Svetruckin trukkeja ohjataan sormivoimalla

FORUM
SUOMI – nro 26
Svetruckin trukkeja ohjataan sormivoimalla
Ljungbyssä valmistettujen Svetruck-trukkien
ohjaamoista löytyy pieni laatikko, jonka päällä on
halkaisijaltaan muutaman desimetrin kokoinen
punainen levy, joka sijaitsee käsinojan vieressä. Se on minikokoinen ohjauspyörä, jossa on
ympyrän muodossa pieniä koloja, joiden avulla
trukkia on helppo ohjata sormenpäillä. Näin siis
voidaan nykyään ohjata konetta, joka itsessään
painaa jopa 80 tonnia ja liikutella 50 tonnia
painavia kuormia. Tämä on merkittävä parannus
kuljettajien työoloihin.
– Tavaroita liikutellaan usein paikasta toiseen
pienissä tiloissa ja niitä joudutaan myös kääntelemään paljon. Jos tätä joudutaan tekemään
suurella ohjauspyörällä 8 tuntia päivässä,
olkapäät ja käsivarret väsyvät ja kuluvat. Pientä
ohjauspyörää eli minirattia käyttämällä saman
voi tehdä vähemmillä liikkeillä ja mukavammin,
sanoo suunnittelupäällikkö Staffan Sandström.
Tämä korostuu entisestään, kun kuljettajan on
konetta peruuttaessaan käännyttävä ympäri. Joskus on kuitenkin mukavampi käyttää
suurempaa ohjauspyörää, varsinkin pidemmillä
kuljetusetäisyyksillä. Työyhteisön joustavuusvaatimukset yhdessä ajoneuvoja koskevien
määräysten kanssa ovat syynä siihen, että
Svetruckilla on koneissaan miniratti normaalin
ohjauspyörän lisäksi. Näin eri kuljettajat löytävät
itselleen sopivimman vaihtoehdon.
– Iäkkäämmät ihmiset ovat tottuneempia normaaliin ohjauspyörään. Sen sijaan nuoremmat,
jotka ovat kasvaneet tietokoneiden ja joystick’ien
kanssa, suosivat minirattia, toteaa Staffan
Sandström.
Miniratti on ollut valikoimissa pari vuosikymmentä, ja se asennetaan vuosittain toimituksen
yhteydessä noin viidennekseen Svetruckin 200
trukkimallista. Kun sen piti soveltua uuteen,
kolme vuotta sitten kehitettyyn ohjausjärjes-
telmään, tarvittiin uusia komponentteja. Itse
suunnittelemaansa yksikköön yritys valitsi
ohjausyksikön, jossa on SKF:n sensorilaakerit,
jotka muuntavat miniratin liikkeen sähköisiksi
signaaleiksi. Tietokoneen avulla ne siirretään
edelleen sähköhydrauliseen ohjausservoon, joka
kääntää pyöriä suhteessa ratin liikkeeseen.
– Miniratin etuna on primääriseen ja sekundääriseen piirin looginen yhteys. Jos tietokone
havaitsee, että primäärissä piirissä on vikaa, se
vaihtaa automaattisesti sekundääriseen, sanoo
Niklas Bill, joka vastaa sähköisestä suunnittelusta ja ohjelmoinnista.
Svetruck valmistaa haarukkatrukkeja, konttitrukkeja ja puutavaran käsittelytrukkeja, joiden
kohdalla vaaditaan sekä laatua että kestävyyttä.
Sen lisäksi, että ohjaamoiden työskentelyolosuhteiden on oltava ergonomialtaan samantasoisia
kuin toimistoympäristössä, komponenttien on
toimittava ulkoilmassa. Suunnittelijoiden on
otettava huomioon, että ohjaamon ovi saattaa joskus olla auki. Erilaisten kuormittavien
tekijöiden lista on pitkä: likavesi, sade, suolavesi,
lämpö, kylmyys, pöly ja kosteus, vain muutamia
mainitaksemme.
– Olen nähnyt monenlaista anturia, mutta tämä
on paras ja stabiilein, jonka olemme löytäneet.
Se on kuin tehty trukkia varten, sanoo Nikas
Bill. Hänen mielestään Svetruck on onnistunut
kehittämään erinomaisen kokonaisratkaisun
haasteellisiin olosuhteisiin.
Yhtiön trukkeja käytetään usein aloilla, joilla
suunnittelematon seisokki aiheuttaa suuria
kustannuksia, kuten sellu- ja paperitehtaissa,
terästehtaissa ja satamissa.
