nikopuu oy nikopuu oy

T
I
R
A
S
13
0
2
2012
S
A
P
www.passarit.net
Tervehdys!
Jälleen uusi kausi alkamassa ja treenit ovat täydessä käynnissä. Mikkelin
Passareiden edustuksessa nähdään
tänäkin vuonna Miesten M1 joukkue
1-sarjassa ja Passarittaret edustavat
2-sarjassa. Nostetta on havaittavissa
niin edustuksessa kuin junioripuolellakin. Passarit saivat seuratukea
nuorten harrastustoiminnan kehittämiseen ja tällä hetkellä pallokoulussa lentopallon saloja harjoittelee
kymmenkunta innokasta. Junioritoiminnan kehittäminen vaatii seuralta
ja valmentajilta aitoa innostusta
asiaa kohtaan. Ei sovi unohtaa taustajoukkojen tärkeyttä ja tässä tapauksessa
tarkoitan lasten vanhempia, joita toivomme rohkeasti osallistumaan seuratoimintaan; seuraamaan harjoituksia, ohjaamaan, olemalla tukena ja innostajana
lasten harrastuksissa.
Passarit hakivat reilu vuosi sitten Power Cup 2013 isännyyttä ja maailman
suurimman lasten ja nuorten lentopalotapahtuman isännyys myönnettiin Mikkeliin ja Mikkelin Passareille. Passarit palkkasi Mikkelin Kaupungilta saadulla
tuella Power Cupin tapahtumatuottajaksi Antti Kemppaisen. Antti on tehnyt
hyvää työtä tapahtuman eteen ja vauhti sen kuin kiihtyy mitä lähemmäs kesää
2013 mennään.
Seuratoiminnan kehittäminen vaatii vapaaehtoisilta paljon vapaa-aikaa ja
sitoutumista toimintaan, siksi yhteen-hiileen-puhaltaminen ja hyvällä hengellä
tekeminen on erityisen tärkeää, jotta jokainen seuratoimija jaksaa oman panoksensa hyvän asian eteen antaa ja niistä ”panoksista” jokainen on tärkeä.
Kesän 2013 Power Cup ja junioritoiminnan kehittäminen, jotta edustuksessa
olisi jatkossakin taitavia pelaajia, ovat yhdessä iso ponnistus, johon pystymme yhdessä VARMASTI!
Tervetuloa kannustamaan M1-joukkuetta Rantakeitaalle ja Passarittaria Lyseon koululle. Seuraa meitä myös nettisivuilla www.passarit.net sekä Facebookissa.
Tsemppiä kaikille peleihin!
Hanna, puheenjohtaja
Power Cup Mikkelin raviradalla 6.6. - 9.6.2013
Mikkeli on viime vuosien aikana järjestänyt useita urheilun suurtapahtumia, kuten Kuninkuusravit ja Jukolan Viestin. Mikkelin Passarit saa
kunnian järjestää seuran historian ensimmäisen Power Cupin kesäkuussa 2013. Power Cup on maailman suurin juniorilentopalloturnaus
ja turnaukseen odotetaan osallistuvan yli 800 joukkuetta. Jotta Power
Cup saadaan vietyä mallikkaasti läpi, niin tapahtumaan tarvitaan noin
800 vapaaehtoista. Passarit on seurana niin pieni, että vapaaehtoisia
tarvitaan muista urheiluseuroista ja yhdistyksistä. Mikkelin kaupungin
panostus Power Cupiin eteen on ollut erittäin suuri. Vaikka turnaukseen on aikaa vielä noin 9 kuukautta, niin järjestelyt ovat jo hyvällä
mallilla.
Mikkelin Passarit sai seuratukea 2000 euroa lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen. Seuramme tavoitteena on saada uusia lapsia
lajin pariin ja saada mahdollisimman monta juniorijoukkuetta osallistumaan omaan Power Cupiin.
Menestystä tulevalle kaudelle toivottaen,
Power Cupin tapahtumatuottaja
Antti Kemppainen
Mikkelin raviradalla 6.-9.2013
Miehet 1-sarja
Kuvassa ylärivi vasemmalta: Jussi Jormakka, Teuvo Kahila, Karri Sihvonen, Ville Heiskanen, Tuomas Häkkinen, Panu Lyytikäinen, Joonas Oksala, Matti Räisänen ja Mikko Korhonen.
Alarivi vasemmalta: Simo Puttonen, Jere Häkkinen, Juuso Paananen, Antti Annala, Niko Vesalainen ja Paulo Issa Maluf.
