Innostu oppimaan 2013 tabloid

KOULUTUS VALTAA VANHAN
YLIOPPILASTALON 4.9.2013
klo 10-17. VAPAA PÄÄSY!
Opin tiellä suunta on aina eteenpäin. Tule hakemaan parhaat
koulutusideat ja uravinkit koko kansan koulutustapahtumasta.
Osaaja on työmarkkinoiden tähti!
Elinikäisen oppimisen kampanja 2013 // www.innostuoppimaan.fi
L a it ta k
o s a a m is
aamme
v o im at
li ik k e e
ll e
sanaparit
alkusanat
taiteeseen ja oppimiseen on hyvä hurahtaa!
3 arman alizad mestarin jalanjäljillä
4 kaikki irti koulutuksesta
kaukokaipuu innosti matkailualalle
5 fillarikirjastot polkivat kaupunkilaisten
sydämiin
nyt on todistus osaamisesta
6 humanisti on rautaa!
kansainävälisyys ei ole vain nuorten juttu
7 uraputki auki
tylsän työn ohessa voi opiskella mitä vain
8 eläkeläisestä sukeutui innostava opettaja
hetkeäkään en ole katunut opintojen aloittamista
betonia ja korkeita paikkoja
9 jenni harppasi elämänsä muutokseen
osaamista oppisopimuksella
10 aikuiskoulutustuella opintomaailmaan
12 tapahtuman ohjelma
luovuus – omena
yrittäjyys – paperit
oppilas – opettaja
ura – elämä
polku – meri
unelma – hyvä
into – vapaus
2
TeKSTI: HeLeNA MIeT TINeN | KuVA: DAVIDe PAVONe
pOhjOis-pOhjanmaalta kOtOisin Oleva, hulvatOn heittäytyjä ja
näyttelijä minttu mustakalliO On helsingin hälinän keskellä kuin
kOtOnaan. vaikka näyttelijän ammatti ei tullutkaan helpOsti ja heti
ensi yrittämällä, On esiintyminen mintulla verissä. iän myötä On
työhön ja tekemiseen löytynyt lisää väriä ja syvyyttä.
lopettamaan sitä nauramista. Kokemuksen myötä on toki oppinut olemaan itselleen armollinen ja toisaalta noissa tilanteissa
sitä on ehkä itsekin enemmän läsnä. Joskus lopputulos ja yleisökontakti saattaa lopulta muodostua ennakoitua läheisemmäksi
ja paremmaksi, naurahtaa Minttu.
Taideaineet ja luovuus ruokkivat ihmisen oppimisen halua. Ihminen oppii läpi eliniän, mutta aikuisena pystyy analysoimaan
oppimisiaan paremmin. Näyttelijä Minttu Mustakalliolla oli
turvallinen ja mukava lapsuus. Taide ja vieraat kulttuurit olivat
läsnä lapsuudenkodissa.
tänään unelmoin päiväunista
– Haaveilin lapsena lentoemännän ja hierojan ammatista. Urheilijatätini hierojaa ihailin. Hierojan ammatti tuntui mahtavalta:
saa hoitaa käsillä ja pääsee matkustamaankin. Mutta lukioaikana päätin, että haluan näyttelijäksi, muistelee Minttu.
elinikäisen oppimisen kampanja 2013 kannustaa
välittämään ja hyvään yhteistyöhön
tänä vuonna kampanjassa painotetaan nuorisotakuuta
ja aikuiskoulutuksen mahdollisuuksia työurien pidentämisessä ja vaikuttavan toiminnan mahdollistamisessa.
toivomme, että innostatte aktiivisesti myös ystäviänne ja
läheisiänne oppimisen löytöretkelle.
koulutus ja sen kautta syntyvä osaaminen, innostus ja
kehittäminen ovat aina kannattava sijoitus, sekä yksilölle
että työyhteisölle. jokainen päivä on uusi mahdollisuus
ja monet mielenkiintoiset löytöretket odottavat seikkailijaansa. kaikki parhaat retket alkavat kuitenkin meistä
itsestämme. Opin tiellä suunta on aina eteenpäin!
Innostavaa syksyä, Vanhalla nähdään!
Helena Miettinen, kehittämispäällikkö
AMKE Oy
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
toimii Elinikäisen oppimisen kampanjan
suojelijana.
2
elinikäisen Oppimisen kampanja 2013 // www.innostuoppimaan.fi
Lukion jälkeen Minttu yritti kerta toisensa jälkeen Teatterikorkeakouluun. Opiskelupaikka lohkesi viidennellä yrittämällä.
Meidän onneksemme hän ei lannistunut, eikä antanut periksi.
– Ensimmäisen välivuoden vietin Pariisissa opiskellen kieltä ja hoitaen lapsia. Toisen vuoden olin Espanjassa. Kolmantena vuotena
pääsin Ylioppilasteatteriin ja muutin Helsinkiin. Jälkikäteen olen
huomannut, että näistä elämän opinnoista on ollut myös hyötyä
omassa ammatissani, avautuu teatteritaiteen maisteri.
Minttu ja muut unelma-ammattiinsa opiskelevat olivat huippuinnoissaan opiskelusta. Mintun mielestä historia, miekkailu,
akrobatia ja ylipäätään kaikki opinnot olivat kiinnostavia ja tarpeellisia. Opintojen aikana sai koko kirjon erilaista oppia, mutta
syventymiseen olisi tarvinnut muutaman lisävuoden.
– Kun olet opiskellut, et ole vielä valmis näyttelijä. Näyttelijät
opiskelevat aina. Uusia tietoja ja taitoja oppii koko ajan ja syvemmin eri produktiota tehdessä. Itse olen huomannut viime aikoina
muistamaan repliikkejä tehokkaammin ulkoa, intoutuu oppimisen airut.
Kolmen lapsen äitinä näyttelijäntyön varjopuoli, työajat, aiheuttavat joskus huolta ja pientä säätämistä. Minttu kokee silti
itsensä onnekkaaksi, kun hänen ei ole tarvinnut olla toimettomana, vaan töitä on piisannut. Näyttelijän työssä parasta on
näytteleminen ja aina myös aikataulut ovat jotenkin järjestyneet.
– Työniloa tuovat myös mukavat työkaverit. Ei ole ihan sama kenen kanssa odottelet pitkät tovit kuvausten alkamista. Joskus kuvataan yötä myöten ja toisinaan kuvaukset saattavat alkaa neljältä aamuyöstä, joten kyllä siinä hyvä porukkahenki ja ilmapiiri
korostuu, Klikkaa mua! -sarjan päätähti toteaa.
enemmän taidetta! enemmän välittämistä!
Suomessa syrjäytyminen kasvaa. Syrjäytymistä estävät parhaiten opinnot tai mielekäs työ. Aikuisten tehtävänä on huolehtia
nuorista ja rakentaa sellainen yhteiskunta, jossa ihmisestä välitetään. Iso yhteiskunnallinen kysymys on se, miten saadaan
jo valmiiksi syrjäytymisuhkan alla olevat nuoret poimittua mukaan oppiminaan ja yhteiskuntaan.
– Esikuvat, koti ja koulu ovat tärkeitä. Se, miten kotona ja koulussa
suhtaudutaan oppimiseen. Kannattaa siis miettiä onko tärkeintä
pelata tietokonepelejä vai lukea. Lukeminen on tärkeä väylä kulttuuriin ja uusiin maailmoihin, innostaa Minttu.
eka vuosi oli melkoista räpistelyä!
Maailmasta saattaa muodostua raskas, jos nuorta ei tueta kotona. Itsetunto on helppo lytätä, mutta vaikea rakentaa. Mintun
mukaan talouden ja kasvun sijaan meidän tulisikin enemmän
keskittyä ihmisiin ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen vaikkapa taiteen keinoin.
Minttu on kiitollinen, että on pystynyt elättämään itsensä näyttelijänä ja päässyt tekemään yhtä sun toista mielenkiintoista.
Roolit ovat vaihdelleet laidasta laitaan aina puhuvasta vatsasta
Virtasen sihteeriin ja omana itsenä esiintymiseen. Kiitosta ei
palkitulta taiteilijalta ole puuttunut, eikä naurua innostuneelta
yleisöltä.
– Taiteen keinoin voi saada ihmisestä esiin enemmän. Taideaineet opettavat eri tavoin kuin lukeminen ja laskeminen. Taiteen
tekeminen ja kokeminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja tunteen
tasolla. Siksi taideaineet, näytelmäkerhot ja tanssikerhot tulisi
saada takaisin! Joillekin ne voivat olla ainoita hetkiä, kun voi hengittää, lataa Mustakallio.
