Puulattia

TARKETT
PUULATTIALEHTI
INSPIRAATIOT, IDEAT JA VALIKOIMAOPAS
2013-2014
Teema: Design & Laatu
Ajattomia klassikoita
Trendikkäitä uutuuksia
Vakaita puulattioita pohjolan oloihin
KAIKKI
TARPEELLINEN
TIETO PUULATTIOISTA
Kaikki puulattiat ovat ainutlaatuisia, sillä puu on
luonnollinen, elävä materiaali. Vaihtelevat säätilat,
vuodenajat, lämpötilat ja maaperä vaikuttavat kunkin
puulajin ominaispiirteisiin. Väri, rakenne ja syykuviot
vaihtelevat jo luonnostaan.
Pohjoismaiseen
makuun kaunista
Pohjoisen
ilmaston
kestävä
rakenne
Tämän jälkeen puumateriaalista voidaan jalostaa
inspiroivia ja toimivia lattioita perinteisten käsityötaitojen avulla. Tarkett on valmistanut puulattioita jo
vuodesta 1886. Perinteisen osaamisen ja uusimman
tekniikan avulla voimme valmistaa juuri sinun tarpeisiisi sopivia, moderneja lattioita. Lakka- tai öljykäsittelyllä saadaan aikaan eri tavoin kiiltäviä, kulutusta
kestäviä pintoja. Kuultovärjäyksellä, harjauksella ja
lämpökäsittelyllä ”tavallisiin” puulajeihin saadaan
uusi ulkoasu. Älykäs lukitusjärjestelmä helpottaa
lattian asentamista. Tämän lisäksi Tarkett-lattiat on
kehitetty kestämään pohjoisen ilmastomme rasitukset.
Ulottuvillasi on upea valikoima värejä, malleja ja
materiaaleja sisustamiseen. Puulattia on luonnonmateriaalia, josta muodostuu ihmisen käsissä monia
kiinnostavia tuotteita.
Tutustu Parquet Magazineen ja inspiroidu, sillä lattia
on kaiken sisustuksen perusta!
Sisällys
Trendit ja design
..... ....... ....... ....... ...... ...... ....... ....... ......... ....... ......... ....... ......... ....
Tarkettin puulattiat
. ........ ........ ........ ........ ........ ....... ......... ....... ......... ....... .........
Puulattia joka huoneeseen
....... ....... ....... ...... ....... ...... ...... ......... ....... ......
Puulattia täydentää ruokailutilan
Luonnon oma design ihmisen jalostamana avaa aivan uusia mahdollisuuksia
sisustukseen. Salsa Saarni Arctic Greyn
lämmin harmaa sävy täydentää vaalean
ja ilmavan sisustuksen.
.. ....... ....... ....... ...... ...... ....... ......
Haluatko erikoiskäsitellyn lattian?
Hyviä ohjeita keittiöön
24
Toimiva ja viihtyisä kotitoimisto
... ....... ....... ....... ...... ...... ....
..... ....... ....... ....... ...... .....
Tee tietoinen ympäristövalinta!
...... ....... ....... ...
....... ....... ....... ...... ....... ...... ....... ......
Puulattia toimistoon tai myymälään
Lajitelmat ja mallistot
40
44
..... ........ ....
46
48
49
.. ....... ....... ....... ...... ....... ...... ....... ......... .....
51
.. ....... ....... ....... ...... ...... ....... ....... ........ ........ ........ ...
52
... ....... ....... ....... ...... ....... ...... ........ ....... ......... ....... .......
53
Kaikki kauniit puulattiat
Kaikki tuotteet
36
...... ....... ....... ....... ...... ....... ...... ........
... ....... ....... ....... ...... ....... ...... ....... ......... ....... ......... ....... ...
Näin valitset puulattian
Parquet Magazine -puulattialehden julkaisija on Tarkett AB • Vastaava julkaisija: Robert Petersson
• Tuotanto: Ingång Reklambyrå AB • Art Director: Janne Örnebjär • Tekstit: Lasse Nordström,
Kerstin Lagerlöf, Robert Petersson ym. • Kuvat: Senðt Studios, Frog Studios, Rolf Lembreus, Som Sykfont
• Painotuote: Peprint AB/Litopat S.p.A, Italy • Kiitämme seuraavia yhteistyökumppaneita: Mio, Fogia,
JM, LB-Hus, Electrolux, Vedum, Lidhults, Norrgavel, Zandvoort, ROOM, EightMood, CaZami, Jarmo
Toivanen, Karl Andersson & söner, ChicDog, Bolia, Artilleriet
34
42
.. ...... ........ ....... ...... ...... ....... ....... ........ ........ ........ ........ ...
Tarvikkeilla viimeinen silaus
Salsa Saarni Arctic Grey
30
... ....... ....... ....... ...... ....... .....
Proteco – ainutlaatuinen suojausjärjestelmä
Helppo asentaa itse!
20
.... ....... ....... ....... ...... ....... ...... ....... ......... ....... ......... ..
Mukava ja lämpöinen perheen pienimmille
Faktoja puulattioista
8
22
Hyvä ensivaikutelma eteisestä alkaen
www.tarkett.m
6
....... ....... ........ ...... ...... ....... ....
Puulattia tuo rauhallisen tunnelman
Tarkettin puulattiat ovat näyttävän
näköisiä, ja ne myös kestävät pohjoisen
ilmastomme puulattioille asettamat
ankarat vaatimukset.
4
..... ....... ........ ...... ....... ...... ....... ....... ......... ....... ......
...... ....... ....... ....... ...... ....... ...... ........ ........ ........ ........ ........ ....... ........
54
62
1

NEW
Salsa Saarni Cognac 3-sauvainen
Viva Saarni Design White 2-sauvainen
Epoque Tammi Musta Harjattu Lankku
Epoque Tammi Antiikki Harjattu Lankku
Valitse lattia, joka sopii sohvaasi...
Kiinnostus sisustusta ja designia kohtaan kasvaa jatkuvasti. Koti on monille elämän tärkeä kiinnekohta, joten
on luonnollista, että haluamme korostaa sisustusta
omalla persoonallisella tyylillämme.
Minkä sohvan valitsisin? Sopiiko uusi pöytä verhoihin? Entä kirjahylly, nojatuoli ja lamppu? Kysymyksiä on
monia, eikä vastauksia ole aina helppo löytää.
Kokeillaanpa leikkiä erilaisilla lattioilla ja kalustuksilla. Kuvassa näkyy sama kalustus yhdistettynä neljään
eri lattiaan. Tuloksena on neljä erilaista tilaa, joilla
2
kaikilla on oma erityinen tyylinsä. On lähes hämmentävää huomata, miten paljon tyyli ja ilmapiiri voivat
muuttua pelkästään puulattiaa vaihtamalla. Et ole
ehkä tullut ajatelleeksi asiaa aiemmin, mutta lattialla
on keskeinen merkitys kodin sisustuksessa. Haluatko
luoda vastakohtia vai toivotko, että kalusteesi myötäilevät lattian sävyjä? Mitkä puulattiat sopivat parhaiten
tyyliisi ja persoonallisuuteesi? Toivomme, että löydät
vastaukset kysymyksiisi tästä lehdestä.
Salsa Saarni Arctic Grey
3

TreNdikkääT
PUULATTIAT
Tarkettille on aina ollut tärkeää kehittää
lattioita, jotka sopivat monenlaisiin
tarpeisiin ja elämäntyyleihin. Omien
haaveidesi mukainen design auttaa luomaan mieleenpainuvan, kauniin kodin.
Designtiimimme on omistautunut etsimään värien, kuvioiden ja puulaatujen
viidakosta juuri oikeat vaihtoehdot. Tutkimme ja pyrimme seuraamaan tutkimuksemme ja asiakaskontaktiemme myötä
havaitsemiamme trendejä. Käymme vuosittain tärkeimmillä sisustusmessuilla ja
tapaamme alan asiantuntijoita.
TimeleSS ClASSiC
Alkuperäinen klassikko, perinteinen ja ajaton.
Menneiden aikojen alkuperäistä tyyliä, sopii hyvin
sisustuksessa käytettyihin perintöhuonekaluihin
- tai vaikka uusiinkin. Tähän tarkoitukseen sopii
parhaiten perinteinen parkettilattia joko sauva- tai
lankkukuvioisena. Tai miksei vaikka kuultovärjätty
puulattia, jossa on antiikkipatinoitu pinta?
CreATive lAb
Persoonallinen yhdistelmä uutta ja vanhaa.
Leikkisä, retrotyylinen, yllättävä - käytä mielikuvitustasi ja luovuuttasi. Monet puulattiat sopivat
tähän tyyliin, esim. lankkulattia Vintagesarjastamme tai valkoiseksi kuultovärjätty lattia.
Tältä pohjalta olemme koonneet muutaman esimerkin erilaisista tällä hetkellä
vaikuttavista trendeistä. Niiden avulla
voit valita juuri itseäsi eniten miellyttävän puulattian.
NATurAl CAre
Luonnollista harmoniaa. Yksinkertaiset ja selkeät
muodot tuovat kotiin rauhaa ja mukavuutta.
Kestäviä ratkaisuja, joissa painotetaan ympäristöystävällisiä materiaalivalintoja. Kokeile vaikkapa
harmaaksi kuultovärjättyä puulattiaa Salsa- tai
Epoque-mallistostamme.
4
SmArT GeNerATioN
Sosiaalinen digitaalinen design. Uutta tekniikkaa,
uusia mahdollisuuksia itseilmaisuun uudella,
modernilla tavalla. Musta puulattia, siniseksi
kuultovärjätty vai kuparinvärinen? Tarkettilla
on monia mielenkiintoisia, väreillä ja tehosteilla
leikitteleviä lattioita, erityisesti Viva-mallistossa.
5

Epoque Tammi Musta Harjattu Lankku 162 mm
Tärkeä pinta
Lankku
2-sauvainen 3-sauvainen
Lankkulattiat eli 1-sauvaiset lattiat.
Kulutuskerros peittää koko lattialaudan.
Ainutlaatuinen design ja rauhallinen
ulkoasu sekä viistetyt reunat. Eri pituuksia ja leveyksiä. Epoque-, Tango- ja Viva
-mallistoissa.
2-sauvaiset lattiat Laudassa on kaksi
sauvariviä. Trendikäs ja harmoninen ulkoasu. Epoque- ja Viva -mallistoissa.
3-sauvaiset lattiat Laudassa on kolme
sauvariviä. Eloisa ulkoasu sauvojen luonnollisen värivaihtelun ansiosta. Salsa-,
Rumba- ja Viva -mallistoissa.
Epoque
Tango
Salsa
Rumba
Haluatko matan vai puolikiiltävän
pinnan? Pinnan valinnassa kannattaa
kiinnittää huomiota ulkonäon lisäksi hoito-ominaisuuksiin, ja siihen miltä
lattia tuntuu. Tarkettin ainutlaatuisesta
Proteco-lakkajärjestelmästä on saatavana kaksi vaihtoehtoa, jotka antavat
puulattialle parhaan mahdollisen suojan.
Puolikiiltävä Proteco-lakka on helppohoitoisempi kuin mattapintainen Proteco
Natura -lakka. Toinen hyvä mattapintainen vaihtoehto on kovavahaöljytty lattia.
Monissa Tarkettin puulattioissa on harjattu
pinta, joka korostaa puun luonnollista
syykuviota. Kuultovärjätyt puulattiat jännittävine värivaihteluineen ovat myös
suosittuja. Jos kuultovärjätty lattia
hiotaan uudelleen, on myös kuultovärjäys
uusittava, jos lattian alkuperäinen värisävy
halutaan säilyttää.
Puulattia, joka kestää
Suomen talvet
Pohjolan talvet ovat kylmiä. Talojen
lämmittäminen talvisin kuivattaa sisäilmaa. Kuivassa ilmassa puu kutistuu ja
ilman kosteuden lisääntyessä se laajenee. Tämä voi aiheuttaa lattiaan vääntymiä ja pahimmassa tapauksessa jopa
halkeamia. Tarkettin lattioiden vakaa
rakenne on suunniteltu pohjoisen ilmaston vaatimusten mukaan, ja se vähentää
vuodenaikojen vaihtelun aiheuttaminen
vaurioiden riskiä.
mukava lattialämmitys
Saamme paljon lattialämmitystä koskevia
kysymyksiä, joissa tiedustellaan puulattian
ja lattialämmityksen yhteensopivuudesta.
Lähes kaikki Tarkettin puulattiat voidaan
asentaa lattialämmityksen päälle. Poikkeuksena ovat 13 mm:n ja 14 mm:n
pyökki-ja vaahteralattiat ja ruutulauta.
Viva
NEW
Tärkeää tietoa
lattian valintaa varten
Ennen kuin alat miettiä itsellesi parhaiten
sopivaa puulajia ja väriä, sinun kannattaa
perehtyä Tarkettin puulattioita koskeviin
perustietoihin. Valinta on helpompaa,
kun tutustut erilaisiin tarjolla oleviin
mallistoihin ja eri lattiapaksuuksien ja
pintakäsittelyvaihtoehtojen ominaisuuksiin.
eripaksuiset lattiat
Tarkettin puulattioita on saatavana eri
paksuisina eri käyttötarkoituksiin.
13/14 mm: tavallisin uudelleenhiottavan
puulattian paksuus. 13 mm paksun lattian
kulutuskerros on 2,5 mm ja se voidaan
6
hioa 2 - 3 kertaa. 14 mm paksun lattian
kulutuskerros on hieman paksumpi eli
3,5 / 3,6 mm, ja se voidaan hioa 3 - 4
kertaa. Nämä löytyvät Salsa-, Rumba-,
Tango- ja Epoque -mallistoista.
22 mm: nämä lattiat on tarkoitettu
suoraan koolauksen päälle tehtäviin
asennuksiin. Kulutuskerroksen paksuus
on 3,5 mm ja se voidaan hioa uudelleen
3 - 4 kertaa.
8,5 mm: kulutusta kestävä Viva-kovapuulattia. Ylimpänä on aitoa puuta oleva
kulutuskerros. HDF-keskikerroksen ansiosta Viva-lattia on tavallista parkettilattiaa kovempi. Tuotteen paksuus on
käytännöllinen remonttikohteissa, sillä
kynnyksiä ei tarvitse nostaa eikä ovia
katkaista, vaan Viva-lattia voidaan asentaa vanhan, tasaisen lattian päälle.
eri kuvioinnit
Valitsemalla puulattiaan oikean mallin
ja kuvion saat huoneeseen haluamasi
tyylin ja tunnelman. Lankku- ja 2-sauvakuviointi on hienostunein ja 3-sauvakuviointi suosituin. Kaikkia kuviointeja on
saatavana eri puulajeina ja lajitelmina
sekä eri pintakäsittelyillä.
Tango Tammi Cotton White 2-sauvainen
7

