Purtilo 1 2015 - Lahden Venekerho ry

Purtilo
Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti | www.lahdenvenekerho.fi | 1/2015
MUISTOJA VIIME KESÄLTÄ
SIVU 4
KAIKKI TÄRKEÄT YHTEYSTIEDOT
SIVUT 6 ja 7
ALOITA KEVÄÄN
ODOTUS YHTEISELLÄ
VENEMESSURETKELLÄ
LAUANTAINA 14.2.
SIVU 14
PU RTIL O • 1
Purtilo 1/2015 | Asko Korhonen | kommodori
Tiedoksi | Johtokunta
Uudet maksut
Hyvää kuluvaa vuotta 2015
J
oulut ja uudet vuodet on juhlittu
ja edessä on ns. ”härkäviikot”.
Työntäyteiset päivät saavat sisältöä
niin leipätyössä, kuin harrastustoiminnassakin. Yhtä osoitusta innostuneesta harrastustoiminnasta pitelet juuri kädessäsi. Purtilo on saanut uutta visuaalista ulkomuotoa ja
asiapitoista sisältöä. Tuttuja elementtejäkin
sieltä löytyy hinnastojen ym. muodossa. Lehden teosta vastaavat avustajineen ovat uurastaneet mainosten myynnin parissa siten
,että niistä saaduilla tuloilla katetaan tämän
lehden painatuskulut. Lehden sisältöön pääsee vaikuttamaan itsekukin jäsen lähettämällä tarinoita ja kuvia web- vastaavalle.
S
yyskokouksessa päätettiin uusista maksuista niin veneiden
nostoissa, laskuissa kuin jäsenmaksun korotuksesta. Lisäksi uuden tukikohdan
rakentamiseen kerättävä investointimaksu
herätti keskustelua. Maksua kerätään kolmena vuotena 100e/vuosi. Summa ei ole
kummoinen, kun ajatellaan pitkällä tähtäimellä, mitä sillä saadaan. Hankkeet uudessa
tukikohdassa tähtäävät siihen, että meillä on
muutaman vuoden kuluttua käytössä EteläPäijänteen hienoin tukikohta. Innostus asiaa
kohtaan on sitä luokkaa, että siihen ei kauan
mene.
2 • P U RT I L O
Syyskokouksessa marraskuun
15. päätettiin kerätä kerhon jäseniltä vuosina 2015–2017 syksyisin 100 euron ylimääräinen
investointimaksu Haapasaaren
tukikohdan laiturihankkeeseen
ja Metsähallituksen asettamien
vuokrasopimuksessa määriteltyjen kunnostusvelvoitteiden täyttämiseksi, joihin kuuluvat mm.
rakennusten kattojen kunnostaminen.
Tämä investointimaksu on siis
alus/ruokakuntakohtainen. Maksamalla jäsenmaksun kerholainen
sitoutuu noudattamaan kerhon
säädöksiä ja on siksi velvollinen
maksamaan myös ylimääräisen
tukikohdan kehittämiseen kohdistuvan maksun.
Jäsenmaksun eräpäivä on
maaliskuun viimeinen päivä ja
investointimaksun eräpäivä elokuun viimeinen. Voit myös maksaa molemmat maksut jäsenmaksulaskulla, jäsenmaksu 90 e +
investointimaksu 100 e jo maaliskuussa.
Mikäli maksat jäsenmaksun keväällä, mutta et ole valmis osallistumaan tukikohdan investointiin,
on tämä johtokunnalle viesti siitä,
että et halua enää jatkaa jäsenyyttäsi kerhossa. Olet kuitenkin oikeutettu vuoden 2015 kerhohintaisiin
veneiden nostoihin ja laskuihin.
Venekerhon koko hinnasto löytyy:
www.lahdenvenekerho.fi
Purtilo
Lahden Venekerho ry:n jäsenlehti | www.lahdenvenekerho.fi | 1/2015
MUISTOJA VIIME KESÄLTÄ
SIVU 4
KAIKKI TÄRKEÄT YHTEYSTIEDOT
SIVUT 6 ja 7
ALOITA KEVÄÄN
ODOTUS YHTEISELLÄ
VENEMESSURETKELLÄ
LAUANTAINA 14.2.
