HÄN Teksti Hannu Pesonen, Wien Kuvat Alexander Haiden Olli Heinonen Nuori radiokemisti tuli puolivahingossa töihin Kansainväliseen atomienergiajärjestöön. Nyt hän on maailman laittomien ydinaseiden pääjäljittäjä. J ◼ Wienin viemä. Olli Heinosen oppivuodet IAEA:ssa ovat jatkuneet jo 25 vuotta. Ne päättyvät vasta eläkkeeseen. os silmiä vähän siristää, ikkunasta näkyy Tonava – sälekaihdinten takaa ja korkeiden lasitornien lomasta. Muuten Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n 19. kerroksen toimistohuone on tavanomainen. Wienin viehätys jää harmaiden pilvenlonkien taakse, kolea sade pieksee Habsburgien kaksoismonarkian entistä pääkaupunkia. Interiööri on askeettinen. Kirjoituspöydän paperipinot lojuvat ahkeran arkityön asennoissa. Seassa seisoo keramiikkamuki, juuri sellainen, jossa viruu nipullinen kyniä tai vajaa desi ajat sitten jäähtynyttä kahvia. Ainoan vihjeen huoneessa tehtävästä työstä maailmanrauhan hyväksi antaa takaseinälle ripustettu diplomi: ”Olli Heinoselle, muistoksi IAEA:lle myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta 2005.” ”Pääsin Osloon vastaanottamaan sitä. Mieleenpainuva tilaisuus, ja tärkeä virstanpylväs työntekijöille – mutta ei pidä jäädä hehkuttelemaan sitä, eikä ole jäätykään”, hän miettii. ”Nobel tuli tietenkin talon ansioista, mutta myöntämisperusteiden sivulause kertoo enemmän: ydinasevarustelun ehkäisyssä IAEA on se toivo, joka kansainvälisellä yhteisöllä on. Otin sen velvoitteena ennemmin kuin palkintona. Meillä on ongelmia riittävästi, Iranista Pohjois-Koreaan.” I AEA:n varapääjohtaja Olli J. Heinonen lienee Martti Ahtisaaren ohella maailmanpolitiikan kovan arjen vaikutusvaltaisin suomalainen. Hän johtaa järjestön tarkastusosastoa, jonka päätehtävänä on valvoa, että 189 valtion allekirjoittama ydinsulkusopimus toimii muutenkin kuin paperilla. 52 Suomen Kuvalehti | 18/2008 Heinonen vastaa tarkastuksista, joilla IAEA varmistaa eri puolilla maailmaa, ettei rauhanomaiseen käyttöön varastoitua ydinmateriaalia lipeä ydinaseiden valmistukseen. Se myös tutkii epäilyt uusien ydinaseiden kehittelyn käynnistämisestä. Heinosen asemaa kuvaa Der Spiegel -lehden luonnehdinta, että Teheranin ulkopuolella tuskin on toista ihmistä, joka olisi yhtä hyvin selvillä, mistä Iranin kiistellyssä ydinohjelmassa on todella kyse. Heinosen johtamat tarkastusryhmät vierailevat reaktoreissa, asentavat valvontakameroita, haastattelevat tutkijoita ja kemistejä, ottavat maaperänäytteitä Wienin laboratorioon vietäviksi ja kirjoittavat tilannekatsauksia. Moninkertaisilla vuosibudjeteilla toimivat Yhdysvaltain tiedustelujärjestötkin joutuvat usein tukeutumaan tietoon, jota he keräävät. Heinonen on vieraillut Iranissa ja PohjoisKoreassa kymmeniä kertoja. Kun järjestön pääjohtaja, teräväkielinen egyptiläinen lakimies Mohamed ElBaradei, hoitaa YK:n päämajan ja valtionpäämiehet, radiokemian asiantuntija Heinonen tutkijoineen rakentaa esimiehensä lausuntoihin asiapohjan. Se on julmetun iso vastuu. Tulee mieleen amerikkalaisten elokuvien maailman pelastava lapioleukainen supermies tai Tintti-kirjojen idealistinen professori Tuhatkauno. Heinonen ei vastaa kumpaakaan mielikuvaa. Hän