Pääkirjoitus

2
KON T R O LL I
1 • 2014
Sisältö #1 • 2014
Ostariammuskelusta
ilmoitukset //
TOTALSHOP
02, 20 ja 33
alkaa sivulta 5 >>
painiksi menee taas!
E 36
s.
s.
26
Liikenneturvallisuusasiaa
04
PÄÄKIRJOITUS /
Pääkirjoitus
05
PUNAISEN SYYSKUUN
TUTKINTA /
09
SUOJAN KÄYTTÄMINEN /
osa 1 Perusteita
16
KENTTÄKOULUTTAJA /
Rataharjoitus:
suojan takaa ampuminen
21
NELIJALKAINEN
VARASHÄLYTIN /
Millaista elämä on kun talossa
asuu koira?
26
30
LIIKENTEEN
POIKKEUSTILANTEET /
autonvarustelu
32
VARUSVARASTO /
35
KIRJASTO /
40
PELILUOLA /
42
LYHYESTI /
taktinen lompakko
Harjoittelu
Papers, please
KON T ROLL I
1 • 2014
3
PÄÄKIRJOITUS
KONTROLLI
Pääkirjoitus
Kontrolli 1 / 2014
ISSN 2341- 6947
T
ällä hetkellä yksi Kontrollin foorumin
vilkkaimmista keskustelunaiheista on
poliisin ja vartijoiden välinen yhteistyö.
Keskustelu alkoi neutraaleissa ja jopa
positiivisissa merkeissä, kun lähes
kaikki kehuivat, kuinka hyvin yhteistyö sujuu. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun keskusteluun tuli mukaan
negatiivisia sävyjä useiden keskustelijoiden syytellessä
toista osapuolta muun muassa ammattitaidottomuudesta tai ylimielisyydestä. Sittemmin keskustelu palasi neutraalimpaan sävyyn.
Kustantaja
Kontrolli-julkaisut Oy
Päätoimittaja
Seppo Vesala
Taitto & Editointi
Juha Harju
Toimittajat
Antti Sirkkala
Timi Tikkanen
Juha Rämänen
Valokuvaaja
Timi Tikkanen
Ammattitaidottomia ja ylimielisiä yksilöitä lienee kaikissa
kuviteltavissa olevissa ammattiryhmissä, ja hätäisen on helppo
vedota vanhaan sanontaan, että yksi mätä hedelmä pilaisi
koko korin. Viisas näkee kuitenkin yksittäistapauksen läpi ja
muodostaa käsityksensä ennemmin kokonaisuuden kuin itselle
tai tutulle sattuneen ikävän kokemuksen perusteella.
Numerossa avustaneet
Jenny Wesanko
Kannen kuva
Juha Rämänen
Yhteydenotot
[email protected]
[email protected]
Ei varmaankaan ole harvinaista, että yhteistyötahojen välisessä työskentelyssä on jonkin verran hankausta, oli ala mikä
tahansa. Kitkaa saattaa esiintyä esimiestasollakin, vaikka kenttäväki työskentelisi sulassa sovussa, tai päinvastoin. Täydellisyyteen tuskin koskaan päästään, mutta sitä on hyvä tavoitella.
mainosmyynti
[email protected]
Osoite
Kontrolli-julkaisut Oy
PL 10
40321 Jyväskylä
On totta, että poliisin ja vartijoiden välillä on vaikeaa saavuttaa
tasavertaista kumppanuussuhdetta, koska poliisi valvoo yksityisen turvallisuusalan toimintaa. Kentän tasolla avun tarve on
kuitenkin molemminpuolista, ja kaikkia hyödyttää, jos yhteistyö
toimii hyvin. Jo työturvallisuuden kannalta on suotavaa, että
esimerkiksi tieto mahdollisista uhkakuvista kulkee mahdollisimman jouhevasti eri organisaatioiden välillä – puhumattakaan,
että apua uskalletaan pyytää ja antaa matalalla kynnyksellä.
Yhteistyötä tehdään sekä virallisella tasolla, muodollisia kanavia pitkin, että epävirallisia reittejä, henkilökohtaisten suhteiden
avulla. Kontrollin yhtenä tavoitteena on toimia sillanrakentajana
ja tiedonjakokanavana eri turvallisuusalan ammattiryhmien välillä, mikä lämmittää suhteita ja parantaa ammattilaisten välistä
yhteistyötä. Mitä enemmän toista ja toisen työtä tunnetaan, sitä
helpompaa tähän on luottaa.
Toimiva yhteistyö on kaikkien etu.
Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen
sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen.
Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi
palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan
mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin
tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla.
twitter.com/vouti
twitter.com/kessu
Seppo Vesala
neljännen valtiomahdin edustaja
w w w.facebook.com/kontrolli
w w w.kontrolli.fi
w w w.kontrolli.fi/keskustelu
4
KON T R O LL I
1 • 2014
Punaisen syyskuun tutkinta
Syyskuun 21. päivä oli viime vuoden
pisin vuorokausi nairobilaisessa
Westgaten ostoskeskuksessa, Keniassa.
Se päättyi vasta kolme päivää
myöhemmin vaatien kaiken
kaikkiaan 72 kuolonuhria.
Virallisesti.
teksti:
Antti Sirkkala
kuvitus:
Juha Harju
kuvat:
julkinen lähde
KON T ROLL I
1 • 2014
5
W
estgaten ostoskeskukseen hyökkäsi
syyskuun 21. päivä islamistisen terroristijärjestön al-Shabaabin taistelijoita,
jotka pitivät satimeen jääneitä siviilejä
sekä ostoskeskusta piirittäneitä poliiseja ja sotilaita kauhun vallassa neljä päivää. Kenialaiset vallesmannit ovat tunnetusti varsin kovaotteisia - kuten kaikkialla
muuallakin, Sorsapuiston ja ylipäätään
Pohjoismaiden
ulkopuolella.
Piiritys
Westgatessa päättyi Kenian turvallisuusviranomaisten kentällä suorittaman jalkatyön tuloksena. Länsimaat antoivat Kenialle apua piirityksen ratkaisemisessa, ja
esimerkiksi yhdysvaltalainen verkkolehti
International Business Times kertoi Kenian ja Israelin keskinäisen sopimuksen
nojalla paikalla olleen myös israelilaisia
operaattoreita osallistumassa jopa taisteluihin. Israelin ulkoministeri ei suostunut
myöntämään eikä kieltämään väitettä.
Verijäljet johtavat Somaliaan
Al-Shabaab, Somaliaa vuosia piinannut islamistinen terroristijärjestö otti vastuun iskusta. Kenia ei ole ulkopuolinen uhri, vaan
Somaliassa käynnissä olevan konfliktin osapuoli. Kenia on tukenut Somalian laillisen hallituksen taistelua al-Shabaab-järjestöä vastaan hyvällä
menestyksellä, ja al-Shabaabin ote Somaliasta onkin rauennut pikkuhiljaa. Kenian osallistumisen konfliktiin ymmärtää
varsin hyvin. Al-Shabaab on iskenyt laajalti Somalian rajojen ulkopuolella ja on
puhtaasti Kenian sekä muiden Somalian
ei-islamististen naapurien intresseissä
estää järjestön nousu Somalian vallankahvaan. Al-Shabaab oli uhkaillut Keniaa kostotoimilla jo vuoden 2011 lopulta
lähtien. Tuolloin Kenia oli osallisena Somaliassa tehdyssä sotilasoperaatiossa,
joka kuritti al-Qaedan afrikkalaista vasallia kovalla kädellä. Joitakin terroritekoja
suunnitelleita ihmisiä oli uhkausten jälkeen otettu kiinnikin. Uhrit, jotka kenialaisessa ostoskeskuksessa kuolivat, olivat
kuitenkin ulkopuolisia, kuten terrorismissa laita yleensä on. Kenialaisten lisäksi
terrori-iskussa kuoli ihmisiä kahdestatoista eri kansallisuudesta.
Westgate lienee valikoitunut kohteeksi juuri profiilinsa vuoksi:
ostoskeskuksessa asioi paikallista ja kansainvälistä politiikan ja
liike-elämän eliittiä.
Todennäköisyys,
että iskuun
osallistuneiden
joukossa
olisi ollut
suomalainen, on
pienentynyt
varsin
merkittävästi.
Kun ostoskeskus oli lopulta puhdistettu
terroristeista, Kenian viranomaisten välittömästi antamien tietojen mukaan 61
siviiliä ja kuusi turvallisuusalan ammattilaista oli saanut surmansa. Vastaavasti samojen lähteiden
mukaan viisi terroristia kuoli ja yksitoista otettiin kiinni elävänä.
Kuukausien kuluessa ja tutkinnan edetessä tietoja on jonkin verran päivitetty. Ei voida kuitenkaan esittää ilman reunamerkintöjä
tai sivulauseita tilannekuvan olevan yhtään sen selkeämpi kuin
se oli piirityksen päättyessä. Asiat eivät menneet Westgatessa
niin kuin elokuvissa. Edes huonossa.
6
KON T R O LL I
1 • 2014
Myös hyökkääjät esiintyivät iskun aikana kansallisilta taustoiltaan varsin kirjavana seurakuntana. Sosiaalista mediaa tiedottamisessa ja rekrytoinnissa käyttävä al-Shabaab piti hyökkäyk-
FBI on laittanut kattavan verkoston toimistoja
ympäri maailman. Tässä Lähi-itä ja Afrikka.
Lähde: FBI
F
sen aikana meteliä Twitterissä, josta sen luomia tilejä suljettiin jo
hyökkäyksen aikanakin. Yhdessä vaiheessa terroristijärjestö julkaisi nimilistan iskuun osallistuneista ihmisistä ja näiden kotipaikoista. Listalle pääsivät niin Kanada, Syyria kuin Yhdysvallatkin.
Meidän fennojen kannalta melkoinen tienvarsipommi oli kuitenkin väitetty 23-vuotias “Ismail G.”, jonka kotikaupungiksi al-Shabaab väitti Helsinkiä.
Muutaman
viikon
media jaksoi makustella mahdollisella suomalaisterroristilla, mutta jäljet kylmenivät
varsin nopeasti. Viimeksi asiaa ruodittiin mediassa lokakuussa.
Sittemmin tapaus tuntuu kadonneen eläkepamppujen luksusautojen pakokaasuihin.
varsin merkittävästi.
Ylitarkastaja avaa myös käytännön tutkinnan toteuttamista:
- Totta kai selvitämme kaikki vihjeet, joita tämän asian tiimoilta meille tulee. Tutkinnan Keniassa tekevät kuitenkin sikäläiset
viranomaiset. Suojelupoliisi enää tällä hetkellä lähinnä odottaa
heidän hteydenottoaan mikäli tutkimuksissa ilmenisi jotain Suomea koskevaa. Tuomas Portaankorvan mukaan tarvittavat kontaktit ovat olemassa, mikäli Suomen ja Kenian viranomaisten
välistä yhteistyötä tarvittaisiin:
- Meillä on Kenian lähetystössä yhdyshenkilö, hän päättää
haastattelun.
Suomen osalta Kenian iskun tutkinnan viimeisimpiä käänteitä
Kontrolli-lehdelle avasi ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista.
- Heti kun mahdollisuus Suomesta lähtöisin olevan osallisuudesta tapahtumiin nousi esiin, ryhdyttiin asiaa selvittämään käytettävissä olevin keinoin mutta esimerkiksi rekistereistä ei sopivaa henkilöä löytynyt, Portaankorva taustoittaa.
- Asiaa ei voida kieltää, mutta toisaalta viranomaisten tutkimuksissa - niin täällä kuin Keniassakaan - ei ole ilmennyt seikkoja, jotka vahvistaisivat väitteen suomalaisen mukanaolosta
terrori-iskussa, kertoo Portaankorva ja jatkaa, että mitä pidemmälle tutkimuksissa on päästy, todennäköisyys, että iskuun
osallistuneiden joukossa olisi ollut suomalainen, on pienentynyt
Twitterissä hyökkäyksen aikana julkaistussa listassa ei vielä
mainittu norjalaisia, mutta myöhemmin esiin nousi huhuja mahdollisesta norjalaisesta tekijästä. Jopa siinä määrin, että Norjan
turvallisuuspoliisi PST tiedotti lokakuun toisella viikolla aloittavansa tutkimukset mahdollisen norjalaisen osuudesta terroritekoon.
Kenialainen palapeli
Kahdeksan päivää myöhemmin PST:n kotisivuille ilmestyi uusi
tiedote – päivää aiemmin brittilehdistö oli julkistanut norjalaiseksi epäillyn nimen. PST tyytyi lakonisesti ilmoittamaan, että
tutkimuksissa ilmenneet seikat viittaisivat yhä vahvemmin norjalaisen henkilön sekaantuneen terrori-iskuun, mutta ei ottanut
vielä sen tarkempaa kantaa yksityiskohtiin. Tämän jälkeen - ei
USS Cole joutui Al-Qaedan itsemurhaiskun tuhoamaksi
Afrikan sarvesta pohjoiseen kolmetoista vuotta aiemmin.
Alue on ollut pitkään terroristien hiekkalaatikko.
KON T ROLL I
1 • 2014
7
Poliisit
vastasivat
tulitukseen
surmaten kolme
sotilasta.
kaikkiaan vain neljä, mutta lyhyemmällä kirjainyhdistelmällä nimetyn aakkosorganisaation tutkimusten perusteella he kaikki
saivat ostoskeskuksessa surmansa.
Merirosvoja lankulle
mitään! Koska asiasta ei sen koommin ole tiedotettu Norjan turvallisuuspoliisin sivuilla, Kontrolli yritti ottaa yhteyttä PST:hen
tiedustellakseen, missä vaiheessa tutkimukset tällä hetkellä
ovat, mutta ikävä kyllä turskan ja öljyn maasta ei reagoitu yhteydenottoyrityksiin. Saattaa olla, etteivät tutkimukset olekaan
edenneet toivotulla tavalla.
Kenian viranomaisten alkuperäistiedot varsinkin kiinniotettujen
suhteen ovat nyt ruudinsavun hälvettyä joutuneet varsin outoon
valoon. Syytteeseen ei ole vieläkään laitettu itse terrori-iskusta
ketään, tuomioista puhumattakaan. Asiaintila herättääkin enemmän kysymyksiä kuin varmoja vastauksia tuntuu olevan tarjolla.
Kuinka monta hyökkääjiä kaiken kaikkiaan oli? Jos kaikki eivät
kuitenkaan saaneet surmaansa, ovatko Kenian viranomaiset
voineet tupeksia niin pahasti, että hyökkääjiä pääsi pakenemaan uhrien joukossa? Ulkomaiden viranomaiset eivät hekään
kaikki olleet tyytyväisiä tutkinnan varhaisessa vaiheessa kenialaisten tekemiin linjauksiin. Moni tutkintaryhmä joutui poistumaan maasta tyhjin käsin Kenian evätessä pääsyn tapahtumapaikalle. Toisaalta on selvää, että rajatulle alueelle olisi ollut
tunkua, jos ovet olisi pidetty auki. Ketä sellainen olisi palvellut?
Ei varmasti ainakaan teknistä tutkintaa.
Juutalaisten lisäksi myös ainakin amerikkalaisilla on painavia intressejä Westgaten verilöylyn penkomiseen. Yksi viranomainen,
jolle kenialaiset eivät näyttäneet ostoskeskuksen ovea, onkin
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI. Organisaatio on luonnollinen kumppani tämänkaltaisen sotkun selvittelyssä. Pohjois- ja
Itä-Afrikassa tapahtuu varsin paljon terrorismiin kytkeytyvää
toimintaa, ja liittovaltion poliisi on rakentanut varsin kattavan
toimintaverkoston maailman ympäri - aivan erityisesti Arabian
niemimaalle ja Afrikkaan. Aivan vastikään, tammikuun 10. päivä, FBI julkaisi kotisivuillaan lähetystöavustaja Dennis Bradyn
haastattelun Nairobista. Aiemmista yhdysvaltalaisista viranomaislausunnoista poiketen Bradyn mukaan FBI:n tutkimusten
perusteella yksikään ostoskeskukseen hyökänneistä terroristeista ei päässyt karkuun. Esimerkiksi NYPD oli antanut jo alun
perin arvion, että neljä hyökkääjää olisi päässyt pakenemaan,
eikä heitä enempää olisi ollutkaan. FBI on lopulta osittain eri
mieltä. Hyökkääjiä on kyllä ollut heidänkin mielestään kaiken
8
KON T R O LL I
1 • 2014
Vaikka itse tutkinnan yksityiskohtaisia käänteitä ei maailman
medioissa käsiteltykään, joltensakin laajaa huomiota saivat
syytökset, joiden mukaan kenialaisviranomaiset syyllistyivät ostoskeskuksen liikkeiden putsaamiseen. Asiasta on esimerkiksi
videotallennetta. Surullisempia ovat kuitenkin tiedot paikallispoliisin ja paikalle saapuneen Kenian armeijan välisestä tulitaistelusta. Esimerkiksi paikallinen The Star -sanomalehti siteerasi lokakuussa Nairobin paikallispoliisia, jonka mukaan Kenian
asevoimien saapuessa paikalle ottamaan vastuun piirityksestä,
nämä ampuivat yhden poliisiviranomaisen kuoliaaksi. Poliisit
vastasivat tulitukseen surmaten puolestaan kolme sotilasta.
Vaikka viranomaisten toiminta tapahtuman selvittämisessä onkin ollut merkittävän haloon kohteena, on siviilien hyökkäyksen
alettua osoittama rohkeus sen sijaan saanut kiitosta: Uutisoinnin mukaan heti hyökkäyksen alettua siviilit toimivat rohkeasti
ja päättäväisesti kanssaihmisten ja läheistensä auttamiseksi.
Aseistautuneita ulkopuolisia meni tiedon hyökkäyksen alkamisesta saatuaan jopa paikalle hakemaan rakkaitaan turvaan.
Ainoat, jotka Kenian viranomaiset ovat tähän mennessä saattaneet leivättömän pöydän ääreen Westgaten verilöylyyn liittyen,
ovat neljä iskuun osallistumatonta nuorehkoa somalitaustaista
miestä. Nairobin alueella asuvia merirosvoja syytetään avunannosta terrori-iskun valmisteluun. Syytteen mukaan he esimerkiksi majoittivat iskun tehneitä ihmisiä luonaan. Kaikki neljä ovat
kieltäneet esitetyt syytteet ja anoneet päästä vapaiksi, mistä
huolimatta he tulevat viettämään tutkinnan ajan kiven sisässä.
Kenian presidentti Uhuru Kenyatta myönsi jo lokakuussa julkisesti, että ostoskeskusiskun ratkaisemisessa tumpeloitiin.
- Jokin meni Westgatessa pahasti pieleen, hän lausui lokakuussa Nairobin poliisiviranomaisten luo suuntautuneen vierailunsa aikana pitämässään puheessa.
Mikä kaikki Westgatessa menikään pieleen ja mitä ostoskeskuksessa todella tapahtui kohtalokkaiden neljän päivän aikana,
saadaan tuskin koskaan täysin ja aukottomasti selville. Kiinnostavinta meidän kannaltamme lienee enää se, miten norjalaisten
tutkinnan kanssa käy.
.. ..
suojan kayttaminen
osa 1 perusteita
Kun
luodit
rillä,
oman
miseksi
Suojatyypit
Lyhyt kertaus eri suojatyypeistä; aihetta käsitellään tarkemmin Kontrollin numeroissa 1-2/2012.
