Lataa lehti pdf-versiona - Finn-ID

1/2012
AUTOMAATTISEEN TUNNISTUKSEEN PERUSTUVAT LOGISTIIKAN TOIMINNANOHJAUSRATKAISUT | WWW.FINN-ID.FI
Finn-ID uutiset löydät myös selailtavana verkkoversiona!
4
Finn-ID sopi
DB Schenkerin ja
Kiitolinja-ketjun
kanssa ajoneuvopääteratkaisusta
12
Lappset: Virheelliset
lähetykset minimiin
6 ATTUNE WH luotsaa
Ilmapallokeskuksen
varastonhallintaa
PÄÄKIRJOITUS
Tietämisen merkitys
johtamiseen
Tietämisen merkitys aina vain nopeutuvassa yritystoiminnassa korostuu jatkuvasti.
Tehtäessä johtamispäätöksiä, on tietoihin pystyttävä luottamaan ja tietojen on oltava
nopeasti käytettävissä.
Johtamispäätöksillä tarkoitan kaikkia johtamispäätöksiä, mutta erityisesti nopeus
korostuu operatiivisissa päätöksissä, on kyse sitten henkilöstön tai kaluston käytöstä, myynti- tai ostopäätöksistä, tuotantopäätöksistä ja niin edelleen. Luottamuksella
puolestaan tarkoitan aitoa uskoa siihen, että käytettävissä olevat tiedot ovat oikein.
Kun lukee tähän lehteen haastateltujen asiakkaidemme kommentteja, on pakko
kiinnittää huomiota juuri mainittuun ”tietämiseen”.
Schenker Cargo Oy:n toimitusjohtaja Jouni Sopula: ”Asiakastyytyväisyys on meille
ydinasia: asiakkaan täytyy saada tietää, missä hänen lähetyksensä milloinkin kulkee,
miten prosessi etenee, ja että hänelle luvattu palvelutaso toteutuu.”
Lappset Group Oy:n projektijohtaja Aarno Martin: ”Ulkomaanlähetykset saattavat
tosiaan sisältää jopa 10.000 osaa. Jos näistä 9800 tiedetään, mutta kahdensadan
paikasta ei ole mitään tietoa ja asiakas reklamoi, niin mihin silloin on uskominen.”
Ilmapallokeskuksen osakas ja johtaja Jonna Nieminen: ”On oleellisen tärkeää tietää,
mitä varastossa on. Eikä pelkästään euroina ja kappaleina, vaan myös lavoina ja
laatikoina.”
Finn-ID tuottaa suomalaisille asiakasyrityksilleen syvällistä osaamista
vaativia, automaattiseen tunnistukseen (viivakoodi ja RFID) perustuvia
logistiikan toiminnanohjausratkaisuja, joilla yhdistetään tieto ja
tapahtuma. Ratkaisuilla parannetaan
asiakkaiden kilpailukykyä ja toiminnan laatua sekä lisätään tuottavuutta
ja säästetään kustannuksia.
Yhteystiedot
Finn-ID Oy
Taivaltie 5, 01610 Vantaa
p. (09) 351 011, f. (09) 3510 1300
www.finn-id.fi
[email protected]
Muut sähköpostimme ovat muotoa
[email protected].
Laskutus
p. (09) 351 011
Tavaroiden toimitus
Toimitusvalvonta ja tilausten käsittely:
[email protected] ja p. (09) 351 011
Myynti
[email protected]
Tekniset palvelut
[email protected]
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu varmuus, virheiden välttäminen ja lupauksista kiinni pitäminen. Se mitä sanotaan, myös pitää (= iso arvo sinänsä). Jos päätöksen tekijä
ei ole sataprosenttisesti varma asiasta, alkaa varmistelu.
Mikä on tämän epäluottamuksen ja varmistelun ”hinta”?
Esitänkin lukijoillemme kysymyksen.
Mitä merkitsisi organisaatiollenne,
jos tarvittavat tiedot olisivat heti
käytettävissänne ja vielä oikein? Eli
yrityksessänne aidosti luotettaisiin
järjestelmästä saataviin tietoihin.
Finn-ID:n sisaryhtiöt
ID-RUSSIA ZAO
Babushkina 3, 192029 Pietari, VENÄJÄ
p. +7 812 325 8829, www.id-russia.ru
ID-BALTI AS
Mustamäe tee 62, 12916 Tallinn, EESTI
p. +372 699 8810, www.id-balti.ee
ID-BALTI AS, Latvian toimisto
Bezdeligu iela 12, 1048 Riika, LATVIA
p. +371 7 615 578, www.id-balti.lv
Hyvää kevättä 2012!
Petteri Tarkkonen
toimitusjohtaja
Finn-ID Oy:n asiakaslehti
Painos 33.000 kpl, ilmestyy
kaksi kertaa vuodessa.
Osoitteenmuutokset: info@finn-id.fi
2
FINN-ID UUTISET 1/2012
Toimitus: Tia Härkönen / Finn-ID Oy
Taitto: Anne Piisilä / Perel Group Oy
Paino: Forssa Print
Kannen kuva: Tia Härkönen
Tämän lehden jakelussa on käytetty
Finn-ID Oy:n osoiterekisteriä.
Tässä numerossa
2
Pääkirjoitus
4
DB Schenker ja Kiitolinja: Paketit perille
koosta riippumatta
6
Ilmapallokeskuksen varastonhallinnan
uudet kuviot
10 TTS antaa työelämän tuntua
12 Lappset: Alihankinnan merkinnöillä
virheelliset lähetykset minimiin
14 Kaupan sektorin kehitysnäkymissä
korostuvat valikoima ja vastuullisuus
16 Verkkokaupa.com luottaa Finn-ID:hen
myös tuotemerkinnöissään
17 Kolumni: Hyvä, paha QR-koodi
18 Uutisia ja uutuuksia
Tervetuloa messuille kanssamme!
MYYMÄLÄ 2012 on askel menestykseen
kaupan alalla. Tapahtuma esittelee alan
kansainväliset trendit ja uusimmat ratkaisut kaupan eri toimintojen tarpeisiin. Yhtä
aikaa tapahtuman kanssa järjestetään
myös “Kauppa Verkossa”.
Osastoltamme 5A18 saat tietoa:
• toimitusten vastaanotto myymälöissä
• inventointi
• asiakaspalautukset sekä hävikkikirjaukset
• saldokyselyt ja tuotetietojen haku
• tuotteiden keräily muihin myymälöihin
tai asiakkaille
• tilaukset muista myymälöistä,
varastosta tai tukkureilta
• tuotteiden ja hyllynreunojen merkintäratkaisut
• keskitetyt tulostusratkaisut mm.
ketjuuntuneelle kaupalle
• kassojen kiinteät viivakoodilukupisteet
sekä langattomat viivakoodilukijat
• hintojen tarkistus ja päivitys uudella
hyllynreunatarralla tms.
• varastojen tiedonkeruuratkaisut aina
tavaran vastaanotosta, keräilystä ja
inventoinnista lähetysten seurantaan
• tuotteiden eräseuranta
• kollitarratulostus (keskusliikkeiden
ohjeistamat standardimerkinnät)
• liikkuvan myynnin ratkaisut usein
päivitettävien myyntihyllystöjen
ylläpitoon
• kaupinta- ja palveluvarastosovellukset.
14.-15.3. Helsingin Messukeskus
Joka kolmas vuosi järjestettävä Logistiikka – Kuljetus -tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa alansa monipuolisimpana
suurtapahtumana Suomessa ja lähialueilla. Vuoden 2009 näyttelyyn tutustui noin
22 000 messuvierasta ja näyttelyssä esiintyi 276 näytteilleasettajaa Suomesta ja lähialueilta. Nyt jo 19. kerran järjestettävä
tapahtuma kerää logistiikan, kuljetuksen,
varastoinnin ja ICT-ratkaisujen ammattilaiset Helsingin Messukeskukseen keskiviikosta lauantaihin.
Tervetuloa osastollemme 6h80:
• jakelu- ja noutokuljetusten tiedonkeruu
ajoneuvoissa
• dokumenttien tulostaminen
ajoneuvoissa
• rahtikirjojen tunnistaminen
• tiedonkeruu ja tunnistus transitovarastoissa (esim. vastaanotto,
inventointi ja keräily)
• tuotteiden ja varastopaikkojen merkintä
• käsipääteratkaisu ajoneuvologistiikkaan
• konttien käsittelypääte
• saapumiserien- ja varastopaikkojen
merkintä
• ajoneuvologistiikan hallinta
• eräseuranta
• sarjanumeroseuranta
• osoite- ja pakkausmerkintä
• käyttöomaisuuden seuranta
• inventointi
• kulunvalvonta
• kalustohallinta.
9.-12.5. Helsingin Messukeskus
FINN-ID UUTISET 1/2012
3
KULJETUS
DB Schenker otti käyttöönsä jo 4. sukupolven jakeluratkaisun
Lähetykset perille kokoon katsomatta
Kuljetus- ja logistiikkapalveluita tarjoava DB Schenker luotaa aktiivisesti erilaisia ratkaisumalleja toimintansa tehostamiseen.
Suomen toiminnoissa panostetaan erityisesti kerralla oikein tekemiseen ja oikean tiedon kulkemiseen tavaravirtojen mukana.
Tätä tukee erinomaisesti yhteistyö Finn-ID:n kanssa.
D
B Schenker ja Kiitolinja-ketju ovat
investoimassa Finn-ID:n ajoneuvopääteratkaisuun, jolla tuetaan ja ohjataan kuljettajia lähetysten noudoissa, jakelussa ja kuljetuksissa. Investoinnin arvo
on reilu 1,7 miljoonaan euroa. Ajoneuvopäätteet tulevat käyttöön muun muassa
Kiitolinjan kuljetuspalveluissa ja myöhemmin myös Kiitolinjan kotijakelupalvelussa.
Asiakkaille ratkaisu näkyy lähetysten entistä ajantasaisempina ja varmempina toimituksina.
taavan Schenker Cargo Oy:n toimitusjohtaja Jouni Sopula.
– Käytössämme on jo 4. sukupolven jakeluratkaisu ja ajoneuvopäätteet ovat keskeinen osa nykyaikaista logistiikkatoimintaa. Olemme kehittäneet niin sähköisiä
kuin mobiilityökalujammekin, sillä haluamme toimintamme näyttäytyvän aidosti
reaaliaikaisena ja läpinäkyvänä. Asiakastyytyväisyys on meille ydinasia: asiakkaan
täytyy saada tietää, missä hänen lähetyksensä milloinkin kulkee, miten prosessi
etenee, ja että hänelle luvattu palvelutaso
toteutuu, sanoo kotimaan palveluista vas-
DB Schenkerin ja Kiitolinjan työ jakelutoimintojensa eteenpäin viemiseksi on edennyt pitkän tien. Jakeluratkaisun käyttöönoton myötä yritys on pystynyt muovaamaan organisaatiotaan yhä paremmin asiakkaita palvelevaan muotoon.
