Sienirihmastojen bioenergiassa yliaistillista voimaa

Sielunpeili 6/2012
Pakurikäävät ovat pesiytyneet
vanhaan, suureen koivuun.
Sienirihmastojen bioenergiassa
YLIAISTILLISTA VOIMAA
7MIPYRTIMPMˆ
Käävät muodostavat
mielenkiintoisen ryhmän sienien
joukossa. Taulakääpä on
kansanperinteen tunnettu auttaja.
Runsaasti tutkittua pakurikääpää
kutsutaan sienien aateliksi.
L
apsena kävin perheeni
kanssa usein sienimetsässä ja opin keräämään tavallisimpia sieniä, kuten kantarellejä,
voitatteja, haapasieniä ja karvalaukkuja. Siten muutamat ruokasienet tulivat tutuiksi.Vasta myöhemmällä iällä tutustuin taula-ja
pakurikääpien ihmeelliseen
maailmaan. Samalla syntyi syvä
yhteys ja rakkaus luontoon.
Sienilajien tuntemukseni jäi
kovin vähäiseksi, mutta opiskelujeni myötä nousi sienien terveydellinen puoli sitäkin merkittävämmäksi. Erilaisia sienilajeja
on reilut satatuhatta, mutta todellisuudessa kaikkia lajeja ei
vielä edes tunneta. Kun puhumme sienistä, niin todellisuudessa
silloin tarkoitamme sienen maan
päälle kasvattamaa itiöemää. Monet tuntevat koko joukon erilaisia sieniä, joiden joukossa yleisiä
ruokasieniä ovat mm. tatit, vahverot, rouskut ja haperot.
Yleiset ruokasienemme tunnustetaan hyväksi metsän tarjoamaksi kevyeksi ravinnoksi, josta
saamme tärkeiden B-, K-, D- ja
C-vitamiinien ohella myös runsaasti kuituja, valkuaisaineita ja
monia kivennäisaineita.Tieteelle
Taulakäävät kannattaa kerätä silloin, kun koivu on vielä pystyssä.
ˆ7MIPYRTIMPM
on jäänyt kuitenkin vieraaksi
luonnontutkija Esko Jalkasen
(1921-2007) löytämät yliaistilliset havainnot sienistä. Netissä
Esko Jalkasen elämäntyöhön voi
tutustua osoitteessa www.eskojalkanen.net
Sienistä saamme Curryvoimaa
Maasäteilyn tutkijat tietävät, että
havupuumme kasvavat parhaiten
maasäteily- eli G-linjojen risteyksessä. Tämä säteily on silmille
näkymätöntä, mutta aiheuttaa
herkille ihmisille unettomuutta
ja erilaisia sairauksia.
Lehtipuut, pihlajaa lukuunottamatta, pyrkivät myös mahdollisimman kauaksi noista linjoista
eli parhaimmillaan linjojen
muodostaman neliön keskelle.
Lehtipuilla on tuossa neliössä
käytettävissä vastaava toinen
voima kuin havupuilla maasäteilyristeyksissä. Sitä kutsutaan
Curry-säteilyksi. Tämä näkymätön säteily muodostaa ainakin
koivun esiintymisen alueella
väli-ilmansuuntien mukaisia,
suunnilleen viiden metrin kokoisia ruutuja. Tästä säteilystä
lähtee haaroja maasäteilyä pakeneviin koivuihin ja muihin lehtipuihin. Nämä haarat kuljettavat astraalista energiaa juurien
kärjissä toimiville sienirihmoille, mykoritsoille. Nämä rihmastot ovat välttämättömiä puiden
elämälle. Ne huolehtivat ravinnon valikoinnista ja veden hankinnasta. Omaa toimintaansa
varten ne saavat puulta mm. liukoista sokeria. Puun ja juurisienen suhde on sitä tärkeämpi,
mitä happamampi on maa. Kun
juurisieni loppukesästä kasvattaa käyttämiämme ruokasieniä,
saamme silloin arvokasta Curryvoimaa.
Juurisienillä on tarkka
työjärjestys
Miksi ensin tulee haperoita ja tatteja, sitten vasta rouskuja? Esko
Jalkanen ihmetteli tätä aikanaan
Läheltä katsottuna taulakääpä näyttää aivan kaviolta.
ja löysikin kysymykseen vastauksen.
