39 arkiruokareseptiä

1
Kirjan taustoja
Tämä PDF-kirja on kokoelma www.jokakokki.com
blogissa julkaistuja ruokareseptejä. Blogin
johtoajatuksena on ollut kerätä arkiruokareseptejä
itseni ja muiden jokapäiväistä kokkailua
helpottamaan. Tämän kokoelman laitoin kasaan
näin kesän kynnyksellä vaikkapa lomakauden
ruokalistojen suunnittelua helpottamaan.
Kaikki ruokaohjeet on vaihtelevalla menestyksellä
kokeiltu oululaisen lapsiperheen ruokapöydässä.
Perheeseen kuuluvat vanhemmat sekä 5-ja 6vuotiaat tyttäret. Arkikokkauksesta vastaa
etupäässä perheen isä, jonka kokoamia nämä
reseptitkin ovat.
"Mitä tänään ruoaksi?" - eli tarkoituksena on ollut
tarjota inspiraatiota siihen itselle hyvin tuttuun
tilanteeseen kun seisoo kaupassa ruokahyllyn
edessä, mutta mieleen ei tule muita kuin ne kolme
samaa ruokaa mitä tuli laitettua myös viime
viikolla..
Olen blogin kautta myös pyrkinyt tuomaan uutta
ryhtiä oman viikottaisen ruokalistan suunnitteluun
ja sitä kautta mahdollisesti apuja myös muille arjen
paineissa kokkaaville.
Ruoanlaittajana olen varsin suoraviivainen, mutta
pyrin kuitenkin tekemään terveellistä ja
monipuolista ruokaa - hyödyntäen myös kauden
raaka-aineita mahdollisuuksien mukaan. En ole
todellakaan mikään ammattikokki eli reseptit
saattavat olla vähän "sinne päin" eli kannattaa
rohkeasti käyttää omaa makua maustamisen ym.
suhteen.
Toivottavasti näistä resepteistä on muillekin apua
arjen aherruksen keskellä!
[email protected]
Omassa taloudessamme olen aina aika ajoin
yrittänyt alkaa suunnittelemaan viikon ruokalistat
etukäteen ja tekemään isommat ostokset pari
kertaa viikossa - valitettavasti tämä kuitenkin
tuppaa alkuinnostuksen jälkeen aina hiipumaan
arjen paineissa. Tämän seurauksena tuleekin sitten
käytyä kaupassa joka päivä ja kuukausittainen
ruokalasku on sen mukainen.
2
Kirjan taustoja ................................................................................................................................................... 2
1. Kanaruokia..................................................................................................................................................... 5
Kermainen kanaperunavuoka......................................................................................................................... 6
Kana-avokadokeitto ....................................................................................................................................... 7
Kana-kanttarelli-risotto .................................................................................................................................. 8
Feta-kana-pastavuoka .................................................................................................................................... 9
Pesto-kanakiusaus mozzarellaraasteella....................................................................................................... 10
Aurajuusto-ananas-broilerikastike................................................................................................................ 11
Huippu Feta-kana-perunavuoka ................................................................................................................... 12
2. Jauheliha- ja laatikkoruokia .......................................................................................................................... 13
Aurajuusto-punajuuripaistos jauhelihalla ..................................................................................................... 14
Makaronilaatikko ......................................................................................................................................... 15
Huippuhyvä Jauhelihaperunavuoka.............................................................................................................. 16
Aurajuusto-Punajuuri-Bataatti Laatikko........................................................................................................ 19
Feta-jauheliha lasagne ................................................................................................................................. 17
Chili Con Carne............................................................................................................................................. 18
3. Juhlavampia ruokia ...................................................................................................................................... 19
Herkullista Ylikypsää Possua! ....................................................................................................................... 21
Hirvenpaisti uunissa juurespedillä ................................................................................................................ 22
Perinteinen Karjalanpaisti ............................................................................................................................ 23
Kasvis-Cannelonit Pestolla............................................................................................................................ 24
Täytetyt paprikat - papu-pekoni-jauheliha-täytteellä.................................................................................... 25
Pestolohi uunissa riisi-ohrasekoituksella ...................................................................................................... 26
Pekoni-parmesaani-basilika lihapullat .......................................................................................................... 27
Silakkapihvit feta-sitruuna täytteellä ............................................................................................................ 28
4. Keittoja ........................................................................................................................................................ 29
Papukeitto pekonilla ja paprikalla................................................................................................................. 30
Bataatti-porkkanakeitto eli Keijukaisten keitto ............................................................................................. 31
Vuohenjuusto-tomaattikeitto....................................................................................................................... 32
Savujuustokeitto pekonilla ........................................................................................................................... 33
Porkkana-kookoskeitto ................................................................................................................................ 34
Kikherne-purjokeitto .................................................................................................................................... 35
3
Porkkana-kukkakaali sosekeitto ................................................................................................................... 36
Kesäkurpitsa-koskenlaskijakeitto pakasteherneistä ...................................................................................... 37
Katkarapu-kukkakaalikeitto .......................................................................................................................... 38
Aurajuusto-punajuurikeitto .......................................................................................................................... 39
5. Pastat & risotot ............................................................................................................................................ 40
Se paras Avokadopasta - tällä pisteet kotiin! ................................................................................................ 41
Pinaatti-Parmesaani Risotto ......................................................................................................................... 42
Pasta Pinaatti-Pekoni-Pecorino .................................................................................................................... 44
Pasta-Carbonara .......................................................................................................................................... 45
Pesto-pasta .................................................................................................................................................. 46
Sitruunainen Lohi-Ricotta -pasta .................................................................................................................. 47
Punajuuri-Pestopasta ................................................................................................................................... 42
Ricotta-Pestopasta ....................................................................................................................................... 48
4
1. Kanaruokia







Kermainen kanaperunavuoka
Kana-avokadokeitto
Kana-kanttarelli-risotto
Feta-kana-pastavuoka
Pesto-kanakiusaus mozzarellaraasteella
Aurajuusto-ananas-broilerikastike
Huippu Feta-kana-perunavuoka
5
Kermainen kanaperunavuoka
Uutta käyttöä kanasuikaleille ja potuille
Tämä on niitä ruokia jonka jälkeen nuollaan
lautaset :-)
Ainekset:







Kanasuikaleita 400 g
Perunoita 8-10 kpl
(lisäksi voi laittaa bataattia tai enemmän
perunoita jos haluat reilumman annoksen!)
1 sipuli
2 dl ruokakermaa 2 dl vettä
kana/kasvisliemikuutio
Mausteita maun mukaan (suola-pippuri
jne)
Ohje:
Uuni päälle 200 asteeseen
Paista kanasuikaleet ja sipulisilppu.
Murenna pannulle liemikuutio, lisää 2dl vettä ja
ruokakerma Kuori ja suikaloi perunat
Lado kaikki ainekset astiaan ja laita uuniin
Paista uunissa 60 min - kääntele puolessa välissä
paistinlastalla ainekset ympäri.
Lite bättre:
Lisää mukaan vielä omenaa ja hunajaa
6
Kana-avokadokeitto
Kermainen kanakeitto avokadolla ja sitruunalla
Ainekset:





Itsellä jäi sitruunamehun määrä alussa hieman
vajaaksi joten lisäsin lopuksi maistamisen jälkeen
vielä vähän lisää.
Kanasuikaleita 300-400g (maustamattomia)
1 avokado
Sitruunamehua / 1 sitruuna 2 dl
kuohukermaa
1 sipuli
1 kana- tai kasvisliemikuutio 1 litra vettä
(Suolaa, pippuria + muita mausteita maun
mukaan, intialaista tms.)

