1 - Tampereen Sisu

Ilmoitusliite Talvi 2014 / 2015
Sisulehti
n
u
is
S
n
e
e
r
e
p
m
a
T
a
to
e
ti
i
tt
e
k
Kattava pa
!
ta
s
ji
ta
s
a
r
r
a
h
ja
ta
s
a
toiminn
Sisältää kevään 2015 aikataulut
2
Sisältö
Pääkirjoitus
S. 2 PÄÄKIRJOITUS JA SISÄLTÖ
Sisulla eteenpäin!
S. 3 SISUN HARRASTERYHMÄTOIMINTA
S. 4 PARHAIMPIA KILPAILUSAAVUTUKSIA 2014
S. 5 KOKO PERHE VOIMISTELEE
saavuttaa nuorten sarjan kansainvälisiä
arvokisaedustuksia ja tavoitteena on
myös menestyä kansainvälisellä tasolla
seuraavina vuosina.
S. 6 SISUSTA HUIPPUSEURA
S. 7 VALMENNAN JA VOIMISTELEN – TASAPAINOSSA
S. 8 KEHITYSKANSIO VOIMISTELIJAN URAN Seuramme periaatteena on tarjota monipuolista liikuntaa ja toimintaa mahdollisimman laajalle kohderyhmälle
– seuran sloganin mukaan ”vauvasta
vaariin”. Tässä olemme mielestämme
onnistuneet hyvin; nuorimmat harrastajamme ovat vaippaikäisiä äiti-vauvajumppalaisia ja varttuneimmat seniorijaosto Sisukkaiden riveissä toimivia
ikiliikkujia sekä kuntoaan ylläpitäviä
”Elastisia” eli seuramme telinevoimisteluveteraaneja. Näiden ääripäiden väliin
mahtuu noin 1 500 lasta ja nuorta sekä
yhä kasvava määrä aikuisharrastajia.
Lajijaostot ovat painonnosto, voimistelu, luistelu, lentopallo sekä veteraanijaosto. Laajin harrastajamäärä seurassa
voimistelujaostossa lajeina teline- ja
trampoliinivoimistelu, TeamGym sekä
cheerleading. Voimistelujaoston toiminta on laajentunut niin kilpa- kuin myös
harrastepuolella voimakkaasti viime
vuosina ja ammattimaisuus on kehittynyt huimasti: toimintaa ohjaa toiminnanjohtaja ja telinevoimistelupuolella
valmennuksesta vastaavat päätoimiset
valmentajat apunaan suuri joukko osaaikaisia ja harrastevalmentajia. Talousasioista vastaa niinikään ammattiihminen ja lisäksi seurassamme on
oppisopimuskoulutettavia.
Haluan kiittää kuluneesta vuodesta niin
harrastajiamme perhetukijoukkoineen,
työntekijöitämme, ohjaajiamme ja muita seuratoimijoitamme ja tukijoitamme,
jotka mahdollistavat tämän julkaisun
toteuttamisen.
TAUSTATUKENA
S. 9 POIKIEN TELINEVOIMISTELUN YKKÖSKILPARYHMÄ
VOIMISTELIJOIDEN TERVEYTTÄ HOITAA SPORTTIKLINIKKA
S. 10–11 POIKIEN TELINEVOIMISTELUN
KILPARYHMIEN ESITTELY
S. 12–13 TYTTÖJEN TELINEVOIMISTELUN
KILPARYHMIEN ESITTELY
S. 14 TEAMGYM – NÄYTTÄVÄ JOUKKUELAJI
S. 15–17 CHEERLEADING – HUIMIA AKROBATIATEMPPUJA
S. 18 PAINONNOSTO, LUISTELU JA NAISTEN JUMPAT
S. 19 NOJAPUIDEN KAUTTA KAHVILLE
S. 20 OHJAAJA- JA HARRASTAJAHAASTATTELU
S. 21 MEKIN TUEMME SISUA
AIKUISVOIMISTELU SISUSSA
Niina Seppänen
puheenjohtaja
Tampereen Sisu ry
Lehden tekijät ja tiedot:
tu toimin
Julkaisija: Tampereen Sisu ry
Painosmäärä: 120 000 kpl
m
taa
Tutu
Liikunnallista vuotta 2015 toivottaen
Erityisesti poikien telinevoimistelu on
ollut voimistelujaoston keulakuvana
jo vuosia. Sisu on kasvattanut menestyksekkäästi uutta nuorten ja poikien
sukupolvea viimeisten vuosien ajan.
Nyt hiljalleen vanhimmat pojat alkavat
S. 22–23 SISUKKAAT – NIMENSÄ MUKAISIA
s
Vahvan kilpaurheilutoiminnan lisäksi
Sisu haluaa olla ennen kaikkea kasvattajaseura – niin urheilua kuin myös
elämää varten. Teemme laadukasta liikuntakasvatusta urheilun parissa ja haluamme taata mahdollisuuden kaikille
lapsille ja nuorille harrastaa ja saada
elämyksiä liikunnasta – kukin omalla
tasollaan.
me
Leikkaa talteen
takakannen
aikataulut!
Toimittajat: Maija Rinta, Jonna Pelkonen, Emma Nordvall, Anni Riihentupa, Riku Koivunen, Joni Koivunen, Kauko Laakso, Timo Korpinen ja Ismo Alhoniemi
Kuvat: Studio Anna Tanninen, Jonna Pelkonen, Emma Nordvall, Kalle Malin, Sisulaiset ja kotiarkisto
Päätoimittaja: Maija Rinta, [email protected]
Taitto: Mari Lope, [email protected]
3
Sisun harrasteryhmätoiminta
Tampereen Sisu on vuonna 1960 perustettu monilajiseura, joka tarjoaa runsaasti erilaisia liikuntamahdollisuuksia kaiken ikäisille ja tasoisille liikkujille.
Sisun kaikista jaostoista suurin on voimistelujaosto,
jossa voi telinevoimistelun lisäksi harrastaa TeamGymiä, cheerleadingia ja trampoliinivoimistelua. Pääharjoittelupaikkana toimii upeine puitteineen Ikurin
liikuntahalli (Tesomankatu 33). Muita harjoittelupaikkoja ovat Ratinan telinesali (Ratinan rantatie 1), Messukylän koulu (Messukylänkatu 35) sekä Kämmenniemen koulu (Teisko). Ratinan telinevoimistelusali on
uudistettu täysin tänä vuonna, ja tarjoaa entistä paremmat telinevoimistelumahdollisuudet harrastajille.
Telinevoimistelun harrasteryhmät lapsille jakautuvat
2–5 -vuotiaiden mineihin, 6–9 -vuotiaiden alkeisryhmiin ja 7–9 -vuotiaiden jatkoryhmiin. Edistyneiden
ryhmiin voivat siirtyä 10 vuotta täyttäneet, jo melko
taitavat harrastajat.
Trampoliiniryhmät jakautuvat alkeisryhmään 7–10
-vuotiaille ja jatkoryhmään 10–14 -vuotiaille. TeamGymin harrasteryhmissä ei taitovaatimuksia ole, vaan
ryhmät ovat alle 10-vuotiaille ja yli 10-vuotiaille
erikseen. Cheerleading harrastejoukkueet ilman taitovaatimuksia ovat 5–8 -vuotiaille ja 12–16 -vuoti-
aille. Ikäryhmät ovat vain suosituksia eli
niistäkin joustetaan taitotason mukaan.
Harjoittelu Sisun harrasteryhmissä on leikinomaista ja rentoa. Tavoitteenamme on,
että lapsi liikkuu, viihtyy ja haluaa tulla
harjoituksiin aina uudestaan. Voimistelu
lajina on hauska ja erittäin monipuolisesti
lapsen motoriikkaa kehittävä. Permannolla ja telineillä harjoiteltavia liikkeitä on
loputtoman paljon erilaisia ja ne lisäävät
lapsen lihasvoimaa, notkeutta, ketteryyttä,
koordinaatio- ja tasapainokykyä sekä ennen kaikkea iloa omasta kehosta ja liikkumisesta.
Harjoituksissa permannon lisäksi käytettäviä telineitä ovat esimerkiksi nojapuut, puomi, rekki, puolapuut, renkaat, ponnahduslauta, pieni ja iso
trampoliini sekä ilmavolttirata. Sisun harrasteryhmissä harjoittelu ammattitaitoisten ja kiinnostuneiden
ohjaajien johdolla on tasokasta ja turvallista.
Sisussa voi voimistelun lisäksi harrastaa painonnostoa, lentopalloa sekä pika- ja rullaluistelua. Aktiivinen
veteraanijaosto Sisukkaat tarjoaa varttuneemmalle
herrasväelle virkeätä päivä- ja iltatoimintaa.
Ohjaajien haku käynnissä
Uusia ohjaajia haetaan Sisulle jatkuvasti. Laita hakemus tulemaan [email protected]
jos olet kiinnostunut lasten ja nuorten ohjauksesta. Aikaisempi valmennuskokemus ei ole välttämätön, jos olet kiinnostunut telinevoimistelusta lajina ja tulet toimeen lasten kanssa. Ohjaajia
koulutetaan Sisussa lajin pariin.
Lisätietoa Tampereen Sisusta ja seuramme kaikista
harrastusmahdollisuuksista verkkosivuiltamme www.
tampereensisu.fi.
Tampereen Sisu tarjoaa myös oheislajien valmennusta. Meillä käyvät aktiivisesti: jalkapalloilijat, salibandyn pelaajat, tanssijat, aerobiccarit ja jääkiekkoilijat.
Räätälöimme jokaiselle ryhmälle oman harjoituskalenterinsa toiveiden mukaan. Telinevoimistelu on
loistava pohja jokaiselle urheilulajille. Tasapaino,
koordinaatiokyky, voima ja notkeus kehittyvät erittäin
paljon jos harrastat jo yhdenkin tunnin viikossa telinevoimistelua.
Yhteydenotot harrasteryhmiä koskien:
koordinaattori Maija Rinta
0400 917 300
[email protected]
4
Tampereen Sisun
parhaimpia kilpailusaavutuksia 2014
15.3.2014
Vaasa, Telinevoimistelu tytöt
B-luokan vanhemmat: Liinu Jaakola 3.sija C-luokan vanhemmat: Kaisa Mura 1.sija C-luokan nuoremmat: Oona Luontila 2.sija ja Roosa
Lähteenlahti 3.sija
3.–4.5.2014
Tampere, Telinevoimistelu pojat
JunnuGym sarjan avauskisoissa Sisun pojat ottivat
lähes 40 pisteen johdon sarjan ensimmäisen kilpailun jälkeen. 1. luokassa Tomas Ollonen sija 1, yhteispistein 39,05
3. luokassa Mamin Imran, sija 1
5. luokassa Sisu hallitsi joukkuekisaa ja Patrick
Palmroth sijalle 2.
Telinevoimistelu, tytöt:
B-luokan nuoremmissa Ella Taatila, 2.sija
11.5.2014
Islanti, Telinevoimistelu, pojat
PM-kilpailuissa poikien alle 14-vuotiaiden telinevoimistelumaajoukkue joukkuehopealle. Tampereen
Sisulta joukkueessa voimistelivat: Tarmo Kanerva,
Eeli Mikkola ja Riku Oravasaari.