Ballistinen suoja: Ballistinen suoja on kovaa suojaa,
näkösuojaa. Mikä tahansa este, joka estää tai vaikeuttaa
vastapuolta näkemästä suojan takana piilottelevaa henkilöä,
on visuaalista suojaa. Visuaalisen suojan käsitettä voidaan
laajentaa kattamaan kaikki aistit; ihmisvastustajaa ajatellen
lisäksi lähinnä kuuloaistin, mutta esimerkiksi koiria vastaan
myös hajuaistin.
Dynaaminen suoja: Dynaaminen suoja viittaa liikkumiseen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että liikkuvaan
maaliin on vaikeampi osua kuin paikallaan olevaan. Dynaamista suojaa voi käyttää myös paikallaan seisten: esimerkiksi
nyrkkeilijät liikuttavat ylävartaloaan ollessaan vastustajan
lyöntietäisyydellä, jolloin päähän osuminen on vaikeaa.
Spatiaalinen suoja: Spatiaalinen suoja tarkoittaa
etäisyyden hyväksi käyttämistä. Tyypillisesti tämä tarkoittaa
etäisyyden ottamista hyökkääjään, mutta se voi olla myös
esimerkiksi pesäpallomailalla aseistautuneen hyökkääjän
iholle menemistä, jolloin tämä ei pysty käyttämään asettaan
tehokkaasti.
Aggressiivinen suoja: Hyökkäys on paras puolustus,
ja jos taistelu siirretään vastustajan kenttäpäätyyn, tämän on
vaikeaa lähteä rakentamaan hyökkäystä ainakaan niin kauan,
kun painetta kyetään pitämään päällä.
Kognitiivinen suoja: Kognitiivinen suoja tarkoittaa käytännössä vastustajan hämäämistä. Oletusarvo on, että myös
hyökkääjä kärsii taistelun luomasta stressistä, joka huonontaa
päätöksentekokykyä ja loogista ajattelua. Jos tehdään jotain
odottamatonta, vastustajalla saattavat rattaat lyödä hetken
aikaa tyhjää, ennen kuin hän pääsee peliin mukaan.
nahkan
olisi
ympä-
turvaa-
syytä
mennä
suojaan. Suojan käyttäminen
voi kuitenkin olla yllättävän monisyinen asia.
joka estää fyysisesti hyökkäystä osumasta kohteeseen; esimerkiksi poteron suojavalli, joka on riittävän paksu pysäyttämään vastustajan luodit.
Visuaalinen suoja: Visuaalinen suoja tarkoittaa
viuhuvat
teksti ja kuvat:
Seppo Vesala
K
ontrollin numeroissa 1/2012 ja 2/2012
esiteltiin kuusi suojatyyppiä – ballistinen,
visuaalinen, dynaaminen, spatiaalinen,
aggressiivinen ja kognitiivinen – ja puhuttiin
lyhyesti niiden käyttämisestä. Tässä kaksiosaisessa artikkelissa asiaan pureudutaan tarkemmin suojan
käyttämisen taktiikkaan keskittyen ballistisen suojan käyttämiseen ampuma-asetta vastaan.
Perusteita
Riippumatta siitä, luetaanko suomalaisia turvaluokiteltuja
poliisin taktiikkaa käsitteleviä tekstejä vai amerikkalaisia julkisesti levityksessä olevia kaupallisia poliisitaktiikkaa käsitteleviä kirjoja, taktiikoissa on havaittavissa tiettyjä yhtäläisyyksiä.
Tämä on ymmärrettävääkin, sillä suomalaisten taktiikoiden
lähteenä ovat toimineet esimerkiksi amerikkalaisen lehtimiehen Charles Remsbergin kirjat Street Survival ja Tactical
Edge, jotka on esitelty Kontrollin numerossa 4/2010. Taktiikat
eroavat joiltakin osin sotilastaktiikoista, mikä selittyy muun
muassa toimintaympäristöjen eroissa. Näiden toimijoiden
käyttämiä taktiikoita ei kuitenkaan tule eriyttää toisistaan
liikaa, sillä silloin kun nuolisade pimentää auringon, poliisin
taktiikat alkavat muistuttaa enemmän sotilastaktiikoita kuin
perinteisiä poliisin partiotaktiikoita.
Tässä artikkelissa keskitytään ballistisen suojan käyttämiseen
tilanteessa, jossa vastapuolella on ampuma-ase. On kuitenkin syytä huomata, että suojatyyppi tulee aina suhteuttaa
hyökkäyksen laatuun: auton kylki tarjoaa hirvikivääriä vastaan
lähinnä visuaalista suojaa, mutta pienoiskivääriä vastaan se
on ballistinen suoja. Ja heitettyä pulloa vastaan ballistiseksi
suojaksi riittää verkkoaita.
KON T ROLL I
1 • 2014
9
Suojan käyttämisen nyrkkisääntöjä ovat suojan maksimaalinen käyttö sekä oikea etäisyys suojasta. Näitä nyrkkisääntöjä
käsitellään tarkemmin tässä artikkelissa.
Suojaan siirtyminen
Aseuhkatilanteissa pyritään luonnollisesti käyttämään hyväksi
ballistista suojaa mahdollisimman tehokkaasti. Suojan käyttäminen on kuitenkin aina kompromissi: jos suojaa käytetään maksimaalisesti, se haittaa omaa toimintaa. Tehtävän
suorittaminen edellyttää aina jonkintasoista riskinottoa, joten
onkin löydettävä oikea tasapaino riskin ottamisen ja toiminnan
sujuvuuden välillä. Vaikka ballistisen suojan käyttämisestä
joudutaankin joskus tinkimään, sen asemesta voidaan käyttää
muita suojatyyppejä.
Ihmisen joutuessa äkillisen hyökkäyksen kohteeksi, jolloin
taistelustressi puskee nopeasti päälle, tilanteesta pyritään
perääntymään mieluiten samaa reittiä, jota paikalle on
menty. Stressin ollessa kova suunnitelmien tekeminen on
hyvin hankalaa. Näiden syiden takia tehtävälle mentäessä
ja kohdepaikkaa tai -henkilöä lähestyttäessä tulee kiinnittää
huomiota lähistöllä oleviin suojiin sekä perääntymisreitteihin.
Jos ennakkotietojen perusteella väkivallan uhka on korostunut, kannattaa kohteen lähestyminen suorittaa suojasta
toiseen liikkuen – ei välttämättä suojassa pysyen, mutta siten,
että reitin varrelle osuu useita suojaksi kelpaavia paikkoja.
Mikäli äkillinen hyökkäyksen kohteeksi joutuminen aiheuttaa
pakenemisreaktion, reitti kulkee kuin itsestään useiden ballististen suojien kautta. Myös ennakkotiedoiltaan vähemmän
vaarallisille tehtäville mentäessä suojia ja perääntymisreittejä
tulee pitää silmällä.
Jos aseuhkatilanne syntyy äkillisesti eikä kenttäsika ole voinut
mennä ennakoivasti suojan taakse, on suojaan pääseminen
tärkeintä. Kun sopivat suojat on jo kohdetta lähestyttäessä
kartoitettu valmiiksi, suojan paikallistamiseen ei tilanteen äkil-
10
KON T R OL LI
1 • 2014
lisesti kuumentuessa tarvitse uhrata aikaa, vaan siirtyminen
voidaan aloittaa saman tien. Koska kenttäsika on vaarassa
tulla ammutuksi, on siirtyminen luonnollisesti tehtävä parasta
mahdollista vauhtia. Paras mahdollinen vauhti ei kuitenkaan
välttämättä tarkoita mahdollisimman nopeasti liikkuen, vaan
tulee ottaa huomioon tilanne kokonaisuutena.
Nyrkkisääntönä suojaan tulee pyrkiä mahdollisimman nopeasti, ja vaikka voisi ajatella, että liikkeen aikana kannattaisi
ampua hyökkääjää kohti, liikkumisen kanssa samanaikainen
ampuminen hidastaa sekä liikkumista että ampumista, ja kaiken lisäksi osumatkin ovat huonompia. Onkin parempi päästä
mahdollisimman nopeasti suojan taakse, minkä jälkeen ase
vedetään esille ja ammutaan paikaltaan, suojan takaa, jolloin
kohteeseen osutaan varmemmin – ja samalla eliminoidaan
tehokkaammin muualle ympäristöön päätyvät luodit. Jo pelkkä aseen esille ottaminen liikkumisen aikana paitsi hidastaa
liikkumista, myös altistaa virheille ja onnettomuuksille. Jo
pelkästään se, jos aseen kahvasta ei saada hyvää otetta,
hidastaa ampumista ja huonontaa osumia.
On olemassa myös tilanteita, joissa voi olla järkevää ampua
liikkumisen aikana. Esimerkiksi jos alusta on liukas tai muuten
vaikeakulkuinen, nopea juokseminen saattaa altistaa kaatumiselle. Tällöin voi olla järkevää liikkua hitaammin ja samalla
yhdistää aggressiivisen suojan käyttäminen dynaamiseen
suojaan. Toinen esimerkki tilanteesta, jossa liikkumisen ja
ampumisen yhdistäminen voi olla järkevää, on tilanne, jossa
kenttäsika on seissyt reilun käsivarrenmitan päässä kohdehenkilöstä esimerkiksi puhuttamassa tätä, ja kohdehenkilö
hyökkääkin äkillisesti teräaseen kanssa kimppuun. Syntyneessä hätävarjelutilanteessa eräs toimintatapa on ottaa
hyökkääjään etäisyyttä peruuttamalla nopeasti ja samalla
ampua tätä useita kertoja nopeassa tahdissa. Tai jos jo kertaalleen ammuttua ja maahan makaamaan jäänyttä kohdetta
lähestytään aseella uhaten esimerkiksi henkilön kiinniotta-
sivuttaisliike vaikeuttaa osumista huomattavasti enemmän
kuin suoraan poispäin suuntautuva liike.
miseksi ja tämä kohottaa äkillisesti aseen kohti lähestyvää
poliisia, kohteen ampuminen lienee järkevä ratkaisumalli.
Tällöin tosin kenttäsian ase on jo ollut valmiiksi esillä ja osoittanut kohteeseen, joten aseen esille ottamiseen ja kohteen
tähtäämiseen ei kulu aikaa. Lisäksi kenttäsika toivottavasti
on jo valmiiksi luotikilven eli ballistisen suojan takana, joten
suojaan siirtyminen ei senkään puolesta ole välttämätöntä.
Jos etäisyys suojaan on lyhyt ja suojan taakse päästään nopeasti, sinne tulee pääsääntöisesti mennä nopeinta mahdollista reittiä. Jos matka on pidempi tai jos suorin reitti suojaan
kulkee suoraan poispäin hyökkääjästä, voi olla järkevää tehdä
voimakasta siksak-liikettä hyökkääjän ampumasektorin poikki:
Jos lähellä ei ole suojaa tai sellaista ei ole etsitty valmiiksi,
voidaan turvautua pelkkään dynaamiseen suojaan: Otetaan
muutama ripeä askel hyökkääjän ampumasektorin poikki ja
liikkeen aikana vedetään ase esille. Jotta dynaamisen suojan
käyttämisestä saataisiin maksimaalinen hyöty, on liikkeen
oltava ripeää, sen on suuntauduttava poikittain vastustajan
ampumasektorin poikki, eikä liikkumista tule jatkaa kauempaa kuin mitä aseen ampuma-asentoon saaminen kestää.
Äkillinen liikkeellelähtö saattaa hämätä vastapuolta ja toimia
kognitiivisena suojana antaen kenttäsialle joitakin sekunnin
murto-osia ylimääräistä aikaa. Liike itsessään vaikeuttaa
vastapuolta osumasta, mutta mitä pidempään liike jatkuu,
sitä paremmin ampuja ehtii säätää tähtäystä kohdilleen. Jos
kenttäsika tekee vain nopean ja räväkän sivuttaisliikkeen,
sillä saavutetaan parhaiten hämäysvaikutus. Vastustajan on
vaikeaa osua kenttäsikaan liikkeen aikana. Kun ase vedetään
esille liikkeen aikana, ihanteellisessa tapauksessa ase on
saatu ampumaotteeseen ennen kuin vastustaja on ehtinyt
toipua hämmästyksestä. Kun laukaukset ammutaan liikkeen
pysähdyttyä, saadaan kohdehenkilöön varmemmin osumia.
Ei myöskään pidä vähätellä toiminnan puolustettavuutta
jälkikäteisessä tarkastelussa: on paljon helpompaa puolustaa
paikaltaan ammuttuja laukauksia kuin jos ne olisi ammuttu
liikkeen aikana, erityisesti jos jokin laukauksista olisi osunut
sivulliseen henkilöön.
KON T ROLL I
1 • 2014
11
Etäisyys suojaan
Nyrkkisäännön mukaan suojan takana ollaan reilun käsivarren mitan päässä suojasta, jolloin ollaan paremmin turvassa
mahdollisilta kimmokkeilta kuin kiinni suojassa oltaessa:
suojana käytettyyn esteeseen osuvat luodit voivat kimmota
suojasta matalassa kulmassa. Jos ollaan tarpeeksi irti suojasta, kimmokkeet viuhahtavat ohi. Vaikka tämä on yleensä
ainoa syy, jolla perustellaan etäisyyttä suojaan, myös muita
syitä on.
Suojassa kiinni oleminen rajoittaa näkökenttää ja saattaa jopa
aiheuttaa putkinäköä, jolloin etumaaston tarkkailu ja vastustajan etsiminen sieltä hankaloituu. Suojaan kiinni liimautuminen
saattaa aiheuttaa myös henkistä ripustautumista: Kun on
päästy turvaan, tilanteen aiheuttama stressi saattaa aiheuttaa
suojan taakse käpertymistä; ikään kuin oltaisiin pesässä turvassa. Pahimmillaan suojaan saatetaan jopa käpertyä siten,
että ympäristön tarkkailu unohtuu kokonaan, eikä hetken
päästä enää tiedetä, missä kohdehenkilö on. Mikäli tilanteessa on tarpeen lähteä liikkeelle, saattaa vaatia henkistä
ponnistelua saada itsensä liikkeelle tutusta suojapaikasta.
Riippuen liikkeen suunnasta suojassa kiinni oleminen saattaa
hidastaa liikkeelle lähtemistä jo puhtaasti fyysisenä suorituksena: Jos lähdetään eteenpäin, esimerkiksi kohti seuraavaa
suojaa tai kiinni kohdehenkilöön, kenttäsian on ensin siirryttävä suojan sivulle ja vasta sen jälkeen eteenpäin, kun kauempana suojasta seistessä suojan voi kiertää yksinkertaisesti
lähtemällä liikkeelle etuviistoon. Myös suojan taakse vetäytyminen saattaa hidastua, jos kenttäsika on kiinni suojassa: Jos
kohdetta on esimerkiksi tähdätty aseella, ase ja sitä pitelevä
käsi ovat luultavasti suojan reunan etupuolella. Jos tästä
tilanteesta pyritään vetäytymään nopeasti suojan taakse,
asekäsi takertuu helposti suojaan kiinni estäen kenttäsikaa
pääsemästä suojaan. Tämä ongelma korostuu pitkillä aseilla
ammuttaessa.
Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä syynä siihen, miksi ampujan ei tule olla kiinni suojassa, on ampumisesta aiheutuvan
suuliekin käyttäytyminen. Jos ampuja on selvästi suojan
takana, aseen piipusta vapautuvat ruutikaasut pääsevät leviämään vapaasti joka suuntaan, mutta jos ampuja on sijoittunut
esimerkiksi talon kulman taakse suojaan ja aseen piippu
ulottuu kulman yli, osa ampuessa vapautuvista ruutikaasuista
osuu seinään ja kimpoaa takaisin. Syntynyt pöllähdys
haittaa ampujaa näkemästä kohteeseen. Erityisesti
pimeällä, valaisimen kanssa ammuttaessa ilmassa
pyörteilevä aseen piipusta lentänyt palamisjäte saattaa
muodostaa usean sekunnin ajaksi sumuseinän, joka
estää ampujaa näkemästä kohdetta ja samalla tarkkailemasta voimankäytön seurauksia tai näkemästä, jos
kohdehenkilö päättää esimerkiksi lähteä liikkeelle.
Koska on olemassa lukuisia syitä, miksi ampujan ei pidä
olla kiinni suojassa, kyseessä on kiveen hakattu sääntö,
johon ei ole poikkeuksia? Väärin. On useita syitä ja
olosuhteita, jolloin tätä nyrkkisääntöä on syytä rikkoa.
Ilmeisiä syitä, joiden takia ei ole viisasta ottaa etäisyyttä
suojasta ovat esimerkiksi se, että suojan takana oleva
maasto ei ole turvallinen, jokin este – esimerkiksi suojan
takana oleva aita – estää kenttäsikaa ottamasta etäisyyttä, tai maanpinta nousee tai laskee suojan takana
niin voimakkaasti, että suojan käyttäminen on mahdollista vain siinä kiinni oltaessa.
12
KON T R OL LI
1 • 2014
KON T ROLL I
1 • 2014
13
Etäisyys autoon noin käsivarren mitta.
Sama tilanne noin 45 asteen kulmasta
katsottuna; auto ei enää tarjoa suojaa.
Kenttäsika on kiinni auton kyljessä.
Sivulta katsottuna konstaapeli on hieman
paremmin suojassa.
14
KON T R OL LI
1 • 2014
Toinen syy siihen, että halutaan olla kiinni suojassa, on se,
että vastustaja on sijoittunut selvästi korkeammalle kuin
kenttäsika. Esimerkiksi pakettiauto ei välttämättä tarjoa
suojaa talon katolla olevalta pyssymieheltä, jos auton taakse
suojautunut kenttäsika ei ole kiinni auton kyljessä. Ja vaikka
pakettiauto ei tarjoakaan esimerkiksi kiväärimiestä vastaan
muuta kuin näkösuojaa, on se kuitenkin tyhjää parempi.
Ja jos kenttäsika on päässyt näkösuojaan kohdehenkilön
huomaamatta, tämä ei edes yritä ampua kohti, koska ei tiedä
kenttäsian olemassaolosta.
Jos vastustajan tarkka sijainti ei ole tiedossa – esimerkiksi tiedetään, että kohdehenkilö on suojautunut auton taakse, mutta
hän saattaa tulla esiin joko keulan tai perän puolelta – tai vastustajia on useita, voi olla järkevää olla kiinni suojassa. Mitä
enemmän irti suojasta ollaan, sitä kapeampi suojan eteenpäin
tarjoama suojasektori on. Tämä on erityisen totta silloin,
jos suoja on kapea, esimerkiksi puunrunko tai parkkihallin
tukipylväs, mutta pätee myös silloin, kun kohdetta tähystetään
esimerkiksi talon kulman tarjoaman suojan takaa.
Lopuksi on hyvä huomata, että mitä kauempana suojasta
seistään, sitä pienemmällä liikkeellä päästään kurkistamaan
suojan reunan ohi ja vastaavasti takaisin suojaan. Sama
pätee kuitenkin myös toisin päin, joten jos kenttäsika seisoo
liian kaukana suojasta, vastapuoli voi omalla liikkumisellaan
päästä sellaiseen asemaan, että suoja ei olekaan enää kenttäsian ja vastustajan välissä. Jossain vaiheessa mennään
tilanteeseen, jossa osapuolten välissä oleva suoja ei olekaan
enää kenttäsian vaan kohdehenkilön suoja. Tässäkin asiassa
tulee siis muistaa kohtuus: riittävä etäisyys, mutta ei enempää
kuin on tarpeen.
