tästä - Tunne Hevonen
Mikä aihe Nro 4/2013 Hinta 7,60 € TIETOA • TAITOA • TUNNETTA Nro 5/2013 Hinta 7,60 € TIETOA • TAITOA • TUNNETTA Elämä on liikettä Feldenkrais-kurssi Henkilökuvissa: Katja Vanhatalo Atte 32 vuotta -elämä maistuu edelleen täydeltä Esiintyvä hevonen -katsojan tunteiden peili • Nuoren hevosen koulutus • Klassinen ratsastus on kaiken perusta • Tunne Hevonen 1 Mikä aihe s. 32 Hevonen auttaa ihmistä Mikä aihe kokemaan itseään Tunne Hevonen 5/2013 – Katja Vanhatalo keskittyy hevosen sanomaan s. 4 Pääkirjoitus s. 6 Atte 32 vuotta – elää täyttä elämää s. 12 Elämä on liikettä – Feldenkrais -kurssilla s. 16 Nuoren hevosen koulutus s. 22 Esiintyvä hevonen – katsojan tunteiden peili s. 31 Täti osti kimppavarsan s. 34 Hevonen auttaa ihmistä kokemaan itseään s. 36 Ravurin normipäivä s. 38 Klassinen ratsastus on kaiken perusta s. 42 Ruunan kertomaa s. 44 Hevoskuiskaajan duuni s. 22 Esiintyvä hevonen – Tina Lepistö ja Hoviajelun hevoset esiintyvät niin mainoksissa kuin teatterissa. Feija-tinker ja Tina Lepistö. 1. näytöksen lopun nukkumiskohtauksessa (Mustalaisleiri). Kuva: Miritza Lepistö Tunne Hevonen on ollut hevosmaailman edelläkävijä ja lifestylelehti, joka tarjosi kuudesti vuodessa tietoa, taitoa ja tunnetta, sekä tuoretta - erilaista näkökulmaa. Valitettavasti joudumme päättämään lehden toimittamisen kannattamattomuuden vuoksi. Tilauksia koskevat yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse: [email protected] tai tekstiviestillä 050-5344640. Valitettavasti emme pysty vastaamaan puhelintiedusteluihin. 2 Tunne Hevonen s. 46Kolumni – Akateeminen, klassinen ja ties mikä s. 50 Toimitussihteerin kynästä s. 51 Sarjakuva Kannessa: Florentina Maurer ja ruuna Laertes Kannen kuva: Marco Scheidecker Tunne Hevonen 3 Pääkirjoitus IDEOI ITSE, NIIN TOTEUTETAAN YHDESSÄ! AGILITYESTEET KOIRILLE, KANEILLE JA PONEILLE. Kustantaja: Brännland ISSN 1798-2774 www.tunnehevonen.fi Me olemme Tunne Hevonen –lehden takana: Toimitus: Minna Lindström Päätoimittaja [email protected] 050-5344640 Eira Jääskelä Toimitussihteeri [email protected] 040-9609057 Maria Kervinen Ilmoitusmyynti [email protected] 044-5528412 Kuvitus: Sanni Airaksinen www.kuupiirto.blogspot.fi [email protected] 044-5387764 Taitto ja ulkoasu: J-Concept Oy Jarkko Kaunismäki [email protected] 040-5034842 Painopaikka: Kirjapaino Uusimaa Porvoo 441 763 Painotuote Kaikelle on aikansa Poni-ikäisenä luin nuorten kirjoja, joissa kuvailtiin tytön ja hevosen yhteyttä. Niissä jokaisessa oli opetus, hevonen voi opettaa meille itsestämme monenlaisia asioita ja samalla se mahdollistaa sanattoman viestinnän kautta välittömän palautteen. Ensimmäinen hevoskohtaamiseni tapahtui 6-vuotiaana talutusratsastuksessa, enkä olisi millään halunnut alas pienen ponin selästä. Tuntui siltä, että poni antoi minulle siivet. Pari vuosikymmentä myöhemmin työskentelin hevosalan ammattilaisena ja tavatessani kymmeniä ja taas kymmeniä hevosia, huomasin, että toisten hevosten kanssa tunsin hengittävän samaa ilmaa, samassa tahdissa. Toiset kohtaamiset taas nostivat minussa esiin puolia, joista en itse pitänyt. Epävarmuus, pelko ja luottamuksen puute saivat minut pyrkimään välttämään hevosen lähellä oloa. Henkisen kasvun kursseja, klassista ratsastusta, hevosmiestaitoja – näiden kaiken tarkoituksena oli löytää aito yhteys hevoseen. Ilman puhetta, kehonhallinnan ja avoimuuden kautta. Vuosikausia joogaa, meditointia, itsensä haastamista, jotain silti tuntui puuttuvan. Kuukausi sitten hyvästelin elämäni hevosen. Olimme eläneet jatkoajalla jo yli 16 vuotta, joten jokainen päivä yhdessä oli plussan puolella. Sitten tuli SE päivä, jolloin minun oli täytettävä hevosenomistajan velvollisuus ja tehtävä raskas päätös. Sinä – Rakas lukijani luet tällä erää viimeistä Tunne Hevonen –lehteä. Tämä matka on ollut rikas ja antoisa monellakin tapaa. Sitä suurta kiitollisuutta, jota koen saadessani kerran vielä kirjoittaa pääkirjoituksen, en voi sanoin edes kuvailla. Nyt on kuitenkin jäähyväisten aika ja seuraavana tehtävänä on katsoa eteenpäin ja kulkea rohkeasti kohti uusia haasteita. Kävelin ruunan luokse ja kiedoin käteni sen kaulaan. Tunsin tutun hevosen tuoksun kasvoillani ja se puhalsi hiljaa korvaani. Olin varma, että aikaa kului ikuisuus, kun se nosti minut siivilleni jälleen ja kaiken lämmön, luottamuksen ja yhteyden läpi tunsin sen hengittävän kevyemmin kuin pitkään aikaan. Kyyneleiden valuessa pitkin poskeani, irrotin käteni hevosen kaulalta ja se käveli pois, kuin sanoakseen – hyvästi. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, mitä elämäni hevonen minulle opetti. Mikään metodi tai tieto ei ole yhtä tärkeää, kuin aito välittäminen ja yhteys. Kiitos, että olen saanut kanssanne jakaa rakkauttani ja intohimoani hevosia kohtaan. Uskon, että me kaikki olemme oppineet elämästä taas pienen palasen lisää. Minna Lindström www.tunnehevonen.blogspot.fi 4 Tunne Hevonen AGINY / KAISA NYSTRÖM [email protected] WWW.AGINY.FI 045-136 9088 Henkilökuva Atte,32 Teksti ja kuvat: Mira-Bella Nurmi - elämä maistuu edelleen täydeltä Espoossa sijaistevalla Videnäsin tallilla ratsastusretkelle pääsyä odottava ruunikko tuuppaa turvallaan omistajaansa hellästi, mutta päättäväisesti. Mennään jo, tuntuu ruuna sanovan. Ruunan omistaja Nina sujauttaa vielä suitset hevoselle ennen kuin pyytää saada nousta tämän selkään. – Ei ole aina päästänyt selkään helpolla meitäkään, muista yrittäjistä puhumattakaan, Nina huikkaa ruunan mennessä jo menojaan reippaassa käynnissä pitkin elokuisia peltomaisemia. Alkuverryttely käynnissä sujuu ratsastusreiteiksi merkityillä poluilla miellyttävästi, minkä jälkeen on laukkatreenin vuoro. Ruunan askel on laukatessa nopea ja kevyt. Ilta-auringossa punaisena hehkuva runko on lihaksikas ja hyvinvoiva, korvat tiukasti hörössä ja silmät säihkyvät innostuksesta. Ruuna on Atte, 32 vuotta, ja se on nähnyt maailmaa jo paljon. N Atte on koko pitkän ikänsä aina ollut lähdössä ratsastuslenkille innokkaana ja uteliaana. – Sitä energistä voimaa Atte jakaa minullekin joka kerta, kun olen tallilla, Nina sanoo. 6 Tunne Hevonen ina Nikolajeff laittoi vuonna -95 Hippokseen ilmoituksen suunnilleen näin: ”ostetaan äidille ja tyttärille hevonen ja luvataan pitää siitä hyvää huolta”. Ehdokkaita ilmaantui lähemmäs 50 ja jo ensimmäisten joukosta erottui edukseen vuonna - 81 Tanskassa syntynynyt, silloin 14-vuotias ruunikko, Attech´e. Ninan tyttäret Linda ja Sonja sinetöivät kaupat jo hyvissä ajoin kirjoittamalla heti ensikokeilun jälkeen kaikkiin uusiin harjoihin tussilla ”Atte”. Ja niin 80-luvun lopussa Suomeen tullut tanskalainen puoliverinen muutti loppuelämän kotiinsa. Vaan eivät tainneet uudet omistajat tietää mitä kaikkea Atella oli mielessä heidän varalleen. Atte oli hyvin koulutettu ja osasi paljon, mutta ei yhteiselo ensihevosen kanssa ihan itkuitta alkanut. – Itse asissa Atte itketti juurikin minua minkä ehti, nauraa Sonja Turtia nyt. Vaan toista oli tuolloin, kun keinot oli keksittävä. Kuinka päästä hevosen selkään tai kuinka satuloida saati putsata kavioita… – Atte osasi metkut. Ilman satulaa selkään noustessani jouduin aina laittamaan omenakorin turvan eteen harhautukseksi, Sonja myöntää. Ja kun selkään kerran pääsi, ei se taannut sitä, etteikö hevonen laukkaisi maastosta talliin, useimmiten yksin ja ratsastajan kävellessä perässä jalan. Kerran Atte tosin jäi kiltisti odottamaan selästä suistunutta ratsastajaansa. Se oli sillä kerralla, kun Sonja jäi metsälenkillä matalaan puunoksaan roikkumaan. Hevonen kyllä ravasi sujuvasti oksan alta. Vanhempi sisar Linda Yrjölä muistelee omaa alkutaivaltaan Aten kanssa ymmärtäväisemmin. – On totta, että Atte oli kaikkea muuta kuin helppo ensimmäinen hevonen, mutta kommellukset johtuivat mitä suurimmassa määrin omasta kokemattomuudestamme, jota kuka tahansa fiksu hevonen olisi käyttänyt hyödykseen. Uusi paikka, uudet ihmiset ja me suhteellisen kokemattomat 12- ja 13-vuotiaat tytöt, jotka emme kuitenkaan suostuneet antamaan periksi. Vaikka käsittely oli joskus hankalaa, niin Atella ratsastaminen korvasi kaiken, Linda puolustaa ja Sonja on samaa mieltä. Tunne Hevonen 7 Henkilökuva Niin hevonen sai aikoinaan jäädä, vaikka hetken ajan vanhemmilla kävikin jo mielessä luovuttaminen. Vasta jälkeenpäin selvisi, kuinka epäoikeudenmukaisesti ja julmastikin Attea oli kohdeltu 80-luvun lopussa. Sieltä luja luonne lienee saanut alkunsa. Hevonen kuitenkin palkitsi siskosten periksiantamattomuuden ja kärsivällisen hevosmiestaidon opettelun: – Alun haasteiden jälkeen hyvällä ohjauksella ja valmennuksella meille löytyi Aten kanssa yhteinen sävel. Vauhtia ja intoa riitti myös kentällä, ja Atte oli aina reipas ja kuuliainen ratsastaa. Pikkuisissa koulukisoissa tämä sydäntenmurskaaja keräsi lähes poikkeuksetta ruusukkeet kotiin, Linda muistelee ja jatkaa: – Sitä mieletöntä onnistumisen tunnetta, jonka todella miellyttämishaluinen ja kehuja rakastanut Atte sekä sen satumainen pyörivä laukka sai aikaan, en unohda koskaan! Linda pitää Atte on opettanut ihmisilleen hyvää hevosmiestaitoa koko olemuksellaan. Ennen kovakuorinen selviytyjä on palkinnut omistajansa pitkällä iällä ja herrasmiesmäisellä lempeydellä. Kuin kiitokseksi siitä, etteivät he aikoinaan luovuttaneet. Mikä aihe myös uskomattomana, että edelleen yli 18 yhteisen vuoden jälkeenkin he saavat nauttia samanlaisista tunteista hevosensa selässä. – Karkailu tosin on aina ollu Aten juttu, milloin talliin tultaessa tai laidunmatkalla, talutuslenkeistä puhumattakaan! Linda myöntää. – Joka päivä voi olla hyvä päivä karata edes vähän, vaikka boksista tallin käytävälle. Tämä on vain Aten ”omaa kivaa”, ja kieltämättä hymyilyttäähän se välillä kyllä meitä muitakin. Enää emme ole niin tiukkapipoja, että pitäisi koko ajan seistä asennossa hievahtamatta. Atte saa tutustua paikkoihin ja touhuta omiansa. Sittemmin Sonja on siirtynyt täysipainoisesti esteratsastuksen puolelle toisella hevosellaan, kun taas Nina ja Linda pitävät Attea päivittäisenä silmäteränään. Myös Nina on osal- listunut hevosellaan pieniin koulukisoihin ja saanut tuntea sen muuttuvan kouluaitojen sisällä isoksi kilpahevoseksi. Niistä muistona sinivalkoiset ruusukkeet. Hevosen ikä ei ole koskaan ollut esteenä valmennuksiinkaan osallistumiselle, ja viikoittaisiin koulutreeneihin Atte osallistui vielä pitkälti yli parikymppisenä. – Aten ollessa siinä 25-vuotias osallistuimme muutamana vuonna seniorimeetingiin Ypäjällä, missä hyppäsimme pieniä maastoesteitäkin. Saimme paljon kehuja laukasta ja kauniista peräänannosta, Nina kertoo. Vielä tuolloinkin Atte oli oikea kuumakalle. Välillä meni suuri osa lenkistä pikkuravia stepaten tai paikoillaan laukaten. Ehkä menee vieläkin joskus. Pariskunnan viimeisissä koulukilpailuissa tuomarin palkintojenjaossa lausumat sanat ”Oli suuri kunnia arvostella tätä ratsukkoa” jäivät erityisesti Ninan mieleen. Atte oli tuolloin – Atte on pitänyt minutkin hyvässä fyysisessä kunnossa ja tallilla vietetty aika kuluu huomaamatta. Nyt olemme aloittaneet ratsastuspilateksen, Nina kertoo. 27-vuotias. Tosin on Ninakin löytänyt itsensä tantereelta. – Kun Atte täytti 20 vuotta, sanoin hänelle maastossa, että: ”Nyt olet Atte sitten vanha”. Löysin itseni laukkapukkisarjan päätteeksi maankamaralta vain muutama sekunti lauseeni jälkeen. Se oli viimenen kerta kun kutsuin Attea vanhaksi, Nina nauraa. Aivan kuin yhteiskunnassamme muuallakin, myös hevosmaailmassa arvostetaan enenevässä määrin vain nuoria ja kilpailukykyisiä hevosia. Maitovarsoja myydään kilpakenttien tulevaisuuden lupauksina, ja 4-vuotiaan nuoren täytyy näyttää jo valmista liikettä ja lihasta. 