10.6.2015 Hyvä hoitotyön koulutusohjelmaan valittu opiskelija

10.6.2015
Hyvä hoitotyön koulutusohjelmaan valittu opiskelija
Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)tutkintoon johtavaan koulutukseen.
Uudet opiskelijat aloittavat opiskelunsa maanantaina 31.8.2015. Tuolloin
ilmoittaudutaan opiskelijaksi klo 11.00 – 12.00 ja tällöin on myös mahdollisuus
ruokailuun. Ilmoittautumisen jälkeen ohjelma jatkuu tuutoropiskelijoiden ja –
opettajien seurassa klo 12.00-15.00.
Ensimmäisestä päivästä lähtien opiskelu on kokopäiväistä. (Tutustu kahden
ensimmäisen viikon alustavaan ohjelmaan.) Hoitotyön koulutusohjelmassa opetus
tutkivan oppimisen pedagogiikan mukaisesti. Opiskeluun kuuluu sekä lähiopiskelua
että itsenäistä opiskelua. Työjärjestykseen merkitään pääsääntöisesti vain
lähiopiskelu, jonka lisäksi pitää varata riittävästi aikaa itsenäiseen opiskeluun.
Opiskelua varten tulee varata aikaa maanantaista perjantaihin klo 8.00–16.00.
Ammattikorkeakoulun aloittava opiskelija tekee tasokokeen opintojen alussa
englannin ja ruotsin kielessä, ellei opiskelija ole ylioppilaskirjoituksissa saanut
kyseisissä kielissä arvosanaa M, E tai L. Kielten tasokoe pidetään 10.9.
Hoitajankadun auditoriossa. Tasokokeissa pitää olla oma päätelaite mukana –
akku täynnä, koska latausjohtoja varten ei ole paikkoja. Kaikki jotka eivät läpäise
tasokoetta, osallistuvat kielten valmentaviin opintoihin. Ylioppilaskirjoituksissa
arvosanan M, E tai L kirjoittaneet menevät suoraan kyseisten kielten varsinaisille
kursseille.
Opiskelussa tarvittavat välineet
Oman laitteen käyttöön opinnoissa kannustetaan, koska LAMKissa opinnot
toteutetaan joustavasti digitaalisuutta hyödyntäen; oppimisprosessissa ja –sisällöissä
hyödynnetään sähköisiä työskentely-ympäristöja ja e-aineistoja. Opintojesi aikana
tulet tarvitsemaan oman päätelaitteen, mutta ammattitason kallis tietokone ei ole
vaatimus. Ennen opintojen alkua ei ole suositeltavaa ostaa uutta laitetta, vaan
voi käyttää olemassa olevaa omaa laitetta. Alakohtaiset laitesuositukset
tarkentuvat alkusyksyn aikana, ja opintojen alkaessa saat ohjeistusta minkälainen
laite on riittävä opiskeluun. Lukuvuoden aikana voit varautua työväline/oppikirjakustannuksiin.
Muuta huomioitavaa
Oman opiskelusi aloitusta voit helpottaa valmistautumalla opiskeluun etukäteen.
Tässä materiaalia, johon kannattaa tutustua ennen opintojen aloittamista.
Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin
kielissä.
Opiskelijan ABC
http://www.lamk.fi/opiskelijalle/opinto-opas/Documents/ABC-opiskelijalle-15.pdf
Opiskelijan työkalut
www.lamk.fi/deski
Tutkintosääntö http://www.lamk.fi/opiskelijalle/opinto-opas/Documents/tutkintosaanto010415.pdf
Opiskelijakunta LAMKOn tervehdys
http://www.lamk.fi/opiskelijalle/opiskelijakuntalamko/Documents/LAMKOesittelykirje.pdf
Muita hyödyllisiä linkkejä
Lahdessa opiskelijoiden vuokra-asuntoja välittää Oppilastalo Oy
http://www.oppilastalo.fi
KELA – Opintotuki
http://www.kela.fi/opiskelijat
Aikuiskoulutustuki
http://www.koulutusrahasto.fi/fi/aikuiskoulutustuki /
Tapaamisiin!
