1. No category

KAUHUN
ASEET
Maailman vapauttaminen
ydinaseista sekä biologisista
ja kemiallisista aseista
THE WEAPONS OF MASS DESTRUCTION COMMISSION – 2006
Komission jäsenten henkilötiedot
Hans Blix, Komission puheenjohtaja
Dewi Fortuna Anwar
Alexei G. Arbatov
Marcos de Azambuja
Alyson J.K. Bailes
Jayantha Dhanapala
Gareth Evans
Patricia Lewis
Masashi Nishihara
William J. Perry
Vasantha Raghavan
Cheikh Sylla
Prince El Hassan bin Talal
Pan, Zhenqiang
KAUHUN
ASEET
Maailman vapauttaminen
ydinaseista sekä biologisista
ja kemiallisista aseista
KAUHUN
ASEET
Maailman vapauttaminen
ydinaseista sekä biologisista
ja kemiallisista aseista
© 2006 Weapons of Mass Destruction Commission.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Tämän julkaisun tekstiä voidaan lainata kokonaan tai
osittain, jos lähde mainitaan.
Raportti on saatavilla englanninkielisenä verkossa
osoitteessa www.wmdcommission.org.
Suomennos: Eila Salomaa
Kieliasun tarkistaminen: Holger Rotkirch
Suomen ulkoministeriö on tukenut raportin kääntämistä.
Julkaisija: Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry
Painatus: Sentenza Media, Stockholm
Ulkoasu: Fidelity Stockholm AB
Kuvat: NASA /Roger Ressmeyer/Corbis
Sisällys
Lyhenteet........ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Puheenjohtajan alkusanat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13
Yhteenveto ..... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
1. luku. Aseidenriisunnan elvyttäminen . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23
Miksi joukkotuhoaseilla on suuri merkitys . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25
Aseidenriisunta tuuliajolla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26
Tämän raportin tavoite ja tarkastelutapa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
2. luku. Kauhun tuhoaseet: uhkia ja vastauksia uhkiin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33
Joukkotuhoaseiden muodostamien uhkien luonne. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35
Ydinaseiden luomat uhat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38
Biologisten aseiden muodostamat uhat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43
Kemiallisten aseiden muodostamat uhat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45
Perinteisiä tapoja reagoida joukkotuhosaseiden muodostamiin uhkiin . . . . 46
Yksipuoliset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46
Kahdenkeskiset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47
Useanväliset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49
Alueelliset toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50
Globaalit toimet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 51
Perinteisten reagointitapojen heikkouksia. . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53
Universaalisuuden puute . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53
Sopimuksen irtisanominen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54
Todentamisen riittämättömyys . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56
Sopimuksen rikkominen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57
Pakotekeinojen puuttuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57
Uusia vastauksia kauhun aseiden uhkiin. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58
Yksipuolinen voimankäyttö ydinaseiden leviämisen estämisessä . . . . . . 59
Kolme johtopäätöstä kollektiivista toimintaa varten . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60
3. luku. Ydinaseet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63
Ydinaseiden leviämisen estäminen . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66
Ydinsulkusopimus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66
Sopimuksiin sitoutumisen vahvistaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68
Sopimusrikkomustapauksia . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70
Turvallisuustakuut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77
Polttoainekierto: rikastetun uraanin ja plutoniumin
tuotannon valvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 78
Hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83
Alueellisia kysymyksiä ja järjestelyjä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 84
Ydinaseterrorismin estäminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89
Miten terroristit voisivat hankkia aseita? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89
Turvajärjestelyt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 90
Nykyisten ydinaseiden määrän ja niiden aiheuttaman
uhan vähentäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93
Ydinaseoppien tarkistamisen tarve. . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93
Ydinaseiden käyttöönotto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 98
Uusia rajoituksia taktisten ydinaseiden käyttöönotolle . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 102
Uusien ydinaseiden kehittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 105
Taistelukärkien hajoavan (ydin)materiaalijätteen käsittely . . . . . . . . . . . . . . 106
Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettaminen:
asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimus . . . . . . . . . . . 110
Kaikkien ydinkokeiden lopettaminen:
täydellinen ydinkoekieltosopimus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 113
Ydinaseiden sääntelystä niiden kieltämiseen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 116
4. luku. Biologiset ja toksiiniaseet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 119
Biologisten aseiden kieltäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 121
Tulevaisuuden näkymät. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 124
Sopimuksen aseman vahvistaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 124
Kansallinen täytäntöönpano . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 126
Institutionaaliset puutteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 127
Sopimuksen täytäntöönpano . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 128
Biotieteet ja tutkijoiden rooli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 130
5. luku. Kemialliset aseet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 133
Kemiallisten aseiden kieltosopimus . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 135
Kemiallisten aseiden varastojen hävittäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 138
Kaikkien maiden mukaan saaminen. . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 139
Ei-kuolettavat aseet, toimintakyvyn lamaannuttavat
aineet ja mellakantorjunta-aineet. . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 140
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen tarkastus- ja
valvontaedellytysten parantaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 143
Kemikaaliterrorismi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .144
Kemian teollisuutta vastaan suunnattujen
terroristihyökkäysten uhka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 145
6. luku. Kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet . . . . . . . . . . 149
Joukkotuhoaseiden kuljetusjärjestelmät . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 150
Ohjuspuolustusjärjestelmät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 154
Avaruuden aseistaminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 156
Avaruusturvallisuushallintajärjestelmän nykytila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 158
7. luku. Vientivalvontajärjestelmät, kansainvälinen
apu ja valtioista riippumattomat toimijat. . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 163
Vientivalvonta ja muu tavaroiden liikkumisen valvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 4
Tavaroiden liikkumisen valvonta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 6
Kansainvälinen apu ydinaseiden leviämisen estämiseksi ja
aseidenriisunnan edistämiseksi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 167
Eri sektorien rooli: yritykset, tutkimus,
kansalaisjärjestöt ja suuri yleisö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 169
Yritysten ja liike-elämän vastuu . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 169
Tutkijoiden velvollisuus: käytännesäännöstöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 170
Demokraattinen valvonta: edustuksellisten elinten rooli . . . . . . . . . . . . . . . . . 171
Demokraattinen valvonta: kansalaisjärjestöt ja läpinäkyvyys. . . . . . . . . . 172
Julkinen tiedotus ja kasvatus . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 173
8. luku. Sopimusten noudattaminen, todentaminen,
toimeenpano ja Yhdistyneiden kansakuntien rooli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 177
Sopimusten noudattaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 180
Todentaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 181
Toimeenpano .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 187
YK:n rooli ....... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 189
YK:n aseidenriisuntakoneisto . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 190
YK:n turvallisuusneuvoston rooli . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 193
Muista aseista .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 196
liite 1: Joukkotuhoasekomission suositukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 200
liite 2: Komission työskentely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 218
Komission toimeksianto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 218
Komission jäsenten henkilötiedot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .220
Sihteeristö .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 225
Rahoituksellinen ja organisatorinen tuki .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 25
Kiitokset .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 226
Komission istunnot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 227
Seminaarit ja muut julkiset kokoukset . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 228
Joukkotuhoaseita käsitteleviä julkaisuja .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 230
Lyhenteet
ABM
ASAT
BMD
BW
BTWC
CD
COPUO
CTBT
CWC
FAO
FMCT
GAO
GNEP
GTRI
G8
IAEA
INF
Anti-ballistic missile
Torjuntaohjus
Anti-satellite (weapon)
Satelliittien tuhoaja
Ballistic missile defence
Ballistinen ohjuspuolustus
Biological weapon/warfare
Biological and Toxin Weapons Convention
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus
Conference on Disarmament
Aseidenriisuntakonferenssi
Committee on the Peaceful Uses of Outer Space
YK:n avaruuskomitea
Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty
Täydellinen ydinkoekieltosopimus
Chemical Weapons Convention
Kemiallisten aseiden kieltosopimus
Food and Agriculture Organization
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö
Fissile material cut-off treaty
Asekelpoisen hajoavan materiaalin
tuotantokieltosopimus
Government Accountability Office
Yhdysvaltain hallituksen tarkastusvirasto
The Global Nuclear Energy Partnership
Globaali ydinenergiakumppanuus
Global Threat Reduction Initiative
Globaali aloite uhkien vähentämiseksi
Group of Eight
G8-maat, kahdeksan johtavan teollisuusmaan ryhmä
International Atomic Energy Agency
Kansainvälinen atomienergiajärjestö
Intermediate-range Nuclear Forces (Treaty)
keskimatkan (ns. euro-) ohjusten poistamista koskenut
sopimus
8
lyhenteet
MAD
Mutual assured destruction
Molemminpuolinen varmistettu tuho
MOU
Memorandum of understanding
Yhteisymmärrystä korostava muistio
MTCR
Missile Technology Control Regime
Ohjusteknologian vientivalvontajärjestely
NASA
National Aeronautics and Space Administration (US)
Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto
NATO
North Atlantic Treaty Organization (NATO)
Pohjois-Atlantin Liitto
NPT
Non-Proliferation Treaty
Ydinsulkusopimus
NWFZ
Nuclear-weapon-free zone
Ydinaseeton vyöhyke
OPCW
Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons
Kemiallisten aseiden kieltojärjestö
PSI
Proliferation Security Initiative
aloite ydinmateriaalin laittomien kuljetusten estämiseksi
PTBT
Partial Test-Ban Treaty
Osittainen ydinkoekieltosopimus
SALT I, II, (III) Strategic Arms Limitation Treaty
Sopimus strategisten aseiden rajoittamisesta
SORT
Strategic Offensive Reductions Treaty
Sopimus strategisten ydinaseiden vähentämisestä
START
Strategic Arms Reduction Treaty
Sopimus strategisten aseiden vähentämisestä
UNDC
United Nations Disarmament Commission
YK:n aseidenriisuntakomissio
UNIDIR
United Nations Institute for Disarmament Research
YK:n aseidenriisuntatutkimuslaitos
UNMOVIC
United Nations Monitoring, Verification and
Inspection Commission
YK:n tarkastusyksikkö
UNSCOM
United Nations Special Commission of Iraq
YK:n Irakin tarkastusyksikkö
WCO
World Customs Organisation
Maailman tullijärjestö
9
10
kauhun aseet
WHO
WMD
WMDC
World Health Organisation
Maailman terveysjärjestö
Weapons of mass destruction
Joukkotuhoaseet
Weapons of Mass Destruction Commission
Joukkotuhoasekomissio
Puheenjohtajan alkusanat
SYYSKUUSSA 2003 Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh murhattiin raa’asti.
Hän oli innostava, nuori ja aloitteellinen, ja hänellä olisi vielä ollut paljon
annettavaa työssä paremman maailman hyväksi.
Vuoden 2003 alkupuolella Anna soitti minulle aika ajoin kysyäkseen,
miten vastuullani ollut YK:n tarkastustyö Irakissa edistyi. Hän oli monien
kollegojensa tavoin hyvin pahoillaan käänteestä kohti sotilaallista toimintaa
Irakia vastaan. Hänen mielestään tarkastajille olisi ollut annettava enemmän
aikaa joukkotuhoaseiden etsintään. Hänestä skeptinen asenne aseellista
toimintaa kohtaan ei kuitenkaan ollut riittävä. Siihen oli liitettävä aktiivisempi
politiikka ydinaseiden leviämisen estämiseksi. Olin aivan samaa mieltä hänen
kanssaan, ja olin iloinen, kun kesäkuussa 2003 hän ja hänen kollegansa
antoivat julistuksen Euroopan unionin uudesta yhteisestä politiikasta.
Tämä politiikka lähti käsitykseni mukaan järkevistä lähtökohdista:
paras ratkaisu joukkotuhoaseiden leviämisen ongelmaan olisi, etteivät valtiot enää tuntisi tarvitsevansa niitä ja että sopimuksen rikkojia kannustettaisiin perääntymään ja palaamaan kansainväliseen yhteisöön. Tämän
politiikan mukaan tarvittiin yhteistoimintaan pohjautuvan kollektiivisen
turvallisuuden näkemystä ja sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä. Se korosti kansainvälisen todentamisen ja ”todellisen monenkeskisyyden” merkitystä. Viimeisenä keinona pidettiin kuitenkin mahdollisuutta ryhtyä turvallisuusneuvoston päättämiin pakkotoimiin Yhdistyneiden
kansakuntien peruskirjan VII luvun mukaisesti.
Kesäkuun 2003 lopulla, jolloin Irakin miehitys oli jo tapahtunut ja minä
olin lähdössä YK:sta, Anna Lindh otti minuun jälleen yhteyttä. Hän ajatteli
ajan olevan kypsä uuden EU-politiikan lisäksi myös ajatukselle, jonka oli
ensimmäisenä esittänyt silloinen YK:n aseidenriisunta-asioista vastaava
alipääsihteeri Jayantha Dhanapala: riippumattoman kansainvälisen komission asettamiselle tutkimaan sitä, miten joukkotuhoaseiden ongelmaa olisi
käsiteltävä. Hän pyysi minua komission puheenjohtajaksi. Annoin suostumukseni.
13
14
kauhun aseet
Anna Lindhin kuoleman jälkeen Ruotsin pääministeri Göran Persson ja
Anna Lindhin seuraaja ulkoministerinä, Laila Freivalds, antoivat minulle
vapaat kädet komission muodostamiseen. Minulla on ollut onni saada ryhmään korkeatasoiset jäsenet, jotka ovat antaneet käyttöön ideansa, tietonsa
ja harkintakykynsä–sekä kirjoituksiaan. He ovat kaikki olleet mukana rauhan säilyttämistä tai aseiden rajoittamista koskevassa käytännön poliittisessa, diplomaattisessa tai sotilaallisessa työssä. Komissio ei ole tavoitellut
utopistisia päämääriä, vaan se on yhteisvoimin hartaasti pyrkinyt hyvää
harkintaa käyttäen osoittamaan rakentavia keinoja edessämme yhä olevien
vaikeuksien voittamiseksi. Vaikka tämä esipuhe on minun, raportti ja sen
suositukset ovat komission yhteisiä.
Ruotsin hallitus on rahoittanut anteliaasti suurimman osan komission
menoista, ja avustuksia ovat antaneet liitteenä olevan erittelyn mukaisesti
useat muut hallitukset ja muut tahot, erityisesti kanadalainen Simons Foundation.
Kolme aikaisempaa riippumatonta kansainvälistä työryhmää on julkaissut tärkeitä raportteja tältä alalta.
Vuonna 1982 Ruotsin pääministerin Olof Palmen johtama komissio
julkaisi raporttinsa Common Security (Yhteinen turvallisuus). Siinä esitettiin, että ydinvarustelu ja molemminpuolinen varmistettu tuho (MAD)
voisivat hävittää koko sivilisaation ja että turvallisuus voidaan saavuttaa
ainoastaan yhteistyöllä ja aseidenriisunnalla. Raportissa asetettiin toivo
voimakkaaseen sodanvastaiseen täydellistä ydintuhoa pelkäävään yleiseen
mielipiteeseen. Vaikka kylmä sota jatkui, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton
välillä solmittiin merkittäviä kahdenkeskisiä asevalvontasopimuksia. Helsingissä pidetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi oli uuden
ilmapiirin airut.
Vuonna 1996 ilmestyi Australian hallituksen sponsoroima Report of the
Canberra Commission of the Elimination of Nuclear Weapons (Canberran
komission raportti ydinaseiden hävittämisestä). Kylmä sota oli päättynyt, ja
elettiin toivon aikaa. YK:n valtuutuksen saanut menestyksekäs Persian lahden sota pysäytti vuonna 1991 Irakin hyökkäyksen Kuwaitiin, Sen päätyttyä presidentti George H. W. Bush puhui ”uudesta maailmanjärjestyksestä”.
Vuonna 1995 onnistuttiin jatkamaan ydinsulkusopimusta määrättömäksi
ajaksi, sen jälkeen kun viisi sopimuksen osapuolina olevaa ydinasevaltaa
olivat vahvistaneet ydinaseriisuntasitoumuksensa. Canberran komissio
kiirehti ryhtymistä välittömiin käytännön toimiin ydinaseiden hävittämiseksi.
Elokuussa 1998, vain muutamia kuukausia Pakistanin ja Intian
puheenjohtajan alkusanat
ydinkokeiden jälkeen, Japanin hallitus järjesti riippumattoman Tokion
ydinsulku- ja ydinaseriisuntafoorumin. Foorumin vuotta myöhemmin
julkaistussa loppuraportissa esiteltiin ”toimintaohjelma”, joka koski ydinaseriisuntaa, ydinaseiden leviämisen estämistä ja terrorismia.
Pian sen jälkeen Yhdysvaltojen senaatti kuitenkin kieltäytyi ratifioimasta
täydellistä ydinkoekieltosopimusta. Kylmän sodan päättymisen avaamat
mahdollisuudet olivat sulkeutumassa: ydinaseriisunnassa saavutettiin hyvin
vähän tai ei lainkaan edistymistä, ydinaseiden leviäminen jatkui ja pelko
terrorismin vaaroista kasvoi. Eräät positiivisemmat kehityssuunnat eivät
ole muuttaneet tätä näkymää.
Niinä kymmenenä vuotena, jotka ovat kuluneet Canberran komission
raportin julkaisemisesta, globaali taloudellinen riippuvuus on lisääntynyt.
Kaikki maailman maat ovat joutuneet kohtaamaan samat ympäristöuhat ja
tarttuvien tautien muodostamat riskit. Sotilaallisten suurvaltojen välillä ei
ole ollut vakavia alueellisia eikä ideologisia konflikteja. Onkin hämmästyttävää, että asevalvonta- ja aseidenriisuntailmapiiri on tosiasiallisesti
huonontunut.
Maailmanlaajuisten sopimusten, kuten ydinsulkusopimuksen ja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen vakiinnuttamisessa ei ole tapahtunut edistymistä, ei myöskään täydellisen ydinkoekieltosopimuksen ratifioinnissa. Neuvottelut kaivatun asekelpoisen ydinmateriaalin tuotannon
kieltävän sopimuksen aikaansaamiseksi eivät ole edes käynnistyneet.
Aseistautumisessa on jopa toteutettu uusia vaiheita: Yhdysvaltojen
ohjuskilpi saattaa laukaista Kiinan ja Venäjän vastatoimia ydinaseiden
osalta ja Yhdysvalloissa ja myös muualla saatetaan kehittää uusiin tarkoituksiin suunniteltuja ydinaseita. Samaan aikaan kun avaruuden ja satelliittien
rauhanomainen käyttö kehittyy huimaavaa vauhtia helpottaen globaalia
viestintää, edistyneimmät sotilasmahdit laskelmoivat, miten ne voisivat
tehokkaimmin käydä sotaa tässä ympäristössä.
Tapahtuneesta kehityksestä huolimatta hallitukset ja maailman yleinen
mielipide kiinnittävät aikaisempaa vähemmän huomiota globaaleihin
asevalvonta- ja aseidenriisuntajärjestelmiin. Yksi syy siihen on voimakas,
aivan aiheellinen keskittyminen terrorismin vastaiseen taisteluun ja yksittäisten todellisten tai mahdollisten ydinaseiden leviämistapausten hoitamiseen. Toinen syy saattaa olla se, että kansainväliset sopimukset eivät kyenneet estämään terroristien hyökkäystä Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001,
eivät olleet riittävä este Irakin, Pohjois-Korean ja Libyan ydinaseiden hankkimispyrkimyksille eivätkä pystyneet estämään Iranin uraaninrikastusohjelman salaamista.
15
16
kauhun aseet
Kun useimmat valtiot ovat reagoineet tapahtuneisiin sopimusrikkomuksiin kehittämällä voimassa olevia sopimuksia ja instituutioita, ainoa supervalta Yhdysvallat on valinnut omaan sotilaalliseen voimaansa turvautumisen vaihtoehdon. Yhdysvaltojen vuoden 2002 kansallinen turvallisuusohjelma teki selväksi, että maa pitäisi oikeutenaan käyttää sotilaallista
voimaa ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta vastatessaan paitsi
todelliseen tai välittömästi uhkaavaan joukkotuhoasehyökkäykseen myös
joukkoutuhoaseiden hyökkäyksen uhkaan, joka saattaa olla ajan ja paikan
suhteen epävarma. Yhdysvaltojen politiikka, joka vahvistettiin tältä osin
maalikuussa 2006 omaksutussa strategiassa, eroaa mielestäni YK:n
peruskirjan itsepuolustusta koskevista määräyksistä. Strategian päämäärän
sanottiin olevan ”auttaa tekemään maailmasta ei vain turvallisempi vaan
myös parempi”, mikä osoitti Yhdysvaltojen uskovan, että tämä politiikka
hyödyttää kaikkia.
Kukaan ei aliarvioi vaikeuksia, joita edessämme on pyrkiessämme aseidenriisuntaan ja sellaisen sopimuksen aikaansaamiseen, joka kieltää ydinaseet aivan kuten muut – biologiset ja kemialliset – kauhun aseet on kielletty.
Maailmanlaajuisten asevalvonta- ja aseidenriisuntafoorumeiden nykyinen
lamaantuneisuus johtuu osittain halvaannuttavasta konsensus-vaatimuksesta yhdistyneenä vanhanaikaiseen blokkipolitiikkaan. Merkittävämpi
syy on kuitenkin se, että ydinasevallat eivät enää näytä ottavan vakavasti
sitoutumistaan ydinaseriisuntaan, vaikka se oli olennainen osa ydinsulkusopimuksen kokonaisuutta sekä sen syntyhetkellä vuonna 1968 että sitä
jatkettaessa määräämättömäksi ajaksi vuonna 1995.
Tällaiseen asenteeseen sisältyvä kansainvälisen sitoutumisen heikkeneminen uhkaa horjuttaa monenkeskisten sopimusten velvoittavuuden uskottavuutta ja tehokkuutta.
Vastakohtana yleisesti ottaen synkille lyhyen aikavälin asevalvonta- ja
aseidenriisuntanäkymille turvallisuuden laajemmalla kentällä voidaan
nähdä joitakin myönteisiä kehityssuuntia. Valtioiden välisten aseellisten
konfliktien määrä on vähentynyt. Rauhanturvaoperaatiot ovat estäneet ja
estävät tänä päivänä aseellisten konfl iktien syntymistä eri puolilla maailmaa. YK:n uudistamispyrkimyksissä on edistytty jonkin verran, ja lisää
edistymistä voidaan toivoa. YK:n uusi rauhanrakennuskomissio auttaa
konflikteista toipuvia maita ja pienentää siten väkivaltaisuuksien uudelleen
puhkeamisen riskiä.
Turvallisuusneuvosto on hyväksynyt äskettäin tärkeän päätöslauselman,
joka velvoittaa jäsenvaltiot hyväksymään kansallista lainsäädäntöä joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Tämä on rakentava ennakkotapaus.
puheenjohtajan alkusanat
Jos turvallisuusneuvosto kuitenkin haluaisi tulevaisuudessa käyttää ja
kehittää velvoittavaa määräyksenantovaltaansa, sen on varmistuttava YK:n
jäsenvaltioiden laajasta tuesta. Pitkällä tähtäyksellä tämä merkitsisi turvallisuusneuvoston muuttamista paremmin YK:n jäsenvaltioita edustavaksi.
Lopuksi: koko maailman yhdentymisen nopeasti lisääntyessä maailmanlaajuiset sopimukset ja maailmanlaajuiset elimet kuten YK, kansainvälinen
atomienergiajärjestö (IAEA) ja kemiallisten aseiden kieltojärjestö (OPCW),
ovat yhä välttämättömiä. Puutteistaan huolimatta ne voivat saada aikaan
sellaisia tärkeitä asioita, joita valtiot eivät voi saavuttaa. Ne ovat sen vuoksi
valtioiden yhteisölle olennaisia välineitä turvallisuuden lisäämisessä, yhteisten tarkastusjärjestelmien ylläpitämisessä ja joukkotuhoaseiden luoman
uhkan vähentämisessä. Hallitukset, jotka ovat pettyneet maailmanlaajuisiin sopimuksiin ja elimiin, palaavat väistämättä ja sitoutuvat uudestaan.
Toivon, että siinä vaiheessa, kun vallitsee suurempi valmius palata monenkeskiseen asevalvonta- ja aseidenriisuntayhteistyöhön, komission raportti voi olla hyödyksi käytännön asialistan laatimisessa. Ideoista ja
suosituksista osa on uusia, mutta komissio kannattaa ja puolustaa myös joitakin tunnettuja aiempia ehdotuksia.
Tällä hetkellä minusta näyttää siltä, että ydinaseiden leviämisen ja terrorismin ehkäisemiseksi tehdyssä tärkeässä työssä saavutettujen onnistumisten ohella toivoa nykyiseen synkkyyteen voitaisiin luoda kahdella
lisäalueella. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen voimaansaattaminen
olisi merkittävä este uusien ydinaseiden kehittämiselle. Nykyiset ydinaseet
ovat kyllin pahoja. Ydinasekelpoisen materiaalin valmistamisen kieltävän
maailmanlaajuisen sopimuksen aikaansaaminen muodostaisi tulpan
tällaisen materiaalin lisätuotannolle. Se auttaisi uhkaamassa olevan kilpavarustelun pysäyttämisessä erityisesti Aasiassa.
Näissä molemmissa kysymyksissä ratkaiseva asema on Yhdysvalloilla.
Jos se tekee aloitteen, muu maailma todennäköisesti seuraa perässä. Jos se ei
tee aloitetta, seurauksena voi olla uusia ydinkokeita ja uusi ydinkilpavarustelu.
Hans Blix
Joukkotuhoasekomission (WMDC)
puheenjohtaja
Toukokuu 2006
17
KAUHUN ASEET
Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä
biologisista ja kemiallisista aseista
Yhteenveto
MIKSI TOIMINTA ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ
Ydinaseet, biologiset aseet ja kemialliset aseet ovat kaikista aseista epäinhimillisimpiä. Ne on suunniteltu sekä levittämään pelkoa että tuhoamaan. Ne voivat
valtioiden tai valtioista riippumattomien toimijoiden käsissä aiheuttaa paljon
laajempaa tuhoa kuin tavanomaiset aseet. Niiden seuraukset ovat myös paljon
sattumanvaraisempia ja pitkäaikaisempia.
Niin kauan kuin yhdellä valtiolla on joukkotuhoaseita, etenkin ydinaseita,
muutkin haluavat niitä. Niin kauan kuin niitä on yhdenkin valtion varastossa,
on suuri vaara, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko tarkoituksellisesti
tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset.
Kylmän sodan aikaisen kauhun tasapainon päättymisestä huolimatta varastot
ovat uskomattoman ja hälyttävän suuret. Ydinaseita on noin 27.000, niistä noin
12.000 käyttöön otettuina.
Joukkotuhoaseiden keksimistä ei voi peruuttaa. Ne voidaan kuitenkin kieltää,
aivan kuten biologiset ja kemialliset aseet on jo kielletty, ja niiden käyttämisestä
voidaan tehdä asia, joka ei tule kysymykseenkään. Sääntöjä, jotka pakottavat
sopimusten noudattamiseen, todentamiseen ja toimeenpanoon, voidaan soveltaa tehokkaasti, jos vain halutaan. Vahva tahto tekee mahdolliseksi jopa ydinaseiden lopullisen hävittämisen maapallolta.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana aseidenriisuntaponnisteluissa ja ydinaseiden leviämisen torjunnassa on tapahtunut vakavaa taantumista. Sopimusten
solmiminen ja täytäntöönpano ovat jumiutuneet ja uuden leviämisaallon myötä
on ryhdytty kannattamaan entistä enemmän yksipuolista toimintaa.
Vuosi 2005 toi mukanaan kaksi syytä havahtua: ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssin epäonnistuminen ja YK:n huippukokouksen kyvyttömyys sopia
yhdestäkään joukkotuhoasekysymyksen kohdasta. Näihin vaatimuksiin on nyt
vastattava.
19
20
kauhun aseet
MITÄ ON TEHTÄVÄ
Joukkotuhoasekomissio tekee raportissaan monia yksityiskohtaisia suosituksia (ks. luettelojen yhdistelmä liitteessä 1). Yhteenveto tärkeimmistä on
seuraavassa.
1 Sovitaan yleisistä toimintaperiaatteista
Aseidenriisuntaa ja aseiden leviämisen estämistä edistetään parhaiten kansainvälisellä yhteistyöllä, jonka perustana ovat sitovat säännöt ja tehokkaat
monenkeskiset valvontaelimet YK:n turvallisuusneuvoston toimiessa ylimpänä auktoriteettina.
On aloitettava kiireellisesti uudet päämäärätietoiset neuvottelut eri hallitustenvälisten koneistojen kautta kolmesta päätavoitteesta: nykyisten asevarastojen aiheuttamat vaarat, aseiden leviämisen estäminen ja kaikkien
joukkotuhoaseiden kertakaikkinen kieltäminen.
Valtioiden on yhdessä ja erikseen harjoitettava johdonmukaisesti sellaista
politiikkaa, jonka tarkoituksena on varmistaa, ettei yksikään valtio kokisi
joukkotuhoaseiden hankkimista tarpeelliseksi.
Hallitusten, hallitustenvälisten elinten ja kansalaistoimijoiden olisi ryhdyttävä valmistelemaan huippukokousta, jonka aiheena on aseidenriisunta,
ydinaseiden leviämisen estäminen ja joukkotuhoaseterrorismi. Tämä antaisi
uutta pontta kansainväliselle yhteistoiminnalle.
2 Vähennetään nykyisten asevarastojen aiheuttamaa
vaaraa: valtiot eivät käytä, terroristit eivät saa haltuunsa
Suojataan kaikki joukkotuhoaseet ja niiden valmistukseen tarvittava materiaali ja laitteet, niin että terroristit eivät voi hankkia niitä varastamalla tai
muulla tavoin.
Poistetaan ydinaseet erityisvalmiudesta, jolloin vähennetään erehdyksessä
tapahtuvan laukaisun riskiä; vähennetään voimakkaasti strategisten ydinaseiden määrää; sijoitetaan kaikki taktiset ydinaseet keskitettyyn varastoon;
siirretään kaikki nämä aseet pois vieraalta maaperältä.
Kielletään ydinmateriaalin valmistus asetarpeisiin ja lopetetaan asteittain
korkeasti rikastetun uraanin tuotanto.
Vähennetään ydinaseiden merkitystä tekemällä sitoumuksia olla käyttämättä ydinasetta ensimmäisenä, antamalla vakuutus olla käyttämättä
niitä ydinaseettomia valtioita vastaan ja luovutaan kehittämästä ydinaseita
uusiin tarkoituksiin.
yhteenveto
3 Estetään ydinaseiden leviäminen: ei uusia asejärjestelmiä
– ei uusia omistajia
Kielletään ydinkokeet saattamalla täydellinen ydinkoekieltosopimus
voimaan.
Otetaan uudestaan esille kaikkien ydinkoekieltosopimusten osapuolten
sitoumukset: viiden ydinasevaltion sitoumus edetä neuvottelemalla kohti
ydinaseriisuntaa ja ydinaseettomien valtioiden sitoumus pidättyä kehittämästä ydinaseita.
Todetaan, että myös ydinsulkusopimuksen ulkopuolisten valtioiden velvollisuus on ottaa osaa aseidenriisuntaprosessiin.
Jatketaan neuvotteluja Iranin ja Pohjois-Korean kanssa, niin että saavutetaan ydinasevaihtoehdosta luopuminen tehokkaasti ja todennetusti
samalla kun taataan maiden turvallisuus ja tunnustetaan jokaisen osapuolen oikeus ydinvoiman rauhanomaiseen käyttöön.
Tutkitaan mahdollisuutta kansainvälisiin järjestelyihin, joilla varmistetaan
rikastetun uraanipolttoaineen tarjonta ja käytetyn polttoaineen hävittäminen. Näin vähennetään tarvetta kansallisten laitosten rakentamiseen ja
pienennetään leviämisriskiä.
4 Työ kaikkien joukkotuhoaseiden kertakaikkiseksi
kieltämiseksi
Hyväksytään periaate, että ydinaseet tulisi kieltää, aivan kuten biologiset ja
kemialliset aseet on kielletty. Tutkitaan poliittisia, juridisia ja teknisiä vaihtoehtoja sekä menettelytapoja tavoitteen saavuttamiseksi kohtuullisessa
ajassa.
Saatetaan päätökseen nykyisten alueellisten ydinaseettomien vyöhykkeiden
toteutus ja toimitaan aktiivisesti uusien vyöhykkeiden perustamiseksi muilla
alueilla, etenkin ja kaikkein kiireellisimmin Lähi-idässä.
Vaikutetaan siihen, että kemiallisen aseen kieltosopimusta noudatetaan ja
että se pannaan tehokkaasti täytäntöön. Nopeutetaan kemiallisten aseiden
varastojen tuhoamista.
Vaikutetaan siihen, että biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimusta noudatetaan ja että sen täytäntöönpano on tehokasta. Parannetaan teollisuuden,
tutkijoiden ja hallitusten välistä yhteistyötä, jotta biologisten ja toksiiniaseiden
kehittämis- ja tuotantokielto vahvistetaan ja jotta pysytään bioteknologian
kehityksen tasalla.
Estetään kilpavarustelu avaruudessa kieltämällä aseiden sijoittaminen avaruuteen ja käyttö avaruudessa.
21
ensimmäinen luku
Aseidenriisunnan
elvyttäminen
ensimmäinen luku
Aseidenriisunnan elvyttäminen
dinaseita, biologisia aseita ja kemiallisia aseita kutsutaan aivan oikein
joukkotuhoaseiksi (WMD). Ne on suunniteltu luomaan kauhua ja
aiheuttamaan tuhoa. Ne kykenevät tappamaan tuhansittain ihmisiä yhdellä
iskulla. Niiden vaikutukset saattavat säilyä niin meissä kuin ympäristössämmekin pitkään, joissakin tapauksissa ikuisesti.
Maailman vapauttamiseksi näiden aseiden uhasta on tehty monia ponnistuksia, ja jonkin verran on saavutettukin edistymistä. Kylmän sodan
päättymisen olisi luullut edesauttavan näitä pyrkimyksiä, mutta viimeisten
kymmenen vuoden aikana onkin yllättäen taannuttu enemmän kuin
edistytty. Valtiot eivät ole noudattaneet aseiden riisumiseen tai niiden leviämisen ehkäisemiseen tähtääviä sitoumuksiaan. On myös syntynyt terroristiryhmiä, jotka eivät tunne mitään pidäkkeitä.
YK:n syyskuussa 2005 pidetyssä huippukokouksessa ei kyetty sopimaan
ainoastakaan aseidenriisuntaa tai ydinsulkua koskevasta suosituksesta.
Meidän kaikkien on aika havahtua näkemään se pelottava todellisuus,
että maailmaa varjostavat edelleen monet vanhat uhat ja että niiden lisäksi
on syntynyt useita uusia uhkia.
Kaikkien maiden hallitusten on elvytettävä yhteistyötään ja puhallettava
uutta henkeä YK:n aseidenriisuntatyöhön. Köyhyyden poistamiseen ja
globaaliin ympäristönsuojeluun tähtääviin pyrkimyksiin on liitettävä maailman suurimpien tuhovoimien purkaminen. Peruutusvaihteelta on siirryttävä etenemiseen.
Maailmanlaajuisilla sopimuksilla on saatu aikaan kattava biologisten ja
kemiallisten aseiden kielto, joka kaikkien tulee hyväksyä ja joka on toimeenpantava täydellisesti. Myös ydinaseet on kiellettävä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää uusia aloitteita, jotka tähtäävät ydinaseiden määrän
vähentämiseen ja niiden synnyttämän uhan pienentämiseen. Yhtä kiireellistä on estää ydinaseiden leviäminen ja ryhtyä erityistoimiin, joilla taataan,
etteivät terroristit saa haltuunsa mitään joukkotuhoaseita.
Tässä raportissa esitellään ideoita ja suosituksia siitä, mitä kansain-
Y
24
aseidenriisunnan elvyttäminen
välinen yhteisö, joka mm. muodostuu kansallisista hallituksista ja kansalaisyhteiskunnasta, voi ja mitä sen pitää tehdä.
MIKSI JOUKKOTUHOASEILLA ON SUURI MERKITYS
Miksi emme keskustele pienaseista, jotka tällä hetkellä saavat aikaan eniten
uhreja? Tai napalm-, fosfori- ja rypälepommeista, jotka saattavat aiheuttaa
ylimääräistä kärsimystä tai joiden vaikutukset saattavat olla umpimähkäisiä?
Tämä ei ole joko/tai -kysymys. Komission tehtävä keskittyy joukkotuhoaseisiin. Se on tarpeeksi iso haaste. Toiset elimet käsittelevät muiden
aseiden ja sodankäyntimuotojen ongelmia.
Ydinaseiden, biologisten aseiden ja kemiallisten aseiden välillä on suuria
eroja käytön, vaikutusten, oikeudellisen säätelyn ja strategisen merkityksen
suhteen. Ylivoimaisimman uhan luovat edelleen ydinaseet. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä erot ovat niin merkittäviä, että he eivät halua puhua
näistä kolmesta asetyypistä yhteisellä nimellä joukkotuhoaseet. Peloteaseina ne kuitenkin kantavat samaa leimaa, minkä vuoksi on loogista
käsitellä niitä yhtenä ryhmänä.
On monia tärkeitä syitä siihen, miksi nykyistä maailmanlaajuisten neuvottelujen pysähdystilaa ei voida hyväksyä ja miksi valtioiden täytyy jälleen
keskittää huomionsa joukkotuhoaseisiin ja voimistaa ponnistelujaan aseidenriisunnan, asevalvonnan, aseiden leviämisen estämisen ja sopimusten
noudattamisen puolesta:
Kemian tutkimuksen ja teollisuuden kehitys sekä bioteknologian ja biotieteiden nopea laajeneminen luovat mahdollisuuksia tärkeille rauhanomaisille käyttötarkoituksille. Ne tekevät kuitenkin mahdolliseksi tuottaa kemiallisia aseita ja käyttää viruksia ja bakteereja aseina kauhistuttavilla tavoilla.
Yhdysvaltoja vastaan 11. syyskuuta 2001 tehdyt terrorihyökkäykset tekivät maailmalle kerralla selväksi, että terroristit saattavat käyttää ydinaseita, jos onnistuvat hankkimaan niitä.
Vuonna 1968 solmittu ydinsulkusopimus (Non-Proliferation Treaty, NPT),
joka antoi viidelle ensimmäiselle ydinasevaltiolle tunnustetun aseman,
sai laajaa kannatusta. Se ei kuitenkaan estänyt Intiaa, Israelia ja Pakistania muodostamasta ydinaseiden leviämisen toista vaihetta. Kolmannessa
vaiheessa Irak, Libya ja Pohjois-Korea rikkoivat sopimusta. Jos Iran ja
Pohjois-Korea eivät anna luotettavaa lupausta luopua ydinaseista, voi
syntyä painetta neljännelle leviämisvaiheelle.
25
26
kauhun aseet
Ydinsulkusopimuksen solmimisesta on kulunut 36 vuotta. Viisi sopimukseen liittynyttä ydinasevaltaa eivät ole täyttäneet velvoitettaan edetä aseidenriisuntaan neuvottelujen kautta. Tällä hetkellä on vaarana, että ydinaseiden kilpavarustelussa aloitetaan uusi aseiden modernisointivaihe.
Monet ydinaseettomat valtiot tuntevat itsensä petetyiksi, kun ydinasevallat ovat peräytyneet sitoumuksistaan, jotka ne tekivät vuonna 1995
saadakseen aikaan ydinsulkusopimuksen jatkamisen rajoittamattomaksi ajaksi.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ydinmateriaalivalvonta,
jonka tarkoitus on varmistaa, ettei rauhanomaisessa käytössä olevaa
ydinmateriaalia siirretä sotilaallisiin tarkoituksiin, osoittautui riittämättömäksi, kun Irakin ja Libyan sopimusrikkomukset jäivät havaitsematta.
Iran laiminlöi vuosien ajan velvollisuutensa ilmoittaa merkittävistä ydinohjelmistaan.
Yhä useampien valtioiden ja valtioista riippumattomien toimijoiden ulottuvilla on tieto-taitoa, jonka avulla ne pystyvät valmistamaan ydinaseita
ja biologisia ja kemiallisia aseita ja asekelpoisia materiaaleja kuten rikastettua uraania ja plutoniumia, muunneltuja viruksia ja kemikaalien esiasteita.
Biotieteiden nopea kehitys on johtanut myrkkyjen ja geneettisesti muunneltujen virusten ja muiden patogeenien valmistamisen edellyttämän tiedon ja asiantuntemuksen leviämiseen.
Maailmanlaajuisilta laittomilta markkinoilta on mahdollista hankkia
joukkotuhoaseiden valmistamiseen tarvittavaa asiantuntemusta, teknologiaa, materiaaleja ja piirustuksia. Tämä on erityinen uhka aktiivisen
maailmanlaajuisen terrorismin oloissa.
On odotettavissa, että hiilidioksidipäästöjä aiheuttamattoman ydinvoiman käyttö lisääntyy. Se lisää ydinpolttoaineen tuotantoa, kuljetusta ja
käyttöä. Tällöin kasvaa myös vaara, että rikastettua uraania ja plutoniumia siirtyy aseiden valmistukseen. Radioaktiivisia aineita ja ydinjätteitä,
joiden valvonta ei ole täysin turvattua, saattaa päätyä terroristien haltuun
ja ns. likaisten pommien raaka-aineeksi, jotka saastuttavat kohdealueita
radioaktiivisella aineella ja levittävät kauhua.
ASEIDENRIISUNTA TUULIAJOLLA
Yleisesti ajateltiin, että kylmän sodan loppuminen tekisi kansainvälisten
aseidenriisuntasopimusten solmimisen ja toimeenpanon helpommaksi.
aseidenriisunnan elvyttäminen
Monet myös uskoivat, että yleinen mielipide loisi painetta tähän suuntaan.
On kuitenkin käynyt päinvastoin. 1990-luvun alussa ja puolivälissä tapahtui lupaavaa edistymistä, kun solmittiin kemiallisten aseiden kieltosopimus
(Chemical Weapons Convention, CWC) ja jatkettiin ydinsulkusopimusta
määräämättömäksi ajaksi. Muut keskeisen tärkeät maailmanlaajuiset aseidenriisunta- ja asevalvontasopimukset joko jäivät ratifioimatta, kuten täydellinen ydinkoekieltosopimus (Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty,
CTBT), tai solmimatta, kuten asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimus (FMCT). Niin ikään Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä
asevalvonta- ja aseidenriisuntatoimissa on jouduttu pysähdyksiin, osittain
jopa taannuttu. Yhdysvallat sanoi yksipuolisesti irti ohjustentorjuntasopimuksen (Anti-Ballistic Missile (ABM)Treaty) voidakseen jatkaa
ohjuskilpensä rakentamista. START II – sopimus epäonnistui, samoin
START III – sopimuksen puitteet, josta presidentti Clinton ja presidentti
Jeltsin sopivat Helsingissä vuonna 1997.
Sopimuspohjaisen asevalvonnan ja aseidenriisunnan viimeaikaiset
epäonnistumiset voidaan liittää Yhdysvaltojen politiikan kaavaan, jota
joskus on kutsuttu ”selektiiviseksi monenkeskisyydeksi”. Se heijastaa
Yhdysvaltojen kasvavaa epäluuloa kansainvälisten instituutioiden ja välineiden tehokkuuteen. Tähän yhdistyy vahva halu toimia vapaasti siten, että
maalla säilyy ehdoton aseylivoima ja aseiden toimitusylivoima maailmassa.
Yhdysvallat on selvästikin vähemmän kiinnostunut globaalista lähestymistavasta ja sopimusten solmimisesta kuin se oli kylmän sodan aikana. Se
päätti Irakissa vuonna 2003 luottaa omaan kansalliseen tiedusteluunsa ja
jättää huomiotta kansainvälisen todentamisen tulokset, vaikka lopulta
nämä osoittautuivat tarkemmiksi. Vielä merkittävämpää on se, että Yhdysvallat on ollut omaksumassa kannan, jota voidaan kutsua ”ydinaseiden leviämisen vastustamiseksi” – eli politiikan, joka pitää yksipuolista voimankäyttöä pääasiallisena keinona käsitellä ydinase- tai muita joukkotuhoaseuhkia. Sodan käyttäminen joukkotuhoaseiden hävittämiseen Irakissa ja
Pohjois-Koreaa ja Irania koskevat viralliset lausunnot osoittavat Yhdysvaltojen vaativan oikeutta ryhtyä aseellisiin toimiin silloinkin kun siltä puuttuu YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus, jos se pitää tätä välttämättömänä kasvaviksi kokemiensa uhkien poistamiseksi.
Valtioiden valtava enemmistö torjuu Yhdysvaltojen ja kaikkien muiden
maiden vaatimukset tällaisesta laajasta voimankäytön oikeutuksesta. Valtioiden oikeus puolustaa itseään asein välitöntä uhkaa vastaan YK:n
peruskirjan 51 artiklan mukaisesti on tunnustettu. Yhteinen näkemys on
kuitenkin, kuten YK:n pääsihteerin asettama korkean tason uhkia, haasteita
27
28
kauhun aseet
ja muutosta käsittelevä paneeli (High-level Panel on Threats, Challenges
and Change) totesi vuonna 2004, että valtioilla on velvollisuus – ja siihen on
myös aikaa – kääntyä turvallisuusneuvoston puoleen pyytäen valtuutusta
asevoimien käyttöön, ellei uhka ole välitön. Komissio huomauttaa, että
tässä on olennainen ero Yhdysvaltain nykyisen hallituksen ”unilateralistiseksi” kutsutun lähestymistavan ja useimpien muiden maiden ”multilateralistisen” lähestymistavan välillä.
Valtioiden laaja enemmistö antaa yhä ensisijaisen tukensa sopimuspohjaiselle yhteistyölle ja siihen yhdistyvälle käytännön toiminnalle kansainvälisissä järjestöissä. Ne haluavat olla osallisina yhteisesti hallinnoiduissa
järjestelmissä, jotka koostuvat aseidenriisunta-, asevalvonta-, todentamis- ja
turvallisuuden rakentamissopimuksista sekä järjestöistä. Näiden pyrkimysten väheksymisen sijaan halutaan korjata järjestelmien heikkouksia ja kehittää ja vahvistaa niitä. Toiset valtiot eivät hyväksy sitä, että viisi valtiota (tai
useampi) jatkaa oikeuttaan omistaa ydinaseita tosiasiallisesti rajattoman
ajan. Ne vastustavat toimenpiteitä, joilla lisätään ydinasevaltioiden ja ydinaseettomien valtioiden välistä eriarvoisuutta. Kieltäytyessään itse rakentamasta ydinaseita ne haluavat kehityksen vievän kohti kaikkia koskevaa
ydinaseiden kieltoa.
TÄMÄN RAPORTIN TAVOITE JA TARKASTELUTAPA
Yhteistoiminta: Tämä raportti esittää kaikkien joukkotuhoaseiden kieltämistä. Se keskittyy siihen, millaisia tämänsuuntaiset lyhyen ja keskipitkän
aikavälin toimet voisivat olla ja millaisia niiden tulisi olla. Komission näkemyksen mukaan yksipuolisten, kahdenvälisten ja alueellisten toimien hyödyllisyydestä riippumatta kaikkien kansojen joukkotuhoaseita kohtaan
tuntema inho vaatii koko kansainvälisen yhteisön yhteistyölle ja tuelle
perustuvaa lähestymistapaa. Kaikkialla maailmassa on luotava tätä tukevat hallintajärjestelmät, jotka kutsuvat ja kehottavat valtioita liittymään
niihin. Tässä välttämättömiä välineitä ja foorumeja ovat sopimukset ja kansainväliset järjestöt, erityisesti Yhdistyneet kansakunnat.
Toive asevalvonnan ja aseidenriisunnan toteutumisesta pitkällä aikavälillä ei ole perusteeton tämän hetken vastakkaisesta kehityksestä huolimatta. Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä valtioiden ja
kansojen keskinäinen riippuvuus on kasvanut ennennäkemätöntä vauhtia.
Kauppa-, rahoitus- ja viestintäsuhteiden tiivistyminen tarjoaa keinoja kansainvälisen vaikuttamisen ja painostuksen harjoittamiseen voimankäyt-
aseidenriisunnan elvyttäminen
töön turvautumatta. On myönnettävä, että tällä on myös kielteinen puoli;
kun rajat tulevat huokoisemmiksi ja yhteydenpito helpommaksi, terroristien, rikollisten ja asetoimittajien elämä helpottuu. Näitä ongelmia YK:n
pääsihteeri on nimittänyt ”passittomiksi ongelmiksi”.
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välinen aika kesti vain 20 vuotta.
Nyt on kulunut 60 vuotta ilman suurvaltojen välistä suoraa aseellista yhteenottoa. YK:n rauhanturvatoimien ja rauhan rakentamisen merkitys vihollisuuksien estämisessä ja rauhan palauttamisessa konfliktialueille on aivan
keskeinen. Valtioiden välisten sotien määrä on laskenut lähes joka vuosi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Useimmat aseelliset konfl iktit
tapahtuvat nyt valtioiden sisällä. Vakavista loukkauksista huolimatta ihmisoikeuksia koskevien sääntöjen kokonaisuus muodostaa kaikkien kansojen
yhteiseksi kokeman arvojärjestelmän, syntymässä olevan globaalin etiikan.
Siitä huolimatta että ihmisten väliset ideologiset ja kansalliset erot eivät
koskaan katoa, ihmiskunnan laaja enemmistö näyttää tavoittelevan keskinäisen riippuvuuden lisääntymisen mukanaan tuomia etuja eikä ryhmity
sivilisaatioiden väistämättömän yhteentörmäyksen idean kannalle.
Komissio on vakuuttunut siitä, että globaalit ja alueelliset laitokset osoittautuvat välttämättömiksi lisääntyvän riippuvuuden hallinnoinnissa. Aivan
kuten monia valtioiden sisäisiä ongelmia ei voida ratkaista paikallisesti,
vaan ne edellyttävät kansallista tarkastelua, monia kansallisia ongelmia ei
voida ratkaista eristyksissä, vaan ne edellyttävät kansainvälistä lähestymistapaa. Tämä pätee niin sairauksien ehkäisyyn kuin ympäristöuhkiin ja
aivan varmasti myös joukkotuhoaseiden muodostamiin uhkiin. Tämän
järjestelmän yksittäisiltä, myös suurimmilta ja vahvimmilta, valtioilta vaatima pidättyvyys ja yhteistyö tuottavat korvauksena tuloksia, joita ei yksin
toimimalla voida saavuttaa.
Kolmeen suurimpaan haasteeseen vastaaminen: Tämä raportti keskittyy
kolmeen keskeiseen joukkotuhoaseiden nykyiselle turvallisuusympäristölle
asettamaan haasteeseen: nykyisiin asevarastoihin, mahdollisiin uusiin joukkotuhoaseita omistaviin valtioihin ja mahdollisiin valtioista riippumattomiin joukkotuhoaseiden hallussapitäjiin.
Nykyisten joukkotuhoasevarastojen haaste. Suurvaltojen välillä vallitsee
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen edelleen poliittisen ja sotilaallisen jännityksen lientyminen. Vaikka sotilasmenot ovat kasvaneet joissakin maissa,
erityisesti Yhdysvalloissa, monissa muissa maissa ne ovat supistuneet. Suurvaltojen välillä ei ole merkittäviä aluekiistoja, eikä kukaan odota sodan syttyvän niiden välille.
29
30
kauhun aseet
Tästä huolimatta suurvallat pitävät yllä tai modernisoivat strategista
voimankäyttövalmiuttaan. Kiina ja Venäjä suhtautuvat hyvin epäluuloisesti Yhdysvaltojen kehittelemään ohjuskilpeen, joka saattaisi vaikuttaa niiden ydinaseiden pelotekykyyn. Kaikki toimet ydinaseistuksen kasvattamisesta luopumiseksi ja aseiden määrän vähentämiseksi ovat olleet tervetulleita, mutta on huomattava, että ne ovat osittain olleet ainoastaan ylijäämien
purkamista.
Haaste, että uudet valtiot saattavat hankkia joukkotuhoaseita. Irak ja
Libya pakotettiin perääntymään tältä tieltä. Voimakkaisiin ponnistuksiin
on ryhdytty Pohjois-Korean taivuttamiseksi tekemään samoin, samoin
Iranin siihen suuntaan etenemisen pysäyttämiseksi. Juuri nämä tapaukset
ovat synnyttäneet pelon ydinsulkusopimuksen raukeamisesta. Kansainvälisen yhteisön on syytä olla huolissaan, mutta sen tulee arvioida ydinaseiden leviämisen riskiä tervejärkisesti. Ei maailmassa ole tungokseen asti valtioita, joilla on houkutus hankkia joukkotuhoaseita heti, kun siihen vain
tulee tilaisuus. Jotkut valtiot ovat jopa hävittäneet vapaaehtoisesti omistamansa ydinaseet. Vielä suurempi määrä valtioita on sitoutunut olemaan
hankkimatta ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita.
Näiden valtioiden toiminta johtuu useista seikoista: koettujen uhkien
puuttumisesta, teknisen valmiuden puuttumisesta, halusta olla mukana
maailmanlaajuisissa pyrkimyksissä vapauttaa maailma vastenmielisiksi
koetuista aseista. Aseidenriisuntaprosessin suurin haaste on senlaatuisen
globaalin ja alueellisen kehityksen edistäminen, joka saa valtiot tuntemaan
olonsa turvalliseksi ilman joukkotuhoaseita.
Haaste, että terroristit voivat saada haltuunsa joukkotuhoaseen. Aikaisemman kokemuksen mukaan valtioista riippumattomien toimijoiden näiden aseiden hankkimista kohtaan tuntema kiinnostus on ollut rajallista.
Tähän ei kuitenkaan voida enää luottaa. Joukkotuhoaseiden käyttö tapahtuisi tuolloin joko valtion sisällä tai rajan yli. Molemmissa tapauksissa terroristit tarvitsisivat jalansijaa jossakin maassa. Sen vuoksi on tärkeää, että
jokaisen valtion velvollisuuksiin kuuluu huolehtimia siitä, ettei sen aluetta
käytetä tällaisiin tarkoituksiin. Ulkopuolista apua on oltava saatavilla
tapauksissa, joissa rajat ovat huokoiset tai hallituksen arvovalta on heikko.
Laajaa kannatusta saavat monet toimenpiteet, kuten ydin- ja muiden vaarallisten materiaalien valvonnan parantaminen sekä poliisin, tiedustelupalvelun ja rahoituslaitosten välisen yhteistyön vahvistaminen. Niin ikään tarvitaan sellaista sisä- ja ulkopolitiikkaa, joka estää ihmisiä ajautumasta terrorismiin epätoivon tai nöyryytetyksi tulemisen vuoksi.
aseidenriisunnan elvyttäminen
Yhteistyö kansainvälisten asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten
vahvistamiseksi ja uusien välineiden kehittämiseksi on pitkään ollut
umpikujassa. Sen seurauksena turvattomuus on lisääntynyt ja varustelukilpaan on tuhlattu suunnattomia summia. Nyt tarvitaan tuoretta ajattelua ja
tuoreita arvioita siitä, mitä prosessin elvyttämiseksi voitaisiin ja pitäisi
tehdä. Tämä raportti pyrkii tarjoamaan joitakin tällaisia ideoita ja esittämään suosituksia. Komitean työtä niiden muotoilemiseksi ovat ohjanneet
monet keskeiset näkökohdat:
Tasapaino, puolueettomuus ja universaalisuus. Komission näkemyksen
mukaan joukkotuhoaseet ovat aina vaarallisia luonteensa vuoksi,
nimenomaan mutta ei ainoastaan vastuuttomasti toimivien hallitusten
tai terroristiryhmien hallussa. Komission tarkoituksena on ollut tehdä
tosiasioiden mukainen ja puolueeton analyysi ja siltä pohjalta asettaa
vastuu ratkaisujen etsimisestä kaikille asiaan kuuluville toimijoille.
Joukkotuhoaseiden vähentämisen ja hävittämisen on tapahduttava niiden
elinkaaren jokaista vaihetta koskevin toimenpitein, niiden kehittämisestä
ja käyttöön ottamisesta aina jätteiden käsittelyyn ja hävittämiseen asti.
Ydinaseiden kieltämisen on oltava päämäärä, jossa ei tunneta kompromisseja. Tämä päämäärä hyväksyttiin oikeudellisesti sitovaksi jo vuonna
1970 ydinsulkusopimuksen astuessa voimaan. Siitä ei voida perääntyä.
Tämä tulee pitää mielessä aseidenriisuntaprosessin jokaisessa askeleessa.
Monet ehdotukset, joista ei ole edetty konkreettisiin toimiin, ovat edelleen
erittäin ajankohtaisia. Tämä raportti tukee epäröimättä kaikkia tällaisia
rakentavina pitämiään ehdotuksia. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen aikaansaaminen kesti noin 20 vuotta ja ydinkoekieltosopimukseen
pääseminen neljä vuosikymmentä.
Jokaisen on annettava panoksensa. Joukkotuhoaseet eivät aseta haastetta
ainoastaan hallituksille ja kansainvälisille järjestöille. Haaste kuuluu
myös tiedeyhteisölle, kansalaisjärjestöille, kansalaisyhteiskunnalle, liikeelämälle, viestimille ja suurelle yleisölle. Niiden kaikkien täytyy saada
esittää ratkaisuehdotuksensa ja niitä tulee kannustaa tähän. Komissio
toivoo kaikkien keskustelevan raportissa esitetyistä suosituksista, esittävän
niistä kommentteja ja lopulta päätyvän edistämään näitä suosituksia.
31
toinen luku
Kauhun
tuhoaseet:
uhkia ja
vastauksia uhkiin
toinen luku
Kauhun aseet:
uhkia ja vastauksia uhkiin
li sadan vuoden ajan ihmiskunta on pyrkinyt saamaan kielletyiksi
aseet ja sodankäyntimenetelmät, jotka aiheuttavat umpimähkäisiä tai
erityisen julmia seurauksia, joukkomittaista tuhoa ja kauhua. Vuonna 1899
pidetty ensimmäinen Haagin rauhankonferenssi hyväksyi useita tähän tähtääviä määräyksiä. Ensimmäisessä maailmansodassa tapahtuneen kaasun
laajamittaisen käytön seurauksena valtiot sitoutuivat vuoden 1925 Geneven
pöytäkirjassa kemiallisten ja biologisten aseiden käytön kieltoon. Toisen
maailmansodan päätöshetkellä Hiroshima ja Nagasaki poltettiin ydinaseilla tuhkaksi. Siitä alkaen on ollut käynnissä maailmanlaajuisia pyrkimyksiä valvoa ydinaseiden määrää, estää niiden leviäminen, kieltää niiden
käyttö ja hävittää ne.
Y
RUUTU 1
JOUKKOTUHOASEIDEN (WMD) TAPPAVAT SEURAUKSET
Ydinaseiden tappava vaikutus perustuu kuumuuteen, paineaaltoihin,
säteilyyn ja radioaktiiviseen laskeumaan. Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetut pommit surmasivat arviolta 200.000 ihmistä, lähes yksinomaan siviilejä. Yhteen strategiseen sukellusveneeseen sijoitettujen ydinaseiden
räjähdysvoima on yhteensä moninkertainen verrattuna kaikkien toisessa
maailmansodassa pudotettujen pommien yhteenlaskettuun räjähdysvoimaan.
Biologiset ja toksiset aseet tappavat käyttämällä taudinaiheuttajia, jotka
hyökkäävät ihmisen soluihin ja elimiin. Laajamittaisen hyökkäyksen kohteena voi olla myös sato tai karja. Niistä osa on tarttuvia ja voi levitä nopeasti väestössä, osa taas, esimerkiksi pernaruttobakteeri ja risiini, sairastuttavat ja tappavat ainoastaan niille suoraan altistuvat. Toksiinit ovat biologisten organismien tuottamia myrkkyjä. Jotkin niistä kuten botuliini (botulinum
toxin) ovat tappavia jo mikroskooppisen pieninä määrinä.
34
uhkia ja vastauksia uhkiin
Kemialliset aseet tappavat tunkeutumalla hermojärjestelmään ja keuhkoihin tai vaikuttamalla hapenottokykyyn. Jotkin kemialliset aseet on suunniteltu lamauttamaan elimistö vakavien palovammojen ja rakkuloiden avulla.
Oireet voivat ilmetä välittömästi tai vasta jopa 12 tuntia hyökkäyksen jälkeen. Pysyvät yhdisteet voivat säilyä kohdeympäristössä jopa viikon ajan.
Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja, joka hyväksyttiin kuusi viikkoa
ennen näiden kahden Japanin kaupungin pommitusta, ei sisällä yhtään
nimenomaisesti joukkotuhoaseita käsittelevää artiklaa. 11 artikla valtuuttaa kuitenkin yleiskokouksen harkitsemaan ”aseistariisumista ja aseistuksen
säännöstelyä koskevia periaatteita” ja esittämään näitä periaatteita koskevia
suosituksia jäsenvaltioille tai turvallisuusneuvostolle tai molemmille. 26
artikla velvoittaa turvallisuusneuvoston ”laatimaan …varustelujen säännöstelemistä tarkoittavan järjestelmän aikaansaamista koskevia suunnitelmia Yhdistyneiden kansakuntien jäsenille esitettäviksi”.
Turvallisuusneuvosto ei ole tähän mennessä tehnyt päätöksiä aseistuksen
säännöstelemisestä, mutta kuten tässä raportissa kerrotaan, se on useasti
käsitellyt joukkotuhoaseita koskevia kysymyksiä. Yleiskokous on vuosien
kuluessa paneutunut voimakkaasti ”aseistariisumista ja aseistuksen säännöstelyä”, myös joukkotuhoaseita, koskeviin kysymyksiin.
YK:n ensimmäisen yleiskokouksen ensimmäinen päätöslauselma 24.
tammikuuta 1946 vaati valtioita luopumaan atomiaseista ja kaikista muista
joukkotuhoon johtavista aseista. Tätä päämäärää ei ole vieläkään saavutettu, mutta huomattavaa edistymistä merkitsevät varsinkin kolme suurta
monenkeskistä sopimusta (ks. ruutu 2). Näitä käsitellään yksityiskohtaisemmin seuraavissa luvuissa.
Nämä kolme sopimusta muodostavat perustan maailmanlaajuisille
pyrkimyksille vastata joukkotuhoaseiden asettamaan haasteeseen. Ne eivät
kuitenkaan ole ainoat käytettävissä olevat välineet. Niin joukkotuhoaseiden
synnyttämien uhkien kuin yksittäisten valtioiden ja valtioiden kollektiivisesti valitsemien reagointitapojen kirjo on laaja.
JOUKKOTUHOASEIDEN MUODOSTAMIEN UHKIEN LUONNE
Jotta joukkotuhoaseiden muodostamiin uhkiin voidaan vastata, on tärkeää
arvioida tarkasti näitä uhkia sekä ymmärtää valtioiden ja valtioista riippumattomien toimijoiden motiivit aseiden hankkimiseen. Ilman oikeaa diag-
35
36
kauhun aseet
noosia myös oikea hoito jää todennäköisesti löytymättä. Virheellinen arvio,
jonka mukaan Irakilla oli hallussaan joukkotuhoaseita, oli keskeinen esitetty perustelu satojentuhansien sotilaiden lähettämiselle miehittämään
Irakia vuonna 2003 – vain toteamaan, ettei aseita löytynyt.
RUUTU 2
KOLME KESKEISTÄ MAAILMANLAAJUISTA
JOUKKOTUHOASESOPIMUSTA
Ydinsulkusopimus (NPT)
Ydinsulkusopimuksen tavoitteena on ydinaseiden leviämisen estäminen,
kansainvälisen yhteistyön lisääminen ydinenergian rauhanomaisen käytön
kysymyksissä ja ydinaseriisunnan edistäminen. Se astui voimaan vuonna
1970. Vuonna 1995 sopimusta jatkettiin määräämättömäksi ajaksi. Sopimukseen on liittynyt 189 valtiota, mukaan lukien viisi ydinasevaltaa Iso-Britannia,
Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat. Intia, Israel ja Pakistan ovat jättäytyneet
sopimuksen ulkopuolelle, ja Pohjois-Korea on ilmoittanut irtisanovansa sen.
Ydinsulkusopimuksen piiriin kuuluu enemmän maita kuin minkään muun aserajoitus- tai aseidenriisuntasopimuksen piiriin. Se on myös ainoa ydinasevaltioiden monenkeskinen ydinaseriisuntatavoitteen edistämistä koskeva sitoumus.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus (BTWC)
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus on ensimmäinen monenkeskinen
aseidenriisuntasopimus, joka sisältää kokonaisen joukkotuhoaseryhmän kattavan hankkimis- ja hallussapitokiellon. Sen perustana on vuoden 1925
Geneven pöytäkirjaan sisältyvä näiden aseiden käytön kielto. Sopimus astui
voimaan vuonna 1975. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen ei
sisälly todentamismenettelyjä sopimuksen noudattamisen valvomiseksi.
Sopimukseen on liittynyt 155 valtiota.
Kemiallisten aseiden kieltosopimus (CWC)
Kemiallisten aseiden kieltosopimus kieltää kemiallisten aseiden kehittämisen, valmistuksen, varastoinnin, kuljetuksen ja käytön. Sopimus astui voimaan vuonna 1997. Siinä on 178 sopimuspuolta. Sopimuspuolten edellytetään ilmoittavan kaikista kemiallisiin aseisiin liittyvistä toimistaan, tuhoavan
mahdolliset asevarastonsa säädettyyn aikaan mennessä sekä poistavan käytöstä ja tuhoavan kaiken hallintoalueellaan olevan aseidentuotantokapasiteetin. Kuusi sopimuksessa mukana olevaa valtiota on ilmoittanut omistavansa
kemiallisia aseita. Tämä on ensimmäinen aseidenriisuntasopimus, joka edellyttää kokonaisen joukkotuhoaseryhmän tuhoamista yhteisesti sovelletun
maailmanlaajuisen valvonnan alaisuudessa. Sopimuksen toteutumista valvoo kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW.
uhkia ja vastauksia uhkiin
Uhkien arvioiminen ei ehkä ole helppoa. Yksi ilmeinen syy tähän on
joukkotuhoaseohjelmia usein koskeva salailu. Toinen syy on, että uhkia
saatetaan joko liioitella tai vähätellä sen mukaan, mikä sopii valtioiden väliseen sotilaalliseen ja poliittiseen peliin tai valtioiden sisäiseen poliittiseen
laskelmointiin. Kolmas syy on se, että hetkestä toiseen vaihteleva uhka ei
riipu ainoastaan mahdollisuudesta vaan myös halusta käyttää aseita. Erittäin vaikeasti arvioitavissa ovat uhat, joiden todennäköisyys on pieni, mutta
seuraukset laajat, kuten siinä tapauksessa, että terroristit hankkisivat ydinaseita.
Usein oletetaan, että havaittavissa olevat turvallisuusedut ovat valtioiden tärkein motiivi joukkotuhoaseiden hankkimiseen tai hallussapitoon.
On totta, että jos yhden valtion joukkotuhoaseohjelma koetaan uhkaksi
jossakin toisessa tai joissakin toisissa valtioissa, tämä vaikuttaa kiihdyttävästi joukkotuhoaseohjelmien laatimiseen. Tämä on ollut nähtävissä
siinä, miten muut valtiot seurasivat Yhdysvaltoja niiden liittyessä ydinasekerhoon vuoden 1945 jälkeen, Etelä-Aasiassa vuonna 1998 vastavuoroisesti
tehdyissä ydinkokeissa samoin kuin nykyisessä joukkotuhoaseita koskevassa kehityksessä Lähi-idässä.
Joillekin valtioille joukkotuhoaseet, erityisesti ydinaseet, voivat vaikuttaa keinolta tasapainottaa vastustajan tavanomaisten aseiden suunnatonta
ylivoimaa. Nato käytti pitkään tätä kauhun tasapainon oppia vastapainona
Neuvostoliiton ylivoimaisiksi koetuille tavanomaiselle asevoimille. Samaa
logiikkaa seuraa nyt Venäjä, joka väittää tarvitsevansa taktisia ydinaseitaan tasapainottamaan Naton tavanomaista asevoimia, jotka se kokee ylivoimaisiksi. Valtiot voivat myös pitää joukkotuhoaseita suojana mahdollista
tulevaa tai esiin nousevaa turvallisuusuhkaa vastaan.
Turvallisuus ei kuitenkaan ole valtioiden ainoa motiivi joukkotuhoaseiden hankkimiseksi. Näiden aseiden voidaan myös uskoa takaavan valtiolle
aseman tai arvovaltaa. Joskus joukkotuhoaseiden tavoittelu on reagointia
sisäpoliittiseen tai hallituksen sisältä tai erikoistuneiden aselaboratorioiden
taholta tulevaan painostukseen.