Seuraavassa numerossa!
Artikkelin toinen osuus,
joka keskittyy suojan takaa
ampumiseen ja erilaisiin
ampuma-asentoihin.
KON T ROLL I
1 • 2014
15
l
K E N T TÄ KO U L U T TA J A
teksti ja kuvat: Seppo Vesala
Suojan takaa ampuminen on sosiaalisen
aseenkäytön perusasioita. Kun perusteet
ovat hallussa, harjoittelua tulee monipuolistaa. Kenttäkouluttaja esittää yhden, perusteita pidemmälle menevän suojankäyttöharjoituksen variaatioineen.
Rataharjoitus: suojan takaa ampuminen
K
ontrollin tässä numerossa on suojan käyttämistä käsittelevä artikkeli. Tämä Kenttäkouluttaja liittyy suoraan kyseiseen artikkeliin ja täydentää sitä. Lukijaa kehotetaankin lukemaan
Suojan käyttäminen, osa 1 ennen tähän Kenttäkouluttajaan syventymistä. Myös Kontrollin numerossa 3/2013
julkaistussa Ampumaharjoittelun realismi, osa 2:ssa puhutaan
suojan käyttämisestä.
Perusharjoittelun ongelmia
Suojan käyttämistä harjoitellaan tyypillisesti hyvin laboratoriomaisissa olosuhteissa, jolloin ampuma-asento, etäisyys
suojaan ja muut muuttujat pyritään pitämään mahdollisimman
vakioina. Pääsääntöisesti ampujat jopa pyrkivät sijoittamaan
ampumaharjoittelussa käytettävät harjoitussuojat eli sermit siten, että ne ovat kohtisuoraan tarkasti maalitaulun kohdalla. Tällainen perusharjoittelu sopii alkeisharjoitteluun, kun harjoittelija
vasta opettelee ampuma-aseen käyttämistä sosiaalisissa tilanteissa. Harjoittelussa tulisi kuitenkin astua alkeisharjoittelusta
seuraavalle tasolle heti, kun se on turvallisuutta vaarantamatta
mahdollista ja kun harjoiteltava asia perusmuodossaan on kohtuullisella tasolla hallinnassa. Tämä pätee myös suojan takaa
ampumiseen.
rusharjoittelussa käytetystä asennosta. Lisäksi todellisuudessa
ampuja saattaa joutua tulemaan pois suojan takaa etsiäkseen
kohdehenkilöä etumaastosta ja saadakseen tämän ampumasektorille.
Seuraava askel
Kun harjoittelua halutaan viedä kohti realismia, siihen täytyy
tehdä muutoksia. Eräs mielenkiintoisimmista muutoksista on
Kontrollin numerossa 4/2013 esitelty harjoittelumuoto, jossa
suojan takaa ampumista harjoitellaan paitsi perinteisesti kovilla
patruunoilla ampumalla, myös käyttämällä harjoittelussa simulaatioaseita ja maalitauluna elävää ihmistä, joka myös suojautuu suojan taakse ja pyrkii osumaan takaisin. Käytännössä harjoittelijoiden ampuma-asennot muuttuvat melkoisesti siitä, mitä
ne ovat perusharjoittelussa, ja suojaa käytetään huomattavasti
tarkemmin hyväksi kuin silloin, kun kohteena on pelkkä pahvitaulu. Tämä kertoo selvästi siitä, että perusharjoittelun tapa toimia ei vastaa todellisuutta.
Perusmuodossaan suojan takaa ammuttaessa harjoittelija sijoittuu sellaiselle etäisyydelle, että suoristetulla kädellä ei aivan
ylety edessään olevaan suojaan, ja harjoittelija seisoo suojan
takana mutta mahdollisimman lähellä sen reunaa. Ampumaasento rakennetaan valmiiksi suojan takana, ja kun harjoittelija
valmistautuu ampumaan tai kuulee ampumiskomennon, hän
nojaa suojan reunan yli juuri sen verran, että pystyy ampumaan
tauluun, jonka sijainti on tarkasti etukäteen selvillä ja joka kerta
samassa kohdassa suhteessa ampujaan.
Todellisessa tilanteessa ampuma-asentoa ei luultavasti voida
rakentaa suojan takana valmiiksi, vaan ampujan on ensin tähystettävä suojan takaa, ja vasta havaittuaan kohdehenkilön
ja tunnistettuaan tilanteen aseenkäyttöä vaativaksi hän voi ottaa aseen esille ja tähdätä kohdehenkilöä. Kohteen etsiminen
etumaastosta aseen tähtäimien läpi on omiaan aiheuttamaan
ampujalle putkinäköä, ja siksi se on hidasta ja altistaa havaintovirheille.
Todellisessa aseenkäyttötilanteessa ampuma-asentokaan ei
välttämättä ole samanlainen kuin perusharjoittelussa. Riittää,
että suojan takaa ampumiseen yhdistetään liike ampujan rynnätessä suojan taakse ennen aseen esille ottamista, kun jo havaitaan, että ampuma-asento saattaa muuttua huomattavasti pe-
16
KON T R OL LI
1 • 2014
Seuraavassa esitellään yksinkertainen harjoitus, joka tuo lisää dynaamisuutta suojankäyttöharjoitteluun. Harjoituksen voi
toteuttaa normaalilla ampumaradalla sekä sisällä että ulkona.
Harjoituksessa tarvitaan useita sermejä, joiden rakentamista
käsiteltiin Kontrollin numerossa 3/2013 julkaistussa ampumaharjoittelun realismi, osa 2 -kirjoituksessa. Jos ampumarata on
hyvin kapea, ei harjoituksesta saada yhtä paljon irti kuin leveällä
radalla ammuttaessa, mutta joka tapauksessa tämä harjoitus lisää realismia ampumarataharjoitteluun. Harjoitus paitsi kehittää
suojankäyttötaitoa, siinä harjoitellaan myös liikkumista, ja harjoitukseen voidaan myös yhdistää paritoimintaa.
Ampumaradalle sijoitetaan useita, mielellään erikokoisia ja -muotoisia sermejä
eri etäisyyksille tauluista. Sermien sijoittelussa kannattaa käyttää hyväksi koko
radan leveys ja pituus, eli 25 metrin radalla kauimmaiset sermit ovat yli 20 metrin etäisyydellä tauluista, ja sermejä sirotellaan radalle koko sen leveydeltä.
Taululaitteisiin sijoitetaan useita maalitauluja, jotka on merkitty toisistaan erottuviksi. Parhaimpaan tulokseen päästään, jos maalitaulut muistuttavat ihmistä ja ne
reagoivat osumiin. Tällä tavalla harjoitteluun voidaan yhdistää kohteen tunnistamisharjoittelua sekä pakottaa harjoittelija seuraamaan voimankäytön vaikutuksia
kohteeseen. Maalitaulujen tuunaamista realistisemman näköisiksi käsiteltiin
Kontrollin numerossa 2/2013 julkaistussa Ampumaharjoittelun realismi, osa 1
-kirjoituksessa.
Harjoitus alkaa siten, että suorittaja lähtee liikkeelle
ampumaradan takaseinältä ja liikkuu ensimmäisen sermin
taakse, kuten liikkuisi todellisen ampuma-aseuhan alla.
Suojan taakse päästyään ampuja vetää aseen esille ja
ampuu yhden osuman maaliin. Jos käytössä on osumaan
reagoivia maalitauluja, ampuja joutuu itse havainnoimaan,
reagoiko taulu osumaan, mikä lisää harjoittelun todenmukaisuutta. Normaaleihin tauluihin ammuttaessa suorittajan
on vain arvioitava, osuiko
rehellinen
KONlaukaus
T ROLL –
I ja 1oltava
• 2014
17
itselleen.
Ampuja ampuu jokaisen suojan takaa jokaiseen radalla
olevaan maalitauluun, jolloin hän saattaa joutua liikkumaan hyvinkin paljon sivulle irti suojasta saadakseen
jokaisen maalitaulun tulemaan edessä olevien muiden
sermien takaa näkyviin. Taulut tulee ampua sellaisessa
järjestyksessä, että ampuja on itse koko ajan suojassa
muihin radalla vielä jäljellä oleviin tauluihin nähden. Tauluja ei voi siis ampua järjestyksessä esimerkiksi vasemmalta oikealle, vaan siinä järjestyksessä, jossa ne tulevat
ampujan näköpiiriin tämän liikkuessa sivuttain. Kun kaikki
taulut on ammuttu, suorittaja siirtyy seuraavan sermin
taakse, ja ampuminen alkaa alusta.
Eri kohdissa rataa olevien sermien
takaa ammuttaessa taulut tulevat
näkyviin eri järjestyksessä: jokaisen
suojan takaa ampujalle avautuu
erilainen näkymä taulujen suuntaan,
sillä ampujan ja taulujen välissä on
muita näkyvyyttä peittäviä sermejä.
Erimuotoiset ja -korkuiset suojat
pakottavat suorittajan ampumaan eri
asennoista, mikä myös muuttaa ampujan näkemää taulujen suuntaan.
18
KON T R OL LI
1 • 2014
Suojan käyttämisessä on oleellista, että
ampuja pysyy mahdollisimman hyvin suojassa uhkaan nähden. Tämän helpottamiseksi oikeakätisen ampujan kannattaa
opetella ampumaan myös vasemmalla
kädellä ja päinvastoin. Tällöin suojan
”väärältä” puolelta ammuttaessa voidaan
pysyä paremmin suojassa kuin jos asetta
pideltäisiin normaalissa otteessa. Kätisyyden vaihtamisesta puhutaan enemmän
seuraavassa Kontrollissa ilmestyvässä
suojan käyttämistä käsittelevän juttusarjan toisessa osassa.
Harjoituksen voi suorittaa myös parityöskentelynä, mikäli se kuuluu harjoittelijoiden työnkuvaan. Molemmat suorittajat voivat ampua
yhtä aikaa omilta puoliltaan sermiä siten, että
kumpikin ampuu ne taulut, jotka saa näkyviin.
Kaikkiin tauluihin on kuitenkin saatava yksi
osuma jokaiselta ampumapaikalta, mutta vain
yksi ampuja voi ampua kutakin taulua. Suorittajien välinen kommunikaatio on tärkeässä
osassa: pari viestii keskenään, mitä tauluja
on jo ammuttu, suorittajat ilmoittavat parilleen
lippaan tyhjenemisestä ja mahdollisista muista
häiriöistä, he sopivat yhdessä liikkeelle lähtemisestä seuraavalle sermille, ja niin edelleen.
KON T ROLL I
1 • 2014
19
Edellä kuvattuun harjoitukseen on helppo keksiä variaatioita.
Eräs mielenkiintoinen vaihtoehto on, että suojien takaa ei ammutakaan kaikkia tauluja, vaan ainoastaan se tai ne taulut, jotka
vastaavat kouluttajan kunkin sermin kohdalla antamaa kuvausta. Kouluttaja voi myös antaa kesken ammunnan uuden maalin,
jonka olemassaolon harjoittelija joutuu noteeraamaan saman
tien: jos hän oli joutunut tulemaan esiin suojan takaa saadakseen alkuperäisen maalin näkyviin, uusi kohde saattaa olla sellaisessa paikassa, että ampuja ei enää olekaan suojan takana
tähän uuteen maaliin nähden. Tällöin ampuja joutuu vetäytymään takaisin suojan taakse ja hoitamaan uuden maalin pois
päiväjärjestyksestä, ennen kuin voi jatkaa alkuperäisen kohteen
ampumista.
Kun rata on ammuttu läpi, se voidaan ampua uudelleen siten,
että suorittaja lähtee työstämään maaleja eri puolilta sermejä
kuin ensimmäisellä kerralla: jos ampuja lähti jollakin ammuntapaikalla ampumaan tauluja suojan oikealta puolelta käsin, seuraavalla vedolla voidaan aloittaa suojan vasemmalta puolelta.
Toinen yksinkertainen mutta ei helppo variaatio on suorittaa
harjoitus ensin valoisassa ja sen jälkeen pimeässä. Vaikka rata
itsessään pysyy suorituskertojen välissä samanlaisena, pimeys
ja valaisimen käyttäminen voivat muuttaa suoritusta huomattavastikin.
20
KON T R OL LI
1 • 2014
Myös tähän harjoitukseen voi yhdistää simulaatioaseiden käyttämisen. Eräs tapa on korvata maalitaulut FX-aseella aseistetulla kohdehenkilöllä. Suorittaja tai suorittajat lähtevät liikkeelle radan takaseinältä kuten normaalistikin, mutta he päättävät
itse, mistä tuliasemasta kohdehenkilöä ammutaan ja miten he
liikkuvat tähän tuliasemaan lähtöpaikasta. Kohdehenkilö pyrkii
ampumaan suorittajia, joiden tavoitteena on saada kohdehenkilöön toiminnan pysäyttävä osuma ja välttää saamasta itse osumia. Jotta harjoitus ei vesittyisi piiloleikiksi, kohdehenkilöllä ei
ole käytössään suojaa, mutta hän saa liikkua rajatulla alueella
maalialueella, jolloin suorittajien suojan käyttämisen on oltava
dynaamista. Jos harjoitteeseen lisätään vielä aikapaine, eivät
suorittajat voi turvautua väsyttämistaktiikkaan, vaan heidän on
pyrittävä aktiivisesti sellaiseen asemaan, josta pystytään ampumaan kohdehenkilöä.
Jos ampumaradalle voidaan ajaa autoja, suojat muuttuvat huomattavasti pelkkiä rakennuslevyjä realistisemman muotoisiksi ja
kokoisiksi. Autojen käyttäminen mahdollistaa myös esimerkiksi suojan alta ampumisen. Ylimääräisien materiaalivahinkojen
välttämiseksi tällaisessa harjoittelussa tulee pitäytyä simulaatioaseharjoittelussa, vaikka maaleina käytettäisiinkin pahvitauluja.
NELIJALKAINEN
VARASHÄLYTIN
Millaista elämä on, kun talossa
asuu koira tai koiria? Koirasta
on moneksi, ja kun turvallisuusalan lehteen tässä kirjoitetaan,
ainakin sivutaan sitä, millainen koira on hyvä hankinta omaksi ja kodin turvaksi ja mitä sen
kasvattamisessa kannattaa ottaa
huomioon.
teksti ja kuvat:
Juha Rämänen
KON T ROLL I
1 • 2014
21
H
eti alkuun teen muutaman asian selväksi.
Minulla on koiria, mutta en ole kouluttanut
niille suojelua. Koirillani ei ole mistään lajista
minkäänlaista menestystä. En ole myöskään minkään sortin koirankouluttaja, vaikka
lempiohjelmani onkin Koirakuiskaaja. Tuon tekstissäni esiin
näkemyksiäni muun muassa siitä, millaista on koiranpennun
hankkiminen ja sen kanssa eläminen, mitä koiran pitäminen
maksaa, mihin siinä sitoutuu ja mitä iloa tai hyötyä koirasta voi
olla. Toivottavasti siis ne, jotka ovat harkinneet koiran hankintaa joko ihan lenkkikaveriksi tai vaikkapa talonvahdiksi, saavat
käytännön vinkkejä ennen suuren päätöksen tekoa.
MIKSI HALUAN KOIRAN?
Koira voi elää jopa yli 15-vuotiaaksi, joten ennen koiran hankintaa tulisi olla kristallin kirkkaana mielessä, miksi koira halutaan.
Hetken mielijohteesta koiraa ei kannata eikä mielestäni edes
saa hankkia. Mikä on hyvä tai huono syy hankkia koira, on vaikeaa sanoa. On kuitenkin selvää, ettei koiraa kannata hankkia
esimerkiksi oman miehisyyden lisäämiseksi. Täysin ääliömäistä
on myös hommata koira, koska naapurillakin on. On kuitenkin
olemassa paljon hyviä syitä, miksi koira kannattaa hankkia, ja
niitä pitää jokaisen puntaroida tarkasti ennen hankintaa.
MIKÄ ROTU?
Koirarotuja on olemassa pilvin pimein, ja sekarotuisetkin ovat
oma vaihtoehtonsa. Rotu määrittelee joskus vähän, joskus
vähän enemmän sitä, miten koira käyttäytyy tai millaista aktiviteettia se vaatii. Rodun valinnassa tullaan uudelleen siihen,
miksi koira halutaan. Jos haluaa koiran olevan rauhallinen ja
pärjäävän vähällä liikunnalla, ei kannata ottaa esimerkiksi saksanpaimenkoiraa tai rhodesiankoiraa. Jos taas haluaa kätevän
kokoisen koiran pieneen yksiöön, voi unohtaa tanskandoggit ja
irlanninsusikoirat. On tärkeää tehdä riittävästi taustatyötä selvittääkseen, millaisia rodunomaisia käytöstapoja ja vaatimuksia
rodulla on. Jos mahdollista, parasta on haastatella ihmisiä, jotka omistavat kyseisen rotuisia koiria, sillä heiltä kuulee monesti
sellaisia ohjeita, joita ei kirjoista tai netistä opi. Rodulle ominaisia käytöstapoja voivat olla esimerkiksi äärimmäinen vahtivietti,
kaivaminen, jäljestäminen tai riistan perässä juoksentelu. Jos
koiralta haetaan jotain käyttötarkoitusta, näitä asioita kannattaa
puntaroida. Ei ole rottweilerin vika, ettei se välttämättä osaa
noutaa ammuttuja vesilintuja kovinkaan hyvin, eikä paikat
tuhoavaa belgianpaimenkoira malinoisia saa syyttää siitä, että
se on otettu asumaan neljän seinän sisälle ilman minkäänlaisia
fyysisiä ja henkisiä haasteita.
Mikäli koirasta toivotaan valpas vahti kotiin tai turva pimeille
lenkkipoluille, muutamia rotuja on syytä tuoda esille. En lähde
tarkemmin erittelemään eri rotujen ominaispiirteitä, vaan listaan
joitain yleisesti tiedossa olevia koirarotuja, joilla on korkea
vahti- tai suojeluvietti:
• dobermanni
• rottweiler
• saksanpaimenkoira
• bullmastiffi
• bokseri
Lista ei kuitenkaan ole kaiken kattava, ja on olemassa muitakin
koirarotuja, jotka soveltuvat mainittuihin tarkoituksiin.
Vaikka oltaisiinkin hankkimassa koiraa ensimmäistä kertaa ja
22
KON T R OL LI
1 • 2014
’’
Koira voi elää jopa yli
15-vuotiaaksi, joten ennen koiran hankintaa
tulisi olla kristallin kirkkaana mielessä, miksi
koira halutaan. Hetken
mielijohteesta koiraa ei
kannata eikä mielestäni
edes saa hankkia.
koiran pääasiallinen ”käyttötarkoitus” olisi vahtiminen ja suojelu, kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, etteivät kaikki rodut
sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Monesta rodusta annetaan
näin ymmärtää, ja osan kohdalla tuo suositus onkin kohdallaan. On kuitenkin selvää, että homma on siitä kiinni, minkälainen ihminen koiran ottaa ja miten hyvin koiralle määrätään
rajoja, annetaan koulutusta, liikuntaa ja niin edelleen.