Juurisienet ovat ryhmäsielun
ohjaamia. Kun maasta on saatava
typpeä pois, alkaa itiöemien
muodostus. Kun päätesilmua on
rakennettava, mihin tarvitaan
paljon fosforia ja muita alkuaineita, tulevat mukaan rouskut.
Rouskujen aikaan ja vähän myöhemmin ilmestyvät seitikit, jotka
typen lisäksi keräävät kaliumia
talveentumisen auttamiseksi.
Tätä samaa tekevät kaikki myöhäiset juurisienet.
Hyvin monet sienilakit jäävät
luhistuneina kevääseen siirtäen
siten syksyllä tarpeetonta ja talveentumista haittaavaa typpeä
kevääseen. Tämä on loistava esimerkki luonnon pitkälle kehittyneestä toiminnasta ja juurisienten työjärjestyksestä. Lahottajasienet ovat myös ryhmäsielun
valvonnassa.
Taulakääpä,
kansanperinteen
tunnettu auttaja
Käävät erottuvat sienien joukosta
erillisenä mielenkiintoisena ryhmänään. Käävät kasvavat puun
rungossa ja toimivat puun lahottajina. Jos löydät puun kyljestä
Pakurikäävän kuivattamisen ja
jauhamisen tulisi tapahtua
hellävaraisesti, ilman
sähkölaitteiden apua.
käävän, on puu jo kuollut tai sen
lahoamisprosessi on ainakin alkanut. Suomessa esiintyy noin
200 kääpälajia, mutta itseäni ovat
eniten kiinnostaneet taula- ja pakurikäävät.
Esko Jalkanen kertoi, että taulakäävällä ja sen itiöpölyllä on
suuri bioenergiakenttä ja että
taulakääpä vaikuttaa positiivisesti lähiympäristöön. Siksi moni
pitikin taulakääpää pöytälaatikossaan jopa useita vuosia sen
positiivisten vaikutusten takia.
Kuumennettua taulakääpäpalaa
käytettiin myös kivuliaan kohdan
lämmittäjänä akupunktiossa,
moksauksessa. Kääpä voitiin sytyttää myös kytemään, jolloin
siitä putoavan kuuman tuhkan
annettiin putoilla iholle. Tällä ns.
taulaamisella on kansanperinteessä hoidettu erilaisia iho-oireita ja särkyjä.
Akupunktiokursseja käyneet
ovat myös kertoneet, että lappalaiset ovat jo kauan sitten käyttäneet taulakääpää moksaamiseen.
Pakurikäävän sisus on kanelinvärinen ja eroaa siten helposti puumaisesta pahkasta.
Esko Jalkasen kursseilla kuulemma näytettiin vanha valokuvakin,
jossa poromiehen selässä ja hartioissa oli lukuisia paloarpia, kun
taulakääpää oli poltettu suoraan
iholla kartionmuotoisina annoksina. Ihmetystä herätti se, että
arvet olivat jokseenkin tarkasti
akupisteiden tai meridiaanien
kohdalla. Poromiehet tuskin olivat tietoisia kiinalaisesta akupunktio-opista!
Nykyään tavallisin tapa on polttaa sikarinmuotoista moksapötköä akupisteen päällä siten, että se
on irti ihosta ja vain lämmittää
akupistettä.Toinen tapa on polttaa
jauhekartiota esim. inkivääri-tai
valkosipuliviipaleen päällä. Lisäksi on mahdollisuus polttaa moksaa akuneulan kädensijassa. Moksa tehdään usein kuivatuista pujon lehdistä sikarin muotoon
käärittynä tai jauheena. Taulakäävän
bioenergiakenttä
jopa useita metrejä
Taulakääpä on hyvin vahva jo yliaistillisestikin mitattuna, sillä sen
sisältämä bioenergiakenttä voi
olla useiden metrien laajuinen.
Taulakääpä jakaa myös lukemattomien itiöiden kautta hajoavan
puun solujen voimia yli sadan
metrin säteellä olevalle kasvustolle.
Kääpien rihmasto on siirtänyt
myös Curry-säteilyristeyksen
pökkelön kohdalle. Rihmat välittävät bioenergiaa kääpiin ja itiöiden mukana ympäröivään metsäluontoon. Taulakäävän voimalla voidaan rauhoittaa myös ihmisiä, kunhan asiaan on ensin perehdytty henkisesti.