– Me myymme korkeaa laatua ja käyttövarmuutta. Sellu- ja paperitehdas käy vuorokauden
ympäri, ja jos puutavaran syöttö keskeytyy,
pysähtyy koko tehdas. Samanlainen tilanne on
satamassa. Kun laiva tulee satamaan, sen lasti
on purettava tietyssä ajassa. Jos laiva viipyy
satamassa liian kauan, satama saa sakot, sanoo
tekniikkapäällikkö Daniel Andersson.
Myös polttoaineen kulutus on tärkeä asia. Se voi
vaihdella suuresti erilaisten käyttötapojen välillä,
mutta hyvä polttoainetalous pohjautuu aina
hyvään perussuunnitteluun.
– Olemme rakentaneet hyvin tasapainoisen
voimansiirtolaitteiston, jossa moottori, vaihdelaatikko, vetoakseli ja hydraulinen järjestelmä
toimivat hyvin yhdessä. Näihin kaikkiin neljään
muuttujaan voimme vaikuttaa, sanoo Daniel
Andersson.
Oikeanlainen yhdistelmä mahdollistaa moottorin
käyttämisen alhaisemmilla kierroksilla, mikä
vähentää polttoaineen kulutusta. Mitä pienempi
on hydraulisen järjestelmän hävikki, sitä parempi
on kokonaistehokkuus. Edelleen kehitetty sähköinen ohjaus tulee tulevaisuudessa tässä avuksi
korvaamalla hydraulisen järjestelmän kokonaan,
mutta vielä tällaista järjestelmää ei ole markkinoilla. Nykyisessä tilanteessa elektroniikka ja
tietokoneet auttavat kuljettajia mahdollisimman
tehokkaasti.
– Kuljettaja pystyy vaikuttamaan merkittävästi
polttoaineen kulutukseen. Kyse on siitä, minkälaisia työkaluja me voimme heille tarjota, sanoo
suunnittelupäällikkö Staffan Sandström.
Kuvateksti - Kuvassa Kanada-trukki, jossa on
ohjausyksikkö: Seattlen ja Alaskan satamien välillä liikkuvat suuret proomut toimittavat Alaskan
öljy- ja kaivosteollisuudelle niiden tarveaineet.
Proomuissa on Svetruckin haarukkatrukki mallinumeroltaan S1150. Siinä on miniratti, jossa on
SKF:n sensorilaakerit.
Svetruck
Tuotteet: haarukkatrukit, konttitrukit ja
puutavaran käsittelytrukit
Perustettu: 1977
Tuotanto: noin 250 trukkia vuodessa
Liikevaihto: noin 600 miljoonaa kruunua
Henkilöstö: 250, joista 210 Ljungbyssä
SKF:n ohjausanturiyksiköt
SKF:n steering encoder-yksikkö on kytke ja
käytä -ohjausyksikkö by wire -ohjausjärjestelmille. Se yhdistää SKF:n käyttövarman
anturiteknologian helppokäyttöisiin kytke ja
käytä -komponentteihin. Ohjausyksiköt on
suunniteltu täydellisiksi kokonaisuuksiksi,
jotka sisältävät kitkan vääntömomentin,
mekaanisen liitännän ja kaksi signaalikaapelia, joissa on redundanssin tuottavat liittimet
turvallisuuden takaamiseksi.
Ominaisuudet
• kiertymän nopeus, asento ja suunta
• Hyvä ohjaustunto
• Signaaliredundanssi
• Tarkkuus erittäin hitaissa nopeuksissa
Hyödyt
• Kytke ja käytä -ohjausyksikkö
•O
hjauspyörä on helppo asentaa mekaaniseen liitäntään.
•K
ompakti kotelo mahdollistaa ohjaamon
ergonomisen suunnittelun.
• Vähemmän komponentteja.
• Parantaa käyttövarmuutta.
• Ei tarvitse kunnossapitoa.
SKF:n SYSTEM 24
– Helppokäyttöinen automaattinen voitelulaite
SKF:n SYSTEM 24 -automaattiset voitelulaitteet varmistavat helposti, luotettavasti ja
kustannustehokkaasti koneiden osien jatkuvan
voitelun korkealuokkaisilla voiteluaineilla.
