Mora Collection Keittiön ja kylpyhuoneen vesihanoja

Mora Collection
Keittiön ja kylpyhuoneen vesihanoja
Mora Collection
Tietoa Mora Armaturista 03
Mora MMIX
04
Mora Rexx
24
Mora Inxx
38
Mora Styxx
62
Mora Izzy
66
Mora Cera
78
Mora Classic
84
Mora Tronic Solid
88
Tuotevalikoima
90
Vuonna 1926 Frost Karl otti 12 työntekijää mukaansa tien toiselle puolelle ja perusti Mora Armaturin
Maanviljelijän elämä 1700-luvun Ruotsissa
ei ollut ruusuilla tanssimista. Päivittäisessä
elämässä oli yritettävä mukautua ailahtelevan
luonnon vaatimuksiin. Parin päivän sade tai
petollinen halla saattoi merkitä eroa siedettävän
ja kituliaan elämän välillä. Taalainmaalla, Moran
ympäristössä, köyhä maaperä antoi toisinaan
niin huonoa satoa, että maanviljelijöiden oli
pakko etsiä uusia tapoja itsensä elättämiseen.
Östnorin kylässä Moran ulkopuolella alettiin
sivutyönä tehdä kelloja. Kun työpäivä pelloilla
oli ohi, ihmiset jatkoivat työskentelyä kellojen
parissa aina pikkutunneille asti. Muutaman vuoden kuluessa kylä alkoi muistuttaa yhtä suurta
kellotehdasta.
Rautaseppä Frost Matts Mattsson oli yritteliäs
nuorimies, joka valmisti valamalla yksityiskohtia kaikkiin kylän ja lähipitäjien kelloihin. Mutta
huonot ajat koettelivat myös Frost Mattsia,
jonka oli löydettävä uusia tapoja elannon hankkimiseen. Vuonna 1876 hän valoi ensimmäisen
Mora Collection
kattilahanansa ja aloitti vesihanojen valmistuksen Östnorissa.
Mutta ehkä tärkein tapaus Mora Armaturin
kannalta oli vuoden pituinen lakko, joka vuonna
1926 lamaannutti työn tehtaalla. Tehtaan
johdossa olivat nyt Frost Matts Mattssonin pojat
Karl ja Anders, jotka eivät päässeet yksimielisyyteen yrityksen tulevaisuudesta. Frost Karl
sai tarpeekseen, otti 12 parasta työntekijää
mukaansa ja perusti Mora Armaturin tien toiselle
puolelle.
Nyt, jo yli 80 vuotta myöhemmin, Mora Armatur
on yksi Euroopan suurimmista ja nykyaikaisimmista kalustevalmistajista. Tehdas toimittaa
vuosittain lähes 600 000 hanaa keittiöihin ja
kylpyhuoneisiin eri puolilla maailmaa.
02-03
Mora MMIX taustaa
Kun suunnittelemme tuotteitamme, on aina joitakin ajatuksia, jotka saavat hiukan
enemmän tilaa työpöydällä kun muut. Mora MMIX hanasarjan suunnittelussa
johtavana ajatuksena on ollut tehokkuus.
Mora MMIX sarjassa yhdistyvät kaunis ja ergonominen muotoilu sekä energiatehokas sisäpuoli. Muotoilussa näkyy lempeän aaltoileva geometria joka antaa hanasarjalle ajattoman ja yhtenäisen ulkonäön. Mittasuhteet ja pinnat on sovitettu
siten, että ne tukevat myös hanojen muotoa ja toimintaa.
Ainutlaatuinen Ecosafe™ -konseptimme on ollut kehitystyömme perustana ja
vaikuttaa myös siihen, että hanojen valmistusprosessien kokonaisympäristökuormitus on mahdollisimman pieni. Seuraavilla sivuilla voit tutustua lähemmin
Ecosafe™ -konseptiin sekä Mora MMIX sarjan hanoihin.
Mora Collection
04-05
EcoSafe™ paremman
ympäristön puolesta!
ys iaalit
ätt mater
r
r ä
ie ttäv
Kie
rr K
ä
t
ali
ia
EcoSafe™-konseptimme perustuu ajatukseen pyrkiä aina näkemään kokonaisuus. Muuten voi käydä
niin, että samalla kun teemme hyvää ympäristötyötä tietyissä asioissa, otteemme lipsuu jossakin
muualla. Siksi meidän täytyy ensin huolehtia siitä, että toimintamme ja valmistusprosessimme koko
ympäristörasitus jää mahdollisimman vähäiseksi. Sen jälkeen minimoimme sinun toiminnastasi
tuotteidemme käyttäjänä aiheutuvan kokonaiskuormituksen.
te
er
Päätimme jo kauan sitten tehdä kaikin voimin työtä paremman ja kestävämmän ympäristön hyväksi.
Siksi pyrimme nyt entistä voimakkaammin ratkaisemaan arkipäivän pienet ympäristöongelmat, sillä
tiedämme kokemuksesta, että ne vaikuttavat meihin yhtä paljon kuin suuretkin.
InnovaTuota
tiiv
ise nto
tm
at
Tällaisten ympäristökysymysten ratkaiseminen ei ole helppoa. Meidän on täytynyt koota yhteen kaikki
se kokemus, osaaminen ja into, joita yrityksemme pystyy tarjoamaan. Yhdessä olemme käyneet läpi
niin hanojen energian- ja vedensäästötekniikan kuin kuljetukset ja tehtaan energiankulutuksenkin.