20-vuotiasta hyvinkoulutettua ja käytökseltään turvallista hevosta kukaan ei tohdi myydäkään potentiaalisen ostajakadon pelossa, vaan hevonen laitetaan mielummin pois menevien tieltä. Tosiasiassa kuitenkin nykyisellä hevosenpidolla monet hevoset voivat hyvin vielä pitkälle eläkeikään ja ovat 18-25-vuotiaina ehkä jopa parhaimmillaan niin koulutustasoltaan kuin elämänviisaudeltaankin. Voisi kuvitella, että niillä olisi kysyntää harrastajien ensihevosena, turvallisena opetusmestarina. Tosin, kukapa sitä haluaisi pitkäikäisestä ystävästään luopua? Mitä jos elämä jatkuukin? Luopuminen on tänään läsnä, niin kuin se on ajatuksena ollut melkein viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ja se on vain hyväksyttävä. – Atte on opettanut hyvin paljon elämään tässä hetkessä, Nina sanoo. – Sitä on niin onnellinen jokaisesta päivästä ihan kirjaimellisesti, vaikka Atte onkin ikäisekseen hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Nykyään äiti/tytär-hevosena toimiva Atte ratsastetaan säännöllisesti aivan kuten ennenkin, kuitenkin hevosta kuunnellen ja ilon kautta hieman vapauksiakin antaen. Hoitamiseen ja seurusteluun käytetään aikaa sitäkin enemmän ja Nina uskookin sen olevan yksi avaintekijä hevosen pitkän iän salaisuudessa. Hoivataan, harjataan, putsataan, pestään ja trimmataan. Hierotaan ja venytellään, ja etenkin laidunkauden ulkopuolella tehdään pitkiä kävelylenkkejä paljon myös maasta käsin taluttaen. Toki hyvin tärkeitä ovat myös hyvä 8 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 9 Henkilökuva kengittäjä, laadukas ruoka usein tarjottuna, hammashuolto ja hyvät talliolosuhteet. Atella on todettu Cushingin oireyhtymä, johon on toimiva lääkitys. Takahampaat ovat toki kuluneet, mutta muuten kunnossa. Kymmenen vuoden ajan Aten hampaat onkin pesty letkuttamalla ne päivittäin, mikä on varmasti auttanut asiaa. Ruoka maistuu edelleen hyvin. Ratsastuksen lisäksi liikunnasta vastaa laitumilla odottava tammalauma. Talvisin tarhassa on oma ”jabasta” tehty katos, missä on aina kuivaheinää saatavilla. Kylmästä ja viimasta Atte jumiutuu, joten loimitus on erittäin tärkeää syksyllä ja talvella. – Tämä hevonen ei ole meille väline, hän on elämäntapa, Nina sanoo. Myös Ninan miesystävällä on samassa tallissa oma hevonen, eikä illan hoitorutiineihin kuluvia tunteja lasketa. – Atte on meille tärkeä, hän tuottaa meille suunnattomasti iloa ja elämään sisältöä olemassaolollaan, Nina sanoo ja tarkentaa: – Ihminen on se, joka tuomitsee hevosen vanhaksi. Jos päätetään, että no nyt on hevonen vanha ja jäteään se ”eläkkeelle” vailla huomiota ja jatkuvaa liikuntaa, se kuolee pois, suruun. Hoito, seura ja aktiivisuus ovat kaiken A&O, ne pitävät hevosen elämässä kiinni. Tiedämme sen itsestämmekin. Niiden kuuluu saada tuntea itsensä tärkeäksi, vähintään yhtä tärkeäksi kuin huippuvuosinaan. Näin hevonen on ehkä iältään vanha, mutta mieleltään nuori. Ja kaikkihan me tiedämme mikä voima mielellä on kehon hyvinvointiin. Virkeän ja hyvinvoivan vanhaksi eläneen hevosen pitäisi olla omistajalle ylpeydenaihe. Ei eläkkeelle jääminen saa tarkoittaa unohdetuksi tulemista. – Atte tulee aina tarhasta tai laitumelta haettaessa iloisena vastaan ja hörisee, usein jopa hirnahtaa kuuluvastikin tutun tervehdyksen. Voiko mikään olla palkitsevampaa? Linda miettii. – Nautimme jokaisesta yhteisestä hetkestä täysin rinnoin. Jokainen päivä, jonka saamme vielä Aten kanssa viettää, on lahja. 10 Tunne Hevonen Mikä aihe – Yksi Atte on antanut meille kaikille kolmelle oman tärkeän hevosenosansa, mikä on näin ajateltuna mittaamattoman arvokas pääoma elämälle, ja mitä rahassa ei tosiaankaan voi mitata, Nina sanoo. Kuvassa Sonja ja Linda 90-luvulla. kuva: Nina Nikolajeff Hiljainen viisaus, charmantti herra Ratsastuksen jälkeen Nina riisuu hevoseltaan satulan ja suitset, päästäen tämän vielä vapaaksi kentälle. Alun ilkikurisesta hevosesta ei ole tietoakaan, mutta vuosien aikana rakennettu molemminpuolinen luottamus sitä vastoin näkyy hevosen koko olemuksessa. Ruuna ei haluaisi päästää ihmistään näköpiiristä, vaan seuraa omistajaansa määrätietoisesti. Välillä pysähtyy aloilleen ja suuntaa katseensa jonnekin kauas, ehkä tarkkaillen laidunkavereita, ehkä jotain muuta mitä me emme näe. Haarmaantunut karvapeite pään seudulla paljastaa, että kyseessä on jo kokenut hevonen, charmantti ja suurella egolla varustettu. Katsees- Suhde perustuu ystävyyteen ja luottamukseen, eikä Aten ei ole vuosiin enää tarvinnut tehdä asioita, joita se ei halua, omistajat sanovat. sa on vielä 32 vuoden jälkeenkin tulkittavissa iloisuutta, tyytyväisyyttä ja rohkeutta, ehkä pilkahdus nauruakin. Huumori, uteliaisuus ja reipas eteenpäinpyrkimys pitävät Aten liikkeessä. Heinäkuinen aurinko laskee jo horisontin taakse ja suukotteluhetki omistajan kanssa herkistää paikallaolijat. Sitten Atte päättää esittää bravuurinsa, hienon ja pyöreän laukan. Kuin sanoakseen ”se päivä saattaa olla lähellä, että minua ei enää ole, mutta ei mietitä sitä. Olen tässä nyt.” Elämä maistuu hyvältä, Aten tehtävä läsnäolon opettajana on vielä kesken. Atte on elänyt pitkän ja vaihderikkaan elämän sekä koskettanut monia ihmisiä matkan varrella. Katseessa on vielä 32 vuoden jälkeenkin tulkittavissa iloisuutta, tyytyväisyyttä, uteliaisuutta ja rohkeutta. Ja pilkahdus naurua. Tunne Hevonen 11 1 Ratsastus 2 Mikä aihe teksti: Eira Jääskelä kuvat: Eira Jääskelä ja Holger Maurer Feldenkrais-kurssilla tehdään mahdottomasta mahdollista, mahdollisesta helppoa ja helposta elganttia. E nnen kurssille saapumista olin tutustunut FelRyhmätunnin jälkeen ja juuri ennen omaa ratsastusvuorodenkrais-menetelmään hyvin vähän ja opettajatkin aan kukin ratsastaja kävi Holger Maurerin Feldenkrais-käsitolivat minulle entuudestaan tuntemattomia. Kurssin telyssä. Ensimmäisen päivän käsittely aiheutti minulle lähinnä ensimmäisestä päivästä lähtien oli selvää, että opettajapaturhautumista. Pieni jutusteluhetki ennen hoitoa ei rentouttariskunta, Florentina ja Holger Maurer, olivat kutakuinkin nut ainakaan tätä potilasta, suorastaan päivastoin. Liekö sitten toistensa täydelliset vastakohdat: Florentina valloitti eläväiollut tarkoituskin saattaa asiakas henkisesti pois tasapainosta sellä puhetulvallaan ja viihdytti huumoripitoisella hoidon vaikuttavuuden lisäämiseksi? esiintymisellään. Holger sitävastoin järjesteli Feldenkrais-käsittelyn eli “Holgeroinnin” ”Hevosen kurssilaisten kehot uuteen uskoon pysyjälkeen, (kuten Florentina miehensä työtä kunnioittaminen tellen muuten hiljaisesti taka-alalla. leikkisästi kutsui), pääsin tutustumaan dominoinnin sijaan, Kurssin emäntänä toimi Doris uljaaseen ratsuuni, suomenhevosMünster ja kurssi järjestettiin pyytäminen apujen läpiviemisen ruuna Seurariin. Omat Rosinantet hänen Koivikon hevoshaka olimme uskollisen ystäväni ja sijaan, selkeä käsitys omasta -tilallaan. Doris oli tutustunut kurssikaverini kanssa jättäneet Florentina Maureriin Centered suosiolla kotiin. Näin pystyisimme tekemisestä ja eettisesti korkea Riding -kurssilla Saksassa ja tämä mielestämme keskittymään kurssin vaatimustaso ovat keskeiset oli jo kolmas kesä kun Maurerit antiin täysipainoisesti. Ratsastustunti vierailivat Suomessa opettamassa. aloitettiin vaatimattomasti avotaivuaspektit työssäni.” Lyhyen esittelykierroksen jälkeen tuksella, välillä Florentina korjasi jalFlorentina Maurer ensimmäinen kurssipäivä alkoi Feldenkkojeni asentoa tai teetti muita harjoituksia reis-ryhmätunnilla, jonka aiheena oli “Pelvic hevosen saadessa sillä aikaa hiukan hengähtää. Clock” eli lantiokello. Selällään pötköttely kuvitteelVasen kierros sujui minulta ja Seurarilta suurinpiirtein lisen kellon päällä kuvitteellista palloa edes takaisin liikutellen sujuvasti, mutta oikeassa kierroksessa ei yhteistä säveltä meiaiheutti useissa kurssilaisissa eriasteista hämmennystä. Harnannut löytyä. Florentina kehotti minua aloittamaan tehtävän joituksen sanallistaminen ei ollut kovin täsmällistä ja itsekin avotaivutuksen ideasta, eli tekemään vähemmän ja hakemaan pohdin koko harjoituksen ajan, kuinka paljon on tarkoitus oikeaa tunnetta liikkeeseen pelkästä liikkeen ajatuksesta. Kun liikkua, välillä jäin siihen käsitykseen, että ei kuulunut liikkua idea löytyy, voi poikitusta lisätä ilman että rentous häviää. ollenkaan, ainoastaan kuvitella liike. Tunnin jälkeen kuultiin Seuraavana päivänä teimme aamuharjoituksen ulkona kommentteja kuten “Kellotauluni ei ollut pyöreä!” ja “MinusFlorentinan ohjauksessa. Tunnilla haettiin tuntumaa kävelyn ta tuntui, että putoan kellon päältä!” liikeratoihin ja ohjattiin paria mm. oikean asennon ja liikkeen 1 3 ”...elämä on liikettä. Ilman liikettä elämää voi tuskin kuvitella.” Moshe Feldenkrais Susanna tekee harjoituksia Florentinan ohjeiden mukaan. Ratsuna Seurari. kuva: Eira Jääskelä 2 Iloinen kurssilainen Eira ja sh-ruuna Seurari. kuva: Holger Maurer 3 Kuten hevosta myös ratsastajaa voi auttaa hahmottamaan kehoaan peremmin bodywrapin avulla. Kuvassa Sanna ja Ionait. kuva: Eira Jääskelä 12 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 13 Ratsastus ”...tee mahdottomasta mahdollista, mahdollisesta helppoa, helposta eleganttia” Moshe Feldenkrais suunnan löytymiseksi avotaivutuksessa. Loppupäivän ohjelma sujuikin jo totuttuun tapaan: kukin vuorollaan Holgerin hoidettavaksi ja sen jälkeen ratsastamaan. Hoito olikin hyvin mielenkiintoinen tällä kertaa, hoidon lopuksi tuntemus oli kuin olisi maannut kuopassa, vaikka pötkötteli ihan tasaisella hoitopöydällä! Tunne ei ollut lainkaan epämiellyttävä ja Seurarinkin kanssa ratsastus sujui mukavasti. Tällä kertaa Seurarille laitettiin “bodywrap”, eli pinteli kaulan ja takaosan ympäri auttamaan hevosta hahmottamaan omaa kehoaan ja tuomaan takaosaa paremmin alle. Tarkoitukseen sopivat ihan tavalliset pintelit ja niitä voi käyttää myös ratsastajan kehotietoisuuden lisäämiseen. Kolmannen päivän yhteistunti oli jälleen Holgerin ohjauksessa. Tällä kertaa liikkeitä tehtiin tuolilla istuen. Haettiin istuinluita ja liikuteltiin kieltä suussa. Feldenkraisissa liikkeet ovat pehmeitä, eikä esimerkiksi kipua ole tarkoitus tuntua. Harjoituksen voi myös tehdä pelkästään mielikuvana, liikkeen Ratsastus ideana, jolloin hermopäät saavat kuitenkin saman impulssin kuin jos liike varsinaisesti suoritettaisiin. Hoidon jälkeen nousin jälleen jo tutuksi tulleen ratsuni selkään. Jo kahtena ensimmäisenä päivänä olin huomannut olevani kivuton ja hoitojen auttaneen ratsastuksessa, mutta nyt koin todellisen ihmeen: solahdin satulaan kuin käsi hansikkaaseen, mikään ei kiristänyt eikä puristanut, jalkani sopivat Seurarin ympärille, kuin ne olisi valettu satulan muotoisiksi! Florentina oli kanssani samaa mieltä ja huudahteli innostuneeseen tapaansa: “What a change!” Tuntui, että uuden kehon lisäksi minulle oli jostain siunaantunut myös uudet kasvot! “You are beaming!” oli Florentinan kommentti tähän. Kaikessa hämmentävyydessään kurssi oli erittäin antoisa. Florentina Maurer on innostava ja positiivinen opettaja. Ryhmätunneista en kokenut saavani kovin paljon irti, muta Holger Maurerin hoidot puolestaan olivat teholtaan aivan ällistyttäviä! Kurssilaisen kommentti: “Maastatyöskentely, kahdella ohjalla juoksutus, ohjasajo, sirkustemput jne., paitsi auttavat hevosta, myös kehittävät ratsastajan huomiokykyä ja auttavat häntä hiomaan työskentelyään hienovaraisemmaksi.” Florentina Maurer Lähteet: www.florentina-maurer.at www.feldenkrais.fi Mikä ihmeen Feldenkrais? Mitä se on? Eihän siitä löytynyt tietoa suomeksi edes Wikipediasta. Kukaan tuttavistani ei ollut koskaan kuullut koko sanaa. Mietin myös, onko Feldenkraisissa takana jokin epäilyttävä ideologia. Olin hyvin epäileväinen, kun minulle ehdotettiin, että osallistuisin Feldenkraisia ja ratsastusta sisältävälle kurssille. Lisäksi ajattelin olevani aivan liian ratsastustaidoton, koska en huonon tasapainoni ja korkeanpaikankammoni vuoksi uskaltanut enää edes laukata – ja ravaaminenkin oli vähän kyseenalaista. Mitä tällainen puskatason vammaisratsastaja tekisi kurssilla? Halusin kuitenkin ratsastaa useampana päivänä peräkkäin, koska ajattelin sen helpottavan pelkojani. Siispä saavuin perjantaiaamuna paikalle ja sunnuntaina totesin olleeni elämäni parhaalla kurssilla. Löysin itsestäni paljon liikkuvia osia, jotka olivat olleet enemmän tai vähemmän jäässä vuosikausia. Tasapainoni ja istuntani paranivat, eikä minusta enää tuntunut koko ajan, että tutustun kohta lähemmin kentän pintamateriaaliin. Sunnuntain ratsastustuntini oli tähänastisen elämäni paras. Nyt tiedän, miltä tuntuu oman ratsastuksen sujuessa niin hyvin, ettei malttaisi lopettaa. Suosittelen lämpimästi! -Sanna Paakala- Itävaltalainen Florentina Maurer aloitti ratsastusharrastuksen jo lapsena ja on tähän mennessä ollut intensiivisesti tekemisissä hevosten kanssa yli 40 vuoden ajan. Hän on erikoistunut Barokkiratsastukseen ja kouluttaa hevosia aina korkean koulun liikkeisiin saakka. Florentina painottaa kevyiden apujen käyttöä ja työskentelee ilman pakottamista tai kipua tuottavia apuvälineitä. Barokkiratsastuksessa käytettävät voimisteluliikkeet eivät ainoastaan pidä hevosta terveenä ja työkykyisenä korkeaan ikään, vaan myös lisäävät hevosen itsekunnioitusta ja tietoisuutta omasta kehostaan. Florentinan varaukseton rakkaus ja luottamus hevosia kohtaan, sekä hänen kykynsä auttaa ratsastajaa tuntemaan paremmin oma kehonsa sekä hevosen pienet, mutta selkeät reaktiot, on muuttanut monta aiemmin mahdotonta hevosta luotettaviksi ja työstään ylpeiksi tanssipartnereiksi. Florentina Maurer ja hänen miehensä Holger Maurer, joka on