Finn-ID:n DB Schenkerille tarjoama ratkaisu koostuu mobiilipäätteistä lisälaitteineen, niihin asennettavasta DB Schenkerin omasta mobiiliohjelmistosta, etähallintaratkaisusta sekä päätelaitteiden käytössäpidon varmistavasta huolto- ja hallintapalvelusta.
Reaaliaikaisuus avainasemassa
– Aiemmin ajojärjestelijämme olivat tiedonkulun todellisia solmukohtia, niin hyvässä kuin pahassa. Heidän työkuormansa keventäminen ja tehostaminen samoin
kuin asiakkaidemme palaute hankalasta
tavoitettavuudestamme auttoivat ymmärtämään, mikä merkitys on sillä, että tietovirta kuljetuksista ei ole pelkästään suusanallisessa muodossa ja ajojärjestelijän
harteilla, Sopula kertaa.
Toimitusjohtaja painottaa reaaliaikaisen
järjestelmän merkitystä jakeluketjun toimivuudelle sen eri vaiheissa. – Liiketoiminnalle on ehdottoman tärkeää, että
voimme mahdollistaa käyttöömme uusia
ja tehokkaampia toimintoja, jotka auttavat meitä hintakilpailussa. Yhtä tärkeää on
kuitenkin tarjota asiakkaillemme luotettavia keinoja lähettää, seurata ja vastaanottaa lähetyksiään entistä helpommin ja järkevämmin. Siinä kiteytyy palvelumme laatu, hän summaa.
Tässä uudet mobiilipäätteet ovat loistava apu: nyt kuljettaja voi viestiä nopeasti
ja tehokkaasti eteenpäin, mikäli jakelua ei
voida esimerkiksi toimittaa suunnitelmien
mukaisesti tai kuljetukseen liittyen sattuu
jotain muuta odottamatonta. Ja mikä pa-
”Jakeluratkaisu on merkittävä
apuväline laadunvarmistuksessamme ja asiakaslupaustemme
lunastamisessa”, Jouni Sopula
sanoo.
Kotimaan
maantiekuljetukset
Kiitolinjalla
DB Schenker tarjoaa Suomen
maantiekuljetukset Kiitolinjatuotenimellä. Kiitolinja-verkoston
muodostavat päivittäiset nouto-,
runko- ja jakelukuljetukset,
yli 900 ajoneuvoa, 18 terminaalia
ja 13 palvelupistettä.
www.dbschenker.com/fi
4
FINN-ID UUTISET 1/2012
rasta, tieto menee saman tien niin ajojärjestelijälle kuin asiakkaalle.
”Ajoneuvopäätteet ovat keskeinen osa nykyaikaista
Laitteiden hallintapalvelu iso etu
oli helppo, sillä laadukkaiden laitteiden ja palvelun lisäksi
Schenker Cargo Oy:n toimitusjohtaja myhäilee tyytyväisenä kysymykseen laitteiden
käyttökokemuksista kuljettajien kesken.
logistiikkatoimintaa. Finn-ID:n valinta toimittajaksemme
he osoittivat meille ymmärtävänsä aidosti tarpeemme ja
bisneksemme vaatimukset.”
– Uusista päätteistä ei ole vielä varsinaista käytännön kokemusta, mutta alkutuntemukset ovat hyvät. Dolphin 9700 -malli
laitteena on kestävä, selkeä käyttää sekä
ergonominen, joten odotuksemme ovat
korkealla. Ja se on varma, että tätä käytäntöämme kuljettajapäätteistä ei enää
pois jätettäisi. Kuljettajamme ovat siihen
tottuneet ja kokevat sen käytön selvästi
työtään ja kommunikointia helpottavaksi.
Sopulan kasvoilta näkyy myös luottamus
Finn-ID:n laitteiden hallintapalvelua kohtaan.
– 1500 ”kapulaa” on iso määrä laitteita.
Hallintapalvelun avulla olemme koko ajan
selvillä, missä ja kenellä mikäkin laitteista on käytössä. Ennen tarvitsimme varapäätteitä ennakoimattomia tilanteita paikkaamaan, mutta nyt pysymme ajan tasalla laitteiden käyttöasteesta, sijainnista ja
huoltotarpeesta. Myös paikallinen tuki ja
huoltotoiminta Suomessa on meille tärkeä
asia, hän toteaa.
Hyödyt
• nopea ja reaaliaikainen ohjaus ja
neuvonta kuljettajille lähetysten
noudoissa ja jakelussa
• asiakkaiden tilaukset suoraa
kuljettajille päätteen ruudulle, ei enää
muistinvaraisia ilmoituksia tilauksista
• nopea tieto ja reagointi vikatilanteissa tai
lähetysvirheissä
• asiakaspalvelu pystyy seuramaan, missä
paketti menee ja kuka on kuljettajana
• lähetysten pakkausvirheiden raportointi
sekä kuvausmahdollisuus todisteeksi
• asiakaspalvelun laadun parantuminen
sekä palvelulupausten seurannan
helpottuminen
Ratkaisu
Asiakkaan käytössä Mobaus-jakeluohjelmisto. Finn-ID:ltä asiakkaalle:
Etähallinta auttaa päivityksissä ja tietoturvassa
• kuljettajapäätteet (Honeywell Dolphin
9700)
Suuret laitekokonaisuudet vaativat aina tu-
– SOTI-etähallintaohjelma on erittäin mo-
kiorganisaatiolta suuren työpanoksen yllä-
nipuolinen ja sisältää mahdollisuuden päi-
• ajoneuvotelineet ja lisävarusteet
pidon suhteen. DB Schenkerin Finn-ID:ltä
vityksien jakelun lisäksi myös käyttäjien
käyttöönottaman SOTI-etähallinnan avulla
etätukeen, laitteen lukitsemiseen katoa-
useimmat toistuvat ylläpidolliset työt voi-
mis- tai varkaustapauksissa, ohjelmisto-
daan automatisoida ja lisäksi suorittaa il-
jen käynnistyksen estoon ja muihin tieto-
man tarvetta saada laitteita käsiinsä. Sen
turvaan liittyviin asioihin sekä vikatilantei-
avulla pystyy tekemään esimerkiksi tär-
den analysointiin. Lisäksi ohjelma sisältää
keitä ohjelmapäivityksiä helposti ja nope-
mahdollisuuden kerätä paikkatietoa GPS-
asti ilman, että laitteiden käyttäjiä joudu-
signaalista, huomauttaa Finn-ID:n myynti-
taan vaivaamaan asiassa erikseen.
johtaja Janne Pyrrö.
• SOTI-etähallintaohjelmisto
• laitteiden huolto- ja hallintapalvelut
Kysy lisää!
Janne Pyrrö
puh. 09 3510 1331
janne.pyrro@finn-id.fi
FINN-ID UUTISET 1/2012
5
VARASTONHALLINTA
ATTUNE WH:lla varastot kuriin
Hymyä ja hyvää mieltä
Ilmapalloissa yhdistyvät ilo ja hyvä mieli. Kun mukaan pistetään sujuva logistiikka ja
toimiva varastonhallinta, ovat hymyt herkässä myös yrityksen johdolla ja työntekijöillä.
Näin ainakin Ilmapallokeskus Balloon Center Oy:llä, joka otti ensimmäisenä käyttöön
Finn-ID:n uuden varastonhallintaratkaisu ATTUNE WH:n.
F
inn-ID Oy on toteuttanut erikokoisille ja eri toimialoilla toimiville asiakkailleen varastonhallinnan ratkaisuja
jo 25 vuotta. Ratkaisuun liittyviä ohjelmistoja on tehty yhtä kauan ja räätälöity aina
asiakkaan tarpeiden sekä käytössä olevan
toiminnanohjausjärjestelmän mukaan.
– Palaute varastopuolen ratkaisuistamme
on aina ollut hyvä, mutta pitkällä aikavälillä tuotteistamisen tarve kävi yhä ilmeisemmäksi, summaa Finn-ID:n kehityspäällikkö Janne Lappi uuden ATTUNE WH
-varastonhallintaratkaisun syntyä.
tarve materiaalihallinnan ja logistiikan järkeistämiseen.
– Näiden kahden yhteensovittaminen ei ollut meille mikään pikku juttu, mutta päätimme ryhtyä siihen, koska luotimme vahvasti yhteistyökumppaneihimme ja siihen,
että niin Finn-ID kuin ERP-osuudesta vastaava Tamico Oy auttavat meidät maaliin,
hän kuittaa.
Uusi tuote lupaa paljon. Se kattaa sisäänsä kaikki tarvittavat varastologistiikan toiminnot kuten vastaanoton, hyllytykset, inventoinnin, keräilyn, varasto- ja hyllysiirrot, varastosta otot ja palautukset, varastopaikkakyselyn sekä tuotekyselyn.
– Ratkaisu on myös täysin konfiguroitavissa asiakkaan tarpeiden mukaiseksi aina
käyttöliittymää ja toiminnanohjausympäristöä myöten, Lappi kertoo.
Pilottina Ilmapallokeskus ja 6000
aktiivista tuotetta
Vuonna 1991 perustettu Ilmapallokeskus
on kasvanut koko olemassaolonsa ajan
maltillisesti, mutta vakaasti. Uusia tuotteita mietitään aktiivisesti: viimeisimpänä niistä ovat edustus Uglydolls -pehmoleluissa ja juhlatarvikkeissa sekä tammikuussa solmittu sopimus Rovion kanssa
Angry Birds -ilmapallojen ja saippuakuplien osalta. Ilmapallojen ja juhlatarvikkeiden lisäksi yritys on erikoistunut myös
suunnittelemaan ja toteuttamaan toisille yrityksille räätälöityjä kampanjatuotteita
sekä tapahtumakokonaisuuksia.
Uusiin tiloihinsa Espoon Koskeloon Ilmapallokeskus muutti vuonna 2008. Toimipisteessä yhdistyvät nyt pääkonttori, myymälä, tuotantotilat pallojen painatukseen,
eri varastotilat sekä asianmukainen tavaran vastaanotto- ja lähetyslaituri. – Uuden
ympäristön myötä heräsimme siihen, että
myös arjen toimintamme vaatii uudistusta,
toteaa Ilmapallokeskuksen johtaja ja osakas Jonna Nieminen.
Ensisijaisesti projekti lähti liikkeelle uuden
toiminnanohjausjärjestelmän suunnittelusta, mutta hyvin pian mukaan tuli myös
6
FINN-ID UUTISET 1/2012
Käyttäjät avainasemassa
Suunniteltaessa uuden mobiilin ratkaisun
hankintaa nousee usein esille kysymys,
ottavatko käyttäjät sen omakseen. Käyttäjät ovat oman työnsä asiantuntijoita, minkä
takia heidät kannattaa ottaa mukaan kehitettävän ratkaisun suunnitteluun. Työntekijät tuntevat työnsä rutiinit ja myös kriittiset pullonkaulat. – Etukäteen olettaminen
ei kuulu onneksi ATTUNE WH:n kehittämiseen, sillä ratkaisu on kokonaisuus pitkän linjan käytännön kokemuksista, joita
olemme läpikäyneet yhdessä eri asiakkaidemme kanssa, Janne Lappi painottaa.