Mora
mä
Käyttäjät
stel
ESS -ener nsäästöjärje
gia
Suurimman työn kestävän ympäristön hyväksi tekevät kuitenkin asiakkaamme, jotka käyttämällä
päivittäin Mora ESS -energiansäätöjärjestelmään perustuvia hanojamme panevat pisteen lämpimän
veden tarpeettomalle tuhlaukselle.
Perinteinen hana
Lv
Mora ESS -hana
0%
50%
50%
Kv
Lv
Kv
Arvioitu kulutus*
100%
Arvioitu kulutus ESS*
KV
40%
LV
LV
KV
60%
60%
5°
70°
40%
30°
Mora ESS:n toiminta
Kun vipu on suoraan eteenpäin, hanasta tulee aina kylmää vettä. Useimmat meistä ovat sitä mieltä, että tämä
asento on helpoin tapa avata ja sulkea hana. Kun seuraavan kerran avaat hanan, et tuhlaa lämmintä vettä, sillä
hana on kylmän veden asennossa.
Tämä estää meitä päästämästä putkiin turhaan seisomaan ja jäähtymään lämmintä vettä. Lämpimän veden
sekoitus tapahtuu vasta, kun vipua käännetään keskilinjasta vasemmalle. Nyt lämmintä vettä on laskettava
”tietoisesti”, sillä sitä saa vasta, kun kääntää vipua vasemmalle. Mora ESS -ratkaisu panee pisteen lämpimän
veden kaavamaiselle haaskaukselle.
EcoSafe™ kiertokulku säästää energiaa!
Käyttäjät
Mora ESS -energiansäästöjärjestelmä
Auttaa vähentämään lämpimän
veden kulutusta käyttömukavuudesta
tinkimättä.
Mora ECO
Pienentää lämpimän ja kylmän veden
kulutusta automaattisesti rajoittamalla enimmäisvirtausta.
Pehmeä sulkeutumistekniikka
Pidentää sekä hanan että putkien
käyttöikää.
Keraaminen säätöosa
Estää hanojen vuotamisen ja säästää
näin valtavia määriä vettä
Tuotanto
Innovatiiviset materiaalit vähentävät
energiavaltaisia työvaiheita Mora
MMIX:n valmistuksessa ja tekevät
tuotteesta kevyemmän. Näin
säästämme energiaa sekä valmistuksessa että kuljetuksissa.
Ympäristösertifiointi
Teemme ISO 14001 -standardin
mukaista ympäristötyötä.
Kierrätys
Kaikki tuotteet ovat täysin kierrätettäviä, sillä niissä on käytetty
vähemmän messinkiä ja enemmän
ympäristöystävällisiä polymeerejä.
Lajittelu
Pakkauksemme on suunniteltu
helpottamaan jätteiden lajittelua. Yrityksessä kierrätämme ja käytämme
uudelleen myös metallit, muovit ja
paperin.
Voit säästää näin paljon energiaa!
Vaihtamalla pesualtaan ja keittiön perinteiset
yksiotehanat Mora ESS -energiansäästöjärjestelmän mukaisiin yksiotehanoihin voi säästää
kahden nykyaikaisen pakastekaapin vuoden
kulutuksen verran energiaa!
Poikkea kotisivullamme moraarmatur.fi ja laske
työkalumme avulla, kuinka paljon sinä voit
säästää.
=
*Perustuu mittauksiin ja voi vaihdella asennusympäristöstä riippuen.
Mora Collection
06-07
Mora MMIX
Keittiö
Mora MMIX -keittiöhanassa pelkistetty
ja ergonominen muotoilu on yhdistetty
energiatehokkaaseen sisäosan.
Mora Collection
08-09
Mora MMIX K5
Keittiöhana
Mora MMIX K5
Keittiöhana
Keittiöhana, jossa on korkealle kaartuva
kääntyvä juoksuputki (rajoitettavissa) ja
joustavat liitosletkut.
Keittiöhana, jossa on korkealle kaartuva
kääntyvä juoksuputki (rajoitettavissa) ja
joustavat liitosletkut.
Kromattu, pesukoneliitännällä
Kromattu, ilman pesukoneliitäntää
MA-nro 732150.TT
LVI-nro 6261182
≥
MA-nro 732100.TT
LVI-nro 6261181
≥
Kromattu, käsisuihkuin,
pesukoneliitännällä
Kromattu, käsisuihkuin
MA-nro 732166
LVI-nro 6261188
≥
Mora Collection
MA-nro 732116
LVI-nro 6261187
≥
10-11
Mora MMIX K6
Keittiöhana
Mora MMIX K7
Keittiöhana
Keittiöhana, jossa on korkea L:n muotoinen
kääntyvä juoksuputki (rajoitettavissa) ja
joustavat liitosletkut.
Keittiöhana, jossa on korkea U:n muotoinen
kääntyvä juoksuputki (rajoitettavissa) ja
joustavat liitosletkut.
Kromattu, pesukoneliitännällä
Kromattu, pesukoneliitännällä
MA-nro 732020.TT
LVI-nro 6261179
≥
MA-nro 732070.TT
LVI-nro 6261180
≥
Kromattu, ilman pesukoneliitäntää
Kromattu, ilman pesukoneliitäntää
MA-nro 732000.TT
LVI-nro 6261189
≥
MA-nro 732050
LVI-nro 6261190
≥
Mora Collection
12-13
Mora MMIX
Kylpyhuone
Positiiviset kokemukset tuottavat hyvinvointia. Mora MMIX
kylpyhuonehanojen materiaalit ja muotokieli antavat tilaa omille
valinnoille. Valitse hana, joka piristää kylpyhuonettasi – ja voit
paremmin.