Feldenkraisohjaaja, pitävät yhdessä kursseja teemalla “Klassinen ratsastus ja Feldenkrais”. Feldenkrais-menetelmä on Moshe Feldenkraisin kehittämä somaattinen eli kehollinen oppimismenetelmä, jota hän kehitti 1940-luvulta kuolemaansa asti. Feldenkrais-harjoitusten avulla ihminen lisää tietoisuuttaan, syventää kehontuntemustaan ja lisää kehonsa hallintaa miellyttävien ja yksinkertaisen, joskin epätavanomaisten liikkeiden avulla. Tällaista oppimista on myös nimitetty orgaaniseksi oppimiseksi ja verrattu siihen, miten pieni lapsi oppii esim. kävelemään: kokeilemalla terveen uteliaasti erilaisia mahdollisuuksia nostaa päätään tai takamustaan, siirtää painoaan puolelta toiselle jne. Maurerien yhteisillä kursseilla Centered Riding-, TTouch- ja Feldenkraisharjoitukset auttavat ratsastajaa käyttämään kehoaan kevyesti ja tarkasti, jotta hän voi kutsua hevosen yhteiseen tanssiin. Bodywrapin avulla voidaan auttaa hevosta esimerkiksi hahmottamaan takaosaansa paremmin. Kuvassa Doris ratsastaa Raisa-tammalla. kuva: Eira Jääskelä 14 Tunne Hevonen Florentina Maurer toimi kurssilla ratsastuksenopettajana. kuva: Eira Jääskelä Tunne Hevonen 15 Hevosten koulutus Mikä aihe teksti ja kuvat: Minna Tallberg Nuoren hevosen koulutus Jännittynyt hevonen, jollaista ei koulutustilanteessa saisi näkyä. Samat hevoset tutustuttuaan. Huomaa ponin rennompi olemus; sitä voisi hyvin kouluttaa. Operantisti koulutettu hevonen toivoo pääsevänsä töihin Nuoren hevosen omistaja tulee useimmiten aikanaan siihen pisteeseen, jolloin haluaa kiivetä hevosensa tai poninsa selkään. Jotta ura ratsuna alkaisi mahdollisimman suotuisasti, kannattaa koulutukseen käyttää operanttia koulutusta eli käytännössä edetä pienin askelin ja palkita oikeasta käytöksestä. Kun hevonen oppii, että ratsastajaan liittyy palkinto (oli palkinto sitten ruokaa tai rapsutuksia, jos hevonen kokee niitä palkitsevana), hevonen on innoissaan itse haluamassa ratsastajan selkäänsä. Kun hevosella ei ole syytä toivoa ratsastajaa alas, ja kun hevosta opetetaan itse tasapainottamaan itseään ratsastajan alla, se kokee ratsastuksen sekä palkitsevaksi että turvalliseksi, ja silloin ratsastajakin on paremmin turvassa kuin jos hevosta huolestuttaisi. 16 Tunne Hevonen Sitä ennen hevoselle opetetaan selkäännousua edeltäviä asioita kannattavaksi, kuten vierellä hyppiminen, hevosta kohti hyppiminen, ratsastajan punttaaminen melkein selkään jne. (yksityiskohtaiset ohjeet löytyvät Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa 2: Hevosen peruskoulutus.). Operantti koulutustapa taas tarkoittaa koulutusmetodia, jossa hevonen saa yrittää eri asioita, sitä palkitaan oikeasta toiminnasta, eikä sitä rangaista vääristä yrityksistä. Alkuopetuksen tiheä palkitseminen ja uuden asian pilkkominen niin pieniin osiin niin, että onnistumisia tulee heti alussa paljon, varmistaa sen, ettei väärä käytös pääse yleistymään eikä hevonen turhautuessaan ala käyttäytymään levottomasti. Kun hevonen on oppinut uuden asian, palkintoja ei enää tulekaan joka kerta, vaan hevonen saa toisen tehtävän suoritettavaksi, sitten kolmannen jne. josta sitten seuraa aikanaan palkinto. Mikä operantti koulutustapa? Joitain perussääntöjä onnistuneeseen koulutukseen: Operantti ehdollistuminen tarkoittaa yksinkertaisesti tekemällä oppimista, eli hevonen oppii toistojen kautta jonkun asian kannattavaksi, jolloin se alkaa tekemään sitä useammin. Esimerkkinä juuri ratsastajaan totuttaminen, jolloin nuori hevonen ensin oppii, että on kannattavaa seistä paikoillaan, kun ihminen menee selkään ja sitten, että ratsastajan apuja kannattaa seurata kuten sitä ennen maasta käsin opetetut avutkin. - Hevoselle opetetaan ensin negatiivisen vahvisteen eli (toki mahdollisimman kevyen) paineen ja sen poiston avulla, ettei se saa tulla ihmisen tilaan. Ihmisen ympärillä on ikään kuin näkymätön kupla, jonka sisälle hevonen ei yksinkertaisesti pääse. Ihminen taas voi aina mennä niin lähelle hevosta kuin haluaa. Tällöin ihmisen on turvallisempi toimia hevosen kanssa ja tästä pidetään aina kiinni. Tunne Hevonen 17 Mikä aihe Mikä aihe Ruokapalkintojen käytön perusedellytys: ruokaa tulee vain, jos käännät päätä pois. Kouluttaja viheltää merkiksi... ...ja vie ponille porkkanapalan. - Ensimmäinen asia, joka hevoselle palkitsemalla opetetaan, on ruokapalkinnosta luopuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että hevosen kuuluu kääntää päätä hieman sivuun saadakseen palkintonsa. Koska hevonen usein palaa ensiksi oppimaansa silloin, kun se ei tiedä mitä tehdä, pään poispäin kääntäminen on ihmiselle turvallinen taito. Jos hevonen koulutuksen aikana tulee hamunneeksi ihmistä tai ihmisen kättä, ruokaa ei tule ennen kuin pää kääntyy hieman pois. Kun tästä pidetään kiinni, hevosen kanssa on mukava tehdä töitä, vaikka ruokapalkintoja olisi käytössä. Luopumisen harjoitteluunkin on ohjeet Tuire Kaimion kirjassa. Kuvaparissa welshponitamma harjoittelee luopumista. Vasemmassa kuvassa kouluttaja Aino Koivukunnas viheltää merkiksi, että poni on tehnyt oikein eli kääntänyt päätään pois. Oikeanpuoleisessa kuvassa Aino vie ponille ruokapalkinnon. - Käytä aina ehdollista vahvistetta. Ehdollinen vahviste on äänimerkki, jonka hevonen oppii yhdistämään ruokapalkintoon. Ääni voi olla vihellys, kielellä naksautus, lyhyt ja aina samalla tavalla lausuttu sana tai jotain muuta, mitä vain pystyt käyttämään aina kouluttaessa eikä koskaan muulloin. Luopumista harjoittelemalla, omasta tilastasi huolta pitämällä ja äänimerkkiä käyttämällä pääset siitä usein ruokapalkintoihin liittyvästä ongelmasta, että hevonen oppisi hamuamaan ihmisen kättä. ja ratsukoulutus etenee jouhevasti. Kun hevonen on rento ja yrittää itse parastaan, sen lihaksistoakin saa jumpattua parhaalla mahdollisella tavalla. 18 Tunne Hevonen Kunhan muistaa, että hevonen oppii nopeasti (parikymmentä toistoa riittää, jotta hevonen oppii, vaikkei se silloin vielä osaa tehdä uutta asiaa kaikissa tilanteissa) eikä jää junnaamaan paikoilleen virheellistä käytöstä vahvistaen, niin virheitä ei kannata pelätä: jokainen kouluttaja tekee pieniä virheitä koko ajan. Hyvä kouluttaja huomaa virheet, ennen kuin niistä on tullut tapa, ja korjaa ne. Koska hevosta ei koulutuksen aikana pelotella, väärin opetettua asiaa on helppo korjata palkitsemalla hevosta hieman toisenlaisesta käytöksestä ja muokata sitä eteenpäin kohti haluttua. Miksi käyttäisin palkintoja koulutuksessa? Vaikka hevosta voidaan kouluttaa negatiivisen vahvisteenkin avulla tottelevaiseksi, on operantissa koulutustavassa monia etuja. Hevonen muodostaa koko ajan mielikuvan siitä, millainen ihminen on ja millaista ihmisen seurassa on olla. Jos hevonen saa itse yrityksen kautta oivaltaa, mitä ihminen haluaa, se on hevosenkin mielestä hauskaa ja hevonen suhtautuu työntekoon erinomaisen hauskana leikkinä. Suhde ihmiseenkin parantuu useimmiten aivan eri tasolle ja harrastus on yhtä hauskaa sekä ihmiselle että myös hevoselle. Hevonen, jota ei jännitä, on myös lihaksistoltaan rennompi Nuori hevonen ja ratsastajaan totutus Ratsastajan kiipeäminen nuoren hevosen selkään on tilanne, joka näyttää edelleen jännittävän monia hevosharrastajia ja jopa ammattilaisia. Vaikka nuori hevonen saattaa hyvinkin totutettuna joskus tehdä yllättäviä asioita, suurin osa jännityksen aiheista saa poistettua huolellisesti tehdyllä varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisella, johon liitetään myös tarkasti ajoitettu palkinto. Seuraavassa numerossa tarkempia esimerkkejä onnistuneeseen ratsastajaan totuttamiseen. Oikea mielentila Hevosen kuuluu olla tyyni. Koska hevonen oppii koulutustilanteeseen liittyvän mielentilan osaksi tehtävää, ja kun tehtävä on ”kanna ratsastaja selässä” eli perustaito, joka jatkuu koko ratsuhevosen aktiiviuraan, tyyneydestä ei kannata tinkiä yhtään. Ei, vaikka paikalle olisi kutsuttu avustajat ja ratsastaja ja vaikka järjestelyjen uusiminen olisi hankalaa: jos sinä aamuna tapahtuu jotain odottamatonta (naapurin pihaan laskeutuu Medi-Heli, hirvimetsästys ajaa hirvet tarhan aidan läpi tai tallin toinen hevonen lastataan äänekkäästi ja pitkällisesti koulutuspaikan vieressä) tai jos se sattuu olemaan se päivä kuukaudesta, jolloin kylän kaikki hevoset laukkaavat villisti tarhoissaan muuten vaan, voidaan todeta, että harmillinen juttu, koulutetaan joskus toiste. Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten kanssa voisi tehdä asioita sellaisenakin päivänä: tuttuja asioita voi hyvin tehdä. Uusien asioiden opettamiseen kannattaa kuitenkin käyttää aikaa vain, jos tulos on mahdollisimman hyvä. Rento ja tyyni hevonen on onnistuneen koulutuksen perusedellytys. Aloita tutussa paikassa Jotta nuori hevonen tuntisi olonsa mahdollisimman turvalliseksi, mikä vähentää jännittymistä ja jännityksestä johtuvia pakoreaktioita, kuten pukittelemista ja pystyyn nousemista, aloita ratsukoulutuskin hevoselle tutussa paikassa. Se voi olla hevosen oma kotipiha tai tarha, tai ratsastuskenttä tai maneesi, kunhan nuorta hevosta on siihen ensin totutettu. Ensimmäisellä kerralla tilaa ei edes tarvita paljon: nuorta hevosta ei kannata heti lähteä ratsastamaan pitkiä pätkiä, vaan sille kannattaa ensin opettaa, miten ratsastajaa kannetaan oikeassa tasapainossa. Jos nuori hevonen viedään uudelle tallille ratsutusta varten, anna sille aikaa kotiutua ennen koulutuksen aloittamista. Tunne Hevonen 19 Hevosten koulutus Hevosten koulutus Ei jahtaamista Nuori poni pyydetään ottamaan ensimmäisiä askeleita ratsastaja selässään. Pyyntö on sille jo tuttu... Hevonen on nopeasti oppiva ja usein harjoitetut käytökset vahvistuvat ja yleistyvät nopeasti muihinkin tilanteisiin. Siksi nuoren hevosen koulutuksessa kannattaa välttää tilanteita, jossa pakeneminen tai pakoreaktiot pääsevät vahvistumaan. Vaikka ratsuttaja tuntisi olonsa turvallisemmaksi sellaisen nuoren hevosen selässä, jota on ensin juoksutettu väsyksiin, haittapuolet ovat ilmeiset. Mitä enemmän hevonen harjoittelee kiihtyneenä juoksemista, sitä paremmin se kohta osaa sen. Vaikka hevonen oppisi olemaan reagoimatta asioihin, ettei joutuisi taas juoksemaan, sen työskentelyyn liittynyt tunnetila ei ole samanlainen kuin hevosella, joka on opetettu pitämään ihmisen kanssa työskentelyä miellyttävänä ja mielenkiintoisena. Nuori hevonen, jota on opetettu pakenemaan juoksuttamalla sitä totutuksen tai koulutuksen nimissä, on lähtökohtaisesti sekä lihaksistostaan väsynyt että mieleltään kiihtynyt. Kun se saa ratsastajan selkäänsä, sen painopiste muuttuu etupainoisemmaksi ratsastajan painosta, ja jokaisella hevosella kestää aikansa oppia tasapainoiseksi ratsastaja selässä. Jokainen askel, jonka hevonen ottaa kiihtyneenä tai etupainoisena vahvistaa sekä väärää mielentilaa että väärää kehonkäyttöä. Mitä paremmin hevonen on oppinut kantamaan itseään käynnissä, sitä helpompi sillä on tehdä samaa myöhemmin ravissa ja sitten laukassa. Huolellisesti ratsastajaan totutettu hevonen ei hätkähdä uutta askellajia sen kummemmin, vaikkei sitä heti koulutuksen alussa pyydetäkään. Minna Tallberg Kolmivuotiaan hevosen selän yli roikutaan ensimmäistä kertaa. Koska totuttaminen on tehty pienissä askelissa ja hevonen on rento, ei tämäkään aiheuta hevosessa jännittymistä. Ruokapalkinto saa aikaan sen, että hevonen ratsastajan painosta huolimatta suorittaa mielellään tehtävää. Kirjoittaja on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, joka auttaa työkseen hevosenomistajia ja hevosia parempaan yhteisymmärrykseen ja hauskempaan harrastukseen. ...ja poni seuraa sitä mielellään... Kaveri lähelle Hevonen voi olla miten hyvin alkukoulutettu ja käsitelty tahansa, mutta se on silti aina hevonen. Hevonen on laumaeläin, ja se tuntee olonsa kaikista turvallisimmaksi tuttujen hevosten seurassa. Varmista siis, että nuorella hevosella on koulutustilanteessa seurana tuttu ja rauhallinen hevonen tai useampia. Hyvä kouluttaja ottaa hevosen lajityypilliset ominaisuudet huomioon ja tekee koulutustilanteesta hevoselle mahdollisimman helpon. Seurahevonen voi hyvin olla viereisessä tarhassa tai seistä kentällä riimussa sillä aikaa, kun nuorta hevosta koulutetaan. Nuorta hevosta on toki tärkeä totuttaa myös siihen, että sitä voidaan viedä kauemmas muista hevosista, mutta tämä tehdään erillisenä harjoituksena, ei uuden asian opettamisen yhteydessä. Tunnista jännittyminen Hevosen ilme ja keho kertovat sen mielentilasta. Vaikka nuori hevonen on kokematon, sen ei kuulu olla koulutuksen 20 Tunne Hevonen aikana säikähtäneen näköinen. Kuvassa, jossa voikko poni ravaa laitumella, näkyy jännittyneen hevosen tunnusmerkkejä: pää on pystyssä, pään lihakset ja leuka jännittyneinä, alakaula ulos työntyneenä, säkä alhaalla ja selkä notkolla. Hevosen häntä on pystyssä, sen jokainen lihas on jännittynyt, sen paino on etuosalla, se on hikinen eikä sitä voi kuvitellakaan olevan oikeassa mielentilassa oppimiselle. Kyseessä on kertaluontoinen tilanne, jossa uudet hevoset päästetään yhteen laitumelle, eikä ponia tietenkään silloin koulutettu. Kuvan on tarkoitus vain muistuttaa siitä, miltä hevosen ei kuulu näyttää koulutustilanteessa. Toisessa kuvassa molemmat hevoset ovat toisiinsa tottuneet ja voikko poni on mustan hevosen ilmeestä huolimatta rennosti tulossa kuvaajan suuntaan, toki pitäen kohteliaan etäisyyden mustaan hevoseen. Ponin ilme ja koko olemus on erilainen kuin ensimmäisessä kuvassa, eikä ponin kouluttamisellekaan olisi mitään estettä. Nuoren hevosen, jota koulutetaan, kuuluu näyttää ilmeeltään ja olemukseltaan tältä, vaikka koulutus olisi käynnissä. ...jolloin sitä palkitaan. Tunne Hevonen 21 Mikä aihe Mikä aihe teksti: Tina Lepistö kuvat: Miritza ja Tina Lepistö ESIINTYVÄ HEVONEN - katsojan tunteiden peili Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Sirkuskohtaus, Feija teeskentelee kuollutta. Tina, Feija, Marco Ziello, Harri Blomerus. Kuva: Miritza Lepistö. ”Hitsi miten paljonpuhuva ilme tolla kirjavalla hevosella oli, kun päähenkilö suuttui...”