Perjantai 5.9.

MESSUAIKAINEN
Tekniikka 2014-, Kyberturvallisuus 2014- ja Turvallisuus 2014 -messujen päivittäinen uutislehti
Perjantai 5.9.2014 • Numero 3
Jo yli 8 000 kävijää
H
yvin menee! Kahden ensimmäisen
messupäivän jälkeen rikottiin jo
8 000 messuvieraan raja. Mutta
eihän se tähän lopu, vielä on yksi päivä
tehokasta peliaikaa jäljellä.
Myös turvallisuusmessutoimikunnan
puheenjohtaja Leo Huttunen on katsellut touhua tyytyväisenä. Väkeä on riittänyt ja halleissa on ollut hyvä meininki.
”On todella positiiviset fiilikset. Paviljongin sijainti on loistava, samoin facili-
teetit. Erityisesti ulkoalueet ovat saaneet
asiakkailta kiitosta. Meiltä on vuosikausia pyydetty mahdollisuutta työnäytösten järjestämiseen, mutta edellisellä
paikkakunnalla se ei ollut mahdollista”,
Huttunen sanoo.
”Todellista luksusta ovat olleet viereinen Jyväsjärvi ja vesipelastusnäytökset”,
hän lisää.
Viimeisenä messupäivänä ovet suljetaan tuntia aikaisemmin eli kello 16.00. 
Turvallisuus 2014 -messut on tarjonnut nähtävää ja koettavaa koko rahan
edestä. Hallit ovat pursunneet uutuustuotteita ja ulkoalueilla on järjestetty
pelastusnäytöksiä maalla, vedessä ja kai
vähän ilmassakin.
2
MESSUAIKAINEN
SEMINAARIT
9.30
Tulityöseminaari, Suomen
Palopäällystöliitto, Suomen
Pelastusalan Keskusjärjestö sekä
tulityötoimikunta, Auditorio
Wivi
13.00
Alkusammutusseminaari,
Suomen Palopäällystöliitto,
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö sekä alkusammutustyöryhmä, luentotila Alvar
13.00 Työturvallisuusseminaari,
Kansallinen kyberturvallisuus -seminaari kokosi Paviljonkiin ison joukon asiantuntijoita eri puolilta maailmaa.
Pieni muistutus purkamisesta
Vaikka viimeinen messupäivä ei ole vielä edes käynnistynyt, on paikallaan muistuttaa
muutamasta purkamiseen
liittyvästä asiasta.
Messut sulkevat ovensa
yleisöltä tänään kello 16.00.
Tämän jälkeen trukit pääsevät tuomaan pakkauslaatikot näyttelyalueelle.
Vasta kun trukit ovat saaneet
työnsä tehtyä, autot päästetään
halleihin. Muistakaa siis pitää
käytävät trukkeja varten avoi­
mina, se on meidän kaikkien
yhteinen etumme. Pientä tavaraa voitte toki kantaa ulos heti
messujen sulkeuduttua.
Oikein hyvää viimeistä messupäivää! 
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto ja Suomen Palopäällystöliitto, Auditorio Wivi
NÄYTÖKSET
11.30
Veneonnettomuus-case,
satama
12.30 Pelastuslauta liikenneonnettomuudessa, Peltaco Oy,
Messuaukio
13.00 Liikenneonnettomuuscase, Messuaukio
14.30 Öljyntorjuntanäytös,
Meritaito Oy, satama
TIETOISKUT
Tietoiskutila 3
11.00
Erheelliset paloilmoitukset
ja toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi.
11.30 ABB:n koneturvaratkaisut,
cse-esimerkki.
12.00 Koneturvallisuuden
kolme ”koetinkiveä”.
13.00 Sähkönjakeluverkkojen
tietoliikenne turvalliseksi ja
tehokkaaksi.
13.30 Internet of Things käytännössä.
Tietoiskutilat 1, 2 ja 3
10.30
Huawei Kyberturvallisuus
ratkaisut.
11.00 Olet vakoilun kohteena.
Kuka vakoilee ja miten huomaat ja
estät sen?
11.00 Miten löytää perille tietoturvastandardien viidakossa.
11.30 Turvallinen viestintä- ja
johtamisjärjestelmä.
11.30 Kyberturvallisuus on arjen
turvallisuutta.
12.00 Tilannekuvan hallinta tietoverkkosodankäynnissä ja perinteisemmissä ongelmissa - mitä ja
miksi.
12.00 Tietoturva teollisen internetin vauhdittajana.
12.30 Tietoturvaa yksityisissä
pilviratkaisuissa.
12.30 Elisan kyberturvapalvelut
- Operaattorin näkemys kyberturvallisuuden ylläpitämiseksi.
12.30 Tietoturvallisuus kokonaisvaltaisesti hallintaan – CastilSec.
13.00 Vormetric – Kriittisen
tiedon turvaaminen sekä tietovuotojen estäminen.
13.00 Turvallinen tulostaminen
on tietoturvan tärkein lenkki.
13.30 Deep Security – agentitonta
tietoturvaa virtualisoituihin ympäristöihin.
13.30 Prosessinohjausjärjestelmien kyberturvallisuuden testaamisen käytännön kokemuksia.
14.00 Seuraavan sukupolven päätelaitetietoturva - kuinka pysäytät
tulevaisuuden stuxnetit.
14.00 Sophos – Total Protection
Made SIMPLE.
14.00 Cyber Intelligence – Havaitse ja analysoi uhkat.
14.30 Avaimet turvallisuuteen:
havainnoi, reagoi, suojaa.
14.30 Hyökkääjät on aina askeleita edelläsi! Kyberhyökkäyksestä
selviäminen vaatii kokonaisvaltaista
toimintaa, torjunnasta jälkihoitoon.
14.30 Tiedonhävityksen vaatimukset tulevaisuudessa.
15.00 Kyberturvallisuuden mustat
aukot bunkkereissa ja pilvessä.
Suojautumisen myytit ja faktat.
15.00
Kyberturva projekteissa
– Onnistunut matka monimutkaisuuden ja epävarmuuden
ristitulessa.
Tietoiskutila 4
10.30
Ensihoito, yhteiskunnan
tukena - luento.
11.00 Pelastustoimen työurat terveenä eläkkeelle!
11.30 Kestävä pelastustoimi.
12.30 Sähköinen riskienhallinta /
Riskienhallinnan tietojärjestelmät.
13.00 Turvallinen eläinpelastus
oikeilla välineillä.
13.30 Paloturvallisuuden innovaatio: huoneistokohtainen sammutuslaitteisto rajaa ja sammuttaa
palon kerrostaloasunnossa.
14.00 Simulaatio-oppiminen
pelastustoimen ja ensihoidon
yhteistyönä.