SIVU 14
Purtilon seuraava
numero ilmestyy
netissä huhtikuussa:
lahdenvenekerho.fi
Julkaisija
Lahden venekerho ry
V
enemessut lähestyvät jo hyvää
vauhtia, ja kerho järjestää perinteisen kuljetuksen lippupalveluineen jäsenille ja ulkopuolisillekin sikäli, kun
autossa on tilaa. Etukäteisilmoittautumisella
varmistat paikkasi.
alvesta riippuen on suunnitteilla myös hiihtoretki Haapasaareen. Siitä lähemmin sisäsivuilla ja
netissä, kun ajankohta lähestyy.
T
T
vuotta.
oivotan kaikille hyvää talven jatkoa ja tervetuloa osallistumaan
kerhon lukuisiin tapahtumiin pitkin
KOKOUSKUTSU
Päätoimittaja
Asko Korhonen
Toimitussihteeri
Lahden venekerho ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään
28.3.2015 Ravintolalaiva Vellamolla Lahden matkustajasatamassa.
Kokous alkaa klo 13:00. Esillä ovat seuraavat asiat:
Ville Haarala
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
Paino
Kokouksen avaus
Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjan tarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
Todetaan laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyväksytään työjärjestys
Esitellään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajan lausunto
Päätetään tilinpäätöksen vahvistuksesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä
Vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varahenkilöt
kevätkokousten väliseksi ajaksi
Kokouksen päätös
TERVETULOA KOKOUKSEEN
Puheenjohtaja ja johtokunta
Ulkoasu
Antti Tapola / vinjetti.fi
Leeviprint
P U RT I L O • 3
2015
Tapahtumakalenteri 2015
Venetsialaiset
Haapasaaressa
Venetsialaisia eli veden, tulen ja
valon juhlaa, vietetään perinteisesti
elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Näin vietettiin tummenevan kesäillan juhlaa myös Haapasaaressa,
lauantaina 30.8.2014.
Laura / Rose
Venetsialaisia eli veden, tulen ja valon juhlaa, vietetään perinteisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna. Näin vietettiin tummenevan kesäillan juhlaa myös Haapasaaressa,
lauantaina 30.8.2014.
Lahden venekerholle tyypilliseen tapaan
juhlat järjestettiin hyvällä tunnelmalla talkoovoimin. Jokainen paikanpäälle saapunut venekunta osallistui juhlapäivän toteutukseen.
Ahkerien talkoolaisten toimesta oli Pappila
saatu edellisenä viikonloppuna siivottua juhlapäivää ajatellen.
4 • P U RT I L O
Vanhaan Pappilaan katetut noutopöydän
herkut kasattiin jokaisen venekunnan mukana tuomista antimista. Miehet kävivät Kirkkosalmesta hakemassa erän muikkuja, joita
yhteistuumin perattiin noin 800 kappaletta.
Näitä riitti kotiinviemisiksikin!
Pitopöytä notkui mitä herkullisimpia ruokia jotka täyttivät nälkäisimmänkin veneilijän
vatsan. Päivän menuun sisältyi mm. Leivitettyjä muikkuja, keittoa, salaatteja, uusia perunoita, savulammasta, lihapullia, erilaisia leipiä, suolaista piirakkaa sekä muita lisukkeita.
Jälkiruuaksi oli leivottu myös makeita ja kahvitkin keitettiin. Yhteishenki huokui lämmintä
tunnelmaa ja iloinen jutustelu raikui Pappilan
nurkissa.
Haapasaaren sauna, Onnela, lämpesi
myös tapansa mukaisesti ja antoi saunojille
pehmeät löylynsä. Illan jo hämärtyessä lyhdyt ja kynttilät valaisivat polkujen reunustaa,
laituria sekä veneitä.
Illalla musiikki alkoi soida Pappilassa, oli
karaoken aika! Monet innokkaat laulajat viihdyttivät kuulijoita illan aikana. Tanssilattia
täyttyi ajoittain ruuhkaksi asti ja tunnelma oli
katossa!
Niin juhlistettiin Haapasaaren venetsialaisia yhdessä, iloisena ja mieli täynnä kauniita
muistoja menneestä kesästä!