Kestävä ja helposti puhdistettava
puulattia sopii hyvin kotitoimistoon.
Puulattia
joka
huoneeseen?
Keittiön puulattian on
oltava sekä kestävä että
hygieeninen.
Mikä puulattia sopii parhaiten kodin eri huoneisiin? Tähän
kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä sisustustyylimme ja elintapamme poikkeavat toisistaan paljon. Joissakin kodeissa lattiat peitetään matoilla, jolloin lattiaan ei
kohdistu yhtä paljon kulutusta. Joissakin kodeissa taas mattoja ei käytetä juuri ollenkaan. Toiset kulkevat kotona paljain
jaloin ja toiset käyttävät kenkiä. Lapsiperheillä on erilaiset
vaatimukset kuin yhden hengen talouksilla.
Tärkeä kysymys onkin, millaisia vaatimuksia juuri sinulla on
puulattiallesi? Todennäköisesti vastauksia on monia, mutta
taustalla on varmasti aina aidon puun tunnelma. Kun valitset
Tarkett-lattian, saat aidon puun tunnun ja samalla myös
laatua, joka perustuu pitkään kokemukseen, käsityöperinteeseen ja innovatiiviseen ajatteluun.
Nykyään puulattian voi laittaa moneen eri huoneeseen.
Silloin on erityisen tärkeää tuntea eri puulattioiden väliset
erot. Puulattioilla on erilaisia vaatimuksia ja ominaisuuksia,
jotka liittyvät eri huoneiden käyttövaatimuksiin.
Eteisessä, jossa ulko- ja
sisätilat kohtaavat,
tarvitaan erityisen hyvää
kulutuksenkestoa ja vakautta.
Olohuoneessa tärkeitä
ominaisuuksia ovat esimerkiksi
akustiikka, miellyttävältä
tuntuva lattia ja mahdollisuus
lattialämmityksen asentamiseen.
Toiset puulajit ja pintakäsittelyt kestävät enemmän kulutusta
kuin toiset. Eri puulajien kovuus vaihtelee, ja mattapintaiset
lattiat vaativat enemmän hoitoa kuin puolikiiltävät. Parquet
Magazinesta saat inspiraatioita erityyppisiin tiloihin ja tietoa
Tarkett-lattioista.
Makuuhuoneessa
tärkeää on viihtyisyys ja levollinen
tunnelma.
Lastenhuoneen lattian
pitää olla helppo asentaa,
puhdistaa ja vaihtaa.
8
9

Valitse
omannäköisesi
lattia!
Olohuoneessa lattian ulkoasu on tärkeä,
mutta koska tässä huoneessa oleskellaan
paljon, myös toimivuudella on suuri
merkitys. Olohuone on perheen kokoontumispaikka niin arkena kuin juhlapäivinäkin. Olohuoneeseen voit myös valita
ratkaisut, jotka kuvastavat parhaiten
omaa tyyliäsi. Anna siksi tilaa mielikuvituksellesi ja toteuta ideoitasi rohkeasti.
Tarkettin laajassa valikoimassa on
runsaasti vaihtoehtoja. Mikä on sinun
tyylisi? Hienostunut? Klassinen? Trendikäs?
Nyt voit toteuttaa sisustusunelmasi!
Kun valitset puulattian, vaihtoehdot eivät
rajoitu pelkästään puulajille ominaiseen
ulkoasuun. Luonnon omaa muotoilua voidaan piristää uudella tekniikalla.
Valikoimistamme löydät eri sävyisiä kuultovärjättyjä lattioita, viistereunaisi tyylikkäitä lattioita ja luonnetta antavia
pintakäsittelyvaihtoehtoja. Ehkäpä olohuoneeseen sopisi harjattu tai lämpökäsitelty lattia?
Kaikki Tarkettin puulattiat sopivat erinomaisesti olohuoneeseen, joten voit olla
aina turvallisin mielin. Valitse lattia oman
makusi ja tyylisi mukaan.
10
Epoque Tammi Satin White
11

Mekaanisella hankauksella,
kuultovärjäyksellä ja harjauksella
saadaan lattia, jolla on antiikkinen
ilme. Malliston nimi on Vintage ja
sitä on saatavilla eri sävyissä.
Viva Saarni Design White 2-sauvainen
Epoque Tammi Vintage Soft Grey
Epoque Tammi Vintage Brown Lankku 190 mm
Epoque Tammi Vintage Olive
12
13

Salsa Tammi Khaki Grey
Puulattia on koko sisustuksen perusta. Valitset itse, millaisen
tunnelman haluat luoda huoneeseen. Ja mikä parasta, että saat
tähän täysin vapaat kädet. Sekoitus uutta ja vanhaa? Klassista
tyyliä? Hienostuneita sävyjä? Me inspiroimme. Sinä päätät.
NEW
14
15

Salsa Tammi Fine Line Monisauvakuvio
16
Salsa Tammi Praline
Epoque Tammi Winter Lankku 162 mm
Epoque Tammi Grey Contrast Lankku 162 mm
17
Salsa Tammi Fine Line Monisauvakuvio
16
Salsa Tammi Praline
Epoque Tammi Winter Lankku 162 mm
Epoque Tammi Grey Contrast Lankku 162 mm
17
Epoque Tammi Rustical Lankku 162 mm
Salsa Tammi Nature 3-sauvainen
Epoque Tammi Lankku 190 mm
Klassinen tammi
säilyttää erityisasemansa
Tammi on tavallisin parkettilattioissa käytetty puulaji, joka
tarjoaa muita puulaleja monipuolisemmat mahdollisuudet
sisustukseen ja suunnitteluun. Tammilattiaa on saatavana
useina eri lajitelmina, ja lisäksi voit valita tammilattiaasi
lankku- ja 2- sekä 3-sauvakuvion, minilankun, suuren tai
pienen viisteen, kuultovärjäyksen ja pintaan lakan tai
kovavahaöljyn. Tammen ohella muita klassisia puulalejamme
ovat pyökki, vaahtera, saarni, koivu, kirsikka ja pähkinä.
18
Epoque Tammi Nature Lankku 162 mm / Tammi Nature Lankku 117 mm
19

Epoque Saarni White Pearl Lankku 162 mm
Kaipaako
ruokailuhuoneesi
uutta
puulattiaa?
20
Anna Epoque Tammi -lankkulattian tai jonkin muun kauniin lattiamallimme täydentää ruokailutilasi! Näyttääkö yllä olevan kuvan
Epoque Saarni White Pearl -lankkulattia mielestäsi erityisen hyvältä?
Kun valitset ruokailutilan tai yhdistetyn ruokailu- ja olohuoneen
lattian, huomioi, että lattiaan kohdistuva kulutus on suurempaa kuin
pelkässä olohuoneessa. Tuoleja liikutellaan edestakaisin lukuisia
kertoja päivässä. Huoneessa liikutaan enemmän ja pinnat vaativat
kuivaamista ja puhdistamista useammin.
Tarkettin puulattioissa on ainutlaatuinen Proteco-pintakäsittely, joka
on maailman parhaimpia lattialakkoja ja erittäin kestävä hankausta
ja mikronaarmuja vastaan. Samalla Proteco säilyttää aidon puun
tunteen.
Salsa Tammi Cotton White
21

3-sauvainen harjattu tammi, jossa on
hopean- ja mustansävyinen värjäys. Pinta
on tiivistetty kestävällä Proteco-lakalla,
ja näin on uniikki Silver Star -puulattia
valmis asennettavaksi.
ja tumma sävy, joka on ihanteellinen
vaihtoehto trooppisille puulajeille. Lopputuloksena on lisäksi hieman tavallista
vakaampi lattia, joka kestää paremmin
lämpötila- ja kosteusvaihteluita. Lämpökäsitellyt lattiat on erittäin helppo hioa
uudelleen. Lämpokäsittelyssä kulutuskerros värjätään kauttaaltaan, jolloin lattian
tumma sävy säilyy myös uudelleenhionnan jälkeen, toisin kuin kuultovärjätyissä
puulattioissa.
Epoque Saarni Cognac Lankku 162 mm
Salsa Saarni Cognac 3-sauvainen
Klassinen tumma puulattia muodostaa
jännittävän kontrastin modernien kotien
vaaleille ja ilmaville pinnoille. Tummat
puulattiat valmistettiin ennen lähes poikkeuksetta trooppisista puulajeista, mutta
nyt saatavilla on jännittäviä ja kauniita
vaihtoehtoja, jotka on valmistettu
eurooppalaisista puulajeista. Lämpökäsittelyn avulla vanhat tutut puulajit
saavat uuden, jännittävän ulkomuodon.
Käsittelyn avulla lattiaan muodostuu syvä
22
Kun
haluat
jotakin
uniikkia
Salsa Saarni Cognac 3-sauvainen
Epoque Tammi Java Gold Lankku 117 mm
Tyylikkäät
tummansävyiset lattiat
Salsa Tammi Silver Star 3-sauvainen
Epoque Tammi Dark Copper Lankku on
upea kuparinhohtoinen puulattia. Pinta
on käsitelty tumman kuparin sävyiseksi,
mikä antaa lattialle kauniin, boheemin ja
mielenkiintoisen ulkoasun.
Epoque Tammi Dark Copper
23

Ohje keittiöön:
uusi puulattia
Suhtautuminen puulattiaan keittiössä on
muuttunut, ja nykyään puulattia asennetaan keittiöön yhä useammin.
Keittiö on kodin keskus, jossa sattuu ja
tapahtuu. Viihtyisä keittiö parantaa koko
kodin tunnelmaa ja tuo lisää energiaa.
Puulattian voi hyvin laittaa keittiöön.
Keittiössä lattiaan kohdistuu kuitenkin
enemmän kulutusta kuin esimerkiksi
makuu- tai olohuoneessa. Valitse siksi
keittiöön lattia, joka kestää kovaakin
kulutusta ja on helppo pitää puhtaana.
Puolikiiltävä lakkapinta pysyy siistimmän
näköisenä keittiössä kuin matta.
bon appétit!
VINKKI
Epoque Tammi 2-sauvainen
24
Haluatko nauttia puun tunnelmasta koko keittiössä? Tyylikäs
keittiösaareke voidaan tehdä 2-sauvaisesta Viva Tammi
-lankusta. Samaa puulajia voidaan käyttää myös seinillä
kaakelin sijaan, jolloin se sointuu kauniisti tiskipöytään ja keittiösaarekkeeseen.
25

26
Salsa Kirsikka 3-sauvainen
Salsa Saarni Nature 3-sauvainen
Salsa Pähkinä 3-sauvainen
Viva Contra Pähkinä
Rumba Tammi Praline
27
26
Salsa Kirsikka 3-sauvainen
Salsa Saarni Nature 3-sauvainen
Salsa Pähkinä 3-sauvainen
Viva Contra Pähkinä
Rumba Tammi Praline
27
Kaunis
puulattia
keittiöön...
Tarkettin puulattiat kestävät
kovaakin kulutusta ja sopivat
siksi myös keittiöön. Proteco on
ainutlaatuinen suojakäsittely,
joka tekee puulattiastasi erittäin
kestävän ja suojaa hankaukselta
sekä mikronaarmuilta. Lisäksi
lattia on helppo pitää puhtaana.
Epoque Tammi Stone Grey
Epoque Tammi Praline
29
Kaunis
puulattia
keittiöön...
Tarkettin puulattiat kestävät
kovaakin kulutusta ja sopivat
siksi myös keittiöön. Proteco on
ainutlaatuinen suojakäsittely,
joka tekee puulattiastasi erittäin
kestävän ja suojaa hankaukselta
sekä mikronaarmuilta. Lisäksi
lattia on helppo pitää puhtaana.
Epoque Tammi Stone Grey
Epoque Tammi Praline
29
Salsa Saarni Robust White
Tee unelmistasi
totta
Kuvittele, että herättyäsi levänneenä voit laskea jalkasi aidolle
puulattialle. Mikä ihana tunne!
Makuuhuoneessa tärkeää on rauhallinen tunnelma, joka luo
edellytykset levolle ja hyvälle unelle. Makuuhuone on paikka,
jossa voit kerätä voimia. Aidon puulattian lämmin tunnelma parantaa hyvinvointiasi. Lattiaan ei kohdistu kovaa kulutusta, joten
voit valita vapaasti mallin, joka parhaiten puhuttelee aistejasi.
Mikään ei sovi makuuhuoneeseen paremmin kuin aito puulattia.
Salsa Saarni Nature White 3-sauvainen
30
31