Mora Collection
14-15
Mora MMIX B5
Pesuallashana
Mora MMIX B5
Pesuallashana
Kromattu
MA-nro 733000.TT
LVI-nro 6160628
≥
Kromattu vipupohjaventtiilein
MA-nro 733050.TT
LVI-nro 6160630
≥
Kromattu bidékäsisuihkuin
MA-nro 733005.TT
LVI-nro 6160629
≥
Mora Collection
Kromattu bidékäsisuihkuin
vipupohjaventtiilein
MA-nro 733055.TT
≥
16-17
Mora MMIX B5
Pesuallashana
Mora MMIX B5
Pesuallashana
kääntyvin juoksuputkin
kääntyvin juoksuputkin
Kromattu
MA-nro 733080.TT
LVI-nro 6160632
≥
Kromattu bidékäsisuihkuin
MA-nro 733082.TT
LVI-nro 6160638
≥
Mora Collection
Kromattu vipupohjaventtiilein
MA-nro 733086.TT
LVI-nro 6160639
≥
Kromattu bidékäsisuihkuin
vipupohjaventtiilein
MA-nro 733087.TT LVI-nro 6160633
≥
18-19
Mora MMIX T5
Kylpyammehana
Mora MMIX T5
Suihkuhana
Termostaattihana, jossa on kääntyvä
vaihdinjuoksuputki.
Termostaattihana, liitos alas.
Kromattu
MA-nro 731100
LVI-nro 6360635
≥
Kromattu
MA-nro 730100
LVI-nro 6360633
Kromi/musta
MA-nro 731100.0011
LVI-nro 6360636
Kromi/musta
MA-nro 730100.0011
LVI-nro 6360634
≥
Mora MMIX T5
Suihkuhana
Juoksuputkessa on sisäänrakennettu
suihkuvaihdin. Juoksuputken virtaus
siirtyy suihkuun kun juoksuputki käännetään sivulle.
Termostaattihana, liitos ylös.
Kromattu
MA-nro 731150
LVI-nro 6360637
≥
virtaus suihkusta
virtaus juoksuputkesta
Kromi/musta
MA-nro 731150.0011
LVI-nro 6360638
Kuvien seinäasennuslevyt eivät sisälly toimitukseen
Mora Collection
20-21
Mora MMIX S5
Suihkusetti
Mora MMIX S6
Suihkusetti
Suihkusetissä on säädettävä asennusväli. Käsisuihkussa on kalkkia hylkivä
siivilä.
Suihkusetissä on säädettävä asennusväli.
Käsisuihkussa on kalkkia hylkivä siivilä.
Kromattu
MA-nro 130310
LVI-nro 6569709
≥
Kromattu
MA-nro 130311
LVI-nro 6569710
≥
Mora Collection
22-23
Mora Rexx taustaa
Kun suunnittelemme tuotteitamme, on aina joitakin ajatuksia, jotka
saavat hiukan enemmän tilaa työpöydällä kuin muut. Yksi niistä on
yksinkertaisuus.
Mora Rexx sarjan ajatuksena oli tuoda markkinoille joukon ainutlaatuisia tuotteita, joiden uudet materiaalit, muodot ja värit tarjoavat
uudenlaisia mahdollisuuksia keittiön ja kylpyhuoneen sisustamiseen.
Jotta tuotteet sopisivat nykyaikaiseen sisustukseen, käytimme
minimalistista ja voimakkaan geometrista muotokieltä, jonka yksityiskohdat, tasapaino ja mittasuhteet tekevät Mora Rexx hanoista
paitsi tyylikkäitä myös helppokäyttöisiä.
Tästä muotoilussa ja hanojen valmistuksessa on mielestämme
kysymys – haluamme luoda yksinkertaiset ja selkeät edellytykset
yksilöllisille valinnoille ja ilmaisutavoille.
Mora Collection
24-25
Mora Rexx keittiö
Keittiö
Mora Rexx on esimerkki pohjoismaisesta
muotoilusta ja toiminnallisuudesta. Sarja
on minimalistinen ja mahdollisimman
yksinkertainen.
Mora Collection
26-27
Mora Rexx K7
Pesupöytähana
Mora Rexx K6
Pesupöytähana
Hanassa on korkea J:n muotoinen kääntyvä
juoksuputki (rajoitettavissa) ja joustavat
liitäntäletkut. Saatavana pesukoneliitännällä
ja ilman.
Hanassa on korkea L:n muotoinen kääntyvä
juoksuputki (rajoitettavissa) ja joustavat
liitäntäletkut. Saatavana pesukoneliitännällä ja ilman.
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Kromi/musta
MA-nro 707120.0011
LVI-nro 6261168
≥
Kromi/musta
MA-nro 707110.0011
LVI-nro 6261165
≥
Kromattu (pesukoneliitännällä)
MA-nro 707125
LVI-nro 6261175
≥
Kromattu (pesukoneliitännällä)
MA-nro 707115
LVI-nro 6261172
≥
Mora Collection
28-29
Mora Rexx K5
Pesupöytähana
Mora Rexx K5
Pesupöytähana
Hanassa on korkealle kaartuva kääntyvä
juoksuputki (rajoitettavissa) ja joustavat
liitäntäletkut. Saatavana pesukoneliitännällä ja ilman.
Kromi/musta
MA-nro 707100.0011
LVI-nro 6261162
≥
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Kromattu (pesukoneliitännällä)
MA-nro 707105
LVI-nro 6261169
≥
Kromattu
MA-nro 707100
LVI-nro 6261160
≥
Pesukoneliitäntä
≥≥
Mora Collection
30-31
Mora Rexx kylpyhuone
Kylpyhuone
Positiiviset kokemukset tuottavat hyvinvointia. Mora Rexx
kylpyhuonehanojen materiaalit ja muotokieli antavat tilaa
omille valinnoille. Valitse hana, joka piristää kylpyhuonettasi – ja voit paremmin.