. ”Siis ihan selvästi toi valkonen hevonen lauloi, kun musiikki alkoi. Se oli opetettu tekemään niin, eikö?” Tai sitten ei. Kun hevoset esiintyvät näyttämöllä, on tulkinta usein katsojan oma. 22 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 23 Mikä aihe Hevostaito Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Tina ja Feija. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Sevillanon ja eturivin romanivanhuksen sielunyhteys. Krista Putkonen-Örn ja Janus Putkonen. Kuva: Miritza Lepistö H evonen on aina läsnä, ajaton, kokee ja tuntee, mutta ei murehdi ja märehdi, ei mennyttä eikä tulevaa. Hevosen sanaton olemus näyttämöllä, ”pokerinaama”, hahmo joka ei ota verbaalisesti kantaa, on koskettava dramaturginen elementti missä tahansa esityksessä, oli sitten kyse tragediasta tai komediasta, teatterista, showsta tai elokuvasta. Puhumatonta mutta olemukseltaan hyvin karismaattista eläintä voi draamassa tavallaan käyttää sanoilla maailmaa selittävän ja puhtaaksipuhuvan ihmisen itsetehostuksen peilinä. Kun ihmisnäyttelijä kertoo millainen maailma on, niin hevosnäyttelijä on ikään kuin kysymysmerkki lauseen lopussa. Katsoja voi sitten tulkita hevosen vaikenemista omista lähtökohdistaan ja tunnetilastaan riippuen joko älykkyytenä (”sen joka tietää totuuden ei tarvitse todistella, että on oikeassa”), henkisenä vahvuutena (”pelkät sanat eivät saa aidosti tasapainoista pois tolaltaan”) tai kuivana huumorina (”siinähän ihminen riitelet yksin itsesi kanssa”). Hevonen näyttelijänä on siis kuin hymyilevä Mona Lisa: sen välittämä hieman mystinen viesti on arvoituksellinen ja siksi peilaa niin vastanäyttelijänsä kuin katsojankin omia ajatuksia ja tunnetiloja. Tarvittaessa katsojaa voi myös tietoisesti johdatella esim. komediassa ajattelemaan, että hevonen juonii jotakin tai on mukana ihmisnäyttelijän juonessa, se vain ei viisaana paljasta mitä juonii vaan pystyy säilyttämään salaisuuden. Hevosen rooli inhimillisenä, ajattelevana ja järkeilevänä hahmona voi siis draamassa olla totta, vaikka tosielämässä hevonen pysyy aina eläimenä, ihmiselle ominaisten intohimojen, halujen, haaveiden, suunnitelmien ja murheiden sivustakatsojana. Draamaa suurempaa läsnäoloa Usein hevonen näyttämöllä ja show-esityksissä joko eleillään tai äänellään ”kommentoi” siis täysin sattumalta, mutta katsoja tekee oman mielikuvituksensa pohjalta omat, inhimillistävät tulkintansa hevosen reaktiosta. Porvoon Teatterin ”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen” -kesäteatterimusikaalin (Kokonniemi 2013) esityksissä oli tilanteita, joissa toinen näyttelijähevosistamme oli käsikirjoituksen mukaan pois näyttämöltä ja näyttämölle jäänyt hevonen hirnui tai hörähteli poissa näkyvistä olleelle kollegalleen. Hevosihmisen silmissä kyse oli täysin normaalista laumakäytöksestä. 24 Tunne Hevonen Esityksen jälkikommenteista paljastui, että moni katsoja kuitenkin tulkitsi hevosen reagoinnin käsikirjoitukseen kuuluvaksi ”repliikiksi” ja löysi repliikille myös oman dramaturgisen merkityksensä, esim. kommenttina ihmisnäyttelijän tiettyyn repliikkiin. Porvoossa kaksi näyttelijähevostamme, tinker Feija ja PRE-hevonen Sevillano, olivat lähes koko ajan näyttämöllä viettäen suuren osan ajasta vapaina omassa aitauksessaan, jolloin myös niiden keskinäinen - ja luonnollisesti täysin improvisoitu ja yllätyksellinen- kommunikointi tuli väistämättä osaksi käsikirjoituksen ja ohjauksen dramaturgiaa. Draamahan on eläytyvälle katsojalle esityksen ajan todellisuutta ja monet katsojat tulkitsevat myös hevosten toimivan koko ajan käsikirjoituksen mukaan, vaikka todellisuudessa vain osa hevosten näyttämöllä olemisesta ja näyttelemisestä on ohjattua ja harjoiteltua. Hevosen olemus on myös ilman hirnuntaakin niin vangitseva, että joissakin kohtauksissa hevonen saattaa pelkällä läsnäolollaan myös varastaa shown eli viedä katsojan huomion pois ihmisnäyttelijoiden esiintymisestä. Kun ruunaveljekset yhdessä näytöksessä keksivät paremman tekemisen puutteessa alkaa askarrella lavasteaitaustaan irti maasta oli katsojien huomio auttamatta muualla kuin varsinaisessa näytelmässä. Hyvin koskettava sanaton dialogi hevosen ja ihmisen välillä syntyi romanien elämästä kertovassa musikaalissa dramaturgisestikin tärkeässä kohdassa, kun päähenkilö Loiko oli lähdössä Sevillano-ratsullaan leiristä ja Sevillano ja katsomon eturivissä istuva romanivanhus olivat hetken nenätysten ottaen toisiinsa silminnähden intensiivisen kontaktin. Siinä lyhyessä kohtaamisessa oli jotakin ”draamaa suurempaa” sielujen sympatiaa, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa romanikansan ja hevosten kohtalonyhteydestä. Asetelma syntyi täysin sattumalta ja hevosen ja vanhuksen reaktiot olivat spontaaneja, mutta romanivanhuksesta tuli yhtäkkiä hevosen välityksellä hetkeksi osa näytelmää, jossa näyttelijät näyttelivät perinteistä romanielämää, jollaista tämä katsojana istunut vanhus oli kenties itsekin elänyt. Sevillano XXXI ja Feija teatteritarhassaan (Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, Porvoo 2013). Kuva: Miritza Lepistö Tunne Hevonen 25 Hevostaito Pelle Positiivi ja Sinsilmä -tv-sarja (Adamant Oy 2003/MTV3&SubJunior). Pääosissa tinker Feija ja Mikko Kartano. Kuva: Adamant Oy Hevostaito Sevillano, Harri Blomerus & Tjerk Helsingin Ritarihuoneen PR-tapahtumassa v. 2011. Kuva: Tina Lepistö ”Miksei tää Sinisilmä sano mitään?” Käsikirjoittamassani lasten TV-sarjassa Pelle Positiivi ja Sinisilmä (Adamant Oy/MTV3 2003) käytimme Feija-tinkeriä sekä sanattomana havainnoitsijana että puhuvana kommunikoijana. Pelle Positiivin ja Sinisilmä-hevosen repliikit oli kuitenkin kirjoitettu siten, että hevonen ymmärsi Pellen puheen, mutta Pelle taas puhui ikään kuin omaa monologiaan hevoselle, hevosen ”ajatusääntä” kuulematta. Koska katsoja taas kuuli molempien hahmojen repliikit syntyi koominen vaikutelma höpsöstä pellestä joka höpötelee itsekseen ja hevosesta joka on älykkään sarkastinen ja ihmisystäväänsä viisaampi ja kokeneempi, ns. järjen ääni tai omatunto, yliminä. Pienimmät lapsikatsojat joille sadut ja arkielämä ovat usein aivan yhtä totta eivät varmaankaan vaivaa mieltään sillä, miksi hevonen puhuu tai onko se ylipäätään mahdollista - hevonen vain puhuu ja esiintyy televisiossa henkilönä, ihmisen kaltaisena. Kun sarjaa aikoinaan 2000-luvulla esitettiin televisiossa (sarja myöa uusittiin useita kertoja MTV3- ja Sub-junior-kanavilla) ja kävimme maastolenkeillä pääkaupunkiseudun metsissä oli vastaantulevien lasten huulilla hyvin tavallinen kysymys: ”Miksei tää Sinisilmä nyt sano mitään?” Lasten seurassa olevat aikuiset puolestaan seisoivat kirjavan hevosen vieressä haavi auki, he kun eivät olleet katsoneet lastenohjelmia eivätkä olleet kuulleetkaan mistään Sinisilmästä, joka taas lapsille oli melkein yhtä tuttu kuin P.P. Petelius. Tjerk-friisiläisen rooli samassa sarjassa oli samantyyppinen, mutta toiminnallisempi, eikä Tjerkillä ollut omia repliikkejä. Puhuva Sinisilmä-hevonen tulkitsi tarvittaessa yleisölle Taikaratsastajan sankariratsun roolissa laukkaavan toverinsa Tjerkin tunnetiloja ja ajatuksia. Komiikka syntyi Sinisilmän kuivasta huumorista, hevosten välisestä veljeydestä, jota ihminen ei havaitse ja molempien hevosten hiljaisesta roolista ihmisten päähänpistojen kärsivällisinä toteuttajina. Kun hevosta kuvataan kameralla, se ei tietenkään rationaalisesti ymmärrä mitä tehdään ja miksi tehdään, mutta hevonen voi silti nauttia kuvausryhmän ja kameran luomasta huomion keskipisteenä olemisesta eli olla ”linssilude”. Sosiaalinen ja ute- 26 Tunne Hevonen Tjerk Salaman roolissa Kouvolan KymiGP:n aattona v. 2012. Kuva: Tina Lepistö lias hevonen onkin kaikkein kiitollisin tv-esiintyjä. Toki hevonen kuin hevonen viihtyy ihmisen seurassa, mutta Feija-tinker on kenties hevoseksi keskimääräistäkin seurallisempi. Irlannin tinkerit (irish cobit) ovat käytännön syistä jalostuneet paitsi rauhallisiksi ja rohkeiksi niin myös seurallisiksi, kiertolaishevosethan ovat asuinvankkurien vetäjinä aina eläneet kiinteässä ja välittömässä yhteydessä omaan ihmislaumaan. Ja ympäristö on vaihtunut jatkuvasti, kiinteää kotia ei ole yleensä ollut, hevosen koti on ollut sen omat ihmiset, perheen muut hevoset, nuotiot ja vankkurit. Kenties tästä syystä täysin oudolla showareenalla, teatterilavalla tai kameran edessä tv-lavasteissa: ”Tässä me taas seistään keskellä jotain Irlantilaista toria ja tuo lauma vieraita ihmisiä tuijottaa meitä”. Toki jokainen kokemuksen kautta uusiin tilanteisiin siedättynyt hevonen -oli se mitä rotua tahansasopeutuu vaihtuviin esiintymispaikkoihin, eikä kiinnitä huomiota yksittäisen sadetakin väriin katsomossa, salamavalojen välkkeeseen tai mihinkään muihinkaan yllättäviin ärsykkeisiin. Friisiläisemme Tjerk on ”Salama”-mainoshevosen roolissa ja muissa pr-rooleissaan niinikään seissyt tyynesti niin ruuhkaaikaan Helsingin Narinkkatorin hyörinässä, Mannerheimintiellä punainen strutsinsulka päässään juhlistamassa punaisella matolla tavaratalon kosmetiikkaosaston avajaisia kuin MTV3:n studiolla suorassa tv-lähetyksessäkin. Ja myös espanjalaisella tempperamentilla varustettu Sevillano on tottunut tepastelemaan gaalatilaisuuksien punaisilla matoilla pääkaupunkimme yössä. Hevonen vai joogi? ”Pelle Positiivi ja Sinisilmä” -sarjan kuvaustilanteissa Feija seisoi toivotussa paikassa paikka-komennolla ilman kiinnipitämistä. Syöminen oli hevoselta kohtauksissa kielletty, vaikka kuvauspaikalla kasvoi mehevä nurmikko. Tämä siksi, että Feija oli sarjassa toinen päähenkilöistä - siis henkilö, ei ”karjaa joka laiduntaa taustalla”. Koska 17-osaisen sarjan kohtauksia piti kuvata nopeassa tahdissa, toteutimme tarvittaessa esim. hevosen kävelyn pihamaan poikki ja saapumisen tiettyyn pisteeseen ohjaamalla Feijaa riimusta karhunlangalla. Hevonen on todellakin hyvin herkkä eläin eikä tarvitse terästä ja kettinkiä suuhunsa reagoidakseen, rihmalanka riittää! Feija on monissa live-esityksissä hämmästyttänyt yleisöä maassamakaamistempulla ja erityisesti sillä, että se makaa hyvin rentona ja levollisena pitkiä aikoja sille oudossa paikassa, ympärillään paljon ihmisiä ja liikettä, siis saaliseläimen näkökulmasta potentiaalisia ”petoja”. Feija ei häiriinny siitäkään, että yleisö esim. iso ja vilkas lapsilauma, tulee silittelemään sitä kun se makaa. Temppu on alunperin opetettu siten, että hevonen saa luvan tulla makuulta ylös vasta kouluttajan pyynnöstä. Jos hevonen päättäisi itse milloin nousee ja ryntäisi jaloilleen milloin tahansa rajusti ja odottamatta, olisi temppu tietysti vaarallinen yleisötilaisuuksissa. Olen kouluttajana huomannut, että kylmäverisen ja lämminverisen hevosen ”ohjatussa” makaamisessa on ero: tempperamenttisempi Sevillano -joka on myös oman pienen laumansa kiistaton johtaja kotioloissaikään kuin luovuttaa täysin kun se pyydetään laskeutumaan kyljelleen, lamaantuu: ”kaviot ylös, älkää ampuko!”