Automaattiset voitelulaitteet – LAGD 60 ja
LAGD 125
SKF:n SYSTEM 24 LAGD -sarjan kaasutoimiset, automaattiset yhden pisteen voitelulaitteet
syöttävät voiteluaineen (öljy tai rasva) yhteen
voitelukohteeseen. - SKF:n SYSTEM 24 -voitelulaitteet voidaan säätää niin, että oikea määrä
voiteluainetta syötetään ennalta määritellyin
voiteluvälein voitelukohteeseen. Tämän menetelmän avulla voidaan manuaalista voitelua
tarkemmin valvoa voitelukohteeseen syötettävää voiteluainemäärää. Laitteet toimitetaan
asennusvalmiina, ja ne voidaan täyttää millä
tahansa SKF:n laajaan valikoimaan kuuluvalla korkeatasoisella voiteluaineella
LAGD-sarjan suorituskyky ja tuoteominaisuudet ovat:
• J oustava voiteluajan asetus,
1 – 12 kuukautta
• 5 baarin työpaine
•L
äpinäkyvä voiteluainesäiliö tekee tyhjentymisen visuaalisen seuraamisen mahdolliseksi.
• Turvallisuusluokitus: ATEX-hyväksytty vyöhykkeelle 0.
• K äytettävissä laaja valikoima SKF:n rasvoja
ja öljyjä
• S aatavana kahta eri kokoa: 125 ml (LAGD
125) ja 60 ml (LAGD 60)
• Saatavana suuri valikoima lisävarusteita
Tavallisia käyttökohteita
Nämä SKF:n automaattiset voitelulaitteet ovat
yksinkertaisia asentaa ja käyttää. Ne soveltuvat
moniin erilaisiin käyttökohteisiin ja jopa ympäristöihin, joissa on paljon epäpuhtauksia tai
jotka ovat vaativia, vaikeapääsyisiä, syrjäisiä ja
vaarallisia. Alla on mainittu muutamia tavallisia
käyttökohteita:
• A htaissa ja vaarallisissa paikoissa sijaitsevat
käyttökohteet
• Laakeripesien voitelu
• Sähkömoottorit
• Puhaltimet ja pumput
• Kuljettimet
• Nosturit
SKF:n SYSTEM 24:n uusi sukupolvi
SKF:n SYSTEM 24 on paljon käytetty ja suosittu voitelulaite, joka on auttanut asiakkaitamme
vähentämään kalliita suunnittelemattomia
seisokkeja ja pidentämään laakerin käyttöikää
jo yli 17 vuoden ajan. SKF:n SYSTEM 24 LAGD
-sarjan on nyt uudistettu ja valmistus tapahtuu
Suomessa. Uudessa versiossa on seuraavia
parannuksia verrattuna aiempaan sukupolveen:
• L aitteen asennukseen ei tarvita mitään
työkaluja.
• L aite voidaan väliaikaisesti pysäyttää, esim.
huollon ajaksi.
• Paristot voidaan helposti poistaa ja hävittää
ympäristöystävällisesti.
• Aika-asteikon luettavuutta on parannettu.
• Uuden rakenteen ylärenkaasta saa nyt paremman otteen.
• Etiketissä on yksityiskohtaiset voiteluaine- ja
tuoteselostetiedot.
Kaikki nämä parannukset perustuvat asiakkailta saatuihin toiveisiin ja tarpeisiin sekä vuosien
aikana keräämäämme koneita ja niiden vaatimuksia koskevaan tietoon. Laita ruksi vastauskorttiin ja palauta se tai käy osoitteessa: www.
skf.fi/forumvastaus, jos haluat lisätietoja SKF:n
SYSTEM 24 LAGD -sarjasta.
SKF:n ratkaisut
elintarviketeollisuuden ongelmiin
- Erikoistuotteita erityisolosuhteisiin
SKF on kerännyt laajat tiedot elintarviketeollisuuden erityisolosuhteista oltuaan yli 100
vuotta läheisessä yhteistyössä tälle teollisuudelle koneita ja prosessilaitteistoja kehittävien
yritysten kanssa.
Laakeri on kestovoideltu elintarvikeympäristöön hyväksytyllä rasvalla ja siinä on erittäin
tehokkaat tiivisteet, jotka kestävät toistuvia
puhdistuksia päästämättä vettä ja puhdistusainetta laakerin sisälle.
Kaikkia alan ongelmia ei ratkaista vakiotuotteilla. Tämän vuoksi on ollut välttämätöntä kehittää uusia tuotteita, jotka pystyvät toimimaan
näissä erityisolosuhteissa.
Erikoislaakerit
Kaikissa tapauksissa elintarvikeympäristöön
hyväksytty rasvakaan ei ole riittävä. On käytettävä SKF:n laakeria, jossa on voiteluaineena
Solid Oil (suuria lämpötilan vaihteluita kosteissa
tai pölyisissä olosuhteissa) tai SKF:n kuivavoideltuja laakereita (korkea tai alhainen lämpötila
kuivissa olosuhteissa).