Tuutoropettajat
Maritta Ahtiainen [email protected] puh. 050 5020685
Riitta Airola [email protected] puh. 044 7080 460
Päivi Ivanoff-Lahtela [email protected] puh. 044 708 0459
Kati Lantta [email protected] puh. 0447080372
Sari Nieminen [email protected], puh. 0447080408
Helena Sillanpää [email protected] puh. 0505265929
Maria Tuominen [email protected] puh. 044708032
Lisätietoja Lahden ammattikorkeakoulun hakijapalvelut, [email protected] Puh. 044 708 1385, 044 708 1386 Sosiaali‐ ja terveysalan opintotoimisto, suljettu 6.7. – 9.8.2015 Puh. 044 708 1038, Ulla‐Maija Hakkarainen, ulla‐[email protected] Puh. 050 403 6867 (2.8.2015 alkaen palvelee Outi Kylliäinen) [email protected] Lahden ammattikorkeakoulu
Sosiaali- ja terveysala
10.6.2015
Sairaanhoitajaopiskelijoiden kahden ensimmäisen viikon ohjelma / SYKSY 2015
Maanantai 31.8. 2015
klo 11.00-12.00 Ilmoittautuminen, mahdollisuus ruokailuun
klo 12.00 – 13.00 Tervetuloa opiskelemaan! Lamko (Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunta)
Luokka: Liikuntasali Y 1.24
klo 13.00 – 13.30 Koulutusvastaava/yliopettaja ja tuutoropettajat esittäytyvät Luokka: Y 1.24
klo 13.30 – 14.00 Kahvitauko
klo 14.00 – 15.00 Kahden viikon ohjelman läpikäynti. Tuutoropettajat. Luokka: Audotorio (Y 1.03)
Tiistai 1.9. 2015
klo 8.00 -11 Tiimioppimisen tehtävä ja tiimioppimisen tehtävän aloitus. Tuutoropettajat: Maria
Tuominen ja Päivi Ivanoff-Lahtela Luokka: Auditorio Y 1.03
klo 12.00–15.00 Opintotoimiston, campusemännän, Koo-Kuppila Kanttiinin ja Tietojärjestelmäinfo. Luokka Auditorio Y.1.03
12.00-12.10 Campusemäntä
12.10-12.20 Ravintolapalvelut
12.20-12.30 Opintotoimisto
12.30–13.00 Info tietojärjestelmistä, Harri Kuusela
(kahvitauko klo 13-13.20)
13.00-15.00 Tietojärjestelmistä tietoa (Peppi ym. – info) , Anna-Mari Ahonen
klo 15-16 Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää (vapaavalintainen paikka)
Keskiviikko 2.9. 2015
8.00- 11.00 OPS ja sen eteneminen.
Perehdytys pedagogiikkaan.
Yliopettaja Hannele Tiittanen. Luokka Y 1.03
Yliopettaja Hannele Tiittanen. Luokka Y 1.03
klo 12.00 – 16.00 Lamkon järjestämää ohjelmaa. Kouluun tutustuminen ja ryhmäytyminen.
Luokka: Y 1.24 ja Y 1.03 iltapäivän alkuun
klo 12.00-16.00 Kursseille ilmoittautuminen, Reppu-info, sähköposti/ sähköiset järjestelmät.
Maritta Ahtiainen ja Helena Sillanpää (Riitta Airola) ja tuutoropiskelijat.
Luokat: B 2.02, B 2.04 ja B 2.05
Torstai 3.9. 2015
klo 8.00 – 12.00 Opintososiaaliset asiat ja yhteisten perusopintojen info / Leena Nietosvuori.