Vaikka mahdollisten motiivien luettelo on pitkä, joukkotuhoaseita hankkineiden valtioiden luettelo on onneksi jäänyt lyhyemmäksi kuin joskus
pelättiin. Yksi syy tähän on epäilemättä se, että varsinkin ydinaseet ovat
yhä valtioiden ulottumattomissa, vaikka joukkotuhoaseiden kehittämisen
ja käytön tekninen valmius leviääkin. Toinen selitys on se, että useimmat
valtiot ovat tulleet siihen tulokseen, että joukkotuhoaseet ovat paitsi liian
kauhistuttavia myös tarpeettomia niiden omien turvallisuusetujen tyydyttämisessä.
37
38
kauhun aseet
Joukkotuhoaseiden olemassaolo muodostaa kuitenkin jo sinällään riskin
ja mahdollisen hengenvaarallisen uhan riippumatta siitä, keiden hallussa ne
ovat. Aikomukset, kuten hallituksetkin, vaihtuvat ajan kuluessa.
Komissio jakaa kunkin kolmen joukkotuhoasetyypin muodostamat uhat
kolmeen ryhmään:
olemassa olevien aseiden luomat uhat
aseiden muihin valtioihin leviämisestä aiheutuvat uhat
terroristien mahdollisesta aseiden hankkimisesta tai käyttämisestä aiheutuvat uhat.
Ydinaseiden luomat uhat
Nykyiset aseet
Kylmän sodan jälkeen tapahtuneesta vähentymisestä huolimatta aktiivisessa käytössä (sijoitettuina) on yhä noin 12.000 ydinasetta. Näistä yli 90
prosenttia kuuluu Yhdysvalloille tai Venäjälle (ks. kuvio1).
Käyttöön otettujen ja käyttöön asentamattomien ydinaseiden yhteismääräksi arvioidaan noin 27.0001. Näiden aseiden (samoin kuin varastoi-
KUVIO 1
KÄYTTÖÖN OTETUT YDINASEET
6.000
5.000
4.000
3.000
2.000
1.000
0
n
Ve
äjä
Yh
s
dy
va
lla
t
Ra
ns
ka
Isr
ae
l
I so
-
it
Br
an
ni a
Ki
ina
k
Pa
ist
an
In
ti a
Lähde: SIPRI:n vuosikirja 2006. Käyttöön otetut aseet ovat yksiköille toimitettuja tai käyttökuntoon
asennettuja aseita. Käyttöön asentamattomilla aseilla tarkoitetaan varastossa, huollossa tai muuten
operatiivisesta käytöstä poistettuja aseita, joita ei kuitenkaan ole purettu.
1. SIPRI:n vuosikirja 2006, Liite 13a, s. 639–668. SIPRI:n Intiaa, Israelia ja Pakistania koskevat luvut perustuvat arvioihin näiden valtioiden sotilaallisiin ohjelmiinsa ohjaaman asekelpoisen plutoniumin tai korkeasti rikastetun uraanin määristä. Niiden ydinarsenaaleista
uskotaan vain osan olevan käytössä.
uhkia ja vastauksia uhkiin
dun ydinasekelpoisen materiaalin) määrän epätarkkuus kuvastaa nykyisiä
ydinasearsenaaleja koskevien julkaistujen tietojen satunnaisuutta.
Läpinäkyvyyden puutteellisuudesta on monia seurauksia. Se tekee mm.
aseidenriisuntatavoitteen saavuttamisessa tapahtuneen edistymisen mittaamisen ja selontekovelvollisuuden tarkistamisen vaikeaksi.
Viidellä ydinsulkusopimukseen liittyneellä valtiolla on ydinaseita: IsoBritannialla, Kiinalla, Ranskalla, Venäjällä ja Yhdysvalloilla. Kaksi
sopimuksen ulkopuolella olevaa maata, Intia ja Pakistan, ovat tehneet
ydinkoeräjäytyksiä ja ilmoittaneet omistavansa ydinaseita. Niin ikään
sopimuksen ulkopuolella olevalla Israelilla uskotaan yleisesti olevan ydinaseita, joidenkin arvioiden mukaan jopa satoja. Se ei ole kuitenkaan virallisesti myöntänyt omistavansa näitä aseita. Pohjois-Korea on ilmoittanut
omistavansa ydinaseita. Arviot mahdollisesta määrästä ja laukaisuvalmiudesta vaihtelevat.
RUUTU 3
INTIA – PAKISTAN
Intia teki omien sanojensa mukaisesti ”rauhanomaisen ydinlaitteen” räjäytyksen
vuonna 1974. Toukokuussa 1998 se ilmoitti viidestä uudesta ydinkokeesta ja
julisti omistavansa ydinaseita. Samassa kuussa Pakistan teki ilmoituksen kuudesta ydinkokeesta. Kumpikaan maa ei ole kuitenkaan antanut juurikaan yksityiskohtaista tietoa aseiden malleista tai pitoisuuksista eikä hallussaan olevan
ydinmateriaalin määrästä. Useimpien epävirallisten arvioiden mukaan kummallakin on noin 50 ydinasetta. Kumpikin maa on todennut, että aseiden tarkoitus
on toimia pelotteena. Intia on ilmoittanut, että se ei käytä ydinasetta ensimmäisenä. Pakistan ei ole tehnyt tällaista ilmoitusta. Sekä Intia että Pakistan tukevat
monenkeskisen ydinkelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimuksen
solmimista, mutta ainoastaan Pakistan haluaa kiellon koskevan myös jo tuotettua
materiaalia. Kumpikin maa noudattaa ydinkoemoratoriota. Ne eivät ole kuitenkaan allekirjoittaneet täydellistä ydinkoekieltosopimusta. Pakistanilainen ydinainetutkija A. Q. Khan on ollut keskeinen hahmo kansainvälisessä toimitusverkostossa, joka on harjoittanut sekä ydinteknologian ja -laitteiden tuontia että vientiä.
Nykyisten ydinaseiden luomat uhat liittyvät ensi sijassa niiden tarkoituksellisen käytön riskeihin. Ydinasevaltioiden korkea-arvoiset edustajat ovat
hiljattain viitanneet tarkasti kaksiselitteisesti ilmaistuna valmiuteen todella
käyttää ydinaseita. Lisävaaroja saattavat aiheuttaa onnettomuudet, virhelaskelmat, tiedusteluvirheet, varkaustapaukset tai toimivallan ylittävä
39
40
kauhun aseet
käyttö. Uhkaa saattaa aiheuttaa myös arkaluontoisen tuotesuunnittelutiedon laiton luovutus tai varkaus. Komission tietojen mukaan ydinaseita ei
ole koskaan varastettu eikä luovutettu valtioiden varastoista.
Leviäminen
YK:n turvallisuusneuvosto antoi 31.1.1992 ensimmäisen huippukokouksensa tuloksena puheenjohtajan julkilausuman, jonka mukaan ”kaikkien
joukkotuhoaseiden leviäminen muodostaa uhan kansainväliselle rauhalle
ja turvallisuudelle”. Ydinaseiden maailmanlaajuinen leviäminen aiheuttaa
todellakin hyvin monenlaisia uhkia alueelliselle ja koko maailman turvallisuudelle. Uhkat moninkertaistuvat, kun useammat valtiot hankkivat näitä
aseita.
Suurin vaara on se, että aseiden levitessä myös niiden käytön riski lisääntyy. Ydinsulkusopimuksen johdannossa todetaankin, että ”ydinaseiden leviäminen kasvattaisi vakavasti ydinsodan riskiä”. Tämä sanoma toistuu
muissa monenkeskisissä sopimuksissa. Uuden ydinaseohjelman esilletulolla
voisi olla dominovaikutus, joka synnyttää pelkoa ja hätäännystä ja saattaa
johtaa joukkotuhoaseita sisältäviin vastatoimiin naapurimaissa.
Pelkkä epäily tällaisista hankkeista voi laukaista vakavia toimia. Tästä
ovat esimerkkeinä Irakin miehitys ja Iraniin kohdistettu painostus, jolla sitä
taivutetaan luopumaan uraanin rikastamisesta.
Asepiirustukset ja niihin liittyvä teknologia voivat myös siirtyä maasta
toiseen, joko suoraan hallitukselta toiselle tai salaisten toimitusverkostojen
kautta. Tunnetuin tapaus on pakistanilainen tutkija A. Q. Khan, joka oli
RUUTU 4
KOREAN NIEMIMAA
Pohjois-Korea on ilmoittanut omistavansa ydinaseita, mutta se ei ole esittänyt näyttöä väitteensä tueksi. Se on rikkonut ydinsulkusopimusta ja ilmoittanut kahdesti irtisanovansa sopimuksen. Se pitää toiminnassa ydinpolttoainekiertoa, joka koostuu luonnollista uraania käyttävästä 5 megawatin tutkimusreaktorista, plutoniumia tuottavasta jälleenkäsittelylaitoksesta sekä useista
uraaninkäsittely- ja polttoaineenvalmistuslaitoksista. Yhdysvallat on väittänyt, että Pohjois-Korealla on myös uraaninrikastusvalmius. Elokuussa 2005
Pakistanin presidentti Musharaff ilmoitti A. Q. Khanin verkoston toimittaneen
Pohjois-Korealle sentrifugilaitteita ja niiden piirustuksia, mutta on edelleen
epäselvää, kuinka laaja sen rikastusvalmius on. Pohjois-Korea ei ole allekirjoittanut täydellistä ydinkoekieltosopimusta.
uhkia ja vastauksia uhkiin
RUUTU 5
LÄHI-IDÄN JOUKKOTUHOASEUHKAT
Ydinaseet. Useimpien epävirallisten arvioiden mukaan Israel omistaa satoihin
nousevan ydinasearsenaalin, ehkä suuremman kuin Iso-Britannia. Israelilla
uskotaan yleisesti olevan sekä fissio- että fuusiopommeja. Sillä on plutoniumintuotantoreaktori ilman turvatakuita ja kyky uraanin jälleenkäsittelyyn sekä
mahdollisesti jonkinlainen kyky uraanin rikastamiseen, kuten myös joitakin
muita uraaninkäsittelylaitoksia. Se on alueen ainoa ydinsulkusopimuksen
ulkopuolella oleva valtio. Yhdenkään toisen alueen valtion ei ole kerrottu omistavan ydinaseita, vaikka Yhdysvallat yhdessä eräiden muiden maiden kanssa
on esittänyt, että Iranilla on ohjelma tällaisten aseiden kehittämiseksi, vaikkakin
ohjelma on vielä polttoaineketjun tuotannon ensi vaiheissa. Iran hankki uraaninrikastusteknologiaa pakistanilaisen A. Q. Khanin toimitusverkostolta. Sillä
on rakenteilla uraaninrikastuslaitos siihen liittyvine laitteineen samoin kuin 40
megawatin raskasvesireaktori. Irakilla oli monta vuotta laaja hanke ydinaseiden hankkimiseksi. Israel hyökkäsi Irakin Osirak-reaktoriin vuonna 1981 ja
YK-koalitio hyökkäsi useisiin ydinvoimalaitteisiin vuonna 1991. Loput ydinasevalmiudesta tuhottiin myöhemmin IAEA:n valvonnassa. Irak ei ole allekirjoittanut täydellistä ydinkoekieltosopimusta. Sitä eivät ole allekirjoittaneet myöskään Syyria eikä Saudi-Arabia. Kummallakaan maalla ei ole omaa ydinaseohjelman edellyttämää infrastruktuuria. Egypti, Iran ja Israel ovat allekirjoittaneet
täydellisen ydinkoekieltosopimuksen, mutta eivät ole ratifioineet sitä.
Biologiset ja kemialliset aseet. On esitetty väitteitä sekä biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen osapuolten että niiden ulkopuolella olevien valtioiden toimista, jotka rikkovat sopimuksia. Israel ei ole allekirjoittanut biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimusta. Se on allekirjoittanut kemiallisten aseiden kieltosopimuksen, mutta ei
ole ratifioinut sitä. Iran ja Saudi-Arabia ovat liittyneet kemiallisten aseiden
kieltosopimukseen. Egypti, Irak ja Syyria eivät ole allekirjoittaneet kemiallisten aseiden kieltosopimusta. Irakin kemiallisten aseiden tuotantokyky on
tuhottu. Egypti ja Syyria ovat allekirjoittaneet biologisten ja toksiiniaseiden
kieltosopimuksen, mutta eivät ole ratifioineet sitä. Iran, Irak ja Saudi-Arabia
ovat liittyneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen. Irakin tiedossa
ollut biologisten aseiden hanke tuhottiin.
Laukaisujärjestelmät. Israelilla on niin kooltaan kuin iskukyvyltäänkin merkittävä sekä hyökkäyksellinen että puolustuksellinen ohjusohjelma. Sillä on
myös pitkän kantaman sotilaslentokoneita, jotka kykenevät kuljettamaan
joukkotuhoaseita, kuten monella muulla Lähi-idän maalla. Iran kehittää sarjaa
ohjuksia, joiden kantama on yli 1.000 kilometriä. Egyptillä ja Syyrialla on lyhyen
matkan ohjuksia. Saudi-Arabian on sanottu hankkineen noin 50 keskimatkan ohjusta (CSS-2) Kiinasta 1980-luvun lopulla.
41
42
kauhun aseet
kahden laittoman toimitusverkoston keskushahmo. Verkostoista toinen toimitti arkaluontoista teknologiaa Pakistaniin ja toinen siirsi sitä Pakistanista
Iraniin, Libyaan, Pohjois-Koreaan ja mahdollisesti muuallekin. Tällainen
toiminta olisi tuskin ollut mahdollista Pakistanin hallituksen tietämättä.
Edellä kuvatut uhat ja riskit liittyvät joukkotuhoaseiden maantieteelliseen – ”horisontaaliseen” -leviämiseen. Toinen ryhmä riskejä syntyy vertikaalisesta leviämisestä, jolla viitataan nykyisen ydinasekapasiteetin jalostamiseen tai laajentamiseen. Jatkuva kilpailu yhä parempien aseiden valmistamiseksi synnyttää uusia epäluuloja sotilaallisista aikeista ja sotilaallisesta
kyvystä. Tällaisessa ilmapiirissä yhden valtion harkittuna turvallisuuden
parantamisena pitämä toimi saattaa toisesta vaikuttaa pahaenteiseltä.
Viime vuosina on syntynyt suurta erimielisyyttä Yhdysvaltojen vaatimuksista kehittää pienikokoisia ydinaseita ja bunkkerintuhoajia, koska tällaiset
aloitteet voisivat todennäköisesti alentaa ydinaseiden käyttämisen kynnystä.
Terrorismi
Ydinaseiden kehittämisestä tai hankkimisesta kiinnostuneiden terroristien
kannalta suurin vaikeus on hankkia asekelpoista ydinmateriaalia. Pakistanilaisten ydintutkijoiden on raportoitu tavanneen al-Qaidan jäseniä, mutta
terroristien ei tiedetä hankkineen ydinmateriaalia nykyisistä varastoista.
Terroristiryhmät eivät todennäköisesti tällä hetkellä kykene kehittämään
ja hallinnoimaan sitä vaativaa infrastruktuuria, joka olisi edellytyksenä
asekelpoisen rikastetun uraanin tai plutoniumin tuottamiselle. Ne saattaisivat kuitenkin onnistua varastamaan ydinaseita tai ydinasemateriaalia joko
varastoista tai kuljetusten aikana. Kansainvälisen atomienergiajärjestön
IAEA:n vuodesta 1995 alkaen ylläpitämän laittoman kaupan tietokannan
mukaan joulukuuhun 2004 mennessä on tapahtunut 662 varkaustapausta,
joista 18:ssa oli kyse korkeasti rikastetusta uraanista tai plutoniumista.
Muutamissa tapauksissa määrä nousi useisiin kiloihin.
Yhdysvaltojen yhteistyöpohjaisen uhkia vähentävän toimintaohjelman
(Cooperative Threat Reduction Programme) sisältö on suurelta osin suunniteltu vahvistamaan Venäjän ydinaselaitosten ja asekelpoisen ydinmateriaalin fyysistä turvallisuutta ja pienentämään riskiä, että alan tutkijat tarjoavat erikoisasiantuntemustaan terroristeille.
Terroristit voivat myös iskeä ydinlaitteiden tai ydinmateriaalin kuljetuksiin. Tämä on vakava ongelma ja edellyttää korkealaatuisia fyysisen turvallisuuden standardeja. Näitä käsitellään seuraavassa luvussa.
Terroristit voisivat ajaa päämääriään myös käyttämällä ns. likaista pommia, joka on radioaktiivisten aineiden levittämiseen suunniteltu laite. Ter-
uhkia ja vastauksia uhkiin
roristiryhmä voisi saada haltuunsa tällaista materiaalia ydinjätteestä tai
sairaalassa tai teollisuudessa käytetyistä radioaktiivisista materiaaleista.
Tällaisia aseita ei yleensä lasketa joukkotuhoaseisiin, koska ne eivät todennäköisesti vaadi yhtä paljon uhreja. Niiden valmistus on kuitenkin helpompaa, ja ne voivat aiheuttaa kauhua ja kaaosta erityisesti suurkaupunkien
keskustassa räjäytettyinä.
Biologisten aseiden muodostamat uhat
Nykyiset aseet
Yksikään valtio ei myönnä omistavansa biologisia aseita eikä ylläpitävänsä
tällaisten aseiden kehitysohjelmia. ”Biologisia aseita hallussaan pitävien
valtioiden kerhoon” liittyminen ei lisäisi minkään maan arvovaltaa, mikä
osoittaa, että niihin jatkuvasti liittyy kansainvälinen stigma ja että ne on
tosiasiallisesti sopimuksella kielletty.
Erityisen ongelman muodostaa biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen valtioille antama oikeus omistaa biologisia myrkkyjä ja toksiineja ennakkotorjunta-, suojelu- ja muissa rauhanomaisissa tarkoituksissa. Todentamismenettelyjen puuttumisen vuoksi tämä määräys, jota
jotkut ovat kutsuneet sopimuksen porsaanreiäksi, vaikeuttaa kansainvälisen yhteisön vakuuttumista siitä, ettei jonkin maan puolustukselliseksi
ilmoitetulla ohjelmalla ole sotilaallisia hyökkäystarkoituksia.
Venäjä ja Yhdysvallat, joilla aikanaan oli laajimmat biologisen
sodankäynnin ohjelmat, mainitaan usein valtiona, jotka ovat säilyttäneet
erilaisia aseisiin liityviä kykyjä. Niiden ohella mainitaan muutamat Lähiidän ja Itä-Aasian maat. Biologisten aseiden potentiaalinen maailmanlaajuinen uhka ei kuitenkaan rajoitu niihin maihin, joilla on joskus ollut sellaisten aseiden kehityshankkeita.
Toinen ongelma on se, että biologisten aineiden tutkimus- ja tuotantolaitokset ovat vaikeammin paljastettavissa ja helpommin salattavissa kuin
ydinaseisiin asekelpoista ainetta valmistavat laitokset. Paljastamisen
vaikeus lisää riskiä, että jostakin löytyy yllättäen uutta biologisten aseiden
tuotantovalmiutta.
Uusien aseiden mahdollisuus on vielä suurempi huolenaihe kuin huoli
nykyisistä biologisista aseista. Tutkimuksissa varoitetaan siitä, että geeniteknologian avulla on mahdollista valmistaa aineita biologista sodankäyntiä
varten. Niin ikään on varoitettu mahdollisuudesta kehittää aseiksi bioregulaattoreiksi kutsuttuja biokemiallisia yhdisteitä, jotka kontrolloivat ihmisen
perustoimintoja ajattelusta toimintaan asti.
43
44
kauhun aseet
Leviäminen
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus velvoittaa osapuolen sitoutumaan ”siihen, ettei se luovuta kenellekään, välittömästi tai välillisesti, tai
millään tavalla avusta, rohkaise tai taivuta mitään valtiota, valtioryhmää
tai kansainvälistä järjestöä” (III artikla) valmistamaan biologisia aineita
käytettäväksi aseina. Viennin valvonta ei valitettavasti kuitenkaan riitä
estämään biologisten aseiden leviämistä. Sopimukseen liittyneessä Irakissa
vuoden 1991 sodan jälkeen paljastunut laaja asehanke perustui suurelta
osin maahan tuotuihin biologisiin aineisiin ja kasvatettavaan materiaaliin.
Sen lisäksi, että vaarallisia biologisia aineita kulkeutuu maasta toiseen ilman
ihmisen apuakin, niitä myös esiintyy luonnossa kaikkialla maailmassa.
Kun biologisten organismien tieteellinen, tekninen ja teollinen käyttö
lisääntyy kaikkialla maailmassa, valtiot tulevat yhä kykenevämmiksi tuottamaan suuria määriä tappavia biologisia aineita, kehittämään uusia patogeenejä ja rakentamaan tehokkaita toimitusjärjestelmiä, mikäli ne niin
päättävät. Tähän liittyy huoli siitä, että jokin valtio päättäisi jakaa
valmiutensa biologisten aseiden käyttöön terroristiryhmän kanssa.
Terrorismi
Asiantuntijat ovat erimielisiä bioterrorismiuhan suuruudesta. Toisen ääripään
mukaan sitä voidaan jo nyt tai piakkoin verrata ydinaseuhkaan. Jotkut taas
suhtautuvat äärimmäisen epäilevästi näiden aseiden laajamittaisen käytön
mahdollisuuteen terroristien toimesta sen perusteella, että niiden hallinnointiin ja tehokkaaseen levittämiseen liittyy monia teknisiä vaikeuksia.
Ei-valtiolliset toimijat käyttivät Yhdysvalloissa biologisia aineita paikallisesti vuosina 1984, 2001, 2003 ja 2004. Osa tapauksista vaati jonkin verran uhreja. Myös muut maat ovat joutuneet bioterrorismiuhkausten kohteeksi. Yksikään tapaus ei ole vaatinut suurta määrää uhreja, mutta on edelleen vaara, että terroristit voivat lähivuosina käyttää biologisia tai
toksiiniaseita.
Se, että valtioista riippumattomat toimijat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa biologisten aseiden hankkimiseen, ei osoita niiden todella ylläpitävän
tällaisia hankkeita. Se ei myöskään todista, että ryhmillä olisi uskottavia
mahdollisuuksia käyttää näitä aseita laajamittaisesti. Japanilaisella Aum
Shinrikyo (Korkein totuus) –kultilla oli huomattavat tekniset ja taloudelliset resurssit (kertoman mukaan yli miljardin dollarin arvoiset). Silti se
epäonnistui aikeissaan ainakin kymmenen kertaa.
Terroristien aikaisemmat epäonnistumiset eivät ole kuitenkaan pitävä
peruste luottaa siihen, ettei bioterroristien iskuja voisi tapahtua tulevaisu-
uhkia ja vastauksia uhkiin
udessa. Bioterrorismin uhkaan on syytä varautua sekä kansallisia että kansainvälisiä ponnisteluja voimistamalla. Toimia ihmisten suojelemiseksi
tällaisilta tappavilta ja umpimähkäistä tuhoa tuottavilta aseilta on parannettava olennaisesti.
Kemiallisten aseiden muodostamat uhat
Nykyiset aseet
Historian aikana ylivoimaisesti eniten kemiallisia aseita ovat valmistaneet
Neuvostoliitto (yli 40.000 metristä tonnia) ja Yhdysvallat (30.000 metristä
tonnia) v. 1990 mennessä Neljä muuta valtiota on tehnyt ilmoituksen kemiallisten aseiden varastoista. Useat asiantuntijat ja hallitusten virkamiehet
ovat väittäneet, että joukko valtioita, joista osa on mukana kemiallisten
aseiden kieltosopimuksessa, pitää yllä salaisia kemiallisten aseiden ohjelmia.
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen mukaisen aseiden todennetun
hävittämisen hitaan prosessin jatkuessa nykyisten varastojen aiheuttama
uhka vähenee asteittain. Kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n raportin mukaan 28.2.2006 mennessä oli kuitenkin hävitetty ainoastaan
13.049 metristä tonnia kemiallisia aineita 71.373 metrisestä tonnista
ilmoitettuja varastoja. Yksittäisistä sotatarvikkeista ja säiliöistä on tuhottu
ainoastaan vähän yli neljäsosa ilmoitetuista varastoista.
Leviäminen
Useilla mailla on kyky valmistaa kemiallisia aseita, mutta harvoilla on siihen motivaatiota. Valtava enemmistö maista pitää näitä sodankäynnissä
hyödyltään kyseenalaisiksi osoittautuneita aseita vastenmielisinä. Kemiallisten aseiden valmistukseen tarvittavien hyödykkeiden ja teknologian kaksoiskäyttöluonteen vuoksi huoli on kuitenkin olemassa. Kaikki arviot niin
varastojen koosta kuin latenteista valmiuksista tuottaa aseita ovat jossain
määrin epävarmoja.
Terrorismi
Terroristit saattavat hankkia myrkyllisiä kemiallisia aineita teollisuuslaitoksiin, varastoihin tai kuljetuksiin tehdyissä hyökkäyksissä. Terroristiryhmät voivat myös valmistaa itse näitä aineita. Tunnetuin kemiallisen aseiden
käyttötapaus oli Korkein totuus (Aum Shinrikyo) –kultin Tokion maanalaiseen v. 1955 tekemä isku, jossa käytettiin sariini-hermokaasua. Iskussa
kuoli 12 ihmistä ja tuhansia joutui sairaalaan. Tässä pätee kuitenkin sama
kuin biologisessa terrorismissa: on paljon vaikeampaa levittää myrkyllisiä
45
46
kauhun aseet
aineita tehokkaasti suuren ihmismäärän tappamiseksi kuin hankkia tai valmistaa aseisiin käytettäviä aineita.
Terroristiryhmät saattavatkin suuren siviilihyökkäyksen sijasta päättää
iskeä kohteeseen, josta vapautuu ympäristöön vaarallisia kemikaaleja.
Helppoja maalitauluja olisivat siviiliteollisuuden laitokset, jotka käyttävät
tai valmistavat hyvin myrkyllisiä aineita.
PERINTEISIÄ TAPOJA REAGOIDA JOUKKOTUHOSASEIDEN
MUODOSTAMIIN UHKIIN
Koska joukkotuhoaseiden hankkimisen ja käyttämisen motiivit ja valmiudet ovat moninaisia, kansainvälinen yhteisö on kehittänyt, ja kehittää edelleen, erilaisia menetelmiä ja välineitä, joilla niiden uhkaan vastataan.
Komissio on samaa mieltä siitä, että uhkaan on reagoitava monia keinoja
käyttäen. Kaikki esitetyt vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole rakentavia
eivätkä hyväksyttävissä. Tällainen on esimerkiksi Yhdysvaltojen, Venäjän
ja aivan äskettäin Ranskan omaksuma kanta uhata ydiniskukostolla valtiota tai ryhmää, joka eräänä päivänä voisi käyttää kemiallisia aseita. Komissio ei myöskään hyväksy YK:n peruskirjan määräyksiä loukkaavien aseellisten interventioiden käynnistämistä.
Komissio tukee sen sijaan voimakkaasti sitä usein asevalvonta- ja aseidenriisuntaneuvotteluissa vähälle huomiolle jäänyttä näkökantaa, että
joukkotuhoaseiden vastustamisen keskeisin kelno on poliittinen. Se on
alueellisten ja globaalien rauhanomaisten suhteiden kehittäminen ja ylläpito.
Rauhaa edistämällä vältetään parhaiten joukkotuhoaseiden kuten yleensäkin aseiden hankkimista ja hallussapitoa. On selvää, että asevalvonta ja
aseidenriisunta edistävät yleensä rauhanomaisten suhteiden syntyä. On keskeisen tärkeää, että terrorismin vastaiseen toimintaan sisällytetään poliittinen ja sosiaalinen ulottuvuus täydentämään tiedustelua ja sotilaallista ja
poliisitoimintaa ennalta ehkäisevänä menettelynä.
Valtioiden vanhastaan harjoittamaan politiikkaan kuuluu laaja kirjo
joukkotuhoaseiden uhkien vähentämiseen tähtääviä aloitteita, jotka ulottuvat kansallisista kansainvälisiin.
Yksipuoliset toimet
Yksittäiset valtiot voivat käynnistää toimia joukkotuhoaseuhkan pienentämiseksi ilman vastavuoroisuutta. Useat esimerkit havainnollistavat sitä,
uhkia ja vastauksia uhkiin
miten tällaiset aloitteet ovat edistäneet myös kansainvälisiä pyrkimyksiä:
Etelä-Afrikan vuonna 1993 tekemä päätös luopua ydinaseohjelmastaan
oli historiallinen. Se osoitti, että oli mahdollista luopua ydinasearsenaalista; että valtio voi harkitusti tulla siihen tulokseen, että nämä aseet eivät
palvele sen todellisia turvallisuusetuja; ja että ydinaseohjelmasta luopuminen oli mahdollista toteuttaa siten, että kansainvälisesti todennettiin
näin todella tapahtuneen.
Valkovenäjä, Kazakstan ja Ukraina luopuivat fyysiseen hallintaansa tulleista entisen Neuvostoliiton ydinaseista Neuvostoliiton hajottua.
Argentiina, Brasilia, Etelä-Korea, Ruotsi ja monet muut maat päättivät
yksipuolisesti luopua erilaisista ydinteollisuuden ja ydintutkimuksen
hankkeista, jotka olisivat saattaneet johtaa ydinaseisiin, ja sitoutuivat
ydinaseettoman valtion statukseen.
Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat ovat jokainen yksipuolisesti rajoittaneet ydinvarastojaan eri tavoin. Vuosien 1991 ja 1992 presidenttien ydinaloitteiden tuloksena Yhdysvallat ja Venäjä rajoittivat yksipuolisesti ei-taktisten ydinaseiden hallussapitoa ja käyttöönottoa.
Yhdysvaltain presidentin yksipuolinen päätös luopua biologisista aseista
helpotti olennaisesti biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen
(BTWC) solmimista.
Niin tervetulleita kuin yksipuoliset toimet usein ovatkin, niillä on rajoituksensa. Joitakin niistä ei ole todennettu, niitä ei koske läpinäkyvyyden vaatimus eikä raportointivelvollisuus, ne on helppo perua eivätkä ne ole oikeudellisesti sitovia. Vanhentuneiden aseiden poistoa, samalla kun kehitetään
korvaavia aseita, ei voida pitää aseidenriisuntasitoumuksen täyttämisenä.
Kahdenkeskiset toimet
Valtioiden solmiessa omia etujaan palvelevia kahdenkeskisiä sopimuksia
niistä voi koitua hyötyä myös muille maille ja koko kansainväliselle yhteisölle. Kahdenkeskisten sopimusten noudattamisen takeena on usein kummankin osapuolen kyky reagoida suoraan mahdollisiin sopimusrikkomuksiin. Osapuolet tietävät, että jos toinen vetäytyy jostakin, toinen tekee
samoin. Sopimukset, jotka ovat avoinna maailmanlaajuiselle liittymiselle
toimivat hieman eri tavalla. Niissä yhden osapuolen sopimusrikkomus voi
johtaa koko kansainvälisen yhteisön eikä vain yksittäisen valtion reagointiin.
Erityisesti kylmän sodan aikana sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto
pitivät yhteisten etujensa mukaisena päästä sopimuksiin ydinaseidensa ja
47
48
kauhun aseet
ohjuskapasiteettinsa rajoittamisesta ja toimia muutenkin siten, että maailmanlaajuisen ydinsodan riski pieneni. Neuvostoliiton ja myöhemmin
Venäjän ja Yhdysvaltojen välisiä sopimuksia, jotka myös olivat koko maailman etujen mukaisia, ovat:
vuoden 1963 kuuma linja – sopimus;
sopimukset strategisten aseiden rajoittamisesta (SALT I vuodelta 1972 ja
SALT II vuodelta 1979) sekä niin ikään vuonna 1972 allekirjoitettu mannertenvälisiä torjuntaohjuksia koskeva ABM-sopimus;
vuoden 1987 keskimatkan (ns. euro-) ohjusten poistamista koskenut
sopimus (INF Treaty);
sopimukset strategisten aseiden vähentämisestä (START I – sopimus vuodelta 1991 ja START II – sopimus vuodelta 1993);
Helsingissä Clintonin ja Jeltsinin välisessä huippukokouksessa maaliskuussa 1997 saavutettu puitesopimus, joka asetti ehdot START III –sopimukselle ja selvensi keskeisiä ABM-sopimukseen sisältyviä rajoituksia
vuoden 2002 Moskovan sopimus (Strategic Offensive Reductions Treaty).
Aivan kuten kahdenväliset sopimukset voivat palvella laajempia kansainvälisiä turvallisuusetuja, niiden raukeaminen voi johtaa päinvastaisen lopputulokseen. Yhdysvallat vetäytyi yksipuolisesti ABM-sopimuksesta vuonna
2002. Kolme vuotta myöhemmin pitkään palvellut yhdysvaltalainen vanhempi virkamies todisti kongressissa, että yksi niistä syistä, joiden vuoksi
Kiina ”modernisoi ja laajensi ballistisia ohjusvoimiaan” oli ”ballististen
ohjusten torjuntajärjestelmien ohittaminen 2”. Tämän vetäytymisen seurauksena presidentti Putin ilmoitti, että START II –sopimus ei enää sido
Venäjää. Suunnitelmat vuoden 1997 START III –sopimuksen kehyksen toimeenpanemiseksi on haudattu, ja vuoden 1997 yhteinen kannanotto ABMsopimuksesta on nyt menettänyt merkityksensä.
Kahdenvälisiä sopimuksia ja yhteisiä kannanottoja on käytetty myös
Argentiinan ja Brasilian välillä (1990) ja Intian ja Pakistanin välillä (1988).
Argentiina ja Brasilia sopivat ydinvoiman rauhanomaisen käytön yhteistyöstä ja ydinaseiden luopumisesta. Intia ja Pakistan sitoutuivat olemaan
hyökkäämättä toistensa ydinlaitoksia vastaan. Helmikuussa 1999 ne myös
allekirjoittivat yhteisymmärrystä korostavan muistion (MOU) joukosta
luottamusta rakentavia toimia. Kumpikin maa jatkaa kuitenkin ponnistelujaan ydinaseiden ja niiden laukaisualustojen kehittelemiseksi ja saattamiseksi tuotantoon.
2. Puolustustiedostelupalvelun johtaja vara-amiraali Lowell E. Jacoby senaatissa 16.2.2005
uhkia ja vastauksia uhkiin
Useanväliset toimet
Useamman kuin kahden osapuolen toimia, jotka eivät kuitenkaan kata
alueen kaikkia valtioita tai koko kansainvälistä yhteisöä, voitaisiin kutsua
useammankeskisiksi . Nämä aloitteet liittyvät usein erityisiin kiistanaiheisiin tai vientivalvontajärjestelyihin.
Vuonna 2003 Libya ilmoitti luopuvansa kaikista joukkotuhoaseohjelmistaan. Vaikka Libya tekikin päätöksensä itse, sitä edelsivät pitkät neuvottelut etenkin Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Tätä voidaan pitää
onnistuneena esimerkkinä useammankeskisestä toiminnasta.
Etelä-Korea, Japani, Kiina, Pohjois-Korea, Venäjä ja Yhdysvallat ovat
käyneet kuudenvälisiä neuvotteluja, joiden tarkoitus on lopettaa PohjoisKorean ydinaseohjelma ja edistää rauhaa Korean niemimaalla. Tätä useammankeskistä prosessia kuvataan tarkemmin luvussa 3.
Ranska, Saksa ja Iso-Britannia ovat EU:n tuella toisaalta neuvotelleet
aktiivisesti Iranin kanssa pysyvistä huolenaiheista, joista keskeisin on Iranin
uraaninrikastusohjelma. Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, jotka eivät ole
suoraan olleet osallisina neuvotteluissa, ovat esittäneet ehdotuksia, joiden
takoituksena on ollut helpottaa ratkaisun löytämistä näissä kysymyksissä.
Myös tätä kysymystä tarkastellaan lähemmin luvussa 3.
Useammankeskisenä aloitteena voidaan pitää myös kahdeksan johtavan
teollisuusmaan G8–ryhmän joukkotuhoaseiden leviämistä vastaan suunnattua globaalia kumppanuus – ohjelmaa (Global Partnership against the
Spread of Weapons ond Materials of Mass Destruction). Se perustuu suhteellisen perinteisiin menetelmiin, joilla vähennetään joukkotuhoaseiden
leviämisen riskiä ja edistetään aseidenriisuntaa. Tämä ohjelma käynnistettiin vuonna 2002 G8-maiden (Iso-Britannian, Italian, Japanin, Kanadan,
Ranskan, Saksan, Venäjän ja Yhdysvaltojen) kokouksessa. Maat sitoutuivat
investoimaan hankkeeseen kollektiivisesti noin 20 mrd. USD kymmenen
vuoden aikana. Alkuvaiheessa se on keskittynyt Venäjään, jolle on annettu
teknistä apua, laitteita ja koulutusta joukkotuhoaseiden hävittämiseen.
Muut useammankeskiset toimet pyrkivät luomaan yhteisiä käsityksiä
joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen tarkoitetun vientivalvonnan
suunnittelusta ja toteutuksesta tiettyjen valtioryhmien kesken. Näihin kuuluvat ydinalan viejämaiden ryhmä, Australian ryhmä ja ohjusteknologian
vientivalvontajärjestely. Vientivalvontaa käsitellään luvussa 7.
49
50
kauhun aseet
Alueelliset toimet
Joukkotuhoaseuhkat ovat synnyttäneet myös alueellisia aloitteita.
Esimerkiksi Euroopan unionilla on useita aloitteita, joiden tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä joukkotuhoaseiden uhkan pienentämiseksi.
Vuonna 2003 se hyväksyi Eurooppalaisen strategian joukkotuhoaseiden
leviämistä vastaan. Sen yhtenä lähtökohtana on, että paras ratkaisu joukkotuhoaseiden leviämisen ongelmaan on saada valtiot vakuuttuneiksi näiden
aseiden tarpeettomuudesta. Keskeisenä periaatteena on sitoutuminen monenkeskiseen lähestymistapaan, jota on sovellettava myös viennin valvontaan. Keinovalikoimaan sisältyy muiden toimien epäonnistuttua mahdollinen pakotetoimien käyttö YK:n peruskirjan VII luvun mukaisesti, joka
antaa turvallisuusneuvostolle keskeisen aseman.
Muihin merkittäviin alueellisiin toimiin kuuluvat myös ydinaseettomien
vyöhykkeiden (NWFZ) perustaminen Latinalaiseen Amerikkaan, Eteläiselle
Tyynelle merelle, Afrikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Nämä yhdessä sulkevat
pois ydinaseiden sijoittamisen liki koko päiväntasaajan eteläpuoliselle
alueelle. Keski-Aasian ydinaseettoman vyöhykkeen perustaminen on käynnissä.
Valtioita, jotka sitoutuvat olemaan hankkimatta joukkotuhoaseita, kannustaa tieto siitä, että naapurimaillakaan ei ole niitä hallussaan. (Tämä tuli
selvästi näkyviin Tlatelolcon sopimuksessa, jossa säädettiin voimaantulon
ehdoksi yksittäisten valtioiden osalta, että kaikki Latinalaisen Amerikan ja
Karibian valtiot olivat ratifioineet sen.)
Täysin joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustaminen Lähi-itään on
jo pitkään saanut tukea kaikilta alueen valtioilta, vaikka konfl iktin jatkuminen on tehnyt sen mahdottomaksi. Lähi-idän joukkotuhoaseeton
vyöhyke saattaa lopulta auttaa kaikkia alueen valtioita tyydyttämään turvallisuustarpeensa. Yhden valtion luopuminen joukkotuhoaseista voidaan
saattaa riippuvaiseksi siitä, että tietty muiden valtioiden ryhmä (mukaan
lukien Israel ja Iran) tekevät samoin. Järjestelyn luotettavuutta lisännee
tietoisuus siitä, että mikä tahansa rikkomus voi johtaa koko sopimuksen
kaatumiseen. Kaikki osapuolet vaativat todennäköisesti sekä kansainvälistä
että jonkinlaista keskinäistä todentamista, ehkä myös jonkinlaisia ulkovaltojen takuita, jotta järjestelyistä saadaan vakaat ja luotettavat.
Seuraavassa luvussa komissio kehittää eteenpäin ajatusta, että joitakin
askelia kohti tällaisen vyöhykkeen luomista voitaisiin ottaa jo nyt osana
Lähi-idän rauhanprosessia.
uhkia ja vastauksia uhkiin
Globaalit toimet
Keskeisimpiä ja tärkeimpiä reagointitapoja joukkotuhoaseiden muodostamaan uhkaan ovat perinteiset maailmanlaajuiset sopimukset, joita on
kuvattu tämän raportin alussa: ydinsulkusopimus, biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus ja kemiallisten aseiden kieltosopimus.
Monien ihmisoikeuksia koskevien sopimusten ja Geneven sopimusten
tavoin nämä kolme asiakirjaa ovat tähän asti pisimmälle vietyjä kansainvälisen yhteisön toimia lainsäädännön aikaansaamiseksi. Ero lainsäädäntöön verrattuna on kuitenkin merkittävä: vaikka kansainvälisen yhteisön päämääränä on sopimusten sääntöjen universaali hyväksyminen ja
kunnioittaminen, niihin liittyminen on vapaaehtoista, niistä vetäytymistä
ei ole suljettu pois eikä määräysten toimeenpanoa ole taattu.
Kunkin sopimuksen osapuolena olevan valtion omaksumat velvollisuudet, jotka näistä sopimuksista seuraavat, eivät kuitenkaan ole suoraan
sidoksissa toisten osapuolten omaksumiin täysin samanlaisiin yksilöllisiin
velvollisuuksiin. Sopimusten tarkoituksena on suojella ja edistää osapuolten
yhteisiä etuja riippumatta siitä, sitoutuvatko kaikki valtiot sopimukseen ja
sen sääntöjen noudattamiseen. Yhden osapuolen rikkomus ei välttämättä
johda vastatoimiin toisten osapuolten puolelta. Esimerkiksi kemiallisten
aseiden kieltosopimuksen rikkominen ei velvoita muita valtioita reagoimaan.. Rikkomus saattaa kuitenkin heikentää muiden maiden uskollisuutta sopimusta kohtaan ja sille annettua poliittista tukea ja siten murentaa
sen tehokkuutta. Toisaalta sopimusrikkomus voi johtaa muiden maiden
kollektiiviseen reagointiin ja kannanottoon etujensa puolustamiseksi
Toinen esimerkki on ydinsulkusopimus. Siihen ei sisälly sopimusvaltioiden välistä vastavuoroisuutta. Se edellyttää kuitenkin kaikkia ydinaseettomia valtioita olemaan hankkimatta niitä sekä kaikkia osapuolia, etenkin
viittä ydinasevaltaa, sekä pyrkimään maailmanlaajuiseen ydinaseriisuntaan että helpottamaan ydinvoiman rauhanomaista käyttöä. Minkä tahansa
velvoitteen täyttämättä jättäminen saattaisi johtaa sopimuksesta vetäytymiseen, se voisi johtaa kollektiivisiin reaktioihin tai se voisi yksinkertaisesti
heikentää sidosta, joka pitää osapuolet mukana sopimuksessa. Se, että Irak,
Libya ja Iran noudattavat sopimusta, on tärkeää kaikille tämän hetken epävarmassa ilmapiirissä. Samoin ydinasevaltojen sitoutuneisuus on tärkeää.
Ne eivät saa luopua vuoden 1995 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa antamistaan sitoumuksista, joiden tarkoituksena oli turvata sopimuksen laajentuminen.. Tästä seuraa, että niiden on myös pidettävä kiinni vuoden 2000 tarkistuskonferenssissa sovitusta 13 askeleen politiikasta vuoden
1995 sopimusten toimeenpanemiseksi.
51
52
kauhun aseet
RUUTU 6
YHTEENVETO VUONNA 2000 SOVITUISTA
KOLMESTATOISTA KÄYTÄNNÖN ASKELEESTA KOHTI
YDINASERIISUNTAA
1. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen pikainen voimaansaattaminen.
2. Ydinkoemoratorio (ydinkokeista pidättyminen), kunnes täydellinen ydinkoekieltosopimus astuu voimaan.
3. Saatetaan viiden vuoden kuluessa päätökseen aseidenriisuntakonferenssin neuvottelut todennettavissa olevasta asekelpoisen hajoavan
materiaalin sopimuksesta.
4. Muodostetaan ydinaseriisuntaa koskeva alaelin aseidenriisuntakonferenssiin.
5. Ydinaseriisunnassa ja –valvonnassa sovelletaan peruuttamattomuuden
periaatetta.
6. Ydinasevaltiot ryhtyvät yksiselitteiseen ydinasearsenaaliensa tuhoamiseen.
7. START II –sopimuksen voimaansaattaminen; START III –prosessin loppuunsaattaminen; mannertenvälisten ohjusten torjuntajärjestelmiä rajoittavan ABM –sopimuksen pysyminen voimassa.
8. Kolmikanta-aloitteen loppuunsaattaminen ja toimeenpano
9. Ydinasevaltioiden eteneminen kohti ydinaseriisuntaa tavalla, joka edistää
kansainvälistä vakautta ja pohjautuu periaatteeseen, ettei kenenkään turvallisuus vähene
• yksipuoliset vähennykset
• lisääntyvä läpinäkyvyys
• taktisten ydinaseiden määrän vähentäminen edelleen
• laukaisuvalmiuden alentaminen
• ydinaseiden turvallisuuspoliittisen roolin vähentäminen
• kaikkien ydinasevaltioiden mahdollisimman pikaiset aseidenriisuntatoimet
10. Ydinasevaltioiden järjestelyt sotilaallisista tarkoituksista vapautuneen
asekelpoisen hajoavan materiaalin saattamiseksi IAEA:n valvontaan tai
muuten kansainvälisesti todennettavaksi.
11. Tehokkaan kansainvälisen valvonnan alainen yleinen ja täydellinen aseidenriisunta vahvistetaan lopulliseksi päämääräksi.
12. Ydinsulkusopimuksen tarkasteluprosessi vahvistetaan ja saatetaan
säännöllisen raportoinnin alaiseksi.
13. Ydinaseriisuntasopimusten noudattamisen todentamismenettelyä
parannetaan.
uhkia ja vastauksia uhkiin
Muita keskeisiä maailmanlaajuisia asiakirjoja, jotka on vielä vietävä
päätökseen tai saatettava voimaan, ovat:
Täydellinen ydinkoekieltosopimus (CTBT), jonka ovat (huhtikuuhun
2006 mennessä) ratifioineet 132 valtiota, mutta joka ei ole vielä astunut
voimaan.
Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimus (FMCT), jolla
on laaja kannatus, mutta jota ei ole vielä neuvoteltu
Sopimus, joka takaa, ettei ydinasetta käytetä ydinaseettomia valtioita
kohtaan (negatiiviset turvallisuustakuut)
Maailmanlaajuinen sopimus, joka kieltää avaruuden aseistamisen.
PERINTEISTEN REAGOINTITAPOJEN HEIKKOUKSIA
Perinteinen monenkeskinen lähestymistapa joukkotuhoaseiden uhkien ratkaisemiseksi, erityisesti riippuvuus maailmanlaajuisista sopimuksista, on
saanut osakseen arvostelua, josta osa on aiheellista, osa ei. On selvää, että
sopimuksen voimassaoloaikana voi tulla esiin ongelmia, joita ei ollut sopimusta laadittaessa. Sopimuksia ei kuitenkaan ole jäädytetty tiettyyn aikaan.
Tarkistuskonferenssien tehtävänä on tunnistaa uudet ongelmat ja etsiä niihin ratkaisuja. On mahdollista miettiä uusia järjestelyjä, muutoksia ja lisäsopimuksia, joilla ratkaistaan odottamattomat ongelmat ja säilytetään silti
sopimuksen pohjana ollut konsensus. Perinteisiin lähestymistapohin liittyy
kuitenkin useita heikkouksia. Niitä käsitellään seuraavassa.
Universaalisuuden puute
Koska sopimusjärjestelyjen voima on riippuvainen siitä, että sitä noudattavat kaikki tai miltei kaikki osapuolet, maailmanyhteisö on tehnyt ja sen
tulee edelleen tehdä lujasti töitä sen puolesta, että tämä päämäärä toteutuu
asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten osalta.
Ydinsulkusopimuksen tapauksessa viidelle ydinasevallalle annetut
vapaudet ja se, että Intia, Israel ja Pakistan ovat sopimuksen ulkopuolella,
muodostavat todellisen rajoituksen sen keskeisten päämäärien kannalta.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen ulkopuolelle jättäytyminen saattaa kuitenkin johtua enemmän jostakin muusta kuin siitä, että maat vastustaisivat sinänsä tavoitetta
hävittää nämä aseet. Toiset valtiot eivät ole pitäneet sopimuksiin liittymistä
kiireellisenä. Toiset valtiot, joista osalla saattaa olla kemiallisia ja/tai biolo-
53
54
kauhun aseet
gisia aseita, näyttävät yhdistävän mukaantulonsa siihen, miten pyrkimyksissä taivuttaa Israel liittymään ydinsulkusopimukseen edistytään.
Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen osalta oikeudellinen ydinräjäytyskielto ei ole toteutunut, koska Yhdysvallat ja joukko muita maita eivät
ole ratifioineet sopimusta, mikä on voimaantulon edellytys.
Myös joidenkin alueellisten järjestelyjen osalta on esiintynyt ongelmia
voimaantuloedellytysten täyttämisessä. Esimerkiksi Afrikan ydinaseettoman
vyöhykkeen perustamiseksi vuonna 1996 allekirjoitettu Pelindaban sopimus
ei ole vieläkään astunut voimaan ratifiointien liian vähäisen määrän vuoksi.
Sopimuksen irtisanominen
Useiden asevalvonta– ja aseidenriisuntasopimusten vakavana puutteena on
se, että ne antavat valtioille mahdollisuuden irtisanoa sopimus. Kaikki
kolme kansainvälistä joukkotuhoasesopimusta sisältävät lausekkeen, joka
sallii valtioiden irtisanoa sopimus merkittävän kansallisen edun niin vaatiessa. Irtisanomisen edellytyksenä on ennalta ilmoittaminen. (ks. ruutu 7.)
Tätä oikeutta on kritisoitu sen jälkeen kun Pohjois-Korea päätti irtisanoa
ydinsulkusopimuksen.
Komissio ei usko, että irtisanomismahdollisuuden poistaminen olisi
mahdollista tai toivottavaa ydinsulkusopimuksen tai muiden joukkotuhoaseiden kieltossopimusten osalta. Valtiot pitävät irtisanomismahdollisuutta
tekijänä, joka voi vaikuttaa niiden turvallisuuteen ja joka vaikuttaa suoraan
niiden suvereniteettiin. Ne eivät ehkä olisi liittyneet sopimukseen, ellei tätä
oikeutta olisi. Sen poistaminen voisi vaikuttaa kielteisesti uusien valtioiden
mukaantuloon.
Irtisanomisen vaikeuttaminen olisi kuitenkin kohtuullista. Monet
toivoisivat mahdollisuutta painostaa valtiota, joka näyttää olevan aikeissa
päättää joukkotuhoaseiden kieltoa koskevat sitoumuksensa. Saksa, Euroopan unioni ja muut toimijat ovat tehneet erilaisia ehdotuksia asiasta, muiden muassa:
Irtisanomisaikeesta tehdyn ilmoituksen saavuttua on järjestettävä erityinen kokous, johon sopimusvaltiot osallistuvat.
Tarkistuskonferenssi antaa tulkintalausuman menettelytavasta, jolla
irtisanoutuminen toteutetaan.
Säädetään, että sopimuksen irtisanova valtio menettää oikeutensa säilyttää tai käyttää teknologiaa tai tavaroita, jotka se on hankkinut ollessaan
mukana sopimuksessa.
uhkia ja vastauksia uhkiin
RUUTU 7
SOPIMUKSEN IRTISANOMINEN:
NOTIFIKAATIOVAATIMUKSET
(kursivointi lisätty)
Ydinsulkusopimus
10 artikla
1. Jokaisella osapuolella on kansallisen riippumattomuutensa perusteella
oikeus erota sopimuksesta, jos se katsoo, että poikkeukselliset, tämän
sopimuksen asiapiiriin liittyvät tapahtumat ovat vaarantaneet sen elintärkeät edut. Sen tulee ilmoittaa tällaisesta eroamisesta sopimuksen kaikille muille osapuolille sekä Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle kolme kuukautta etukäteen. Tällaisen ilmoituksen tulee sisältää selitys niistä poikkeuksellisista tapahtumista, joiden se katsoo
vaarantaneen elintärkeät etunsa.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus
13 artikla
(1) Tämä yleissopimus on voimassa rajoittamattoman ajan.
(2) Jokaisella tämän yleissopimuksen sopimusvaltiolla on oikeus kansallisen
itsemääräämisoikeutensa perusteella irtisanoa tämä yleissopimus, jos se
katsoo, että poikkeukselliset tapahtumat, jotka vaikuttavat tämän yleissopimuksen soveltamisalaan, ovat saattaneet tämän valtion tärkeimmät
edut vaaranalaisiksi. Sen on ilmoitettava irtisanomisestaan muille yleissopimuksen sopimusvaltioille ja Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle kolme kuukautta etukäteen. Ilmoituksen tulee sisältää
selvitys poikkeuksellisista tapahtumista, joiden sopimusvaltio katsoo
vaarantaneen tärkeimmät etunsa.
Kemiallisten aseiden kieltosopimus
XVI artikla
VOIMASSAOLOAIKA JA IRTISANO MINEN
2. Jokaisella sopimusvaltiolla on kansallisen itsemääräämisoikeutensa
perusteella oikeus irtisanoa yleissopimus, jos se katsoo, että yleissopimuksen soveltamisalaan liittyvät poikkeukselliset tapahtumat ovat vaarantaneet sen elintärkeitä etuja. Sopimusvaltion on ilmoitettava irtisanomisesta muille sopimusvaltioille, hallintoneuvostolle, tallettajalle ja
Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle 90 päivää etukäteen. Ilmoituksessa on oltava lausunto niistä poikkeuksellisista tapahtumista, joiden se katsoo vaarantaneen elintärkeät etunsa.
55
56
kauhun aseet
Riippumatta siitä, toteutuvatko nämä ehdotukset, irtisanomisen on aina
tultava turvallisuusneuvoston huomioon, aivan kuten näissä kolmessa joukkotuhoaseiden käyttöä kieltävässä monenvälisessä sopimuksessa säädetäänkin. Turvallisuusneuvosto voi sitten tutkia, muodostaako irtisanominen
uhkan rauhalle ja voi harkita, mihin vastatoimiin se ehkä haluaa ryhtyä.
Todentamisen riittämättömyys
Tämän raportin 8. luvussa komissio tähdentää, että kansainvälinen todentaminen on olennainen osa luotaessa luottamusta siihen, että asevalvonta- ja
aseidenriisuntasopimuksia noudatetaan. Todentaminen toimii keskeisenä
keinona sekä sopimusrikkomusten estämisessä että niiden paljastamisessa.
Vasta sen pohjalta voidaan määritellä, miten rikkomuksiin on reagoitava.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n turvatarkastukset paljastivat,
että Pohjois-Korea oli tehnyt harhaanjohtavia ilmoituksia hallussaan pitämänsä plutoniumin määrästä. Sen sijaan tarkastuksissa ei havaittu Irakin ja
Libyan kehittävän ydinasetta. Ne eivät myöskään tuoneet esiin Iranissa
tapahtuneita kaikkia ydinmateriaalivalvonnan velvoitteiden rikkomuksia.
Näiden kokemusten perusteella hallitukset ovat päätelleet. että perinteiset 1960-luvulla kehitetyt ja hyväksytyt todentamismenettelyt eivät pure
riittävästi. Niitä on vahvistettava niin, että ne täyttävät ydinaseiden leviämisen estämiseksi tehtävien järjestelyjen nykyvaatimukset.
Havaitsemismenetelmät ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosina.
IAEA hyväksyi vuonna 1997 parannetut turvavaatimukset, jotka tunnetaan lisäpöytäkirjan nimellä. 13.3.2006 mennessä lisäpöytäkirjat olivat
tulleet voimaan 75:ssä ydinsulkusopimukseen liittyneessä maassa. Vaikka
parantuneetkaan turvatakuut tuskin antavat sataprosenttista varmuutta
sopimuksen täyttämisestä – on harvoin mahdollista osoittaa, että jotakin ei
ole olemassa – ne merkitsevät harppausta eteenpäin. Niistä täytyy tulla
hyväksytty vähimmäisvaatimus kaikille ydinsulkusopimuksen nojalla
tehtäville tarkastuksille. Kansalliset seurantajärjestelmät voivat täydentää
kansainvälistä todentamista, mutta kuten kokemus on etenkin Irakin
tapauksessa osoittanut, sellaiset järjestelmät eivät ole yleislääke.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus ei sisällä vastaavia todentamisjärjestelyjä bio- aseiden osalta. Luottamusta rakentavat toimet ovat pelkästään
vapaaehtoisia. Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen sisältyviä hyvin yksityiskohtaisia todentamisjärjestelyjä on rajoittanut ainakin yhden valtion
kieltäytyminen laaja-alaisimmista tarkastuksista. Jos jokin valtio ei salli näitä
tärkeitä välineitä käytettävän, muutkin valtiot kieltäytyvät suostumasta niihin.
uhkia ja vastauksia uhkiin
Sopimuksen rikkominen
Keskeisten joukkotuhoaseiden kieltosopimusten sopimusvaltioiden valtava
enemmistö täyttää niiden mukaiset velvoitteensa, ja asevalvontajärjestelyt
edesauttavat merkittävästi vakauden ja luottamuksen ylläpitämistä. Neuvostoliiton ja myöhemmin Irakin vuosia havaitsematta jääneet biologisten
ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen rikkomukset verottivat kuitenkin
tämän sopimuksen uskottavuutta. Irakin, Libyan ja Pohjois-Korean ydinsulkusopimusrikkomukset johtivat sopimuksen tehokkuutta kohtaan tunnetun luottamuksen vakavaan vähenemiseen. Vaikka Iran on järkkymättä
kiistänyt tavoittelevansa ydinasetta, sen turvallisuusvelvoitteiden rikkomukset ovat myös herättäneet kysymyksiä maan pitkän aikavälin aikeista.
Samaan aikaan kun luottamus ydinsulkusopimuksen tehokkuuteen ydinaseiden horisontaalisen leviämisen rajoittamisessa on murentunut, sopimusta
kohtaan tunnettu luottamus on kadonnut. Tähän on ollut syynä se, että
ydinasevallat eivät ole täyttäneet sopimukseen sisältyviä aseidenriisuntavelvoitteitaan eivätkä ole kunnioittaneet ydinsulkusopimuksen vuosien 1995 ja
2000 tarkistuskonferensseissa tekemiään lisäsitoumuksia.
Pakotekeinojen puuttuminen
Valvonta ja todentaminen, joilla mahdolliset sopimusrikkomukset voidaan
todeta, ovat välineitä, joilla synnytetään luottamusta siihen, että valtiot
noudattavat sitoumuksiaan. Sen lisäksi, että erityistapaukset voidaan saattaa
YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn ja sen toimien kohteeksi, ei ole juurikaan institutionaalisia keinoja, jotka turvaisivat näiden sopimusten noudattamisen. (Sekä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n että kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n johtokunnat voivat kuitenkin harkita
rikkomuksiin vastaamista kieltäytymällä antamasta teknistä apua tai jäsenyyden jäädyttämisellä) On aiheellista todeta, että ei ole mitään keinoa
pakottaa ydinasevaltoja noudattamaan ydinsulkusopimuksen mukaisia
aseidenriisuntasitoumuksiaan. Ydinsulkusopimuksen noudattamista koskevien sitoumusten rikkominen johtaa myös samalla sopimuksen nauttiman tuen murenemiseen.
Myös useanvälisiin järjestelyihin (ydinalan viejämaiden ryhmä, Australian ryhmä, ohjusteknologian vientivalvontajärjestely ja Haagin käyttäytymissäännöstö) sisältyy merkittäviä puutteita. Ne eivät takaa, että vientivalvonnalla estettäisiin ydinaseiden leviäminen maailmalla. Nämä järjestelyt eivät kata kaikkia valtioita, mutta mukana olevien määrä on kasvussa.
Sopimusten toimeenpano estyy merkittävästi, jos kaikki arkaluontoisten
materiaalien toimittajat eivät ole niissä mukana.
57
58
kauhun aseet
UUSIA VASTAUKSIA KAUHUN ASEIDEN UHKIIN
Perinteisiin, yhteistyöhön perustuviin toimintatapoihin sisältyvät heikkoudet ja vaikeudet ovat mahdollisesti olleet omiaan synnyttämään joissakin
poliittisissa päättäjissä skeptisyyttä ja jopa asennemuutoksia asevalvontaa
ja aseidenriisuntaa koskevia sopimusjärjestelyjä kohtaan. Tämä pätee erityisesti Yhdysvaltoihin. Sikäli kuin uusia joukkotuhoaseisiin liittyviä aloitteita on tehty, ne ovat keskittyneet yksittäisiä maita kuten Irania, Irakia,
Libyaa ja Pohjois-Koreaa koskeviin kysymyksiin tai terrorismiuhkien vastustamiseen.
Tämä muutos on lisäksi johtanut maailmanlajuisia instituutioita ja
työvälineitä kohtaan tunnetun luottamuksen vähenemiseen. Painotus on
siirtynyt uusiin lähestymistapoihin, joihin kuuluvat yksipuolinen ja useanvälinen toiminta, mm. tapauskohtainen ”halukkaiden koalitio” ja laajempien pakkotoimien käyttö. Osa toimista on otettu vastaan joukkotuhoaseiden kieltosopimusten päämääriä palvelevina, osaa on arvosteltu voimakkaasti.
Vuonna 2003 käynnistetty Proliferation Security Initiative (PSI) on
uudenlainen hanke, joka on saanut tukea, mutta johon on myös suhtauduttu
epäillen. Sen alullepannut Yhdysvallat kokosi ryhmän maita, jotka sopivat
kansallisten voimavarojensa, tarvittaessa myös asevoimiensa, käyttämisestä joukkotuhoaseohjelmiin tarkoitetun materiaalin salakuljetuksesta
epäiltyjen alusten pysäyttämiseksi ja tutkimiseksi. PSI on tällä hetkellä
suunnattu ”valtiollisten tai valtioista riippumattomien ydinaseiden leviämiseen liittyvien toimijoiden” salassa pidettyä ryhmää vastaan.
PSI-hankkeeseen osallistuvien valtioiden määrä on kasvanut huomattavasti vuoden 2003 jälkeen. Eräät sen piirteet ovat synnyttäneet arvostelua. On muun muassa epäilty, onko se kansainvälisen oikeuden mukainen.
Sitä on moitittu myös läpinäkyvyyden puuttumisesta ja muista huolenaiheista. Komissio tarkastelee tätä hanketta tavaroiden liikkumisen valvontaa koskevassa luvussa 7.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1540 (huhtikuulta 2004)
edustaa toista uutta lähestymistapaa ja merkittävää viimeaikaista kehitystä. Siinä säädetään pakottavasta kaikkia valtioita koskevasta vaatimuksesta pidättäytyä tarjoamasta minkäänlaista tukea valtioista riippumattomille toimijoille, jotka pyrkivät hankkimaan joukkotuhoaseita. Se myös
määrää niitä hyväksymään kansallista lainsäädäntöä tämän velvoitteen
toimeenpanemiseksi. Vielä tärkeämpi on vaatimus, että valtioiden on luotava kansallista valvontaa, jolla estetään joukkotuhoaseiden leviäminen ja
niiden toimitukset.
uhkia ja vastauksia uhkiin
Kun ajatellaan, miten eri tavalla valtiot ovat tähän mennessä edistyneet
terrorismin ehkäisyä tai joukkotuhoaseiden leviämistä koskevien kansainvälisten velvoitteidensa täyttämisessä, tällainen päätöslauselma on tervetullut. Se kehottaa valtioita ”uudistamaan ja täyttämään sitoumuksensa,
joka koskee monenvälistä yhteistyötä”. Näin se auttaa vakiinnuttamaan
perinteisen yhteistyön perustaa samalla kun monet joukkotuhoaseita koskevat velvoitteet ulotetaan koskemaan niitäkin, jotka eivät ole mukana joukkotuhoaseita koskevissa järjestelyissä kuten eivät myöskään useissa terrorismia vastustavissa yleissopimuksissa. Jos turvallisuusneuvosto järjestää
päätöslauselman toimeenpanon valvonnan vaatimat institutionaaliset edellytykset ja antaa valtioille apua toteutuksessa, tämä voi avata merkittäviä
mahdollisuuksia.
Kuten luvussa 8 selvitetään lähemmin, päätöslauselma 1540 kuvaa YK:n
turvallisuusneuvoston mahdollisuuksia antaa koko maailmaa sitovia
sääntöjä. Turvallisuusneuvosto on ainoa elin maailmassa, jolla on oikeudellinen valta tutkia ja tarvittaessa harmonisoida, täydentää ja panna toimeen
ne monet ponnistukset, joita on tehty joukkotuhoaseiden uhkan
vähentämiseksi. Jos kuitenkin halutaan, että koko kansojen yhteisö hyväksyy tämän vastuun, sitä on käytettävä neuvotellen laajasti kaikkien YK:n
jäsenmaiden kesken ja niitä hyödyttäen eikä sitä valtaa voi käyttää
ainoastaan pieni viiden suurvallan hallitsema ryhmä.
Yksipuolinen voimankäyttö ydinaseiden leviämisen
estämisessä
Yksipuolinen voimankäyttö ydinaseiden leviämisen estämisen keinona ei
ole täysin uutta. Israel pommitti Irakin Osirak-reaktoria vuonna 1981
hidastaakseen tai estääkseen maan ydinaseohjelmaa. Yhdysvaltojen politiikan osana on jo jonkin aikaa ollut, että se on varannut itselleen oikeuden
käyttää sotilaallista voimaa estääkseen toisia kehittämästä joukkotuhoaseita. Tähän doktriiniin sisältyy myös myönteisiä ainesosia, kuten
yhteistyöpohjainen uhkia vähentävä ohjelma. Siihen kuuluu kuitenkin myös
valmius käyttää asevoimia ydinaseiden leviämisen estämiseksi tapauksissa,
joiden päätellään muodostavan ”kasvavia uhkia” Yhdysvalloille. Vaikka
Yhdysvallat oletettavasti hankkii mieluummin tukea tällaiselle
voimankäytölle pyytämällä lupaa turvallisuusneuvostolta kuin toimii
yksipuolisesti, valtuutusta ei pidetä välttämättömänä edes toimissa, joita ei
voi uskottavasti pitää itsepuolustuksena ja siten YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisina.
59
60
kauhun aseet
Valtiot, joilla on riittävä sotilaallinen voima, voivat päättää ryhtyä
yksipuolisiin aseellisiin toimiin sellaisia valtioita vastaan, joiden aseiden tai
joukkotuhoaseohjelmien uskotaan muodostavan uhkaa. On aivan eri asia,
toteaako valtioiden yhteisö uhkan lailliseksi ja oikeutetuksi. Irakin tapaus
osoittaa, että monet YK:n jäsenmaat, myös Yhdysvaltojen liittolaisia,
pitävät laillisena itsepuolustustarkoituksessa tehtynä yksipuolisena aseellisena toimena vain todella käynnissä olevaan tai välittömästi uhkaavaan
hyökkäykseen vastaamista. Ellei välitöntä uhkaa ole, niiden mielestä on
aikaa alistaa uhka turvallisuusneuvoston harkittavaksi. Sen perusteella turvallisuusneuvosto myöntää tai on myöntämättä luvan aseelliseen
voimankäyttöön tai päättää muihin toimiin ryhtymisestä. Komissio yhtyy
tähän näkemykseen.
KOLME JOHTOPÄÄTÖSTÄ KOLLEKTIIVISTA
TOIMINTAA VARTEN
Edellä kerrotusta on tullut selväksi, että joukkotuhoaseiden uhkan pienentäminen edellyttää monia rinnakkaisia ja toisiaan vahvistavia lähestymistapoja asevalvonnan, aseidenriisunnan, ydinaseiden leviämisen estämisen ja
terrorismin vastaisen toiminnan alalla. Tarvitaan toimia kaikilla tasoilla:
yksipuolisia, kahdenkeskisiä, alueellisia, useammanvälisiä ja globaaleja.
Ajan myötä on tapahtunut edistymistä, ja on täysin mahdollista edetä edelleen. Nykyisten sääntöjen ja järjestelyjen puutteita on helppo tunnistaa niin
todentamisessa kuin myös sopimusten noudattamisessa ja toimeenpanossa.