– Pahimpia mokia on ne, kun tippuu täysillä. Jos esimerkiksi rupeaa naurattamaan omat vitsit kesken esityksen, eikä millään pysty
Taiteen avulla avautuvat uudet maailmat. Siihen me uskomme.
kampanjan pääyhteistyökumppani
Sanaparit
Luovuus–rakkaus
Yrittäjyys–labyrintti
Oppilas–mestari
Ura–onni
Polku–täydellisyys
Unelma–rauha
Into–liekki
Teksti: Helena Miettinen | Kuva: mike Sirén
Räätäli, TV-juontaja, toimittaja, tuottaja ja perheenisä Arman Alizad on syntyjään iranilainen. Mestarin läppä lentää kuitenkin
täydellisellä suomen kielellä ja sitä tahtia, että moni kalpenee kateudesta. Eikä siinä vielä kaikki! Tulinen sielu on löytänyt
nöyryyttä ja rauhaa oman alttarinsa edessä.
Tärkeimmäksi opikseen elämässä Arman Alizad toteaa
kärsivällisyyden opettelemisen. Arman tuli Suomeen
perheensä kanssa Yhdysvalloista ja yhdeksänvuotiaan
ensimmäinen luokka sujui kansainvälisessä koulussa.
Sitten hän pääsi suoraan suomalaisen kouluun. Armanin mielestä koulutusjärjestelmäämme voisi kehittää
sellaiseksi, jossa hyödynnetään paremmin lasten erikoisosaamista.
– Nykyinen koulujärjestelmä on aika vanhanaikainen. Me
opiskellaan esimerkiksi kuusi vuotta ruotsia, että voidaan
sitten isona puhua englantia ruotsalaisten kanssa, oikeasti. Opin koulussa, että se ei ollut minun juttuni. Muuten elämässä olen oppinut nöyryyttä, toteaa Arman.
Oman alan löytäminen ja vaatealalle ajautuminen oli
aivan sattuman kauppaa. Arman meni Roihuvuoren
ammattioppilaitokseen ja kysyi peruutuspaikkaa. Armanin into ja halu tehdä jotakin makaamisen sijaan
vakuuttivat opettajan, joka lupasikin kuukauden kokeiluajan.
– Aivan alusta asti ja kerrankin ymmärsin täysin, mitä
opettaja selittää. Sen, miten tehdään kolmiulotteisia kappaleita kaksiulotteisista kaavoista. Tajusin: Tää on ihan
mun juttu! Tää on mahtavaa, innostuu Alizad.
Täydellisyys on tie, eikä päämäärä
Arman valmistui vaatturikoulusta erinomaisin arvosanoin. Pian hän kuitenkin tajusi, että hyväksi räätäliksi ei
tulla pelkästään koulussa, vaan että usein oikeat käsi-
työläiset hankkivat taitonsa mestarin opissa. Arman kolkutteli
vaatturimestari Jouni Korhosen ovella. Korhonen oli vastahakoinen, mutta lopulta sinnikkyys palkittiin.
– Opetusmetodit olivat vähän samanlaiset kuin Kung fu -mestari
Pai Meillä elokuvassa Kill Bill. Ensimmäiset puoli vuotta kuurasin
vessaa, lakaisin lattioita, juoksin asioilla, kokkasin ja ulkoilutin
mestarin koiraa. En saanut edes koskea asiakkaiden vaatteisiin.
Neljä vuotta olin ilman palkkaa tässä opissa, naurahtaa kärsivällisyyttä opetellut vaatturi.
Opin aikaa jatkui vielä vuoden verran vaatturimestari Matti
Hampaalan alaisuudessa. Hampaalan rohkaisemana hän suoritti 26-vuotiaana ja nuorimpana Suomessa vaatturimestarin
tutkinnon vuonna 1997. Mestaritutkinnon myöntää vanhemmista vaatturimestareista koostettu raati, joiden valvonnan
alaisuudessa tehdään frakki käsityönä. Frakki on kaikkein haastavin miesten vaate valmistaa. Jokaisen vanhemman vaatturimestarin on oltava yksimielisesti sitä mieltä, että kokelas on
läpäissyt kokeen. Jos yksikin on eri mieltä, kokelas hylätään.
– Ammattitaito ei tule odottamalla. Se maksaa sekä omaa, että
muidenkin verta. Piste, valistaa mestari.
– Katuminen on pelottanut eniten. En ole halunnut joutua
sellaiseen tilanteeseen, että jotakin tarjotaan, ja minä en
ota mahdollisuutta vastaan. Mieluummin siis nytkin otin
riskin ja tein ohjelman. Siten kiinnostuin audiovisuaalisesta, luovasta työstä, toteaa ohjelmakonseptinsa yli
100 maahan myynyt tähti.
Aina kannattaa yrittää!
Armanin unelma-ammatti on vapaa. Sellainen työ, joka
tekee rauhalliseksi ja onnelliseksi. Ammatti, joka saa
sinut ajattelemaan, että maanantai on viikon paras päivä, koska pääsee taas töihin.
Mestarin mielestä pahin virhe, mitä ihminen voi tehdä,
on pelätä tekevänsä virheitä. Voittajat tekevät enemmän virheitä kuin muut, mutta he eivät luovuta, eivätkä
jätä kesken. Virheistä voi oppia, ja niiden tekeminen voi
toimia motivaationa uudelle yritykselle. Aina kannattaa
yrittää.
– Ei ole mitään väliä kuinka monta kertaa sinut lyödään
maahan, vain se merkitsee, kuinka monta kertaa nouset
ylös, kannustaa Arman.
Älä pelkää tehdä virheitä – innostu niistä!
FAKTAA:
Alizad houkuteltiin vuonna 2001 tekemään omaa muotiohjelmaa Dresscode, jota hän tekikin reilut kaksi ja puoli vuotta. Sen
lisäksi hän tuotti ja juonsi myös muita ohjelmia. Vuonna 2009
alkanut ohjelma Kill Arman on puolestaan matkailuohjelma,
jossa hän matkaa tapaamaan taistelulajien mestareita ympäri
maailman ja kamppailee heitä vastaan.
Ikä: 42-vuotta, perheellinen
Harrastaa: Hokutoryu-jujitsua
Aikoo opiskella seuraavaksi: elämää ja eläkkeellä ehkä
jonkun uuden kielen.
www.innostuoppimaan.fi // Elinikäisen oppimisen kampanja 2013
3
Heidi Hendrell ja Arto
Kahila Kruunukalusteelta
tuulettavat voittoa
Tunnistettavin muutos
-kilpailussa.
TeKSTI: KAISu VeNHO | KuVA: HeTA SIMPANeN
Sanna Kalmari valmistui tänä keväänä matkailuvirkailijaksi. Sanna haluaa edistää esteetöntä
matkailua Suomessa ja ulkomailla.
TeKSTI: MARIA MäeNPää, MARKKINOINTI-INSTITuuT TI | KuVA: MARKKINOINTI-INSTITuuT TI
kävit kOulutuksessa, mutta kuukauden kuluttua uudet ideat ja Opit Ovat hämärtyneet kaukaiseksi muistOksi ja jatkat
töitäsi kuten aina ennenkin. tuttu tilanne? näillä vinkeillä varmistat, että vOit hyödyntää Oppimaasi Omassa työssäsi.
samalla syntyy uusia ideOita ja parempia tOimintatapOja kOkO työtiimille.
muutos säteilee kuin kevätaurinko
Kruunukaluste juhli 50-vuotisjuhlavuottaan, ja yrityksen ilme
tarvitsi reipasta päivittämistä. Markkinointipäällikkö Heidi Hendrellin odotettiin ottavan haltuun markkinointikanavat, ideoivan kampanjoita ja raikastavan sekä tekstejä että visuaalista
ilmettä.
Hendrell päätti aloittaa opinnot Markkinointi-instituutissa.
Hendrell hyödynsi koulutuksessa saamiaan ideoita luodessaan
uutta yritysmielikuvaa.
NäiN saat koulutukseN opit varmasti
käyttööN
1.
2.
3.
– Olen toteuttanut myös käytännössä useita koulutuksessa ideoimiani kampanjoita, Sain koulutuksesta niin loistavat työkalut,
että tulos myös näkyy! riemuitsee Hendrell.
4.
Markkinointi-instituutin osaamisen kehittämisen johtaja Marjo
Silvo on iloinen opiskelijansa puolesta.
6.
– Me olemme kouluttajina vastuussa siitä, että koulutuksemme
on käytännönläheistä ja annamme opiskelijoillemme mahdollisuuden oivaltaa. On tärkeää miettiä ennen koulutusta, sen
aikana ja sen jälkeen, mitä uudet asiat tarkoittavat juuri opiskelijan omassa työssä, tiimissä ja organisaatiossa. Ja parasta jälkeä
syntyy, kun mukaan otetaan esimies ja tiimi, Silvo summaa.
5.
7.
8.
9.
Myös Hendrell peräänkuuluttaa rohkeutta ja intoa.
– Kun olet itse innostunut uudistuksista, kollegatkin varmasti innostuvat! Pitää rohkeasti olla valmis oivaltamaan, miten asioita
voitaisiin tehdä uudella tavalla, Hendrell sanoo.