Viva Pähkinä 2-sauvainen
Salsa Tammi Patina White 3-sauvainen
Epoque Tammi Nature Cotton White
32
Epoque Tammi Aubergine
33
Viva Pähkinä 2-sauvainen
Salsa Tammi Patina White 3-sauvainen
Epoque Tammi Nature Cotton White
32
Epoque Tammi Aubergine
33
Tango Tammi Nature 2-sauvainen
NEW
Ensivaikutelma
on tärkeä
Salsa Saarni Cognac 3-sauvainen
Eteinen on paikka, jonka vieraasi näkevät ensimmäisenä.
Varmastikin haluat, että he saavat myönteisen vaikutelman heti
ensisilmäyksellä. Puulattia eteisessä on ratkaisu, jonka vieraasi
muistavat. Eteistiloissa kannattaa välttää pehmeitä puulaleja,
kuten koivua ja kirsikkaa. Pehmeät puulajit sopivat kuitenkin
erinomaisesti Viva-lattioihin, jotka kovan HDF-runkonsa
ansiosta ovat kaikkein kovimpia lattioitamme pinnalla olevasta
puulajista riippumatta. Tästä syystä Viva on erinomainen
valinta eteistiloihin.
Eteisen tehtävänä ei ole kuitenkaan pelkästään tärkeän ensivaikutelman luominen vieraille. Sen pitää myös kestää päivittäin
sisälle kulkeutuvaa hiekkaa, pölyä ja likaa. Siksi ensimmäinen
lattiametri kannattaa suojata kuramatolla tai kovalla ja vettä
hylkivällä lattianpäällysteellä.
Viva Tammi White 2-sauvainen
Tarkettin puulattiat kestävät koviakin otteita. Kaikissa lattioissa
on ainutlaatuinen Proteco-pintakäsittely mikronaarmuja ja hankausta vastaan. Tärkeää on myös, ettei lattian puhdistamiseen
tarvita ympäristölle haitallisia kemikaaleja. Tavallisesti riittää
vain pyyhkiminen kuivalla tai nihkeällä mopilla. Tiloissa, joissa
liikutaan paljon, kuten eteisessä, lattia vaatii usein enemmän
hoitoa. Tarkat hoito-ohjeet löydät Tarkettin nettisivulta. Mattapintaiset lattiat eli Proteco Natura -lakalla tai Proteco-kovavahaöljyllä suojatut lattiat vaativat hiukan enemmän hoitoa
kuin ne lattiat, joissa on puolikiiltävä lakkapinta.
34
35

Vain PARAS on kyllin
hyvää perheen pienimmille...
Viva Vaahtera Nature 3-sauvainen
Viva Tammi 3-sauvainen
Huone leikkimistä ja kotitehtävien tekoa
varten. Huone, jossa kaveritkin viihtyvät.
Huone musiikin kuunteluun ja pelaamiseen. Lyhyesti sanottuna: huone täynnä
elämää ja liikettä.
Mikä sopisi paremmin lastenhuoneeseen
kuin kaunis ja luonnollinen puulattia?
Puulattia, jolla on mukava istua tai leikkiä ja joka kestää lelujen ja muiden tavaroiden aiheuttamaa kulutusta. Tarkofoam
II -alusmateriaali vaimentaa ääntä, mitä
erityisesti lapsiperheet osaavat arvostaa.
Puulattia on myös helppo pitää puhtaana.
Jos harkitset uutta puulattiaa lasten tai
teini-ikäisten huoneeseen, on Tarkettin
valikoimissa useita sopivia vaihtoehtoja.
Epoque Tammi Misty Grey
36
37

Salsa Saarni Smoked 3-sauvainen
Viva Line Tammi Musta
... ja teini-ikäisille
38
Viva Line Tammi Denim
39
Salsa Saarni Smoked 3-sauvainen
Viva Line Tammi Musta
... ja teini-ikäisille
38
Viva Line Tammi Denim
39
Viva Tammi 3-sauvainen
Salsa Tammi Ruutulauta
Hyvää
työpäivää kotona!
Tietoliikenneyhteyksien kehittyessä myös
elämäntapamme muuttuvat. Kannettavat
tietokoneet ja matkapuhelimet ovat jo itsestään selvyyksiä, eikä työskentely enää
edellytä fyysistä läsnäoloa. Tärkeintä on,
että olemme mukana verkon välityksellä.
Yhä useammilla on mahdollisuus ja
40
vapaus työskennellä kotona.
Yksi kotitoimiston sisustushaasteista
on yhdistää toimivuus ja viihtyisyys. Toimiston on integroiduttava helposti osaksi
kotia ja toimittava samalla virikkeellisenä
työpaikkana. Puulattia on erinomainen
valinta kotitoimistoon myös muista kuin
esteettisistä syistä. Lattia on helppo
pitää puhtaana ja ainutlaatuinen Protecopintakäsittely suojaa lattiaa tehokkaasti.
Suosittelemme kuitenkin käyttämään toimistotuolin alla suojalevyä.
41

Epoque Tammi Musta Harjattu Lankku 162 mm. Mornington-hotelli, Göteborg, Ruotsi.
Epoque EU Tammi Rustical Hazel Brown kovavahaöljytty. Miestenvaatemyymälä, Malmö, Ruotsi.
Salsa Tammi Robust White. Toimisto, Malmö, Ruotsi.
Salsa Tammi Robust White. Toimisto, Malmö, Ruotsi.
Kun ammattilainen saa valita…
Tässä Parquet Magazine -lehdessä keskitytään pääasiassa kodin lattioihin. Silti
on hyvä muistaa, että puulattia soveltuu
hyvin myös tiloihin, joissa kulutus on
kovaa. Tarkett on yksi markkinoiden suurimmista julkisten tilojen puulattiavalmistajista. Tarkettin puulattioita asennetaan
päivittäin hotelleihin, toimistoihin,
myymälöihin, ravintoloihin ja muihin
vaativiin tiloihin ympäri maailman.
42
Puulattiaa voidaan käyttää hotelli-,
myymälä- ja ravintolakonseptien promloinnissa. Ammattilainen valitsee aina
lattian huomioiden designin, käyttötarkoituksen ja teknisen laadun keskinäisen
suhteen. Lattian ominaisuudet tutkitaan
tarkasti. Valintaan vaikuttavat mm.
puhdistusominaisuudet, ympäristövaikutukset, vuodenaikojen aiheuttama ilmankosteuden vaihtelu, hoito-ominaisuudet,
lisävarusteet, normit ja standardit.
Julkisten tilojen lattian korjaus
tai vaihto on iso toimenpide. Sen
vuoksi lattian on kestettävä pitkään
ja näytettävä hyvältä mahdollisimman
pienin panostuksin.
Tarkett-lattiat täyttävät kaikki nämä
vaatimukset.
43

Kestävä kehitys on viisaiden valintojen tekemistä. Valintoihin vaikuttavat
laatu, tekniset ominaisuudet, ympäristönäkökohdat, esteettiset tekijät sekä
kokonaistalous.
Balanced Choice
– tietoinen
valinta kestävään
kehitykseen
Meillä Tarkettilla ympäristökysymykset eivät ole vain teorioita, vaan ne
vaikuttavat päivittäiseen työhömme lattioiden kehittämisen ja valmistamisen
parissa. Keskitymme neljään pääalueeseen ympäristötyössämme:
› raaka-aineet, joissa huomioidaan ihminen ja ympäristö
› resursseja säästävä tuotanto, jonka päästöt ovat pienet
› lattiat, jotka luovat paremman käyttöympäristön
› kierrätys ja uudelleenkäyttö
Lattiantoimittajana haluamme antaa selkeät ja helposti ymmärrettävät
tiedot tuotteistamme – myös ympäristönäkökulmasta – jotta asiakkaamme
voivat tehdä aktiivisen ja tietoisen lattiavalinnan. Tästä käytämme nimitystä
Balanced Choice.
raaka-aineet, joissa
huomioidaan ihminen
ja ympäristö
Valintasi helpottamiseksi
annamme yksityiskohtaiset
tiedot kaikkien tuotteidemme
sisällöstä.
Valitse lattia:
joka on valmistettu pääasiassa
luonnollisista ja/tai uusiutuvista
raaka-aineista
n josta suuri osuus on
kierrätysmateriaalia
n joka on puolestaan kierrätyskelpoinen
n jonka päästöt ovat mahdollisimman pienet, mikä parantaa
sisäilman laatua
n jossa ei ole haitallisia tai
vaarallisia aineita
n
Balanced
Choice merkintä
helpottaa
valintaa
resursseja säästävä
tuotanto, jonka päästöt
ovat pienet
lattiat, jotka luovat
paremman
käyttöympäristön
Tarkettin tuotteet valmistetaan
tehtaissa, joilla on ISO 9001ja ISO 14001 -sertimkaatit ja
joissa ympäristötarkastukset
toistetaan säännöllisesti.
Pyrimme jatkuvasti vähentämään tuotannon ympäristövaikutuksia ja seuraamme
tarkkaan seuraavia asioita:
Haluamme, että lattiamme
luovat paremman ympäristön
tiloissa, joissa ihmiset asuvat,
työskentelevät ja oleskelevat.
Lattioiden tulee olla miellyttäviä, helppohoitoisia, edistää
hyvää akustiikkaa sekä luoda
turvallinen ja terveellinen
sisäympäristö. Siksi olemme
kehittäneet lattioita, joilla on
n
energian kulutus
veden kulutus
n päästöt
n tuotannossa syntyvän hukkamateriaalin ja jätteen käsittely
n kierrätys
n
hyvin pienet päästöarvot
(VOC)
n hyvät akustiset ominaisuudet
n vahvat pinnat, jotka kestävät
pitkään eivätkä vaadi vahaa tai
hoitoaineita
n kestävät pinnat, jotka on
helppo puhdistaa ilman voimakkaita siivouskemikaaleja.
n
Tarkettin Balanced
Choice -merkintä kertoo
lattioidemme sisällöstä ja
siitä, miten ne edistävät
kestävää kehitystä.
Merkintä otetaan ajan
myötä käyttöön kaikissa
tuotteissamme.
kierrätys ja
uudelleenkäyttö
Pyrimme koko ajan lisäämään
kierrätyksen määrää kaikissa
vaiheissa. Esimerkkejä:
Muovilattiatehtaidemme
hukkamateriaalista valmistetaan uusia lattioita.
n Puulattian valmistuksessa
syntyvillä lastuilla lämmitetään
tehtaitamme.
n Muovilattioiden asennushukka
kerätään ja käytetään uusiin
lattioihin.
n
Jokaisesta tuotteesta näkyvät seuraavat tiedot:
n luonnollisen ja uusiutuvan raaka-aineen osuus
n tuotteen kierrätysmahdollisuudet
n kemiallisten päästöjen määrä (VOC µg/m3 28 päivän jälkeen)
EPOQUE
TARKET T
BALANCED
CHOICE
Naturel
100 %
Recyclable
*
< 100 µg /m3
Better Indoor
Air Quality
*TVOC at 28 days
Esimerkki Epoque-lattian Balanced Choice -merkinnästä.
n Epoque sisältää 97 % luonnon raaka-aineita ja 97 % uusiutuvia raaka-aineita
n Epoque on 100 % kierrätettävä
44
Heittäydy
eloisan lattian
tunnelmaan
Salsa Tammi Robust White
Kun jokainen puulaji lajitellaan
ulkoasun perustella, saadaan moneen
tyyliin ja makuun sopivia lattioita.
Ulkoasua voi korostaa tai hillitä
erilaisilla pintakäsittelyillä, kuten
tämän kuvan valkoiseksi kuultovärjätty
Robust-kuvioinen tammi.
Halusitpa sisustaa yhdenmukaisin
sävyin tai luoda kontrasteja, puulattia
tarjoaa monia mahdollisuuksia ja
jännittäviä, yhteensopivia sävyjä sekä
yhdistelmiä.