Ne voidaan ja täytyy korjata. Aukot on täytettävä ja rikkimennyt korjattava. Tämä on kuitenkin tehtävä murtamatta sitä konsensusta, jonka ansiosta säännöt ja järjestelyt saatiin aikaan. Keskeisenä on yhteisymmärrys
ydinaseiden leviämisen estämisen ja aseidenriisunnan yhteenkuuluvuudesta. Vaikka yksittäisten valtioiden, myös suurvaltojen, aloitteellisuus on
tärkeää, asia koskee kaikkia valtioita. Kaikkien panosta tarvitaan yhteisessä työssä. Aivan samoin kuin kansakunnan sisällä säilytetään rauha ja
järjestys parhaiten silloin, kun kaikkien kansalaisten suostumus ja osallistuminen taataan, niin myös kansojen välillä saavutetaan eniten edistymistä
kohti rauhaa, järjestystä ja aseistuksen vähentämistä mukaan lukien joukkotuhoaseet, kaikkien hallitusten ja kansojen osallistumisen ja yhteistyön
kautta.
uhkia ja vastauksia uhkiin
Tämän perusteella komissio tekee seuraavat johtopäätökset:
Tarvitaan monenkeskisten yhteistyömuotojen elvyttämistä ja vahvistamista sekä niiden legitimiteetin että tehokkuuden vuoksi vastustettaessa
joukkotuhoaseiden muodostamia uhkia.
Hallituksiin on uudestaan vähitellen juurrutettava kollektiivinen vastuuntunto. Vain siten voidaan saavuttaa aseidenriisuntaa, joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä ja terrorismin pois kitkemistä koskevat päämäärät, joita virallinen politiikka eri maissa nimellisesti tukee.
Turvallisuusneuvoston tulisi läheisessä yhteistyössä YK:n jäsenmaiden
kanssa olla keskipisteenä pyrkimyksissä vähentää joukkotuhoaseiden
muodostamia nykyisiä ja tulevia uhkia ja harmonisoitaessa, täydennettäessä ja toimeenpantaessa käynnissä olevat monet pyrkimykset.
61
kolmas luku
Ydinaseet
kolmas luku
Ydinaseet
iin kauan kuin yhdelläkin valtiolla on ydinaseita, myös muut haluavat
niitä. Niin kauan kuin yhdenkin valtion varastossa on näitä aseita, on
suuri riski, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko tarkoituksellisesti
tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset.
Venäjän, Yhdysvaltojen ja muiden ydinasevaltioiden yhteensä arviolta
27.000 ydinaseen muodostamat uhat ansaitsevat koko maailman huomion.
Siitä huolimatta yleinen näkemys etenkin näissä viidessä valtiossa on, että
leviämisen ensimmäisen aallon aikaiset ydinaseet ovat jostakin syystä siedettävissä, kun samoja aseita muiden käsissä pidetään vaarallisina.
Tämän näkemyksen mukaisesti leviämisen toinen aalto, jonka myötä
mukaan tulivat Israel, Intia ja Pakistan, oli epämieluisa. Erityinen huolenaihe
oli Pakistanin poliittinen epävakaus. Silti pyrkimykset taivuttaa nämä valtiot
vetäytymään hankkeistaan, kuten Etelä-Afrikka teki, ovat vähitellen laantuneet ja miltei unohtuneet. Koska kaikki nämä valtiot olivat ydinsulkusopimuksen ulkopuolella, niitä ei ole voitu syyttää sopimuksen rikkomisesta.
Leviämisen kolmatta aaltoa, joka käsittää Irakin, Libyan, Pohjois-Korean
ja mahdollisesti Iranin, pidetään kohtalokkaana. Siihen onkin reagoitu paljon voimakkaammin.
Komissio hylkää ajatuksen, että joidenkin hallussa olevat ydinaseet eivät
ensinkään muodostaisi uhkaa, kun taas toisten käsissä ne vaarantavat koko
maapallon elämän. Ydinaseita omistavat hallitukset voivat toimia vastuuntuntoisesti tai häikäilemättömästi. Hallitukset voivat myös vaihtua. Kaksikymmentäseitsemäntuhatta ydinasetta ei ole abstraktio. Ne ovat sijoitettuina maapallollemme. Hiroshiman ja Nagasakin pommit, joiden räjähdysteho
oli alle 20 TNT-kilotonnia, tappoivat noin 200.000 ihmistä. Yhdysvaltalaisista
Trident-sukellusveneistä laukaistavissa ballistisissa ohjuksissa käytettävien
W-76 –standardiydinkärkien teho on jopa 100 kilotonnia. Kylmän sodan
aikana Neuvostoliitto valmisti ja kokeili ydinaseita, joiden teho oli yli 50
TNT-megatonnia.
Nykyisten ydinaseiden määrään ja niiden muodostamaan uhkaan on puu-
N
64
ydinaseet
tuttava aivan yhtä voimakkaasti kuin kysymykseen uusien ydinaseiden
uhkista. Sillä ei ole merkitystä, ovatko aseet nykyisten ydinasevaltioiden, uusien valtioiden vai terroristien hallussa.
On luultavasti totta, että kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden
sopimus esimerkiksi asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokiellosta ei
sinällään estäisi leviämistä Pohjois-Koreaan tai Iraniin. On kuitenkin
vaikeampaa taivuttaa potentiaalisia ydinasevaltioita keskeyttämään hankkeensa ja saada tähän työhön maailmanyhteisön tuki, kun ydinasevaltioiden
aseidenriisuntapyrkimykset ovat olemattomia. Selitykset nykyisten ydinaseiden välttämättömyydestä oman kansallisen suvereniteetin puolustamisessa
eivät ole paras tapa taivuttaa muita suvereeneja valtioita luopumaan tästä
vaihtoehdosta. Tämän päivän maailmassa eniten toiveita ydinaseiden leviämisen
estämisestä ja aseidenriisunnan etenemisestä antava yksittäinen toimi olisi,
että kaikki ydinasevaltiot ratifioisivat täydellisen ydinkoekieltosopimuksen.
Kuten sekä ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa että YK:n
huippukokouksessa vuonna 2005 nähtiin, maailmanyhteisö ei suostu valitsemaan ydinaseiden leviämisen estämisen ja ydinaseriisunnan välillä. Tässä
luvussa esitetään suosituksia molemmista.
RUUTU 8
EDISTYMISTÄ YDINASEUHKIEN VÄHENTÄMISESSÄ
Se, että ydinaseita ei ole käytetty vuoden 1945 jälkeen, osoittaa käyttökynnyksen olevan huomattavan korkealla.
Miltei kaikki maailman maat, niiden joukossa neljä ydinaseita omistanutta
valtiota (Etelä-Afrikka ja kolme entisen Neuvostoliiton tasavaltaa), ovat liittyneet ydinsulkusopimukseen. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta
sopimuspuolet ovat pitämeet kiinni sitoumuksestaan eivätkä ole hankkineet ydinaseita.
Alueelliset ydinaseettomat vyöhykkeet ovat tehneet liki koko eteläisestä
pallonpuoliskosta alueen, jolle ydinaseita ei sijoiteta. Sopimuksin on kielletty myös sellaisten aseiden sijoittaminen merenpohjaan, avaruuteen ja
Etelämantereelle.
Osittainen ydinkoekieltosopimus kieltää muut kuin maanalaiset ydinkokeet. Vaikka täydellinen ydinkoekieltosopimus ei ole astunut voimaan, ydinkokeita ei ole tehty.
Yhdysvallat ja Venäjä ovat vetäneet pois operatiivisesta käytöstä tuhansia
ydinaseita. Iso-Britannia on pienentänyt arsenaaliaan merkittävästi kylmän
sodan päättymisen jälkeen. Ranska ei enää ota käyttöön ydinaseita
maasta maahan laukaistavissa ohjuksissa eikä lentopommeissa.
65
66
kauhun aseet
Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista kuluneina kuutenakymmenenä
vuotena on tehty lukuisia aloitteita ydinaseiden valvonnasta ja hävittämisestä samoin kuin niiden leviämisen estämisestä. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tietystä näkökulmasta katsoen pyrkimykset ovat epäonnistuneet.
Ainakin kahdeksan, mahdollisesti yhdeksän valtiota on hankkinut ydinaseita. Yhteenlasketut varastot ovat edelleen valtavia, ja uudet valtiot samoin
kuin terroristit saattavat saada niitä haltuunsa. Vastapainona ovat kuitenkin
myönteiset saavutukset (ks. ruutu 8).
Edessämme olevat kolme suurinta haastetta – nykyiset aseet, leviäminen
uusiin maihin ja terrorismi – liittyvät toisiinsa poliittisesti ja myös käytännössä: mitä suuremmat varastot ovat, sitä suurempi on vuotojen ja
väärinkäytön vaara. Tämän luvun alussa käsitellään leviämiskysymystä,
koska se on ollut viime vuosina etualalla kansainvälisessä keskustelussa ja
toiminnassa. Komissio suhtautuu kuitenkin kaikkiin kolmeen haasteeseen
yhtä vakavasti. Edistyminen ja innovatiiviset ratkaisut ovat välttämättömiä
kaikilla rintamilla.
YDINASEIDEN LEVIÄMISEN ESTÄMINEN
Ydinsulkusopimus
Vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus on maailmanlaajuisen
ydinaseiden leviämisen estämistä koskevan hallintajärjestelmän kulmakivi.
Sopimukseen sisältyvänä lupauksena on yleensä pidetty ydinaseista eroon
pääsyä sitä kautta, että aseita omistamattomat maat luopuvat hankkimasta
niitä ja että viisi ydinasevaltiota sitoutuvat edistämään ydinaseiden aseidenriisuntaa. Sopimus edellyttää myös osapuolten helpottavan ydinenergian
rauhanomaista käyttöä keskinäisen vaihdon avulla. Niin ikään ne alistuvat
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n turvatakuu (safeguards) -järjestelyyn ja valvovat omaa ydinasekelpoisen materiaalin vientiään. Ainoastaan
neljä valtiota koko maailmassa (Intia, Israel, Pakistan ja Pohjois-Korea) ovat
sopimuksen ulkopuolella. Mikä selittää tämän lähes täydellisen universaaliuden?
Monet valtiot eivät ole kokeneet tarvitsevansa omia ydinaseita. Toiset kokevat turvallisuutensa tulevan taatuksi liittoutumisen tai muiden järjestelyjen
kautta. Toiset ovat luopuneet hankkeistaan poliittisen tai diplomaattisen
painostuksen vuoksi tai koska niiltä on puuttunut teknistä valmiutta niiden
kehittämiseksi. Nekin maat, jotka olisivat kyenneet valmistamaan ydinaseita,
ydinaseet
ovat pitäneet niitä vastenmielisinä ja halunneet liittyä sopimukseen, joka voi
muodostaa esteen historian tappavimman aseen hallussapidolle.
Päinvastaisiin, aseistautumista puoltaviin laskelmiin on saattanut vaikuttaa voimakkaasti se, että valtio on kokenut turvallisuutensa olevan uhattuna (Etelä-Afrikka, Intia, Israel ja Pakistan) tai joutuneensa eristetyksi ja
olevansa vaarassa (Iran, Libya ja Pohjois-Korea). Irakin tapauksessa sen
sijaan Saddam Husseinin ydinaseiden kehittämisyrityksissä suurempana
motiivina on ehkä ollut vallanhalu ja Irakin vaikutusvallan laajentaminen
naapurimaissa kuin huoli kansallisesta turvallisuudesta.
Ydinsulkusopimuksen kaksi perusideaa ovat, että mitä useampia sormia
ydinaseiden liipaisimilla on, sitä vaarallisemmaksi maailma muodostuu, ja
että ydinaseettomien valtioiden sitoutuminen aseiden leviämisen estämiseen ja ydinasevaltioiden sitoutuminen aseidenriisuntaan johtavat turvallisempaan maailmaan. Nämä ajatukset nauttivat edelleen voimakasta kansainvälistä tukea. On kuitenkin avoimesti myönnettävä, että sopimus on
vakavissa vaikeuksissa.
Ensimmäinen ongelma liittyy siihen, että ydinsulkusopimukseen liittyneet ydinasevaltiot eivät ole onnistuneet saavuttamaan edistystä ydinaseriisunnassa.
Toinen ongelmaryhmä koskee ykstittäisten sopimukseen liittyneiden
maiden, Irakin, Iranin, Libyan ja Pohjois-Korean, syyllistymistä ydinsulkusopimuksen tai IAEA:n ydinmateriaalivalvonnan velvoitteiden rikkomiseen. Niiden toiminta on murentanut sopimusta kohtaan tunnettua luottamusta. On arveltu, että dominovaikutuksen seurauksena useammat maat
hankkisivat ydinaseita. On toki tarpeellista tarkastella keskeisiä sopimuksen noudattamiseen, luotettavuuteen ja todentamiseen liittyviä kysymyksiä. On kuitenkin muistettava, ettei maailma ole täynnä potentiaalisia
ydinaseiden tavoittelijoita eikä ainakaan näköpiirissä ole niiden hankkimiseen kykeneviä terroristeja. Niin kauan kuin suurvaltojen välisille suhteille
on ominaista yhteistyö eikä alueellisten jännitysten kiristymistä esiinny, on
tuskin syytä pelätä ydinsulkusopimuksen luhistumista.
Toiseen ongelmaryhmään läheisesti liittyvä kolmas ongelma, josta Pohjois-Korean tapaus on esimerkkinä, on se, että sopimuksen irtisanoutumista
koskeva määräys ei tunnista, miten vakava tällainen tapaus on. Sitä pidetään vain menettelytapakysymyksenä. Edellisessä luvussa kerrottiin, että
ilmoitus sopimuksen irtisanoutumisesta on toimitettava kaikille muille
sopimusvaltioille ja YK:n turvallisuusneuvostolle, joka tutkii, muodostaako
suunniteltu irtisanoutuminen uhan rauhalle ja harkitsee, mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä. Ellei turvallisuusneuvosto reagoi irtisanoutumiseen,
67
68
kauhun aseet
muut sopimuspuolet voivat sen jälkeen päättää harkita sopimuksessa
mukana olonsa jatkamista.
Neljättä ongelmaa voidaan pitää teknisenä. Se, ettei ole asetettu pysyvää
sihteeristöä, joka avustaisi sopimuspuolia sopimuksen toimeenpanemiseksi,
on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi.
Tosiallisesti ydinsulkusopimus on heikoin joukkotuhoaseita koskeva
sopimus toimeenpanolausekkeiden suhteen. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja sen johtokunta eivät ole sopimuksen sihteeristö, ja kolmelle
tallettajahallitukselle (Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat) on annettu vain
muodollinen tarkistuskonferenssien koollekutsumistehtävä. Ydinsulkusopimus ei sisällä lausekkeita osapuolten välisistä konsultaatioista tai erityiskokouksista, joissa käsiteltäisiin mahdollisia rikkomuksia tai irtisanomisia
tai jotka auttaisivat sopimuksen toimeenpanossa joka viides vuosi pidettävien
tarkistuskonferenssien välillä. Irlannin ja Kanadan hallitukset ovat monien
muiden tavoin tehneet rakentavia ehdotuksia tämän institutionaalisen puutteen korjaamiseksi, esimerkiksi pysyvän toimiston tai toimeenpanevan
komitean perustamista. Ongelma on kuitenkin entisellään. Tarkistusprosessin ajoittaiset kokoukset eivät muodosta tehokasta vaihtoehtoa tarvittavalle institutionaaliselle uudistukselle.
Edellä kuvatut ongelmat eivät vähennä sopimuksen nauttimaa perustukea. Ne aiheuttavat kuitenkin kiistatta rauhattomuutta eri osapuolissa.
Tämä tuli näkyviin siinä, ettei vuoden 2005 tarkistuskonferenssissa päästy
yhteisiin johtopäätöksiin.
Toiveet siitä, että ydinaseita omistamattomien ja niitä omistavien valtioiden sopimus johtaisi ydinaseiden leviämistä estävään ja aseidenriisuntaa
edistävään samanaikaiseen, toinen toistaan vahvistavaan prosessiin, ovat
ainakin toistaiseksi haihtuneet. Tällä huolella on taustansa.
Sopimuksiin sitoutumisen vahvistaminen
1960-luvulla käydyt ydinsulkusopimusneuvottelut eivät olleet niin helpot
kuin olisi voinut olettaa. Useat ydinaseettomat valtiot suhtautuivat kriittisesti niille asetettujen tiukkojen vaatimusten ja ydinasevaltioiden epätäsmällisten sitoumusten väliseen epätasapainoon. Yksi seuraus tästä oli se,
että sopimuksen voimassaoloajaksi määrättiin vain 25 vuotta, minkään jälkeen sen jatkuminen edellyttäisi uutta päätöstä.
Se, että ydinasevaltiot eivät edistyneet aseidenriisunnassa 1970- ja 1980luvulla eivätkä lopettaneet ydinkokeita, johti ydinaseettomien valtioiden
esittämän arvostelun lisääntymiseen. Monet muutkin kuin Lähi-idän val-
ydinaseet
tiot ilmaisivat huolensa siitä, että Israel pysyi sopimuksen ulkopuolella, kun
muut alueen valtiot olivat ydinsulkusopimuksen rajoitusten alaisia. Ei ollut
itsestään selvää, että vuonna 1995 sopimusta jatkettaisiin määräämättömäksi ajaksi.
Kun osapuolet lopulta tiiviiden neuvottelujen jälkeen vuonna 1995 sopivat sopimuksen jatkamisesta määräämättömäksi ajaksi, päätös syntyi vain
osana laajempaa sitoumuspakettia. Siihen kuului päätös ydinaseiden leviämisen estämisen ja ydinaseriisunnan periaatteista ja tavoitteista, päätös
tarkasteluprosessin vahvistamisesta ja päätöslauselma Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamisesta. Aseidenriisuntaa koskevia
vaatimuksia olivat täydellisen ydinkoekieltosopimuksen loppuunsaattaminen, neuvottelut todennettavissa olevasta asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimuksesta ja järjestelmällinen eteneminen ydinaseiden vähentämisessä ja tuhoamisessa. Sopimusvaltiot osoittivat, että niiden voimakkaat ja erisuuntaiset edut olivat yhteen sovitettavissa.
Vuoden 2000 tarkistuskonferenssi jatkoi tätä monenkeskisen yhteistyön
prosessia. Se sopi päätösasiakirjasta, joka sisälsi ”13 käytännön askelta”
kohti ydinaseriisuntaa. Näiden nähtiin edustavan jatkoa ja kehitystä viisi
vuotta aikaisemmin aikaansaadulle yhteisymmärrykselle, joka oli turvannut ydinsulkusopimuksen jatkamisen määräämättömäksi ajaksi..
Vuoden 2005 tarkistuskonferenssista puuttui tämä yhteistyötä korostava
suhtautumistapa. Konferenssi päättyi keskinäiseen katkeruuteen, saamatta
aikaan loppulauselmaa. Ydinasevaltiot vähättelivät ”13 käytännön askelta”
(ks. ruutu 6) eivätkä tunnustaneet näiden sitoumusten merkitystä. YK:n
syyskuussa 2005 pidetyn huippukokouksen kykenemättömyys hyväksyä
yhtään aseidenriisuntaa ja ydinaseiden leviämistä koskevaa päätöslauselmaa johtui siitä, että jälleen epäonnistuttiin tasapainon löytämisessä näiden
kahden sitoumuksen välillä. Kysymys kuuluukin: miten ydinsulkusopimukseen saadaan uutta eloa?
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
1
Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten tulee palata sopimusta
solmittaessa tehtyihin ja vuonna 1995 sopimusta määräämättömäksi
ajaksi jatkettaessa vahvistettuihin keskeisiin ja tasapainoisiin sitoumuksiin, jotka koskevat ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä ja aseidenriisuntaa.
69
70
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
2
Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten on toteutettava ydinaseiden leviämisen ehkäisemiselle ja aseidenriisunnalle asetettuja periaatteita ja päämääriä koskeva päätös, ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin vahvistamista koskeva päätös sekä päätöslauselma
joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen muodostamisesta Lähi-itään,
jotka kaikki hyväksyttiin vuonna 1995. Niiden tulee myös edistää vuonna 2000 hyväksytyn ”13 käytännön askeleen ” toimeenpanoa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
3
Lisätäkseen ydinaseiden leviämisen kieltävän hallintajärjestelmän
tehokkuutta kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on
hyväksyttävä Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjan
tiukentama kattava ydinmateriaalivalvonta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
4
Ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on perustettava pysyvä sihteeristö käsittelemään sopimusvaltioiden hallinnollisia asioita. Sihteeristön tehtävänä olisi järjestää sopimuksen tarkistuskonferenssit
ja niitä valmistelevien toimikuntien istunnot. Sen tehtäviin kuuluisi
myös muiden sopimukseen liittyvien kokousten järjestäminen sopimusvaltioiden enemmistön pyynnöstä.
Sopimusrikkomustapauksia
Tämän luvun johdannossa mainittiin kolme sopimusrikkomustapausta ja
yksi mahdollinen sopimusrikkomustapaus: Irak, Libya, Pohjois-Korea ja Iran.
Kaksi näistä tapauksista on nyt jäänyt historiaan. Libyan tapaus paljastui tiedustelun ansiosta ja ratkaistiin diplomatian sekä painostuksen avulla.
Irakin sopimusrikkomus havaittiin vuoden 1991 sodan aikana ja saatiin
poistetuksi sanktioiden ja YK:n toimeenpanemien, poliittisen ja sotilaallisen painostuksen tukemien tarkastusten tuloksena.
Näistä kahdesta tapauksesta on opittavaa. Saattaisi olla hyödyllistä laatia ydinsulkusopimuksen rikkomustapauksissa automaattisesti noudatettavat menettelytavat. Toimeenpanokysymystä tarkastellaan yleiseltä kannalta luvussa 8. Tässä yhteydessä riittäköön, kun todetaan, että rikkomustapaukset ovat keskenään erilaisia ja vaativat erilaista reagointia. Valtioiden
asioihin puuttuminen ei ole sama asia kuin yksilön elämään puuttuminen.
ydinaseet
Irakissa käynnissä oleva aseellinen väliintulo on äärettömän kallis mitattuna ihmishenkinä, kärsimyksenä ja taloudellisina menetyksinä. Libyan
tapauksessa diplomatia, jota tuki YK:n painostus ja mahdollisen
voimankäytön uhka, osoittautui tehokkaaksi. Tulevaisuudessa lisääntynee
aivan aiheellisesti paine sopimuspuolten kesken viedä ydinsulkusopimuksen ja siihen liittyvän ydinmateriaalivalvontasopimuksen rikkomukset turvallisuusneuvon käsiteltäviksi. Sen reagointitapa riippuu kyseessä olevasta
tilanteesta, mutta jos turvallisuusneuvosto tekisi päätöksen olla reagoimatta
mitenkään, sillä olisi kauaskantoiset seuraukset.
Käsiteltäessä Pohjois-Korean ja Iranin tapauksia turvallisuustekijöillä
on selvästikin erityisen suuri merkitys. Koetuilla turvallisuusuhkilla on
usein ollut ydinaseiden hankkimista edistävä vaikutus, erilaiset turvatakuut taas ovat vaikuttaneet päinvastaisesti. Ei ole kohtuutonta ajatella, että
eristyksissä olleet valtiot kuten Iran, Libya ja Pohjois-Korea ovat olleet vakuuttuneita siitä, että niiden turvallisuutta on uhattu. Iranin tapauksessa oli
hyvin todellinen uhka Irakin taholta, joka varustautui joukkotuhoasein ja
käytti kemiallisia aseita Irania vastaan pitkässä sodassa 1980-luvulla. On
mahdollista, että näiden maiden kiinnostusta ydinaseiden hankkimiseen
voidaan vähentää tarjoamalla niille normaaleja suhteita ja vakuuttamalla,
ettei niitä vastaan ryhdytä sotilaallisiin toimiin eikä hallituksen vaihdoksen
tähtäävään kumoukselliseen toimintaan.
Pohjois-Korea liittyi ydinsulkusopimukseen vuonna 1985, vuosikymmen
Etelä-Korean jälkeen. Vuonna 1992 pitkän viivästyksen jälkeen IAEA:n
ydinmateriaalivalvontasopimus astui voimaan ja IAEA:n tarkastukset
alkoivat. Samana vuonna Pohjois- ja Etelä-Korea allekirjoittivat yhteisen
julistuksen Korean niemimaan ydinaseettomuudesta. Tuossa sopimuksessa
osapuolet sopivat muun muassa, että ne eivät kehitä, kokeile eivätkä hanki
ydinaseita.. Poissuljettu on niin ikään ydinmateriaalin jälleenkäsittely- tai
uraaninrikastuslaitteiden omistus, koska niitä tarvitaan asekelpoisen plutoniumin ja rikastetun uraanin tuottamiseen.
IAEA:n tarkastuksissa todettiin pian, että Pohjois-Korean on täytynyt
tuottaa enemmän plutoniumia kuin se oli ilmoittanut. Tämä raportoitiin
järjestön johtokunnalle, joka piti sitä ydinmateriaalivalvontasopimuksen
velvoitteiden rikkomuksena ja vei asian turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi.
Pohjois-Korea ilmoitti aikovansa irtisanoa ydinsulkusopimuksen. Turvallisuusneuvosto tyytyi päätöksessään lyhyesti kehottamaan YK:n jäseniä
ryhtymään toimiin ratkaisun löytämiseksi.
Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean käymien neuvottelujen jälkeen vuonna
1994 laaditussa asiakirjassa Pohjois-Korea ilmoitti jäädyttävänsä ydinoh-
71
72
kauhun aseet
jelmansa, hyväksyvänsä IAEA:n tarkastukset, liittyvänsä uudelleen ydinsulkusopimukseen, panevansa täytäntöön Korean niemimaan ydinaseettomuussopimuksen ja lopulta purkavansa ydinlaitoksensa. Yhdysvallat auttaisi rahoituksen järjestämisessä ja toimittaisi kaksi 1.000 megawatin
kevytvesireaktoria ja raskasta polttoöljyä. Kumpikin maa höllentäisi
kaupan rajoituksia ja etenisi kohti diplomaattisuhteiden solmimista. Yhdysvallat antaisi virallisen vakuutuksen olla uhkaamatta ydinaseilla tai käyttämättä niitä.
Asiakirjan allekirjoittamista seurasi pitkä prosessi, jonka kuluessa
sopimus rapautui kummankin osapuolen syyttäessä toista. Neuvottelut
käynnistyivät uudestaan elokuussa 2003 kuuden valtion – Etelä-Korean,
Japanin, Kiinan, Pohjois-Korean, Venäjän ja Yhdysvaltojen – yrittäessä rakentaa uudelleen aiempaa liennytystä.
Helmikuuhun 2005 tultaessa Yhdysvallat oli kuitenkin vakuuttunut
siitä, että Pohjois-Korea kehitti valmiutta rikastaa uraania menetelmällä,
jonka se oli hankkinut salaa pakistanilaisen tiedemiehen A. Q. Khanin verkostolta. Pohjois-Korean edustaja oli lisäksi todennut, että maalla on ydinaseita. Väite lienee uskottava, vaikka sitä ei olekaan vahvistettu.
Komissio toivoo, että kuuden valtion neuvottelut saavat Pohjois-Korean
luopumaan ydinaseen kehittämissuunnitelmistaan. Tilanne on vaarallinen
koko alueen kannalta. Sen laukaisemiseksi tarvitaan alueellista yhteistyötä.
Komission näkemyksen mukaan asian ratkaisemisen kannalta olennaisia
ovat seuraavat tekijät, joista useat ovat esillä myös vuoden 1992 ydinaseettomuusjulistuksessa ja vuoden 1994 asiakirjassa sekä osittain nykyisellä
esityslistalla:
Lähtökohtana on oltava, että Pohjois-Korealta saadaan takeet siitä, että
se on riisunut kaikki ydinaseet ja -laitteet, jotka liittyvät aseohjelmaan.
Tämä merkitsee paitsi liittymistä uudelleen ydinsulkusopimukseen ja sen
ehtojen täyttämistä myös menemistä pitemmälle kuin sopimus edellyttää
eli sellaisten laitosten sulkemista, jotka on tarkoitettu rikastetun uraanin
tuotantoon tai plutoniumin valmistukseen käytetyn ydinpolttoaineen
jälleenkäsittelyn kautta. Edellytyksenä on kansainvälinen tarkastus ja
valvonta.
On mahdollista, että Pohjois-Korealla on kemiallisia ja biologisia aseita.
On syytä vaatia kaikkien niiden hävittämistä. Tältäkin osin tarvitaan
kansainvälistä tarkastusta ja valvontaa.
Pohjois-Korean hallituksen näkökulmasta Etelä-Korea on taloudellisesti
vahva ja vauras valtio, jolla on voimakkaita liittolaisia, kun taas se itse on
ydinaseet
vieraantunut aikaisemmista liittolaisistaan ja tarvitsee takeita turvallisuutensa takaamiseksi.
Vuoden 1992 Pohjois- ja Etelä-Korean välisessä ydinaseettomuusjulistuksessa tehdyt sitoumukset voitaisiin elvyttää ja niitä voitaisiin laajentaa kattamaan kaikki joukkotuhoaseet, mikä merkitsisi joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamista alueelle. Siihen tulee kuulua tehokas tarkastus ja valvonta. Kuten vuonna 1992 edellytettiin, kielto koskisi
edelleen myös rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia Korean niemimaalla.
Ydinpolttoaineen toimitus ja käytetyn ydinpolttoaineen hävitys turvattaisiin alueellisella sopimuksella pitkälle eteenpäin.
Vaikka Pohjois-Korean taloudellisen ja poliittisen järjestelmän muutos
on toivottava ennen kaikkea ihmisoikeusnäkökulmasta, hallituksen
vaihdokseen ei pidä pyrkiä ulkopuolelta tulevan voimankäytön tai
kumoustoiminnan avulla. Asteittaista muutosta voitaisiin edistää kaupan ja kehitysavun kautta, niin että maa palautettaisiin yhteyteen naapureidensa ja muun maailman kanssa.
Pohjois-Korealle olisi annettava samat hyökkäämättömyystakuut kuin
vuoden 1994 asiakirjassa.
Toive diplomaattisten suhteiden aikaansaamisesta suuntaisi tulevaisuuteen, jossa Pohjois-Korean eristyneisyys loppuisi ja siitä tulisi jälleen osa
maailmanyhteisöä. Pohjois-Korean on samalla mukauduttava kansainvälisen oikeuden kunnioittamisen vaatimuksiin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
5
Pohjois-Korean kanssa käytävissä neuvotteluissa tulee pyrkiä todennettavissa olevaan sopimukseen, johon kuuluu keskeisesti, että maa
tuo selvästi julki pitäytyvänsä ydinsulkusopimuksessa ja hyväksyvänsä vuoden 1997 lisäpöytäkirjan. Sopimukseen tulee sisältyä myös
vuoden 1992 Korean niemimaan ydinaseettomuutta koskevan yhteisjulistuksen oikeudellinen vahvistaminen nimenomaan siinä muodossa, ettei Pohjois- eikä Etelä-Korealla ole ydinaseita eikä jälleenkäsittely- eikä uraaninrikastuslaitoksia. Polttoainekiertopalvelut tulee turvata kansainvälisin järjestelyin. Sopimuksen on katettava myös
biologiset ja kemialliset aseet samoin kuin täydellinen ydinkoekieltosopimus. Näin Korean niemimaasta tulisi joukkotuhoaseeton vyöhyke.
73
74
kauhun aseet
Iranin pitkään jatkuneet pyrkimykset kehittää uraaninrikastuskykyä, joista
se ei ole ilmoittanut IAEA:lle, ovat aiheuttaneet paljon huolta ja keskustelua. Vaikka Iran on lujasti vakuuttanut, että sen aikomuksena on ainoastaan turvata kansallinen vähän rikastetun uraanipolttoaineen saanti suunnitteilla olevia ydinvoimaloita varten, monet valtiot epäilevät, että Iran
saattaisi käyttää tätä valmiuttaan myös tuottaakseen korkeasti rikastettua
uraania ydinaseisiin. Niiden mielestä tämä mahdollisuus on suljettava pois
pikimmiten.
IAEA:n tutkimukset vahvistavat, että Iran on rikkonut toistuvasti ydinmateriaalivalvontasopimusta jättäessään ilmoittamatta Pakistanista A. Q.
Khanin toimitusverkoston kautta tapahtuneesta salaisesta uraaninrikastusteknologian ja –materiaalin hankinnasta.
Euroopan unionin tuella toimineet Iso-Britannia, Ranska ja Saksa ovat
neuvotelleet Iranin kanssa järjestelystä, joka turvaisi Iranin oikeuden ydinenergian rauhanomaiseen käyttöön ilman, että sillä olisi arkaluonteisia ydinpolttoainekiertolaitteita, varsinkaan uraaninrikastus- tai jälleenkäsittelylaitoksia. EU, Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina ovat pitäneet jatkuvaa tiivistä yhteyttä näissä kysymyksissä.
Komissio toivoo, että korkean tason kontaktit Iranin, muiden maiden hallitusten ja IAEA:n välillä sekä turvallisuusneuvostossa käytävät neuvottelut
johtavat yleisesti hyväksyttävän ratkaisun löytymiseen. Vaikutusvaltaiset
riippumattomat ryhmät, muiden muassa International Crisis Group, ovat
esittäneet arvokkaita ja yksityiskohtaisia ehdotuksia etenemisestä. Komission mielestä seuraavat näkökohdat ovat olennaisia ratkaisun löytämiseksi:
Iranin uraaninrikastus- ja jälleenkäsittelytoimet johtaisivat jännityksen
voimakkaaseen kiristymiseen Lähi-idässä, mikä ei voi olla sen paremmin
Iranin kuin alueen muidenkaan maiden edun mukaista. On toivottavaa,
että Iran keskeyttää kaikki tällaiset pyrkimyksensä ja lykkää rikastusohjelmaansa pitkäksi ajaksi.
Koska on hyvin vaikea todistaa, että jotakin ei ole, IAEA kykenee tuskin
koskaan toteamaan ehdottoman varmasti, ettei Iranilla tai ainakin sen
hallinnon keskeisillä henkilöillä olisi ollut aikomusta käyttää rikastusvalmiutta aseiden valmistukseen. Vaikka sellaisia aikeita ei olisi ollutkaan, mieli voisi joka tapauksessa muuttua siinä vaiheessa kun rikastusteknologia olisi täydessä toiminnassa. Näin ollen kysymys aikomuksesta
ei ole ratkaiseva.
Lähi-idän herkällä alueella pitkän aikavälin tavoitteena on oltava täysin
joukkotuhoaseettoman alueen perustaminen. Sen on saatava kaikkien
maiden, myös Iranin ja Israelin, tuki. (Ajatus tällaisesta vyöhykkeestä on
ydinaseet
oikeastaan peräisin jo vuodelta 1974, jolloin Egypti ja Iran ensimmäisen
kerran ehdottivat YK:n yleiskokouksessa Lähi-idän ydinaseettoman vyöhykkeen perustamista). Koska rikastus- ja jälleenkäsittelytoimet herättävät pelkoa, ne olisi keskeytettävä tai lykättävä pitkäksi ajaksi eteenpäin ja
polttoainekiertopalvelujen saanti ulkopuolelta turvattava. Rikastus- ja
jälleenkäsittelyvalmiuden kehittäminen Iranissa nostaisi uusia esteitä
yhteisen päämäärän saavuttamiselle. Israel, joka tuntee olevansa Iranin
ja muiden maiden uhkaama, tuskin luopuu ydinasekyvystään muuten
kuin osana rauhanratkaisua. Israelilta voitaisiin jännityksen lieventämiseksi edellyttää samaa kuin Iranilta eli alueen muiden maiden tavoin
pidättäytymistä polttoainekiertotoimista pitkäksi ajaksi.
Keskeisenä lähtökohtana Iranin kanssa käytävissä neuvotteluissa ja
IAEA:n johtokunnan päätöslauselmissa on ollut se, että Iranilla on kaikkien ydinsulkusopimusten osapuolten tavoin oikeus sopimuksen 2 ja 4
artiklan mukaisesti harjoittaa rauhanomaista ydinvoiman tuotantoa.
Jotkut ovat esittäneet, että tämä oikeus ei ulottuisi oikeuteen valmistaa
kotimaista rikastettua uraania vaan ainoastaan turvattuun reaktorien
polttoaineen saantiin. Sekä juridisesti oikein että myös viisasta näyttäisi
olevan tunnustaa, että ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioilla on oikeus
2 ja 4 artiklojen mukaisesti pitää yllä kaikkia polttoainekierron vaiheita.
Ydinsulkusopimuksen uudelleentulkinta siten, että maailma jaettaisiin
”polttoainekierron omistaviin” ja ”polttoainekiertoa omistamattomiin”
saisi tuskin laajaa kannatusta.
Oikeus tehdä jotakin ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että tätä
oikeutta on pakko käyttää. Mikään ei estä herkän alueen valtioita kuten
Irania ja muita Lähi-idän maita (tai kahta Koreaa) keskeyttämästä tai
lykkäämästä polttoainekierron ylläpitoa, jos sillä on kielteisiä vaikutuksia ja keskeyttämisestä olisi taloudellisia tai poliittisia etuja.
Näin ollen on tärkeää luoda Iranille taloudellisia ja poliittisia kannustimia lykätä omalla maaperällään tapahtuvaa polttoainekiertotoimintaa
samalla kuitenkin säilyttäen oikeutensa siihen rauhanomaisissa tarkoituksissa. Kolmen Euroopan valtion tekemät ehdotukset sisältävät aivan
oikein tällaisia kannustimia.
Iran tarvitsee rakennettuaan kaksi kevytvesiydinvoimalaa varmuuden
vähän rikastetun uraanipolttoaineen saannista. Tarvitaankin luotettavia
takeita ulkopuolisten toimitusten turvaamisesta. Tämän kysymyksen
ratkaisemisen ei pitäisi olla ylivoimaista.
Venäjä on tarjoutunut pitämään yllä rikastuslaitosta Iranin tarpeisiin.
Tämä aloite takaisi, että laitoksessa tuotetaan vain vähän rikastettua
75
76
kauhun aseet
uraania. Se antaisi myös arvokasta kokemusta alueen toisen maan tarpeita palvelevan polttoainekiertolaitoksen perustamisesta ja toiminnasta.
Aivan vastaava on Korean tapaus. Siinäkin rikastusvalmiuden kehittämisestä luopuminen vaatii polttoainetoimitusten turvaamista ulkopuolisten valtioiden taholtra, esimerkiksi Venäjältä tai Kiinasta.
Venäjä on lupautunut ottamaan vastaan kaiken käytetyn polttoaineen
Iranista vapauttaen siten maan huomattavasta jätteenkäsittelyongelmasta. Järjestely takaa myös sen, että Iranissa ei tapahdu plutoniumin erottelua.
Turvallisuuteen liittyvät kysymykset saattavat olla merkittäviä. Iran saattaa kokea uhkaavaksi Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon Irakissa, Persian lahdella, Pakistanissa, Afganistanissa ja useissa muissa alueen maissa. Aivan samoin kuin Pohjois-Korean tapauksessa hyökkäämättömyystakuut voisivat auttaa pääsemään ratkaisuun. Suhteiden liennytystä
edesauttavat paremmin lupaukset diplomaattisten suhteiden solmimisesta kuin eristämisellä uhkaaminen.
Vaikka monet voimakkaat hallitukset ja vaikutusvaltaiset tiedotusvälineet ovat kriittisiä Iranin poliittisen järjestelmän suhteen, kaikissa sopimuksissa on tehtävä selväksi, että hallinnon vaihdokseen ei pyritä ulkopuolelta tulevan voimankäytön tai kumoustoiminnan avulla. Mahdollinen muutos on Iranin kansan asia.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
6
On jatkettava neuvotteluja Iranin taivuttamiseksi keskeyttämään arkaluonteiset polttoainekiertoon liittyvät toimensa ja ratifioimaan vuoden
1997 lisäpöytäkirja sekä ryhtymään täyteen yhteistyöhön Kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa jännityksen lisääntymisen välttämiseksi ja yhteisenä päämääränä pidettävän Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamismahdollisuuksien parantamiseksi. Kansainvälisen yhteisön ja Iranin on rakennettava keskinäistä
luottamusta toimilla, joihin tulee sisältyä: luotettavat takeet polttoainekiertopalvelujen turvaamisesta, kaikkien Lähi-idän valtioiden sitoutuminen arkaluonteisten polttoainekiertotoimintojen keskeyttämiseen pitkäksi ajanjaksoksi, hyökkäämättömyystakeet ja takeet olla
ryhtymättä hallituksen kaatamiseen sekä kansainvälisen kaupan ja
investointien helpottaminen.
ydinaseet
Turvallisuustakuut
Muutamia päiviä ennen kuin ydinsulkusopimus avattiin allekirjoituksille
vuonna 1968, YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 255.
Sen sisältönä ovat positiiviset turvallisuustakuut, joilla taataan avun antaminen ydinasehyökkäyksen tai -hyökkäysuhan kohteeksi joutuneelle ydinaseettomalle valtiolle. Oli ymmärrettävää, että ydinaseettomat valtiot halusivat oikeudellisesti sitovia lisätakuita – ns. negatiivisia turvallisuustakuita
– sellaisilla aseilla tehtäviä hyökkäyksiä tai uhkauksia vastaan, joista luopumiseen ne ovat itse oikeudellisesti sitoutuneet.
Tämä periaate saa edelleen ylivoimaista tukea maailmanlaajuisesti. Vuodesta 1978 lähtien YK:n yleiskokous on vuosittain, myös vuonna 2005,
hyväksynyt negatiivisia turvallisuustakuita koskevan päätöslauselman. Vuoden 1995 ydinsulkusopimuksen tarkistus- ja jatkokonferenssin alla kaikki
viisi ydinasevaltiota antoivat positiivisia ja negatiivisia turvallisuustakuita
koskevan julkilausuman ydinaseettomille maille. Iso-Britannia, Ranska,
Venäjä ja Yhdysvallat harmonisoivat negatiiviset turvallisuustakuunsa. Niihin sisältyvät samanlaiset varaukset ja ehdot niiden tapausten varalta, joissa
ydinaseettomat valtiot osallistuvat hyökkäykseen liittoutuneena ydinasevaltion kanssa, jolloin nämä turvallisuustakuut eivät soveltuisi. Myös Kiina antoi
ehdottoman turvallisuustakuun ja toisti lupauksensa olla käyttämättä ydinaseita ensimmäisenä. Näihin lausuntoihin viitattiin sittemmin turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 984 (1995), joka korvasi vuonna 1968 annetut
turvallisuustakuut.
Tarkistus- ja jatkokonferenssi päätti, että tulisi harkita lisätoimia kuten
esimerkiksi oikeudellisesti sitovan kansainvälisen asiakirjan laatimista, joka
sisältäisi takuut ydinaseettomille valtioille ydiaseiden käyttöä tai niillä
uhkaamista vastaan. Myös vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssi totesi yksimielisesti, että oikeudellisesti sitovat turvallisuustakuut
vahvistaisivat ydinaseiden hallintajärjestelmää.
Komissio yhtyy näkemykseen, että ydinsulkusopimukseen liittyneiden
ydinasevaltioiden pitäisi antaa oikeudellisesti sitovat turvallisuustakuut
ydinsulkusopimuksen osapuolina oleville ydinaseettomille valtioille. Komissio toteaa, että ei ole mitään periaatteellista estettä sille, että aseidenriisuntakonferenssi (CD) neuvottelisi negatiivisia turvallisuustakuita säätelevän
sopimuksen. Tämä kysymys on ollut aseidenriisuntakonferenssin esityslistalla useita vuosia. Se voisi harkita universaaliin monenkeskiseen sopimukseen tähtäävien neuvottelujen käynnistämistä. Sopimuksen tulisi sisältää
tehokkaat kansainväliset järjestelyt, joilla turvataan ydinaseettomien valtioiden asema ydinaseiden käyttöä tai niillä uhkaamista vastaan.
77
78
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
7
Ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden tulee antaa
oikeudellisesti sitovat negatiiviset turvallisuustakuut sopimuksen
osapuolina oleville ydinaseettomille valtioille. Ydinsulkusopimuksen
ulkopuolisten ydinaseita omistavien valtioiden tulee antaa tällaiset
takuut erillisesti.
Polttoainekierto: rikastetun uraanin ja plutoniumin
tuotannon valvonta
Ydinreaktoreissa käytetään yleensä polttoaineena noin 4-prosenttisesti
rikastettua uraania. Se tuotetaan teknisesti hankalassa prosessissa, joka
mahdollistaa rikastamisen myös ydinaseisiin soveltuvalle tasolle, vähintään
85-prosenttisesti. Teknisesti siis jokaista rikastuslaitosta voidaan käyttää
joko reaktoripolttoaineen tai asekelpoisen materiaalin tai näiden molempien valmistamiseen. Kysymys on poliittisesta tahdosta. Tällä hetkellä
rikastuslaitoksia on noin tusinassa maassa.
Reaktorista tuleva käytetty polttoaine sisältää plutoniumia sekä käyttämätöntä uraania ja useita aktinoideja. Tällä hetkellä suurin osa käytetystä
polttoaineesta, joka on hyvin radioaktiivista, säilytetään välivarastossa. Se
voidaan kuitenkin lähettää jälleenkäsiteltäväksi toisessa teknisesti monimutkaisessa prosessissa, jossa erotetaan uudestaan polttoaineeksi kelpaava
plutonium ja uraani. Näin tehtäessä jäljelle jäävän jätteen määrä saadaan
vähenemään merkittävästi ja alkuperäisestä uraanista saatavan energian
määrä suunnilleen satakertaistuu. Käytetystä reaktoripolttoaineesta saatua
plutoniumia voidaan käyttää pommien valmistukseen, mutta sen isotooppirakenne ei ole ihanteellinen siihen tarkoitukseen. Asekelpoisen plutoniumin saamiseksi ydinasevaltiot ovat jälleenkäsitelleet erityisistä tuotantoreaktoreista tulevaa käytettyä uraania.
Korkeasti rikastetun uraanin tuotantoa ja plutoniumin erottamista pidetään suurimpina vaikeuksina ydinaseiden valmistuksessa. Juuri tästä syystä
kansainvälinen ydinmateriaalivalvonta on suunniteltu toteamaan, ettei
salaista tuotantoa tai materiaalin siirtoa tapahdu. Samasta syystä monet
hallitukset ovat huolissaan Iranin uraaninrikastuskyvyn kehittelystä ja
Pohjois-Korean valmiudesta erottaa plutoniumia ja mahdollisesti rikastaa
uraania. Edellä jo kuvattiin diplomaattisia ponnistuksia, joilla PohjoisKoreaa on taivuteltu sulkemaan kotimaiset ydinlaitoksensa ja Irania
lykkäämään pitkäksi ajaksi uraanin rikastamissuunnitelmansa.
ydinaseet
On toinenkin huoli. Laajasti arvellaan, että ydinvoiman käyttö lisääntyy
maailmassa seuraavina vuosikymmeninä, kun fossiilisten polttoaineiden,
öljyn ja kaasun, hinta nousee ja kasvihuonekaasuja tuottamaton ydinvoima
muuttuu houkuttelevammaksi. Jos näin on, uraanipolttoaineen kysyntä
kasvaa ja johtaa mahdollisesti uusien rikastuslaitosten rakentamiseen.
Koska käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely merkitsee alkuperäisen uraanipolttoaineen energiasisällön hyväksikäytön valtavaa lisäystä, myös käsittelylaitosten kysyntä saattaa kasvaa. Huolenaiheena on se, että rikastus- ja
jälleenkäsittelylaitosten määrän lisääntyminen ja asekelpoisen hajoavan
aineen virran kasvu saattaa lisätä väärinkäytön ja vääriin käsiin joutumisen
riskiä.
Polttoainekiertoa koskevat ehdotukset
Ydinvoiman käytön lisääntyminen vaatii aikaa, ja nykyinen rikastus- ja jälleenkäsittelykapasiteetti riittää tyydyttämään huomattavankin laajenemisen aiheuttamat tarpeet. Tällä hetkellä uusien laitosten rakentamissuunnitelmia tiedetään olevan vain Yhdysvalloissa. On kuitenkin esitetty kiinnostavia ajatuksia siitä, miten voitaisiin taata vakaa ydinpolttoaineen tarjonta
yhä uusille reaktoreille lisäämättä väärinkäytön ja vääriin käsiin joutumisen
riskiä.
Yhden ehdotuksen mukaan olisi hyväksyttävä useiden vuosien moratorio uusien uraaninrikastus- ja jälleenkäsittelylaitteiden rakentamisessa.
Täten saataisiin aikaa valmistella järjestely, jolla kaikkien näiden eri puolilla maailmaa sijaitsevien laitosten monikansallinen valvonta toteutettaisiin. Ydinaseiden leviämisen estämiseen sitoutuneiden valtioiden tulisi
voida kääntyä kansainvälisen polttoainepankin puoleen ja olla varmoja
siitä, että ne voivat ostaa vähän rikastettua ydinpolttoainetta markkinahintaan. Ehdotuksen mukaan tehtäisiin houkuttelevaksi käyttää pankkia toimittajana, jolloin valtioiden kiinnostus rakentaa omia rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia vähenisi. Yhdessä sovittuihin sääntöihin pohjautuva
kansainvälinen järjestelmä, jossa sekä rikastetun uraanipolttoaineen tuottajat että kuluttajat osallistuisivat hinnoitteluun ja osto-oikeuksien antamiseen, voisi riittää saamaan kuluttajat luopumaan rikastamisesta. Monia
kysymyksiä jää silti avoimiksi. Kuka esimerkiksi päättäisi, täyttääkö jokin
valtio ydinaseiden leviämisen estämistä koskevat sitoumuksensa ja on siten
oikeutettu ostamaan rikastettua uraania?
Vuonna 2006 Yhdysvallat käynnisti globaalin ydinenergiakumppanuus –
hankkeen (The Global Nuclear Energy Partnership, GNEP), josta on käyty
hallitusten välisiä keskusteluja Iso-Britannian, Ranskan, Venäjän, Kiinan,
79
80
kauhun aseet
Intian ja Japanin kanssa. Tämän hankkeen tarkoituksena on, että pieni
määrä valtioita tuottaisi polttoainetta ydinvoimareaktoreihin rikastamalla
uraania. Eräänlaista leasing-järjestelmää käyttäen polttoaine toimitettaisiin käyttäjille, joihin kuuluisi myös todennäköisesti sähkön kulutustaan
lisääviä kehitysmaita, ja käytetty polttoaine palautettaisiin tuottajamaahan. Käytetty polttoaine käsiteltäisiin sen jälkeen uudessa prosessissa, jossa
eroteltaisiin uraani ja plutonium. Näihin sekoitettaisiin aktinoideja, jolloin
seos muuttuisi hyvin myrkylliseksi eikä soveltuisi käytettäväksi aseisiin. Sitä
voitaisiin käyttää polttoaineena erikoisreaktoreissa, joita rakennettaisiin
ainoastaan polttoainetta tuottaviin maihin. Jäljelle jäävän jätteen määrä
olisi valtavan paljon pienempi kuin uudelleen käsitellyn käytetyn polttoaineen määrä.
”Polttoainekiertovaltiot” ja ”käyttäjävaltiot”
GNEP-hankkeen keskeinen tavoite on houkuttelemalla valtioita mukaan
vähentää halua rakentaa uusia rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia. Valtiot
voisivat halutessaan turvautua tähän järjestelmään, mutta mitään pakkoa
siihen ei olisi. Jos ”polttoainekiertovaltiot” säilyttäisivät jälleenkäsittelystä
syntyvän ydinjätteen, ”käyttäjävaltiot” saisivat suuren edun vapautuessaan
omien jätteensijoittamislaitostensa rakentamisesta. Ydinaseiden leviämisen
estämisen kannalta saavutettava hyöty perustuisi siihen, että käyttäjävaltioiden tulisi sitoutua olemaan aloittamatta rikastus- tai jälleenkäsittelytoimia. Yhä useammat maat saisivat mahdollisuuden käyttää ydinvoimaa,
mutta silti vain kourallisella maita olisi asekelpoisen materiaalin tuottamiseen tarvittavia laitoksia.
Vaikka suhtautumisen niissä maissa, joiden kanssa on neuvoteltu, on
kerrottu olleen ensi alkuun positiivista, on vielä monia teknisiä, taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä, joista on keskusteltava hallitusten kesken ja
julkisesti. Hankkeen avulla hoidettaisiin ydinaseiden leviämistä ja
ympäristövaikutuksia koskevat ongelmat, joita syntyisi rakennettaessa
rikastuslaitoksia ja käytetyn polttoaineen säilytyspaikkoja ja hävityspaikkoja joka puolelle maailmassa. Saavutettaisiin paljoushyötyjä. Uraanin
energiapitoisuus tulisi hyödynnetyksi täysimääräisesti.
Toisaalta vielä moneen vuoteen ei tiedetä, onko uuden tyyppinen reaktori, joka polttaa plutoniumia aktinoidien kanssa, teknisesti toteutettavissa.
Polttoainekiertolaitoksia omistavien valtioiden poliittista tahtoa hyväksyä
käytetyn ”leasing-polttoaineen” palautus ei ole testattu. Neuvostoliitto otti
aikoinaan käytetyn polttoaineen takaisin Itä-Euroopan maista osana ydinaseiden leviämisen estämistä, mutta yleensä valtiot suhtautuvat vastahakois-
ydinaseet
esti käytetyn polttoaineen tai jätteen vastaanottamiseen muista maista. On
lisäksi vaikea ennustaa, olisiko hyväksyttävää luoda ydinasevaltioiden ja
ydinaseettomien valtioiden välisen eriarvoisuuden lisäksi uusi eriarvoisuus
polttoainekiertoa harjoittavien valtioiden ja käyttäjävaltioiden välille.
Uusista energiatehokkaista reaktoreista hyötyisivät ainoastaan polttoainekiertolaitoksia omistavat valtiot. Mitä syvempi polttoainekiertolaitoksia
omistavien maiden yhteistyö olisi, sitä enemmän ryhmä vaikuttaisi vallassa
olevien kartellilta.
Edellä kuvatut hankkeet samoin kuin muut hankkeet, joita epäilemättä
tulee esille, ansaitsevat perusteellisen keskustelun. Keskustelulle on aikaa.
On myös valmiina paikka, jossa kaikki valtiot voivat siihen osallistua. Kansainvälinen atomienergiajärjestö on jo pitkään toiminut foorumina, jossa
on tarkasteltu polttoainekiertoon ja uudentyyppisiin ydinvoimareaktoreihin liittyviä ehdotuksia. On toivottavaa, että valtiot käyttäisivät järjestöä
edelleen tähän tarkoitukseen, esimerkiksi keskustelisivat polttoainepankkiideasta, alueellisista polttoaineentuottamisjärjestelyistä, käytetyn polttoaineen hallinnoinnista ja hävittämisestä samoin kuin siitä, onko mahdollista luoda polttoainekiertojärjestelmiä, jotka palvelisivat ydinaseiden leviämisen estämistä.
Nykyisiä ongelmia
Edellä referoitu keskustelu koskee pitkän aikavälin ongelmia. On kuitenkin
myös ongelmia, jotka eivät voi odottaa ratkaisua pitkään, vaan jotka on
hoidettava nopeasti. Akuutteja ongelmia ovat edellä kuvatut Pohjois-Korean
ja Iranin tapaukset, joihin on löydettävä ratkaisu pian. On kuitenkin ilmeistä,
että kaikki maat, joilla on rikastus- tai jälleenkäsittelykapasiteettia, ovat
ydinasevaltioiden tavoin teknisesti kykeneviä tuottamaan asekelpoista
ydinmateriaalia. Tämä pätee Brasiliaan ja Japaniin. Japanissa avataan suuri
käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitos vuonna 2006. Se lisää
ennestäänkin suurta plutoniumin varastoa. Tämä huolestuttaa joitakuita.
Päätös ryhtyä käyttämään saatavilla olevaa plutoniumia aseisiin on joka
tapauksessa poliittinen.
Maailmassa on tuskin toista laitosta, jossa IAEA:n valvontaan olisi
valmistauduttu yhtä perusteellisesti kuin tässä Aomorin jälleenkäsittelylaitoksessa.
Nykyisinkin olisi mahdollista vähentää jossain määrin asekelpoisen
hajoavan materiaalin vääriin käsiin joutumisen riskiä, jos korkeasti rikastetun uraanin tuotanto lopetettaisiin asteittain ja plutoniumin tuotantoa
vähennettäisiin. Nämä mahdollisuudet tulisi selvittää.
81
82
kauhun aseet
Korkeasti rikastettua uraania tarvitaan pääasiassa ydinkäyttöisissä
laivoissa ja erikoistyyppisissä tutkimusreaktoreissa. Näiden molempien
osalta monissa maissa kehitellään teknologiaa vaihtoehtoisten polttoaineiden löytämiseksi, joita ei voitaisi suoraan käyttää ydinräjähteiden valmistamiseen. Korkeasti rikastetun uraanin tuotannon vähittäinen lopettaminen
ei sulje pois rikastuslaitosten käyttämistä korkeasti rikastetun asekelpoisen
uraanin tuottamiseen, mutta se vähentäisi sellaisen uraanin määrää.
Käytettyä ydinreaktoripolttoainetta prosessoidaan plutoniumiksi laajassa mitassa muutamissa maissa. Alun perin ajatuksena oli hyödyntää plutoniumin huomattava energia-arvo käyttämällä sitä hyötöreaktorien polttoaineena. Jälleenkäsittely vähentääkin hävitettävän jätteen määrää. Taloudellista merkitystä tällä toiminnalla ei kuitenkaan ole juuri ollut, koska
jälleenkäsittelyn kustannukset ovat suhteellisen korkeat ja uuden uraanin
hinta on pysynyt alhaisena. Nykyään osa tästä plutoniumista varastoidaan
ja osa sekoitetaan uraaniin ja käytetään ”sekoitettuna oksidipolttoaineena”
voimalareaktoreissa. Plutoniumia tarvitaan suhteellisen vähän alkuperäiseen tarkoitukseen eli vähälukuisten hyötöreaktorien polttoaineeksi
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
8
Valtioiden tulee aktiivisesti käyttää Kansainvälistä atomienergiajärjestöä foorumina, joka tutkii eri tapoja vähentää ydinpolttoainekiertoon liittyvää ydinaseiden leviämisen riskiä, esimerkiksi ehdotuksia
kansainvälisen polttoainepankin perustamisesta, kansainvälisesti
turvattujen alueellisten polttoainekiertopalvelujen ja käytetyn polttoaineen varastojen järjestämistä sekä sellaisen polttoainekiertojärjestelmän luomista, jossa muutamat valtiot toimittaisivat ydinpolttoainetta niille valtioille, jotka luopuvat rikastus- ja jälleenkäsittelytoiminnasta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
9
Valtioiden tulee kehittää uusia tapoja käyttää vähän rikastettua uraania laivoissa ja tutkimusreaktoreissa, jotka nykyään vaativat korkeasti
rikastettua uraania. Korkeasti rikastetun uraanin tuotanto on lopetettava asteittain. Valtioiden, jotka erottavat plutoniumia käsittelemällä
uudelleen käytettyä ydinpolttoainetta, tulee tutkia mahdollisuuksia
tämän toiminnan vähentämiseen.
ydinaseet
Hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsy
G8-maiden globaali kumppanuus –ohjelma (Global Partnership) ja useat
muut aloitteet kuten yhteistyöpohjainen uhkia vähentävä toimintaohjelma
(Cooperative Threat Reduction), Yhdysvaltojen globaali aloite uhkien
vähentämiseksi (US Global Threat Reduction Initiative GTRI), aloite ydinuhkan vähentämiseksi (Nuclear Threat Initiative) ja mm. Euroopan unionin
ja muiden järjestöjen aloitteet sisältävät kaikki pyrkimyksiä vähentää joukkotuhoaseteknologian ja –materiaalien synnyttämiä erityisiä uhkia.
RUUTU 9
ESIMERKKEJÄ GLOBAALEISTA TOIMISTA, JOIDEN
AVULLA PÄÄSTÄÄN EROON HAJOAVISTA AINEISTA
Ydinmateriaali palautetaan myyjämaahan käsiteltäväksi tai hävitettäväksi
turvallisesti.
Tutkimusreaktorit muutetaan käyttämään polttoaineena vähän rikastettua
uraania korkeasti rikastetun sijasta.
Parannetaan radioisotooppien valmistamiseen käytetyn korkeasti rikastetun uraanin turvajärjestelyjä.
Varastoidaan hajoava aine keskitetysti laitoksiin, joiden turvatoimet ovat
erittäin tiukat.
Lopetetaan korkeasti rikastetun uraania varastoiminen polttoaineen
valmistuslaitoksiin.
Yhdysvallat ja Venäjä, joilla on eniten korkeasti rikastettua uraania käyttäviä tutkimusreaktoreita ja jotka ovat vieneet ulkomaille eniten tällaisia
reaktoreita, ovat sopineet korkean tason huippukokouksissa yhteistyönsä
syventämisestä. Yhdysvaltain kongressi, joka pani alulle yhteistyöpohjaisen
uhkia vähentävän toimintaohjelman Nunn-Lugarin lainsäädännön osana,
onkin jo pitkään tukenut voimakkaasti useita näistä aloitteista.
Ruudussa 9 on tähän tähtääviä ehdotuksia. Toimet ulottuvat pitemmälle
kuin vain tutkimusreaktoreiden muuttamiseen vähän rikastettua uraania
käyttäviksi. Jäljempänä tässä luvussa komissio käsittelee muita tähän liittyviä aloitteita, jotka koskevat turvajärjestelyjä, ydinkärjistä poistetun hajoavan aineen hävittämistä sekä ehdotusta asekelpoisen hajoavan materiaalin
kieltosopimuksesta.
83
84
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
10
Kaikkien valtioiden tulee tukea kansainvälisiä aloitteita, joiden
tavoitteena on edistää maailmanlaajuista hajoavan aineen aiheuttamista riskeistä eroon pääsyä. Tuen tulisi sisältää tutkimusreaktoreiden muuttaminen korkeasti rikastettua uraania käyttävistä
vähän rikastettua uraania käyttäviksi, hajoavan materiaalin varastointi keskitettyihin ja turvallisiin paikkoihin sekä maasta viedyn
ydinmateriaalin palauttaminen toimittajille turvallisen käsittelyn
tai hävittämisen varmistamiseksi.
Alueellisia kysymyksiä ja järjestelyjä
Ydinaseettomat vyöhykkeet
Kun 1940-luvun lopussa ja 1950-luvulla epäonnistuttiin ydinaseiden kieltämisessä, eräät valtiot ryhtyivät etsimään mahdollisuuksia edetä päämäärään asteittain. Yksi näistä aloitteista oli ydinaseiden varastoinnin, kokeilemisen, käytön ja kehittämisen kieltäminen tietyillä maantieteellisillä alueilla – ydinaseettomilla vyöhykkeillä. Ensimmäiset aloitteet keskittyivät
asumattomille seuduille. Solmittiin sopimukset, jotka koskivat Etelämannerta,
merenpohjaa sekä avaruutta.
Vuonna 1967 solmittu Tlatelolcon sopimus avasi uuden maaperän pyrkiessään
sisällyttämään vyöhykkeeseen koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen.
Rarotongan sopimus (1986) loi ydinaseettoman vyöhykkeen eteläiselle Tyynelle
merelle, Pelindaban sopimus (1996) Afrikkaan ja Bangkokin sopimus (1997)
Kaakkois-Aasiaan. Myös viisi entisen Neuvostoliiton tasavaltaa on sopinut
väliaikaisesti sopimustekstistä, jolla perustetaan ydinaseeton vyöhyke KeskiAasiaan. Ydinaseettomien vyöhykkeiden käsitteestä on tullut menestystarina.
Ydinaseettomat vyöhykkeet täyttävät joitakin tärkeitä tehtäviä. Nämä
sopimukset täyttävät ydinsulkusopimukseen sisältyvän aukon, joka teki ulkovalloille mahdolliseksi sijoittaa ydinaseita ydinaseettomien valtioiden alueelle –
tällaisia aseita ei voida sijoittaa vyöhykkeille. Sopimukset täydentävät ja vahvistavat ydinsulkusopimuksen aseiden leviämisen estämistä koskevia sitoumuksia. Sopimuksiin liittyvillä pöytäkirjoilla ydinasevaltiot voivat tarjota
järjestelyjen osapuolille negatiiviset turvallisuustakuut. Ne myös vahvistavat
kattavaa (”täysimittaista”) IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimusta, joka
edellyttää viennin valvontaa alueella sijaitsevassa lähtömaassa. Ne myös vahvistavat osaltaan globaalia ydinkokeiden vastaista normia sillä välin, kun
odotetaan täydellisen ydinkoekieltosopimuksen voimaantuloa.
ydinaseet
Näillä järjestelyillä on kuitenkin haasteensa. Esimerkiksi Pelindaban
sopimus ei ole vieläkään tullut voimaan, vaikka se on lähes kymmenen vuotta
vanha. Näitä sopimuksia koskevista pöytäkirjoista vain yhden, Tlatelolcon
sopimuksen pöytäkirjan, ovat ratifioineet kaikki viisi ydinasevaltiota. Yksikään
ydinasevaltio ei ole ratifioinut Bangkokin sopimuksen pöytäkirjaa, vaikka
Kiina on ilmaissut voivansa suostua siihen riippumatta muista ydinasevaltioista.
Monet näiden vyöhykkeiden maista eivät ole myöskään tehneet täysimittaista ydinmateriaalivalvontasopimusta IAEA:n kanssa. Lisäksi näihin
sopimuksiin, vaikka ne ovatkin voimassa määräämättömän ajan, liittyy irtisanomislauseke. Tämä jättää sijaa epäilyille, että tehdyt sitoumukset peruutetaan.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
11
Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden,
jotka eivät vielä ole ratifioineet alueellisten ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamispöytäkirjoja, on ratifioitava ne. Näiden vyöhykkeiden valtioiden on tehtävä kattavaa ydinmateriaalivalvontaa
koskeva sopimus IAEA:n kanssa ja ratifioitava ja toimeenpantava
lisäpöytäkirja.
Lähi-itä
Iranin uraaninrikastuskysymystä käsiteltiin edellä ydinsulkusopimus-otsikon alla. Toisen ongelma-alueen Lähi-idässä muodostaa Israel, joka on
ydinsulkusopimuksen ulkopuolella ja jolla on merkittävä ydinasevalmius,
operationaalisia ydinasetoimintoja ilman turvatakuita ja koko joukko ydinaseiden kuljetusjärjestelmiä. Niin kauan kuin maailman yhteisö lykkää näiden ongelmien ratkaisua, jotka liittyvät selvästi kysymyksiin rauhasta ja
turvallisuudesta alueella, kasvaa riski, että ydinaseet ja muut joukkotuhoaseet leviävät laajemmalle Lähi-idässä.
Israelin oikeus turvallisuuteen on taattava, samoin kaikkien muiden Lähiidän maiden oikeus siihen. Vuonna 1995 ydinsulkusopimuksen sopimusvaltiot vastasivat yhteen tämän haasteen keskeiseen ulottuvuuteen
sisällyttäessään Lähi-itää koskevan päätöslauselman sopimuksen
määräämättömäksi ajaksi tapahtuneeseen jatkamiseen johtaneeseen kokonaisratkaisuun. Siinä hyväksyttiin rauhanprosessin päämäärät ja vaadittiin, että on perustettava ”aidosti todennettavissa oleva Lähi-idän joukkotuhoaseeton vyöhyke, jossa ei ole ydinaseita, kemiallisia aseita eikä biologisista aseita sekä niiden kuljetusjärjestelmiä; sekä että pidättäydytään
85
86
kauhun aseet
kaikista toimista, jotka ehkäisevät tämän tavoitteen saavuttamista”. Tähän
mennessä pyrkimykset kaikkien alueen maiden, myös Iranin ja Israelin,
tavoitteena olevan Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi eivät ole kuitenkaan johtaneet konkreettisiin neuvotteluihin.
Viime vuosina on tehty monia aloitteita umpikujan murtamiseksi,
esimerkiksi ehdotus joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamisesta
Persian lahdelle askeleena kohti laajempaa alueellista vyöhykettä. Tietyt
toimet voisivat edistää kaikkien alueen maiden turvallisuusetuja ja auttaa
päämäärän saavuttamisessa. Yksi askel olisi se, että täydellisen ydinkoekieltosopimuksen allekirjoittaneet Israel, Egypti ja Iran myös ratifioisivat sen
alueen muiden valtioiden tavoin. Toinen askel olisi ratkaisun löytäminen
hajoavien materiaalien ongelmaan. Alueen valtiot, Israel mukaan lukien,
voisivat lykätä pitkäksi ajaksi rikastus- ja jälleenkäsittelytoimintaa alueellaan. Nämä ja muut luottamusta rakentavat toimet helpottaisivat alueellisen joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamista samalla kun ne edistäisivät rauhanprosessin laajempia tavoitteita.