Oikeat valinnat suunnitteluvaiheessa
On erittäin tärkeää tehdä oikeat valinnat jo
suunnittelun alkuvaiheessa. Jos kaikkien tarjolla olevien mahdollisuuksien kartoittaminen
on vaikeaa, kannattaa luottaa SKF:n asiantuntijoihin. He voivat auttaa kaikessa: laakereissa,
käyttökohteiden määrittelyssä, voitelussa,
tiivistämisessä, kunnonvalvonnassa ja materiaalivalinnoissa. Heillä on myös kattavasti tietoa
ja kokemusta vastaavista sovelluksista.
Elintarviketeollisuuden laitteisiin sopivat
laakerit
Elintarviketeollisuuden koneisiin valitaan
yleensä Y-laakeriyksiköt, joissa laakerit ovat
ruostumatonta terästä ja laakeripesät muovia
tai ruostumatonta terästä. Laakeripesän pinta
on helppo puhdistaa ja muoto sellainen, että se
minimoi bakteerien kasautumisen kohtiin, joita
ei voi puhdistaa.
Jälkivoitelu
Automaattinen voitelujärjestelmä on ratkaisu
silloin, kun tarvitaan säännöllistä jälkivoitelua.
Tällaisia ovat mm. ketjut, laakerit tai komponentit, jotka liikkuvat suhteessa toisiinsa.
parhaiten tehtävään sopivasta materiaalista
valmistettu tiiviste. SKF:n valikoimissa on lähes
200 eri materiaalia valittavana. Tiivisteet sorvataan yksilöllisesti CNC-koneella optimaalisiin
mittoihin ja rakenteeseen.
Voiteluaineen valinnassa otetaan yleensä huomioon FDA-hyväksyntä ja NSF-luokittely yms.
Ennakoiva kunnossapito ja optimointi
SKF:llä on tarjota sekä tietämystä että työkaluja koneiden ja laitteiden tehokkuuden lisäämiseksi. Valvonta ei toki estä koneen osien kulumista, mutta kunnossapito voidaan suunnitella
siten, että kuluneiden komponenttien vaihto
vie mahdollisimman vähän aikaa ja korjaukset
tehdään sopivimpana ajankohtana
Tiivisteet – valitse parhaiten sopiva
Laakeriyksikköjä valittaessa ei laakeriin tarvita
lisätiivisteitä, mutta muita koneenosia voi
joutua tiivistämään.
Tiivisteeksi kannattaa valita säteistiiviste
vakiovalikoimasta tai erikoisvalmisteinen, juuri
Käyttämällä oikeita työkaluaja esim. akselin ja
kiilahihnan linjaamiseen varmistetaan se, että
energiankulutus ja koneen osien kuluminen
minimoituvat.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä SKF:n
elintarviketeollisuudelle tarjoamista ratkaisuista. SKF:n uudessa esitteessä ”SKF Capabilities
for the food and beverage industry” on kuvaus
kaikista tuotteista, ratkaisuista ja toimenpiteistä, joita SKF on kehittänyt elintarviketeollisuuden tarpeisiin. Laita ruksi vastauskorttiin
ja palauta se tai käy osoitteessa www.skf.fi/
forumvastaus, jos haluat lisätietoja SKF:n ratkaisuista elintarviketeollisuudelle.
SKF BeyondZero
– Asiakasratkaisuja, joissa ympäristöhyöty on merkittävä
SKF on äskettäin lanseerannut ohjelman nimeltään SKF BeyondZero, joka koostuu lukuisista
tuoteratkaisuista. Niiden avulla asiakkaamme voivat pienentää ympäristövaikutustaan
merkittävästi. Näihin ratkaisuihin perustuvat
ympäristövaikutteiset parannukset todennetaan elinkaariajatteluun pohjautuvalla arviointimenetelmällä. Tämän menetelmän ovat
kehittäneet SKF:n ympäristöasiantuntijat ja sen
tuloksia valvoo vuosittain KPMG.
”SKF BeyondZero on edistysaskel pyrkimyksessämme kehittää ratkaisuja, jotka vähentävät
asiakkaittemme ympäristövaikutuksia. SKF:n
viiden teknisen osaamisalueen tuotteet, ratkaisut ja palvelut parantavat jo nykyisin asiakasyritystemme suorituskykyä ja tehokkuutta”,
sanoo Tom Johnstone, SKF:n TJ ja konsernijohtaja. ”SKF BeyondZero -ohjelman lanseeraus
osoittaa, kuinka energian lisäsäästöjä voidaan
saavuttaa ja ottaa huomioon asiakassovelluksissa. SKF BeyondZero täydentää ja tukee
SKF:n laajaa tuotevalikoimaa”.