17.5.2014 Unkari Kazinbarc, Painonnosto
Matti Oksanen Masters EM kilpailut painonnoston
mestaruus
17.–18.5.2014 Maarianhamina, Telinevoimistelu
tytöt
B-luokka: Ella Taatila sija 1
C-luokka: Henna Nieminen sija 2.
25.5.2014 Turku, Telinevoimistelu pojat
Telinevoimistelun JunnuGymin 3.osakilpailussa
Tampereen Sisu voitti ylivoimaisesti keräten kisasta
yhteensä 111 JunnuGym-pistettä.
1. luokka: Tomas Ollonen sija 1, Aaro Korpi sija 2.
Saku Jokinen sija 3.
4.luokka: Markus Karumo sija 1, Jouni Paavola sija 3.
5. luokka: Riku Oravasaari sija 2, Eeli Mikkola sija 3.
6.–8.6.2014
Voimistelupäivät, Telinevoimistelu pojat
1. luokka Tomas Ollonen sija 1, sekä poikien JunnuGymissä kultaa Sisun 1. joukkueelle
pisteillä 122,15. 4. luokassa Jouni Paavola sija 1, Markus
Karumo sija 2. 5. luokassa Patrick Palmroth sija 1,
yhteispisteillä 72,75. 6. luokassa käytiin joukkuekilpailu
josta Sisun joukkueelle sija 2.
30.–31.8.2014
Espoo, SM-kilpailut Telinevoimistelu
Nuorten alle 18-vuotiaiden telinevoimistelun
SM-kisoissa 15-vuotias Patrick Palmroth 6-ottelun
suomenmestari pisteillä 73.45. Telinefinaaleissa
Patrickille kultaa permannolta sekä nojapuilta. Permannolta huikeat pisteet 13,975.
11.10.2014 Espoo, Telinevoimistelu, pojat
1. luokka: Aaro Korpi sija 1., Juuso Pelttari sija 2.,
3. luokka: Imran Mamin sija 3.
4.luokka kilpa: Jouni Paavola sija 1., Markus Karumo
sija 3.
5.luokka Patrick Palmroth sija 2., Tarmo Kanerva sija
3., Lasse Woivalin sija 4.
18.10.2014 Tuusula, Telinevoimistelu, tytöt
C-luokka nuoremmat: Henna Nieminen (kategoria VI)
sija 3.
C-luokka vanhemmat: Liinu Jaakola (kategoria V)
sija 3.
D- luokka vanhemmat: Elli Törmä (kategoria V) sija 1.
19.10.2014 Tuusula, Telinevoimistelu, pojat
1.luokka: Aaro Korpi sija1., Juuso Pelttari sija 4.
3.luokka: Imran Mamin sija 3.
4.luokka kilpa: Jouni Paavola sija 2., Markus Karumo
sija 3.
5. luokka : Riku Oravasaari sija 1., Eeli Mikkola sija 3.
25.10.2014 Tampere, Telinevoimistelu, pojat
1.luokka: Juuso Pelttari sija1., Eemeli Kakko sija 4.,
4.luokka kilpa: Markus Karumo sija 1., Jouni Paavola
sija 2.
5. luokka: Patrick Palmroth sija 1., Tarmo Kanerva sija
2., Topi Kulmakorpi sija 4.
26.10.2014 Tampere, Telinevoimistelu, tytöt
B-luokka nuoremmat: Elina Soboleva sija 3., Mikaela
Sipilä sija 4.
C-luokka nuoremmat: Lotta Långvik sija 1., Henna
Nieminen sija 3., Ella Taatila sija 5.
D-luokka vanhemmat: Elli Törmä sija 1 ja Kaisa Mura
sija 3.
Mitalikaksikko Elina ja Mikaela Jyväskylässä
1.–2.11.2014 MälarCup
Pojat:
Permanto 1. Patrick Palmroth
Hyppy sija 1. Patrick Palmroth
Hyppy sija 2. Tarmo Kanerva
Nuoret:
Renkaat sija 1. Topi Kulmakorpi
6- ottelu Topi Kulmakorpi sija 1.
8.11.2014 Jyväskylä, Telinevoimistelu pojat
Koko vuoden tavoitelluin JunnuGymin mestaruus
Sisun pojille!
1.luokka: Juuso Pelttari sija 3. Aaro Harju sija 4.
4.luokka kilpa: Jouni Paavola sija 1., Markus
Karumo sija 3.
5. luokka: Mikkola Eeli sija 2., Oravasaari Riku
sija 4.
Telinevoimistelu, tytöt
B- luokka nuoremmat: Mikaela Sipilä sija 1., Elina
Soboleva sija 3.
D- luokka vanhemmat: Kaisa Mura sija
3., Elli Törmä sija 4.
7.–9.11.2014 Liberec, Tsekki,Olympics
Hope cup:
Joukkue 5.sija (Patrick Palmroth, Tarmo
Kanerva, Topi Kulmakorpi, Lasse Woivalin)
Patrick Palmroth 2. sija permanto, ja
3.sija hyppy
Tarmo Kanerva 4. sija rekki
28.–29.6.2014
Saksa, Cheerleading
TSC Renegades sijoittui viidenneksi (5/14) ja paristunt pari
Korpinen&Tevalin kahdeksanneksi
(8/17) Saksan Bonnissa järjestetyissä
Cheerleading EM-kilpailuissa.
22.–23.11.2014 Turku JunnuGym, tytöt
E-luokan joukkue upeasti hopealle
joukkuekilpailussa!
Voimistelupäivien 6.luokan joukkue hopeamitalistikuvassa
5
Koko perhe voimistelee
Seppäsen perheeseen kuuluvat äiti Hanna (39v.), isä
Kari (52v.) sekä pojat Eero (9v.), Lauri (7v.) ja Aarne
(5v.). Voimistelu on iso osa perheen arkea, sillä koko
perhe voimistelee. Perheen voimisteluharrastus alkoi,
kun Hanna Seppänen näki mainoksen Sisun aikuisvoimistelun harrasteryhmistä.
Hanna aloitti harrastuksen vuonna 2008 Aikuisten
Alkeisryhmästä. Muut ajautuivat harrastuksen pariin
Hannan perässä. Nyt Hanna harjoittelee Jatkoryhmässä, jossa on harjoitellut vuodesta 2009. Kari Seppänen aloitti myös Aikuisten Alkeisryhmästä ja siirtyi
Jatkoryhmään vuonna 2011. Tällä hetkellä vanhemmista molemmat harjoittelevat kerran viikossa. Halua
harjoitella löytyisi kyllä enemmänkin, mutta aika ei
siihen riitä.
Hannasta ja Karista voimistelussa hienointa on itsensä ylittäminen. On upea tunne, kun liike, jota ei koskaan olisi uskonut tekevänsä, alkaakin sujua. Ikurin
liikuntahallin puitteet opetella uusia temppuja turvallisesti ovat erinomaiset. Lisäksi voimistelu on hyvä
tapa pitää kroppa kunnossa ja se tukee parin toista
harrastusta, tanssia.
Eeron voimisteluharrastus alkoi Lapsi-vanhempiryhmästä 4-vuotiaana. Sieltä Eero siirtyi Harrasteedistyneiden poikien ryhmään, josta hän eteni tämän
hetkiseen kilparyhmäänsä, jossa on voimistellut nyt 2
vuotta. Harjoituksia hänellä on 4 kertaa viikossa. Eeron mielestä parasta harjoituksissa on telineillä har-
joittelu. Hänen suosikkitelineensä on hevonen,
kilpailuissa taas vahvin
teline on hyppy. Eeron
tavoite on tehdä 44
myllyä, mikä olisi koko
ryhmän ennätys. Nyt
myllyjä onnistuu Eerolta jo 22.
Lauri aloitti voimistelun 3-vuotiaana, myös
yhdessä vanhempiensa
kanssa Lapsi-vanhempiryhmässä, josta hän
jatkoi Alkeisryhmään.
Lauri ehti tänä syksynä
aloittaa Harrasteedistyneiden poikien
ryhmässä, mutta siirtyi
jo pian silloin perustettuun esivalmennusryhmään,
jota valmentaa Jarkko Harju. Laurin ryhmä harjoittelee 2 kertaa viikossa. Laurin suosikkiteline harjoituksissa on trampoliini, jolla hänestä olisi hauskaa
oppia tuplavoltti. Voimistelun lisäksi Lauri soittaa
rumpuja.
Isoveljiensä tavoin perheen kuopuksen Aarnen voimisteluharrastus on alkanut Lapsi-vanhempiryhmästä, jo 2-vuotiaana. Tällä hetkellä Aarne harjoittelee
ensimmäistä kauttaan ilman vanhempia, 4-5-vuotiaille tarkoitetussa Minien ryhmässä. Harjoituksissa
Aarnen mielestä hauskinta on hipan leikkiminen ja
volttien tekeminen.
Omien treenien lisäksi pojilla on motivaatiota harjoitella vielä kotonakin. Perheen pihalta löytyy trampoliini, joka on ahkerassa käytössä. Sisätiloissakin
onnistuu vaikkapa käsilläseisonnan harjoittelu. Eero
haluaisi mielellään kotiin trampoliinin lisäksi toisenkin telineen, lempitelineensä hevosen. Hänen mielestään jopa vaatekaapin voisi aivan hyvin poistaa hevosen tieltä.
Kun kaikkien perheenjäsenten voimistelutunnit lasketaan yhteen, on helppo uskoa, että voimisteluhalli
on tullut jokseenkin tutuksi Seppäsen perheelle. Hanna ja Kari opettavat vielä tanssiakin samalla hallilla.
Viikossa vain parina päivänä kellään ei ole treenejä.
Onneksi kuljetuksissa auttaa niin poikien isovanhemmat kuin lyhyt matka, Seppästen kotipihasta voimisteluhallin pihaan ajaa alle 10 minuuttia.
Jonna Pelkonen ja Emma Nordvall
Kuvassa Karin selässä Aarne, keskellä Eero ja Hannan
selässä Lauri.
6
Sisu
huippuseura
2014
Sisusta huippuseura
– seura matkalla 2020-luvulle
Viimeisen kahden vuoden aikana Sisussa on paiskittu kovaa töitä tulevaisuuden
strategioiden parissa. Työ on kantanutkin hedelmää ja miesten huippuvoimistelun kehittämisohjelma valmistui tänä syksynä. Suomen voimisteluliitto on sparrannut tätä kehittämistyötä ja antoi huippuseura-statuksen Sisulle. Voimisteluliitto on myöntänyt huippuseura-statuksen vain yhdeksälle jäsenseuralleen ja
uusia statuksen saajia ei olekaan lähivuosina tulossa.
Huippuseura-status tarkoittaa strategista kumppanuutta Voimisteluliiton
kanssa ja liitto tukee erilaisin tukipaketein tulevina vuosina statuksen saaneita seuroja.
Sisu käynnistää kolme isompaa kehitysprojektia strategiatyön pohjalta. Näillä
projekteilla pyritään luomaan seuran huippujunioreille entistä kilpailukykyisempi harjoitteluympäristö kovassa kansainvälisessä kilpailussa.