. Kylmäverinen hevonen taas on kokemukseni mukaan valppaampi maatessaankin, vaikka tempperamentin ja rodulle tyypillisen ominaislaadun perusteella voisi olettaa, että asia on päin vastoin. Mutta Feija siis on oppinut kokemuksen kautta joogaamaan eli rentoutumaan maatessaan. Feija on niin levollinen ja sitä on joskus jopa vaikea saada nousemaan ylös. Olen tietysti itse vierellä laumanvartijana, joten hevosen lajityypillisstä käytöksestä on siinä mielessä edelleen kyse: Niin kauan kun lauman turvallisuudesta vastuussa oleva ei anna pakosgnaalia ei ole syytä myöskään levottomuuteen. Makaavaa hevosta ei pidetä maassa koskaan väkisin, sillä jos ohja olisi staattisesti tiukalla hevosen maatessa hevonen tulkitsisi tekevänsä väärin. Paineen poisto palkitsee aina hevosta ja paineen poiston kautta hevonen ymmärtää mitä siltä pyydetään. Olen myös pyrkinyt tekemään makaamisen hevoselle miellyttäväksi hieromalla ja rapsuttamalla sitä. Maassa makaavan hevosen yleisössä aiheuttavat reaktiot ovat monenlaisia. Hevosihmisille makaava hevonen ei tietenkään ole mikään harvinainen näky, mutta esim. teatteriyleisössä on usein ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet ”avuttomana retkottavaa” suurta eläintä. Makaava hevonen näyttää ruholta, siis kuolleelta, ja katsojan reaktio saattaa olla hätääntynyt: ”Onko sillä nyt ihan oikeasti kaikki hyvin?” Olemme käyttäneet hevosen ”leikkikuolemaa” siksi myös tragikoomisena elementtinä. Hevosen oletettu väsymys tai sen teeskenteleminen eli turhapuromainen laiskuus makaamisen syynä on myös hauska elementti komediaesityksessä. Osa yleisöstä taas herkistyy ja kokee hellyyttä ja liikutusta makaavan hevosen äärellä. Myyttisesti voisi tulkita, että maassa ihmisten alapuolella lepäävä hevonen on kuin maahan laskeutunut, väsynyt jumalhahmo. Monia hyvin koskettavia elämäntarinoita olen kuullut kerrottavan makaamistemppua yleisön keskellä tehdessämme, kuten myös kaikissa muissa esitystilanteissa joissa yleisö voi olla hevosen lähellä ja tavallaan esityksessä mukana. Moni hevospelkoinen on kertonut peloistaan, moni stressaantunut ihminen huolistaan ja todella moni vanhempi ihminen on käynyt läpi omaa lapsuuttaan ja siihen liittyviä kokemuksia hevosista. Hevonen avaa ihmisen sydäntä ja sielua. Nuoren Wertherin kärsimykset näytteljänä friisiläishevosemme Tjerk. Elokuvaan tarvittiin hevonen, joka osaa aukeassa maisemassa itsenäisesti ja ikään kuin kauko-ohjattuna ensin maata paikallaan, sitten nousta istumaan ja sen jälkeen ylös ja kävellä pois. Ohjasin Tjerkiä äänellä sekä ohuella langalla. Elokuva ensiesitettiin helsinkiläisen taidegallerian Kalhama & Piippo näyttelyssä “Altered States” 2010 ja on sen jälkeen se on kiertänyt ahkerasti maailmaa. Teos on esitetty elokuvafestivaleilla ja taidenäyttelyissä mm. Milanossa, Pariisissa, Wienissä, Berliinissä, Kölnissä, Oslossa ja Tokiossa. Viimeksi mainitussa kaupungissa teos oli esillä Louis Vuittonin taidegalleriassa. Elokuvan musiikki on Jules Massenetin oopperasta ”Werther”, joka pohjautuu Goethen romaaniin ”Nuoren Wertherin kärsimykset”, ja kappaleen ”Ah! Non mi ridestar” tulkitsee italialainen oopperalaulaja Beniamino Gigli (1890-1957). En ole itse ollut paikalla kuin yhdessä taidenäyttelyssä, jossa teos on esitetty joten en ole päässyt kovin paljon havainnoimaan yleisön reaktioita tähän surumieliseen teokseen, mutta taidekriitikot ovat kommentoinet teosta ”suuria tunteita herättäväksi”. Musiikki on draamaattisen haikeaa, maisema ja värimaailma on elokuvassa melankolinen ja Heiska kuvaa hevosta paitsi yksinäisenä hahmona maisemassa, niin myös hyvin läheltä, hevosen kehon muotoa, karvapeitettä ja ihoa kameralla seuraten. Itselleni yksinäisen mustan hevosen käyttäminen epätoivoisen romanttisen rakkauden kokijana, pakahduttavan tunteellisen, vanhalta savikiekolta äänitetyn rahisevan ooppera-aarian säestäessä tunne-elämystä, nostatti kyllä kirjaimellisesti palan kurkkuun. Harri Blomerus ja Feija kuvaustauolla. Taidevalokuvaaja Wilma Hurskaisen näyttelyn kuvaukset v. 2012. Kuva: Tina Lepistö Kuvataiteilja Hannaleena Heiska teki videotaideteoksen nimeltä ”Ridestar” vuonna 2010 ja teoksessa esiintyy ainoana Tunne Hevonen 27 Hevostaito Hevostaito Hevosnäyttelijän koulutuksen sanattomat metodit Vaikka hevonen saattaa muistaa paljonkin yksittäisiä sanoja, niin hevonen ymmärtää ja havainnoi elekieltä, tunnetiloja ja äänenpainoja silti herkemmin kuin yksittäisiä sanoja. Koulutustyössä tämä ilmenee esim. siten, että hevoselle voi puhua millä kielellä tahansa ja se ymmärtää, tässä mielessä hevonen on ”älykkäämpi”, vai olisiko parempi sanoa oivaltavampi ja herkkävaistoisempi kuin ihminen. Tästä syystä hevonen toimii myös komedianäytteijänä hyvin: jos hevonen on esim. ehdollistunut tietystä sanattomasta merkistä laskeutumaan makuulle on samantekevää vaikka ihminen käskisi sitä sanallisesti laukkaamaan tai suksimaan Timbuktuun, hevonen noudattaa ensijaisesti sanatonta ohjetta. Tämä lajitypillinen ominaislaatu ei mielestäni kuitenkaan vähennä verbaalisen puheen merkitystä hevosen kanssa kommunikoitaessa, sillä hevonen siis reagoi herkästi äänenpainoihin ja esim. kun hevosta rauhoitellaan sanoilla, rauhoittaa puhuminen ihmistä itseään ja ihmisen rauhallisuus puolestaan rauhoittaa hevosta. Mielestäni on lopulta epäolennaista, miten paljon ja kuinka kirjaimentarkasti hevonen lopulta ymmärtää ihmisen puhetta, hevonen kun joka tapauksessa reagoi puheesen, tavalla tai toisella. Komediaesityksessä hevosen selässä voi kiljua ja raivota rajustikin -olemme kokeilleet tätä esim. ritariesitysten taistelukohtauksissa- hevonen osaa hyvin tarkasti erottaa todellisen raivon näytellystä. Sama pätee toisin päin: Vaikka ihminen olisi hevosen läsnäollessa näennäisen tyyni mutta sisällä kiehuu, niin hevonen vaistoaa todellisen tunnetilan. ja kiirehtimättä uudelleen ja uudelleen yleisön edessä samat opitut ”temput”, joiden esittämiseen hevosella ei yleensä ole henkilökohtaista kunnianhimoa. Hevonenhan ei ihmisen lailla osaa arvostaa mainetta, kuuluisuutta tai rahaa. Hevonen pyrkii kyllä miellyttämään ihmistä, mutta ihmisen vastuulla on viestittää hevoselle tarkasti ja tinkimättä, minkälainen suoritus ihmistä milloinkin miellyttää. Esiintyvä hevonen esim. seuraa kyllä musiikkia ja oppii ulkoa runot ja repliikit ja osaa yhdistää ne tiettyihin liikesarjoihin. Mutta hevonen saattaa myös pienenpienestä väärinymmärretystä signaalista saada impulssin oikaista ja kiirehtiä seuraavaan kohtaukseen, esityksen lopussahan on tarjolla se suurin palkinto, jota hevonenkin arvostaa: paineen poisto, ruokaa ja lepoa. Täsmällisyyden merkityksen hevosnäyttelijöiden koulutuksessa olen ymmärtänyt mm. maatessani poikittain selälläni satulassa ja lausuessani samalla runoa - hevosen mielestä oli jo korkea aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli laskeutua maahan makaamaan - tai lastatessamme pieniä lapsinäyttelijöitä Reetta ja Ronja -tv- sarjan kuvauksissa istuvan hevosen selkään. On samantekevää seisooko hevonen tukkireen edessä savotalla, tekeekö se piruetteja olympia-areenalla vai esiintyykö se teatterilavalla ja tekee sirkustemppuja, hevonen on hyvä opettaa odottamaan ja kuuntelemaan kärsivälliseti ihmisen ohjeita. Tosin palatakseni alkuun: Jos esityksessä on mahdollista antaa hevosen myös itse vapaasti improvisoida, liikkua ja reagoida (turvallisissa rajoissa), voi lopputuloksena olla hevosteatteria jota paraskaan käsikirjoittaja tai ohjaaja ei koskaan pysty lavalle loihtimaan. Petja Ahonen ja Tjerk TV1:n Reetta ja Ronja -sarjan sirkusjakson kuvauksissa v. 2009. Kuva: Tina Lepistö. Kuiskaa, niin kuulen paremmin! Esiintyvän hevosen erityistaitoja. Friisiläinen Tjerk ja Tina. Kuvat: Miritza Lepistö 28 Tunne Hevonen Moni ihminen ajattelee, että hevosta sen suuren koon takia hallitaan aina voimalla ja että hevosen kaatamiseen on pakko käyttää fyysistä voimaa. Hevonen ei omaa voimaansa ihmisen suhteen kuitenkaan tiedosta, ellei se ole konkreettisesti kokemuksen kautta oppinut käyttämään voimaansa ihmistä vastaan. Mitä vahvempi ja tempperamentiltaan hitaampi kylmäverinen, niin sitä helpompi se on saada oppimaan asioita hyvin pienin ja herkin avuin. Voimankäyttö tekee hevosesta kuin hevosesta kuuron, kova paine aiheuttaa kovan vastapaineen: ”Älä huuda niin kuulen mitä sanot” on erittäin hyvä ohjenuora niin ratsastuksessa kuin kaikessa muussakin hevosten käsittelyssä. Jos hevosta pyytää makuulle liian kovin ottein, alkaa hevonen vastustella. ”Sirkustemput” onnistuvatkin parhaiten ilman mitään varusteita, kunhan hevonen on motivoitunut ja ymmärtää mitä siltä pyydetään eli yhteys kouluttajaan toimii. Friisiläisemme Tjerk on malliesimerkki äärimmäisen herkästä hevosesta, joka reagoi voimankäyttöön näennäisesti kuin uppiniskainen härkä, mutta todellisuudessa kyse onkin siis herkkyydestä. Jos ihminen ”kuiskaa” pyyntönsä eli käyttää pieniä apuja ja merkkejä joita hevonen saa kipua pelkäämättä toteuttaa Tjerk kuuntelee ja kuulee pyynnöt ja toteuttaa niitä. Ilmiö jonka jokainen kouluratsastuskilpailuihin osallistunut ja myös jokainen show- ja sirkuseläinten kouluttaja on varmasti havainnut on se, että hevonen oppii nopeasti tietyn käsikirjoituksen ja ehdollistuu toteuttamaan sitä, mutta oppii valitettavasti hyvin usein myös ennakoimaan, etenemään käsikirjoituksessa liian nopeasti. Ratsastajan, kouluttajan ja hevosteatteriohjajan haasteena on osata ylläpitää hevosen innostusta ja impulssia, toteuttaa näyttävästi, mutta kärsivällisesti Tunne Hevonen 29 Hevostaito Mikä aihe Hoviajelun hevostähdet: PRE Sevillano XXXI -näyttelijänura alkoi v. 2004 -esiintynyt mm. Tuomarinkylän Hevosfestivaaleilla, Sipoon hevosystäväinseura 100-vuotta -tapahtumassa, Vantaan Steinerkoulun keskiaikamarkkinoilla, Teran Campus-riehassa Otaniemessä, Keskiaikaisilla Kotkapäivillä, Helsingin Kaisaniemen ”Ritarit”-turnajaisshowssa, Porvoon Teatterin kesämusikaalissa “Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”, PR-tapahtumissa -Sevillano osaa erikoistempuista mm. espanjalaista käyntiä, nousta portaita “pöydälle” sekä nk. elokuvakaatumisen eli kaatuu pyydetäessä suorin jaloin makuulle. Sevillano toimii myös mm. jousiammunta- ja liberty-ratsuna. Tinker Feija -näyttelijänura alkoi v. 2002 -esiintynyt mm. 17-osaisessa TV-sarjassa “Pelle Positiivi ja Sinisilmä”, “Tatarakas”-hevosteatterissa, Kaisaniemen “Ritarit” turnajaisissa, Finlandia ajossa, Sipoon Hevosystäväinseura 100 vuotta -tapahtumassa, Tuomarinkylän Hevosfestivaaleilla, Teran campus-riehoissa Otaniemessä, Vantaan steinerkoulun Keskiaikamarkkinoilla, KymiGP-raveissa, Helsinki Horse Fair -hevosmessuilla, Lappeenrannan Rakuunapäivien paraatissa, taidevalokuvaaja Wilma Hurskaisen näyttelyssä “The Woman who married a horse”, Porvoon Teatterin “Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen” -musikaalissa koomikon roolissa -Erikoistempuista eli “sirkustempuista” Feija osaa mm. mennä makuulle pyynnöstä (myös ratsastajan istuessa selässä), polvistua ja istua sekä nousta “pöydälle”. Feija toimii myös djigitovka(mongolialainen taitoratsastus eli ns. kasakkaratsastus), ratsastusjousiammunta- ja libertyratsuna 30 Tunne Hevonen Täti osti kimppavarsan Friisiläinen Tjerk -näyttelijänura alkoi v. 2002 -esiintynyt mm. TV-sarjassa “Pelle Positiivi ja Sinisilmä”, “Tatarakas”-hevosteatterissa, Kaisaniemen “Ritarit” turnajaisissa, “Reetta ja Ronja” -TV-sarjassa,Tuomarinkylän Hevosfestivaaleilla, Helsinki Horse Fair -messuilla, Teran campusriehoissa ja Keskiaikaisilla kotkapäivillä, Sipoon Hevosystäväinseura 100 vuotta -tapahtumassa, Friisiläishevosyhdistyksn keuringnäyttelyssä, Suomen Vaunuhistoriallisen seuran “Kiesi” -hevosvaunuparaatissa Helsingissä, videotaideteoksessa “Ridestar”, Enbuske&Linnanahde -showssa, Fintoto Oy:n ”Salama”-mainoskampanjassa ja oheistapahtumissa, KymiGP-raveissa, taidevalokuvaaja Wilma Hurskaisen näyttelyssä “The woman who married a horse”. -Erikoistempuista Tjerk hallitsee makuullemenon pyynnöstä, istumisen, polvistumisen, takajaloillenousun ja pöydällenousun. Tjerk toimii myös djigitovka- ja libertyratsuna. Tiina Lepistö: Komedienne ja käsikirjoittaja joka on vuodesta 2002 saakka toiminut myös esiintyvien hevosten kouluttajana ja näyttelijänä erilaisissa hevosesityksissä. Pitää Porvoon lähellä Askolassa puolisonsa Harri Blomeruksen kanssa ”Barbaarikartanoa”, jossa voi mm. opetella ratsastusjousiammuntaa ja ritariratsastusta. Lisätietoja: hoviajelu.nettisivu.org Kesä on viimein ohitse ja syksy pudottaa puista lehdet. Samalla kimppavarsan laidunloma on loppu ja sen elämässä suuri askel kohti tulevaa kilpailu-uraa on otettu. Tädistä tuntuu kurjalta ajatus siitä, että hevoslapsen elämä muuttuu tulevan treenihevosen maailmaksi. Täti suree virheettömien kavioiden kengitystä ja hikilenkkien ajamista. Loppu viimeksi Täti oivaltaa, että hevonen voi olla onnellinen urheilija, oikein koulutettuna ja valmennettuna se nauttii tekemisestään. silmälläpidetään tulevan huippujuoksijan tavoin. Apuvälineiden