IV-DIVISIOONA - Valkeakosken Koskenpojat ry

I V-D I VI S I O O N A
201 3
PP
PUHEENJOHTAJAN
PALSTA
Valkeakosken Koskenpoikien toinen kausi
nelosessa voi alkaa hyvistä asetelmista.
Pari vuotta kestänyt taustojen rakennusprojekti
saatiin viime vuonna kiitettävän hyvälle tasolle ja tämän kauden pääsimmekin aloittamaan levollisin mielin kaikkien edelleen jatkaessa mukana.
Myös nuoren edustusjoukkueemme runko pysyi hienosti
kasassa ja sitä täydentämään olemme saaneet muutamia
vanhoja Koskenpoika -pelaajia, eli paluumuuttajia.
Joukkue aloitti harjoittelun hyvissä ajoin ja koko harjoituskauden ajan, on
treeneissä ollut todella kova tekemisen meininki. Joukkue on harjoitellut
Vesa-Matti Niemisen johdolla todella kovaa ja on täten valmis
vastaamaan 201 3 nelosen haasteisiin.
Paitsi, että joukkue on harjoitellut kovaa, on kevään mittaan saatu kovia
otteluita. Näistä erityisesti haluan nostaa esiin Suomen cupin, missä
joukkue voitti III-divisioonan Tervakosken Padon. Seuraavalla kierroksella
VaKP sai vastaansa Veikkausliigajoukkue FC Interin, mikä kuitenkin
osoittautui odotetusti liian vahvaksi vastustajaksi.
Kaiken kaikkiaan tiivis ja ahkera työ niin kentällä kuin taustallakin on
tuonut tullessaan paljon hyvää, minkä seurauksena
joukkueessa vallitsee todella vahva henki.
Tervetuloa Apialle seuraamaan, miten tuo henki näkyy kentällä!
Raimo Jokinen
Pallojaoston puheenjohtaja
Valtakatu 31 , Valkeakoski
www.koskiviihde.fi
PUTKIASENNUS
MARKKU INNALA
Matkapuhelin 040 063 1651
VP
VALMENTAJAN
VaKP:n edustusjoukkueen valmistautuminen
PALSTA
uuteen kauteen on lopuillaan ja on aika aloittaa
toinen kausi Tampereen piirin 4. divisioonassa.
Joukkue on harjoitellut tammikuun puolivälistä lähtien 3-4 kertaa
viikossa ja pelannut ohessa Suomen cupia sekä harjoituspelejä.
Suomen cupissa taival huipentui maaliskuun lopussa 4. kierroksen
otteluun VaKP - Fc Inter. Tämä ottelu antoi myös hyvän
lisämausteen kauden alkua odotellessa.
Hieno Cup-taival päättyi siis veikkausliigajoukkuetta vastaan ja päästiin
valmistautumaan sarjan alkuun oman turnauksen siivittämänä. Kauteen
valmistavan turnauksen tärkein tavoita joukkueelle oli oman pelitavan ja
uuden taktiikan harjoittelu.
Valmistautumiskaudella pientä takapakkia toi runsas määrä erilaisia
loukkaantumisia. Näistä loukkaantumisista johtuen harjoitusten
osallistujamäärät eivät yltäneet aivan edellisvuoden tasolle. Toisaalta
taas talven terveenä olleet pelaajat ovat
harjoitelleet hyvin ja aktiivisesti.
Joukkue sai valmennusryhmään vahvistusta Ville Kanervan astuttua 2valmentajan saappaisiin. ”Kane” saa valmentamisen ohella vastuulleen
pääosan joukkueen peluuttamisesta kesän otteluissa. Pelaajapuolella
joukkue on vahvistunut muutamalla paluumuuttajalla, kun Jere Blom,
Juho Tuominen, Teemu Viik ja Juho Saarinen pukevat jälleen valkoisen
pelipaidan päälleen kaudella 201 3. Lisäksi Hakan A-junioreista saimme
kovan luokan vahvistuksen Jesse Collinin liityttyä joukkueeseen .
Joukkueen tavoitteet ja itseluottamus ovat kasvaneet
viime kauden hyvän menestyksen perusteella. Viime vuosi näytti, että
pystymme pelaamaan kärkisijoista tässä sarjassa.