10.
Kirjoita itsellesi konkreettinen tavoite. Mitä
haluat muuttaa?
Kysy esimieheltäsi, mitä hän haluaa sinun
oppivan tai tekevän paremmin.
Selvitä tiimiltä ja kollegoilta, mikä heitä
askarruttaa opiskelemassasi aiheessa.
Mieti, mitä tiimin tai organisaation
tavoitetta kouluttautumisesi tukee.
Poimi kaikkiin opiskelutehtäviin aiheet
oman työsi arkisista haasteista.
Verkostoidu koulutuspäivinä aktiivisesti eri
toimialojen edustajien kanssa.
Pidä tiukasti kiinni annetuista aikatauluista.
Aikaa ei ilmesty lisää ensi kuussa.
Seuraa kehittymistäsi: merkitse kalenteriisi
päivät, jolloin tarkistat, miten työsi on
muuttunut.
Varaa esimiehesi kalenterista
puolituntinen, jolloin esittelet hänelle
uudet ideat.
Jalosta ideoita yhdessä tiimisi kanssa:
kokoa ideat yhteen ja käy ne läpi
aivoriihessä.
Oma matkustusinto sai Sannan hakeutumaan
matkailualan opintoihin ja Omnia oli luonnollinen
valinta läheltä kotia. Matkailuvirkailijaksi valmistuttuaan Sanna haluaa edistää esteetöntä matkailua, sillä hän sairastaa itse SMA-lihastautia, liikkuu
pyörätuolilla ja on siten todellinen asiantuntija.
– Minulla on aina ollut kaukokaipuu. Ammatti matkailun parissa oli yksi unelmistani jo pikkutytöstä
lähtien. Tiedän, että esteettömän matkailun saralla
riittää tekemistä, kertoo iloinen Sanna.
Henkilökohtainen avustaja auttaa Sannaa arjessa
ja mahdollistaa opiskelun. Sanna oli keväällä 2013
kansainvälisellä työssäoppimisjaksolla Teneriffalla
yrityksessä, joka järjestää lentokenttäkuljetuksia
ja retkiä liikuntarajoitteisille.
töillä tienaa seuraavan matkan
Sannalla on myös sosionomin tutkinto ja hän toimii edelleen myös sosiaalialalla pitkäaikaissairaiden ja vammaisten parissa. Sosionomin työn lisäksi
Sanna on osa-aikaisena kuntoutussuunnittelijana
Rinnekoti-Säätiön Norio-keskuksessa. Lisäksi Sanna työskentelee osa-aikaisena esteettömän matkailun neuvojana Suomen Matka-Agenteilla. Suomen Matka-Agentit on erikoistunut esteettömiin
matkoihin, joita on tarjolla eri puolille eurooppaa
ja myös joihinkin kaukokohteisiin.
– Etsin uusia kohteita ja tietoa niiden sopivuudesta
liikuntarajoitteisille. Esteettömän matkailun kysyntä
kasvaa myös ikääntyneiden määrän kasvun myötä.
Ihmiset ovat nykyään aktiivisia eivätkä anna liikuntarajoitteen estää matkailua ja uusia kokemuksia,
tuumailee Sanna.
Henkilökohtaiset rajoitteet aiheuttavat aina paljon enemmän matkavalmisteluja ja tiedon etsimistä ennen matkalle lähtöä.
– Suurissa kaupungeissa on yleensä varauduttu
erilaisten matkailijaryhmien tarpeisiin, mutta tieto
esteettömistä kohteista voi niissäkin olla vaikeasti
löydettävissä. Monesti suurin ongelma on juuri liikkuminen ja kohteisiin pääseminen. Suomessa junissa liikkuminen yleensä sujuu, mutta kaukoliikenteen
bussilla matkustaminen ei pyörätuolia tarvitsevalle
onnistu, kuvailee Sanna.
Sanna Kalmari tekee myös luentokeikkoja liittyen vammaisuuteen ja matkailuun. Kaikella tällä
hän tienaa taas seuraavaa matkaa varten. Sannan matkakokemuksista voi lukea lisää blogista:
http://palmuasema.blogspot.fi
4
elinikäisen Oppimisen kampanja 2013 // www.innostuoppimaan.fi
TeKSTI: VIRVe MIeT TINeN | KuVA: JONAS TANA
KIrjasto Kuuluu IhmIsten IlmoIlle, sInne mIssä KaupunKIlaIset
KoKoontuVat, toImIttaVat asKareItaan ja eläVät elämäänsä.
KesKustaKIrjasto tuo tIedot ja tarInat IhmIsten parIIn Kuuden
polKupyörän VoImIn.
Joutokäyntiä ei tunneta kun pyöräilevät kirjastoammattilaiset
avaavat kaupunkilaisille väyliä oppimisen ja kulttuurin maailmoihin. Kirjastofillarit ajelivat ensimmäistä kertaa Helsingin
kaduilla kesäkuussa ja juhlistivat keskustakirjaston Metropolin
sykkivä sydän -arkkitehtuurikilpailun voittajan ratkeamista.
Fillareiden liikkeitä oli mahdollista seurata reaaliaikaisesti verkossa. uuden ajan kirjastoa oli suunniteltu yhdessä kaupunkilaisten kanssa jo pitkään. Keskustakirjasto ulkoilutti sisältöjään
– aika hyvin kirjastolta, jota ei ole vielä olemassakaan, eikö?
luisimmankin meistä löytämään kadonneen lukuhalun, kun se
pysähtyi kohdalle kauppareissulla.
Saimme tempauksen aikana paljon yleisöpalautetta – sosiaalisesta mediasta, suoraan kaduilta ja kujilta sekä verkkosivujen
kautta. Hauskimmasta päästä oli viesti nuorelta naiselta:
”Oon tässä jo useempana viikkona pohtinut, että vois mennä kirjastoon. Mutta en sitten oikein oo uskaltanut kun mulla on vähän
paha aavistus, että siellä on euro jos toinenkin myöhästymismaksuja. Ja kuinkas kävikään! Niin ne on ovelia ketkuja nuo kirjastontädit että toivat sitten kirjaston mun työmatkan varrelle. Kyllä
kelpaa taas maksaa veroja!”.
Toiset taas olivat sitä mieltä, ettei keskustakirjastoa tarvita lainkaan, sillä niin ylivertaisia olivat fillarikirjastot. Tulevaisuudessa
meillä toivottavasti on molemmat.
palo oppimiseen
Julkisen tilan elävöittäminen fillarikirjastoilla on ollut yleistä
maailmalla mm. Yhdysvalloissa ja Tanskassa. Myös Helsingissä
fillarikirjastot saivat kaupungin eloon ja herättivät kiinnostusta helposti lähestyttävinä kirjaston lähettiläinä. Yhteistyössä
Måndagin kanssa toteutettu Fillarikirjasto sai mukavuudenha-
uskallus tehdä toisin
Fillarikirjasto-tempaus oli myös kirjaston sisäinen oppimiskokemus, kun työntekijät jalkautuvat tarina- ja tietonavigaatto-
reiksi, pyöräileviksi ensyklopedioiksi kaduille ja kortteleihin.
Pyöräilypäivien jälkeen työhuone täyttyi kirjastopolkijoiden
innostuneesta porinasta. Oltiin oltu hetki ulkona. Oltiin kohdattu, seikkailtu ja naurettu. Meissä oli heittäytymiskykyä ja
ponnistusvoimaa. Olimme uskaltaneet oppia uutta.
Fillarikirjaston lisäksi syyskuun alussa julkaistaan Lainattuja
hetkiä -seinäkalenteri, joka paljastaa kirjastojen salatun glamourin kuukausi kerrallaan, pilke silmäkulmassa. Kalenterissa
esitellään pääkaupunkiseudun kirjastonhoitajia ihan uudessa
valossa – naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Mitä oikeastaan
tapahtuu, kun kirjaston ovet sulkeutuvat päivän päätteeksi?
Kalenteri kertoo tarinaa kuukausi kuukaudelta.
mikä on keskustakirjasto?
Helsingin uutta keskustakirjastoa suunnitellaan Töölönlahden
Kansalaistorin alueelle, eduskuntataloa vastapäätä. Tähtäimessä on aikaa kestävä rakennus, jossa on monta eri puolta: se on
rakastettu tiedon, taidon ja tarinoiden talo, digitaalisesti älykäs
paikka, yhteisöllinen korttelikeskus sekä kolmas tila kodin ja
työpaikan välillä.
TeKSTI: KIRSI SuNI | KuVA: TAINA MARTIKAINeN
Sami Zogiani valmistui merkonomiksi SLK Instituutista kesäkuussa. Hän sai työn ohessa tutkinnon valmiiksi vain kolmessa kuukaudessa, koska hänellä oli niin paljon aiempaa
osaamista ja kokemusta.