Mora Collection
32-33
Mora Rexx Family S5
Yläsuihku
Mora Rexx S5
Suihkusetti
Koko perheen suihku, jossa on suuri (220
mm) yläsiivilä, käsisuihku ja käsisuihkuvaihdin.
Suihkusetissä on säädettävä asennusväli (350-700mm). Käsisuihkussa on
kalkkia hylkivä siivilä.
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Pintavaihtoehdot: kromattu, kromi/
musta ja Stainless look.
Kromattu
MA nro 130192
LVI-nro 6567847
≥
Kromattu
MA nro 130190
LVI-nro 6569455
≥
Kuvan hana ei sisälly suihkun toimitukseen.
Mora Collection
34-35
Mora Rexx T5
Suihkuhana
Mora Rexx B5
Pesuallashana
Termostaattihana, jossa on liitäntä
ylöspäin yläsuihkua varten. Saatavana
myös alapuolella olevalla liitännällä
varustettuna.
Saatavana vipupohjaventtiilillä
varustettuna ja ilman.
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Kromi/musta (ilman vipupohjaventtiiliä)
MA-nro 707150.0011
LVI-nro 6160622
≥
Kromattu
MA-nro 707065
LVI-nro 6360620
Kromi/musta
MA-nro 707065.0011
LVI-nro 6360622
≥
Stainless look.
MA-nro 707065.75
LVI-nro 6360621
Mora Rexx T5
Kylpyammehana
Kylpyammehana, jonka kääntyvässä juoksuputkessa on amme-/suihkuvaihdin.
Pintavaihtoehdot: kromattu,
kromi/musta ja Stainless look.
Kromattu
MA-nro 707010
LVI-nro 6360626
Kromi/musta
MA-nro 707010.0011
LVI-nro 6360628
≥
Kromattu
MA-nro 707150
LVI-nro 6160620
≥
Stainless look.
MA-nro 707010.75
LVI-nro 6360627
Mora Rexx B5
Pesuallas-bidéhana
Kromattu
MA-nro 707151
LVI-nro 6160623
≥≥
Kuvien seinäasennuslevyt eivät sisälly toimitukseen.
Mora Collection
36-37
Mora Inxx taustaa
Suunnitellessamme uusia tuotteita, painotamme piirustuspöydällä
joitakin ajatuksia enemmän kuin toisia. Eräs näistä ajatuksista on
vapaus. Näkemyksemme mukaista ei nimittäin ole määrittää kuinka
sinun tulisi sisustaa keittiösi tai kylpyhuoneesi. Me haluamme valmistaa hanoja, jotka eivät rajoita, vaan antavat sinulle mahdollisuuden
yksilölliseen valintaan. Mora Inxx on tästä oivallinen esimerkki. Sarjan
ulkonäkö välittää selkeän yhteenkuuluvuuden tunteen ja tyylin,
mutta kuitenkin jokaisella erillisellä sarjan hanalla on oma yksilöllinen
ilmeensä. Saat laajemman valikoiman tuotteita joista valita, ja näin
voit helpommin tuoda esille oman henkilökohtaisen mieltymyksesi
kotisi sisustukseen. Tämä on mielestämme juuri sitä, mitä muotoilu ja
hananvalmistus pitävät sisällään: edellytysten luominen yksilöllisten
valintojen ja vaikutelmien toteuttamiseen.
Mora Collection
38-39
Mora Inxx A1
A1
Kaikkia Mora Inxx sarjan hanoja leimaavat tiukat geometriset muodot. Ajatuksena on sallia mittasuhteiden ja pintojen
sopeutua muotoon ja toimintaan jokaisessa hanassa jonka
valmistamme. A1 ei tässä suhteessa ole mikään poikkeus.
Mora Collection
40-41
Mora Inxx A1
Pesupöytähana
Mora Inxx A1
Pesupöytähana
Hanan kääntyvän (120°) juoksuputken ulottuma on 210 mm.
Hanan kääntyvän (120°) juoksuputken ulottuma on 200 mm
Kromattuna
MA-nro 702648
LVI 6260220
≥
Kromattuna
MA-nro 702649
LVI-nro 6260230
≥
Stainless
MA-nro 702648.75
LVI-nro 6260228
≥
Stainless
MA-nro 702649.75
LVI-nro 6260238
≥
Mora Collection
42-43
Mora Inxx A1
Pesuallashana
Mora Inxx A1
Pesuallashana
Ilman vipupohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702625
LVI-nro 6160210
≥
Stainless
MA-nro 702625.75
LVI-nro 6160218
Hanan kääntyvän (360°) juoksuputken ulottuma on 150 mm
Vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702630
LVI-nro 6160270
≥
Vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702620
LVI-nro 6160220
Stainless
MA-nro 702620.75
LVI-nro 6160228
Bidékäsisuihkuin
Kromattuna
MA-nro 702626
LVI-nro 6160320
≥
Mora Collection
Stainless
MA-nro 702630.75
≥
44-45
Mora Inxx A1
A2
Eräs muotoilun vaikeimpia asioita on tehdä hanan muodoista
niin puhtaat ja pelkistetyt kuin mahdollista unohtamatta
tunnetta, vaikutelmaa tai toimintaa. A2 on sarja klassisen
pelkistettyjä yksiotehanoja keittiöön ja kylpyhuoneeseen –
täysin vapaana rönsyilevistä yksityiskohdista.
