Kehon kokonaisvaltainen kevätsiivous (PDF)

LUONTO
hoitaa ja kaunistaa
Kuivattua, kotimaista nokkosta saa helposti
vielä tähän vuodenaikaan luontaistuotekaupoista, ennen kuin pääsee kevään tullen keräämään luontoäidin apteekkiin tuoreita nokkosenversoja.
Miksi nokkonen on sitten niin ihmeellinen
kasvi ja miksi Esko Jalkanenkin on nimennyt
sen aikanaan Pohjolan vahvimmaksi luonnontuotteeksi?
Nokkonen on laajalti tieteessäkin analysoitu
ja se sisältää runsaasti erilaisia vitamiineja (A,
C, E, K, B1, B2, B3, foolihappo), kivennäisaineita (kalsium, kalium, magnesium, mangaani, rauta, sinkki, jodi), flavonoideja ja lehtivihreää sekä paljon muitakin hyödyllisiä aineita.
Nokkosta tulisi käyttää ruokiin päivittäin
esimerkiksi kuivattuna jo sen sisältämän jodinkin takia. Nokkonen sopii mainiosti myös
yrttiteen raaka-aineeksi. Ei ole ihme, että nokkonen on yliaistillisesti katsottuna aivan valkosipulin veroinen kasvi.
Käykö kehosi yli- tai alikierroksilla?
Kehon
kokonaisvaltainen
kevätsiivous
Itse tehtyä vahvaa
nokkospuristemehua
Nyt on aika ryhtyä kehon
kevätsiivoukseen.
Siivousvälineiksi voi ottaa
luonnon omat voimaaineet.
T
alven jäljiltä saattaa tuntua siltä, että
oma energiataso ei ole kunnossa.
Silloin kehon koneisto voi käydä
joko ali- tai ylikierroksilla. Tämä
kehon epäharmonia vaikuttaa epäsuotuisasti myös mielialaan.
Luonnon aarreaitasta ja kehon kokonaisvaltaisesta kevätsiivouksesta löytyy tasoittavaa apua tilanteen korjaamiseen.
Kevään tulo voi rasittaa, sillä valon määrän
lisääntyessä nukkumisrytmi voi häiriintyä,
mikä aiheuttaa yleistä väsymystä. Kevätväsymys voi viedä puhtia pois, varsinkin, jos rasvaisen kalan käyttö on talvella jäänyt vähäiseksi tai päivittäinen D-vitamiiniannos on
jäänyt purkkiin.
Myös monia hyviä elämäntapoja, kuten
runsasta liikuntaa ja kasvisvoittoista ruokavaliota, on talven aikana usein vaikeampi noudattaa. Siksi normaalin vireystilan säilyttämiseksi terveellistä, bioenergiaa sisältävää luomuruokaa olisi hyvä suosia mahdollisuuksien mukaan.
Kilpirauhasen toiminnan
tarkastaminen
Kun kehon aineenvaihdunta on alivireessä,
jalkoja voi öisin ja erityisesti aamuyöstä paˆ7MIPYRTIMPM
leltaa, jolloin myös uniaika häiriintyy helposti.
Paljon tietokonetta käyttävät voivat kärsiä
aineenvaihdunnan laiskistumisen takia yllättävästä painonnoususta. Herkillä ihmisillä
tietokoneen ympärille käytön yhteydessä
syntyvä sähkömagneettinen kenttä saattaa
heikentää kilpirauhasen toimintaa.
Väsymys, lisääntynyt unentarve ja painonnousu voivat kertoa myös kilpirauhasen toimintavajeesta. Kilpirauhasen toimintateho
tutkitaan yleensä verikokeilla.
Väsymys, lisääntynyt
unentarve ja painonnousu
voivat kertoa myös
kilpirauhasen
toimintavajeesta.
Kun kilpirauhanen on vajaatoimintainen,
se ei tuota riittävästi kilpirauhashormonia,
mikä vaikuttaa kehon jokaiseen soluun.Verikokeet eivät valitettavasti paljasta lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa. Siksi omatoiminen
asian kartoittaminen, kehon lämpöä mittaamalla, auttaa tilanteen selvittämiseksi.