ja erilaisten varusteiden määrä on ratsuihmisen silmiinpistävä. Onneksi kimppavarsa on toistaiseksi autuaan tietämätön niin himmentimien kuin apuaisojen suhteen. Täti sattui tässä taannoin kuulemaan, ettei välineiden tarkoituksena ole auttaa hevosta juoksemaan kovaa, vaan treeni on aloitettu jo aiemmin ja radalla nähdyt erilaiset härpättimet ovat vain viimeinen silaus muuten toimivaan pakettiin. Kimppavarsa lenkkeilee ikätovereiden kanssa ja Täti voi kuvitella maahan pudonneiden keltaisten lehtien yli hölkkäävien kavioiden tömähdykset maahan, hien nousevan talvikarvaa odottavan turkin pintaan ja liehuvan otsaharjan… Kun lumi laskeutuu maahan ja päivät lyhenevät entisestään, Täti siirtyy ratsunsa kanssa maneesitallille. Kimppavarsa sen sijaan treenaa niin kuun loisteessa, kuin kaatosateessa. Kumma laji tuo raviurheilu. Se on ulkourheilulaji. Tulevan kolmivuotiaan ravihevosen elämään kuuluu edelleen säännöllistä ulkoilua niin ohjatusti, kuin vapaasti, mutta opetuksen lisäksi sen liikkumista Täti Tunne Hevonen 31 Mikä aihe Hevostaito Hevonen auttaa ihmistä kokemaan itseään Kuvat ja teksti: Sonia Luokkala Katja Vanhatalo keskittyy hevosen sanomaan V arhainen aamu koittaa Revonlahdella. Lännenratsastusvalmentaja Katja Vanhatalon ranchilla vallitsee kiireettömyyden tuntu. Tallista kuuluu työn ääniä ja kavion kopse. Näissäkin maisemissa kaksi ilmeisen vastakkaista olentoa ovat löytäneet toisensa. Ainutlaatuinen mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen. – Yhteys ihmisen ja hevosen välillä on niin ilmeinen. Se on käsittämätön lahja. Monestihan käy niin, että ihminen ei koko elämänsä aikana näe, mitä kaikkea hänelle on annettu. Katja on ihminen, joka omaa kyvyn kuunnella hevosta. Hänellä voisi helposti olla ”hevoskuiskaaja” Monty Robertsin imperiumin kaltainen koneisto ympärillään. Hän ei kuitenkaan koe tarvetta korottaa itseään. – Minun ei tarvitse saada mitään, se ei vähennä minua yhtään. Sen sijaan, että Vanhatalo keskittyisi siihen, mitä ihminen voi opettaa hevoselle, keskittyy hän perinteitä uhmaten siihen, mitä hevonen voi opettaa ihmiselle. Hänen mukaansa hevonen auttaa ihmistä kokemaan itseään: hevonen on kuin peili, jossa näemme motiiviemme ja pelkojemme heijastuvan. – Oppiminen ei lopu koskaan. Jos esimerkiksi emme anna hevosen tuntea, opimme, kuinka emme itse tunne. ”Ihminen voi oppia hevoselta. Niin halutessaan.” 32 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 33 Hevostaito Voimankäyttö on itsensä heikentämistä Vuosikymmeniä hevosten kanssa kulkenut Katja tietää, että hevonen ei koskaan asetu tasapainottomuuteen itse. Ihminen on vienyt sen siihen, ja kaikki vastustus on itsestämme lähtöisin. – Lisätessäsi voimaa, heikennät itseäsi sen sijaan, että antaisit asian voimaantua omassa ajassaan. Pitää antaa toiselle tilaa vahvistua; hevosenkin vahvistua heikoissa lihaksissaan. Täytyy antaa tilaisuus oivaltaa. Haastavissa tilanteissa hän ei vieritä vastuuta toiselle, vaan keskittyy omaan reagointiinsa ja siihen, miksi jokin asia vaikuttaa juuri tietyllä tavalla omaan puolustukseen. – On esimerkiksi hyviä opettajahevosia, joita ihmisrukat kutsuvat huonoiksi hevosiksi. He siirtävät vastuun jollekin muulle, kolmannelle asialle, joka on hämmästyttävää. Katja kertoo, että on valtavaa rohkeutta, jos kykenee antamaan hevosen vahvistua omassa tilassaan. Sellainen rohkeus on harvinaista. – Kipeää se tekee minullekin: kohdata asia, jota en pysty tekemään. Mutta enhän muuten oppisi koskaan. Kipu on aina muutoksen mahdollisuus. Kipeiden asioiden kohtaaminen edellyttää läsnäoloa. – Kun antautuisi oikeasti elämälle joka hetki. Ihan joka hetki. Jos esimerkiksi tuntuu, että asiat alkavat vyörymään ylitsesi, keskity vain siihen, mitä näet ympärilläsi. Palaat tähän hetkeen. Luonto kertoo siitä kaikella tavalla. Kuolemaisillaan oleva hevonen elää Katjan mukaan vielä puhtaasti viattomuudessa ja rakkauden tunteessa. Se ei syyllistä, vaan on läsnäolevassa hetkessä, jossa kaikki on hyvin. – Jos se horjuttaisi sitä itsekeskeisyyttä ja dominoivaa hallitsevuutta ihmisessä. Jos se murtaisi sen kovuuden ja oman edun tavoittelun, alistamisen, toisen orjana pitämisen. Jokainen on täydellinen Katjalla on lahja auttaa niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Hän kuvailee elämänvirtaa ja antaa käytännön esimerkin: hevosella oikean puolen virtauksen tukkeutuminen usein viittaa siihen, että kohtaaminen muun maailman kanssa on liian kova. Voiman lähteen hän kokee olevan jossakin itsensä ulkopuolella, eikä siksi samaista itseään kykyynsä. Se on jotakin arvoituksellista, joka on meille kaikille yhteistä. 34 Tunne Hevonen Hevostaito Paljon jää sanojen ulottumattomiin. Myös ratsailla ollessaan tapahtuu hevosissa syvään parantumiseen viittaava muutos. – Kuljen hevosen mukana, kun sillä on vaikea paikka. Uskon jokaiseen hevoseen, vaikka omistaja kertoisi mitä. Minulle jokainen hevonen on maailmanmestari, täydellinen, maailman kevein, maailman vastaanottavaisin. Usko siihen tekee sen mahdolliseksi. Se, mille ei nimeä ole Katja mainitsee vallitsevia illuusioita ja harhoja. Ihminen on opetettu uskomaan arvonimiin, tietynlaiseen voimaan ja saavutukseen. Asioista halutaan ottaa kiinni ja koetetaan nimetä sellainen, mille ei nimeä ole. – Nykyään on kaikkia lyhenteitä hevostaidoille. Se on surullista. Ja sanotaan, että nyt hevonen on ”kuolaimen takana”. Jos hevonen saisi äännellä, minkälainen kirkuna kuuluisikaan maneesissa, kun pakotetaan. Ihmisen tavassa vuorovaikuttaa ympäröivään maailmaansa on monin paikoin parannettavaa. Uudessa sukupolvessa Katja näkee muutoksen jo tapahtuneen. – He tahtovat uudella tavalla kulkea kohti valoa. He ovat eläneet globaalissa yhteiskunnassa, eivätkä koe tarvitsevansa sitä enää. Huippu on saavutettu. Kaikki on niin äärimmilleen vietyä. Näen uudenlaisen nuorison, hevostenkin kanssa. Meille on annettu mahdollisuus elää sopusoinnussa - niin luonnon kuin eläimenkin kanssa. Maailma ei muutu, ellemme elä todeksi sitä, mihin itse uskomme. – Meidän tulisi voida vahvistua siinä, että muiden ihmisten puheet eivät koskaan määrittele meitä. Ja jos jokin meitä heikentää ja meitä horjutetaan, päästetään irti aina uudestaan. Hevosen suuruus Katja kertoo, että antautuaksemme hevosen maailmaan, kuten se sitä meille tarjoaa, tulee meidän päästää irti mielikuvista. – On kysymys siitä, voimmeko ottaa vastaan sellaisen rakkauden, jossa ei ole mitään lisättävää tai mitään, mitä pitäisi ottaa pois. Kun ihmiset tajuaisivat, että kaikki on tässä ja nyt. On vain tämä hetki. Vuosituhansien ajan hevonen on kulkenut rinnallamme paljastaen meille egomme muodot raaimmissa ilmaisuissaan, ja aina antanut anteeksi. Ikään kuin odottaen jonkinlaista ymmärrystä tapahtuvaksi. – Jos hevonen voisi puhua sanoin, sanoisi se kaikesta huolimatta, että kaikki on hyvin. Kaikessa koruttomuudessaan, juuri se ilmaisee hevosen suuruuden. ”Meille on annettu mahdollisuus elää sopusoinnussa - niin luonnon kuin eläimenkin kanssa.” Tunne Hevonen 35 Raviurheilu Raviurheilu teksti: Jaana Pohjola kuvat: Ari Haimi aikuinen, ja sillä on ajettu yli neljä vuotta säännöllisesti - hevonen on siis kunnossa koko ajan. Valmennuksen tärkein tehtävä onkin pitää kunto ja vire yllä. Kotona on suora, jossa kelin salliessa tarvittava irrottelu voidaan ennen kilpailua tehdä. Hyvä ruokahalu kertoo tyytyväisyydestä. Tammien hevosilla on koko ajan heinää saatavilla ja erityisen tarkkana ollaan vatsaongelmaisten kanssa. Mikäli ruokahalussa on ongelmia, ajoa vähennetään. Vapaa korsirehu on tärkeää, koska Girl’s Hopella on herkkä maha. Hevonen pysyy terveenä, kun se saa itse säännöstellä ruokailuaan. Kaikkiin hevosiin vapaata heinää ei voi soveltaa, koska varsinkin osa suomenhevosista on taipuvaisia lihomaan herkästi. Kilpailukausi on hevoselle stressaavaa aikaa, ja riittävällä korsirehulla voidaan varmistaa, etteivät mahahapot pääse korventamaan mahan limakalvoja ja pahimmassa tapauksessa aiheuttamaan kivuliasta mahahaavaa. Hevosella on pieni mahalaukku ja se erittää mahahappoja koko ajan – siksi sen on tärkeää saada rehua tasaisesti koko ajan. Eeva Tammi muistuttaa, että laidun on hevosen tärkein ruoka säännöllisesti annettuna. Aiemmin uskottiin, että kilpahevosille ei saisi antaa tuoretta ruohoa – pelättiin että se tekee hevosen laiskaksi, kun maha menee löysälle. Näin tapahtuukin, jos hevoselle annetaan tuoretta ruohoa vain satunnaisesti. Hevoset pitää totuttaa tuoreeseen ruohoon asteittain. Tammien kilpahevoset syövät tuoretta ruohoa koko kesän. Ravurin normipäivä G irl’s Hope käyskentelee kallioisessa tarhassa. Se on lihaksikas ja jäntevä huippu-urheilija ja menossa illalla raveihin. Kilpahevonen elää kilpailupäivinäkin perusrutiinien mukaan. ”Kun hevonen on jo 6-vuotias ja hyvässä kilpailukunnossa, fyysinen kunto pysyy kyllä yllä sopivasti ajamalla ja oikealla hoidolla sekä ruokinnalla. Tärkeää onkin psyykkisen puolen vaaliminen.”, sanoo Eeva Tammi, hevosen hoitaja. Kilpailukaudellakin psyykkisestä hyvinvoinnista huolehditaan tarjoamalla mahdollisimman luonnonmukaiset olosuhteet. Tyypillinen ravihevosen päivä Tammien tallissa alkaa aamuruualla kuudelta aamulla. Seitsemän maissa hevoset viedään ulos. Hevoset saavat paljon tarha- ja laidunliikuntaa, aamuvarhaisesta iltamyöhään, talvella loimitettuina tarpeen mukaan. Tarhoissa on lähes kaikilla hevosilla vapaasti heinää saatavilla; heinää joudutaan rajoittamaan herkästi lihovilta suomenhevosilta. Tarhoja vaihdellaan eri päivinä, jotta ympäristö pysyy mielenkiintoisena. Tarhat eivät ole hiekalla päällystettyjä postimerkkejä, vaan monipuolisia maastoltaan ja ominaisuuksiltaan. Moni haaveilee hiekkatarhoista, mutta ne eivät ole ongelmattomia. Hiekkatarhassa hevonen voi saada hiekkaähkyn. Vaihtelevapohjainen ja riittävän laaja tarha kannustaa liikkumaan ja hevosen mieli pysyy virkeänä. 36 Tunne Hevonen Girl’s Hope kuntoilee kilpailukaudella runsaasti kävellen, se on nopea kävelijä ja sen annetaan pysähdellä lenkeillä maisemmia ihailemaan niin halutessaan. Valmennuksessa käytetään vaihtelevia, mäkisiä pelto- ja metsäteitä. Lisäksi ajetaan pellolla ja kahluutetaan lumessa. Ratsastusta kuuluu ohjelmistoon myös kilpailukaudella, rauhalliset maastolenkit ja palauttava taivuttelu ovat tyypillisiä liikutusmuotoja. Lihashuollosta vastaa toisinaan tallilla käyvä hieroja, josta Eeva Tammen mukaan on sekä fyysistä että psyykkistä hyötyä hevoselle. Hevosen hyvinvointia pidetään yllä myös päivittäisillä toimilla; harjaaminen ei ole vain puhdistusta, vaan myös pintaverenkierron hierontaa, jossa vahvistetaan kontaktia ja läheisyyttä ihmisen ja eläimen välillä. Läheisyyttä vaalii myös hevosen omistaja ja valmentaja Jukka Tammi, joka käy päivittäin jutustelemassa hevosen kanssa. Kisakaudella kilpailuja saattaa olla kolmekin kuukaudessa. Kotiin palattuaan Girl’s Hope pääsee laitumelle itsenäiseen jälkiverryttelyyn eli piehtaroimaan ja liikkumaan vapaasti. Kilpailun jälkeisenä päivänä on kävelyajoa ja sitä seuraavat päivä tai kaksi vapaata. Hevosta ei milloinkaan väsytetä ajamalla, vaan hevosen tulee olla aina halukas vielä jatkamaan lenkkiä. Läpi vuoden joka toinen päivä on vapaapäivä. Girl’s Hope ei käy säännöllisesti hiitillä, vaan ainoastaan silloin kun kilpailuista on pidempi tauko, eli noin kerran pari vuodessa. Se on nyt Harjoituslenkki on yleensä joko heti aamusta tai sitten illalla. Iltaruoka tarjoillaan tallissa iltayhdeksän aikaan. Kilpailupäivänä Girl’s Hope käy aamukävelyllä kärryjen kanssa. Myös kuljetuksen aikana sillä on heinäverkko edessä, mikä auttaa pitämään mahahapot kurissa ja mielen tyytyväisenä kilpailun aikana. Kilpailun ja harjoitusten jälkeen hevonen pestään. Hyvän ravihevosen tulee olla myös hyvä matkustamaan. Kilpailemiseen liittyy aina matkustamista. Suorituskyky kärsii, mikäli hevonen stressaa matkustamista tai lopettaa syömisen tai juomisen reissun päällä. Ihmisen tehtävänä on luoda edellytykset, mutta kaikki lähtee hevosesta itsestään, Eeva Tammi toteaa. Ravihevonen on huippu-urheilija, jonka hyvinvoinnin takaa oikea ruokinta, valmennus, hoito, lajitovereiden seura ja myös vapaa ja omaehtoinen liikunta. 