Suomi - Rokua Geopark

Rokua
Geopark
Julkaisija: Humanpolis Oy
Valokuvat: Henri Luoma, Markus Sirkka,
Ilpo Okkonen, Tapani Launonen,
Erä-Susi arkisto, Utajärven kunta
Visuaalinen ilme ja taitto:
NTRNZ media oy
Rokua Geopark
[email protected]
www.rokuageopark.fi
Rokua Geopark Facebook
Opastuskeskus Suppa
Jaakonjärventie 2, 91670 Rokua Finland
GEOPARK-VERKOSTO
Rokua Geoparkiin kuuluu kolme aluetta: Rokua, Oulujärvi ja Oulujokilaakso. Nämä alueet
ovat osa maailmanlaajuista geopark-verkostoa, joka on UNESCO:n suojeluksessa
oleva ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkosto. Sen tarkoituksena on jakaa
kokemuksia ja parhaita käytäntöjä luonnontieteiden opetuksesta, geologisen
perinnön suojelusta, geomatkailusta ja kestävän kehityksen mukaisista toiminnoista.
Geopark-verkostoon kuuluu noin 100 kohdetta, joista puolet sijaitsee Euroopassa
ja loput Aasiassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Pohjoismaista löytyy Rokuan
lisäksi myös kolme muuta geoparkia, yksi Islannista ja kaksi Norjasta. Euroopan
ulkopuolella Geoparkeja on muun muassa Kiinassa, Japanissa, Kanadassa,
Uruguayssa, Malesiassa, Vietnamissa, Etelä-Koreassa ja Brasiliassa.
ROKUA | OULUJOKI | OULUJÄRVI
ROKUA GEOPARK
Lumoudu Suomen
ensimmäisestä geoparkista
Osa kansainvälistä
Global Geoparks -verkostoa
Hiljaista hämärää ja puhdasta lunta, kirkkaana
välkkyviä vesiä ja hienoa hiekkaa – Rokua Geoparkin neljä vuodenaikaa esittelevät Suomen luontoa
parhaimmillaan. Viimeisimmän jääkauden, virtaavan veden ja tuulen muovaama maa on ajan saatossa antanut muotonsa koko alueen luonnolle ja
kulttuurille.
Rokua Geopark kattaa 1 326 km² laajuisen alueen, joka ulottuu Muhokselta Manamansaloon.
Rokua Geopark sijaitsee Muhoksen, Utajärven ja
Vaalan kunnissa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun
maakuntien alueella.
Maisema vaihtelee korkeista dyyneistä syviin
suppiin, laajoista soista kallioisiin rantoihin ja
upeista hiekkarannoista metsän keskellä mutkitteleviin polkuihin.
Rokua Geopark on Suomen ensimmäinen alue, joka
kuuluu kansainväliseen UNESCO:n suojeluksessa toimivaan geopark-verkostoon. Verkostoon kuuluu noin
sata ainutlaatuisen geologisen perinnön omaavaa
kohdetta eri puolilta maailmaa.
Toiminnan tavoitteena on tuoda esiin kansainvälisesti merkittävää geologista perintöä, suojella alueen luontoa ja kulttuuriperintöä sekä tukea kestävää
taloudellista kehitystä erityisesti geomatkailun kehittämisen kautta.
Ainutlaatuinen ja arvokas ympäristö
Rokua Geoparkin poikkeuksellisen edustavat maaperämuodot syntyivät viime jääkauden loppuvaiheessa ja sitä seuranneena aikana. Maaperän alla
oleva kallio on yksi Euroopan vanhimmista ulottu-
en jopa 2,7 miljardin vuoden taakse.
Geoparkin alueelta löytyy maan tärkein karukkokankaiden suojelualue ja harvinaisia luonnontilaisia vanhoja mäntymetsiä, joissa on runsaasti
keloja ja järeitä puuvanhuksia. Jokivarsien lehdot,
luonnontilaiset suoalueet sekä karu dyyni- ja harjumaasto vaativat pitämään huolta arvokkaasta
ympäristöstä.