SKF:n asiakkaat kaikissa markkinasegmenteissä ja teollisuuden aloilla keskittyvät yhä
enemmän vähentämään tuotteidensa, palvelujensa ja menetelmiensä ympäristövaikutuksia.
SKF BeyondZeron avulla tämä pyrkimys on
helpompi toteuttaa.
Ratkaisuja teollisuudelle
Seuraavassa esitellään muutamia esimerkkiratkaisuja siitä, miten teollisuudessa on
hyödynnetty SKF BeyondZero -ohjelmaa:
SKF:n pumppujärjestelmälle tarjoama
energiankulutuksen valvonta
SKF auttoi jokin aika sitten paperiteollisuudessa
toimivaa asiakastaan saavuttamaan vuosittaisessa sähkönkulutuksessaan jopa 2 000 MV:n
säästöt. Tämä vastaa yli 1 500 tonnin* hiilidioksiidin tuoton vähennystä vuodessa.
dessa, jos vuosittainen ajokilometrimäärä on 14
500. Jos miljoona autoa ottaa käyttöön tämän
ratkaisun, vuosittainen hiilidioksiidipäästövähennys on noin 3 600 tonnia.
SKF CASM
Sähkömekaanisen CASM-sylintereiden avulla
SKF:n asiakas Indian Textiles pystyi alentamaan
painokoneensa energiankulutusta noin 7 MWh:a
vuodessa. Tämä vähennys voidaan muuntaa 5,3
tonnin* vuosittaiseksi hiilidioksiidin vähenemiseksi.
SKF:n sensorilaakerit
SKF:n sensorilaakerit on integroitu osaksi
hybridiautojen käynnistys- ja pysäytysjärjestelmää. Tämä järjestelmä vähentää polttoaineen
kulutusta ja hiilidioksiidipäästöjä jopa 15 % kaupunkiliikenteessä. Hiilidioksiidipäästöt vähenevät
75 kg vuodessa autoa kohti, jos vuosittainen
ajokilometrimäärä on 14 500.
SKF Solar Linear
-karamoottori Actuator CASD-60
Lineaariset karamoottorit auttavat vähentämään hiilidioksiidipäästöjä lisäämällä staattisten
aurinkopaneelien energiatuotantoa 5,8 MWh:lla
vuodessa. Tämä vastaa jokaisessa käyttökohteessa 4,4 hiilidioksiiditonnin* vähennystä vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan odottaa
keskimäärin 15 % lisäystä sähköntuotantoon
verrattuna staattisiin PV-aurinkopaneeleihin.
SKF:n energiaa säästävät (E2)
urakuulalaakeerit
International Energy Agency’n (Walking the
Torque, 2011) mukaan sähkömoottorikäyttöiset
järjestelmät kuluttavat yli 40 % maailman sähkötuotannosta. Jos kaikki uudet moottorit (1-50 hk)
varustettaisiin SKF:n energiaa säästävillä urakuulalaakereilla vakiolaakerien sijasta, hiilidioksiidipäästöt vähenisivät 290 000 tonnilla.
SKF Nautilus – tuulivoimaloille
suunniteltu laakeri
Maalla sijaitseva 3 MV:n vakiokokoonpanossa
oleva tuulivoimala voi tuottaa 9 GWh:a uusiutuvaa energiaa vuodessa ja vähentää hiilidiok-
siidipäästöjä noin 6 700 tonnilla. SKF:n Nautilus
ja muut tuulivoimaloille suunnitellut tuotteet ja
ratkaisut tekevät tämän mahdolliseksi.
Ratkaisut ajoneuvoteollisuudelle
Seuraavassa esitellään muutamia SKF BeyondZero –ohjelmaan pohjautuvia ratkaisuja ajoneuvoteollisuudelle:
SKF:n karamoottoriratkaisu
linja-autojen oviin
Linja-autot, joissa käytetään SKF:n karamoottoreita ovien avaamiseen ja sulkemiseen
paineilmakäyttöisen sijaan, vähentävät tämän
toiminnonenergiankulutusta 80 – 90 %. Samalla
ne vähentävät hiilidioksiidipäästöjä 1,9 tonnia
vuodessa.
SKF:n kevyt pyöränlaakeriyksikkö
Kuljetusauto, jossa on neljä SKF:n pyöränlaakeriyksikköä, vähentää hiilidioksiidipäästöjä 0,25 g/
km. Hiilidioksiidipäästöt vähenevät 3,6 kg vuo-
SKF:n moottoritiivisteet,
joiden kitka on alhainen
Tämä ratkaisu vähentää kitkaa jopa 55 %. Kun
nämä tiivisteet asennetaan bensiinimoottoriin,
hiilidioksiidipäästöt vähenevät yli gramman kilometriä kohti. Hiilidioksiidipäästöt vähenevät 14,5
kg vuodessa, jos vuosittainen ajokilometrimäärä
on 14 500. Jos miljoona autoa ottaa käyttöön
tämän ratkaisun, vuosittainen hiilidioksiidipäästövähennys on noin 14 500 tonnia.
