esite polkuopinnoista

POLKUOPINNOT
2012 – 2013
Haluatko opiskella joustavasti työn ohessa
ja laajentaa ammattitaitoasi?
Etkö päässyt haluamaasi koulutukseen yhteishaussa?
Tarvitsetko työhösi ajankohtaisia tietoja ja taitoja?
Haluatko tutustua kokonaan uuteen alaan?
Lahden ammattikorkeakoulun avoimessa
ammattikorkeakoulussa se on mahdollista.
Meillä Sinä voit opiskella polkuopiskelijana tietyn ammattialan
opintoja myös ilman ammattikorkeakouluopintoihin
vaadittavaa pohjakoulutusta.
Polkuopinnot
Ammattikorkeakouluopinnot on mahdollista
aloittaa ilman varsinaista ammattikorkeakoulun tutkinto-oikeutta opiskelemalla polkuopintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa. Polkuopinnot ovat avoimen ammattikorkeakoulun
valmiiksi suunniteltuja opintokokonaisuuksia,
jotka muodostuvat erillisistä ammattikorkeakoulututkintoon kuuluvista opintojaksoista.
Polkuopintojen avulla
tutkinto-opiskelijaksi
Ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi
voi hakeutua avoimen ammattikorkeakoulun
opintojen perusteella, jos hakija on suorittanut
vähintään 60 opintopistettä haettavaan koulutusohjelmaan soveltuvia opintoja. Hakijalla ei
tarvitse tällöin olla ammattikorkeakoululaissa
määriteltyä hakukelpoisuutta eikä kahden
vuoden työkokemusta.
(Taulukko 1.) Avoimessa ammattikorkeakoulussa hyväksytysti suoritetut opintojaksot voidaan lukea hyväksi saman koulutusohjelman
tutkintoon soveltuvin osin.
Ammattikorkeakoulussa suoritetuista saman
koulutusalan opinnoista saa aikuiskoulutushaussa pisteitä seuraavasti:
Suoritetut
opintopisteet
Hakupisteet
3
1
6
2
9
3
12
4
15
5
18
6
21
7
24
8
27
10
Taulukko 1.
Haku tapahtuu valtakunnallisen yhteishaun
kautta. Valinta tutkintoon johtavaan koulutukseen tehdään valintakokeen perusteella.
Valintakoe voi olla esimerkiksi haastattelu tai
soveltuvuusarviointi. Hakiessasi tutkintoon
johtavaan aikuiskoulutukseen saat lisäpisteitä
avoimessa AMK:ssa suorittamistasi opinnoista
3
Avoimet ammattikorkeakouluopinnot
>>
>>
>>
>>
>>
antavat hakukelpoisuuden tutkintoopiskelijaksi (väh. 60 op)
valmentavat ammattikorkeakoulun
valintakokeisiin
toteutetaan joustavasti päivällä, illalla,
viikonloppuisin ja/tai verkossa
lyhentävät opiskeluaikaa, koska opinnot
voidaan sisällyttää tutkintoon (soveltuvin
osin)
ovat edullisia (10,00 €/opintopiste tai
300,00 €/lukuvuosi)
Polkuopinnot ovat erinomainen vaihtoehto
Sinulle, joka et tullut valituksi tutkinto-opiskelijaksi vielä ensimmäisellä hakukerralla tai
Sinulle, joka haluat täydentää osaamistasi.
Opintopolulla
>> tutustut haluamaasi alaan
>> voit tehdä tutkintoon kuuluvia opintojak>>
>>
soja, vaikket olisikaan tutkinto-opiskelija
olet mukana tutkinto-opiskelijoiden
kanssa samassa ryhmässä (integroidut
opintojaksot)
saat lisäpisteitä aikuisten tutkintoon
johtavan koulutuksen haussa (Taulukko 1.)
Opintopolut sisältävät pääsääntöisesti ensimmäisen tutkintovuoden opintoja. Tarjoamme
opintopolut liiketalouden, tietotekniikan,
mekatroniikan, materiaalitekniikan, ympäristöteknologian, hoitotyön, sosiaalialan, fysioterapian ja viestinnän koulutusohjelmista.