Tämän tavan on esittänyt aikanaan ainakin
lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori
Antti Arstila. Hän suositteli mittaamaan
lämmön digitaalimittarilla kahden viikon
ajan aamulla heti herätessä.
Jos aamulämpö on 50-prosenttisesti alle
36 astetta, on kyse useimmiten lievästä kilpi-
rauhasen alitoiminnasta. Näissä tilanteissa
saa apua, kun lisää ravintoonsa enemmän
jodipitoisia tuotteita. Tilannetta voi auttaa
pitämällä huolta, että ravinto sisältää vuorokaudessa noin 150 mikrogrammaa jodia.
Mistä jodia saa?
Jodin lähteitä ovat muun muassa merikalat,
äyriäiset, merilevä, kananmunat, maitotaloustuotteet, myös juusto sekä persilja ja nokkonen.
Joditettu suola sisältää nimensä mukaisesti
jodia, mutta valitettavasti tämä hieno suola on
täysin kuollut tuote, josta puuttuu bioenergia
eli elämänvoima.
Onneksi ihmisten tietoisuus asiasta on lisääntynyt, ja moni on siirtynyt käyttämään
elävää luonnontuotetta, karkeaa merisuolaa.
Karkean merisuolan saa tarvittaessa helposti
käsimyllyllä hienoksi, jolloin suolan bioenergia ei katoa.
Mikäli ravinnon mukana tuleva jodimäärä
ei auta korjaamaan tilannetta, apua löytyy
myös homeopatiasta. Joissakin tapauksissa on
syytä ottaa asia uudelleen esille lääkärin vastaanotolla, jolloin neuvotellaan mahdollisesta
tyroksiinilääkityksestä. Moni kilpirauhasen
vajaatoiminnasta kärsivä hakeutuu lääkäriin
masennuksen takia, ja lääkäri voi määrätäkin
liian hätiköidysti masennuslääkkeitä etenkin
silloin, jos kilpirauhasen lievä vajaatoiminta
ole tullut esille verikokeissa.
Myös vaihdevuosiin liittyvät hormonimuutokset aiheuttavat masennusta, myös tämä tulisi sulkea pois ennen masennuslääkkeen määräämistä.
Nokkonen, Pohjolan vahvin luonnontuote
Kuivattua nokkosta voi laittaa yöksi vesiastiaan. Siitä syntyvän massan voi ajaa seuraavana päivänä käsikäyttöisellä orasmyllyllä läpi.
Orasmehu syntyy silloin ohennuksella yhden suhde tuhanteen, eli ohje kuuluu: sekoitetaan keskenään yksi millilitra puristenestettä ja yksi litra vettä. Saatu seos voidaan esimerkiksi pakastaa jääpalapusseihin ja laimentaa käyttöön ottamalla aina yksi jääpala
esimerkiksi 1–1,5 litraa kohti.
Orasmyllyn läpi ajetun nokkospuristemehun bioenergiakenttä on nelisen metriä. Tuo
valtava, pallomainen kenttä puristemehun
ympärillä kertoo nesteen suuresta elämänvoimasta.
Kun käytetään puristetta, ihmiselle välttämättömiä alkuaineita aineellistuu eli materialisoituu 61 ja välttämättömiä entsyymejä
noin 50. Aineellistuminen eli materialisoituminen tapahtuu sitä mukaa kun tarvitaan.
Siten täydennys on homeopaattinen.
Suomalaisesta nokkosesta saadaan orasmyllykäsittelyssä vehnänorasmehuakin arvokkaampaa mehua, joka säilyy pakastettuna
useita kuukausia. Mehu tulisi aina puristaa
käsivoimin, ettei kallisarvoinen bioenergia
katoa siitä.
Nokkospuristemehu vaikuttaa myös suotuisasti mielialaan ja siksi se auttaa noin 75
prosenttisesti myös erilaisiin outoihin pelkoihin (muun muassa kuuhulluus, eläinkammot) liittyvissä tapauksissa.