Koulun ja voimistelun yhteistyö
Voimistelun huippumaat ovat jo vuosia pystyneet panostamaan harjoitteluun määrällisesti huomattavasti suomalaisia voimistelijoita
enemmän erilaisilla urheilukoulujärjestelmillään. Sisun yksi kehittämisprojekteista pyrkiikin kehittämään tätä haastavaa suomalaisen yhteiskunnan ongelmaa.
Suomessa on vuosia toiminut urheilulukiojärjestelmä, mutta se tulee auttamatta liian myöhään jo varhaisessa iässä kovaa harjoittelua vaativassa voimistelun kaltaisessa taitolajissa. Tampereen Sisu, Tampereen Voimistelijat,
Tampereen urheiluakatemia sekä Tampereen Kaupunki ovat yhteistyössä jo aloittaneet suunnittelun, miten lahjakkaiden voimistelijan alkujen
päivään olisi mahdollista sisällyttää lisää lajiharjoitustunteja jo
koulupäivän aikana ja välittömästi sen jälkeen.
Valmentajien ammattitaito kansainväliselle tasolle
Toinen tärkeä kehitysprojekti on valmentajien osaamisen kehittäminen ja tukeminen. Sisussa työskentelee poikien kilpavalmennuksen parissa jo kuusi päätoimista valmentajaa. Heistä pyritään kouluttamaan entistä kovempia ammattilaisia jatkuvan kouluttamisen
ja mentoroinnin avulla. Kaikilla ammattivalmentajillamme on liikunnanalalta perustutkinto jo pohjana, mutta lajiosaamista pyritään
vahvistamaan Voimisteluliiton lajitutkinnon sekä kansainvälisen
voimisteluliiton ja Euroopan voimisteluliiton koulutuksilla. Lisäksi
seuramme ja voimisteluliiton kokeneemmat valmentajat mentoroivat nuorempia valmentajiamme.
Voimistelijan iholle
Kolmantena kehitysprojektina pyrimme luomaan juniorivoimistelijoillemme kokonaisvaltaisen kehittymisen sähköisen seurantatyökalun, jonka avulla käydään voimistelijoiden ja vanhempien
kanssa säännöllisissä ”kehityskeskusteluissa” läpi voimistelijan
kehittymistä eri osa-alueilla. Laji- ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi seurataan psyykkistä kehitystä, palautumisrutiinien kehitystä
sekä terveys, ravinto ja vammatilannetta sekä niiden ennaltaehkäisyä.
Tällaisella kokonaisvaltaisella ja säännöllisellä seurannalla pyritään pääsemään paremmin nuorten voimistelijoiden iholle.
Tarkoituksena on myös kehittämää kaikkien uran kannalta tärkeiden henkilöiden (urheilijan, vanhempien ja valmentajien) näkemystä kehittymistä edesauttavista asioista.
Yhteisstrategiaa myös naapureiden kanssa
Myös harjoitustilojen käyttö on aamuaikaan vähäisempää
ja aamuaikaan harjoittelu mahdollistaisi paremman harjoitusrauhan nuorille lahjakkuuksille. Sopivaa harjoittelun ja koulun yhdistävää pakettia on pääasiassa kaavailtu
Ikurin liikuntahallin ja Tesoman koulun ympärille. Tesoman
koululla on jo valmiiksi liikuntapainotteinen luokka yläkouluikäisille. Uutta mallia suunnitellaan kuitenkin myös alakouluikäisille voimistelijoille.
Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat myös muut urheilupainotteiset yläkoulut, Sampo ja Hatanpää. Myös Svenska Samskolanin
kanssa on tehty yhteistyötä ruotsinkielisten voimistelijoiden osalta.
Toinen strategiatyö on käynnistetty naapuriseura Tampereen Voimistelijoiden kanssa. Tällä strategiatyöllä pyritään kehittämään Tamperelaista
voimistelua kokonaisuutena huomioiden kaikki voimistelulajit, seurojen
johtamisjärjestelmät sekä taloudellinen kehittäminen. Strategiatyöllä pyrimme yhtenäistämään seurojen toimintakäytäntöjä, välttämään
turhia päällekkäisyyksiä sekä tekemään yhteistyötä niillä osa-alueilla,
joissa yhteistyön voima nähdään yksin puurtamista järkevämmäksi.
Yhteistyötä on aloitettu syyslomaleireillä ja koulutustilaisuuksissa.
Tällaista yhteistyötä toivomme jatkossakin kehitettävän ja järjestettävän.
Joni Koivunen
Tutustu toimintaamme osoitteessa www.tampereensisu.fi
7
Valmennan ja voimistelen
- tasapainossa
Topi Kulmakorpi
Santtu Kujanpää
Syntymäaika: 8.8.1997
Koulu: Sammon keskuslukio, urheilulinja
Aloittanut telinevoimistelun 4-vuotiaana
Valmentajat: Eero Rahomäki, Sergey Kandlin, Joni Koivunen, John Dickey
Syntymäaika: 17.8.1996
Koulu: Sammon keskuslukio, urheilulinja
Aloittanut telinevoimistelun 8-vuotiaana
Valmentajat: Eero Rahomäki, Sergey Kandlin, Joni Koivunen, John Dickey
Topin ja Santun päivärytmin määrittää telinevoimistelu ja he ovat tuttu näky Ikurin telinevoimistelusalissa. Molemmat pojat valmentavat ja harjoittelevat
itse saman verran, ja samalla kilpatasolla. Topi ja
Santtu aloittivat telinevoimistelu-uransa Tampereen
Voimistelijoiden harrasteryhmästä, mistä muotoutui
myöhemmin kilparyhmä. Topin äiti harrasti nuorena
telinevoimistelua, ja tämä oli yksi syy, miksi Topikin
vietiin pienenä voimistelusalille harjoituksiin. Molemmat aloittivat harrastuksensa Tampereella Visuvesihallissa, missä Topi sai myös heti ensimmäisissä
kilpailuissaan kotiin viemiseksi pronssimitalin. Kilpailemisesta alkoi ura, mikä jatkuu edelleen. Pojat
vaihtoivat seuraansa Tampereen Sisuun, sillä Sisussa
kilpaili samanikäisiä ja tasoisia poikia enemmän. Näin
saatiin pojille yhteishengeltään toimiva ja kannustava tiimi kasaan. Pojat kilpailevat nykyään 5. luokassa,
mikä on toisiksi korkein luokka miesten telinevoimistelun luokkajärjestelmässä.
Parhaana asiana voimistelussa Topin sanojen mukaan
on ”keveyden illuusio” ja Santtu myötäilee heti perässä. Adrenaliini, voimakkuus, tasapaino, uudet liikkeet,
kurinalaisuus, rytmi elämään, hyvä olo ja terveys ovat
tärkeitä asioita Santulle ja Topille. Telinevoimistelussa yhdistyy nämä kaikki.
Tampereen Sisussa osa voimistelijoista aloittaa jossain vaiheessa myös valmennusuransa. Valmennus
on mukava tapa olla seuran toiminnassa mukana,
ansaita rahaa ja siirtää omia oppejaan uusille voimistelijanaluille. Topi valmentaa oheislajeista uimahyppääjiä ja aerobiccareita. Tämän lisäksi Topi ohjaa
myös aikuistelinevoimistelijoita. Topi myös usein tuuraa trampoliiniryhmissä tai muissa harrasteryhmissä.
Vaikka aikuisvoimistelijoista suurin osa on vanhempia kuin Topi, niin palaute on ollut Sisuun pelkästään
positiivista. Nuori ikä ei ole este valmennukseen, jos
tieto-taito on kohdallaan. Lempikohderyhmää Topilla
ei ole, vaan toivottaa kaikki tervetulleeksi ryhmiinsä.
Santtu on ohjannut jo pidemmän aikaa omien treeniensä yhteydessä. Santtu sai myös ensimmäisen poikien kilparyhmänsä ohjattavaksi vuoden 2014 alusta.
Santun mielestä parasta on ollut, kun on saanut heti
alusta korjata liikkeitä ja opettaa alusta alkaen kaikki
mutta aina on tehnyt mieli mennä takaisin voimistelusalille. Sarjojen ja liikkeiden parantaminen vaatii
jatkuvaa harjoitusta, että pääsee eteenpäin.
Tärkeimpiä saavutuksia Topille on tähän mennessä
tullut: vuonna 2014 Mälarcup, Ruotsi 6-ottelun 3 sija
ja hevoselta pronssi, vuonna 2013 Future Cup, Itävalta hypyn 3 sija ja alle 14-vuotiaiden joukkuepronssi
vuodelta 2011. Santtu sai viime vuonna Mälarcupista
hypystä pronssia ja pääsi kolmelle finaalipaikalle neljästä telineestä.
Topi
perusliikkeet pojille. Santun ryhmän pojilla oli myös
ensimmäiset asemakilpailunsa syksyllä, joissa nähtiin
hienoja sarjoja pojilta. Kilparyhmän lisäksi Santtu
ohjaa myös vakituisesti trampoliinin jatkoryhmää ja
pärjää loistavasti missä tahansa harrasteryhmässä
tuuraajana.
Topilla ja Santulla aikaa kuluu viikossa noin 20h
omiin harjoituksiinsa, missä he hiovat sarjojaan kuntoon ja opettelevat uusia liikkeitä. Telinevoimistelu
on laji, missä suorituksia saa tehdä tuhansia kertoja,
ennen kuin ne tehdään virheettömästi. Pojat aikovat
käydä lukion 4 vuoteen, niin saavat rytmitettyä kurssinsa paremmin ja aikaa jää hyvin myös koulunkäynnille. Salilla voi hyvin tehdä kotiläksyt ennen treenejä,
tai treenien jälkeen. Viikossa pojat valmentavat noin
5 tuntia.
Tärkeimpänä tavoitteena molemmilla pojilla on harrastaa telinevoimistelua niin kauan kuin paikat kestää. Lukion jälkeen mielessä on jatko-opiskelu, ja jos
vaan aika riittää, niin telinevoimistelu ja kilpaileminen pysyvät poikien mielessä. Topin päätavoitteena
on miesten maajoukkuepaikka ja hän on valmis tekemään töitä sen eteen. Santun päätavoite on kansallisella tasolla menestyminen ja itsensä ylittäminen.
Kummallakaan ei ole käynyt ikinä mielessä lopettaa
telinevoimistelua. Toki huonojakin päiviä on ollut,
Lempiliike Topilla vaihtelee sitä mukaa, kun jonkin
uuden liikkeen oppii. Tällä hetkellä kuitenkin lemppariksi Topi mainitsee nojapuilta alastulona tuplavoltin
kerien. Santun lempiliike tällä hetkellä on trampalta
monttuun taakse tuplavoltti kierteellä. Kaikista mieluisin teline kilpailuissa molemmille on permanto.
Onnistuneen kisasarjan jälkeen on hyvä fiilis, kun
kauden aikana hiotun sarjan saa puhtaasti läpi. Voimistelun avulla pysyy hyvässä kunnossa ja se luo selkeän elämänrytmin.