Kaikkialta Suomesta nopeasti
Rokua Geopark sopii niin kiireisille viikonloppuvieraille
kuin niille, jotka eivät halua eristäytyä täysin keskelle tietöntä erämaata. Oulusta ja Kajaanista alueelle
pääsee vajaassa tunnissa. Matkanteko onnistuu
niin autolla, bussilla, junalla kuin lentäenkin. Oulussa sijaitseva lentokenttä on pohjoisten reittilentojen
solmukohta. Myös Kajaanin lentokenttä sijaitsee alle
tunnin matkan päässä geopark-alueesta.
ROKUA GEOPARKIN PALVELUT
Lomalla tai työporukalla
– takuuvarma todellisuuspako
Kun takana on kiireinen työrupeama, mieli kaipaa
rauhaa ja lepoa. Missä muualla voisi rentoutua
niin kokonaisvaltaisesti kuin ikiaikaisen luonnon
sydämessä? Muinaisten rantavallien ja jylhien
jääkauden synnyttämien maisemien luokse ei
kuitenkaan tarvitse taivaltaa päiväkausia tietöntä
tietä pitkin.
Mökkiä, majaa, hotellia, telttaa…
valitse sinä!
Rokua Geoparkin keskellä sijaitseva kylpylähotelli tarjoaa kylpyläpalveluiden lisäksi tasokkaita hotellihuoneita ja ravintolapalveluita. Kylpylähotellin lempeissä
saunoissa ja rentouttavissa hoidoissa pääsee nauttimaan olostaan ja rauhoittumaan arjen kiireestä.
Aivan ulkoilureittien juurella sijaitsee myös majoituspalveluita tarjoava erämaahotelli.
Hotellien sijaan majoituksen voi valita lukuisista
maatilamajoituksista tai vuokrattavista mökeistä laadukkaisiin loma-asuntoihin. Jos haluaa mieluummin
levätä luonnon rauhassa omassa matkailuautossa tai
teltassa, molemmat onnistuvat palveluja tarjoavilla
leirintäalueilla.
Helpoin tapa etsiä omiin tarpeisiin sopiva majoitus
on hyödyntää koko alueen kattavaa Rokuan keskusvaraamoa.
Kokousta kutsuvasti, jalalla
koreasti, naimisiin onnellisesti
Rokuan, Oulujärven sekä Oulujokilaakson alueelta
löytyy kymmenittäin vaihtoehtoja monenlaisten yksityistilaisuuksien järjestämiseen. Monentyyppiset
kokoukset, tapahtumat, seminaarit tai juhlat voi
järjestää ammattitaitoisen henkilökunnan avustuksella ikimuistoisesti. Tarjolla on kartanoa, vuokramökkiä, juhlatilaa… Varmasti jokaiselle jotakin.
Tekemistä ja näkemistä
– Kaikin aistein, kesät talvet
Rentoutumisen ja rauhoittumisen lisäksi Rokua
Geopark tarjoaa mahdollisuudet mahtavaan aktiivilomailuun. Harjut, kangasmetsät, muinaiset rantavallit ja lukuisat pikkujärvet houkuttavat retkeilyyn
Rokua Geoparkin alueella. Jokaiselle löytyy sopiva
reitti, jota kulkea joko yksin, ryhmässä tai asiantuntevan oppaan johdolla.
Liikkua voi kävellen, pyöräillen, suksilla, moottorikelkalla, lumikengillä tai vaikka rekikoiran vetämänä.
Luontomatkailupalveluyritykset tarjoavat kattavan
valikoiman muun muassa koiravaljakkosafareita,
melontaa, patikointia ja joukkuekisailuja.
ROKUA
Rokuan tunnistat dyyneistä
ja harjusta
Rokuan alueen monipuolista maastoa hallitsee
harju dyyneineen. Erikoisia ovat suppakuopat, jotka
syntyivät jääkauden loppuvaiheessa: koska ilmasto
lämpeni, hiekkaan hautautuneet jäälohkareet sulivat hitaasti. Kumpuileva suppa- ja dyynimaasto
luo valtakunnallisesti ainutlaatuisen elinympäristön
monille kasvi- ja eläinlajeille.