Pelaamalla omalla tasollamme voimme voittaa kenet tahansa, mutta
sarja on niin tasainen, että tavoitteen saavuttaminen
ei kestä yhtään notkahdusta kauden aikana.
Täksi vuodeksi asetettiin tavoitteeksi pistemäärän parantuminen
viimevuotisesta. Tätä tavoitetta lähdemme täyttämään entistä
hyökkäysvoittoisemmalla taktiikalla. Samalla pyrimme myös
tiivistämään puolustuspeliä entisestään ja vähentämään
ns. helppojen takaiskumaalien määrää.
Vauhdikas ja tapahtumarikas jalkapallokesä on jälleen alkamassa.
Nyt kannattaa lähteä kannustamaan kaupungin omia poikia ja antaa
joukkueelle kotietu ”11 . pelaajan” muodossa.
Vesa-Matti Nieminen
Edustusjoukkueen päävalmentaja
PELAAJAT
VAK
P
201
Jari Nieminen
Jussi Mäkinen
Olli Nyström
Kim Lindberg
Jere Blom
Ville Mikkola
Vesa-Matti Nieminen
Juho Tuominen
Mikko Siren
Sampo Heikkola
Toni Hotti
Ville Kanerva
Teemu Viik
Tuomas Ahonen
Jesse Collin
Juho Saarinen
Miska Virkki
Jussi Rajala
Matti Roukala
Simo Suontausta
Jussi Mäkinen
Jarno Mäkinen
Jaakko Puurunen
Otto Vihonen
Ville Multanen
Arttu Kokkonen
Mikko Hiltunen
Masi Rekomaa
Sami And
Jaakko Tawast
VALMENNUS
Vesa-Matti Nieminen
Ville Kanerva
HUOLTAJAT
JOUKKUEENJOHTAJAT
Mikko Toivonen
Petri Hietanen
3
Sarjakierros 1
MA 22.4
MA 29.4
TI 7.5
LA 1 8.5
PE 24.5
PE 31 .5
PE 7.6
PE 1 4.6
KE 1 9.6
PE 28.6
TO 4.7
klo1 9.30
klo1 9.30
klo1 8.30
klo1 2.00
klo1 8.30
klo1 8.30
klo1 8.1 5
klo1 8.30
klo20.00
klo1 8.30
klo1 9.00
Sarjakierros 2
PE 1 9.7
KE 24.7
KE 31 .7
PE 9.8
LA 1 7.8
PE 23.8
SU 1 .9
SU 8.9
PE 1 3.9
LA 21 .9
LA 28.9
O T T EL U T
klo1 8.30
klo1 8.30
klo 20.00
klo1 8.30
klo1 4.00
klo1 8.30
klo1 5.00
klo1 7.00
klo1 8.30
klo1 5.00
klo1 5.00
4. DIV 2013
VaKP
VaKP
VaKP
FC Teivo
VaKP
ParVi
PP-70
VaKP
SW
VaKP
Jags
- KaVo
- TP-49
- NePa
- VaKP
- FJK
- VaKP
- VaKP
- LeKi-futis
- VaKP
- UrPS
- VaKP
KaVo
TP-49
NePa
VaKP
FJK
VaKP
VaKP
LeKi-futis
VaKP
UrPS
VaKP
- VaKP
- VaKP
- VaKP
- FC Teivo
- VaKP
- ParVi
- PP-70
- VaKP
- SW
- VaKP
- Jags
P
MUISTOJA ELIVUOSILTA
PEKKA "KOTTARA" JÄRVINEN
MIKSI KOSKENPOJAT:
Valinta oli kovin luonteva, koti ja perheen taustat sanelivat ilman sen kummempia
syitä missä porukoissa ollaan.
PARAS MUISTO:
Montakin erittäin hyvää muistoa pelivuosilta ja vielä myöhemmin. Ehkä nostaisin
ykköseksi Cup -ottelun Hakaa vastaan, kun Juhani Peltonen pelasi Saksan
ammattilaisvuosien jälkeen ekan ottelunsa Koskenpoikia vastaan ja tehtäväni oli
ns. päällystakin virka tuossa ottelussa. Jussi ei saanut aikaan oikein mitään
merkittävää tuolloin!
