KÄRINGHOLMENIN SÄÄNNÖT - Aurinkolahden Venekerho ry

KÄRINGHOLMENIN SÄÄNNÖT
7.7.2014
1§
Käringholmenilla jokaisen tulee noudattaa tätä ohjesääntöä.
2§
Saareen saavat kiinnittyä vain Aurinkolahden Venekerho ry:n jäsenet
venekerhoon rekisteröidyllä veneellään, joka on katsastettu, ja jossa on
helposti näkyvillä seuran lippu. Mikäli lipputangon kiinnittäminen
veneeseen on hankalaa, käytettäköön viiriä. Kiinnittyminen tapahtuu
ainoastaan saaren itärannalla sijaitseviin laitureihin ja niiden välittömään
ympäristöön.
3§
Aurinkolahden Venekerhon jäsen vastaa oman ja perhejäsenensä
seurueen mallikelpoisesta käyttäytymisestä. Lemmikkieläimet tulee
pitää saaressa aina kytkettyinä, ja lemmikin omistajan tulee huolehtia
siitä, että lemmikki ei käyttäytymisellään häiritse muita saaressa olijoita.
Käyttöoikeus saareen on jäsenellä ja jäsenmaksun maksaneella perhejäsenellä. Saaren isännän tai hallituksen jäsenten vaatiessa jäsenyys on
todistettava.
4§ SAUNAN JA SAUNAMÖKIN YLEISET SÄÄNNÖT
1. Seuran saaren sauna on varattavissa su- to iltaisin veneilykauden
ajan. Päiväajat ovat vapaasti käytettävissä ja pe- la illat klo 16.00
ovat paikan päällä sovituin tavoin yleisiä nais- ja/tai miesvuoroja.
2. Muiden saaressa olijoiden tulee kunnioittaa saunavuorolaisia,
välttämällä tarpeetonta oleskelua saunan edustalla / lähistöllä.
Normaali läpikulku on sallittua, kohteliaat tavat huomioiden.
3. Seuran saaren saunatuvassa on mahdollista myös yöpyä klo 23.00
– 10.00 välisenä aikana, alla olevan varausohjeen mukaisesti.
4. Muiden saaressa olijoiden tulee kunnioittaa saunamökissä yöpyviä,
välttämällä tarpeetonta oleskelua ja/tai metelöintiä lähistöllä
varattuna aikana.
5§ SAUNAN VARAUS
1. Saaren saunavuoro tulee varata tämän tiedotteen mukaisesti su- to
iltaisin klo 17.00 – 23.00 välisenä aikana.
2. Saaren päälaiturin luona olevassa postilaatikossa on varausvihko.
Vihkoon merkitään saunan varauksen alkamisaika ja nimi.
3. Saunavuoron varaus on lämmittäjälle 1,5 h ja normaalivuorolle 1h.
4. Kullakin varaajalla voi olla vain yksi varaus voimassa kerrallaan.
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY
Aurinkoranta 8 A, 00990 Helsinki
E-mail: [email protected]
6§ SAUNATUVASSA YÖPYMISEN VARAUS
1. Saunatupa on mahdollista varata yöpymistä varten tämän tiedotteen
mukaisesti joka päivä klo 23.00 – 10.00.
2. Saaren päälaiturin luona olevassa postilaatikossa on varausvihko
myös saunamökissä yöpymistä varten. Vihkoon merkitään
päivämäärä ja nimi.
3. Kullakin varaajalla voi olla vain yksi varaus voimassa kerrallaan.
7§ SAUNAN JA SAUNAMÖKIN KÄYTTÖOIKEUS JA VELVOLLISUUDET
1. Saunavuoron varaus oikeuttaa saunan, saunamökin
saunamökin terassin ja uimalaiturin käyttöön vuoron ajaksi.
tuvan,
2. Saunatuvan yöpymisvuoro oikeuttaa saunatuvan käyttöön varatuksi
ajaksi.
3. Saunavuoron päätyttyä jokainen saunoja huolehtii, että sauna ja sen
ympäristö jää siistiin kuntoon, sekä että saunaan on tehty puita ja
kannettu vettä.
4. Saunatuvassa yöpyjän tulee huolehtia, että tupa ja muut tilat ovat
siistit yöpymisen jälkeen.
5. Jokaisen saunojan
lähtiessään.
ja
yöpyjän
tulee
lukita
saunarakennus
8§ SAAREN SIISTEYS JA ROSKIEN POISKULJETUS
Saaressa kävijöiden on aina siistittävä jälkensä ja jätettävä kaikki
hyvään kuntoon. Vahingoitettu omaisuus on korvattava ja vahingosta
tulee viipymättä ilmoittaa saaren isännälle tai hallituksen jäsenille.
Roskat tulee jokaisen itse kuljettaa mantereelle. Mitään roskia, pulloja,
purkkeja tai ruoantähteitä tms. ei saa jättää saareen.
9§ MUU KUIN VENEKERHON OMISTAMA OMAISUUS SAARESSA
Aurinkolahden Venekerho ei vastaa siitä yksityisestä omaisuudesta,
jonka jäsenet tai muut saaressa kävijät tuovat mukanaan tai säilyttävät
saaressa.
10§ TULEN KÄSITTELY SAARESSA
Tulen käsittelyssä on aina noudatettava varovaisuutta. Avotulen teko on
ehdottomasti kielletty muualle kuin grilleihin.
11§
Saaren luontoon kuuluvien puiden, pensaiden ja eläinten suojeleminen
on jokaisen velvollisuus.
12§
Käringholmenin valvonta on uskottu Aurinkolahden Venekerho ry:n
saaren isännän ja hallituksen jäsenien tehtäväksi. Heidän antamiaan
ohjeita ja määräyksiä on noudatettava.
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY
Aurinkoranta 8 A, 00990 Helsinki
E-mail: [email protected]