SKF:n StopGo-järjestelmä kaksipyöräisille
Tämä ratkaisu vähentää hiilidioksiidipäästöjä 5 g
kilometriä kohden. Jos vuosittaiset ajokilometrit
ovat 7 885, hiilidioksiidipäästöt vähenevät 36
kg vuodessa. Jos miljoona moottoripyörää ottaa
käyttöön SKF:n Stop/Go-ratkaisun, vuosittainen
hiilidioksiidipäästövähennys on noin 36 000
tonnia.
Käy osoitteessa www.beyondzero.com, jos haluat
lisätietoja SKF BeyondZero -portfoliosta.
*Hiilidioksiidin arviokertoimena on käytetty:
0,749 kg hiilidioksiidia/kWh
Asennoituvat ratkaisut SKF:ltä
- Yhdistele oikein optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi
Lämpö, tärinä ja lika ovat ongelmia, joiden
kanssa monet painivat päivittäin. SKF esittelee
seuraavassa kaksi ratkaisua näihin ongelmiin.
SKF yhdistää yhteensopivia tuotteita vakiokokoonpanoiksi, jotta näiden tuotteiden vahvuuksista saataisiin mahdollisimman suuri hyöty.
SKF on maailman johtava asennoituvien pallomaisten kuula- ja rullalaakerien, pallomaisten
aksiaalirullalaakerien, CARB-laakerien sekä
laakeripesien valmistaja. SKF on äskettäin
lanseerannut monia uusia tuotteita tähän
valikoimaan. Näiden uutuuksien vahvuuksia
ovat entisestään lisääntynyt käyttövarmuus ja
pidentynyt käyttöikä. Alla on mainittu esimerkkejä näistä uusista tuotteista:
• T iivistetyt pallomaiset rullalaakerit – pitävät
lian ulkona ja voiteluaineen laakerin sisällä
• Uusi Explorer - asennoituvan Explorer
rullalaakerin uusi laakeriteräs kaksinkertaistaa käyttöiän tilanteessa, jossa voitelu on
puutteellista ja käyttöympäristö likainen. • SE-laakeripesät – SKF:n uusin pystylaakeripesä, jonka rakenne on uudistunut ja jossa on
uusia käyttäjäystävällisiä toimintoja
1+1>2
Laatutuotteiden oikeanlaisella yhdistämisellä
erilaisiksi laakeroinneiksi saavutetaan pitkän ja
varman käytettävyyden lisäksi myös mahdollisuus torjua sellaiset yleisesti esiin tulevat
ongelmat, kuten lika ja ylilämpö sekä lisäksi
taataan vapaa aksiaalinen liikkuvuus laakeroinnin sisällä.
Seuraavassa kerromme SKF:n threebarrier-ratkaisusta ja asennoituvasta akselijärjestelmästä. Nämä kaksi esimerkkiä valaisevat
sitä, kuinka synergia saa alkunsa.
SKF:n threebarrier-ratkaisu – yksinkertaista ja tehokasta
SKF:n threebarrier-ratkaisu pitää lian tehokkaasti ulkona laakeroinnista likaisissa käyttöympäristöissä.
Ratkaisun soveltaminen on helppoa, koska se
perustuu SKF:n vakiolaakeripesään, jossa on
tiivistetyt pallomaiset rullalaakerit. Laakeripesä täytetään kokonaan rasvalla. Laakerin
ulkoiset tiivisteet (1), laakeripesän sisällä oleva
rasva (2) ja pallomaisen laakerin tiivisteet (3)
muodostavat yhdessä kolme estettä, joiden ansiosta likapartikkelien on äärimmäisen vaikeaa
tunkeutua laakeroinnin sisälle. Tämä ympäristöystävällinen ja kustannustehokas ratkaisu
lisää laakerin käytettävyyttä ilman mutkikkaita
ja kalliita tiivistysratkaisuja.
Monissa tyypillisissä teollisuuden käyttökohteissa sijaitsevissa laakeroinneissa on otettava huomioon akselin vinous, taipuminen
ja terminen pituuden muutos. Perinteisesti
tähän on käytetty kahta pallomaista laakeria,
yhtä laakeroinnin ohjaavalla ja toista vapaasti
käyvällä puolella. Jotta vapaasti käyvää puolta
ei kuormiteta aksiaalisesti, täytyy ulkorenkaan
voida liikkua akselin suunnassa pesän sisällä.