Israel, Egypti ja Iran ovat pelkästään allekirjoittaneet täydellisen
ydinkoekieltosopimuksen. Niiden pitäisi ratifioida sopimus, kuten muut
Lähi-idän valtiot ovat tehneet. Luottamusta rakentava toimi, joka muodostaisi askeleen prosessissa, joka lopulta voisi johtaa joukkotuhoaseettoman vyöhykeeseen, voisi edellä esitetyn mukaisesti olla, että kaikki alueen
valtiot, Israel mukaan lukien, sitoutuisivat lykkäämään pitkäksi ajaksi
rikastus- ja jälleenkäsittelytoimintaansa alueellaan tai kokonaan luopumaan siitä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
12
Kaikkien valtioiden on tuettava jatkuvia pyrkimyksiä joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Lähi-itään osana kaikkinaista rauhanprosessia. Tähän tähtääviä askeleita voidaan ottaa
tälläkin hetkellä. Luottamusta rakentavana toimena kaikkien alueen valtioiden, myös Iranin ja Israelin, on sitouduttava luopumaan
kaikista rikastus-, jälleenkäsittely- ja muista herkistä polttoainekiertoon liittyvistä toimista alueellaan ja tätä koskeviin todentamisjärjestelyihin, Tällaiseen sitoumukseen on liitettävä luotettavat takeet ydinvoiman rauhanomaisen käytön edellyttämistä polttoainekiertopalveluista. Egyptin, Iranin ja Israelin olisi Lähi-idän
muiden valtioiden tavoin ratifioitava täydellinen ydinkoekieltosopimus.
ydinaseet
Etelä-Aasia
Sekä Intia että Pakistan ovat ydinsulkusopimuksen ulkopuolella, eikä niiden voida olettaa luopuvan ydinasevalmiudestaan ja muodostavan joukkotuhoaseetonta vyöhykettä. Kumpikin maa on tehnyt ydinkokeita, kumpikin
valmistaa lisää ja parantaa ydinaseitaan, kummankin politiikkaan kuuluu
pelotteeseen perustuva sotilaallinen doktriini ja kumpikin kehittelee erityyppisiä pitkän kantaman ohjuksia näiden aseiden maaliin saattamista varten.
Tämä ei merkitse sitä, etteivätkö Intia ja Pakistan voisi tehdä ja tekisi
mitään näiden kahden maan väliseen jännitykseen ja omistamiinsa joukkotuhoaseisiin liittyvien uhkien pienentämiseksi. Kumpikin valtio pitää yllä
yksipuolista ydinkoemoratoriota. Niiden molempien pitäisi ratifioida
täydellinen ydinkoekieltosopimus. Kumpikin kannattaa asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotantokieltosopimuksen solmimista, vaikka niiden mielipiteet eroavat siitä tulisiko sopimuksen myös kattaa tällaisen materiaalin
varastot. Niiden olisi liityttävä muihin ydinasevaltioihin ja pitäydyttävä
aseisiin tarkoitetun hajoavan aineiden tuotannosta niin kauan kuin asekelpoisen materiaalin tuotantokieltosopimus ei ole astunut voimaan. Maat
ovat viime vuosina edistyneet jonkin verran keskinäisen luottamuksen rakentamisessa. Ne ovat solmineet joitakin korkean tason sopimuksia, jotka
koskevat luopumista ydinvoimaloihin kohdistuvista hyökkäyksistä, muiden
toimien toimeenpanemista, jotka koskevat sotilaallisten toimien (myös
ohjuskokeiden) avoimuutta ja ydinasein tehtävien hyökkäysten riskin
vähentämistä. Niiden tulisi jatkaa tällä tiellä.
Intia ja Yhdysvallat ovat keskustelleet ydinvoiman rauhanomaista käyttöä koskevan yhteistyön uudelleen aloittamisesta. Maaliskuussa 2006 presidentti Bush ja pääministeri Singh sopivat Intian ja Yhdysvaltojen tulevasta
ydinvoima-alan yhteistyöstä.
Sopimus on monitahoinen, osittain globaaleihin energiahaasteisiin liittyvä. Se on kuitenkin herättänyt ristiriitaisia ajatuksia ydinaseiden leviämisen estämisen näkökulmasta. Sen mukaan joukko Intian ydinvoimaloita saatettaisiin IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimuksen piiriin,
mutta Intian hyötöreaktori ei sisältyisi niihin. Myös käytettyjen polttoaineiden varastot jäävät turvajärjestelyjen ulkopuolelle. Kriittisiä ääniä on myös
kuultu sen suhteen, että sopimus salliessaan ydinreaktorin polttoaineen tai
polttoaineen raaka-aineen tuonnin helpottaisi Intian asekelpoisen hajoavan
materiaalin tuotantoa, mikä tuskin olisi ydinsulkusopimuksen mukaista.
Sopimuksen 4 artikla säätelee ydinvoiman rauhanomaisen käytön mahdollisimman vapaasta vaihdosta osapuolten kesken. Sopimukseen ei sisälly
artiklaa, joka kieltäisi osapuolia sopimasta vaihdosta sellaisten valtioiden
87
88
kauhun aseet
kanssa, jotka ovat sopimuksen ulkopuolella, edellyttäen, että kyseinen
vaihto ei ”auta” näitä maita tuottamaan aseita (2 artikla). Ydinalan viejämaiden ryhmän ohjeet sen sijaan määräävät, että jäsenet eivät saa viedä
ydinalan laitteistoa tai materiaalia maihin, joiden kaikkia nykyisiä ja tulevia ydinalan toimia ei koske IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimus.
Käytännössä tällä tarkoitetaan ydinsulkusopimuksen ulkopuolella olevia
maita kuten Intiaa.
Näin ollen on selvää, että Yhdysvaltojen ja Intian välinen sopimus edellyttäisi Ydinalan viejämaiden ryhmän ohjeiden muuttamista. Sen sijaan
epäselvempää on, onko se ristiriidassa ydinsulkusopimuksen kanssa. Ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioilta edellytetään, että ne tekevät vain sellaista ydinvoimayhteistyötä, joka on sopusoinnussa sopimuksen päämäärän
ja tarkoituksen kanssa. Tätä koskevat epäilyt väistyisivät, jos sitä täydentäisi
toiminta, jolla osoitettaisiin molempien tukevan ydinaseiden leviämisen
estämistä ja aseidenriisuntaa.
Vakuuttavimmin tämä tapahtuisi, jos Intia ja Yhdysvallat sitoutuisivat
edistämään todennettavissa olevaa kansainvälistä sopimusta, joka lopettaisi aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon, ja jos ne sitoutuisivat liittymään siihen välittömästi. Sitoutuminen sellaiseen sopimukseen
poistaisi pelon siitä, että sopimus helpottaisi ydinaseiden tuotannon
lisäämistä Intiassa ja kiihdyttäisi kilpavarustelua Aasiassa. Niin ikään
Yhdysvaltojen ja Intian sitoutuminen täydellisen ydinkoekieltosopimuksen
ratifiointiin olisi signaali, että molempien valtioiden pyrkimyksenä on ydinvoiman rauhanomaisen eikä sotilaallisen käytön edistäminen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
13
Sekä Intian että Pakistanin tulee ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus ja liittyä niihin maihin, jotka ovat julistaneet aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon moratorion siihen saakka,
kunnes sopimus saadaan voimaan. Niiden on jatkettava ponnistelujaan, jotka tähtäävät kahdenkeskisen liennytyksen aikaansaamiseen ja luottamuksen rakentamiseen poliittisin, taloudellisin ja sotilaallisin toimin vähentäen aseellisen selkkauksen vaaraa ja lisäten
molempien maiden ydinvoima-alaan ja ohjuksiin liittyvien toimintojen läpinäkyvyyttä. Lopuksi kummankin maan on liityttävä Ydinalan
viejämaiden ryhmään sekä ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyyn samoin kuin Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontasopimukseen vuoden 1997 lisäpöytäkirjan ehtojen
mukaisesti.
ydinaseet
YDINASETERRORISMIN ESTÄMINEN
Miten terroristit voisivat hankkia aseita?
Ydinaseen valmistaminen ei ole mahdollista ilman kahta perushyödykettä:
hajoavaa materiaalia ja laitteen suunnittelun ja valmistamisen vaatimaa
teknistä tietoa. Yleinen käsitys on, että hajoavan materiaalin tuottaminen
riittävän suurissa määrissä on vaikeampi tehtävä ja että aseen suunnittelu
on vähemmän vaikeaa, vaikka ei suinkaan helppoa. Karkeatekoisen ydinräjähteen suunnitteluun tarvittava tieto on julkisesti saatavilla.
Ydinaseisiin tarvittavan plutoniumin tai korkeasti rikastetun uraanin
valmistaminen on vaikeaa ja kallista. Se vaatii sellaista infrastruktuuria,
joka on todennäköisesti ainoastaan valtioiden ulottuvilla. On kuitenkin
olemassa riski, että turvallisuuspuutteet tekisivät terroristeille mahdolliseksi varastaa tarpeeksi raaka-ainetta tai jopa koko laitteen. Ratkaisevinta ydinterrorismin estämisessä onkin estää terroristeja hankkimasta
näitä aineita ja laitteita. Tämä edellyttää tiukkoja turvatoimia ja turvallisuusrutiineja kaikissa näiden aineiden säilytyspaikoissa.
Käytännön toimin voidaan rajoittaa ydinmateriaalin saatavuutta, lisätä
fyysistä koskemattomuutta, lisätä kuljetusten turvallisuutta silloin, kun
niitä ei voida välttää, ja estää terroristien pääseminen käsiksi niihin parantamalla tiedustelua ja turvatoimia. Vienti- ja tullivalvonnalla on myös
tärkeä osuus ydinterrorismin vaaran pienentämisessä.
Useimmat asiantuntijat uskovat, että ydinräjähteitä havittelevat terroristit valitsisivat mieluummin korkeasti rikastetun uraanin hajoavana materiaalina, koska sitä käyttävä ”aseen koontamismalli” on yksinkertaisempi
kuin plutoniumia käyttävä. Terroristien käyttämän plutoniumpommin
mahdollisuutta ei voida kuitenkaan sulkea pois. Plutoniumia tarvitaan pienempiä määriä ja tietoa imploosiopommin suunnittelusta on nykyään paljon
paremmin saatavilla kuin ensimmäisen plutoniumpommin aikoina.
Näiden riskien vuoksi sekä korkeasti rikastettu uraani että plutonium
tarvitsevat yhtä tiukat turvatoimet kuin ydinaseille on määrätty. Yhdysvaltojen tiedeakatemia on kutsunut näitä turvatoimia varastoitujen aseiden
standardiksi.
Likaiset pommit
Ydinaseterroristit voivat ydinräjähteiden ohella yrittää valmistaa radiologisia aseita eli likaisia pommeja. He voivat myös pyrkiä levittämään radioaktiivisuutta hyökkäämällä vaarallisia radioaktiivisia aineita valmistaviin,
varastoiviin tai käyttäviin laitoksiin tai käytetyn ydinpolttoaineen tai ydinmateriaalien kuljetuksiin.
89
90
kauhun aseet
Vaarallisen ydinmateriaalin levittämiseen tiettyjen kohdealueiden saastuttamiseksi tai joukkomittaisen kauhun luomiseksi terroristeilla on käytettävissä monia keinoja. Esimerkiksi tutkimuslaboratoriosta tai sairaalasta varastettua radioaktiivista ainetta voidaan laittaa tavanomaisen räjähteen
ympärille, tai se voidaan vapauttaa suoraan ilmaan kaasuna tai jauheena.
Radioaktiivisen aineen leviäminen ei todennäköisesti vaadi suuria määriä
välittömiä uhreja. Likaisten pommien valmistus on kuitenkin paljon helpompaa kuin fissioaseiden, ja ne voivat aiheuttaa etenkin suurten kaupunkien keskustassa laajaa kauhua ja sekasortoa.
Ydinterrorismin vastainen yleissopimus
Vuonna 2005 YK:n yleiskokous hyväksyi ydinterrorismin vastaisen kansainvälisen yleissopimuksen. Huhtikuuhun 2006 mennessä sen on allekirjoittanut 102 valtiota. Sopimus edellyttää valtioiden saattavan ydinterrorismiteot kansallisella lailla rangaistaviksi. Sopimusvaltiot sitoutuvat myös
kansainväliseen yhteistyöhön ydinterrorismitekojen estämisessä, tutkimisessa ja niistä syytteeseen asettamisessa. Sopimus on tärkeä saavutus,
vaikka se ei ihmelääkettä tarjoakaan. Valtioiden olisi nopeasti ratifioitava
sopimus ja pantava se täytäntöön.
Turvajärjestelyt
Hajoavan materiaalin turvajärjestelyillä ja ydinaseiden turvajärjestelyillä
tarkoitetaan valvontaa, jonka tarkoituksena on estää sabotaasit, hyökkäykset,
varkaudet ja muut vastaavat rikolliset toimet. Turvajärjestelyillä pyritään
myös ehkäisemään laittomiin toimiin ryhtymistä varmistamalla katoamisen nopea paljastuminen ja materiaalin nopea takaisin saanti. Ydinasevaltioilla on omat valvontamenettelynsä tällaisten aseiden turvajärjestelyiksi.
Siitä huolimatta, että ydinterrorismin estämiseen tähtäävät turvajärjestelyt ovat kaikkien valtioiden yhteinen etu, hallitukset ovat pitkään hoitaneet näitä uhkia mieluummin kansallisella lainsäädännöllä ja hallinnolla.
Viimeaikaisista turvavaatimusten parantamiseksi tehdyistä monenkeskisistä toimista esitetään yhteenveto laatikossa 10.
Turvajärjestelyt käsittävät paljon muutakin kuin vain laitoksiin sijoitettuja vartijoita, portteja ja aitoja. Se edellyttää myös luotettavaa henkilöstöä,
joka suunnittelee ja toteuttaa valvonnan. Palkattavilta henkilöiltä vaaditaan sekä teknistä pätevyyttä että ammattimaisuutta. Tämä tekee tarpeellisiksi laajat taustojen tarkistukset ennen palkkaamista ja edellyttää perusteellista työhön perehdyttämistä.
ydinaseet
RUUTU 10
VIIMEAIKAISET KANSAINVÄLISET TOIMET
TURVAJÄRJESTELYJEN VAHVISTAMISEKSI
Vuonna 2001 IAEA:n sihteeristö valmisteli ja järjestön johtokunta hyväksyi
myöhemmin ohjeiston turvajärjestelyjen päämääristä ja perusperiaatteista.
IAEA:n Kansainvälinen turvajärjestelyjen neuvonantopalvelu tarjoaa myös
apua valtioille. IAEA on laatinut ydinterrorismin vastaisen toimintaohjelman, jonka tukena toimii laitoksen budjetin ulkopuolinen eri lahjoittajilta
varoja saava ydinturvallisuussäätiö.
G8-maiden Global Partnership against the Spread of Weapons and Materials of Mass Destruction –ohjelma korosti kesäkuussa 2002 ”asianmukaisten tehokkaiden turvajärjestelyjen” tarvetta.
Vuonna 2003 IAEA hyväksyi tarkistetun radioaktiivisten lähteiden turvallisuutta koskevan käytännesäännöstön. Järjestö on julkaissut useita raportteja ja hyväksynyt useita päätöslauselmia ydinterrorismilta suojautumista
koskevista toimenpiteistä.
Vuonna 2004 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1540,
joka vaatii kaikkia valtioita ”kehittämään ja pitämään yllä asianmukaisia
tehokkaita turvajärjestelyjä”.
Nunn-Lugar (v. 1991) ja Nunn-Lugar Domenici (v. 1996) –lakien mukaisesti Yhdysvallat on vuoteen 2006 mennessä sijoittanut yli 5 miljardia
USD joukkotuhoaseriisuntahankkeeseen liittyviin toimiin Venäjällä. Neljännes tästä on käytetty ydinturvallisuuden parantamiseen.
Valtiolla on oikeudellinen vastuu ydinmateriaalin turvajärjestelyistä
maan rajojen sisällä. IAEA on ydinaineiden turvajärjestelyä koskevan monenkeskisen sopimuksen mukaisesti julkaissut joitakin yhteisiä standardeja
(kiertokirje 225), jotka koskevat tällaisten aineiden kuljetusta. Maaliskuuhun 2006 mennessä 116 valtiota oli liittynyt tähän sopimukseen. Nämä
valvontatoimet muodostavat mallin, jonka mukaan eri valtioiden viranomaiset toimeenpanevat omaa valvontaansa.
Kasvaviin haasteisiin vastaaminen
Huoli ydinaseiden ja hajoavan materiaalin turvajärjestelyistä on lisääntynyt
useiden kehityssuuntausten vuoksi. Radioaktiivisten aineiden laiton kauppa
on lisääntynyt (pieni osa tästä on hajoavaa materiaalia); Venäjän ja muiden
entisen Neuvostoliiton tasavaltojen ydinlaitteistojen kohdalla esiintyy jatkuvasti turvallisuusongelmia; terroristiryhmien väitetään pyrkivän hankki-
91
92
kauhun aseet
maan radioaktiivista tai hajoavaa materiaalia ydinaseita tai likaisia pommeja varten. Syyskuun 11. päivän isku synnytti myös huolen ydinvoimalaitoksiin suunnatun terroristi-iskun mahdollisuudesta.
Valtioiden soveltaessa omia turvallisuusvaatimuksiaan turvajärjestelyketju on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Yhdessä paikassa tapahtunut hajoavan materiaalin varkaus voi vaarantaa turvallisuuden kaikkialla. Nämä huolet ovat synnyttäneet monia kansainvälisiä aloitteita, joista
esitetään yhteenveto ruudussa 10.
Turvajärjestelyjen vahvistamisen tiellä on monia esteitä. Kansainvälistä
yhteistyötä hankaloittaa hallitusten pelko itsemääräämisoikeuden heikkenemisestä, oikeudellinen vastuu, budjettirajoitukset jne. Samat tekijät estävät
myös monenkeskisten standardien vahvistamisen tai kansainvälisten elinten
toimivallan laajentamisen. Se, ettei nykyisten standardien rikkominen johda
vakaviin seurauksiin, murentaa edelleen sekä niiden tehokkuutta että uskottavuutta.
Käytännössä moniin kansainvälisiin turvallisuusvaatimusten laadintaan
on ryhdytty vasta, kun siihen on kannustanut jokin järkyttävä tapahtuma.
Tämä näkyy siinä, miten monien maiden kiinnostus on lisääntynyt syyskuun 11. päivän jälkeen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
14
Valtioiden on estettävä terroristeja saamasta haltuunsa ydinaseita tai hajoavaa materiaalia. Tämän turvaamiseksi niiden on pidettävä yllä täydellisen yksityiskohtaista ja tehokasta kirjanpitoa ja
valvontaa kaikista hajoavia- ja radioaktiivisia materiaaleja ja muita
radiologisia lähteitä sisältävistä varastoista maaperällään. Niiden
on taattava, että kaikista ydinterrorismiteoista tai niiden tukemisesta seuraa henkilökohtainen oikeudellinen vastuu. Niiden on
laajennettava yhteistyötään muun muassa lisäämällä tietojenvaihtoa, johon kuuluu osana laitonta ydinkauppaa koskeva tiedustelutoiminta. Niiden on myös edistettävä kaikkien valtioiden liittymistä ydinterrorismin vastaiseen kansainväliseen yleissopimukseen ja yleissopimukseen ydinaseiden turvajärjestelyjä
koskevista toimista sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540 toimeenpanoon.
ydinaseet
NYKYISTEN YDINASEIDEN MÄÄRÄN JA NIIDEN
AIHEUTTAMAN UHAN VÄHENTÄMINEN
Monet maailman arviolta 27.000 ydinaseesta ovat ”herkän liipaisimen”
valmiudessa, mikä nostaa onnettomuusriskiä ja väärinkäsitysten ja jopa
tahallisen käytön vaaraa. Komissio on myös pannut huolestuneena merkille,
että muutamien ydinasevaltioiden korkeat virkamiehet ovat esittäneet lausunnoissaan joko suoraan tai epäsuorasti, että heidän maansa saattaisi joskus
käyttää ydinaseita kostaakseen terroristihyökkäyksen, muilla joukkotuhoaseilla tehdyn hyökkäyksen tai jopa tietyillä tavanomaisilla aseilla tehdyn
hyökkäyksen. Niin hiljattain kuin tammikuussa 2006 Ranskan presidentti
Jacques Chirac varoitti:
”Niiden valtionjohtajien, jotka olisivat valmiita käyttämään terroristisia
keinoja meitä vastaan samoin kuin niiden, jotka voisivat harkita käyttävänsä
joukkotuhoaseita jollakin tavalla, tulee ymmärtää, että he alistaisivat itsensä
meidän voimakkaan ja hyökkäyksen mukaisen reagointimme kohteeksi.
Tämä reagointi voisi olla tavanomainen, mutta myös muunlainen.”
Tämä samoin kuin eräät muut valtionpäämiesten lausunnot, joissa tosiasiassa uhataan ydinaseiden käytöllä sellaisissakin tilanteissa, joissa niille ei
ole sotilaallista perustelua (ottaen huomioon muun muassa nykyisten tavanomaisten aseiden tehokkuuden ja sen, että terroristiryhmiin tuskin tehoaa
ydinasekostolla pelottelu), osoittavat, miten tärkeää on vähentää pikaisesti
ydinaseiden merkitystä valtioiden turvallisuuspolitiikassa samoin kuin
vähentää jyrkästi ja asteittaisesti näiden aseiden lukumäärää. Komissio tunnistaa useita asedoktriineja ja aseiden käyttöön ottoa ja kehittämistä koskevia
aloitteita, jotka pyrkivät edistämään näitä päämääriä.
Ydinaseoppien tarkistamisen tarve
Jokainen ydinaseita hankkinut valtio on kehittänyt myös suunnitelmia ja
periaatteita – sotilaallisen doktriinin – ydinaseistuksensa rakenteellisesta
järjestämisestä ja käytöstä. Nämä sotilasopit vaikuttavat kehitettävien ja
valmistettavien aseiden valintaan, niiden laukaisemisen edellyttämiin valmiuksiin ja niiden käytön rajoituksiin. Nämä opit vaikuttavat myös muiden
omia turvallisuusintressejään suojelemaan pyrkivien maiden suunnitelmiin
ja asenteisiin.
Kahdenkeskisten suhteiden paranemisesta huolimatta ydinsulkusopimukseen liittyneet viisi ydinasevaltiota pitävät toisiaan hyvin tarkasti
silmällä ja ylläpitävät ja nykyaikaistavat strategista ydinasekykyään. Ne
jopa omaksuvat uusia ydinaseoppeja, jotka korostavat ensikäyttöä
93
94
kauhun aseet
esimerkiksi pelotteena tai kostona muiden joukkotuhoaseiden käytölle.
Tätä kuvattiin edellä.
Neuvostoliiton, sittemmin Venäjän, ja Naton ydinaseoppien välillä on
pitkään ollut läheinen yhteys. Kiina seuraa, aikooko Yhdysvallat viedä läpi
julkituomansa aikeen tehdä ohjuspuolustuksesta keskeisempi strategisen
doktriinin osa ja miten se siinä onnistuu. Israel on päättänyt olla kertomatta,
onko sillä ydinaseita. Tämä kaksiselitteisyys vaikuttaa sen naapurien turvallisuusajatteluun niin kuin vaikuttaisi sekin, jos maa ilmoittaisi omistavansa ydinaseita.
Niin kauan kuin jokin ydinasevaltio ilmoittaa kaikkien vaihtoehtojen
olevan avoimina, että se varaa itselleen option käyttää ydinaseita ydinaseetonta valtiota vastaan tai että ydinaseet ovat olennaisia tai elintärkeitä sen
turvallisuudelle, muut maat panevat tämän merkille ja käyttäytyvät sen
mukaisesti.
Kaikkien näiden oppien ytimenä on pelotteen käsite.
Ydinpelote
Ydinpelotteen puolustajat väittävät, että luotettavin keino estää omaan
maahan suuntautuva ydinasehyökkäys on saada mahdollinen hyökkääjä
luopumaan aikeestaan tekemällä selväksi, että maa selviää hyökkäyksestä,
säilyttää iskukykynsä ja käynnistää tuhoisan vastaiskun. Tämä tilanne,
joka kuvaa dramaattisesti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kylmän
sodan kolmena viimeisenä vuosikymmenenä vallinnutta kauhun tasapainoa, on saanut nimen molemminpuolinen varmistettu tuho (MAD).
Monet tarkkailijat uskovat, että ydinpelote esti suursodan syttymisen
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kylmän sodan vastakkainasettelun
ja konfliktien vuosina. Toisten mielestä monet muut tekijät vaikuttivat siihen, ettei sotaa syttynyt. Puuttui syy sodan aloittamiseen; tai kyseessä oli
silkka hyvä onni. Vaikka molemminpuolinen pelote olisikin vakauttanut
kahden supervaltion suhteita kylmän sodan aikana, ydinpelotteen merkitys
on sen jälkeen muuttunut yhä kyseenalaisemmaksi. Se ei todennäköisesti
estä ydinaseiden leviämistä. Se ei myöskään estä häikäilemättömästi
toimivia hallituksia eikä terroristeja käyttämästä ydinaseita.
Huolimatta maailman poliittisella kartalla tapahtuneista perustavista
muutoksista ja huolimatta presidentti Bushin ja presidentti Putinin 13. marraskuuta 2001 antamasta historiallisesta yhteisestä julistuksesta, ettei
”kumpikaan maa pidä toista vihollisenaan tai uhkana”, ydinpelote elää
kuitenkin yhä.
Vaikka hallitukset yhä viittaavat ydinpelotteeseen perusteluna ydinasei-
ydinaseet
den säilyttämiselle, sen merkitys on voimakkaasti vähentynyt, ellei kokonaan kadonnut. Se sai alkunsa pyrkimyksestä välttää sota kaksinapaisessa
maailmassa, jollaista ei enää ole. Sen avuksi huutaminen kovin muuttuneessa maailmassa on omiaan pitämään yllä epäluuloa ja estämään tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä, joka on välttämätöntä yhteisten ongelmien kuten ydinaseiden leviämisen ja suurimittaisen terrorismin uhkan torjumisessa.
Ensikäyttö, ennakoiva isku ja estäminen
Aikaisemmin keskeisintä ydinpelotteessa oli estää ydinhyökkäys tai laajamittainen tavanomainen hyökkäys omaa maata ja liittolaisvaltioita vastaan
osoittamalla maan todella kykenevän vastaiskuun. Nykyään joukko ydinasevaltioita (Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat) on laajentanut
käsitettä ja antaa ydinaseille monipuolisemman roolin. Ne sanovat nyt olevansa valmistautuneita ydinaseiden ensikäyttöön alueellisissa ja paikallisissa sodissa sekä selektiivisesti, (esimerkiksi tuhoamalla bunkkereita, ns.
maan alla sijaitsevia kovetettuja maaleja). Osa ydinasevaltioista, mm. Intia,
Venäjä, Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat, pitää myös kiinni ydinaseiden ensikäytön optiosta muilla joukkotuhoaseilla tehdyn hyökkäyksen kostona. Ydinsulkusopimukseen liittyneistä ydinasevaltioista vain Kiina on
virallisesti ilmoittanut pidättäytyvänsä ydinaseiden ensikäytöstä.
YK:n peruskirja sallii yleisen tulkinnan mukaan aseellisten joukkojen
käytön itsepuolustuksena valtion joutuessa aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tai ennakolta aseellisen hyökkäyksen välitöntä uhkaa vastaan.
Vuonna 2002 Yhdysvallat kuitenkin ylitti tämän ennalta ehkäisyn käsitteen ja ilmoitti varaavansa itselleen oikeuden voimankäyttöön, myös ydinaseisiin, estääkseen hyökkäyksen, jossa mahdollisesti käytettäisiin joukkotuhoaseita, vaikka hyökkäyksen ajankohta, paikka ja laajuus olisivat epävarmoja eivätkä välittömiä.
Komission mielestä sotilaalliset doktriinit, joihin sisältyy ydinaseiden
ehkäisevä ensikäyttö tai vastaisku muilla kuin ydinaseilla tehtävään
hyökkäykseen, ovat omiaan laajentamaan ydinpelotteen käsitettä todelliseen ydinasesodankäyntiin. Ne alentavat kaikki ydinaseiden käytön kynnystä. Ne laajentavat näiden aseiden mahdollisen sotilaallisen käytön alaa
ja kannustavat kehittämään uusia ydinaseita. Tämä kaikki on ristiriidassa
tehtyjen ydinaseriisuntasitoumuksien kanssa ja heikentää kansainvälistä
turvallisuutta.
Euroopassa Venäjän ja Naton ydinasevaltioiden ensikäytön doktriinit
eivät palvele mitään uskottavaa sotilaallista tarkoitusta kylmän sodan
95
96
kauhun aseet
jälkeisessä maailmassa. Ne ovat räikeässä ristiriidassa niiden pyrkimysten
kanssa, joita mailla on taloudellisen ja kulttuurisen yhdentymisen alalla,
rauhanturvajoukkojen yhteistoiminnallisuuden ja muiden herkkien asioiden koordinoinnissa sekä joukkotuhoasekysymyksissä tehtävässä
yhteistyössä.
Käyttövalmius
Ydinaseopit sanelevat myös sen, miten ydinaseita käytetään ja millaisessa
käyttövalmiudessa niitä pidetään. Tuhansittain Yhdysvaltojen ja Venäjän
strategisia ydinaseita on sijoitettuna ns. triadiksi, joka muodostuu sukellusveneistä laukaistavista ohjuksista, maalla sijaitsevista mannertenvälisistä
ballistisista ohjuksista ja pitkän kantaman lentokoneista. Tämän politiikan
jatkaminen johtaa aseylijäämään ja voi kiihdyttää asevarustelua. Monet
näistä aseista ovat ”herkän liipaisimen” valmiudessa ja määrättyinä kostoiskuun lyhyellä varoitusajalla, jopa ennen kuin vastapuolen ydinkärjet
saavuttavat vieraan valtion alueen. Koska Yhdysvaltojen ja Venäjän maalle
sijoitettujen ohjusten lentoaika on 25–30 minuuttia ja merelle sijoitettujen
vielä huomattavasti lyhyempi, tällaisista opeista seuraa vaara, että ydinaseita käytetään vahingossa tai teknisen vian tai strategisen virhelaskelman
seurauksena.
Vuonna 1991 silloinen presidentti George H. W. Bush aloitti ydinaseiden
suuresta käyttövalmiudesta aiheutuvien riskien vähentämiseen tähtäävät
RUUTU 11
VALMIUSTERMINOLOGIAA
Varhainen vastaisku (launch-on-warning) is a nuclear posture intended to
ensure quick responses in the event of a missile attack. It requires early-warning and command-and-control systems that use satellites to detect a missile launch from any location on the globe. These systems then reconfirm the
launch with long-range radars and provide assessments to the political
leadership, which may deliver a launch authorization to ICBM command
posts and strategic submarines at sea. Given the short flight times of such
missiles, the launch-on-warning posture leaves the political leadership only
minutes for taking the most dramatic decision imaginable – authorizing a
large-scale nuclear war.
Herkän liipaisimen valmiutta (hair-trigger alert) sovelletaan ohjuksiin ja
niiden varhaisvaroitus- ja komento- ja valvontajärjestelmiin. Se on edellytys
varhaiselle vastaiskulle.
ydinaseet
toimet kylmän sodan jälkeisinä ensi vuosina. Hän määräsi valmiustasoa
laskettavaksi, minkä jälkeen suurin osa yhdysvaltalaisista ydinaseista purettiin strategisista pommikoneista ja sijoitettiin varastoon. Vuonna 1998 Britannia ilmoitti, että Trident-ohjusten laukaisu vaatisi tuntien sijasta päiviä.
Viimein vuonna 2000 viisi ydinasevaltiota ilmoittivat, etteivät niiden aseet
olleet enää pysyvästi suunnattuina tiettyihin kohteisiin.
Nämä päätökset pienentävät onnettomuusriskiä. Ne voidaan kuitenkin
kumota milloin tahansa. Siiloihin sijoitetut ohjukset voidaan suunnata
uudelleen ja laukaista muutamissa minuuteissa.
Asejärjestelmästä ja halutusta valmiustilasta riippuen on useita muitakin
tapoja vähentää vahingossa käynnistyvän ydinsodan vaaraa. Kiireellisintä
on päästää eroon varhaisvaroitus-tilasta (ks. ruutu 11). Tähän pääseminen
voi vaatia uusia todentamistoimia. Jos toimista sovitaan kahdenkeskisesti,
niihin voisi sisältyä molempien maiden tarkastajien osallistuminen strategisten joukkojen harjoituksiin tai jopa yhdysupseerien pysyvä läsnäolo strategisilla komentopaikoilla.
Paljon kauaskantoisempi, todennettavissa oleva, vaikeammin muutettava ja näin ollen toivottavampi toimenpide olisi, että strategisten aseiden
laukaiseminen lyhyellä varoitusajalla tehtäisiin teknisesti mahdottomaksi,
olipa sitten kyseessä yllätysensi-isku tai sellaisesta hyökkäyksestä saadun
varoituksen perusteella tehtävä isku. Näihin toimenpiteisiin sisältyisi
ydinkärkien poistaminen kuljetusvälineistä ja niiden varastointi sekä
ohjusten nenäkartioiden poisto ja muut vastaavat toimet.
Sotilasjohtajien sanotaan joskus inhoavan ydinaseita, koska ne vaativat
huomattavia resursseja, mutta ovat ”teoreettisia” aseita, joihin ei voi turvautua tavallisessa sotilaallisessa suunnittelussa. On korkea aika antaa
tämän tunteen tulla osaksi sotilaallista doktriinia. On valitettavaa ja paradoksaalista, että nykyiset opit näyttävät sallivan ydinaseiden laajemman
käytön kuin kylmän sodan aikana sovelletut.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
15
Kaikkien ydinasevaltioiden on ilmoitettava noudattavansa yksiselitteisesti politiikkaa, johon kuuluu ydinaseiden ensikäytöstä
pidättäytyminen. Niiden on tarkennettava, että tämä kattaa sekä
ennakko- että ehkäisevät iskut samoin kuin kemiallisilla, biologisilla tai tavanomaisilla aseilla tehtävien hyökkäysten vastaiskut.
97
98
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
16
Kaikkien ydinasevaltioiden on tarkistettava sotilaalliset suunnitelmansa ja määriteltävä, mitä uskottavan ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan ylläpitämiseen tarvitaan. Valtioiden, jotka ovat
asentaneet ydinaseensa sukellusveneistä laukaistavista ohjuksista, maalle sijoitettavista mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista ja pitkän kantaman pommikoneista muodostuvaksi triadiksi,
on luovuttava tästä käytännöstä vähentääkseen ydinaseylijäämää
ja ollakseen kiihdyttämättä ydinaseiden kilpavarustelua.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
17
Venäjän ja Yhdysvaltojen on sovittava vastavuoroisista askeleista
ydinaseiden poistamiseksi herkän liipaisimen valmiudesta ja
perustettava yhteinen komissio tätä tavoitetta varten. Niiden on
ryhdyttävä purkamaan ydinsotasuunnitelmiinsa kuuluvaa varhaisvaroituspolitiikkaa toteuttamalla valvotusti strategisten joukkojensa operatiivisen valmiuden yhtäaikaista vähentämistä seuraavin toimin:
vähentämällä merellä olevien strategisten sukellusveneiden
määrää ja alentamalla niiden teknistä laukaisuvalmiutta niiden ollessa satamassa
varastoimalla ydinpommit ja ilmasta laukaistavat risteilyohjukset erilleen niiden lentokentistä
varastoimalla erilleen useimpien mannertenvälisten ballististen ohjusten nenäkartiot ja/tai ydinkärjet tai ryhtymällä muihin teknisiin toimiin niiden valmiuden vähentämiseksi.
Ydinaseiden käyttöönotto
Komissio uskoo, että nyt kun on kulunut yli kymmenen vuotta kylmän
sodan päättymisestä, on aika tehdä voimakkaita strategisten ydinaseiden
vähennyksiä. Viimeistään nyt on myös saatava aikaan taktisten ydinaseiden
rajoituksia.
Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenkeskiset aseidenrajoitukset
Vuonna 1991 solmittua START I-sopimusta seurasi vuonna 1993 START
II, jonka mukaan Yhdysvaltojen ja Venäjän tuli vähentää kahdessa vaiheessa käyttöönotettujen strategisten ydinkärkiensä määrä 3.000 – 3.500:
ydinaseet
aan kummassakin maassa. Vuonna 1997 Clintonin ja Jeltsinin Helsingin
huippukokouksen jälkeen annettu yhteinen julkilausuma sisälsi puitesopimuksen näiden erityisten tavoitteiden toteuttamiseksi START III:ssa. Tämä
oli Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenkeskisten ydinkärkien vähentämispyrkimysten huipentuma. START II ei kuitenkaan koskaan tullut voimaan eikä
neuvotteluja START III:sta aloitettu, sillä Yhdysvallat irtisanoi yksipuolisesti
ABM-sopimuksen voidakseen toteuttaa strategista ohjuspuolustusohjelmaansa.
START-sopimukset rajoittavat ainoastaan käyttöön otettujen strategisten ydinkärkien ja niiden kuljetusalustojen määrää. Ne eivät myöskään
edellytä ydinkärkien hävittämistä.
Ydinaseiden hävittämistä on tapahtunut pikemminkin niiden ylijäämän
vähentämiseksi tai vanhentuneiden aseiden korvaamiseksi kuin positiivisten aseidenriisuntapäämäärien saavuttamiseksi.
Tämä perinne jatkui vuoden 2002 kahdenkeskisissä Strategic Offensive
Reductions Treaty (SORT) -neuvotteluissa, joissa Venäjä ja Yhdysvallat
sopivat vähentävänsä käyttöön otettujen strategisten ydinaseidensa maakohtaisen määrän 1.700–2.200 aseen tasolle vuoteen 2012 mennessä. Sopimus
kyllä jatkaa positiivista suuntausta, mutta ei sisällä ydinkärkien hävittämistä, sillä ne ainoastaan siirretään varastoon. Se ei sisällä myöskään
laskentasääntöjä eikä uusia todentamistoimenpiteitä. Sopimuksen mukaan
muutoksia tapahtuu käyttöön otossa, mutta aseet pysyvät.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
18
Venäjän ja Yhdysvaltojen on aloitettava neuvottelut uudesta strategisten aseiden vähentämissopimuksesta, jonka tavoitteena on
vähentää määrää vähintään puolella Strategisten ydinaseiden
vähentämistä koskevan sopimuksen (SORT) sallimasta määrästä.
Sen tulee sisältää oikeudellisesti velvoittava sitoumus riisua
SORT-sopimuksen nojalla käytöstä poistetut aseet peruuttamattomasti. Uuteen sopimukseen tulee myös sisällyttää läpinäkyvät
laskentasäännöt, aikataulut ja menettelytavat aseiden riisumiseksi sekä vastavuoroiset todentamistoimenpiteet.
99
100
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
19
Venäjän ja Yhdysvaltojen ja niiden myötä muiden ydinasevaltioiden tulee julkaista tiedot omistamistaan aktiivisista ja varalla olevista ydinaseistaan, jotta niitä voidaan käyttää pohjana tulevissa
aseidenriisuntapyrkimyksissä. Niiden tulee myös sopia, että
uusiin aseidenriisuntasopimuksiin sisällytetään erityiset lausekkeet, jotka koskevat läpinäkyvyyttä, peruuttamattomuutta, todentamista ja ydinkärkien tuhoamista.
Kaikkia ydinasevaltioita koskevat aloitteet
Usein unohdetaan, että ydinsulkusopimuksen ydinaseriisuntasopimukset
koskevat kaikkia siihen liittyneitä valtioita. Sopimuksen vuonna 1995
tapahtuneen määräämättömäksi ajaksi jatkamisen mahdollistanut ”paketti”
sisälsi vaatimuksen tämän tavoitteen ”toteuttamiseksi päättäväisesti” ja
kehotti ydinasevaltioita pyrkimään järjestelmälliseen edistymiseen ydinaseiden määrän vähentämiseksi koko maailmassa.
Tämä tapahtui vuonna 1995. On helppo nähdä, että ydinsulkusopimukseen liittyneet valtiot ovat suurimmaksi osaksi laiminlyöneet tämän sitoumuksen täyttämisen. Ne eivät ole ”käyneet neuvotteluja hyvässä uskossa”
ydinaseriisunnan toteuttamiseksi ydinsulkusopimuksen mukaisesti. Kaikki
ydinasevaltiot jopa edelleen modernisoivat aseistustaan.
Nyt tarvitaan kiireellisesti asenteen muutosta ja edistymistä. Ydinaseita
hankkineiden valtioiden, olivatpa ne liittyneet ydinsulkusopimukseen tai
eivät, täytyy päättää viivyttelemättä, miten ne osallistuvat ydinaseiden aseidenriisuntaprosessiin. Yhdysvalloilla ja Venäjällä on valtavat ydinasearsenaalit, jotka eivät enää palvele alkuperäistä pelotetarkoitusta. Ne eivät ole
myöskään käyneet vakavia kahdenkeskisiä aseidenriisuntaneuvotteluja
vuoden 2002 SORT-sopimuksen solmimisen jälkeen. Edellä ehdotettujen
voimakkaiden vähennysten toimeenpanossa saavutettu edistyminen rohkaisisi kääntämään laskuun ydinasearsenaalien koon muissakin maissa. Kaikkien näitä aseita omistavien valtioiden on oltava mukana maailmanlaajuisessa pyrkimyksessä joko yhdessä tai erikseen. Kaikkien ydinasevaltioiden, jotka ovat aikoja sitten yksipuolisesti päättäneet liittyä ydinasekerhoon,
on nyt tunnustettava velvollisuudekseen kerhon jättäminen.
Iso-Britannian ja Ranskan on päätettävä, onko järkevää säilyttää kalliiksi tulevat ydinasearsenaalit. Ne luotiin aikanaan sellaista vihollista vastaan, jota ei enää ole. Tarvitaanko niitä vastaamaan kuviteltuihin uhkiin,
joiden torjumisessa näillä aseilla saavutettava hyöty on kyseenalainen?
ydinaseet
Nämä kaksi valtiota ovat nyt tienhaarassa. Haluavatko ne viestiä muille
maille, että ydinaseet eivät ole tarpeellisia maan turvallisuuden kannalta
vai että ne pitävät ydinaseita välttämättöminä? Turvallisuuden edistäminen
ydinaseisiin turvautumatta säästäisi lisäksi maat kalliilta investoinneilta,
joita vaaralliset uudet valmiudet ja vanhojen aseiden korvaaminen merkitsevät.
Myös Kiinan on annettava panoksensa aseidenriisuntapyrkimyksiin. Sen
harjoittamalla politiikalla on merkitystä sekä koko maailman että alueellisella tasolla. Kiinan on lisättävä politiikkansa ja ydinaseistuksensa
läpinäkyvyyttä. Ratifioimalla täydellisen ydinkoekieltosopimuksen Kiina
loisi painetta lisäratifioinneille ja sopimuksen voimaan astumiselle. Kiinan
on myös ilmoitettava yksipuolisesti, että asekelpoisen hajoavan materiaalin
tuotannon kieltosopimuksen ollessa avoinna se pidättäytyy tuottamasta
kyseistä materiaalia asetarkoituksiin.
Israelin tulee ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus. Sen on suljettava yksipuolisesti arkaluonteiset polttoainekiertolaitoksensa ja luovuttava
yksipuolisesti tai samanaikaisesti muiden Lähi-idän valtioiden kanssa kaikista polttoainekiertoon liittyvistä toimista pitkäksi ajaksi. Intian ja Pakistanin on allekirjoitettava ja ratifioitava täydellinen ydinkoekieltosopimus
ja julistettava aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon moratorio asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimuksen ollessa
avoinna.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
20
Kaikkien ydinasevaltioiden on omistettava huomiota näiden aseiden jatkuvalle hallussapitokysymykselle. Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden on edettävä kohti ydinaseriisuntaa ydinsulkusopimuksen vaatimusten ja sen määräämättömäksi ajaksi tapahtuneen jatkamisen yhteydessä tehtyjen
sitoumusten mukaisesti. Venäjän ja Yhdysvaltojen on toimittava
ensin. Muiden ydinasevaltioiden on liityttävä prosessiin, erikseen
tai yhteisesti sopien. Myös ydinsulkusopimuksen ulkopuoliset
valtiot Israel, Intia ja Pakistan ovat velvollisia antamaan panoksensa ydinaseriisuntaprosessiin.
101
102
kauhun aseet
Uusia rajoituksia taktisten ydinaseiden käyttöönotolle
Kylmän sodan päättyminen johti suuriin vähennyksiin käyttöön otettujen
taktisten eli ei-strategisten ydinaseiden määrässä (ks. ruutu 12). Presidentti
Bushin ja presidentti Gorbatshovin vuoden 1991 ydinaloitteet (jotka presidentti Jeltsin vahvisti vuonna 1992) olivat muodoltaan yksipuolisia sitoumuksia, jotka koskivat lyhyen kantaman ballistisiin ohjuksiin sijoitettujen
ydinkärkien, ydinkranaattien ja ydinmiinojen voimakasta vähentämistä tai
niistä luopumista sekä pinta-aluksiin sijoitettujen tällaisten aseiden kuten
sotalaivoihin sijoitettujen ydinkärjellä varustettujen syvyyspommien poissiirtämistä tai vähentämistä.
Vuoden 1991 aloite koski myös Venäjän ilmatorjuntaohjusten ydinkärkiä.
Venäjä on mahdollisesti poistanut käytöstä tai tuhonnut jopa 17.000 ydinasetta. Lokakuussa 1991 Iso-Britannia päätti poistaa 200 ydinpommia
RUUTU 12
EI-STRATEGISET YDINASEET – joitakin määritelmiä
Muita termejä: taktiset ydinaseet, substrategiset ydinaseet
Käsite ”ei-strategiset ydinaseet” viittaa yleensä aseisiin, joilla on taktinen
rooli taistelukentällä ja joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi vihollisen ydinaseita eikä asutuskeskuksia vastaan. Eron tekeminen strategisten ja taktisten ydinaseiden välillä on kuitenkin tullut vaikeaksi ja jopa lähes mahdottomaksi erityisesti alueellisella tasolla. Näihin aseisiin kuuluu lyhyen kantaman
ohjuksia, ydinkranaatteja ja ydinmiinoja.
Teho: Tämä voi vaihdella hyvin alhaisesta hyvin korkeaan. Esimerkiksi B61pommin teho voidaan asettaa välille 0,3 kilotonnia – 170 kilotonnia (mikä on
14-kertainen Hiroshiman ydinpommiin verrattuna).
Kantama: Alle 1.000 km. Tällä tavalla määriteltiin keskimatkan ohjukset vuoden 1997 keskimatkan ydinasevoimasopimuksessa. Tarkat määrittelyt ovat
kuitenkin ongelmallisia; esimerkiksi taktista ydinasetta kuljettavan F16-lentokoneen kantama on lähes 4.000 km.
Kaksikäyttö: Toisin kuin strategisilla ydinaseilla lähes kaikilla taktisten ydinaseiden kuljetusvälineillä (ohjuksilla, lentokoneilla, tykeillä) on kaksikäyttö eli
ne soveltuvat sekä tavanomaiseen että ydinkäyttöön. Niiden käyttöä ja sijoittamista on sen vuoksi vaikeampaa valvoa kuin mannertenvälisten tai sukellusveneisiin sijoitettujen ballististen ohjusten.
Maantiede: Strategisten ja taktisten aseiden erottaminen toisistaan on vaikeaa Lähi-idässä, Etelä-Aasiassa ja Itä-Aasiassa lyhyiden välimatkojen ja
aseiden rajallisen määrän vuoksi.
ydinaseet
laivoista ja lentokoneista. Ranska poisti asteittain lyhyen kantaman ballistisia ydinkärjillä varustettuja ohjuksia.
Tilanne on näin ollen käyttöön otettujen aseiden osalta parempi kuin
10–15 vuotta sitten. Ne on kuitenkin mahdollista ottaa uudelleen käyttöön.
Presidenttien ydinaloitteiden muuttaminen oikeudellisesti sitovaksi
sopimukseksi hälventäisi tätä huolta.
Yhdysvaltojen on väitetty päättäneen, että 580 käytössä olevaa ydinkärjellistä B61-lentopommia olisivat Yhdysvaltojen ja Naton ilmavoimien
käytössä ja että näistä yli 400 olisi määrätty sijoitettaviksi mahdollista käyttöä varten kahdeksaan Yhdysvaltojen lentotukikohtaan kuudessa Natomaassa. Venäjä on aina reagoinut niihin voimakkaasti ja väittänyt, että
Naton lentokoneiden kantomatkan huomioon ottaen niiden vaikutukset
ovat verrattavissa strategisiin ydinaseisiin.
Joidenkin Euroopan maiden yhteiskunnalliset liikkeet ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että nämä niin kutsutut ei-strategiset (eli taktiset)
ydinaseet on vedettävä pois. Toisin kuin Yhdysvallat ja muutamat muut valtiot ovat pitkään väittäneet, on vaikea uskoa, että Nato menettäisi merkityksensä jäsenmaidensa kannalta, jos sen lentotukikohtiin sijoitetut yhdysvaltalaiset pommikoneet lakkaisivat kuljettamasta ydinaseita. Nato on jo
sitoutunut olemaan ottamatta niitä käyttöön Keski-Euroopassa rauhan
aikana, ja tietyt Nato-maat ovat jo pitkään kieltäneet ydinaseiden sijoittamisen maaperälleen.
Venäjä panee paljon painoa taktisten ydinaseittensa määrälle kokiessaan
tavanomaisen aseistuksensa heikoksi Natoon verrattuna. Venäjä on jatkuvasti pitänyt mahdollisena ryhtyä neuvottelemaan näiden aseiden poistamisesta toistaen ennakkoehtonsa, jonka mukaan kaikkien ydinaseita
omistavien valtioiden tulisi sijoittaa niitä vain omalle maaperälleen. Tällä se
tarkoittaa yhdysvaltalaisten aseiden poistamista Euroopasta.
Naton motiivina taktisten ydinaseiden pitämiselle Euroopassa saattaakin olla epävarmuus Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan tulevasta kehityksestä. Venäjää taas saattaa kannustaa näiden aseiden käyttöönottoon
huoli Naton laajenemisesta itään ja sen maailmanlaajuisista sotilaallisista
operaatioista. Komission mielestä Naton ja Venäjän välisten poliittisten ristiriitojen mahdollisuus voimistaa tarvetta saada ydinaseet pois Euroopan
maaperältä.
103
104
kauhun aseet
RUUTU 13
TAKTISIIN YDINASEISIIN LIITTYVIÄ ONGELMIA
Lukumäärät: Taktisten ydinaseiden määrät ovat suuria. Kylmän sodan
lopulla Neuvostoliiton sanottiin omistavan 22.000 ja Yhdysvaltojen 5.000–
6.000 taktisen ydinaseen taistelukärkeä. Tällä hetkellä Venäjällä on 3.000–
4.000 ja Yhdysvalloilla noin 2.100 käytössä olevaa asetta. Monet käytöstä
poistetut aseet on jätetty varastoihin, joista ne voidaan ottaa uudestaan
käyttöön.
Riski aseiden joutumisesta vääriin käsiin: Tämä on vakava ongelma sellaisten aseiden kohdalla, jotka on suunniteltu käytettäviksi taistelukentällä.
Ne ovat yleensä pienempiä ja vankkarakenteisempia kuin strategiset ohjukset ja niiden turvajärjestelmä (pal eli varmistin, joka sallii aseen laukaisemisen) on alkeellisempi. Tämä merkitsee sitä, että ulkopuolisten, esimerkiksi
terroristiryhmän, on helpompi käyttää niitä. Vaarana on, että ne varastetaan
tai että ne päätyvät vääriin käsiin kuljetuksen tai kenttävarastoinnin aikana.
Hallintajärjestelmän puuttuminen: Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien
tekemät ydinaloitteet (vuosilta 1991 ja 1992) ovat yksipuolisia julistuksia
Venäjän ja Yhdysvaltojen taholta. Niihin ei liity todentamista, läpinäkyvyyttä
eikä oikeudellista sitoutumista.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
21
Venäjän ja Yhdysvaltojen on pantava täytäntöön vuonna 1991
tekemänsä sitoumukset tietyntyyppisten taktisten ydinaseiden
kuten räjähdysammusten, ydinkranaattien ja lyhyen kantaman
ballististen ohjusten ydinkärkien hävittämisestä. Niiden on suostuttava vetämään kaikki ei-strategiset ydinaseet omalla maaperällään sijaitseviin keskusvarastoihin, kunnes ne on hävitetty
lopullisesti. Molempien maiden on vahvistettava vuonna 1991
tekemänsä yksipuoliset aseiden vähentämissitoumukset kehittämällä järjestelyjä, joilla taataan todentaminen, läpinäkyvyys ja
peruuttamattomuus.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
22
Jokaisen valtion, jolla on hallussaan ydinaseita, on sitouduttava
olemaan ottamatta käyttöön minkään tyyppisiä ydinaseita vieraalla
maaperällä.
ydinaseet
Uusien ydinaseiden kehittely
Uudentyyppisten ydinaseiden kehittämismahdollisuutta on tutkittu Yhdysvalloissa. Vastaavaa saattaa olla käynnissä muissa maissa, etenkin Kiinassa
ja Venäjällä. Yhdysvaltalaiset uusien ns. matalahyötyisien aseiden (miniydinaseiden) puolestapuhujat väittävät näiden aseiden pelottavan muita
maita tavoittelemasta tai käyttämästä joukkotuhoaseita. Komissio uskoo,
että tällaisten aseiden kehittäminen, varsinkin kun käyttökynnys on matalampi, toimisi pikemminkin yllykkeenä muille maille kuin esteenä ydinaseiden leviämiselle. Ne eivät myöskään olisi sopusoinnussa aseidenriisuntasitoumusten kanssa.
Monet Yhdysvaltain kongressin jäsenet näyttävät yhtyvän tähän näkemykseen. Vuoden 2005 lopulla kongressi hylkäsi toisena peräkkäisenä vuotena hallituksen esityksen, joka koski rahoitusta maanalaisiin kohteisiin
tunkeutuville taktisille ydinaseille, läpäisypommeille, joita kutsutaan myös
”bunkkerin tuhoajiksi”. Kongressi kieltäytyi niin ikään myöntämästä rahoitusta, joka olisi tarvittu ydinkokeiden suorittamisajan lyhentämiseksi 24
kuukaudesta 18 kuukauteen. Samanaikaisesti kun kongressi lähes kolminkertaisti (9 miljoonasta USD:sta 25 miljoonaan) hallituksen esittämän
määrärahan, joka koski Reliable Replacement Warhead –ohjelman rahoittamista se yli kaksinkertaisti (25 miljoonasta USD:sta 60 miljoonaan)
määrärahan, joka koski ydinkärkien purkamista, korostaen ”aggressiivisen
ydinkärkien purkamisohjelman tärkeyttä”.
Kehitys on suurilta osin myönteistä. On kuitenkin todennäköistä, että
useissa maissa jatketaan vanhojen ydinaseiden korvaamista ja samalla niiden laadun parantamista ainakin mitä tulee käyttöturvallisuuteen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden velvollisuus kaikkia niitä maita kohtaan, jotka ovat vapaaehtoisesti
luvanneet olla hankkimatta ydinaseita, on luopua kehittämästä ydinaseita,
joilla on uusia sotilaallisia ominaisuuksia tai uusia tehtäviä. Erityisen
huolestuttavaa olisi siirtyminen sellaisiin oppeihin tai asejärjestelmiin,
jotka hämärtävät ydinaseiden ja tavanomaisten aseiden välistä rajaa tai
alentavat ydinaseen käyttämisen kynnystä. Tällaisilla muutoksilla voisi
ajan myötä olla dominovaikutus, ja ne voisivat synnyttää vaatimuksia
ydinkokeiden uudelleen aloittamisesta. Jos ydinasetutkimusta jatketaan,
muutosten tulee koskea vain käyttöturvallisuuden ja fyysisen koskemattomuuden paranemista, mikä on myös kyettävä todistamaan.
105
106
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
23
Ydinasejärjestelmiensä uusimista tai nykyaikaistamista suunnittelevien valtioiden on tarkasteltava suunnitelmiaan niiden velvoitteiden valossa, joita kansainväliset sopimukset ja sitoumus ydinaseriisuntaprosessin edistämiseen maalle asettavat. Vähimmäisvaatimus on, että maa luopuu kehittelemästä ydinaseita, joilla on
uusia sotilaallisia ominaisuuksia tai uusia tehtäviä. Sen ei tule
ottaa käyttöön järjestelmiä eikä doktriineja, jotka hämärtävät ydinaseiden ja tavanomaisten aseiden välistä eroa tai alentavat ydinaseen käyttämisen kynnystä.
Taistelukärkien hajoavan materiaalijätteen käsittely
Aseidenriisuntaprosessin tekninen toteutus sisältää useita riskejä ympäristölle, terveydelle ja turvallisuudelle, ellei vaarallisia aineita käsitellä asianmukaisesti. Prosessi on myös hyvin kallis. Monet näistä riskeistä liittyvät
ydinaseiden asekelpoiseen hajoavaan materiaaliin tai siviilisektorin vastaavaan materiaaliin (ks. ruutu 14).
Ydinaseita riisuvien valtioiden tulee käsitellä taistelukärkien hajoava
materiaalijäte turvallisesti ja varmistaa, ettei sitä käytetä uudelleen aseisiin.
Paras ratkaisu on materiaalin hävittäminen tai sen muuttaminen ei-asekelpoiseen muotoon. Sitä voitaisiin käyttää rauhanomaisissa tarkoituksissa
polttoaineena tai sijoittaa pysyvään varastoon esimerkiksi kallioperään.
Vuonna 1993 Yhdysvallat ja Venäjä solmivat kahdenkeskisen sopimuksen, jonka mukaan Venäjän tulee muuntaa 500 tonnia korkeasti rikastettua
uraania vähän rikastetuksi yhdysvaltalaisissa ydinvoimaloissa käytettäväksi uraaniksi. Kesäkuun loppuun 2005 mennessä puolet määrästä oli
muunnettu. Vuonna 2000 maat allekirjoittivat Yhdysvaltain ja Venäjän
välisen plutoniumin käsittelysopimuksen, jolla ne sitoutuivat, kuten
Valkoinen talo asian ilmaisi, ”hävittämään turvallisesti, läpinäkyvästi ja
peruttamattomasti” 68 metristä tonnia plutoniumia, joka tulisi puoliksi
kummastakin maasta.
Muuntamisvauhti on erityisesti plutoniumin osalta hidastunut useiden
syiden kuten rahoituksen puuttumisen, byrokraattisten viivästysten, salassapidon ja oikeudellisten kiistojen vuoksi. Muuntamistahtia ja uraanin rauhanomaista käyttöä rajoittavat myös markkinanäkökohdat. Jotta korkeasti
rikastetun uraanin varastojen vähentämistä voitaisiin nopeuttaa, varastojen omistavien valtioiden olisi myytävä uraania muille ydinsulkusopimuk-
ydinaseet
RUUTU 14
HAJOAVAN MATERIAALIN HAASTEET
Ydinräjähdys on seurausta energian vapautumisesta, kun hajoavan materiaalin atomit halkeavat äkillisessä ketjureaktiossa. IAEA on asettanut 8 kilogrammaa plutoniumia ja 25 kilogrammaa korkeasti rikastettua uraania ”merkittävien määrien” rajaksi, jotka tulee havaita tarkastuksissa. Vähäisempikin
määrä riittää ydinaseiden valmistamiseen.
Sekä plutoniumin että korkeasti rikastetun uraanin siviili- ja sotilasvarastot
ovat yhteensä lähes 2.000 metristä tonnia (ks. taulukko). Vaikka useimmat
ydinasevaltiot ovat ilmoittaneet lopettaneensa näiden materiaalien tuottamisen aseita varten, jotkin valtiot tuottavat tai käyttävät tätä materiaalia siviilitarkoituksiin. Korkeasti rikastettua uraania käytetään joissakin tutkimusreaktoreissa, useissa siviili- ja sotilasvaltamerialuksissa ja lääketieteellisten isotooppien valmistuksessa. Jotkin valtiot käyttävät plutoniumia
ydinpolttoaineena.
Maailman hajoavan materiaalin varastot*
Käyttötarkoitus
Plutonium
Korkeasti rikastettu uraani
Yhteensä
Siviilikäyttö
Sotilaskäyttö
1.700
155
175
1.725
1.875
1.880
Yhteensä
(metric tonnes)
1.855
1.900
3.755
Hajoavan materiaalin tuottaminen on vaikeaa. Se vaatii muutakin kuin laboratoriokokoisten polttoainekiertojen hallintaa. Lukuun ottamatta kahdeksaa ydinaseita omistavaa maata (tai yhdeksää, jos Pohjois-Korea lasketaan mukaan)
vain harvoissa on teollisia laitoksia, jotka pystyvät tuottamaan merkittäviä määriä
rikastettua uraania. Nämä ovat Alankomaat (Urenco), Brasilia, Japani ja Saksa.
Japani on ainoa ydinasekerhon ulkopuolinen valtio, jolla on teollisuusmittaista
jälleenkäsittelyä.
* Lähde: D. Albright and K. Kramer, Bulletin of the Atomic Scientists (Marras-joulukuu 2004).
seen liittyneille maille sekoitettuna reaktoripolttoaineeksi kelpaavalle rikastustasolle tai käytettävä se omiin ydinvoimatarpeisiinsa.
107
108
kauhun aseet
Kansainväliset odotukset
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto eivät ole vielä panneet täytäntöön vuonna
1996 alulle pantua Yhdysvaltojen, Venäjän ja IAEA:n välistä kolmikantaaloitetta, jonka tavoitteena on löytää käytännön keinoja ylijääneen hajoavan materiaalin saattamiseksi IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimuksen
piiriin vaarantamatta asesuunnitelmien turvallisuutta tai aiheuttamatta
uusia leviämisriskejä. Aloitteen täytäntöönpanoon ei ole päästy ratkaisemattomien laajuus-, kesto- ja kustannuskysymysten vuoksi. Kumpikaan
valtio ei ole vielä alistanut mitään taistelukärkimateriaaliaan ydinmateriaalivalvonnan piiriin tämän aloitteen mukaisesti.
Toinen askel olisi, että kaikki ydinasevaltiot alistaisivat heti kun se käy
päinsä asekelpoisen hajoavan materiaalinsa, jota ei enää tarvita sotilaallisiin tarkoituksiin, IAEA:n tai muuhun asianmukaiseen kansainväliseen
tarkastukseen ja ryhtyisivät järjestelyihin tämän materiaalin siirtämiseen
rauhanomaisiin tarkoituksiin, jotta varmistettaisiin sen pysyminen sotilaallisten ohjelmien ulkopuolella.
Näiden kahden ydinasevallan konkreettiset toimet kolmikanta-aloitteen
täytäntöön panemiseksi samoin kuin muut vastaavat toimet osoittaisivat
päättäväisyyttä niiden aseidenriisuntavelvoitteiden täyttämisessä. Lisäviivytykset antaisivat vain päinvastaisen signaalin.
Yhdysvallat on yksipuolisesti alistanut ydinmateriaalivalvontaan jonkin
verran hajoavaa materiaalia, jonka se on katsonut ylittävän sotilaalliset
tarpeensa. Samoin on tehnyt Iso-Britannia. Lokakuussa 2005 Yhdysvallat
ilmoitti varaavansa 17 tonnia korkeasti rikastettua uraania turvatakuiden
alaisen ydinpolttoainevarmuutta tukevan polttoainereservin perustamiseen. Kuukausi tämän jälkeen se paljasti suunnitelmansa siirtää 200 metristä
tonnia korkeasti rikastettua uraania ydinasevarastostaan käytettäväksi
pääasiassa ei-räjähdyksellisiin sotilaallisiin tarkoituksiin (laivojen
työntövoimajärjestelmissä)3.
Peruuttamattomuus
Ydinaseriisunnan suurimpia haasteita on, miten varmistetaan, etteivät valtiot irtaudu sitoumuksistaan ja ryhdy rakentamaan ydinaseistusta joko ensi
kertaa tai uudestaan. Tätä ongelmaa kutsutaan usein ’ulos murtautumiseksi’. Tämän haasteen vakavuus todettiin vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa. Koska ydinaseita ei voida valmistaa ilman
3. Yhdysvaltojen energiaministeri Sam Bodmanin puheenvuoro Carnegien kansainvälisessä
ydinsulkukonferenssissa Washingtonissa 7. marraskuuta 2005.
ydinaseet
hajoavaa materiaalia, kansainvälinen yhteisö on jo pitkään pitänyt kaiken
hajoavan materiaalin tiukan valvonnan varmistamista hyvin tärkeänä.
Tämä edellyttää sekä taistelukärjistä kertyvän jäteraaka-aineen että siviilisektorin asekelpoisen hajoavan materiaalin valvontaa.
Peruuttamattomuus on vaikeasti saavutettava tavoite. Vuonna 1994
Yhdysvaltain tiedeakatemia teki ehdotuksensa tiettyjen vaatimustasojen
soveltamisesta ydinaseista saatavan ylimääräisen asekelpoisen plutoniumjätteen käsittelyssä. Niistä ensimmäisen – varastoituja aseita koskevan
ohjeiston mukaan – plutoniumylijäämän käsittelyssä on noudatettava
valvontaa, joka on ”niin lähellä purkamattomien ydinaseiden turvallisuusja kirjaamisjärjestelmää kuin mahdollista”. Toinen ohjeisto koski käytettyä
polttoainetta. Sillä pyrittiin turvaamaan aseidenriisunnan peruttamattomuus
varmistamalla, että aseista irrotetun plutoniumylijäämän saanti asekäyttöön tehtäisiin yhtä vaikeaksi kuin käytetystä polttoaineesta erotetun plutoniumin.4 Komission näkemyksen mukaan näitä ohjeistoja on järkevää
soveltaa kaikkeen asekelpoiseen hajoavaan materiaaliin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
24
Kaikkien ydinasevaltioiden, erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen,
on saatettava sotilasohjelmiensa ylijäävä hajoava materiaali
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ydinmateriaalivalvonnan piiriin. Edesauttaakseen korkeasti rikastetun uraanin
varastojen pienentämistä näitä varastoja omistavien valtioiden on
myytävä uraania sekoitettuna reaktoripolttoaineeksi sopivalle
rikastustasolle muille ydinsulkusopimukseen liittyneille valtioille
tai käytettävä se omiin rauhanomaisiin ydinvoiman käyttötarkoituksiin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
25
Kaikkien ydinasevaltioiden on otettava käyttöön tiukat vaatimukset asekelpoisen, sotilaalliset tarpeet ylittävän tai aseidenriisuntatoimien seurauksena saatavan hajoavan materiaalin käsittelemiseksi yhdysvaltalaisen varastoituja aseita ja käytettyä polttoainetta koskevan ohjeiston luoman esimerkin mukaisesti.
4. National Academy of Sciences, Committee on International Security and Arms Control,
”Management and Disposition of Excess Weapons Plutonium” (Washington, D.C.: National Academies Press, 1994), s. 147).
109
110
kauhun aseet
Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettaminen:
asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimus
Kielto tuottaa asekelpoista hajoavaa materiaalia käytettäväksi ydinaseissa
on jo pitkään saanut maailmanyhteisön laajan tuen. Se sisältyi päämääränä
pakettisopimukseen, joka johti ydinsulkusopimuksen jatkamiseen määräämättömäksi ajaksi vuonna 1995. Se hyväksyttiin myös vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuslukonferenssissa, samoin useissa YK:n yleiskokouksen päätöslauselmissa. Vuonna 1995 aseidenriisuntakonferenssissa
sovittiin kieltoa koskevasta neuvottelumandaatista. Monet vaikeudet ovat
kuitenkin toistaiseksi estäneet aseidenriisuntakonferenssia saamasta aikaan
tällaista sopimusta.
Keskeinen perustelu tällaisen sopimuksen laatimiseksi on selvä: vaikka
hajoavan materiaalin tuotantokielto ei yksinään riitä saamaan aikaan aseidenriisuntaa, valmistuksen lopettaminen ainakin pysäyttäisi uuden asekelpoisen plutoniumin ja korkeasti rikastetun uraanin tarjonnan. Hanojen
sulkemisen ei pitäisi periaatteessa olla kovin vaikeasti saavutettavissa.
Viidestä ydinasevaltiosta ainoastaan Kiina ei ole vielä virallisesti ilmoittanut, ettei se enää tuota tällaista materiaalia aseita varten. Sen olisi
viipymättä tehtävä tämä ilmoitus.. Asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimus palvelisi myös tärkeitä ydinaseiden leviämisen ja terrorismin torjunnan päämääriä rajoittamalla ydinarsenaalien kokoa ja
pienentämällä riskiä, että asekelpoista hajoavaa materiaalia luovutetaan
vääriin käsiin tai varastetaan. Se myös poistaisi ydinasevaltioiden ja ydinaseettomien valtioiden välisen syrjinnän, sillä sitä sovellettaisiin kaikkien
maiden rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksiin.
Vaikka likipitäen kaikki valtiot pitävät asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimusta toivottavana, siihen liittyy useita vaikeuksia.