Nokkonen aktivoi pernan
toimintaa
Keväällä kehossa voi olla hiven- ja alkuainepuutoksia. Nokkospuristemehu hoitaa per-
– Puuntuhkasta kotipuutarha saa kaikki
tarvitsemansa alku- ja hivenaineet ja
marjoillekin tulee komea
bioenergiakenttä, sanoo kuvassa tuhkaa
marjapensaille ripotteleva, tämän
artikkelin kirjoittaja, terveydenhuollon
maisteri Tiina Lindholm.
Suomalaisten luonnonvoimien tutkimisen
parissa elämäntyönsä tehneen Esko
Jalkasen mielestä myös nokkosille olisi
hyvä antaa aika ajoin puuntuhkaa
lannoitteeksi.
naa, jolloin eri kehojen alkuainehuolto varmistuu. Pernalla on tällainen ihmeellinen
tehtävä, josta lääketiede ei tiedä mitään.
Kun informaatio toimii eetterikehossa hermojen kohdalla olevana vaaleanpunaisena
nestevirtauksena, tämän nesteen kunto takaa
solujen virheettömän jakautumisen. Ellei soluun tule ohjaavaa informaatiota, se voi jakaantua vaikkapa syöpäsoluksi. Nokkosen
ohella suuremmat kehon alku- ja hivenainevajeet on syytä hoitaa Lapin tuhkalla.
Kun keväinen luonto repeää yhdessä hetkessä silmiemme eteen, me pääsemme nauttimaan tuoreista luontoäidin antimista.Tänäkään keväänä ei ole syytä unohtaa nokkosen
lisäksi myös koivun hiirenkorvien, kuusentai männynkerkkien keräämistä.
Hiirenkorvat ja kerkät ovat erittäin miellyt-
täviä pureskeltavia aivan sellaisenaan. Kun
vain muistaisimme kerätä ne riittävän pieninä eli heti silmun repeämisen jälkeen, ettei
niissä oleva ihmeellinen kosminen voima
katoaisi.
Tuoreista, kuivatuista tai alkoholiin säilötyistä hiirenkorvista tai kerkistä voi valmistaa
myös teetä. Teevettä ei pidä keittää, sillä se
menettää bioenergian. Riittää, kun vesi juuri
poreilee. Yksi hiirenkorva tai kerkkä teen
joukkoon riittää. Lisäksi rae merisuolaa ja
pyyntö, että juoma auttaa.
Nokkosta ja siankärsämöä
hiusten hoitoon
Tuoretta nokkosta voi teen ohella käyttää
myös hiustenhoitoon. Sangolliseen lämmintä vettä laitetaan nippu nokkosia hautumaan
7MIPYRTIMPMˆ
pariksikymmeneksi minuutiksi, jonka jälkeen seos siilataan. Näin saadaan valmis
huuhteluvesi hiuksille ja päänahan ongelmiin.
Hiustenhoitoon sopii myös siankärsämö,
jonka varsia kukintoineen kerätään niin paljon, että suihkulakki saadaan täyteen. Sitten
mennään lakki päässä veikeän näköisenä viideksi minuutiksi saunaan. Saunakäsittelyn
jälkeen hiukset huuhdellaan normaalisti haalealla vedellä. Kannattaa kokeilla!
Kuusenpihkavoide pehmittää
kovat kantapäät
Hiusten lisäksi myös jalat saattavat tarvita talven jälkeen erityistä huomiota. On tapauksia,
joissa jalkapohjien kuiva iho ja halkeilevat
kantapäät eivät rasvauksesta huolimatta meinaa pysyä kunnossa. Silloin luonnosta löytyy
taas apua.
Kuusenpihkavoide on tähän oiva apu. Onneksi nyt lääketiedekin on tunnustanut tämän ihmeellisen luonnontuotteen voiman ja
käyttää kuusenpihkaa haavojen, nirhaumien
ja palovammojen hoitoon.
Myös kynsisieni, jalkasilsa ja kynsivallintulehdus saavat kyytiä, sillä pihkan teho perustuu kuusenpihkasta löydettyihin komponentteihin, joilla on voimakas antimikrobinen ja haavan paranemista sekä ihon uusiutumista tehostava vaikutus. Lääketieteen
reseptit ovat kuitenkin teknisesti toteutettuja
ja siksi niistä on kadonnut tärkein asia, bioenergia.