Mora Collection
46-47
Mora Inxx A2
Pesuallashana
Mora Inxx A2
Pesuallashana
Ilman vipupohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702655
LVI-nro 6160230
≥
Vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702650
LVI-nro 6160240
Korotettu malli malja-altaita varten
Mora Collection
Ilman vipupohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702658
LVI-nro 6160250
≥
Vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702659
LVI-nro 6160260
48-49
Mora Inxx A1
A3
Mora Inxx A5 hanan muodoissa innovaatio yhtyy perinteeseen. Kysymys
on klassisten linjojen kietoutumisesta nykyaikaisiin puhtaisiin muotoihin.
Sinun ei enää tarvitse tehdä valintaa toimivuuden ja muotoilun välillä.
Mora Collection
50-51
Mora Inxx A5
Pesupöytähana
Mora Inxx A5
Pesuallashana
Kääntyvän (120˚) juoksuputken ulottuma on 205 mm
Ilman vipupohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702646
LVI-nro 6260210
≥
Stainless
MA-nro 702646.75
LVI-nro 6260218
≥
Kromattuna
MA-nro 702676
≥
Stainless
MA-nro 702676.75
Vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702675
LVI-nro 6160280
Stainless
MA-nro 702675.75
LVI-nro 6160287
≥
Mora Collection
52-53
Mora Inxx Profi
Pesupöytähana
Kääntyvän (120°) juoksuputken
ulottuma on 280 mm, Sulkeutuvan
käsisuihkun letkun pituus on 120 cm
Kromattuna
MA-nro 702643
LVI-nro 6260240
≥
Mora Inxx
Pesukoneventtiili, asennus
ohutlevyyn
Kromattuna
MA-nro 702665
LVI-nro 6260270
≥
Stainless
MA-nro 702665.75
LVI-nro 6260278
Pesukoneventtiili,
asennus tasoon
Kromattuna
MA-nro 702670
LVI-nro 6260280
Stainless
MA-nro 702670.75
LVI-nro 6260288
≥
Mora Collection
54-55
Mora Inxx Spa
Kylpyammehana
Mora Inxx
Kylpy- ja suihkuhana
Spa hana voidaan asentaa kylpyammeen reunaan tai ammeeseen
liittyvään tasoon.
Saat juoksuputkivaihtimella varustetun
hanan joko liitännällä alaspäin käsisuihkua varten tai yläsuihkuliitännällä
ylöspäin. Hanassa on vettä säästävä
ECO-toiminto.
Kromattuna
MA-nro 702691
LVI-nro 6360260
≥
Suihkuliitäntä alas
Kromattuna
MA-no 702601 LVI 6360220
≥
Stainless
MA-no 702601.75 LVI 6360228
Suihkuliitäntä ylös
Kromattuna
MA-nro 702603
LVI-nro 6360240
Stainless
MA-nro 702603.75
LVI-nro 6360248
≥
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly
toimitukseen
Mora Collection
56-57
Mora Inxx
Suihkuhana
Mora Inxx Family
Yläsuihku
Suihkuhanassa on joko liitäntä alas
käsisuihkua varten tai liitäntä ylöspäin
yläsuihkulle. Vettä säästävä ECOtoiminto vakiona.
Family-suihkusetissä on sekä käsiettä yläsuihku. Suihkusiivilän ø 200
mm.
Kromattuna
MA-nro 130853
LVI-nro 6566230
≥
Liitäntä alas
Kromattuna
MA-nro 702611
LVI-nro 6360210
Stainless
MA-nro 130853.75
LVI-nro 6566238
Stainless
MA-nro 702611.75
LVI-nro 6360218
≥
Liitäntä ylös
Kromattuna
MA-nro 702616
LVI-nro 6360230
≥
Stainless
MA-nro 702616.75
LVI-nro 6360238
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly
toimitukseen
Mora Collection
58-59
Mora Inxx Family
Yläsuihku
Mora Inxx
Käsisuihkusetti
Family-suihkusetissä on sekä
käsisuihku että nivelillä varustettu
suunnattava yläsuihku.
Kromattuna
MA-nro 130090
LVI-nro 6566210
≥
Kromattuna
MA-nro 130850
LVI-nro 6566220
≥
Stainless
MA-nro 130090.75
LVI-nro 6566218
Stainless
MA-nro 130850.75
LVI-nro 6566228
Mora Collection
60-61
Mora Styxx
Mora Styxx
Mora Armaturin uusi keittiöhana Styxx räjäyttää rajat sille mitä
olemme tottuneet näkemään keittiön pesupöydällä. Elektroninen
säätöpaneeli, led-valaistus, ainutlaatuinen viimeistely ja futuristinen
muotoilu antavat hanalle vaikuttavan ulkoilmeen. Tämän lisäksi
lämpötila, vedenpaine ja suihkumuoto ovat kätevästi säädettävissä
yhdellä kädellä. Anna innovaatiosta tulla sinulle uusi ulottuvuus –
Mora Styxx.
Mora Collection
62-63
Mora Styxx
Uusi ulottuvuus keittiössä
Mora Styxx
Uusi ulottuvuus keittiössä
Valmista! Sinulla on nyt ainutlaatuinen hana, jonka helppo ohjaus, erilaiset suihkumuodot ja hieno muotoilu
tuovat hedelmien ja astioiden huuhteluun uutta iloa.
MA-nro 72 20 30
LVI-nro 6261178
≥
Tekniset tiedot
- Elektroninen hana irrotettavalla
suuttimella, jossa integroitu kosketusohjain.