ESIMERKKINÄ SAKSANPAIMENKOIRA
Otetaan rotukuvaukseen esimerkiksi saksanpaimenkoira.
Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että kyseisestä rodusta
allekirjoittaneella on kokemusta: kymmenen vuoden ajalta ja
kolmesta koirasta.
Saksanpaimenkoira on erittäin energinen, parhaimpina päivinä
todella viisas, kuuliainen, valpas, palvelualtis ja reviiritietoinen. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä, että saksanpaimenkoira
voi olla yksi parhaista ja luotettavimmista roduista elämään
lapsiperheessä. Niin kuin kaikki muutkin koirat, saksanpaimenkoira vaatii päivittäistä liikuntaa, mutta sitä sakemanni tarvitsee
enemmän kuin moni muu rotu. Mitään vähimmäisvaatimuksia
en lähde määrittelemään, mutta sen verran voi kertoa, että
kannattaa varautua vähintään tunnin mittaiseen päivittäiseen
lenkkiin ja pariin pienempään ulkoiluhetkeen. Aikuisen ja terveen saksanpaimenkoiran kanssa voi harrastaa kävelyn lisäksi
monenlaista muutakin liikuntaa, kuten juoksua, pyöräilyä, rullaluistelua, uintia, pulkan vetoa ja niin edelleen. Vain mielikuvitus
on rajana, ja koira oppii helposti uutta. Liian vähäinen liikunta
voi näkyä koirasta monin tavoin. Tilapäinen liikunnan puute
näkyy koiralla yleensä ylivilkkautena, joka voi olla todella hermoja raastavaa. Pidempiaikainen liikunnan puute voi altistaa
erilaisille sairauksille, aivan kuten ihmisilläkin. Lisäksi koiratkin
lihovat helposti, jos liikunta on vähäistä. Kaiken kaikkiaan
koiran päivittäisestä liikunnansaannista huolehtiminen maksaa
itsensä takaisin monella tavalla.
VAHTIKOIRA
Edellä listasinkin jo muutamia vahtikoiriksi soveltuvia rotuja,
mutta myös monet muut koirarodut soveltuvat talonvahdiksi.
Vaikka koira oltaisiinkin hankkimassa vain vahdiksi, tulisi muistaa, että koira on laumaeläin. Tämä tarkoittaa käytännössä
sitä, että sillä tulisi henkisen hyvinvointinsa takia olla mahdollisuus viettää laatuaikaa myös ”laumaansa” kuuluvien ihmisten
kanssa. Koiralle ei riitä, että se kytketään liekaan jonnekin
pihan nurkkaan ja jätetään sinne.
Koiran vahtimisviettejä ja -tapoja on monia, ja monesti näihin
vaikuttavat eniten koiran rotu ja jossain määrin myös sukupuoli. Monet koirarodut kykenevät puolustamaan reviiriään
niin tehokkaasti, ettei isännän tai emännän karatetaitoja tarvita
itäblokin keikkamiehiä vastaan. Reviirinpuolustukseen kykenevät aiemmin listatut koirat sekä esimerkiksi kaukasianpaimenkoirat, anatolianpaimenkoirat, pitbullit, belgianpaimenkoirat ja
tanskandoggit. Toki yksilökohtaisia eroja voi näkyä esimerkiksi
pelottomuudessa ja kovuudessa, mutta pääsääntöisesti näin.
On olemassa myös sellaisia vahtikoiria, jotka eivät kykene
syömään murtomiestä samalta seisomalta eivätkä välttämättä
edes pienellä viiveellä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö niitä voisi
kutsua vahtikoiriksi. Monet rodut ovat käytökseltään hyvin
valppaita ja tarkkaavaisia sekä suojelunhaluisia, joten uhkaavasta vaarasta ilmoittaminen on hyvinkin herkässä. Monesti
kykenemättömyys vastustajan täydelliseen eliminointiin johtuu
rotujen pienestä koosta. Tällaisia rotuja ovat muun muassa
cairnterrierit ja pinserit sekä kaikki ne rodut, jotka eivät juokse
piiloon emännän käsilaukkuun ovikellon soitua. Esimerkiksi
cairnterrierin omistaminen on siinä mielessä kätevää, että
7-kiloisena se syö murto-osan siitä, mitä esimerkiksi saksanpaimenkoira syö, ja sen kuljettaminen vaikka autossa on
huomattavasti helpompaa. Ainut huomioitava seikka on se, että
vahtikoirana tällainen koira tarvitsee ihmisen apua rosvojen
kiinniotossa. Näkisin kuitenkin, että välttääkseen ylimääräiset
syytteet on viisasta antaa vahtikoiran olla lähinnä pelotteena tai
ilmoittamassa mahdollisista luvattomista tunkeilijoista. Jo ison
vahtikoiran olemassaolo ja haukku laittavat tunkeilijan yleensä
harkitsemaan kahdesti.
Vaikka olisikin harkinnut koiran hankkimista tarkkaan, tehnyt
runsaasti taustatöitä selvittääkseen sopivaa rotua ja päätynyt
siihen, että haluaa vahtikoiran, kannattaa muistaa koirakuiskaaja Cesar Millanin teesi: ”Koira tarvitsee päivittäin liikuntaa,
kuria ja hellyyttä. Tässä järjestyksessä.”
PENNUN HANKINTA
Internet on pullollaan koiran hankintaan liittyviä yleisohjeita, ja
myös koiranpennun hankinnasta on saatavilla runsaasti tietoa.
Suosittelen perehtymään netin tarjontaan näissä asioissa,
mutta tässä pennun hankintaa koskevassa luvussa käsittelen
sellaisia seikkoja, joita ei ihan joka sivustolla muisteta mainita.
Olen listannut asioita, joita koiranpennun kanssa tulee lähes
poikkeuksetta eteen jossain vaiheessa. Uudelle koiranomistajalle ne ovat varmasti luonteeltaan sellaisia ihan kiva tietää
etukäteen -seikkoja.
• pentu todennäköisesti puree kaikkea ensimmäiset viikot
(mitä isompi rotu, sitä isompi tuho)
• pentu ei ole sisäsiisti luovutusikäisenä (vanhemman
pennun osalta tilanne voi olla toinen), varaudu siis jätösten
keräilyyn ja intensiiviseen sisäsiistiksi opettamiseen
• pennun maitohampaat ovat todella terävät ja tekevät
kipeää osuessaan esimerkiksi varpaaseen, huomioitava
erityisesti lapsiperheissä
• pentu voi monesti pahoin autossa ja saattaa näin ollen
tilanteesta riippuen joko oksentaa tai ulostaa
KON T ROLL I
1 • 2014
23
• tuhoamisvimma: varaudu tekemään muutoksia kodissasi.
Teippaa sähköjohdot piiloon, nosta kasvit ulottumattomiin,
laita kengät piiloon ja niin edelleen
• kaiken varautumisenkin jälkeen pentu hajottaa paikkoja
välillä paljonkin. Kokemukseni mukaan tämä käytös vähenee siinä yhden ikävuoden tienoilla, joskus aiemminkin
• pienen koiranpennun on annettava levätä rauhassa, kun
se on sitä vailla, erityisesti huomioitava lapsiperheissä
• ruokailun ynnä muiden rutiinien tulisi olla erityisen
säännöllisiä ja säntillisiä pentuaikana, sillä toistuvat rutiinit
tuovat turvallisuuden tunnetta
Näiden asioiden lisäksi on monia muitakin asioita, joita pennun
kanssa eläessään oppii ja kokee. Muista pennun kanssa koirakuiskaajan teesi ja tallenna eläinlääkärin ja myrkytyskeskuksen
numerot puhelimeesi.
RAHANMENO
Yksi asia, jota ei koiranettisivuilla kerrota, on se, kuinka paljon
koiraan saa todellisuudessa palamaan rahaa. Toki tämä rahan
palaminen on kiinni muun muassa tuurista, omasta panostuksen määrästä sekä koiran rodusta, mutta olen listannut alle
sellaisia asioita ja muistista kaivettuja noin-summia, joita olen
joutunut pulittamaan omistaessani kymmenen vuoden aikana
yhteensä viisi koiraa. Mukana on kertaluonteisia maksuja sekä
säännöllisesti toistuvia maksuja.
• koiran vakuutus: vuosimaksu 200 eur (saksanpaimenkoira)
• koiran ruokasäkki 15 kg 40 eur (kestää aikuisella
saksanpaimenkoirauroksella noin 1 kuukauden)
• säännölliset eläinlääkäritarkastukset, joissa mukana rokotukset á 80 eur yksityisellä eläinklinikalla
• koiran vatsalaukun kiertymän leikkaus päivystyksessä lauantai-iltana 1800 eur
• hoitotoimenpiteet ja lääkitys irrallaan olleen toisen
koiran pureman jälkeen 150 eur (purema oli pieni
hampaanjälki silmän vieressä)
• narttukoiran kastrointi 400 eur
• punkkipannat kahdelle koiralle kesän ajaksi 57 eur
Näiden maksujen lisäksi koiran omistaja voi varautua pulittamaan esimerkiksi lonkkakuvauksista, uroskoiran kastroinnista, erilaisista onnettomuuksien aiheuttamista vammoista
ja korvatulehdusten hoidoista. Olen vuosien varrella oppinut,
että kannattaa jemmata hieman rahaa varalle ja pitää koiran
vakuutukset voimassa.
KOIRAN ELINYMPÄRISTÖ
Lähes kaikki koirat sopeutuvat elämään ihmisen kanssa siellä,
missä ihminenkin elää. Koiran elinympäristöllä on kuitenkin
merkitystä muun muassa siinä, kuinka sosiaalinen koirasta tulee tai kuinka usein saa kuulla koiran aiheuttaneen naapureille
päänvaivaa olemalla koira.
24
KON T R OL LI
1 • 2014
Kerrostaloonkin voi ottaa koiran, kunhan huolehtii koiran
riittävästä liikunnan ja muiden virikkeiden saannista. Lienee
itsestään selvää, että jos ollaan hankkimassa vahtikoirarotua, olisi hyvä olla jotain mitä vahtia - muutakin siis kuin pieni
kerrostaloyksiö, jossa ei kunnolla mahdu edes kääntymään.
Omakotiasuminen on koiran kannalta paras vaihtoehto monestakin eri syystä. Omakotitalon piha toimii vahtikoiran työmaana,
leikkikenttänä tai vaikka koulutuspaikkana. Lisäksi pihalle
voidaan rakentaa koiralle vaikka häkki ja koppi, jossa se voi
oleilla, mikäli kyse on ulkona viihtyvästä rodusta.
Jotta omakotitalon pihasta saa mahdollisimman suuren hyödyn
irti, se kannattaa aidata kauttaaltaan. Aidan rakentamisessa
kannattaa huomioida ensisijaisesti se, että aita on riittävän
korkea. 120 cm korkea aita ei käytännössä edes hidasta koiran
karkaamista; 150 cm:n aita alkaa olla jo kohtuullisen hyvänkorkuinen, mutta silloinkin pitää olla tarkkana koiran hyppimisen
Vaikka koira oltaisiinkin hankkimassa vain
vahdiksi, tulisi muistaa, että koira on laumaeläin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä,
että sillä tulisi henkisen hyvinvointinsa takia olla mahdollisuus
viettää laatuaikaa myös
”laumaansa” kuuluvien
ihmisten kanssa.
’’
kanssa ja kitkeä se heti pois, jos sellaista havaitsee. Talvella,
kun lunta voi olla puoli metriä tai ylikin, aidan yläreuna tulee
luonnollisesti alemmas. Tämäkin kannattaa ottaa huomioon.
Kouluaikana rikosoikeuden tunnilla minulle kerrottiin, millainen
aidan on oltava, jos haluaa välttyä korvausvelvollisuudelta siinä
tapauksessa, että joku tulee pihaan ja koira esimerkiksi puree:
aidan oltava niin korkea, ettei ihminen pääse sen yli ilman apuvälineitä. Lisäksi portissa tai porteissa tulee olla selvät koirasta
varoittavat merkinnät. Näin siis kukaan ei voi vahingossa tulla
pihaan, vaan joka kerralla tilanne on se, että ihminen tulee
pihaan tietäen, minne astuu. Vähän niin kuin ”pysäköimällä
hyväksyt ehdot” -tyyppisesti..
Saksanpaimenkoiran kasvattaja suositteli, että jos koiralle laittaa ulkotarhan, verkon tulisi olla vähintään kaksi metriä korkea.
Näin ollen koiran voi melko huoletta jättää tarhaan vaikka työpäivän ajaksi. Koiralla tulee tällaisessa tapauksessa kuitenkin
olla sään pitävä suoja, jonne mennä. Samoin tulee olla riittävästi raikasta vettä saatavilla. Tarhan sijoittamista kannattaa
’’
Kouluaikana rikosoikeuden tunnilla minulle kerrottiin, millainen aidan
on oltava, jos haluaa välttyä korvausvelvollisuudelta siinä tapauksessa,
että joku tulee pihaan ja
koira puree.
harkita myös tarkasti. Suoraan päiväauringon paisteeseen ei
tietenkään kannata tarhaa laittaa, eikä niin lähelle tontin rajaa,
että ohikulkijat pääsisivät koiraa härnäämään. Netistä löytyy
myös suosituskokoja ulkotarhoille, riippuen koiran koosta ja/tai
koirien määrästä. Meillä kaksi täyskasvuista saksanpaimenkoiraa ovat 6x4 metrin kokoisessa tarhassa, jossa on kaksi metriä
korkeat verkot ympärillä. Lisäksi tarhassa on lämpöeristetty
kahdelle koiralle sopiva koppi, joka on asennettu siten, että se
on kokonaan tarhan ulkopuolella, etteivät koirat pääse puremaan sitä tai kiipeämään sen katolle. Tarhan aitaan on tehty
kopin oven kokoinen reikä, ja verkko on kiinnitetty tukevasti
kopin oven karmeihin. Meillä kuitenkin tarhaa käytetään vain,
kun olemme töissä tai meille tulee kylään sellaisia ihmisiä,
jotka joko pelkäävät koiria tai ovat niille hyvin allergisia.
Vaikka koiralla olisi kuinka monta tuhatta neliötä aidattua pihaa,
se tarvitsee silti päivittäisiä lenkkejä isännän tai emännän eli
laumanjohtajan kanssa. Koira on vaeltajatyyppiä, eikä sen
energiaa pura pihalla edestakaisin käyskentely läheskään niin
tehokkaasti kuin pitkäkestoinen lenkki.
KOIRAN KOULUTTAMINEN
Niin kuin aiemmin mainitsin, en ole mikään koirankouluttaja.
Omille koirillemme olemme opettaneet perustottelevaisuutta,
arkikuria ja rajoja; ei siis mitään taikatemppuja tai rosvojen
kiinniottamista. Näin ollen en aio kertoa kouluttamisesta montakaan asiaa. Jos kuitenkin aikoo kouluttaa koiransa vaikkapa
suojeluun, se pitäisi tehdä osaavan ohjaajan avustuksella eikä
esimerkiksi omalla takapihalla käyttäen omaa emäntää maalimiehenä. Tällaistakin on nähty. Suosittelen ottamaan yhteyttä
paikalliseen koirayhdistykseen ja tiedustelemaan mieluisia
koulutussuuntia.
Jokaisella koiralla olisi hyvä olla opetettuna perustottelevaisuus. Näin vähennetään riskiä, että koira esimerkiksi pääsee
karkuun ja aiheuttaa kylänraitilla kaaosta. Jos perusasioiden
kouluttaminen koiralle on hakusessa, suosittelen edelleen
osaavan tahon konsultointia.
LOPUKSI
Harkitse tarkkaan koiran hankkimista ja puntaroi kaikkea sitä,
mitä koiran omistamiseen liittyy. Pidä huolta koirastasi oikealla
tavalla, äläkä inhimillistä eläintä liikaa, niin saat koirasta varmasti hyvän ystävän ja vahdin.
KON T ROLL I
1 • 2014
25
Liikenteessä poikkeustilanteen sattuessa toiminnan pitäisi olla rauhallista ja järjestelmällistä. Poikkeustilanteiden kannalta tulisi olla
valmis toimintasuunnitelma, joka antaa
toiminnalle varmuutta ja nopeutta.
teksti ja kuvat:
Timi Tikkanen
Asiantuntijakonsultaatio:
Turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturva
V
uonna 2012 Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen mukaan 33 065 tieliikenneonnettomuutta,
joista 7088 aiheutti henkilölle loukkaantumisen ja 255 kuoleman. Onneksi suurin kärsijä
oli pelti ja muovikatteet, jotka saa rahalla
kuntoon. Suuren onnettomuusmäärän takia on hyvin todennäköistä, että myös sinä saatat joskus elämässäsi kohdata tai olla
osallisena onnettomuudessa. Silloin sinulla olisi hyvä olla selvä
toimintamalli, miten onnettomuustilanteessa kuuluu toimia.
Hyvin erilaiset ihmiset kohtaavat onnettomuustilanteita, ja he
ottavat erilaisia rooleja. Jokainen on tieliikennelaissa velvoitettu auttamaan yleisellä auttamisvelvollisuudella, joka kuuluu
seuraavasti:
Tieliikennelaki 57 §
Yleinen auttamisvelvollisuus
Jos joku on liikenneonnettomuuden johdosta joutunut
sellaiseen tilaan, että on välttämätöntä heti kuljettaa
hänet saamaan hoitoa, jokainen ajoneuvon kuljettaja
on velvollinen kuljettamaan hänet. Jos ajoneuvo ei
sovellu turvalliseen kuljetukseen ja tarkoituksenmukaisempi kuljetus on saatavissa, kuljettajan on kuitenkin avustettava kuljetuksen järjestämisessä.
26
KON T R OL LI
1 • 2014
Käytännössä jokaisen on siis liikenneonnettomuuden kohdatessaan vähintään soitettava hätäkeskukseen ja ohjattava apu
perille. Valitettavasti kännyköiden aikakaudella on yleistynyt,
että ajetaan ohi ja ilmoitetaan matkalta epämääräisesti, että
jotain on tapahtunut. Sekin on tietenkin parempi kuin pelkkä ohi
ajaminen, mutta näin toimittaessa hätäkeskus ei saa todellista
ja tarkkaa tietoa siitä, mitä onnettomuudessa on tapahtunut.
Kauhein skenaario on, että paikalle sattunut alkaa kännykällä
kuvata tilannetta ja unohtaa kiireellisen avun hälyttämisen.
Tällaista on tapahtunut oikeasti.
Vähintä, mitä jokaisen tulisi tehdä, on pysähtyä, arvioida tilanne, tarvittaessa hälyttää apua ja aloittaa ensiapu. Onnettomuus
tulee aina odottamatta ja nopeasti. Tilanteen kannalta on hyvä,
että onnettomuuspaikalle sattuneella henkilöllä on valmiiksi selkärangassa toimintamalli, miten toimia. Se nopeuttaa huomattavasti tilanteen hoitamista ja avun saamista loukkaantuneille.
Seuraavassa käydään läpi muutamia poikkeustilanteita, joita
saattaa kohdata liikenteessä. Jokainen liikenteessä tapahtuva
onnettomuus tai muu poikkeustilanne on aina omanlaisensa
ja täynnä muuttujia. Odota hetki, ennen kuin käännät sivua, ja
mieti, miten itse sivullisena toimisit kolaripaikalla.