Telinevoimistelua molemmat aikovat jatkaa kilpatasolla niin kauan kuin pystyvät. Samaan aikaan pystyy
kuitenkin valmentamaan ja tuomaroimaan kilpailuissa. Valmennus ja tuomarointi luovat selkeän näkökulman myös omaan voimisteluun. Virheistään oppii
paremmin ja voi itsekin ymmärtää, että kuinka saa
tehtyä liikkeet paremmin. Molemmilla on voimassa
oleva MTV tuomarikortti: Santtu voi tuomaroida 1-5
luokissa ja Topi voi tuomaroida 1-3 luokissa.
Topi mainitsee tärkeimpänä valmennuksessaan, että
haluaa olla hyvä esimerkki pienille voimistelijoille
ja urheilijoille. Aikuisharrastajille tärkeimpänä Topin
mielestä on, että harjoituksissa on hauskaa aikuisiälläkin ja nautitaan telinevoimistelusta. Santtu tahtoo,
että pienimmät voimistelijat saavat jo alusta palavan
innon telinevoimisteluun ja tulemaan mielellään harjoituksiin joka kerta. Tärkeimpiä tukipilareita Topille
ja Santulle on ollut oma perhe, ja viimevuonna poikia
Sisulla valmentamassa ollut John Dickey, joka muutti
vuoden 2013 lopussa takaisin Amerikkaan.
Tsemppiä ja treeni-iloa pojille!
8
Henkilökohtainen kehityskansio
voimistelijan uran taustatukena
Suomen miesten telinevoimistelumaajoukkueiden
vastuuvalmentajat Timo Holopainen, Riku Koivunen
ja Antti Palkola ovat kehitelleet kaikkien maajoukkueryhmäläisten uran tueksi sekä valmentajien työkaluksi niin sanotun HOKSin eli Henkilökohtaisen kehityskansion.
”Kansion tavoitteena on systematisoida voimistelijoiden harjoittelua. Sen avulla tiedämme paremmin,
mitä olemme tehneet ja mihin olemme menossa.
Kansion sisällöt ovat hyvin kokonaisvaltaisesti lajin
tarpeet huomioivat ja ne pohjautuvat voimistelijan
polkuun.”, summaa Nuorten maajoukkueen vastuuvalmentaja ja Tampereen Sisun Juniorivalmennuspäällikkö Riku Koivunen. Kansio tulee olemaan kaikilla
poikien, nuorten ja miesten maajoukkueryhmäläisillä,
eli noin 60 suomalaisella telinevoimistelijalla. Tämä
käytäntö luo punaisen langan voimistelijanpolun
alusta aina huipulle asti.
Ensi vuonna oman kansion saavat myös Tampereen
Sisun 11 maajoukkueryhmiin kuuluvaa poikavoimistelijaa.
Kehityskansiota on suunniteltu parin vuoden ajan
ja yhden version Koivunen valmisteli Varalan urheiluopiston Ammattivalmentajan tutkintoa suorittaessaan. ”Olen viimeisen kolmen vuoden aikana kouluttautunut paljon. UEG:n, Varalan ja Voimisteluliiton 3.
tason koulutuksista olen oppinut niin paljon uutta,
että vie aikansa prosessoida oleellinen tieto siihen
kuntoon, että sen voi puhtaasti hyödyntää voimistelijoiden harjoittelussa. Tämä kehityskansio on kuitenkin yksi työ oikeaan suuntaan.”
Kehityskansion sisällöt ovat seuraavat:
1. Pitkäntähtäimen suunnitelma
2. Kausisuunnitelmat ja -seurannat
3. Kilpailuiden ja leirien suunnitelmat
4. Sarjasuunnitelmat
5. Testitulokset ja tavoitteet
6. Kilpailutulokset
7. Terveyssuunnitelma ja -seuranta
8. Paikkakuntakohtainen tukiverkosto
9. Koulun integrointi harjoitteluun
10. Taloussuunnitelma
Voimistelija: Patrick Palmroth
Miesten telinevoimistelu, Nuorten
maajoukkue. Seuranta 2014
Tärkein vuosittainen kehityskohde
D-pisteet nousivat aika hyvin. Sarjat olivat sopivan vaikeat ja kisoihin oli helppo lähteä.
E-pisteet olivat paremmat kuin odotin, hevosta
lukuun ottamatta. Nuorten EM-kisoissa rekkisarja oli kisojen puhtain! Suoritus on vahvuuteni. Uusien liikkeiden saamiseen sarjoihin
tarvitsen rohkeutta
Pääkilpailu / -tavoite ja tärkeät ”kontrollikilpailut”
Pääsin sekä JPM- että JEM-kisoihin. JPM 6-ottelussa 7. Pisteillä 72.1 ja EM-kisoissa kaikki sarjat
läpi. Tavoitteet saavutettiin.
PM-kisat: Permanto (4,5)13,200 Hevonen
(13,6)11,333 Renkaat (2,8)11,200 Hyppy
(4,4)13,133 Nojapuut (3,3)11,933 Rekki
(2,6)11,300 Ottelu 72,099
Patrickin leirit ja isot
kisat 2015
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
EM-kisat: Permanto: D4.700 E8.566 13.266,
Hevonen: D2.800 E7.400 10.200, Renkaat: Ei
tehnyt, Hyppy: D4.400 E8.941 ¬0.100 13.241,
Nojapuut:D3.600 E9.100 12.700, Rekki D2.600
E8.966 11.566
Kausijako, kevät 2014
Kausi sujui ennakkosuunnitelmien mukaisesti
pääsääntöisesti. Pienet flunssat haittasivat
hieman harjoittelua kesällä ja syksyllä. Suunnitellut sarjamäärät eivät kaikkina
viikkoina toteutuneet, vaan jäivät
suunniteltua pienemmiksi. Onnistumisprosentit olivat kuitenkin hyviä.
Painotukset
Sarjaseuranta ja liikeseuranta auttoivat pysymään suunnitelluissa sarja- ja
liikemäärissä...melkein. Harjoitteluun
tuli systemaattisuutta. Joskus, kun oli
väsynyt, niin oli vaikea tehdä päivän
ohjelmaa läpi. Sain kuitenkin tavoitesarjat tehtyä kisoissa ja puhtaasti.
•
•
•
•
•
•
•
Nuorten leiri, Kuortane 15.–18.1.
Nuorten leiri, Kuortane 25.–28.2.
Juniorteam, Berliini 25.3.
Nuorten leiri, Kuortane 8.–11.4.
Nuorten leiri, PM-joukkue 6.–9.5.
SM-kilpailut, Espoo 10.5.
Jun / Pojat PM FIN 22.–24.5.
Nuorten leiri, Kuortane 1.–6.6.
Gymnaestrada, Helsinki 12.–18.7.
EYOF Tbilisi, Georgia 25.7.–1.8.
Poikien ja nuorten valmentajien
koulutusleiri, Iso-Britannia, kesä 2015
Nuorten leiri, Kuortane 19–12.9.
Junior Trophy, Cottbus 26.9.
Nuorten leiri, Kuortane 14.–17.10.
Olympic Hope Cup, Liberec syksyllä 2015
Nuorten leiri, Kuortane 11.–14.11.
Future Cup, Linz, Itävalta 28.–29.11.
Nuorten leiri, Kuortane 9.–12.12.
9
Poikien telinevoimistelun ykköskilparyhmä
Riku 1
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Tarmo Kanerva
Lasse Woivalin
Eeli Mikkonen
Riku Oravasaari
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Riku Majaniemi
Patrick Palmroth
Manu Mattila
Santtu Kujanpää
Kuvasta puuttuvat:
Toni Siikarla ja Topi Kulmakorpi
Valmentajat:
Riku Koivunen ja
Sergey Kandlin (ei kuvassa)
Tampereen
Urheiluakatemia
tiiviissä yhteistyössä Sisun huippuvoimistelijoiden
kanssa!
Sisulaisten voimistelijoiden terveyttä hoitaa Sporttiklinikka
Huipulle tähtäävä valmentautuminen
vaatii myös paljon muuta kuin päivittäistä aherrusta harjoitussalilla. Telinevoimistelu on laji, jossa harjoitusmäärät
nousevat jo varsin nuorella iällä korkeisiin tuntimääriin. Tällöin on erityisen
tärkeätä, että myös harjoittelun tukialueet ovat hyvässä seurannassa ja aktiivisesti hoidossa.
Terve urheilija on kaiken ydin. Loukkaantumisten ja sairastelujen takia väliin jääneet harjoituspäivät on eniten
kehitystä hidastava yksittäinen tekijä.
Terveellinen ravinto niin ikään lisää
terveitä harjoituspäiviä, kuin myös parantaa harjoituksesta palautumista sekä
optimoi harjoituksen optimaalisen vasteen.
Nykyään puhutaan myös paljon henkisestä valmentautumisesta ja tämä aihe
heilahtaakin joka kerta tapetille etenkin
arvokisojen yhteydessä, jolloin ihmetel-
lään suomalaisurheilijoiden sulamista
tiukassa paikassa.
Tampereen Sisu on pyrkinyt tekemään
näistä valmennuksen oheistoimista
mahdollisimman helpon paketin huipulle tähtääville urheilijoillemme. Tämän on mahdollistanut yhteistyö Koskiklinikan Sporttiklinikan kanssa, josta
olemme saaneet saman katon alta sekä
lääkäri-, ravinto- että psyykkisen valmennuksen palvelut.
Psyykkistä valmennusta ja ravintovalmennusta harjoitetaan sekä luennoin
että yksittäisin tapaamisin noin 13-vuotiaista urheilijoista lähtien.
Kun sattuu,
meillä tapahtuu
Kärkivoimistelijamme käyvät kerran
vuodessa urheilijan terveystarkastuksen
jo 11-vuotiaasta lähtien. Lisäksi Sporttiklinikalta löytyvät voimistelijoillemme
omalääkärit, jolla pyritään siihen, että
lääkärit tuntevat voimistelijamme. Yhteistyössä Koskiklinikan kanssa olemme
myös valinneet juuri meidän lajimme
kannalta parhaat lääkärit. Näille lääkäreille on nopea pääsy aina loukkaantumis- ja tai sairaustilanteissa.
Tutustu toimintaamme osoitteessa www.tampereensisu.fi
koskiklinikka.fi
koskiklinikka
10
Poikien telinevoimistelun
Sergey 1
Sergey 2
Jonne 1
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Tomas Kaartinen
Imran Mamin
Joona Reiman
Vasemmalta alhaalta voimistelijat
Anton Kauranen
Akseli Kauma
Veeti Vilanen
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Toni Ranta
Eetu Kujanpää
Eemeli Kakko
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Jouni Paavola
Roope Korkee
Markus Karumo
Kuvasta puuttuvat: Urho Pernu, Joona
Kolehmainen, Henri Salmi ja Alex Popov
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Nuutti Juntunen
Matias Jantunen
Oula-Pekka Äijänen
Kuvasta puuttuu: Samuel Sainio
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Kalle Korpela
Ilari Huovinen
Saku Harjunpää
Tomas Ollonen
Kuvasta puuttuu: Manu Saarela
Valmentaja:
Sergey Kandlin (ei kuvassa)
Valmentaja:
Sergey Kandlin
Sisu tarjoaa toimintaa vauvasta vaariin!