Kansallispuisto
suojelee luontoa
Rokuan kansallispuisto suojelee alueen harju- ja
dyynimuodostumien karua ja herkästi kuluvaa
luontoa, jonka kasvilajisto on Euroopan mittakaavassa aivan erityinen. Kesähelteillä mieltä virkistää pulahdus kirkasvetiseen suppalampeen. Talvikuukausien paukkupakkasilla samalla lammella voi
pilkkiä.
Patikoi päivä tai kaksi
Rokuan alue soveltuu päivän tai parin mittaisiin
patikkaretkiin. Merkittyjä retkeilyreittejä on noin
57 kilometrin verran. Tasoltaan ne ovat joko helppoja tai keskivaativia.
Maastossa reitit tunnistaa opasteviitoista ja
väreistä. Reittien varrella on tulentekopaikkoja,
laavuja ja kotia. Taukopaikoilla on polttopuuta ja
kuivakäymälät. Evästauko, nokipannukahvit ja
makkaran paistaminen tulella hiljaisessa metsässä antaa voimia jatkaa matkaa.
Sivakoi suksilla
Talvikuukausina patikointi vaihtuu hiihtoretkiin.
Rokuan vaaramaisemassa kiertelevät huolletut,
erinomaiset hiihtoladut. Hiihtoreittejä Rokualla on
yhteensä noin 70 km, joista valtaosaa hoidetaan
latukoneella. Valaistuja latuja riittää 9 kilometrin
verran.
Rokuan hiihtostadionin ympärillä on kansainvälisen tason koneellisesti hoidetut kilpaladut vaativankin huippu-urheilijan harjoittelua varten.
Kiinnostavat kivet
Utajärven kivipuisto vie kiehtovalle aikamatkalle Suomen kallioperän kehitykseen. Puiston aikapolun ensimmäinen kivi on 3,5 miljardia vuotta vanha Siuruan
gneissi. Se on myös koko Euroopan Unionin vanhin
tunnettu kivi. Utajärven kivipuisto on rakennettu opetuskäyttöön ja on toteutustavaltaan ainutlaatuinen
Suomessa.
Palveluja ja majoitusta
Rokuan alue tarjoaa monentasoista majoitusta lukuisista mökeistä aina hotellihuoneisiin asti. Yksityistilaisuuksien, kuten hääjuhlien tai merkkipäivien järjestäminen onnistuu ammattitaidolla ja puitteet luovat
unohtumattoman elämyksen.
Pikku-Rokuan dyynikenttä
Pikku-Rokuan dyynikenttä on Suomen edustavin paraabelidyynimuodostuma.Dyynikentän länsiosassa sijaitsee Suomen korkein
paraabelidyyni, jonka laki kohoaa jopa 25
m ympäröivän maaston yläpuolelle. Dyynit
jatkuvat itään lähes yhtä korkeina ja noin kilometrin pituisina harjanteina. Hautajärveltä
itään dyynialue kapenee ja madaltuu ja lopul- myöhemmin. Sen jälkeen dyyneihin on syntyta päättyy lähelle Oulujärveä. Pohjoisessa ja nyt tuulen kuluttamia painanteita ja valumisetelässä dyynikenttä rajautuu rantadyyneihin rakenteita eroosioprosessien myötä.
ja -valleihin, joista osa on jäänyt vaeltavien
paraabelidyynien alle. Pikku-Rokuan alueella
dyyniytymisen on arvioitu alkaneen n. 9 900
vuotta sitten ja päättyneen noin tuhat vuotta
lisätietoja
OULUJOKI
Jylhät kalliot ja vehreä luonto
tervehtivät kulkijaa
Kauniit maanviljelysmaisemat, jylhät kalliot ja vehmas luonto elävät rinta rinnan Oulujoki-varressa.