Varastot. Vaikka uuden asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotanto
pysäytettäisiinkin, valtiot voisivat valmistaa uusia aseita varastoon kertyneestä hajoavasta materiaalista. Koska nämä varastot ovat varsin suuria
joissakin maissa, etenkin Yhdysvalloissa ja Venäjällä, monet ydinaseettomat
valtiot ovat vaatineet, että sopimuksen olisi katettava myös varastot. Toiset
valtiot, joihin myös ydinasevaltiot kuuluvat, vastustavat tätä ajatusta ja haluavat rajata sopimuksen uuteen tuotantoon. Alueelliset erityisintressit vaikuttavat monien valtioiden suhtautumiseen: Pakistan ja Lähi-idän arabivaltiot
haluavat varastojen mukaan ottamista, Intia ja muutamat muut eivät.
Todentaminen on niin ikään muodostunut kiistakysymykseksi. Maailmanyhteisö totesi jo kauan sitten, miten tärkeää on sisällyttää todentaminen
asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltävään sopimuksiin. Jos
ydinaseet
todentaminen puuttuu, maailma ei voi vakuuttua asekelpoisen hajoavan
materiaalin tuotannon tosiasiallisesta päättymisestä. Vuosien 1995 ja 2000
ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssien osanottajat olivat hyvin yksituumaisia hyväksyessään tavoitteeksi asekelpoisen hajoavan materiaalin
kieltosopimuksen ja todentamisen neuvottelemisen. Koska todentaminen
edellyttäisi sopimukseen liittyneiden maiden, myös ydinasevaltioiden, kaikkien rikastus- ja jälleenkäsittelylaitosten alistamista turvajärjestelyille, tätä
pidettiin mahdollisena ja toivottavana. Tällaisia laitoksia ei ole kovinkaan
monta. IAEA suorittaa tällaista todentamista joissakin ydinsulkusopimukseen liittyneissä ydinaseettomissa maissa: Alankomaissa, Brasiliassa, Japanissa ja Saksassa. Myös kahdessa ydinasevaltiossa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, sitä toteutetaan Euratomin ja IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimusten mukaisesti.
Voidaanko todentamisessa kuitenkaan vakuuttua täysin luotettavasti
siitä, ettei asekelpoista hajoavaa materiaalia ohjaudu muualle suurista teollisista laitoksista, joissa käsitellään isoja määriä? Tällaiset vaikeudet tunnustetaan, mutta useimmat valtiot eivät pidä niitä voittamattomina. Yleinen
näkemys on, että ilman todentamislauseketta asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon kieltosopimuksesta olisi vain rajallista hyötyä tai se voisi
olla jopa haitallinen. Todentamisen keskeisyyttä aiemmin korostanut Yhdysvallat muutti kuitenkin heinäkuussa 2004 politiikkaansa ja totesi, ettei
”asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksen realistinen, tosiasiallinen todentaminen ole mahdollista”. Monet maat ovat torjuneet tämä
näkökannan.
Komissio huomauttaa, että vaikka ydinaseettomien maiden rikastuslaitosten turvajärjestelmien on jo kauan tunnustettu aiheuttavan ongelmia, niihin on löydetty käytännön ratkaisuja, jotka kaikki IAEA:n jäsenmaat ovat
hyväksyneet. Näitä ratkaisuja on käytetty Etelä-Afrikan, Brasilian ja Japanin
laitoksissa. IAEA:lla on siten pitkä kokemus näiden laitosten rauhanomaisuuden todentamisesta. On totta, että asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksen mukainen koko maailman, myös ydinasevaltioiden, rikastusja jälleenkäsittelylaitosten tarkastus tuottaisi huomattavasti lisätyötä atomienergiajärjestölle, varsinkin jos ydinvoiman siviilikäyttö lisääntyy.
Ydinvoiman käytön lisääntyminen tapahtuisi kuitenkin pitkän ajan
kuluessa, joten IAEA voi lisätä tarkastuskapasiteettiaan asteittain. Jos
IAEA:n tarkastukset ydinasevaltioiden polttoainekiertolaitoksiin hyväksytään vapaaehtoispohjalta, sekä järjestö että kyseiset maat saavat kokemusta, josta olisi hyötyä mahdollisia tulevia aseidenriisuntasopimuksia ajatellen.
111
112
kauhun aseet
Tie eteenpäin. Maailman maiden valtava enemmistö tukee edelleen toden-
tamista osana asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimusta ja suhtautuu epäillen todentamisen poisjättämiseen. Komissio yhtyy tähän epäilykseen. Sellainen rakennelma kuvastaisi yhtä ydinsulkusopimuksen eriarvoisuutta ilmentävää piirrettä: ydinaseettomien valtioiden on alistettava
kaikki polttoainekiertoon liittyvät toimensa ydinmateriaalivalvontaan, kun
taas ydinasevaltioilla vastaavia velvoitteita ei ole.
Todentamista koskevien erojen ja hajoavan materiaalin varastoihin liittyvien kysymysten selvittämiseksi nämä kohdat voitaisiin käsitellä erikseen
tulevissa neuvotteluissa. Lisäksi joko valmistautumisena neuvotteluihin tai
niiden kanssa samanaikaisesti ydinasekonferenssiin voitaisiin asettaa tieteellisten asiantuntijoiden ryhmä, jonka tehtävänä olisi tutkia teknisiä kysymyksiä, esimerkiksi mitkä materiaalit sisällytetään sopimukseen alaan ja
millä erityistoimilla voitaisiin lisätä todentamisprosessia kohtaan tunnettua
luottamusta. Näin toimittiin ennen täydellistä ydinkoekieltosopimusta
koskeviin neuvotteluihin ryhtymistä. Lähivuosina IAEA saa paljon kokemusta sekä rikastus- että jälleenkäsittelylaitosten tarkastamisesta etenkin
Japanissa. Lisää arvokasta kokemusta saataisiin, jos ydinasevaltiot alistaisivat samaan aikaan laitoksensa tarkastukseen vapaaehtoisesti.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
26
Aseidenriisuntakonferenssin on käynnistettävä välittömästi ja
ilman ennakkoehtoja viivästyneet neuvottelut asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksesta. Ennen neuvotteluja tai viimeistään niiden kuluessa aseidenriisuntakonferenssin on asetettava tieteellisten asiantuntijoiden ryhmä tutkimaan sopimuksen
teknisiä puolia.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
27
Viiden ydinsulkusopimukseen liittyneen ydinasevaltion ja niiden
myötä muiden ydinaseita omistavien valtioiden tulee aseidenriisuntakonferenssin hajoavan materiaalin tuotannon kieltämistä
koskevien neuvottelujen helpottamiseksi sopia keskenään asekelpoisen hajoavan materiaalin tuotannon lopettamisesta. Niiden
tulee avata kyseiset tuotantolaitoksensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontatarkastuksille Euratomin
Iso-Britanniassa ja Ranskassa tekemistä tarkastuksista saatuja
kokemuksia hyväksi käyttäen. Näiden kahdeksan valtion tulee
myös tarttua kysymykseen asekelpoisen hajoavan materiaalin
varastojen todennetusta rajoittamisesta.
ydinaseet
Kaikkien ydinkokeiden lopettaminen:
täydellinen ydinkoekieltosopimus
Koeräjäytykset ovat ydinaseiden suunnittelun, kehittämisen ja jalostamisen
keskeinen vaihe. Niitä on myös yleisesti pidetty poliittisena viestinä, joka
osoittaa muulle maailmalle valtion hallitsevan ydinaseteknologian.
Kaikkien valtioiden liittyminen täydelliseen ydinkoekieltosopimukseen
edistäisi useiden tärkeiden tavoitteiden saavuttamista. Ensinnäkin se estäisi
nykyisten ydinaseiden laadullisen kehittämisen. Toiseksi kaikista ydinsulkusopimukseen liittyneistä ydinaseettomista valtioista tulisi sopimuksen
ja sen maailmanlaajuisen todentamisjärjestelmän osallisia. Kolmanneksi,
jos kaikki valtiot tukisivat täydellistä ydinkoekieltosopimusta ja saattaisivat sen voimaan, se olisi vahva viesti siitä, että koko maailma etenee jälleen
kohti aseidenriisuntaa.
Yli puoli vuosisataa kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt lopettamaan
ydinkokeet. 1950-luvun alkupuolella yleistä huolestumista herättivät sekä
ilmakehässä tehdyistä ydinkokeista vapautunut radioaktiivinen laskeuma
että ydinkilpavarustelun kiihtyminen.
Heinäkuussa 1945 suoritetun ensimmäisen ydinkokeen jälkeisinä
vuosina tehtiin yli 2.000 ydinkoeräjäytystä. Ensimmäiset kokeet tehtiin
ilmakehässä ja veden alla, seuraavat maan alla. Useimmiten tekijöinä olivat
RUUTU 15
VIIDEN YDINSULKUSOPIMUKSEEN LIITTYNEEN
YDINASEVALTION SEKÄ INTIAN JA PAKISTANIN
TEKEMÄT YDINKOKEET
Valtio
Yhdysvallat
Neuvostoliitto
Ranska
Iso-Britannia
Kiina
Intia
Pakistan
Yhteensä
Viimeisin
1992
1990
1996
1991
1996
1998
1998
Ilmakehässä tai
veden alla
Maan alla
Yhteensä
217
219
50
21
23
---
815
496
160
24
22
3
2
1.032
715
210
45
45
3
2
530
1.522
2.052
Lähde: SIPRI:n vuosikirja 1998, liite 12b, s.562–563.
(Huom.: SIPRI käyttää Threshold Test-Ban Treaty:n ydinkoemääritelmää, joka laskee tietyllä paikalla
tehdyt samanaikaiset kokeet yhdeksi.)
113
114
kauhun aseet
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, välillä myös Iso-Britannia, Kiina ja Ranska.
(katso ruutu 15) Ydinsulkusopimukseen liittyneet ydinasevaltiot eivät ole
tehneet ydinkokeita siitä lähtien, kun täydellinen ydinkoekieltosopimus
avattiin allekirjoituksille syyskuussa 1996. Viimeksi ydinkokeita ovat tehneet Kiina ja Ranska vuonna 1996 sekä Intia ja Pakistan vuonna 1998.
Useat kansainväliset asiakirjat ja monet YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat korostavat täydellisen ydinkoekiellon tarpeellisuutta. Ydinasekokeiden kieltämistä ilmakehässä, avaruudessa ja veden alla koskevan
sopimuksen johdannossa viitataan kahteen päämäärään,
jotka ovat ”saamaan aikaan kaikkien ydinkoeräjäytysten lopettaminen
ikuisiksi ajoiksi” ja ”neuvottelujen jatkaminen tässä tarkoituksessa”. Ydinsulkusopimuksen jatkamisen määräämättömäksi ajaksi vuonna 1995 teki
mahdolliseksi pakettiratkaisu, jonka keskeisenä osana oli vaatimus täydellistä ydinkoekieltosopimusta koskevien neuvottelujen loppuun saattamisesta vuoteen 1996 mennessä. Vaikka YK:n yleiskokous hyväksyi ydinkoekieltosopimuksen ja avasi sen allekirjoituksille syyskuussa 1996, se ei ole
vieläkään astunut voimaan.
Voimaan astumisen esteet. Kun täydellinen ydinkoekieltosopimus avattiin allekirjoituksille vuonna 1996, sen allekirjoitti 71 valtiota, joiden joukossa olivat viisi ydinasevaltiota. Huhtikuuhun 2006 mennessä allekirjoittajien lukumäärä oli noussut 176:een ja ratifiointien määrä 132:een. Sopimus
astuu kuitenkin voimaan vasta 180 päivän kuluttua siitä, kun 44 ydinteknologiaa käyttävää valtiota on ratifioinut sen.
Näistä 44 valtiosta vain 34 on tähän mennessä ratifioinut sopimuksen.
Kymmenestä puuttuvasta seitsemän – Egypti, Indonesia, Iran, Israel, Kiina,
Kolumbia ja Yhdysvallat – on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ratifioinut sitä. Kolme valtiota, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea, eivät ole allekirjoittaneet eivätkä ratifioineet sopimusta.
Presidentti Bill Clinton allekirjoitti täydellisen ydinkoekieltosopimuksen
ensimmäisenä valtionpäämiehenä vuonna 1996. Yhdysvaltain senaatti
kuitenkin kieltäytyi vuonna 1999 antamasta suostumustaan ratifioinnille.
Yhdysvaltain nykyinen hallitus ei tue sopimusta eikä pyri sen ratifiointiin.
Se on kuitenkin ilmoittanut noudattavansa edelleen vuoden 1992
yksipuolista ydinkoemoratoriota. Intia ja Pakistan, jotka eivät ole allekirjoittaneet ydinsulkusopimusta eivätkä täydellistä ydinkoekieltosopimusta,
ovat kuitenkin sitoutuneet olemaan suorittamatta uusia ydinkokeita.
Komissio uskoo, että Yhdysvaltojen päätöksellä ratifioida täydellinen
ydinkoekieltosopimus olisi voimakas vaikutus muihin maihin, niin että ne
seurasivat esimerkkiä. Se parantaisi ratkaisevasti sopimuksen voimaansaat-
ydinaseet
tamismahdollisuuksia. Sillä olisi enemmän myönteisiä vaikutuksia
asevalvonnalle ja aseidenriisunnalle kuin millään muulla yksittäisellä
toimenpiteellä. Vaikka ydinkokeita ei olekaan tehty moniin vuosiin,
sopimuksen epäonnistuminen olisi riski koko kansainväliselle yhteisölle.
Yhdysvaltojen tulisi harkita uudestaan suhtautumistaan ja ryhdyttävä
sopimuksen ratifiointitoimiin. Vain täydellinen ydinkoekieltosopimus
merkitsee pysyvää ja oikeudellisesti velvoittavaa sitoutumista ydinkokeiden
lopettamiseen.
Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen maailmanlaajuiset todentamisjärjestelyt ovat jo osittain toiminnassa. Ne käsittävät laitteet seismologista,
hydroakustista, infraääni- ja radionuklidivalvontaa varten. Järjestelmä
koostuu 321 valvonta-aseman ja 16 radionuklidilaboratorion verkostosta.
Yli 100 asemaa välittää jo tietoa. Täydellisen ydinkoekieltosopimuksen
järjestöllä (CTBO) on kuitenkin ollut vaikeuksia vuosimaksujen perimisessä. Vaikka poliittinen tuki täydelliselle ydinkoekieltosopimukselle on
vahva, todentamisjärjestelmän pysyvän rahoituksen turvaaminen on edelleen suuri haaste. Komissio pitää valvontajärjestelmää olennaisen tärkeänä
täydellisen ydinkoekieltosopimuksen jatkuvan uskottavuuden kannalta ja
kannustaa kaikkia allekirjoittajia tukemaan sitä poliittisesti ja taloudellisesti.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
28
Kaikkien valtioiden, jotka eivät vielä ole allekirjoittaneet ja ratifioineet täydellistä ydinkoekieltosopimusta, on tehtävä se ilman ehtoja ja viivytyksettä. Yhdysvaltojen, joka ei ole ratifioinut sopimusta,
on harkittava uudelleen suhtautumistaan ja ryhdyttävä ratifiointitoimiin tunnustaen esimerkkinsä tärkeyden sopimuksen voimaan
tuloon tarvittavien lisäratifiointien kannalta, joka olisi askel sopimuksen voimaansaattamiseksi. Siihen asti kunnes sopimus astuu
voimaan, kaikkien ydinasevaltioiden on edelleen pidättäydyttävä
ydinkokeiden tekemisestä. Vuonna 2007 järjestettävässä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen allekirjoittajamaiden konferenssissa on otettava esille mahdollisuus saattaa sopimus voimaan
väliaikaisesti.
115
116
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
29
Kaikkien allekirjoittajien on annettava taloudellista, poliittista ja
teknistä tukea kansainvälisestä valvontajärjestelmästä, kansainvälisestä tietokeskuksesta ja sihteeristöstä muodostuvan todentamisjärjestelmän kehittämisen ja toiminnan jatkamiselle, niin
että täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö on sopimuksen voimaan astuessa valmis valvomaan sen noudattamista. Valtioiden on kaikissa oloissa sitouduttava säilyttämään valvontaasemansa ja jatkettava tiedon välittämistä kansalliselta pohjalta.
YDINASEIDEN SÄÄNTELYSTÄ NIIDEN KIELTÄMISEEN
Kenenkään ei tule sallia enää koskaan käyttävän ydinaseita. Tämä koskee
yhtä lailla valtioita ja terroristeja. Täysin varmoja tästä voimme olla vasta
päästessämme eroon ydinaseista ennen kuin joku jossakin saa houkutuksen
käyttää niitä.
Tämän hetken tilanne on vaarallinen. Olemme kokeneet ydinaseiden leviämisen kolmannen aallon. Leviämistä ei ole saatu pysähtymään eikä vakavia askeleita ydinaseiden kieltämisen suuntaan ole otettu.
Presidentti Ronald Reagan sanoi toisen kautensa virkaanastujaispuheessa: ”Tavoitteenamme on kaikkien ydinaseiden hävittäminen maan
pinnalta jonakin päivänä.”5 Tämä tapahtui vuonna 1985. Komission yhtyy
tähän lausumaan. Ydinaseet ovat kylmän sodan jäänne. On aika kieltää ne
aivan kuten maailmassa on kielletty kemialliset ja biologiset aseet.
Kansainvälisen tuomioistuimen neuvoantava lausunto muodostaa virstanpylvään:
”Velvoitteenamme on käydä hyvässä uskossa neuvotteluja ja saattaa ne
päätökseen, jonka lopputuloksena on kaikinpuolinen ydinaseriisunta tiukassa ja tehokkaassa kansainvälisessä valvonnassa.”
Tämä velvoite edellyttää kaikkien valtioiden toimivan aktiivisesti ydinaseiden määrän ja niiden sotilaallisen merkityksen vähentämiseksi. Näyttää
kuitenkin siltä, että ydinasevaltiot eivät suunnittele sellaista turvallisuuspolitiikkaa, johon ydinaseet eivät kuulu, vaikka ne vaativat tätä muilta valtioilta.
5. Presidentti Reagan toisen kautensa virkaanastujaispuheessa, maanantaina 21.1.1985.
ydinaseet
Keskeinen haaste on kumota käsitys, että ydinaseiden kielto on
utopistinen päämäärä. Ydinaseiden riisuntasopimus voidaan saada aikaan,
Se edellyttää huolellisia ja järkeviä käytännön toimia. On asetettava selkeitä
vertailukriteereitä, sovittava määrittelyistä, laadittava aikatauluja ja sovittava niistä, on sovittava läpinäkyvyysvaatimuksista. Aseidenriisuntatyö on
saatava liikkeelle.Tässä luvussa on tunnistettu monia toimenpiteitä ja aloitteita, joiden avulla maailma voisi siirtyä kohti ydinaseiden riisuntaa. On
aika hylätä tämänhetkinen kuollut piste ja käynnistää uudelleen neuvottelut
tulevista askeleista.
Vuonna 1956 presidentti Dwight D. Eisenhower sanoi:
”Jos ihminen kykenee kehittämään aseita, jotka ovat niin kauhistuttavia, että ajatus maailmansodasta pitää lähes varmasti sisällään itsemurhatuomion, voisi kuvitella, että ihmisen äly ja ymmärrys… sisältäisivät
myös kyvyn löytää rauhanomainen ratkaisu.” 3
Komissio uskoo presidentti Eisenhowerin olleen oikeassa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
30
Kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden tulee käynnistää ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan suunnittelu. Niiden tulee ryhtyä
valmistelemaan ydinaseiden kieltämistä käytännöllisin, vähittäin
voimaan tulevien yhteisten toimien kautta. Näihin sisältyvät ydinaseiden riisunnan määrittely, selkeiden kriteereiden asettaminen
ja läpinäkyvyysvaatimukset.
6. Presidentti Dwight D. Eisenhower, lehdistötilaisuus, Washington, D.C., 14.11.1956.
117
neljäs luku
Biologiset ja
toksiiniaseet
neljäs luku
Biologiset ja toksiiniaseet
iologisessa sodankäynnissä ja bioterrorismissa on kyse tahallisesta
taudin aiheuttamisesta tai levittämisestä biologisten aineiden avulla.
Näillä aineilla voidaan aiheuttaa suunnatonta inhimillistä vahinkoa,
paniikkia ja yhteiskunnallista sekosortoa. Valtiot ovat ymmärtäneet jo
kauan, että näiden aseiden aiheuttamien uhkien poistaminen vaatii laajaa
kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyön tarve on kuitenkin nyt noussut kiireellisemmäksi kuin milloinkaan ennen.
Tämä kiireellisyys johtuu useista samansuuntaisista kehitystrendeistä.
Yksi näistä on biotieteiden nopea kehitys, jolla saattaa olla arvaamattoman
vaarallisia seurauksia. Toinen on se, että vuonna 1972 solmittuun biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen ei sisälly todentamismenettelyjä
sopimuksen noudattamisen valvomiseksi eikä toimeenpanojärjestöä. Ongelmana on myös se, että monet maat eivät ole hyväksyneet tai täydellisesti
panneet täytäntöön kansallista lainsäädäntöä ja muita välineitä, joilla varmistetaan velvoitteiden täyttäminen. Vielä yksi huoli on biopuolustusohjelmien mahdollinen väärinkäyttö tai kielteinen vaikutus. Ne saattavat
tarjota suojan laittomalle biologisiin aseisiin liittyvän asiantuntemuksen
kehittämiselle tai ylläpitämiselle. Niin ikään terroristitoiminnan pelko on
kasvanut; tähän yhdistyy nykyaikaisten talouksien suuri haavoittuvuus tautien levittämisestä aiheutuvan sekasorron oloissa.
Komission näkemyksen mukaan biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen vahvistaminen on välttämätön, mutta ei riittävä edellytys
näiden vaikeiden, toisiinsa kietoutuvien ongelmien ratkaisemiselle.
Koska uhka näiden aseiden joutumisesta terroristien haltuun ja käyttöön
on kasvanut, julkista tiedottamista on parannettava. Ihmisten täytyy saada
tietoa riskien lisäksi myös siitä, miten hätätilanteessa on toimittava. Tämä
vaatii tasapainon löytämistä suuren yleisön tiedonsaantioikeuden ja kollektiivisen sekaannuksen tai paniikin synnyttämisen riskin välillä.
Ongelmaa lisää se, että biologisia aineita, joita on mahdollista käyttää
aseina, esiintyy myös luonnossa. Taudin puhkeamisen alkuvaiheessa voi
B
120
biologiset ja toksiiniaseet
RUUTU 16
Biologiset aseet voidaan jakaa ryhmiin usealla tavalla. Yksi tapa on tarkastella, minkä tyyppinen aine taudinaiheuttaja on, esimerkiksi bakteeri, virus vai
toksiini. Toinen tapa ryhmitellä on katsoa seurausten luonnetta: onko kyseessä
tauti, joka tarttuu ihmisestä toiseen (tarttuva tauti) vai tauti, joka tarttuu vain
aineen kanssa välittömään kosketukseen joutuviin ihmisiin. Kolmas tapa on
tarkastella oireita. Toiset taudit esimerkiksi johtavat yleensä kuolemaan, toiset vammauttavat uhrinsa tai aiheuttavat muutoksia käyttäytymisessä.
siten olla vaikeaa määritellä, onko tauti aiheutettu tahallaan vai onko se
syntynyt luonnollisesti. Vaikka taudin puhjetessa onkin tärkeintä reagoida
nopeasti, jotta seurauksia lievennettäisiin, sekä hallitusten että suuren
yleisön on tarpeellista tietää, onko tapahtuma luonnollinen vai onko se
ihmisten aiheuttama, jolloin on löydettävä syylliset.
2000-luvulla maailmanlaajuisen tavaroiden ja tuotantoeläinten
kuljetuksen ja kansainvälisen matkustamisen lisääntyessä helposti tarttuvan taudin eteneminen yhdestä paikasta kaikkialle maailmaan voi tapahtua
nopeasti. Bioteknologian kehitys ja biologisten aineiden tuotantovälineiden
laaja levinneisyys tekevät mahdollisten biologisten uhkien tarkan osoittamisen yhä vaikeammaksi.
BIOLOGISTEN ASEIDEN KIELTÄMINEN
Myrkyllisten aineiden käyttö sota-aseina kiellettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Siitä huolimatta myrkkykaasua käytettiin laajasti tuossa sodassa.
Tämä synnytti niin suurta inhoa, että kansainvälinen yhteisö päätti kieltää
sekä kemiallisten että biologisten aseiden käytön sodassa. Pöytäkirja, joka koskee tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä
bakteriologisten keinojen käytön kieltoa sodassa (Geneven pöytäkirja) allekirjoitettiin vuonna 1925 ja astui voimaan vuonna 1928 (ks. ruutu 17). Pöytäkirjassa kielletään tällaisten aseiden käyttö, mutta ei niiden valmistusta, varastointia eikä sijoittamista.
Monet valtiot varasivat itselleen oikeuden vastata samalla mitalla, jos
niitä vastaan hyökätään kielletyillä aseilla. Toisessa maailmansodassa käyttökieltoa noudatettiin varsin hyvin. Japanin asevoimat käyttivät kuitenkin
biologisia aseita sodanaikaisia vastustajia kohtaan tehdyissä hyökkäyksissä
ja kokeiluissa. Sodan aikana myös muut valtiot tutkivat biologisten aseiden
121
122
kauhun aseet
RUUTU 17
GENEVEN PÖYTÄKIRJA
Pöytäkirja, joka koskee tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kieltoa sodassa
Allekirjoitettiin 17.6.1925 ja astui voimaan 8.2.1928
Kieltää tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden kaasujen sekä kaikkien vastaavien nesteiden, materiaalien ja laitteiden käytön sodassa
Kieltää bakteriologisten keinojen käytön sodassa
Velvoittaa sopimuspuolet tekemään kaiken voitavansa muiden valtioiden
saamiseksi mukaan sopimukseen.
Kiellot sitovat ” yhtä suuressa määrin kansojen omaatuntoa kuin niiden käytäntöä, yleismaailmallisesti tunnustettuna kansainväliseen oikeuteen kuuluvana osana.”
käyttämistä sodankäyntiin. Toisen maailmansodan jälkeen käynnistettiin
laajoja biologisen sodankäynnin tutkimusohjelmia, laajimmat Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Tauteihin, joita yritettiin käyttää aseina, kuuluivat
mm. pernarutto, isorokko, paiserutto ja jänisrutto.
Yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi
(BTWC) allekirjoitettiin vuonna 1972, ja se astui voimaan vuonna 1975.
Sopimus kieltää biologisten ja toksiiniaseiden kehittelyn, tuotannon, varastoinnin ja hankkimisen sekä edellyttää näiden aseiden ja niiden maaliinsaattamisvälineiden hävittämistä tai muuttamista rauhanomaisiin
tarkoituksiin käytettäväksi. Sopimus sisältää niin kutsutun yleisen
tarkoituksen periaatteen, jonka mukaan kaikki toiminta, jolla on jotain
tekemistä näiden aineiden kanssa, on kiellettyä, ellei sitä voida perustella
sopimuksen sallimilla rauhanomaisilla tarkoituksilla. Näihin kuuluvat
ehkäiseviin, suojelullisiin ja muihin rauhanomaisiin tarkoituksiin käytettävät ainetyypit ja -määrät.
Huhtikuuhun 2006 mennessä sopimukseen oli liittynyt 155 valtiota,
mikä on vähemmän kuin ydinsulkusopimuksen ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksenosapuolten määrä. Lisäksi 16 valtioita on allekirjoittanut
sopimuksen, mutta ei ratifioinut sitä (ks. ruutu 18). Jotta sopimuksen
kokonaisvaltainen hallintajärjestelmä saataisiin vahvemmaksi, osapuolten
on edistettävä kaikkien valtioiden mukaantuloa.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus ei sisällä määräyksiä
sopimuksen noudattamista tai toteuttamista koskevasta seurannasta tai
biologiset ja toksiiniaseet
valvonnasta. Siihen ei myöskään sisälly keskeistä instituutiota tai todentamisjärjestöä kuten kemiallisten aseiden kieltosopimukseen.
Koska sopimukseen liittyneet maat pitivät tärkeänä lisätä sopimuksen
noudattamista kohtaan tunnettua luottamusta, ne päättivät vuonna 1991
kutsua koolle ad hoc-hallitusten asiantuntijatyöryhmän (VEREX), jonka
tehtävänä oli määritellä ja tutkia mahdollisten todentamismenetelmien
järjestämistä tieteelliseltä ja tekniseltä kannalta. Työryhmän loppuraportti
suosituksineen esitettiin sopimusosapuolten erityiskonferenssille vuonna
1994. Tässä konferenssissa sovittiin, että sopimuksen tehokkuuden vahvistamiseksi ja täytäntöönpanon edistämiseksi kehitetään oikeudellisesti
sitova väline.
Neuvottelut todentamispöytäkirjasta alkoivat vuonna 1995 ja jatkuivat
vuoteen 2001. Ne pysähtyivät äkisti Yhdysvaltojen vedettyä tukensa pois.
Vuoden 2001 tarkistuskonferenssia oli lykättävä. Kun se kutsuttiin uudelleen
koolle vuonna 2002, oli selvää, ettei todentamispöytäkirjaa koskeva luonnos etenisi ainakaan neuvotellussa muodossa ilman Yhdysvaltojen tukea.
Tarkistuskonferenssi pystyi sopimaan ainoastaan vuotuisten sopimuspuolten asiantuntija- ja poliittisten kokousten pitämisestä vuoden 2006 loppupuolelle asti, jolloin oli määrä pitää kuudes tarkistuskonferenssi.
Kuten edellä todettiin, todella merkittävää kehitystä tapahtui, kun YK:n
turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2004 päätöslauselman 1540, joka
sitoo kaikkia YK:n jäsenmaita. Se vahvistaa, miten tärkeää on, että kaikki
valtiot täyttävät asevalvontaa ja aseidenriisuntaa sekä kaikkien joukkotuhoaseiden kaikenlaisen leviämisen estämistä koskevat sitoumuksensa.
Päätöslauselma edellyttää kaikkien valtioiden ”hyväksyvän ja panevan
täytäntöön tehokkaat lait, jotka estävät valtioista riippumattomia toimijoita valmistamasta, hankkimasta, pitämästä hallussaan, kehittelemästä,
kuljettamasta, siirtämästä tai käyttämästä ydinaseita, kemiallisia tai biologisia aseita tai niiden kuljetusvälineitä” ja ”toimeenpanevan tehokkaita
toimia valtionsisäisen valvonnan aikaansaamiseksi” niiden leviämisen
estämiseksi. Tämä on tosiasiallinen lisäys biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen IV artiklaan, jossa vedotaan sopimusvaltioihin, että ne
kieltäisivät oikeusjärjestelmänsä ja hallintansa alaisia henkilöitä hankkimasta biologisia aseita.
123
124
kauhun aseet
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Sopimuksen aseman vahvistaminen
Biologinen uhka asettaa monimuotoisia haasteita ja edellyttää monimuotoisia ratkaisuja. Toistaiseksi on kuitenkin vähän yhteistä näkemystä sen suhteen, miten on edettävä. Toiset valtiot ovat luopuneet toivosta lisätä luottamusta kansainvälisten sopimusten noudattamista kohtaan. Toiset pyrkivät
yhä elvyttämään ajatusta aikaansaada todentamispöytäkirja. Joidenkin
mielestä nyt on siirryttävä eteenpäin ja rakennettava siltoja kollektiivisten,
sopimuspohjaisten mekanismien ja muiden lähestymistapojen välille.
Komission mielestä on ponnisteltava jonkin tason kansainvälisesti sovittujen periaatteiden ja toimeenpanoelinten aikaansaamiseksi, mutta haasteen monimutkaisuus tekee välttämättömäksi lähestyä biologisten aseiden
muodostamia uhkia useista näkökulmista. Kansainvälisen yhteisön tulisi
keskittyä yhtäaikaisesti seuraavantyyppisiin toimiin, jotka kaikki edesauttaisivat biotieteiden vihamielisen käytön hallintajärjestelmän luomista:
kansainvälisten sopimusten vahvistaminen ja tehokas täytäntöönpano,
mukaan lukien seuranta ja raportointi
yleisen terveystietoisuuden lisääminen ja turvallisuussäännösten, -toimenpiteiden ja -resurssien lisääminen
materiaalin ja laitteiden kuljetusten valvonta
norminmuodostus kaikkien biotieteiden alalla työskentelevien keskuudessa ja yhteiskunnassa kokonaisuudessaan
julkinen tiedotus
terrorismin vastatiedustelu ja terrorismin vastaiset välineet.
Valtiot eivät ole lukuisista ratkaisuehdotuksista huolimatta tarttuneet kaikkiin mahdollisuuksiin biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen sopimuspuolten vuosittaisten konferenssien sarjan yhteydessä. Ehdotuksista
osa on koskenut YK:n todentamiskyvyn vahvistamista joko suoraan sopimukseen liittyen tai pohjautuen YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission
UNMOVIC:n kokemuksille ja institutionaalisille valmiuksille. Osa on kohdistunut käytännesääntöjen, etiikan ja tieteellisten ja lääketieteellisten
selontekojen kehittämiseen. Osa ehdotuksista keskittyy vahvistamaan terveydenhuoltojärjestelmien toimintakykyä tautien leviämisen torjunnassa.
Vielä on ehdotettu, että julkisilla tiedotuskampanjoilla lisätään kaikkialla
maailmassa tietoisuutta biologisen hyökkäyksen vaaroista.
Tarvitaan monipuolista lähestymistapaa. Monenkeskistä normatiivista
ja oikeudellista hallintajärjestelmää on vahvistettava ja koordinoitava se
biologiset ja toksiiniaseet
RUUTU 18
BIOLOGISTEN JA TOKSIINIASEIDEN
KIELTOSOPIMUKSEN ULKOPUOLELLA OLEVAT VALTIOT
Valtiot, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen,
mutta eivät ratifioineet sitä
Burundi, Egypti, Gabon, Guyana, Haiti, Keski-Afrikan tasavalta, Liberia,
Madagaskar, Malawi, Myanmar, Nepal, Norsunluurannikko, Somalia, Syyria,
Tansania, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat
Valtiot, jotka eivät ole allekirjoittaneet sopimusta
Andorra, Angola, Cookin saaret, Djibouti, Eritrea, Guinea, Israel, Kamerun,
Kazakstan, Kiribati, Komorit, Marshall-saaret, Mauritius, Mikronesia,
Mosambik, Namibia, Nauru, Niue, Sambia, Samoa, Trinidad ja Tobago,
Tshad, Tuvalu
muiden kansallisten ja kansainvälisten sekä julkisen vallan että kansalaisyhteiskunnan toimien kanssa. Ydinvoima- ja kemian teollisuus toimii aktiivisesti hallitusten kanssa ja on havainnut tämän omien etujensa mukaiseksi.
Bioalan teollisuus voisi ja sen tulisi toimia samoin. Sen uskottavuus ja arvostus paranevat, jos se toimii yhteistyössä bioteknologian väärinkäytösten
ehkäisemiseksi aivan kuten ydinvoima- ja kemian teollisuus toimivat.
Maailmanlaajuisen kehityksen kannalta ratkaisevaa olisi kuitenkin Yhdysvaltojen sitoutuminen aktiiviseen kansainvälisten ratkaisujen ja välineiden
etsintään.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus on puutteistaan – todentamisjärjestelyjen ja järjestelmää jatkuvasti tukevan pysyvän elimen puuttumisesta – huolimatta ainoa monenkeskinen ja laajasti hyväksytty sopimus,
jonka nojalla toimintaa tällä alalla voidaan arvioida.
Viimeksi biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen toiminnasta
tehtiin täysi arvio vuonna 1991. Ottaen huomioon sen jälkeen tapahtuneen
kehityksen osapuolten on tarpeen suorittaa täysi tarkistus vuoden 2006
tarkistuskonferenssissa.
On ratkaisevan tärkeää, että sopimusvaltiot käyttävät hyväkseen vuoden 2006 lopulla pidettävää tarkistuskonferenssia arvioidakseen sopimuksen merkitystä koko hallintajärjestelmän keskeisenä tekijänä ja päättävät
sen täytäntöönpanon edellyttämistä keskeisistä toimenpiteistä. Komission
suositukset tähtäävät tämän mahdollisuuden täysimääräiseen hyväksikäyttämiseen.
125
126
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
31
Kaikkien valtioiden, jotka eivät ole vielä liittyneet biologisten ja
toksiiniaseiden kieltosopimukseen, on liityttävä siihen. Sopimusvaltioiden on käynnistettävä kampanja, jonka tavoitteena on kaikkien valtioiden liittyminen sopimukseen vuonna 2011 pidettävään
seitsemänteen tarkistuskonferenssiin mennessä.
Kansallinen täytäntöönpano
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen täytäntöönpanoa, niin kansallisen lainsäädännön kuin valvonnankin järjestämisen osalta, on tarpeen
edistää. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1540 edellytetään, että
kaikkien valtioiden on ”hyväksyttävä ja pantava täytäntöön lait, jotka kieltävät valtioista riippumattomia toimijoita valmistamasta, hankkimasta,
pitämästä hallussaan, kehittelemästä, kuljettamasta, siirtämästä tai käyttämästä ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita tai niiden maalinsaattamisjärjestelmiä” ja ”ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin sisäisen valvonnan järjestämiseksi”, niin että niiden leviäminen estetään.
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen tehokkuus on riippuvainen siitä, että täysimääräisestä täytäntöönpanosta huolehditaan kansallisilla lailla ja säädöksillä. Koska sopimusvaltioiden aktiivisuus ja asiantuntemus vaihtelevat suuresti, asiasta kiinnostuneiden hallitusten tulisi
luoda kansallisten viranomaisten tai toimipisteiden verkosto. Se voisi
koordinoida toimeenpanoon liittyvää tukea ja avustamista. Se voisi edistää
kansallisen lainsäädännön ja koulutuksen parhaita käytäntöjä toiminnoissa, joita tarvitaan sopimuksen noudattamiseksi kansallisesti, se voisi
jakaa tietoa, joka auttaa sopimuspuolia täyttämään sopimusvelvoitteensa,
ja se voisi toimia teknisen avun ja neuvonnan selvityskeskuksena.
Luottamusta rakentavat toimet voivat olla hyvin tärkeitä. Vuonna 1986
pidetyssä biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen toisessa tarkistuskonferenssissa sovittiin, että läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja luottamuksen rakentamiseksi sopimusvaltioiden on tehtävä vuosittain selonteko
erilaisista biologisiin aseisiin liittyvistä kysymyksistä. Selontekoja muutettiin ja laajennettiin kolmannessa tarkistuskonferenssissa vuonna 1991.
Osallistuminen luottamusta rakentaviin toimiin ei koskaan ole ollut
runsasta ja siihen osallistuvat entistäkin harvemmat maat. YK:n sihteeristön aseidenriisuntaosasto järjestää selonteot, jotka saattavat olla maan
omalla kielellä laadittuja. Ne jaetaan vain sopimusvaltioille. Tähän men-
biologiset ja toksiiniaseet
nessä ainoastaan kolme maata, Australia, Iso-Britannia ja Yhdysvallat, ovat
julkistaneet selontekonsa. Koska aineistoa ei tarkastella julkisesti, selonteot
saavat hyvin vähän poliittista huomiota eikä valtioilla näin ollen ole kannustimia julkaista niitä.
Luottamusta rakentavat toimet kyllä lisäävät läpinäkyvyyttä, mutta
niitä ei voi mitenkään pitää valvonta- eikä todentamistoimina. Ne tarjoavat
kuitenkin valtioille mahdollisuuden omasta aloitteestaan edistää ja esitellä
tehokkaita sopimuksen täytäntöönpanotoimia ja siten antaa pontta
monenkeskisen todentamisen järjestämiselle. Sopimusvaltiot, jotka haluavat osoittaa tukensa kansainväliselle todentamisjärjestelmälle, voivat käyttää luottamusta rakentavia toimia ilmaistakseen sitoumuksensa raportoida
julkisesti omalla hallintoalueellaan tapahtuvasta biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen piiriin kuuluvista toiminnoista.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
32
Jotta biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen täytäntöönpano saataisiin kaikkien valtioiden kansallisilla lailla ja säädöksillä
aikaan täydellisesti ja tehokkaasti, sopimusvaltioiden tulee levittää lainsäädännön parhaita käytäntöjä ja tarjota teknistä apua
muiden käyttöön. Osana luottamuksen rakentamisen prosessia
sekä läpinäkyvyyden ja harmonisoinnin edistämiseksi kaikkien
sopimusvaltioiden on laadittava vuosittain kansallinen selonteko
biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen alaan kuuluvista
asioista ja julkistettava selontekonsa.
Institutionaaliset puutteet
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen ei liity pysyvää valvontaeikä toimeenpanojärjestöä. Mikään muukaan valvontalaitos ei hoida vastaavia tehtäviä, jotka kemiallisten aseiden kieltosopimuksen osalta kuuluvat kemiallisten aseiden kieltojärjestölle ja ydinsulkusopimuksen osalta
Kansainväliselle atomienergiajärjestölle. Tätä institutionaalista puutetta on
vuosien mittaan yritetty korjata useaan otteeseen. 1990-luvun virallisten
biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus-pöytäkirjaneuvottelujen lisäksi
vuoden 1996 tarkistuskonferenssissa sovittu sopimuksen noudattamista
koskeva konsultaatiomekanismi (jota käytettiin vuonna 1997 tutkittaessa
Kuuban tekemää Yhdysvaltojen vastaista väitettä), YK:n pääsihteerin
mekanismi vuoden 1925 Geneven pöytäkirjan väitettyjen rikkomusten tut-
127
128
kauhun aseet
kimiseksi, luottamusta rakentavat toimet ja vapaaehtoiset todentamisjärjestelyt, joista merkittävin oli lyhytikäinen Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja
Venäjän kolmenkeskinen aloite Neuvostoliiton biologisten ja toksiini aseiden kieltosopimuksen väitettyjen rikkomusten tutkimiseksi.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
33
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee lisätä YK:n pääsihteerin tutkintavaltuuksia ja varmistua siitä, että pääsihteerin toimistolla on käytettävissään säännöllisesti päivitetty Maailman terveysjärjestön WHO:n laatima asiantuntija- ja neuvontaluettelo sekä YK:n valvonta-, todentamis- ja
tarkastuskomission mallin mukainen erikoisyksikkö avustamassa epätavallisten epidemioiden puhkeamisen ja biologisten aseiden väitetyn käytön tutkinnassa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
34
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee perustaa pysyvä sihteeristö hoitamaan sopimukseen liittyviä hallinnollisia ja organisointitehtäviä kuten tarkistuskonferenssien ja asiantuntijatapaamisten järjestämistä.
Sopimuksen täytäntöönpano
Sopimusvaltioiden tulee myös sopia, että ne miettivät yhdessä keinoja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen tehokkuuden vahvistamiseksi ja
täytäntöönpanon edistämiseksi. Tätä tarkoitusta varten on hyväksyttävä
vuoden 2006 tarkistuskonferenssia seuraavien viiden vuoden työohjelma,
johon sisältyvät vuodesta 2007 alkaen pidettävät säännölliset vuotuiset
kokoukset. Kaikkien sopimuspuolten on aika aloittaa työ puhtaalta pöydältä antamatta aikaisempien erimielisyyksien häiritä.
Kuten jo todettiin, tavaroiden kuljetus ja maasta toiseen matkustamisen
suhteellinen helppous merkitsevät sitä, että tarttuvan taudin puhkeaminen
yhdessä paikassa voi johtaa taudin leviämiseen nopeasti kaikkialle maailmaan. Bioteknologian kehitys ja biologisten aineiden tuotantolaitteiden
laaja saatavuus tekevät biologisten aseiden kehittämisen estämisen
vaikeaksi. Ei myöskään ole yksinkertaista varmistaa, valmistetaanko aseita
ja hävitetäänkö varastot.
Biologisten aseiden vaikutuksia voidaan rajoittaa ottamalla käyttöön
biologiset ja toksiiniaseet
toimia niiden varhaiseksi havaitsemiseksi ja suuren yleisön hälyttämiseksi
nopeasti ja tehokkaasti. Kansallisten ja kansainvälisten julkisen terveydenhuollon järjestelmien uudistamisen lisäksi tarvitaan tehokkaampi järjestelmä taudin leviämisen estämiseksi ja eristämisen toimeenpanemiseksi.
Tällaisista toimista oli hyötyä SARS:n leviämisen ehkäisemisessä vuonna
2003, mutta kansainvälistä koordinointia on parannettava. Tehtävää on
myös tietojenvaihdon parantamisessa ja koulutuksen ja varusteiden kuten
rokotteiden ja muiden ehkäisevien toimien järjestämisessä paikallisessa
terveydenhuollossa.
On kuitenkin tunnustettava, että täydellistä suojautumista ei ole mahdollista saavuttaa. Biologisia aseita voidaan levittää ilman, ruuan ja veden
välityksellä eikä ole mahdollista ennustaa, missä, milloin ja millä aseella
bioterroristi saattaa iskeä. Meidän on oltava niin hyvin varautuneita kuin
on mahdollista. Tämä edellyttää yhteistyötä siviiliterveydenhuollon ja turvallisuusviranomaisten välillä kansallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti. Tällaiset valmistelut lisäävät mahdollisuutta pelastaa henkiä ja
rajoittaa hyökkäyksen vaikutuksia, sen ohella että koulutuksen ja terveydenhuollon resurssien lisääminen on itsessäänkin arvokasta yksittäisten
maiden ja kansalaisyhteiskunnan kannalta. Ihmisten tietoisuuden
lisääminen lisää myös biologisten aseiden huonoa mainetta erityisesti valtioiden käytössä.
Hyvä valmistautuneisuus saattaa estää terroristeja ryhtymästä
hyökkäykseen tai lieventää seurauksia. Sen vuoksi on tarpeen laatia selkeät
kansainväliset säännöt erityisesti valtioista riippumattomien eli terroristiuhkien hoitamisessa käytettäville toimintatavoille: uhkien tunnistamisen
parantaminen, vaarallisten biomateriaalien valvonta, välineet ja tietotaito,
kiireellinen kansainvälinen yhteistyö tarpeettomien ja ylijäämävarastojen
hävittämiseksi, viennin ja kuljetuksen valvonnan parantaminen. (näistä
kysymyksistä ks. myös tämän raportin 7. luku).
Kaikkien valtioiden tulee myös panna täydellisesti täytäntöön Maailman terveysjärjestön WHO:n toukokuussa 2005 hyväksymä kansainvälinen terveyssäännöstö. Se sisältää jäsenvaltioita oikeudellisesti sitovat
säännökset tautitapausten ilmoittamisesta hätätilanteissa, joissa voi olla
kansainvälisiä seuraamuksia.
129
130
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
35
Hallitusten tulee pitää yllä yleisen terveydentilan seurantaa, niin
että epätavallisten tautien ilmestymisestä saadaan tehokkaasti
tietoa, ja kehittää kansainvälisten torjuntatoimien koordinointia
kaikissa tapauksissa, joihin saattaa liittyä bioaseiden käyttöä. Niiden tulee vahvistaa siviiliterveydenhuollon ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä kansallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti muun muassa Maailman terveysjärjestön WHO:n
uuden kansainvälisen terveyssäännöstön puitteissa. Valtioiden
on myös tarkistettava kansalliset bioturvallisuustoimensa, joilla
suojellaan terveyttä ja ympäristöä biologisten ja toksisten aineiden ympäristöön pääsyä vastaan. Niiden on harmonisoitava kansalliset bioturvallisuusohjeensa.
Biotieteet ja tutkijoiden rooli
Yksilön vastuun vahvistaminen tieteellisessä tutkimuksessa tulee toteuttaa
kunnioittaen herkkää tasapainoa legitiimin uuden tiedon etsinnän ja työhön mahdollisesti sisältyvän yhteiskuntaa uhkaavan vaaran välillä. Tämä
korostuu, kun kyseessä ovat alat, joilla edistyminen voi lisätä merkittävästi
lääketieteellistä ja muuta rauhanomaista kehitystä.
Osa yhteistyöpohjaisen uhkia vähentävän toimintaohjelman projekteista
on suunnattu asetutkijoiden uudelleen koulutukseen ja pyrkimykseen löytää
mahdollisuuksia käyttää heidän taitojaan aseiden leviämisen estämisessä ja
turvallisuustyössä.
Joidenkin toimintojen ja aineiden osalta mahdollisesti tarpeellisen kuljetus- ja vientivalvonnan ja tarjontapuolen rajoitusten lisäksi kaikkien maiden
ja alan laitosten on tarjottava julkisella ja yksityisellä sektorilla
työskenteleville biologeille ja biotekniikan asiantuntijoille bioaseiden koulutusta, joka lisää heidän tietämystään tieteenalan yhteyksistä aseteknologiaan. Erityisesti on tarkasteltava kahdenlaista normatiivista lähestymistapaa, joko erikseen tai yhdessä: eettinen säännöstö ja käytännesäännöstö
(asiaa tutkitaan parhaillaan erikseenYK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön UNESCO:n ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC)
toimesta). Eettistä säännöstöä voidaan pitää eräänlaisena lyhyenä, yleisenä,
tieteellisenä Hippokrateen valana, jossa biotieteiden tutkijat (aloittaessaan
jatkokoulutuksensa tai valmistuessaan) sitoutuvat käyttämään tiedettä ainoastaan ihmiskunnan hyväksi. Käytännesäännöstöjä pidetään taas enem-
biologiset ja toksiiniaseet
mänkin ammatillisina hyvien käytäntöjen oppaina, jotka soveltuvat opetusmateriaaliksi toisen asteen koulutuksessa, yliopistossa ja ammatillisessa
koulutuksessa ja jotka lisäävät tietoisuutta moraalisista kysymyksistä ja
juurruttavat hyviä käytäntöjä materiaalien, laitteiden ja arkaluonteisen
teknologian turvallisuuden ylläpitämisessä. (Näistä kysymyksistä ks. myös
tämän raportin 7. luku).
Vuonna 2003 biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen tarkistuskonferenssien välisissä kokouksissa keskityttiin kansallisiin täytäntöönpanotoimiin kuten rikoslakien voimaansaattamiseen sekä kansallisten
mekanismien luomiseen ja tehokkaaseen toimeenpanoon, joiden tarkoituksena on patogeenisten organismien ja toksiinien turvallisuus ja valvonta.
Vuoden 2004 kokoukset keskittyivät lisäämään kansainvälistä valmiutta
tutkia ja vähentää epäiltyjä tai todellisia bioaseuhkia ja bioasehyökkäyksiä
sekä valmiutta reagoida niihin. Ne korostivat myös tarvetta vahvistaa ja
laajentaa kansallisia ja kansainvälisiä institutionaalisia pyrkimyksiä ja
mekanismeja, joiden tehtävänä on valvoa, paljastaa, diagnosoida ja torjua
ihmisiin, eläimiin tai kasveihin vaikuttavia tarttuvia tauteja. Niissä
korostettiin varhaisen havaitsemisen ja välittömän ja tehokkaan reagoinnin
merkitystä ja kehotettiin jatkamaan yhteistyötä kansallisten laitosten ja
ensiapupalvelujen sekä kansainvälisten järjestöjen kuten Maailman terveysjärjestön WHO:n, kansainvälisen eläinten tartuntatautien toimiston OIE:n
ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n välillä. Vuoden 2005 kokouksissa keskusteltiin tutkijoille tarkoitettujen käytännesääntöjen sisällöstä ja voimaansaattamisesta.
Myöhemmin tänä vuonna pidettävässä kuudennessa tarkistuskonferenssissa on määrä arvioida tämän työohjelman tuloksia ja päättää jatkotoimista.
Mahdollisia ongelmia saattaa aiheuttaa biotieteiden nopea kehitys,
esimerkiksi geenien ja proteiinien tuntemuksen paraneminen. Vaarana on,
että kansalliset ja kansainväliset biologian vihamielisen käytön torjuntavalvonta- ja hallintaponnistelut jäävät jälkeen kehityksestä. Viime vuosina
materiaalit ja teknologiat ovat tulleet yhä useampien tutkijoiden ulottuville
farmasia- ja bioteknologiateollisuudessa. On myös mahdollista, että terroristit palkkaavat korkeasti koulutettuja tutkijoita. Tähän on kuitenkin liitettävä varaus: vaikka koulutettujen biologien ryhmä voisikin onnistua sekoittamaan tappavan biologisen aineen, sen valmistaminen aseeksi,
suuntaaminen kohteeseensa ja levittäminen väestön joukkoon vaativat
toisenlaisia taitoja ja tietoja ja välineitä. Ei ole näyttöä siitä, että terroristiryhmät olisivat tällä hetkellä tähän kykeneviä.
131
132
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
36
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee vuonna 2006 pidettävässä kuudennessa tarkistuskonferenssissa vahvistaa aikaisemmissa tarkistuskonferensseissa saavutetut yhteiset näkemykset ja ryhtyä toimiin kaikissa kysymyksissä, joita ne ovat käsitelleet vuodesta 2003 alkaen
pitämissään kokouksissa. Niiden on myös päätettävä työohjelmasta uusien kysymysten esille ottamiseksi seuraavissa kokouksissa. Sopimusvaltioiden on taattava, että tieteellisen ja teknologisen kehityksen seurauksia arvioidaan nykyistä useammin ja
vahvistettava, että biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen 1 artikla koskee kaikkea uutta teknologiaa. Tämän tarkistuskonferenssin on vahvistettava, että kaikki biotieteissä tapahtuva
kehitys kuuluu sopimuksen soveltamisalaan ja että sopimuksessa
kielletään kaikkien biotieteiden saavutusten käyttö vihamielisiin
tarkoituksiin.
viides luku
Kemialliset
aseet
viides luku
Kemialliset aseet
astenmielisyys, jota tunnetaan ”myrkyn” aseena käyttämistä kohtaan,
juontuu kaukaa historiasta. Vuoden 1899 Haagin julistuksessa kiellettiin sellaisten ammusten käyttö, joiden ainoana tehtävänä oli ”tukehduttavien ja haitallisten kaasujen levittäminen”. 4. Haagin sopimus vuodelta 1907
kielsi ”myrkyn ja myrkyllisten aseiden käytön”. Kaasua, lähinnä sinappikaasua, käytettiin kuitenkin yleisesti ensimmäisessä maailmansodassa. Ihmiset
olivat järkyttyneitä. Tämän seurauksena vuonna 1925 hyväksyttiin Geneven pöytäkirja (Pöytäkirja, joka koskee tukehduttavien, myrkyllisten tai
muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön
kieltoa sodassa).
V
RUUTU 19
KEMIALLISTEN ASEIDEN PÄÄRYHMÄT
Hermokaasut: erittäin myrkyllisiä, tappavat jo hyvin pieninä annoksina.
Esim. sariini, somaani, VX-kaasu.
Polttavat aineet: aiheuttavat palovammoja ja rakkuloita keholla, vahingoittavat silmiä. Hengitettyinä vaurioittavat vakavasti keuhkoja ja aiheuttavat usein
kuoleman. Esim. sinappikaasu, lewisiitit.
Psykotaisteluaineet: vahingoittavat keuhkoja. Esim. fosgeeni, sinappikaasu.
Psykotaisteluaineet: aiheuttavat samantapaisia harha-aistimuksia kuin
LSD. Esim. BZ.
Toimintakyvyn lamauttavat aineet: saattavat ärsytys- tai myrkkyvaikutuksen avulla ihmisen tilapäisesti toimintakyvyttömäksi. Käyttötarkoituksesta
riippuen saattavat olla sallittuja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen
nojalla. Esim. kyynelkaasu, CS-kaasu.
Uudet aineet: tutkittavina olevat uudet tavat vaikuttaa ihmisaivoihin aiheuttamalla aggressiivisuutta, uneliaisuutta, pelkoa tai muita tunteita. Esim. biologiset säätelijät.
134
kemialliset aseet
Geneven pöytäkirja laajensi siis kiellon koskemaan myös ”bakteriologisia” aseita, mutta siinä kiellettiin ainoastaan aineiden käyttö. Mitään
rajoituksia ei asetettu niiden kehittämiselle, valmistamiselle eikä varastoinnille. Monet pöytäkirjan ratifioineista maista varasivat nimenomaisesti
oikeuden käyttää muuten kiellettyjä aseita sellaista vihollisvaltiota vastaan,
joka ei ollut liittynyt pöytäkirjaan, tai ikään kuin kostona sopimuspuolta
vastaan, joka sopimusvelvoitteensa rikkoen käytti kemiallisia aseita.
Sotien välisenä aikana kemiallisia aseita käyttivät Espanja Marokossa,
Italia Etiopiassa ja Japani Kiinassa. Toisessa maailmansodassa myrkkykaasut tappoivat miljoonia ihmisiä natsien keskitysleireillä ja myös
Aasiassa käytettiin kemiallisia aseita. Euroopan taistelukentillä niitä ei
kuitenkaan käytetty tämän sodan jälkeen. Egypti käytti kemiallisia aseita
Pohjois-Jemenissä (vuosina 1963–67), niitä käytettiin Irakin ja Iranin
välisessä sodassa (vuosina 1980–88), ja Irakin hallitus on käyttänyt niitä
omaa kurdisiviiliväestöään vastaan. Vietnamin sodassa Yhdysvallat käytti
defoliantteja7 ja CS-kaasua.
Kemiallisten aseiden pääasiallisia käyttäjiä ovat olleet valtiot, mutta tällä
hetkellä suurinta huolta aiheuttaa mahdollisuus, että terroristit käyttäisivät
niitä.
KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUS
Noin 20 vuoden neuvottelujen jälkeen kemiallisten aseiden kehittämisen,
valmistamisen, varastoinnin ja käytön täydellisesti kieltävä kemiallisten
aseiden kieltosopimus (CWC) astui vihdoin voimaan vuonna 1997.
Huhtikuuhun 2006 mennessä yleissopimukseen on liittynyt 178
sopimuspuolta. Laajat todentamismenettelyt sisältävä kemiallisten aseiden
kieltosopimus edellyttää sopimusvaltioiden ilmoittavan ja sitten hävittävän
kaikki kemiallisten aseiden varastonsa 10 vuoden kuluessa sopimuksen
voimaan astumisesta, siis vuoteen 2007 mennessä. Aikataulua on mahdollista pidentää viidellä vuodella, eli hävittäminen tapahtuisi vuoteen 2012
mennessä. Olennaista on, että sopimuksessa kielletään kokonaan aseiden
kehittäminen, valmistaminen, varastointi, luovuttaminen toiselle ja käyttö.
Toisin kuin ydinsulkusopimus, joka sallii viiden valtion säilyttävän
ydinaseensa, kemiallisten aseiden kieltosopimus kohdistuu kaikkiin erot7. Aineita, joita käytetään pudottamaan lehdet puista esim. sissien löytämisen helpottamiseksi.
Tunnetuin Vietnamissa käytetyistä defolianteista oli agent orange.
135
136
kauhun aseet
RUUTU 20
KEMIALLISTEN ASEIDEN MÄÄRITELMÄ
(KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN II ARTIKLA)
1.’’Kemialliset aseet’’ tarkoittaa seuraavia, joko yhdessä tai erikseen
a) myrkyllisiä kemikaaleja ja niiden lähtöaineita, paitsi silloin kun niitä
käytetään tarkoituksiin, joita ei kielletä tässä yleissopimuksessa, edellyttäen, että ne ovat laadultaan ja määrältään kyseisten tarkoitusten mukaisia,
b) ammuksia ja laitteita, jotka on nimenomaisesti suunniteltu aiheuttamaan
kuolemaa tai muuta vahinkoa a-kohdassa yksilöityjen myrkkykemikaalien
myrkyllisillä ominaisuuksilla, jotka vapautuisivat tällaisten ammuksien ja
laitteiden käyttämisen seurauksena,
c) välineistöä, joka on nimenomaisesti suunniteltu suoraan käytettäväksi
yhdessä b-kohdassa yksilöityjen ammusten ja laitteiden kanssa.
2. ’’Myrkyllinen kemikaali’’ tarkoittaa kemikaalia, jonka kemiallinen vaikutus
elintoimintoihin voi aiheuttaa kuoleman, tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai
pysyvää vahinkoa ihmisille tai eläimille. Määritelmään sisältyvät kaikki kemikaalit riippumatta kemikaalin alkuperästä ja tuotantomenetelmästä tai siitä,
tuotetaanko ne laitoksissa, ammuksissa vai muualla.
telematta. Sen sääntöjä sovelletaan samalla tavalla kaikkiin sopimuspuoliin,
niin suurvaltoihin kuin pieniinkin valtioihin. Toinen merkittävä ero näiden
kahden sopimuksen välillä on se, että kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa määritellään selvästi toimivaltaiset viranomaiset – sopimusvaltioiden
konferenssi, hallintoneuvosto ja tekninen sihteeristö – jotka vastaavat
sopimuksen soveltamisesta ja täytäntöönpanosta.
Kemiallisten aseiden hankkimisen, tuotannon ja käytön täydellinen kieltäminen on ollut menestys. Edelleen on kuitenkin lukuisia haasteita. Ne on
kirjattu yhteen asiakirjaan ja kahteen toimintasuunnitelmaan, jotka hyväksyttiin vuoden 2003 tarkistuskonferenssissa. Tässä luvussa käsitellään
näistä ongelmista seuraavia:
Sopimuksessa määriteltyjä aseiden hävittämismääräaikoja ei ole noudatettu.
Sopimuksen ulkopuolella on edelleen useita valtioita.
Valtiot ovat osoittaneet olevansa jatkuvasti kiinnostuneita kehittämään
ei-kuolettavia kemiallisia aseita, kuten toimintakyvyn lamauttavia aineita.
Todentamis- ja tarkastustoiminnassa on puutteita.
Määräyksiä voidaan soveltaa vain rajallisesti valtioista riippumattomiin
toimijoihin (terroristeihin).
Kaikki valtiot eivät ole panneet sopimusta täytäntöön koko laajuudessaan.
kemialliset aseet
RUUTU 21
MITÄ KEMIKAALEJA VALVOTAAN?
1 luettelon kemikaaleihin sisältyvät kemiallisina aseina käytetyt tai sellaisina
helposti käytettävät kemikaalit, joilla on korkeintaan hyvin rajallista käyttöä
rauhanomaisiin tarkoituksiin. Nämä kemikaalit ovat hyvin tiukkojen rajoitusten
alaisia, jotka koskevat mm. tuotannon (1 tn/vuosi/sopimusvaltio) ja hallussapidon enimmäismäärää, lupavaatimuksia ja luovutusrajoituksia. Näitä rajoituksia sovelletaan niihin suhteellisen harvoihin teollisuuslaitoksiin, jotka käyttävät kyseisiä kemikaaleja. Toisia näistä kemikaaleista käytetään ainesosina
farmaseuttisissa valmisteissa tai diagnostiikassa. Toisia tuotetaan ja käytetään suojelutarkoituksissa, kuten kemiallisten aseiden suojavarusteiden ja
kemiallisen aineiden varoittimien testaamisessa.
2 luettelon kemikaaleihin sisältyvät kemikaalit, jotka ovat kemiallisten aseiden lähtöaineita tai joita voidaan joissakin tapauksissa käyttää kemiallisten
aseiden lähtöaineina, mutta joilla on monia muitakin kaupallisia käyttötarkoituksia (mm. hartsin, palonsuoja-aineiden, lisäaineiden, musteiden ja värjäysaineiden, rikkakasvien torjunta-aineiden ja voiteluaineiden ainesosat
sekä eräiden farmaseuttisten tuotteiden raaka-aineet).
3 luettelon kemikaaleihin sisältyvät kemikaalit, joita voidaan käyttää kemiallisina aseina tai kemiallisten aseiden valmistamiseen, mutta joita käytetään
yleisesti rauhanomaisiin tarkoituksiin (mm. muovit, hartsi, kaivoskemikaalit,
öljynjalostusdesinfiointiaineet, maalit, laminaatit, antistaattiset aineet ja voiteluaineet).
Yksittäiset orgaaniset kemikaalit kuuluvat niihin, joita ei ole nimenomaisesti mainittu liitteen luetteloissa eikä itse yleissopimuksessa. Niiden tuotantolaitoksiin viitataan nimityksellä ”muut kemian tuotantolaitokset”. Ne ovat
ilmoitusvelvollisuuden ja todentamistoimien alaisia, mikäli vuosituotanto on
yhteensä yli 200 tn yksittäisiä orgaanisia kemikaaleja. Ne ovat näiden vaatimusten alaisia myös, jos niihin kuuluvissa laitoksissa tuotetaan jotakin fosforin,
rikin tai fluoriinin (PSF-kemikaalien) ainesosaa. Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle on tehty ilmoitus tuhansista tällaisista laitoksista.
137
138
kauhun aseet
RUUTU 22
KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN
TÄYTÄNTÖÖPANO- JA TARKASTUSELIN
Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW, jonka toimipaikka on Haagissa,
valvoo kemiallisten aseiden kieltosopimuksen täytäntöönpanoa. Sen henkilökunnan määrä on vajaat 500. Näistä noin 180 on tarkastajia, jotka on koulutettu ja varustettu tarkastamaan jäsenvaltioiden sotilaallisia ja muita tuotantolaitoksia. Vuoden 2006 huhtikuuhun mennessä OPCW:n työryhmät olivat
suorittaneet yli 2.300 tarkastusta yli 700 pisteeseen 74 maassa.
Kemiallisten aseiden varastojen hävittäminen
Ainoastaan kaikkien kemiallisten aseiden varastojen hävittäminen takaa
sen, etteivät valtiot eivätkä terroristiryhmät voi käyttää näitä aseita ja ettei
niitä pääse myöskään vahingossa ympäristöön. Kemiallisten aseiden kieltosopimus edellyttää, että valtiot ilmoittavat varastonsa ja sitten hävittävät ne
vuoteen 2007 mennessä sovitun aikataulun mukaisesti. Sopimuksen täytäntöönpanossa on kuitenkin ollut ja on edelleen suurena ongelmana Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kylmän sodan aikana keräämien valtavien kemiallisten aseiden varastojen samoin kuin Japanin Kiinaan toisen maailmansodan aikana jättämien aseiden hidas hävittämisvauhti. Viivästykseen ovat
vaikuttaneet myös hävittämisen kalleus sekä paikallisen väestön ympäristöstään ja turvallisuudestaan tuntema huoli. Näihin haasteisiin on vastattava kiireellisesti. Korkeita kustannuksia ei pidä voida käyttää tekosyynä
passiivisuuteen.
Yhdysvaltojen kemiallisten aseiden varastosta on hävitetty noin 40 %.
Yhdysvaltain hallituksen tarkastusvirasto GAO on ilmoittanut, että hävittäminen saadaan päätökseen aikaisintaan vuonna 2012. Viivytykset johtuvat osittain ympäristö- ja turvallisuussyistä.
Venäjän osalta luvut ovat vielä epätyydyttävämpiä. Ainoastaan noin 4 %
Neuvostoliiton 40.000 tonnin varastosta on hävitetty. Venäjän hävitysohjelma saa taloudellista ja teknistä tukea Yhdysvalloilta ja Euroopan
unionin yhteistyöpohjaiselta uhkia vähentävältä toimintaohjelmalta.
Viivästys on osittain johtunut Venäjän valtiollisen rahoituksen
vähäisyydestä, ulkomaisen avun tehottomasta hyväksikäytöstä ja jatkuvista byrokratiaongelmista. Vuonna 2005 hävittämisohjelmassa tapahtui
kuitenkin paljon myönteistä kehitystä. Venäjän taloudellisen tilanteen
parantumisesta ja lisääntyneiden kansallisten resurssien ja kansainvälisen
kemialliset aseet
avun yhdistämisestä huolimatta tuntuu epätodennäköiseltä, että Venäjän
koko kemiallisten aseiden varasto saataisiin hävitetyksi vuoteen 2012 mennessä.
Venäjän ja Yhdysvaltojen hävitysohjelmien lisäksi vastaavia ohjelmia on
käynnissä Albaniassa, Etelä-Koreassa, Intiassa ja Libyassa. Ponnistelut on
myös aloitettu Japanin Kiinaan toisen maailmansodan jälkeen jättämien
kemiallisten aseiden hävittämiseksi.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
37
Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden
tulee varata riittävät resurssit sen varmistamiseksi, että kemiallisten aseiden varastojen hävittämistä varten sovitussa aikataulussa
ei tapahdu tarpeetonta viivästystä.
Kaikkien maiden mukaan saaminen
Huhtikuussa 2006 sopimuksen ratifioimatta jättäneiden valtioiden määrä
on 16. Syyt ovat moninaisia:
Joillakin valtioilla saattaa olla kemiallisen aseen ohjelmia tai ne saattavat
pitää omien etujensa mukaisena jäädä sopimuksen ulkopuolelle.
Jotkin valtiot, joilla ei ole kemiallisen aseen ohjelmia, pidättäytyvät osallistumasta syistä, jotka liittyvät alueelliseen voimapolitiikkaan.
Jotkin valtiot ovat osoittaneet kiinnostusta liittyä kemiallisten aseiden
kieltosopimukseen, mutta eivät ole vielä liittyneet.
Jotkin valtiot, joilla ei ole kemian teollisuutta, eivät näe mitään syytä liittyä sopimukseen ja osallistua sellaisen sopimuksen toimeenpanon rahoitukseen, joka ei suoraan koske niitä.