Tervetuloa ammattikorkeakoulumaailmaan!
Ilmoittautuminen
Polkuopintoihin otetaan opiskelijat ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen
tapahtuu opintojaksokohtaisesti osoitteen
www.lamk.fi/avoinamk kautta. Kunkin opintojakson sisältökuvaussivulle tulee linkkipainike, jonka kautta voit ilmoittautua sähköisesti. Ilmoittautumismahdollisuus poistuu
automaattisesti ilmoittautumisajan päätyttyä.
4
Voit kysyä vapaaksi jääneitä opiskelupaikkoja
järjestävän koulutusalan yhteyshenkilöltä.
Ilmoittautuminen on aina sitova. Ilmoittautumisajan päätyttyä lähetetään osallistujille
sähköpostitse tai postitse kirje, joka on varmistus opintojakson alkamisesta ja sisältää
tarkempia tietoja käytännön järjestelyistä tai
tiedon opintojakson mahdollisesta peruutuksesta. Varmista, että osoitetietosi ovat oikein.
Mikäli et saa mitään yhteydenottoa ilmoittautumisajan päätyttyä, ota yhteyttä opintojakson
järjestävään koulutusalaan.
Alaikäiset opiskelijat voivat ilmoittautua avoimen AMK:n opintojaksoille huoltajan suostumuksella. Huoltajan nimi, sähköpostiosoite ja
puhelinnumero tulee ilmoittaa ilmoittautumislomakkeen lisätietoja kohdassa.
Osallistumismaksu ja laskutus
Opiskelijoilta peritään opintojaksomaksu,
jonka suuruus on 10,00 €/opintopiste eli hinta
riippuu suoritettavan opintojakson laajuudesta:
4 op maksaa 40 €
5 op maksaa 50 € jne.
Vaihtoehtoisesti opiskelija voi valita 300 euron
suuruisen lukuvuosimaksun. Lukuvuoden
aikana voit opiskella lukuvuosimaksulla enintään 60 opintopistettä. Vuosimaksu on voimassa 1.8. – 31.7. kuluvan lukuvuoden aikana.
Vuosimaksu kannattaa valita, mikäli tietää
suorittavansa yli 30 opintopistettä lukuvuoden
aikana. Valinta vuosimaksun ja yksittäisistä
opintojaksoista koostuvien maksujen välillä
tehdään ilmoittautumisvaiheessa.
Muita maksuja ovat mahdolliset opintojakso­
kohtaiset materiaali-, tarvike- ja ekskursio­
maksut. Opintojaksomaksut laskutetaan
opintojakson alkaessa. Laskussa on 14 päivää
maksuaikaa.
Peruutusehdot
Mikäli opiskelija peruuttaa osallistumisensa
aiemmin kuin 14 vuorokautta ennen opinto­
jakson alkua, peruutusmaksua ei veloiteta.
Mikäli ilmoittautuminen peruutetaan myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen opintojakson
alkua, veloitetaan 50 % opintojaksomaksusta.
Mikäli ilmoittautuminen peruutetaan myöhemmin kuin 48 tuntia ennen opintojaksoa tai
ilmoittautumista ei peruuteta ollenkaan eikä
osallistuja saavu opintojaksolle, veloitetaan
koko opintojakson hinta. Estyneen henkilön
5
tilalle voidaan ennen opintojakson alkamista
kuluitta vaihtaa toinen henkilö. Jos koulutuksen osallistuja keskeyttää opintonsa, hänen
tulee maksaa koko opintojakson hinta. Lukuvuosimaksua ei palauteta. Pienlaskutuslisä 5
euroa lisätään laskuun, jonka loppusumma on
alle 10 euroa. Peruutus on aina tehtävä kirjallisesti.
Pidätämme oikeuden opintojakson peruuttamiseen mm. vähäisen osanottajamäärän
vuoksi sekä mahdollisiin aikataulu-, opettajaja paikkamuutoksiin.