1
2
3
4
5
6
8
9
10
11
12
Antti Annala
Juuso Paananen
Jere Häkkinen
Niko Vesalainen
Ville Heiskanen
Panu Lyytikäinen
Joonas Oksala
Paulo Issa Maluf
Tuomas Häkkinen
Simo Puttonen
Karri Sihvonen
180 cm
183 cm
184 cm
184 cm
193 cm
191 cm
193 cm
198 cm
199 cm
188 cm
199 cm
Libero
Passari
Yleispelaaja
Passari
Yleispelaaja
Hakkuri
Keskitorjuja
Hakkuri / keskitorjuja
Yleispelaaja
Yleispelaaja
Keskitorjuja
Päävalmentaja Teuvo Kahila
ValmentajaMikko Korhonen
Joukkueenjohtaja
Matti Räisänen
HuoltajaJussi Jormakka
Sääntömuutos kaudelle 2012-2013 pisteisiin:
3-0, 3-1, 0-3 ja 1-3 voitoista voittajalle 3 pistettä
3-2 ja 2-3 voitoista voittajalle 2 ja häviäjälle 1 pistettä
Otteluohjelma, miehet 1-sarja lohko 2
Pelipäivä
La 29.9.2012
17
Su 30.9.2012
15
Su 7.10.2012
17
La 13.10.2012 17
La 20.10.2012 17
Su 21.10.2012 18.30
Su 28.10.2012 17
La 3.11.2012
15
Su 4.11.2012
17
La 10.11.2012 15.30
Su 11.11.2012 13
Su 25.11.2012 17
La 1.12.2012
17
Su 9.12.2012
15
kotijoukkue
PASSARIT
TKT
PASSARIT
PASSARIT
VANLE
KOVE 2
PASSARIT
PASSARIT
ENPY
LIEDON PARMA
AKAA-VOLLEY
PASSARIT
MÄNTÄN VALO
PASSARIT
vierasjoukkueotteluisäntä
ENPY
Nikopuu Oy
PASSARIT
LIEDON PARMA Otso Apteekki
AKAA-VOLLEY Thermobest
PASSARIT
PASSARIT
TKT
Fyspiste
MÄNTÄN VALO (Hauki-Halli) ESE OY
PASSARIT
PASSARIT
PASSARIT
KOVE 2
Suur-Savon Sähkö PASSARIT
VANLE
pelataan Mäntyharjulla
Pelit jatkuvat tammikuussa 2013 ylemmässä tai alemmassa jatkosarjassa.
Puutavaraliike
NIKOPUU OY
Kutterikuja 3 51600 HAUKIVUORI
Puhelin 0400 677 488
[email protected] www.nikopuu.fi
Naiset 2-sarja
Päävalmentaja Mika Leinonen
Tiina Mustonen
Katja Kantanen
Anu Muhonen
Hanna Myyryläinen
Sini Korhonen
Meri Laukkanen
Noomi Matilainen
Minna Partanen
Roosa Korhonen
Peliraportit ja paljon muuta osoitteessa: www.passarit.net
Otteluohjelma, naiset 2-sarja lohko 12
Pelipäivä
su 30.9. la 6.10. klo 15 la 13.10. klo 15 su 21.10. klo 15 la 27.10. su 28.10. klo 15 la 3.11. klo 15 la 10.11. la 24.11. klo 15 pe 30.11. klo 19.30 la 1.12. klo 15 la 8.12. klo 16 kotijoukkue vierasjoukkueotteluisäntä
Valkealan Kajo Passarit
Passarit
Imatran Artami Music Cafe
Passarit
Karhulan Veikot 1
Passarit
Karhulan Veikot 2
LPR Isku-81
Passarit
Passarit
Savitaipaleen Urh.
Passarit
Valkealan Kajo KasiForest Oy
Imatran Artami Passarit
Karhulan Veikot 1 Passarit
Karhulan Veikot 2Passarit
Passarit
Lappeenrannan Isku-81
Savit.Urh.
Passarit
PASSARITTARET PELAA KOTIOTTELUNSA LYSEON SALISSA!
Pelit jatkuvat tammikuussa 2013 ylemmässä tai alemmassa jatkosarjassa.
Sääntömuutos kaudelle 2012-2013 pisteisiin:
3-0, 3-1, 0-3 ja 1-3 voitoista voittajalle 3 pistettä
3-2 ja 2-3 voitoista voittajalle 2 ja häviäjälle 1 pistettä
Fyspisteen urheilufysioterapeutti Jarmo Forselius ja Mikkelin Passarien ovat yhteistyössä, tarkoituksena pelaajien terveyden edistäminen, vammojen ennaltaehkäisy ja
kuntoutus, joka tukee tavoitetta nousta pääsarjatasolle.