Lauantai, 14. helmikuuta
MESSUMATKA VENEMESSUILLE
Lauantai, 7. maaliskuuta
ULKOILUPÄIVÄ HAAPASAARESSA
lauantai, 28. maaliskuuta
Kevätkokous
Lauantai, 9. toukokuuta 2015
1. veneiden lasku
Lauantai, 16. toukokuuta 2015
Talkoot haapasaaressa
Lauantai, 23. toukokuuta 2015
2. veneiden lasku
Lauantai, 6. kesäkuuta 2015
Veneilykauden 2015 avajaiset
Perjantai, 19. kesäkuuta 2015
Haapasaaren Juhannus
Lauantai, 11. heinäkuuta 2015
LVK:n kokoontumisajo
Lauantai, 25. heinäkuuta 2015
Hinttolan olympialaiset
Lauantai, 29. elokuuta 2015
Venetsialaiset Haapasaaressa
Lauantai, 26. syyskuuta 2015
Veneilykauden päättäjäiset
Lauantai, 3. lokakuuta 2015
1. veneiden nosto
Lauantai, 17. lokakuuta 2015
Syystalkoot Haapasaaressa
Lauantai, 24. lokakuuta 2015
2. veneiden nosto
Lauantai, 14. marraskuuta 2015
Syyskokous
Lauantai, 28. marraskuuta 2015
LVK pikkujoulut
P U RT I L O • 5
Toimihenkilöt 2015
Johtokunta 2014 – 2015
1
4
Kommodori
Asko Korhonen asko.korhonen08(at)gmail.com 2
3
5
6
7
8
9
*
0
#
0400 699 341 1
4
Giro II
Varakommodori
Reino Halonen reino.halonen(at)mediataloesa.fi 044 736 0355 Laguna
Kimmo Kokkonen jarvenpaanfillarihuolto(at)elisanet.fi 0400 357 853 Tavitar
Satamakapteeni
040 737 7894 Carina
050 422 1145 Kyyti-Poika
Taloudenhoitaja
Pauliina Niiranen pauliina.niiranen4(at)gmail.com Kirjanpitäjä
Asta Aalto Sihteeri
Johanna Haarala haarala.johanna(at)gmail.com 044 200 7467 044 048 8759 Orion
Katsastajat
• Aki Leino aki.leino(at)salpaus.fi • Hemmo Järvinen hemmo.jarvinen(at)salpaus.fi • Seppo Hakala seppo.hakala(at)spkoti.fi 0400 699 106 Siku
044 561 9634 Aqua Blue
044 544 4986 Romuna
Webmaster
Ville Haarala masterlvk(at)gmail.com 6 • P U RT I L O
9
#
KOMMODORI
Asko Korhonen asko.korhonen08(at)gmail.com 0400 699 341 Giro II
JÄSENET
044 325 8804 tmi.villehaarala(at)gmail.com 044 325 8804 Kimmo Kokkonen
jarvenpaanfillarihuolto(at)elisanet.fi 0400 357 853 Timo Poikolainen
Jorma Mälkiä
jorma.malkia(at)gmail.com 040 737 7894 Aki Leino
aki.leino(at)salpaus.fi 0400 699 106 Hemmo Järvinen
hemmo.jarvinen(at)salpaus.fi 044 561 9634 Kari Silvonen
kari.silvonen(at)hotmail.com 040 760 3940 Jarmo Halme
jarmo.halme(at)pp.inet.fi 0400 840 146 m/s Rapaluoto
Tavitar
Sundori
Carina
Siku
Agua Blue
m/s Aarne
Kyyti-Poika
m/s Rapaluoto
Katsastusvastaava
Aronen Jari-Pekka aronen98(at)gmail.com 3
6
8
0
Ville Haarala Tukikohta-isäntä
Jorma Mälkiä jorma.malkia(at)gmail.com 2
5
7
*
VARAJÄSENET
Jani Lehtisuo
jani.lehtisuo(at)gmail.com 0400 664 298 Johanna Haarala
haarala.johanna(at)gmail.com 044 200 7467 Pauliina Niiranen
pauliina.niiranen4(at)gmail.com 050 422 1145 Reino Halonen
reino.halonen(at)mediataloesa.fi 044 736 0355 Mika Halme
mika.halme(at)nelonenmedia.fi 040 773 2611 Esa Koskinen
esa.koskinen(at)live.fi 0400 883 591
Rose
m/s Rapaluoto
Kyyti-Poika
Laguna
m/y Concurs
Stella Polaris
m/s Rapaluoto
P U RT I L O • 7
Tiedotuksia
MUIST
I
LISTA -
1
KATSASTUKSET 2015
Katsastuksia tehdään
Niemen satamassa
molempina veneiden
laskupäivinä la 9.5 ja
23.5. koko päivä.