puhuu pehmeällä ja rauhallisella äänellä, huumorin tuike silmissä, ja muistuttaa ennemminkin… niin, itseään – omanarvontuntoista mutta ehdottoman asiallista kansainvälistä huippuvirkamiestä. ”Eihän mun pitäisi siellä kentällä olla niin paljon. Ihanneaika olisi 30–40 päivää vuodessa, ▶ 18/2008 | Suomen Kuvalehti 53 HÄN Maailmanrauhasta ollaan valmiita mak mutta käytännössä se kaksinkertaistuu. Toisaalta siellä se päätyö yhä paljolti on – enkä ole poliitikko tai kirjoituspöytäihminen”, hän tunnustaa. Suomalaisille Heinonen on pysynyt etäisenä. ”Taitaakin olla ensimmäinen haastattelu suomalaislehdelle IAEA:ssa oloni aikana”, hän hämmästyy. ”Ja tuota YK:n lippua on sentään palveltu uskollisesti jo 25 vuotta.” A lkusysäyksen Heinosen tielle Wieniin antoivat saamelaiset sekä radiokemian professori, nykyinen tieteen akateemikko Jorma K. Miettinen. Miettisen kansainvälisten suhteiden ansiosta Helsingin yliopiston radiokemian laitoksella oli 1960-luvun lopulla pitkä yhteishanke Yhdysvaltain kanssa radioaktiivisuuden tutkinnassa Lapissa. Se kiinnosti Teknillisestä korkeakoulusta valmistunutta Heinosta, joka etsi työpaikkaa kehittääkseen radiokemian taitojaan. ”Lapissa oli tuolloin aika voimakas radioaktiivinen laskeuma Neuvostoliiton ydinkokeiden seurauksena. Ihmiset elivät kyläyhteisöissään ja pitkälti luonnosta. Se oli erittäin otollinen kohde seurata ihmiseen ja luontoon kertyvää radioaktiivisuutta ja sen poistumista. Miettinen sai amerikkalaisilta tutkimuksiinsa parhaimmillaan satojatuhansia dollareita vuodessa, se oli pirunmoinen raha siihen aikaan. Vertasin sitä muihin kemian laitoksen projekteihin ja ajattelin, että tässä on mies, joka tietää, mitä tekee.” Heinosesta tuli Miettisen apuri aikana, jolloin ydinasekeskustelu kävi tulikuumana. Ydinsulkusopimus oli laadittu vuonna 1968, ja Suomi solmi ensimmäisenä valtiona sen valvontasopimuksen IAEA:n kanssa kolme vuotta myöhemmin. Kauppa- ja ▶ Kuka? ▶ Olli J. Heinonen ▶ Ikä: 61 vuotta ▶ Syntymäpaikka: Helsinki ▶ Kotipaikka: Wien ▶ Koulutus: väitellyt ▶ Ura: apulaispääjohtaja, IAEA ▶ Perhe: vaimo, kaksi lasta edellisestä avioliitosta ▶ Harrastukset: vaelluspatikointi, retkipyöräily 54 Suomen Kuvalehti | 18/2008 teollisuusministeriön ja yliopiston rahoittamissa tiloissa Mariankatu 11:ssä miehet kehittivät menetelmiä ydinasemateriaalin jäljittämiseksi ja radioaktiivisten jätteiden kiinteyttämiseksi. Työn rinnalla edistyi tutkimus. Heinonen siirtyi vanhemmaksi tutkijaksi VTT:n reaktorilaboratorioon ja jätti laitosta johtaneelle Juhani Kuuselle väitöskirjansa vuonna 1981. Siinä hän tutki uraanin ja plutoniumin määrittämistä ydinpolttoaineesta massaspektrometrialla. ”IAEA:n homma tuli puolivahingossa. Kuusen Jussi lähetti minut tänne konferenssiin syksyllä 1982. Katselin silloin ilmoitustaulua, jossa etsittiin tarkastajaa. En kauheasti miettinyt sitä, mutta hyvältä hommaltahan se vaikutti, ja taustavaatimukset täsmäsivät.” ”Laitoin vapaamuotoisen hakemuksen, joka tuli bumerangina takaisin. Piti kirjoittaa YK:n kaavakkeelle.” Se jo onnistuikin. ”Ideana oli, että viipyisin täällä pari kolme vuotta ja palaisin sitten VTT:lle. Mutta kun Jussi siirtyikin