Opintojen rekisteröiminen
Avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritetut
opinnot rekisteröidään opiskelijahallintajärjestelmään ja ne voidaan lukea hyväksi myöhemmin mahdollisissa tutkintoon tähtäävissä
saman koulutusohjelman opinnoissa ammattikorkeakoulun määrittelemällä tavalla. Tämän
takia vaadimme ilmoittautumisen yhteydessä
kaikilta opiskelijoilta täydellisen henkilötunnuksen.
Suoraa väylää tutkintoon emme voi luvata
avoimen ammattikorkeakoulun kautta, sillä
kuhunkin ammattikorkeakoulututkintoon
vaadittava soveltuvuus testataan erikseen
6
pääsykokeissa. Laajat opinnot avoimessa
ammattikorkeakoulussa kertovat kuitenkin
motivaatiosta ja halukkuudesta hakeutua
kyseiselle alalle.
Opiskelijalle postitetaan hyväksytysti suoritetusta opintojaksosta opiskelijahallintajärjestelmästä tulostettu opintosuoritusote kunkin
opintojakson päätyttyä. Polkuopinnot voidaan
kerätä lopuksi myös yhdelle todistukselle.
Avoimen AMK:n opiskelijan opas
www.lamk.fi/avoinamk
Yleinen ohjaus, neuvonta
ja esitteiden tilaus
Lahden ammattikorkeakoulu
Avoin ammattikorkeakoulu
Paasikivenkatu 7
15110 Lahti
Sähköposti [email protected]
Puhelin 03 828 2067
Hakeminen tutkinto-opiskelijaksi
Ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi
hakeutuminen tapahtuu valtakunnallisen
yhteishaun kautta. Lisätietoja tutkinto-opiskelijaksi hakeutumisesta saat hakutoimistosta.
Sähköposti: [email protected]
www.lamk.fi/hakeminen
Opintososiaaliset edut ja
työttömänä opiskelu
Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelu on
pääsääntöisesti sivutoimista opiskelua, jolloin
sen perusteella ei voi saada opintotukea tai
opintolainaa. Myöskään opiskelija-alennuksia
ei avoimen AMK:n opiskelijalle myönnetä.
Yleensä avoimen opiskelija kustantaa opiskelunsa itse. Jos opintojen tavoitteena on
ammattitaidon kehittäminen, kannattaa neuvotella työnantajan kanssa kustannuksista
sekä mahdollisuudesta suorittaa opintoja työajalla.
Työttömän opiskelijan oikeus työttömyyspäivärahaan määräytyy pääsääntöisesti sen
mukaan, katsotaanko opiskelu pää- vai sivutoimiseksi. Sivutoiminen opiskelu ei yleensä
ole esteenä työttömyyspäivärahan saamiselle.
Työttömyysturvalaissa määritellään sivutoimiseksi sellainen opiskelu, jonka opetussuunnitelman edellyttämä työmäärä on keskimää-
rin vähemmän kuin 25 tuntia viikossa tai 4,5
opintopistettä (3 opintoviikkoa) kuukaudessa.
Työttömyyspäivärahaa koskevat asiat ratkaistaan aina paikallisessa työ- ja elinkeinotoimistossa ja -toimikunnassa. Opiskelijan kannattaa
etukäteen selvittää avoimen ammattikorkeakoulun opintojen vaikutus työttömyysturvaan
oman paikkakuntansa työvoimaviranomaisten
kanssa.
Vuoden 2010 alusta lukien on voinut tietyin
edellytyksin opiskella päätoimisia omaehtoisia opintoja työttömyysetuutta menettämättä. Jos opiskelun tukemisesta on sovittu
TE-toimistossa, opintojen ajalta maksetaan
työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea.
Lisäksi maksetaan ylläpitokorvausta. Yleisenä
edellytyksenä on, että henkilö on työnhakijana
työ- ja elinkeinotoimistossa (TE-toimistossa)
ja työnhaku on voimassa. Ehtona on myös, että
TE-toimisto on todennut koulutustarpeen sekä
arvioinut opiskelun tukemisen työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaiseksi, eli opintojen
tulee parantaa ammattitaitoa sekä mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Opiskelun alkaessa
henkilön täytyy olla vähintään 25-vuotias.