Täältä alkaa Rokuan harjujakson ja Rokua Geoparkin
syntytarina. Muinainen jäätikköjoki kulutti ja kuljetti
täältä mukanaan hiekkaa joka tuhansia vuosia myöhemmin muodosti pohjan Suomen ensimmäisen
Geoparkin perustamiselle.
Vaikka Oulujoen pääuoma onkin padottu, jokilaakso kätkee sisäänsä kuohuvia koskia jykevine
rantakallioineen. Isterinkosken metagrauvakkakalliot ovat entisiä merenpohjakerrostumia, jotka
muuttuivat kallioksi muinaisessa mannerlaattojen
törmäyksessä ja sitä seuranneessa vuorijonopoimutuksessa. Komeita ovat myös Liimanninkosken
ja Pyhäkosken ikiaikaiset punertavat graniittipaadet.
Salaperäisyyttä tarjoavat Nuojuan raviinit, syvät
ja jyrkkäreunaiset laaksot, jotka kätkevät sisäänsä
monimuotoisen ja omaleimaisen kasvi- ja eläinmaailman. Raviinin pohjalla, jopa yli 20 metriä ympäröivää maastoa alempana, solisevaa puroa voi ihastella yli kulkevilta riippusilloilta.
Silmäähivelevien maisemien ja monipuolisten
patikkareittien lisäksi Oulujoen alue tarjoaa lukuisia
kulttuurinähtävyyksiä ja pitkälle ulottuvan vaiherikkaan historian.
Tervaa, tukkeja ja
kaikenlaisia kulkijoita
Oulujoen vesistöalue on ikivanha kulkureitti. Kauppiaat, sotajoukot, tervansoutajat ja tukin uittajat
ovat käyttäneet hyväkseen joen voimakasta virtaa
ja laskeneet koskia kohti läntisiä kauppapaikkoja.
Tervakuljetuksen kulta-aikaan 1800-luvulla Oulujoella seilasi satoja tervatynnyrein lastattuja veneitä
kesässä ja mahtuipa kyytiin huvimatkustajiakin.
Lohilordeja Oulujoella
Oulujoella on pitkät kalastusperinteet. Legendat
”lohilordeista” elävät vieläkin kansan keskuudessa,
kun aikanaan lohenkalastajat saapuivat Oulujoen
koskille Englannista ja kauempaakin. Vaikka joki nykyään onkin valjastettu energiatalouden tarpeisiin,
voi virkistyskalastaja saada koukkuunsa istutettua
taimenta ja kuhaa. Myös lohet pääsevät nousemaan kalaportaita Muhokselle saakka.
Vieraile voimalaitoksessa
Oulujoen voimalaitosalueet ovat pääasiassa Aarne
Ervin suunnittelemia. Voimalaitosvierailu onnistuu
tilauksesta. Vuosina 1940–1960 tapahtuneeseen
voimalaitosrakentamiseen voi tutustua Pyhäkosken
voimalassa sijaitsevassa sähkömuseossa.
Suomen vanhin käytössä
oleva puukirkko
Jokilaakso tarjoaa hienoja historiallisia kulttuurinähtävyyksiä, kuten vanhoja rakennusryhmiä, perinteisiä
puukirkkoja ja kiinnostavia kotiseutumuseoita.
Poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki Oulujokivarren vanhasta talonpoikaisesta rakennusperinteestä on Lamminahon talo Vaalassa. Lamminahossa voi
ihastella jopa 1700-luvulta peräisin olevia rakennuksia ja alkuperäisiä esineitä.
Muhoksen ja Utajärven kirkot edustavat perinteistä pohjoissuomalaista rakennustyyppiä, tukipilarikirkkoa, joita nykypäivään on säilynyt vain kaksitoista.
Muhoksen kirkko vuodelta 1634 on edelleen lähes
alkuperäisessä muodossaan. Se on Suomen vanhin
ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko.