Opiskelijapalvelut ja opintotuki-info / Eija/Kristina
Yrittäjyys ja kielten opetuksen info/ /Leena N, Miglena Schröder ja Helena Tulonen
Luokka Y.1.03
klo 13-15 E-Hops, Ahot. Riitta Airola ja Päivi Ivanoff-Lahtela Luokka:
Perjantai 4.9. 2015
Klo 9-10 Tiimioppimisen hanketehtävän ohjaus (tutorit)
Ryhmä A1 Luokka:A1.30, Ryhmä B1 Luokka A 1.03, C1 Luokka:A 1.02, Ryhmä D 1 Luokka: A
2.02, Ryhmä E1 Luokka: A 2.03, Ryhmä F1 Luokka A2.04
Klo 10-11 Tiimioppimisen hanketehtävän ohjaus (tutorit)
Ryhmä A2 Luokka: A 1.30, Ryhmä B2 Luokka A 1.03, Ryhmä C2 Luokka: A 1.02, Ryhmä D2
Luokka: A 2.02, Ryhmä E2 Luokka A 2.03, Ryhmä F2 Luokka A 2.04
klo 12.- 14. Osaamisen tunnustaminen, info. Sari Lappalainen Luokka: Y 1.03 Auditorio
(klo 8 -12 välillä ja klo 14-16 Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää)
Maanantai 7.9.2015
Koko päivä: Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää (paikka koululla tai vapaavalintainen)
Tiistai 8.9. 2015
klo 8-10 Opintojen ohjaus. Päivi Ivanoff-Lahtela. Luokka: Y 2.08 (Hoitajankatu 3)
Klo 10-11 Lamko Info. Luokka: Y 1.03
Klo 12.00 – 16.00 Moduuli-info lähihoitajataustaisille & ohjeistus ahotointiin HYPE moduulissa
Luokka A 2.02 Matleena Takaluoma
Keskiviikko 9.9. 2015
klo 8 – 12 Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää (paikka koululla tai vapaavalintainen)
klo 12 - 16 Lukukauden avajaiset Fellmanniassa
Torstai 10.9. 2015
klo 8-10 Pienryhmätuutorointi. Ryhmä A Luokka:A 1.02, Ryhmä B, Luokka: A 1.30, Ryhmä C
Luokka: A 1.03, Ryhmä D Luokka:A 2.02 Ryhmä E Luokka: A 2.03, Ryhmä F Luokka A 2.04
klo 10.-11 SPR ryhmätoiminnan esittelyä Y 2.08
klo 8.00 – 14.00 Ruotsin ja englannin kielen tasokokeet . (Hoitajankatu, Auditorio, Birgitta hoitaa
tilavarauksen ):
klo 8.00 – 10.00 SPAI –opiskelijat
klo 10 – 12.00 Fysioterapian opiskelijat
klo 12.00 – 14.00 Hoitotyön opiskelijat
Klo 14.00 – 16.00 Moduuli-info, ei lähihoitajataustaiset Y 2.08. Matleena Takaluoma
Perjantai 11.9. 2015
klo 8 – 11.00 Tiimioppimisen tehtävän purku:)
Ryhmät A1, A2, B 1, B2. Luokka: A 2.02 Maritta Ahtiainen ja Kati Lantta
Ryhmät C1, C2, D1, D2. Luokka: A 2.04 Päivi Ivanoff-Lahtela ja Riitta Airola
Ryhmät F1,F2, E1, E2.
Luokka A 2.03 Helena Sillanpää, Maria Tuominen
12.00 – 14.00 Näyttöön perustuvan toiminnan osaaminen – opintojakson johdantoluento, ei
lähihoitajataustaisille. Y 2.08 Matleena Takaluoma
12.00 – 16.00 Kliinisen osaamisen näyttöön valmistautuminen ja simulaatioon tutustuminen.