- Helppokäyttöinen: kaikki toiminnot (virtaama, lämpötila,
suihkumuoto) ovat ohjattavissa
yhdellä kädellä myös suuttimen
ollessa irti telineestä.
- Kaksi suihkumuotoa (pore ja
suihku)
- Lämpötilan osoittava LED-valo
- Time out –toiminto sulkee automaattisesti hanan 10 minuutin
jälkeen, jos hanan säätöihin ei
kosketa.
- Muistitoiminto muistaa virtaaman, lämpötilan ja suihkumuodon
edelliseltä käyttökerralta.
- Turvatoiminto estää hanaa
käynnistymästä ilman kylmän
veden tuloa (polttamissuoja).
Suihkumuodot
Hanassa on kaksi eri suihkumuotoa:
poremuoto, jota käytät kun täytät lasin
vedellä sekä käytännöllinen suihku,
joka nopeuttaa ja helpottaa astioiden
huuhtelua. Vaihdat helposti suihkumuotoa painamalla kosketusohjaimen
keskellä olevaa nappia 2 sekunnin
ajan.
Lämpötilan osoittava LED-valo
Kosketusohjaimen taustavalaistus on
paitsi ulkonäöltään vaikuttava, myös
informatiivinen ja näyttää hanasta
tulevan kylmän (sininen) ja lämpimän
(punainen) veden välisen suhteen.
Mora Collection
- Paristovarmennus varmistaa
hanan toiminnan myös sähkökatkoksen sattuessa.
Pieni kytkentärasia asennetaan
tiskialtaan alle ja liitetään pistokkeella sähköverkkoon. Mukana oleva
varaparisto takaa hanan toiminnan
myös sähkökatkoksen sattuessa.
64-65
Mora Izzy taustaa
Näkemyksemme mukaista on tuottaa hanoja,
jotka antavat sinulle vapauden henkilökohtaiseen valintaan. Mora Izzy on tästä oiva
esimerkki. Sarjan ulkonäkö välittää selkeän
yhteenkuuluvuuden tunteen ja tyylin, mutta
kuitenkin jokaisella erillisellä sarjan hanalla on
oma yksilöllinen ilmeensä. Saat laajemman
valikoiman tuotteita joista valita, ja näin voit
helpommin tuoda esille oman henkilökohtaisen
mieltymyksesi kotisi sisustukseen.
Mora Collection
66-67
Mora Izzy
Yksiote-pesupöytähana
Mora Izzy Turnie
Pesupöytähana jossa on alas taittuva
juoksuputki.
Kääntyvän (120°) juoksuputken ulottuma on 140 mm. Juoksuputki voidaan
helposti lukita haluttuun asentoon.
Katso kuvaa alla.
Kromattuna
MA-nro 702800
LVI-nro 6260910
Sopii erityisesti keittiöihin, jossa pesupöydän yläpuolella on sisään aukeava
ikkuna. Kääntyvän (360°) juoksuputken
ulottuma on 256 mm.
Kromattuna
MA-nro 703046
LVI-nro 6260920
≥
Stainless
MA-nro 702800.75
LVI-nro 6260918
≥
Juoksuputken liikeasetukset:
Mora Izzy yksi- ja kaksiote-pesuallashanat
toimitetaan juoksuputken säätöruuvilla, jolla
putki voidaan lukita haluttuun asentoon. Keittiöhanoissa samalla ruuvilla voidaan valita
kolme vaihtoehtoista juoksupu-ken liikeasentoa:
1. Rajoittamaton 360° kääntökulma, ruuvin
ollessa
uloimmassa asennossa
2. Rajoitettu 120° kääntökulma, ruuvin ollessa
keskiasennossa
3. Kiinteä asento, ruuvin ollessa täysin
pohjaan kiristettynä.
Mora Izzy Turnie
Yksinkertaisella otteella voidaan
juoksuputki vapauttaa lukituksesta alaasentoon. Hanassa on turvatoiminto, joka
estää vedentulon juok-suputken ollessa
alas laskettuna.
Mora Izzy
Kaksiote-pesupöytähana
Kääntyvän (120°) juoksuputken
ulottuma on 140 mm
Kromattuna
MA-nro 702810
LVI-nro 6260900
≥
Stainless
MA-nro 702810.75
LVI-nro 6260908
Mora Izzy pesupöytähanat
Mora Izzy Miniprofi
Pesupöytähana
Ajattoman tyylikkäät, keittiöösi
”muotopäivityksen” antavat Mora
Izzy hanat saat joko yksi- tai kaksiotteisena. Upeasti muotoiltu juoksuputki antaa Mora Izzylle persoonallisen ulkonäön.
Mora Izzy Miniprofi on käytännöllinen
huuhtelusuihkulla varustettu yksiotehana.
Kääntyvän juoksuputken ulottuma on
215 mm.
Kromattuna
MA-nro 702845
LVI-nro 6260921
≥
Mora Collection
68-69
Mora Izzy C+
Pesupöytähana
Näin helppoa se on:
1
2
Pieni hiilihappopullo piilotetaan tiskialtaan
alle. Yhdestä hiilihappopatruunasta saa noin
100 litraa kevyesti hiilihapotettua vettä.
Mora Izzy C+ asennetaan ja sitä käytetään
kuten tavallista hanaa. Ero tavalliseen hanaan
löytyy hiilihappotoiminnosta, joka koostuu
erillisestä säätimestä ja ulostuloputkesta.
Ammattilainen tekee asennuksen noin tunnissa.
Nyt voit itse tehdä hiilihapotettua
juomavettä. Mora Izzy C+ on suunniteltu nykyaikaiseen keittiöön ja sen
johtavina ajatuksina ovat harmonia ja
tyylikkyys.