Proteco-lakka
Puolikiiltävä lakka, jota levitetään
puulattian pinnalle kaikkiaan kuusi
kerrosta. Se tekee lattiasta erityisen
kulutuskestävän. Lakkaa annostellaan
juuri oikea määrä, jotta puun aito
tuntuma säilyy. Ei liian paksulti eikä
liian ohuelti, vaan juuri oikea määrä,
joka korostaa puun syitä ja rakennetta
luonnollisella tavalla.
Proteco Natura
Mattapintainen lakka, jota käytetään
pintakäsittelyyn samalla tavalla
kuin puolikiiltävää lakkaa. Yhtä
kulutusta kestävä ja tehokkaasti
suojaava. Säilyttää puun aidon värin
ja tunnun öljytyn lattian tavoin.
Matta pinta kerää aina enemmän
likaa kuin puolikiiltävä pinta. Siksi se
vaati hieman enemmän hoitoa kuin
puolikiiltävällä lakalla käsitelty lattia.
Epoque Tammi Light Hazel
Proteco suojaa ja antaa
puulattialle kauniin pinnan.
Puulattia tarvitsee hyvän suojan kulutusta, naarmuja ja
tahroja vastaan, jotta se säilyy hyvän näköisenä. Puulattioiden välinen ero syntyy myös pintakäsittelystä.
Tarkettin ainutlaatuinen Proteco-suoja on yksi markkinoiden kestävimmistä puulattioille tarkoitetuista
suojakäsittelyistä kulumista ja mikronaarmuja vastaan.
Proteco tekee puulattiasta kestävän ja säilyttää aidon
puun tunnun. Protecoa on saatavissa kolmena versiona:
puolikiiltävä ja matta lakka sekä kovavaha-luonnonöljy. Sen ansiosta saat lattiaan haluamasi ulkoasun ja
tunnun suojauksesta tinkimättä.
46
› parantaa kulutuskestävyyttä ja pidentää
puulattian käyttöikää
› suojaa kulumiselta ja mikronaarmuilta
› korostaa puun syykuvioita ja rakennetta
› antaa puulattialle kauniin pinnan
› tekee lattiasta helppohoitoisen
› saatavana kolme vaihtoehtoa: puolikiiltävä
tai matta lakka ja kovavahaöljy
Proteco-kovavahaöljy
Proteco-kovavahaöljy on kasvipohjainen
tuote, joka sisältää muun muassa
auringonkukka-, pellava- ja soijaöljyä.
Lattiaan saadaan silkinhohtoinen
pinta, joka korostaa aidon puulattian
vaikutelmaa. Öljy imeytyy puuhun ja
parantaa sen kestävyyttä. Tuote sisältää
myös öljyvahaa, joka jää puun pinnalle
ja antaa ylimääräistä suojaa kulumista
vastaan. Lattia vaatii hieman enemmän
hoitoa kuin puolikiiltävällä lakalla
käsitelty lattia. Katso tarkemmat hoitoohjeet www.osmo.com.
47

Puulattia, joka sopii
Pohjolan talveen
Tiedämme, että puu on elävä luonnonmateriaali, joka kutistuu ja turpoaa lämpötilan ja ilmankosteuden mukaan. Pohjolan
talvessa välttämätön sisätilojen lämmittäminen kuivattaa sisäilmaa. Silloin puun kuidut
supistuvat ja puuaines kutistuu. Keväällä puu
taas laajenee. Ilman suhteellisen kosteuden
vaihtelu voi aiheuttaa puulattiaan vaurioita,
kuten halkeamia tai kovertumia. Tarkett on
valmistanut Pohjolan ilmastoon tarkoitettuja
puulattioita jo yli 125 vuoden ajan, joten tunnemme kuivan sisäilman aiheuttamat ongelmat ja tiedämme, miten niiden vaikutus voidaan minimoida. Lattioiden ei tarvitse kestää
yhtä suuria sisäilman vaihteluja maissa, joissa
talvet ovat leudompia. Tämä kannattaa pitää
mielessä, kun valitset lattiasi valmistajaa.
Huomioimme koko tuotantoprosessin ajan
liikkeen minimoimiseksi puulattiamme ovat
kolmikerroksisia. Sijoittamalla keskimmäisen
kerroksen vuosirenkaat pystysuoraan ja kaikkien kolmen kerroksen kuitusuunnat ristikkäin
puun liike estyy, ja lattiasta tulee vakaa.
Tämän jälkeen laudat kiinnitetään tiukasti
toisiinsa Tarkettin vahvoilla, liimattomilla
lukitusjärjestelmillä. Näin saadaan taatusti
ongelmaton puulattia.
puun kutistumisen ja turpoamisen ilmankosteuden mukaan. Jotta valmiin lattian liike
voidaan minimoida, puu on ensin kuivattava
optimaaliseen kosteuteen. Kuivaaminen saattaa
kestää jopa vuoden, ennen kuin lopputulos on
täydellinen. Tarkettin lattiat on valmistettu
ilmasto-olosuhteisiimme sopiviksi, mikä takaa
toimivan lattian vuosiksi eteenpäin.
Puumateriaalin elämisliike on huomioitu
myös puulattian rakenteessa. Luonnollisen
Puun kovuuden
mittaaminen
Brinell-testi on yksinkertainen puun kovuuden mittaustapa. Testin
kehitti ruotsalainen insinööri Johan August Brinell Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900. Testi tehdään painamalla pientä teräskuulaa voimakkaasti puun pintaa vasten. Brinell-arvo määritetään
puuhun jäävän painauman mukaan. Mitä suurempi Brinell-arvo on,
sitä paremmin materiaali kestää iskuja.
Koska puu on elävä materiaali, jonka rakenne vaihtelee, kovuus
vaihtelee puun eri osissa. Annetut Brinell-arvot ovat useista mittauksista saatuja keskiarvoja.
Tarkettin
puulattian
asentaminen
on helppoa
ja nopeaa!
› Helppo asentaa
› Nopea – lähes 50 % nopeampi kuin perinteiset
järjestelmät
› käytännöllinen – lyöntikapulaa tai liimaa ei tarvita
› varma – 2-lock auttaa tekemään oikein alusta asti
Katso puulattian asennusvideo
älypuhelimellasi
Brinell
Puulattia muuttaa väriään
Joidenkin puulajien ulkonäkö on yhtenäinen, mutta toisten lajien
kohdalla vaihtelu on suurempaa. Puun ulkoasuun vaikuttaa lisäksi,
millaisesta tukkipuusta se on lähtöisin. Puulattioiden väri muuttuu
puun vanhetessa. Lisäksi värisävyyn vaikuttaa auringon ultraviolettisäteily, mikä saattaa näkyä esimerkiksi vaihdettaessa maton paikkaa
huoneessa. Joidenkin puulajien, kuten kirsikan, sävy muuttuu muutaman kuukauden aikana, kun taas toisten puulajien, kuten tammen tai
pyökin, kohdalla tämä kestää pidemmän aikaa. Kirsikan sävy tummuu
ja pähkinän vaalenee. Useimmat vaaleat puulajit, kuten tammi, pyökki,
vaahtera ja saarni, saavat kellertävämmän sävyn. Puun värisävyn muuttuminen ei ole virhe, vaan osa luonnollista prosessia.
48
Viva*
6,0
Kanadalainen vaahtera
4,8
Saarni
4,0
Pyökki
3,8
Tammi
3,7
Tammi Java
3,6
Saarni Cognac
3,5
Eurooppalainen vaahtera
3,3
Pähkinä
3,2
3,1
Kirsikka
Koivu
2,6
0
1
2
3
4
5
6
7
8
* Viva-lattioissa on kova HDF-runko, jonka ansiosta Brinell-arvo on suuri ja sen vaihteluväli pieni.
9
Tarkettin uusi 2-lock -lukitusjärjestelmä tekee puulattian asennuksesta entistä helpompaa.
Salaisuus piilee uudessa mekanismissa, joka on parkettilaudan päätypontissa. Kun lautaa
painetaan alas, mekanismin kieli painuu sisään ja kun lauta on paikoillaan, lukitsee kieli ulos
palautuessaan laudat toisiinsa. Lattian asennus käy nopeasti ja laudat pysyvät varmasti kiinni.
Uuden puulattian asennus ilman
liimaa on nyt todella helppoa
Tarkettin kahden älykkään ratkaisun
ansiosta: Ultraloc ja 2-lock.

Yksi viikonloppu riittää
Aidon Tarkett-puulattian asentaminen on helppoa ja nopeaa.
Normaalikokoisen huoneen, kuten keittiön tai eteisen, lattian asentamiseen riittää yksi viikonloppu.
Lattian asentaminen
Älä unohda kosteussuojaa
Ennen kuin aloitat, alustan on oltava tasainen, ehjä, kuiva ja puhdas. Huoneessa, johon
lattia asennetaan, on oltava oikea lämpötila ja
ilmankosteus. Tämä koskee myös pakkausten
säilytystilaa. Pakkaukset saa avata vasta juuri
ennen asentamista.
Jotta kosteuden muodostuminen voitaisiin
estää, tietyissä lattia-asennuksissa on käytettävä koko alustan kattavaa kosteussuojaa.
Kosteussuoja on 0,2 mm paksu polyeteenikalvo, joka levitetään tiiviisti vähintään
200 mm:n limityksellä tai tiivistetään teipin
avulla. Tarkonex II on sekä alusmateriaali että
kosteussuoja.
Alusmateriaalit
Uivassa asennuksessa lattia asennetaan kiinnittämättä sitä alustaan. Tällöin on käytettävä
alusmateriaalia, jotta pinnasta tulisi tasainen
ja askelääniä voitaisiin vähentää. Käytä lujaa
alusmateriaalia. Puulattia on kova, joten käyttömukavuuden kannalta on tärkeää asentaa
alusta, joka vaimentaa iskuja. Suosittelemme
käyttämään tähän tarkoituksen Tarkofoam II
ja Tarkonex II -alusmateriaaleja.
Uiva asennus
Uusi puulattia voidaan asentaa suoraan vanhan päälle huolimatta siitä, onko vanha lattia puu- vai muovilattia. Yli 12 x 20 metrin
kokoisilla pinnoilla lattia liimataan kiinni
alustaan. Lattiaa asennettaessa laudat on
asetettava huoneen pituussuunnan mukaan,
ja kaikkien kiinteiden rakenteiden ja lattian
Säilytä
puulattian
ryhti
väliin on jätettävä elämisvara (kuten seinät,
kynnykset, putket ja portaat). Eri huoneiden
lattiat erotetaan toisistaan liikuntasaumalla.
Isot lattiat on jaettava liikuntasaumoilla.
Pienet yksityiskohdat
viimeistelevät lattian
Jos haluat viimeistellä huoneen uuden lattian asentamisen jälkeen, tutustu
tarvikevalikoimaamme. Saatavana on tyylikkäitä ja käytännöllisiä listoja,
alusmateriaaleja ja putkivaippoja, joilla luot huoneeseen huolitellun
vaikutelman.
Lattialämmitys
Lämpöjärjestelmän on oltava itsesäätyvä, ja
sen on lämmitettävä koko lattiapinta tasaisesti. Pintalämpötila ei saa nousta yli 27 °C:n.
Pyökki, vaahtera ja ruutulauta liikkuvat muita
puulajeja helpommin, emmekä siksi suosittele
niiden käyttämistä lattialämmityksen yhteydessä.
Asennusohjeet toimitetaan joka kolmannen lattiapakkauksen mukana.
Lisätietoja ja täydelliset asennusohjeet
löydät myös osoitteesta www.tarkett.fi.
Jos sinulla on lisäkysymyksiä, ota yhteys
lähimpään jälleenmyyjään.
Päivittäiseksi hoidoksi suosittelemme
imurointia tai kuivamoppausta. Joskus kuitenkin tarvitaan myös perusteellisempaa siivousta. Jotta lattia
säilyttäisi kiiltonsa ja vanhenisi tyylikkäästi, Tarkett on kehittänyt laadukkaan lattianhoitotuotteiden sarjan.
Tuotteet sopivat optimaalisesti niiden
lattioiden hoitoon, joiden pinnan suojauksena on Proteco tai Proteco Natura
-lakka. Kovavahaöljytyille lattioille
Tarkett suosittelee käyttämään Osmolattianhoitotuotteita.
Kaunis lattia
Kävely ja seisominen aidolla puulattialla on
miellyttävää. Mukavuutta lisäävät entisestään
Tarkofoam II- tai Tarkonex II -alusmateriaalit,
jotka levitetään alustan päälle ennen asentamista. Niiden avulla saat hiljaisemman lattian,
jolla on entistäkin mukavampi kävellä. Tarkonex
II on askelääniä vaimentava alusmateriaali,
joka toimii myös kosteussuojana. Tarkofoam II
-alusmateriaalissa ei ole kosteussuojaa, mutta
se vaimentaa askelääntä.
50