Muhosjoen meanderit
Muhosjoen meanderit ovat syntyneet Muhosjoen virratessa pehmeiden hiekkaisten
maaperäkerrostumien päällä. Tasaisella
alustalla virtauksen kuluttava vaikutus
kohdistuu jokiuoman reunoille, jolloin joki
alkaa mutkitella. Hiekkaista maaperää joki
kuluttaa nopeasti, jolloin mutkat laajenevat
ja saavuttavat lopulta alempana virtaavan mutkia eli meandereita. Osa juoluoista voi
joen mutkan. Tällöin hiekkakannas mutkien olla lampina ja osa soistuneina tehden joväliltä puhkeaa ja muodostuu uusi reitti kilaaksosta monimuotoisen elinympäristön.
uomalle. Kun tämä prosessi jatkuu pitkään,
joelle muodostuu laakso, jonka pohjalla se
mutkittelee. Laaksossa on nähtävissä niin
entisiä mutkia eli juoluoita kuin nykyisiä
lisätietoja
OULUJÄRVI
Ihastu Kainuun mereen!
Vedenpinta kimmeltää auringonpaisteessa, edessä
avautuva aava muistuttaa muinaisesta merestä ja pitkät hiekkarannat kutsuvat rentoutumaan. Oulujärvi on
Suomen neljänneksi suurin järvi, ja sen mahtavat selät
ovat Suomen laajimmat – ei siis ihme, että järveä on
kutsuttu myös Kainuun mereksi.
Kalastusreissu esi-isien
vanavedessä
Suomalaisten esi-isät saapuivat tälle alueelle antoisien metsästys- ja kalastusmaiden houkuttelemina
jo tuhansia vuosia sitten. Oulujärvi tarjoaa niin ammattikalastajille kuin harrastajillekin loistavia saaliita:
haukea, kuhaa, järvitaimenta ja ahventa.
Joka kesä alueella järjestetään kalastuksen ystäville lukuisia suosittuja uistelutapahtumia. Saalista
voi lähteä narraamaan myös opastetulle kalaretkelle,
jos ei halua luottaa pelkkään kalaonneen.
Manamansalo
– retkeilyä ja melontaa
Oulujärven Niskanselällä sijaitsee Suomen ainoa
sisävesisaaristoon perustettu retkeilyalue, jonka
keskus on Manamansalon saaressa. Manamansalossa sijaitsee kolme leirintäaluetta, useita laavuja
ja kaksi vierasvenesatamaa. Manamansalossa voi
patikoida retkeilyalueen reiteillä, jotka kulkevat valoisissa harjumetsissä ja järvien rannoilla.
Kesäinen Oulujärvi tarjoaa loistavat mahdollisuudet melontaan. Melomalla pääsee tutustumaan Oulujärven eri osiin. Yksi niistä on kaunis
Kuostonsaari, joka kohoaa kymmeniä metrejä järven pinnan yläpuolelle ja tarjoaa unohtumattomat
näkymät Oulujärven aavoille.
Manamansalon 80 kilometrin pituinen rantaviiva on suurelta osin hiekkarantoja. Upeita hiekkarantoja on myös Oulujärven länsirannalla, Säräisniemellä, jonka kulttuurihistoriallisessa kylässä
on 1700-luvulta oleva puukirkko sekä kotiseutumuseo. Säräisniemellä voi majoittua mukavasti
majatalossa, retkeilymajassa tai karavaanareiden
suosikkialueella Oulujärven rannalla.
Vaalan Sahanrannassa sijaitsee Oulujärven
melontakeskus, josta innokas harrastaja löytää
mieleisensä liikuntamuodon retki-, virkistys- tai
kuntomelonnan parista. Täällä voi myös osallistua
melontakursseille. Melontakeskus tarjoaa myös
majoitus- ja juhlatiloja kulttuurihistoriallisesti ar-
vokkaassa, 1930-luvulta peräisin olevassa rakennusympäristössä.