Valmentaja:
Jonne Julin
11
kilparyhmien esittely
Jonne 2
Salamat
Janne 1
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Aake Salonen, Saku Jokinen, Anssi Korhonen, Taavi
Jaakola
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Veikko Hirvonen, Lasse Pirskanen, Niila-Petteri Äijänen
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Topi Jaakola, Anttu-Tapio Äijänen, Tatu Jaakola
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Eero Seppänen, Alex Tannermaa, Aaro Harju, Juuso
Pelttari, Aaro Korpi
Valmentaja:
Jonne Julin
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Mikko Marttila, Atte Okkolin, Santeri Mätäsjärvi
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Tami Uusitalo, Roope Kansola, Mikko Moisala, Reino
Lahdenranta
Valmentaja:
Janne Simola
Valmentajat:
Janne Simola ja Santtu Kujanpää
Janne 2
Kuvassa voimistelijat: Olli Rintamäki ja Arttu Soinila
Kuvasta puuttuvat: Antti-Elmeri Takalo, Oskari Vainio, Eero Siirtola, Saku Laine, Totte Toveri, Arttu Kovala ja Markus Mikkola
Valmentajat: Janne Simola ja Nico Jacowleva
Tykkää meistä Facebookissa! www.facebook.com/tampereensisu
12
Tyttöjen telinevoimistelun
Loistot
Vasemmalta voimistelijat:
Fanni Ruuhonen
Helmi Tuohimäki
Netta Markkula
Rosanna Ojala
Maisa Kuusikko
Jaana Lehtonen
Elli Törmä
Valmentajat:
Maria Pirskanen, Yulia Rogozhina, Ulla Kuusikko (ei kuvassa)
ja Rosanna Ojalaa valmentava Joni Koivunen (ei kuvassa)
Timantit
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Mikaela Sipilä
Liinu Jaakola
Elina Soboleva
Varpu Palonen
Vasemmalta keskeltä voimistelijat:
Lotta Långvik
Oona Luontila
Kaisa Mura
Henna Nieminen
Ella Taatila
Kuvasta puuttuu: Emilia Posti
Valmentajat:
Yulia Rogozhina ja Anna Santanen
Seuraa meitä myös Instagramissa: @tampereen_sisu
13
kilparyhmien esittely
Tähdet
Vasemmalta voimistelijat:
Neela Vuorinen
Venla Penttilä
Sina Korhonen
Venla Björkholm
Kuvasta puuttuu: Sara Järvinen
Valmentajat:
Maija Rinta, Paula Rämö ja Niina Seppänen (ei kuvassa)
Hopeat
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Venla, Hertta-Sofia, Erika, Adele, Nelli, Viivi
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Vilma, Helmi, Viivi, Paula, Serafiina, Unna, Linnea
Kuvasta puuttuu: Liina
Valmentajat:
Anna Santanen ja Yulia Rogozhina (ei kuvassa)
Pronssit
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Eevi, Martta, Meiju, Moona-Maija, Katariina, Stella, Anneli
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Lotta, Alfa, Kaisla, Sofia, Ellen, Hertta, Reea
Kuvasta puuttuvat: Camilla ja Emmiina
Valmentajat:
Anna Santanen ja Janina Soimaniemi
Tutustu toimintaamme osoitteessa www.tampereensisu.fi
14
TeamGym - näyttävä joukkuelaji
TeamGym on näyttävä joukkuelaji, johon kuuluu kolme eri telinettä; vapaaohjelma,
volttirata ja trampetti. Vapaaohjelma on voimistelullinen ohjelma, jonka koko joukkue suorittaa musiikin tahtiin mahdollisimman yhtäaikaisesti, volttiradalla tehdään
vauhdikkaita liikesarjoja ja trampetilla tehdään juoksuvauhdista mahdollisimman
korkeita ja näyttäviä temppuja, joko hyppytelineen kanssa tai ilman.
Mixer
Sisun tällä hetkellä ainoa kilpajoukkue
Mixer kilpailee 2. luokassa. Mixerissä
voimistelee 10–15 -vuotiaita tyttöjä ja
poikia, eli kyseessä on sekajoukkue. He
harjoittelevat kolme kertaa viikossa
aina kolme tuntia kerrallaan. Joukkue
on perustettu keväällä 2013 ensimmäisenä TeamGym joukkueena Sisuun yli
10 vuoden tauon jälkeen.
Ensimmäiset kilpailut Mixerillä oli syksyllä 2013 ja kisoja heillä on nyt takana
neljät. Paras kisasuoritus on tältä syksyltä, kun joukkue tuli marraskuussa Jyväskylässä järjestetyissä luokkakilpailuissa
toiselle sijalle. Kilpailuissa kaikkien kolmen telineen eli volttiradan, trampetin
ja vapaaohjelman yhteenlasketut pisteet ratkaisevat lopulliset sijoitukset.
Sisussa TeamGym joukkueita on tällä hetkellä neljä; yksi kilpajoukkue, yksi taitoryhmä ja kaksi harrasteryhmää. Harrastajia on yhteensä noin 40. Kaikki neljä TeamGym
ryhmää harjoittelevat Ikurin liikuntahallilla. TeamGymin kilparyhmille on Ikurissa
oma harjoitushallinsa ja harraste- ja taitoryhmät harjoittelevat harrastevoimistelusalissa. Valmentajina TeamGymin puolella ovat Jonna Pelkonen ja Laura Sirviö.
TG Mixer
Vasemmalta alhaalta voimistelijat:
Niklas Vastamäki
Eeli Keskitalo
Luca Ortiz
Otto Kuokkanen
Vasemmalta ylhäältä voimistelijat:
Needa Rasi-Koskinen
Inka Heiskala
Stiina Kokkonen
Inka Suomalainen
Ada Perkiö
Valmentajat:
Jonna Pelkonen ja Laura Sirviö (ei
kuvassa)
Muut TeamGym ryhmät Sisussa
TeamGymin voi aloittaa harrasteryhmistä, joita Sisussa on tällä hetkellä 2,
alle 10-vuotiaiden ryhmä ja yli 10-vuotiaiden ryhmä. Molemmat ryhmät ovat
sekaryhmiä, eli sekä tytöille että pojille
tarkoitettu. Harrasteryhmiin ei ole taitovaatimuksia vaan kaikki voivat ilmoittautua mukaan taitotasosta riippumatta.
Molemmat ryhmät harjoittelevat Ikurin
liikuntahallilla kaksi kertaa viikossa 1,5
tuntia kerrallaan.
Syksyllä 2014 Sisuun perustettiin TeamGymin taitoryhmä. Ryhmässä harjoittelevat tytöt ovat iältään 8–12 -vuotiaita.
Ryhmä harjoittelee kolme kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Taitoryhmään
ja kilparyhmään on mahdollista päästä
etenemään joko harrasteryhmien kautta
tai yleensä kerran kaudessa järjestettävien taitotestien kautta.
Lisätietoja Sisun TeamGym joukkueista:
Jonna Pelkonen
[email protected]
Mixerin Inka näyttää, kuinka trampetilla
tehdään voltti suorin vartaloin.
Mixerin voimistelijat harjoittelemassa vapaaohjelmaa.
15
Cheerleading - huimia akrobatiatemppuja
TSC Rascals
Rascals on energinen ja ystävällinen cheerleadingin sekajoukkue, joka
koostuu kauniista naisista ja kirsikkana kakun päältä löytyy myös muutama karismaattinen mies.
Tällä hetkellä valmentajia joukkueella on neljä, kolme naista ja yksi mies.
Joukkue treenaa kaksi kertaa viikossa, keskiviikkona ja sunnuntaina. Nyt
treenejä on kuitenkin enemmän, sillä tähtäimessä ovat Turussa järjestettävät SM-karsinnat, jonka jälkeen mahdolliset SM-kilpailut. Treeneissä
tehdään akrobatiaa sekä seniori tasoisia stuntteja.
Kulunut kausi on mennyt harjoitellessa uusia sekä vanhoja stuntteja ja
akrobatiaa. Myös kisaohjelmaa on harjoiteltu kovasti. Rascals on käynyt
yliopistoilla sekä ammattikorkeakouluilla esiintymässä rekrytointi mielessä.
TSC Rascals
Tavoitteena joukkueella on kehittyä kaikissa osa-alueissa ja mahdollisesti osallistua erilaisiin kisoihin sekä kartuttaa esiintymistaitoja esiintymällä erilaisissa tapahtumissa
TSC Rusetit
TSC Rockers
Rusetit/mikrot on joukkue seuran pienimmille harrastajille. Vuoden tärkeimmät tapahtumat ovat esiintymiset seuran joulu- ja kevätnäytöksissä.
Rusetit reenaavat kerran viikossa ja opettelevat lajin perustaitoja. Tällä
hetkellä joukkueessa on 20 tyttöä.
Rockers on harrastejoukkue 12–15 -vuotiaille. Tällä hetkellä joukkueen muodostaa 24 aktiivisesti osallistuvaa tyttöä. Osa on ollut mukana useamman
vuoden ja osa muutaman kuukauden. Treenaamme harrastajien taitojen mukaan, eli tarvittaessa lajin perusteita ja edistyneempien kanssa haastavampia
kuvioita. Kauden huipentuma on joulunäytös, jossa joukkue pääsee esittelemään kauden aikana oppimiaan taitoja.
TSC Riot
Riot on 9–13-vuotiaiden minien kilpajoukkue, jonka tavoitteena on kisailla sekä syksyisin että keväisin. Treenejä on kahdesti viikossa. Jäsenet joukkueeseen valitaan kilpailukausien alussa taitotason
ja treeniasenteen perusteella. Jo aikaisemmin tämän vuoden keväällä Riot pystytti hienon show’n
May Madness -kilpailuissa. Tällä hetkellä joukkue
valmistautuu täydellä ryminällä marraskuun puolivälissä pidettäviin Super Cheer -kilpailuihin. Riot
osallistuu ensimmäistä kertaa minien edistyneiden sarjaan, jossa säännöt sallivat entistä haasteellisempien liikkeiden suorittamisen.
TSC Reckless
Reckless on keväällä 2014 perustettu 9–13 -vuotiaiden harrasteryhmä. Joukkueessa harjoitellaan cheerleadingin perusteita kerran viikossa. Ryhmään kuuluu tällä hetkellä 14
motivoitunutta tyttöä, jotka harjoittelevat innolla jouluesitystä varten. Osalla tytöistä on
tavoitteena siirtyä ensi kaudeksi kilpajoukkueeseen, toiset taas haluavat harrastaa cheerleadingia nimenomaan harrastetasolla. Joukkueessa on tilaa, joten kiinnostuneet rohkeasti vain mukaan!
Tutustu toimintaamme osoitteessa www.tampereensisu.fi
16
TSC Renegades
TSC Renegades
Tänä vuonna Renegadesilla on edessään vielä SMkarsintakilpailut ja SM-finaali, joka järjestetään Helsingissä joulukuussa.