Toiminta perustuu urheilijan yksilöllisiin tarpeisiin ja lähtötasoon, sekä fysioterapiatieteen tuloksiin, sekä urheilufysioterapeutin vankkaan kokemukseen, lajituntemukseen,
tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallisen anatomian ja fysiologian tuntemukseen , taitoon
soveltaa tietoja. vammojen ennaltaehkäisystä sekä niiden käytännön ohjaamisesta,
erilaiset rentouttavat menetelmät, kuten hieronta, venyttely, unohtamatta tukilihasten
vahvistamista ja tekniikkavirheiden korjaamista. Urheilufysioterapian keinoja sovellan
myös muuhun Fyspisteen fysioterapiaan. kertoo urheilufysioterapeutti Jarmo Forselius
Fyspisteestä.
Urheilufysioterapia on fysioterapian osa-alue, jonka tavoitteena on aktiiviliikkujien ja
urheilijoiden terveyden edistäminen, vammojen ennaltaehkäisy ja kuntoutus. Menetelminä käytetään fysioterapiatiede perustaista fysioterapiaa,LymphaTOUCH® -alipainehoitoa, fysikaalisiahoitoja ja hierontaa.
Mikkelin ainoa urheilufysioterapeutti Jarmo Forselius ja Mikkelin Passarien brasilialaisvahvistus Paulo Issa Maluf ovat tehneet hyvää yhteistyötä kun hänen leikattua
olkapäätä ja selkää on hoidettu fysioterapiatiede perustaisella fysioterapialla, LymphaTOUCH® -alipainehoitolaitteella, kerrottu monipuolisen harjoittelun tärkeydestä ja
häntä on ohjattu siihen.
”Yhteistyömme on toiminut hyvin,
olemme päässeet hyvin alkuun.
Olkapääni ja hartiaseutuni, sekä
keskivartalon lihasten hallinta,
voima ja liikkuvuus ovat
parantuneet, jo näinkin nopeasti.
LymphaTOUCH® -alipainehoitoa suosittelen urheilijoille , se
keventää oloa ja vähentää kipua
tehokkasti, sekä nopeuttaa palautumista.. Olen hyvin tyytyväinen
yhteistyöhöni Fyspisteen urheilufysioterapeutin Jarmo Forseliuksen kanssa. Tästä on hyvä jatkaa
edelleen ” kertoo Paolo Issa Maluf
Passareista.
LOUNAS, LEIVONNAISET
JA PALJON MUUTA!
Avoinna:
Ma-To 7.30 - 18.00
Pe 7.30 - 16.00
Musiikkiopisto
Maaherrankatu 10
p. 015 - 163 667
www.musiccafe.fi
A-tytötValmentaja: Hanna Myyryläinen
%W\W|W
9DOPHQWDMD7HXYR.DKLODMD+DQQD0\\U\OlLQHQ
.XYDVVDYDVHPPDOWD\OlULYL9HHUD9DULV5RRVD.RUKRQHQ$QQLND0LHW
Vasemmalta
Minna Partanen, Ilona Haapaniemi, Viivi Pulkkinen, Roosa
WLQHQ-DVPLQD.KDEEDO
Korhonen, Kiia Lindewall, Hanna Myyryläinen. Alarivi Noomi Matilai$ODULYL+HQQD+XMDQHQ6XVDQQD6\YlRMD1RRPL0DWLODLQHQ
nen, Emma Toura, Veera Varis, Henna Hujanen, kuvasta puuttuu Niina
Partanen.
.XYDVWDSXXWWXYDW5HLMD.DUKXQHQMD:LOPD6LOYHQQRLQHQ
SXK
Ympäristöystävällisesti
Ilmasta Energiaa
Ilma - Vesi
Lämpöpumpuilla
Ketunniementie 10, Mikkeli - www.jecar.fi
B-pojat
Valmentajat: Arto Viljakainen ja Timo Koivunen
Pelaajat: Matias Viljakainen, Kalle Koivunen, Elias Khabbal, Samu Hietainen, Joonas Savikurki, Eemil Nyyssönen, Tommi Saari
D-pojat
valmentaja Antti Kemppainen
Kuvassa vasemmalta: Eetu Takkinen, Aleksi Matilainen, Miko Lallukka,
Topi Saukkonen ja Antti Kemppainen
D-tytöt
Valmentaja: Marianne Taari
Pelaajat: Saana Ahola, Noora Karhinen, Ronja
Kääriäinen, Minja Lal3XXPDOD
lukka, Inka Putkonen, Saana Romo, Silja Romo, Aino Rovio, Hanna
Suvinen, Petra Ukko, Pinja Ukko
TURAKKALAN
PUUTARHA OY
autosähkö.fi
autosähkö.fi
LVI-Insinööritoimisto
Urho Moisala Oy
Iloa energiasta!