Mora Izzy C+ kohentaa arkeasi ja
tarjoaa sekä tavallista hanavettä että
hiilihapotettua vettä – yhdestä ja
samasta hanasta.
Kromattuna
MA-nro 703060
LVI-nro 6260922
≥
3
Mora Izzy C+
Pesupöytähana
Nyt voit itse tehdä hiilihapotettua
juomavettä. Mora Izzy C+ II on suunniteltu nykyaikaiseen keittiöön ja sen
johtavina ajatuksina ovat harmonia ja
tyylikkyys.
Mora Izzy C+ II kohentaa arkeasi ja
tarjoaa sekä tavallista hanavettä että
hiilihapotettua vettä – yhdestä ja
samasta hanasta.
Kromattuna
MA-nro 70 30 63
LVI-nro 6258286
≥
Mora Collection
Valmista! Nyt voit vain täyttää lasisi raikkaalla, kevyesti hiilihapotetulla vedellä.
Voit tietysti myös maustaa vettä makusi mukaan. Kokeile vaikka limen viipaleita tai
maukkaita marjoja.
Miksi Mora Izzy C+?
Tekniset tiedot
Ympäristöystävällinen – vähemmän kuljetuksia
Taloudellinen – n. 10 senttiä/litra
Maukas – maailman paras hanavesi
Terveellinen – valmistettu elintarvikehyväksytyistä materiaaleista
Helppo – ainoastaan yksi reikä tiskipöytään
Älykäs – ei turhia muovipulloja
Turvallinen – testattu ruotsalainen teknologia
Tyylikäs – kohottaa keittiösi ilmettä ja vapauttaa pöytätilaa
- Vedenpaine vähintään 3,5 bar
- Hanaan tulevan veden lämpötila
korkeintaan 15 astetta
- Antaa kevyesti hiilihapotettua vettä
70-71
Mora Izzy
Termostaatti-kylpyhana
Mora Izzy
Termostaatti-suihkuhana
Hanan juoksuputken suutin toimii
palautuvana suihkuvaihtimena ja
korvaa imusuojan.
Suihkuliitäntä alas
Kromattuna
MA-nro 702860
LVI-nro 6360910
Kromattuna
MA-nro 702850
LVI-nro 6360900
Stainless
MA-nro 702860.75
LVI-nro 6360918
Stainless
MA-nro 702850.75
LVI-nro 6360908
≥
Suihkuliitäntä ylös
Kromattuna
MA-nro 702865
LVI-nro 6360920
Stainless
MA-nro 702865.75
LVI-nro 6360928
≥
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly toimitukseen
Mora Collection
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly toimitukseen
Mora Izzy termostaatti-kylpyhana
Mora Izzy termostaatti-suihkuhana
Voit luottaa siihen, että saat aina tasaisen ja miellyttävän
suihkulämpötilan. Hanan aivan viimeistä tekniikkaa edustava toiminta kompensoi suihkusi aikana tulovesissä tapahtuvat paine- ja lämpötilaerot.
Hanassa on polttamissuoja, joka sulkee automaattisesti
lämpimän tuloveden jos kylmän veden tulo jostakin syystä
estyy. Lisäturvaa antaa +38°C turvanuppi, joka estää tahattomasti tätä lämpimämmän veden tulon. Nämä toiminnot on
kehitetty ennen kaikkea lasten vedenkäytön turvaamiseksi ja
suojaavat näin lasta liian kuuman veden aiheuttamalta polttamisvaaralta.
72-73
Mora Izzy Family L220
Yläsuihku
Mora Izzy
Käsisuihkusetti
Kromattuna
MA-nro 130307
LVI-nro 6566335
Family-suihkusetissä on sekä käsiettä yläsuihku. Suihkusiivilän Ø 220
mm.
Stainless
MA-nro 130307.75
LVI-nro 6566336
≥
Kromattuna
MA-nro 130337
LVI-nro 6567846
Termostaatti-suihkuhana
Kromattuna
MA-nro 702865
LVI-nro 6360920
≥
Huom! Suihkuhana ei sisälly toimitukseen
Mora Collection
Mora Izzy Family on koko perheen suihku.
Siirrettävä yläkiinnike
Yläsuihku ja käsisuihku on yhdistetty samaan suihkuputkeen. Suuren suihkusiivilän tarjoaman pehmeän suihkun myötä suihkuhetkestä tulee todella nautinnollinen. Iso
suihkusiivilä kastelee anteliaasti koko vartalon. Käsisuihku
on kätevä silloin, kun esimerkiksi kiireisenä hetkenä haluaa
välttää hiusten kastumisen.
Suihkusetissä on liukuva yläkiinnike, jonka
voit sijoittaa entisen suihkusetin pidikkeen
kohdalle ja näin välttää uuden reiän tekoa
suihkutilaan.
74-75
Mora Izzy
Yksiote-pesuallashana
Mora Izzy
Kaksiote-pesuallashana
Hanan (120°) kääntyvän juoksuputken
ulottuma 110 mm. Juoksuputki voidaan
myös lukita kiinteäksi.
Hanan kääntyvän (120°) juoksuputken
ulottuma on 110 mm. Juoksuputki
voidaan helposti lukita kiinteäksi.
Ilman pohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702815
LVI-nro 6160900
Ilman pohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702805
LVI-nro 6160920
≥
Stainless
MA-nro 702815.75
LVI-nro 6160908
≥
Stainless
MA-nro 702805.75
LVI-nro 6160928
Mora Izzy kaksiote-pesuallashana
Ajattoman tyylikkäitä Mora Izzy pesuallashanoja val-mistetaan sekä yksi- että kaksiotemalleina. Upeasti muotoiltu
juoksuputki antaa Mora Izzylle persoonallisen ulkonäön.