mallistot
123
mikä
design?
mikä
huone?
Tarkett-puulattia voidaan laittaa kaikkiin
huoneisiin märkätiloja lukuun ottamatta.
Olo- ja makuuhuoneeseen sopii mikä tahansa
puulattia. Keittiössä ja eteisessä lattia
altistuu kovemmalle kulutukselle, joten
kestävyys- ja hoito-ominaisuuksien on oltava
hyvät. Tällöin kannattaa valita kovempi
puulaji, joka kestää paremmin painaumia ja
naarmuja. Puolikiiltävä lakkapinta on hyvä
vaihtoehto, sillä se on helpompi puhdistaa
kuin matta pinta. Harjattu lattia ja syvät
viisteet on vaikeampi pitää puhtaina. Esim.
eteisessä sijaitseviin, kovalle kulutukselle
ja likaantumiselle altistuviin kohtiin emme
suosittele vaalean sävyisiä lattioita.
Luonto on muokannut jokaiselle puulajille
erilaisen ulkoasun. Tarkett huomioi tämän
valitessaan valmistuksessa käytettäviä raakaaineita. Jaamme materiaalin neljään lajitelmaryhmään niiden yhtenäisyyden ja vaihtelun
perusteella. Esittelemme alla puulajien neljä
lajitelmaryhmää.
Luonnon omaa muotoilua voidaan täydentää
käsityöllä ja eri tekniikoilla, kuten pintakäsittelyn, laseerauksen, harjauksen, viistekäsittelyn
ja lämpökäsittelyn avulla.
mikä
mallisto?
Tarkettin viisi puulattiamallistoa ovat:
Epoque, Salsa, Tango, Rumba ja Viva. Kaikista
on saatavilla eri paksuus-, tyyli- ja lajitelmavaihtoehtoja. Lisäksi voit valita lattiasi tyyliä
korostavan ja tehostavan käsittelyn, kuten
kuultovärjäyksen tai harjauksen.
Voit siis valita lattian omien maku- ja tyylimieltymystesi mukaan. Lisätietoja mallistoista
on viereisellä sivulla.
Epoque
100 %
TARKETT
BALANCED
CHOICE
Recyclable
*
➀
< 100 µg /m3
Better Indoor
Air Quality
*TVOC AT 28 DAYS
100 %
TARKETT
BALANCED
CHOICE
Recyclable
Epoque on hienostunut, 14 mm:n lankku- tai 2-sauvakuvioinen lattia,
josta on saatavana neljä eri leveyttä: 117 mm, 162 mm, 190 mm ja
200 mm. Lattian kulutuskerros on noin 3,6 mm, joten se voidaan hioa
uudelleen 3 - 4 kertaa. Lankkulattiaan on saatavana kaksi lakka- ja
viisteyhdistelmää: puolikiiltävä Proteco-lakka, jossa on miniviiste tai
mattapintainen Proteco Natura -lakka, jota korostaa voimakkaampi
maksiviiste. Kovavahaöljytyissä lankkumalleissa on miniviiste.
➁
➂
➃
➀ Tarkettin kestävä Proteco-pinta
➁ Kulutuskerros aitoa puuta
➂ Vahva ja kestävä välikerros, materiaalina
Tango
männyn tai kuusen pystysyinen vuosirengas
100 %
TARKETT
BALANCED
CHOICE
Recyclable
➃ Tasapainottava pohjakerros
➄ 2-lock-lukitusjärjestelmä
*
< 100 µg /m3
Better Indoor
Air Quality
*TVOC AT 28 DAYS
Tango on 13 mm:n lankku- tai 2-sauvalattia, joka on saatavana 162, 190
ja 194 mm levyisenä. Lattiassa on 2,5 mm:n aidosta puusta valmistettu
kulutuskerros. Lattian voi hioa uudelleen 2 -3 kertaa. Tango-lattioissa
on miniviiste ja pinnassa Proteco Natura -mattalakkaus.
➀
TARKETT
BALANCED
CHOICE
100 %
TARKETT
BALANCED
CHOICE
100 %
Recyclable
➁
➂
*
3
< 100 µg /m
Better Indoor
Air Quality
➄
➃
*TVOC AT 28 DAYS
esimerkki siitä, miltä lopullinen lattiasi näyttää. Jotta saisit käsityksen
siitä, miltä värivaihtelut, oksien määrä ja muut ulkoasuun vaikuttavat
seikat näyttävät koko lattian kokoisena, tutki suuri määrä lautoja tai
tutustu lajitelmakuvakirjaan. Tämä on erityisen tärkeää, kun kyseessä on
lankkulattia.
➄
13 / 14 mm
Salsa
Lajitelmat – luonnon omaa designia
Puu on elävä materiaali, ja jokainen puulattia on ainutlaatuinen.
Valinnan helpottamiseksi olemme jakaneet laajan tuotevalikoimamme
eri lajitelmiin. Alla olevissa kuvissa näet esimerkiksi tammen eri
lajitelmat. Myymälöissä voit tutustua Tarkett-tuoteoppaaseen tai
aitoihin puunäytteisiin. Muista, että yksittäinen mallikappale on vain
Valitse uusi puulattia oman tyylisi ja makusi mukaan.
Tarjoamme useista eri puulajeista valmistettuja, eripaksuisia lattioita.
8,5 mm
Recyclable
Klassinen ja perinteinen 3-sauvakuvioinen lattia. Salsa-lattiaan on
valittavissa monia eri puulajeja ja erilaisia pintakäsittelyjä sekä ominaisuuksia. Kulutuskerroksen paksuus on noin 3,5 mm, joten lattian
voi hioa uudelleen 3 - 4 kertaa. Lattian paksuus on 14 mm.
➀ Tarkettin kestävä Proteco-pinta
➁ Aito puuviilu
➂ Vahva ja kestävä HDF-keskikerros
➃ Tasapainottava pohjakerros
➄ Ultraloc-lukitusjärjestelmä
Rumba
TARKETT
BALANCED
CHOICE
100 %
Recyclable
*
< 100 µg /m3
Better Indoor
Air Quality
*TVOC AT 28 DAYS
Rumba on 13 mm paksu 3-sauvakuvioinen puulattia, jossa on 2,5 mm:n
kulutuskerros. Lattian voi hioa uudelleen 2–3 kertaa.
Maksiviiste
52
Select
Nature
Rustical/Antique
Robust
Select on yhtenäisin lajitelmakuvio. Sen väri- ja rakennevaihtelut
ovat vähäisiä. Sarjan lattiat ovat
hillittyjä ja luovat rauhallisen
tunnelman.
Tämän lajitelman lattioissa on
enemmän vaihtelua ja ilmettä
kuin Select-lattioissa. Näissä
lattioissa voi näkyä pieniä
oksakohtia, hieman vaaleampaa
pintapuuta ja Select-lattioita
suurempia väri- ja rakennevaihteluita.
Tämän lajitelman lattioissa on
rustiikkityyliä ja oksakohtia sekä
hienoja väri- ja rakenne-eroja.
Robust on eläväpintainen
lajitelma, jossa vaaleammat ja
tummemmat sauvat vaihtelevat
keskenään.
Viva
TARKETT
BALANCED
CHOICE
100 %
Miniviiste
Kaikissa lankkulattioissa on viistetyt reunat.
Viisteet korostavat ja
vahvistavat aidon puulattian tuntua. Eri lattioissa
käytettävät viisteet on
esitelty seuraavan sivun
taulukossa.
Recyclable
Viva on 8,5 mm paksuinen, aidosta puusta valmistettu lattia. Vivalankkulattioiden ja Viva Line -lattioiden sivuilla on hillitty viiste.
Kevyen rakenteen ansiosta lattian voi asentaa vanhan lattian päälle
katkaisematta ovia tai vaihtamatta kynnyksiä. Ei voida hioa uudelleen.
Mikroviiste

Paksuus 14 mm
Leveys 117 mm
Minilankku
Lisää tuotenumeroita
s. 63 taulukossa
Tammi White
8720009 **
Tammi Nature
8720001 * 8720006 **
Tammi Nature Brushed
8720003 *
Tammi Rustical Brushed
8720004 * 8720008 **
Tammi Evening Grey Brushed
7876087 **
Tammi Stone Grey Brushed
7876088 **
Tammi Anthracite Grey
7876039 °
Tammi Indium Grey
7876040 °
Tammi Cotton White
8720013 **
Tammi Patina White Brushed
8720014 **
Tammi Stone Grey Brushed
8720015 **
Tammi Cumin
7876089 **
Tammi Praline Brushed
7876091 **
Tammi Light Hazel Brushed
7876092 **
Tammi Hazel Brown
7876041 °
Tammi Umber Brown
7876038 °
Tammi Winter Brushed
7876025 **
Tammi Grey Contrast Brushed
7876009 **
Tammi Patina White Brushed
7876054 **
Epoque
Paksuus 14 mm
Leveys 162/190 mm
Lankku
Lisää tuote
numeroita
s. 62 - 63 taulukoissa
Tammi Praline Brushed
8720016 **
Tammi Java Gold Brushed
7884001 **
Tammi Eu Nature
7876001 * 7876070 **
Tammi Eu Rustical Brushed
7876079 ** 7876037 °
Tammi Black Brushed
7876081 **
Tammi Java Gold Brushed
7885004 **
Tammi Am Nature
7876015 **
Tammi Satin White
7876031 °
Tammi Aubergine Brushed
7876055 **
Tammi Dark Copper Brushed
7876056 **
Saarni White
7967009 **
Tammi Am Antique Brushed
7876018 **
Tammi Am Antique White Brushed
7876021 **
Tammi Misty Grey Brushed
7876084 **
Tammi Sandy Grey Brushed
7876086 **
Saarni Robust White
7967012 **
Saarni Cognac
7985001 *
Saarni Cognac Brushed
7985005 **
Saarni White Pearl Brushed
7967007 *
Kuvissa näkyy pieni osa lattiaa. Kuva ja paikalleen asennettu lattia voivat erota toisitaan rakenteeltaan,
väriltään tai kiilloltaan. Kaikki lattiat eivät ole saatavilla kaikissa maissa.
54
* Proteco-lakka
** Proteco Natura -lakka
7876036 °
° Proteco-kovavahaöljy
55

Pyökki Steamed
7909002 *
Tammi Cotton White Brushed
7877029 **
Tammi Vintage Olive
7877024 **
Tammi Vintage Soft Grey
7877025 **
Tammi Rustical Brushed
7875005 **
Tammi White Brushed
7875001 **
Tammi Vintage Brown
7877001 **
Tammi Vintage Light Hazel
7877018 **
Tammi Eu Nature
7878002 / 787900 *
Tammi Eu Rustical White Brushed
7878004 **
Tammi Am Antique Brushed
7878006 **
Tammi Select
7870024 *
Tammi Nature
7869015 * 7869017 **
Tammi Robust
7870025 * 7870029 **
Tammi Robust White
7870030 **
Tammi Nordic White
7870027 *
Tammi Eu Rustical Brushed
7879004 **
Epoque
Salsa
Paksuus 14 mm
Leveys 200 mm
2-sauvainen
Lisää tuotenumeroita
s. 63 taulukossa
Paksuus 14 mm
Leveys 194 mm
3-sauvainen
Lisää tuotenumeroita
s. 65 taulukossa
Tammi Nature
7875002 * 7875003**
Tammi Black Brushed
7878005 **
Saarni Cognac Brushed
7984001 **
Tammi Java Brushed
7883001 **
Tammi Rustical
7869016 * 7869018 **
Tammi Natur
8727001 * 8727002**
Tammi Rustik Borstad
8727003 **
Tammi Cumin
7870036 **
Tammi Black, Brushed
7870035 **
Tammi Patina White Brushed
7870034 **
Tammi Silver Star Brushed
7870001 *
Tammi Cotton White
7870031 **
Tammi Misty Grey
7870032 **
Tammi Stone Grey Brushed
7870033 **
Tammi Praline Brushed
7870037 **
7870039 °
7870038 °
Tango
Paksuus 13 mm
Leveys 194 mm
2-sauvainen
Lisää tuotenumeroita
s. 64 taulukossa
Saarni White
7966002 **
Tango
Paksuus 13 mm
Leveys 162/190 mm
Lankku
Lisää tuotenumeroita
s. 64 taulukossa
Tammi Cotton White
8727004 **
Tammi Light Hazel
8727005 **
Tammi Stone Grey
8727006 **
Kuvissa näkyy pieni osa lattiaa. Kuva ja paikalleen asennettu lattia voivat erota toisitaan rakenteeltaan,
väriltään tai kiilloltaan. Kaikki lattiat eivät ole saatavilla kaikissa maissa.
56
* Proteco-lakka
** Proteco Natura -lakka
° Proteco-kovavahaöljy
57

7870040 °
Tammi Sahara
7870048 **
Tammi Khaki Grey
7870049 **
Tammi Hazel Brown
7870041 °
Pyökki Nature
7930003 * 7931003 °
Tammi Umber Brown
7870042 °
Tammi Anthracite Grey
7870043 °
Tammi Indium Grey
7870044 °
Saarni Nature
7965005 * 7965008**
Pähkinä
8577002 *
8577003 **
8577005 °
Pyökki Classic
7931007 *
Pyökki Robust
7931006 *
Pyökki Tropicana
7931005 *
Pähkinä Robust
8577004 *
Tammi Fine Line
7870045 *
Tammi Ruutulauta
7806002 *
Tammi Nature
8723001 * 8723004 **
Tammi Nature Brushed
8723005 **
Tammi Praline
8723008 **
Rumba
Paksuus 13 mm
Leveys 194 mm
3-sauvainen
Lisää tuotenumeroita
s. 66 taulukossa
Saarni Nature White
7965010 **
Saarni Robust White
7964006 **
Saarni White Pearl Brushed
7965007 *
Saarni Purple Rain Brushed
7965012 **
Pähkinä Ruutulauta
8585003 *
Saarni Cognac
7986001 *
Saarni Cognac Brushed
7986002 **
Saarni Smoked
7965011 **
Vaahtera Canadian Nature
8517002 *
Tammi Milky White
8723007 **
Tammi Robust
8723002 *
Tammi Rustical
8723003 *
Vaahtera Canadian Robust
8517001 *
Koivu
8540002 *
Koivu Robust
8540003 *
Kirsikka Robust
8571002 *
Saarni Nature
7969001 * 7969002 **
Pyökki Nature
7933001 *
Pyökki Classic
7933002 *
Kuvissa näkyy pieni osa lattiaa. Kuva ja paikalleen asennettu lattia voivat erota toisitaan rakenteeltaan,
väriltään tai kiilloltaan. Kaikki lattiat eivät ole saatavilla kaikissa maissa.
58
* Proteco-lakka
** Proteco Natura -lakka
° Proteco-kovavahaöljy
59