johtamaan Tekesiä, päätin vielä vähän katsella.” K atseltavaa on riittänyt. Heinonen on vuodesta 1983 edennyt urallaan eri tarkastajaryhmien sekä osastojen johtajaksi ja niistä nykyiseen virkaansa. IAEA:sta on vaikea löytää ketään, joka tuntisi talon tavat yhtä hyvin kuin hän, ellei sitten Nobel-palkittu tohtori Mohamed ElBaradei, ”hyvä esimies ja työtoveri”. Tämä nousi ruotsalaisen Hans Blixin jälkeen IAEA:n johtoon vuonna 1997. ”Olemme aika läheinen työpari. Joskus näkyy julkisuudessa, että meillä on erimielisyyksiä, mutta ei se ole totta. Hän on lakimies ja minä tekniikan miehiä, lähestymme samoja asioita eri kannalta. Joskus keskustelut ovat värikkäitäkin; asiat voivat riidellä, mutta eivät miehet.” IAEA:n toimitilat sijaitsevat wieniläisten YK-kaupungiksi kutsumassa lasitornien rykelmässä, jonne metro kuljettaa keskustasta kymmenessä minuutissa. Heinonen on sahannut asemanvälejä niin kauan, että tunnustaa wieniläistyneensä vakavasti. ”Pidän itseäni yhä suomalaisena kansainvälisen järjestön edustajana. Mutta kyllä IAEA on minun eläkevirkani ja Wien eläkeläiskotini.” Wienissä ovat kasvaneet ja käyneet koulunsa myös kaksi jo aikuista tytärtä. Nuo- rempi Lotta työskentelee nytkin täällä, tietokoneﬁrmassa Tonavan vastarannalla, Ulla opiskelee yliopistossa Roomassa. Avioliitto tytärten äidin kanssa ei kestänyt ankaria asetarkastusvuosia. Sen päättäminen oli pitkä ja raskas ratkaisu, Heinonen myöntää. Kaksi vuotta sitten hän meni uudelleen naimisiin. Hänen singaporelainen vaimonsa konsultoi YK:ta täydelliseen ydinkoekieltosopimukseen liittyvissä kysymyksissä. Kun vapaa-aikaa jää, Heinoset patikoivat ja vaeltavat: ”Itävallassa kun ollaan. Ja se onkin ainoa harrastus, jota tässä ammatissa voi pitää yllä vähän missä tahansa.” I AEA:n perinpohjaiset tutkimukset ja raportit ovat johtaneet järjestön jatkuviin kärhämiin Yhdysvaltain nykyhallinnon kanssa. Irakin sodan alla 2002–2003 IAEA osoitti lukuisia presidentti George W. Bushin ja hänen lähipiirinsä tiedusteluasiantuntijoilta tilaamia raportteja Irakin ydinasevalmiudesta virheellisiksi, mutta järjestöä ei haluttu kuulla. Se oli karvas pala niin ElBaradeille kuin hänen lähimmälle työntekijälleenkin. Juuri Irakissa IAEA:n asetarkastajat olivat vastikään saavuttaneet loistavimman menestyksensä. Vuoden 1991 Persianlahden sodan jälkeen Saddam Husseinin oli pakko päästää IAEA tutkimaan salaista ydinaseohjelmaansa. Seitsemän vuotta myöhemmin asetarkastajat olivat varmoja, että he olivat jäljittäneet ja tuhonneet sen tyystin. Heinonen kävi tutkinnan alkuvaiheessa toistakymmentä kertaa Irakissa puolentoista vuoden kuluessa. Urakka oli henkisesti ja fyysisesti todella rankka. Vuodet 1990–1993 olivat IAEA-uran vaikeimpia, hän myöntää. ”Irak oli haluton partneri, joka ei halunnut tunnustaa, ja turvallisuustilanne oli huono. Mutta raa’alla työllä pystyimme todentamaan ydinhankkeen. Se ei ollut tärkeää pelkästään minulle, vaan koko IAEA:lle. Siellä opittiin paljon. Olin silti onnellinen, kun Pohjois-Korean ydinlaitosten tarkastukset alkoivat vuonna 1992 ja siirryin valvomaan niitä.” Kun asetarkastajat palasivat Irakiin 2002, he vahvistivat, ettei Irakilla