– Minulla on myyjän tutkinto Kosovosta, mutta sitä ei tunnisteta
Suomessa. Ajattelin, että olisi hyvä olla todistus osaamisestani,
jos vaikka tulee jotain muutoksia ja joudun työnhakuun, Sami
kertoo.
Alun perin Zogiani on valmistunut kaivosalalle. Sen alan työolosuhteet ja palkat eivät kuitenkaan olleet hyvät, joten Sami
hankki myyjän osaamisen. Kosovossa hänellä oli elintarvikeliike, josta hän joutui luopumaan sodan takia. Sami seurasi veljeään Suomeen 1998. Hän uskoo siihen, että ne jotka yrittävät
tehdä töitä, myös niitä saavat.
Samilla on käytettyjen autojen yritys Tuusulassa. Hän innostui
itsekin opiskelusta, kun hänellä oli harjoittelija yrityksessään.
– Oli todella kiva opiskella. Minulle on tullut aika paljon uutta tietoa ja olen päivittänyt vanhaa osaamistani, innostuu Sami.
Koulun penkin kuluttaminen jäi vähiin, koska Sami pystyi hyödyntämään työkokemustaan ja aiempaa koulutustaan tutkintoa suorittaessaan. Sami osallistui muutamaan verkkokurssiin
ja lähiopetukseen. Muuten hän näytti tutkintoon vaadittavan
osaamisen aidoissa työtilanteissa.
Koko Zogianin perhe on innostunut opiskeluun. Samin pojista
nuorempi opiskelee datanomiksi ja vanhempi merkonomiksi.
Perheen äiti puolestaan opiskelee myyjäksi.
www.innostuoppimaan.fi // elinikäisen Oppimisen kampanja 2013
5
Nykypäivä ja tulevaisuus kumpuavat eilisestä. Suomi oli
1800-luvulla Euroopan köyhin maa vähäisine luonnonvaroineen. Sieltä on noustu pitkälti työn ja osaamisen kautta. Rajut
sotakorvaukset maksettiin kunniallisesti ja samalla osaamisen
vaatimus kirjoitettiin sisään koulutukseen. Koulutuksessa voi
ainoastaan kilpailla laadulla.
– Suomalainen koulutusjärjestelmä poikkeaa muista maista. Se
perustuu luottamukseen ja myönteiseen ihmiskuvaan. Sodanjälkeiset ponnistelut ovat opettaneet, että asioita voidaan ja
osataan tehdä yhdessä. Luottamus on poikinut hyvän järjestäjärakenteen, jossa osataan hyödyntää myös paikallista osaamista
ja uskalletaan tehdä hieman eri tavoin, laadusta tinkimättä, kiittelee Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä.
Teksti: helena miettinen | Kuva: hanna anttila, oph
Aulis Pitkälä on tehnyt pitkän pätkän työtä haasteellisissa
hallinnon kehittämistehtävissä. Humaanin ajattelutavan, historian tuntemuksen ja rautaisen kehittämisinnon siivin hän on
edennyt avaintekijäksi koulutuksen kehittämiseen Suomessa.
Hallituksen tavoitteena on, että suomalaiset olisivat maailman
osaavin kansa vuonna 2020. Sitä ennen olisi Pitkälän mukaan
kuitenkin käytävä vakavaa, rakentavaa keskustelua koulutuksen merkityksestä ja tehtävästä. Ja vaikka järjestelmämme on
kansainvälisten arvioiden mukaan toimiva, voidaan sitä kehittää edelleen, luovemmaksi ja oppimisen iloa ruokkivaksi.
Tulevaisuudessa voidaan elinikäisen oppimisen näkökulmasta
opiskella erilaisia tietoja ja taitoja monin eri tavoin. Opetushallitus ryhtyy valmistelemaan koulujen käyttöön yhteistä, digitaalista opetuspelien ja muun opetusmateriaalin pilvipalvelua.
Myös erilaisia uusia ja luovia oppimisen areenoja on suunnitteilla kaupunkien sisään.
– Keskeisin asia on, että koulutusjärjestelmä ei hukkaa sitä oppimisen iloa, mitä lapsella aina on. Opettamiskeskeisestä ajattelusta tulisi päästä oppilaskeskeiseen ajattelutapaan… sitä on
muuten suunniteltu jo 30-vuotta ja nyt olisi jo aika, toteaa itsekin
opettajan työstä haaveillut Aulis.
– Pelkästään oppilaitoksessa ei opita, vaan koko ihmisen elämä
on oppimista. Ihminen oppii aina ja sopeutuu jatkuvaan maailman muutokseen, koko eliniän. Tärkeintä on palo ja halu oppia,
kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Ihmisestähän kaikki lähtee. Jos ihminen haluaa, hän toimii, toteaa humaani tieteilijä.
Pertunmaalta kotoisin oleva Pitkälä on käynyt kouluja pitkän
kaavan mukaan ja usealla eri paikkakunnalla. Jo lapsena Aulis oli ahkera ja kova poika lukemaan. Opettajat muistavatkin
hänet parhaiten lauseesta: Niin, mutta viimeisimpien tietojen
mukaan… Ei ollut siis mikään ihme, että ajatukset johdattelivat
miehen tieteeseen, suomen kielen ja historian pariin.
Opetushallitus vastaa esi- ja perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön sekä taiteen perusopetuksen kehittämisestä. Se myös seuraa ja arvioi koulutusta
sekä tarjoaa koulutuksen tieto- ja tukipalveluja. Pääjohtaja johtaa virastoa ja vastaa virastolle asetettujen tulostavoitteiden
saavuttamisesta sekä siitä, että viraston tehtävät hoidetaan
tehokkaasti ja tuloksellisesti.
Vahva humanistitausta ei ole haitannut näissä hommissa ja
historian tuntemus on hallinnon kehittämisen näkökulmasta
Teksti: eija laine, cimo | Kuva: seppo tahvanainen
Kansainväliset kokemukset voivat tarjota tärkeitä avartumisen
elämyksiä myös varttuneemmille. Juuri eläkkeelle siirtyneet
ovat innokkaita järjestötoimijoita ja aktiivisia aikuisopiskelijoita
monessa vapaan sivistystyön oppilaitoksessa.
>>
6
– Kansainvälinen toiminta on saanut toimintaan mukaan tuplaten väkeä. Tällä lailla saadaan Euroopan ihmiset hitsautumaan
yhteen ruohonjuuritasolla, kiteyttää yhdistyksen kansainvälisen
toiminnan moottori Seppo Tahvanainen.
Yhteistyö eri maista tulevien kumppaneiden kanssa on lisännyt
tietoa muista maista. Tutustuminen erilaisiin tapoihin ja traditioihin on tuonut mukanaan sekä erilaisuuden kohtaamista että
samankaltaisuuden tunnistamista – molemmat tärkeitä kokemuksia suvaitsevaisuuden lisääntymisessä.
Kansainvälisiin hankkeisiin osallistuminen antaa mahdollisuuden kehittää kielitaitoa aidossa ympäristössä, mutta se voi olla
hyödyllistä myös kotimaan toiminnan kehittämisen kannalta.
– Grundtvig-ohjelman senioreiden vapaaehtoistyöprojektiin
osallistumisen tuloksena on ollut se, että teemme nyt itse paljon
vapaaehtoistyötä kotimaassa, Tahvanainen sanoo.
Tietoa uudesta ohjelmakaudesta löydät CIMOn verkkopalvelusta: www.cimo.fi
Elinikäisen oppimisen kampanja 2013 // www.innostuoppimaan.fi
Muutosta pitää johtaa systemaattisesti ja tietoisesti. Olisi hyvä
saada tarpeeksi isoja ajatuksia ja kokonaissuunnitelma, johon
voi pyrkiä joka päivä pienin, systemaattisin askelin.
Jos ei muuta ole, on kilpailtava älyllä ja osaamisella
Yhtenä esimerkkinä tavallisten, seniori-ikäisten kansalaisten
aktiivisesta eurooppalaisesta toiminnasta on Kuusankosken
Retkeilijät ry, joka on systemaattisesti kehittänyt yhdistyksen
opintotoimintoja kansainväliseen suuntaan EU:n Grundtvigohjelman tuella. Yhdistyksen toiminta on synnyttänyt laajan
kumppaneiden verkoston eri puolilla Eurooppaa.
Suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän kansainvälistyminen
sekä monimuotoistuminen edellyttävät työelämän ammattiosaajilta uudenlaisia tietoja, taitoja ja osaamista. Yhä useamman suomalaisen työyhteisön arjessa kohtaavat erilaiset
kulttuurit ja kielet. Työkaverina voi olla maahanmuuttaja tai
ulkomailta määräajaksi Suomeen työhön tullut henkilö.
Millä menestyksen tekijöillä sata vuotta eteenpäin?