Viva Line
Viva
Paksuus 8,5 mm
Leveys 110 mm
Minilankku
Lisää tuotenumeroita
s. 66 taulukossa
Paksuus 8,5 mm
Leveys 190 mm
2-sauvainen
Lisää tuotenumeroita
s. 66 taulukossa
Tammi Black Brushed
7831004 **
Tammi
7831002 **
Tammi Brushed
7831003 **
Tammi Misty Grey Brushed
7831005 **
Tammi Denim Brushed
7831006 **
Tammi Patina White Brushed
7831007 **
Tammi Avocado Brushed
7831008 **
Tammi
7828006 *
Pähkinä
8581006 *
7828007 **
Tammi Brushed
7828008 **
Tammi White
7829002 **
Saarni White
7953001 **
Saarni Design White
7953003 *
Tammi
7828001 *
Tammi Praline
7829006 **
Vaahtera
8509002 **
Pyökki Nature
7912001 *
Pähkinä
8581001 *
Viva
Paksuus 8,5 mm
Leveys 190 mm
3-sauvainen
Lisää tuotenumeroita
s. 66 taulukossa
Pähkinä
8582002 **
Viva Contra
Viva
Paksuus 8,5 mm
Leveys 190 mm
Lankku
Lisää tuotenumeroita
s. 66 taulukossa
Paksuus 8,5 mm
Leveys 190 mm
Lankku
Lisää tuotenumeroita
s. 66 taulukossa
Tammi
7828011 *
7828010 **
Tammi Viva Contra
7828015 *
Pähkinä Viva Contra
8581007 *
Tammi Brushed
7828009 **
Tammi Brown Brushed
7829004 **
Kuvissa näkyy pieni osa lattiaa. Kuva ja paikalleen asennettu lattia voivat erota toisitaan rakenteeltaan,
väriltään tai kiilloltaan. Kaikki lattiat eivät ole saatavilla kaikissa maissa.
60
Vaahtera Nature
8509004 *
Kirsikka
8561001 *
7828002 **
8581002 **
Bambu
8711002 **
* Proteco-lakka
** Proteco Natura -lakka
° Proteco-kovavahaöljy
61

Tarkett-puulattiat 2013
Epoque
Proteco-lakka
Miniviiste
Lankku
Proteco Natura -lakka Proteco-kovavahaöljy
Miniviiste
Miniviiste
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
sivulla
Epoque
Proteco-lakka
Miniviiste
Lankku
Proteco Natura -lakka Proteco-kovavahaöljy
Miniviiste
Miniviiste
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
1,94
Tammi Eu Nature
7876011
7876069
7876029
14
162
2 000
6
1,94
18
Saarni Cognac Brushed **
-
7985006
-
14
162
2 000
6
Tammi Eu Nature
7876001
7876070
7876036
14
162
2 200
6
2,14
18
Saarni Cognac Brushed **
-
7985005
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7876079
7876030
14
162
2 000
6
1,94
19
Saarni White Pearl Brushed *
7967007
-
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7876080
7876037
14
162
2 200
6
2,14
19
Pyökki Steamed
7909001
-
-
14
162
2 000
6
1,94
Pyökki Steamed
7909002
-
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Eu Nature
7877005
7877028
-
14
190
2 000
6
2,28
Tammi Eu Nature
7877006
7877027
-
14
190
2 200
6
2,51
-
7877031
-
14
190
2 000
6
2,28
Tammi Eu Rustical Brushed
Käsittelemätön: 7876010
Tammi Black Brushed *
-
7876082
-
14
162
2 200
6
2,14
-
14
162
2 000
6
1,94
6
6
Tammi Black Brushed *
-
7876081
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Java Gold Brushed **
-
7885003
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Eu Rustical Brushed
sivulla
20
Tammi Java Gold Brushed **
-
7885004
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7877032
-
14
190
2 200
6
2,51
Tammi Am Nature ^
-
7876014
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Am Nature
7877011
-
-
14
190
2 000
6
2,28
19
Tammi Am Nature ^
-
7876015
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Am Nature
7877016
-
-
14
190
2 200
6
2,51
19
Tammi Am Nature
19
Tammi Am Nature ^
-
7876016
-
14
162
2 520
6
2,45
Tammi Am Antique Brushed ^
-
7876017
-
14
162
2 000
6
1,94
7877012
-
-
14
190
2 520
6
2,87
2
Tammi Am Antique White Brushed * ^
-
7877013
-
14
190
2 000
6
2,28
Tammi Am Antique Brushed ^
-
7876018
-
14
162
2 200
6
2,14
2
Tammi Am Antique White Brushed * ^
-
7877002
-
14
190
2 200
6
2,51
Tammi Am Antique Brushed ^
-
7876019
-
14
162
2 520
6
2,45
2
Tammi Am Antique White Brushed * ^
-
7877014
-
14
190
2 520
6
2,87
Tammi Am Antique White Brushed * ^
-
7876020
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Cotton White Brushed *
-
7877030
-
14
190
2 000
6
2,28
33
Tammi Am Antique White Brushed * ^
-
7876021
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Cotton White Brushed *
-
7877029
-
14
190
2 200
6
2,51
33
Tammi Am Antique White Brushed * ^
-
7876022
-
14
162
2 520
6
2,45
Tammi Vintage Brown * o
-
7877021
-
14
190
2 000
6
2,28
13
Tammi Misty Grey Brushed *
-
7876084
-
14
162
2 200
6
2,14
37
Tammi Vintage Brown * o
-
7877001
-
14
190
2 200
6
2,51
13
Tammi Misty Grey Brushed *
-
7876085
-
14
162
2 520
6
2,45
37
Tammi Vintage Light Hazel * o
-
7877018
-
14
190
2 000
6
2,28
64
Tammi Vintage Olive * o
-
7877019
-
14
190
2 000
6
2,28
Tammi Vintage Olive * o
-
7877024
-
14
190
2 200
6
2,51
12
Tammi Vintage Soft Grey * o
-
7877020
-
14
190
2 000
6
2,28
12
-
7877025
-
14
190
2 200
6
2,51
12
Proteco-lakka
Proteco Natura -lakka
24
Tammi Sandy Grey Brushed *
-
7876086
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Evening Grey Brushed *
-
7876087
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Stone Grey Brushed *
-
7876088
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Anthracite Grey *
-
-
7876034
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Vintage Soft Grey * o
Tammi Anthracite Grey *
-
-
7876039
14
162
2 200
6
2,14
Epoque 2-sauvainen
28
Tammi Indium Grey *
-
-
7876035
14
162
2 000
6
1,94
Tammi Nature
Tammi Indium Grey *
-
-
7876040
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Rustical Brushed
7875002
7875003
-
14
200
2 520
6
3,02
-
7875005
-
14
200
2 520
6
3,02
Tammi Cumin *
-
7876090
-
14
162
2 000
6
1,94
Tammi White Brushed *
-
7875001
-
14
200
2 520
6
3,02
Tammi Cumin *
-
7876089
-
14
162
2 200
6
2,14
Saarni Cognac Brushed **
-
7984001
-
14
200
2 520
6
3,02
12
Tammi Praline Brushed *
-
7876091
-
14
162
2 200
6
2,14
29
Tammi Java Brushed **
-
7883001
-
14
200
2 520
6
3,02
Tammi Light Hazel Brushed *
-
7876092
-
14
162
2 200
6
2,14
46
Saarni White *
-
7966002
-
14
200
2 520
6
3,02
Tammi Hazel Brown *
-
-
7876032
14
162
2 000
6
1,94
43
43
Proteco-lakka
Miniviiste
Proteco Natura -lakka
Miniviiste
8720001
8720006
-
14
117
1 245
8
1,17
18
18
Tammi Hazel Brown *
-
-
7876041
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Umber Brown *
-
-
7876033
14
162
2 000
6
1,94
-
-
7876038
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Umber Brown *
o
-
7876007
-
14
162
2 000
6
1,94
17
Tammi Winter Brushed * o
-
7876025
-
14
162
2 200
6
2,14
17
Tammi Winter Brushed *
Tammi Winter Brushed * o
-
7876024
-
14
162
2 520
6
2,45
17
Tammi Grey Contrast Brushed *
-
7876043
-
14
162
2 000
6
1,94
17
Tammi Grey Contrast Brushed *
-
7876009
-
14
162
2 200
6
2,14
17
Tammi Patina White Brushed *
-
7876054
-
14
162
2 200
6
2,14
Tammi Satin White *
-
-
7876031
14
162
2 000
6
1,94
10
Tammi Aubergine Brushed *
-
7876055
-
14
162
2 000
6
1,94
33
23
Tammi Dark Copper Brushed *
-
7876056
-
14
162
2 000
6
1,94
Saarni White *
-
7967008
-
14
162
2 000
6
1,94
Saarni White *
-
7967009
-
162
2 200
6
2,14
1,94
14
Saarni Robust White *
-
7967011
-
14
162
2 000
6
Saarni Robust White *
-
7967012
-
14
162
2 200
6
2,14
Saarni Cognac **
7985002
-
-
14
162
2 000
6
1,94
22
Saarni Cognac **
7985001
-
-
14
162
2 200
6
2,14
22
* kuultovärjätty ** lämpökäsitelty ^ maksiviiste
o
käsintehty viiste
Epoque Minilankku
Tammi Nature
Tammi Nature
8720002
-
-
14
117
1 075
8
1,01
Tammi Nature Brushed
8720003
-
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi Rustical Brushed
8720004
8720008
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi Rustical Brushed
-
8720012
-
14
117
1 075
8
1,01
Tammi White *
-
8720009
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi White *
-
8720010
-
14
117
1 075
8
1,01
Tammi Cotton White Brushed *
-
8720013
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi Cotton White Brushed *
-
8720018
-
14
117
1 075
8
1,01
Tammi Patina White Brushed *
-
8720014
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi Stone Grey Brushed *
-
8720015
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi Praline Brushed *
-
8720016
-
14
117
1 245
8
1,17
Tammi Java Gold Brushed **
-
7884001
-
14
117
1 245
8
1,17
22
Tammi Java Gold Brushed **
-
7884002
-
14
117
1 075
8
1,01
22
* kuultovärjätty ** lämpökäsitelty ^ maksiviiste
o
käsintehty viiste
Kuvissa näkyy pieni osa lattiaa. Kuva ja paikalleen asennettu lattia
voivat erota toisitaan rakenteeltaan, väriltään tai kiilloltaan.
Kaikki lattiat eivät ole saatavilla kaikissa maissa.
ePoQue-lankussa on viistetyt reunat:
Miniviistetyt reunat
Maksiviistetyt reunat
62
Itsesäätötermostaatilla varustettu lattialämmitys, joka lämmittää koko lattiapinnan,
kuitenkin enint. 27o C. Ei suositella ruutulaudalle, pyökille ja vaahteralle, tämä rajoitus
ei koske Viva-malleja.
63