Taulakäävästä on kirjoitettu,
että se on ennen ollut monella
tavalla arvokas hyötysieni. Siitä
on valmistettu taulaa eli sytykettä, jota on käytetty tulen tekemisessä tuluksilla. Silloin taula saatiin nuijimalla käävän itiöemä,
jonka jälkeen se kuivattiin lipeässä liottamisen jälkeen. Taula kytee useita tunteja, ja siksi sitä on
ennen vanhaan käytetty myös
tulen pitämiseksi hengissä pidempään, jolloin tuli on voitu
siirtää paikasta toiseen. Samanlaiseen tarkoitukseen on käytetty
7MIPYRTIMPMˆ
Taulakäävän
bioenergiakenttä voi
olla useiden metrien
laajuinen.
Suomessa myös arinakääpää. Alpeilta löytyneellä esihistoriallisella Ötzillä oli tulentekovarusteissaan kuulemma myös kääpää.
Muistan myös terveydenhuollon opiskeluajoiltani, että taulakäävän kuoren alla olevaa pehmeää sisusta, ns. maltoa on käytetty terveydenhuollossa apuna
ja silloin erikoisesti leikkauksissa
niin verenvuodon tyrehdyttämiseen kuin haavasiteen korvikkeenakin.
Käävät pääsevät elävään puuhun, kun puun kuori on vioittunut. Taulakääpä aiheuttaa valkolahoa, joka tuhoaa puun nopeasti. Monivuotinen, kova ja kavionmallinen itiöemä on ensin ruskeankirjava, mutta muuttuu ajan
kuluessa tuhkanharmaaksi. Näitä
on helppo tunnistaa esim. lahoavan koivun kyljestä.
Pakurikääpä – sienien
aatelia
Pakurikääpäkin, kuten taulakääpä pääsee puuhun käsiksi silloin,
kun lehtipuun runko on jollakin
lailla vioittunut. Pakurikääpä
tappaa puun hitaasti, yleensä 5–7
vuodessa. Silloin itiöemä on
päässyt kuolleen puun kuoren
alle sienirihmastoineen ja repäissyt kuoren halki. Vioittuman voi
runkoon aiheuttaa vaikkapa pakkanen.
Mustanruskea pakuri ei ole
itse kääpä, vaan sienen aiheuttama kasvannainen. Pakurikäävän
pintakerros tuntuu karheanrosoiselta ja sisältö mustanpuhuvan pinnan alla on kauniin kanelinvärinen. Pakurikäävän löytää helpoiten koivujen kyljistä,
mutta tätä lahottajaa on myös
muissa lehtipuissa, kuten esimerkiksi lepässä.
Pakurikääpä, joka tieteelliseltä
nimeltään on Inonotus obliquus,
ei ole mikään viime vuosikymmenien löytö, vaan aihetta syˆ7MIPYRTIMPM
vemmin tutkien käy ilmi, että
ihmiskunta on käyttänyt pakurikääpää hyödykseen jo yli 2000
vuotta. Käyttö on ollut erityisen
vilkasta itänaapurissamme, jossa
sitä on käytetty jopa moniin, vakaviin kroonisiin tauteihin. Suomessakin metsurit ovat käyttäneet pakurikääpää kahvin seassa
vatsavaivojen helpottamiseksi.
Pakurikääpää on laajalti
tutkittu
Pakurikäävän uudesta suosiosta
kertoo se, että sitä on kansainvälisesti tutkittu viimeisten vuosikymmenien aikana laajalti. Tieteellisiä
tutkimuksiakin löytyy satoja. Pelkästään netistä löytyy lähes 85 000
asiaan liittyvää viittausta.
Ilahduttavaa on, että aiheesta
löytyy myös suomalaisia tutkimuksia, sillä jo 1980-luvulla
tohtori Kirsti Kahlos tutki Helsingin yliopistossa pakurikäävän
terveysvaikutuksia.
Mitä sitten uusimmista kansainvälisistä tutkimustuloksista
jää käteen, kun niihin tarkemmin paneutuu? Ainakin se seikka
paljastuu, että pakurikääpä sisältää aktiivisia aineita, joista osa
löytyy pakurikäävän rosoisesta
mustanruskeasta pinnasta ja osa
sen kanelinruskeasta sisuksesta.