E P S I R at
i
Va
ku
1
utu
s
tkimus
2012
ak ast y yt y väi
stu
2011
Asi
yy
ng
Joukkue harjoittelee yhteisesti vähintään neljä kertaa
viikossa, mikä edellyttää vahvaa sitoutumista lajiin.
Harjoituksissa ei koskaan kuitenkaan unohdeta hauskanpitoa ja lajin luonne on muodostanut joukkueesta läheisen ja perheenomaisen kaveriporukan, joka
viettää paljon myös vapaa-aikaa yhdessä. Seuraavat
karsinnat joukkueeseen järjestetään SM-kilpailuiden
jälkeen joulu-tammikuussa. Ota rohkeasti yhteyttä
valmentajiin, ja tule mukaan Renegades-perheeseen!
Renegades sai vuoden 2014 SM-kilpailumenestyksensä perusteella edustuspaikan Euroopanmestaruuskilpailuihin Saksaan. Kilpailut järjestettiin Bonnissa
kesäkuussa. Renegades ylsi hyvällä ohjelmallaan 5.
sijalle. EM-kilpailuihin edustuspaikan sai myös paristunt-sarjasta Timo Korpinen ja Hanna Tevalin, jotka
sijoittuivat kahdeksanneksi omassa sarjassaan.
2013
2014
ssa
Renegades on vuonna 2009 perustettu SM- ja EM-tasolla kilpaileva sekajoukkue, joka koostuu vähintään
15-vuotiaista naisista ja miehistä. Joukkue on yltänyt
useampana vuonna mitalisijoille SM- ja EM-kilpailuissa ja tavoitteet ovat vuosi vuodelta korkeammalla.
TSC Renegades:
5.sija EMkisoissa!
syhtiöver tail
u
Tyytyväisimmät asiakkaat
EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. Olemme olleet jo neljä kertaa peräkkäin sijalla 1.
Emme aio kuitenkaan ylpistyä, vaan aiomme olla luottamuksen
arvoisia huomennakin. Jatkamme rehdillä ja reilulla linjallamme.
Eräjärvi | Länkipohja | Jämsä | Orivesi | Ylöjärvi
www.saastopankki.fi/sinetti
Hoidetaan vakuutuksesi kuntoon, ota yhteyttä:
Yhteyspäällikkö Roope Lehto, 040 591 5660, [email protected]
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva
01019 5110
www.turva.fi
17
TSC Tunkit
TSC Tunkit on täysin uusi ryhmästunt-kokoonpano, joka tähtää sm-karsinnoista
maailmalle uusilla, ennen näkemättömillä, mutta mikä tärkeintä kuitenkin sääntöjen puitteissa sallituilla tempuilla!
Ryhmästuntissa temppuja tehdään 1,5 minuutin ohjelman ajan enintään viiden
hengen tiimillä erittäin tiuhaa tahtia. Ryhmästuntissa arvosteltaviin osa alueisiin
kuuluvat erityisesti heitot, koko ryhmällä tehtävät pidemmät stunttiyhdistelmät
sekä pyramidit.
TSC Tunkkien erikoisuutena ovat nimensä mukaisesti erittäin vahvat nostajat, sekä
telinevoimistelutaustan omaavat nousijat. Lavalla tullaan siis näkemään kokoonpano: Niko Latvakoski, Martti Äijö, Tomi Roinila, Satu Viitala sekä suomen ainoa
mies flyer Ville Hynninen.
TSC Rebels
Rebels on kolme kertaa viikossa treenaava 12–15 -vuotiaiden junioreiden kilpajoukkue. Joukkueessa on tällä hetkellä noin 20 innokasta cheerleaderia. Rebels
karsi riveihinsä uusia harrastajia kesän lopulla ja siitä lähtien kehitys joukkueena on ollut huimaa! Seuraavat karsinnat joukkueeseen järjestetään tammikuussa.
Syksy on käytetty uusia taitoja opetellessa ja tekemiseen on saatu paljon uudenlaista varmuutta ja mikä tärkeää, myös ryhmähenki on tiivistynyt. Tulevan kevään
kilpailujen on tarkoitus toimia joukkueelle varsinaisena näytön paikkana ja osalle
uusista myös kilpailudebyyttinä.
Kaupunki täynnä
mahdollisuuksia
- tee mitä haluat!
Cumulus-hotelleissa hintaan
sisältyy aina kolmen tyynyn
Tyynymenu, runsas aamiainen,
WiFi sekä saunan löylyt.
cumulus.fi
@cumulushotels
Rento ja uudistuva kaupunkihotelli
Joukkuetta ovat syyskaudella ahkerasti valmentaneet Annika Lindell, Sini Paastela
ja Vivian Punnala.
Onnea tulevaan!
Let’s go Rebels!
TSC Rebels
18
Painonnosto
Sisun harjoitukset Nääshallin voimailusalissa Näsijärvenkatu 7
Maanantaisin klo 18–20
Keskiviikkoisin klo 15–17
Perjantaisin klo 18–20
Ohjausta löytyy kaikille: nuorille (tytöt ja pojat), naiset ja miehet
Tiedustelut ja yhteydenotot:
Matti Oksanen
[email protected]
0400 731 886
Tiesitkö tämän?
Sisu on saavuttanut 135 mitalia SM- kilpailuissa. Naiset ovat saaneet näistä
11 mitalia. 40 mitalia on tullut Sisulle EM- ja MM- kilpailuista ja 10 mitalia
PM-kilpailuista.
Luistelemaan!
Tampereella Pyynikin urheilukenttä on talvisin pikaluistelijoiden areena.
333 1/3 metriä pitkän radan kaarteet tulevat talven aikana luistelijoille
tutuiksi. Kyseessä on luonnonjäärata ja jäädytys on keliolosuhteiden
varassa. Leutona talvena 2013-2014 jää saatiin vasta tammikuussa ja
luistelukautta kesti vain vajaat kolme viikkoa.
Lokakuussa saatiin kuitenkin hyviä uutisia, kun kaupungin budjettiin
on merkitty Pyynikin urheilukentällä levitettävä tekojää. Tekojää lisäisi
luistelukauden pituutta niin alussa kuin lopussakin. Seinäjoella ja Helsingissä on 400 metrin tekojääradat ja kausi alkaa siellä jo marraskuun
alkupuolella ja jatkuu aina maaliskuun loppupuolelle asti.
Pyynikin urheilukentältä löytyy kaupungin lainaluistimia ja lisäksi seurallamme on muutamia lainaluistimia. Tervetuloa tulevana talvena kokeilemaan miten pitkäteräinen luistin liukuu!
Naisten jumpat
Sisussa jumpataan naisten kesken neljä kertaa viikossa:
• Muokkaus-jumppa Multisillan koululla tiistaisin ja torstaisin klo 17.30–18.30
• Body Flow “syvät lihakset kuntoon” maanantaisin Leinolan koululla klo 20 - 21.30 ja Johanneksen koululla torstaisin 18.30–20
Ohjaajina toimivat Pirketta Honkoliini ja Christa Uuramo. Kausimaksu on
aikuisilta 60 euroa ja kertamaksu 5 euroa. Maksuvälineenä käyvät myös
Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit.
Tule mukaan jumppaamaan!
Lisää tietoa löydät osoitteesta www.tampereensisu.fi
Ilmoitus
Hämeen Kosmetologikoulu
Kaiken oppii kun tarpeeksi harjoittelee. wwww.hamkk.fi
Jumppa on kivaa!
www.innosto.fi
Pirkanmaan Autotaito Oy
www.pirkanmaanautotaito.fi
www.nasinvesijohtoliike.fi
Tampereen Messut Oy
www.tampereenmessut.fi
ilmoitus
19
Nojapuiden kautta kahville
Ystävät vuosikymmenien ajalta voivat tavata toisiaan jos jonkinlaisissa ympäristöissä. Yleensä mennään kahville, kuten Sisun kokeneempaan telinevoimistelijakaartiin kuuluva Elastiset-ryhmä tekee. Tai sitten voi ensin jumpata telinevoimistelusalilla ja mennä sen jälkeen kahville. Elastisten tyyliin.
Tampereen Sisu täytti tammikuussa 2010 puolivuosisataa. Edellisenä vuonna entiset telinejumpparit Martti Mansikka (Melbournen olympialaiset 1956) ja Reino
Heino (Mexicon olympialaiset 1968) päättivät yrittää saada kasaan saunailtaa varten 1950- ja 1960 -luvun jumppareita. Kutsua noudatti kymmenkunta miestä ja
illan aikana syntyi idea paluusta telinevoimistelusalille.
- Martti Lindell lupautui vetämään ryhmää ja homma oli sillä selvä. Ensin olimme
kerran viikossa Pirkkahallissa ja nyt käymme kahdesti viikossa Ikurin telinevoimisteluhallissa, Mansikka sanoo.
Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Elastiset teki tammikuussa 2010 Sisun viisikymppisillä. Eikä mitenkään sattumalta, vaan konkarit ottivat haasteen vastaan ja
harjoittelivat voimisteluesityksen.
Mansikka ihmettelee edelleen, kuinka hyvin voimistelutoiminta lähti käyntiin.
Ihmettelyyn ei olisi aihetta, jos miehet olisivat tavanneet säännöllisesti, mutta
Elastisiin tuli mukaan sellaisiakin, jotka eivät yli 40 vuoteen olleet tekemisissä
voimistelun kanssa. TUL:n historian kakkososassa on vuodelta 1953 kuva, jossa
mukana on viisi Elastisen ryhmän jäsentä poikina ja nuorina miehinä.
- Osa meistä oli ollut pitkään hukassa, mutta kun yhteys saatiin, ei kukaan miettinyt mukaan lähtemistä tai kieltäytynyt mahdollisuudesta tehdä paluun salille,
Mansikka sanoo.
Jotkut kävelevät, Elastiset jumppaa
Ikä tekee tehtävänsä ja niinpä kukaan elastinen ei haaveillut paluusta kilpakentille. Sen sijaan kahdesti viikossa miehet jumppaavat perusteellisen hyvin ja monipuolisesti.
Alkuverryttelyn jälkeen vuorossa on venyttely ja hengitysharjoitukset. Sitten ovat
vuorossa telineet kunkin mieltymyksensä ja kykyjensä mukaisesti. Suosikiksi on
noussut trampoliini, jolla Mansikan sanoin ”hiukan hypellään”. Myös voimailusalilla ryhmä käy oman vuoronsa aikana.
Telinejumppari on telinejumppari loppuun asti. Mansikan mukaan kukaan ei ole
koskaan ottanut esille, että ryhmä voisi harrastaa jumpan tilalla jotain muutakin
liikuntaa.
- Liikkuminen on tärkeää ja meille se tarkoittaa voimistelua, Mansikka sanoo.
Kahville mentäessä kaikki tietävät mistä on kyse. Jokainen tarjoaa vuorollaan ja
uuden kierroksen aloittaa aina porukan vanhin. Kun sitten aikanaan nuorin on
maksanut kahvit, on seuraavalla kerralla jälleen vanhimman vuoro.
Kausi päättyy luonnollisesti päättäjäisiin. Seuraavien päättäjäisten aikana aiotaan
käydä tutustumassa uuteen hotelliin, syödä ja jatkaa sen jälkeen iltaa.
