Koivisto Taru-Anneli loppuraportti 2014. - Zonta

19.10.2014
Koivisto Taru-Anneli
Laulukontti – projektiin, joka tähtää vanhusten hyvinvoinnin lisäämiseen
musiikkiterapian avulla.
Taru Koivisto
Musiikin maisteri, musiikkiterapeutti
Haluan kiittää lämpimästi saamastani stipendistä vanhustyön projektiin. Stipendin
jakotilaisuus Sibeliustalossa jäi mieleeni upeana, voimauttavana tilaisuutena, joka
antoi uskoa ja luottamusta omaan työhön pimeän talven aikana ja avasi silmäni
näkemään, että Zonta International tekee merkittävää työtä.
Laulukontti-projektissa tärkeinä yhteistyökumppaneinani palvelutalojen,
vanhainkotien ja päiväkotien lisäksi ovat olleet Suomen Valkonauhaliitto,
Vanhusten palvelutaloyhdistys ja Etsiväpiirit-projekti.
Syksyllä 2013 Liesitorin ja Martinpuiston palvelutaloissa toteutettiin Laulukonttiryhmät eli musiikilliset muistelupiirit, joissa laulettiin lauluja seuraavista aihealueista:
1. koululaulut 2. vuodenajoista ja luonnosta kertovat laulut 3. juhlalaulut,
isänmaalliset laulut 4. ikivihreät, tanssilaulut. Ryhmissä myös katseltiin vanhoja
valokuvia ja muisteltiin yhdessä mennyttä aikaa.
Syksyn 2013 aikana toteutettiin myös soittopiirejä, joissa harjoiteltiin piensitran,
rumpujen ja rytmisoittimien soittamista ja tutustuttiin kuvionuoteilla soittamiseen.
Palautteen mukaan kaikista mieluisinta ryhmäläisille oli kuitenkin yhdessäolo,
muisteluhetket ja laulaminen. Soittaminen koettiin vieraaksi, soittimia kyllä kokeiltiin
mutta usein toimintakyky ja fyysiset vaivat estivät pitkäjänteisemmän soittamisen.
Syksyn aikana löysimme Liesitorin palvelutalossa kokoontuvan ”Koukkupolvet”orkesterin kanssa toisemme, ja heidän kauttaan pääsin tutkimaan ikäihmisten
yhteissoittoa ja soittoharrastusta. Koukkupolvet on noin 7-8 vuotta toiminut yhtye,
jossa on yhteensä 13 laulajaa ja soittajaa, joiden keski-ikä on 78 vuotta. Yhtyeessä
ei ole varsinaisesti johtajaa vaan jäsenet vetävät vuorotelleen toimintaa.
Koukkupolvet tekevät paljon vapaaehtoistyötä kiertäen pääkaupunkiseudun
palvelutaloissa ja vanhainkodeissa ja he ovat erittäin suosittuja ja haluttuja vieraita.
Laulukontti-projektin myötä syntyi myös toinen kokoonpano, 3-henkinen jazztrio
”Vanhat parrat”, joka kokoontuu Helapuiston palvelutalossa Helsingissä.
Keväällä 2014 Laulukontti-hankkeen puitteissa osallistuin myös kehittämistyöhön
SMS:n Mirakle-hankkeen, Vallin Etsivä mieli- ja Vpty:n Etsiväpiirit projektien kanssa.
Tämä ”Hyvän olon treenit” – pilotti toteutettiin Espoossa Omenatarhan
palvelutalossa. Tuloksena syntyi mm. HOT-äänitreenit (äänen hyvinvoinnin
kotiharjoitusohjelma) ja Mun ääni, Sun ääni- luento ikäihmisille. Olenkin kiertänyt
vuoden 2014 aikana pitämässä kyseistä luentoa ja ohjaamassa äänitreenejä eri
palvelutaloissa.
Helmikuussa 2014 julkaistiin ”Eläköön liike ja mieli”- kampanjan avaustilaisuudessa
Vantaalla Laulukontti-ryhmien kokoontumisten pohjalta koottu yhteislauluvihko,
joka itsessään on ollut menestys. Ensimmäinen 500 kpl:n painos jaettiin loppuun
muutamassa kuukaudessa ja toinen 500 kpl:n painos ilmestyy syksyllä 2014.
Yhteislauluvihko sisältää 37 selkeästi ja isolla tekstillä painettua laulun sanoitusta.
Mukana on myös monia lastenlauluja, joita on laulettu yhdessä lasten kanssa
järjestetyissä tilaisuuksissa. Varsinaiset projektikuvauksen mukaiset Laulukonttilaulajaiset päiväkotiryhmien/kerhojen kanssa järjestetään loka-marraskuussa 2014
Liesitorin, Martinpuiston ja Omenatarhan palvelutaloissa Vantaalla ja Espoossa.
Kaiken kaikkiaan voisin kuvailla, että Laulukontti-projekti on ollut menestys ja oikea
runsaudensarvi, ja arvioni mukaan myös henkilökohtaisesti parhaiten toteutettu
työprojektini. Etsiväpiirit-projektissa kerätyn palautteen mukaan Laulukonttitoimintaan osallistuneet vanhukset ovat kokeneet laulun ja musiikin virkistävän sekä
lisäävän sosiaalista vuorovaikutusta ja osallistumista. Asukkaat ovat toivoneet
musiikkitoiminnan ja sen suunnitelmallisen kehittämistyön jatkuvan. Toiminta on
koettu monipuoliseksi ja palaute kaiken kaikkiaan on ollut hyvin positiivista ja
tilaisuudet ovat herättäneet monenlaisia muistoja ja keskustelun aiheita.
Laulukontti-hanke kokonaisuudessaan jatkuu vielä vuoteen 2015, jolloin julkaistaan
kokoamani ohjaajan opas. Laulukontti-piirit jatkuvat yhteistyössä Suomen
Valkonauhaliiton kanssa vielä vuoden 2014 ajan ja syksyllä 2014 ja keväällä 2015
toteutetaan vielä useita päiväkotien ja palvelutalojen yhteisiä laulu- ja soittohetkiä.
Keväällä 2014 kiersin esittelemässä Laulukontti-toimintaa myös muualla Suomessa:
Mikkelissä, Kuopiossa, Forssassa, Hämeenlinnassa, Oulun seudulla ja Haapajärvellä.
Laulukontti-toiminnan kaltainen työskentelyote on matalan kynnyksen toimintaa,
johon kenen tahansa on helppo tulla mukaan. Tällaista toimintaa kaivataan
kipeästi lisää ikäihmisten pariin, ja haluan olla osaltani vaikuttamassa siihen, että
toiminnan kehittäminen ja ihmisten osallisuus ja voimavarat arjessa lisääntyisivät.
Koen, että Lisa Andström-stipendi, jonka sain, on tuonut moninkertaisesti takaisin
hyviä asioita ja henkistä rikkautta sekä itselleni että toimintaan osallistuneille.
Toivon, että moni muu nainen saisi vielä lisäkseni kannustusta rahastostanne.
Toivotan rahastolle pitkää ikää, toimikunnan jäsenille hyvää syksyn jatkoa sekä
kiitän iloisin mielin tuestanne ja luottamuksestanne.