Suur-Savon Sähköstä
saat energiaa joka lähtöön,
juuri sinne missä sitä tarvitset:
kotiin, mökille tai työmaalle.
Soita ja pyydä tarjous 0800 90110.
www.sssoy.fi
Pallokoulu
valmentaja Mikko Korhonen
Pallokoululaiset: Inka Kemppi, Tytti Saukkonen, Selja Korpelainen, Ella
Turunen, Peppi Ukkonen, Nea Huttunen, Tinka Luukkonen, Taika Luukkonen, Iiris Kananen, Ella Korhonen ja Inka Juutilainen
MIKKELIN PASSARIT
TOIMISTO
Porrassalmenkatu 26
50100 Mikkeli
sähköposti:
[email protected]
www.passarit.net
varmat valinnat
259 €
HUSQVARNA 135
• Helposti käynnistyvä ja ketterä, uusi moottorisaha vapaa-ajan käyttöön
• X-Torg -moottoritekniikka pienentää polttoainakulutusta ja vähentää pakokaasupäästöjä
• 40,9 cm3, 1,4 kW, 4,6 kg
HUSQVARNA 336FR/345FR
•
•
•
•
•
•
•
X-Torg
Low Vib
Mukana ergonomiset valjaat
Smart Start (vain mallissa 345FR)
Mukana siimapää, vesakkoterä ja raivausterä
34,6 cm3, 1,4 kW, 7 kg (336FR)
45,7 cm 3, 2,1 kW, 8,3 kg (345FR)
549 €
336FR
759 €
345FR
HUSQVARNA 125B
• Tehokas, kannettava puhallin
• Erinomainen työväline omakotiasujalle
• 28 cm3, 76 m/s, 4,26 kg
219 €
0400 178 276
Valtra Oy Ab
Kaapelikatu 4, Mikkeli 040 7300 515
50 cm
200 cm
tavia palveluja yli 35 vuoden kokemukEspoo
sella. Ratkaisumme ovat hyväksi koettuForssa
Heinola
ja, tehokkaita ja kuluja säästäviä. Koko
Helsinki
maan
laajuinen
toimipaikkaverkostomPassareiden menestyksessä mukana:Hyvinkää
me takaa sen, että apu on lähellä.
Hämeenlinna
- Fingeo Oy
• Vesivahinkojen kartoitukset,
kuivaukset ja korjaukset
• Kosteusmittaukset, tilapäiset
kuivaus- ja lämmityspalvelut
• Jälkivahinkojen torjunnat ja
palosaneeraukset
Joensuu
Jyväskylä
Kajaani
Karjaa
Kokkola
www.mediakioski.fi
Kotka
Kouvola
Kuopio
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Mikkeli
Mänttä
Nummela
Oulu
Pori
Porvoo
Rovaniemi
Salo
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
Mediakioski
Polygon Finland Oy
PL 36 (Lyhtytie 22), 00741 HELSINKI
Päivystys 24 h 0400 439 964
[email protected]
www.polygongroup.fi
020 7484 250
020 7484 355
020 7484 420
020 7484 01
020 7484 430
020 7484 440
020 7484 550
020 7484 530
020 7484 560
020 7484 270
020 7484 520
020 7484 470
020 7484 400
020 7484 540
020 7484 410
020 7484 340
020 7484 460
020 7484 450
020 7484 305
020 7484 275
020 7484 570
020 7484 350
020 7484 260
020 7484 580
020 7484 345
020 7484 500
020 7484 280
020 7484 320
020 7484 510
Ostojen
keskittäminen
Osuuskauppa SuurSavoon kannattaa!
Jo pienetkin ostokset
kasvattavat kuukauden bonusostokertymää ja auttavat kerryttämään
Bonusta. Jopa 5 % ostoistasi.
S-Etukortilla maksettaessa lisäksi
0,5 % maksutapaetua.
Maaherrankatu 13, Mikkeli,
p. 015 206 11, www.suursavo.fi
6789
01 2345
4318 70
4318
ME IKÄ LÄ INE
N MA IJA
VO
OK SU UR -SA
56
05 24 12 34