Tieteellisten tutkimusten mukaan keskeisiä aktiivisia ainesosia
ovat ainakin betuliini flanosterolit, betuliinihappo, beetaglukaanit, lanostanoidi triterpenoidit,
melaniini, polysakkaridit, germanium, xulogalaktoglukaani,
D2-, B1-, B2-, ja B3-vitamiinit,
magnesium, kromi, rauta ja kalium.
Viimeaikaisista, noin kymmenen vuoden aikana tehdyistä,
tutkimuksista käy ilmi, että pakurikäävästä saadut hyödyt liittyvät sen sisältämiin antioksidantteihin, tulehdusta ehkäisevään tai
lievittävään vaikutukseen, im-
Pakurikäävän pintakerros tuntuu
karheanrosoiselta ja sisältö
mustanpuhuvan pinnan alla on kauniin
kanelinvärinen.
muunijärjestelmää vahvistavaan
ja stimuloivaan vaikutukseen,
syöpäsoluja ja kasvaimia tuhoavaan vaikutukseen, maksaa
suojelevaan vaikutukseen, verensokeria säätelevään vaikutukseen
ja apuun sydän- ja verisuonitaudeissa, jopa AIDS:ssa. Nämä ovat
ilahduttavia uutisia, ja kertovat,
että pakurikäävällä on positiivisia
vaikutuksia tietyissä sairaus- ja
tautitiloissa. Aina tulee kuitenkin
muistaa, että lopputulos riippuu
myös mm. pakurikääpää käyttävän henkilön kunnosta ja sairauden vakavuudesta ja sen mahdollisesta tyypistä sekä käytettävän
pakurikäävän laadusta.
Itse olen kokeillut pakurikääpäuutetta menestyksellisesti keski-iän mukana tuomiin kasvojen
ihomuutoksiin, tummiin läiskiin. Yhdistyksemme jäsenet
käyttävät pakurikääpäuutetta ulkoisesti kynsisienen häätämiseen, mikä on tunnetusti hyvin
vaikea tehtävä.
Kun tutkitaan yliaistillisesti –
luonnonmuistista – pakurikäävän sopivuutta tiettyihin vakaviin sairaus-ja tautitiloihin, voidaan silloin saada selville, missä
muodossa pakurikäävän käyttö
olisi tehokkainta ja kannattaako
sitä ylipäätänsä edes tuohon sairauteen tai tautiin käyttää. Joillekin syöpäpotilaille yliaistillinen
mittaus on myös näyttänyt arvoa
10, mutta tästä ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että pakurikääpä auttaisi kaikkia syöpäpotilaita, vaikka kansainväliset pakurikääpätutkimukset tukevatkin
väitettä, jonka mukaan pakurikääpä tuhoaisi tiettyjä syöpäsoluja ja -kasvaimia.
Iloinen asia on se, että pakurikääpä on turvallinen luonnontuote, ja sen käytöllä on pitkät
perinteet. Pakurikääpä ei kuitenkaan sovi sieniallergikoille.
Pakurikäävän voima
tuhoutuu helposti
Luonnontuotteet ovat herkkiä ja
siksi niiden käsittelyyn tulisi
kiinnittää erityistä huomiota.
Suurimmat ongelmat pakurikäävän käsittelyssä liittyvät siihen,
että yleensä valmistusprosessi on
teollinen ja siten niin kova, että
se tuhoaa pakurikäävän voiman,
bioenergian ja osan vaikuttavista
aineista. Siten pakurikäävän kuivattamisen ja jauhamisen tulisi
tapahtua hellävaraisesti, ilman
sähkölaitteiden apua. Tämä on
harvoin mahdollista teollisessa
tuotannossa.
Pakurikääpää ei myöskään
kannata hankkia Suomea etelämpää, koska silloin Suomen
pohjoisesta sijainnista saatava
etu bioenergiakentän kokoon ja
vaikuttaviin aineisiin jää vähäisemmäksi. Kursseillani kerron
seikkaperäisemmin, mitä muita
tekijöitä on syytä ottaa huomioon, että pakurikäävän tarjoamat kaikki aarteet saadaan varmasti talteen.