RUUTU 23
KEMIALLISTEN ASEIDEN KIELTOSOPIMUKSEN
ULKOPUOLELLA OLEVAT VALTIOT (huhtikuun 2006 tilanne)
Valtiot, jotka ovat allekirjoittaneet, mutta eivät vielä ratifioineet:
Bahama, Dominikaaninen tasavalta, Guinea-Bissau, Israel, Keski-Afrikan
tasavalta, Komorit, Kongo, Myanmar
Valtiot jotka eivät ole allekitjoittaneet
Angola, Barbados, Egypti, Irak, Libanon, Pohjois-Korea, Somalia, Syyria
139
140
kauhun aseet
Hallintajärjestelmän arvovallan ja tehokkuuden kannalta on tärkeää, että
kaikki valtiot liittyvät kemiallisten aseiden kieltosopimukseen.
Sekä kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW että sen yksittäiset jäsenmaat voivat tarjota sopimuksen ulkopuolella vielä oleville valtioille kannustimia sen allekirjoittamiseksi ja ratifioimiseksi. Jotkin jäsenmaat ovat harjoittaneet myös poliittista ja taloudellista painostusta. Esimerkiksi Euroopan unioni vaati joukkotuhoasestrategiansa mukaisesti Syyrian kanssa
lokakuussa 2004 tehdyn sopimuksen yhteydessä maata ryhtymään valmisteluihin liittyä kemiallisten aseiden kieltosopimukseen ehtona kahdenkeskiselle liittoutumissopimukselle.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
38
Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on jatkettava ponnistelujaan kaikkien valtioiden saamiseksi mukaan yleissopimukseen. Sopimusvaltioiden on pantava täysimääräisesti täytäntöön kemiallisten
aseiden lähtöaineiden kauppaa ja luovuttamista koskevat säännöt. Niiden on kehitettävä edelleen sellaisten kemikaalien kauppaa ja luovuttamista koskevia sääntöjä, joita voidaan käyttää kemiallisten aseiden valmistamiseen. Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden
on tarjottava jatkuvasti kannustimia kuten teknistä apua toisten
valtioiden saamiseksi mukaan kemiallisten aseiden kieltosopimukseen ja sen täytäntöönpanoon. Kyseistä apua tarjotessaan ja
asiaankuuluvaa teknologiaa siirtäessään niiden tulee toimillaan
varmistaa, että vastaanottaja käsittelee saamaansa teknologiaa
turvallisesti ja vastuullisesti.
Ei-kuolettavat aseet, toimintakyvyn lamaannuttavat aineet
ja mellakantorjunta-aineet
Ei-kuolettavilla aseilla viitataan kemiallisten aseiden kieltosopimuksen
yhteydessä yleensä mellakantorjunta-aineisiin, kuten kyynelkaasuun ja CS
(2-klooriasetofenolimetyylidyynipropaniditriili) –kaasuun ja aineisiin,
jotka saattavat ihmisen toimintakyvyttömäksi nukuttamalla hänet (niin
kutsutut tyrmäyskaasut). Termi ei-kuolettava on kuitenkin harhaanjohtava,
sillä kaikki nämä kaasut voivat olla tappavia, jos niiden pitoisuus on riittävän korkea ja altistumisaika riittävän pitkä. Tajuttomuutta aiheuttavat
kemialliset aseet
aineet voivat myös olla tappavia pitoisuuksina, joita käytetään vaikutuksen
aiheuttamiseen suureen ihmismäärään samanaikaisesti.
Kemiallisten aseiden kieltosopimus kieltää mellakantorjunta-aineiden
käytön sodankäyntivälineenä nimenomaisesti ja eksplisiittisesti. Ensi
silmäyksellä saattaa olla vaikea ymmärtää, miksi kyynelkaasun käyttäminen taistelijoita vastaan sodassa on kansainvälisen oikeuden rikkomus,
mutta ei välttämättä rikkomus käytettynä siviiliväestöä vastaan rauhan
oloissa. Syynä on se, että kyynelkaasua käytetään rauhanaikaisessa mellakantorjunnassa tuliaseiden käytön välttämiseksi, kun niitä sodissa on
perinteisesti käytetty vihollisten pakottamiseen pois taisteluhaudoista tai
bunkkereista heidän saattamisekseen alttiiksi tappaville aseille tai räjähteille. Lisäksi mellakantorjunta-aineiden käyttö voi provosoida kostotoimia,
joissa käytetään voimakkaampia kemiallisia aineita.
Valtiot väittävät yhä saattavansa joutua käyttämään mellakantorjuntaaineita muissa kuin sodankäyntitarkoituksissa (esimerkiksi vankilakapinan
tukahduttamiseksi). Tällaista käyttöä koskevia kansainvälisiä säännöksiä
ei ole sisällytetty kemiallisten aseiden kieltosopimukseen, vaan niistä säädellään ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden yhteydessä.
Kasvava kiinnostus ei-kuolettavia kemiallisia aseita kohtaan
Joidenkin maiden hallitusten piirissä on kasvavaa kiinnostusta omaksua
joustavampi tulkinta kemiallisten aseiden kieltosopimuksen toimintakyvyttömyyttä aiheuttavia kemiallisia aseita koskevien sääntöjen suhteen jopa
sodankäyntimenetelminä, jotta ne voisivat käyttää niitä useissa eri tilanteissa.
Komission näkemyksen mukaan tällainen tulkinta murentaisi vaarallisesti yleissopimuksen laatijoiden tarkoittamaa kemiallisten aseiden täydellistä kieltoa. Jos se hyväksyttäisiin, aseellisissa selkkauksissa käytettäviksi
saatettaisiin hyväksyä esimerkiksi fentanyylin kaltaisia aineita. Fentanyyli
on kaasujohdannainen, jota käytettiin Moskovassa 2002, kun terroristit
pitivät panttivankeja teatterissa ja lainvalvontayksiköt käyttivät huumaavaa
ainetta hyökkäyksensä tukena. Kaasu tappoi noin viidesosan panttivangeista. Sopimusvaltioiden ja kemiallisten aseiden kieltojärjestön tulisi
vahvistaa, että sopimuksen tulkinta tavalla, joka sallisi sellaisten aineiden
käytön aseellisissa selkkauksissa, ei olisi sopusoinnussa yleissopimuksen
kanssa.
Uusien toimintakykyä lamaannuttavien tai muulla tavoin aivotoimintoihin vaikuttavien ei-kuolettavien kemiallisten aseiden kehittäminen ja niiden
käytön hyväksyminen muuttaisi huomattavasti sodankäynnin luonnetta ja
vaarantaisi koko yleissopimuksen
141
142
kauhun aseet
Yleiset velvoitteet
Kemiallisten aseiden kieltosopimus antaa suojan teknologisen kehityksen
mukanaan tuomille kemikaalien rauhanomaisille käyttötavoille. Se pitää
entisellään ja vahvistaa vihamielisen käytön rajat yleissopimuksen I artiklan sisältämien yleisten velvoitteiden kautta.
Sen sijaan että sopimuksessa kiellettäisiin tietty kemikaali tai kemikaalien ryhmä, siinä kielletään kaikkien myrkyllisten kemikaalien käyttö paitsi
milloin niitä käytetään tarkoituksiin, joita yleissopimuksessa ei kielletä.
Näitä ovat ”teolliset, maatalous-, tutkimus-, lääketieteelliset, farmaseuttiset ja muut rauhanomaiset tarkoitukset…suojelutoiminta, joka liittyy
suoraan suojautumiseen myrkyllisiä kemikaaleja vastaan…sotilaalliset
tarkoitukset, joihin ei liity kemiallisten aseiden käyttöä ja jotka eivät ole
riippuvaisia kemikaalien myrkyllisten ominaisuuksien käyttämisestä
sodankäyntimenetelmänä…lainvalvonta, myös valtionsisäiset mellakoiden
torjuntatoimet”.
’’Myrkyllinen kemikaali’’ tarkoittaa kemikaalia, jonka kemiallinen
vaikutus elintoimintoihin voi aiheuttaa kuoleman, tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai pysyvää vahinkoa ihmisille tai eläimille. Määritelmään
sisältyvät kaikki kemikaalit riippumatta kemikaalin alkuperästä ja tuotantomenetelmästä tai siitä, tuotetaanko ne laitoksissa, ammuksissa vai
muualla.
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa myrkylliseksi määritellään
aine, joka aiheuttaa haittaa ”elintoimintoihin kohdistuvan kemiallisen
vaikutuksen avulla”, olipa kyseessä tilapäisen toimintakyvyttömyyden tai
kuoleman aiheuttaminen. Jotkin myrkylliset aineet, jotka on tarkoitettu
aiheuttamaan kemiallisten aseiden toimintakyvyttömyyttä, ovat jopa tappamaan kehitettyjä kemikaaleja myrkyllisempiä siinä mielessä, että haluttu
vaikutus voidaan saada aikaan jo äärettömän pienillä annoksilla.
Samanlaiset yleiset velvoitteet sisältyvät myös biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen.
1 artiklan kielto koskee ”sen tyyppisiä tai sellaisia määriä mikrobi- tai
muita biologisia agensseja tai mitä alkuperää tahansa olevia tai millä
menetelmällä tahansa tuotettuja toksiineja, joita ennaltaehkäiseviin, suojaaviin ja muihin rauhanomaisiin tarkoituksiin nähden ei voida pitää oikeutettuina”. Kun mikrobiologisten aineiden lisäksi mukaan on otettu toksiinit, kielletyiksi tulevat myös sellaiset luonnolliset aineet kuin ne ligandit ja
muut luonnossa esiintyvät bioaktiiviset molekyylit ja niiden kemialliset
analogit, jotka voivat vahingoittaa elintoimintoja. Kemiallisten aseiden kieltosopimus ja biologisten aseiden kieltosopimus vahvistavat näin ollen toi-
kemialliset aseet
siaan kieltäessään myrkyllisten aineiden käytön sodassa käytettävänä
aseena.
Jos yleiset velvoitteet saadaan asianmukaisesti täytäntöönpannuiksi,
sopimukset säilyttävät merkityksensä ja tehokkuutensa myös biokemian ja
bioteknologian teknisen kehityksen myötä. Kun uusia myrkyllisiä kemikaaleja kehitetään, ne tulevat automaattisesti sopimusten piiriin. Komissio
puoltaa sen vuoksi sitä, että kemiallisten aseiden kieltosopimuksen kiellon
piiriin kuuluvat kaikki myrkylliset kemikaalit alkuperästä ja valmistusmenetelmästä riippumatta ja että niitä koskevat kemiallisten aseiden kieltosopimuksen yleiset velvoitteet.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
39
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee
vahvistaa että mellakantorjunta-aineiden tavoin lainvalvontatarkoituksissa käytettyjen myrkyllisten aineiden käyttö sodankäyntimenetelmänä on kielletty. Tämän mukaisesti jokaisen sopimusvaltion on ilmoitettava kaikkien tällaisten aineiden omistuksistaan
III artiklan nojalla.
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen tarkastusja valvontaedellytysten parantaminen
Neuvotteluja, yhteistyötä ja tosiasioiden selvittämistä koskevan IX artiklan
mukaisesti jokaisella sopimusvaltiolla on oikeus pyytää itse paikalla tehtävää haastetarkastusta toisen sopimusvaltion alueella tai muussa sen lainkäyttövallan taikka valvonnan alaisessa paikassa ainoana tarkoituksena
selvittää ja ratkaista kysymykset, jotka koskevat mahdollista yleissopimuksen velvoitteiden noudattamatta jättämistä. Komissio korostaa näiden tarkastusten merkitystä kemiallisten aseiden kieltosopimuksen tehokkuuden
ja uskottavuuden vahvistamisessa. Sopimusvaltioiden ei tule pitää haastetarkastuksia pelkästään viimeisenä keinona selvittää epäillyt sopimusrikkomukset. Tarkastuksia on pikemminkin pidettävä luottamusta rakentavina toimina, kollektiivisena keinona vahvistaa yleissopimukseen sitoutumista.
Jotta haastetarkastukset olisivat tehokkaita, kemiallisten aseiden kieltojärjestön teknisellä sihteeristöllä on oltava tarvittavat oikeudelliset valtuudet, voimavarat ja koulutus samoin kuin niiden valtioiden yhteistyö ja apu,
joita tarkastus koskee. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö tarvitsee ajanta-
143
144
kauhun aseet
saista tietoa jäsenvaltioista. Sillä on oltava mieluiten modernein tekniikka ja
tarkastusvälineistö. Edelleen se tarvitsee näytteenotto-oikeuden ja valmiuden ottaa testinäytteitä, kyvyn ja luvan nopeaan kuljetukseen ja pääsyyn
pyydetylle paikalle.
Kaikki valtiot eivät ole toimittaneet näitä tietoja tai valtuuksia. Lisäksi
kemiallisten aseiden kieltojärjestön toimintaa rajoittaa mahdollisuus käyttää vain sellaista välineistöä, jonka sopimusvaltiot ovat hyväksyneet. Valtiot voivat myös kieltää jonkin hyväksytyn välineistön käytön. Valtion,
jonka alueella sijaitsevaan laitokseen tehdään tarkastus, on varmistettava,
että tarkastajien käytettävissä on järjestön käytettäviksi hyväksytyistä laitteista tehokkaimmat.
Haastetarkastusharjoituksia on järjestetty muutamissa maissa, lähinnä
Euroopassa. Olisi arvokasta, että useammat valtiot ja alueet järjestäisivät
tällaisia harjoituksia.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
40
Sopimusvaltioiden tulee varmistua siitä, että kemiallisten aseiden
kieltojärjestöllä on voimavarat, asiantuntemus ja juridiset oikeudet, jotka ovat tarpeen haastetarkastusten suorittamiseksi oikeaan aikaan ja tehokkaasti, mukaan lukien oikeus näytteiden ottoon
ja niiden siirtäminen testitarkoituksia varten.
KEMIKAALITERRORISMI
Uhka, että valtioista riippumattomat toimijat saattaisivat käyttää kemiallisia aseita, muuttui todelliseksi, kun japanilainen korkein totuus (Aum
Shinrikyo)-lahko käytti sariinia vuonna 1994 tekemässään Matsumoton
hyökkäyksessä ja vuonna 1995 Tokion maanalaiseen tekemissään hyökkäyksissä.
Valtioista riippumattomat toimijat kuten terroristiryhmät voivat valita eri
kohde-, ajoitus- ja hyökkäystapavaihtoehdoista. Riittävän suurien ja
puhtaiden materiaalimäärien hankkimiseen liittyy kuitenkin merkittäviä
teknisiä ongelmia. Vaikeuksia aiheuttavat myös kemiallisten aseiden kuljetus
ja tehokas käyttäminen aiottua kohdetta vastaan.
Esimerkiksi korkein totuus-lahkolla oli käytettävissään laajat taloudelliset
resurssit, nykyaikainen laitteisto ja ainakin yksi laboratorio, jossa se saattoi
tehdä tutkimusta ja järjestää tuotannon pitkän ajan kuluessa sekä asiantunti-
kemialliset aseet
joita, joilla oli tietoja ja taitoja. Kuitenkin lahko onnistui valmistamaan vain
rajallisia määriä kemiallisia aineita, jotka nekin olivat varsin epäpuhtaita ja
pitkään varastointiin kelpaamattomia. Tämän seurauksena iskut olivat
vähemmän tehokkaita kuin olisi ollut mahdollista. Tapaus osoittaa, että näiden aseiden valmistaminen ja levittäminen tehokkaasti on vaikeaa silloinkin
kun siihen on perusedellytykset. Voimakkaimmat aseet uhkaavat myös
hyökkääjien omaa henkeä.
Kemian teollisuutta vastaan suunnattujen
terroristihyökkäysten uhka
Sen sijaan että terroristit levittäisivät ympäristöön omia kemiallisia aseitaan,
ne saattavatkin hyökätä laitoksiin tai kuljetusaluksiin, joissa on vaarallisia
kemikaaleja ja aiheuttaa näin teollisten kemikaalien vuotoja tai suuria päästöjä.
Kemian teollisuuden laitokseen tai (tai säiliövaunujen junakuljetuksiin)
kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisista vaikutuksista antavat käsityksen
suuret teollisuusonnettomuudet kuten Bhopalissa Intiassa tapahtunut
onnettomuus, jossa yli 3.000 ihmistä sai surmansa, kun metyyli-isosyaniittia purkautui hyönteismyrkkytehtaasta vuonna 1984. Muita esimerkkejä
ovat samana vuonna Mexico Cityssä tapahtunut nesteytetyn kaasun varaston räjähdys, jossa kuoli yli 500 ja loukkaantui noin 7.200 ihmistä ja vuonna
2001 Toulousessa lannoitetehtaalla tapahtunut laaja räjähdys. Tällaisia
kemian tehtaita sijaitsee monien suurkaupunkien läheisyydessä, jopa
suurkaupungeissa. Vaarallisten kemikaalien säännölliset kuljetukset laitoksiin ja laitoksista lisäävät myös turvallisuusriskejä.
Miten pienentää vaaraa
On tärkeää, että valtiot huolehtivat siitä, että niiden kansallinen lainsäädäntö ja valmiudet valvoa laitteistoa, materiaaleja ja asiantuntemuksen
käyttöä ovat tehokkaat, kuten YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1540 edellytetään.
Riskejä voidaan pienentää monin eri tavoin, joista osa on yksinkertaisia,
osa kalliita. Kemian tuotantolaitokset voidaan esimerkiksi siirtää pois kaupunkialueilta paikkoihin, joissa on vähän tai ei ollenkaan siviiliasutusta,
kuljetukset voidaan ohjata pois väestökeskuksista ja vaaralliset materiaalit
voidaan sijoittaa hajallaan oleviin varastoihin.
Muut toimet, joihin voitaisiin ja pitäisi ryhtyä, liittyvät fyysisen turvallisuuden lisäämiseen ja turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, samalla
145
146
kauhun aseet
tavoin kuin ydinvoimateollisuudessa on toteutettu. Haaste on kuitenkin
suuri, koska tällaista suojelun parantamista kaipaavia arkaluonteisia laitoksia on tuhansia, kun ydinlaitoksia on vain varsin harvoja.
Kemian teollisuuden on minimoitava sisäisten uhkien riski ja varmistuttava siitä, että niillä on riittävä taito ja päätösvalmius ryhtyä tarpeellisiin
toimiin vahingon pienentämiseksi päästötilanteissa.
Kansallisten hallitusten ja kansainvälisen yhteistyön rooli
Kansallisten hallitusten tehtävänä on varmistaa valvonnalla, lainsäädännöllä tai sopimuksin siitä, että teollisuudella on riittävä turvallisuuskulttuuri. Niiden on ryhdyttävä oikeudellisiin toimiin jokaista vastaan, joka
ryhtyy kemian laitoksia kohtaan suunnattuihin vihamielisiin toimiin.
On lisäksi työskenneltävä yhteisten kansainvälisten turvallisuusvaatimusten luomiseksi kemian tuotantolaitoksille. Siten pienennetään vaaraa,
että terroristit etsivät kohteita maassa, jossa turvallisuus on jälkeenjäänyttä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
41
Kaikkien valtioiden on kiellettävä kansallisella lainsäädännöllä ja
hallinnolla myrkyllisten kemikaalien ja teknologioiden käyttö
kemiallisten aseiden kieltosopimuksen kieltämiin tarkoituksiin.
Valtioiden tulee varmistua kemian laitosten turvallisuudesta lainsäädännön ja teollisuuden kanssa tehtävien sopimuksien avulla.
Valtioiden on myös kehitettävä sisäisiä turvallisuussääntöjen valvontakeinoja.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
42
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee
käyttää kemiallisten aseiden kieltojärjestöä koordinointikeskuksena kemian teollisuuden turvallisuuskulttuurin maailmanlaajuisten standardien kehittämisessä. Järjestön on tarjottava arviointija turvallisuusapua ilmoitetuilla paikoilla. Sopimusvaltioiden on
vahvistettava kemiallisten aseiden kieltojärjestön kykyä antaa
käytännön apua kemiallisten aseiden vastustamisessa, esimerkiksi havaitsemisvälineistöä, hälytysjärjestelmiä ja lääketieteellisiä vasta-aineita.
kuudes luku
Kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja
avaruusaseet
kuudes luku
Kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus
ja avaruusaseet
ämän raportin aiemmissa luvuissa on käsitelty erityyppisiä joukkotuhoaseita. On todettu, että niiden välillä on huomattavia eroja välittömien ja pitkän aikavälin vaikutusten suhteen. Myös niiden valmistus- ja
käyttötavat samoin kuin niiden sekä tuottajille että uhreille aiheuttamat riskit eroavat toisistaan. Tässä luvussa käsitellään kolmea asiaa, jotka eivät
liity yksinomaan yhteen tiettyyn joukkotuhoaseiden ryhmään: joukkotuhoaseiden kuljetusvälineitä, ohjuspuolustusjärjestelmien vaaroja ja avaruuden aseistamisen riskiä.
T
JOUKKOTUHOASEIDEN KULJETUSJÄRJESTELMÄT
Yksinkertaisesta laitteesta, joka pystyy aiheuttamaan suurta tuhoa, tulee
ase vasta silloin, kun sen käyttäjä kykenee toimittamaan laitteen tehokkaasti haluttuun maaliin. Tämä voi tapahtua useilla eri tavoilla. Ensimmäiset ydinaseet kuljetettiin raskailla pitkän kantomatkan pommikoneilla.
Kun ydinaseista tuli aikaa myöten pienempiä ja kevyempiä, niitä pystyivät
kuljettamaan myös monet muut lentokoneet, mm. hävittäjät, ohjukset ja
jopa miehittämättömät ilmakuljetusalukset. Lisää vaihtoehtoja saatiin, kun
kehitettiin ydinmaamiinat, syväpanokset, tykistökranaatit ja ilmapuolustusjärjestelmät.
Kemiallisia aseita on toimitettu kohteeseensa pommien ja tykistökranaattien avulla ja myös yksinkertaisesti purkamalla myrkyllisten kaasujen pilviä
kohdealueen yllä, kuten tapahtui ensimmäisessä maailmansodassa. Sekä
biologisia että kemiallisia aineita voidaan saattaa ilmaan suihkeina tai
johtaa suoraan vedenjakelujärjestelmään. Kirput, punkit ja jyrsijät ovat
myös mahdollisia erittäin tarttuvien biologisten aineiden levittäjiä, kuten
Japani osoitti toisessa maailmansodassa.
Viime vuosina kansallinen ja kansainvälinen toiminta joukkotuhoaseiden kuljetusjärjestelmien valvomiseksi on keskittynyt suurelta osin ballis150
kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet
tisten ja risteilyohjusten tuottamiin uhkiin, koska ne kykenevät toimittamaan näitä aseita huomattavien matkojen päähän yhä tarkemmin,
ennalta arvaamatta ja lentäjien turvallisuutta vaarantamatta.
Ohjustyyppien ja –teknologioiden kirjo on laaja, maalta, mereltä ja
ilmasta laukaistavista risteilyohjuksista maalta ja mereltä laukaistaviin ballistisiin ohjuksiin. Ohjukset ovat usein kaksikäyttöisiä eli ne voivat kuljettaa sekä tavanomaisia että joukkotuhoaseita, mikä tekee niiden valvonnasta huomattavasti monimutkaisempaa. Koska pitkän kantamatkan ballististen ohjusten tarkan lentoreitin määrittäminen on vaikeaa, muissa kuin
teknisesti edistyneissä maissa kehitettyjen ohjusten uskotaan olevan pääosin
tavanomaisten taistelukärkien toimittamiseen soveltumattomia.
RUUTU 24
ILMAKULJETUSJÄRJESTELMIN JAOTTELU
Ballistinen ohjus. Ohjus, joka rakettimoottorilla laukaistuna lentää
kohteeseensa ballistista lentorataa pitkin ilmaan singotun kiven tavoin.
Risteilyohjus. Ohjattavissa oleva ohjus, jonka työntää liikkeeseen koko lennon ajan toimiva suihkumoottori. Lentokorkeus on tavallisesti alhainen.
Miehitetty lentokone.
Miehittämätön ilmakuljetusalus. Lentokone, jossa ei ole ohjaajaa.
Kantoraketti. Raketti, joka on suunniteltu viemään hyötykuorma avaruuteen
rauhanomaisessa tarkoituksessa, mutta jota voidaan käyttää myös joukkotuhoaseiden kuljetukseen.
Kaikilla valtioilla, joilla on ollut ydinaseohjelmia, on ollut myös ballististen ohjusten teknologiaa. Ne ovat joko tuoneet tällaisia ohjuksia tai kehittäneet niitä itse. Jokainen valtio, jolla on ballististen ohjusten ohjelma, ei
pyri hankkimaan ydinaseita, mutta jokaisella valtiolla, jolla on ydinaseohjelma tai joka tavoittelee ydinaseohjelmaa, on todennäköisesti ballististen
ohjusten järjestelmä.
Ballististen ohjusten kehittäminen on kuitenkin sekä teknisesti vaativaa
että kallista. Risteilyohjukset, teknisesti edistyneimpiä lukuun ottamatta,
ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset voivat olla houkuttelevampia
alhaisempien kustannusten (50.000–200.000 USD), hankkimisen helppouden, paremman tarkkuuden ja luotettavuuden vuoksi. Miehittämättömien ilmakuljetusalusten lentovakaus tekee mahdolliseksi levittää biologisia tai kemiallisia aineita kohdealueen ylle. Sekä niiden kantomatka että
151
152
kauhun aseet
hyötykuorma ovat kasvaneet viime vuosina ja kasvavat todennäköisesti
edelleen.
Noin 40 valtion tiedetään hankkineen tai kehittäneen ballistisia ohjuksia. Useimmilla on kuitenkin vain lyhyen kantaman ohjuksia (kantamaetäisyys <1 000 km). Kymmenkunta valtiota omistaa keskipitkän kantaman
(1 000 – 1 300 km) ohjuksia. Viiden ydinsulkusopimuksessa määritellyn
ydinasevallan lisäksi Intialla, Iranilla, Israelilla, Pakistanilla ja PohjoisKorealla on myös tällaiset valmiudet. Vain ydinsulkusopimuksen viidellä
ydinasevallalla on pitkän kantaman (mannertenvälisiä) ohjuksia.
Miten ohjuksia voidaan valvoa
Kylmän sodan aikaiset asevalvontasopimukset, mm. SALT I ja II, START I
ja II sekä keskipitkän kantaman ydinohjusten poistamista koskenut INFsopimus kohdistuivat pääasiassa ohjuksiin ydinaseiden kantoalustoina.
Koska ohjukset ovat helpommin laskettavissa ja hävitettävissä läpinäkyvästi kuin ydinkärjet; niiden valvontaa pidettiin tehokkaana tapana rajoittaa ydinkilpavarustelua. Riittäviä monenvälisiä valvontajärjestelmiä ei ole
kuitenkaan saatu aikaan.
Vuodesta 1987 alkaen monet ydinaseita kuljettavia ohjuksia omistavat
tai tuottavat valtiot ovat liittyneet ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyyn (Missile Technology Control Regime, MTCR). Se on epävirallinen,
vapaaehtoinen, ei-sopimuspohjainen järjestely, jonka tarkoituksena on
koordinoida ohjusten ja ohjusteknologian vientivalvontaa. Jäsenmaita on
tällä hetkellä 34. Järjestelyssä on sovittu yleisistä suuntaviivoista, ja liitteenä on luettelo valvotuista artikkeleista. Suuntaviivat sisältävät kansallisissa vientilupapäätöksissä noudatettavat standardit; ne kohdistuvat
suoraan ainoastaan ohjusten tuotantovälineiden vientiin. Järjestelyn alaa
on laajennettu viime vuosina koskemaan kaikkia ohjuksia, jotka pystyvät
kuljettamaan joukkotuhoaseita, myös miehittämättömiä ilmakuljetusaluksia, risteilyohjuksia ja avaruuslaukaisualustoja.
Marraskuussa 2002 joukko valtioita hyväksyi yleismaailmalliset säännöt pitkän kantomatkan ohjusten leviämisen estämiseksi. Ne tunnetaan
Haagin käyttäytymissäännöstön nimellä. Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyä täydentävän käyttäytymissäännöstön jäsenmäärä on huomattavasti suurempi (sen on huhtikuuhun 2006 mennessä allekirjoittanut 124
valtiota). Osapuolet sitoutuvat luottamusta herättäviin ja läpinäkyvyyttä
lisääviin toimiin, mm. ennakkoilmoituksiin ohjusten laukaisusta, ja
pyrkivät estämään tällaisten ohjusten kehittämistä, kokeilua ja käyttöön
ottoa.
kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet
Haagin käyttäytymissäännöstöllä on kuitenkin tiettyjä puutteita, mm.
se, että valtiot eivät ole tehneet ilmoituksia ohjelmistaan. Sen laajentamiseksi
olisi hyödyllistä sisällyttää mukaan risteilyohjukset ja miehittämättömät
ilmakuljetusalukset, jotka soveltuvat ballistisia ohjuksia paremmin biologisten ja kemiallisten aseiden kuljetukseen. käyttäytymissäännöstö on vientivalvontajärjestely, joka ei ole oikeudellisesti sitova, ja siltä puuttuu sihteeristö.
Kaksi äskettäistä ohjuksia monipuolisesti tarkastellutta hallitusten
asiantuntijoista koostunutta YK-paneelia ovat keskustelleet ballististen ja
risteilyohjusten ja vastaavien teknologioiden leviämisestä ja tulleet siihen
johtopäätökseen, että se aiheuttaa vakavaa huolta kansainväliselle rauhalle
ja turvallisuudelle.8 Paneelit eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen
suosituksista, mikä osoittaa erityisesti strategisesti merkittävinä pidettyjen
ohjusten omistuksen arkaluontoisuuden (olivatpa kyseessä tavanomaisten
tai joukkotuhoaseiden taistelukärjet).
Vuosina 2000–2001 keskusteltiin venäläisestä ehdotuksesta maailmanlaajuisen valvontajärjestelmän luomiseksi (Global Control System for the
Non-Proliferation of Missiles and Missile Tchnology), mutta siitä ei päätetty
eikä sitä toteutettu. Sen lähestymistapa ansaitsee tulla uudelleen tarkastelluksi, koska se voisi edistää asevalvontaa ja aseiden leviämisen estämistä. Se
koostui neljästä pääosasta: läpinäkyvyyttä ja luottamusta edistävät toimet,
turvallisuustakuut, positiiviset kannustimet (mm. edulliset laukaisupalvelut), monenväliset neuvottelut ohjusten leviämisen valvonnan ja estämisen
jatkotoimista. Ensimmäisenä askeleena Venäjä ehdotti monenvälistä
läpinäkyvyysjärjestelyä, joka edellyttäisi ennakkoilmoitusta kaikista
ohjusten laukaisuista ja yhteistä tietojenvaihtokeskusta, joka keräisi tietoa
laukaisuista. Niin ikään ehdotettiin positiivisia turvallisuustakuita valtioille,
jotka luopuvat ohjusohjelmista.
Vaikka ydinsulkusopimuksen johdannossa mainitaan päämääränä olevan hävittää sekä ydinaseet että ”kuljetuslaitteet”, ei ole yhtään monenvälistä sopimusta, joka vaatisi ohjustenriisuntaa. Aloitteet ovat sen sijaan
kohdistuneet ainoastaan tiettyihin maihin. Yksittäisten maiden keskipitkän
ja pitkän matkan ballististen ohjusarsenaalien ja niihin liittyvän infrastruktuurin hävittämiseksi tehdyillä onnistuneilla toimilla (Etelä-Afrikassa, Libyassa ja Ukrainassa) on tiettyjä yhteisiä piirteitä. Ohjukset hävitettiin osana
laajempaa toimenpidesarjaa, jolla helpotettiin kyseisten maiden integroitumista kansainväliseen yhteisöön. Ukrainassa ulkopuoliset lahjoittajat
8. Pääsihteerin raportti, Ohjuskysymys kaikilta puolilta, a/57/229, 23.7.2002, ja a/59/278,
18.8.2004.
153
154
kauhun aseet
vastasivat suuresta osasta ohjusten hävittämisestä ja tukikohtien ennallistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Irakin tapauksessa keskipitkän
matkan ohjuksista luopuminen tapahtui YK:n valtuuttaman koalition
voiton jälkeen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
43
Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn jäsenvaltioiden tulee
käynnistää uudelleen ponnistelut järjestelyn alaan kuuluvien
materiaalien ja teknologioiden vientivalvonnan toimeenpanemiseksi ja laajentamiseksi. Haagin käyttäytymissäännöstön allekirjoittaneiden valtioiden tulee laajentaa sen alaa kattamaan myös
risteilyohjukset ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset. Niiden
on perustettava monenkeskinen tietojenvaihtokeskus, joka pohjautuu Venäjän ja Yhdysvaltojen aloitteisiin varhaisvaroitusjärjestelmistä tulevan laukaisutiedon vaihdosta. Alueellisten ja kansainvälisten ydinaseiden leviämisen estämistoimiin tulee sisällyttää
tiedonvaihto, laukaisuilmoitukset ja tiettyjä tuotteita ja valmiuksia
koskevia rajoituksia tai kieltoja.
OHJUSPUOLUSTUSJÄRJESTELMÄT
Viime vuosien kehitys on kasvattanut joissakin maissa ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamisen nauttimaa tukea. Tähän kehitykseen kuuluvat Pohjois-Korean Japanin yllä vuonna 1998 tekemä ohjuskoe, Lähi-idän (Iranin
ja Israelin) ja Etelä-Aasian (Pakistanin ja Intian) toistuvat ohjuskokeet ja
ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden jatkuva ohjusjärjestelmien kehittäminen. ”Ohjuskilpien” puolustajat korostavat joukkotuhoaseita kuljettamaan kykenevien ohjusten aiheuttamia uhkia. Ohjuspuolustusjärjestelmien rakentaminen pitää kuitenkin sisällään riskin epävakautta
luovan ohjuksista, ohjuspuolustuksesta ja avaruuden aseistamisesta koostuvan hyökkäys-puolustus-kierteen käynnistämisestä.
Jos yksi alueen valtio ottaa käyttöön ohjuspuolustusjärjestelmän, se saattaa johtaa kilpailevan valtion ohjusarsenaalin kasvattamiseen ja sellaisten
ohjusten kehittämiseen, jotka kykenevät paremmin läpäisemään puolustuksen. Sama peruslogiikka piti yllä ABM-sopimusta, joka esti monen vuoden ajan Neuvostoliittoa (ja sittemmin Venäjää) ja Yhdysvaltoja ottamasta
käyttöön strategisia ohjuspuolustusjärjestelmiä. Ohjuspuolustusjärjes-
ohjuspuolustusjärjestelmät
telmät eivät myöskään ole pelkästään puolustuksellisia. Tutkia, valvontajärjestelmiä ja jopa hävittäjiä voidaan käyttää myös sotilaallisiin hyökkäystarkoituksiin. Nykyään, kun valtiot ovat hyvin huolissaan maailmanlaajuisen
terrorismin uhasta, valtavien resurssien käyttämistä ohjuspuolustukseen
onkin laajasti arvosteltu rahan tuhlauksesta. Terroristeilla on monia muita
mahdollisuuksia toimittaa joukkotuhoaseita kohteeseensa eivätkä he välttämättä käytä ohjuksia.
On muitakin huolenaiheita. Yhdysvallat irtautui kesäkuussa 2002 ABMsopimuksesta, ja se pyrkii rakentamaan monikerroksisen, eri lentokorkeuksia
käyttävän ballistisen ohjuspuolustusjärjestelmän. Yhdysvalloissa ja myös
muissa maissa on käynnistetty tutkimus- ja kehitystoimintaa, joka voi
johtaa aseiden kokeiluun avaruudessa ja avaruuteen sijoittamiseen. Yksi
huolenaihe on myös se, että aseidenriisuntakonferenssi on ollut monen vuoden ajan kykenemätön aloittamaan neuvotteluja sopimuksesta, joka estäisi
avaruudessa tapahtuvan kilpavarustelun.
Näihin uhkiin reagoimisesta ei ole saavutettu kansainvälistä konsensusta. Tätä kuvastaa hyvin YK:n ensimmäisen ohjuspaneelin huomio, että
sen osanottajilla oli eriävät näkemykset ”ohjuspuolustuksen vaikutuksesta
asevalvontaan ja aseidenriisuntaan, ohjuspuolustuksen ja ohjuspuolustusyhteistyön seurauksista ohjusten edelleen leviämiseen ja äärimmilleen kehittämiseen, ohjuspuolustuksen vaikutuksesta avaruuden aseistamiseen ja
ohjuspuolustuksen vaikutuksesta ohjusuhkiin ja –hyökkäyksiin reagoinnin
lisääntyvään haavoittuvuuteen”.8
Voidaan kuvitella useita erilaisia ohjuspuolustusrakennelmia, jotka ovat
vaikutuksiltaan erilaisia. Pieniä (”teatterimaisia”) ohjuspuolustusjärjestelmiä on jo rakennettu. Näköpiirissä on yhteistyöjärjestelmiä, mm. Patriot,
Naton keskilaaja ilmapuolustusjärjestelmä ja maasta-ilmaan keskikantaman puolustusjärjestelmä. Ballistiset ilmapuolustusjärjestelmät on suunniteltu havaitsemaan hyökkäävät ohjukset, seuraamaan ohjuksen rataa ja
tarvittaessa jäljittämään paluukärjet, erottamaan oikeat taistelukärjet
”houkutuslinnuista” ja tuhomaan hyökkäävät ohjukset ja/tai taistelukärjet.
Tällaiset vaatimukset asettavat erityisiä teknologisia, sotilaallisia ja
rahoituksellisia haasteita ja edellyttävät usein kokonaisuutta, joka muodostuu maa-, meri-, ilma- ja avaruuspuolustuksesta.
Sen jälkeen kun Yhdysvallat vuonna 2002 irtautui ABM-sopimuksesta,
se on käynnistänyt ohjuspuolustusjärjestelmänsä ensimmäisen maapuolustusvaiheen ottamalla käyttöön keskikantaman hävittäjät Alaskassa ja Kali9. a/57/229, kappale 70, s.19.
155
156
kauhun aseet
forniassa. Harkittavana on kaksi ensimmäisen vaiheen ohjuspuolustus
tyyppiä: merelle sijoitetut ja ilmassa kuljetettavat laserit. Hävittäjäohjusten
vetovoima on siinä, että niistä jää selvä jälki kuumista kaasuista eikä todellisten taistelukärkien erottamisessa ”houkutuslinnuista” tai roskapilvestä
ole ongelmaa. Niihin liittyy kuitenkin monia varjopuolia. Jotta hävittäjä
pystyisi reagoimaan ohjukseen viiden – kahdeksan lentominuuttinsa aikana,
päätöksenteosta on luultavasti tehtävä automaattista tai se on delegoitava
kentälle. Näihin kumpaankin vaihtoehtoon liittyy suuri riski vahingon tai
huolimattomuuden aiheuttamasta hävittäjän laukaisusta.
Äskettäisissä Yhdysvaltojen puolustusbudjettiesityksissä on otettu
huomioon rinnakkaiset valmiudet, sekä maalle että avaruuteen sijoitettavat
hävittäjät. Useissa virallisissa yhdysvaltalaisissa lausunnoissa ”viimeiseksi
maaperäksi” kutsuttu avaruus on kuvattu mahdollisuutena paitsi ohjuspuolustukselle myös monille siviili- ja sotilastehtäville. Kongressi on ollut haluton osoittamaan varoja pyydetyllä tavalla ja siten hidastanut kehitystä. Avaruudessa tukikohtaansa pitävistä hävittäjistä ei kuitenkaan ole luovuttu.
Kansainvälinen huoli siitä, että Yhdysvaltojen ballistinen ohjuspuolustus
lisäisi todennäköisesti ydinaseistukseen liittyviä vaaroja ja vähentäisi kansainvälistä turvallisuutta, on kasvanut jatkuvasti. Näiden järjestelmien
mahdollinen hyöty ei ole suhteessa niiden kansainväliselle yhteisölle tuottamiin riskeihin, ei edes niitä omistaville valtioille.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
44
Valtioiden ei pidä harkita minkäänlaisen ohjuspuolustusjärjestelmän käyttöönottoa tai edelleen käyttämistä yrittämättä ensin neuvotella ohjusuhkien poistamisesta. Jos neuvottelut epäonnistuvat, järjestelmien käyttöönottoon tulee liittää yhteistoiminnalliset
kehitysohjelmat ja luottamusta rakentavat toimet, joilla pienennetään kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle aiheutuvia vastavaikutuksia kuten kilpavarustelun synnyttämisen tai pahentamisen riskiä.
AVARUUDEN ASEISTAMINEN
Avaruusteknologiaan luotetaan maailmassa nykyisin laajasti. Turvallisuustarkoitusten lisäksi sitä käytetään meteorologiassa, ympäristönseurannassa, katastrofien ehkäisyssä, viestinnässä ja koulutuksen, viihteen ja valvon-
avaruuden aseistaminen
nan palveluksessa. Vaikka avaruutta ei ole vielä nimenomaisesti aseistettu,
se on jo militarisoitu. Niin sanottuun ”sodankäynnin vallankumoukseen”
liittyy kirjo voimankäyttöä tukevia teknologioita. Avaruusteknologian turvallisuussovellutukset tekee hankalaksi sekin, että kaupallisilla järjestelmillä voi olla myös strategista ja turvallisuusarvoa ja käyttöä asevalvonnassa (seurannassa, luottamuksen rakentamisessa ja todentamisessa), ja
usein sotilaalliset käyttötarkoitukset joko ovat osa kaupallisia järjestelmiä
tai käyttävät niitä hyväkseen.
Sotilaallisia varantoja on kaksi suurta ryhmää: voimankäyttöä tukevat
voimavarannot (viestintä, johtaminen, tunnistimet, maalin paikantaminen
ja valvonta) ja voimankäyttöä soveltavat voimavarannot, joita avaruudessa
ovat 1. avaruuteen sijoitetut hyökkäysaseet, 2. satelliittien tuhoajat (ASAT)
ja 3. ballististen ohjusten tuhoajat (BMD) (ks. ruutu 26).
RUUTU 26
KOLME AVARUUDESSA TAI AVARUUDESTA KÄSIN
KÄYTETTÄVIEN ASEIDEN RYHMÄÄ
Avaruusiskuaseet (joihin kuuluivat myös Neuvostoliiton osakierroksen
maapallon ympäri suorittavat ohjukset) voivat valjastaa suunnattua energiaa
kuten lasereita tai toimia kineettisellä energialla, jossa tuhovoima on peräisin
ammusten massasta ja nopeudesta. Niin kutsutut kineettiset tappoaseet
saatetaan myös tuhovoiman kasvattamiseksi varustaa tavanomaisilla räjähteillä.
Satelliittien tuhoajat (ASAT) on tarkoitettu tekemään satelliitit toimintakyvyttömiksi tai tuhoamaan ne.
Avaruuteen sijoitettavat ballististen ohjusten tuhoajat (BMD) kuten laserit, kineettiset tappoaseet ja aseistetut hävittäjät tarkoitettaisiin tuhoamaan
ballistisia ohjuksia joko niiden ensimmäisessä vaiheessa tai lentoradan puolivälissä.
Joukkotuhoaseisiin liittyvät vaarat
Ohjusten laukaisun valvontaan ja asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten noudattamisen valvontaan käytettyjen sotilaallisten satelliittien kimppuun hyökkäämään suunniteltujen aseiden kehittäminen aiheuttaa vakavaa
vaaraa kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Varhaisvaroitussatelliittien kimppuun tehtyä hyökkäystä voitaisiin hyvin pitää alkusoittona
157
158
kauhun aseet
ydinsodalle. Jos yksi valtio hankkii tällaisia aseita, muut seuraavat perässä,
mikä johtaa uuteen varustelukilpaan. Eräät valtiot saattavat myös uudelleen pyrkiä kehittämään avaruuskäyttöön tarkoitettuja uuden sukupolven
ydinaseita.
Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA on arvioinut, että maapallon kiertoradalla on tällä hetkellä noin 11.000 yli 10 cm:n mittaista avaruusromun kappaletta.10 Avaruusromun vähentämiseen tähtäävien vapaaehtoisten toimien suuntaviivoja on luonnosteltu. On tarkoitus, että YK:n
avaruuden rauhanomaisen käytön komitea hyväksyisi ne. Niitä ei ole
kuitenkaan vielä otettu käsittelyyn, hyväksytty eikä toimeenpantu. Viime
vuosina on alettu tuntea kasvavaa huolta siitä, että avaruusaseiden tutkimus, kehittäminen ja käyttöön otto lisäisivät olennaisesti avaruusromun
määrää ja loisivat näin uusia uhkia sekä siviili- että sotilasvalvonnalle ja
viestintäsatelliiteille. Asiantuntijat kiistelevät kuitenkin edelleen tämän
haasteen laajuudesta ja kiireellisyydestä.
Avaruusturvallisuushallintajärjestelmän nykytila
YK:n avaruussopimus vuodelta 1967 kieltää ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden sijoittamisen avaruuteen tai maan kiertoradalle. Maasta laukaistavat BMD-hävittäjät eivät ole kuitenkaan kiellettyjä, ei myöskään
ydinkärkien eikä ballististen ohjusten kauttakulku maan kiertoradan alapuolitse.
Avaruudessa tapahtuvaa toimintaa säädellään jo lukuisilla kansainvälisillä sopimuksilla ja välineillä, mutta ne eivät kata avaruuteen sijoitettavien
aseiden eivätkä ohjustentorjuntajärjestelmien luomia uhkia. Erityisenä
ongelmana on se, että vaikka sopimuksilla kielletään aseiden käyttöön otto
ja voimankäyttö avaruudessa tai asetetaan niitä koskevia rajoituksia,
määräykset ovat rajallisia soveltamisalaltaan ja kattavuudeltaan. Yksikään
nykyisistä oikeudellisista asiakirjoista ei myöskään estä muiden kuin ydinaseiden, kemiallisten aseiden ja biologisten aseiden kokeilua, käyttökuntoon
asentamista eikä käyttöä avaruudessa. Oikeansuuntaisena askeleena presidentti Putin ilmoitti YK:n yleiskokouksessa 25.9.2003, että Venäjä oli hyväksynyt ”velvoitteen olla ottamatta ensimmäisenä käyttöön hyökkäyksellisiä
aseita avaruudessa”.
Vaikka suurimmat maat, joilla on avaruusteknologiaa, ovat avaruussopimuksen osapuolia, läheskään kaikki valtiot eivät ole liittyneet siihen
10. NASA, Orbital Degree Program Office, http://www.orbitaldebris.jsc.nasa.gov.
kuljetusjärjestelmät, ohjuspuolustus ja avaruusaseet
(huhtikuussa 2006 jäsenvaltioiden määrä oli 98). Avaruussopimus täyttää
40 vuotta vuonna 2007. Nyt on aika tarkistaa tämä sopimus. Koska avaruuden säilyminen rauhanomaisessa käytössä on elintärkeää kaikille maille,
olisi niitäkin maita, joilla tuskin on aikomusta kehittää omaa sotilaallista
avaruusteknologiaa, kannustettava liittymään sopimukseen. Näin voitaisiin
vahvistaa hallintajärjestelmää. Sillä olisi myös kasvatuksellista merkitystä.
Se voisi koota kaikki maat suojelemaan avaruutta yhteisenä rauhanomaisen
kehityksen ja globaalin turvallisuuden voimavarana.
Komissio korostaa, että avaruustoimintojen kaksikäyttöluonteen vuoksi
on valitettavaa, että avaruuden rauhanomaista käyttöä koskevat säännökset samoin kuin YK:n avaruuskomitean COPUOS:n toiminnat ovat erillään
sotilaallisten kysymysten käsittelystä. Yleisen kehyksen puuttuminen estää
kehittämästä yhtenäistä lähestymistapaa avaruusturvallisuuden tuleviin
haasteisiin vastaamiseksi. Esimerkiksi avaruusromun vähentämistä ja laukaisuilmoitusten tekoa koskeva yhteinen ohjeisto olisi tarpeellinen. Eri avaruusteknologiakysymysten parissa työskentelevien laitosten toimintaa on
mietittävä uudelleen ja voimistettava. On joko tarkistettava nykyisten
elinten toimivaltaa tai perustettava uusi elin, jolle kuuluvat kaikki avaruusturvallisuuteen liittyvät kysymykset.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
45
Kaikkien valtioiden tulee pidättäytyä aseiden sijoittamisesta avaruuteen. Niiden tulee edistää kaikkien liittymistä YK:n avaruussopimukseen ja laajentaa sen alaa hyväksymällä pöytäkirja, joka
kieltää kaikki aseet avaruudessa. Valtioiden on pidättäydyttävä
sopimuksen päämäärien kanssa ristiriidassa olevista toimista,
mm. avaruuskohteita vastaan tai maassa olevia maaleja vastaan
avaruusalustoilta tehtävistä kokeista, kunnes tällainen pöytäkirja
on saatu aikaan. Valtioiden on hyväksyttävä avaruuskysymysten
kansainvälinen hallintajärjestelmä ja instituutiot, niin että samassa
yhteydessä on mahdollista käsitellä sekä sotilaallista että siviilikäyttöä. Valtioiden on asetettava asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on kehittää vaihtoehtoisia avaruusturvallisuushallinnan eri
osatekijöiden seuranta- ja todentamismenetelmiä ja ohjeisto, jonka
tarkoituksena on ennen muuta kieltää avaruusaseiden käyttöönottokokeet.
159
160
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
46
Avaruussopimuksen 40-vuotista voimassaoloa juhlistava sopimuksen tarkistuskonferenssi on pidettävä vuonna 2007. Sen
tulee käsitellä tarvetta vahvistaa sopimusta ja laajentaa sen alaa.
On nimitettävä erityinen koordinaattori, joka auttaa ratifiointiasioissa ja toimii sopimuspohjaisen avaruusturvallisuushallintajärjestelmän vahvistamisen yhdyshenkilönä ulkopuolella olevien
maiden suuntaan.
seitsemäs luku
Vientivalvontajärjestelmät,
kansainvälinen
apu ja valtioista
riippumattomat
toimijat
seitsemäs luku
Vientivalvontajärjestelmät,
kansainvälinen apu ja valtioista
riippumattomat toimijat
ässä luvussa komissio tutkii kolmea kysymysryhmää, jotka koskevat
kaikkia joukkotuhoaseita: vientivalvontajärjestelmien parantamista,
aseiden leviämisen estämiseksi ja aseidenriisunnan edistämiseksi annetun
kansainvälisen avun lisäämistä sekä sitä, miten voitaisiin lisätä ihmisten
osallistumista joukkotuhoaseiden vastaisiin ponnisteluihin.
T
VIENTIVALVONTA JA MUU TAVAROIDEN
LIIKKUMISEN VALVONTA
Valtiot käyttävät vientivalvontaa moniin tarkoituksiin. Joukkotuhoaseiden
valvonta ei muodosta poikkeusta. Se tuottaa tietoa, jota valtiot tarvitsevat
määrittääkseen, kuka ostaa mitä, ja auttaa siten arvioimaan tiettyjen tuotteiden vientiin liittyviä riskejä. Tämän avulla hallitukset voivat estää sellaisten tuotteiden viennin, joita toiset valtiot tai ryhmät tarvitsisivat joukkotuhoaseiden tai niiden kuljetusvälineiden valmistamiseen. Näin pystytään
varmistumaan oikeudellisten leviämisen estämistä koskevien velvoitteiden
noudattamisesta. Vaikka vientiluvat laaditaan ennen tavaroiden kuljetusta
eikä rajalla, vientitapahtuman jälkeen voidaan myös suorittaa lisävalvontaa. Sovittujen vierailujen tai tarkastusten avulla valtiot voivat varmistua
erityisen arkaluontoisten tuotteiden loppukäytöstä. Tämän valvonnan merkitystä lisää se, että monet laittomat kaupat tapahtuvat välikäsien kautta.
Tästä ongelmasta hyvä esimerkki oli pakistanilaisen tutkijan A. Q. Khanin
organisoima laiton ydinteknologian mannertenvälinen toimitusverkosto.
Nämä vientivalvonnan analyyttiset ja ehkäisevät tehtävät tekevät siitä
arvokkaan osan joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä. Vientivalvonnan
soveltaminen liike-elämään tarjoaa yhden harvoista yksityisen sektorin ja
asevalvonnan välisistä yhteyksistä. Tehokkaat vientivalvontaviranomaiset
ovat kehittäneet ja panneet täytäntöön menetelmiä, joilla on luotu järjes-
164
vientivalvonta ja muu tavaroiden liikkumisen valvonta
telmällistä vuorovaikutusta teollisuuden kanssa. Tähän sisältyy myös aseiden
leviämisen estämisen kannalta hyödyllistä tietojenvaihtoa.
1990-luvulla suurten valtioiden ryhmät, joilla oli kyky harjoittaa joukkotuhoaseisiin liittyvien hyödykkeiden vientiä, laajensivat yhteisiä ponnistuksiaan kehittääkseen tai elvyttääkseen yhtenäisiä erityisesti kaksikäyttötuotteiden (raaka-aineiden tai valmisteiden, joilla on sekä sotilas- että siviilikäyttöä) vientivalvontasääntöjä. Tällä hetkellä (huhtikuussa 2006) tärkeimmissä
monenvälisissä järjestelyissä on mukana useampia valtioita. Näitä ovat Australian ryhmä (39 valtiota ja Euroopan komissio), ohjusteknologian vientivalvontajärjestely (34 valtiota), ydinalan vientivalvontajärjestely (45 valtiota),
Zanggerin komitea (35 valtiota) ja tavanomaisten aseiden ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvontajärjestely eli Wassenaarin järjestely (40 valtiota). Yhä
uusia maita tulee mukaan.
Jäsenmaiden vähäisyys on kuitenkin vuosien kuluessa murentanut näiden
järjestelyjen legitimiteettiä ja tehokkuutta. Arvostelijat ovat pitkään väittäneet, että nämä ryhmät ovat suljettuja klubeja tai kartelleja, joilla ei tule
olla oikeutta sanella muulle maailmalle globaaleja vaatimuksia. Järjestelyt,
joissa kaikki eivät ole mukana, kärsivät myös siitä, että ulkopuolella on yhä
useampia arkaluontoisten hyödykkeiden tuottajia. Tämä lisää riskiä, että laittomat maahantuojat yksinkertaisesti valitsevat toimittajikseen ne, jotka tarjoavat tuotteita vähiten valvotusti.
On myös tarpeen vahvistaa epävirallista yhteydenpitoa vientivalvontajärjestelyjen ja IAEA:n sekä kemiallisten aseiden kieltojärjestön välillä näiden
järjestöjen todentamistehtävien helpottamiseksi.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1540 edellyttää kaikkien valtioiden ottavan käyttöön ydinaseiden, kemiallisten aseiden ja biologisten aseiden ja niiden maaliinsaattamisjärjestelmien ja niihin liittyvän materiaalin
asianmukaisen ja tehokkaan kansallisen vienti- ja kauttakulkuvalvonnan.
Tämän valvonnan tulee olla lakeihin perustuvaa ja niin laajaa, että se käsittää
viennin, kauttakulun, uudelleenlastauksen ja uudelleen viennin. Päätöslauselma edellyttää valtioiden säätävän ja toimeenpanevan asianmukaiset
rikosoikeudelliset ja siviilioikeudelliset rangaistukset kyseisten lakien ja säännösten rikkomisesta. Päätöslauselman 1540 täytäntöönpanossa on otettava
huomioon nykyiset joukkotuhoaseiden leviämisuhat sekä se, että laillista
kauppaa tulee helpottaa eikä hankaloittaa.
Kansainvälisillä markkinoilla tapahtuneet muutokset samoin kun teknologian siirtymisen uudet tavat muodostavat haasteen perinteiselle vientivalvonnalle. Se, että markkinoilla on paljon useampia kaksikäyttötuotteita ja
–teknologioita, edellyttää loppukäytön valvonnan lisäämistä. Niin ikään
165
166
kauhun aseet
kansainvälisen tuotantoyhteistyön lisääntyminen on luonut tarpeen valvoa
tehokkaasti aineettoman teknologian siirtoa, johon ei sisälly fyysisiä tuotteita.
Salaisten ostoverkostojen olemassaolo ja mahdolliset sisäpiiriuhat erikoistuneissa yrityksissä ja tutkimuskeskuksissa edellyttävät myös valtioiden ylläpitävän maan sisäisen joukkotuhoaseisiin liittyvien tuotteiden kaupan valvontaa.
Kaiken kaikkiaan kehitys on synnyttänyt tarpeen pyrkiä siirtymään viennin
esteille perustuvasta valvontajärjestelmästä sellaiseen, joka ottaa huomioon
koko joukkotuhoaseisiin liittyvien tuotteiden mahdollisesti vaarallisen omistuksen ja kierron (sekä maan sisällä että maiden välillä). Samaan aikaan
toiminnan kattavuutta ja yhteistyöluonnetta tulee lisätä. Perustana on oltava
pysyvä yhteistyö yrityssektorin kanssa. Se edellyttäisi aseiden leviämisen
estämisen kannalta arkojen liiketoimien arvioimista kansainvälisesti sovittujen kriteerin mukaisesti riippumatta siitä, missä loppukäyttö tapahtuu.
Järjestelmävaihtoehtojen etsintä voisi lähteä käyntiin epävirallisella asiantuntijatasolla, johon osallistuisivat hallitusten edustajat, kansainväliset
järjestöt ja teollisuus. Työ voisi alkuun tapahtua alueellisissa taloudellisissa
elimissä kuten EU:ssa, jossa on valmiina mekanismit vuoropuhelun
käymiseksi teollisuuden kanssa.
Tavaroiden liikkumisen valvonta
Laillisen kaupan varjolla tapahtuvan joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen vaikeus sai Yhdysvallat tekemään toukokuussa 2003 aloitteen (Proliferation Security Initiative, PSI), jonka tavoitteena on estää laittomat kuljetukset ja tarvittaessa takavarikoida lastit. Syyskuussa Yhdysvallat ja 10
muuta mukaan liittynyttä maata (Australia, Espanja, Hollanti, Iso-Britannia,
Italia, Japani, Portugali, Puola, Ranska ja Saksa) hyväksyivät julistuksen
PSI-yhteistyön periaatteista ja tavoitteista. Myöhemmin aloitteeseen on liittynyt useita muitakin maita, mm. kaikki EU-maat sekä G8-maat.
PSI-aloite, jota yksi sen suunnittelijoista on kuvaillut pikemminkin
”toiminnaksi” kuin ”sopimusbyrokratiaksi”, on edistänyt kansainvälistä
yhteistyötä laittomien kuljetusten estämisessä mm. järjestämällä yhteisharjoituksia eri alueilla. Valtiot ovat korostaneet, että toiminta tapahtuu tavalla, joka on sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden kanssa.
On kuitenkin vaikeaa ja ehkä jossain määrin ennenaikaista arvioida
aloitteen arvoa. Sen soveltamisesta on ollut niin vähän tietoa julkisesti saatavilla lukuun ottamatta lehdistötiedotteita ja virallisia väitteitä toiminnan
menestyksellisyydestä. Siitä huolimatta, että aloite on saanut monien valtioiden tuen, se on herättänyt huolta sopimuspohjaiseen hallintajärjest-
ydinaseiden leviämisen estäminen ja aseidenriisunta-apu
elmään ja turvallisuusneuvostoon läheisemmin sidoksissa olevan monenvälisen yhteistyön puolustajissa.
PSI-aloitteen myötä valtiot ja järjestöt ovat ensimmäistä kertaa tehneet
yhteistyötä koko kansainvälisen toimitusketjun turvallisuuden parantamiseksi. Viime vuosina on myös etsitty keinoja maailmassa päivittäin
matkaavien tuhansien suurten kuljetuskonttien liikkeiden valvomiseen.
Nämä ponnistelut ovat johtaneet kapasiteetin ja yhteistyön lisäämiseen
lähtötarkastustoiminnassa (vientivalvonnan toimeenpanossa) ja tulotarkastustoiminnassa (uhkien vähentämisessä) sekä tavaroiden ja ihmisten rajavalvonnassa. Tästä pyritään menetelmiä kehittämällä tekemään mahdollisimman vähän liikkumista haittaavaa. Maailman tullijärjestön WCO:n
tehtävänä on suojata kansainvälisen kaupankäynnin toimitusketjua sen
varalta, että sitä käytettäisiin joukkotuhoaseiden kuljetukseen terrorismitai muissa laittomissa tarkoituksissa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
47
Kaikkien valtioiden tulee järjestää vientivalvontaviranomaisten
(tullin, poliisin, rannikkovartioston, rajavalvonnan ja armeijan) tarkastuksia sen varmistamiseksi, että ne pystyvät suoriutumaan
tehtävistään tehokkaasti. Valtioiden tulee pyrkiä saamaan aikaan
yleismaailmallinen vientivalvontajärjestelmä, johon sisältyvät harmonisoidut vaatimukset, lisääntynyt läpinäkyvyys ja täytäntöönpanon käytännön tuki. Viiden vientivalvontajärjestelmän jäsenmaan on pyrittävä laajentamaan jäsenyyttään ja parantamaan täytäntöönpanoa uusia turvallisuushaasteita vastaavasti estämättä
laillista kauppaa ja taloudellista kehitystä.
KANSAINVÄLINEN APU YDINASEIDEN LEVIÄMISEN
ESTÄMISEKSI JA ASEIDENRIISUNNAN EDISTÄMISEKSI
1990-luvun alkupuolelta lähtien on toteutettu yhä enemmän toimia aseidenriisunnan, aseiden leviämisen estämisen ja terrorismin vastaisen toiminnan edistämiseksi. Nämä toimet toteutetaan usein yhdessä maassa useiden
osapuolten yhteistyönä, jossa ovat mukana muut valtiot, kansainväliset järjestöt, paikalliset ja alueelliset hallitukset, kansalaisjärjestöt sekä yksityinen
sektori. Kunnianhimoisin näistä ohjelmista on Kananaskiksessa Kanadassa
kesäkuussa 2002 pidetyssä G8-maiden huippukokouksessa hyväksytty
167
168
kauhun aseet
kumppanuusohjelma Global Partnership Against the Spread of Weapons
and Materials of Mass Destruction.
Apua annetaan erityisesti kolmenlaisiin hankkeisiin: aseiden purkaminen ja tuhoaminen; aseiden ja asekelpoisten materiaalien säilytyspaikkojen ketjun rakentaminen ja sotilaskäytöstä siviilikäyttöön muuntaminen.
Toiminta on koostunut teknisen avun tarjoamisesta, koulutuksesta, varusteiden toimittamisesta ja rahoituksesta. Yhtenä tavoitteena on estää vaarallisten materiaalien joutuminen terroristien tai välittäjien haltuun. On
myös muita sotilaallisia ja ei-sotilaallisia turvallisuustavoitteita, mm.
ympäristönsuojelu ja ydinturvallisuus. Ohjelma auttaa rakentamaan luottamusta ja solidaarisuutta valtioiden välille ja sitoo niitä yhteistyösuhteeseen. Venäjä on tähän mennessä saanut leijonanosan avusta ja todennäköisesti saa myös lähitulevaisuudessa.
Yksi hanke, jota olisi vietävä aktiivisesti eteenpäin, on asekelpoisen plutoniumin tuotannon lopettaminen. Tämän ohjelman tavoitteena on sulkea
Venäjän viimeiset jäljellä olevat reaktorit, jotka rakennettiin alun perin
tuottamaan plutoniumia ydinaseisiin, mutta jotka tuottavat myös
yhdyskuntien tarvitsemaa sähköä. Sulkemisen jälkeen reaktoreita valvotaan Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen sopimuksen (US-Russian Plutonium
Production Reactor Agreement, PPRA) nojalla.
Asekelpoisen plutoniumin tuotannon lopettamiseen tähtäävän ohjelman
loppuun saattaminen palvelisi kahta keskeistä tavoitetta. Ensinnäkin ydinaseisiin käytettävää plutoniumia tuottavan laitoksen sulkeminen olisi harvinainen esimerkki tapauksesta, jossa ydinasevaltio vähentää sotilaallista
ydinasekapasiteettiaan peruuttamattomalla tavalla.11 Toiseksi ohjelma ja
siihen liittyvä seurantajärjestelmä ovat tärkeitä kehitettäessä todentamiskelpoisia takuita siitä, että ydinasevaltiot eivät enää tuota hajoavaa materiaalia
sotilaallisiin tarkoituksiin. Tämä olisi vahva tuki asekelpoisen hajoavan
materiaalin tuotannon kieltosopimukselle ja estäisi samaan aikaan merkittävien asekelpoisten plutoniumerien tuotannon.
Biologian alalla ohjelma tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia aiempien
ohjelmien samoin kuin laitosten nykyisen ja tulevan kehityksen synnyttämien vaarojen vähentämiseksi. Bioturvallisuusohjelmia tulee kehittää ja
rahoittaa globaaleina kumppanuushankkeina. Kaikkien maiden, joilla on
vaarallisia patogeenejä tai toksiineja käsitteleviä laitoksia, on voitava saada
rahoitustukea.
11. Myös Ranska on sulkenut ja purkaa sotilaallisia plutoniumin tuotantolaitoksiaan.
ei-valtiolliset toimijat
Samanlaista lähestymistapaa voidaan käyttää hyväksi muuallakin kuin
Venäjällä. Varsinkin toimet, joilla turvataan arkojen aineiden säilytysketju
ja estetään tieteellisten ja teknisten taitojen väärinkäyttö ovat laajemminkin
käyttökelpoisia. Lisääntynyt läpinäkyvyys ja kansainvälinen osallistuminen
sotilaskäytöstä siviilikäyttöön johtavan prosessiin ovat hyödyttäneet joukkotuhoaseohjelmistaan luopuneiden maiden turvallisuusetuja ja naapuruussuhteita.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
48
G8-maiden kumppanuus–ohjelman on laajennettava avun antamisen maantieteellistä ja toiminnallista kattavuutta. G8-maiden
on taattava täysi rahoitus asekelpoisen plutoniumin hävittämisohjelmalle. Potentiaalisten lahjoittajien on harkittava, miten
tekninen apu, koulutus, varusteet ja rahoitus saadaan kaikkien
alueiden valtioiden käyttöön, jotta ne voivat panna täytäntöön
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540.
ERI SEKTORIEN ROOLI: YRITYKSET, TUTKIMUS,
KANSALAISJÄRJESTÖT JA SUURI YLEISÖ
Joukkotuhoaseita koskevien kansallisten päätösten tulisi olla läpinäkyviä
ja demokraattisia, eikä ”turvallisuuspapisto” saa monopolisoida niitä. Kaikilla, jotka tavoittelevat näistä aseista eroon pääsemistä, on erityisen hyvä
syy pyrkiä saamaan kansalaisyhteiskunta mukaan. Asevalvonnassa julkisesta painostuksesta on usein ollut hyötyä.
Sektorien välisen (valtion, yritysten ja kansalaisten) yhteistyön uudelleen
tarkasteluun on kuitenkin myös käytännön syitä. Veronmaksajat ovat
aikanaan maksaneet kaikki nykyiset joukkotuhoaseet, ja he myös maksavat
niiden turvallisesta hävittämisestä koituvat kustannukset.
Seuraavassa käsitellään sellaisia yritysten, kansalaisten ja yksilöiden
rooliin liittyviä erityisiä kysymyksiä suhteessa joukkotuhoaseisiin, joita ei
ole tarkasteltu muualla tässä raportissa.
Yritysten ja liike-elämän vastuu
Yksityisten yritysten on osallistuttava sekä tavaroiden että aineettomien
hyödykkeiden vastuullisen valvonnan kehittämiseen ja toimeenpanoon.
169
170
kauhun aseet
Yksikään kelvollinen yritys ei halunne laittoman joukkotuhoaseiden tai
teknologian toimittajan mainetta. Tämä ei koske ainoastaan tuottajia, vaan
yhtä lailla kuljetusyrityksiä, vakuuttajia, pankkeja, rahdin kuljettajia,
markkinointiasiantuntijoita, yrityslakimiehiä ja monia muita. Heidän
tukensa on saatava mobilisoiduksi yli valtioiden rajojen yhtä laajasti kuin
laiton kauppa kulkee.
Hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen, joilla on asiantuntemusta turvallisuusalalla tai kaupan tai teollisuuden alalla, olisi käynnistettävä vuoropuhelu vastaavalla alalla toimivien yritysten kanssa. Tällainen kanssakäyminen on tarpeen sen varmistamiseksi, että yritykset ovat selvillä joukkotuhoaseteknologian valvontaan liittyvistä velvoitteistaan, saavat apua niistä
suoriutumisessa ja voivat myös auttaa niiden määrittelyä koskevissa kysymyksissä. Tämä koskee kaksikäyttöteknologiaa, turvallisuusmääräyksiä,
terrorismin vastaista toimintaa, kuljetusturvallisuutta ja muita vastaavia
aloja. Joukkotuhoasealalla toimivia liikeyrityksiä tulee myös rohkaista
verkostoitumaan kansallisesti, alueellisesti ja sektorikohtaisesti ja auttamaan toisiaan turvallisuusohjeiden kehittämisessä ja oman sektorinsa
parhaiden käytäntöjen normien luomisessa, toteuttaen näin muun muassa
YK:n päätöslauselmaa 1540.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
49
Yrityksillä, joiden toimiala liittyy jollakin tavalla joukkotuhoaseisiin, on taito ja velvollisuus auttaa estämään näiden aseiden leviämistä. Niiden etujen mukaista on osoittaa, että ne täyttävät velvollisuutensa, mm. noudattavat täysin kansallisia ja kansainvälisiä
velvoitteita ja julkista läpinäkyvyyttä. Kaupan alan järjestöjen on
edistettävä näiden tavoitteiden saavuttamista.