Jos liikenneonnettomuudessa on osallisena rekka
kiinnitä huomiota erityisesti näihin merkkeihin.
Tilanne 1.
Tieliikenneonnettomuuden kohtaaminen
1. Kytke hätävilkut päälle ja asemoi autosi turvallisesti kolaripaikkaan nähden. Jos
mahdollista, jätä auton ja kolaripaikan väliin 10-20 metriä. Jos
on pimeää, suuntaa ajovalot onnettomuuspaikkaa kohti, älä
kuitenkaan käytä pitkiä valoja.
2. Tee tilannearvio
jo autosta käsin, mikäli mahdollista. Kiinnitä huomiota seikkoihin, kuten palavatko autot, kuinka
pahasti autot ovat vaurioituneet, näetkö maassa ihmisiä, onko
kolarissa osallisena vaarallisia aineita kuljettava rekka, ja jos
on, mitä aineita rekka sisältää. Jos sinulla on jo tarpeeksi
tietoa, aloita puhelu hätäkeskukseen.
3. Huolehdi omasta turvallisuudestasi,
kun poistut autosta. Poistu vasta kun olet varma, että
takanasi tulevat autot ovat pysähtyneet tai niistä ei ole vaaraa.
Jos sinulla on autossa heijastinliivi tai muu huomiota herättävä asuste, pue se päällesi jo autossa. Onnettomuuspaikkaa
lähestyvät autoilijat eivät välttämättä huomaa sinua, jos heidän
huomionsa kiinnittyy onnettomuuspaikkaan. Ota mukaan ensiapupakkaus, turvavyönleikkuri, lasinrikkoja ja sammutin.
4. Soita 112 ja kerro hätäkeskukseen, mitä on tapahtunut.
Seuraa päivystäjän antamia ohjeita. Jos paikalla on useampia,
ilmoituksen tekee tilanteen nähnyt henkilö, koska näin vältytään välikäsiltä.
Huomioi auton turvatyynyt auttaessasi onnettomuusautossa
loukkaantuneita. Turvatyynyt saattavat laueta auttajan päälle,
mikä saattaa aiheuttaa vakavat vammat tai kuoleman. Etupenkillä istujia kannattaa siis auttaa auton takapenkiltä.
Sammuta tulipalot, jos sinulla on sammutin.
6. Varoita muita liikenteessä liikkuvia asettamalla varoi-
tuskolmio hyvän matkan päähän viimeisestä pysähtyneestä autosta: moottoritiellä noin 300 ja taajamassa 150 metrin päähän.
Parhaimman huomion saat käyttämällä vilkkuvia valoja tai
hohtavia valotikkuja.
7. Pelasta omien taitojesi mukaan. Jos et ole varma, miten
toimia, vähintä, mitä voit tehdä, on turvata jokaisen loukkaantuneen hengityksen kulku. Hätäkeskus antaa tarvittavaa ensiapuopastusta, ja joissain ensiapulaukuissa on ensiapuohjeet.
Jos kolaripaikalle satutaan isommassa seurueessa, kannattaa
jakaa tehtävät osaamistason mukaan. Jos onnettomuuspaikalle on sattunut muitakin auttajia ja kukaan ei ole ottanut ohjia,
ota tilanne hallintaan ja delegoi tehtäviä. Tilanteen johtajaksi
tulisi aina valikoitua henkilö, jolla on eniten kokemusta tai
ammattitaitoa. Sen löytämiseksi voit esittää kysymyksiä kuten
onko kukaan toiminut vastaavassa tilanteessa ennen, onko
joku terveydenhoitoalan ammattilainen tai osaako kukaan
ensiapua.
5. Estä lisäonnettomuudet.
Siirrä loukkaantuneet
turvaan turvallisen matkan päähän onnettomuuspaikalta ja
ajoradalta.
Katkaise autojen virta virta-avaimesta. Älä ota avainta pois,
autoa saatetaan siirtää myöhemmin.
KON T ROLL I
1 • 2014
27
Tilanne 2.
Auto jättää tielle vilkkaasti liikennöidyllä tiellä tai taajama-alueen ulkopuolella
Auto saattaa lopettaa toimintansa kesken ajon tai kehottaa
kuskia pysähtymään varoitusilmoituksilla. Siksi on hyvä tuntea
ajossa olevaa autoa ja sen varoitusvaloja. Jokaisella kuskilla
on vastuu siitä, että hän tutustuu auton ohjekirjaan ja erityispiirteisiin. Esimerkiksi urheiluauton ja maastoauton käytössä on
huikeasti eroja.
Uusissa autoissa kuljettaja ei voi itse korjata kovinkaan montaa
vikaa ainakaan kenttäolosuhteissa. Uusissa autoissa on myös
hyviä varajärjestelmiä, jotka suojelevat autoa ja estävät sen
lisärikkoutumisen. Esimerkkinä joissain uusimmissa autoissa
auto ei anna käynnistää moottoria, jos moottoriöljyä on liian
vähän. Syy auton pysähtymiseen voi olla vaikkapa bensan loppuminen, rengasrikko tai varoitusvalo. Silloin kannattaa toimia
seuraavasti:
61 §
Tienkäyttäjien varoittaminen
Milloin ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle sellaiseen paikkaan, että se voi riittämättömän näkyvyyden vuoksi tai muusta syystä olla
vaarana liikenteelle, kuljettajan on, jollei ajoneuvoa
heti voida siirtää sopivaan paikkaan, asetettava tielle
varoituskolmio, jos sellainen on ajoneuvossa pakollisena varusteena, ja tarvittaessa ryhdyttävä muihinkin
toimenpiteisiin tienkäyttäjien varoittamiseksi. Jos
ajoneuvo on jäänyt rautatie- tai raitiotiekiskoille,
kuljettajan on ryhdyttävä junan tai raitiovaunun kuljettajan varoittamiseksi tarpeellisiin toimiin.
ajon aikana varoittaen muita tiellä
liikkujia. Aja auto tien oikeanpuoleiselle penkalle varovaisuutta
noudattaen.
1. Kytke hätävilkut
Varoituskolmio on sijoitettava riittävän etäälle pysähtyneestä ajoneuvosta siten, että muut kuljettajat voivat
hyvissä ajoin huomata varoituksen.
2. Sammuta auton ajovalot. Tämä siksi, että
Tielle asetetun varoituskolmion luvaton poistaminen
tai siirtäminen on kielletty.
auton muut valot heikentävät hätävilkkujen näkymisen.
3. Käytä auton sisällä ongelman selvittämiseen vain hetki. Jos et tiedä, miksi auto ei toimi,
aloita autosta poistuminen. Tien reunalla olemisessa on aina
riskinsä, varsinkin moottoritiellä.
Hätävilkut ja lyhyet päällä.
4. Varusta auton matkustaja huomioliiveillä. Poistu matkus-
tajien kanssa auton oikeanpuoleisista ovista, jos mahdollista.
Kävele pientareelle noin 20 metrin päähän ajoneuvosta. Jos on
pimeää, käytä huomiota herättäviä valoja, kuten taskulamppua
tai valotikkuja.
5. Kun kaikki matkustajat ovat “turva-alueella”, aseta
varoituskolmio tarvittavan matkan päähän autosta. Se
Pelkät hätävilkut päällä.
voi olla esimerkiksi taajamassa 150 ja moottoritiellä 300 metriä.
Tien erityispiirteet kuten mäet ja kaarteet tulee huomioida
varoituskolmiota asetettaessa. Varoituskolmion asettaminen on
pakollista ja lailla säädetty.
6. Palaa turva-alueelle. Moottoritiellä tulee aina
soittaa 112 ja kertoa tilanteesta. Taajamassa saattaa riittää,
Pelkät sisävalot päällä.
että hoitaa itselleen kyydin pois ja ajoneuvolle hinauksen. Tien
puolella oleva rikkoutunut rengas on erittäin vaarallista vaihtaa.
Jos renkaan haluaa vaihtaa itse paikan päällä, tiepalvelu tarjoaa vilkkuvaloilla varustetun auton turvaamaan renkaanvaihdon.
Muista, että jos autostasi on irronnut osia kuten renkaanpalasia, ne tulee korjata tieltä talteen.
Hätävilkut ja pitkät päällä.
28
KON T R OL LI
1 • 2014
Tilanne 3.
Lievä liikenneonnettomuus
Lievissä liikenneonnettomuuksissa ei ole välttämättä tarpeen
kutsua poliisia paikalle. Esimerkiksi peräänajotilanteissa, joissa
ei satu henkilövahinkoja, tilanteen selvittämiseen riittävät onnettomuuden osalliset ja mahdolliset todistajat.
Autot kannattaa ajaa kolarin jälkeen tien sivuun, missä voi
jatkaa tilanteen selvittämistä turvallisesti. Sitä ennen kannattaa
kuitenkin kuvata vaikka kamerakännykällä autojen sijainnit
onnettomuushetkellä. Huomioliivi kannattaa aina pukea päälle,
jos toimii teiden sivustoilla tai liikenteen seassa.
Kolarin sattuessa kiire kannattaa unohtaa saman tien. Vaikka
autossa ei päällisin puolin nopeasti katsottuna olisi mitään
vaurioita, auto kannattaa tutkia ajan kanssa. Kolari säikäyttää
aina jonkin verran, ja kiireessä saattaa joitain asioita jäädä
huomioimatta. Jälkeenpäin niiden selvittäminen saattaa olla
mahdotonta.
Todistajien yhteystiedot ja vastapuolen yhteystiedot kannattaa
kirjata ylös rauhassa. Henkilöllisyys kannattaa aina tarkistaa
virallisista henkilöpapereista. Auton rekisteritunnus ei kerro
kuskin henkilöllisyyttä, varsinkaan, jos auto sattuu olemaan
varastettu.
Kolaritilanteen jälkeen molempien osallisten kannattaa piirtää
kuva tapahtuneesta ja kirjoittaa omin sanoin tilanteen kulku
erillisille papereille. Jos syyllinen on selvä, voi olla hyvä videoida tai nauhoittaa syyllisen kertomus tapahtuneesta ja samalla
kuvata autojen vauriot. Paikan päältä vakuutusyhtiöön soitto
on aina myös hyvä idea, ja sieltä saa ajantasaiset tiedot, miten
jälkimenettelyssä kannattaa edetä.
Hätäkeskukseen kannattaa soittaa paikalle, jos:
- onnettomuudessa tulee henkilövahinko (pakollinen)
- tilanne on epäselvä tai siitä on paljon erimielisyyksiä
- epäilee toisen ajokuntoa
- osallisena on ulkomaalainen ajoneuvo
- osallisena on eläin, joka loukkaantuu
- ajoradalle vuotaa nestettä kuten öljyä
Muista aina siivota kolarin jäljet. Esimerkiksi muoviosat saattavat rikkoa muita autoja tai aiheuttaa lisäonnettomuuksia.
Moottoripyöräilijöille tielle kuulumattomat esineet voivat olla
hengenvaarallisia.
Case:
Täysperävaunullinen rekka hyytyi pakkasella Valtatie 12:lle tammikuisessa yössä
2011. Rekkaan törmäsi myöhemmin yöllä
henkilöauto, jonka kuski kuoli ja matkustaja loukkaantui vakavasti. Käräjäoikeus
tuomitsi rekkakuskin kuolemantuottamuksen lisäksi vammantuottamuksesta ja
liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 10
kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon.
Rekkakuski oli laiminlyönyt varoittamasta
muuta liikennettä keskellä ajorataa olevasta
täysin pimeästä rekasta. Varoituskolmio oli
todistajan mukaan ollut korkeintaan 10-20
metrin päässä täysin pimeästä rekasta.
Rekkakuski oli tapahtumahetkellä rekan hytissä odottamassa aamua, jolloin tarkoituksena olisi ollut lähteä hakemaan apua.
Lähde:YLE / Ilta-Sanomat
62 §
Tiellä oleva este
Tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä.
Milloin jonkun syystä tielle on joutunut 1 momentissa
tarkoitettu este, jota ei voida heti poistaa, hänen on
merkitsemällä tai muulla tavoin kiinnitettävä muiden
tienkäyttäjien huomiota esteeseen, kunnes hän on
saanut sen poistetuksi.
Milloin tiellä on este, josta saattaa aiheutua vakavaa
vaaraa liikenteelle, jokaisen esteen havainneen tienkäyttäjän on mahdollisuuksiensa mukaan viipymättä
ryhdyttävä 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin taikka, jollei se ilman kohtuutonta hankaluutta
ole mahdollista, ilmoitettava asiasta poliisille.
KON T ROLL I
1 • 2014
29
Ainoa laissa määrätty pakollinen turvallisuutta
koskeva auton sisällä oleva esine on varoituskolmio.
Vastuullinen autoilija kuitenkin pitää autossaan
pakollisen varoituskolmion lisäksi yleensä muitakin
turvallisuuteen liittyviä varusteita kuten ensiapulaukkua, mutta mitä muuta hyödyllistä autoon kannattaa
pakata?
Autoa voi varustella eritasoisesti oman osaamistason ja autossa olevan säilytystilan mukaan. Jos olet esimerkiksi palomies
tai sairaanhoitaja, autossasi voi olla paljon perus-EA-laukkua
kattavampi varustus, jonka avulla pystyt antamaan kattavaa
ensihoitoa heti onnettomuuspaikalle saapuessasi. Ihmiset
liikkuvat autolla pitkiä matkoja, ja jotkut eivät koskaan ole
kaukana omasta autostaan. Sen takia autossa on hyvä olla
tarvikkeita niin yleishyödyllisiä kuin poikkeustilanteita varten.
Yleishyödyllisiä tavaroita ovat esimerkiksi:
muistiinpanovälineet,
läheisten yhteystiedot,
käteistä,
puhelimen laturi,
perustyökalut tai monitoimityökalu,
taskulamppu,
proteiinipatukka tai säilykeruokaa,
pullotettua vettä,
vahvaa teippiä,
kertakäyttöponcho tai sateenvarjo.
Liikenteessä liikkumisen kannalta
ja auton huoltoon liittyviä varusteita:
Vararengas,
tunkki,
rengasrauta,
kartta,
käynnistyskaapelit,
hinausköysi,
pissapojan nestettä,
ja mikäli auton erikoisvanteissa on oma avain, sen mukana
pitäminen on myös kannattavaa.
Poikkeustilanteiden ja onnettomuuksien
kannalta hyödyllisiä välineitä:
Varoituskolmio (pakollinen),
turvavyöleikkuri(t),
ikkunansärkijä,
vetoliina,
kuormaliina,
käynnistyskaapelit,
akkuvirran adapteri 12v,
ensiapulaukku,
huomioliivit kaikille matkustajille,
huomiovalot – esimerkiksi kertakäyttöiset valotikut tai pattereilla toimiva hätävilkku.
30
KON T R OL LI
1 • 2014
Turvallisuusvarusteiden sijoittelu
Turvallisuusvälineiden sijoittelussa kannattaa miettiä niiden
käyttötarkoitusta ja saatavuutta onnettomuuden kohdatessa.
Markkinoilla on olemassa erilaisia paljon tilaa viemättömiä
viritelmiä, joissa turvavyönleikkuri on yhdistettynä lasinsärkijään. Tällainen monitoimilaite voidaan kiinnittää esimerkiksi
huomioliiviin narulla, jolloin laite on aina mukana, kun autosta
poistutaan huomioliivin kanssa. Huomioliivin voi taitella pieneksi ja sitoa sen kiinni monitoimilaitteeseen siinä kiinni olevalla
narulla. Paketin voi sijoittaa auton sivuovissa sijaitseviin taskuihin. Jokaista paikkaa kohden on hyvä olla yksi paketti.
Huomioliivit kannattaa olla aina sijoitettuna auton sisäpuolelle,
niin että ne ovat helposti saatavissa. Erilliset turvavyöleikkurit
voidaan myös sijoittaa esimerkiksi auton aurinkolippoihin niin,
että ne ovat helposti saatavilla, vaikka auto menisi katolleen tai
turvavyö olisi jumittunut. Huomioi, että lasinsärkijä ja turvavyöleikkuri ovat sijoitettuna niin, että ne eivät ole lasten ulottuvilla.
Taskulamppu kannattaa sijoittaa etupenkin kyynärtuen
alla olevaan lokeroon. Myös muut isommat ja painavammat
turvavarusteet kannattaa olla sijoitettuna sinne. Lokeroon on
jokaiselta istumapaikalta lyhyt matka. Taskulamppu kannattaa
olla liike-energiasta voimansa saava, koska Suomessa talven
kylmyys tyhjentää usein paristot. Auton avaimissa on myös
hyvä pitää pientä valonlähdettä.
EA-laukku on hyvä sijoittaa auton sisälle niin, että se on saatavissa ilman, että autosta pitää poistua. Monissa nykyaikaisissa autoissa on esimerkiksi takapenkin kyynärtuessa tasku
ensiapulaukulle.
Päivämääriä, jolloin turvallisuuteen liittyviä
varusteita tuli auton käyttöönottoajankohtana
pakolliseksi.
- rattilukko 1.1.1968
- pääntuet etuistuimissa 1.1.1981
- turvavyöt: kaikilla paikoilla,
3-pistevyö kelauslaitteella 1.10.2004
- peruutusvalot 1.1.1984
- ajonestolaite henkilöautoissa 1.10.1998
- varoituskolmio on pakollinen auton
käyttöönottoajankohdasta riippumatta
Lähde: Trafi
KON T ROLL I
1 • 2014
31
VARUSVARASTO
teksti:
Seppo Vesala
kuvat:
SnigelDesign Ab
Snigel
Design,
taktinen
lompakko
V
anha karvalakkimallinen lompakkoni rupesi
olemaan tiensä päässä, kun sen ratkenneiden
saumojen raoista putoili rahaa aina kun lompakon
otti pois taskusta. Uuden lompakon hankinnassa
huomio kohdistui turvallisuusalan varusteita valmistavan SnigelDesignin lompakon suuntaan: olihan se nähtävä, minkälainen on oikea taktinen lompakko.
Ulkopuoli
Snigelin Wallet -10 on melko kompaktin kokoinen, kokonaan
nailonista valmistettu lompakko, jonka toisella ulkosivulla on
koko sivun kokoinen ikkunatasku, johon mahtuu esimerkiksi
vanhanmallinen muovinen ajokortti. Koska henkilöllisyystodistuksena käytettävän dokumentin voi sijoittaa tällä tavalla
lompakon ulkopinnalle, ei henkkareiden esiin kaivaminen
ole työlästä. Taskuun voi toki sijoittaa jonkin muunkin usein
esittämistä vaativan kortin kuten esimerkiksi virkamerkin tai
vartijakortin. Kortin saa ulos ikkunataskusta lompakkoa avaamatta; taskun toinen pitkä sivu aukeaa kokonaan, ja siinä oleva
tarranauhakiinnitys varmistaa, että kortit eivät pääse putoamaan ulos taskusta.
Lompakon toisella sivulla on tarranauhakiinnitteinen läppä,
joka pitää lompakon suljettuna, vaikka se putoaisi taskusta tai
jos lompakkoa kannetaan kaulassa. Läppään on ommeltu kan-
32
KON T R OL LI
1 • 2014
Alan miehillä ja naisilla
tulee kaikkien varusteiden olla taktisia, eikä
lompakko tee tähän asiaan poikkeusta. Kontrolli
katsasti, mikä on Snigelin näkemys lompsasta.
gasmerkki, johon on brodeerattu Snigelin logo. Merkki ei erotu
häiritsevästi ainakaan tummasta lompakosta, mutta halutessaan merkin voi raksia irtikin.