Onneksi löytyy myös pehmeämmin tehtyjä tuotteita, joissa luonnonmukaisuus ja
tuotteen voima ovat säilyneet paremmin.
Halkeilevalle kantapään iholle levitetään
ohut kerros kuusenpihkavoidetta 3–4 kertaa
päivässä. Pahoihin kovettumiin ja luupiikkeihin voide kannattaa levittää heti saunan jälkeen.
Mikäli varpaiden välien rikkonainen iho
on ongelmana ja pihkavoiteesta ei saa asiaan
apua, varpaiden väliin kannattaa tiputtaa pakurikääpäuutetta, joka korjaa ihovauriot nopeasti. Jalkojen hoitoa voi tehostaa vielä viikoittaisella karkeasta merisuolasta tehdyllä
jalkakylvyllä.
Talvi voi heikentää haiman
toimintaa
Reilut kymmenisen vuotta sitten olin kuuntelemassa akupunktiolääkäri Heino Tiikin
luentoa Partaharjun opistolla, Pieksämäen
kupeessa.
Luennolla hän kertoi, miten eri vuodenajat
tulisi ottaa huomioon ruokavaliossa ja miten
kylmät ja lämpimät kaudet vaikuttavat eri
lailla eri-ikäisten ihmisten terveydentilaan.
ˆ7MIPYRTIMPM
Tiik on tullut tunnetuksi myös vaihtoehtolääketieteen diagnoosien sovellutuksista koskevista luennoistaan.
Erityisesti mieleeni jäi kuulemastani luennosta kaksi tärkeää asiaa. Ensiksikin talvi vaurioittaa erityisesti naisten haiman toimintaa,
minkä vuoksi myös kieli voi olla turvoksissa.
Toiseksi haima ei pidä kylmästä ja siksi myös
kylmiä ruokia ja juomia tulisi välttää.
Miten voisimme virkistää väsähtäneitä sisäelimiä ja erityisesti haimaa? Moni voi saada
akupunktiosta apua, mutta löytyykö myös
luonnosta tasapainottavaa apua? Löytyypä
hyvinkin!
Katajasta apua
nuukahtaneisuuteen
Esko Jalkasen yliaistilliset tutkimukset osoittivat aikanaan, että katajanneulasista puristettu neste vaikuttaa positiivisesti haimaan virkistämällä sen toimintaa.
Yhdistyksemme jäsenet ovat käyttäneet Katajanpuristenestettä menestyksellisesti lähes
parin vuosikymmenen ajan lievästi kohonneen verensokerin tasapainottamiseen, terveellisen ruokavalion ja liikunnan ohella.
Haiman toiminta pitää verensokerin normaalisti aisoissa. Mikäli lääkäri on määrännyt jo lääkityksen tasapainottamaan verensokeria, määräystä on tietenkin noudatettava.
Katajanpuristetipat virkistävät myös muiden sisäelinten toimintaa, ja suosittelipa Jalkanen näitä tippoja myös mielialan virkistykseksi.
Mikäli puristetippoja ei ole saatavilla, mikäpä estää itse keräämästä katajanneulasia
talteen vaikkapa metsäretkellä. On aina huomioitava, että toisten metsiin ei voi kuitenkaan mennä ilman lupaa.
Jos katajanneulasia on saatavilla, suussa voi
pureskella viisi katajaneulasta kerrallaan hyvin hampailla jauhaen. Tällä on yliaistillisen
mittaukseni mukaan suotuisa ja virkistävä
vaikutus kehon toimintoihin.
Pitkään jatkunut ylikuormitus
saattaa sairastuttaa
Vastakohtana kehon alitehoiseen toimintaan
myös erilaiset elämäntilanteet ja työelämän
haasteet sekä taloudelliset ongelmat voivat
aiheuttaa kehoon tilapäistä liiallista stressiä.
Tällöin kehon koneisto käy liian kuumana
ja ylikierroksilla ja aiheuttaa stressihormonien liikaerittymistä. Stressireaktion tarkoituksena on alun perin ollut ihmisen suojaaminen fyysisesti uhkaavilta vaaroilta.
