trimmissä.
Varaa myös aikaa trimmauksen suun nitteluun yhdessä trimmaajan kanssa.
• Kerro trimmaajalle koirasi luonteesta
avoimesti, jotta trimmaajan ja koiran
yhteistyö sujuu hyvin eikä yllätyksiä
tule.
17
Sykekatu 8:n perusparannus
muuttaa toimistot asunnoiksi
Lahden Talot pääsee ensi talvena tarjoa­
maan uusittuja, laadukkaita asuntoja,
kun Sykekatu 8:n perusparannus valmistuu ja toimistokäytössä ollut luhtitalo tulee asuinkäyttöön.
Sykekatu 8:n asunnot ovat yksiöitä,
kaksioita ja kolmioita. Asuntojen lukumäärä kasvaa 24:ään, kun entiset viiden
huoneen ja keittiön asunnot muutetaan
kaksioiksi. Lahden Talojen nykytyylin mukaisesti asunnot perusparannetaan nykyvaatimusten mukaisiksi: lattiamateriaaliksi tulee laminaattia muistuttava vinyylilankku ja keittiöiden varusteisiin keraamiset liedet ja astianpesukonevaraus.
Järjestysmääräykset
kieltävät
asunnossa
tupakoimisen
Lahden Talojen asuinhuoneistot ovat
nyt yksiselitteisesti savuttomia. Lahden Talojen asukashallitus on hyväksynyt järjestysmääräyksiin lisäyksen,
jonka mukaan tupakointi huoneistoissa on kielletty.
Lahden Talojen huoneistoissa tupakoiminen on ollut kielletty vuokrasopimukseen sisältyvällä ehdolla
jo vuodesta 2008 lähtien. Uudistuneet järjestysmääräykset koskevat
myös niitä asukkaita, joiden vuokrasopimuksista puuttuu tupakoinnin
kieltävä ehto.
Asukashallitus täydensi järjestysmääräyksistä myös huoneistossa tehtäviä korjauksia koskevaa mainintaa. Täydennettyjen järjestysmääräysten mukaan sekä huoneistossa että siihen liittyvissä tiloissa
tehtäviin korjauksiin on saatava yhtiön lupa.
Ajantasaiset järjestysmääräykset
on jaettu kaikkiin asuntoihin yhdessä Asukasviestin 1/2015 kanssa.
18
Asuntojen lisäksi perusparannetaan talon pyykinkuivaushuone ja varastot,
ja taloon asennetaan tuloja poistoilmanvaihto.
Sykekatu 8 on rakennettu vuonna 1976. Perusparannus alkaa helmikuun
alussa, ja sen arvioidaan
valmistuvan joulukuussa. Asuntojen vuokraus alkaa syksyllä. Hausta ilmoitetaan Lahden Talojen kotisivuilla, Oikotiellä sekä
Omaan Kotiin -lehdessä.
SA NA R IST IK K O
Helkalankakdun asuntojen kylpyhuoneista tulee remontissa
nykyaikaisia ja tyylikkäitä.
Vuoden 2015 perusparannukset
Kohteen osoite
Työn sisältö
Aloitus
Valmis (arvio)
MENEILLÄÄN OLEVAT PERUSPARANNUKSET
Laatija: Veikko Sonninen. Ratkaisu löytyy Lahden Talojen kotisivuilta www.lahdentalot.fi ja julkaistaan Asukasviestissä 5/2015.
Helkalankatu 3
Kylpyhuoneiden pinnat,
kalusteet ja vesikalusteet
3/2015
Hyötilänkatu 2,
Harjupellonkatu 1
Täydellinen perusparannus,
3/2015
Kumpukatu 2
Täydellinen perusparannus
6/2015
Kylänalustankatu 7
Täydellinen perusparannus
6–7/2015
Ostoskatu 12
Kylpyhuoneiden vesieristeet
ja pinnoitteet
11/2015
Vasamakatu 9
Keittiöt ja kylpyhuoneet
syksy 2015
Viherlaaksontie 13,15,17
Kylpyhuoneiden vesieristeet
ja pinnoitteet
9/2015
ALKAVAT PERUSPARANNUKSET
Harjupellonkatu 5
Täydellinen perusparannus
7/2015
12/2015
Helkalankatu 6,
Kallioistenkatu 4
Kylpyhuoneiden pinnat,
kalusteet ja vesikalusteet
3/2015
11/2015
Kumpukatu 4
Täydellinen perusparannus
8/2015
5/2016
Sykekatu 8
Täydellinen perusparannus
2/2015
12/2015
Vihtantakatu 2
3. vaihe
Kylpyhuoneiden vesieristeet
ja pinnoitteet
4–5/2015
10/2015
Lisätietoa oman asuintalon hankkeesta ja aikatauluista: asukastilaisuudet, Lahden Talojen isännöinti
puh. (03) 851 5730, www.lahdentalot.fi
Sanaristikon ratkaisu: Asukasviesti 3/2014.
LAHDEN TALOT OY (03) 851 570 Vaihde
Mariankatu 19 A, 15110 Lahti
[email protected]
www.lahdentalot.fi
ASUNTOJEN TARJONTA (03) 851 5711
avoinna: ma–pe 9 –12
puhelinaika: ma–pe 9 –15
asuntoasiat sähköpostilla:
[email protected]
VUOKRAVALVONTA (03) 851 5720
avoinna/puhelinaika: ma–pe klo 9–12
muina aikoina sähköpostilla: [email protected]
ISÄNNÖINTI (03) 851 5730
avoinna: ma–pe klo 9 –12
puhelinaika: ma–pe 9 –15
sähköposti: [email protected]
HUOLTO/HUOLLON PÄIVYSTYS
Huoltomiesten yhteystiedot:
Katso kiinteistösi ilmoitustaululta tai
kotisivuilta www.lahdentalot.fi
Uusiin asemiin
Heikki Räisäsen siirryttyä toisen työnantajan palve­
lukseen Lahden Talot Oy:n projekti-insinööriksi
1.1.2015 alkaen on nimitetty insinööri (AMK)
Tuukka Laatta. Hän on aikaisemmin toiminut
Lahden Talojen huoneistotarkastajana.
Tuukka Laatan tilalle Lahden Talot Oy:n huoneisto­
tarkastajaksi on nimitetty 12.1.2015 alkaen
rakennusmestari (AMK) Ville Kauko (26).
Tuukka Laatta
Ville Kauko
19
Asukasviesti toivottaa lukijoilleen
hyvää alkanutta vuotta 2015!
DNA WELHO VIIHDE ON PALVELU, JOLLA KATSOT
HELPOSTI MITÄ HALUAT JA MILLOIN HALUAT.
Kännykkä, tabletti, läppäri tai vanha kunnon telkkari.
DNA Welho Viihde viihdyttää sinua takuuvarmasti
kaikilla ruuduilla asuitpa sitten antenni- tai kaapelitaloudessa.
dna.fi/viihde
Pistäydy
20
MATKATV
Tallenna ja katso TVohjelmia kaikilla ruuduillasi
missä vain ja milloin vain.
TV-KORTTI
Avain maksuttomiin HD-kanaviin
ja tilattaviin DNA Welhon kanavapaketteihin.
HD-DIGIBOKSI
Antenni- tai kaapelitalouksiin
soveltuva laadukas HD-digiboksi.
VIDEOVUOKRAAMO
Voit vuokrata kuumimmat leffauutuudet silloin kun sinulle sopii
suoraan kotisohvallesi.
-myymälässä. Saat tarjouksen juuri sinulle sopivasta viihderatkaisusta.