– Uskon kehittämiseen! Jos tehdään asioita lasten ja nuorten hyväksi, tehdään työtä tulevaisuuden hyväksi. Olen kokenut, että
työelämässä pitää olla jokin eetos. Minun tehtävänäni on tässä
maassa tällä hetkellä pitää huolta siitä, että suomalaisilla on
mahdollisuus laadukkaaseen koulutusjärjestelmään, innostuu
Pitkälä.
Eurooppalainen yhteistyö innostaa
Usein ajatellaan, että kansainväliset vaihto-ohjelmat on
tarkoitettu vain seikkailunhaluisille nuorille. Kuitenkin
myös eri-ikäiset aikuiset voivat osallistua kansainväliseen
yhteistyöhön.
keskeinen. Kehittämisen perusajatus on, että osaa muodostaa
voittajatiimin. Ihmiset pitää vapauttaa tekemään sitä, missä he
ovat parhaimmillaan, kertoo kehittämisestä kiinnostunut.
<<
Teksti: kaisa mikkonen | Kuva: juri puhakka
Tuskin olisin nyt tässä, jos en olisi lähtenyt
opiskelemaan, toteaa Lidl Lauttasaaren apulaismyymäläpäällikkö Nikolai Tanhuanpää
hymyssä suin. Takana on merkonomin tutkinto ja edessä selkeät urasuunnitelmat.
Amiedun ja Lidlin yhteisellä rekrytointikoulutuksella haettiin työntekijöitä asiakaspalvelutehtäviin. Työllistymisen lisäksi tavoitteena oli suorittaa merkonomin tutkinto.
– RekryKoulutus osui silmääni mol.fi-sivustolta.
Päätin hakea saman tien, sillä minulla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Koulutus kesti yhteensä kaksi vuotta, joista ensimmäinen vuosi oli
työharjoittelua ja toinen vuosi oppisopimuskoulutusta. Työn ja opiskelun suhde oli aluksi 70/30.
Oppisopimusjaksolla lähiopiskelupäiviä oli enää
keskimäärin kerran kuukaudessa, Nikolai kertaa
koulutuksen rytmitystä.
Käytännönläheistä opiskelua
Rekrytointikoulutus sitouttaa työntekijät yritykseen, koska siinä yhdistyvät ammatillinen koulutus, työssä oppiminen ja perehdytys yrityksen
toimintamalliin.
– Käytännönläheinen tapa opiskella sopi minulle
erinomaisesti, sillä en ole koskaan tykännyt istuskella koulun penkillä. Näyttötutkinnossa sen sijaan
korostuu työssä oppiminen. Suosittelen ehdottomasti, jos teorian pänttääminen ei kiinnosta. Toki
tämäkin töitä vaatii, ei tutkinto ilmaiseksi tule. Pitää jaksaa käydä töissä ja tehdä tarvittavat etätehtävät, Nikolai muistuttaa.
Kahden vuoden koulutus tarjosi uusia ajatusmalleja ja kasvatti taitoja, joita saattoi hyödyntää saman tien omassa työssään.
– Meillä oli loistava pääkouluttaja, joka avarsi näkökulmia kaupan toimialalta laajemminkin. Osaamispääoma kasvoi ja kokonaiskuvan hahmottaminen parani. Miksi asioita tehdään näin? Miten
varastologistiikka toimii ja niin edelleen. Nyt ymmärrän paremmin myös kuluttajan oikeuksia. Ennen opiskelua sitä vain kävi töissä, Nikolai toteaa.
Huima urakehitys
Nikolain urakehitys on ollut hurja. Ensimmäinen
vuosi kului myyjän tehtävissä. Oppisopimusjaksolla tuli kutsu vuorovastaavaksi ja kolmantena
vuonna ylennys apulaismyymäläpäälliköksi. Tästä
eteenpäin urasuunnitelmat ovat selkeitä. Hän aikoo tulevaisuudessa hakea suorittamaan kaupan
esimiehen erikoisammattitutkintoa ja tavoitella
myymäläpäällikön paikkaa. Myös jatko-opinnot
kiinnostavat.
Opiskelua miettiville nuorille Nikolailla on selkeä viesti: Opiskelkaa ammatti! Kun on koulutus
pohjalla, ei koskaan tipu tyhjän päälle.
Teksti ja kuva: hanna-mari bennick
Hestbakkissa, Vaanilan kartanon kupeessa Lohjalla, on paljon upeita hevosia. Tallinpitäjä Satu Vuorio ei ole kaivannut
kertaakaan kuuden vuoden aikana takaisin toimistotöihin. Hevosharrastus muuttui ammatiksi.
Yrittäjäksi ryhtyminen oli Satun mukaan helppo homma niin
päätöksen tekemisen kuin toteutuksenkin kannalta. Aina rakkaan hevosharrastuksen kuljettua opiskelun ja tavallisten töiden rinnalla sopiva hetki oman tallin perustamiseen syntyi silloin, kun kaapelitehtaan vientiassistenttina työskennellyt Satu
siirtyi suuren kansainvälisen yrityksen logistiikkakoordinaattoriksi ja ymmärsi kuuluvansa sittenkin kokonaan muualle kuin
toimistotöihin.
eläimille ominainen neutraali olotila. Meditatiivisen tilan kaltaiseen nollatilaan päästyään ihmisen kommunikointi eläimen
kanssa mahdollistuu.
– Hevoskuiskaajaksi ei tarvitse syntyä, myös sitä voi harjoitella. Ei
ole olemassa mitään ihmekikkoja vaan kaikki taidot vaativat vain
kovaa treenausta, toteaa tallinpitäjä.
Järki on oltava mukana uranvaihdossa
– Tajusin, että työ ei tunnu sen mielekkäämmältä kuin kaapelitehtaallakaan. Ei taaskaan minun juttuni. Samaan aikaan Lohjalta
löytyi vapaa talli, eikä tarvinnut kahta kertaa miettiä mitä tekisin,
Satu muistelee.
Naisyrittäjyyslaina Finnveralta hoitui helposti ja hevoset saatiin
kuin tilauksesta toiselta, lopettavalta tallilta. Aluksi Satua jännitti: toimistohommat ja tasaiset tulot olivat ohi ja talli perustettu.
– Sitten puhelin alkoi soida. Oli ihan huikeaa, yhtäkkiä oli asiakkaita sekä yksityisiä hevosia täyshoitopaikoille ja kaikki alkoi rullata, kertoo onnellinen yrittäjä.
Yrittäjyys voi olla keino päästä tekemään sitä, mitä aivan oikeasti haluaa tehdä. Tietenkään yrittäjän elämä ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista ja niin myös Satun tallinpitäjän uran
aikana on vastaan tullut ongelmia ja vastoinkäymisiä. Ensimmäisten vuosien talvet olivat huonot ja mutaiset tarhapohjat
pakottivat Satun hevosineen muuttamaan. Seuraava paikka
Karjalohjalla oli liian syrjäinen, eikä asiakkaita ollut tarpeeksi.
Nykyiselle tilalle Hestbakkiin Satu pääsi kolme vuotta sitten.
– Täällä ihmiset viihtyvät, eläimet viihtyvät ja asiakkaita riittää. Ei
voi sanoa että ikinä ei olisi hätää, kädestä suuhunhan tässä eletään. Ei tämä mikään kultakaivos ole, mutta mielekästä elämää,
kuittaa Satu.
Hevoskuiskaajaksikin harjoittelemalla
Satu on opiskellut elämänsä aikana artesaanikutojaksi, floristiksi ja tradenomiksi. Hevosharrastukseen liittyen Satu on suorittanut harrasteohjaajan sekä ykköstason valmentajakoulutuksen. Tällä hetkellä Satu opiskelee Centered Riding- ideologiaa,
joka perustuu ihmisen ja hevosen anatomian tuntemiseen,
tasapainoon, liikemekaniikkaan, maan vetovoimaan ja siihen,
miten ajattelutapa vaikuttaa kehoon ja miten ne molemmat
vaikuttavat hevoseen. Lisäksi käynnissä ovat hevoskuiskauksen syventävät opinnot, joiden avulla on tarkoitus saavuttaa
Sisäisen äänensä kuuntelemista ja uudelle uralle siirtymistä
Satu suosittelee kaikille haaveilijoille. Hän painottaa myös
realistisuutta, tärkeintä on toimiva arki. Haaveena olevaa ammattia kannattaa opiskella, jotta uudelle uralle siirtyminen olisi
helpompaa. Satun mukaan sen tylsän, tavallisen työn ohessa
voi harjoitella mitä vaan!