Ilmapallokeskuksen Nieminen on tästä
tyytyväinen. – Tämä ratkaisu on suunniteltu aidosti työskentelyn näkökulmasta ja lisäksi henkilökuntamme on ollut koko ajan
mukana prosessissa. Meillä kaikille on
selvää, miksi uusi varastonhallintaratkaisu
on meille välttämätön ja miten esimerkiksi
Fokuksessa tehokas
varastonhallinta
Logistiikalla ja varastoinnilla
voidaan tehdä merkittävä
osa yrityksen katteesta. Monet prosessoivat
varastojaan silti yhä vanhaan malliin, vaikka tiedostavatkin, että tavaran
monivaiheiset varastossa
siirtelyt aiheuttavat uskomattoman paljon työvaiheita. Tarvetta tavaran
vastaanoton, hyllytysten, keräilyn ja lähettämisen kustannusten leikkaamiseen on
monella. Toiminta suorastaan huutaa läpinäkyvämpää ja selkeämpää toimintamallia.
– On oleellisen tärkeää tietää, mitä varastossa on. Eikä pelkästään euroina ja kappaleina, vaan myös lavoina ja laatikoina.
siihen kuuluvien mobiilipäätteiden avulla
helpotetaan olennaisesti työntekoa.
Ilmapallokeskus on panostanut uusiin työtapoihin ja -välineisiin intensiivisemmin jo
useamman vuoden. Viime keväänä yritys
otti käyttöön BarTender-ohjelman ja uuden Toshiba TEC –tarratulostimen, joiden
avulla lähetyksiin saadaan helposti ja nopeasti asianmukaiset merkinnät. Ilmapallokeskuksen asiakkaina ovat kaikki tärkeät vähittäiskaupan ketjut, joten standardinmukaiset merkinnät helpottavat myös
heidän toimitusketjunsa sujuvuutta.
– Laadukas toimitusketju lähtee ruohonjuuritason tekemisestä eli siitä, miten me
täällä Ilmapallokeskuksessa edesautamme ja toteutamme omaa asiakaslupaustamme. Siihenhän kaikki kehittäminen ja
toimintojen automatisointi loppujen lopuksi tähtää, Nieminen muistuttaa.
Kumppani vastaa huutoon
Ilmapallokeskuksen projekti niin uuden
Visma Business -toiminnanohjausjärjestelmän kuin ATTUNE WH -varastonhallintaratkaisunkin osalta on aivan loppusuoralla. Sopiva jännitys on aistittavissa, mutta muuten Nieminen vaikuttaa rauhalliselta.
– Tästä projektista ja erityisesti Finn-ID:n
projektinjohtamisesta on jäänyt hyvä
maku. Kokonaisaikataulutus on ollut loistava, riskianalyysit tehty ennakkoon huolella ja koko prosessin dokumentointi on
ollut ihailtavaa. Olen voinut olla luottavaisella mielellä, hymyilee Jonna Nieminen.
Yrittäjänä Nieminen ei kaunistele valinnanteon hankaluuksia. – Tällaisissa tilan-
teissa on aina varpaillaan niin oman henkilökohtaisen kuin myös taloudellisen vastuunsa kanssa. Joku esittää aina kysymyksen, miksi muutokseen on lähdetty, joten
perustelut on löydyttävä – niin kysyjälle
kuin itselle. Tässä tapauksessa olen päässyt todella helpolla.
Meillä Ilmapallokeskuksessa haasteeksi
– Siinä vaiheessa, kun tavaravirtojemme hallitsemiseen piti löytää ratkaisu, oli
Finn-ID ensimmäisenä mielessäni. Sieltä on säännöllisesti pidetty yhteyttä ja kyselty kuulumisiamme kaupanteon välilläkin. Finn-ID:n tapa kohdata asiakas, olla
hänestä kiinnostunut ja tulla tutuksi antaa tunteen välittämisestä. Yhdessä kasvetaan ja sparrataan kumppania, Nieminen
kiteyttää.
konkreettisista tiedontarpeistamme, miet-
tuli uuden toimitilan myötä varastopaikat
monen metrin korkeudessa katonrajassa.
Alhaalta lattiatasosta on ollut mahdotonta
silmämääräisesti nähdä, mitä neljän metrin korkeuteen on laitettu. Tämä oli yksi
tii Ilmapallokeskuksen osakas ja johtaja
Jonna Nieminen.
Finn-ID Oy on toteuttanut logistiikan ja varastonhallinnan ratkaisuja asiakkailleen jo
parikymmentä vuotta. Tähän asti ratkaisu
on ollut usein asiakaskohtaisesti räätälöity. Nyt Finn-ID on tuonut markkinoille ATTUNE-tuoteperheeseensä kuuluvan ATTUNE WH -varastonhallintaratkaisun, jolla
asiakas kuin asiakas saa haltuunsa varastonsa nopeasti ja varmasti.
Ratkaisu
Asiakkaan toiminnanohjausjärjestelmänä
Visma Business. Finn-ID:ltä varastonhallinnan tehostamiseen
• ATTUNE WH -varastonhallintasovellus
• Dolphin 7600 -mobiilipäätteet
• ATTUNE Kartoitus (prosessin esiselvitys)
• WLAN-mittaus
• merkintäratkaisu (BarTender-ohjelma
ja Toshiba TEC SA4 -tulostin)
– Kyse on todella monipuolisesta ratkaisusta tehokkaaseen varaston kokonaishallintaan. Asiakkaillemme ATTUNE WH
on luotettava valinta myös siinä mielessä, että ratkaisu on käytössä vahvasti testattu – olemmehan kehittäneet sitä pitkän
linjan kokemuksellamme varastologistiikan kirjausten automatisoinnista. Ratkaisu on myös täysin konfiguroitavissa asiak-
Kysy lisää!
Jukka Talikka
puh. 09 3510 1322
jukka.talikka@finn-id.fi
kaan tarpeiden mukaiseksi käyttöliittymän
ja toiminnanohjausympäristön mukaisesti,
kehityspäällikkö Janne Lappi painottaa.
FINN-ID UUTISET 1/2012
7
Luotettava tunnistaminen potilaan ja henkilökunnan turvana
Terveydenhuollossa potilasturvallisuus on
yksi tämän hetken kuumista puheenaiheista ja myös yksi EU:n terveyspolitiikan
painopistealueista. Monet tutkimukset
osoittavat, että yhä useammissa maissa
tapahtuu hoitovirheitä noin 10 prosentissa
tapauksista, joissa potilas on sairaalahoidossa. Vaaratilanteita esiintyy kuitenkin
kaikissa terveydenhoitoon liittyvissä
yhteyksissä, niin perusterveydenhuollossa,
erikoissairaanhoidossa, yhteisöhoidossa,
julkisissa ja yksityisissä hoitopalveluissa
kuin akuutti- ja pitkäaikaishoidossakin.
Finn-ID on hiljattain kehittänyt automaattiseen tunnistukseen perustuvan potilaan
tunnistusratkaisun, jolla voidaan edistää
potilasturvallisuutta huomattavasti.
Tunnistusrannekkeessa on 2D-viivakoodi,
joka luetaan kamerateknologiaan perustuvalla lukijalla. Lukija voidaan liittää tutkimus- tai toimenpidehuoneessa tai osastolla olevaan PC:hen, mutta tunnistus onnistuu yhtä hyvin myös mukana kannettavalla
mobiilityökalulla eli hoitajapäätteellä.
– Pystymme toimittamaan tämän tunnistusratkaisun asiakkaalle jopa viikon toimitusajalla. Ratkaisua voidaan kehittää jatkossa tarpeiden mukaan. Se on myös riippumaton käytössä olevasta potilastietojärjestelmästä.
– Potilaalle annetaan heti sairaalaan saapuessa ranneke, jossa olevia tietoja voidaan käyttää kaikissa hoitoprosessin vaiheissa. Henkilökunnan resursseja ei kulu
potilaan henkilötietojen selvittämiseen,
kun potilas siirtyy sairaalassa tutkimus- ja
toimenpidehuoneesta toiseen tai osastolta
toiselle. Myös inhimillisten virheiden syntyminen estyy, joten potilaan tunnistaminen on sataprosenttista, kuvailee Finn-ID:
n julkisen sektorin tiimiä vetävä Juha Partanen.
Mobiilityökalut tulevat
Hoitotyötä rationalisoivien mobiilityökalujen käyttö lisääntyy sairaaloissa kaiken aikaa. Myös moni Finn-ID:n tuottamista ratkaisuista sisältää mobiiliteknologiaa.
– Mobiilityökalulla kirjaukset voidaan tehdä sähköiseen muotoon heti tiedon syntypaikalla, joten potilastiedot ovat aina reaaliajassa. Aikaa säästyy ja virheiden määrä vähenee, kun hoitohenkilökunnan ei
enää tarvitse tehdä kirjauksia ensin paperilomakkeelle ja siirtää tietoja jossain vaiheessa potilastietojärjestelmään. Tiedon
oikeellisuus ja jäljitettävyys näkyvät vaikkapa laboratoriotyöskentelyssä asiakkaalle parempana palveluna sekä henkilökunnalle päällekkäisten ja aikaa vievien rutiinien poistumisena ja virheiden vähentymisenä, Partanen kuittaa.
Hyödyt
• inhimilliset virhemahdollisuudet potilaan
tunnistuksessa poistuvat
• kommunikaatio-ongelmien väheneminen
• nopea, luotettava ja kustannustehokas
rannekkeen tuottaminen
• hankausta, desinfiointiaineita ja pesua
kestävä ranneke, ei suttaannu
Kysy lisää!
Juha Partanen
puh. 09 3510 1412
juha.partanen@finn-id.fi
Rakennuslasivalmistajat innostuneita Precut-yhteensopivasta
tiedonkeruuratkaisusta
Finn-ID Oy on toteuttanut kuluneen vuoden aikana kolmelle rakennuslasia valmistavalle asiakkaalleen Lasiluoto Oy:lle,
Lasiliiri Oy:lle sekä PL-Glass Oy:lle tiedonkeruuratkaisut, jotka kattavat valmistumiskuittaukset, pukkien seurannan sekä
lähetysten varmistamisen. Näiden avulla
pystytään seuraamaan niin tuotteiden valmistumista kuin kuljetuksiin käytettävien
pukkien palautumista asiakkailta.
– Saamamme ratkaisun avulla jokainen
valmistuva lasi luetaan linjan päässä viivakoodia hyödyntäen pukille ja samalla saadaan lasista valmistumiskuittaus. Lisäksi
voimme mobiilipäätteellä kirjata lähetetyt
pukit ja vastaavasti vastaanottaa palautuvat pukit, jotka ovat myös merkitty viivakoodilla. Ennen lasien nostamista pukeille siitä luetaan viivakoodi, jolla se yhdistetään asiakkaaseen pukille pakattavien lasien perusteella, kertoo Lasiluoto Oy:n toimitusjohtaja Kari Lilja.