Ismo Alhoniemi
Laadukasta urheiluseuratoimintaa jo vuodesta 1960!
Elastiset taipuu edelleen
20
Ohjaaja- ja harrastajahaastattelu
Janni-Julia ja Martina
Janni-Julia Bettina Mattila, 22 vuotta
Mitä teet tällä hetkellä?
Opiskelen Suomen Teatteriopistossa näyttelijäntyön
peruslinjaa ja työskentelen ravintola-alalla sekä
voimisteluvalmentajana.
Oma voimistelutausta?
Aloitin 4-vuotiaana jumpassa ja siitä asti olen
voimistellut, nykyäänkin harrastelumielessä. Oma
lajitausta on Team Gymin parista, jossa olen myös
kilpaillut.
Kauanko olet valmentanut?
Olen valmentanut puolet elämästäni. Aloitin apuvalmentajana jo 11-vuotiaana ja siirryin sittemmin
vastuullisempiin valmennustehtäviin.
Mikä on parasta voimistelun valmentamisessa?
Varmaan se, kun näkee voimistelijoiden oppivan jotain ja se, kun saa olla mukana kasvattamassa lapsia
ja nuoria …ja joskus vähän aikuisiakin (nauraa).
Mikä on haastavinta valmentamisessa?
Isommissakin ryhmissä on pystyttävä antamaan
aikaa tasapuolisesti kaikille ja ylläpitämään harrastajien kiinnostusta keksimällä jatkuvasti myös uusia
harjoitteita.
Suosikkiliike?
Bravuurejani ovat kaikki notkeutta vaativat temput.
Tykkään opettaa permannolla arabialaista ja trampoliinilla erilaisia voltteja.
Mitä terveisiä lähettäisit voimisteluharrastuksen
aloittamisesta kiinnostuneille?
Saako tehdä räpin? (nauraa taas) Kaikkea ei tarvitse
osata valmiiksi vaan tänne tullaan harjoittelemaan.
Treeneissä pidetään hauskaa kaikenikäisten kanssa.
Aina kannattaa tulla ainakin kokeilemaan, voimistelu
vie helposti mukanaan!
Janni
Martina, 11 vuotta
Ryhmä: Syksyllä 2014 perustettu TeamGymin esivalmennusryhmä
Lempitemppu: Kerävoltti
Parasta treeneissä: Harjoittelu isolla trampoliinilla
Treenimäärä: Treenejä on kolme kertaa viikossa ja
yhdet treenit kestävät 2 tuntia
Tavoitetemppu: Voltti taaksepäin
Voimistelutausta: Voimisteluharrastus alkoi syksyllä 2014, kun TeamGymin uusi esivalmennusryhmä
perustettiin.
Martina




(03) 45 800 ma-pe 9-17
ikaalistenmatkatoimisto.fi
21
Mekin tuemme Sisua
Elina Pirhonen
Pertti Pirhonen
Pekka Kanerva
Kerttu Kanerva
Timo Laitinen
Maija Mäenpää
Sari Korkee
Matti Oksanen
Marja-Liisa Rosengren
Sina Korhonen
Niina Seppänen
Juho Rajamäki
Kauko Laakso
Anna-Liisa Laakso
Raili Laitinen
Kyllikki Lahtinen
Raili Henriksson
Eila Rimmi
Reino Rimmi
Lea Viitanen
Vuokko Vilen
Enni Hakala
Pauli Salo
Tellervo Pirkkalaniemi
Eeva Järventaus
Kauko Järventaus
Oili Hurskainen
Hilkka Ilo
Reijo Ojanen
Sirpa Ilo
Ellen Kallio
Raija Kanerva
Mauri Kanerva
Matti Kivimäki
Raili Koivisto
Esko Johansson
Anna-Maija Jussila
Sinikka Tirkkonen
Urpo Tirkkonen
Reijo Lempinen
Pirkko-Liisa Ruuska
Jaakko Ruuska
Reea Hiitelä
Risto Koivunen
Mikko Marttila
Eija Asikainen
Esko Asikainen
Pirjo Sillman
Seija-Sillman-Leppänen
Juha Mattila
Patrick Palmroth
Markus Palmroth
Henry Palmroth
Ritva-Liisa Palmroth
Harri Palmroth
Aikuisvoimistelu Sisussa
Hauskaa ja monipuolista kehonhallintaa
Tampereen Sisussa aloitettiin aikuistelinevoimistelu vuonna 2002. Ensimmäisiä harjoituksia piti nykyinen poikien juniorivalmennuspäällikkö Riku Koivunen.
Lisäksi ohjaajina toimivat aikuisten alkuaikoina myös Janne Simola, Petja Mikkonen, Anna Nguyen ja Tiia- Liisa Rinne.
Aikuisvoimistelu aloitettiin Visuvesihallissa ja nyt aikuiset ovat jo parin vuoden
ajan päässeet harjoittelemaan Ikurin liikuntahallissa mahtavissa harjoitusolosuhteissa. Nykyisiä ohjaajia aikuisissa
ovat: Jonne Julin, Jenni Suurhasko, Simo
Järvisalo, Jani Illikainen, Janni-Julia Mattila, Janina Soimaniemi, Emma Nordvall
ja Topi Kulmakorpi.
Aikuisvoimistelijat lähtivät heti innolla
mukaan, ja voimistelijamäärä ryhmissä
kasvoi. Useimmat aikuisharrastajista
ovat edelleen aktiivisesti mukana ja
harjoittelevat salilla monta kertaa viikossa. Heistä on saatu ohjaajia harrasteryhmiin ja tuuraajiksi myös kilparyhmiimme. Seuran sisäisiin talkoisiin ja
kilpailuihin on myös saatu tukea aktiivisilta aikuisvoimistelijoilta. Aikuistelinevoimistelu lähti vuonna 2002 reilusta
kymmenestä voimistelijasta liikkeelle, ja
tänä syksynä Ikurin hallissa liikkuu noin
150 Sisun innokasta aikuisvoimistelijaa
viikoittain. Ryhmät täyttyvät nopeasti,
mutta ensi vuodelle pyritään taas järjestää harrastekalenteria niin, että kaik-
ki halukkaat pääsisivät mukaan. Aikuistelinevoimistelu on tarkoitettu kaikille:
ikäraja lähtee noin 16-vuotiaasta eteenpäin, ja yläikärajaa ei ole.
Aikuistelinevoimistelu on jaettu Sisussa kolmeen eri tasoon: Alkeis, Jatko ja
Eliitti. Voimistelija voi itse miettiä omaa
tasoansa, tai kysyä Sisun valmentajilta apua ryhmän valinnassa. Alkeisvoimistelu on tarkoitettu kenelle tahansa
aloittelijalle, ilman voimistelupohjaa tai
vähäisellä harjoitustaustalla mukaan
tuleville. Alkeisvoimistelussa lähdetään
ihan perusvoimistelusta liikkeelle: kävelyt, jalannostot, hypyt ja kuperkeikat.
Vähitellen taitojen parantuessa vaikeutetaan perusliikkeitä. Jokaisessa eri
ryhmässä tehdään paljon voimaliikkeitä
ja venyttelyitä. Voiman ja liikkuvuuden
parantuessa voidaan myös harjoitella
vaativampia liikkeitä.
Jatkoryhmässä vaaditaan jo muutamia
taitoja mm. arabialainen, kuperkeikat
molempiin suuntiin ja kieppi. Eliittiryhmä on jo tasoltaan huomattavasti
vaativampi. Eliittiryhmäläiset ovat harjoitelleet jo useamman vuoden, tai ovat
harrastaneet lajia jo aikaisemmin. Voltit
ja vaativammat voimaliikkeet ovat tuttuja asioita eliiteille. Eliittiryhmäläiset
järjestävät myös 2 kertaa vuodessa aikuisten leikkimieliset kilpailut, missä
kilpailut koostuvat esimerkiksi esteradoista ja korkeusvolteista. Päivän kruunaa yhteinen illanvietto.
Ilmoittautuminen:
www.ratkaisupalvelu.fi/sisu/
ilmoittautuminen
Aikuisten harjoittelut on jaettu vuodelle kolmeen eri erään: kevät, kesä ja
syksy. Mukaan voit tulla ylittämään itsesi keväällä, kun ryhmät taas alkavat.
Ilmoittautuminen on jo auennut nettisivuillemme! Aikuisvoimistelu on paras
keino uusien liikkeiden oppimiselle, ja
elinikäisille uusille ystäville.
Lisätiedot:
Maija Rinta
[email protected]
0400 917 300
www.tampereensisu.fi/telinevoimistelu/aikuisten-harrasteryhmat/
Tutustu toimintaamme osoitteessa www.tampereensisu.fi
22
Sisukkaat - nimensä mukaisia
”Sisukkaitten toiminta on avointa kaikille, joilla aikaa ja kiinnostusta”, toteaa Sisukkaitten puheenjohtaja Eila Rimmi.
Urheiluseurassa tehdään muutakin kuin urheillaan!
Meillä mukana erilaisia ihmisiä: on kulttuurin harrastajia, on liikunnasta kiinnostuneita, on käden taitoja osaavia ja
kehittäviä.
Mukaan voi lähteä vaikkapa kerran
kuussa kokoontuviin kerhoihin, joissa
ajankohtaisia tai eläkeikäisten asioita käsitteleviä asiantuntijavierailuja.
Emäntiemme loihtimat kahvittelut nostavat keskustelut varsin vilkkaiksi.
Olemme mukana myös seuran yhteisissä toiminnoissa, niin seuran joulu- ja
kevätjuhlissa kuin myös seuran hallinnossa. Samoin myös TULn ja sen piirin
toiminnoissa, onhan TUL osa työväenliikettä ja sen ajatusmaailmaa, sanoo Eila.
Hengen ravintoa tarjoamme myös usean kerran vuodessa tehtävillä yhteisillä
teatteri- ja muilla teemamatkoilla.
Ohjaamme sisukkaita hoitamaan omaa
kuntoaan: sisukkaat ovat ehkä ikäisiään
vetreämpiä! Mukanamme on 60-vuotiaista pitkälti yli 90-vuotiaisiin!
Toimintaa on laidasta laitaan: joulukerhossamme herkuttelimme pitopöytäherkuilla, menemme Sorin Sirkukseen,
jonka historia juontaa Sisun Sirkukseen,
ohjaamme sisukkaita RAY:n tuetulle lomalle. ”Olemme monessa mukana”, sanoo Eila.
Tampereen Sisun veteraanijaosto
Sisukkaat
puheenjohtaja Eila Rimmi
040 553 8766
sihteeri Kauko Laakso
0400 411 385
[email protected]
www.tampereensisu.fi
TUL:n Liittojuhla Seinäjoella oli viime kesän Suuri Tapahtuma.