Opiskelun tukemisesta työttömyysetuudella
tulee sopia työnhakusuunnitelmassa ennen
opintojen aloittamista. Lisätietoja saa oman
paikkakunnan TE-toimistosta.
7
KOULUTUSALOJEN TARJOAMAT OPINTOPOLUT
Opintopolkujen opintojaksot ovat
Lahden ammattikorkeakoulun koulutusohjelmien
opetussuunnitelman mukaisia opintoja.
Opinnot toteutetaan 1.8.2012 – 31.7.2013 välisenä aikana.
8
LIIKETALOUS
Liiketalouden opintopolku, 60 op
Johtaminen, 19 op
Esimiehenä toimiminen, 3 op
Työyhteisön johtaminen, 5 op
Henkilöstö, 4 op
Yrityksen juridinen toimintaympäristö, 3 op
Talouden ohjaus, 4 op
Projektinhallinta,10 op
Projektinhallinta, 5 op
Projektinhallintamenetelmät, 5 op
Markkinointi, 22 op
Asiakassuhteet ja markkinointi, 4 op
Brandin rakentaminen, 10 op
***Huomio***Attention***, 3 op
Asiakassuhteen johtaminen, 5 op
Logistiikka, 9 op
Logistiikka, 4 op
Toimitusketjun hallinta, 5 op
Moduulit suoritetaan kokonaisuuksina.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
9
TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ
Tietotekniikan opintopolku, 65 op
Tietokone työvälineenä, 10 op
Tietokoneen käyttö, 3 op
Järjestelmät ja laitteistot, 4 op
Ympäristö-ICT projekti 1, 3 op
Johdanto järjestelmien kehitykseen, 15 op
Ohjelmoinnin perusteet, 4 op
ICT-matematiikka, 4 op
WWW-tuotanto, 4 op
Ympäristö-ICT projekti 2, 3 op
Yritysjärjestelmät, 10 op
Olio-ohjelmoinnin perusteet, 4 op
Tietokantojen perusteet, 3 op
Ympäristö-ICT projekti 3, 3 op
Green ICT Industrial Systems, 15 op
Embedded Systems, 4 op
Industrial Networks, 5 op
Green ICT Industrial Project, 3 op
ICT English, 3 op
10
WWW-palveluiden tuottaminen, 15 op
WWW-käyttöliittymät, 5 op
WWW-palvelut, 5 op
WWW-projekti, 5 op
Moduulit suoritetaan kokonaisuuksina. Tietokone työvälineenä ja johdanto järjestelmien
kehitykseen -moduulit eivät vaadi edeltäviä
opintoja. Muissa moduuleissa edeltävinä opintoina vaaditaan Johdanto järjestelmien kehitykseen -moduulin suorittaminen. Projektiopintojaksoilla osallistuminen edellyttää niitä
edeltävien opintojaksojen suorittamisen.
Opinnot voi suorittaa joko aikuisryhmien
mukana monimuoto-opiskeluna tai nuorisoryhmien mukana päiväopiskeluna.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
Kone- ja tuotantotekniikan
mekatroniikan suuntautumis­
vaihtoehdon opintopolku, 65 op
Ammatilliset perusopinnot, 15 op
Orientoivat opinnot, 2 op
Tietotekniikka I, 3 op
Algebra, geometria ja trigonometria, 5 op
Fysiikan perusteet ja mekaniikka, 5 op
Mekaaniset järjestelmät 1, 11 op
Mekaniikkasuunnittelu 1, 3 op
Materiaali- ja valmistustekniikka 1, 4 op
Tekninen piirustus, 4 op
Automaatiojärjestelmät 1, 13 op
Automaatiosuunnittelun perusteet, 3 op
Sähkötekniikka ja -turvallisuus, 3 op
Ohjaussuunnittelun perusteet, 4 op
Sähkösuunnittelun perusteet, 3 op
Mekaaniset järjestelmät 3, 2 op
Patentit, muotoilu, 2 op
Tuotantotekniikka 1, 6 op
Laskenta ja ostot, 2 op
Markkinointi, 2 op
Johtaminen ja laatu, 2 op
Koneistuksen ja hitsauksen perusteet, 3 op