Finn-ID:n toimitukseen kuuluu tiedonkeruulaitteet, tulostimet sekä tarramateriaalit ja ohjelmistona ATTUNE Logi 2.0.
Tulostimet ja ohjelmisto ovat liitettävissä suoraan Precut-tuotannonohjausjärjestelmään.
Hyödyt
• pakkauksessa saadaan helposti ja
varmasti kirjattua pukille pakatut lasit
• lasien valmistumiskuittaukset saadaan
Precuttiin yhdellä luennalla
• asiakas tietää, mitä tuotteita toimitettu
lasipukki sisältää
• tiedetään milloin lasipukki on lähetetty
asiakkaalle
• tyhjien pukkien palautumista asiakkailta
voidaan seurata helposti
• pukin jäljitettävyys parantuu
huomattavasti
Kysy lisää!
Jari Knuutila
puh. 09 3510 1434
jari.knuutila@finn-id.fi
8
FINN-ID UUTISET 1/2012
LYHYESTI
Logistiikkaselvitys 2012 työn alla
Liikenne- ja viestintäministeriö ja Liikennevirasto ovat teettämässä vuoden 2012
alkupuolella uutta logistiikkaselvitystä,
jolla kartoitetaan logistiikan tilaa, haasteita ja tulevaisuuden kehitystrendejä Suomessa.
Selvitys tukee liikennepoliittisen selonteon
valmistelua, ja kyselyssä painottuu suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyky.
Kyselyn kohderyhmänä ovat aiempien vuosien tapaan valmistavan teollisuuden ja
rakentamisen, kaupan alan ja logistiikkaalan yritykset. Keskeisiä vastaajatahoja
ovat Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistyksen, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL
ry:n ja Suomen Yrittäjien jäsenet.
Selvityksen toteuttaa Turun yliopiston
kauppakorkeakoulun logistiikan tutkijaryhmä. Selvitys valmistuu kevään aikana.
Aiheesta lisää: www.lvm.fi
Henkilökorttitunnistuksella
sujuvuutta presidentinvaaleissa
Useilla paikkakunnilla oli käytössään alkuvuoden presidentinvaalien ennakkoäänestyksissä Finn-ID:n toteuttama ratkaisu
äänestäjien tunnistukseen. Toteutus perustuu henkilökorttiluentaan, jota sovelletaan yleisesti esimerkiksi asiakaspalvelupisteissä sekä terveydenhuollossa potilaan
vastaanotossa ja laboratoriossa potilaan
tullessa näytteenottoon.
Vastaava ratkaisu oli monen kaupungin ja
kunnan käytössä myös vuoden 2011 kunnallisvaaleissa.
Veripalvelu keskitti näytemerkintänsä
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun eri
toimipisteissä on otettu käyttöön Finn-ID:n
ratkaisu, joka mahdollistaa organisaation
kaikkien merkintätarrojen tulostuksen ja
tulosteiden ulkoasun keskitetyn hallinnoinnin. Kokonaisuuteen kuuluva BarTender-ohjelmisto kattaa ohjaukset Veripalvelun kaikkiin olemassa oleviin tarratulostimiin.
- Tulostuksenohjauksen yhtenäistäminen ja nopea toteutettavuus muutoksissa
on osa tavoitettamme keventää raskasta
merkintöjen hallintaa ja lisätä siihen joustavuutta, Veripalvelun järjestelmistä vastaava Juha Kimmo toteaa.
Georgia-Pacific Nordic siirtyy
mobiilitiedonkeruuseen
Kuva: Logy ry / Eeva-Liisa Kauhanen
EURENCO Vihtavuori Oy tukeutuu Finn-ID:hen
tuotteidensa jäljitettävyydessä
Euroopan unioni laati keväällä 2008 direktiivin, joka koskee siviilikäyttöön tarkoitettujen räjähteiden yksilöllistä merkintää ja
seurantaa räjähteen tekemisestä aina sen
käyttöön saakka. Direktiivin mukainen toiminta on oltava käytössä keväällä 2013.
Myös ruutia valmistava EURENCO Vihtavuori Oy on päättänyt huomioida direktiivin vaatimukset omassa toiminnassaan,
koska suuri osa sen tuotteista myydään siviilimarkkinoille ja näin ollen jäljitettävyys
on olennainen asia myös EURENCO Vihtavuorelle.
EURENCO-konserni kehittää ja valmistaa
räjähdysaineita ja kemikaaleja kansainvälisille ampumatarvikevalmistajille. Konsernilla on toimintaa Suomessa (EURENCO Vihtavuori Oy), Ranskassa, Belgiassa ja
Ruotsissa.
Georgia-Pacific Nordic Oy on hoitanut kunnossapitovarastonsa tiedonkeruun aikaisemmin manuaalisesti SAP-toiminnanohjausjärjestelmään. Nyt käyttöön on otettu
mobiilitiedonkeruu.
– Finn-ID:n mobiilin tiedonkeruuratkaisun
myötä toimintavarmuutemme parantuu
huomattavasti, mikä heijastuu myös palvelutasoomme, toteaa luotettavuuspäällikkö
Ilari Kukkonen tyytyväisenä.
Savon Sellu uudistaa kunnossapitovarastonsa tiedonkeruun
Savon Sellu Oy on puolestaan käyttänyt jo
pitkään Finn-ID:n ratkaisuja kunnossapitovarastossaan. Kevään 2012 aikana on
tarkoitus uudistaa muun muassa varaston
tiedonkeruunpäätteet 2. sukupolven mobiililukijoihin.
– Tämän projektin tiimoilta pystymme tulevaisuudessa jäljittämään jokaisen toimittamamme ruutipakkauksen
kulun niin varastoissa kuin
asiakkaillemme, kommentoi projektipäällikkö Mika
Kuukkanen.
– Ratkaisulla halutaan jatkossakin ylläpitää ja edelleen parantaa varaosien seurantaa varastossa sekä taata varaston
hyvä palvelutaso, sanoo ostopäällikkö
Jouko Sarkkinen.
Kuva: EURENCO Vihtavuori Oy
FINN-ID UUTISET 1/2012
9
TIEDONKERUU
TTS antaa
työelämän
tuntua
Työtehoseura TTS järjestää logistiikan ja
varastoalan koulutusta, jossa opiskelija
tutustuu alan todelliseen ”lattiatason”
toimintaan niin trukilla operoitavassa lavavarastossa kuin pientavaravarastossa.
Sähköiset rahtikirjat sekä standardinmukaiset lavalaput ovat kuuluneet kuvaan
jo jonkin aikaa ja tammikuussa starttasi
pilotti muistiin keräävän tiedonkeruuratkaisun kanssa.
V
arastoalan perus- ja ammattitutkinnon suorittaneen on hallittava varastoalan tehtäviä käsin ja koneellisesti, kuten esimerkiksi trukilla tai automaattisilla laitteilla. Osattaviin asioihin
kuuluvat niin tavaran vastaanotto, säilytys,
keräily ja lähetys kuin varastoinnin ohjaus
ja suunnittelu sekä tilaus- ja toimitusketju.
– Pientavaravaraston koulutuksemme nykyaikaistaminen oli ollut päässäni jo jonkin aikaa. Varsinaisen sykäyksen antoi
erään oppisopimusopiskelijan kommentti luennollani, kun hän totesi, että esittelemästäni tiedonkeruunlaitteesta on kyllä olemassa jo uudempikin malli, virnistää
kouluttaja Rami Muona.
Kapula käteen ja varastoon
Omassa varastoalan koulutuksessaan
TTS:llä oli käytössään vielä syksyllä
kynä+paperi-menetelmä, ja tuntuma sähköiseen toimintamalliin oli siihen asti saatu teoriassa.
– Finn-ID:ltä hankitun ratkaisun myötä
opiskelijat pääsevät nyt harjoittelemaan
todellisella muistiin keräävällä tiedonkeruulaitteella ja myöhemmin soveltamaan
oppimaansa käytännössä. Kouluttajana
näen tämän hienona edistysaskeleena siitä, miten työelämälähtöisyys on kaiken
aikaa mukana koulutuksissamme. Seuraamme kehitystä ja tuomme aidot käytännöt mukaan koulutussisältöihimme,
Muona sanoo.
Aitoutta koulutukseen antaa nyt Honeywellin Dolphin 7600 tiedonkeruupääte
WLAN:n ja BT-yhteyksin sekä tiedonsiirto- ja lataustelakoin. Tärkeä osa kokonaisuutta on Attune Logi 2.0 -ohjelmisto, jonka avulla opiskelijoille voidaan opettaa nykyaikaista tiedonkeruuta sekä pientavaravaraston toimintamallia.
10 FINN-ID UUTISET 1/2012
”Työelämälähtöisyys on mukana varastokoulutuksemme kaikissa vaiheissa. Tiedonkeruupäätteessämme on
huomioitu toimintoina tavaran vastaanotto, keräily sekä inventointi”, toteaa TTS:n kouluttaja Rami Muona.
Attune Logi 2.0:aan on TTS:llä sisällytetty kolme toimintoa: vastaanotto, keräily ja
inventointi. Lisäksi aktivoituna on rekisteritoiminto, jotta opiskelijat saavat lisätietoa käsiteltävästä tuotteesta ja siten myös
syvempää ymmärrystä tiedonkeruujärjestelmän tarjoamista toimintamahdollisuuksista.
– Pilotoimme tätä nyt varastossa ja myöhemmin otamme varmaankin samanlaisen käyttöön myös kuljetuspuolelle ”rahtikapulana”. On upeaa, että löysimme käyttöömme koulutustarpeisiimme sopivan
laitteen ja ohjelman, joka on helppokäyttöisyydessään mukava sekä opiskelijalle
että opettajalle, hän toteaa.
Kysy lisää!
Petteri Kuittinen
p. 09 3510 1513
petteri.kuittinen@finn-id.fi
FRAMILLA NYT!
Vastaajana
Finn-ID:n
myyntijohtaja
Janne Pyrrö
Toimitusketjussa on aina monta
liikkuvaa osaa. Mitä monimutkaisemmaksi kuvio muuttuu, sen suuremmaksi kasvaa inhimillisen virheen mahdollisuus. Tänä päivänäkin tilanne on liian usein se, että varastoissa, tuotannossa ja kuljetuksissa tieto tapahtumista on
Onko ajantasainen ja luotettava
edelleen vain työntekijän päässä. Mikä
toimitusketju vain suurten yritys-
eteen, kun tulee sairastapauksia tai työn-
ten etuoikeus?
tekijä lähtee pois?
– Tätä ei tarvitse edes miettiä. Ei tietenkään ole!