Jos hevostelu innostaa, saat lisää tietoa erilaisista mahdollisuuksia Satulta: www.hestbakki.net
www.innostuoppimaan.fi // Elinikäisen oppimisen kampanja 2013
7
TeKSTI: RIIT TA HeLANDeR | KuVA: VILLe HARTONeN
Kolme vuotta sitten Ville Hartonen oli eläkkeellä. Hänelle oli
tehty mittava selkäoperaatio ja nuori mies napsi pahimmillaan 24 pilleriä päivässä. Tämä asetti kovia haasteita opiskelulle. Vuosi Laajasalon opiston koulunkäyntiavustajalinjalla
oli kuitenkin käänteentekevä. Lukuvuoden aikana Ville oppi,
että elämä voittaa. Hän oppi kärsivällisyyttä, inhimillisyyttä
ja selviytymistahtoa.
– Omat opiskeluvalmiuteni olivat ruosteessa, sillä lukio-opinnoista
oli ehtinyt vierähtää 15 vuotta. Opiskeluvalmiuksien kehittäminen
olikin minulla yhtenä päätavoitteena. Ammatin kylkiäisinä sain
mielettömän hyviä ystäviä, laadukasta opetusta ja ennen kaikkea
lämmintä kannustusta, kiittelee Ville.
Työharjoittelujaksot koulunkäyntiavustajana yhdistivät opiskellun teorian sekä käytännön työn. Ville sai luotua suhteita, joista
on hyötyä edelleenkin.
– Opin hyviä ja inspiroivia tapoja opettaa ja kuinka toimia erilaisten
oppijoiden kanssa. Olin työharjoittelussa maahanmuuttajaluokassa, jossa oli myös erityisoppilaita. Myöhemmin olin Haartmanin
sairaalakoulussa syöpälasten avustajana sekä opettajana. Nämä
kokemukset ovat kasvattaneet minua ihmisenä, toteaa Ville.
Parasta opinnoissa oli kontaktit koulumaailmaan. elämyksiä ja
oppia tarjosivat myös kesätyöt leiriohjaajana kehitysvammaisten
musiikkileirillä.
– Ohjaajat, joiden kanssa sain tehdä töitä, olivat erittäin ammattitaitoisia ja leiriläiset mitä valloittavimpia persoonia. Sain leirien
aikana erittäin merkityksellisiä ohjaamiskokemuksia, hehkuttaa
Ville.
Villen koulunkäyntiavustajan ammattitutkintoon tähtäävällä luokalla oli monenikäisiä opiskelijoita erilaisista elämäntilanteista.
– Ikäjakauma oli 18–64 -vuotta. Yksi tuli lukiosta viettämään välivuotta, yksi yt-neuvottelujen seurauksena, yksi opiskelemaan ammatillisen kuntoutuksen kautta ja toiset halusivat vain vaihtaa alaa.
Suosittelen koulutusta lämpimästi kaikille jotka ovat kiinostuneet
auttamisesta ja työskentelystä koulumaailmassa, summaa Ville,
joka nykyään opiskelee opettajaksi Itä-Suomen yliopistossa.
TeKSTI JA KuVA: KeSKuSPuISTON AMMAT TIOPISTO
TeKSTI JA KuVA: PIIA VILJA
Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta löytyy iloinen opiskelija Lilja Väisänen. Häneltä meni pari vuotta kotona omaa
alaa ja elämää pohtiessa. Yhteishaut menivät ohi ja suuntaa
elämälle ei vain tuntunut löytyvän. Sitten Lilja näki sattumalta lehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta.
Nuori nainen uhmaa korkeuksia siirtäessään betonijärkäleitä paikasta toiseen. Niina Vuorinen päätyi pikkupoikien
unelma-ammattiin, torninosturikuljettajaksi.
– Mietin, että sehän kuulostaa mielenkiintoiselta jutulta. Pääsin
haastatteluun ilman pitkää odotusta, ja heti opiskelupaikan varmistumisen jälkeen opinnot alkoivat rullaamaan. Nyt suoritan
maalarin ammattitutkintoa, jossa parasta on käytännönläheinen
oppiminen. Koulutukseen liittyvä työssä oppiminen auttaa työllistymisessä ja tarvittaessa saan työvalmentajalta tukea. Hetkeäkään
en ole katunut opintojen aloittamista, oma suunta on löytynyt ja
tulevaisuus näyttää lupaavalta, iloitsee Lilja.
Nuorten aikuisten osaamisohjelma on osa yhteiskuntatakuuta ja
tarkoitettu 20–29 -vuotiaille nuorille, jotka ovat ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Tutkinnon voi suorittaa oppilaitoksissa tai
sen voi tehdä oppisopimuskoulutuksena. Ohjelmaan on jatkuva
haku ja mukaan pääsee helposti.
– Ammattitutkinnon tai yksittäisiä tutkinnon osia on mahdollista
suorittaa osana nuorten aikuisten osaamisohjelmaa, vaikkapa
työn ohessa. Opiskelija on oikeutettu myös erilaisiin tukitoimiin ja
tukeen. Psykologilta ja työvalmentajalta saa tarvittaessa tukea,
kertoo opinto-ohjaaja ja ammatillinen erityisopettaja Tuula Mikkola Keskuspuiston ammattiopistosta.
Mikkola painottaa, että opiskelijan tarpeita ja toiveita kuunnellaan. Lisäksi koulutukseen liittyvä työssä oppiminen auttaa myöhemmin työllistymisessä.
Niina tutustui aikanaan nosturinkuljettajan työhön vieraillessaan
ystävänsä työmaalla. Samoihin aikoihin hän näki Työtehoseuran
koulutusilmoituksen lehdessä ja päätti hakeutua koulutukseen.
– Sain perusvalmiudet koulutuksessa ja työ on opettanut lisää, Niina kertoo.
Torninosturinkuljettajan tutkinto on osa talonrakennusalan
ammattitutkintoa. Se on kestoltaan 16 opintoviikkoa sisältäen
kuuden opintoviikon laajuisen työssäoppimisjakson. Tutkinnon
vaatimuksiin kuuluvat torninosturin kuljettamisen lisäksi kunnossapitotarkastukset, pienehköt huollot, sähköisten ja mekaanisten toimintahäiriöiden paikallistaminen sekä valmistavat työt
ja oman työkohteen järjestyksen ylläpito.
– Olen töissä suhteellisen pienessä yrityksessä. Jos koneessa on jokin vika, eikä ole mahdollista soittaa korjaajaa paikalle, silloin yritän selvittää itse missä vika on. Tällä tavoin opin työssäni koko ajan
lisää, Niina toteaa.
Rakennusala on miesvaltainen ja rakennuskoneiden kuljettajina
harvemmin nähdään naisia.
– Itse olen sopeutunut hyvin joukkoon. Monia askarruttaa korkea
paikka ja korkeanpaikankammo voi olla esteenä työhön hakeutumiseen. Tämä on kyllä ehdottomasti rauhallisen miehen työtä,
kiteyttää Niina.
www.tts.fi
www.keskuspuisto.fi
www.laajasalonopisto.fi
>>
lisää innostavia oppimistarinoita löydät osoitteesta: www.innostuoppimaan.fi
YHTeISTYöSSä
Merkonomin tutkinto
Taloushallinnon ammattitutkinto
Markkinointiviestinnän
ammattitutkinto
Koulutus alkaa 7.11.
Koulutus alkaa 10.9. tai oppiKoulutus alkaa 17.9.
sopimuskoulutuksella joustavasti.
Koulutus alkaa 7.11.
Yrittäjän ammattitutkinto
Lue lisää:
markinst.fi
Tunnistettava muutos.
<<
Teksti: jenni nykänen, salla oksanen | Kuva: salla oksanen
Monista ongelmista selviää osaavalla ohjauksella ja
vertaistuella. Jenni Nykänen on mielenterveyskuntoutuja, jonka monet ongelmat meinasivat painaa syrjään
työelämästä. Nyt tulevaisuus näyttää valoisalta.
Teksti ja kuva: meri metsomäki
– Aiemmin elämäntilanteeni oli kriisiytynyt monella osa-alueella. Olin mielenterveyskuntoutujana ja elin kuntoutustuella. Oman taakkani ja tilanteeni vuoksi mikään ei tuntunut
menevän eteenpäin. Kärsin myös ajoittain kolmoishermosärystä, mikä vei voimia. Taustallani oli muutama jakso psykiatrisessa päiväsairaalassa, jossa sain tehokasta kriisiapua.
Koin jollain tavoin olevani syrjäytynyt, muistelee Jenni.
Myöhemmin testeissä ilmeni että Jenni kärsi lukemisen
ymmärtämisen hitaudesta, sekä sairauksien ja lääkkeiden
aiheuttamista muistihäiriöistä.
– Lukivaikeus on vaikuttanut elämääni ja päätöksiini. Lukion jälkeen kului kaksi vuotta, etten hakenut mihinkään
oppilaitokseen. Jonkinlainen unelmani oli opiskella lastenpsykiatriksi, mutten uskonut, että minusta olisi yliopistoon
tai korkeakouluun. Lannistava kokemukseni lukioajoilta
vaikutti itsetuntooni. Loppujen lopuksi hakeuduin vaatetusalalle artesaanikoulutukseen. Koin alan itselleni luontevaksi. Käsillä tekeminen on ollut minulle aina helppoa. Pitkästä
aikaa tunsin, että onnistuin ja pärjäsin.