Ruokaa taide-, kulttuuri- ja
musiikkinälkään
Kulttuurin ystävien kannattaa tutustua Kassu Halonen Taidetaloon Manamansalossa. Se on kevyen
musiikin ja taiteen näyttely- ja koulutuspaikka sekä
vierailukohde kahviloineen. Näyttelytiloissa on vuosittain vaihtuvia taidenäyttelyitä sekä Halosen tuotannosta kertova pysyvä näyttely. Lisäksi talossa
järjestetään konsertteja ja illanviettoja.
Myös Oulujärven pohjoisrannalla sijaitseva Kankarin Taidehuvila tarjoaa kulttuuria. Vanhasta koulusta remontoidussa taidetalossa järjestetään taidenäyttelyitä sekä maalaus- ja litografiakursseja.
Oma piilopirtti tai teltta keskiyön
auringossa
Oulujärven alueelta löytyy kaikille sopiva majoitusmuoto, etsipä sitten rauhaa ja hiljaisuutta tai tapahtumia ja tekemistä. Yösijaa tarjoavat laadukkaat
loma-asunnot, leirintäalueet, lomakylät ja rantamökit ympäri Oulujärven rantoja.
Kuoston saari
Kuoston saari on yksi kauneimmista retkeilykohteista Oulujärven retkeilyalueella. Saari
on muodostunut Rokuan harjujaksolle rinnakkaisesta harjusta, joka kohoaa saaren pohjoisosissa jopa 30 metriä Oulujärven pinnan
yläpuolelle aukaisten retkeilijälle mahtavat
näkymät Oulujärven aavoille. Kuostoa ovat
muokanneet sekä muinaiset jääjärven aallot
että nykyisen Oulujärven rantavoimat, mikä
näkyy historiallisina rantavalleina ja nykyisinä
jylhinä rantatörminä. Saaren eteläosista löytyy reheviä metsiä ja jään kuluttamia silokallioita. Rantavesistä löytyy myös yksi erikoisuus: hiekkapohjan alaiset muinaiset suot.
Vedenpinnan noustua suot hautautuivat
tuhansia vuosia sitten aaltojen kasaaman
hiekan alle. Nykyään ne tuntuvat pehmeänä
hiekkapohjana ja näkyvät pohjasta nousevina kaasukuplina. Saaren luoteiskulmassa ja
itäosassa on laavut ja tulentekopaikat, joita
yhdistää saaren halki mutkitteleva polku.
lisätietoa
Katso huikea
panoraamakartta netissä!
www.rokuageopark.fi
Oulu 25 km
Muhos
Oulujoki
Utajärvi
Rokua
Vaala
Säräisniemi
TERVETULOA
ROKUA GEOPARKKIIN!
Rokua Geopark on maailman pohjoisin sekä Suomen ensimmäinen geopark ja osa maailmanlaajuista geopark-verkostoa. Alueelta löytyvät muun muassa Suomen korkein dyyni
ja yksi Suomen syvimmistä supista. Missään muualla Euroopassa ei voi nähdä jääkauden
jännittäviä jälkiä yhtä hyvin kuin Rokua Geoparkissa!
Rokua Geoparkissa voi tutkia geologisten kohteiden lisäksi alueen luontoa ja kulttuurinähtävyyksiä sekä viettää vapaa-aikaa monipuolisilla ulkoilureiteillä ja erilaisten
harrastusten parissa. Alueella on upeat puitteet patikoimiseen ja erilaisia majoitusmahdollisuuksia: mökkejä, leirintäalueita, lomakyliä ja korkeatasoinen kylpylähotelli.
GEOPARK CHALLENGE
Suomen merkittävin seikkailu-urheilukilpailu järjestetään vuosittain Geoparkin alueella.
Heinäkuisena viikonloppuna kymmenet joukkueet kerääntyvät kisaamaan voimia, kestävyyttä, taitoa ja nokkeluutta vaativassa kisassa. Geoparkin luonto ja maasto sopivat
loistavasti tämän kilpailun näyttämöksi.
Oulujärvi
Manamasalo
Kajaani 80 km