TDR palkkasi Telepolarin osaavan työntekijäjoukon

A8 Uutiset
Pohjolan Sanomat | Torstai 28. huhtikuuta 2011
KATJA LEHTO
Nordin
talousjohtaja
tulee Norjasta
Övertorneå Gunnar Folden Grundetjern siirtyy
Storfjordin kunnan talouspäällikön toimesta hoitamaan samaa tehtävää pohjoismaisessa ammattikurssikeskus Utbildning Nordissa.
Ruotsin Ylitornion kunta
saa samalla uusia asukkaita, koska 34-vuotias Grundetjern muuttaa perheineen
paikkakunnalle.
Aiemmin julkistettiin uusi henkilöstöpäällikkö Leif
Lahti, joka on tällä hetkellä
Hietaniemen vapaakoulun
rehtori.
Kunnan tiedottaja Aina
Bleikvassli on valittu hänen
tilalleen rehtoriksi.
Hillaringille
suurin avustus
Ranualla
Ranua Nuorisoseura Hillarinki sai suurimman summan, 1000 euroa, Ranuan
sivistyslautakunnan kevään
kulttuuritoiminta-avustuksista.
Hillaringistä on lähdössä
26 nuorta Rovaniemelle Jutajaisten koulutukseen.
Yhdeksän hakijaa sai lautakunnalta avustuksia ja stipendejä yhteensä 4600 euroa.
Syksyn avustuksia ja kulttuuripalkintoa varten on varattu 2400 euroa.
Virossa etsityt
voivat liikkua
Suomessa
Helsinki Keskusrikospoliisi pyytää yleisöltä tietoja
Virossa henkirikoksesta etsintäkuulutetuista kahdesta
miehestä. Poliisin mukaan
miehet saattavat liikkua
myös Suomessa.
Viron viranomaiset ovat
kertoneet, että henkirikos
tapahtui Etelä-Virossa viime sunnuntaina. Teon yhteydessä uhrin käytössä ollut taksi varastettiin, ja sillä
epäillyt pakenivat tapahtumapaikalta.
Tekijöiksi epäillyt ovat
Viron viranomaisten mukaan vaarallisia ja arvaamattomia. Taksi on sininen
Skoda Superb vuosimallia
2003.
Etsintäkuulutettuina ovat
vuonna 1982 syntynyt Viktor Kabanov ja vuonna
1986 syntynyt Andrei Karanets.
Suomessa tehdyt havainnot keskusrikospoliisi
pyytää soittamaan 4. toukokuuta asti numeroon
0718786891. Sen jälkeen
tiedot voi soittaa poliisin
yleiseen hälytysnumeroon.
TDR:n yksikönjohtaja Jukka Ailinpieti kertoo, että töitä on riittänyt hyvin kaikillle heti alusta lähtien. Sopivat tilat löytyivät Kemin Digipoliksesta.
TDR palkkasi Telepolarin
osaavan työntekijäjoukon
Nousuun: Elektroniikka-ala
elpyy Kemin Digipoliksessa
Jussi Saarela
Elektroniikka-ala on päässyt Kemin Digipoliksessa
uuteen nousuun taantumajakson jälkeen, sillä teknologiakylään on tullut uusi
alan yritys. Alalla toimiva
TeleDesign & Repair (TDR)
Oy on aloittanut kaikessa
hiljaisuudessa toimintansa
Kemin Digipoliksessa entisissä Selmicin tiloissa Lumikontiellä.
–Korjaamme langattoman matkapuhelinverkon
tukiasematuotteita ja kiinteän verkon reitittimiä. Asiakkaita ovat isot, johtavat
tukiasemavalmistajat, osakas ja toimitusjohtaja Tuomo Rekilä selventää työnkuvaa.
Vasta lopettaneesta kemiläisestä Telepolarista, joka
Viktor
Kabanov.
REKILÄ kertoo, että TDR
haluaa kasvattaa ja kehittää
liiketoimintaansa tulevaisuudessa, mikä tarkoittaisi
myös lisätyövoiman palkkaamista Kemiin. Digipoliksen 800 neliön toimitiloissa on hyvin vielä tyhjää
tilaa kasvua ja uusia asiakkaita varten.
–Uutta asiakasta varten
joudumme tekemään aina
uuden, erillisen tilan, jos-
Töitä on
riittänyt
meille
kaikille heti alusta
lähtien.