6-vuotias amerikkalainen lämminveriravuri Lämminveristen montén SE-aika mailin matkalla 13,1a Asuu Lohjalla Tavoittelee pitkää menestyksekästä raviuraa Mikä aihe Ratsastus Klassinen ratsastus on kaiken perusta teksti: Minna Lindström kuvat: Iberico/Nina Lindström Kenraali Decarpentryä (1878-1956) pidetään yhtenä nykypäivän kilpakouluratsastuksen isänä ja hänen teoksensa Academic Equitation (1949) on edelleen useiden arvostettujen valmentajien kulmakiviä. O General Decarpentryä (1878-1956) pidetään yhtenä nykypäivän kilpakouluratsastuksen isänä ja hänen teoksensa Academic Equitation (1949) on edelleen useiden arvostettujen valmentajien kulmakiviä. ululainen kouluratsastaja, hevostenkouluttaja ja ratsastuksenohjaaja Anna Kilpeläinen on tutkinut kouluratsastusta pitkään ja opiskelee tällä hetkellä muun muassa eversti Carden opissa. -Pohjaton tiedonjanoni johtuu siitä, että voidakseni ymmärtää ja kouluttaa hevosta parhaan tämän hetken tiedon mukaan, tarvitaan toimiva ja perusteltu taustateoria. Tämä takaa sen, jos ja kun koulutuksessa tulee vastaan ongelmia, on aina mahdollisuus palata taaksepäin kohtaan, jossa asiat vielä sujuivat, Anna Kilpeläinen valottaa. Kouluratsastuksen kilpailusäännöissä on määritelty tarkkaan, mikä on kouluratsastuksen tarkoitus ja kuinka sitä tulisi toteuttaa. On hyvä muistaa, että kenraali Decarpentry on yksi FEI:n edelleen voimassa olevien kouluratsastuksen sääntöjen kirjoittajista ja FEI:n perustajista. -Kenraali Decarpentry oli aikansa tärkeimpiä kouluratsastustuomareita ja se, millaisena hän kuvaa kouluratsastusta on edelleen ihanne. Vaikka kaikkea ei osattu silloin selittää samoin sanoin kuin tätä nykyä, pyörää ei ole tarvinnut keksiä uudelleen, Anna kertoo. Kilpeläisen mukaan ihanteet eivät ole muuttuneet, vaan hyvällä ratsastuksella on hevosen hyvinvointia edistävä merkitys, sekä mahdollisuus pärjätä kilparadoilla. -Aina on ihmisiä, jotka yrittävät oikaista, mutta FEI:n artiklan 401 mukaan koulutettu hevonen täyttää klassiset määreet. Akateeminen vai klassinen? Turkulainen kouluratsastaja, ratsuttaja,valmentaja Katariina Albrecht on tutustunut klassiseen ratsastukseen asuessaan Espanjassa 2000-luvun alussa. -Näin siellä ratsastusta, joka herätti minussa suurta kiinnostusta. Haalin käsiini kaikki vanhojen mestareiden kirjat mitä vaan onnistuin löytämään, tutkiskelin internettiä ja kokeilin omilla hevosillani erilaisia asioita. Suomessa oli siihen aikaan pari klassisen suuntausta tarjolla, joista kumpikaan ei tuntunut laisinkaan omalta, joten puuhastelin aika pitkälti yksikseni näiden asioiden parissa. Onnekseni tein jo silloin aktiivisesti hevoskauppaa ja ratsutushommia joten erilaisia hevoskontakteja kertyi muutamassa vuodessa satoja, joten sain testata uusia tekniikoita ja ajatuksiani hyvin monenlaisissa tilanteissa, Katariina muistelee. Klassisesta ratsastuksesta kiinnostunut saattaa törmätä mielikuvaan, jossa kilpakouluratsastus erotetaan ratsastustaiteesta, vaikka alunperin kyse on ollut samasta asiasta. -Klassinen ratsastus nojaa oppinsa vanhojen mestareiden oivalluksiin ja oppeihin. Hevonen on aina hevonen. Klassisessa kouluratsastuksessa on paljon erilaisia oppisuuntia jaideologioita, mutta yhtienen nimittäjä kaikkien takan on kehittää hevosesta fyysisesti ja psyykkisesti kestävä ja tasapainoinen ratsu, Katariina kertoo ja jatkaa: Katariina Albrecht ja lusitoanotamma Amitisti d’Casa Nova 38 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 39 Ratsastus -Tällä hetkellä olen perehtynyt muun muassa Suomessakin opettavan Bentin Branderupin oppilaan Hanna Engströmin avulla. En ole itse millään tavalla tiukka metodologi, mutta olen saanut tästä tyylisuunnasta paljon työkaluja omaan ratsastukseeni ja muiden opettamiseen. Branderupin metodi on puhtaassa muodossaan niin pehmeä hevoselle, ettei sillä voi yksin puuhastellenkaan saada kovin suurta vahinkoa aikaan, ja siten se on aika turvallinen työkalusarja myös paljon yksinpuuhasteleville ratsukoille ja miellyttävä opettaa eteenpäin. Tällä hetkellä klassista ratsastusta opetetaan ja toteutetaan puhtaimpana perinteisissä kouluissa: Cadre Noirissa Ranskassa, Espanjalaisessa ratsastuskoulussa Wienissä, Jerezin Real Escuelassa Espanjassa sekä Lissabonissa Portugalilaisen ratsastustaiteen koulussa. -Akateeminen ratsastus on mielestäni vain yksi klassisen ratsastuksen haara, jossa ”oppineisuus” historian tärkeistä ratsastus- ja hevosmiestaidoista yhdistyy visuaaliseen näyttävyyteen ja estetiikkaan, tänä päivänä ehkä myös moderniin tietämykseen hevosen biomekaniikasta ja psyykestä. Itse kutsuisin akateemista ratsastusta ”sivistyneeksi ratsastukseksi”, jossa teknisen taidon lisäksi myös henkisellä hyvinvoinnilla ja estetiikalla on oma osuutensa kokonaisuuden kannalta. -Akateemista ratsastusta voi tällä hetkellä opiskella ympäri maailman erilaisissa ratsastusakatemioissa. Termin on tällä hetkellä joltensakin ominut Bent Branderup, joka opettaa ahkerasti akateemista ratsastusta oman Knighthood- järjestelmänsä kautta. Tästä huolimatta samoja perinteitä voi opiskella muuallakin pienemmissä kouluissa ja erilaisten opettajien johdolla, Katariina kannustaa. Classical equitation Vuonna 1999 yhdysvaltalainen Craig Stevens piti Ahvenanmaalla ensimmäisen klassisen ratsastuksen kurssin. Mukana oli myös porvoolainen klassisen ratsastuksen opettaja Rauni Andersson. -Tutustuin klassiseen kouluratsastukseen ensin ajatuksena netin kautta. Amerikkalaisella hevostaitoihin liittyvällä keskustelupalstalla kirjoitti Craig Stevens ratsastuksesta ja ratsastuksen historiasta. Hän myös haastoi palstan lukijoita tutustumaan vanhoihin teksteihin ratsastuksesta. Craigin kirjoituksissa toistuivat usein sanat classical equitation ja classical dressage, Rauni Andersson valottaa. 40 Tunne Hevonen Mitä ne sitten tarkoittavat? -Klassinen viittaa usein antiikin kreikkalaisiin ja roomalaisiin eli kauan sitten tapahtuneeseen. Sanakirjan mukaan klassista tyyliä kuvaillaan myös sanoilla tasapainoinen, muodollinen,objektiivinen, hallinnassa oleva, säännöllinen ja yksinkertainen. Equitation taas tarkoittaa ratsastusta ja voidaan myös selittää sanoilla hevosella ratsastamisen taide, Rauni kertoo. Ahvenanmaan kurssin ratsastustunteja edelsi kolmen tunnin teorialuento ratsastuksen historiasta ja ratsastuksessa käytettävistä avuista. -Olin myyty! Tarjolla oli valtava tietomäärä, joka vain odotti penkomista. Sama tiedonjao on pitänyt minut koukussa jo neljätoista vuotta. Suomessa on pidetty useita kursseja joka vuosi tähän asti. -Kurssien tarkoituksena on saada ratsastajat ajattelemaan, ja huomaamaan miten vähällä hevonen voi toimia. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen miten ratsastus kehittyy, Rauni muistuttaa. -Klassinen ratsastus on tämän hetken muotisanoja. Opettajia on Suomessa useita ja jokaisen painotus asioille on henkilökohtainen. Perusteiltaan kaikki ratsastus on hyvin perinteistä ja lopulta ratsastus voi olla vain joko hyvää tai huonoa. Ratsastuksen laatua arvioi hevonen. Se kyllä kertoo mielipiteensä, jos viitsimme kuunnella. On meistä ratsastajista kiinni miten hyvin pystymme toteuttamaan ratsastuksen periaatteita, kevyet avut, tasapainoinen istunta, rentona, tasapainossa ja ryhdissä liikkuva hevonen ym. mikä tekee ratsukosta kauniin. Yhteistyö hevosen kanssa vaatii ihmisiltä paljon, kuten opiskelua, harjoittelua, avointa mieltä, lempeyttä, huumorintajua ja läsnäoloa tässä ja nyt. Kuten Craig Stevens sanoisi, ratsastus on yksinkertaista, mutta ei helppoa, Rauni toteaa. Kouluratsastusta voidaan lähestyä monelta eri kantilta. Näkökulmasta riippuen, painotus voi olla eri liikkeiden teknisenä osaaminena, jonka hyöty näkyy hevosen voimistumisessa ja askellajien laadukkuutena. Toisaalta eri liikkeet voidaan nähdä työkaluina, joiden avulla hevosta kehitetään asteittain. Ei ole yhdentekevää, miten hevonen liikkuu ja kuinka se käyttää kehoaan, millaisessa tasapainossa se ratsastajaansa kantaa. Happy athlete – onnellinen urheija on hevonen, joka työskentelee mielellään, vaivattomasti ratsastajan pyyntöjä toteuttaen. Tunne Hevonen 41 Ruunan kertomaa teksti ja kuva: Pia Papinniemi Kauniin mielen metsästys V aikka päivät hellivät vielä lämmöllään on varma syksyn merkki aina se, kun hevoset palaavat laitumelta sinne mistä keväällä aloittivatkin eli omalle pihalle, tontin puolelle. Puiden alta löytyy satunnaisia omenaherkkuja, marjapensaat harventuvat kuin itsestään maharapsutuksissa eikä meidän ihmisten tarvitse taaskaan käynnistellä ruohonleikkuria. Saunan ikkunan alla koreilevat ruusun kiulukat ja tallin päätyä peittävä viini on alkanut kääntämään pukuaan punaiseksi. Tuuli puhaltaa lännestä lempeästi ja kauempana ahkeroivat puimakoneet aamusta myöhäiseen iltaan asti. Maisema muuttuu valmiin luonnon luopuessa sadostaan ja kerätessä voimiaan kohdatakseen joskus rankankin talven. Minun suuret puutarhurini muuttuvat myös. Ne osaavat hyödyntää miltei kaikkia pihan kasveja tietäen itse mitä kesän jälkeen tarvitsevat. Mikäpä minä olisinkaan niitä neuvomaan.. Suullinen siankärsämöä, palanen takiaista. Voikukat tottakai ja jälkiruuaksi piikkien keskeltä tarkoin poimittuja ruusunlehtiä. Riippuvan hennot koivunoksat eivät enää kelpaa, enpä siis minäkään niitä evääksi tarjoa. Minuakaan nuo kyljistään koko ajan tummuvat hevoseni eivät unohda. Ne astelevat hiljakseen tähän viereeni, ruuna käy puhaltamassa poskelle kuin varmistuakseen siitä, etten katoa mihinkään. Tai ehkä se haluaa kertoa minulle sen ettei itse ole menossa minnekään? Kuinka helppoa onkaan luopua ihmisen omista taakoistaan ja hyväksyä luonnon kiertokulku tuon viisaan sielun kautta! Nämä päivien polut kun rakentuvat hetkistä, joita ei yksin aina ymmärrä vastaanottaa, joita ei ehkä edes huomaa. Ruuna elää tässä ja nyt, ja melkein pakottaa minutkin siihen samaan. Kerkesin jo sammuttaa kynäni ja haaveilla hetken naama aurinkoa vasten, kun yks kaks puun alta näkyivät vaalearipsiset ja lempeät tamman silmät. Se tuli luokseni, ojensi päätään silitettäväksi ja jäi viereeni syömään. Yksin! Varmaan suurin kohteliaisuus, jonka olen siltä saanut; tamma kun ei yleensä halua olla ruunasta erossa. Onkohan minut nyt hyväksytty? Itkunpalanen kurkussani rauhoitun tähän hetkeen äskeistä rikkaampana ja toivon pystyväni maalaamaan sanoilla Teille kuvan hetkestä jolloin löysin itsestäni kauniin mielen hevosteni avulla, taas kerran! Samalla omistan tämän Toffelille; varsalle ja suurelle tammalle joka tätä kirjoittaessani lähti kohti sitä missä kaikki hevoset ovat onnellisia. 42 Tunne Hevonen LÄHDE MUKAAN RAVURIKIMPPAAN! Ainutlaatuisia kokemuksia, hienoja elämyksiä, tarkkoja suunnitelmia, kutkuttavaa jännitystä – niistä on hyvä hevoskimppaa tehty! ENTER THE NEXUS Näyttävä Enter The Nexus on syntynyt maaliskuussa 2013. Isänä varsalla on isäoritilastoja jo vuosia hallinnut Express It (US). Enter The Nexus on emänsä toinen varsa ja sen ranskalaiselta emälinjalta löytyy useita menestyksekkäitä kilpahevosia mukaanlukien aikansa Euroopan huiput Fan Idole 2.1 milj € ja Une De Mai 1.8milj €. Rohkea tammavarsa on viettänyt kesän laitumella laumassa ja kasvanut tasaisesti. Hyvärakenteisesta ja kookkasta varsasta näkyy selvästi ranskalainen leima. Enter The Nexus ei turhaan saanut lempinimeä ”Unelma”. MITEN MUKAAN? Enter The Nexus jaetaan 13 osuuteen. Yhden osuuden hinta on 550€ ja se sisältää varsan perusylläpidon kasvattajan luona 31.5.2014 asti. Kuukausikustannus per osuus on 100€ 1.6.2014 alkaen. Lisätietoja yhteisomistamisesta: www.hevosenomistaja.fi Käy katsomassa lisää kotisivuillamme! www.teamenter.net 0400 728 253 [email protected] Hevoskuiskaajan duuni Hevoskuiskaajan duuni Neve M -viimein vapaa uistan ensikohtaamisemme kuin eilisen päivän. Helteinen kesäpäivä ja hevostaitokurssi eteläisellä Pohjanmaalla. Ilokseni paikalle oli saapunut kymmenittäin katseluoppilaita ja heidän lisäkseen kymmenkunta kurssilaista hevosineen. Suurin osa heistä oli vanhoja tuttuja, kuitenkin pari ennestään tuntematonta oli uskaltautunut lähtemään mukaan. Toinen heistä oli Milla, jolla oli mukanaan suuri musta ori. Kurssipäivä oli jo puolessavälissä, kun tuli Millan vuoro astua pyöröaitaukseen oriinsa kera. Neve, itärajan takaa tuotu ori, huokui itsevarmuutta ja tyyneyttä. Millan mukaan heillä ei suurempia ongelmia ollutkaan, paitsi Neven orius, joka hetkittäin nosti päätään ja siinä vaiheessa taluttaja oli täysin avuton. Tallinpitäjä oli uhannut lähtöpasseilla, ellei joko ori muuttuisi ruunaksi tai sen käytöstavat paranisi. Millan taluttaessa Neven aitaukseen, ei ollut havaittavissa minkäänlaista epävarmuutta tai ongelmaa näiden kahden välisessä kommunikaatiossa. Milla halusi esitellä aiemmin opetellut talutus- ja myötäysmerkit, joita Neve noudatti jokaisesta pyynnöstä. Olin hyvin hämmästynyt, kun Milla kertoi, että tämä kurssi oli heidän viimeinen toivonsa. Hänen vanhempansa olivat kyllästyneet tallinpitäjän moitteisiin ja sen seurauksena Nevelle oli ryhdytty etsimään uutta kotia. Millan ehdotuksesta huolimatta vanhemmat eivät suostuneet edes keskustelemaan hevosen ruunauksesta, joten käytännössä olin tyhjin käsin tämän ihastuttavan parivaljakon edessä. 