Tästä voi aiheutua tärinää, aksiaalista lisärasitusta ja lämpenemistä, jotka kaikki huonontavat laakerin käytettävyyttä.
Tämän ns. vapaakäynnin ongelman ratkaisu
on se, että käytetään CARB-kaarirullalaakeria toisena laakerina. CARB on asennoituva
säteislaakeri, jossa on ulkorenkaan liikkeistä
riippumaton sisärengas ja siksi aksiaalinen liike
tapahtuu laakerin sisällä. Tällöin sekä sisä- että
ulkorengas voidaan asentaa tiukalla sovitteella
ja minimoidaan riski, että ulkorengas liikkuu
pesän sisällä.
Laita ruksi vastauskorttiin ja palauta se tai
käy osoitteessa www.skf.fi/forumvastaus, jos
haluat lisätietoja SKF:n asennoituvista ratkaisuista.
Juurisyyanalyysi
- Eliminoi toistuvat ongelmat
Jotta toistuvat ongelmat voidaan tehokkaasti
poistaa, on useimmiten välttämätöntä selvittää ongelmien perustavaa laatua olevat syyt
eli juurisyyt. Juurisyyanalyysissä tunnistetaan
ne tapahtumat, jotka johtavat konevikaan tai
-rikkoon. Tämän jälkeen kehitetään ja otetaan
käyttöön ratkaisu, jolla estetään vastaavat viat
tulevaisuudessa.
Juurisyyanalyysissä tutkittavia vian syitä on
tavallisesti kolme perustyyppiä:
• Fyysiset tai tekniset syyt
• Ihmisen aiheuttamat syyt
• Organisaatiosta, työohjeista ja päätöksenteosta
johtuvat syyt
SKF:n tarjoama juurisyyanalyysi
Juurisyyanalyysi on usein ryhmätyötä, jolloin
mukana on monenlaista osaamista ja ammattitaitoa. Jotta tässä tehtävässä onnistutaan, on
työskentelytapa jäsenneltävä perusteellisesti.
SKF:llä on suunnitelmallinen ja testattu juurisyyanalyysimenetelmä, joka koostuu seuraavista
pääkohdista:
• Ongelman määritys
• Tietojen keruu
• Tietojen analysointi ja arvottaminen
• Syy-yhteyden kartoitus
• Perussyyn, -syiden tunnistaminen
• Ratkaisuehdotuksen kehittäminen ja sen
käyttöönotto
• Todentaminen ja seuranta
Laakereihin liittyvässä juurisyyanalyysissä SKF
suorittaa yleensä laajennetun laakerianalyysin,
jota seuraa sovellustekninen läpikäynti. Näiden
lisäksi voidaan laatia myös täydentäviä analyysejä esim. voiteluaineista, todellisista toleransseista
ja tärinämittauksista.
Ota yhteyttä lähimpään SKF-edustajaan saadaksesi lisätietoja siitä, kuinka juurisyyanalyysi voi
ratkaista tehtaasi toistuvat ongelmat. Vot myös
laittaa ruksin vastauskorttiin ja palauttaa sen tai
käydä osoitteessa www.skf.fi/forumvastaus, jos
haluat lisätietoja juurisyyanalyysistä.
Viat tai konerikot voivat olla pieniä tai suuria,
mutta yhteistä niille on, että ne alentavat laitteiden ja koneiden käytettävyyttä. Järjestelmällinen
työ juurisyyanalyyseineen poistaa toistuvat viat
ja vakavat häiriöt, jolloin käytettävyys paranee. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa hyöty. Myös
kunnossapitokustannukset laskevat ja parannuksilla on positiivinen vaikutus myös ympäristöön,
terveyteen ja luotettavuuteen.
Koulutamme asiakkaan henkilökunnan juurianalyysin laatimiseen ja avustamme tehokkaan prosessin sisäänajossa malleineen ja työkaluineen.
Voimme myös tehdä erityisvikojen tai -konerikkojen juurisyyanalyysejä. Näiden yhdistelmäkin on mahdollista. Tällöin koulutamme ensin
henkilökunnan ja olemme sen jälkeen mukana
tekemässä tarvittavia analyysejä.
SKF Lubrication Management - voiteluhuolto
– Tie optimaaliseen voiteluohjelmaan
Konerikot johtuvat hyvin usein voiteluongelmista. Voitelun tärkeyttä aliarvioidaan tästä huolimatta usein ja monia tärkeitä voitelutehtäviä
katsotaan teollisuudessa läpi sormien, vaikka
käyttämällä oikeita voitelumenetelmiä ja -työkaluja voitaisiin saada aikaan suuria säästöjä.