Myös läheisten poismenot ja niihin liittyvät lohduttomat surut saavat herkän ihmisen
hermoston ylikuormitustilaan ja pois tasapainosta. Mikäli ylikuormitustilanne jää pidemmäksi aikaa päälle, aiheutuu siitä kehon
toimintoihin epäharmoniaa ja jopa sairaustiloja.
Huomio lisämunuaisten
kuntoon
Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy usein
myös lisämunuaisten toiminnan heikkoutta.
Lisämunuaisista puhutaan harvemmin arkielämässä. Anatomian kuvissa ne näyttävät
ihan puolisulaneilta jäätelötötteröiltä tai kermavaahdolta, jotka ovat lässähtäneet munuaisten yläosan päälle kuin hatuksi.
Lisämunuaiset voivat väsyä erinäisistä syistä, muun muassa stressin takia.
Mikäli stressistä tulee pidempikestosta, lisämunuaisten kuorikerros ei jaksa enää tuottaa kortisolihormonia. Ja eipä mene kauan,
kun nämä kortisolivarastotkin ovat tyhjentyneet ja normaali kortisolitoiminta on lamaantunut.
Herkille ihmisille myös esimerkiksi amalgaami- ja kultapaikat hampaissa ovat aiheuttaneet reaktioita ja häiriöitä, jolloin kehoon
on kertynyt haitallisia aineita kuormittamaan
lisämunuaisia.
Kun stressistä kärsivä menee lääkäriin, on
hän samalla uupunut, mutta mahdollisesti
myös ylivireä.
Harva lääkäri ymmärtää tutkia asioita riittävän pitkälle, jotta mahdollinen lisämunuaisen
kuorikerroksen vajaatoiminta saataisiin selville.Tällöin vaarana on, että aamuöisiä heräämisiä ja stressiä aletaankin hoitaa uni- tai masennuslääkkeillä. Epäharmoninen kehon tilanne
voi aiheuttaa mitä ihmeellisimpiä oireita ja
tuntemuksia, jopa paniikkihäiriötäkin.
Jos kohonnut verensokeri on suljettu pois ja
silti joutuu juoksemaan vähän väliä vessassa,
kertoo tämäkin, että kehon toiminnot eivät
ole tasapainossa, vaan ylikierroksilla mennään.
Testaa silloin saksalaisen terapeutti, lääketieteen tohtori Robert Eibenin ohjeiden mukaan lisämunuaisten kuorikerroksen toiminta
painamalla oikealla peukalolla napakasti vasemman kämmenen keskiosaa.
Mikäli kohdassa tuntuu pientäkin arkuutta
tai tunnet olevasi stressaantunut, voi kehon
lisämunuaisten kuorikerroksen toiminta olla
vajaata.
Lisämunuaisilla tärkeitä tehtäviä
Tohtori Eibenin on omissa tutkimuksissaan
saanut selville, että vasen lisämunuainen säätelee kehon vesitaloutta ja oikea lisämunuainen vastaa kehon valovoimista.
Tällä hän tarkoittaa sitä, että oikea lisämunuainen pitää ihmisen henkisellä tiellä ohjaten Pyhän Hengen tuloa sisäänpäin.
Tutustuttuaan vuosituhannen alussa Esko
Jalkasen luonnosta tehtyihin voima-aineisiin
tohtori Eiben suositteli Tuhkavesikuurin ottamista.
Hänen mukaansa Tuhkavesi vaikuttaa erittäin voimakkaasti lisämunuaisten kuorikerrokseen. Samalla Tuhkavesi on hyvä luonnon
aine tulehduksia vastaan, se vaikuttaa samoin
kuin kortisoni.
Omaa elämäntilannetta ja omia toimintatapoja on aina myös syytä arvioida uudelleen,
ja esimerkiksi tilanteita, joissa jakaa voimavaransa liian moneen suuntaan, voisi tulevaisuudessa välttää.
Joskus tarvitaan tilanteeseen myös ulkopuolista ammattiapua, mikäli stressitilanne on
jatkunut liian kauan.
Tuhkavesitippojen sijaan lääkäri voi määrätä
aivan pienen määrän kortisonia tilannetta tasapainottamaan. Tämän valveutuneet lääkärit
jo tietävätkin, mutta monet lääkärit hoitavat
vielä stressitilanteita pelkkien masennus-, unitai rauhoittavien lääkkeiden avulla.