44 Tunne Hevonen Milla ujuttautui aidan välistä halaamaan tuota laihaa, apaattista hevosta, jonka silmistä elämän valo oli jo sammunut. Kohtaaminen vaikutti kestävän ikuisuuden, kunnes Milla kyynelsilmin tuli portille – hevonen perässään sanoen: ”Neve sanoi, ettei voisi lähteä mukaani. Sen on aika jatkaa eteenpäin.” En ymmärtänyt mitä tämä tarkoitti, enkä voinut muuta kuin tarjota olkapääni ja myötätuntoni lohdutukseksi. Seuraavana päivänä Milla soitti kertoakseen, että Neve oli löytynyt aamulla karsinasta kuolleena. Kyyneleet nousivat silmiini, mutta Milla lohdutti minua sanoen: ” Tämä oli juuri oikea aika ja paikka. Kiitos, että johdatit minut hyvästelemään hänet.” En voinut olla ihmettelemättä sitä rakkautta, jota me ihmiset voimme hevosta kohtaan tuntea. Puhumattakaan siitä kaikesta opista ja ymmärryksestä, joka on lopulta läsnä koko ajan. Vilkaisen ulos ikkunasta ja näen syksyn sumuineen saapuneen. Käärin kaulahuivin tiukasti ympärilleni ja laitan saappaat jalkaani. Oven avattuni hengitän kosteaa syysilmaa sisääni ja hymyilen. Kuulen hevosen hörähtävän. Sanon: ”Kiitos.” Kolme vuotta myöhemmin tapasin Neven sattumalta uudelleen. Olin pitämässä tunteja itäisellä Uudellamaalla, kun katseeni kiinnittyi tutunnäköiseen hevoseen tarhassaan. Kävelin kohteliaan matkan päähän ja olin tunnistavani hevosen, vaikka sen lihaskunto ja koko olemus oli kuin varjo vuosien takaisesta. Tallinpitäjä tuli ja viereeni ja kertoi, kuinka tämä hevonen oli pelastettu ensin jostain tulipalosta, jonka jälkeen se oli ollut hevoskuiskaajalla koulutettavana ja nyt se oli jäänyt tallivuokrien panttina kyseiselle tallinpitäjälle ylimääräisenä kiusankappaleena. Matkan varrella Neve oli päässyt sukukalleuksistaan eroon, mutta se ei selittänyt hevosen sammunutta katsetta ja kuivaa olemusta. Kotimatkalla mietin, mahtaako Milla olla tietoinen entisen hevosensa tilanteesta. Vaikka emme olleet kurssilla tavattuamme olleet yhteydessä kuin muutamaan otteeseen, uskoin että hevonen merkitsi Millalle niin paljon, että hänen olisi syytä tietää nykytilanne. Tälläkään kerralla en luottanut liikaa ihmisen ja hevosen väliseen rakkauteen, vaan soittoni jälkeen Milla oli jo matkalla tapaamaan Neveä. Olin varoittanut häntä etukäteen, ettei hevonen olisi entisessä loistossaan, mutta Milla vakuutti minut siitä, että hevosen sisin tunnistaisi hänet kuitenkin. Kuin lasten heppasatukirjojen mukaan, Millan noustua autosta Neve hirnahti kuullessaan tutun äänen. Sanotaan, että ihmisen kesyttämistä eläimistä hevosella on paras muisti, mistä tämä oli jälleen hyvä muistutus. Tunne Hevonen 45 Kolumni Kolumni teksti: Heidi Kallioniemi kuvitus: Jarkko kaunismäki Akateeminen, klassinen ja ties mikä taidekouluratsastus – rakkaalla ystävällä on monta nimeä? O len menossa akateemisen ratsastuksen kurssille” ilmoitti ystäväni. ”Ahaa” sanoin minä ja katsoin googlesta mistä on kyse. Nyt useampia sivustoja läpikahlanneena, asiaa kaukaa ja läheltä katsoneena, olen edelleen huuli pyöreänä. Mistä on kysymys? Tarvitseeko pyörä keksiä aina uudelleen, ja vielä tavaramerkitä? Aikamatka antiikin Kreikkaan tuo esiin historiallisen hahmon nimeltä Xenofon, joka kirjoitti kirjan ratsastuksen taidosta. Jos totta puhutaan niin sen jälkeen on tullut kovin vähän uutta. Kaikenmaailman herrat julkistivat ratsastuksen teorioitaan joskus noitavainojen ja Ranskan vallankumouksen välisenä ajanjaksona, mutta väitän, että Xenofon sanoi jo kaiken olennaisen. ” Tavoitteena terve ja kestävä hevonen Löysin akateemista ratsastusta koskien ruotsalaisen valmentajan kurssimainoksen: ”Akateeminen Ratsastustaide on koulutusmuoto, jonka tavoitteena on taivuttelun kautta suora, rento hevonen, joka kantaa itsensä ja ratsastajansa mahdollisimman oikein ja näin kestää ratsastusta ja elää pitkään”. Bent Branderup markkinoi Akateemista Ratsastustaidettaan historiallisen ratsastustavan henkiinherättämisenä. Hevosta tulee valmentaa kykyjensä mukaisesti, mieli ja keho huomioiden. Huolelliset voimisteluharjoitukset tekevät hevosesta terveen ja pitkäikäisen. Löysin myös Eversti Carden lausahduksen: ”Akateeminen ratsastustaito alkaa siitä, kun ratsastaja ottaa ja ylläpitää tuntuman hevosen suuhun.” Tarkka lukija toki huomaa, että toinen on taidetta ja toinen taitoa. Carden luotsaaman Allege-Idealjärjestön tavoitteena on ”ylläpitää sellaisen klassisen ratsastuksen perinnettä, jonka lähtökohtana on hevosen fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi”. Seuraavaksi poimin Suomen Ratsastajain liiton sivuilta kouluratsastussääntöjen ensimmäisen pykälän: ”Kouluratsastuksen tarkoituksena on asteittain ja järjestelmällisesti kehittää hevosen lihaksistoa ja koko olemusta, pyrkimyksenä tehdä hevosesta irtonainen, joustava ja notkea sekä toisaalta luottavainen, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa, kestävä ja terve”. Ratsastusoppia sotaa vai aateliston viihdytystä varten? Tutkivan ja hutkivan journalismin tuloksena en siis kyennyt löytämään eroja eri lajien tavoitteissa. Onko ero metodeissa? Eräässä lähteessä verrattiin klassista ratsastusta kouluratsas- 46 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 47 Kolumni tukseen. Lähtökohtainen ero oli käytettävissä olevalla hevosmateriaalilla, iberialaiset hevoset vastaan Keski-Euroopan sotaratsut. Oletettavasti hevosten fyysiset ominaisuudet ovat vaikuttaneet hevosten koulutuksessa käytettäviin metodeihin. Mutta olennaisempana pitäisin käyttötarkoitusta. Taideratsastus on tähdännyt näyttävän näköisiin suorituksiin. Yleisön viihdyttäminen on ollut ensisijaista ja hevosten kouluttamisessa on satsattu temppuihin. Kouluratsastuksen perusta sen sijaan on sotilaallisessa kurissa. Kaikkien hevosten on pitänyt suorittaa samoja asioita samaan aikaan ja toimia eri ratsastajien alla samoilla avuilla. Sotilaallinen tausta näkyy edelleen kilparatsastuksessa. Perinteiset kouluratsastuskilpailut mittasivat yksinomaan hevosen kuuliaisuutta. Kilpailuihin kuului muun muassa kohti vierivän rullan yli hyppääminen. Kouluratsastukselle ominainen tietyn liikkeen suorittaminen tietyssä pisteessä mittaa sekin ennen kaikkea kurinalaisuutta. Taistelussa laukannoston lennokkuus on kovin toissijaista itse laukannostoon verrattuna. Hyppyjä rajan yli Taiteelle ei kouluratsastuksessa ollut sijaa ennen kür-luokkien keksimistä. Musiikin säestämä kür on selkeä myönnytys taideratsastukselle, eikä vapaa-ohjelman mukaantulo kilpailuihin ollut lainkaan itsestään selvää. Mutta yleisön toive nähdä kilpailuissa muutakin kuin rutikuivaa yhden ja saman ohjelman toistamista voitti puritaanien vastustuksen. Taidekärpänen on siis purrut kouluratsastajia ja samaan aikaan klassisia ratsastajia on siirtynyt valmentamaan kilpailevia kouluratsukoita. Muun muassa Suomessakin taajaan vierailevat Arthur Kottas ja Eversti Carde ovat molemmat todellisia klassisen ratsastuksen peruspilareita, jotka ovat alkaneet siirtää oppejaan kilparatsastajille ja kouluratsastuksen harrastajille, ilman suurempaa ristiriitaa sanomassaan. Ratsastaja, oletko valmis laittamaan itsesi likoon? Jokainen ratsastustyyli on toteuttajansa näköinen. Usein tuntuu myös siltä, että kun oma hevonen ei toimi jollain tietyllä tyylillä, pitää vaihtaa toiseen ääripäähän. Etenkin vihreät ratsastajat hyppäävät helposti ojasta allikkoon. Tottakai on järkevää ja hevosellekin reilumpaa yrittää löytää valmennussuhde, missä ratsukko otetaan huomioon kokonaisuutena, heikkouksineen kaikkineen. Mutta luulo siitä, että ratsastus muuttuisi helpommaksi on turha. Oikotietä onneen ei ole. Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun ratsuttajaopiskelijat aloittavat uransa ratsastamalla kuusi viikkoa liinan päässä, jotta istunta saadaan kuntoon, sillä hyvä istunta on hyvän ratsastuksen peruskivi. Kuinka moni ihmeparannusta omaan ratsastukseensa toivovista olisi valmis siihen? Loppuun voisi esittää hevosen toiveen, että ratsastetaanpa klassisesti, akateemisesti, taiteellisesti tai kilpaillen niin ollaan kuitenkin kaikki mahdollisimman taitavia. Ratsastustaito lähtee ratsastajasta ja kuten Kyra Kyrklundkin sanoi, muiden ratsastusta seuraamalla oppii paljon. Käydään siis kursseilla ennakkoluulottomasti kuuntelemassa, ja yritetään löytää niitä kultajyviä millä saisimme parannettua omia taitojamme. Ratsastustaito on elämän pituinen oppimispolku. Mitä tällä kaikella on tekemistä riviratsastajan kanssa? Klassisen ja akateemisen ratsastustaidon ja -taiteen toteuttajat tuntuvat mainospuheissaan vaalivan itsestään mielikuvaa jotenkin hevoslähtöisempinä. Ei kuitenkaan ole kouluratsastuksen vika, että osa valmentajista käyttää karkeita metodeja. Aivan vastaavia karkeuksia on klassisen ratsastuksen puolella läjäpäin. Kun tekijänä on ihminen, on aina mahdollisuus ylilyönteihin. Rollkur on aikamme kouluratsastuksen vitsaus, mutta sen esikuvat löytyvät klassisen ratsastuksen opeista. Kukapa ei olisi nähnyt vanhoja kuvia hevosista, jotka pyristelevät suu ammollaan kankien vääntäessä. Luotiviivan merkityksestä hevosen oikeaoppisessa muodossa on taisteltu ennenkin. Pakottamista muotoon tai liikaa raipalla räpsimistä löytyy molempien suuntauksien edustajista. Karu totuus useimman tavisratsukon kohdalla lienee, että on sama minkä tyylisuunnan edustajan valitsee. Ratsastuksen perustaidot ovat samat. Se miten kukin valmentaja niitä toteuttaa on sitten eri asia. Valmentajia on joka lähtöön ja jokaisella tuntuu olevan oma viisasten kivi käytössään. 48 Tunne Hevonen Tunne Hevonen 49 Mikä aihe ”Toimitussihteerin kynästä” Eira Jääskelä on pitkän linjan hevostaitaja, joka kouluttaa hevosia ja opettaa hevostaitoja tavoitteenaan turvallisempi ja hauskempi hevosharrastus sekä kaksiettä nelijalkaisille ystävilleen. Tällä palstalla Tunne Hevonen -lehden toimitussihteeri pohtii hevos- ja muun elämän yhtymäkohtia omien kokemustensa kautta. Turvallista matkaa! Hevonen on vaarallinen eläin. Pelkästään hevosen suuri koko herättänee kunnioitusta, mutta kun massa vielä liikkuu räjähtävällä nopeudella ja kaiken lisäksi saaliseläimen arvaamattomattomien reaktioiden ohjaamana, ollaan tekemisissä todella pelottavan otuksen kanssa. Hevonen on kuitenkin sopeutuvainen eläin ja sille on luonteenomaista pyrkiä harmoniaan tai vähintäänkin tulemaan toimeen ympäristönsä kanssa. Me ihmiset puolestamme olemme ällistyttävän piittaamattomia omasta turvallisuudestamme, erityisesti tavallisissa arkipäivän tilanteissa. Jalankulkija saattaa esimerkiksi astua suojatielle tarkistamatta, että lähestyvän auton kuljettaja on varmasti huomannut hänet. Itse en olisi valmis ihan noin luottavaisesti luovuttamaan henkeäni tuntemattoman, kenties puolisokean, mahdollisesti kännykkää näpräävän ja pahimmassa tapauksessa hattupäisen suharin haltuun. Ainoat kerrat, kun minuun on sattunut hevosten kanssa, ovat ne kerrat, jolloin joko en ajatellut, mitä olin tekemässä tai vaihtoehtoisesti vaiensin intuition, jota minun olisi ollut syytä kuunnella. Onneksi näitä ei ole tapahtunut usein tai ehkäpä tapaukset ovat olleet sen varran vaikuttavia, että olen oppinut kerrasta. Olenko siis arka ja pelokas, kun en ”uskalla”? Ehkäpä niinkin voi ajatella, tai sitten voi pitää järkevänä toimintana sitä, että ei pyydä hevoseltaan sille liian pelottavia tai vaikeita asioita. Sen lisäksi, että suuremmalla todennäköisyydellä säilyy itse ehjin nahoin, on mahdollisuus kasvattaa hevosen luottamusta. 50 Tunne Hevonen Hevosmaailmassa on kuitenkin tavallista ajatella, että pelosta huolimatta hevosella täytyy ratsastaa. Edes toistuvat, pahatkaan loukkaantumiset eivät saa ihmistä miettimään, voisiko jotain tehdä toisin. Onnettomuuksia toki sattuu kaikissa lajeissa, mutta hevosurheilussa eletään valitettavan usein päivästä toiseen veitsen terällä, eikä siinä, että myös hevonen pelkää ja jännittää ratsastusta päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, nähdä mitään outoa. Luottamusta ei voi ottaa, se ansaitaan. Luottamus -tai sen puute- toimii molempiin suuntiin. Jos hevonen ei luota ratsastajaan, on todennäköistä, että ratsastajakaan ei luota hevoseen. Luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ja se täytyy yleensä myös aloittaa paljon pienemmistä asioista kuin ratsastaja edes osaa kuvitella. Molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen on kuitenkin mahdollista. Kun sekä ratsastaja että ratsu viihtyvät, voi yhteistä mukavuusaluetta laajentaa turvallisesti ja silloin pienistä askelista alkaa muodostua pitkiä ja ihania yhteisiä retkiä. Eira Jääskelä [email protected]
© Copyright 2024