Tutkijoiden velvollisuus: käytännesäännöstöt
Tutkijoita ohjaavilla käytänne- ja toimintasäännöillä voi olla suuri vaikutus
siihen, miten nykyiset ja tulevat joukkotuhoaseisiin liittyvistä materiaaleista, teknologiasta ja tietotaidosta aiheutuvat uhat hoidetaan. Ohjeisto on
keino ratkaista kaksikäyttöön liittyviä ongelmia erityisesti bioalalla, jossa
tapahtuu voimakasta tieteellistä ja teknologista kehitystä ja jossa on jatkuvana huolena mahdollisuus käyttää biopuolustustyötä salaisen biologisten
aseiden ohjelman peittelyyn.
On erityisen tärkeää, että tutkijat oppivat paremmin ymmärtämään,
ei-valtiolliset toimijat
miten heidän työpanostaan voidaan käyttää väärin. On kasvatettava rehellisyyden ja vastuullisuuden ilmapiiriä tieteellisen valvonnan, vertaistarkistusten, julkaisujen ennakkotarkistuksen ja ”pillinpuhallusten” avulla. Eettisten kysymysten pohdinta auttaisi tutkijoita määrittelemään, milloin
toiminta ei ehkä ole sopusoinnussa valtion kansainvälisten oikeudellisten
sitoumusten kanssa ja lopullisen arvioinnin tuloksia odotellessa tulisi keskeyttää, sitä tulisi jarruttaa tai mukauttaa.
Käytännesäännöstöjä tarvitaan toiminnan ohjeeksi tutkijoille, joiden
asiantuntemusta voidaan käyttää joukkotuhoasetarkoituksia palvelemaan.
Sekä kansallisilla että kansainvälisillä foorumeilla on tehtävänsä näiden
sääntöjen valmistelussa, arvioinnissa ja toimeenpanon tarkistuksessa. Vastaavanlaista pohdintaa tehdään sekä Punaisen Ristin kansainvälisessä
komiteassa että UNESCO:n piirissä. Tätä työtä tekevät kansainvälisellä
tasolla mm. biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen sopimusvaltiot
ja IUPAC (International Union of Pure and Applied Chemistry).
Myös teollisuudelle olisi hyödyllistä ryhtyä kehittämään yksilöille
tarkoitettuja käytännesääntöjä. Niitä voitaisiin mallintaa farmaseuttisen
teollisuuden soveltamassa bioturvallisuusvalvonnassa, joka tunnetaan
”hyvänä valmistuskäytäntönä” ja ”hyvinä mikrobiologisina menetelminä”.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
50
Valtioiden, kansainvälisten järjestöjen ja ammatillisten järjestöjen
tulee kehottaa alan akateemisia ja teollisuuden järjestöjä hyväksymään ja panemaan tehokkaasti täytäntöön joukkotuhoaseisiin
liittyvien alojen tutkimuksen käytännesäännöstöt.
Demokraattinen valvonta: edustuksellisten elinten rooli
Ydinaseita omistavien ja kemiallisten ja biologisten aseiden materiaalia
hävittävien maiden välillä on suuria eroja sen suhteen, miten avoimesti ne
määrittelevät politiikkansa ja keskustelevat siitä, miten tarkkaan ne erittelevät joukkotuhoaseiden tuotantoon, ostoon, toimintaan ja hävittämiseen
suunnatut kansalliset resurssit ja minkä aseman, jos ylipäätään mitään, ne
antavat edustuksellisille elimille näissä asioissa.
Parlamentaaristen elinten tulee saada tietoa ja käydä sen pohjalta keskustelua joukkotuhoaseiden omistuksesta, kustannuksista ja siitä, mitä
poliittisia tarkoituksia niiden ajatellaan palvelevan. Tiukempien ja johdonmukaisempien toimintanormien soveltaminen paitsi lisäisi hallituksen
171
172
kauhun aseet
vastuullisuutta ja selontekovelvollisuutta myös vahvistaisi sitä viestiä, että
näistä asioista päättäminen kuuluu hallitukselle eikä armeijalle. Parlamenttien välistä yhteistyötä, tiedonvaihtoa ja keskinäisiä vierailuja tulee edistää.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
51
Hallitusten, joiden omistuksessa on joukkotuhoaseita, on annettava maan parlamentille täydet ja ajantasaiset tiedot näiden aseiden omistuksista ja niiden vähentämis- ja hävittämistoimistaan.
Parlamenttien on aktiivisesti pyydettävä tällaista tietoa ja tunnettava vastuunsa joukkotuhoasekysymyksien kannalta merkityksellisen politiikan muotoilussa. Parlamenttien välistä yhteistyötä
joukkotuhoasekysymyksissä on tarpeen lisätä.
Demokraattinen valvonta: kansalaisjärjestöt ja läpinäkyvyys
Kansalaisjärjestöjen toiminta on ollut tärkein kanava, jota pitkin ruohonjuuritasolta on välittynyt joukkotuhoaseita koskevia näkemyksiä ja ehdotuksia hallituksille ja kansainvälisille järjestöille. Niillä on ajoittain ollut
selvä joukkotuhoaseiden hävittämistä edistävä vaikutus virallisiin päätöksiin. Ne ovat myös estäneet uusia hankintoja, teknistä kehitystä ja aseiden
käyttöön ottoa ja kokeilua.
Varsinkin naisten järjestöillä on ollut usein hyvin tärkeä merkitys 1800luvulla pidetyistä Haagin rauhankonferensseista aina tähän päivään asti.
Naisten toiminnan merkitys rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä ja
edistämisessä sai tunnustusta turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa
1325 (vuodelta 2000). Naiset ovat aivan oikein huomanneet, että aseistautumiseen ja asevoimien käyttöön ovat usein vaikuttaneet harhaiset käsitykset maskuliinisuudesta ja voimasta. Tämän perinteisen näkökulman
ymmärtäminen ja siitä vapautuminen voi auttaa poistamaan aseidenriisunnan ja aseiden leviämisen estämisen tiellä olevia esteitä.
Kansalaisjärjestöt päättävät luonnollisesti itse, kuinka paljon painostusta
ne kulloinkin kohdistavat joukkotuhoasekysymyksiin verrattuna esimerkiksi
maamiina- tai muihin kysymyksiin. Demokraattisten maiden kansalaisjärjestöt ovat ymmärrettävästi olleet aktiivisimpia joukkotuhoaseiden vastustamisessa. Avoimissa yhteiskunnissa kansalaisjärjestöt kykenevät myös
liittoutumaan muiden toimijoiden, esimerkiksi poliittisten puolueiden, parlamentin, viestimien, ammattiliittojen ja vastuullisten yritysten kanssa.
Kansalaisjärjestöjen toiminnan esteitä, joihin ne eivät voi itse vaikuttaa,
ei-valtiolliset toimijat
ovat joidenkin hallitusten haluttomuus sallia joukkotuhoaseiden vastaisia
kampanjoita (yleensä kansalliseen turvallisuuden vedoten), joidenkin hallitusten haluttomuus kuunnella ja ottaa vastaan vaikutteita, luotettavien ja
vertailukelpoisten tietojen puuttuminen sekä taloudellisen tuen puuttuminen.
Kansalaisjärjestöjen luonteen mukaisesti niiden toiminta on riippumatonta viranomaisten tahdosta ja ulkopuolelta asetetusta viitekehyksestä.
Komissio toivoo, että tämä raportti kannustaa kansalaisjärjestöjä eri puolilla
maailmaa uudistamaan vaatimuksensa, jotka koskevat läpinäkyvyyttä,
vapaata keskustelua joukkotuhoaseista ja niihin liittyvien uhkien poistamista.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
52
Valtioiden tulee auttaa kansalaisjärjestöjä osallistumaan aktiivisesti kansainvälisiin kokouksiin ja konferensseihin sekä levittämään tietoa ja toteuttamaan joukkotuhoaseita koskevia kampanjoita. Yksityisten säätiöiden tulee lisätä merkittävästi joukkotuhoaseuhkien poistamisen puolesta työskenteleville järjestöille
antamaansa tukea.
Julkinen tiedotus ja kasvatus
Kansalaisjärjestöjen ei voi odottaa harjoittavan tehokasta painostusta hallituksiin nähden joukkotuhoasekysymyksissä, ellei väestön piirissä ole riittävästi tietoa asiasta ja kiinnostusta sitä kohtaan. Sama koskee yrityksiin
kohdistuvaa painetta toimia omalta osaltaan vastuullisesti. Ihmisten
tuntema huoli on tullut julki hyvin vaihtelevasti eri aikoina ja eri paikoissa.
Siihen vaikuttavat sekä tietojen saatavuus että ihmisten omat asenteet ja tärkeysjärjestykset. Euroatlanttisella alueella huoli ei ole ilmennyt ydinaseriisunnan puolesta esitettyjen poliittisten vaatimusten uutena nousuna, vaikka
joukkotuhoaseet herättävät edelleen suurta huolestumista varsinkin terrorismiuhkan vuoksi. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kylmän sodan
jälkeisenä aikana ihmisten pelko strategisilla ydinaseilla tehtävän
hyökkäyksen riskistä on vähentynyt. Aseidenriisuntaa kohtaan tunnettu
kiinnostus on kuitenkin edelleen vahvaa alueilla, joilla ydinaseita on
käytetty. Tästä on ilmauksena ydinaseuhkaa vastaan nousseiden kaupunginjohtajien verkosto.12
12. Hiroshiman ja Nagasakin pormestarien aloitteesta syntynyt kansainvälinen ”Mayors for
Peace” –liike toimii täydellisen ydinaseriisunnan puolesta. Sen jäsenmäärä oli maaliskuussa 2006 1 306 kaupunkia 115 maassa (www.mayorsforpeace.org).
173
174
kauhun aseet
Sekä todellisissa uhissa että niihin suhtautumisessa on tapahtunut moneen otteeseen muutoksia. Huomio on siirtynyt ydinalan sotilaallisen käytön
riskeistä siviiliväestöön kohdistuviin turvallisuusriskeihin, joukkotuhoaseiden omistamisesta niiden leviämiseen, valtioiden synnyttämistä uhista terrorismin uhkaan, korkean teknologian aseista maamiinoihin ja pienaseisiin
ja ylipäätään muihin kuin aseisiin liittyviin kysymyksiin. Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävää, että ihmisten tärkeysjärjestyksessä niin hallitusten
sisällä kuin niiden ulkopuolellakin joukkotuhoaseiden riisunta pysyy
alhaalla.
Vuosina 2001 – 2002 kansainvälinen asiantuntijapaneeli laatii YK:lle
raportin aseidenriisuntakasvatuksesta (Disarmament and Non-Proliferation Education). Se esiteltiin yleiskokouksen ensimmäiselle komitealle
lokakuussa 2002. YK:n yleiskokous on hyväksynyt sen jälkeen kaksi päätöslauselmaa, jotka ovat välittäneet raportin suositukset jäsenmaille.13 Raportissa valotettiin aseisiin liittyvissä uhkissa ja niihin reagoimisessa tapahtuneita muutoksia ja korostettiin, että tarvitaan eri ikäryhmille ja
yhteiskunnan eri sektoreille suunnattuja toimintatapoja ihmisten tietoisuuden, ymmärryksen ja aktiivisuuden lisäämiseksi. Siinä tähdennettiin
tarvetta tuottaa materiaalia monilla kielillä sekä nykyaikaista sähköistä
tiedonvälitystä hyväksikäyttäen ja kutsuttiin kumppanuusyhteistyöhön
kaikkia kiinnostuneita elimiä ja kansalaisjärjestöjä sekä YK:n sisällä että
ulkopuolella. Vaikka raportti oli varsin yksimielinen, sen seuranta on ollut
osittaista ja epätäydellistä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
53
Järjestöjen, joiden toimintaan sisältyy turvallisuuskysymyksiä,
tulee tutkia uudelleen YK:n vuoden 2002 aseidenriisuntakasvatusraporttia ja miettiä, miten ne voisivat edistää ja tukea tällaista
kasvatusta ja asiantuntevaa julkista keskustelua. Hallitusten tulee
tukea opiskelijoiden harjoittelua monenkeskisissä elimissä,
joiden toimialaan joukkotuhoasekysymykset kuuluvat.
13. a/ers/57/60, 30.12.2002 ja a/res/59/93, 16.12.2004
kahdeksas luku
Sopimusten
noudattaminen,
todentaminen,
toimeenpano ja
Yhdistyneiden
kansakuntien
rooli
kahdeksas luku
Sopimusten noudattaminen,
todentaminen, toimeenpano ja
Yhdistyneiden kansakuntien rooli
nnen vuoden 1991 Persian lahden sotaa toiminta maailman vapauttamiseksi joukkotuhoaseista keskittyi lähinnä valtioiden sitouttamiseen
asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimuksiin ja uusista sopimuksista päättämiseen. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimus (1972) perustui kemiallisten ja bakteriologisten aseiden käytön kieltävän vuoden 1925 Geneven
pöytäkirjan säännöksille. Pöytäkirjan määräyksiä kehitettiin ja vahvistettiin vuoden 1993 kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa.
Monet sopimuspohjaiset ydinaseiden rajoitukset näyttivät toimivan
hyvin: osittainen ydinkoekieltosopimus (1963), useat alueelliset ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamiseksi solmitut sopimukset, kolme ydinaseiden
sijoittamisen kieltävää sopimusta: Etelämannersopimus (1959), avaruussopimus (1967) ja merenpohjaa koskeva sopimus (1972). Näitä täydentämään
on kaavailtu kahta sopimusta, jotka ovat vielä toteuttamatta, nimittäin
ydinkokeiden täydellinen kielto ja hajoavan materiaalin valmistaminen asetarkoituksiin.
Sopimusten täytäntöönpanoon liittyvät kysymykset – seuranta ja todentaminen, sopimusten noudattaminen ja toimeenpano – tunnustettiin kyllä
tärkeiksi, mutta ne eivät yleensä olleet etusijalla. Aivan aiheellisesti monet
ajattelivat, että ydinaseiden leviämisen estämisessä oli tärkeämpää keskittyä maihin, jotka olivat kieltäytyneet liittymästä ydinsulkusopimukseen,
kuin siihen liittyvän ydinmateriaalivalvontajärjestelmän heikkouksiin.
Pääteltiin, että jos maa halusi kehittää ydinaseita, se pidättäytyisi liittymästä sopimukseen sen sijaan että liityttyään rikkoisi sitä. Tuohon aikaan
Intia, Pakistan, Israel, Etelä-Afrikka, Argentiina ja Brasilia olivat sopimuksen ulkopuolella.
Vaikka maailma tuomitsikin Irakin ja Iranin vuosien 1980–1988 sodassa
tehdyt Geneven pöytäkirjan loukkaukset, niistä ei tullut suurta kansainvälistä kysymystä, kuten olisi pitänyt.
Vuoden 1991 Persian lahden sodan jälkeen ja Irakin joukkotuhoaseohjelman paljastuttua omistettiin enemmän huomiota kemiallisten aseiden
E
178
sopimusten noudattaminen
raa’alle ja laittomalle käytölle ja ydinsulkusopimuksen ja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen rikkomuksille. Pian näiden paljastusten jälkeen vuonna 1993 IAEA päätteli Pohjois-Korean rikkoneen järjestön kanssa
tekemäänsä ydinmateriaalivalvontasopimusta. Epäiltiin vahvasti, että Pohjois-Korealla saattaisi olla ydinaseohjelma. Ei ollut yllättävää, että ryhdyttiin kyselemään, saattaisiko ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden
määrän kasvuun liittyä rikkomusten määrän lisääntyminen. Tuudittiko
sopimusten solmiminen vain lainkuuliaiset valtiot väärään ja vaaralliseen
luottamukseen? Kuinka tehokas todentamismenettely oli? Voidaanko
asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimukset panna toimeen väkisin? Miten
tämä tapahtuu ja ketkä ovat toimijoita?
Tässä luvussa keskitytään sopimuksiin ja niiden noudattamiseen, todentamiseen ja toimeenpanoon. Lopuksi pohditaan, mitä YK-elimiä tarvitaan
sopimusten neuvottelemista ja täytäntöön panoa varten, sekä tarkastellaan
muita asevalvonta- ja aseidenriisuntanormeja.
Sopimukset joukkotuhoaseiden rajoittamisen ja kieltämisen välineinä
Hallitukset tietävät, että sopimukset ovat välttämättömiä. Ne pitävät monia
kansainvälisiä sopimuksia olennaisena osana yhteisesti hallittua maailmanjärjestystä, jota useimmat haluavat vahvistaa. Komissio tukee tätä näkemystä.
Erityisesti tavoiteltaessa kaikkia valtioita sitovia yhteisiä normeja, mikä on
tilanne asevalvonnassa ja aseidenriisunnassa, on hyviä syitä, joiden perusteella
valtiot pyrkivät tulevaisuudessakin turvautumaan sopimuksiin:
Kansainväliset sopimukset ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa tärkeimmäksi välineeksi, jota maailman yhteisö käyttää kaikkia valtioita
sitoviksi tarkoitettujen sääntöjen ja vaatimusten luomiseen.
Kaikkia valtioita koskevan sopimuksen neuvotteluprosessiin osallistuminen tai sopimukseen liittyminen tekee valtiosta osallisen ja vastuullisen hyväksymiensä sääntöjen suhteen.
Muodolliset ja jopa juhlalliset liittymismenettelyt vahvistavat valtion
uskottavaa sitoumusta sovittujen sääntöjen mukaisesti toimimisesta.
Valtion sisäisessä päätöksenteossa sopimustekstin käsittelyyn osallistuvat sekä toimeenpanevat että lakiasäätävät elimet, jota kautta kansainväliset säännöt ankkuroituvat lujemmin kansalliseen tietoisuuteen.
Sopimuksessa määritellään sekä oikeudet että velvollisuudet. Valtioiden
mahdollisuus ennakoida, että toiset osapuolet todennäköisesti käyttäytyvät velvoitteidensa mukaisesti, luo vakautta. Sopimus myös antaa suojaa sattumanvaraisia vaatimuksia ja syytöksiä vastaan.
179
180
kauhun aseet
Sopimus saattaa muodostaa pohjan valvonnalle, todentamiselle, tarkastuksille, riitojen ratkaisemiselle ja muille toimille kuten säännöllisille tarkistuksille sekä seurannalle.
SOPIMUSTEN NOUDATTAMINEN
Yleensä sopimusvelvoitteita noudatetaan useista erittäin hyvistä syistä:
Ensiksi: Osapuolet ovat tietoisesti ja nimenomaisesti hyväksyneet yhteiset säännöt. Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksella, kemiallisten
aseiden kieltosopimuksella ja ydinsulkusopimuksella laaja joukko valtioita
on ilmaissut näitä aseita kohtaan tuntemansa inhon. Niille ei ole mitään
tarvetta eikä käyttöä. Liittyessään sopimuksiin monet maat myös haluavat
kuulua valtavirtaan ja olla mukana rakentamassa yhteistä maailmanjärjestystä. Samalla kun maat asettuvat rajoitusten alaisiksi, ne saavat varsin
hyvät takeet siitä, että muutkin noudattavat näitä rajoituksia.
Toiseksi: Neuvoteltaessa maailmanlaajuisista asevalvontasopimuksista,
jotka ovat avoimia kaikille maailman maille, on otettu huomioon monia
kansallisia tarpeita ja tehty keskinäisiä myönnytyksiä.
Kolmanneksi: Kansalaiset eivät yleensä noudata lakeja rangaistusten tai
muiden seuraamusten pelosta, vaan koska he ymmärtävät lakien olevan
tarpeellisia ja haluavat tuntea olevansa lainkuuliaisia. Samoin valtioilla on
tapana noudattaa sitoumuksiaan, koska ne haluavat olla maailmanyhteisön
kunnioitettuja jäseniä. Sopimusvelvoitteet ovat juridisia kynnyksiä. Se, että
jotakin valtiota pidettäisiin epäluotettavana sopimuskumppanina, saattaisi
tulla sille kalliiksi. Kansainvälisen integraation nopea ja yhä kiihtyvä vauhti
tekee kaikista valtioista, suurimmistakin, yhä riippuvaisempia toisistaan.
Neljänneksi: Sen lisäksi, että normien täyttämisestä seuraava kansainvälinen kunnioitus tuo valtiolle etua ylipäänsä, sopimusten noudattamisesta voi olla erityistä hyötyä, esimerkiksi teknologian siirron ja teknisen
avun saamisen helpottumista. Sopimuksen rikkomisen esteenä taas voi olla
pelko joutumisesta kansainvälisen yhteisön tai yksittäisten valtioiden
taloudellisten ja muiden pakotteiden kohteeksi.
Sopimusvelvoitteiden rikkomisesta saattaa kuitenkin myös asevalvontasopimuksissa seurata pelkästään suullinen tuomio. Näin käy varsinkin silloin, kun niihin syyllistyvä valtio on iso ja vahva tai jostakin muusta syystä
haavoittumaton. Sopimukset pysyvät tavallisesti voimassa muutamista rikkomuksista huolimatta. Eiväthän valtiotkaan yleensä kumoa lakeja, vaikka
jotkut rikkovat niitä.
todentaminen
Kun sopimusten noudattamista puoltavat näin monet syyt, on tuskin
perusteltua väheksyä niitä. Ne ovat keskeisiä välineitä, joilla taataan valtioiden halutun kaltainen, yhtenäinen, ennustettavissa oleva ja varsin luotettava käyttäytyminen. Siihen asti kunnes kansainvälinen yhteisö kehittää
tehokkaampia järjestelmiä yhteisten sääntöjen luomiseen ja ylläpitämiseen, on
tultava toimeen yhä laajenevan sopimusverkoston kanssa. Nämä sopimukset säätelevät kaupankäyntiä, viestintää, ihmisoikeuksia, asevalvontaa ja
aseidenriisuntaa ja asettavat elimiä sääntöjen hallinnointia varten.
TODENTAMINEN
Sillä, että yksi valtio rikkoo sopimusvelvoitteitaan, voi olla suuri kielteinen
vaikutus muiden valtioiden turvallisuuteen. Kahdenkeskinen sopimus voidaan yksinkertaisesti kumota. Maailmanlaajuisen sopimuksen rikkomisesta voi seurata kollektiivinen reagointi. Toisaalta taas sitoumusten täyttäminen vaikuttaa turvallisuuteen myönteisesti. Joka tapauksessa on hyvin
tärkeää pystyä todentamaan, onko rikkomusta tapahtunut.
On selvää, että kansainvälinen todentaminen, jonka suorittaa
toimivaltainen kansainvälinen elin, nauttii ansaitusti paljon suurempaa
uskottavuutta kuin yksittäisten valtioiden toteuttama. Todentamismenettelyn olemassaolo kannustaa jo sinällään noudattamaan sopimusta, koska
rikkomuksilla on todennäköisesti kielteisiä seurauksia.
Todentaminen on joskus yksinkertaista, joskus vaikeaa. Jos osittaista
ydinkoekieltosopimusta rikotaan suorittamalla ydinkoe ilmakehässä, se on
helppo paljastaa nopeasti. Sen sijaan voi olla vaikea havaita, tutkitaanko
jossakin laboratoriossa viruksen käyttämistä biologisissa aseissa.
Valtioiden valmius hyväksyä todentaminen ja erityisesti tuotantolaitoksiin tehtävät tarkastukset on kehittynyt asteittain. Vuoden 1925 Geneven
pöytäkirja kieltää kemiallisten ja bakteriologisten aseiden käytön. Siihen
aikaan kun tämä sopimus neuvoteltiin, pakollisia todentamismenettelyjä
olisi vastustettu voimakkaasti, eikä niitä asetettukaan. Mahdollisten rikkomusten arveltiin tulevan kyllä ilmi.
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli tiukasti suljettu imperiumi, joka
ei hyväksynyt mitään sellaisia tuotantolaitoksiin tehtäviä tarkastuksia,
joista olisi ollut hyötyä. Osittainen ydinkoekieltosopimus hyväksyttiin
ilman erityistä tarkastusmekanismia. Ilmakehässä tehtävät kokeet havaittaisiin kyllä helposti kaikkialla maailmassa. Tuohon aikaan valtiot myös
kehittivät tärkeätä havaitsemistekniikkaa. Ilmasta tapahtuva tiedustelu tuli
181
182
kauhun aseet
teknisesti mahdolliseksi korkeuslentojen (U2–koneiden) ja myöhemmin avaruudesta käsin suoritettavan satelliittikuvauksen myötä. Useat valtiot käyttävät edelleen yleisesti näitä menetelmiä. Niitä täydennetään nykyaikaisilla
kehittyneillä tekniikoilla, esimerkiksi elektronisella salakuuntelulla ja ikiaikaisella vakoilulla. Ilmavalvonnassa poliittista läpimurtoa euroatlanttisella
alueella merkitsi vuonna 2002 solmittu Avoin taivas –sopimus. Sillä luotiin
järjestelmä, jossa tarkkailulentojen avulla kerätään tietoja 30 sopimusvaltion
sotilaallisista toimista Vancouverista Vladivostokiin ulottuvalla alueella.
Todentaminen laitoksiin tehtävillä tarkastuksilla
Ydinvoiman käytön lisääntymisen ja vuonna 1968 tapahtuneen ydinsulkusopimuksen hyväksymisen myötä kansainväliset tarkastukset tulivat välttämättömiksi. Sopimukseen liittyneet ydinaseettomat maat alkoivat solmia
ydinmateriaalivalvontasopimuksia IAEA:n kanssa ja avasivat kaikki ydinmateriaalinsa tarkastuksille. Tarkastajat olivat kokeneita, ja heidät palkattiin kansainvälisiksi virkamiehiksi.
Paljon pidemmälle menevistä tarkastuksista oli kyse, kun järjestöt saivat
Persian lahden sodan jälkeen (erityisesti vuoden 1991 päätöslauselman 687
nojalla)YK:n turvallisuusneuvostolta tehtäväkseen selvittää, löytyikö
Irakista joukkotuhoaseita. Biologisia ja kemiallisia aseita sekä ohjuksia
koskevia tarkastuksia tekivät UNSCOM ja myöhemmin UNMOVIC.
Ydinalan tutkimuksista vastasi IAEA.
Vuonna 1993 solmitulla kemiallisen aseen kieltosopimuksella luotiin
yksityiskohtainen todentamisjärjestelmä, jossa käytettiin mallina IAEA:n
ydinmateriaalivalvontasopimusta, mutta joka oli monessa suhteessa
edistyneempi. Biologisten aseiden kieltosopimuksen noudattamista valvova
todentamisjärjestelmä on edelleen kehittämättä. Kun sopimus vuonna 1972
solmittiin, olisi ollut mahdotonta saada yleistä hyväksyntää tehokkaille laitoksiin tehtäville tarkastuksille.
Ydinsulkusopimuksen mukaisen IAEA:n ydinmateriaalivalvontasopimuksen päätehtäväksi tuli todentaa, ettei ydinmateriaalia päädy aseisiin
eikä tuntemattomiin tarkoituksiin ydinaseettomissa maissa ja synnyttää
siten luottamusta siihen, että sopimusvaltiot täyttivät velvoitteensa olla
hankkimatta ydinaseita. Toinen tavoite oli paljastaa ajoissa, jos merkittävä
määrä rikastettua uraania tai plutoniumia joutuu väärille teille, niin että
muilla valtioilla ja kansainvälisellä yhteisöllä olisi aikaa ryhtyä diplomaattisiin tai muihin tarvittaviin toimiin. Kolmantena tavoitteena oli, että paljastumisen riski toimisi sopimusvaltioille pelotteena olla rikkomatta sitoumuksiaan. Todentamisella ajateltiin siis olevan suora vaikutus sopimuksen
noudattamiseen.
todentaminen
IAEA:n ydinmateriaalivalvonta, joka on alle 50 vuotta vanha, oli maailman ensimmäinen globaali itse paikalla tehtävien tarkastusten järjestelmä.
Ei ole yllättävää, että hallitusten haluttomuus hyväksyä tuolloin varsin
pitkälle meneviä tarkastuksia johti tiettyihin järjestelmissä ilmeneviin heikkouksiin. Ne tekivät Irakille, Libyalle ja Iranille helpommaksi rikkoa ydinmateriaalivalvontasitoumuksiaan tulematta heti ilmi. Irakin Persian lahden
sodan aikana paljastuneet rikkomukset vakuuttivat hallitukset siitä, että
ydinmateriaalivalvontajärjestelmää oli vahvistettava. Tämä toteutui, kun
vuonna 1997 hyväksyttiin lisäpöytäkirja.
Millaiset tarkastusvaltuudet ovat asianmukaisia?
Vastaus kysymykseen riippuu siitä, kuinka kunnianhimoisesti tavoite on
asetettu. On mahdotonta pyrkiä täydelliseen vakuuttumiseen siitä, että
kiellettyjä eriä tai toimia ei esiinny ollenkaan. Äärettömän herkkä järjestelmä olisi lisäksi hyvin kallis ja johtaisi moniin vääriin ja jopa haitallisiin
hälytyksiin. Japanissa ja Yhdysvalloissa kansalliset poliisiviranomaiset eivät
huolimatta laajoista resursseistaan ja valtuuksistaan kyenneet epäilemään
eivätkä paljastamaan sariini- ja antraksi-kaasujen laitonta hallussapitoa,
jota valtioista riippumattomat toimijat sitten käyttivät (vuosina 1995 ja 2001).
IAEA:n vuonna 1997 hyväksytty tiukennettu ydinmateriaalivalvontasopimus lienee enintä, mitä valtiot ovat tällä hetkellä valmiita hyväksymään.
Se tarjoaa tarkastajille merkittäviä uusia valtuuksia ja käyttää merkittäviä
uusia menetelmiä. Se ei ehkä tavoita sopimusrikkojaa itse teossa. Todennäköisempää on, että rikkomukseen syyllistynyt kieltää tarkastajien pääsyn
kiinni todisteeseen, joka voi olla tuotantolaitos, asiakirja tai laite. Tulta ei
ehkä tarvitakaan, jotta hälytyskellot alkavat soida. Savu voi riittää.
Maaliskuuhun 2006 mennessä 75 valtiota on hyväksynyt tiukennetun
ydinmateriaalivalvontasopimuksen. Luottamuksen kannalta on olennaisen
tärkeää, että ydinsulkusopimukseen liittyneet ydinaseettomat valtiot
hyväksyvät ne standardiksi. Olisi järkevää tehdä niistä ydinalan tuotteiden
viennin ehto.
On ehdotettu, että sopimuksen noudattamisen ratkaisevana testinä
toimisi itse paikalla tehtävissä tarkastuksissa hankittujen todisteiden sijasta
hallituksen virallinen ”strateginen” päätös siitä, että se noudattaa tiettyä
sitoumusta. Etelä-Afrikan tapauksessa käyttäytyminen puhui tällainen
päätöksen voimassaolon puolesta, mutta se ei ollut riittävä lopulliseksi testiksi. Tarvittiin lisäksi laaja tarkastus. Irakin tapauksessa ”strateginen
päätös” oli tehty, mutta maan käyttäytyminen viittasi toisaalle.
Pätevien kansainvälisten tarkastajien itse paikalla tekemät perusteelliset
183
184
kauhun aseet
tutkimukset ja objektiivisen aineiston hankkiminen ovat välttämätön
perusta, jonka pohjalta kansainvälinen yhteisö voi arvioida, onko sopimusta
noudatettu. Tämä edellyttää laajoja oikeuksia päästä tutustumaan paikkoihin, ihmisiin ja asiakirjoihin.
Hallitukset voivat auttaa riippumattomien kansainvälisten tarkastusten
tekemisessä toimittamalla omien tiedustelupalvelujensa hankkimat asiaankuuluvat tiedot. Ne voivat myös harjoittaa painostusta ja uhata pakotteilla
turvatakseen riittävän pääsyn laitoksiin. YK:n turvallisuusneuvoston ja sen
yksittäisten jäsenvaltioiden tuki Irakin tarkastuksille oli ratkaisevan tärkeä
niiden tehokkaan läpiviennin kannalta.
IAEA:n johtokunnan vuonna 2005 nimittämä erityinen tarkastuskomitea, joka voi kokoontua milloin hyvänsä, saattaa olla hyvin hyödyllinen. Valtiot, joissa tarkastuksia tehdään, ovat tietoisia siitä, että niiden
vastustaminen tai vaikeuttaminen saattaa aiheuttaa vakavaa ihmettelyä
paitsi IAEA:n kansainvälisen sihteeristön myös monien asiasta kiinnostuneiden valtioiden puolelta. Komitean jäsenten on kuitenkin varottava murentamasta kansainväliselle sihteeristölle annettua arvovaltaa ja politisoimasta
asioita, joiden on pysyttävä objektiivisen teknisen tutkimuksen kohteena.
Tarkastusprosessi
Tarkastajien käyttämät tekniset välineet ja menetelmät ovat kehittyneet 50
vuoden kokemuksen myötä. Irakiin tehdyt tarkastukset kannustivat kehittämään uusia voimakkaita menetelmiä, esimerkiksi ympäristönäytteenoton
ja maaperätutkan. Ilmaseuranta ja ilmavalokuvaus ovat niin ikään kehittyneet nopeasti. Uuden tekniikan ansiosta tarkastajat voivat suorittaa arkojen
laitteiden ja toimintojen jatkuvaa valvontaa ja saada tietoa suoraan ja reaaliajassa. Valvonta voi näin olla kustannustehokasta ja tehdä usein toistuvat
laajat tarkastukset itse laitoksiin ja laitteisiin tarpeettomiksi. Se ei kuitenkaan poista koulutettujen tarkastajien ajoittaisten ja ennalta ilmoittamattomien käyntien tarvetta.
Teoriassa mikään ei estä YK:n turvallisuusneuvostoa pyytämästä yksittäistä jäsenmaata, että se asettaa oman tarkastusryhmän tiettyä tarkastustehtävää varten. Tehtävän objektiivisia tosiasioita etsivä luonne edellyttää kuitenkin yleensä yksittäisistä hallituksista riippumattomien ryhmien
asettamista. Tarkastajien on oltava kansainvälisiä virkamiehiä, joiden ei
sallita vastaanottavan ohjeita miltään yksittäiseltä hallitukselta eikä
toimivan minkään yksittäisen hallituksen puolesta. Poliittisten elinten,
joille tarkastajat raportoivat, on voitava luottaa saavansa puolueettomia
raportteja harkintansa ja päätöstensä pohjaksi.
todentaminen
Kansainvälisten tarkastusviranomaisten ja kansallisten tiedustelupalvelujen yhteistyöstä on kertynyt varsin paljon kokemusta erityisesti Irakin
tapauksen ansiosta. Kansalliset tiedustelupalvelut voivat hankkia tietoa
esimerkiksi elektronisen ja ilmasta tapahtuvan tarkkailun, vientivalvonnan
ja tiedustelutiedon keräämisen avulla. Niiden tarve suojella lähteitä ja tekniikoita asettaa rajoituksia sille, mitä tietoa ne voivat tuottaa kansainvälisille tarkastajille. Selvää on, että kansalliset tiedustelupalvelut voivat olla
suureksi avuksi kansainvälistä tarkastustoimintaa antamalla käyttöön
olennaiset tiedot, kuten tapahtui ainakin Irakin tapauksessa. Tämän on
kuitenkin pysyttävä yhdensuuntaisena. Tarkastajista ja tarkastuksista ei saa
tulla turvallisuuspalvelujen jatkeita. Kuten on huomattu, ne menettävät
muussa tapauksessa uskottavuutensa ja kansainvälisen arvostuksen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
54
Koska Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjassa
hyväksytyn tiukennetun ydinmateriaalivalvontasopimuksen tulisi
muodostua kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden
standardiksi, ydinalan toimittajiin kuuluvien valtioiden tulee asettaa ydinalan tuotteita sisältävien vientisopimusten ehdoksi, että
vastaanottava osapuoli hyväksyy tämän standardin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
55
Hallitusten tulee antaa turvallisuusviranomaisille ohje, joka velvoittaa ne auttamaan kansainvälisiä tarkastuselimiä antamalla
näiden käyttöön tarpeelliset tiedot. Tämän tulee tapahtua siten,
että tarkastusjärjestelmän riippumattomuutta ei vaaranneta.
Mitä on mahdollista saavuttaa
Ensiksi: On harvoin mahdollista osoittaa jotakin olemattomaksi. Joskus
esitetään vaatimuksia, että tarkastuksien tuloksena pitäisi saada ”puhtaat
paperit” täydellisestä sopimuksen noudattamisesta. Tähän tuskin on mahdollista päästä. Tarkastuksen suuren huolellisuuden ansiosta on kuitenkin
todennäköisempää, että jos mitään poikkeavaa ei löydetä, se johtuu siitä,
että mitään poikkeavaa ei ole. Merkitystä on tarkastajien ammattitaidolla,
valtuuksilla, välineillä ja heille annetulla ajalla. Jonkin verran epävarmuutta
yleensä jää, mikä on tuotava esiin raportissa. Raportit vastaanottavien
poliittisten instituutioiden vastuulla on määritellä, kuinka paljon epävarmuutta sallitaan.
185
186
kauhun aseet
Toiseksi: Tarkastusjärjestöt eivät ole kansainvälisiä poliisivoimia, jotka
voivat pidättää ja pysäyttää väärin toimijat. Ne muodostavat kuitenkin
tärkeän puolueettoman etsintäkoneiston, jolla on oikeus päästä tutustumaan myös ulkovalloilta suljettuihin asioihin. Rajoituksineenkin heidän
näkemänsä ja raportoimansa tuo olennaisen lisän siihen tietoon, jonka
pohjalta hallitusten ja kansainvälisen yhteisön on tehtävä päätöksensä.
Kolmanneksi: Laaja keskustelu niistä perusteista, joiden nojalla muutamat hallitukset aloittivat sodan Irakissa, osoittaa, että nämä hallitukset
antoivat tuskin lainkaan merkitystä Irakin maaperällä tehtyjen kansainvälisten tutkimusten tuloksena esitetyille varovaisille ja kriittisille arvioille.
Sen sijaan ne päättivät pohjata ratkaisunsa todistusaineistoon, jonka niiden
omat turvallisuuselimet esittivät ja joka osoittautui suurelta osin virheellisiksi. Tästä on tehtävä se johtopäätös, että aivan samoin kuin kansainväliset tarkastukset voivat hyötyä kansallisen tiedustelupalvelun toimittamista
tiedoista, jotka perustuvat kansainvälisten järjestöjen ulottumattomissa
oleviin lähteisiin, kansallisille hallituksille olisi hyödyksi kiinnittää huomiota siihen, mitä riippumattomat kansainväliset tarkastukset kertovat ja
suosittavat itse paikalla tehtyjen tarkastusten ja objektiivisen ammatillisen
analyysin perusteella.
Tarvitaanko YK:n turvallisuusneuvoston yhteyteen perustettavaa
tarkastusyksikköä?
Tällä hetkellä sopimusten noudattamisen kansainvälinen todentaminen ja
kemiallisten aseiden kielto ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat toisistaan irrallisia. Biologiset aseet kieltävään sopimukseen ei edes sisälly todentamisjärjestelmää. Tätä taustaa vasten ja ottaen huomion YK:n turvallisuusneuvoston suhteellisen tuoreen kiinnostuksen joukkotuhoaseisiin liittyviä uhkia kohtaan ei ole yllättävää, että on tehty ehdotuksia pysyvän
tarkastusyksikön perustamisesta turvallisuusneuvoston yhteyteen. On tuskin kuitenkaan tarkoituksenmukaista luoda rinnakkaista toimintaa tarkastuksille, jotka on jo uskottu (tai voidaan antaa) itsenäisille YK:lle raportoiville järjestöille – IAEA:lle ja kemiallisten aseiden kieltojärjestölle.
Tämä johtopäätös ei tee mitenkään tyhjäksi ajatusta turvallisuusneuvoston yhteyteen perustettavasta teknisestä yksiköstä. Yksiköllä voisi olla pieni
tarkastusammattilaisista koostuva ydinhenkilökunta, joka tuottaisi neuvostolle teknisluontoisia analyysejä ja selvityksiä ja antaisi neuvoja. Sen
pitäisi pystyä turvallisuusneuvoston pyytäessä kokoamaan ja johtamaan ad
hoc –tarkastusryhmiä. Tarkastajien kokoamista varten laadittaisiin luettelo
asiantuntijoista, joiden koulutuksesta ja teknisen kehityksen tasalla
toimeenpano
pysymisestä yksikkö huolehtisi. Se tulisi sijoittaa YK:n sihteeristön
yhteyteen. Kuten Irakiin tehdyn tarkastuksen kokemuksesta kävi ilmi,
yksikön tehokkuutta lisäisi sen nimeäminen virallisesti turvallisuusneuvoston alaiseksi elimeksi.
Tällä hetkellä ei ole edellytyksiä suorittaa turvallisuusneuvoston mahdollisesti valtuuttamia tarkastuksia tai valvontaa biologisten aseiden tai
ohjusten alalla. Yksi mahdollisuus olisi muuttaa YK:n Irakin tarkastusyksikkö UNMOVIC turvallisuusneuvoston tai pääsihteerin käyttöön asetettavaksi yksiköksi. Esimerkiksi nykyisen Pohjois-Koreaa koskevan kiistan
ratkaisemisessa saatettaisiin tarvita joukkotuhoaseiden hankkimis- ja
kehittämiskiellon noudattamisen todentamista koko Korean niemimaalla.
IAEA voisi suorittaa ydinaseiden tarkastuksen ja kemiallisten aseiden kieltojärjestö kemiallisten aseiden tarkastuksen. Biologisten aseiden ja ohjusosien osalta tehtävä lankeaisi turvallisuusneuvoston alaiselle uudelle yksikölle.
UNMOVIC:lle kertynyt kokemus, institutionaalinen muisti ja arkistot tulisivat hyödylliseen käyttöön.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
56
YK:n turvallisuusneuvoston tulee perustaa pieni alayksikkö, joka
voi antaa sille teknistä tietoa ja neuvoja joukkotuhoaseisiin liittyvissä kysymyksissä. Sen tehtävänä olisi turvallisuusneuvoston tai
pääsihteerin pyynnöstä organisoida kentällä ad hoc –tarkastuksia
ja –valvontaa käyttäen hyväksi ajan tasalla pidettävää luetteloa
hyvin koulutetuista tarkastajista.
TOIMEENPANO
Yleensä sopimusvaltiot panevat joukkotuhoasesopimukset täytäntöön ja
kunnioittavat niitä. Sitovuus ei edellytä oikeusistuimia eikä toimeenpanevia
viranomaisia. Valtio saattaa kuitenkin tuntea houkutusta olla piittaamatta
sopimuksista joko avoimesti tai salaisesti. Mitä keinoja kansainvälisellä
yhteisöllä on vaikuttaa siihen, että sopimuksista ei irtauduta, että niitä noudatetaan ja todeta virallisesti, onko rikkomuksia tapahtunut sekä pakottaa
kunnioittamaan sopimusta?
”Toimeenpano” ei ole oikea termi kuvaamaan tilannetta, jossa on käynnistetty mahdollisesti sotilaallisluontoisia toimia tai uhattu niillä joukkotuhoaseiden epäillyn olemassaolon tai kehittämisen eliminoimiseksi, riip-
187
188
kauhun aseet
pumatta siitä, onko tapahtunut sopimuksen tai muun oikeudellisen sitoumuksen loukkausta. Käsite on varattava tarkoittamaan toimia, jotka
koskevat oikeudellisten velvoitteiden ylläpitämistä voimakeinoin, joko poliittisin, taloudellisin tai sotilaallisin. Silloinkin kun käsitteelle annetaan tämä
rajatumpi merkitys, ”toimeenpanokeinot” ovat käytännössä melko erilaisia
kansainvälisellä alalla kuin maan sisäisessä lainvalvonnassa.
Sopimusten ja muiden kansainvälisten oikeudellisten velvoitteiden
toimeenpano itsenäisten valtioiden yhteisössä, jonka jäsenistä monet ovat
taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkaita, on tietenkin paljon ongelmallisempaa ja epävarmempaa kuin kansallisen lainsäädännön valvonta.
Asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimusten osalta järjestö tai yksittäinen
valtio voi toimeenpanokysymyksissä kääntyä YK:n turvallisuusneuvoston
puoleen, joka voi sekä antaa ratkaisunsa että päättää toimenpiteistä. Tässä
on huomattava muutamia seikkoja.
Jos epäillään sopimusrikkomusta, se on pyrittävä toteamaan virallisesti
luotettavien tutkimusten avulla. IAEA:n ja kemiallisten aseiden kieltojärjestön todentamisjärjestelmät voivat tuottaa hallituksille todisteita, jotka
saattavat auttaa niitä tekemään vakuuttavat johtopäätökset. Muissa tapauksissa, nimenomaan biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen rikkomuksissa, johon ei sisälly omaa todentamismenettelyä, turvallisuusneuvosto voi antaa valtuutuksen tarvittavien tutkimusten tekemiseen. Jokainen
sopimusvaltio voi tehdä turvallisuusneuvostolle valituksen havaitusta
sopimuksen loukkauksesta, ja kaikki osapuolet ovat velvollisia yhteistyöhön
turvallisuusneuvoston aloittamassa tutkimuksessa.
Useimmat maailman maat ovat mukana asevalvonta- ja aseidenriisuntasopimuksissa. Minkä tahansa yhden valtion sopimusrikkomus koskettaa
jokaisen toisen sopimusvaltion oikeuksia, ja jokainen on oikeutettu ryhtymään
yhteisiin toimiin loukkauksien lopettamiseksi. Sellainen toiminta voi osoittaa, että sopimusvaltiot ottavat velvollisuutensa vakavasti, ja voi siten toimia
uusia rikkomustapauksia ehkäisevästi. Yksipuolinen tai vain muutaman
sopimusvaltion toiminta, jossa ei kysytä muiden mielipidettä, osoittaa piittaamattomuutta muiden osaspuolten ja asianosaisten vastuusta ja mahdollisesta tuesta. Jos tällaiseen toimintaan liittyy asevoimien käyttöä, siihen
voidaan kohdistaa YK:n peruskirjan määrittelemiä rajoituksia.
Jos turvallisuusneuvosto tai muu toimivaltainen elin toteaa, että valtio
on rikkonut sopimusta tai että rikkomus vaikuttaa todennäköiseltä tai välittömältä, sen on käynnistettävä neuvottelut, joiden tarkoituksena on turvata
sopimuksen noudattaminen. Kyseessä ovat kaikkien sopimusvaltioiden
oikeudet, vaikka kaikkien mukanaolo neuvotteluissa ei olekaan tarkoituk-
yk:n rooli
senmukaista. On löydettävä sopivat neuvottelumenettelyt, jotta yhteydenpito muihin sopimusvaltioihin ja raportointi toteutuvat.
Yksittäiset joukkotuhoasesopimukset ja todentamisjärjestelyt sisältävät
määräyksiä toimenpiteistä, joihin voidaan ryhtyä sopimusta loukattaessa.
IAEA:n johtokunta voi päättää supistaa tai lykätä apuaan valtiolle ja voi
jopa lykätä jäsenyysoikeudet (IAEA:n perussäännön artikla XII.C). Joissakin sopimuksissa (mm. IAEA:n perussäännössä) määrätään tiettyjen
tilanteiden, mm. sopimusrikkomusten, viemisestä turvallisuusneuvostoon.
Jäsenvaltioilla ja YK:n pääsihteerillä on myös pitäessään tilannetta kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavana mahdollisuus kiinnittää turvallisuusneuvoston huomio asiaan.
Seuraavassa käsitellään YK:n turvallisuusneuvoston käytössä olevaa laajaa toimenpidevalikoimaa. Sillä on valtuudet käyttää tehtävänsä suorittamisessa neuvotteluja, suositusten antoa, tutkimusmenettelyä, laajamittaisia tarkastuksia, taloudellisia tai muita pakotteita ja täysimittaista sotilaallista toimintaa. Turvallisuusneuvoston tulee käyttää sille annettuja laajoja
valtuuksia vastuullisesti ja tietoisena siitä, että se toimii YK:n kaikkien
jäsenten puolesta. Turvallisuusneuvoston arvovaltaa heikentäisi, jos se
antaisi valtuutuksen ryhtyä aseelliseen toimintaan vahvistamattomien väitteiden tai joukkotuhoaserikkomuksesta esitettyjen hatarien todisteiden
pohjalta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
57
Joukkotuhoaseita koskevat kansainväliset oikeudelliset velvoitteet on pantava täytäntöön. Kansainvälisiin toimeenpanotoimiin
voidaan ryhtyä vasta uskottavan tutkimuksen ja oikeudellisten
velvoitteiden rikkomisen virallisen toteamisen jälkeen.
YK: N ROOLI
Valtiot ovat usein haluttomia perustamaan uusia hallitustenvälisiä instituutioita. Virkamiehet ja poliittiset johtajat pelkäävät harkinnan ja päätöksenteon siirtyvän niiden valvomalta kansalliselta tasolta kansainväliselle, niiden ulottumattomiin. Tietyt selvitys- ja toiminnalliset tehtävät saattaisivat
myös siirtyä kansainvälisille instituutioille.
Toiset päätöksentekijät saattavat pelätä tällaisten instituutioiden muodostuvan liian vahvoiksi, toiset voivat pitää niitä liian heikkona ollakseen
189
190
kauhun aseet
tehokkaita. Niinpä niitä kohtaan tunnetaan joko epäluuloa tai epäluottamusta.
Useimpien valtioiden johtajat tunnustavat kuitenkin, että tämän päivän
ja huomisen maailman suurimmat haasteet vaativat laajaa valtioiden välistä
yhteistyötä. He tietävät, että yhteistyön tulee olla kestävää ja sisältää tiedonvaihtoa, yhteisten ohjeistojen hyväksymistä ja ylläpitämistä sekä ohjaustoimintaa. Ne tietävät yhteisten elinten ja sihteeristöjen olevan välttämättömiä näiden tehtävien suorittamisessa.
YK:n aseidenriisuntakoneisto
Joukkotuhoaseisiin liittyvän globaalin yhteistyön nykyinen institutionaalinen kehys luotiin vuoden 1978 YK:n yleiskokouksen ensimmäisessä aseidenriisunnan erityisistunnossa. Perusrakenne on ollut siitä lähtien sama, ja
sitä kutsutaan usein YK:n ”aseidenriisuntakoneistoksi”. Se on toinen osa
kahdesta monenkeskisestä joukkotuhoaseita käsittelevästä instituutiosta –
toinen osa muodostuu edellisissä luvuissa kuvatuista instituutioista, jotka
ovat olennaisia joukkotuhoasesopimusten hallinnoinnissa: erityisesti
IAEA, kemiallisten aseiden kieltojärjestö sekä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö.
YK:n koneiston nähdään usein toimivan kolmella tasolla, jotka ovat neuvottelu (YK:n aseidenriisuntakomissio), konsensuksen rakentaminen (YK:
n yleiskokouksen ensimmäinen komitea) ja sopimuksia neuvotteleva elin
(aseidenriisuntakonferenssi). Tällä hetkellä kaikkia näitä kolmea koneiston
pääosaa vaivaavat eriasteiset poliittiset vaikeudet ja esteet.
Vuoden 2000 ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin avajaisissa
YK:n pääsihteeri Kofi Annan totesi:
”On sanottava suoraan, että vakiintunut kansainvälinen koneisto on
suurelta osin ruostunut. Ongelma ei johdu koneistosta itsestään, vaan siitä,
että puuttuu poliittista tahtoa käyttää sitä.”
YK:n aseidenriisuntakomissio (UNDC) on kaikille YK:n jäsenvaltioille
avoin neuvotteluelin, joka kokoontuu vuosittain New Yorkiin keskustelemaan aseidenriisuntakysymyksistä. Sen käsittelemä esityslista on suppea.
yk:n rooli
RUUTU 27
YK: N ”ASEIDENRIISUNTAKONEISTO”
”Koneiston” käsite kehitettiin yleiskokouksen ensimmäisessä aseidenriisunnan erityisistunnossa vuonna 1978. Sen loppuasiakirja on siitä lähtien ohjannut kansainvälistä aseidenriisuntatoimintaa. Koneiston eri osien välisen työnjaon mukaisesti eri elimille kuuluvat perusperiaatteista neuvotteleminen, valmistelut, keskustelut, päätöslauselmien luonnostelu ja hyväksyminen sekä
kansainvälisistä sopimuksista neuvotteleminen.
YK:n aseidenriisuntakomissio (UNDC) kokoontuu tavanomaisesti vuosittain kolmen viikon ajan New Yorkissa. Siihen voivat osallistua kaikki YK:n
jäsenvaltiot. Se neuvottelee keskeisistä aseidenriisuntakäsitteistä ja –normeista. Se noudattaa konsensus-päätöksentekoa.
YK:n yleiskokouksen ensimmäinen komitea kokoontuu New Yorkissa. Se
käsittelee koko aseidenriisunnan kenttää koskevat ehdotukset ja valmistelee
ne yleiskokouksen äänestystä varten. Enemmistö- tai konsensuspäätöksellä
hyväksytään vuosittain 40–50 päätöslauselmaa, jotka ovat ohjeellisia eivätkä
sitovia.
Aseidenriisuntakonferenssi, joka kokoontuu Genevessä, toimii maailman
ainoana monenkeskisenä aseidenriisuntakysymysten neuvottelufoorumina.
Tällä hetkellä sen jäseninä on 65 valtiota, ja useimmat muut valtiot osallistuvat toimintaan tarkkailijoina. Aseidenriisuntakonferenssi neuvottelee kansainvälisiä sopimuksia, joista viimeiset ovat 1990-luvulla solmitut kemiallisten aseiden kieltosopimus ja täydellinen ydinkoekieltosopimus. Kaikki päätöksenteko, sekä sisältöä että menettelytapaa koskeva, edellyttää
konsensusta.
Muita elimiä ovat YK:n sihteeristön aseidenriisuntaosasto, joka avustaa
pääsihteeriä ja tukee tärkeitä sopimuksia, mm. ydinsulkusopimusta ja biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimusta, joilta puuttuu oma institutionaalinen rakenne, ja YK:n aseidenriisuntatutkimuslaitos (UNIDIR) järjestää
seminaareja, tekee ja isännöi tutkimuksia ja analyysejä sekä julkaisee kirjoja
ja raportteja.
Aseidenriisuntakomissio antaa suosituksia, jotka on usein kirjattu kollektiivisten toimintaohjeiden muotoon. Se on yleiskokouksen apuelin.
Yleiskokous on maailman edustavin elin aseidenriisunnan alalla.
Yleiskokouksen, jolla on tuoretta kokemusta aseidenriisunnan pysähtyneisyydestä, tulisi käynnistää prosessin elvyttämiseen tähtäävä työ. Vuoden
191
192
kauhun aseet
2005 huppukokouksen kyvyttömyys sopia päätösasiakirjassaan mistään
joukkotuhoaseisiin liittyvästä aseidenriisuntaa, aseiden leviämisen
estämistä tai terrorismia koskevasta kysymyksestä herätti laajaa tyytymättömyyttä. Tämän perusteella yleiskokouksen pitäisi harkita uuden
nimenomaan näihin kysymyksiin keskittyvän huippukokouksen koollekutsumista. Yleiskokouksen ensimmäinen komitea on kärsinyt jakautumisesta,
josta hyvänä esimerkkinä on vahva erimielisyys ydinaseita ja nimenomaan
ydinaseriisuntaa koskevissa päätöslauselmaäänestyksissä. Ensimmäisen
komitean työtapoja on pyritty uudistamaan. On esimerkiksi pyritty
vähentämään päätöslauselmien määrää ja keskittymään jo hyväksyttyjen
päätöslauselmien täytäntöönpanoon. Menestys on kuitenkin jäänyt saavuttamatta.
Aseidenriisuntakonferenssi on ollut lähes vuosikymmenen ajan kykenemätön hyväksymään työohjelmaa. Yhteistyön hienoisesta kehittymisestä
huolimatta aseidenriisuntakonferenssi on juuttunut valtioryhmien välisiin
pysyviin erimielisyyksiin. Nämä näkemyserot muodostuvat entistä hankalammiksi sen vuoksi, että konsensusvaatimusta sovelletaan kaikissa, myös
pelkästään menettelytapoja koskevissa kysymyksissä. Tämä merkitsee
käytännössä jokaisen jäsenen veto-oikeutta.
Komissio yhtyy monien valtioiden näkemykseen, että konsensussäännön
soveltaminen kauttaaltaan on kylmän sodan jäänne, josta olisi luovuttava.
Aseidenriisuntakonferenssi ei pysty hyväksymään työohjelmaansa eikä
muitakaan menettelytapoja koskevia päätöksiä, elleivät jäsenvaltiot ole
yksimielisiä. Yleiskokouksen tärkeät päätökset taas edellyttävät vain
paikalla olevien ja äänestykseen osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan
määräenemmistöä. Monille valtioille on yhä hyödyllistä osallistua alueellisiin ryhmiin. Nämä kylmän sodan aikana muodostetut ryhmät ovat
kuitenkin pikemminkin vaikeuttaneet kuin helpottaneet konsensuksen saavuttamista.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
58
YK:n aseidenriisuntakonferenssin on toimintansa turvaamiseksi
voitava hyväksyä työohjelma paikalla olevien ja äänestykseen
osallistuvien jäsenten kahden kolmasosan määräenemmistöllä.
Sen on voitava niin ikään tehdä muut hallinnolliset ja menettelytapoja koskevat päätöksensä samalla järjestelmällä.
yk:n rooli
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
59
YK:n yleiskokouksen on huolellisten valmistelujen jälkeen kutsuttava koolle aseidenriisuntaa, aseiden leviämisen estämistä ja
joukkotuhoaseiden terrorismikäyttöä koskeva huippukokous.
Huippukokouksen tulee myös keskustella ja päättää uudistuksista,
joilla parannetaan YK:n aseidenriisuntakoneiston tehokkuutta.
YK:n turvallisuusneuvoston rooli
YK:n yleiskokouksen ja sen alaisten elinten keskittyessä asevalvontaa ja
aseidenriisuntaa koskeviin yleisiin periaatteisiin ja neuvotteluihin(YK:n
peruskirjan 11:1 artikla) turvallisuusneuvosto on käsitellyt pääasiassa
yksittäisiä tapauksia. Se on ollut pragmaattinen päättäessään, kuinka voimakkaisiin toimiin ryhdytään kussakin tapauksissa, ja ottanut huomioon
jokaisen tapauksen erityisolot.
Irakin vuonna 1990 suorittaman Kuwaitin miehityksen ja vuoden 1991
Persianlahden sodan jälkeen turvallisuusneuvosto päätti, että kaikki Irakin
joukkotuhoaseet ja kantomatkaltaan yli 150 km:n ohjukset on hävitettävä
turvallisuusneuvoston päätöslauselma 687). Turvallisuusneuvosto oli vahvasti ja suoraan mukana tarkastus- ja aseidenriisuntaprosessissa koko 1990luvun ajan ja siitä eteenpäin vielä Irakin sotaan asti vuoden 2003 aikana.
Pohjois-Korean tapauksessa, jonka IAEA:n johtokunta vei turvallisuusneuvoston päätettäväksi vuonna 1993 sillä perusteella, että maa oli rikkonut ydinmateriaalivalvontasopimusta, turvallisuusneuvosto ei määrännyt
pakotteita, vaan kehotti jäsenvaltioita ”ryhtymään asianmukaisiin toimiin”.
Tätä suositusta täyttäessään Yhdysvallat käynnisti neuvottelut, jotka johtivat
Pohjois-Korean kanssa solmittuun ”sovittuun kehykseen” vuonna 1994.
Turvallisuusneuvosto ei ryhtynyt mihinkään toimiin Pohjois-Korean
ilmoitettua irtisanovansa ydinsulkusopimuksen vuonna 2003. Viimeaikaiset
pyrkimykset ratkaisun löytämiseksi Pohjois-Korean aiheuttamaan ydinaseiden leviämisongelmaan ovat keskittyneet Pekingissä käytäviin neuvotteluihin, joilla ei ole mitään yhteyttä turvallisuusneuvostoon.
Vuonna 1998 turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman,
jossa tuomittiin Intian ja Pakistanin ydinkokeet (päätöslauselma 1172).
Vuonna 2003 Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian Libyan kanssa neuvottelemasta sopimuksesta, joka koski Libyan laittomien joukkotuhoaseohjelmien
purkamista, ei raportoitu turvallisuusneuvostolle.
Toistaiseksi (vuoteen 2006 mennessä) maailmanyhteisö on ollut erimie-
193
194
kauhun aseet
linen siitä, pitäisikö turvallisuusneuvoston ryhtyä toimiin sen vuoksi, että
Iran on rikkonut tekemäänsä ydinmateriaalivalvontasopimusta ja että sen
on epäilty aikovan edetä uraaninrikastusohjelmasta aseiden kehittämisohjelmaan.
YK:n peruskirjan 26 artiklan mukaisesti turvallisuusneuvoston tulee laatia ”varustelujen säännöstelemistä tarkoittavan järjestelmän aikaansaamista”
koskevia suunnitelmia edistääkseen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä
käyttäen mahdollisimman vähän voimavaroja varusteluihin.
47 artiklan 1 kappale viittaa turvallisuusneuvoston rooliin ”aseistariisunnassa”. Turvallisuusneuvosto ei ole kuitenkaan täyttänyt tätä tehtäväänsä.
Kylmän sodan aikaiset olot saattavat selittää aiemman passiivisuuden, mutta
voidaan kysyä, onko nykyään mitään syytä siihen, miksi turvallisuusneuvosto, jonka pysyvät jäsenet ovat asevarusteluun eniten maailmassa käyttäviä valtioita, ei omistautuisi tähän tehtävään. Kysymyksen aiheellisuutta
lisännee se, että kylmän sodan jälkeisenä aikana sen toimilla ei yksittäisissä
tapauksissa ole ollut mitään rajoja ja että se on pyrkinyt – mikä on hyvä –
estämään ydinaseettomia valtioita ja valtioista riippumattomia toimijoita
hankkimasta joukkotuhoaseita.
Tammikuussa 1992 turvallisuusneuvosto julisti huippukokouksen
jälkeisessä puheenjohtajan lausunnossa:
”Kaikkien joukkotuhoaseiden leviäminen muodostaa uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Turvallisuusneuvoston jäsenet sitoutuvat työskentelemään näiden aseiden tutkimukseen ja tuotantoon liittyvän
teknologian leviämisen estämiseksi ja ryhtymään tarpeellisiin toimiin tämän
tavoitteen saavuttamiseksi.” YK:n peruskirjan 39 artiklan mukaan turvallisuusneuvosto voi todetessaan jonkin tilanteen tai teon muodostavan uhan
kanainväliselle rauhalle tai turvallisuudelle päättää peruskirjan VII luvun
nojalla toimenpiteistä, muun muassa taloudellisista ja sotilaallisista pakotteista, jotka ovat sitovia. Lausunto oli ja on edelleen tärkeä signaali maailmalle, että turvallisuusneuvosto pitää itseään toimivaltaisena ryhtymään
monenlaisiin toimiin joukkotuhoaseiden tulevissa leviämistapauksissa. Se,
että turvallisuusneuvosto voi ryhtyä toimenpiteisiin, ei tietenkään merkitse
sitä, että se ryhtyy toimenpiteisiin. Edellä jo todettiin, että Libyan ydinsulkusopimusrikkomusta ei viety turvallisuusneuvostoon vuonna 2003, vaan asia
hoidettiin Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Libyan välisin neuvotteluin.
Yhtä tärkeä on turvallisuusneuvoston hyväksymä päätöslauselma 1540
huhtikuulta 2004. Siinä vuoden 1992 puheenjohtajan lausunnossa ilmaistu
kanta vahvistettiin neuvoston virallisessa päätöslauselmassa, joka sitovasti
velvoittaa kaikkia YK:n jäsenmaita ”hyväksymään ja panemaan toimeen
yk:n rooli
tehokkaat lait, joilla kielletään valtiosta riippumattomia toimijoita valmistamasta, hankkimasta, kehittämästä, kuljettamasta, toimittamasta tai käyttämästä ydinaseita, kemiallisia aseita tai biologisia aseita tai niiden kuljetusvälineitä varsinkaan terroristiseen käyttöön”.
Tässä ja muissa vastaavissa päätöslauselmissa turvallisuusneuvosto on
laajentanut alaansa. Se ei tyydy pelkästään päättämään, mihin toimiin jäsenvaltioiden on ryhdyttävä yksittäisissä tapauksissa, vaan määrää, mitä niiden
on tehtävä koko laajassa ja kirjavassa tapausjoukossa. Se on myös pannut
pystyyn koneiston valvomaan tarvittavien toimenpiteiden toimeenpanoa.
Tämä toiminta kuvastaa turvallisuusneuvoston potentiaalista kykyä
käsitellä yksittäistapausten ohella joukkotuhoaseisiin, aseidenriisuntaan,
aseiden leviämisen estämiseen ja terrorismiin liittyviä kysymyksiä yleisemminkin. Se voi tosiaankin toimia maailman ”lainsäätäjänä”: YK:n jäsenvaltiot ovat peruskirjan 25 artiklan mukaan velvollisia hyväksymään ja täyttämään turvallisuusneuvoston päätökset. Niistä ei voi poiketa eikä niiden
suhteen voi esittää varaumia.
Turvallisuusneuvoston pääasialliselle vastuulle asetetun kansainvälisen
rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen tehtävää varten sille on näin ollen
annettu asianmukainen toimivalta. Tätä toimivaltaansa se voi käyttää joukkotuhoaseiden muodostaman uhan pienentämiseksi. Tähän ei vaikuta se,
ovatko aseet viiden turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan, muiden YK:n
jäsenmaiden vai valtiosta riippumattomien toimijoiden omistuksessa. Tämä
laaja toimivalta nostaa esiin myös joitakin kysymyksiä. Se tekee turvallisuusneuvostosta samaan aikaan lainsäätäjän, tuomarin ja toimeenpanovallan
käyttäjän. YK:n kaikki 191 jäsenmaata voivat joutua toimimaan sellaisten
määräysten mukaisesti, joista päättää pelkästään yhdeksän turvallisuusneuvoston jäsenmaata. Edustaako turvallisuusneuvosto tarpeeksi hyvin maailmaa voidakseen hoitaa tällaista velvollisuutta vai onko sen kokoonpanoa
parannettava? Onko kehitettävä uusia sääntöjä tai ainakin käytäntöjä, jotta
turvataan riittävä neuvonpito järjestön niiden jäsenmaiden välillä, joita
päätökset sitovat, ja niiden turvallisuusneuvoston jäsenmaiden välillä, jotka
tekevät päätökset?
195
196
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
60
YK:n turvallisuusneuvoston on käytettävä paremmin hyväkseen
mahdollisuuttaan vähentää ja poistaa joukkotuhoaseiden muodostamia uhkia, liittyivätpä ne olemassa oleviin aseisiin, aseiden
leviämiseen tai terrorismiin. Sen on otettava harkintaansa jokainen joukkotuhoaseiden hankkimisesta pidättäytymistä koskevan
velvoitteen rikkominen tai velvoitteesta vetäytyminen. Turvallisuusneuvosto voi käyttäen hyväkseen YK:n peruskirjan sille suomaa oikeutta tehdä kaikkia jäsenmaita sitovia päätöksiä mm.:
vaatia yksittäisiä valtioita hyväksymään tehokkaan ja kokonaisvaltaisen valvonta-, tarkastus- ja todentamistoiminnan;
vaatia jäsenvaltioita hyväksymään lainsäädäntöä, jolla turvataan tiettyjen sääntöjen tai toimenpiteiden maailmanlaajuinen
toimeenpano; ja
viimeisenä keinona päättää taloudellisten ja sotilaallisten voimatoimien käytöstä.
Siihen saakka, kunnes turvallisuusneuvostoa uudistamalla siitä
on tehty edustavampi, on erityisen tärkeää, että sen sitovia päätöksiä edeltää tehokas konsultaatio. Näin varmistetaan, että päätökset nauttivat YK:n jäsenistön tukea ja että ne hyväksytään ja
niitä kunnioitetaan.
MUISTA ASEISTA
Joukkotuhoaseiden erityinen inhottavuus ja häpeällisyys ovat aiheellisesti
nostaneet ne asevalvonta- ja aseidenriisuntapyrkimysten etualalle. Tässä
raportissa on keskitytty siihen, miten voidaan lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä edetä kohti ydinaseiden kieltoa ja turvata biologisten ja kemiallisten
aseiden kieltävien sopimusten täytäntöönpano. Vielä laajempaa kysymystä
yleisestä ja täydellisestä aseidenriisunnasta siinä ei käsitellä.