Mikäli hermosto on ylikuormittunut surun
seurauksena, suosittelen tätä tilaa helpottamaan Poronjäkälän puristetippoja.Tipat sopivat myös muihin hermoperäisiin vaivoihin.
Hivenaineita kannattaa
varastoida
Erityisesti keväisin ja ennalta ehkäisevästi
muulloinkin koko perhe voi ottaa Lapin tuhkasta valmistettuja Tuhkavesitippoja.
Niitä voi nauttia päivittäin kuukauden ajan
esimerkiksi seuraavasti. Kannuun, jossa on
noin 1–1,5 litraa kylmää kraanavettä tiputetaan viisi tippaa Tuhkavettä. Tämä neste juodaan aina päivän aikana siten, että jokainen
saa siitä vähintään lasillisen.
Kuukauden kestäneen kuurin jälkeen pidetään kahden viikon tauko, jonka jälkeen tarpeen mukaan aloitetaan uusi kuukauden
kestävä kuuri. Näin koko perhe saa kuurin
aikana runsaasti alku- ja hivenaineita, joista
kunkin keho itse valitsee, mitä kunakin päivänä tarvitsee eli lataus on homeopaattinen.
Samalla happo-emästasapaino korjaantuu,
koska tuhka on emäs, ja näin emme ole niin
alttiita tulehdustaudeille. Myös nivelet, paksusuoli ja suolisto saadaan kuntoon. Harvoin
jaksamme syödä puolisen kiloa kasviksia,
marjoja tai hedelmiä päivässä, mikä annos
tarvitaan, että kehoon saadaan oikea happoemästasapaino.
Henkinen saaste koostuu
kielteisistä ajatuksistamme ja
sanoistamme, mutta myös
menneisyyteen liittyvistä
salatuimmista asioista.
Nokkossatoa saa satoa samasta paikasta kolmekin kertaa kesän aikana.
Kuva: Tiina Lindholm.
Kahvinjuonti kiihdyttää
keskushermostoa
Kahvi on virkistävä nautintoaine, jota Suomessa juodaan ennätyksellisen paljon. Suomalaiset käyttävät kahvia nykyään noin kymmenen kiloa henkeä kohden vuodessa.
Toisille kahvi sopii hyvin, toisille huonommin ja joillekin oikein herkille ei lainkaan.
Kun omenankukat kukkivat, on liian myöhäistä kerätä koivun hiirenkorvia, männyn- tai
kuusenkerkkiä, mutta nokkosten keruuaika on silloin parhaimmillaan.
Kuva: Tiina Lindholm.
7MIPYRTIMPMˆ
Suosi suomalaisia yrttejä!
Mikäli käytössä on lääkkeitä, tulisi jokaista
lääkettä kohden juoda päivittäin vielä yksi
ylimääräinen desilitra vettä. Joillekin sopii
keväällä paasto, ja tähän löytyy paljon asiantuntevaa kirjallisuutta, johon on syytä perehtyä ennen paastoon ryhtymistä.
Monet yrttiteet ovat myös hyviä kehon
puhdistajia. Hyvää ohjeistusta näihin asioihin saa luontaistuotekaupoista. Aina kannattaa suosia suomalaisia yrttejä, sillä täällä Pohjolassa kasvien voima on aivan erilaista kuin
etelämpänä kasvaneilla yrteillä.
Saamme karmavelkaa syödessämme lihaa.
Myös ruoan yhteyteen liitettävillä anteeksipyynnöillä ja siunaamisilla on suuri merkitys. Tärkeää on myös seurata, millä kunnioituksella ja mielellä syömme.
Henkisen saasteen
puhdistaminen
Kuusenkerkät tulee kerätä riittävän pieninä, että niissä ovat
tallella kaikki kevään vahvat voimat.
Tämän olen huomannut myös omissa yliaistillisissa tutkimuksissani.
Monille sopiva määrä kahvia päivässä olisi
vain pieni kahvikupillinen. Mukillinen eli
noin kaksi desilitraa kahvia sisältää 100 mg
kofeiinia. Kofeiini aiheuttaa herkille ahdistusta, jännittyneisyyttä, unihäiriöitä ja kiihdyttää keskushermoston toimintaa.