Mitä täydelliseen voiteluohjelmaan
sitten sisältyy?
Voiteluohjelman tulee sisältää kaikki ne toiminnot, joilla varmistetaan, että oikea määrä
voiteluainetta syötetään oikeaan kohteeseen
oikeaan aikaan ja oikeaa menetelmää käyttäen.
Tässä käytetään tavallisesti seuraavia menetelmiä:
• Toimittajan valinta
• Voiteluaineen valinta
• Voiteluaineen säilytys ja käsittely
• Voitelun suunnittelu ja työnkulku
• Voitelurutiinit
• Voiteluaineanalyysi ja voiteluaineen kunnonvalvonta
• Voiteluaineiden ja -menetelmien kehitys
SKF Lubrication Management - SKF:n ratkaisu voiteluun ja voiteluaineiden käsittelyyn
SKF on voitelun asiantuntijana kehittänyt
jäsennellyn menetelmän, joka auttaa asiakkai-
tamme optimoimaan voitelukunnossapitonsa.
SKF:n voiteluohjelma on viisi- vaiheinen:
• SKF:n suorittama asiakkaan tarpeisiin
perustuva analyysi
Ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan ja määritellään asiakkaan voiteluprosessin päämäärät ja tarpeet. Tämän analyysin laatiminen ei
saa kestää yhtä päivää pidempään.
• Selvitys
Toisessa vaiheessa selvitetään käytössä
olevan voiteluprosessin heikkoudet. Tuloksena
on kattava raportti asiakkaan voiteluohjelmasta ja sen tehokkuudesta. Raportti muodostaa myös perustan toimenpidesuunnitelmalle. Keskikokoisen tehdaslaitoksen kohdalla
tämä selvitystyö kestää 3 – 5 päivää.
• Suunnitelman laatiminen ja käyttöönotto
Neljännessä vaiheessa laaditaan toimenpidesuunnitelma. Tässä vaiheessa SKF voi olla
mukana laajasti aina tuotteiden ja konsultoinnin tarjonnasta toimenpideohjelman erikoisjaksojen läpiviemiseen.
• Optimointi
Viidennessä vaiheessa kehitetään ohjelma,
joka mittaa tuloksia tunnuslukujen avulla.
On tärkeää määritellä tarpeelliset tarkistuk-
• Parannusehdotus
Kun täydellinen diagnoosi on tehty ja parannusmahdollisuudet kartoitettu, siirytään
kolmanteen vaiheeseen. Siinä käydään läpi
erityistoimenpiteet, joiden avulla voiteluohjelmaa voidaan tehostaa. Tässä vaiheessa SKF
voi tarjota asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä
ratkaisuja.
SKF Dry Lub laakerit voidellaan
Voittajat
Vastaus: 2Erikoisvalmisteisella
grafiittiseoksella
René Olsen
Frede Andersen & søn
Ove Tholin
VIDA HESTRA AB
Kysymys 2:Bainiitti-menetelmä on
Ove Ramsgaard
Sjørring Maskinfabrik A/S
Raija Saario
ABB Oy, Service
Rolf Andersson
Tetra Pak
Harri Kettunen
Efora Oy
Vastaus: 1 Karkaisumenetelmä
Kysymys 3:Lähitulevaisuudessa SKF julkistaa
Vastaus: 2
Näiden vaiheiden lisäksi SKF auttaa asiakasta
hoitamaan voitelunsa aina parhaalla mahdollisella tavalla. Laita ruksi vastauskorttiin ja palauta se tai käy osoitteessa www.skf.fi/forumvastaus, jos haluat lisätietoja SKF:n voitelu- ja
voiteluainiden käsittelyohjelmasta.
SKF Lubrication Management process
Kilpailu SKF Forum numerossa 25 -2012
Kysymys 1:
set ja säännölliset uudelleen arvioinnit, joilla
voidaan todentaa voiteluohjella aikaansaatu
kehitys.
19 kokoa SE laakeripesää
SKF Forum er udgivet af:
SKF Danmark A/S
Stamholmen 151, 7.
DK-2650 Hvidovre
Tlf. 43 43 66 33
Fax 43 96 63 30
Toimitus:
Martin Thorn, vastaava toimittaja
Painopaikka:
Colore · www.colore.dk
© SKF 2013
Tammikuu 2013
Painos 8.000
SKF konserni omistaa
tavaramerkit SKF ja CARB