Ohje:
Kypsennä kanasuikaleet ja sipuli pannulla
Keitä 1 litra kana/kasvislientä. Lisää yhden
sitruunan mehu tai pari reilua tujausta sitruunamehupullosta.
Lisää liemeen kanat ja anna porista pienellä
lämmöllä kannen alla n. 15 min
Kaada tällä välin kerma kulhoon, lusikoi avokado
joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella
Kaada avokadoseos keiton joukkoon, sekoita ja
anna muhia vielä hetki. Lopuksi soseuta vielä koko
keitto sauvasekoittimella
Lite bättre:
Kanan voisi paistaa valkosipulin kanssa ja
maustamalla tästä saa tarvittaessa tulisemmankin
ver-sion.
7
Kana-kanttarelli-risotto
Yksinkertainen risotto kanasuikaleista ja riisiohrasta
Ainekset:






Risottoriisiä, Riisi-ohrasekoitusta tms.
Kanasuikaleita
1 Sipuli
Ruokakermaa
Kasvisliemikuutio
Tuorejuustoa (kanttarelli)
Ohje:
Laita riisit hautumaan paketin ohjeen mukaan
(kuullota hetki öljyssä, lisää vesi, lisää liemikuutio,
anna hautua kunnes vesi imeytyy eli n. 20min)
Ruskista sipulikuutiot ja kanasuikaleet
paistinpannulla
Sekoita kypsä riisi kypsiin kanasuikaleisiin, lisää
ruokakerma ja tuorejuusto ja anna muhia hetki
Lite bättre?


Lisää tuoreita kanttarelleja
Korvaa ruokakerma kuohukermalla
8
Feta-kana-pastavuoka
Pas ta el Gordo!
Tässä toimiva ruoka lasagnetyyppisellä reseptillä,
mutta lasagnelevyjen sijaan käytetään esikeitetty
irtopastaa (fusilleja, rakettispagettia tms).
Sekoittele kastikkeet ja pastat laakeaan vuokaan,
ripottele päälle fetaraastetta ja paista 220
asteisessa uunissa n. 30 min.
Ainekset:
Kanakastike:
 Kanasuikaleita
 1 sipuli, 2 valkosipulinkynttä 1 prk
tomaattimurskaa
 1/2 kanaliemikuutio, currya jne. 2 dl vettä
 + Pastaa (300-400 g täysjyväfusilleja,
rakettispagettia tms.)
Valkokastike:




1 pkt fetajuustoa raastettuna
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
Ohje:
Laita pasta kiehumaan pastapussin ohjeen mukaan
Tee kanakastike. Paista kanasuikaleet, sipulisilppu
ja valkosipulit pannulla. Lisää kypsän kanan
joukkoon tomaattimurska, murennettu
kanaliemikuutio ja 2 dl vettä. Jätä levylle
hautumaan.
Tee valkokastike. Sulata voi mikrossa ja kaada
voisula kattilaan. Laita levy päälle ja sekoittele
vehnäjauhot hiljalleen joukkoon tasaiseksi
seokseksi. Jatka sekoittamalla maito ja
fetajuustoraaste kattilaan (säästä pieni osa
raasteesta ruoan päälle). Mausta ripauksella
mustapippuria.
9
Pesto-kanakiusaus mozzarellaraasteella
Helppo kanakiusaus pes tosta, kanasuikaleis ta ja mozzar ellaraas tees ta
Ainekset:





1 paketti kanasuikaleita
1/2 purkkia Pirkka Pestoa (tms.)
2 pussia peruna-sipulisekoitusta (1kg)
1 prk ruokakermaa
Juustoraastetta (esim. mozzarellaraaste
Ohje:
Kaada jäiset peruna-sipulisuikaleet vuokaan
Ruskista kana pannulla. Kaada kypsien suikaleiden
päälle ruokakerma ja 1/2 purkkia pestoa ja
sekoittele.
Kaada kana peruna-sipulisuikaleiden päälle ja
sekoittele.
Sekoita osa juustoraasteesta ruoan sekaan ja
ripottele osa vuoan päälle. Paista 200 C:ssa n. 1
tunti.
Lite bättre:
10
Aurajuusto-ananas-broilerikastike
Makoisa kastike kanasuikaleis ta
Ainekset:





Kanasuikaleita 300-500 g
1/2 pkt Aurajuustoa
1 pieni purkki ananasmurskaa 1 sipuli
1/2 paprika
1 prk ruokakermaa
Ohje:
Paista kanasuikaleet ja sipuli pannulla. Mausta
suolalla, pippurilla jne. Pilko joukkoon paprika.
Kaada myös ananasmurska liemineen pannulle.
Lisää ruokakerma ja aurajuusto. Anna hautua
kannen alla.
Tarjoa pastan tai riisin kanssa
11
Huippu Feta-kana-perunavuoka
Veikeä ruokaohje kanasuikaleis ta ja fetasta
Ainekset:




Kanasuikaleita
1 paketti fetaa
2 pussia peruna-sipulisekoitusta 1 prk
tomaattimurskaa
1 prk ruokakermaa
Ohje:
Ruskista ja mausta kanasuikaleet
Kaada peruna-sipulisekoitus uunivuokaan ja sekoita
joukkoon kana ja ruokakerma.
Levitä vuoan päälle tomaattimurska ja sen päälle
fetasiivut. Paista uunissa 200 astetta n. tunnin
verran.
12
2. Jauheliha- ja laatikkoruokia






Aurajuusto-punajuuripaistos jauhelihalla
Makaronilaatikko
Huippuhyvä Jauhelihaperunavuoka
Feta-jauheliha lasagne
Chili Con Carne
Aurajuusto-Punajuuri-Bataatti Laatikko
13
Aurajuusto-punajuuripaistos jauhelihalla
Helppo uuniherkku
Tämä toimii aivan yhtä hyvin myös kasvisversiona
kun jättääpi vaan jauhelihan pois!
Ainekset:




1 kg punajuuria
1 paketti aurajuustoa 1 paketti jauhelihaa
2 dl kuohukermaa tms.
1 sipuli/punasipuli
Ohje:
Paista ja mausta jauheliha ja pieneksi pilkottu sipuli
pannulla
Kuori ja siivuta punajuuret. Lado ainekset vuokaan murenna perään aurajuusto ja sekoita kerma
joukkoon.
Paista uunissa 200 astetta vähintään tunti.
14
Makaronilaatikko
Ihan Tavallinen Makaronilaatikko
Tässä vaihteen vuoksi arkiruokien todellinen
kuningas eli perinteinen makaroonilaatikko!
Ainekset:






Jauhelihaa (400-700g nautasika tms)
Pussi makaroonia tai muuta pastaa (500g)
8 dl maitoa
2 kananmunaa
1 sipuli, valkosipulinkynsi + suolaa, pippuria
+ kasvisliemikuutio
Juustoraastetta
Ohje:
Keitä pasta
Ruskista jauheliha, pilko joukkoon sipuli,
valkosipulinkynsi. Murenna joukkoon
kasvisliemikuutio ja mausta maun mukaan.
Sekoita maidon joukkoon kananmunat
Kaada kaikki ainekset laakeaan vuokaan, ripottele
päälle juustoraastetta ja paista uunissa 200C n. 4560 minuuttia
Lite bättre:
Pekoni sopii mainiosti jauhelihan kaveriksi
Maidottoman version saa käyttämällä maidon
sijasta kasvislientä
15
Huippuhyva Jauhelihaperunavuoka
Mau kas mus aka pors aan jauhelihasta
Pitihän tuota ostaa kun Oulun Makkarakaupan setä
myi vasta jauhettua possun jauhelihaa 3,99¬/kg.
Sopivaa reseptiä miettiessä osui eteen tämä
erimenu.fi:n hauska musakaohje jossa salaisena
ainesosana on puoli litraa lättytaikinaa :)
Ainekset:






1/2 kg porsaan jauhelihaa (mitä enemmän
sen parempi)
1 kg perunoita (näitäkin saa olla reilusti)
1 sipuli + 1 valkosipulin kynsi
400g tomaattimurskaa 1 rkl
tomaattipyrettä
1/2 litraa lettutaikinaa (puolikas valmiista
jauhepussista)
Suolaa, pippuria, kanelia yms mausteita
Ohje:
Pilko sipuli ja laita valkosipulin kanssa pannulle
paistumaan öljytilkassa. Lisää myös jauheliha. Tee
1/2 litraa lettutaikinaa (esim. puolikas Sunnuntai
lettujauhepussi - lisää vain vesi).
Lisää ruskistetun jauhelihan joukkoon
tomaattimurska, tomaattipyre ja mausteita maun
mukaan. Mausteita voi laittaa reilusti koska
perunoitakin on sen verran paljon. Kytke levyltä
lämmöt pois ja jätä kannen alle muhimaan.
Pilko perunat . Lado potut ja jauhelihaseos
vuokaan. Kaada päälle lettutaikina.
Paista 175 asteen uunissa reilu tunti.
16
Feta-jauheliha lasagne
Ainekset:







Jauheliha 400 g
Fetajuusto n. 200 g Lasagnelevyjä
Tomaattimurska Pari porkkanaa 1 sipuli
Mausteita: Suola, pippuri jne
8 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
50 g voita

Kaada vuoan pohjalle jauhelihakastiketta ja päälle
juustokastiketta + peittele lasagne levyillä. Tee
toinen kerros samalla tavalla. Jätä kolmannen
kerroksen päälle juustokastiketta sen verran
reilusti, että saat pinnan leviteltyä paistinlastalla
peittoon ettei se kuivu uunissa.
Ripottele päälle loput fetajuustoraasteet ja paista
30-40min 200 C:ssa.
Lite bättre:
Paista valkosipuli jauhelihan joukkoon
Ohje:
Tee ensin jauhelihakastike. Pilko sipuli ja paista
jauhelihan kanssa, mausta oman maun mukaan.
Raasta joukkoon porkkanat ja lisää tomaattimurska.
Jätä hautumaan miedolla lämmöllä kannen alle.
Juustokastikkeen joukkoon voi raastaa lisäksi
parmesaania / gran padanoa tms.
Raasta fetajuusto juustoraastimella. Ja laita uuni
päälle 200 C
Tee juustokastike. Sulata ensin voi (itse suosin
muumimukia ja mikroa, hellalla sulattaessa tuppaa
vehnäjauhot helpommin paakkuuntua..) - ja kaada
voisula pieneen kattilaan. Lisää sitten ripotellen
vehnäjauhot ja sekoittele lastalla kärsivällisesti
tasaiseksi soosiksi. Laita lämmöt päälle ja lisää
sitten vähän maitoa, sekoittele tasaiseksi ja lisää
loput maidot.
Sekoita kastiketta koko ajan pohjia myöten
muutama minuutti. Kun seos on sakeutunut niin
sekoita joukkoon 2/3 fetajuustoraasteesta ja anna
sulaa hetki.
Voitele laakea paistovuoka voilla.
17
Chili Con Carne
Lempeä Chili Con Carne
Ainekset:


400 g jauhelihaa
Paketti punaisia kidney –papuja

1-2 purkkia tomaattimurskaa


1 prk tomaattipyrettä (1/2 dl)
1 porkkana, 2 punasipulia, 1 paprika,
valkosipulin kynsi
Jotain chilistä -> chilimauste, tuore chili,
cayenne pippuri (itse laitoin muutaman
lusikallisen kaapista löytynyttä chili-salsaa)
Lisäksi: Riisiä.


Ohje:
Pilko sipuli ja kuullota kattilassa tilkassa oliiviöljyä.
Lisää pilkottu paprika ja porkkanaraaste. Lisää
jauheliha ja ruskista. Mausta maun mukaan (suola,
chiliä, kanelia, paprikaa..)
Lisää tomaattipyre, tomaattimurska ja (huuhdotut)
pavut.
Laita riisi kiehumaan ohjeen mukaan.
Anna chilin porista minimilämmöllä kannen alla niin
pitkään kuin maltat.
Lite bättre:
Tarjoa creme fraichen tai guacamolen kanssa
Jossain reseptissä oli mukana tujaus sitruunamehua
ja sokeria/hunajaa pehmentämään tulisuutta.
Lapsille kokatessa piti itse vähän varoa chilin
kanssa, mutta mitä tulisempaa niin sen parempaa :)
18
Aurajuusto-Punajuuri-Bataatti Laatikko
Vaikka joulu kinkun kaveriksi tai muuten vaan
Ainekset:






1 pkt Aurajuustoa
2-3 punajuurta
1 bataatti
1 punasipuli
1 prk kuohu/vispikermaa
(Korppujauhoja pinnalle)
Ohje:
Kuori ja pilko punajuuret ja laita kattilaan
kiehumaan
Lisää 15min kuluttua pilkottu bataatti ja sipuli.
Anna kiehua kypsäksi ja kaada sitten vesi pois.
Lisää kerma ja murennettu aurajuusto juuresten
joukkoon ja soseuta tehosekoittimella. Mausta
maltillisesti suolalla ja mustapippurilla.
Kaada seos uunivuokaan ja paista uunissa 200 C 5060 minuuttia.
19
3. Juhlavampia ruokia
Viikonlopuksi tai muuten vaan