– Finn-ID:n missio on mahdollistaa asiakkaillemme sellaiset järjestelmät, että niin
johto kuin henkilöstö eri työpisteissä voivat todella luottaa sen tietoihin. Finn-ID:
n ratkaisuilla voidaan rekisteröidä ja dokumentoida kaikki toimitusketjun tapahtumat. Tämä helpottaa oleellisesti suorit-
– Finn-ID:n tehtävä on tuoda luottamusta
toimitusketjuun kautta linjan. Organisaation koosta tai toimintalaajuudesta riippumatta.
tavaa työtä, vaikka joku olisi sairaana tai
lähtisi talosta.
– Inhimilliset tekijät aiheuttavat aika tavalla turhia sähläyskustannuksia vuosittain.
Kun asiakkaamme saavat parempaa informaatiota tekemisen tason tapahtumista, he pystyvät organisoimaan koko toimintaansa paremmin.
– Finn-ID:n ratkaisuissa on aina mukana
konsultointivaihe, jossa katsotaan, missä
on tehostamisen paikkoja. Usein on niin,
että yrityksessä ei joko tiedetä, että toimitusketjussa on jokin ongelma tai ei ole
pystytty paikallistamaan missä se on.
ATTUNE Logi - monipuolinen ratkaisu oppilaitosten
tiedonkeruutarpeisiin
Erittäin nopeatoiminen Attune Logi 2.0 on
jelmisto mahdollistaa myös kieliasetusten
heti käyttövalmis ja konfiguroitavissa ole-
määrittelyn.
va ohjelmisto erilaisissa tiedonkeruun tarpeissa. Sen päävalikkoon voidaan aktivoida
– Finn-ID on tehnyt pitkään yhteistyötä yli-
kerrallaan jopa kuusi erilaista toimintoa.
opistojen, ammattikorkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa. Olemme olleet mukana
– Ohjelmiston sovellusalueita löytyy usei-
toteuttamassa niin oppimista kuin tutki-
ta, ja hyödyntäjä voi toki olla muukin kuin
mustyötä edistäviä ratkaisuja, jotka perus-
oppilaitos. ATTUNE Logi 2.0:n käyttö on
tuvat automaattiseen tunnistukseen ja tie-
mahdollista esimerkiksi varasto-, kent-
donkeruuseen. Lisäksi yhteistyöyritykset
tä- ja myyntitoiminnoissa, käyttöomaisuu-
hyötyvät opiskelijoiden soveltaessa tek-
den tai kuljetusten seurannassa sekä tuo-
niikkaa heidän tarpeisiinsa. Ratkaisumme
tannon tiedonkeruussa, vinkkaa Finn-ID:n
liittyvät usein myös oppilaitosten sisäisen
myyntipäällikkö Petteri Kuittinen.
toiminnan tehostamiseen, kuten oppilaiden ruokailun valvonta, ratkaisuja opetus-
TTS – Työtehoseura
Vuonna 1924 perustettu tutkimus-,
kehittämis- ja koulutusorganisaatio TTS kouluttaa vuosittain yli 8000
henkilöä. Se tarjoaa tutkintoon johtavaa koulutusta tekniikan- ja liikenteen aloilta, luonnonvara- ja
ympäristöaloilta, matkailu-, ravitsemus ja talousaloilla sekä yhteiskunta-, liiketalous ja hallintoaloilla.
TTS:n koulutustarjonta: www.tts.fi
Kaikkiin ohjelmistoympäristöihin sopivan
ja tutkimustyöhön, kulunvalvonta, käyttö-
ATTUNE Login erityispiirteenä on sen laa-
omaisuuden seuranta, laskujenkäsittely
jennettavuus: kaikkia toimintoja ei tarvitse
sekä työvälinelainaukset/seuranta, Kuitti-
hankkia yhdellä kertaa, vaan niitä voidaan
nen summaa.
tarpeen mukaan lisätä myöhemmin. Ohwww.finn-id.fi/tuotteet/ohjelmistot
”Ratkaisujemme ansiosta opiskelijat pääsevät soveltamaan
oppimaansa käytännössä ja näin ollen nopeammin kiinni
tulevaisuuden tekniikoihin.”
FINN-ID UUTISET 1/2012 11
JÄLJITETTÄVYYS
Alihankinnan merkinnöillä
virheelliset lähetykset minimiin
Lappset Group Oy:n tuotteita löytyy ympäri maailmaa, ja koska loppukäyttäjiä ovat useimmiten lapset, on tuotteiden turvallisuuden
oltava huippuluokkaa. Tämä tavoite oli mielessä myös Finn-ID:llä, kun se tarjosi Lappsetille ratkaisua tuotteiden luotettavaan
merkintään ja jäljitettävyyteen – myös alihankkijoita ajatellen.
L
appset tunnetaan sisukkaana ja ennakkoluulottomana uuden kehittäjänä. Yrityksen tarina alkaa pohjoisesta Suomen Lapista lähes neljäkymmentä
vuotta sitten. Pitkät kuljetusmatkat kaukaa pohjoisesta ja tehokkaan tuotannon
vaatimukset asettivat haasteensa, joihin
Lappset on vastannut paneutumalla alan
kehitykseen, kasvamalla markkinoiden
mukana ja löytämällä uusia ratkaisuja niin
leikkivälineisiin kuin omiin prosesseihinsa.
Lappset on kehittynyt nopeasti. Yhden
miehen yrityksestä on kasvanut kansainvälinen konserni, jolla on tytäryhtiö seitsemässä maassa.
– Konsernin liikevaihdosta yli 70 prosenttia
tulee kotimaan ulkopuolelta, ja vienti on
suuntautunut yli viiteenkymmeneen maahan. Kasvava liiketoiminta on tuonut mukanaan myös haasteita. Tuoteturvallisuus
12 FINN-ID UUTISET 1/2012
on meillä ykkösasioita ja siitä pidämme
kiinni. Näin ollen leikkivälineiden kuten
keinujen, liukumäkien ja kiipeilytelineiden
jäljitettävyys pitää pystyä hoitamaan nopeasti ja varmasti, Lappsetin IT-team manager Vesa Takala toteaa.
– Oma tuotantomme on Rovaniemellä ja
Pellossa, mutta monia osia meille toimittavat myös alihankkijat. Heidän toimittamiensa osien varmistukseen ja siitä eteenpäin koko lähettämöpään problematiikkaan halusimme juuri apua, mies
kertaa.
Yksilöivä merkintä kertoo paljon
Tilanne on Lappsetin näkökulmasta nyt aivan toinen kuin ennen yksilöivään merkintään siirtymistä. – Tuotekohtainen merkintä on helpottanut kokonaisvaltaista jäljitettävyyttä, Takala kuittaa.
Yksilöivästä merkinnästä ilmenee niin nimikenumero, toimittajanumero, päivämäärä kuin juokseva sarjanumerointi. Jos
viallisia tuotteita ilmenee, voidaan nopeasti ja helposti selvittää, milloin ja mistä esimerkiksi keinun ketju on tullut sekä mihin
kaikkialle sitä on mennyt.
– Merkintä on helpottanut varsinkin lähettämön toimintaa, sillä nyt voimme koodeista varmistaa, että kaikki lähetykseen
liittyvät osat on pakattu mukaan. Tämä on
kannaltamme oleellista, sillä yksi lähetys saattaa sisältää yli kymmenentuhatta osaa.
Alihankkijat tärkeässä roolissa
Lappsetin alihankkijoista viisi on ottanut
käyttöönsä Finn-ID:n merkintäratkaisun.
Tämä sisältää niin tulostimet, tarrat kuin
BarTender-ohjelman. Juuri BarTender
Angry Brids -leikkipuistot tulevat
Mobiilipeleistään tunnettu Rovio Entertainment Oy ja Lappset Group Oy ovat sopineet maailmanlaajuisesta yhteistyöstä Angry Birds -aktiviteettipuistojen lanseeraamiseksi. Lappset valmistaa Rovion kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Angry Birds -pelihahmojen innoittamia
leikki- ja liikuntapaikkavälineitä sekä valmiiksi suunniteltuja aktiviteettipuistokokonaisuuksia.
Maailman ensimmäiset Angry Birds –aktiviteettipuistot rakennetaan tämän vuoden
aikana Rovaniemelle ja Espooseen. Lapp-
visin yritys. Eri-ikäisten ihmisten aktivointi
set Groupin toimitusjohtaja Juha Laakko-
on yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää,
nen iloitsee siitä, että suomalaiset tekevät
korostaa Laakkonen.
uutta yhdessä.
Lappsetin suunnittelemaan Angry Birds – Angry Birds yhteistyö laajentaa Lapp-
leikkipaikkavälinemallistoon kuuluu kaik-
setin mahdollisuuksia Aasian kasvavil-
kiaan parisen kymmentä tuotetta. Tuo-
la markkinoilla, vahvistaa tarjontaa kaiken
tevalikoima kattaa jousieläimiä, keinuja,
ikäisten ihmisten hyvinvointiin sekä kertoo
hiekkalaatikkoja ja erilaisia kiipeilytorneja
kyvystämme olla alan johtava ja innovatii-
liukumäkineen.
Kuvat: Lappset Group Oy
Hyödyt
• tiedetään, mitä tuotteita on lähetetty
ja milloin
• lähettämötoiminnan tehostuminen
• viallisen tuotteen, materiaalierän tai
osan jäljitettävyyden ja takaisinvedon
helpottuminen
mahdollistaa, että alihankkija voi itse tehdä asiakkaansa standardien mukaiset jäljitettävyysmerkinnät tuotteisiin.
– Kaikki osatoimituksemme ja komponentit ovat valmiiksi merkattuina ennen kuin
toimitus lähtee meiltä Lappsetille. Tämä
on vahvistanut rooliamme tärkeänä ja luotettavana alihankkijana, toteaa Etelä-Lapin Erplastin hallituksen puheenjohtaja
Erkki Rantala.
Kun alihankkijan tuottama merkintä luetaan Lappsetin lähettämössä, varmistuu
viimeistään, että kaikki tilaukselle tilatut
tavarat on lähetetty.
– Alihankintaketjun merkinnät mahdollistavat meille, että koko toimitusketju voidaan nyt jäljittää. Tarrojen merkinnöistä
näemme, koska tuote tai osa on valmistet-
tu ja luentavaiheessa mobiilipäätteiltä varmistuu, mitä tuotetta on lähetetty.
• varaosamyynnin sujuvoituminen,
koska asiakas pystyy lukemaan
nimikenumeron tarrasta
– Ulkomaanlähetykset saattavat tosiaan
sisältää jopa 10.000 osaa, tarkentaa yrityksen projektijohtaja Aarno Martin. – Jos
näistä 9800 tiedetään, mutta kahdensadan paikasta ei ole mitään tietoa ja asiakas reklamoi, niin mihin silloin on uskominen. Oletustilanne oli aina, että kaikkien
tilaukseen kuuluneiden osien olisi pitänyt
olla lähetetty.
• yrityksen tuotteiden laadukkuuden ja
vastuullisen toimijan mielikuvan
vahvistuminen jäljitettävyyden varmis
tumisen myötä
Kyse on rahallisesti isosta asiasta.