Katsastajat ovat tavattavissa
Niemen satamassa LVK:n kerhokopin läheisyydessä. Heidät
tunnistaa liivistä,
jossa on LVK:n
logo ja merkintä
”KATSASTAJA”.
KATS
ASTA
KATSASTUSILLAT
Niemen satamassa kesäkuun
jokaisena maanantaina
klo 18:00 alkaen.
KATSASTAJAT
Jari-Pekka Aronen
Katsastusvastaava
0440-488759
Seppo Hakala
Katsastaja 044-544 4986
Aki Leino
Katsastaja
0400-699 106
Hemmo Järvinen
Katsastaja
044-561 9634
8 • P U RT I L O
JA
2
3
4
5
6
7
8
Kesäravintola
Reimari
Sähköt päällä Niemen satamassa
LVK:n alueella vk 6 2.2-8.2.2015
akkujen latausta varten.
Lisätietoja satamakapteeni
Jorma Mälkiältä, 0400 737 7894.
LVK:n pankkitilinumero
NORDEA FI52 1519 3000 0001 05
Vain käteismaksulla:
veneiden laskut ja nostot, katsastus
sekä peräliput ja viirit katsastajilta.
Jäsenmaksu vuonna 2015 on 90 €.
Ruokaa, juomaa,
kauppa, a-oikeudet...
ola
t
n
i
v
Ra
n
järve
llä
e
k
s
e
k
TERVETULOA
Pulkkilantie 634
17320 Asikkala
puh. 0407251764
sähköpostiosoite:
[email protected]
Muista ilmoittaa osoite-,
puhelinnumero- ja alusmuutokset
taloudenhoitajalle
[email protected]
Katsastuspäivät:
katso erillinen ilmoitus vieressä.
Yleisiä katsastusaikoja toivotaan
noudatettavan, jolloin
katsastusmaksu on 20 €.
Muuna aikana pyydetystä
katsastuksesta veloitetaan
lisäksi katsastajan matkakulut.
Veneiden laskut keväällä
2015 ovat 9. Ja 23.5. Laskut alkavat
Marinan puoleisesta päästä.
Ensiksi laskettavien veneiden kipparit,
olkaapa paikalla jo klo 7:00.
Oletko maksanut jäsenmaksusi?
Jos olet päättänyt luopua jäsenyydestä, ole hyvä ja ilmoita taloudenhoitajalle. Palauta mahdollisesti
hallussasi oleva Haapasaaren avain,
niin saat maksamasi pantin takaisin.
P U RT I L O • 9
Tarjous vain
venekerhon
jäsenille
339,-
TAITTO KOLMONEN
Taitto kolmonen
Väri: Valkoinen
Runkomateriaali: Alumiini
Runkokorkeus: 36cm
Vaihteisto: Shimano NExus 3
Jarrut: V-jarrut
Vanteet: Alumiini 20”
Renkaat: 20”
Istuin: City musta
Lisävarusteet: Dynamo
Polkimet: Taitettavat
Paino: 13,2kg
Suositushinta: 449,00€
RANTATERASSI
en Rantapalvelu Oy
änte
– Päij
Keskustan satama
Vellamontie 4
19700 Sysmä
Puhelin:
044 7123 050
[email protected]
10 • P U RT I LO
Näppärä taittopyörä sopii moneen tilanteeseen. Kunnollinen
taittopyörä taittuu kahdesta kohtaa, jotta se on riittävän pieni
mahtuakseen vaikkapa veneeseen tai matkailuautoon. Taitettavuus
ei kuitenkaa saa tarkoittaa huonoa ajettavuutta. Madisonin taittopyörän rungon lukitukse ovat tukevia ja se tekee ajosta vakaata.