Tällä hetkellä Jennin henkiset voimavarat ovat hyvät.
Opiskelukammo on helpottanut hieman, ja hän voisi kuvitella opiskelevansa jotakin uutta. Oppisopimuskoulutus
kiinnostaisi eniten.
– Tulevaisuudessa haluan kouluttautua vertaisohjaajaksi.
Olen jo toiminut muutamalla kurssilla kokemusosaajaohjaajana. Haluan auttaa ihmisiä. Samankaltaisessa tilanteessa oleville haluankin sanoa, että älä lannistu. Hanki
sinnikkäästi apua! Sitä on tarjolla. Anna kuntoutumiselle ja
eheytymiselle aikaa. Ja kaikille ihmisille haluan sanoa: kysykää, mitä toisillenne kuuluu.
Lisätietoa Osaava ohjaus -hankkeesta:
www.osaavaohjaus.fi
Tietoa oppimisvaikeuksista:
www.erilaistenoppijoidenliitto.fi
Boutique Bigarressa on keskittynyt tunnelma. Oppisopimuskoulutettava Viivi Piiroinen, 21, pehmittää vasaralla
nahkatakin halkioita. Nyt venyy ja paukkuu. Pitkän linjan käsityöläinen, boutiquen omistaja ja mestari Pirjo
Savolainen katselee suojattiaan hyväksyvästi.
Pirjo Savolaisen ensimmäinen esikuva oli mummo, joka muotoili
pukuja taitavasti ilman kaavoja. Myöhemmin ammattikoulussa
syttyi innostus nahkaan. Pitkän yrittäjäuran ohella Pirjo on kouluttautunut mallimestariksi, opettajaksi ja näyttökokeiden valvojaksi. Nyt hän opiskelee tuotannon kehittämistä.
Mestarinäytön Savolainen teki vuonna 2004. Nyt hän johtaa
Helsingin Mestarikiltaa, johon kuuluu satakunta käsityöläistä ja
muutama johtamistaidon mestari. Oltermannin nuija heilahtaa,
kun puhe kääntyy yrittäjyyteen.
– Hymyilevä asiakas on mestarin työn mittari. Oikein muotoiltu
vaate tuo ihmisestä parhaimmat puolet esille. Mestaruus on muodon hallintaa. Oli raaka-aine nahka, turkis, puu tai vaikka auton
maali, tulee upea fiilis, kun tulos on toivotunlainen, kuvailee Pirjo.
– Koska oikeaoppista nahka- ja turkisvaatteiden tekoa ei voi oppia
kuin kädestä pitäen, oppisopimuskoulutus on tärkeä väylä alalle.
Monesti mestarin on itse näytettävä miten nahka taipuu ja sauma
aukeaa. Mitä parempi mestari, sen taitavampi kisälli, Pirjo painottaa.
Kädestä pitäen
Taiteellisesti lahjakas Viivi Piiroinen valmistui Variasta vaatetusalan artesaaniksi. Harjoittelujaksolla ammattitaito kehittyi ja hän
pääsi Boutique Bigarreen oppisopimuskoulutettavaksi. Kaksivuotisesta työssä oppimisesta maksetaan noin 15 euroa päivä.
Kerran kuussa Viivi käy teoriaopinnoissa koululla.
Viivi kysyy välillä neuvoa hihan neulottamiseen. Pirjo suhtautuu lempeästi virheisiinkin. Kun ompelukone viuhuu taas, hän
muistuttaa, että kyse ei ole liukuhihnahommasta. Tiivis yhteistyö
opettajan ja oppilaan välillä on tärkeää.
Perinteikäs käsityöammatti lumoaa. Sekä mestari että oppilas
nauttivat siitä, että työn tulos näkyy heti.
– Joka päivä on ihana tulla töihin, Viivi-opiskelija toteaa.
– Oppisopimus on mahdollisuus monelle nuorelle. Oppilas todella
otetaan siipien suojaan, Pirjo vakuuttaa.
Olisiko tässä myös osaratkaisu syrjäytyneiden nuorten työllistämiseen? Pirjo nyökkäilee. Tosin oppisopimuskoulutusjärjestelmää tulisi selkeyttää ja yksinkertaistaa, erityisesti työnantajan
osalta. Silti Pirjo jaksaa kannustaa yrittäjiä oppisopimukseen.
Monet ovatkin jo ottaneet tärkeän työllistämishaasteen vastaan.
– Kukaan ei voi olla samaan aikaan sekä yrittäjä, työvoimaviranomainen, oppisopimustarkastaja että ammattiopettaja. Työnantajalle tästä koituu paljon lippujen ja lappujen täyttämistä, varsinkin
alussa, lataa oppisopimusmyönteinen yrittäjä.
Boutique Bigarren värikkäiden poronnahkojen katveessa ilosanoma leviää kovaa vauhtia. Tulisiko oppisopimuksesta jo ensi
keväänä muotia?
HAE HELPOSTI: WWW.EDUPOLI.FI
“Monipuolista,
joustavaa
opiskelua!”
Katri Hannula,
hierojaopiskelija
Tarvitsetko
• uutta osaamista?
• ammattitaitoa?
• pätevyyttä?
Hae mukaan
koulutuksiimme!
Helsinki | Kerava | Porvoo | Vantaa
TeKSTI: JuKKA RIKSMAN | KuVA: PeKKA SIPOLA
Koulutusrahaston myöntämää aIKuIsKoulutustuKea VoI
saada omaehtoIseen ammatIllIseen KoulutuKseen osallIstuVa
aIKuIsopIsKelIja, joKa on työ- taI VIrKasuhteessa taI toImII
yrIttäjänä.
Ilman aikuiskoulutustukea en olisi nyt opiskelemassa, kertoo
Kati Tähti. Hän opiskelee parhaillaan Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. ennen nykyisiä opintojaan
Kati työskenteli 10 vuotta uPM:n sellutehtaalla paalauslinjan
hoitajana. Sitä ennen hän oli suorittanut yhtiön ammattikoulun eli valmistunut Kymin teollisuusoppilaitoksesta.
– Jännitin todella paljon, kun hakemus tuesta oli käsittelyssä
Koulutusrahastossa. Olin ehtinyt jo aloittaa opinnot ja en olisi
>>
halunnut luopua ajatuksesta oppia uutta ja tavata uusia ihmisiä. Onneksi päätös tuli nopeasti, Kati kertoo.
Työnantaja suhtautui Katin koulutushaluihin myönteisesti
alusta lähtien.
– Nyt haaveilen teollisuusalan tietämykseni ja liiketalouden
tuntemuksen yhdistämisestä työelämässä. Työharjoittelujakson
pääsen tekemään UPM:n henkilöstöhallinnossa. Työoikeuden kurssi oli mielenkiintoinen ja yllätyksekseni kiinnostuin
tilastotieteestä, vaikka ennalta oletin sen olevan tylsää. Mieltä
piristävät uudet ihmissuhteet eli opiskelukaverit ja opettajat
sekä koko opintomaailma, Kati summaa.
tutustu aikuiskoulutustukeen osoitteessa www.koulutusrahasto.fi
<<
YHTeISTYöSSä
EROTU JOUKOSTA!
Vaikuttavaa osaamista
Asiakaspalvelu,
puhelin 010 80 80 90
Erityisesti Sinulle
Tekemisen talo
Taide
elokuva
kirjailija
kuvallinen viestintä ja
graafinen suunnittelu
laulusolisti
näyttelijäntyö I ja II
Kehitysyhteistyö ja
kehitysmaatutkimus
Viestintä
crossmediatoimittaja
lehtitoimittaja
radiotoimittaja
urheilutoimittaja
Ammattitutkinto
koulunkäynnin ja aamu- ja
iltapäivätoiminnan ohjaaja
suntio
Kansanopisto Helsingissä meren rannalla
Liity fiksuun seuraan
KIELET: äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena kielenä, englanti, ranska, ruotsi, saksa, venäjä, espanja, italia, japani, kiina, latina, portugali LUMA-AINEET: pitkä ja lyhyt matematiikka, tietotekniikka, fysiikka, kemia REAALIAINEET: biologia, maantiede, historia, yhteiskuntaoppi, filosofia,
uskonto, elämänkatsomustieto, psykologia, terveystieto TAITO- JA TAIDEAINEET: kuvataide,
liikunta VERKKO-KURSSIT: koko lukion voi opiskella myös verkossa
Suomen suurimmassa aikuislukiossa on varaa valita.
Opiskele koko lukio tai yksittäisiä aineita.
www.eira.fi
Laivurinkatu 3
00150 Helsinki
TTS
Rajamäki
Vantaa
Helsinki
Järvenpää
Sammatti
Kouvola
Onko osaamisesi
ajan tasalla?