– On melkoinen kustannus lähettää Kiinaan tai Japaniin yksittäisiä komponentteja, jotka sitä paitsi saattoivat olla aivan
hyvin sinne jo kertaalleen lähetetty, mutta vastaanottavassa päässä on tapahtunut
virhe. Nyt voimme reagoida näihinkin tilanteisiin ja se vahvistaa myös brändimme
laatumielikuvaa, projektijohtaja kiittelee.
Ratkaisu
Asiakkaan toiminnanohjausjärjestelmänä IFS.
Finn-ID:n ratkaisu sisältää,
tulostuksessa SA4 &SX4 jaSX6 tulostimet (Toshiba) ja materiaalina
erittäin kestävä 3M-arvokilpi.
Kysy lisää!
Petteri Kuittinen
p. 09 3510 1513
petteri.kuittinen@finn-id.fi
FINN-ID UUTISET 1/2012 13
Yhtä tärkeää kuin viivakoodeihin saatu tietosisältö
on kiinnittää huomio myös niihin laitteisiin, joilla
sisältö pystytään lukemaan oikein. Kamerateknologiaa hyödyntävät lukijat tuovat kokemuksemme
mukaan eniten lukuvarmuutta, nopeutta ja ergonomiaa. Myös uudet kaupan viivakoodistandardit vaativat laadukkaampia lukulaitteita, koodien ollessa
tiheämpiä ja pienempiä kooltaan!
Kaupan sektorin kehitysnäkymissä korostu
Yhteiskunnan kannalta ei ole samantekevää, miten kaupalla menee ja mihin
suuntaan se menee. Finn-ID:n kaupan ja
palveluiden ryhmän vetäjä Jukka Talikka
pistää panoksensa toimialaansa ja sen
merkitykseen suomalaisen hyvinvoinnin
ja menestyksen luojana.
K
aupalla on suomalaisessa elinkeinoelämän murroksessa merkittävä
asema. Palveluala kasvaa jatkuvasti
ja tällä hetkellä kaksi kolmasosaa suomalaisista työssäkäyvistä ihmisistä toimii palvelualalla. Kansantaloudellisestikin kauppa on merkittävä tekijä kattaen 11 prosenttia Suomen BKT:stä.
– Kaupan keskusliikkeet lisäävät terminaalitoimituksia yhä enenevässä määrin,
avaa Jukka Talikka pohdintaamme ilmassa väreilevistä alan trendeistä.
Monelle pienelle ja keskisuurelle yritykselle tämä on loistava kehityssuunta, sillä terminaalitoimitusten yleistyessä niiden
on yhä helpompi saada omat tuotteensa
kauppaketjujen myymälöihin.
– Tässä voittajina ovat niin kuluttajat, pkyritykset kuin myös kauppaketjut, kun kuluttajille voidaan tarjota monipuolista valikoimaa järkevillä logistiikkakustannuksilla, hän jatkaa.
Käytännön tasolla vaatimuksena on tietysti standardinmukaiset ja keskusliikkei-
14 FINN-ID UUTISET 1/2012
den sanelemat lähetysmerkinnät. Talikka
huomauttaa, ettei tämä kuitenkaan ole mikään ongelma.
– Tarjolla on erilaisia tapoja toteuttaa merkinnät. Finn-ID:n ratkaisu kattaa niin merkintöjen suunnitteluohjelman kuin tulostimet sekä lukulaitteet. Yritys voi helposti
ja itsenäisesti tuottaa omien asiakkaidensa vaatimusten mukaiset tuotetarrat sekä
lava- ja kollietiketit. Kun keskusliikkeen
yksittäisistä myymälöistä tulee tilaus, toimittaa yritys tuotteet terminaaliin ja keskusliike hoitaa jakelun eteenpäin tilaajille.
Toimitusketjun näkökulmasta vaatimukset
täyttävät lähetysmerkinnät takaavat sekä
nopeuden että virheettömyyden. Hyötyjinä
ovat niin keskusliike, toimittaja kuin tilauksen tehnyt ketjumyymälä.
Enemmän tietoa koodiin
Viivakoodien käyttö rantautui Suomessa kauppoihin 1980-luvulla. Tällä hetkellä kaupan merkinnöissä vaaditaan usein
GTIN-koodia (Global Trade Item Number),
joka on kansainvälinen nimitys globaaleista GS1-koodeista. GTIN formaatti sisältää
EAN-8, UPC-12, EAN-13 ja EAN-14 koodit,
ja taustajärjestelmien tietokannoissa kaikkien GTIN-koodikenttien osalta on varauduttava jopa 14 numeroa pitkään tietoon.
– Uusiin vähittäiskaupan viivakoodityyppeihin kuuluu puolestaan GS1 Databar,
joka sallii entistä suuremman tietomäärän
koodaamisen pienempään tilaan. Sen mainioita sovelluskohteita ovat muun muassa
tuoretavaramerkintä sekä pienet myyntituotteet, koska mukaan mahtuu ”parasta
ennen” -päiväys, Jukka Talikka mainitsee.
Databarin odotetaan olevan täysmittaisesti käytössä 2014.
Hän muistuttaa, että mitä enemmän tietoa
tuotemerkintään on saatu mahtumaan,
sitä paremmin se mahdollistaa tarkemmat yksilöintitiedot tuotteen alkuperästä
tai esimerkiksi päiväysvanhojen tuotteiden
kiinnijäämisen kassaluennassa.
– Tämä on merkittävä asia tuotevirheiden
jäljityksessä ja mahdollisessa poisvedossa
markkinoilta. Mitä tarkemmat eräyksilöinnit tuotteelle tehdään, sitä paremmin voidaan estää vahinkoja ja minimoida tappiot
sekä ilmeiset vaaratilanteet.
Perinteisten viivakoodien ohella käytetään
yhä enemmän myös 2D-koodia. Mistä siinä
on kysymys?
– 2D:n koodaustiheys on vaikuttava ja pieneen neliönmuotoiseen tilaan voidaan
saada todella paljon tietoa. Merkkien lukumäärä ja muotomahdollisuudet sekä
koodin tietovarmuus ovat aivan omaa
luokkaansa. Kaksiulotteista koodia käytetäänkin nykyään paljon niin tuotekoodeina
kuin pakkausmerkinnöissä, mutta myös
instrumenttimerkinnöissä. 2D:tä näkyy nykyään myös yhä enemmän esitteissä ja
mainoksissa. Tämä on luontevaa innovointia ja kertoo koodin moninaisista käyttötarkoituksista. Parasta tässä on tietenkin
se, miten paljon pienelläkin merkillä voidaan kertoa, mies sanoo.
Kauppa on yhteiskunnan elämän rytmittäjä
Tiesitkö, että kauppa on Suomen tärkein
nat, aukioloajat, ympäristö, laatu ja puhta-
toimiala työllisten määrällä mitattuna? Se
us askarruttavat niin kauppoja kuin asiak-
työllistää 310 000 henkeä ja muodostaa yli
kaitakin. Kaupan vaikuttavuus yltää myös
kymmenesosan bruttokansantuotteestam-
kauppapolitiikkaan ja globaalille tasol-
me. Kauas taakse jäävät monet perinteiset
le. Tukku- ja tekninen kauppa tuovat raa-
toimialat. Kauppaa ei ole totuttu mieltä-
ka-aineita teollisuudelle. Kauppa on myös
mään suomalaisen yhteiskunnan vahvaksi
yksi suurimmista toimialoista tuotannolla
tukijalaksi, mutta teollisen yhteiskunnan
mitattuna. Sen kasvumahdollisuudet ovat
muuttuessa palveluyhteiskunnaksi kaupan
tulevaisuudessakin erinomaiset, koska
merkitys kasvaa kaiken aikaa.
kauppa hyödyntää vahvasti informaatio- ja
viestintäteknologiaa.
Kauppa on osaltaan yhteiskunnan elämän
rytmittäjä, miljoona suomalaista käy päi-
lähde: kauppa.fi
vittäin kaupassa. Verkkokaupan, työpaikkojen ja teollisuuden kautta kauppa on
läsnä arjessamme syvällisemmin kuin mikään muu elinkeino. Kaikilla on mielipide kaupasta, koska se tulee lähelle. Hin-
uvat valikoima ja vastuullisuus
Missä menee RFID?
Kaupan sektorilla RFID-tunnisteteknologian tulosta on puhuttu jo kymmenisen
vuotta. Mitä sillä saralla on meneillään?
–Konkreettinen nytkähdys eteenpäin on
ollut hiljattain valmistunut teknisen kaupan RFID/EPC-hanke, jossa mukana olleet
yritykset testasivat lava-, kolli- tai tuotetason tunnistamista RFID:llä sekä omissa toiminnoissaan että muiden toimijoiden
kanssa. Mukana on ollut vajaa parikymmentä yritystä kuten LVI Dahl, Onninen,
Rautakesko, Uponor, Vallox, Halton, Pipelife, Fläktwoods, Tikkurila, Ensto ja Itella.
Tulokset ovat olleet lupaavia ja RFID tuo
tietyille tahoille selvästi etua tavaran vastaanoton nopeutumisessa, hyllysaatavuudessa ja inventaarioajoissa, Talikka muistuttaa.
Yleisesti ottaen RFID-tunnisteiden yhtäaikainen luenta eli massaluenta on ratkaisevasti helpompaa kuin viivakoodeilla. Tunnisteelle voidaan tarvittaessa myös kirjoittaa tietoja prosessin edetessä. Viivakoodin
osaltahan tämä ei ole mahdollista.
– RFID:n yleistymiseen ja kokonaishyötyyn
vaikuttaa se kuinka hyvin tietoa voidaan
hyödyntää ja jalostaa koko toimitusketjussa. Tämä tarkoittaa, että tuotteiden valmistuspäässä tehdään koko ketjua hyödyntävät merkinnät. Lisäksi RFID:n käyttöönotossa kannattaa miettiä organisaation omia tavoitteita eli tuleeko RFID yrityksen sisäiseen käyttöön vai osaksi laajempaa arvoketjua? On myös hyvä kartoittaa
sen toimivuus suunniteltuihin olosuhtei-
siin. Kustannusten ja hyötyjen suhde pitää aina laskea, oli ratkaisu mikä tahansa.
Pelkkään teknologiahypetykseen en usko,
vaan ratkaisun on tuettava tavoitteita – perustuu se sitten viivakoodiin, RFID:hen tai
vaikka ääneen, IT:n ja logistiikan kehitystehtävissä ennen Finn-ID:lle siirtymistään
työskennellyt Talikka kuittaa.
Vastuullisuus näkyy yksityiskohdissa
Kaupan tulevaisuuden
trendejä
•
•
•
•
•
monikanavaisuus
verkkokauppa kasvaa
luomu ja lähiruoka
vastuullisuus ja tuoteturvallisuus
kestävä kehitys / kierrättäminen,
älypakkaukset
• tekniset innovaatiot: RFID,
paikannus, itsepalvelu
Nousevana trendinä on jo jonkin aikaa ollut lähiruoka ja luomu. Niiden myynti on
kasvanut voimakkaasti viime aikoina. Yhä
useammassa kaupassa myös valmistetaan
paikan päällä salaattiannoksia, ruokaa
sekä leivonnaisia ja patonkeja.