Saatavissa yksivaihteisena tai Shimano 3.vaihteisena.
[
[
Tee tilaus maaliskuu
loppuun mennessä
numerosta 0400-357853
Pyörien toimitus huhti/toukokuussa
JÄRVENPÄÄN FILLARIHUOLTO
Helsingintie 2, 04410 Järvenpää
09 8860 2408 ja 092922799
[email protected]
n
...täyde
n
palvelu to
uol
fillarih
P U RT I L O • 11
!
ISTUNUT
UD
TÄYSIN U
www.venekauppa.com
Jukka Virtanen
050 408 3663
Jukka Malmi
0500 935 820
Janne Korhonen
044 591 5555
VÄÄKSY
JÄLKIMARKKINOINTI
JA TALVISÄILYTYS
Jyrki Hatanpää
040 755 1324
LAHTI
hteyttä n
y
a
t
O
•
äymää
k
e
l
u
T
•
12 • P U RT I LO
P U RT I L O • 13
OSTA TAI MYY
VENETARVIKKEITA
JA -VARUSTEITA
LVK:n NETTISIVUILLA
Lähetä ilmoituksesi ja kuvat
sähköpostilla osoitteeseen:
[email protected]
MUISTA
ILMOITTAUTUA
SATAMAKAPTEENILLE
2015
Lahden Venekerho
tekee venemessuille
yhteismatkan linja-autolla
LAUANTAI 14.2.2015.
Lähtö Lahden Linja-autoaseman
turistipysäkiltä klo 9:00
Takaisin messuiltä
OTA
lähdetään klo 16:00.
Lipun hinta 30 €
Sis. lipun ja matkan.
YSTÄVÄT
MUKAAN!
Sitovat ilmoittautumiset
10.2. mennessä
Johanna Haarala
[email protected]
Kaupunki muistuttaa veneilijöitä siitä,
että välttyäkseen sanktioilta veneilijän
tullessaan LVK:n
hallinnoimaan osaan Niemen
satamaa, on hänen tehtävä
ilmoitus satamakapteeni
Päivi Hämäläiselle
050 559 4278
kiinnittymisestä talvisäilytyspaikan edessä olevaan laituriin.
Poikkeuksena on lyhyt, noin
vuorokauden odotus penkalla / laiturilla veneiden
nostojen yhteydessä, josta
ilmoitusta ei tarvitse tehdä.
14 • P U RT I LO
Kuljetus
J Lehtisuo Oy
• Vaihtolavakuljetukset •
• Maa-aineskuljetukset •
0400 664 298
P U RT I L O • 15
TULE
MITEN
HALUAT
...hiihtäen, kävellen, millä vain pääset...
Haapasaaren
talviulkoilupäivä
la 7.3.2015 (säävaraus)
Ohjelmassa makkaranpaistoa, nuotiokahvit,
pilkintää sekä torpan
lämmössä rupattelua .
Lähtöpaikka Karisalmen
sillan pohjoispuolelta noin
klo 9.00 merkattua uraa
pitkin. (Seuraa nettiä.
Lähempänä tarkempia
tietoja esim. jään paksuudesta).
Paluu omaan tahtiin.
Terveisin JOHTOKUNTA
Tervetuloa joukkoon
UUDET JÄSENET 2014
Niemelä Antti
Ketonen Jouni
Kekoniemi Hannu
Lehtisuo Jani
Nieminen Esa
Valovaara Toni
Hagas Petri
Hämäläinen Ari
Ramponen Johanna
Salo Markku
Suuronen Sami
Panula Juha
Blomqvist Lasse
Haarala Johanna
Niiranen Pauliina
Siikalampi Tommi
Black Pearl
Emma
Desire
Rose
Wilpuri
Sillipurkki
Tuoppi
Johis
Kalimera
Willy
Sinkki
perhejäsen
perhejäsen
Armida
TONTTILAN NOSTO
JA KULJETUS
www.tonttila.com
kut
s
stot ja la
n no
Veneide
OLLA
TITAID
AMMAT
(03) 7354 444
16 • P U RT I LO