Aloitus luokassa A 2.02 Jukka Karjalainen
Itsenäistä taitojen harjoittelua 14.00 – 16.00 taitopajaluokissa A 1.30, A 1.28A, A 1.28 B .
Välineiden löytämisessä apuna Tommi Heino
Keskiviikko 16.9. koko päivä
klo 9-13 Survival-kätköily monialaisissa opiskelijaryhmissä (päivä sisältää hyvinvointi-infoa myös,
sitten fuksiaiset
Syksyn muut sovitut tunnit
Keskiviikko 7.10.klo 16.00 -18.00 Lukitestaus halukkaille, vapaaehtoinen, erityisopettaja Juha
Tiitta. Luokka: A 2.02, Opiskelijat ilmoittautuvat Juha Tiitalle sähköpostitse etukäteen:
[email protected]
Opiskelijatuutortunnit:
Keskiviikko 30.9. 2015 klo 12-14 Opiskelijatuutortunti Luokka Y 2.08
Keskiviikko 4.11.2015 klo 12-14 Opiskelijatuutortunti Y 1.03
Työelämätietous: Sairaanhoitajaliitto ja Tehy ilmoitetaan myöhemmin, tulee lukujärjestykseen
Pienryhmä- /ryhmätuutortunnit sovitaan myöhemmin, tulevat lukujärjestykseen
Onneksi olkoon! Me sosterkan tutorit toivotamme sinut tervetulleeksi opiskelemaan Lahden Ammattikorkeakouluun! Meidän opiskelijatutoreiden tehtävä on olla apunasi varsinkin opiskelujesi alkutaipaleella. Olemme heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen kertomassa mikä on mikäkin luokka, ryhmäyttämässä ryhmäänne, järjestämässä tapahtumia, esittelemässä kaupunkia ja opettamassa käyttämään koulun tietojärjestelmiä. Helpoiten meidät tutorit tunnistat mustista tutorpaidoista. Meille voit tulla aina juttelemaan, vaikka näkisit meidät kaupungilla, koulussa, ilman tutorpaitaa tai tutorpaita päällä! Perinteitä kunnioittaen järjestämme perinteisen fuksipiknikin perjantaina 4.9. Ohjelmassa on tuolloin pieniä rasteja pienissä ryhmissä, ja tutustumista erityisesti opiskelijalle tärkeisiin paikkoihin Lahdessa. Kierroksen jälkeen tutustumme toisiimme rennolla fiiliksellä. Merkkaa päivä jo kalenteriin valmiiksi. Opiskelujen aloituksen kohokohta on Lahden opiskelijoiden yksi suurimmista vuosittaisista tapahtumista, LAMKOn fuksiaiset jotka järjestetään keskiviikkona 16.9. Tuolloin kaikki LAMKOn uudet opiskelijat ottavat toisistaan mittaa vaativien tehtävien avulla. Sosterkkalaiset ovat voittaneet fuksiaiset jo neljänä vuotena peräkkäin, joten haaste on heitetty! Olemme avanneet kaikille uusille LAMKin sosiaali‐ ja terveysalan opiskelijoille Facebook‐ryhmän jossa annamme tiedotusta ja jaamme tapahtumia. Siellä voi myös esittää kysymyksiä toisille aloittaville opiskeijoille tai tutoreille. Ryhmästä löytyy myös tutoreiden yhteystietoja. Ryhmän löydät nimellä ” Sosterkan fuksit syksy 2015 ”. Muista liittyä ryhmään samantien! Muista myös tilata opiskelijakortti jo ennen opiskelujen alkua. Opiskelijakortin voi tällöin noutaa heti LAMKOn toimistolta kun opinnot alkavat. Voit tilata kortin heti, et tarvitse siihen opiskelijanumeroasi. Lisätietoja opiskelijakortista ja muustakin löydät LAMKOn sivuilta osoitteesta www.lamko.fi Aurinkoista kesää ja syksyllä nähdään! Terveisin, Sosterkan tutorit