Sisukkaat olivat liittojuhlan yhteisesityksessä mukana suurella joukolla. Kuvassa osa
Sisukkaista Seinäjoen Cumuluksen edessä valmistautumassa lähtöön yhteisesityksen
harjoituksiin. – Kuva: Petri Nissinen
Sisun Senioritanssijoiden ohjaaja Irja Salonen, Sisukkaitten puheenjohtaja
Eila Rimmi, Sisun Laulajien puheenjohtaja Anna-Liisa Laakso – Kuva: Kauko
Laakso
Laulu meidät taas yhtehen tuo…
”Tykkään laulaa ja esiintyä, olen aina tykännyt”, sanoo Sisun Laulajien puheenjohtaja Anna-Liisa Laakso. Ääni säilyy kun sitä käyttää. Kuorossa laulamiseen
ikävuodet eivät vaikuta yhtä voimakkaasti kuin joissain muissa harrastuksissa.
Kuoromme on meille myös sosiaalista kanssakäymistä keskenämme, olemme
kavereita. Silloin myös jokaviikkoinen harjoituksemme on mukavaa yhdessäoloa.
Sisun Laulajissa on mukana liki 30 laulajaa ikävuosiltaan 65-90 vuotta! Useat
ovat laulaneet eri kuoroissa jo vuosikymmeniä. Nuorempaa väkeä on mukana
kuoron johtaja/säestäjä, Huusarin Antti. Kuoron laulujen vaativuustaso toki
määräytyy laulajien iän mukaan.
Kuorolaulu on myös mainiota dementiantorjuntaa, sanojen muistaminen aivojumppaa parhaimmillaan. Samoin kuorossa laulaminen edellyttää oman
äänen hallintaa.
Kuoromme esiintyy pääasiassa ystävänpalveluna esiintymällä sairaaloissa,
vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja potilasjärjestöjen tilaisuuksissa. Viemme
tuttuja lauluja, iloa ja arjen katkaisua niille, jotka eivät muuten pääse musiikista nauttimaan. Laulamme sellaisia lauluja joista itsekin pidämme.
Sisun Laulajat on lauleskellut jo pitkälti yli kaksi vuosikymmentä. Ja laulu
raikuu edelleen!
Laadukasta urheiluseuratoimintaa jo vuodesta 1960!
23
Tule, tule, tule tanssimaan
Sinäkin
Senioritanssi on hyvää tuulta, sosiaalista kanssakäymistä, virkistävää ja monipuolista liikuntaa, sanoo Sisukkaiden senioritanssiohjaaja Irja Salonen.
Parit vaihtuvat jatkuvasti ja yhteinen hauska luo positiivisuutta päivään.
Tanssiminen on liikunnan ja musiikin rytmillistä yhdistämistä. Jokaviikkoisessa harjoittelussa uusien ja aiemmin opittujen tanssien kertaaminen auttaa muistin säilyttämistä
”Ei vaikeeta mukaan tulla, jos lasku- ja kävelytaito on sulla”, sanoo Irja. Senioritanssi on iloinen asia, ei tiukkapipoisille. Virheetkin ovat aivan luvallisia!
Hurmiossa tanssitaan
Senioritanssi on kansainvälistä, se kehitettiin 90-luvulla Saksassa. Askeleet
ja musiikit tanssitaan samoin eri puolilla maailmaa.
mukavassa
seurassa
Tanssiseura Hurmiossa ylläpidetään suomalaista lavatanssikulttuuria tarjoamalla tasokasta, monipuolista ja ennenkaikkea
edullista tanssinohjausta kaiken ikäisille.
Esittelytilaisuus
Sisukkaille senioritanssin toivat toistakymmentä vuotta sitten Airi ja Aki
Välinen muutettuaan paluumuuttajina eläkepäiville Tampereelle. ”Viemme
senioritanssilla liikunnallisia terveisiä vanhusten ja vammaisten hoitolaitoksiin ja järjestöjen tapaamisiin, joista saamme kiitollisen palautteen katsojilta”, sanoo Irja.
sunnuntaina 11.1. klo 15
si
5.1.
12.-1 ilmaiseki
t
r
i
vo stua e in.
tutu silajeih
tans
Lisätietoja saat katsomalla:
www.hurmio.fi
Senioritanssijat kutsuvat joukkoonsa uusia tanssijoita.
Hurmion tanssisalit
Ikurin liikuntakeskus
Tesomankatu 33
33310 Tampere
Ihan itse vaikutamme omaan kuntoomme tänään ja tulevaisuudessa. Senioritanssissa jalat kepeänä, muisti terävänä, virkistävää ja sosiaalista yhdessäoloa. Hyvä syy saada itsensä liikkeelle! Sisukkaasti mukaan vaan!
AINA EDULLINEN
•
•
•
•
•
KANGASALA
ORIVESI
VIRRAT
JYVÄSKYLÄ
JÄMSÄ
Asiantuntijoina mm.
Jyrki Härkönen,
ev Tapio Niitynperä tai
professori Martti Turtola.
Musiikkia ja mukavaa
tunnelmaa luovat
Jukka Hallikainen (8.6.)
tai Milana Misic (20.7.)
•
•
•
•
RIIHIMÄKI
PÄLKÄNE
KEURUU
MÄNTTÄ
loytotex.fi
Laatokan ja Äänisen
risteily 8.–13.6. ja 20.–25.7.
Pietari – Neva – Valamo – Syväri – Ääninen – Kizhi –
Petroskoi – Mandrogi – Pietari
Risteilyhinta / hlö
C4 ......................698 €
C3 ......................898 €
C2 ......................996 €
B2 (2. kansi) .....1198 €
B2 (3. kansi) .....1296 €
B1 (3. kansi) .....1536 €
A2.....................1398 €
Ennakkovaraajan etu
-50€
Myymme nais- ja mies-paikkoja
hytteihin C2 ja B2 (2. kansi)
Bussireitit (6) eri puolilta Suomea! Jyrki
Härkönen
Tapio
Niitynperä
Martti
Turtola
Jukka
Hallikainen
Voimassa
31.1.2015
Verkkokaupasta 24h www.lomalinja.fi
Korkein luottoluokitus
©Bisnode
2014
& 010 289 8100 & 010 289 8101 ryhmät
& 010 289 8102 (Helsinki)
Puhelut 8,35 snt/puh +17,17 snt/min. Palvelumaksu 19€/varaus.
Kevään 2015
lasten ja aikuisten
harrasteryhmien
aikataulut
Lasten harrasteryhmien aikataulut,Tampere:
Maanantai
Perjantai
Paikka: Ikuri
10.30–11.15 Minit, 2–4 -vuotiaat
16.00–16.45 Minit, 4–5 -vuotiaat
16.30–17.30 Alkeisryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat
17.30–18.30 Alkeisryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat
17.30–18.15 Tramppa, alkeet, 7–9 -vuotiaat
18.30–20.00 TeamGym, harraste 2, alle 10-vuotiaat
18.30–19.30 Harraste-edistyneet tytöt 1, 7–9 -vuotiaat (2 x viikko)
18.30–19.30 Harraste-edistyneet pojat 1, 7–9 -vuotiaat (2 x viikko)
19.30–20.30 Harraste-edistyneet tytöt 2, 10–13 -vuotiaat (2 x viikko)
19.30–20.30 Harraste-edistyneet pojat 2, 10–13 -vuotiaat (2 x viikko)
Paikka: Ikuri
17.00–18.30 TeamGym, harraste 1, yli 10-vuotiaat
18.30–19.15 Tramppa, alkeet, 7–9 -vuotiaat
19.15–20.00 Tramppa, jatko, 10–13 -vuotiaat
Tiistai
Paikka: Ratina
16.30–17.15 Minit, 3–4 -vuotiaat
17.15–18.15 Alkeisryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat
18.15–19.15 Jatkoryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat, väh. vuoden harrastaneet
19.15–20.30 Edistyneet, tytöt ja pojat, 10 vuotta täyttäneet, vähintään
2 vuotta harrastaneet
Paikka: Messukylän koulu
19.00–19.45 Minit, 4–5 -vuotiaat
19.45–20.30 Alkeisryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat
Paikka: Kämmenniemen koulu, Teisko
17.00–17.45 Minit, 4–5 -vuotiaat
17.45–18.30 Lapsi-vanhempi (alle kouluikäiset)
18.30–19.15 Jatkoryhmä, 7–9 -vuotiaat
Keskiviikko
Paikka: Ikuri
16.00–16.45 Minit, 4–5 -vuotiaat
16.45–17.30 Minit, 4–5 -vuotiaat
16.45–17.30 Lapsi-vanhempi (alle kouluikäiset)
17.00–18.30 TeamGym, harraste 1, yli 10-vuotiaat
17.30–18.30 Alkeisryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat
17.30–18.15 Tramppa-jatko, 10–14 -vuotiaat
18.30–20.00 TeamGym, harraste 2, alle 10-vuotiaat
18.30–19.15 Minit, 4–5 -vuotiaat
Torstai
Paikka: Ikuri
18.30–19.15 Tramppa, alkeet, 7–9 -vuotiaat
19.15–20.00 Tramppa, jatko, 10–13 -vuotiaat
18.30–19.30 Harraste-edistyneet tytöt 1, 7–9 -vuotiaat (2 x viikko)
18.30–19.30 Harraste-edistyneet pojat 1, 7–9 -vuotiaat (2 x viikko)
19.30–20.30 Harraste-edistyneet tytöt 2, 10–13 -vuotiaat (2 x viikko)
19.30–20.30 Harraste-edistyneet pojat 2, 10–13 -vuotiaat (2 x viikko)
Sunnuntai
Paikka: Ikuri
13.00–13.45 Tramppa, alkeet, 7–9 -vuotiaat
13.45–14.30 Tramppa, jatko, 10–13 -vuotiaat
15.00–15.45 Minit, 4–5 -vuotiaat
15.45–16.30 Minit, 4–5 -vuotiaat
Aikuisten harrasteryhmien aikataulut,Ikuri
Maanantai
18.00–19.00 Äijät vetreiksi
20.00–21.00 Alkeis, telinevoimistelu
21.00–22.00 Jatko, telinevoimistelu
20.30–22.00 Eliitti, telinevoimistelu
Tiistai
20.30–22.00 Jatko, telinevoimistelu
Keskiviikko
18.00–19.00 Naiset tikkiin
19.00–20.00 Alkeis, telinevoimistelu
20.00–21.30 Eliitti, telinevoimistelu
Torstai
19.00–20.30 Jatko, telinevoimistelu
20.30–22.00 Eliitti, telinevoimistelu
Perjantai
19.30–20.30 Alkeis, telinevoimistelu
20.30–22.00 Jatko, telinevoimistelu
Lauantai
15.00–16.00 Alkeis, telinevoimistelu
16.00–17.00 Kuntosali tutuksi
16.00–17.30 Jatko, telinevoimistelu
Sunnuntai
Paikka: Ratina
17.00–18.00 Alkeis, telinevoimistelu
16.30–17.15 Minit, 4–5 -vuotiaat
17.15–18.15 Alkeisryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat
18.15–19.15 Jatkoryhmä, tytöt ja pojat, 6–9 -vuotiaat, väh. vuoden harrastaneet
19.15–20.30 Edistyneet, tytöt ja pojat, 10 vuotta täyttäneet, vähintään
2 vuotta harrastaneet
Leikkaa talteenLeikkaa talteenLeikkaa talteen
Mahdolliset lisäryhmät, lisätietoa ryhmistä ja ilmoittautumiset: www.tampereensisu.fi/telinevoimistelu