Lankku, Miniviiste
Proteco-lakka
Proteco Natura -lakka
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
-
7878001
13
162
2 000
6
1,94
Tammi Eu Nature
sivulla
Salsa
3-sauvainen
Tammi Select
Proteco-lakka
Proteco Natura
-lakka
Proteco-kovavahaöljy
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
7870024
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Nature
-
7878002
13
162
2 200
6
2,14
Tammi Nature
7869015
7869017
7870038
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Nature
-
7879001
13
190
2 000
6
2,28
Tammi Rustical
7869016
7869018
7870039
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Nature
-
7879002
13
190
2 200
6
2,51
Tammi Robust
7870025
7870029
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7879003
13
190
2 000
6
2,28
Tammi Robust White *
-
7870030
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7879004
13
190
2 200
6
2,51
Tammi Nordic White *
7870027
-
-
14
194
2 281
6
2,66
sivulla
19
45
Tammi Eu Rustical White Brushed *
-
7878003
13
162
2 000
6
1,94
Tammi Cumin *
-
7870036
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Rustical White Brushed *
-
7878004
13
162
2 200
6
2,14
Tammi Black *
-
7870035
-
14
194
2 281
6
2,66
-
7870034
-
14
194
2 281
6
2,66
33
7870001
-
-
14
192
2 272
6
2,62
23
21
Tammi Black *
-
7878007
13
162
2 000
6
1,94
Tammi Patina White *
Tammi Black *
-
7878005
13
162
2 200
6
2,14
Tammi Silver Star Brushed *
Tammi Am Antique Brushed
-
7878006
13
162
2 200
6
2,14
Tango 2-sauvainen
8727001
8727002
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Rustik Brushed
Tammi Natur
-
8727003
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Cotton White *
-
8727004
13
194
2 281
6
2,66
35
7
Tammi Cotton White *
-
7870031
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Misty Grey *
-
7870032
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Stone Grey Brushed *
-
7870033
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Praline *
-
7870037
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Sahara *
-
7870048
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Light Hazel *
-
8727005
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Khaki Grey *
-
7870049
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Stone Grey *
-
8727006
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Satin White *
-
-
7870040
14
194
2 281
6
2,66
* kuultovärjätty
Tammi Hazel Brown *
-
-
7870041
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Umber Brown *
-
-
7870042
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Anthracite Grey *
-
-
7870043
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Indium Grey *
Saarni Nature
Saarni Nature White *
Saarni Robust White *
16
15
-
-
7870044
14
194
2 281
6
2,66
7965005
7965008
-
14
194
2 281
6
2,66
26
-
7965010
-
14
194
2 281
6
2,66
31
30
-
7964006
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni White Pearl Brushed *
7965007
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Cognac **
7986001
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Cognac Brushed **
-
7986002
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Smoked *
-
7965011
-
14
194
2 281
6
2,66
38
-
7965012
-
14
194
2 281
6
2,66
3
8517002
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Arctic Grey *
Vaahtera Canadian Nature
Vaahtera Canadian Robust
8517001
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Koivu
8540002
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Koivu Robust
8540003
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Kirsikka Robust
8571002
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Nature
7930003
-
7931003
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Classic
7931007
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Robust
7931006
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Tropicana *
7931005
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pähkinä
8577002
8577003
8577005
14
194
2 281
6
2,66
34
Pähkinä Robust *
8577004
-
-
14
194
2 281
6
2,66
26
Tammi Fine Line Monisauva
7870045
-
-
14
194
2 281
6
2,66
16
Proteco Natura
-lakka
Proteco-kovavahaöljy
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
sivulla
40
* kuultovärjätty ** lämpökäsitelty
SALSA-ruutulauta
Proteco-lakka
Tammi Ruutulauta 3-sauvainen
7806002
-
-
14
188
2 525
6
2,85
Pähkinä Ruutulauta 4-sauvainen
8585003
-
-
14
188
2 525
6
2,85
Epoque Tammi Sandy Grey Lankku 162 mm
64
65
Tango
Lankku, Miniviiste
Proteco-lakka
Proteco Natura -lakka
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
-
7878001
13
162
2 000
6
1,94
Tammi Eu Nature
sivulla
Salsa
3-sauvainen
Tammi Select
Proteco-lakka
Proteco Natura
-lakka
Proteco-kovavahaöljy
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
7870024
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Nature
-
7878002
13
162
2 200
6
2,14
Tammi Nature
7869015
7869017
7870038
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Nature
-
7879001
13
190
2 000
6
2,28
Tammi Rustical
7869016
7869018
7870039
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Nature
-
7879002
13
190
2 200
6
2,51
Tammi Robust
7870025
7870029
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7879003
13
190
2 000
6
2,28
Tammi Robust White *
-
7870030
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Rustical Brushed
-
7879004
13
190
2 200
6
2,51
Tammi Nordic White *
7870027
-
-
14
194
2 281
6
2,66
sivulla
19
45
Tammi Eu Rustical White Brushed *
-
7878003
13
162
2 000
6
1,94
Tammi Cumin *
-
7870036
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Eu Rustical White Brushed *
-
7878004
13
162
2 200
6
2,14
Tammi Black *
-
7870035
-
14
194
2 281
6
2,66
-
7870034
-
14
194
2 281
6
2,66
33
7870001
-
-
14
192
2 272
6
2,62
23
21
Tammi Black *
-
7878007
13
162
2 000
6
1,94
Tammi Patina White *
Tammi Black *
-
7878005
13
162
2 200
6
2,14
Tammi Silver Star Brushed *
Tammi Am Antique Brushed
-
7878006
13
162
2 200
6
2,14
Tango 2-sauvainen
8727001
8727002
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Rustik Brushed
Tammi Natur
-
8727003
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Cotton White *
-
8727004
13
194
2 281
6
2,66
35
7
Tammi Cotton White *
-
7870031
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Misty Grey *
-
7870032
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Stone Grey Brushed *
-
7870033
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Praline *
-
7870037
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Sahara *
-
7870048
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Light Hazel *
-
8727005
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Khaki Grey *
-
7870049
-
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Stone Grey *
-
8727006
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Satin White *
-
-
7870040
14
194
2 281
6
2,66
* kuultovärjätty
Tammi Hazel Brown *
-
-
7870041
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Umber Brown *
-
-
7870042
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Anthracite Grey *
-
-
7870043
14
194
2 281
6
2,66
Tammi Indium Grey *
Saarni Nature
Saarni Nature White *
Saarni Robust White *
16
15
-
-
7870044
14
194
2 281
6
2,66
7965005
7965008
-
14
194
2 281
6
2,66
26
-
7965010
-
14
194
2 281
6
2,66
31
30
-
7964006
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni White Pearl Brushed *
7965007
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Cognac **
7986001
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Cognac Brushed **
-
7986002
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Smoked *
-
7965011
-
14
194
2 281
6
2,66
38
-
7965012
-
14
194
2 281
6
2,66
3
8517002
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Saarni Arctic Grey *
Vaahtera Canadian Nature
Vaahtera Canadian Robust
8517001
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Koivu
8540002
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Koivu Robust
8540003
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Kirsikka Robust
8571002
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Nature
7930003
-
7931003
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Classic
7931007
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Robust
7931006
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pyökki Tropicana *
7931005
-
-
14
194
2 281
6
2,66
Pähkinä
8577002
8577003
8577005
14
194
2 281
6
2,66
34
Pähkinä Robust *
8577004
-
-
14
194
2 281
6
2,66
26
Tammi Fine Line Monisauva
7870045
-
-
14
194
2 281
6
2,66
16
Proteco Natura
-lakka
Proteco-kovavahaöljy
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
sivulla
40
* kuultovärjätty ** lämpökäsitelty
SALSA-ruutulauta
Proteco-lakka
Tammi Ruutulauta 3-sauvainen
7806002
-
-
14
188
2 525
6
2,85
Pähkinä Ruutulauta 4-sauvainen
8585003
-
-
14
188
2 525
6
2,85
Epoque Tammi Sandy Grey Lankku 162 mm
64
65
Tarvikkeet
Rumba
3-sauvainen
Tammi Nature
Proteco-lakka
Proteco Natura -lakka
Paksuus
(mm)
Leveys
(mm)
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
8723001
8723004
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Nature Brushed
-
8723005
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Milky White *
-
8723007
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Robust
8723002
-
13
194
2 281
6
2,66
Tammi Rustical
8723003
8723006
13
194
2 281
6
2,66
-
8723008
13
194
2 281
6
2,66
Saarni Nature
Tammi Praline *
7969001
7969002
13
194
2 281
6
2,66
Pyökki Nature
7933001
-
13
194
2 281
6
2,66
Pyökki Classic
7933002
-
13
194
2 281
6
2,66
Pituus
(mm)
Lautaa/
pakkaus
m²/
pakkaus
sivulla
7828001
7828002
8,5
190
1 220
8
1,85
41
Tammi Praline *
-
7829006
8,5
190
1 220
8
1,85
Vaahtera
-
8509002
8,5
190
1 220
8
1,85
8509004
-
8,5
190
1 220
8
1,85
8561001
-
8,5
190
1 220
8
1,85
Pyökki Nature
7912001
-
8,5
190
1 220
8
1,85
Pähkinä
8581001
8581002
8,5
190
1 220
8
1,85
Parkettiliima d
12 x 0,75 l
1 x 14 kg
Parkettiliima mS
1 x 15 kg
Liuotinaineeton
Leveys
(mm)
Vaahtera Nature
8790102
8790107
Paksuus
(mm)
Kirsikka
Tarkett-lattialiima d3
27
Proteco Natura -lakka
Tammi
8790100
Pakkaus
Vesipohjainen
Proteco-lakka
3-sauvainen
Tuote
sivulla
* kuultovärjätty
Viva
Tuotenumero
8790108
Primer -tartuntapohjuste Parkettiliimalle mS
8790210
Tarktool-lyöntirauta (690 g)
1 x 11 kg
1x1
Tee-se-itse
8,5–13 mm:n puulattialle
8790202
Tarktool-lyöntirauta Professional (1300 g)
1x1
Ääntä vaimentava
Viva-lattioille ja 22 mm:n parketille
36
8790204
Kiilat, muovia (50 kpl/pakkaus)
1 x 50
2-sauvainen
7828006
7828007
8,5
190
1 220
8
1,85
Tammi Brushed
Tammi
-
7828008
8,5
190
1 220
8
1,85
Tammi White *
-
7829002
8,5
190
1 220
8
1,85
34
8581006
-
8,5
190
8
1,85
32
Pähkinä
Saarni White *
1 220
-
7953001
8,5
190
1 220
8
1,85
7953003
-
8,5
190
1 220
8
1,85
Tammi
7828015
-
8,5
190
1 220
8
1,85
Pähkinä
8581007
-
8,5
190
8
1,85
Saarni Design White *
lyöntikapulat uivaan asennukseen
8790205
Lyöntikapula 20 cm
1x1
8790206
Lyöntikapula 60 cm, kahvallinen
1x1
13
Viva Contra Mikroviiste pitkillä sivuilla
1 220
lyöntikapulat liimaukseen
26
8790209
Lyöntikapula 60 cm, promloitu ja kahvallinen
1x1
8790220
Aloituspaketti
10 x 1
Viva Lankku Mikroviiste kaikilla sivuilla
7828011
7828010
8,5
190
1 220
8
1,85
Tammi Brushed
Tammi
-
7828009
8,5
190
1 220
8
1,85
Tammi Brown Brushed *
-
7829004
8,5
190
1 220
8
1,85
Bambu
-
8711002
8,5
190
8
1,85
1 220
Sisältää kiilat, 20 cm:n lyöntikapulan ja
Tarktool-lyöntiraudan (tee-se-itse).
Viva Line Mikroviiste
Tammi ^^
-
7831002
8,5
110
1 220
12
1,61
Tammi Brushed ^^
-
7831003
8,5
110
1 220
12
1,61
8790221
Tammi Misty Grey Brushed * ^
-
7831005
8,5
110
1 220
12
1,61
-
7831004
8,5
110
1 220
12
1,61
38
Tammi Denim Brushed * ^
-
7831006
8,5
110
1 220
12
1,61
39
Tammi Patina White Brushed * ^^
-
7831007
8,5
110
1 220
12
1,61
Tammi Avocado Brushed * ^
-
7831008
8,5
110
1 220
12
1,61
-
8582002
8,5
110
1 220
12
1,61
8790230
Uurrejyrsintyökalu 4 mm:n promilille
1x1
8790240
Irtopontit 4 mm:n uurrejyrsintyökalulle, pituus 100 mm
(13–14 mm:n lattia)
8 kpl
8790241
Irtopontit 4 mm:n uurrejyrsintyökalulle, pituus 405 mm
(13–14 mm:n lattia)
1x1
8794002
Irtopontit 6 mm:n uurrejyrsintyökalulle, pituus 405 mm
(22 mm:n lattia)
1x1
* kuultovärjätty ^ mikroviiste kahdella sivulla ^^ mikroviiste kaikilla sivuilla
66
6x1
Sisältää kiilat, 38 cm:n kahvallisen lyöntikapulan ja
Tarktool-lyöntiraudan.
Tammi Black * ^^
Pähkinä ^^
Aloituspaketti
67