Lompakon toisessa päädyssä on kaksi pientä lenkkiä, joiden
kautta voi vetää nauhan, jolloin lompakon saa vaikka ripustettua kaulaan tai kiinnitettyä vaatteisiin varkaiden varalta.
Lompakkoa voi käyttää myös improvisoituna virkamerkkikotelona: virkamerkki laitetaan ulkopinnan ikkunataskuun ja lompakko ripustetaan kaulaan siten, että ikkunatasku on ulospäin.
Kun lompakkoa kannetaan tällä tavalla, setelitaskut aukeavat
ylöspäin, jolloin tavaroiden lompakosta putoamisen vaara on
lähes eliminoitu.
Sisuskalut
Kun lompakon avaa, paljastuu reilusti tilaa erilaisille luottokortin kokoisille korteille. Itse lompakossa on neljä taskua
korteille, ja lompakon sisällä on vielä läpinäkyvästä muovista
tehty “lehmänkieli”, jossa on kaksi korttitaskua. Tämä ylimääräinen kieleke toimii myös siten, että sen voi jättää lompakon
ulkopuolelle kun lompakon sulkee, jolloin esimerkiksi henkilötodistuksen tai vastaavan kortin voi esittää toiselle henkilölle
tai viivakoodinlukulaitteelle tarvitsematta ottaa korttia pois
lompakosta tai levittelemättä lompakkoa julkisesti. Koska
jokaiseen korttitaskuun mahtuu helposti kaksi muovikorttia,
näihin helposti saavutettaviin taskuihin voi sijoittaa yhteensä 12
maksu- tai kanta-asiakaskorttia. Kun lompakko on suljettuna,
kortit eivät pääse putoamaan taskuista, vaikka ne ajan mittaan
löystyisivätkin.
Korttitaskujen alla on vielä yksi poikittainen tasku, jonne voi
sijoittaa sekalaisia papereita tai kortteja, jotka eivät esimerkiksi
paksuutensa takia mahdu varsinaisiin korttitaskuihin. Tällainen
kortti voi olla esimerkiksi työpaikan henkilökortti, jota töissä kuljetetaan kaulassa ja jonka korttikotelossa on kulunvalvontatagi
tai kulkunappi. Poikittaisen taskun vastapuolella, korttitaskujen
alla, on kolikkotasku. Normaalista poiketen se ei sulkeudu
vetoketjulla vaan tarranauhalla.
Lompakon pitkällä sivulla on setelitasku. Taskuja on kaksi
päällekäin, esimerkiksi toinen eurojen ja toinen kuittien tai
toisen valuutan säilytystä varten. Toisessa setelitaskussa on
vielä kolme pikkutaskua sekalaista omaisuutta kuten bonus- tai
käyntikortteja varten; itse kuljetan tässä taskussa luottokortin
kokoista monitoimityökalua. Kolmas pikkutaskuista on vain
muutaman senttimetrin levyinen, ja se soveltuu esimerkiksi sopivan mittaisen kynän kuljettamiseen. Setelitasku on väritykseltään vaalean harmaa, mikä helpottaa oikeankokoisen setelin
löytämistä; koko setelinippua ei tarvitse ottaa esille sen ainoan
kympin etsimiseksi kaikkien satasten seasta.
Käytännön kokemukset
Ensivaikutelma lompakosta oli hieman nuorisolompakkomainen. Olen oikeastaan aina käyttänyt nahkaista lompakkoa,
joten kankainen vaikutti halvalta – vaikutelmaa lisäsi se, että
lompakkoa avatessa täytyy tarranauha repäistä auki. Voi
olla, että vika on minussa, mutta yhdistän tällaisen lompakon
Amerikan-limonadia viimeisillä hiluillaan maksavaan teiniin.
Kankaisuuteen tottuu kuitenkin pian, ja tarranauhakin on oikeastaan toimiva ratkaisu, sillä se estää lompakon tahattoman
aukeamisen esimerkiksi sen pudotessa maahan, ja näin ollen
maksukortit pysyvät paremmin tallessa. Kaulassa roikotettaessa tarranauha on oikeastaan pakollinen, sillä muuten riski korttien putoamiselle olisi liian suuri. Jos tarraan ei meinaa millään
tottua, se on mahdollista raksia irti, tai tarran koukkupuoleen
voi kiinnittää vastaavan kokoisen palan tarran lenkkipuolta,
jolloin tarra ei pysty tarttumaan kiinni vastakappaleeseensa.
Vierastin aluksi tarranauhan käyttämistä kolikkotaskun sulkemisessa, ja edelleen se on mielestäni lompakon huonoin
ominaisuus. Aluksi epäilin tarranauhan kestävyttä käytössä,
mikäli kolikkotaskua joutuu availemaan paljon. Tarrat eivät
kuitenkaan ole osoittaneet mitään väsymisen merkkejä yli
puolen vuoden käytön jälkeenkään, joten tarranauha kestänee
ainakin saman minkä vetoketjukin. Ongelmaksi on kuitenkin
muodostunut kolikkotaskun auki pysyminen, sillä lompakon
muotoilusta johtuen tarranauhan puoliskot pyrkivät painumaan
toisiinsa kiinni, mikä hankaloittaa oikean kolikon löytämistä.
Käytännössä olenkin havainnut, että helpointa on kopata kaikki
kolikot kämmenelle ja etsiä oikea pikkuraha siitä. Silti perinteisen mallinen lompakko on tältä osin mielestäni kätevämpi.
Käteisellä tiuhaan maksavan kannattaakin siirtää vaihtorahat
tai ainakin kolikot housun taskuun odottamaan sopivaa hetkeä
KON T ROLL I
1 • 2014
33
lompakkoon sijoittamista varten sen sijaan, että taituroi rahat
lompakkoon kassalla seisten, jos sattuu välittämään siitä, mitä
takana jonottavat ajattelevat. Ajattelevat, nimittäin.
Maksukorteilla maksavalle Snigelin lompakko soveltuu
erinomaisen hyvin, sillä kortit pysyvät lompakossa hyvässä
suojassa, mutta ne ovat kuitenkin helposti ulos otettavissa. Lisäksi kortteja mahtuu lompakkoon kohtuullisen paljon. Kortteja
on myös helppo ryhmitellä eri kohtiin lompakossa, esimerkiksi
maksukortit yhteen kohtaan ja kanta-asiakaskortit toiseen.
Kokonaisarviona voin todeta, että vaikka lompakko ei ole kovin
kummoinen maailmankappale, se on kuitenkin esine, jota
käsitellään paljon. Näin ollen ei ole yhdentekevää, minkälaista raharenkiä mukanaan kuljettaa. Makuja, tottumuksia ja
käyttötarpeita on monia, mutta Snigelin lompakko on pätevä
kokonaisuus, vaikka monet ratkaisut onkin tehty eri tavalla kuin
mihin olen vuosikymmenten saatossa tottunut.
34
KON T R OL LI
1 • 2014
Tekniset tiedot
Materiaali: polyuretaanipinnoitettu
polyamidikangas
Värit: musta,
harmaa,
vaalean ruskea
Koko tyhjänä: 14 x 10 x 1 cm
Paino tyhjänä: 60 grammaa
KIRJASTO
teksti ja kuvat:
Seppo Vesala
Maassa kamppaileminen
Konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen oli Pohjois-Hämeen painin piirimestari vuodelta -47, mutta edes näin pätevä painija ei välttämättä
olisi ollut hyvin valmistautunut kadulla painimiseen, sillä itsepuolustusnujuaminen eroaa monilta osin urheilukamppailusta. Näitä eroja valotetaan tämän Kirjaston koulutusmateriaaleissa.
Maassakamppailua on käsitelty useissa Kirjastoissa ennen
tätä, mutta aikaisemmilla kerroilla painopiste on ollut voimankäytössä. Tällä kertaa katsaukseen on valittu nimenomaan
itsepuolustusta käsittelevää materiaalia.
GROUND KEM-´BA-TIVZ
Kouluttaja:
Kelly McCann
Tuottaja:
Paladin press, 2009
Kokonaispituus:
61 minuuttia
Taustatietoa
kouluttajasta
Kelly McCann (Jim
Grover) on yksi
maailman arvostetuimmista realistisen
itsepuolustuksen kouluttajista. McCann on
ollut vastuussa muun
muassa Yhdysvaltain
armeijan terrorisminvastaisten erikoisjoukkojen kouluttamisesta,
ja hän on työskennellyt
henkilösuojaustehtä-
vissä ympäri maailmaa. Hän on tuottanut ja kirjoittanut useita
itsepuolustusta käsitteleviä kirjoja ja opetusfilmejä, joita on
arvosteltu useissa Kontrollin numeroissa.
Filmin esittely
Filmin alussa McCann kertoo, että syy filmin tekemiseen on vapaaottelun suosion jatkuva kasvu. On realistinen mahdollisuus
joutua puolustautumaan vapaaottelua harrastanutta tai vähintään sitä televisiosta seurannutta ja otteluista vaikutteita
saanutta henkilöä vastaan. Tämä on mielenkiintoinen
huomio; vastapuolen ei ole välttämättä tarvinnut harrastaa lajia, jotta voisi tiedostamattaan omaksua vapaaottelun tekniikoita tai toimintamalleja, vaikka tekniikoiden
suoritustapa ei luultavasti olisikaan kovin optimaalinen.
Muistankin lukeneeni, että jo alakoulujen opettajat ovat
havainneet lasten omaksuneen välituntien leikkitappeluihin vaikutteita vapaaottelusta.
Aloituskappaleessa McCann käy läpi eroja urheilukamppailun ja itsepuolustuksen välillä ja kertoo, miksi
kehätekniikat eivät välttämättä ole optimaalisia itsepuolustustilanteiden ratkaisemiseksi. Ensimmäinen ero
urheilun ja itsepuolustuksen välillä on, että kamppailuurheilijat pystyvät oikeanlaisen kehonkäytön ja runsaan
fyysisen harjoittelun ansiosta tuottamaan lyönteihin ja
muihin tekniikoihin huomattavasti enemmän voimaa
kuin vähemmän harjoitelleet. McCann kertoo lyhyesti
kokeesta, jossa verrattiin ammattinyrkkeilijän iskuvoimaa verrokkiryhmänä toimineiden kadunmiesten
lyöntivoimaan. Kokeessa havaittiin, että ammattinyrkkeilijä löi iskutyynyyn noin 10-kertaisella voimalla
harjoittelemattomaan henkilöön verrattuna. Seuraava
eroavaisuus on, että kamppailu-urheilijat ovat tottu-
KON T ROLL I
1 • 2014
35
neet väkivaltaan. Itse olen tästä hieman eri mieltä; kamppailijat
ovat kyllä voineet tottua kovaankin fyysiseen kontaktiin, mutta
heillä ei välttämättä ole kuitenkaan kokemusta väkivaltatilanteista. Vaikka kyky ottaa iskuja vastaan on tärkeä ominaisuus
itsepuolustustilanteessa, mielestäni henkinen valmius toimia
väkivaltatilanteessa on vähintään yhtä tärkeää, ja täysin harjoittelemattomalla kadunmiehellä saattaa olla hyvinkin paljon
kokemusta väkivallasta.
Seuraavaksi McCann tuo esiin usein käytetyt argumentit siitä,
että katutilanteessa hyökkääjällä saattaa olla käytössään myös
kättä pidempää ja hyökkääjiä saattaa olla useampia. Painoluokkien puuttuminen tekee myös itsepuolustustilanteesta huomattavasti erilaisen verrattuna kamppailu-urheiluun, samoin
sääntöjen ja tuomareiden puuttuminen.
Itsepuolustuksessa voittaminen määritellään eri tavalla, sillä
McCannin mukaan katutilanteessa voittaja on se, joka pystyy
poistumaan tilanteesta omin voimin, ilman vakavia vammoja.
McCannin mukaan suurin ero on kuitenkin seurauksissa: katutilanteissa vakavan loukkaantumisen, jopa kuoleman, riski on
huomattavasti kamppailu-urheilua suurempi. Lisäisin yhtälöön
myös oikeudellisten seurausten merkityksen, sillä itsepuolustuksessa tilanne ei välttämättä pääty hyökkäyksen loppumiseen, vaan lopullinen taistelu saatetaan käydä oikeussalissa.
Vaikka McCannin lista on kattava, siitä on jäänyt pois kaksi
mielestäni merkittävää eroavaisuutta: ensinnäkin urheilussa
ympäristö on kontrolloitu ja mahdollisimman turvallinen. Jo
pelkkä kovalla alustalla painiminen itsessään on vaarallista,
mikä lienee syynä siihen, että vapaaottelukilpailuja ei järjestetä
betonikehässä. Toinen McCannin unohtama eroavaisuus on
molemminpuolisen suostumuksen puuttuminen, sillä tilanne
saattaa tulla jopa täytenä yllätyksenä toiselle osapuolelle, ja
joka tapauksessa henkisen valmistautumisen puuttuminen voi
aiheuttaa äkillisesti tilanteeseen joutuneelle pahoja taistelustressin oireita.
Filmin ensimmäisessä varsinaisessa kappaleessa puhutaan
pystypainiotteesta ja siitä selviämisestä. Pystypainiotteen
vaara piilee siinä, että hyökkääjän on luultavasti tarkoituksena
jatkaa kiinnipidosta jollakin hyökkäyksellä, ennen kuin puolustautuja pystyy irrottautumaan. Koska hyökkääjä on kadun mies,
tämä luultavasti hyökkää polvipotkulla nivusille. Pystypainiotteesta on siis pyrittävä irti mahdollisimman nopeasti, ja filmillä
esitetään useita erilaisia käsillä ja jaloilla tehtäviä torjuntoja ja
irrottautumisia. Osassa tekniikoista lähtökohta on jo alkaneen
polvipotkun torjumisessa siten, että hyökkääjälle aiheutuu
vahinkoa, ja osa tekniikoista on tarkoitus tehdä saman tien kun
vastustaja ottaa pystypainiotteen, ennen kuin tämä ehtii tehdä
jatkohyökkäystä. Kappaleen viimeisenä asiana puhutaan joko
avatun tai suljetun kääntöveitsen käyttämistä puolustautumisessa.
Seuraavassa kappaleessa puhutaan maahanviennin estä-
36
KON T R OL LI
1 • 2014
misestä. Katsojalle esitellään suojavarusteita, jotka mahdollistavat maahanviennin estämisen kohtuullisen turvallisen
harjoittelun, sillä ne suojaavat hyökkääjän päätä ja niskaa.
Varusteista huolimatta harjoittelijoiden tulee pitää järki mukana
harjoittelussa, sillä vammojen syntyminen on todellinen riskin.
Ennen puolustustekniikoiden esittelyä McCann toteaa, että
maahanviennissä puolustajalla on se etu puolellaan, että aina
kun hyökkääjä yrittää maahanvientiä, tämän pää on jossakin
ennalta määritellyssä paikassa suhteessa puolustajaan, ja
siihen on näin ollen verrattain helppo kohdistaa hyökkäyksiä.
Filmillä esitellään kolme eri tapaa puolustautua maahanvientiä
vastaan: yksi puolustuksista edellyttää, että puolustaja ehtii
reagoida hyökkäykseen ennen kuin hyökkääjä on iholla kiinni,
ja kahta muuta voidaan käyttää hyökkäyksen myöhäisemmissä vaiheissa, myös vaikka itse maahanvientiä ei ennätettäisi
estää.
Seuraavaksi käsitellään reiteen kohdistetun thai-nyrkkeilypotkun torjumista. McCann toteaa, että potkua on vaikeaa väistää
tai torjua siten, että potku ei sattuisi. Tavoitteena on vähentää
potkun vaikutusta ja mahdollistaa jatkotekniikat hyökkääjän
kimppuun käymiseksi. Esitetyt tekniikat ovat hyvin yksinkertaisia ja sisältävät vain vähän liikkuvia osia, ja muusta filmistä
poiketen McCann ei varsinaisesti opeta paljoakaan uusia tekniikoita katsojalle, vaan lähinnä analysoi eri vaihtoehtojen hyviä
ja huonoja puolia. McCann suosii hyökkäys on paras puolustus
-periaatetta, ja pitääkin parhaana vaihtoehtona potkun vastaanottamista ja samanaikaista omaa lyöntihyökkäystä.
Filmin loppuosassa keskitytään lähinnä erilaisten kuristusten ja
käsivarsilukkojen torjumiseen. Yhteistä näillä kaikilla hyökkäyksillä on, että jos hyökkääjä ehtii saada tekniikan rakennettua
loppuun saakka, tilanteesta on hyvin vaikeaa irrottautua, joten
puolustautujalla ei ole paljoa aikaa reagoida. Yhteisenä tekijänä puolustautumisessa on, että puolustaja pyrkii käyttämään
urheilussa kiellettyjä tekniikoita, kuten silmiin tai solisluiden
välissä sijaitsevaan kaulakuoppaan hyökkäämistä. Filmillä puhutaan myös kääntöveitsen käyttämisestä puolustautumisessa.
Veitsen ei tarvitse välttämättä olla avattu, vaan myös suljettua
veistä voi käyttää lyöntien tehostajana tai hermopisteiden
manipuloinnissa.
Filmin viimeisenä aiheena käsitellään tilannetta, jossa puolustautuja on joutunut maahan selälleen ja hyökkääjä on tämän
päällä. McCann toteaa, että aihetta käsitellään hänen aikaisemmassa Combatives-filmisarjassaan, ja aiheesta kiinnostuneiden kannattaa hakea lisäoppia sitä kautta. Nyt arvosteltavassakin filmissä käydään läpi joitakin puolustautumiskeinoja,
mutta aiheelle ei anneta kovinkaan paljoa huomiota.
Loppusanoissa McCann muistuttaa vielä, että hyökkäyksen
kohteeksi jouduttaessa tärkeintä on muistaa, että puolustajan tulee pyrkiä käyttämään kamppailu-urheilussa kiellettyjä
keinoja.
Kokonaisarvio
Filmi on jälleen kerran luotettavaa McCann-laatua. Kyseessä ei
kuitenkaan ole miehen paras tai edes parhaimpiin kuuluva koulutusfilmi, mutta kuitenkin kokonaisuutena arvioiden suositeltava hankinta aiheesta kiinnostuneille. Filmin tuotanto on hieman
huonompaa tasoa kuin mitä odotin Paladin Pressin tuottamalta
filmiltä. Valikot ovat kyllä hyvät ja toimivat, ja filmi on kuvattu
useilla kameroilla, jotka kuvaavat toimintaa tarpeen vaatiessa
myös yläpuolelta. Äänitys toimii pääsääntöisesti hyvin, mutta
paikoitellen äänessä on kaikua, mikä ei kuitenkaan ole kovin
häiritsevää. Suurin miinus on se, että filmi on kuvattu hieman
liian hämärässä, ja liian voimakkaassa sivuvalossa.
Filmiä ei ole kuvattu perinteiseen tapaan studiossa, vaan
jonkinlaisessa autotallin tapaisessa hallissa, jonka lattiassa
vaikuttaa olevan kumimainen pinta. Lisäksi filmillä käytetään
somisteena Crucible-koulutuskeskuksen mainosteippauksilla
koristeltua autoa. Ympäristö saattaa vaikuttaa siihen, että
ääneen on jäänyt jonkin verran kaikua eikä valaistus ole kovin
onnistunut.