Tutustu TTS:n
koulutuksiin
osoitteessa
www.tts.fi.
kaikille avoin aikuislukio!
töölön yhteiskoulun aikuislukiossa voit:
» suorittaa kaikki peruskoulun ja lukion kurssit
» jatkaa kesken jääneitä opintoja
» kirjoittaa ylioppilaaksi, myös ammatillisen
tutkinnon perusteella
» opiskella yksittäisiä aineita
» opiskella kieliä alkeista lähtien: englantia,
espanjaa, italiaa, japania, ranskaa, saksaa, venäjää
tutkinto-opiskelu on maksutonta. uusia opiskelijoita otetaan kuusi kertaa vuodessa jokaisen opintojakson alussa.
kanslia avoinna arkisin klo 13–19
urheilukatu 10–12 (stadionin läheisyydessä)
puhelin 09 4342 0236 www.tyk.fi
Aikuiskoulutus on
kansainvälistä!
•
•
Uskalla
välittää.
Opiskele
hoiva-alalle
•
•
•
•
•
Lähihoitaja
Kasvatus ja ohjaus
Kehitysvamma-ala
Kotityöpalvelut
Psykiatrinen
hoitotyö
• Päihdetyö
• Työvalmennus
• Vanhustyö
•
Oletko aikuiskouluttajana
kiinnostunut päivittämään
ammattitaitoasi muualla
Euroopassa?
Etsiikö organisaatiosi
ulkomaisia
yhteistyökumppaneita?
Ammattiin opiskeleva aikuinen:
kiinnostaako työharjoittelu
toisessa maassa?
Kansainvälisen liikkuvuuden ja
yhteistyön keskus CIMO palvelee
aikuiskoulutuksen kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa muun muassa
tiedottaen EU:n Grundtvig- ja
Leonardo da Vinci -ohjelmista.
Tule tapaamaan meitä osastollemme Innostu oppimaan -tapahtumassa
Vanhalla Ylioppilastalolla 4.9.!
Helsinki Business College Oy
on monien mahdollisuuksien
kouluttaja
SLK Instituutin koulutustarjontaan
kuuluu mm.
• taloushallinnon ammattitutkinto
• sihteerin ammattitutkinto
• johtamisen erikoisammattitutkinto
• yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Katso lisää: slkinstituutti.fi
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston
koulutustarjonta:
• liiketalouden perustutkinto, merkonomi
• tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi
• Vocational Qualification in Business
and Administration (QBA)
• mava-koulutus
Katso lisää: businesscollege.fi
Lisätietoja:
[email protected]
[email protected]
www.cimo.fi
Lisätietoa
www.hdo.fi
www.cimo.fi
www.INNOSTuOPPIMAAN.FI
Kehity Keudassa!
Ota askel uuteen arkeen!
www.keuda.fi/aikuisopisto
Kysy: [email protected]
Aikuiskoulutustuki opintovapaalle jäävälle
palkansaajalle ja yrittäjälle
Ammattitutkintostipendi näyttötutkinnon suorittaneelle
www.keuda.fi
Keuda - Työelämän taitaja
YKSILÖLLISTÄ
KOULUTUSTA
TYÖELÄMÄN
TARPEISIIN
ESIMIESTYÖ
JOHTAMINEN
Rastorilla päivität osaamisesi uudelle
tasolle. Räätälöimme mielellämme
juuri Sinun tarpeittesi mukaisen koulutuspolun. Laaja koulutusvalikoimamme
ulottuu aina yksittäisistä koulutuspäivistä tutkintoon johtaviin koulutuksiin.
Opiskelet kätevästi työn ohessa ja
kehität samalla yrityksesi toimintaa.
HELSINKI
•
KUOPIO
•
OULU
•
MYYNTI JA
ASIAKKUUDET
TYÖHYVINVOINTI
TUOTEKEHITYS JA
KASVUYRITTÄJYYS
www.koulutusrahasto.fi
Haluatko syventää
osaamistasi tai
vaihtaa alaa?
Stadin aikuisopisto
tarjoaa monipuolisia
mahdollisuuksia kehittää
ammatillista osaamistasi.
Nyt on oppimisen aika
– tartu tilaisuuteen!
stadinaikuisopisto.fi
TURKU
OMISTAUTUNUT SINULLE
10:00
Ohjelmassa
esiintyjät
Fantastista musiikkia!
Duo Ränttätänttä:
Piia Maunula, barokkioboe & Kaisa Ruotsalainen, barokkiviulu
Tilaisuuden avaus
11:00
12:00
KAMPANJAN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI
12 Elinikäisen oppimisen kampanja 2013 // www.innostuoppimaan.fi
Elinikäinen oppiminen ja vuoden 2013 ansioituneimmat:
Vuoden oppijan, aikuisopettajan ja koulutusmyönteisen
työyhteisön palkitseminen
Valtiosihteeri Pilvi Torsti opetus- ja kulttuuriministeriöstä
Helsingin Sanomien tervehdys
Runon mitalla!
Riikka Venäläinen, Helsingin Sanomien päätoimittaja
Riikka Heinonen, Helsinki Poetry Connection
Oikealle väylälle!
Aikuisena opiskelleet kertovat.
Arno Kotro vetää keskustelua
Ulla-Maj Wideroos, kansanedustaja
Jari Saarinen, työpaikkapappi
Pauliina Viitamies, kansanedustaja
Petri Härkönen, kaupunginjohtaja
Innostu oppimaan kirjastossa!
Kaija Fredrikson, Helsingin kaupunginkirjasto
Laulun lahjoja Laajasalosta
Rytmimusiikin linjan solistit, Laajasalon opisto. Antti Hyvärinen,
piano ja musiikin johto
Oppisopimuskoulutus– viimeistä huutoa!
Keskustelua oppisopimuksesta nuorten työllistäjänä
Keskustelun vetää Pia Pakarinen, Helsingin yrittäjät
Pirjo Savolainen, Helsingin Mestarikilta
Linda Kinnari, oppisopimusopiskelija
Petri Hänninen, Omnian koulutussuunnittelija
Anne Vuorinen, Keudan oppisopimuskeskus
Uskalla innostua!
Elämäsi on mahdollisuus. Pysähdy kuuntelemaan.
Elinvoimaa raakaruuasta
Ilkka Koppelomäki, hyvän olon valmentaja
Jean Fransman, kokki ja hyvän olon sanasaattaja
13:00
Työelämä ja yrittäjyys
Barokkia kaikille!
Petri Rajamäki, Suomen Yrittäjät
Metropolian ja Sibelius-Akatemian barokkiorkesteri
13:30
Kirjailijavieras – Kjell Westö
Uusi romaani ja uuden oppiminen
Haastattelijana Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti
Majander
14:00
Miten oppisopimuskoulutuksen avulla voi edetä uralla?
Kati Nurkkala, Amiedu
Sabina Ågren-Hellman ja Ida Stigzelius, ISS Palvelut Oy
Helisevää bossanovaa
Milla Mäkinen, laulu ja kitara
14:30
Parannettu aikuiskoulutustuki
Kokonaisvaltainen hyvinvointi
Jukka Riksman, Koulutusrahasto
Jarko Taivasmaa, Taivastalo
15:00
Hyssyttelystä asiaan!
Keskustelua nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä toimista
Toimittaja Marketta Mattila vetää keskustelua
Jenni Nykänen, erilainen oppija
Olli Alanen, Vamos-hanke, HDL
Sari Sarkomaa, kansanedustaja
Katri Luukka, työnohjaus ja ratkaisukeskeinen lyhytterapia
15:30
Aili Ikonen & Tribute to Ella
Ella Fitzgeraldin ikivihreitä sydämellä
Aili Ikonen - laulu, Janne Toivonen - trumpetti ja flyygelitorvi, William
Suvanne - Saksofonit ja huilu, Tuomas J Turunen - piano, Jori Huhtala basso ja Mikko Arlin – rummut
16:00
YTt ja Potkut – Miten tästä eteenpäin?
Raimo Hokkanen, Uudenmaan TE-toimisto
Markku Juntunen, Mobiman Oy
Marja Heltelä, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta
Seppo Niemelä, Vapaa Sivistystyö ry.
16:45
Arvotaan iPad Mini
Helsingin kaupunginkirjasto
Järjestäjän kiitokset
Palkintojen arvonta sekä parhaan ständin palkitseminen
Helena Miettinen, AMKE Oy
VALOKUVISSA: Arman Alizad - Kuvaaja, Mike Sirén | Minttu Mustakallio - Kuvaaja, Davide Pavone | Kjell Westö - Kuvaaja, Otava/Katja Lösönen | Aili Ikonen & Tribute to Ella - Kuvaaja, AJ Savolainen |
Arno Kotro - Kuvaaja, Tuula Heikkinen | Milla Mäkinen - Kuvaaja, Anniina Salminen TAITTO: Karmas Oy / Luovakulma