IKIMUISTOISIN PELIKAVERI:
Lukematon määrä vuosien varrella. Ykköseksi nostaisin kuitenkin Kipparin, jonka
kanssa vietettiin paljon aikaa pelikentällä ja sen ulkopuolellakin. Kippari oli
pelivuosinaan parhaimmillaan maan ykkösveskari.
RAUNO "RANE" HIRVASOJA
VaKP:ssa 1 970-, 1 980-, 1 990- ja 2000 -luvuilla
MIKSI KOSKENPOJAT:
Asuimme lapsena sointulassa, ja meitä taisi olla kymmenkunta samanikäistä
poikaa siellä, ja kaikki me mentiin "Kossuihin". Linja-auto yleensä täyttyi, kun
Sointulan väki tuli kyytiin.
PARAS MUISTO:
Kaikki syksyn karsintapelit eri vuosina, niissä oli aina upea tunnelma ja väkeä
katsomossa paljon. Hienoja muistoja on myös kaikki matkat, joissa pääsi
näkemään mitä muualla tehdään jalkapallon eteen. Kun keväällä lumet suli ja
päästiin ekan kerran hiekalle talven jälkeen treenaan, niin silloin tuntu että tästä
alkaa pelikausi.
IKIMUISTOISIN PELIKAVERI:
Asko "Ako" Jussila, jonka kanssa ollaan ikätovereita ja pelattu pienestä pitäen
samassa joukkueessa.Peliuran jälkeen myös valmennettu eri joukkueita yhdessä.
JYRKI "JYKY" JÄRVINEN
VaKP:ssa 1 990- ja 2000 -luvulla
MIKSI KOSKENPOJAT:
Lähes kaikki kaverit pelasi Koskenpojissa, niin oli helppo ratkaisu mennä sinne
itsekin.
PARAS MUISTO:
Nousu II-divisioonaan vuonna 1 997, sekä nuorena poikasena pääsy edustuksen
mukaan Alma-Atan korkean paikan harjoitusleirille.
IKIMUISTOISIN PELIKAVERI:
Niitä on monia hyviä pelikavereita vuosien varrelta mm. ikitaistelijat Mika "Mälli"
Saarela, Juha "Letkis" Kunnas ja Rauno "Rane" Hirvasoja.
Sekä tietysti pitkäaikaiset pelitoverit Mikko Toivonen ja ja nykyinen Kossu -koutsi
Vesa-Matti "Vekku" Nieminen.
VILLE "KAPU" MULTANEN
VaKP:ssa 2000- ja 201 0 -luvuilla
MIKSI KOSKENPOJAT:
Kaveri-/kortteliporukalla aloitettiin VaKP 2 -nimellä VI-divisioonasta 2007. Vuonna
2011 silloisen edustusjoukkueen ja FC Hakan yhteistyön tuloksena nimestä
poistui kakkonen perästä. Sama kaveriporukan meininki on säilynyt, vaikka ukot
on enemmän ja vähemmän rinnalla vaihtuneet.
PARAS MUISTO:
Suomen cupin 4. kierroksen ottelu FC Interiä vastaan tänä keväänä. Ikimuistoinen
kokemus monelle jätkälle, vaikka kohtuu kylmää kyytiä tulikin. Harva alasarjajyrä
pääsee haastamaan viime kauden Veikkausliigan hopeajoukkuetta.
IKIMUISTOISIN PELIKAVERI:
Jussi "Sergio" Mäkinen. Zlatanmainen taistelija, köpäringin isä ja alakikkojen
kruunaamaton kuningas. Ja osaahan se jalkapallookin hieman pelata.
VARATTU
Juhlien ja
erilaisten
tapahtumien
pitopalvelua
VARATTU
APIAN KENTÄ
N
K A H V IL A
KOSKE NPOIKIE N
KOTIOTTE LUI SSA
TEI TÄ PALVELEE
API AN KEN TÄN
KAH VILA
KAH VIA
VIRVO KKE ITA
OLU TTA
JÄÄTELÖÄ
KARKKI A
MAKKARAA
TERVETULOA!
WWW.VAKP.FI