Pienistä tuotannon puutteista huolimatta Ground Kem-´bativz on sisällöltään hyvää tasoa. Vaikka filmi olisi voinut olla
kattavampikin ja se olisi voinut ottaa aiheeseen kokonaisvaltaisemman otteen sen sijaan, että keskittyy esittelemään
vastatekniikoita yksittäisiin hyökkäyksiin, sen vahvuutena on
kamppailu-urheilusta tuttujen tekniikoiden hylkääminen ja korvaaminen tehokkaammilla.
GROUND WAR
olla kovin taitava muodostaakseen vakavasti otettavan uhkan,
etenkään jos puolustaja ei ole tottunut kamppailemaan painijaa
vastaan.
Franco mainitsee useita seikkoja, jotka tekevät painijasta
vaarallisen vastustajan: painijat hallitsevat ajoituksen hyvin ja
osaavat hyökätä hetkellä, jolloin puolustajan tasapaino on horjunut tai tämä on muuten alttiina hyökkäykselle. Painijat osaavat myös odottaa sopivaa hetkeä, jolloin käynnistää hyökkäys,
ja he osaavat peittää hyvin aikeensa ja hämätä puolustajaa,
jolloin hyökkäys tulee yllätyksenä, vaikka puolustaja olisikin
tietoinen painijan aikeista hyökätä kimppuun. Lista kuulostaa
komealta ja saa painijan todellakin tuntumaan terminaattorimaiselta, yli-inhimillisen voimakkaalta vastustajalta. Vaikka
mukana on totuuden siemen, väitteet ovat vahvasti liioiteltuja
erityisesti normaalia katuhyökkäystä ajatellen.
Franco kumoaa kymmenen mielestään yleisintä myyttiä painijoista, kuten että pienikokoiset henkilöt eivät voi olla painijoita,
painijat eivät osaa lyödä tai että painijat ovat yleensä ylipainoisia tai huonossa kunnossa. Mielestäni näissä myyteissä ei ole
montakaan kiinnostavaa tai uskottavaa. Myyttien kumoaminen
on mielenkiintoista, mutta vain jos itse myytit ovat sellaisia.
Francon olisikin kannattanut valita kumottavakseen mielenkiintoisempia väitteitä. Ainoastaan viimeinen käsitellyistä väittämistä on mielestäni esiin ottamisen arvoinen: käsitys, että jonkin
painilajin harrastaminen valmistaa tehokkaasti katutilannetta
varten, on väärä. Vaikka kaikista kamppailu-urheilulajeista saa
hyviä valmiuksia itsepuolustusta ajatellen, niistä oppii helposti
myös urheilullisia toimintamalleja, jotka rajoittavat toimintaa
itsepuolustustilanteessa.
Kirjoittaja:
Sammy Franco
Kustantaja:
Sammy Franco self-Defense Systems LLC, 2005
Sivumäärä:
noin 112 + sanasto, koko: noin 28 x 21 cm
Taustatietoa kirjoittajasta
Sammy Franco on tunnettu ja varsin kiistanalainen RBSDopettaja (reality based self defense), joka kouluttaa Yhdysvalloissa siviilien lisäksi myös poliiseja ja sotilaita voimankäytön
ja hätävarjelun saloihin. Franco on kehittänyt Contemporary
Fighting Arts -systeeminsä (CFA), joka kattaa paitsi aseettoman kamppailun, myös vähemmän vaarallisten voimankäyttövälineiden sekä ampuma- ja teräaseiden hallinnan. Franco on
tuottanut kymmenittäin koulutusfilmejä ja -kirjoja sekä useita
kotiharjoitteluun tarkoitettuja paketteja, joista Widowmakersystem esiteltiin Kontrollin numerossa 1/2007.
Kirjan esittely
Kirjan alussa Franco esittelee Contemporary Fighting Artsin
perusteita ja kertoo, että Ground War keskittyy katuhyökkäysten torjumiseen, kun vastassa on painitekniikoita käyttävä
hyökkääjä. Kirjan oppeja ei siis ole tarkoitettu kamppailuurheiluun. Lukijaa vielä varoitetaan, että jotkin kirjassa esitellyt
tekniikat ovat tappavan vaarallisia. Tämä varmasti pitää jossain
määrin paikkansa, mutta kyseessä lienee kuitenkin sammyfrancomainen markkinointikikka, jolla pyritään luomaan kovien
miesten kovan lajin imagoa.
Ensimmäisessä luvussa puhutaan yleisellä tasolla painijasta
vastustajana. Franco määrittelee painijan henkilöksi, joka pyrkii
kamppailemaan lähietäisyydellä ja kaatamaan vastapuolen
maahan saadakseen tämän hallinta- tai kuristusotteeseen.
Franco muistuttaa, että painia voidaan sekä pystyssä seisten
että maassa maaten. Hän painottaa, että painijan ei tarvitse
KON T ROLL I
1 • 2014
37
Lukijalle kerrotaan, että painijalla on kolme merkittävää etua
verrattuna iskupotkukamppailijaan. Ensinnäkin painiminen on
hienosyinen ja pitkälle kehittynyt kamppailumuoto, jota hyvin
harvat ymmärtävät perinpohjaisesti; itse asiassa tyypillinen
kamppailu-urheilija on huonosti valmistautunut kohtaamaan
painijaa. Toiseksi itsepuolustustilanne päätyy lähes täydellä
varmuudella painiksi – Franco toistaa usein kuullun väittämän,
jonka mukaan 90 prosenttia tappeluista päätyy maahan. Kolmanneksi painijan on helppo pitää tilanne painietäisyydellä, ja
puolustajan on vaikeaa päästä ottamaan etäisyyttä. Viimeistä
lukuun ottamatta nämä väittämät ovat mielestäni liioiteltuja,
mutta niissäkin piilee totuuden siemen.
Seuraavaksi käydään läpi joitakin maassakamppailun haittoja
ja vaaroja painijan näkökulmasta. Painiminen on vahvasti yksi
yhtä vastaan -kamppailua, jossa on hyvin vaikeaa puolustautua
useampaa vastustajaa vastaan tai varautua siihen, että vastustajalla on käytössä jotain kättä pidempää. Mielenkiintoinen
ja harvoin esillä oleva huomio on, että painiessa on olemassa
asentoperäisen tukehtumisen vaara, erityisesti jos vastapuoli on huomattavasti isokokoisempi. Tämä seikka korostaa
itsepuolustuksen ja kamppailu-urheilun eroavaisuuksia, sillä
itsepuolustus ei ole painoluokkaurheilua.
Franco toistaa usein esitetyn perusteen, jonka mukaan maassa
painiminen itsessään voi olla vaarallista. Kuluneen vitsin mukaan RBSD-lajien harrastajien kadut ovat lasinsirpaleiden, huumeneulojen ja sulan laavan peitossa, mutta jokainen, joka on
paininut asvaltilla tai betonilla, tietää, että pienessäkin painissa
voi helposti tulla vammoja, joita ei syntyisi tatamilla. Franco
mainitsee viimeisenä vaarana sen, että painiminen on hyvin
raskasta ja aikaa vievää, mikä on haitaksi itsepuolustustilanteessa. Kirjan lista on melko hyvä, mutta Franco on unohtanut
yhden seikan: tilanteesta on vaikeaa irrottautua, jos vastustajat
ovat muodostaneet jättimäisen merimiesumpisolmun. Hyökkäyksen alta pakenemisen tulisi olla eräs tärkeimmistä tavoitteista hätävarjelutilanteessa, mutta ehkä Franco ei perusta
pakenemisesta kovinkaan paljoa...
Ensimmäisen luvun lopuksi Franco vielä kiteyttää syitä, miksi
vapaaottelu ei valmista kovin hyvin katupainitilanteeseen:
sääntöjen, painoluokkien, tuomareiden ja molemminpuolisen
suostumuksen puuttuminen muuttavat kamppailutilanteen
luonnetta huomattavasti. Kadulla vastassa saattaa myös olla
useita vastustajia, joilla saattaa olla terä- tai muita aseita, ja
ympäristö itsessään luo lisävaaroja. Lisäksi puolustajan täytyy
ottaa toiminnassaan huomioon lain asettamat rajoitukset, mistä
hyökkääjä ei lähtökohtaisesti niinkään piittaa; jo se, että tämä
on rikkonut lakia hyökkäämällä puolustajan kimppuun, osoittaa
sen.
Kirjan toisessa luvussa alkavat varsinaiset itsepuolustustekniikat. Luku käsittelee pystypainia, ja alkaa usein kuullulla
väittämällä, jonka mukaan 90 prosenttia katutilanteista päätyy
maahan. En ole lukuisista yrityksistä huolimatta pystynyt löytämään yhtäkään tutkimusta, joka tukisi tätä väittämää, mutta
olen tietoinen useammastakin tilastosta, joka päätyy pienempiin painimisprosentteihin. Tätä väitettä on toistettu niin usein,
että se on melkeinpä muuttunut todeksi. Joka tapauksessa
oli todellinen prosenttiluku 90, 70, tai jotain muuta, maahan
joutuminen on kuitenkin realistinen uhka, jonka varalle on
syytä varautua. Franco esittää myös mielenkiintoisen huomion,
jonka mukaan lähes 100 prosenttia tilanteista kuitenkin alkaa
pystystä, joten tilanne on mahdollista päättää ennen maahan
joutumista, minkä tuleekin Francon mukaan olla kamppailijan
ensisijaisena tavoitteena.
Seuraavaksi Franco esittelee CFA:n käyttämiä aseettoman
kamppailun kamppailuetäisyyksiä. Pisin etäisyyksistä on neutraali etäisyys, joka on sellainen matka, jolta kumpikaan kamppailijoista ei pysty hyökkäämään toisen kimppuun. Seuraava
38
KON T R OL LI
1 • 2014
etäisyys on potkuetäisyys, jolta kamppailijat pystyvät potkaisemaan toisiaan. Franco toteaa, että vyötärölinjan alapuolelle
suunnatut potkut voivat olla tehokkaita ja hyökkääjän kannalta
turvallisia työkaluja, mutta hän varoittaa käyttämästä potkuja
päälle ryntäävää painijaa vastaan.
Lyöntietäisyys on aseettoman kamppailun keskipitkä etäisyys,
ja se on nimensä mukaisesti etäisyys, jolta kamppailijat ylettyvät lyömään toisiaan. Lyönnit ovat tehokkaita ja nopeita työkaluja, mutta kuten potkut, nekään eivät ole hyvä keino ryntäävän
painijan pysäyttämiseksi.
Painietäisyydellä vastustajat ovat toistensa iholla, ja tältä
etäisyydeltä ei voida käyttää tehokkaasti perinteisesti lyöntejä
tai potkuja, mutta painitekniikoiden lisäksi esimerkiksi pääpuskut, polvipotkut ja erilaiset repimishyökkäykset soveltuvat
tälle etäisyydelle hyvin. Painietäisyys kattaa sekä pystypainin
että maassakamppailun, ja painietäisyyden työkalut soveltuvat
parhaiten painijaa vastaan toimimiseen.
Franco opettaa, että painijaa vastaan tulee puolustautua ensisijaisesti pystypainissa, sillä jos painija saa vietyä kamppailun
maahan, ollaan tämän omalla alueella, jossa puolustautuminen
on vaikeaa. Francon mukaan suuri osa katutappeluista alkaa
painietäisyydeltä ja lähes kaikki päätyvät jossain vaiheessa
tappelua pystypainiin, mutta valtaosa ihmisistä ei ymmärrä
pystypainin strategista merkitystä hyökkäyksen torjumisessa
eikä osaa toimia tältä etäisyydeltä.
Luvun lopussa puhutaan puolustautumis- ja hyökkäysstrategioista ja -tekniikoista pystypainissa sekä esitellään yksinkertainen harjoitus, jonka avulla lukija voi kehittää pystypainitaitojaan.
Kirjan kolmas luku keskittyy maahanviennin estämiseen.
Franco kertoo, että maahan kaataminen voi tapahtua kolmesta syystä: se voi olla vastapuolelta harkittu hyökkäysteko;
puolustautumista, koska vastapuoli huomaa, että ei pärjää
pystykamppailussa, tai kyseessä saattaa olla vahinko kuten
kompastuminen. Maahanvienti voi olla erityinen vastustajan
kaatamiseen tarkoitettu tekniikka, kuten jalkoihin sukeltaminen
eli ”shoottaaminen”, heitto tai kamppi, mutta myös taklaus tai
vastaava enemmän raakaan voimaan ja massaan perustuva
karkeamotorinen liike, mikä Francon mukaan onkin yleisin
katumaahanviennin muoto.
Franco kertoo nyrkkisääntönä, että painija ei yleensä lähde
syöksymään jalkoihin käsivarren mittaa kauempaa. Tähän
voisi lisätä, että suurin osa katupainijoista tuskin edes osaa
kunnolla kaataa jalkoihin syöksymällä, minkä lisäksi asvaltti
tai muu kova alusta altistaa hyökkääjän loukkaantumiselle,
koska shoottauksessa polvi osuu helposti maahan suhteellisen
kovalla voimalla.
Seuraavaksi kirjassa esitellään kolme vartalotaklauksen
kategoriaa: ylävartalo-, vyötärö- ja alavartalotaklaus. Ylävartalotaklaus on painimista osaamattoman, mahdollisesti vahvassa humalassa olevan hyökkääjän karhunsyleilystä tehtävä
horjutus. Vyötärötaklaus lienee Yhdysvalloissa huomattavasti
yleisempi hyökkäys kuin Suomessa, koska tekniikka on tuttu
jenkkifutiksesta. Alavartalotaklauksessa hyökkääjä syöksyy
vastustajan jalkaan tai jalkoihin ja pyrkii kaatamaan tämän
työntämällä hartioillaan puolustajan lantiosta. Alavartalotaklaus
vaatii kaikista taklaustyypeistä eniten taitoa, ja se lieneekin
katutilanteissa hyvin harvinainen.
Kolmannen luvun loppuosa käsittelee varsinaisia maahanviennin estotyökaluja ja -tekniikoita. CFA:ssa maahanviennin esto
jaetaan viiteen osa-alueeseen: etäisyyden hallinta, korkeuden
muutokset, suorilla käsillä tehtävä etäisyystekniikka, Webbingtekniikka, ja sprawling-tekniikka.
Etäisyyden hallinta tarkoittaa sitä, että etäisyys painijaan on
pyrittävä pitämään sellaisena, että tämä ei pääse helposti
hyökkäämään. Kuten kirjassa aikaisemmin todettiin, painijat
eivät yleensä syöksy jalkoihin käsivarren mittaa kauempaa,
joten helpoin tapa estää painijaa yrittämästä maahanvientiä on
pysyä lyöntietäisyyden ulkopuolella. Franco kuitenkin varoittaa,
että etäisyyden pitäminen on vain viivytystaktiikka, ja se toimii
parhaiten yhdistettynä muihin maahanviennin estotekniikoihin.
Etäisyyden hallinta edellyttää hyvää jalkatyöskentelyä, mikä
tarkoittaa nopeita ja lyhyitä askeleita siten, että paino pidetään
päkiöillä jaettuna tasaisesti molemmille jaloille, ja jalat pidetään
hartioiden leveydellä.
Korkeuden muutoksilla puolustaja pyrkii pitämään oman
puolustusasentonsa samalla vertikaalisella tasolla hyökkääjän
kanssa. Jos hyökkääjä seisoo pystyssä, myös puolustajan
asento voi olla pysty, mutta jos hyökkääjä laskee painopistettään alemmas esimerkiksi valmistautuakseen hyökkäämään
jalkoihin, puolustajan on laskettava painopistettään vastaamaan hyökkääjän asentoa.
Suorilla käsillä tehtävä etäisyystekniikka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että puolustaja tönäisee voimakkaasti kohti etenevää
hyökkääjää ylävartaloon ja samanaikaisesti muuttaa oman
painopisteensä vastaamaan hyökkääjän painopistettä. Tavoitteena on saada pysäytettyä kohti rynnistävä hyökkääjä, minkä
jälkeen hyökkääjän kimppuun käydään vastatekniikoilla.
Webbing on CFA:n vastine lukijoille luultavasti tutummalle
Senshidon Shredder-konseptille. Webbingiä on esitelty Kontrollin numerossa 1/2007 olleessa Widowmaker-paketin esittelyssä. Lyhyesti kerrottuna kyseessä on kahdella kädellä tehtävä
kämmentyvilyönti, jonka ansiosta päästään vastapuolen iholle
kiinni, mistä on mahdollista jatkaa erilaisilla pystypainietäisyyden työkaluilla.
Viimeisenä maahanviennin estotekniikkana tulee monista yhteyksistä tuttu sprawl: vastustajan sukeltaessa keskivartaloa tai
jalkoja kohti puolustaja heittää jalkansa taaksepäin ja painaa
hyökkääjän maahan, mistä tilannetta voi jatkaa joko hyökkäämällä hyökkääjän kimppuun tai pakenemalla tilanteesta.
Kirjan neljäs luku käsittelee tilannetta, jossa hyökkääjä on
saanut puolustajan kaadettua maahan. Luvun alussa Franco
toteaa, että maassakamppailun aikana täytyy pitää maltti mielessä. Mitä pidempään tappelu kestää, sitä suurempi riski on
puolustajan loukkaantumiselle, mutta maassakamppailussa ei
kuitenkaan pidä tehdä hätiköityjä ratkaisuja, sillä painimisessa
taktiikka on paljon suuremmassa roolissa kuin pystykamppailussa.
Seuraavaksi esitellään lyhyesti maassakamppailupositiot:
mount, sidemount, guard, chest to back sekä opposite pole,
eli north-south-positiot. Kun yleisimmät tilanteet on esitelty,
käydään läpi tapoja irrottautua eri positioista. Suurin osa irrottautumistekniikoista perustuu kilpailuissa kiellettyihin keinoihin
kuten puremiseen, nivusiin lyömiseen tai sormien työntämiseen
silmiin.
se että puolustajan on pyrittävä mahdollisimman nopeasti
hyökkääjän päälle mount-positioon. Lukijalle annetaan joitakin
neuvoja myös helpottamaan tämän position säilyttämistä
vastapuolen pyristellessä siitä irti. Lukijaa neuvotaan myös
käyttämään ympäristöä hyväkseen, mikä on tärkeä erottava
tekijä urheilukamppailun ja itsepuolustuksen välillä. Kirjassa
annetaan myös hieman vinkkejä oman harjoittelun toteuttamisen suhteen, kuten harjoitteluun silmät sidottuna, aseistettua
hyökkääjää vastaan tai simuloidusti loukkaantuneena.
Viimeiset 40 sivua tuhlataan sanastoon, joka ei mielestäni
ole lainkaan tarpeellinen. En lukiessani kertaakaan kaivannut
sanastoa, ja suurin osa sanaston termeistä on käytännössä
itsestään selviä, eikä lukija edes tule ajatelleeksi, että jokin termi selitettäisiin sanastossa, kun sana tulee tekstissä vastaan.
Nämä sivut olisi varmasti voinut käyttää hyödyllisemminkin,
tai ne olisi voitu jättää kokonaan pois ja kirjan hintaa olisi voitu
laskea vastaavasti.