8790300
Tuote
Pakkaus
Korjaaminen
Tuotenumero
63 x 15 m²
Harmaa lumppupaperi
Tarkofoam II 2 mm (1,2 x 62,5 m)
Tarkofoam II 2 mm (1,15 x 13,04 m)
Askelääntä vaimentava alusmateriaali. Freoniton.
1 x 75 m²
28 x 15 m²
8790312
8790313
Tarkonex II 2 mm (15,8 x 0,95 m)
Tarkonex II 2 mm (1 x 75 m)
Askelääntä vaimentava yhdistelmämateriaali, jossa 0,1 mm:n
PE-muovikalvo kosteussuojaukseen. Freoniton.
22 x 15 m²
1 x 75 m²
Pakkaus
Puulattian kitti (100 g)
Käytetään puulattian alla alustan pienten epätasaisuuksien
tasoittamiseksi sekä vaimentamaan ääntä.
8790310
8790314
Tuote
8793120
8793121
8793122
8793123
8793124
8793125
8793126
8793160
8793161
Tammi
Tammi vaalea
Tammi tumma, Pähkinä
Koivu, Mänty, Kuusi
Pyökki
Vaahtera, Saarni, Saarni valkoinen
Kirsikka
Musta
Vaaleanharmaa
8793130
Puulattian korjaussarja
15 x 100 g
15 tuubia/pakkaus
100 g/tuubi
1x1
Sisältää 20 eri sävyistä kovavahatankoa,
nestekaasukäyttöisen sulatustyökalun ja muovilastan.
8793129
vahatangot – Täyttöpakkaus
1x1
10 tankoa/laatikko. Väh. 2 kpl/väri
Puulattian korjaussarja
8790307
kosteussuoja 0,2 mm (2,7 x 25 m)
50 x 67,5 m²
Sisältää korjauslakkaa, kittiä ja hiekkapaperia.
Polyeteenikalvo
8790308
40 x 75 m²
Suojapahvi (1,3 x 58 m)
Suojaa lattiaa maalilta, raappausjäljiltä jne.
Asentajanhousut
Lattian hoito ja suojaus
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
8790420
8790421
8790422
8790423
8790424
Vyötäröhousut harmaa S (C46)
Vyötäröhousut harmaa S (C48)
Vyötäröhousut harmaa M (C50)
Vyötäröhousut harmaa L (C52)
Vyötäröhousut harmaa XL (C54)
1x1
1x1
1x1
1x1
1x1
8790425
Polvisuojat vyötäröhousuille
1x1
Tuotenumero
8792111
Tuote
lakka-refresher
bioclean – yleispuhdistusaine
Tammi
Pyökki
Saarni, Koivu, Vaahtera
Kirsikka
10 x 1
10 x 1
10 x 1
10 x 1
8793144
8793145
Korjauslakka – Proteco-lakka 30 ml
Korjauslakka – Proteco Natura 30 ml
12 x 1
12 x 1
8793146
8793147
8793162
8793163
8793164
8793165
Petsi (30 ml)
Musta
Valkoinen
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
Vaaleanruskea
Tummanruskea
12x1
12x1
12x1
12x1
12x1
12x1
Akryylimassa (300 ml)
8793150
8793151
8793152
8793153
Pakkaus
12 x 1 l
8793220
8793221
8793222
8793223
12 x 1 l
1 litra. Riittoisa ja tehokas yleispuhdistusaine.
Biologisesti hajoava.
Ohrankeltainen (Pyökki, Saarni, Vaahtera, Vaalea tammi)
Vaaleanruskea (Kirsikka, Tumma tammi)
Ruskea (Pähkinä)
Valkoinen
12 x 1
12 x 1
12 x 1
12 x 1
kulutuspinta parkettiin, irtosauvat (67,3 x 406,9 mm)
1 litra. Suojaa lakattua puulattiaa.
Täyttää mikronaarmut ja vahvistaa lakkapintaa.
8792120
8793140
8793141
8793142
8793143
Massiivipuulistat ja putkivaipat
Puu on luonnontuote, jonka värissä ja rakenteessa
saattaa esiintyä pieniä vaihteluja.
Tammi
Pyökki
Koivu
Saarni
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
eritasolista 13–17 mm:n lattialle, 58 x 19 mm
Huopasuojukset, itsekiinnittyvät
8792300
8792301
8792302
20 mm (16 kpl/pakk.)
28 mm (12 kpl/pakk.)
10 cm x 15 cm x 3 mm
10 x 1
10 x 1
10 x 1
13-17
19
17
58
Huopasuojukset, putkiniitti
8792310
8792311
22 mm (12 kpl/pakk.)
37 mm (4 kpl/pakk.)
8791107
8791108
8791103
8791106
8791104
Tammi
Pyökki
Saarni
Saarni valkoinen
Pähkinä
8791105
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,00 jm
10 x 1
10 x 1
eritasolista 8–12 mm:n lattialle, 44 x 12 mm
8792320
8792321
68
Suojalevy 100 x 120 cm
Suojalevy 150 x 120 cm
Suojaavat lattiaa toimistotuolien aiheuttamilta naarmuilta.
Polykarbonaattia.
1x1
1x1
8-12
12
15
44
8791126
8791127
8791128
8791125
Tammi
Pyökki
Pähkinä
Saarni
10 x 2,00 jm
69

Massiivipuulista
Päätelista 13–17 mm:n lattialle, 38 x 19 mm
19
13-17
17
8791136
8791137
8791133
8791135
8791139
Tammi
Pyökki
Saarni
Saarni valkoinen
Pähkinä
8791134
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,00 jm
Tuotenumero
Puu on luonnontuote, jonka värissä
ja rakenteessa saattaa esiintyä pieniä vaihteluja.
21
Tuote
Pakkaus
Päätelista 9 x 21 mm
8791300
8791301
8791303
9
Tammi
Saarni
Pähkinä
20 x 2,00 jm
38
Holkkalista 22 x 22 mm
8791310
8791311
8791312
8791313
8791315
22
Päätelista 8–12 mm:n lattialle, 32 x 12 mm
8791144
8791145
8971143
8791146
12
8-12
17
Tammi
Pyökki
Saarni
Pähkinä
10 x 2,00 jm
22
Askelkulmalista (massiivipuuta)
32
Puu on luonnontuote, jonka värissä
ja rakenteessa saattaa esiintyä pieniä vaihteluja.
Tuotenumero
20
13-17
17
17
Tammi
Pyökki
Saarni
Saarni valkoinen
Pähkinä
8791156
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,35 jm
Tuote
Pakkaus
Askelkulmalista 8,5 mm:n viva-puulattiaan, 48 x 19 mm
T-profiililista 13–17 mm:n lattialle, 58 x 20 mm
8791157
8791158
8791154
8791155
8791161
Tammi
Pyökki
Saarni
Vaahtera
Mänty, käsittelemätön
10 x 2,00 jm
48
8,5
19
8791505
8791506
8791507
8791508
Tammi
Vaahtera
Pyökki
Pähkinä
8791504
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,00 jm
58
66
Askelkulmalista/tasolista 13–14 mm:n lattialle,
66 x 20 mm + 40 x 14 mm
5
15
T-profiililista 8–12 mm:n lattialle, 44 x 12 mm
12
8791175
8791176
8791174
8791177
8-12
17
17
Tammi
Pyökki
Saarni
Pähkinä
10 x 2,00 jm
40
8791446
8791447
8791448
8791444
Tammi
Vaahtera
Pyökki
Pähkinä
8791445
Tammi, käsittelemätön
5 x 2,00 jm
44
60
Combistar-eritasolista (puuviilu)
Puu on luonnontuote, jonka värissä
ja rakenteessa saattaa esiintyä pieniä vaihteluja.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
26
Askelkulmalista 14 mm:n lattialle T-lock/2-lock, 60 x 26 mm
8791466
8791467
8791464
Tammi
Vaahtera
Pähkinä
8791465
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,00 jm
Combistar – Säädettävä T-profiili 7–21 mm:n lattialle.
48
14 -21
16
7 -15
25
8791206
8791207
8791208
Tammi
Saarni
Vaahtera
10 x 2,00 jm
8791233
8791234
8791235
8791255
8791256
8791257
8791258
8791236
8791237
8791238
8791239
8791251
8791254
8791259
Tammi
Tammi Valkoinen
Tammi Java
Tammi Musta
Tammi Ruskea (sopii: Epoque Vintage Brown)
Tammi Tummanharmaa (sopii: Epoque Grey Contrast)
Tammi Vaaleanharmaa (sopii: Misty ja Sandy Grey)
Saarni
Saarni Cognac
Saarni Valkoinen
Vaahtera
Pyökki
Pähkinä
Tammi Cumin
10 x 1,00 jm
8791205
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,00 jm
Putkivaipat (massiivipuuta)
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
Puiset putkivaipat
8791810
8791811
8791825
8791826
8791812
8791813
8791814
8791815
8791816
8791817
8791818
8791819
Tammi 17,1 mm
Tammi 22,0 mm
Tammi 17,1 mm käsittelemätön
Tammi 22,0 mm käsittelemätön
Pyökki 17,1 mm
Pyökki 22,0 mm
Saarni 17,1 mm
Saarni 22,0 mm
Vaahtera 17,1 mm
Vaahtera 22,0 mm
Tummaksi kuultovärjätty 17,1 mm
Tummaksi kuultovärjätty 22,0 mm
10 x 1
Puiset kaksoisputkivaipat
8791820
8791827
8791824
70
Tammi, ilman reikiä
Tammi, käsittelemätön, ilman reikiä
Tammi, valinnainen koko, poratut reiät
10 x 1
200 x 1
71

Clipstar-jalkalista (puuviilu)
Puu on luonnontuote, jonka värissä
ja rakenteessa saattaa esiintyä pieniä vaihteluja.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
Clipstar-jalkalista 60 x 16 mm
60
8791734
8791735
8791736
8791737
8791754
8791755
8791756
8791757
8791758
8791841
8791738
8791739
8791741
8791842
8791742
8791743
8791744
8791745
Tammi
Tammi Nordic White
Tammi Valkoinen
Tammi Java
Tammi Musta
Tammi Ruskea (sopii: Epoque Vintage Brown)
Tammi Tummanharmaa (sopii: Epoque Grey Contrast)
Tammi Vaaleanharmaa (sopii: Misty ja Sandy Grey)
Tammi Cumin
Tammi Cotton White
Saarni
Saarni Cognac
Saarni Valkoinen
Saarni White Pearl
Vaahtera
Kirsikka
Pyökki
Pähkinä
8791740
8791716
Valkoinen, pinnoitettu
Tammi, käsittelemätön
10 x 2,4 jm
digitaalinen painatus puulle
8791830
8791832
8791833
8791834
8791835
8791836
8791837
8791838
8791839
8791840
8791831
Tammi Denim
Tammi Stone Grey
Tammi Patina White
Tammi Praline
Tammi Aubergine
Tammi Vintage Light Hazel
Tammi Vintage Olive
Tammi Vintage Soft Grey
Tammi Winter
Tammi Vintage Brown
Pyökki Tropicana
Clipstar-jalkalista 80 x 16 mm
8791760
8791761
8791762
8791763
80
Tammi
Kirsikka
Pyökki
Pähkinä
10 x 2,4 jm
Clipstar-jalkalista 60 x 22 mm
8791770
8791771
8791772
8791773
8791774
8791776
Tammi
Saarni
Vaahtera
Kirsikka
Pyökki
Pähkinä
10 x 2,4 jm
Clip-kiinnikkeet Clipstar-listajärjestelmään
8791800
Peitelista (puuviilu)
Puu on luonnontuote, jonka värissä ja
rakenteessa saattaa esiintyä pieniä vaihteluja.
Tarkoitettu Clipstar-listojen kiinnittämiseksi seinään.
Tuotenumero
Tuote
50 kpl/laatikko
Pakkaus
Peitelista 19 x 12 mm
19
12
72
8791900
8791901
8791902
8791903
8791904
8791906
Tammi
Saarni
Vaahtera
Kirsikka
Pyökki
Pähkinä
8791908
Tammi, käsittelemätön
8791907

Trendit tulevat ja menevät entistä nopeammin. Uusien
tekniikoiden, muuttuvien vaatimusten ja globalisaation vuoksi vain harvat yritykset pysyvät kehityksen
mukana ja säilyvät elinvoimaisina. Tarkett on valmistanut lattioita vuodesta 1886, ja yritys on onnistunut
uusiutumaan vuosikymmenten ja -satojen aikana.
Perinteitä ja uudistuksia
Tarkettin valmistamissa lattioissa näkyy vahva osaaminen ja pitkä käsityöperinne. Samalla ainutlaatuista osaamista täydentävät uusimmat tekniikat, ja
tuloksena on moderneja, toimivia ja kauniita lattioita.
Yritys tuo markkinoille joka vuosi viimeisimpien trendien mukaisia uutuuksia ja innovaatioita. Toivomme,
että tässä Parquet Magazine -numerossa esiteltävät
puulattiat päästävät sisäisen sisustajasi valloilleen.
Enemmän kuin lattia, jonka päällä voi kävellä
Lattia on lattia. Design ja ulkoasu ovat tärkeitä, mutta myös lattian ominaisuuksilla on suuri merkitys.
Onko lattia helppo asentaa, vaikka ei olisikaan alan
ammattilainen? Valmistetaanko lattiat ympäristöystävällisesti? Soveltuuko puulattian rakenne pohjoismaiseen sisäilmaan, joka vaihtelee huomattavasti
vuodenaikojen mukaan? Voiko lattian kierrättää?
Onko lattian pinta suojattu kulutusta vastaan kestävällä lakalla? Onko lattia helppo pitää puhtaana ja
hoitaa? Vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin on KYLLÄ!
Tämä on tärkeä Tarkettin menestyksen syy. Haluamme
tarjota asiakkaille kokonaisvaltaisesti juuri heidän
haluamansa ja tarvitsemansa tuotteet. Siksi on
helppo ymmärtää, miksi 125-vuotias on niin elinvoimainen ja menestynyt.
Information
DANMARK
Tarkett A/S
Industrivej 2
2640 Hedehusene
Tel : 43 90 60 11 - Fax : 43 90 37 00
[email protected]
www.tarkett.dk
SUOMI/FINLAND
Tarkett Oy
Lars Sonckin kaari 16
02600 Espoo
Puh : (09) 4257 9000 - Fax : (09) 4257 9090
[email protected]
www.tarkett.fi
NORGE
Tarkett AS
Postboks 500, Brakerøya
3002 Drammen
Tel : 32 20 92 00 - Fax : 32 20 92 01
[email protected]
www.tarkett.no
SVERIGE
Tarkett AB
Box 4538
191 24 Sollentuna
Tel : 0771-25 19 00 - Fax : 08-96 62 83
[email protected]
www.tarkett.se
Painoteknisistä syistä kuvien värit ja kiilto voivat erota todellisuudesta. Tuotenro 7870 21 0062. 2013.
Miten 125 vuotias voi olla
näin virkeä?