A
Jukka Ailinpieti
yksikönjohtaja
sa on kiinteät seinät, Rekilä
kertoo alan käytännöstä.
Digipoliksen tilat olivat
elektroniikka-alalla toimivan Selmicin jäljiltä valmiiksi sopivat.
–Meillä ei tarvinnut tehdä tälle käytännössä muuta
kuin siivota.
Lisäksi Kemiin tulemiseen vaikutti Lapin ELYkeskuksen aloitusvaiheessa
antama tuki.
ELEKTRONIIKKA-ALAA
on ajettu kovaa vauhtia alas
Suomessa. TDR:n teknologiajohtaja ja osakas Kari Hanhikorpi kertoo, että
Lapissa ei ole käytännössä
enää mitään alan tuotantoa
jäljellä, sillä yritykset ovat
häipyneet pois.
–Me taistelemme sitä
trendiä vastaan ja uskomme, että tämä teollisuus pystyy elämään vielä tällä alueella, Hanhikorpi sanoo.
Rekilän mukaan kovalla
osaamisella pystyy osoitta-
Mikä
TDR Oy
TeleDesign & Repair Oy
korjaa langattoman matkapuhelinverkon tukiasematuotteita ja kiinteän
verkon reitittimiä.
Asiakkaita ovat isot, johtavat tukiasemavalmistajat.
Palkkasi yksitoista työntekijää lopettaneesta Telepolarista.
Yksikönjohtajana toimii
Jukka Ailinpieti.
Toimii Kemin Digipoliksessa entisissä Selmicin
tiloissa.
Yhtiöllä on viisi osakasta, jotka ovat eri puolilta
Suomea.
maan, että toiminnan sijainnilla ei ole merkitystä.
–Tämä on kuitenkin sen
verran osaamispohjaista
hommaa.
Paakkola Conveyors Lapin nopein kasvaja
Jussi Saarela
Andrei
Karanets.
tarjosi elektroniikan huoltopalveluja, siirtyi yhtiön palvelukseen yksitoista työntekijää maaliskuun alussa toiminnan alkaessa. Yhtiöllä
on viisi osakasta, jotka ovat
eri puolilta Suomea. Kemin
yksikönjohtajana toimii
Jukka Ailinpieti.
–Toiminta on lähtenyt
mukavasti liikkeelle. Olemme päässeet siihen rytmiin
kiinni, mikä on ollut tavoitteena. Töitä on riittänyt
meille kaikille heti alusta
lähtien, Ailinpieti kertoo.
Kemissä liiketoiminnan
aloittamiseen on Rekilän
mukaan monta syytä. Siihen
vaikuttivat Kemissä oleva
alan hyvä osaaminen ja alan
hyvät kasvunäkymät. Verkkojen laajenemisen lisäksi
kasvuun on muitakin syitä.
–Vihreät arvot kasvavat,
tuotteiden elinikä pitenee
ja uudet teknologiat tulevat,
minkä vuoksi ylläpitäviä
huoltopalveluja tarvitaan,
toimitusjohtaja kertoo.
Kauppalehden Kasvajat
-vertailun Pohjois-Suomen
30 kovimman kasvajan listalle pääsi useita lappilaisia yrityksiä. Tervolalainen kuljettimien valmista-
ja Paakkola Conveyors Oy
pääsi listalla toiseksi lähes
110 prosentin kasvulla viimeisen kolmen vuoden
aikana. Yhtiö teki viime
vuonna 32,7 miljoonan euron liikevaihdon.
10. sijan listalla sai muun
muassa kaivosurakointia tekevä, pääpaikkaansa
Torniossa pitävä Tapojärvi
Oy, 11. sijan LP Autohuolto
Oy Pellosta, 15. sijan Tornio City Hotel Oy, 24. sijan
ranualainen rakennuskonevuokraaja A. ja E. Kouk-
kula Oy ja 30. sijan pellolainen Kuljetus M. Kovalainen Oy.
Pohjois-Pohjanmaan,
Kainuun ja Lapin kasvuyrityspalkinnon sai keskiviikkona ohjelmistoalalla
toimiva oululainen Ma-
well-konserni. Vastaavat
alueelliset palkinnot jaetaan toukokuussa Kasvajat-kiertueella eri puolilla Suomea. Suomen paras
kasvuyritys palkitaan toukokuun lopussa Helsingissä.