Joillakin on sellainen elimistö, että se pilkkoo kehoon tullutta kofeiinia heikosti. Tieteenkin puolella osoitettiin hiljattain, että
aamuöiset heräämiset voivat johtua ainoastaan siitä syystä, että päivällä on juotu kupillinen kahvia.
Kahvin lisäksi myös monet muut tuotteet
sisältävät kofeiinia. Siten myös suklaan, teen,
kola- ja energiajuomien käyttöön on hyvä
kiinnittää huomiota.
Päivän mittaan voi helposti saada paljon
kofeiinia huomaamattakin. Moniahan tämä
ei haittaa lainkaan, mikäli keho pystyy helposti pääsemään kofeiinista eroon.Yllättävän
monilla asia ei ole näin, ja varsinkin herkät ja
nuoret kärsivät kofeiinista.
ˆ7MIPYRTIMPM
Myrkytysoireita, kuten hermostuneisuutta, levottomuutta, sydämentykytyksiä tai
jopa pahoinvointia voi tulla jo silloin, kun
päivittäinen kofeiinin käyttö on 300–400
mg tai viimeistään, kun käyttö ylittää 600 mg
päivässä.
Keho tarvitsee vettä
Kehoon tulee fyysistä saastetta ravintomme
mukana niin lisä-, säilöntä- kuin torjuntaaineidenkin muodossa. Myös hengittämämme ilma tuo mukanaan keuhkoihin erilaisia
epäpuhtauksia.
Pimeinä talvikuukausina myös alkoholinkäyttö saattaa lisääntyä, joten myös se rasittaa
kehoamme. Usein unohdamme juoda riittävästi vettä, ja tällöin kuona-aineita kertyy
turhaan rasittamaan kehoamme ja sen toimintoja.
Olen aikaisemmin suositellut, että päivittäin olisi hyvä juoda kaksi litraa ihan tavallista kraanavettä, jotta aineenvaihdunta toimisi
parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän määrään ei lasketa kahvin tai teen juontia.
Kaikkein tärkeintä ei kuitenkaan ole se, mikä
menee suustamme sisään, vaan se, mitä sieltä
tulee ulos. Siksi fyysisen saasteen lisäksi kehoon tulee myös henkistä saastetta.
Henkinen saaste koostuu kielteisistä ajatuksistamme ja sanoistamme, mutta myös menneisyyteen liittyvistä salatuimmista asioista.
Ihmisillä on henkistä ja fyysistä saastetta kehossaan varsin suuria määriä. Puhtausprosentti on yliaistillisesti mitaten jossain 70 prosentin tienoilla, kun sen terveydellisistä syistä
pitäisi olla yli 90 prosenttia. Kasvissyöjiltä
löytyy kursseillani usein korkeita puhtausprosenttilukuja.
Onneksi pikkuhiljaa tietoisuutemme avautuessa ja henkisen tien edetessä alamme ymmärtää paremmin myös kielteisten ajatustemme ikäviä seurauksia, ja opimme vähitellen
paremmin hallitsemaan omia ajatuksiamme
ja sanojamme.
Pääasia on, että aluksi tiedämme oikean
suunnan, johon olemme menossa. Jos yritämme pakolla muuttaa tai tukahduttaa ei-toivottuja ajatuksiamme, joudumme silloin oman
persoonamme loukkuun, jolloin seinä nousee
helposti vastaan.
Teen kursseillani menneisyyden ja kehon
puhdistuksia, joten henkinen tie ohjaa meitä
aina eteenpäin uusiin ulottuvuuksiin. Puhdistamiset estävät myös bioenergian viemistä
meiltä, jota tapahtuu helposti esimerkiksi työpaikoilla.
Mitä korkeammalle herkkyys kasvaa, sitä
suurempi on henkilön sisäinen paine saada
lisää tietoa salaperäisistä asioista.
Herkille ihmisille on tyypillistä voimakas
yhteenkuuluvuus toisiin ihmisiin ja muuhun
luontoon sekä myönteiset ajatukset kaikesta.
Tiina Lindholm, terveydenhuollon maisteri
Lisätietoja: www.eskojalkanen.net