Omat yliaistilliset tutkimukseni ovat tuoneet esille, että pakurikääpäuute on omiaan terveyden ja erityisesti suojauksen ylläpitäjänä. Suojauksella tarkoitan
sitä, että kehon hiven- ja alkuainevaranto pysyy 100 %:ssa ja että
kehon ympärillä oleva näkymätön bioenergiakenttä pysyy vähintään kahdessa metrissä. Näin
keho pysyy suojattuna, eivätkä
taudinaiheuttajat ja muut taudinsiemenet pääse kehoon. Pa-
Kääpien kerääminen
ei kuulu
jokamiehenoikeuksiin
Myrsky on kaatanut puun ja
sen kannosta tulee aikanaan
hyvä elatuspohja monille
sienille. Näin toteaa tämän
artikkelin kirjoittaja, kuvassa
oleva terveydenhuollon
maisteri Tiina Lindholm.
kurikäävän positiiviset, vaikuttavat aineet säilyvät hyvin alkoholiin uuttamalla. Silloin tuote jää
eläväksi, eikä se ole kovalla käsittelyllä pilattu. Kun itse valmistan
pakurikääpäuutetta, niin sen eri
valmistusvaiheisiin liittyy myös
muita seikkoja, kuten kuivuusasteen mittauksia, joita seuraan
yliaistillisesti. Pakurikääpäuutekuuri sopii erityisen hyvin syksyn flunssakauteen vahvistamaan
kehon suojausta ja immuunipuolustusta.
Jos lähtee keräämään kääpiä itse
metsästä, niin on hyvä muistaa,
että kääpien kerääminen ei kuulu
jokamiehenoikeuksiin, koska
käävät ovat osa puuta ja kuuluvat
siten metsänomistajalle. Luulisi,
että metsänomistajalta luvan saisi helposti, koska kysehän on lahoavien puiden käävistä.
Kuitenkin on aina kohteliasta
pyytää lupa – mitä jo lakikin edellyttää – mikäli ruokasienien lisäksi
haluaa kerätä myös kääpiä. Käävät
voivat joskus olla kovinkin tiukasti
kiinni lahoavassa puussa. Silloin
metsään kannattaa ottaa mukaan
vähän puukkoa järeämpi ase, jotta
saa irrotettua käävän puun kyljestä.
Pakurikääpää etsiessä voi aluksi sekoittaa sen pahkaan, joten vielä
pahkoista muutama sana.
Pahkapuuta kiusaa
vesisuoni
Pahkoiksi kutsutaan puissa esiintyviä epämuodostumia tai sairauksia, jotka syntyvät ilmeisesti
mutaatioista tai puun pinnan
vaurioista. Puun pinnassa olevien paksuuskasvua aiheuttavien
solujen toiminta alkaa kiihtyä
muita nopeammin tuottaen lisää
samanlaisia soluja. Näin muodostuu ajan saatossa joskus hyvinkin iso, puumainen pahkura
puun rungon kylkeen, oksaan tai
juureen.
Esko Jalkanen muistutti aikoinaan, että jos puuhun on kasvanut pahka, on tämä kasvupaikka
puulle hyvin haastava, jopa vaarallinen. Pahkan avulla puu on
pelastanut itsensä. Ilman pahkaa
puu olisi myöhemmin kuollut.
Esimerkiksi koivunpahka on
syntynyt siten, että lehtipuuta on
rasittanut sen kasvukaudella pahkapuun alainen vesikerrostuma,
kansankielellä sanottuna vesisuoni. Pohjaveden vaikutus on
koivulle haitallista, kuten on
maasäteilykin. Yliaistillisten tutkimusteni mukaan pahkapuu on
syntynyt 80%:ssa tapauksista
juuri puuta haittaavan maanalaisen vesikerrostuman takia.
Puiden pahkoista valmistetaan
paljon käyttöesineitä, kuten kuksia eli pahkakuppeja ja kulhoja
sekä erilaisia koruesineitä. Joku
on saattanut nähdä pahkahuonekalujakin, kuten pöytiä ja palleja.
Ne ovat valmistettu suurista raitapuun juuripahkoista.
Eikö luonto olekin ihmeellinen aarreaitta!
Q
Tiina Lindholm
7MIPYRTIMPMˆ