Onko tässä jotain erityistä huomioitavaa?
– Ruuasta puhuttaessa on aina tärkeää informoida käytetyistä raaka-aineista sekä
valmistusajankohdasta. Finn-ID tulostusratkaisulla voidaan nopeasti ja yksinkertaisesti saada annoksiin tarvittavat merkinnät valmistukseen käytetyistä aineksista ja tekohetkestä. Tällä minimoidaan
helposti ja kuluttajia ajatellen esimerkiksi pahojen ruoka-aineallergioden komplikaatiot. Asiakas ja myyjä voivat olla varmoja niin tuotteen sisällöstä kuin sen tuoreudesta. Vastuullisuus ei ole vain sanahelinää, vaan kiteytyy kauppiaan kannalta konkreettiseen lupaukseen. Kauppa
kantaa vastuun, ja asiakas uskaltaa ostaa.
Tämä jos mikä varmistaa myyntiä, Jukka
Talikka lupaa.
FINN-ID UUTISET 1/2012 15
MERKINTÄ
Tulostimien ylläpitosopimus pistää kulut
kuriin ja ennakoi
huoltotarpeet
Tekniset laitteet vaativat huoltoa ja vikaantuvat aina jossain elinkaarensa vaiheessa.
Finn-ID:n tarjoama Tulostimien ylläpitosopimus sisältää Finn-ID:n tavallisen huoltosopimuksen lisäksi kahdesta kahdeksaan
ennakoivaa huoltoa vuodessa asiakkaan
tiloissa asiakkaan kanssa etukäteen sovittuina ajankohtina. Sopimus sisältää myös
normaalikäytössä kuluneet lämpöpäät niin
töiden kuin varaosien osalta.
Verkkokauppa.com
luottaa Finn-ID:hen myös
tuotemerkinnöissään
– Ennakoivien huoltojen avulla varmistetaan, ettei tulostimiin tule käyttökatkoksia
kiireisissä sesonkitilanteissa. Sopimuksen
avulla pystytään myös laskemaan ennakkoon laitteiden huolto- ja ylläpitokustannuksia ja siten se tulee usein edullisemmaksi kuin pelkkä Premium-huoltosopimus. Tulostimen ylläpitosopimus takaa
myös tarpeeksi nopean vasteajan korjaustilanteissa ja kattaa asiakkaan varatulostimen käyttöönottamisen ja vanhojen laitteiden kierrättämisen huoltokäynnin yhteydessä, Finn-ID:n asiakasryhmäpäällikkö
Petri Alestalo huomauttaa.
Helsingin Jätkäsaaren rakennusmylläkän keskellä kohoaa Verkkokauppa.comin uusin megamyymälä ja varastokompleksi
huikeine 20 000 neliön tiloineen. IT-hallintojohtaja Henrik Weckström katselee tyytyväisenä ympärilleen viime marraskuussa
avatussa toimipisteessä. Eikä suotta. Tilat ovat väljät, hyllyissä laaja tuotevalikoima, myyntihenkilöstö avuliaana auttamassa ja
tuotteiden tiedot hintoineen hyvin esillä.
V
erkkokauppa.com on panostanut
paljon asiakkaidensa tyytyväisyyden takaamiseksi. – Kehitämme jatkuvasti uusia tapoja kokea ja ostaa. Meillä asioinnin tulee olla helppoa ja vaivatonta, niin verkossa kuin myymälässä, sanoo
Henrik Weckström.
Helppous ja vaivattomuus olivat avainsanoja myös tilanteessa, kun Verkkokauppa.
com halusi sähköisen hintamerkintäjärjestelmänsä rinnalle ratkaisun, jolla tuotetaan pysyvät tuotetietomerkinnät hyllyjen
reunoihin sen eri liikkeissä.
– Meillä on ollut sähköinen hintamerkintäjärjestelmä käytössä vuodesta 2004. Sillä hoidetaan nopeasti ja varmasti oikeat
hinnat tuotehyllyihin. Järjestelmän kautta päivitettävien hintatietojen viereen tarvitsemme kuitenkin aina myös tiedon tuotenimikkeestä ja tuotenumeron. Tämä pitää olla niin luettavana tekstinä kuin viivakoodina.
16 FINN-ID UUTISET 1/2012
Tutun kumppanin puoleen oli
helppo kääntyä
Verkkokauppa.comin ja Finn-ID:n edellinen yhteistyökuvio on parin vuoden takaa. Silloin Suomen tunnetuimpiin viihdeelektroniikan jälleenmyyjiin kuuluva yritys
siirtyi uudelle varastoaikakaudelle FinnID:n toimittaman varastohallintaratkaisun
myötä. Sen avulla Verkkokauppa.com sai
nopeutettua muun muassa tuotteiden vastaanottoa.
Uusi yhteydenotto tuttuun kumppaniin
tuotti jälleen haluttua tulosta, kun FinnID toimitti Verkkokauppa.comille yhteensä
48 Tosbiban SA4-tulostinta ja 7 kappaletta EX4T1-tulostimia. Niillä tuotetaan tällä hetkellä tuotemerkintöjä ja postituslappuja niin Helsingin, Oulun kuin Tampereen
myymälöissä.
– Käytämme tulostimia päivittäin todella paljon niin hyllymerkintöjen tekoon kuin
varaston puolella alustatarroille. Vaikka tiedämme, että laitteet ovat laadukkaita ja juuri tällaiseen käyttöön tarkoitettuja,
ne ovat myös kovassa käytössä. Mietim-
me, kuinka paljon ne vaativat säännöllistä korjausta ja huoltoa osien kulumisen ja
likaantumisen vuoksi. Oli mahtavaa, kun
yhteyshenkilömme Petri Alestalo ehdotti meille vielä varmuudeksi tulostimien ylläpitosopimusta. Se takaa meille 4 ennakoivaa huoltoa vuodessa omissa tiloissamme ja meidän kanssa ennakkoon sovittuna
ajankohtana. Näin voimme varmistaa, ettei
tulostimiin tule vikoja pahimpaan mahdolliseen hetkeen kannaltamme, mies kiittelee.
Verkkokauppa.com on Suomen toiseksi suurin viihde-elektroniikan jälleenmyyjä. Yhtiö myy tietotekniikkaa, viihde-elektroniikkaa, lelu-, peli- ja navigaatiotuotteita Helsingin, Pirkkalan ja Oulun myymälöiden, 2000 postikonttorin ja 500 R-kioskin kautta.
Kysy lisää!
Petri Alestalo
p. (09) 3510 344
petri.alestalo@finn-id.fi
PUHEENAIHE
Hyvä, paha QR-koodi
Jos näkyvyydessä ja vaikuttavuudessa olisi järjestetty kilpailu erilaisten automaattisen tunnistuksen merkintäratkaisujen
kesken, olisi QR- koodi viime vuosien ylivoimainen voittaja. Itse seuraan työni puolesta kaksiulotteisten koodien kehitystä
tavallista tarkemmin, mutta tuskin kukaan
on voinut välttyä näkemästä QR-koodia eri
yhteyksissä. Niitä on ollut laajalevikkisten päivälehtien etusivuilla, mainoksissa,
televisiossa, internet-sivuilla ja jopa presidentinvaalikampanjan yhteydessä. Kyse
on tämän päivän ilmiöstä, joka saa käyttövoimansa kautta maailman syntyvistä pienistä puroista, ei minkään ison yksittäisen
toimijan tahdosta. Ja kuten useimmat hieman vaivihkaa tulleet ilmiöt - joiden syntysyyt eivät ole keinotekoisen päälle liimattuja - tässä jutussa vain on yksinkertaisesti järkeä ja käytön kynnys riittävän matala.
Ehkä kuitenkin on paras kertoa lyhyesti QR-koodista. Vaimoni ainakin ihmetteli:
”KuuÄr-koodi? Mitähän se sit oikein tarkoittaa?”
QR on kaksiulotteinen viivakoodin muoto, joka on kehitetty Japanissa Denso Wave
-yhtiön toimesta ja julkaistu alun perin
vuonna 1994. Sittemmin tämä ja muut lähes vastaavat koodit on annettu vapaaseen
jakeluun ja standardoitu kansainvälisesti
(muun muassa ISO/IEC 18004:2006). Näille kaksiulotteisille viivakoodeille (eli 2Dkoodeille / matriisikoodeille) on ominaista erittäin suuri tietokapasiteetti, lukuvarmuus, joustavuus ja kyky esittää paljon
tietoa hyvin pienessäkin tilassa.
Miksi tämä tekniikka yleistyy vasta nyt, jos
se on koko ajan omannut nämä ilmeisen
ylivoimaiset ominaisuudet? KOSKA vasta
nyt maailma on muuttumassa aidosti mobiiliksi. Kameralla varustettu älykännykkä ei ole enää erikoisuus ja tieto, vaikutusmahdollisuudet ja kaverit löytyvät netistä.
Siellä haluaa olla myös markkinoija. Ammattikäytössä, kuten yritysten logistisissa
prosesseissa, edistyneiden tunnistustekniikoiden yleistyminen tapahtuu varmasti, mutta hitaasti. Katalysaattoreina toimivat edulliset ja varmatoimiset lukukoneistot, jotka eivät myöskään ole enää pienen
piirin erikoisuuksia vaan valtavirtaa. Itse
arvelisin verrattain verkkaisen yleistymistahdin yritysmaailmassa johtuvan lähinnä
tiedon puutteesta.
Mitä tällä ihmekoodilla sitten voi tehdä?
täjät taas jakelevat suoria latauslinkkejä; geokätköilijät koodaavat sijainteja; sillä
jaellaan langattoman verkon parametreja – ja niin edelleen. Ehkä, kuten minäkin,
olet kyllästynyt kuluneisiin fraaseihin, joita toistellaan vähän joka paikassa. Mutta
sanon silläkin uhalla; vain mielikuvitus on
rajana! Ja tällä kertaa se on totisinta totta. Yritykset voivat QR:n avulla myös innovoida aivan uudella tavalla ja parantaa toimintaansa.
Mikä QR-koodissa tai muissa vastaavissa
on sitten se alussa mainittu paha?
Kuten lähes kaikkia tehokkaita työkaluja,
myös QR:ää voidaan käyttää ja ennen pitkää myös tullaan käyttämään väärin. Kännykkäsovelluksista, jotka koodeja lukevat,
voidaan alkaa etsiä pahantahtoisesti heikkouksia, joita hyödynnetään kohdennetuissa hyökkäyksissä. Puhelimen vääristettyjä
asetuksia sisältäviä SMS-viestejä voidaan
luoda. Linkkejä haittakoodia sisältäville sivuille tulee varmasti. Onko silloin ratkaisu
se, ettei näitä koodeja pitäisi käyttää lainkaan? EI. Pikemminkin ratkaisu on se, että
pitää käyttää omaa järkeä. Älä lue koodeja
paikoista, jotka vaikuttavat epämääräisiltä,
äläkä ainakaan päälle liimatuista tarroista.