Sähkötekniikan ja elektroniikan perusteet, 3 op
Moduulit suoritetaan kokonaisuuksina.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
Mekaaniset järjestelmät 2, 4 op
Liitokset ja koneenosat, 2 op
Hydrauliikka, 2 op
Automaatiojärjestelmät 2, 8 op
Pneumatiikka, 3 op
Mittaustekniikka ja vianhaku, 2 op
Robotiikan perusteet, 3 op
11
Materiaalitekniikan opintopolku, 56 op
Ympäristöteknologian opintopolku, 66 op
Luonnontieteelliset perusopinnot, 18 op
Matematiikan perusteet, 3 op
Geometria ja trigonometria, 3 op
Fysiikan ja kemian perusopinnot, 3 op
Mekaniikka, 3 op
Kemia, 3 op
ICT -valmiudet, 3 op
Luonnontieteelliset perusopinnot 1, 16 op
Kemian ja fysiikan perusteet, 4 op
Matematiikan perusteet, 3 op
Mekaniikka, 3 op
Geometria ja trigonometria, 3 op
Tietotekniikka I, 3 op
Materiaalitekniikan perusteet, 38 op
Tekninen piirustus, 4 op
Materiaaliopin perusteet, 4 op
Puuteollisuuden perusteet, 3 op
Muoviteollisuuden koneet, 3 op
Konstruktiomateriaalit ja
valmistustekniikka, 3 op
Muovimateriaalit, 4 op
Liitostekniikka, 2 op
Tekstiilien materiaalit ja rakenteet, 4 op
Vaatteen muodon perusteet, 3 op
Vaatteen valmistamisen perusteet, 5 op
Vaatetusfysiologia, 3 op
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
Ympäristöteknologia 1, 12 op
Maa- ja vesiekosysteemit, 6 op
Epäorgaaninen ja orgaaninen kemia, 6 op
Ympäristöteknologia 2, 12 op
Ympäristölainsäädäntö ja hallinto, 3 op
Jäte-, energia- ja vesihuolto, 6 op
Yhdyskuntasuunnittelu, 3 op
Yhdyskuntasuunnittelu 1, 10 op
Maisema maankäytön suunnittelussa, 5 op
Rakennettu ympäristö ja yhdyskunnat, 5 op
Ympäristöteknologia 3, 12 op
Ympäristö- ja laatujärjestelmät, 3 op
Elinkaariajattelu ja materiaalitehokkuus, 3 op
Ympäristövaikutusten arviointi, 3 op
Kestävä kehitys kaupunkiekosysteemissä
-projekti, 3 op
Yrittäjyysopinnot, 4 op
12
Moduulit suoritetaan kokonaisuuksina.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
13
SOSIAALI- JA TERVEYSALA
Hoitotyön opintopolku, 48 op
Lääketieteen opinnot 1, 5 op
Anatomia ja fysiologia, 4 op
Mikrobiologia, 1 op, verkko-opinnot
Lääketieteen opinnot 2, 5 op
Kansanterveystiede, 1 op, verkko-opinnot
Sisätaudit ja tautioppi, 2 op
Farmakologia, 2 op, verkko-opinnot
Lääketieteen opinnot 3, 5 op
Psykiatria, 1 op
Pediatria, 1 op
Kirurgia, 1 op
Anestesiologia, 1 op
Naistentaudit, 0,5 op
Geriatria, 0,5 op
14
Family Wellbeing and Health Promotion,
15 op
Constructors of well-being, 5 op, verkko-opinnot
Health Promotion, 5 op
Evidence Based Practise in Nursing, 5 op
Perhehoitotyön perusteet, 4 op
Lääkehoidon perusteet, 3 op
Hoitotyön ja hoitotieteen perusteet, 8 op,
näyttökoe, (lähihoitajille)
Sosiaali- ja terveysalan englanti, 3 op
Moduulit suoritetaan kokonaisuuksina.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
Fysioterapian opintopolku, 50 op
Terveysalan asiantuntijuuden perusteet, 3op
Kuntoutustyön ja fysioterapian perusteet, 3 op
Kuntoutustyön terveystieteelliset perusteet, 7 op
Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia
ja fysiologia, 5 op
Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan arviointi, 3 op
Keskus- ja ääreishermoston anatomia,
fysiologia ja fysioterapian perusteet, 4 op
Toimintakyvyn orientoiva arviointi, 4 op
Manuaalinen terapia 1, 4 op
Lääketieteelliset aineet, 7 op
Toimintakyvyn tukeminen, 3 op
Liikunta terveyden ylläpitäjänä, 5 op
Sosiaali- ja terveysalan englanti, 3 op
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
15
Sosionomin opintopolku, 54 op
Sosiaalipedagoginen asiakastyö 14 op
Sosiaalipedagogiikan ja sosiaalialan
asiakastyön perusteet, 8 op
Projektityö ja projektiosaaminen, 3 op
Ryhmänohjaustaidot, 3 op
Sosiaalipedagogisen työn
toimintaympäristö 10 op
Yksilönä yhteiskunnassa, 3 op
Yhteiskunnan muutos ja sosiaaliturva, 7 op
Kehittyvä kasvatusosaaminen 11 op
Ihmisen kasvun ja kehityksen
tukeminen, 7 op
Perhe ihmisen kasvuympäristönä, 4 op
16
Building Multicultural Competence, 8 op
Human rights, 3 op
Constructors of well-being, 5 op,
verkko-opinnot
Toimiva ja kehittyvä työyhteisö, 4 op
Erityiskasvatus, 4 op
Sosiaali- ja terveysalan englanti, 3 op
Moduulit suoritetaan kokonaisuuksina.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
17
MUOTOILU JA VIESTINTÄ
Viestinnän opintopolku, 58 op
Kuvajournalismin teoria, 3 op
Markkinointiviestinnän perusteet, 3 op
Kuva ja teoria, 3 op
Modernismi ja nykytaide, 3 op
Yleinen taidehistoria, 3 op
Elävän mallin piirustus 1, 3 op
Piirustus ja maalaus, 4 op
Värihahmotus, 4 op
Adobe Photoshop CS5.5 -perusteet, 4 op
Adobe Dreamweaver CS5.5 -perusteet, 4 op
Adobe Illustrator CS5.5 -perusteet, 4 op
Digitaalinen valokuvaus 2, 5 op
Kirjagrafiikka, 4 op
Kuvittaminen, 4 op
3D-animaation perusteet Cinema 4D
-ohjelmalla/Mac, 7 op
Opintopolku täydentyy vielä syksyyn 2012
mennessä, katso viimeisin tieto alla olevasta
linkistä.
Opintojaksokuvaukset ja
ilmoittautuminen opintojaksoille:
www.lamk.fi/avoinamk
18
YHTEYSTIEDOT
Lahden ammattikorkeakoulu,
liiketalouden ala
Koulutussuunnittelija Siru Kilpilampi
Puhelin 044 708 0207
Sähköposti [email protected]
Lahden ammattikorkeakoulu,
tekniikan ala
Lehtori Juhani Turunen
Puhelin 050 339 8183
Sähköposti [email protected]
Lahden ammattikorkeakoulu,
sosiaali- ja terveysala
Koulutussuunnittelija Pirjo Tuusjärvi
Puhelin 044 708 0309
Sähköposti [email protected]
Lahden ammattikorkeakoulu,
Muotoilu- ja taideinstituutti
Projektisihteeri Kati Anttila, puhelin 03 828 2831
Koulutuspäällikkö Helena Hokkanen, puhelin 03 828 2830
Sähköposti [email protected]
19
Yleinen ohjaus,
neuvonta ja esitteiden tilaus:
Lahden ammattikorkeakoulu
Avoin ammattikorkeakoulu
Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti
Sähköposti [email protected]
Puhelin 03 828 2067
GRAAFINEN SUUNNITTELU | Viestintä- ja markkinointipalvelut 2012 PAINO | Päijät-Paino Oy PAPERI | Scandia 2000 White 200 / 130g | Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Avoimen AMK:n opiskelijan opas
www.lamk.fi/avoinamk