Kokonaisarvio
Kirjan ulkonäkö ei anna hyvää ensivaikutelmaa: Ground War
on kierreselkäinen, kantta lukuun ottamatta mustavalkoinen,
vahvasti omakustanteelta haiskahtava kirjanen. Kierreselkäisyys ei toisaalta ole huono asia, sillä joissakin tilanteissa
tällaista sivukooltaan isoa kirjaa on helpompi käsitellä, kun
kirjan sivut saa taitettua ympäri. Pahiten omakustanteisuuden
vaikutelma välittyy erityisesti valokuvien osalta sottaisessa
painojäljessä. Ulkonäkö on kuitenkin toissijaista, tärkeintä on
sisältö.
Ground War keskittyy pääasiassa asioiden määrittelemiseen ja
lokeroimiseen ilman että tätä tietoa erityisesti hyödynnettäisiin
myöhemmin kirjassa; esimerkiksi lopussa esitellyt hyökkäystyökalujen kategoriat tai aikaisemmin kirjassa esitellyt neljä
syytä, joiden takia tappelu voi päätyä maahan, ja tietenkin lopun massiivinen sanasto. Äkkiseltään näitä määritelmiä lukiessa voi saada vaikutelman, että kirjoittaja todellakin tietää mistä
puhuu, mutta tarkemmin ajateltuna suuri osa näistä jaotteluista
on kirjan kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä. Muutenkin
kirjassa on erityisesti sen sivumäärään ja -kokoon suhteutettuna harmittavan vähän todellista kovaa asiaa, sillä kirjassa
käytetään suurehkoa kirjasinkokoa ja ennen kaikkea rivivälejä.
Rivivälit ovat jopa niin isot, että se haittaa hieman lukemista.
Vaikka kirja ei olekaan kovin syväluotaava opas maassakamppailun saloihin, sitä voi pitää hyvänä alustuksena aiheeseen
nimenomaan itsepuolustuksen näkökulmasta: siinä tuodaan
hyvin esille niitä eroja, joita urheilukamppailun ja hätävarjelun
välillä on. Kirja on myös pääsääntöisesti helppolukuinen: se
etenee loogisessa järjestyksessä eikä sorru käsittelemään
asioita liian tieteellisesti tai tarpeettoman vaikeaselkoisesti.
Vaikka kuvat ovat hieman suttuisia, niistä kuitenkin saa selvää,
ja yhdessä kuvatekstien kanssa ne yleensä välittävät lukijalle
tarpeellisen informaation. Kirjassa on myös jonkin verran yksinkertaisia harjoituksia, joiden avulla voidaan kehittää valmiuksia
puolustautua painijaa vastaan.
Franco esittelee puolustajan käytössä olevia hyökkäystyökaluja. CFA:ssa ne jaetaan viiteen kategoriaan: sidontatekniikat,
lukot, kuristukset, kehon luonnolliset aseet ja kivulla hallintatekniikat. Tämä osio kirjasta on hieman sekava, mutta esimerkiksi
sidontatekniikoita ei käsitellä sen enempää kuin että todetaan,
että niiden avulla vastustajan liikkumista saadaan rajoitettua tai
estettyä kokonaan, kun taas joihinkin osa-alueisiin on käytetty
useita sivuja, ja asia on jaettu vielä alalukuihin.
Kirjan viimeisenä maassakamppailuun liittyvänä aiheena ovat
sekalaiset maassa puolustautumiseen liittyvät neuvot, kuten
KON T ROLL I
1 • 2014
39
PELILUOLA
Tule Rajalle, sanottiin. Tarkasta aluksia, sanottiin. Olisi
kuitenkin kannattanut lukea pikkupräntti, jossa seisoo, että
ensin tuhlaat parhaat operatiiviset vuotesi lentokentän passintarkastuskopissa. Papers, Please on karmivan realistinen
simulaattori Rajan valmareiksi haluaville.
Kehittäjä:
Lucas Pope
teksti:
Antti Sirkkala
Alusta:
Windows ja OS X
Jakelu:
Lataaminen, esim. Steam
Hinta:
Jopa kenttäsialla on tähän varaa!
(9,90 USD)
Netti:
http://papersplea.se/ [sic!]
Ansiot:
Kolmekymmentä kunniamainintaa,
ehdokkuutta ja palkintoa.
40
KON T R OL LI
1 • 2014
Kuten suomalainen vastineensa, myös Arstotzkan virkamies elättää pienellä palkalla puoliksi
tapetun joukkueen verran muita ihmisiä.
K
oska turvallisuusala ei ole
ammuskelua, sotimista ja
väkivaltaa ilman stressioireiden häivää saati muita
sosiaalisia ongelmia, pelejä harrastava kenttäsika havahtuu tasaisin väliajoin kaipaamaan
turvallisuusalan toimintoja realistisesti käsitteleviä ja kuvaavia pelejä. Skenen aukko on useamman kenttäsian mentävä. Kyse on enemmänkin siitä, onko tilausta? Ultra-realismille
ei tietenkään olisi. Taannoinhan Sinäputkessa
pyöri huumoripläjäys, jossa mainostettiin tulevan ammuskelupelin kuvaavan pilkuntarkasti
amerikkalaissotilaan elämää Irakissa. Ensin
pelaaja tärkkäisi paraatiunivormuja, pesisi
hummereita ja tuskailisi venttiseiskan akku-
Peli kulkee passintarkastusnäkymässä, mutta passihiplarin
pitää havainnoida myös mitä kopin ympäristössä tapahtuu, ja
joskus jopa ampua ulos kopista. Kopissa tarkastetaan useita
asiakirjoja joista vain kahta tai kolmea mahtuu tutkimaan kerralla. Asiakirjojen tietoja verrataan sekä toisiinsa, että asiakkaan kertomukseen ja tämän fyysisiin ominaisuuksiin - kuten
ajallemme tarkkanäköisesti esimerkiksi sukupuoleen. Kuten
byrokratiassa ylipäätään, tärkeämpää on kuitenkin noudattaa
ohjeita kuin toimia oikein tai käyttää järkeä. Tämän johdosta
koomisen usein virkamiehen palkasta höylätään pisteitä.
Kuulostaako tutulta? Peli onkin korkeakulttuurista paikkansa
lunastanutta yhteiskuntakriittistä taidetta!
ongelmien kanssa tunti toisensa perään. Kun
lopulta lähdettäisiin pykälään, päättyisi peli
välittömästi vihollisen tarkka-ampujan luotiin.
Ja sen pituinen se tarina! Jaa miten niin uusi
yritys? Eihän elämässäkään ole encorea.
Kysynnän ja tilauksen luo laatu, ei niinkään
aihe. Jos peli tehdään todella hyvin, se melko
varmasti löytää yleisöä. Aikoinaan kokeilimme
kieli kenttämiehen poskessa PMC-operaattorin
arkea ”simuloivaa” Blackwater-peliä. Peli ei
ollut turhan laadukas, eikä siinä ollut mitään
realistista. Samassa yhteydessä mainittiin huomattavasti realistisempi minimaalisten resurssien selainpeli, jossa nokkamies yrittää pysyä
hiostavaa tahtia muuttuvien ohjeiden tasalla
tarkastaessaan lentokentälle saapuvia matkustajia. Sellainen jos mikä on realismia ja arkipäivää turvallisuusalalla – noin niin kuin sarkastisesti tarkasteltuna. Mikä suoraan sanottuna
on ainoa oikea tapa tarkastella turvallisuustoimintoja, koska silloin epäkohdat ja suoranaiset
typeryydet havaitsee varsin helposti.
pissa, sellaisessa, joka löytyy niin yhdysvaltalaisilta lentokentiltä kuin Helsinki-Vantaaltakin.
Pelaajan pitää verrata dokumenteista ilmenevää informaatiota asiakkaiden kertomuksiin ja
päättää, kuka pääsee rajan yli, kuka ei. Tila on
aivan liian ahdas kaiken informaation vierittämiseksi ruudulle yhdellä kertaa, ja pelin edetessä
ohjeistus ja toimintamallit elävät.
Toteutus on hersyvä. Musiikki on masentavan
pan-slavistista ja grafiikka suoraan Breznevin
kaudelta, joten tunnelma on taattu. Lahjuksia
voi ottaa, ja vääristä päätöksistä sakotetaan.
Kyseessä ei kuitenkaan ole vitsi tai kevyt viihde, vaan peliin on rakennettu tarina, jossa on
vieläpä tusinan verran erilaisia loppuja. Näihin
vaikuttavat pelaajan tekemät valinnat. Valtion
kohtalo siis kirjaimellisesti riippuu siitä, mitä valintoja pelaaja, yksinäinen passintarkastuskoppiin suljettu mutta erikoisjoukkoihin pääsystä
unelmoiva kenttäsika tekee. Moraaliset pulmat
ja itsepohdiskelu kuuluvat tasokkaaseen, aikuisille tarkoitettuun pelikokemukseen – päästääkö valtion alueelle toisilleen läheisiä ihmisiä vai
toimia kasvottoman byrokraatin napajäätikön
kylmällä tehokkuudella? Samalla saattaa altistaa hallinnon terrori-iskulle... Lisää tällaisia
pelejä!
Paikallinen Helsingin
Sanom… ei kun siis
Tuolla samaisella tikahduttavan naurun henkeäsalpaavalla linjalla jatketaan nytkin. Viime
vuoden peliyllättäjien joukkoon kuuluu nimittäin
diktatuurisen valtion rajalla matkustus- ja henkilöllisyysasiakirjojen tarkastamista simuloiva
Papers, Please. Idea on jo niin korni, että jos
tämä vielä maksaa, sen on pakko olla hyvä. Ja
onhan se, ihan oikeasti.
Pravda on pysyväisohjeisiin verrattava
muistituki siitä mitä
pelimaailmassa
tapahtuu.
Pelin ydin on puzzle, joka simuloi asiakirjoja tarkastavan henkilön työskentelyä ahtaassa ko-
KON T ROLL I
1 • 2014
41
LY H Y E S T I # 1 / 1 4
Epäiltyjen
viharikosten
määrä supistui
Marraskuun alussa julkaistun Poliisiam
mattikorkeakoulun tiedotteen mukaan epäi
ltyjen
viharikosten määrä putosi edellisestä
vuodesta
(2011) noin 20 prosenttia. Vuonna 2011
kirjattiin
919 tapausta, jotka merkittiin Poliisiam
mattikorkeakoulun tutkimuksessa vihariko
ksiksi, kun
määrä vuotta myöhemmin oli 732 riko
sepäilyä.
Viharikoksia on tilastoitu vallitsevalla
tavalla
vuodesta 2008 lähtien. Suomessa ei
ole rikosnimikettä rasistiselle tai viharikokselle.
Tutkimuksessa viharikoksiksi luokitellaankin
pääsääntöisesti kaikki sellaiset rikosepäilyt, joiss
a poliisi,
uhri tai muu asianosainen epäilee viha
motiivia
tai joihin on sisältynyt solvauksia uhri
n viiteryhmää kohtaan.
kuva:
julkinen lähde
Vartiolaivat
TELKKÄ ja
orjaan
N
n
ä
ä
d
y
y
IIRA m
T
un alussa
o antoi lokaku
t
Valtioneuvost
dä vartiolaiva
yy
elle luvan m
ks
ito
la
.
le
tio
ol
ar
Rajav
varustam
n norjalaiselle
t
Telkän ja Tiira
rtiolaivat eivä
va
at
uv
an kuul
n
aa
uk
m
Telkkä-luokka
en
isteriön tiedotte
en
sisäasiainmin
avartiolaitoks
staamaan Raj
va
utta
ää
vu
en
aa
y
st
st
py
eikä va
vaatimuksiin,
.
lä
el
is
äm
itt
toiminnallisiin
iv
avuttaa pä
sa
a
id
vo
n
ää
myösk
42
KON T R OL LI
1 • 2014
koonnut:
Antti Sirkkala
teoria koimiehen
alkuperästä
Soldier of Fortune -lehden vuoden ensimmäinen numero
(February 2014; amerikkalaislehdet ilmestyvät pääsääntöisesti
aina kuukauden etuajassa) esittää varmana tietona alkuperäisen, niin kutsutun Koimiehen (Mothman) olleen Yhdysvaltain
asevoimien vihreitä baretteja hyppyharjoituksissa. Koimies
havaittiin ensimmäisen kerran Länsi-Virginiassa marraskuussa
1966 ja on vakiinnuttanut paikkansa modernissa, urbaanissa mytologiassa ollen aiheena niin kirjallisuudessa, tietokonepeleissä
kuin elokuvissakin. Tarkalleen vuosi myöhemmin alueella tapahtunut, lukuisia kuolonuhreja vaatinut siltaturma heitti lisää verta
myllyyn. Kuten arvata saattaa, tämän jälkeen oliota on nähty kuin
kenguruita ja leijonia Suomessa.
Harold Hutchison esittää SoF:n artikkelissa UFO Mystery Solved: “Mothmen” Were Actually Green Berets, että
asevoimat teki asutulla alueella kokeiluja pudottaa sotilaita erittäin korkealla
ilmatorjuntatulen ulottumattomissa
lentävistä lentokoneista. Laskuvarjot
avattiin vasta paljon lähempänä maankamaraa. Tekniikkaa kutsutaan englannin
kielessä nimellä HALO (high-altitude,
low-opening). Alkuperäiset havainnot
sijoittuvat juuri Vietnamin sodan aikaan.
Hutchisonin mukaan amerikkalaisilla oli
noina vuosina paineita kehittää menetelmiä, joilla saadaan sotilaita turvallisesti
vihollislinjojen taakse. Kokeissa sotilaita
maalattiin pimeässä hohtavalla maalilla,
jotta heidän liikkeensä pystyttiin paremmin rekisteröimään. Mitään konkreettisia
todisteita näiden kahden asian yhteenliittämiseksi ei SoF kuitenkaan esitä,
joten keskustelu ilmiöstä jatkunee.
Bruce Schneier
pois BT:ltä
Turvallisuusalan rokkitähdeksikin tituleerattu Bruce
Schneier lähti vuoden lopussa työnantajansa BT:n palveluksesta. Schneier on viime aikoina noussut kriittiseksi
hahmoksi keskusteltaessa NSA:n toimista, ja erityisesti
niiden muodostamasta riskistä tavallisille ihmisille - ihan
ympäri maailman. BT, yksi maailman suurimpia telealan
yrityksiä, väitti jämäkästi, ettei yhteistyön loppumisessa
ole suinkaan kysymys Bruce Schneierin kovaäänisestä,
miltei päivittäisestä NSA-kritiikistä. Myös Schneier itse
vahvisti tämän omassa tiedotteessaan. Schneierin uusi
työnantaja on kyberturvafirma Co3 Systems.
Pak..kok
....einolaki on kuollut,
elAkOOn pakkokeinolaki
Heinäkuussa 2011 säädetty
uusi pakkokeinolaki astui voimaan vuoden alussa. Laki korvasi edellisen, jo 1987 säädetyn pakkokeinolain (450/1987).
Esimerkiksi vanha jokamiehen
korvaantui
kiinniotto-oikeus
uudessa laissa “yleisellä kiinniotto-oikeudella”. Uuteen lakiin
pääsee tutustumaan vaivattomimmin ehkä Finlex-palvelussa, www.finlex.fi. Hakukenttään
sana pakkokeinolaki.
Voimakeinojen käyttö
(Pakkokeinolaki 2:3)
Jos kiinniotettava yleisen kiinniotto-oikeuden käyttämisen yhteydessä tekee vastarintaa tai pakenee,
kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen
toimittamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita
voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin.
Yleinen
kiinniotto-oikeus
§
(Pakkokeinolaki 2:2)
Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksesta epäillyn, jos rikoksesta saattaa
seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely,
näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä
moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.
Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on
pidätettävä tai vangittava.
Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.
Laitokset vähenivät,
asemia lisää
Poliisin pahamaineisen hallintoraken
neuudistuksen PORA:n
kolmas vaihe kulminoitui vuoden alus
sa kolmentoista poliisilaitoksen lakkauttamiseen. Suomen 24 polii
silaitoksesta lakkautettiin yli
puolet. Jäljelle jäi enää yksitoista polii
silaitosta. Pääpoliisiasemat
sijaitsevat vuoden 2014 alusta lähtien
Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Lahdessa, Kouvolassa,
Vaasassa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Pikk
unäppärällä byrokraattisella
kikkailulla saadaan kuitenkin lisättyä
poliisiasemien määrää, kun
eräistä suuremmista palvelupisteistä
tuli statukseltaan poliisiasemia.
Näin poliisiasemien kokonaismäärä
nousee yhdeksästäkymmenestä
aina sataanyhdeksääntoista. Poliisin
sivuilla julkaistun tiedotteen
mukaan huhtikuussa 2012 käynnisty
neen PORA III -hankkeen
tavoitteena on yhtenäinen poliisihallint
o, vahva paikallispoliisi,
yhdistynyt liikennevalvonta sekä nyky
istä kevyempi hallinto.
Toisaalta vaikka poliisiasemia juuri
nyt lisättiinkin, tullaan niitä taas
pikaisella aikataululla lakkauttamaa
n. Asiasta ei vaivauduttu tiedottamaan tässä vaiheessa kuitenkaan mitä
än, vaan tällaisia viitteitä on
voinut lukea pienen volyymin paikallis
uutisista.
Sensuuri
laajenee
Keskusrikospoliisin ylläpitämä internetosoitteiden sensuurilista on laajentunut huimasti
viimeisen reilun vuoden aikana. Asiaan kiinnitti lokakuussa huomiota Matti Nikki sensuuria
käsittelevässä blogissaan lapsiporno.info, joka
niinikään on ollut ja lienee jatkossakin poliisin
sensuurin piirissä. Nikki huomasi, että kun vielä
vuosi sitten mustalla listalla oli noin 150 osoitetta
trendin ollessa laskeva, nyt vuotta myöhemmin
listalla oli räjähdysmäisesti jo miltei 4 000 sensuroitua verkko-osoitetta. Nikki havaitsi pelkästään
syys-lokakuun välissä reilun viidensadan sensuroidun osoitteen kasvun, joten voidaankin perustellusti todeta kainostelun aikojen suomalaisessa
internet-sensuurissa olevan takanapäin. Aihe on
varsin ajankohtainen, koska elokuussa KHO kumosi hallinto-oikeuden aiemman, Nikkille edullisen tuomion linjaten, että poliisilla oli täysi oikeus
sensuroida hänen bloginsa. Pahaenteisestä nimestään huolimatta blogi ei sisällä niin sanotusti sitä
itseään vaan sensuuria kommentoiva blogisti on
julkaissut salaisen, sensuroitujen internet-osoitteiden listan herättääkseen keskustelua, sensuroidaanko internetiä perusteetta.
Eikä tässä suinkaan kaikki. Aihepiiri on kaiken muun lisäksi ajankohtainen vieläpä myös sen
myötä, että pitkään veivattu vapaaehtoinen aikuisviihteen internet-sensuuri otetaan lopulta käyttöön tammikuun lopussa Britanniassa. Kuulostaa
varsin vaatimattomalta. Mission creep, anyone?
Minkä lisäksi jo tässä vaiheessa internet-palveluntarjoajille muodostuu aivan kuin itsestään
rekisteri niistä talouksista, jotka nimenomaan haluavat pidättää itsellään rajoittamattoman pääsyn
seen sisältöön
T ROLL.I 1 • 2014 43
kaikkeen digitaaliKON