Vain luotettavista lähteistä peräisin olevia
koodeja kannattaa käyttää, kuten isolevikkisistä painetuista julkaisuista tai kaupunkien tiedotekanavista, esimerkiksi julkisen
liikenteen pysäkeiltä.
Päätän artikkelini, kuten tavallista, liian
lyhyeen ja kuten SoMe-maailmassa tavataan sanoa: Tykkään!
Kirjoittaja Kari Hänninen on Finn-ID Oy:n
teknologiajohtaja.
t myös
e löytyvät ny
Kolumnimm
sblogista.
amme yrity
verkkosivuilt
e
iajohtajamm
vät teknolog
Sitä ylläpitä
me ja
itusjohtajam
lisäksi toim
rtfoliopo
amme sekä
myyntijohtaj
me.
managerim
puheento
lenkiin isiin
Tutustu mie
un
keskustelu
e ja ota osaa
m
iim
is
he
ai
osoitteessa
d.fi/blogi
www.finn-i
Näille kaksiulotteisille viivakoodeille (eli 2D-koodeille /
matriisikoodeille) on ominaista erittäin suuri tietokapasiteetti, lukuvarmuus, joustavuus ja kyky esittää
paljon tietoa hyvin pienessäkin tilassa.
Yleisesti ottaen tuo koodi toimii rajapintana yhdistäen fyysisen ja digitaalisen maailman. Markkinoinnissa ja viestinnässä
sitä käytetään yleisesti www-osoitteiden
koodaamiseen, jolla kuluttaja ohjataan halutulle sivulle; mobiiliohjelmistojen kehit-
FINN-ID UUTISET 1/2012 17
UUTISIA
Potilasranneketulostin kevyeen käyttöön
Täydensimme potilasturvallisuuteen liittyvää valikoimaamme TSC:n valmistamalla TDP-225W -potilasranneketulostimella. Laitteen suunnittelussa on
huomioitu terveydenhuollon tarpeet. Erittäin pienestä koostaan huolimatta
tulostimeen mahtuu jopa 250 tyhjää ranneketta. Laitteella voidaan tulostaa sekä aikuisten että lasten rannekkeita. Vaikka tulostin ei käytä värinauhaa (lämpötulostus), säilyvät rannekkeeseen tulostetut tiedot haalistumatta käytössä. Muista ranneketulostimista poiketen, laitteessa on liikutettava rannekevälianturi, joka varmistaa, että tulostimessa
voidaan käyttää myös muita kuin valmistajan omia rannekkeita.
Laitteen tulostusleveys on 2,05 tuumaa ja tarkkuus 200 dpi. Liitäntöinä on ethernet- ja USB-liitännät.
Siritin kiinteä RFID-lukija uusiutui
Valikoimassamme jo pitkään ollut Siritin kiinteä RFID-lukija sai uuden sukupolven,
kun Infinity 610 -malli julkaistiin. Infinity 610 lukee UHF-taajuusalueen tunnisteita, ja
se tukee myös uusinta ISO 18000-6C protokollaa. Laitteessa on muun muassa ethernet-, USB- ja sarjaporttiliitännät sekä mallista riippuen liitännät neljälle tai kahdeksalle antennille.
Uusi 610-malli on myös aiempaa pienikokoisempi, ja sillä on alhaisempi
virrankulutus sekä entistä parempi lukuherkkyys. Lukijan kotelo on alumiinia, mikä takaa laitteen kestävyyden myös teollisuusympäristössä. Aiemman lukijan tapaan laitteessa
voidaan suorittaa ohjelmakoodia, mikä määrätyissä sovelluksissa poistaa erillisen tietokoneen tarpeen. Uusi
610-malli on yhteensopiva vanhan 510-mallin kanssa,
jonka saatavuus loppuu kevään 2012 aikana.
Merkintöjen suunnittelu
osana automaattista tunnistusjärjestelmää
Tarjoamallamme Merkintöjen suunnittelu
-palvelulla asiakkaamme saavat luotettavan ja nopean kartoituksen merkinnöistään. Tarve tällaiseen on usein tilanteessa,
jossa asiakas on hankkimassa varaston
toiminnanohjausratkaisua. Kartoituksen
piiriin kuuluvat niin tuote-, varastopaikkakuin kuljetusyksikkömerkinnätkin.
– Merkintöjen suunnittelulla varmistetaan jo olemassa olevien merkintöjen so-
18 FINN-ID UUTISET 1/2012
veltuvuus ja toimivuus sekä suunnitellaan
puuttuvat merkinnät, niiden tietosisältö ja
tunnistetyyppi. Palvelun tarkoituksena on
myös opastaa asiakasta niistä toimenpiteistä, joilla hän pääsee haluttuun lopputulokseen. Vaihtoehtona voi esimerkiksi
olla, että asiakas pyytää tavarantoimittajaltaan muutokset, ja Finn-ID suunnittelee
puuttuvat merkinnät erillisenä palveluna,
kertoo Finn-ID:n tuoteportfoliosta vastaava Antti Jokela.
Merkintöjen suunnittelu on palveluna erinomainen silloin, kun Finn-ID Oy toimittaa
asiakkaalle esimerkiksi mobiilipäätejärjestelmän. Palvelun tuloksena asiakas saa
dokumentin, jossa on kuvattu kaikki merkintöihin liittyvät kehitystoimenpiteet.
Nimitysuutiset
Raimo Asikainen on
aloittanut uutena ratkaisuasiantuntijanamme.
Hänen tehtäviinsä kuuluvat erityisesti asiakkaidemme prosessikartoitukset. Raimo siirtyi
meille Nautilus Medical Oy:stä, jonka toiminnasta hän on vastannut. Ennen tuota
tehtävää hän on vastannut Etolan Shanghain logistiikkatoimintojen käynnistämisestä sekä toiminut myynti- ja markkinointitehtävissä terveydenhuollon alalla.
LabQuality 2012 herätti
kiinnostusta
Labquality-päivät 2012 järjestettiin jälleen
Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä 9.-10.2.2012. Laajan luentokokonaisuuden lisäksi kongressiin kuului kliinisen
laboratorioalan näyttely, jossa myös FinnID esitteli ratkaisujaan terveydenhuollon
tarpeisiin. Päivien tietoannista nautti kaikkiaan lähes 1000 osallistujaa.
Arvoimme kaikkien ständillämme vierailleiden kesken viisi (5) kätevää led-taskulamppua. Onnetar suosi seuraavia:
Jukka Hasu on nimitetty
Elintarviketeollisuuden
tiimiin ratkaisumyyjäksi.
Hänen aiempia työpaikkojaan ovat olleet Stora
Enso ja Kymen Nostokone Oy. Jukka on valmistunut Kymenlaakson AMK:sta ja opiskellut myös Prahassa Czech University of Life
Sciences sekä Espanjassa Universidad de
Alicantessa.
Mika Linnamäki on valittu asiakasryhmäpäälliköksi Kaupan ja palveluiden tiimiimme. Aiemmin hän on työskennellyt
muun muassa sisälogistiikan ulkoistus- ja alihankintapalveluja tuottavan AlfaRoc-yhtiön palveluksessa liiketoimintapäällikkönä.
Ulla Dunder, ISLAB
Marina Kinnunen, Vaasan SHP
Marja Kuparinen, TAMK
Marja-Liisa Liimatainen, HUSLAB
Marjatta Ranta, Terveystalo
Mikko Mäntylä on nimitetty projektipäälliköksi
Projektipalvelut-osastolle. Hän siirtyi palvelukseemme Nice Business
Solutionsilta. Mikolla on
vahva kokemus ravintola
ja kaupan alalta sekä terveydenhuollosta
niin järjestelmätuen, myynnin, konsultoinnin kuin projektihallinnan osalta. Mikolta
löytyy myös ITIL v3 Expert -, IPMA C- sekä
SCRUM Master -sertifikaatit.
Urapolulla eteenpäin
Janne Lappi on nimitetty
vuoden 2012 alusta kehityspäälliköksi ratkaisukehitykseemme. Janne
vastaa myynnin presales-tuesta sekä finn-id:
n tuotteista varastojen
osalta sekä näiden kehittämisestä (Attune Kartoitus & Attune WH). Aiemmin Janne on toiminut yrityksessämme sekä ratkaisuasiantuntijana että myynnin esimiestehtävissä.
Rami Halme on nimitetty
asiakasryhmäpäälliköksi
Teknologiateollisuuden
ryhmässä, jossa hän on
toiminut aiemmin ratkaisumyyjänä. Tätä ennen
Rami hoiti myynnin tehtäviä Elintarviketeollisuuden tiimissämme.
Pertti Malinen on nimitetty kehityspäälliköksi teknisiin palveluihin.
Pertillä on yli 10 vuoden
vankka osaaminen ratkaisutarjonnastamme ja
niihin kuuluvien tuotteiden teknisistä ominaisuuksista.
RATKAISUMYYJÄ KOSKINEN
FINN-ID UUTISET 1/2012 19
Tilaa ilmainen esitemateriaali ja päivitä yhteystietosi osoitteessa:
www.finn-id.fi/palaute
Voit myös lähettää skannatun lomakkeen osoitteeseen [email protected]
Uudet yhteystietoni ovat:
Nimi
TUTUSTU
REFERENSSEIHIMME
Tähän päivään mennessä noin
kahdeksantuhatta asiakasta on luottanut
Tehtävä
osaamiseemme kokonaisvaltaisena ja
luotettavana logistiikan toiminnan-
Yritys
ohjausratkaisun tarjoajana.
Postiosoite
Voit tutustua referensseihimme kotisivuiltamme löytyvän hakutoiminnon avulla.
Postitoimipaikka
Oletusarvona tuloksissa näkyvät kaikki
esimerkit aakkosjärjestyksen mukaisesti.
Puhelin
Voit rajata hakua valitsemalla sinua
kiinnostavimman toimialan, tehtävän tai
Faksi
sijainnin.
Sähköposti
www.finn-id.fi/referenssit
Vain omat tietoni muuttuneet (osaston tai työpaikan muutos)
Koko yrityksen tiedot muuttuneet
Henkilö toimii yrityksessämme, mutta ei halua saada postia Finn-ID:ltä.
Henkilö ei enää ole yrityksemme palveluksessa
Lähettäkää Finn-ID uutiset jatkossa
myös seuraaville yrityksessämme:
Nimi
Tehtävä
Nimi
Tehtävä
Finn-ID Oy, Taivaltie 5, 01610 Vantaa, Finland, tel. +358 9 351 011, fax +358 9 3510 1300, [email protected], www.finn-id.fi
�������������
20 FINN-ID UUTISET 1/2012