Herkullista Ylikypsää Possua!
Hirvenpaisti uunissa juurespedillä
Perinteinen Karjalanpaisti
Kasvis-Cannelonit Pestolla
Täytetyt paprikat - papu-pekoni-jauheliha-täytteellä
Pestolohi uunissa riisi-ohrasekoituksella
Pekoni-parmesaani-basilika lihapullat
Silakkapihvit feta-sitruuna täytteellä
20
Herkullista Ylikypsaa Possua!
Revittyä Possua Uunissa - ylikyps ää kassleria
Tämä 10 tuntia uunissa matalalla lämmöllä
viihtynyt herkku ei ole varsinainen pikaruoka vaikka tarvittavat työvaiheet ovatkin todella
nopeita ja helppoja. Käytännössä annetaan lihan
maustua yön yli jääkaapissa ja sitten seuraavana
päivänä annetaan paistua matalalla lämmöllä
todella murean ylikypsäksi. Lihana tässä oli 1.3 kg
palanen porsaan niskaa eli kassleria
maustamattomana. Oulussa tuota saa ainakin
Makkarakaupasta tai Stockmannilta - ja varmaan
muistakin hyvin varustetuista li-hatiskeista.
Ainekset:


Revi liha haarukalla mureaksi silpuksi ja nauti
salaatin, burgerin tms. kanssa
Lite bättre:
Tuo 1.3 kg pala sai itsellä olla uunissa 110 lämmöt
päällä 10 tuntia - ja sen jälkeen vielä 2 tuntia
jälkilämmöllä. Tuon kokoisen palan pystyi huoletta
jättämään uuniin yön yli valmistumaan.
Vaihtoehtoisia tapoja maustamiseen ovat kuivan
pintamaustamisen lisäksi myös perinteinen marinointi tai suolavedessä liotus.
Maustamatonta porsaan kassleria (tai
lapaa) riittävästi
Pintamausteet: Karkea suola,
ruokokidesokeri/fariinisokeri, cayenne
pippuri, chili, paprikajauhe, mustapippuri
jne.
Ohje:
Sekoita mausteet keskenään ja hiero possun
pintaan. Mausteita saapi laittaa reilusti. Laita yön
yli jääkaappiin maustumaan.
Ota liha 1-2 tuntia ennen paistamista lämpimään.
Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja
paista uunissa matallalla lämmöllä 110 asteeessa
kunnes sisälämpötila on 93 astetta. Lihan voi
paistaa ilman kantta sillä kassler on sen verran
rasvaista ettei se pääse noin matalalla lämmöllä
kuivumaan.
Laita uunista lämmöt pois ja anna vetäytyä uunissa
vielä pari tuntia.
21
Hirvenpaisti uunissa juurespedilla
Hirvipaistia bataatti-porkkana-sipuli pedillä
Anoppi lahjoitti hirvipaistin - tässäpä
konstailematon perusohje millä sai homman
kunnialla hoidettua
Ainekset:




Hirvenpaisti (myös naudan
sisä/paahtopaisti ok)
Bataattia, porkkanaa, lanttua, pari
punasipulia
Suolaa, mustapippuria, sinappia, hunajaa..
Puolukoita
kärsimättömänä nostan ensin lämmöt 10
minuutiksi 220:een niin saa hom-man hyvin alkuun
Lite bättre:
Tarjoiluun sopii kasa puolukoita vaikka suoraan
pakkasesta jäisenä
Timjamia voi hieroa paistin pintaan ennen uuniin
laittoa.
Yhdessä hirviohjeessa käärittiin paistin ympärille
pekonia - toiminee :)
Ohje:
Ota paisti jääkaapista huoneenlämpöön pari tuntia
ennen ruoanlaittoa.
Poista paistista kalvot ja sido puuvillalangalla
paketiksi (hirvi..)
Lohko juurekset ja paista tovi voissa pannulla.
Kaada pataan ja lisää sen verran vettä että juuri ja
juuri peittyvät. Lisää suolaa/hunajaa/sinappia ja
sekoittele.
Ruskista paisti kevyesti joka puolelta runsaassa
voissa pannulla. Hiero pintaan reilusti suolaa
(gourmet sormisuola on hyvä jos sattuu löytymään)
ja pippuria. Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan.
Laita paisti uuniin - paistolämpötila 150-160 astetta
- paista kunnes lämpötila on n. 60 astetta ri-ippuen
haluamastasi kypsyysasteesta. (Hans Välimäki sanoi
hirvelle 54 astetta ja muut löytämäni ohjeet 60-75
astetta). Itsellä nousi lämmöt 65:een ja tuokaan ei
vielä ollut ’liian’ kypsää. Itse joskus myös joskus
22
Perinteinen Karjalanpaisti
Helppoa ja herkullis ta
Karjalanpaistin tekeminen on todella yksinkertaista
sillä käytännössä ainoa mitä tarvitsee tehdä on laittaa ainekset pataan ja sen jälkeen antaa uunin
hoitaa loput.
Herkullisen maun salaisuus on lihojen alkukypsytys
sekä riittävän pitkä haudutusaika - tämän voikin
jättää huoletta 3-4 tunniksi itsekseen uuniin
tekeytymään.
Ainekset:






Karjalanpaistilihoja 800 g (joko valmiina tai
sitten lihatiskistä)
2 sipulia
10 kokonaista maustepippuria
Suolaa
Muutama porkkana (ei pakollinen)
(Keitettyjä perunoita + lisukkeeksi
puolukoita, suolakurkkua jne.)
Ohje:
Laita lihat uunipataan, sopivasti suolaa ja pata
uuniin ilman kantta 220 astetta n. 20 minuuttia.
Kääntele välillä. Padan voi rasvata voinokareella jos
siltä tuntuu.
Kuori ja lohko sipulit ja porkkanat reilun kokoisiksi
palasiksi ja lisää pataan.
Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada pataan sen
verran että lihat melkein peittyvät. Lisää kokonaiset
maustepippurit. Anna padan hautua kannen alla 34 tuntia 150 C uunissa.
Lite bättre:
Valmiista karjalanpaistilihasekoituksista parhaaan
lopputuloksen olen saanut Pirkka-karjalanpaistista tuo on maukkaampaa (rasvaisempaa?) esim. Atrian
vastaavaan verrattuna.
Alkukypsytyksen ideana on saada lihoihin vähän
väriä pintaan ja lihan syyt kiinni. Tuloksena on
sitten mahtavan kirkas liemi.
Itse käytin alkukypsytykseen 220 C kiertoilmauunia
- tuntui että lämpöä olisi voinut laittaa vähän
enemmänkin ja paahtaa lihat vielä asteen verran
tummemmaksi. Tästä alkukypsytyksestä syntyy osa
karjalanpaistin herkullisesta mausta. Aiemmin olen
pyöräyttänyt lihat paistinpannulla, mutta kyllä tuo
uunissa tapahtuva alkukypsytys on jatkossa se tapa
mitä tulen hyödyntämään (parempi lopputulos ja
on jopa helpompaa kuin pannulla..)
Varsinaista haudutusta varten lisäsin vettä niin että
lihat melkein peittyivät - seuraavan kerran laitan
ehkä asteen verran vähemmän niin osa lihoista jää
vähän pinnan yläpuolella ja paahtuu haudutuksen
yhteydessä. Kannen alla hauduttaessa nestettä ei
hirveästi haihtunut - kannattaa kuitenkin
valmistusprosessin kuluessa tarkistaa ettei pata
myöskään pääse liikaa kuivumaan.
23
Kasvis-Cannelonit Pestolla
Kasvis herkku tomaatti-pesto-raejuus totäytteellä
Ainekset:







Paketti Canneloneja (250g)
1/2 purkkia pestoa (Pirkka-pesto tms)
2 pussia Pomodoro tomaattivihannessekoitusta
2 purkkia rasvatonta raejuustoa
1 prk ruokakermaa
1 prk tomaattimurskaa pari valkosipulin
kynttä Juustoraastetta
(Tomaattichilisalsaa tai muita kaapista
löytyviä mausteita maun mukaan)
Ohje:
Laita murskatut valkosipulin kynnet tilkkaan
oliiviöljyä paistumaan. Laita perään pomodorot ja
pyörittele kunnes sekoitus on kunnolla sulanut.
Laita maun mukaan tomaattichilisalsaa tms.
Ota pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon
raejuustot ja 5 teelusikallista pestoa. Täytä
cannelonit pienellä lusikalla (tai pursotinpussilla,
hauskaa hommaa :)
Kaada cannelonien päälle tomaattimurska, pari
teelusikallista pestoa ja ruokakerma. Sekoita tasaiseksi.
Lisää lopuksi juustoraasteet ja paista uunissa
alatasolla 225 C:ssa 20-30 minuuttia.
Lite bättre:
Valmiiden cannelonien sijasta voi keittää
lasagnelevyjä pehmeäksi, laittaa täytteen niiden
päälle ja pyöritellä rullalle.
24
Taytetyt paprikat - papu-pekoni-jauhelihataytteella
Hyvä uuniherkku
Ainekset:






7-10 paprikaa (mahdollisimman
tasapohjaisia)
400 g jauhelihaa
1 paketti pekonia
purkki punaisia kidney-papuja
400 g Pomodoro tomaatti-kasvissekoitusta
1/2 pakettia tuorejuustoa (esim.
aurinkokuivattu tomaatti, kanttarelli tms)
Pomodoron voi toki korvata paistamalla jauhelihan
joukkoon sekalaisia kasviksia kuten sipulia,
porkkanaa, paprikaa, tomaattia jne.
Ohjeen määrällä kastiketta tulee melkoisen reilu
satsi (itsellä jäi reilusti yli noista 7 paprikasta - 10
kpl saattaisi olla parempi määrä)
Ohje:
Leikkaa paprikoista hatut pois, poista siemenet ja
pese. Laita paprikat mikroon 15 min ajaksi (900 w)
pehmentymään. (Voi toki myös keittää
suolavedessä reilut 5 min)
Paista jauheliha ja pieniksi palasiksi pilkottu pekoni.
Mausta maun mukaan. Lisää pavut ja Po-modoro.
Sekoita joukkoon lopuksi tuorejuusto.
Asettele paprikat uunivuokaan, lusikoi täyte
paprikoihin, laita hatut päälle ja laita 200 asteiseen
uuniin n. 20 minuuksi paistumaan.
Tarjoile sellaisenaan tai raejuuston, homejuuston,
juustoraasteen jne. kanssa
Lite bättre:
Kastikkeeseen voi myös lisätä rasvatonta
raejuustoa ja tomaattisalsaa. Paprikoiden päälle ja
kastik-keeseen voi lisätä juustoraastetta.
25
Pestolohi uunissa riisi-ohrasekoituksella
Helppo s apus ka pestos ta ja lohesta
Ainekset:




1/2 purkkia pestoa
1/2 purkkia valkosipulituorejuustoa
2.5 dl riisi-ohrasekoitusta (tai riisiä) - lisää
syöjien määrän mukaan
5 dl kasvislientä - lisää samassa suhteessa
riisin määrän mukaan
Ohje:
Kaada riisit ja kasvisliemi laakeaan uunivuokaan - ja
laita uuniin 200 astetta n. 15 minuutin ajaksi
Ota vuoka uunista, mausta lohi kevyesti suolalla ja
pippurilla ja laita kala nahkapuoli ylöspäin riisien
päälle. Anna olla uunissa 15 minuuttia.
Sekoita pesto ja tuorejuusto
Ota vuoka uunista ja rullaa nahka pois lohen päältä.
Levitä pesto-tuorejuustosekoitus tasaisesti lohen
päälle. Anna paistua vielä 10-15 minuuttia uunista
ja lohen paksuudesta riippuen (itsellä vaati tuon 15
minuuttia)
Lite bättre:
Tuosta 2.5 dl riisi-ohramäärätä riitti meidän neljän
hengen porukalle (2 aikuista + 2 lasta) juuri ja juuri kannattaa vaikka tuplata riisit/kasvisliemi jos
haluaa reilummin syötävää.
26
Pekoni-parmesaani-basilika lihapullat
Parhaat lihapullat lohkoperunoilla & uuniporkkanoilla
Kaapista ei löytynytkään korppujauhoja joten näistä
tuli sitten karppaus-henkiset lihapullat - maku on
varsin kohdillaan tuon pekonin ansiosta!
Ainekset:








Käytin tähän 700 g nautasika-jauhelihaa - tuosta
tuli 20 kpl kivan kokoisia pullia joista riitti 4 hengelle. Jos haluat riittoisampaa niin turvota 1 dl
korppujauhoja 1 desissä kermaa ja lisää taikinaan.
Jauhelihaa 700 g
1 paketti pekonia
2 kananmunaa
Parmesaaniraastetta
Kourallinen basilikaa
Loraus kermaa
1/2 kasvisliemikuutio + muita mausteita
(Lohkoperunat & porkkanat tms
lisäkkeeksi)
Ohje:
Lämmitä uuni 200 C - ja levittele lohkoperunat &
porkkanat pellille paistumaan (ohutkuoriset pestyt
perunat voi lohkoa kuorineen kun tekee tarpeeksi
ohuita siivuja. Päälle reilusti suolaa + mausta
currylla, pippurilla jne. Lorottele päälle oliiviöljyä ja
pyöräytä käsin että öljy ja mausteet leviävät).
Sekoita kulhoon kananmuat, silputtu basilika,
parmesaaniraaste, 1/2 kasvisliemikuutio, muut
mausteet ja loraus kermaa.
Pilko pekoni pieneksi silpuksi ja sekoita kulhoon.
Lisää jauheliha ja sekoita käsin tasaiseksi mas-saksi.
Lihapullien pyörittelyä helpottaa kun lorautat
kulhoon taikinan päälle oliiviöljyä. Pyörittele lihapullit uunipellille.
Paista lihapullia reilut 20 minuuttia. Lohkoperunat
& porkkanat saa paistua rapsakoiksi eli pais-toaika
on vähän uunista riippuen yhteensä reilut puoli
tuntia.
27
Silakkapihvit feta-sitruuna taytteella
Helpot ja nopeat silakkapihvit
Ainekset:








Silakkafileitä 700g
Tuorejuustoa (esim. ruohosipuli) Creme
Fraichea
Fetajuustoa
Sitruunamehua
Ruiskorppujauhoja Tilliä
Voita
Suolaa, mustapippuria
Joku lisäke (perunamuusia, bataattimuusia)
Ohje:
Sekoita kulhossa täytesoosi -> Creme Fraiche, 1/2
pakettia tuorejuustoa, fetaraastetta (1/3 paketti).
Saksi joukkoon puoli nippua tilliä ja muutama
loraus sitruunamehua.
Kaada laakealle ruokalautaselle reilusti
korppujauhoja. Lisää mustapippuria ja reilulla
kädellä suolaa. Sekoittele haarukalla.
Asettele silakkafileitä korppujauholautaselle
selkäpuoli alaspäin ja siitä edelleen uunipellille leivinpaperin päälle. Käsittele näin puolet silakoista.
Lusikoi silakoiden päälle reilut nokareet täytettä.
Käsittele jäljellä olevat silakat korppujauholla ja
paina ne pellillä olevien päälle. Täytettä ei tarvitse
sen kummemmin levitellä kunhan painaa yläpuolen
silakat vaan määrätietoisesti paikalleen.
Sulata sopivasti voita muumimukissa mikrossa ja
lorottele silakoiden päälle.
Paista uunissa 200 C noin 20 minuuttia.
28
4. Keittoja










Papukeitto pekonilla ja paprikalla
Bataatti-porkkanakeitto eli Keijukaisten keitto
Vuohenjuusto-tomaattikeitto
Savujuustokeitto pekonilla
Porkkana-kookoskeitto
Kikherne-purjokeitto
Porkkana-kukkakaali sosekeitto
Kesäkurpitsa-koskenlaskijakeitto pakasteherneistä
Katkarapu-kukkakaalikeitto
Aurajuusto-punajuurikeitto
29
Papukeitto pekonilla ja paprikalla
Helpon ja nopean papukeiton ohje!
Ainekset:




Purkki Heinz papuja Tomaattimurskaa
Pari paprikaa Pekonia
Kasvisliemikuutio
(+ suola, pippuri)
Ohje:
Pilko pekoni ja laita kattilaan paistumaan. Lisää
kuutioitu paprika ja puolikas kasvisliemikuutio
muruina ja muita mausteita maun mukaan.
Lisää pavut liemineen ja sekoittele hetki
Lisää tomaattimurska ja anna hautua vähän aikaa
miedolla lämmöllä
Lite bättre:
Paista joukkoon myös kuutioitua sipulia
Lisää liemeen creme fraichea tai ruokakermaa
Tarjoiluvaiheessa päälle voi lisätä reilun lusikallisen
creme fraichea, turkkilaista jugurttia tms.
30
Bataatti-porkkanakeitto eli Keijukaisten
keitto
Helppo kasviskeitto - tuorejuustolla ja punaisilla linsseillä
Ainekset:






1 bataatti ja porkkanoita (yhteensä reilu
kilo)
1 pkt tuorejustoa (valkosipuli tms)
2 sipulia
3 dl punaisia linssejä
1-2 kasvisliemikuutiota
1.5 l vettä
Ohje:
Laita vesi kiehumaan ja lisää kasvisliemikuutiot
joukkoon
Paloittele kaikki kasvikset ja laita veteen
kiehumaan. Kaada linssit joukkoon Keitä kypsäksi
(n. 1/2 h)
Lisää tuorejuusto - sekoittele ja soseuta
sauvasekoittimella. (Maista ja lisää suolaa / muita
mausteita maun mukaan)
Lite bättre:
Lisää tarjoiluvaiheessa annoksiin
fetajuustokuutioita öljyssä (esim. Pirkka
salaattijuustokuutiot öljyssä)
31
Vuohenjuusto-tomaattikeitto
Helppo ja nopea kermainen vuohenjuustokeitto
Ainekset:








Paketti vuohenjuustoa
2 prk tomaattimurskaa
1 paprika
1 sipuli
2 porkkanaa
2 dl kuohukermaa/ruokakermaa tms
1 kasvisliemikuutio
4 dl vettä
Ohje:
Pilko sipuli, porkkanat ja paprika - kuullota
oliiviöljyssä viitisen minuuttia
Lisää tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio anna porista kannen alla 15min välillä sekoitellen.
Murenna joukkoon vuohenjuusto ja kerma sekoittele ja anna juuston sulaa (ennen pataan
laittoa juustosta voi kevyesti raaputella vähän
kuorta pois jos siltä tuntuu)
Soseuta kunnolla tehosekoittimella
Lite bättre:
Tarjoiluvaiheessa pinnalle voi ripotella vaikka
turkkilaista jugurttia / vuohenjuustomuruja +
tuoretta basilikaa
Tähän sopii myös krutongit, auringonkukan
siemenet jne
32
Savujuustokeitto pekonilla
Kukkakaali-savujuustokeitto
Tarjoilija, keitossani on pekonia!
Ainekset:









1 pkt Pirkka Leppäsavusulatejuusto
1 kukkakaali
1 sipuli
2 dl maitoa
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 pakettia pekonia
Ruohosipulia
Suolaa
Ohje:
Pilko sipuli ja paista pannulla tilkassa oliiviöljyä.
Pilko kukkakaali ja lisää veden kanssa kattilaan.
Anna kypsyä kannen alla 15min.
Soseuta keitto tehosekoittimella. Sekoittele
sulatejuusto ja maito joukkoon. Lämmitä mutta älä
keitä enää. Mausta suolalla
Ennen tarjoilua: pilko pekoni silpuksi ja paista ripottele keiton pinnalle ruohosipulisilpun kanssa
Lite bättre:
Lisäsin osan pekonista jo ennen keiton soseutusta toimii noinkin, mutta pinnalle ripoteltuna pääsee
paremmin oikeuksiinsa.. tehosekoittimen läpi
menneenä pekoni vähän ’hukkuu’ keiton sekaan
33
Porkkana-kookoskeitto
Helppo ja nopea kookossoppa
Ainekset:






1 kg porkkanoita
1 prk kookosmaitoa
2 sipulia
1 kasvisliemikuutio
1 litra vettä
1 dl punaisia linssejä
Ohje:
Kuori ja pilko sipulit ja laita kattilaan paistumaan
oliiviöljytilkassa. Pilko perään porkkanat ja purista
mukaan valkosipulin kynsi. Anna pehmentyä hetki.
Kaada kattilaan 1 litra vettä ja kasvisliemikuutio.
Huuhdo linssit ja kaada kattilaan. Anna porista
kannen alla n. 20 min.
Kaada joukkoon kookosmaito ja soseuta hyvin
sauvasekoittimella. Maista ja lisää suolaa tarpeen
mukaan.
Lite bättre:
Tarjoiluvaiheessa voi ruoan päälle vielä laittaa
esimerkiksi basilikaa, turkkilaista jugurttia tai creme
fraichea. Myös feta-kuutiot öljyssä toimii.
34
Kikherne-purjokeitto
Helppo ja hyvä kikhernekeitto
Ainekset:






1 purkki kikherneitä
1-2 purjoa
1 sipuli, 1 peruna
Kasvisliemikuutio
Vettä n. 1 litra
(suolaa, pippuria, oliiviöljyä)
Ohje:
Halkaise ja pese purjo hyvin ennen käyttöä (lehtien
välissä on monesti jonkun verran multaa). Pilko
sipuli ja laita kattilaan paistumaan oliiviöljyssä.
Pilko perään purjo ja reilusti suolaa. Freesaa
muutama minuutti.
Valuta kikherneistä suolaliemi pois, lisää ne
kattilaan ja pyörittele hetki.
Lisää n. 1 litra vettä ja kasvisliemikuutio. Kuori
peruna, pilko puoliksi ja lisää kiehuvan liemen
joukkoon.
Keittele kannen alla hiljalleen n. 20 minuuttia.
Soseuta keitto sauvasekoittimella.
Lite bättre:
Raasta keiton päälle tarjoiluvaiheessa parmesaania
(tai vaikka Lidlin edukasta Grana Padanoa)
Jos haluat näyttävämmän keiton (ja sinulla ei ole
epäluuloisia pieniä lapsia) ;) niin erota ennen
soseuttamista puolet sopasta ja surauta soossiksi
vain toinen puoli.
35
Porkkana-kukkakaali sosekeitto
Nopea sosesoppa sulatejuustolla
Tämä soppa syntyi jääkaapin jämistä -> pari
porkkanaa, kukkakaalia ja ylijääneitä vajaita
sulateju-ustopaketteja. Näistä syntyi nopeasti
varsin toimiva kuohkea sosekeitto - erityisesti tuo
valkosipuli Creme Bonjour toimii hyvin keittojen
kanssa.
Ainekset:






Kukkakaalia
Pari porkkanaa
1/2 pakettia koskenlaskijaa
1/3 pakettia tuorejuustoa (esim Creme
Bonjour valkosipuli)
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
Ohje:
Laita vesi kiehumaan, lisää kasvisliemikuutio. Pilko
sekaan porkkana ja kukkakaali. Keitä 15 min.
Soseuta ja lisää joukkoon juustot -> lämmitä soppa
vielä levyllä.
36
Kesakurpitsa-koskenlaskijakeitto
pakasteherneista
Nopea sosekeitto pakas teherneillä
Ainekset:






1 kesäkurpitsa
1/2 pakettia Koskenlaskija-sulatejuustoa
1 pussi pakasteherneitä
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
6 dl vettä
Ohje:
Kuori ja pilko sipuli ja laita kattilaan paistumaan
oliiviöljytilkassa. Kuori ja pilko perään kesäkurpitsa.
Kypsyttele kesäkurpitsat pehmeiksi.
Lisää vesi ja liemikuutio kattilaan. Anna porista
hetki kannen alla ja lisää sitten jäiset herneet. Lisää
sulatejuusto ja sekoittele.
Soseuta lopuksi tehosekoittimella. Maista ja lisää
tarvittaessa vähän suolaa.
37
Katkarapu-kukkakaalikeitto
Katkarapukeitto tuorejuustolla höystettynä
Ainekset:






Kukkakaali
Pakastekatkarapuja
Tuorejuustoa
Kasvisliemikuutio
Vettä 7 dl
Suola, Pippuri, Vesi
Ohje:
Pilko kukkakaali, lisää kattilaan vesi, suolaa ja
kasvisliemikuutio -> höyrytä 5-10 min Lisää puoli
purkkia tuorejuustoa. Soseuta kukkakaali liemineen
tehosekoittimella
Laita kattila takaisin levylle, lisää jäiset katkaravut anna muhia hetki mutta älä anna kiehua.
Lite bättre:
Revi tarjoiluvaiheessa annosten päälle tuoreita
yrttejä (basilikaa, persiljaa)
38
Aurajuusto-punajuurikeitto
Huippuhyvä soppa
Ainekset:






Punajuuria 750g
1/2 pakettia aurajuustoa
1 prk kuohukermaa / ruokakermaa
1 punasipuli
1 kasvisliemikuutio 1 rkl sitruunamehua
Hunajaa
Ohje:
Tee kasvisliemi ja lisää joukkoon 1 rkl
sitruunamehua. Kuori ja pilko punajuuret ja
punasipuli ja keitä kypsäksi kasvisliemessä (n. 40
minuuttia).
Soseuta keitto sauvasekoittimella.
Lisää kerma ja murenna/sulattele joukkoon
aurajuusto.
39
5. Pastat & risotot








Se paras Avokadopasta - tällä pisteet kotiin!
Punajuuri-Pestopasta
Pinaatti-Parmesaani Risotto
Pasta Pinaatti-Pekoni-Pecorino
Pasta-Carbonara
Pesto-pasta
Sitruunainen Lohi-Ricotta -pasta
Ricotta-Pestopasta
40
Se paras Avokadopasta - talla pisteet kotiin!
Se lööpeistä tuttu kohupasta
Tämä on se maineensa veroinen huippupasta jonka
jälkeen on kosittu ja muutakin!
Tämä on todella nopea, koska erikoisuutena tässä
on se että kastikkeen voi pilkkoa ja sekoittaa
suoraan tarjoilukulhoon ja ainoa kypsennystä
vaativa valmistusvaihe on pastan keittäminen.
Alkuperäinen resepti siis Alexander ja Hanna
Gullichenin Safkaa keittokirjasta ja Chickling
blogista.
Ainekset:
 2 avokadoa (kypsää! Oikeasti!)
 1/2 chili
 30 g Pecorinoa & Parmesaania
 1 valkosipulin kynsi
 Kourallinen basilikaa ja lehtipersiljaa
 1 lime
 500 g pastaa
 1/2 dl oliiviöljyä
(Viinisuositus: Chianti Ruffino - Alkon tädin kanssa
päädyttiin tähän ja toimihan se kun nyt piti saada
punaista! Joku Riesling toimii myös)
Ohje:
Pilko 1/2 chili (poista siemenet) ja valkosipuli isoon
kulhoon missä meinaat ruoan tarjota - pilko
pieneksi silpuksi. Purista joukkoon limen mehu
Poista avokadon kivet ja kuutioi avokadot
kuoressaan. Raasta juustot.
Sekoita avokadon palaset, juustoraaste ja 1/2 dl
oliiviöljyä kulhoon. Mausta mustapippurilla ja
suolalla.
Keitä pasta al dente - keittoveteen suolaa niin että
’maistuu merivedeltä’
Ota syrjää 1 dl pastan keittolientä. Kaada pastat
lävikköön. Sekoittele liemi ja pastat kastikkeen
sekaan kulhoon. Tarjoiluvaiheessa päälle
parmesaaniraastetta.
Tarjoa heti! Tämä jäähtyy nopeasti!
Lite bättre:
Tämä todellakin jäähtyy nopeasti - kannattaa
lämmittää lautaset. Tarpeeksi suolaa pitää olla tai
muuten jää mauttomaksi.
Aineksia voi soveltaa, itsellä esimerkiksi ei ollut
lehtipersiljaa. Varmaan tuo myös toimii jonkun
muun juuston voimalla tai vaikka pelkällä
parmesaanilla hätätilassa.
Tämän parempaa pastaa tulee kenties koskaan
kotioloissa tehtyä - eli ei tähän ole hirveästi
lisättävää.
Viininä tuo Chianti toimi mainiosti kun piti tällä
kerralla saada punaista - varmasti joku Riesling
toimii tässä myös tai muu soppeli valkoviini.
41
Punajuuri-Pestopasta
Maailman toiseksi nopein pasta
Tässäpä suoraviivainen ohje niille jotka ovat jo
tarpeeksi syöneet maailman nopeinta pastaa (eli
pestopas-taa) tai muuten vaan vaihtelunhaluisille.
Maultaankin punajuuripestopasta lähes vetää
vertoja legendaariselle avokadopastalle. Siinä missä
avokadopasta sopii ensirakastajan keittiöön, on
punajuuripestopasta jo hieman kypsempään ikään
ehti-neen suhteen arkisen ruokapöydän
piristyspläjäys.
Ainekset:






Pari säilykepunajuurta (200g)
Ruukku basilikaa
50 g parmesaaniraastetta 1-2 valkosipulin
kynttä 1/2 dl oliiviöljyä
1 dl manteleita
Suolaa ja mustapippuria
Pastaa
Ohje:
Laita pasta kiehumaan hyvin suolattuun veteen
Hienonna ainekset tasaiseksi tahnaksi
tehosekoittimella (tai sauvasekoittimella kapeassa
ja korke-assa purnukassa niin kuin itse tein) sekoita lopuksi oliiviöljy kapeana nauhana
joukkoon.
Lisää annosten päälle basilikan lehtiä ja
parmesaaniraastetta
42
Pinaatti-Parmesaani Risotto
Helppo ja yksinkertainen riso tto
Tässä oiva arkirisotto edullisista raaka-aineista! Me
syötiin tätä pelkiltään, mutta käy tämä hyvin myös
lisäkkeeksi vaikkapa kanan kanssa.
Ainekset:







Pakastepinaattia 2 x 150g pussia
Parmesaaniraastetta reilu desi (enempi
parempi)
3 dl risottoriisiä
6 dl kanalientä
1 sipuli
Oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
Ohje:
Pilko sipulit kasariin/kattilaan ja kuullota öljyssä
hetki - lisää myös riisit ja pyörittele tovi pan-nulla.
Lisää pinaatit pannulle ja sulattale hetki. Lisää
sitten kanaliemi 6 dl (tai risottoriisin pakkauksen
ohjeen mukaan)
Anna porista n. 20 minuuttia kunnes riisi on kypsää
ja neste haihtunut
Lisää sitruunamehu ja sekoita parmesaani joukkoon
(säästä osa annosten pinnalle)
Lite bättre:
Vaihtoehtoisia ainesosia: Fetajuusto sopii hyvin
pinaatin kanssa. Myös pekonia kannattaa tämän
reseptin variaationa kokeilla.
43
Pasta Pinaatti-Pekoni-Pecorino
Nopea arkipastaresepti!
Ainekset:




150g pakastepinaattia
1 paketti pekonia
Pecorinoa raasteenaa pari desiä (tai
parmesaania tms.)
Pastaa
Ohje:
Laita kunnolla suolattu pastavesi kiehumaan
Pilko pekonit pannulle paistumaan. Lisää pinaatti
kun pekoni on kypsää.
Lisää pasta kiehuvaan veteen - keitä al denteksi ja
valuta lävikössä. Voit jättää vähän keitinvettä
pastan kostuttamiseen.
Kaada pasta ja pekonit kattilaan/pannuun ja lisää
juustoraaste - jätä osa annosten päälle. Annosten
päälle vielä mustapippuria/suolaa maun mukaan.
44
Pasta-Carbonara
Helppoa ja hyvää
Ainekset:







"hienompaa" pastaa kuten Tagliatellea,
tuorepastaa tms.
Pastaa 300-400 g
1 paketti pekonia
1 sipuli
2 munaa
1 prk Creme Fraichea
Parmesaania raasteena
Suolaa, mustapippuria
Ohje:
Keitä pasta (suolaa veteen)
Pilko sipuli ja pekoni ja laita paistumaan
Riko kananmunat astiaan, sekoittele rakenne rikki
haarukalla. Lisää Creme Fraiche ja parmesaaniraastetta ja sekoita.
Valuta kypsä pasta lävikössä ja sekoita pekonin
joukkoon takaisin kattilaan/kasariin. Lisää
kananmuna-kermaseos ja sekoittele. Pastan oma
lämpö riittää loppukypsennykseen.
Lisää riittävästi mustapippuria ja tarjoa samoin tein
kuohkeana ja kosteana. Annosten päälle lisää
parmesaaniraastetta.
Lite bättre:
Perinteinen resepti taitaa Creme Fraichen sijasta
sisältää kuohukermaa? Persiljaa tai muita tuoreita
yrttejä päälle.
Tässä käytettiin kaapin pohjalta löytynyttä
rakettispagettia, mutta toki tähän voisi hakea jotain
45
Pesto-pasta
Pas taa pes tokastikkeella, maailman nopein pas ta!
Ainekset:



Jotain pastaa (tuorepasta, tagliatelle,
rakettispagetti tai mitä vaan) 1 prk pestoa
(Pirkka, Rainbow tms)
Suolaa keitinveteen
(Päälle parmesaania ja paahdettuja
pinjansiemeniä)
Ohje:
Keitä pasta, valuta vedet pois ja kaada lautasille.
Laita reilut pari teelusikallista pestoa joka lautaselle
ja sekoittele. Lite bättre?
Pasta on hyvää pelkän pestonkin kanssa, mutta
halutessasi raasta vielä päälle jotain kovaa juustoa
kuten parmesaania tai Grana Padanoa.
Lite bättre:
Vieläkin parempaa saa kun paahtaa kuivalla
pannulla kourallisen pinjansiemeniä ja ripottelee
annosten päälle!
Tämä on yksi nopeimmista tietämistäni ruoista,
joka pelastaa kiireisen arki-illan ja toimii myös
vähän askeettisimmissakin olosuhteissa kuten
mökillä.
46
Sitruunainen Lohi-Ricotta -pasta
Nopea ja helppo herkkupas ta
Vähän erilaista ideaa lohen hyödyntämiseen +
bonuksena kokki saa syödä yli jäävän ricottajuuston :)
Ainekset:




Ricotta juustoa
Farfalle rusetti-pastaa 1 sipuli
valkosipulia 1 sitruuna
2-4 dl kermaa
Ohje:
Pilko sipuli ja laita pannulle pehmenemään
oliiviöljytilkan kera
Suikaloi lohi ja kypsyttele pannulla, mausta
suolallalla ja mustapippurilla sekä valkosipulilla
Pese sitruuna hyvin, raasta kuori ja lisää pannulle.
Lisää kerma ja 1/2 sitruunan mehu.
Lisää 4 reilua ruokalusikallista ricotta-juustoa
Lite bättre:
Tästä ei pasta enää hirveästi parane :)
Myös kylmä- tai lämminsavu lohi toimii tässä.
Tällöin riittänee pienempi määrä ja kypsytyksen
sijaan lohi vaan suikaloidaan lämmitetään
kastikkeen joukossa.
47
Ricotta-Pestopasta
Kokkailu a leiriolosuhteissa
Tässäpä nopea ohje viikonlopun
asuntovaunureissun jäljiltä - kokkausta siis
kaasuliekillä nälkäisten perheenjäsenten jo
odottaessa pöydän ympärillä..
Ainekset:



Jotain pastaa
1/2 purkkia Pirkka pestoa
1 paketti Ricotta-juustoa
Ohje:
Keitä pasta, valuta vesi pois ja sekoita loput
ainekset kattilaan ja eikun syömään!
Lite bättre:
Parmesaaniraastetta päälle!
48