Tulevaisuuden näkymää maailmasta, jossa ei ole joukkotuhoaseita, tulee
täydentää näkymällä maailmasta, jossa tavanomaisten aseiden määrää on
vähennetty voimakkaasti. Tavoitteena tulee myös olla maailma, jossa
asevoimia saa käyttää ainoastaan YK, kun niiden käyttö on välttämätöntä
(lukuun ottamatta itsepuolustusta tapahtuneen tai välittömästi uhkaavan
aseellisen hyökkäyksen tapauksessa). Tämän raportin aihepiiriin ei kuulu
muista aseista
käsitellä sitä, miten tämä tavoite voidaan saavuttaa. On mahdollista esittää
vain muutama huomio.
Jos käytetään ohjenuorana sitä, millä tavoin ihmisyhteisöt ovat aikojen
kuluessa onnistuneet rajoittamaan asevoimien käyttöä ja saavuttamaan rauhan yksittäisissä maissa, keskeiset tekijät näyttäisivät olevan taloudellisen
yhdentymisen aste, alueen aseistuksen keskitetty valvonta, viranomaisten
takaama suojelu vapaaehtoisesti aseensa luovuttaville sekä demokratian
kehittyminen ja oikeusvaltioperiaate.
Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että nykymaailmassa yhdelläkään valtiolla tai valtioryhmällä olisi halua tai voimaa hankkia ja toteuttaa valtaa yli
kaikkien maiden ja niiden asevoimien. Maailman valtioiden valtava enemmistö ei hyväksyisi sitä.
On todennäköisempää, että taloudellinen yhdentyminen, joka voimistuu
nyt nopeammin kuin milloinkaan ennen, johtaa entistä suurempaan keskinäiseen riippuvuuteen. Rikkaiden ja köyhien yhteiskuntien väliset jännitteet, HIV:n ja lintuinfluenssan kaltaisten tautien leviäminen, ympäristöuhat,
kilpailu energiasta, kansainvälisen kaupan ja rahoitusmarkkinoiden toiminta,
rajat ylittävä rikollisuus ja terrorismi ja monet muut asiat muodostavat haasteen kaikille. Ne edellyttävät sellaisen kansainvälisen yhteisön kehittämistä,
joka toimii yhteistyön ja kansainvälisen oikeuden eikä joukkotuhoaseista ja
tavanomaisista aseista koostuvien mahtavien sotilaallisten voimien ehdoilla.
197
Liitteet
LIITE 1:
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUKSET
YDINASEET
Ydinaseiden leviämisen estäminen
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
1
Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten tulee palata sopimusta solmittaessa tehtyihin ja vuonna 1995 sopimusta määräämättömäksi ajaksi
jatkettaessa vahvistettuihin keskeisiin ja tasapainoisiin sitoumuksiin, jotka
koskevat ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä ja aseidenriisuntaa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
2
Kaikkien ydinsulkusopimuksen osapuolten on toteutettava ydinaseiden
leviämisen ehkäisemiselle ja aseidenriisunnalle asetettuja periaatteita ja
päämääriä koskeva päätös, ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin
vahvistamista koskeva päätös sekä päätöslauselma joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen muodostamisesta Lähi-itään, jotka kaikki hyväksyttiin
vuonna 1995. Niiden tulee myös edistää vuonna 2000 hyväksytyn ”13
käytännön askeleen ” toimeenpanoa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
3
Lisätäkseen ydinaseiden leviämisen kieltävän hallintajärjestelmän tehokkuutta kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on hyväksyttävä
Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjan tiukentama kattava
ydinmateriaalivalvonta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
4
Ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden on perustettava pysyvä sihteeristö käsittelemään sopimusvaltioiden hallinnollisia asioita. Sihteeristön
tehtävänä olisi järjestää sopimuksen tarkistuskonferenssit ja niitä valmistelevien toimikuntien istunnot. Sen tehtäviin kuuluisi myös muiden sopimukseen liittyvien kokousten järjestäminen sopimusvaltioiden enemmistön
pyynnöstä.
200
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
5
Pohjois-Korean kanssa käytävissä neuvotteluissa tulee pyrkiä todennettavissa olevaan sopimukseen, johon kuuluu keskeisesti, että maa tuo selvästi julki pitäytyvänsä ydinsulkusopimuksessa ja hyväksyvänsä vuoden
1997 lisäpöytäkirjan. Sopimukseen tulee sisältyä myös vuoden 1992
Korean niemimaan ydinaseettomuutta koskevan yhteisjulistuksen oikeudellinen vahvistaminen nimenomaan siinä muodossa, ettei Pohjois- eikä
Etelä-Korealla ole ydinaseita eikä jälleenkäsittely- eikä uraaninrikastuslaitoksia. Polttoainekiertopalvelut tulee turvata kansainvälisin järjestelyin.
Sopimuksen on katettava myös biologiset ja kemialliset aseet samoin kuin
täydellinen ydinkoekieltosopimus. Näin Korean niemimaasta tulisi joukkotuhoaseeton vyöhyke.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
6
On jatkettava neuvotteluja Iranin taivuttamiseksi keskeyttämään arkaluonteiset polttoainekiertoon liittyvät toimensa ja ratifioimaan vuoden 1997
lisäpöytäkirja sekä ryhtymään täyteen yhteistyöhön Kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa jännityksen lisääntymisen välttämiseksi ja yhteisenä päämääränä pidettävän Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamismahdollisuuksien parantamiseksi. Kansainvälisen yhteisön ja Iranin on rakennettava keskinäistä luottamusta toimilla, joihin tulee
sisältyä: luotettavat takeet polttoainekiertopalvelujen turvaamisesta, kaikkien Lähi-idän valtioiden sitoutuminen arkaluonteisten polttoainekiertotoimintojen keskeyttämiseen pitkäksi ajanjaksoksi, hyökkäämättömyystakeet ja takeet olla ryhtymättä hallituksen kaatamiseen sekä kansainvälisen
kaupan ja investointien helpottaminen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
7
Ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden tulee antaa oikeudellisesti sitovat negatiiviset turvallisuustakuut sopimuksen osapuolina
oleville ydinaseettomille valtioille. Ydinsulkusopimuksen ulkopuolisten
ydinaseita omistavien valtioiden tulee antaa tällaiset takuut erillisesti.
201
202
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
8
Valtioiden tulee aktiivisesti käyttää Kansainvälistä atomienergiajärjestöä
foorumina, joka tutkii eri tapoja vähentää ydinpolttoainekiertoon liittyvää
ydinaseiden leviämisen riskiä, esimerkiksi ehdotuksia kansainvälisen polttoainepankin perustamisesta, kansainvälisesti turvattujen alueellisten
polttoainekiertopalvelujen ja käytetyn polttoaineen varastojen järjestämistä sekä sellaisen polttoainekiertojärjestelmän luomista, jossa muutamat valtiot toimittaisivat ydinpolttoainetta niille valtioille, jotka luopuvat
rikastus- ja jälleenkäsittelytoiminnasta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
9
Valtioiden tulee kehittää uusia tapoja käyttää vähän rikastettua uraania laivoissa ja tutkimusreaktoreissa, jotka nykyään vaativat korkeasti rikastettua uraania. Korkeasti rikastetun uraanin tuotanto on lopetettava asteittain. Valtioiden, jotka erottavat plutoniumia käsittelemällä uudelleen käytettyä ydinpolttoainetta, tulee tutkia mahdollisuuksia tämän toiminnan
vähentämiseen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
10
Kaikkien valtioiden tulee tukea kansainvälisiä aloitteita, joiden tavoitteena on edistää maailmanlaajuista hajoavan aineen aiheuttamista
riskeistä eroon pääsyä. Tuen tulisi sisältää tutkimusreaktoreiden
muuttaminen korkeasti rikastettua uraania käyttävistä vähän rikastettua uraania käyttäviksi, hajoavan materiaalin varastointi keskitettyihin ja
turvallisiin paikkoihin sekä maasta viedyn ydinmateriaalin palauttaminen toimittajille turvallisen käsittelyn tai hävittämisen varmistamiseksi.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
11
Kaikkien ydinsulkusopimukseen liittyneiden ydinasevaltioiden, jotka
eivät vielä ole ratifioineet alueellisten ydinaseettomien vyöhykkeiden
perustamispöytäkirjoja, on ratifioitava ne. Näiden vyöhykkeiden valtioiden on tehtävä kattavaa ydinmateriaalivalvontaa koskeva sopimus
IAEA:n kanssa ja ratifioitava ja toimeenpantava lisäpöytäkirja.
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
12
Kaikkien valtioiden on tuettava jatkuvia pyrkimyksiä joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Lähi-itään osana kaikkinaista rauhanprosessia. Tähän tähtääviä askeleita voidaan ottaa tälläkin hetkellä. Luottamusta rakentavana toimena kaikkien alueen valtioiden, myös
Iranin ja Israelin, on sitouduttava luopumaan kaikista rikastus-, jälleenkäsittely- ja muista herkistä polttoainekiertoon liittyvistä toimista
alueellaan ja tätä koskeviin todentamisjärjestelyihin, Tällaiseen sitoumukseen on liitettävä luotettavat takeet ydinvoiman rauhanomaisen
käytön edellyttämistä polttoainekiertopalveluista. Egyptin, Iranin ja
Israelin olisi Lähi-idän muiden valtioiden tavoin ratifioitava täydellinen
ydinkoekieltosopimus.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
13
Sekä Intian että Pakistanin tulee ratifioida täydellinen ydinkoekieltosopimus ja liittyä niihin maihin, jotka ovat julistaneet aseisiin tarkoitetun hajoavan materiaalin tuotannon moratorion siihen saakka, kunnes
sopimus saadaan voimaan. Niiden on jatkettava ponnistelujaan, jotka
tähtäävät kahdenkeskisen liennytyksen aikaansaamiseen ja luottamuksen rakentamiseen poliittisin, taloudellisin ja sotilaallisin toimin
vähentäen aseellisen selkkauksen vaaraa ja lisäten molempien maiden ydinvoima-alaan ja ohjuksiin liittyvien toimintojen läpinäkyvyyttä.
Lopuksi kummankin maan on liityttävä Ydinalan viejämaiden ryhmään
sekä ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyyn samoin kuin Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontasopimukseen vuoden 1997 lisäpöytäkirjan ehtojen mukaisesti.
203
204
kauhun aseet
Ydinaseterrorismin estäminen
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
14
Valtioiden on estettävä terroristeja saamasta haltuunsa ydinaseita tai
hajoavaa materiaalia. Tämän turvaamiseksi niiden on pidettävä yllä
täydellisen yksityiskohtaista ja tehokasta kirjanpitoa ja valvontaa kaikista hajoavia ja radioaktiivisia materiaaleja ja muita radiologisia lähteitä sisältävistä varastoista maaperällään. Niiden on taattava, että
kaikista ydinterrorismiteoista tai niiden tukemisesta seuraa henkilökohtainen oikeudellinen vastuu. Niiden on laajennettava yhteistyötään muun muassa lisäämällä tietojenvaihtoa, johon kuuluu osana laitonta ydinkauppaa koskeva tiedustelutoiminta. Niiden on myös edistettävä kaikkien valtioiden liittymistä ydinterrorismin vastaiseen
kansainväliseen yleissopimukseen ja ydinaineiden turvajärjestelyä
koskevaan sopimukseen sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540 toimeenpanoon.
Nykyisten ydinaseiden määrän ja niiden aiheuttaman
uhan vähentäminen
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
15
Kaikkien ydinasevaltioiden on ilmoitettava noudattavansa yksiselitteisesti politiikkaa, johon kuuluu ydinaseiden ensikäytöstä pidättäytyminen. Niiden on tarkennettava, että tämä kattaa sekä ennakko- että
ehkäisevät iskut samoin kuin kemiallisilla, biologisilla tai tavanomaisilla
aseilla tehtävien hyökkäysten vastaiskut.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
16
Kaikkien ydinasevaltioiden on tarkistettava sotilaalliset suunnitelmansa ja määriteltävä, mitä uskottavan ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan ylläpitämiseen tarvitaan. Valtioiden, jotka ovat asentaneet ydinaseensa sukellusveneistä laukaistavista ohjuksista, maalle sijoitettavista mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista ja pitkän kantaman
pommikoneista muodostuvaksi triadiksi, on luovuttava tästä käytännöstä vähentääkseen ydinaseylijäämää ja ollakseen kiihdyttämättä
ydinaseiden kilpavarustelua.
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
17
Venäjän ja Yhdysvaltojen on sovittava vastavuoroisista askeleista
ydinaseiden poistamiseksi herkän liipaisimen valmiudesta ja perustettava yhteinen komissio tätä tavoitetta varten. Niiden on ryhdyttävä
purkamaan ydinsotasuunnitelmiinsa kuuluvaa varhaisvaroitus - politiikkaa toteuttamalla valvotusti strategisten joukkojensa operatiivisen
valmiuden yhtäaikaista vähentämistä seuraavin toimin:
vähentämällä merellä olevien strategisten sukellusveneiden
määrää ja alentamalla niiden teknistä laukaisuvalmiutta niiden
ollessa satamassa
varastoimalla ydinpommit ja ilmasta laukaistavat risteilyohjukset
erilleen niiden lentokentistä
varastoimalla erilleen useimpien mannertenvälisten ballististen
ohjusten nenäkartiot ja/tai ydinkärjet tai ryhtymällä muihin teknisiin
toimiin niiden valmiuden vähentämiseksi.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
18
Venäjän ja Yhdysvaltojen on aloitettava neuvottelut uudesta strategisten aseiden vähentämissopimuksesta, jonka tavoitteena on vähentää määrää vähintään puolella Strategisten ydinaseiden vähentämistä
koskievan sopimuksen (SORT) sallimasta määrästä. Sen tulee sisältää
oikeudellisesti velvoittava sitoumus riisua SORT-sopimuksen nojalla
käytöstä poistetut aseet peruuttamattomasti. Uuteen sopimukseen
tulee myös sisällyttää läpinäkyvät laskentasäännöt, aikataulut ja
menettelytavat aseiden riisumiseksi sekä vastavuoroiset todentamistoimenpiteet.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
19
Venäjän ja Yhdysvaltojen ja niiden myötä muiden ydinasevaltioiden
tulee julkaista tiedot omistamistaan aktiivisista ja varalla olevista ydinaseistaan, jotta niitä voidaan käyttää pohjana tulevissa aseidenriisuntapyrkimyksissä. Niiden tulee myös sopia, että uusiin aseidenriisuntasopimuksiin sisällytetään erityiset lausekkeet, jotka koskevat läpinäkyvyyttä, peruuttamattomuutta, todentamista ja ydinkärkien
tuhoamista.
205
206
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
20
Kaikkien ydinasevaltioiden on omistettava huomiota näiden aseiden
jatkuvalle hallussapitokysymykselle. Kaikkien ydinsulkusopimukseen
liittyneiden ydinasevaltioiden on edettävä kohti ydinaseriisuntaa ydinsulkusopimuksen vaatimusten ja sen määräämättömäksi ajaksi tapahtuneen jatkamisen yhteydessä tehtyjen sitoumusten mukaisesti.
Venäjän ja Yhdysvaltojen on toimittava ensin. Muiden ydinasevaltioiden on liityttävä prosessiin, erikseen tai yhteisesti sopien. Myös ydinsulkusopimuksen ulkopuoliset valtiot Israel, Intia ja Pakistan ovat velvollisia antamaan panoksensa ydinaseriisuntaprosessiin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
21
Venäjän ja Yhdysvaltojen on pantava täytäntöön vuonna 1991 tekemänsä sitoumukset tietyntyyppisten taktisten ydinaseiden kuten räjähdysammusten, ydinkranaattien ja lyhyen kantaman ballististen ohjusten
ydinkärkien hävittämisestä. Niiden on suostuttava vetämään kaikki eistrategiset ydinaseet omalla maaperällään sijaitseviin keskusvarastoihin,
kunnes ne on hävitetty lopullisesti. Molempien maiden on vahvistettava
vuonna 1991 tekemänsä yksipuoliset aseiden vähentämissitoumukset
kehittämällä järjestelyjä, joilla taataan todentaminen, läpinäkyvyys ja
peruuttamattomuus.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
22
Jokaisen valtion, jolla on hallussaan ydinaseita, on sitouduttava olemaan ottamatta käyttöön minkään tyyppisiä ydinaseita vieraalla maaperällä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
23
Ydinasejärjestelmiensä uusimista tai nykyaikaistamista suunnittelevien valtioiden on tarkasteltava suunnitelmiaan niiden velvoitteiden
valossa, joita kansainväliset sopimukset ja sitoumus ydinaseriisuntaprosessin edistämiseen maalle asettavat. Vähimmäisvaatimus on,
että maa luopuu kehittelemästä ydinaseita, joilla on uusia sotilaallisia
ominaisuuksia tai uusia tehtäviä. Sen ei tule ottaa käyttöön järjestelmiä eikä doktriineja, jotka hämärtävät ydinaseiden ja tavanomaisten
aseiden välistä eroa tai alentavat ydinaseen käyttämisen kynnystä.
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
24
Kaikkien ydinasevaltioiden, erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen, on
saatettava sotilasohjelmiensa ylijäävä hajoava materiaali Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ydinmateriaalivalvonnan piiriin.
Edesauttaakseen korkeasti rikastetun uraanin varastojen pienentämistä
näitä varastoja omistavien valtioiden on myytävä uraania sekoitettuna
reaktoripolttoaineeksi sopivalle rikastustasolle muille ydinsulkusopimukseen liittyneille valtioille tai käytettävä se omiin rauhanomaisiin ydinvoiman käyttötarkoituksiin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
25
Kaikkien ydinasevaltioiden on otettava käyttöön tiukat vaatimukset
asekelpoisen, sotilaalliset tarpeet ylittävän tai aseidenriisuntatoimien
seurauksena saatavan hajoavan materiaalin käsittelemiseksi yhdysvaltalaisen varastoituja aseita ja käytettyä polttoainetta koskevan
ohjeiston luoman esimerkin mukaisesti.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
26
Aseidenriisuntakonferenssin on käynnistettävä välittömästi ja ilman
ennakkoehtoja viivästyneet neuvottelut asekelpoisen hajoavan materiaalin kieltosopimuksesta. Ennen neuvotteluja tai viimeistään niiden
kuluessa aseidenriisuntakonferenssin on asetettava tieteellisten asiantuntijoiden ryhmä tutkimaan sopimuksen teknisiä puolia.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
27
Viiden ydinsulkusopimukseen liittyneen ydinasevaltion ja niiden myötä muiden ydinaseita omistavien valtioiden tulee aseidenriisuntakonferenssin hajoavan materiaalin tuotannon kieltämistä koskevien neuvottelujen helpottamiseksi sopia keskenään asekelpoisen hajoavan
materiaalin tuotannon lopettamisesta. Niiden tulee avata kyseiset
tuotantolaitoksensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön ydinmateriaalivalvontatarkastuksille Euratomin Iso-Britanniassa ja Ranskassa
tekemistä tarkastuksista saatuja kokemuksia hyväksi käyttäen. Näiden
kahdeksan valtion tulee myös tarttua kysymykseen asekelpoisen
hajoavan materiaalin varastojen todennetusta rajoittamisesta.
207
208
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
28
Kaikkien valtioiden, jotka eivät vielä ole allekirjoittaneet ja ratifioineet
täydellistä ydinkoekieltosopimusta, on tehtävä se ilman ehtoja ja viivytyksettä. Yhdysvaltojen, joka ei ole ratifioinut sopimusta, on harkittava uudelleen suhtautumistaan ja ryhdyttävä ratifiointitoimiin tunnustaen esimerkkinsä tärkeyden sopimuksen voimaan tuloon tarvittavien
lisäratifiointien kannalta, joka olisi askel sopimuksen voimaansaattamiseksi. Siihen asti kunnes sopimus astuu voimaan, kaikkien ydinasevaltioiden on edelleen pidättäydyttävä ydinkokeiden tekemisestä.
Vuonna 2007 järjestettävässä täydellisen ydinkoekieltosopimuksen
allekirjoittajamaiden konferenssissa on otettava esille mahdollisuus
saattaa sopimus voimaan väliaikaisesti.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
29
Kaikkien allekirjoittajien on annettava taloudellista, poliittista ja teknistä tukea kansainvälisestä valvontajärjestelmästä, kansainvälisestä
tietokeskuksesta ja sihteeristöstä muodostuvan todentamisjärjestelmän kehittämisen ja toiminnan jatkamiselle, niin että täydellisen ydinkoekieltosopimuksen järjestö on sopimuksen voimaan astuessa valmis valvomaan sen noudattamista. Valtioiden on kaikissa oloissa
sitouduttava säilyttämään valvonta-asemansa ja jatkettava tiedon
välittämistä kansalliselta pohjalta.
Ydinaseiden sääntelystä niiden kieltämiseen
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
30
Kaikkien ydinaseita omistavien valtioiden tulee käynnistää ydinaseettoman turvallisuuspolitiikan suunnittelu. Niiden tulee ryhtyä valmistelemaan ydinaseiden kieltämistä käytännöllisin, vähittäin voimaan tulevien yhteisten toimien kautta. Näihin sisältyvät ydinaseiden riisunnan
määrittely, selkeiden kriteereiden asettaminen ja läpinäkyvyysvaatimukset.
joukkotuhoasekomission suositukset
BIOLOGISET JA TOKSIINIASEET
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
31
Kaikkien valtioiden, jotka eivät ole vielä liittyneet biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen, on liityttävä siihen. Sopimusvaltioiden
on käynnistettävä kampanja, jonka tavoitteena on kaikkien valtioiden
liittyminen sopimukseen vuonna 2011 pidettävään seitsemänteen
tarkistuskonferenssiin mennessä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
32
Jotta biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen täytäntöönpano saataisiin kaikkien valtioiden kansallisilla lailla ja säädöksillä aikaan
täydellisesti ja tehokkaasti, sopimusvaltioiden tulee levittää lainsäädännön parhaita käytäntöjä ja tarjota teknistä apua muiden käyttöön.
Osana luottamuksen rakentamisen prosessia sekä läpinäkyvyyden ja
harmonisoinnin edistämiseksi kaikkien sopimusvaltioiden on laadittava vuosittain kansallinen selonteko biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen alaan kuuluvista asioista ja julkistettava selontekonsa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
33
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee lisätä YK:n pääsihteerin tutkintavaltuuksia ja varmistua siitä, että pääsihteerin toimistolla on käytettävissään säännöllisesti päivitetty Maailman terveysjärjestön WHO:n laatima asiantuntija- ja neuvontaluettelo sekä YK:n valvonta-, todentamis- ja tarkastuskomission
mallin mukainen erikoisyksikkö avustamassa epätavallisten epidemioiden puhkeamisen ja biologisten aseiden väitetyn käytön tutkinnassa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
34
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee perustaa pysyvä sihteeristö hoitamaan sopimukseen liittyviä hallinnollisia ja organisointitehtäviä kuten tarkistuskonferenssien
ja asiantuntijatapaamisten järjestämistä.
209
210
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
35
Hallitusten tulee pitää yllä yleisen terveydentilan seurantaa, niin että
epätavallisten tautien ilmestymisestä saadaan tehokkaasti tietoa, ja
kehittää kansainvälisten torjuntatoimien koordinointia kaikissa tapauksissa, joihin saattaa liittyä bioaseiden käyttöä. Niiden tulee vahvistaa siviiliterveydenhuollon ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä kansallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti muun muassa
Maailman terveysjärjestön WHO:n uuden kansainvälisen terveyssäännöstön puitteissa. Valtioiden on myös tarkistettava kansalliset
bioturvallisuustoimensa, joilla suojellaan terveyttä ja ympäristöä biologisten ja toksisten aineiden ympäristöön pääsyä vastaan. Niiden on
harmonisoitava kansalliset bioturvallisuusohjeensa.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
36
Biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee vuonna 2006 pidettävässä kuudennessa tarkistuskonferenssissa vahvistaa aikaisemmissa tarkistuskonferensseissa saavutetut yhteiset näkemykset ja ryhtyä toimiin kaikissa kysymyksissä, joita ne ovat käsitelleet vuodesta 2003 alkaen pitämissään kokouksissa.
Niiden on myös päätettävä työohjelmasta uusien kysymysten esille
ottamiseksi seuraavissa kokouksissa. Sopimusvaltioiden on taattava,
että tieteellisen ja teknologisen kehityksen seurauksia arvioidaan
nykyistä useammin ja vahvistettava, että biologisten ja toksiiniaseiden kieltosopimuksen 1 artikla koskee kaikkea uutta teknologiaa.
Tämän tarkistuskonferenssin on vahvistettava, että kaikki biotieteissä
tapahtuva kehitys kuuluu sopimuksen soveltamisalaan ja että sopimuksessa kielletään kaikkien biotieteiden saavutusten käyttö vihamielisiin tarkoituksiin.
KEMIALLISET ASEET
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
37
Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen liittyneiden valtioiden tulee
varata riittävät resurssit sen varmistamiseksi, että kemiallisten aseiden varastojen hävittämistä varten sovitussa aikataulussa ei tapahdu
tarpeetonta viivästystä.
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
38
Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on jatkettava ponnistelujaan kaikkien valtioiden saamiseksi mukaan yleissopimukseen. Sopimusvaltioiden on
pantava täysimääräisesti täytäntöön kemiallisten aseiden lähtöaineiden kauppaa ja luovuttamista koskevat säännöt. Niiden on kehitettävä edelleen sellaisten kemikaalien kauppaa ja luovuttamista koskevia
sääntöjä, joita voidaan käyttää kemiallisten aseiden valmistamiseen.
Kemiallisten aseiden kieltojärjestön ja kemiallisten aseiden kieltosopimuksen jäsenvaltioiden on tarjottava jatkuvasti kannustimia kuten
teknistä apua toisten valtioiden saamiseksi mukaan kemiallisten aseiden kieltosopimukseen ja sen täytäntöönpanoon. Kyseistä apua tarjotessaan ja asiaankuuluvaa teknologiaa siirtäessään niiden tulee toimillaan varmistaa, että vastaanottaja käsittelee saamaansa teknologiaa turvallisesti ja vastuullisesti.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
39
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee vahvistaa että mellakantorjunta-aineiden tavoin lainvalvontatarkoituksissa käytettyjen myrkyllisten aineiden käyttö sodankäyntimenetelmänä
on kielletty. Tämän mukaisesti jokaisen sopimusvaltion on ilmoitettava kaikkien tällaisten aineiden omistuksistaan III artiklan nojalla.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
40
Sopimusvaltioiden tulee varmistua siitä, että kemiallisten aseiden
kieltojärjestöllä on voimavarat, asiantuntemus ja juridiset oikeudet,
jotka ovat tarpeen haastetarkastusten suorittamiseksi oikeaan aikaan
ja tehokkaasti, mukaan lukien oikeus näytteiden ottoon ja niiden siirtäminen testitarkoituksia varten.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
41
Kaikkien valtioiden on kiellettävä kansallisella lainsäädännöllä ja hallinnolla myrkyllisten kemikaalien ja teknologioiden käyttö kemiallisten
aseiden kieltosopimuksen kieltämiin tarkoituksiin. Valtioiden tulee
varmistua kemian laitosten turvallisuudesta lainsäädännön ja teollisuuden kanssa tehtävien sopimuksien avulla. Valtioiden on myös
kehitettävä sisäisiä turvallisuussääntöjen valvontakeinoja.
211
212
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
42
Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sopimusvaltioiden tulee käyttää kemiallisten aseiden kieltojärjestöä koordinointikeskuksena kemian teollisuuden turvallisuuskulttuurin maailmanlaajuisten standardien kehittämisessä. Järjestön on tarjottava arviointi- ja turvallisuusapua ilmoitetuilla paikoilla. Sopimusvaltioiden on vahvistettava
kemiallisten aseiden kieltojärjestön kykyä antaa käytännön apua
kemiallisten aseiden vastustamisessa, esimerkiksi havaitsemisvälineistöä, hälytysjärjestelmiä ja lääketieteellisiä vasta-aineita.
KULJETUSJÄRJESTELMÄT, OHJUSPUOLUSTUS
JA AVARUUSASEET
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
43
Ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn jäsenvaltioiden tulee käynnistää uudelleen ponnistelut järjestelyn alaan kuuluvien materiaalien ja teknologioiden vientivalvonnan toimeenpanemiseksi ja laajentamiseksi.
Haagin säännöstön allekirjoittaneiden valtioiden tulee laajentaa sen alaa
kattamaan myös risteilyohjukset ja miehittämättömät ilmakuljetusalukset.
Niiden on perustettava monenkeskinen tietojenvaihtokeskus, joka pohjautuu Venäjän ja Yhdysvaltojen aloitteisiin varhaisvaroitusjärjestelmistä
tulevan laukaisutiedon vaihdosta. Alueellisten ja kansainvälisten ydinaseiden leviämisen estämistoimiin tulee sisällyttää tiedonvaihto, laukaisuilmoitukset ja tiettyjä tuotteita ja valmiuksia koskevia rajoituksia tai kieltoja.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
44
Valtioiden ei pidä harkita minkäänlaisen ohjuspuolustusjärjestelmän
käyttöönottoa tai edelleen käyttämistä yrittämättä ensin neuvotella
ohjusuhkien poistamisesta. Jos neuvottelut epäonnistuvat, järjestelmien käyttöönottoon tulee liittää yhteistoiminnalliset kehitysohjelmat
ja luottamusta rakentavat toimet, joilla pienennetään kansainväliselle
rauhalle ja turvallisuudelle aiheutuvia vastavaikutuksia kuten kilpavarustelun synnyttämisen tai pahentamisen riskiä.
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
45
Kaikkien valtioiden tulee pidättäytyä aseiden sijoittamisesta avaruuteen. Niiden tulee edistää kaikkien liittymistä YK:n avaruussopimukseen ja laajentaa sen alaa hyväksymällä pöytäkirja, joka kieltää kaikki
aseet avaruudessa. Valtioiden on pidättäydyttävä sopimuksen päämäärien kanssa ristiriidassa olevista toimista, mm. avaruuskohteita
vastaan tai maassa olevia maaleja vastaan avaruusalustoilta tehtävistä kokeista, kunnes tällainen pöytäkirja on saatu aikaan. Valtioiden on
hyväksyttävä avaruuskysymysten kansainvälinen hallintajärjestelmä ja
instituutiot, niin että samassa yhteydessä on mahdollista käsitellä sekä
sotilaallista että siviilikäyttöä. Valtioiden on asetettava asiantuntijaryhmä,
jonka tehtävänä on kehittää vaihtoehtoisia avaruusturvallisuushallinnan eri osatekijöiden seuranta- ja todentamismenetelmiä ja ohjeisto,
jonka tarkoituksena on ennen muuta kieltää avaruusaseiden käyttöönottokokeet.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
46
Avaruussopimuksen 40-vuotista voimassaoloa juhlistava sopimuksen tarkistuskonferenssi on pidettävä vuonna 2007. Sen tulee käsitellä tarvetta vahvistaa sopimusta ja laajentaa sen alaa. On nimitettävä erityinen koordinaattori, joka auttaa ratifiointiasioissa ja toimii sopimuspohjaisen avaruusturvallisuushallintajärjestelmän vahvistamisen
yhdyshenkilönä ulkopuolella olevien maiden suuntaan.
VIENTIVALVONTAJÄRJESTELMÄT, KANSAINVÄLINEN APU JA
VALTIOISTA RIIIPPUMATTOMAT TOIMIJAT
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
47
Kaikkien valtioiden tulee järjestää vientivalvontaviranomaisten (tullin,
poliisin, rannikkovartioston, rajavalvonnan ja armeijan) tarkastuksia
sen varmistamiseksi, että ne pystyvät suoriutumaan tehtävistään
tehokkaasti. Valtioiden tulee pyrkiä saamaan aikaan yleismaailmallinen vientivalvontajärjestelmä, johon sisältyvät harmonisoidut vaatimukset, lisääntynyt läpinäkyvyys ja täytäntöönpanon käytännön tuki.
Viiden vientivalvontajärjestelmän jäsenmaan on pyrittävä laajentamaan jäsenyyttään ja parantamaan täytäntöönpanoa uusia turvallisuushaasteita vastaavasti estämättä laillista kauppaa ja taloudellista
kehitystä.
213
214
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
48
G8-maiden kumppanuus–ohjelman on laajennettava avun antamisen
maantieteellistä ja toiminnallista kattavuutta. G8-maiden on taattava
täysi rahoitus asekelpoisen plutoniumin hävittämisohjelmalle. Potentiaalisten lahjoittajien on harkittava, miten tekninen apu, koulutus,
varusteet ja rahoitus saadaan kaikkien alueiden valtioiden käyttöön,
jotta ne voivat panna täytäntöön YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1540.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
49
Yrityksillä, joiden toimiala liittyy jollakin tavalla joukkotuhoaseisiin, on
taito ja velvollisuus auttaa estämään näiden aseiden leviämistä. Niiden
etujen mukaista on osoittaa, että ne täyttävät velvollisuutensa, mm.
noudattavat täysin kansallisia ja kansainvälisiä velvoitteita ja julkista
läpinäkyvyyttä. Kaupan alan järjestöjen on edistettävä näiden tavoitteiden saavuttamista.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
50
Valtioiden, kansainvälisten järjestöjen ja ammatillisten järjestöjen
tulee kehottaa alan akateemisia ja teollisuuden järjestöjä hyväksymään ja panemaan tehokkaasti täytäntöön joukkotuhoaseisiin liittyvien
alojen tutkimuksen käytännesäännöstöt.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
51
Hallitusten, joiden omistuksessa on joukkotuhoaseita, on annettava
maan parlamentille täydet ja ajantasaiset tiedot näiden aseiden omistuksista ja niiden vähentämis- ja hävittämistoimistaan. Parlamenttien
on aktiivisesti pyydettävä tällaista tietoa ja tunnettava vastuunsa joukkotuhoasekysymyksien kannalta merkityksellisen politiikan muotoilussa. Parlamenttien välistä yhteistyötä joukkotuhoasekysymyksissä
on tarpeen lisätä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
52
Valtioiden tulee auttaa kansalaisjärjestöjä osallistumaan aktiivisesti
kansainvälisiin kokouksiin ja konferensseihin sekä levittämään tietoa
ja toteuttamaan joukkotuhoaseita koskevia kampanjoita. Yksityisten
säätiöiden tulee lisätä merkittävästi joukkotuhoaseuhkien poistamisen puolesta työskenteleville järjestöille antamaansa tukea.
joukkotuhoasekomission suositukset
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
53
Järjestöjen, joiden toimintaan sisältyy turvallisuuskysymyksiä, tulee
tutkia uudelleen YK:n vuoden 2002 aseidenriisuntakasvatusraporttia ja miettiä, miten ne voisivat edistää ja tukea tällaista kasvatusta ja
asiantuntevaa julkista keskustelua. Hallitusten tulee tukea opiskelijoiden harjoittelua monenkeskisissä elimissä, joiden toimialaan joukkotuhoasekysymykset kuuluvat.
SOPIMUSTEN NOUDATTAMINEN, TODENTAMINEN,
TOIMEENPANO JA YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN ROOLI
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
54
Koska Kansainvälisen atomienergiajärjestön lisäpöytäkirjassa hyväksytyn tiukennetun ydinmateriaalivalvontasopimuksen tulisi muodostua kaikkien ydinsulkusopimuksen sopimusvaltioiden standardiksi,
ydinalan toimittajiin kuuluvien valtioiden tulee asettaa ydinalan tuotteita sisältävien vientisopimusten ehdoksi, että vastaanottava osapuoli hyväksyy tämän standardin.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
55
Hallitusten tulee antaa turvallisuusviranomaisille ohje, joka velvoittaa
ne auttamaan kansainvälisiä tarkastuselimiä antamalla näiden käyttöön tarpeelliset tiedot. Tämän tulee tapahtua siten, että tarkastusjärjestelmän riippumattomuutta ei vaaranneta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
56
YK:n turvallisuusneuvoston tulee perustaa pieni alayksikkö, joka voi
antaa sille teknistä tietoa ja neuvoja joukkotuhoaseisiin liittyvissä
kysymyksissä. Sen tehtävänä olisi turvallisuusneuvoston tai pääsihteerin pyynnöstä organisoida kentällä ad hoc –tarkastuksia ja –valvontaa käyttäen hyväksi ajan tasalla pidettävää luetteloa hyvin koulutetuista tarkastajista.
215
216
kauhun aseet
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
57
Joukkotuhoaseita koskevat kansainväliset oikeudelliset velvoitteet on
pantava täytäntöön. Kansainvälisiin toimeenpanotoimiin voidaan ryhtyä vasta uskottavan tutkimuksen ja oikeudellisten velvoitteiden rikkomisen virallisen toteamisen jälkeen.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
58
YK:n aseidenriisuntakonferenssin on toimintansa turvaamiseksi voitava hyväksyä työohjelma paikalla olevien ja äänestykseen osallistuvien
jäsenten kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Sen on voitava niin
ikään tehdä muut hallinnolliset ja menettelytapoja koskevat päätöksensä samalla järjestelmällä.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
59
YK:n yleiskokouksen on huolellisten valmistelujen jälkeen kutsuttava
koolle aseidenriisuntaa, aseiden leviämisen estämistä ja joukkotuhoaseiden terrorismikäyttöä koskeva huippukokous. Huippukokouksen tulee myös keskustella ja päättää uudistuksista, joilla parannetaan YK:n aseidenriisuntakoneiston tehokkuutta.
JOUKKOTUHOASEKOMISSION SUOSITUS
60
YK:n turvallisuusneuvoston on käytettävä paremmin hyväkseen mahdollisuuttaan vähentää ja poistaa joukkotuhoaseiden muodostamia
uhkia, liittyivätpä ne olemassa oleviin aseisiin, aseiden leviämiseen tai
terrorismiin. Sen on otettava harkintaansa jokainen joukkotuhoaseiden hankkimisesta pidättäytymistä koskevan velvoitteen rikkominen
tai velvoitteesta vetäytyminen. Turvallisuusneuvosto voi käyttäen
hyväkseen YK:n peruskirjan sille suomaa oikeutta tehdä kaikkia jäsenmaita sitovia päätöksiä mm.:
vaatia yksittäisiä valtioita hyväksymään tehokkaan ja kokonaisvaltaisen valvonta-, tarkastus- ja todentamistoiminnan;
vaatia jäsenvaltioita hyväksymään lainsäädäntöä, jolla turvataan tiettyjen sääntöjen tai toimenpiteiden maailmanlaajuinen toimeenpano;
ja
viimeisenä keinona päättää taloudellisten ja sotilaallisten voimatoimien käytöstä.
Siihen saakka, kunnes turvallisuusneuvostoa uudistamalla siitä on tehty
edustavampi, on erityisen tärkeää, että sen sitovia päätöksiä edeltää
tehokas konsultaatio. Näin varmistetaan, että päätökset nauttivat YK:n
jäsenistön tukea ja että ne hyväksytään ja niitä kunnioitetaan.
LIITE 2: KOMISSION TYÖSKENTELY
Komission toimeksianto
(Komission hyväksymänä 28.1.2004)
Taustaa
Joukkotuhoasekomissio perustettiin Ruotsin edesmenneen ulkoministerin
Anna Lindhin aloitteesta YK:n silloisen alipääsihteeri Jayantha Dhanapalan ehdotuksen mukaisesti. Ruotsin hallitus kutsui tri Hans Blixin kokoamaan ja johtamaan komissiota. Hän esitteli komission kokoonpanon
16.12.2003 pidetyssä tiedotustilaisuudessa ja kertoi näkemyksensä sen keskeisistä tehtävistä.
Komission työn taustalla olivat yli puoli vuosisataa kestäneet ponnistelut
joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen, asevalvonnan ja aseidenriisunnan puolesta. Erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen saavutetusta
menestyksestä ja edistymisestä huolimatta viime vuosina on kohdattu paljon vaikeuksia ja pettymyksiä. Tekninen kehitys ja tiedon saannin helpottuminen ovat myös vähentäneet joitakin aseiden hankkimisen esteitä. Joukkotuhoaseiden omistus ja mahdollinen käyttö ovat pysyviä vaaroja sekä valtioiden että valtioista riippumattomien toimijoiden osalta. Aseiden
leviämisen estämisessä, asevalvonnassa ja aseidenriisunnassa vallitsevaan
pysähtyneisyyden tilaan on saatava käänne ja päästävä entisenlaiseen
edistymiseen. Seurauksena olisi kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden lisääntyminen.
Komission tehtävä
Komission tehtävänä oli pyrkiä tunnistamaan kansainvälisen yhteistyön
toivottavia ja saavutettavissa olevia suuntia. Sen tuli tehdä joukkotuhoaseiden vaarojen mahdollisimman suureen vähentämiseen tähtääviä realistisia
ehdotuksia. Näiden tuli sisältää sekä lyhyen että keskipitkän aikavälin
lähestymistapoja ja tähdätä aseiden edelleen leviämisen estämiseen samoin
kuin niiden määrän vähentämiseen ja niiden hävittämiseen. Tutkimuksen
alan tuli olla kattava ja sisältää ydinaseet, biologiset, kemialliset ja radiologiset aseet ja niiden kuljetuslaitteet sekä joukkotuhoasekysymysten ja terrorismin väliset yhteydet.
218
komisiion työskentely
Komission toimeksiantoon ei sisältynyt tehtäviä eikä neuvotteluja hallitusten tasolla eikä hallitustenvälisellä tasolla.
Komission tuli auttaa herättämään valistuneen yleisön keskustelua kansainvälisistä ja kansallisista joukkotuhoaseiden vastaisista pyrkimyksistä.
Sen vuoksi sen tuli mahdollisuuksiensa mukaan harjoittaa oman piirinsä
ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa ja pyrkiä mobilisoimaan kansalaisyhteiskuntaa ja kansalaisjärjestöjä.
Riippumattomuus
Komissio on täysin riippumaton.
Komission jäsenet on puheenjohtaja kutsunut toimimaan yksityishenkilöinä. He eivät ole toimineet minkään hallituksen tai järjestön ohjeiden
mukaan.
Sihteeristö on toimittanut tilinsä päärahoittajan, Ruotsin hallituksen,
tarkastettaviksi, mutta sen sisällöllinen työ on ollut riippumatonta kaikista
hallituksista ja kansainvälisistä ja kansalaisjärjestöistä.
Rahoitus
Komission rahoittajana on toiminut Ruotsin hallitus. Muiden hallitusten ja
yksityisten avustukset ovat olleet tervetulleita.
Ruotsin hallituksen rahoituksen eikä minkään muunkaan avustuksen ei
ole sallittu vaikuttavan komission sisällölliseen työhön eikä sen loppuraporttiin.
Sihteeristö
Komission sihteeristö toimii Tukholmassa. Se käyttää asiantuntijoita eri
puolilta maailmaa komission tai sen puheenjohtajan ohjeiden ja valtuutuksen mukaan.
Sihteeristö vastaanottaa komission antamat ohjeet sen puheenjohtajan
kautta.
219
Komission jäsenten henkilötiedot
Komission puheenjohtaja:
HANS BLIX
Ennen siirtymistään Ruotsin ulkoministeriön palvelukseen tri Hans Blix
toimi Tukholman yliopiston kansainvälisen oikeuden apulaisprofessorina.
Vuosina 1963–1976 hän oli ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden neuvonantajana, Vuosina 1976–78 hän toimi kehitysyhteistyön valtiosihteerinä
ja vuosina 1978–79 ulkoministerinä. Hän työskenteli Wienissä sijaitsevan
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtajana vuosina 1981–
1997 ja YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission UNMOVIC:n toimeenpanevana puheenjohtajana maaliskuusta 2000 kesäkuuhun 2003. Tri Blix on
kirjoittanut useita kirjoja, joiden aiheet liittyvät kansainvälisen ja valtiosääntöoikeuteen sekä kansainvälisiin asioihin.
Muut jäsenet
DEWI FORTUNA ANWAR
Tri Anwar on Indonesian tiedeinstituutin yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden osaston apulaisjohtaja. Hän on myös djakartalaisen Habibien Centerin tutkimus- ja ohjelmajohtaja ja tiedotus- ja kehitystutkimuksen laitoksen johtokunnan jäsen. Tri Anwar toimi Habibien hallinnon
aikana eri tehtävissä mm. globaaliasioiden varajohtajan ja apulaisministerin apulaisena ja ulkoministeriön valtiosihteerinä. Tri Anwar on työskennellyt tutkijana Singaporen Etelä-Aasian tutkimuksen instituutissa ja
Yhdysvaltain kongressissa Washingtonissa.
ALEXEI G. ARBATOV
Tri Arbatov on Venäjän tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen ja Kansainvälisen talouden ja kansainvälisten suhteiden instituutin IMEMO:n kansainvälisen turvallisuuden keskuksen johtaja. Hän on myös Venäjän ulkoministerin neuvottelukunnan jäsen ja Venäjän presidentin johtaman Venäjän puolustus- ja turvallisuusakatemian professori. Tri Arbatov on Carnegie
Foundationin apulaistutkija. Vuosina 1993–2003 Arbatov toimi Venäjän
parlamentin valtionduuman puolustuskomitean varapuheenjohtajana. Sitä
ennen hän johti aseidenriisunta- ja turvallisuusosastoa IMEMO:n instituutissa, johon hän oli tullut kansainvälisten suhteiden tutkijaksi vuonna 1973.
Hän on Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n joh220
komission jäsenten henkilötiedot
tokunnan jäsen ja Geneven asevoimien demokraattisen valvonnan keskuksen jäsen.
MARCOS DE AZAMBUJA
Suurlähettiläs de Azambuja oli aikaisemmin Brasilian pysyvä edustaja YK:
ssa ja Geneven aseidenriisuntakonferenssissa ja toimi suurlähettiläänä
Ranskassa ja Argentiinassa. Hän on myös toiminut Brasilian ulkomaansuhteiden ministeriön pääsihteerinä. Vuosina 1998–1999 de Azambuja oli jäsenenä Tokyo Forumissa, joka julkaisi raportin ”Facing Nuclear Dangers –
An Action Plan for the 21st Century”. Raportissa, joka luovutettiin myöhemmin YK:n pääsihteerille, tehtiin ehdotuksia ydinaseiden leviämisen
estämisestä ja aseidenriisunnasta.
ALYSON J. K. BAILES
Alyson J. K. Bailes on Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen
SIPRI:n johtaja. Hän toimi 32 vuotta brittiläisen diplomatian palveluksessa
useiden tehtävien liittyessä asevalvontaan, turvallisuuspolitiikkaan ja puolustuskysymyksiin. Vuodesta 1987 vuoteen 1990 hän toimi Pekingin suurlähetystön apulaispäälliikkönä ja oli aktiivisesti mukana Hongkongin asemaa koskevissa neuvotteluissa. Vuosina 1994—1996 hän oli Iso-Britannian
ulkoministeriön turvallisuuspoliittisen osaston johtaja ja vuosina 1997–
2000 Brysselissä sijaitsevan Länsi-Euroopan unionin puolustuslaitoksen
poliittinen johtaja. Vuonna 2000 hänet nimitettiin suurlähettilääksi Suomeen. Hän toimi tässä tehtävässä kunnes hän vuonna 2002 erosi diplomatian palveluksesta siirtyäkseen nykyiseen tehtäväänsä SIPRI:ssä.
JAYANTHA DHANAPALA
Suurlähettiläs Dhanapala oli YK:n aseidenriisunta-asioiden alipääsihteeri
vuosina 1998 – 2003 ja toimi vuoden 1995 ydinsulkusopimuksen tarkistus- ja
laajentamiskonferenssin puheenjohtajana. Suurlähettiläs Dhanapala astui
Sri Lankan ulkoasianhallinnon palvelukseen vuonna 1965 ja on palvellut
Lontoossa, Pekingissä, Washington D.C.:ssa ja New Delhissä. Vuonna 1984
hänet nimitettiin suurlähettilääksi YK:n Geneven päämajaan. Vuonna 1987
hän siirtyi ulkoministeriön palveluksesta YK:n aseidenriisuntatutkimuslaitoksen UNIDIR:n johtajaksi. Vuonna 1992 hän palasi ulkoministeriön palvelukseen toiseksi ulkoministeriksi ja siirtyi sittemmin suurlähettilääksi
Yhdysvaltoihin. Hän on toiminut myös YK:n kansainvälisen valvontakomission (UNSCOM) jäsenenä, Irakin presidentin palatseja tutkineen erityisryhmän päällikkönä ja vuoden 1996 ydinaseiden poistamista koskevan
221
222
kauhun aseet
Canberran komission jäsenenä. Suurlähettiläs Dhanapala on julkaissut neljä
kirjaa ja useita artikkeleita ja vastaanottanut neljä kunniatohtorin arvoa ja
useita kansainvälisiä palkintoja.
GARETH EVANS
Gareth Evans on ollut Brysselissä päämajaansa pitävän International Crisis
Groupin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja tammikuusta 2000 alkaen. Hän
oli Australian senaatin ja parlamentin jäsen vuosina 1978–1999 ja hallituksen ministeri 13 vuoden ajan (1983–1996). Ulkoministerinä ollessaan (1988–
1996) hänellä oli merkittävä osuus YK:n Kambodzhan rauhansuunnitelman kehittämisessä, kemiallisten aseiden kieltosopimuksen teossa, Tyynenmeren maiden taloudellisen yhteistyöelimen APEC:in perustamisessa sekä
ydinaseiden poistamista koskevan Canberran komission käynnistämisessä.
Hän on kirjoittanut useita julkaisuja, mm. Cooperating for Peace (1993) ja
artikkelit ”Cooperative Society and Intrastate Conflict” (Foreign Policy,
1994) ja ”The Responsibility to Protect” (Foreign Affairs, 2002). Hän oli
interventiota ja valtion täysivaltaisuutta käsitelleen kansainvälisen komission toisena puheenjohtajana ja jäsenenä YK:n pääsihteerin asettamassa
korkean tason uhkia, haasteita ja muutosta käsittelevässä paneelissa.
PATRICIA LEWIS
Tri Lewis on YK:n aseidenriisuntainstituutin UNIDIR:n johtaja. Vuosina
1989–1997 hän toimi Lontoossa sijaitsevan VERTIC:n (Verification
Technology and Informational Centre) johtajana. Vuoden 1990 YK-tutkimukseen, joka koski YK:n roolia todentamistyössä, tri Lewis nimitettiin
Iso-Britannian hallituksen asiantuntijaksi, ja hän oli myös tavanomaisia
joukkoja koskevan todentamisen neuvonantajana Iso-Britannian ulkoministeriössä. Hän toimi Tokyo Forumin jäsenenä vuosina 1998–1999 ja vuoden 1996 Canberran komission ulkopuolisena tarkkailijana. Tri Lewis on
fysiikan maisteri ja ydinfysiikan tohtori.
MASASHI NISHIHARA
Tri Nishihara toimii tällä hetkellä Japanin rauhan- ja turvallisuudentutkimusinstituutin johtajana. Maaliskuuhun 2006 asti hän oli Kansallisen puolustusakatemian puheenjohtaja. Sitä ennen hän oli akatemian kansainvälisten suhteiden professori. Hän on myös toiminut Kansallisen puolustustutkimusinstituutin ensimmäisen tutkimusosaston johtajana Tokiossa.
komission jäsenten henkilötiedot
WILLIAM J. PERRY
Tri Perry oli Yhdysvaltain puolustusministeri helmikuusta 1994 tammikuuhun 1997. Sitä ennen hän toimi apulaispuolustusministerinä. Tri Perry toimii
tällä hetkellä Stanfordin yliopiston professorina. Virka on yhteinen Teknisen korkeakoulun ja Kansainvälisten tutkimusten instituutin kanssa. Hän
on toisena johtajana Harvardin ja Stanfordin yhteisen ehkäisevän puolustuksen projektissa.
VASANTHA RAGHAVAN
V. R. Raghavan on Delhi Policy Groupin johtaja ja Centre for Security Analysis - tutkimuslaitoksen puheenjohtaja Chennaissa. Eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti Raghavan on lontoolaisen International Institute for Strategic
Studies - tutkimuslaitoksen johtokunnan jäsen.
CHEIKH SYLLA
Suurlähettiläs Sylla on Senegalin Burkina Fason suurlähettiläs. Hän on toiminut YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission UNMOVIC:n jäsenenä.
Suurlähettiläs Sylla oli jäsenenä asiantuntijatyöryhmässä, joka kirjoitti
Afrikan ydinaseettoman vyöhykkeen määrittelevän Pelindaban sopimuksen luonnoksen. Hän oli jäsenenä myös asiantuntijatyöryhmässä, joka teki
YK-tutkimuksen Nuclear Weapons in All Their Aspects.
PRINCE EL HASSAN BIN TALAL
Prinssi el Hassan on Arab Thought Forumin puheenjohtaja, Rooman klubin puheenjohtaja, Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO)
maailmankonferenssin moderaattori, Foundation for Interreligious and
Intercultural Research and Dialoguen perustajajäsen ja varapuheenjohtaja.
Hän on myös International Crisis Groupin johtokunnan jäsen ja kansainvälisten humanitaaristen kysymysten riippumattoman komission toinen
puheenjohtaja.
PAN, ZHENQIANG
Pan Zhenqiang on China Foundation for International Studies and Academic
Changes –tutkimuslaitoksen varapuheenjohtaja. Hän on kansan vapautusarmeijan eläkkeellä oleva kenraalimajuri ja myös pekingiläisen kansallisen
puolustuksen yliopiston strategisten tutkimusten laitoksen entinen johtaja.
Hän toimii aktiivisesti Pugwash-liikkeessä.
223
224
kauhun aseet
THÉRÈSE DELPECH , Pariisissa sijaitsevan atomienergiakomission strategis-
ten asioiden johtaja Delpech oli komission jäsen tammikuusta 2004 elokuuhun 2005.
Sihteeristö
Henrik Salander, pääsihteeri
Birgitta Gradin, hallintopäällikkö
Daniel Nord, asiantuntija (elokuuhun 2005)
Manne Wängborg, (marraskuu 2004 – maaliskuu 2006), varapääsihteeri
(huhtikuusta 2006 lähtien)
Randy Rydell, vanhempi neuvonantaja ja raportin johtaja (joulukuusta
2005 lähtien)
Stig Berglind, lehdistösuhteet (tammikuusta 2006)
Rahoituksellinen ja organisatorinen tuki
Ruotsin ulkoministeriö on ollut joukkotuhoasekomission työn käynnistäjä
ja rahoituksellinen päätukija. Vancouverilainen Simons Foundation Kanadassa sitoutui projektiin varhaisessa vaiheessa ja on tarjonnut anteliaasti
rahallista ja organisatorista tukeaan joka vaiheessa.
Komissio on ollut hedelmällisessä yhteistyössä useiden tahojen kanssa ja
saanut näiltä organisatorista tukea. Näistä mainittakoon Arms Control
Association, WashingtonD.C.; Itävallan ulkoministeriö; Kanadan ulkoministeriö; Delhi Policy Group, New Delhi; Egyptin ulkoasiainministeriö,
Kairo,; Suomen ulkoministeriö; Friedrich Ebert Stiftung, Saksa; International Institute for Foreign Affairs, Lontoo; Uuden Seelannin ulkoministeriö; Nixon Center, Washington D.C.; Norjan ulkoministeriö; Norwegian
Institute of International Affairs, Oslo; Norjan säteilyturvavirasto, Oslo;
Pugwash Conferences on Science and World Affairs, Rooma/Washington/
Lontoo; The Swedish Network for Nuclear Disarmament, Tukholma sekä
Sveitsin ulkoministeriö.
Komissio haluaa esittää syvän kiitollisuutensa kaikille, jotka ovat rahoittaneet sitä taloudellisesti, tukeneet sitä organisatorisesti ja osallistuneet
käytännön yhteistyöhön yhteisten tavoitteiden hyväksi.
225
Kiitokset
Komissio on saanut neuvoja ja tukea monilta yksityishenkilöiltä, laitoksilta
ja järjestöiltä kaikkialta maailmassa, mukaan lukien ne, jotka ovat kirjoittaneet alla lueteltuja joukkotuhoaseita koskevia tutkimuksia tai myötävaikuttaneet niiden laatimiseen. Ilman heidän avokätistä yhteistyötään ja
ammatillisia neuvojaan tämän raportin julkaiseminen ei olisi ollut mahdollista. Heille kaikille kuuluu komission vilpitön kiitos. Sen lisäksi komissio
haluaa kiittää seuraavia henkilöitä: Tri Eileen Choffnes, Institute of Medicine, US National Academy of Sciences; tri Britta Häggström, Division of
NBC Defence; Swedish Defence Research Agency (FOI); tri Rebecca Johnson, Acronym Instituten toimitusjohtaja, joka avokätisesti antoi asiantuntemustaan komission työn alusta alkaen ja tuki sen työtä koko ajan omistautuneesti ja asiantuntevasti; vanhempi tutkija tri Milton Leitenberg,
Marylandin yliopisto; johtaja Sverre Lodgaard, Norwegian Institute of
International Affairs; Jan Prawitz, Swedish Institute of International
Affairs sekä professori John Simpson, Mountbatten Centre for International Studies. He eivät ole millään tavalla vastuussa raportissa mahdollisesti
esiintyvistä virheistä tai puutteista. Komissio ottaa luonnollisesti täyden
vastuun raportin sisällöstä ja suosituksista.
226
Komission istunnot
Joukkotuhoasekomission ensimmäinen kokous
Tukholma, Ruotsi, 28. – 30.1.2004
Joukkotuhoasekomission toinen kokous
Wien, Itävalta, 28. – 30.6.2004
Joukkotuhoasekomission kolmas kokous
Vancouver, Kanada, 9. – 11.11.2004
Joukkotuhoasekomission neljäs kokous
Kairo, Egypti, 31.1. – 2.2.2005
Joukkotuhoasekomission viides kokous
New Delhi, Intia, 14. – 16.3.2005
Joukkotuhoasekomission kuudes kokous
Tukholma, Ruotsi, 11. – 13.6.2005
Joukkotuhoasekomission seitsemäs kokous
Geneve, Sveitsi, 5. – 7.9.2005
Joukkotuhoasekomission kahdeksas kokous
Tukholma, Ruotsi, 10. – 12.11.2005
Joukkotuhoasekomission yhdeksäs kokous
Tukholma, Ruotsi, 16. – 18.1.2006
Joukkotuhoasekomission kymmenes kokous
Tukholma, Ruotsi, 3. – 5.3.2006
227
Seminaarit ja muut julkiset kokoukset
Osana ulospäin suuntautuvaa toimintaansa komissio on järjestänyt lukuisia
seminaareja, paneelikeskusteluja ja muita yleisötilaisuuksia, mm.:
Weapons of Mass Destruction Elimination: A Middle Eastern Perspective
Seminaarissa tarkasteltiin joukkotuhoasekysymystä Lähi-idän näkökulmasta.
Aika: 29. – 30.1.2005
Paikka: Kairon diplomaattiklubi
Järjestäjät: Joukkotuhoasekomissio, Egyptin ulkoministeriö, Tieteen ja maailman asioiden Pugwash-konferenssi ja Friedrich Ebert Stiftung
Reaching Nuclear Disarmament: New Challenges and Possibilities
Konferenssin teemana olivat ydinaseriisunnan uudet haasteet ja mahdollisuudet nykyisessä poliittisessa ympäristössä. Keskeisiä aiheita olivat ydinsulkusopimukseen liittyvät kysymykset ja myös joukkotuhoasekomission
työ.
Aika: 25. – 27.2.2005
Paikka: ABB konferenssikeskus, Tukholma
Järjestäjä: The Swedish Network for Nuclear Disarmament
Managing Nuclear Material Stockpiles in the 21st Century
Konferenssin tarkoituksena oli tuoda esiin suurten asekelpoisen hajoavan
materiaalin varastojen asettamia haasteita ja tehdä ehdotuksia tulevista toimenpiteistä.
Aika: 3. – 4.3.2005
Paikka: Holmenkollen Park Hotel, Oslo
Järjestäjä: Norjan ulkopoliittinen instituutti yhteistyössä Norjan säteilyturvaviraston kanssa. Norjan ulkoministeriö tuki konferenssia osana komissiolle antamaansa avustusta.
Elimination of Weapons of Mass Destruction: South Asian Perspectives
Seminaarissa tarkasteltiin joukkotuhoasekysymystä Pakistanin ja Intian
näkökulmasta.
Aika: 14.3.2005
Paikka: India Habitat Centre, New Delhi
Järjestäjät: Delhi Policy Group ja joukkotuhoasekomissio
228
seminaarit ja muut julkiset kokoukset
Nuclear Disarmament and Deproliferation
Seminaarissa tarkasteltiin lukuisia tapauksia, joissa hallitukset ovat pidättyneet hankkimasta ydinaseita.
Aika: 7.4.2005
Paikka: Säätytalo, Helsinki
Järjestäjät: Suomen ulkoministeriö ja joukkotuhoasekomissio
Why do States Abandon Nuclear-Weapon Ambitions?
Ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin yhteydessä järjestetty työpaja.
Aika: 9.5.2005
Paikka: Yhdistyneet Kansakunnat, New York
Järjestäjä: Suomen ulkoministeriö joukkotuhoasekomission nimissä
The United Nations Capacity for Monitoring Weapons of Mass Destruction
Ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin yhteydessä järjestetty työpaja.
Aika: 10.5.2005
Paikka: Yhdistyneet Kansakunnat, New York
Järjestäjä: Uuden Seelannin pysyvä YK-edustusto joukkotuhoasekomission
nimissä
Iran Nuclear Workshop
Seminaarin aiheena oli Iranin ydinasevalmius ja vaikuttimet.
Aika: 14.6.2005
Paikka: Arundel House, Lontoo
Järjestäjät: International Institute for Strategic Studies ja Nixon Center joukkotuhoasekomission nimissä.
229
Joukkotuhoaseita käsitteleviä julkaisuja
Julkaisut löytyvät pdf-muodossa komission verkkosivulla:
www.wmdcommission.org
n:o 1 Stockholm International Peace Research Institute, Review of Recent
Literature on WMD Arms Control, Disarmament and Non-Proliferation,
toukokuu 2004
n:o 2 Charles D. Ferguson & William C. Potter, Improvised Nuclear
Devices and Nuclear Terrorism, kesäkuu 2004
n:o 3 John Simpson, The Nuclear Landscape in 2004: Past Present and
Future, kesäkuu 2004
n:o 4 Jonathan Dean, Reviving the Non-Proliferation Regime, kesäkuu
2004
n:o 5 Lawrence Scheinman, Article IV of the NPT: Background, Problems, Some Prospects, kesäkuu 2004
n:o 6 Scott Parrish & Jean du Preez, Nuclear-Weapon-Free Zones: Still a
Useful Disarmament and Non-Proliferation Tool?, kesäkuu 2004
n:o 7 Sverre Lodgaard, Making the Non-Proliferation Regime Universal,
kesäkuu 2004
n:o 8 William C. Potter & Nikolai Sokov, Practical Measures to Reduce
the Risks Presented by Non-Strategic Nuclear Weapons, kesäkuu 2004
n:o 9 Jean du Preez, The Future of a Treaty Banning Fissile Material for
Weapons Purposes: Is It Still Relevant, kesäkuu 2004
n:o 10 Joseph Cirincione, A Global Assessment of Nuclear Proliferation
Threats, kesäkuu 2004
n:o 11 Jon B. Wolfsthal, Assessing Proposals on the International
Nuclear Fuel Cycle, kesäkuu 2004
n:o 12 William C. Potter, The New Proliferation Game, kesäkuu 2004
n:o 13 Michael Krepon, Needed: a Comprehensive Framework for Eliminating WMD, syyskuu 2004
230
joukkotuhoaseita käsitteleviä julkaisuja
n:o 14 Jez Littlewood, Managing the Biological Weapons Problem: From
the Individual to the International, elokuu 2004
n:o 15 Jonathan Dean, Coping with the Possibility of Terrorist Use of
WMD, kesäkuu 2004
n:o. 16 Åke Sellström & Anders Norqvist, Comparison of States vs. NonState Actors in the Development of a BTW Capability, lokakuu 2004
n:o 17 George Perkovich, Deconfl ating “WMD”, lokakuu 2004
n:o 18 Jonathan B. Tucker and Stacy M. Okutani, Global Governance of
“Contentious” Science: The Case of the World Health Organization’s
Oversight of Small Pox Virus Research, lokakuu 2004
n:o 19 WMD Verification and Compliance: The State of Play Kanadan
ulkoministeriön antama ja Verticin kirjoittama raportti, lokakuu 2004
n:o 20 WMD Verification and Compliance: Challenges and Responses,
Kanadan ulkoministeriön antama raportti, lokakuu 2004
n:o. 21 Gary Samore, Meeting Iran’s Nuclear Challenge, lokakuu 2004
n:o 22 Gary A. Ackerman & Kevin S. Moran, Bioterrorism and Threat
Assessment, marraskuu 2004
n:o 23 Trevor Findlay & Angela Woodward, Enhancing BWC Implementation: A Modular Approach, joulukuu 2004
n:o 24 Jonathan Dean, Controlling Missiles, joulukuu 2004
n:o 25 Dennis M. Gormley, On Not Confusing the Unfamiliar with the
Improbable: Low-Technology Means of Delivering Weapons of Mass
Destruction, joulukuu 2004
n:o 26 Jean Pascal Zanders, A Verification and Transparency Concept for
Technology Transfers under the BTWC, helmikuu 2005
n:o 27 Mark Smith, Missing Piece and Gordian Knot: Missile Non-Proliferation, helmikuu 2005
n:o 28 Graham S. Pearson, The Central Importance of Legally Binding
Measures for the Strengthening of the Biological and Toxin Weapons
Convention (BTWC), helmikuu 2005
231
232
kauhun aseet
n:o 29 Alexandre Kaliadine, Russia in the PSI: The Modalities of Russian
Participation in the Proliferation Security Initiative, elokuu 2005
n:o 30 Ingrid Fängmark & Lena Norlander (toim.), Indicators of State and
Non-State Offensive Chemical and Biological Programmes, elokuu 2005
n:o 31 Harald Müller, The 2005 NPT Review Conference: Reasons and
Consequences of Failure and Options for Repair, elokuu 2005
n:o 32 Andreas Persbo & Angela Woodward, National Measures to
Implement WMD Treaties and Norms: the Need for International
Standards and Technical Assistance, elokuu 2005
n:o 33 Sergey Oznobistchev & Alexander Saveliev, Russia and the
Chemical Disarmament Process, elokuu 2005
n:o 34 Annette Schaper, Transparency and Secrecy in Nuclear Weapons,
elokuu 2005
n:o 35 Harald Müller, Multilateral Nuclear Fuel-Cycle Arrangements,
elokuu 2005
n:o 36 Scott Parrish and William C. Potter, Nuclear Threat Perceptions
and Nonproliferation Responses: A Comparative Analysis, elokuu 2005
n:o 37 Harald Müller, WMD Crisis: Law Instead of Lawless Self-Help,
elokuu 2005
n:o 38 Carol Cohn yhdessä Felicity Hillin ja Sara Ruddickin kanssa,
The Relevance of Gender for Eliminating Weapons of Mass Destruction,
joulukuu 2005
n:o 39 Dr Vladimir V. Evseev, The Influence of the International Trade of
Nuclear Materials and Technologies on the Nuclear Nonproliferation
Regime, joulukuu 2005
n:o 40 Trevor Findlay, A Standing United Nations Verification Body:
Necessary and Feasible, joulukuu 2005
n:o 41 Jim Walsh, Learning from Past Success: The NPT and the Future
of Nonproliferation, maaliskuu 2006
KAUHUN ASEET
Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä
biologisista ja kemiallisista aseista
Ydinaseet sekä biologiset ja kemialliset aseet ovat kaikista aseista
epäinhimillisimpiä. Aivan aiheellisesti niitä kutsutaan joukkotuhoaseiksi
ja kauhun aseiksi. Ne on suunniteltu sekä levittämään pelkoa että tuhoamaan. Ne voivat valtioiden tai terroristien käsissä aiheuttaa paljon laajempaa tuhoa kuin mitkään tavanomaiset aseet.
Ne kykenevät tappamaan tuhansittain ihmisiä yhdellä iskulla. Niiden
vaikutukset saattavat säilyä niin meissä kuin ympäristössämmekin
pitkään, joissakin tapauksissa ikuisesti.
Niin kauan kuin yhdellä valtiolla on joukkotuhoaseita, etenkin ydinaseita, muutkin haluavat niitä. Niin kauan kuin niitä on yhdenkin valtion
varastossa, on suuri vaara, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko
tarkoituksellisesti tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset.
Tässä raportissa tohtori Hans Blixin johtama riippumaton Joukkotuhoasekomissio tarttuu tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen ja esittää
kuusikymmentä suositusta siitä, mitä maailmanyhteisö – kansalliset
hallitukset ja kansalaisyhteiskunta – voi tehdä ja mitä sen tulisi tehdä.