edelleenkään ollut valmiuksia käynnistää ydinasevalmistusta. Se oli juuri päinvastaista tietoa, mitä Washingtonin sotahaukat halusivat kuulla. Heinonen ei usko, että Yhdysvaltain hallinnon asenneilmastossa viestiä olisi millään voitu saada paremmin perille. samaan yhden kahden taistelulentokoneen hinta.” ◼ Kahvihetket kortilla. Kun kansainväliset ydinvarustelukiistat kärjistyvät, Olli Heinonen ryhmineen lentää pikavauhtia tarkastuspaikalle. IAEA on silti vain niin hyvä kuin sen jäsenvaltiot haluavat, Heinonen muistuttaa. ”Valvontaosastolla työskentelee runsaat 700 ihmistä, ja käytettävissä on runsaat 120 miljoonaa euroa vuosittain, yhden kahden nykyaikaisen taistelulentokoneen hinta. Sen verran maailmanrauhasta ollaan valmiita maksamaan.” H einosen mielestä maailmanpolitiikan toimijat näkevät ydinturvallisuuden ja kestävän kehityksen yhteydet hiukan aiempaa paremmin. ”Ydinaseriisunta on nyt ensi kertaa johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän seuraavan huippukokouksen asialistalla.” Oletteko tässä taustavaikuttaja? ”Joo... Ollaan. Mutta taustalla yritetään pysyäkin. Poissa parrasvaloista.” Kurillinen myhäily nykii poskipäitä. Niin paljon olisi kerrottavaa, niin vähän suustaan voi päästää. Heinosen elämän suuri ristiriita. SK suomenkuvalehti.ﬁ netti N oin 40 valtiolla on riittävästi teknistä tietämystä rakentaa ydinase, ja ydinterrorismi on kasvanut todelliseksi uhaksi. Eikö kilpajuoksu ydinasevalmistajien perässä tunnu toivottomalta? Ei, Heinonen vastaa. IAEA on yhä lähempänä tavoitettaan saada aikaan sopimus, joka sallii jatkossa tarkastajien yllätysvie- railut mihin ja milloin tahansa – urheilun antidoping-valvojien tapaan. ”Al-Qaidan kaltaisten järjestöjen kyky rakentaa ydinase ja uhata sillä maailmaa on rajattu. Vaikka ydinmateriaalia onnistuisi hankkimaan, sitä tarvitaan riittävästi, ja itse ydinaseen valmistus siitä edelleen on hyvin vaikea hanke. Dirty bomb, tavanomainen räjähde, on jonkin verran helpompi rakentaa. Sekään ei ole kovin todennäköistä.” Perinteiseen ydinaseeseen tarvitaan hajoamiskelpoista plutoniumia noin kahdeksan kiloa tai korkeasti rikastettua uraania noin 25 kiloa. IAEA:n verkosto reagoi jo paljon aiemmin, jos näin ”suuria” eriä siirtyy rauhanomaisen käytön ulkopuolelle. ”Plutoniumia on harvemmin väärillä teillä. Uraania liikkuu jonkin verran valvontamme ulkopuolella, mutta sitä pitäisi jalostaa kansainvälisesti tunnetussa laitoksessa ennen kuin sitä voi käyttää ydinaseisiin.” ELÄMÄNI KUVA ”Nostalginen muisto PohjoisKoreasta kesältä 1995. Paikka on Myohan-vuori, ja neuvotteluissa suvantovaihe”. ▶ Iranin kohdalla järjestöllä on ollut myötä- ja vastoinkäymisiä. Yhdysvaltain väitteet, että Iran on jo rikastanut ydinaseeseen soveltuvaa 90-prosenttista uraania, osoittautuivat perättömiksi. IAEA:n asiantuntijat havaitsivat, että uraanijäämät olivat lähtöisin Pakistanista, josta Iran hankki käytettyjä laitteita mustan pörssin kautta. ”Suurin jäljellä oleva ongelma ovat tiedot, jotka väittävät Iranin kehitelleen ydinasetta. Sen tutkiminen on järjestön historian suurimpia haasteita.” ▶ Lue juttu Persian pommista (SK 25–26/2006). 18/2008 | Suomen Kuvalehti 55