Valitsetpa minkä tahansa Mora Izzy mallin – tuloksena on
aina pesutilasi ”kasvojen kohotus”.
Mora Collection
Mora Izzy yksiotehanassa on Mora ESS energiansäästötoiminto.
Mora ESS toiminto antaa vain kylmää vettä hanan vivun osoittaessa suoraan
ylöspäin. Kun haluat haaleaa tai lämmintä vettä, käännä vipua eteen-päin kunnes
saat sopivan lämpöistä vettä. Tällä nerokkaan yksinkertaisella tekniikalla on osoitettu voitavan säästää suuria määriä lämmintä käyttövettä täysin huomaamatta.
Samalla säästät rahaa ja ympäristöäsi!
76-77
Mora Cera taustaa
Mora Cera
Mora Cera on hana, joka vastaa tämän hetken muotoiluvaatimuksiin:
ulkoisesti siisti ja pelkistetty, mutta toiminnoiltaan käyttövarma ja
lapsiturvallinen. Hana sinulle, joka asetat korkeat vaatimukset
toimivuudelle ja laadulle.
Mora Collection
78-79
Mora Cera ESS - High Line
Pesupöytähana
Mora Cera ESS
Pesupöytähana
Hanassa on ESS-energiansäästötekniikka. Kääntyvän (120°) juoksuputken
ulottuma on 185 mm.
Hanassa on ESS-energiansäästötekniikka. Kääntyvän (120°) juoksuputken
ulottuma on 225 mm
Ilman pesukoneventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 701550
LVI-nro 6263190
≥
Ilman pesukoneventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702245
LVI-nro 6262400
≥
Pesukoneventtiilein
Kromattuna
MA-nro 701560
LVI-nro 6263200
Pesukoneventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702248
LVI-nro 6262410
Mora Cera
Pesupöytähana
Kääntyvän (120°) ulos vedettävän
käsisuihku-juoksuputken ulottuma on
200 mm.
Ilman pesukoneventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702251
LVI-nro 6262420
≥
Mora Cera ESS
Pesuallashana
Vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702220
LVI-nro 6162200
≥
Ilman vipupohjaventtiiliä
Kromattuna
MA-nro 702225
LVI-nro 6162100
≥
Pesukoneventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702253
LVI-nro 6262440
Mora Cera pesupöytähanat
Pesupöytähana on kodin tärkein vesihana. Tutkimuksen perusteella tiedämme, että 50% kodin vedenkäytöstä tapahtuu keittiössä. Tieto asettaa
erityisen korkeat vaatimukset keittiöhanojen muotoilulle, ergonomialle ja
toimintavarmuudelle. Keittiö on monelle perheelle todellinen olohuone,
jossa tavataan, ruokaillaan ja seurustellaan, niin perheen kesken kuin
ystävienkin kanssa. Keittiön tulee tästä syystä olla viihtyisä sekä ennen
kaikkea käytännöllinen
Mora Cera pesupöytähanat
Ulos vedettävällä käsisuihkulla varustettu pesupöytähana
on hyvin käytännöllinen ja suosittu. Se helpottaa
keittiöaskareitasi esimerkiksi vihannesten ja juuresten
huuhtelussa tai ison kattilan tai ämpärin täytössä.
Bidékäsisuihkuin
Kromattuna
MA-no 702257
LVI -nro 6162257
Bidékäsisuihkuin ja vipupohjaventtiilein
Kromattuna
MA-nro 702258
LVI-nro 6162258
Mora Collection
80-81
Mora Cera
Kylpyhana
Mora Cera S1
Käsisuihkusetti
Hanan juoksuputken poresuutin toimii
palautuvana vaihtimena käsisuihkulle,
joten erillistä imusuojaa ei tarvita.
Selkeävalintainen kolmitoiminen
käsisuihku, jossa on kalkkia
hylkivä ”easy clean” siivilä.
Kromattuna
MA-nro 702300
LVI-nro 6362700
≥
Kuva ≥ 1.
Kromattuna
MA-nro 130300
LVI-nro 6566320
Suihkuliitäntä ylös
Kromattuna
MA-nro 702355
LVI-nro 6362830
Mora Cera Family
Yläsuihkut
Kuva ≥ 2
Kromattuna
MA-nro Siivilä ø LVI-nro
130290 125 mm 6567843
130333 150 mm 6567844
130335 200 mm 6567845
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly toimitukseen
Kuva ≥ 3
Kromattuna
130263 125 mm 6569110
130332 150 mm 6567841
130334 200 mm 6567842
Mora Cera
Suihkuhana
Termostaattisessa suihkuhanassa
on liitäntä alas käsisuihkulle tai ylös
yläsuihkulle.
Liitäntä alas
Kromattuna
MA-nro 702310
LVI-nro 6362490
≥
1
2
3
Liitäntä ylös
Kromattuna
MA-nro 702312
LVI-nro 6362000
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly toimitukseen
Mora Cera kylpy-ja suihkuhanat
Viimeisintä termostaattitekniikkaa edustava hanan säätötoiminto eliminoi tulovesien paine- ja lämpötilavaihtelut, joten voit luottaa hanasta valitsemasi lämpötilan
tasaisuuteen ja nauttia turvallisesti suihkuhetkistäsi. Hanassa on polttamissuoja,
joka katkaisee automaattisesti lämpimän veden tulon, jos kylmän veden tulo
jostakin syystä lakkaisi. Lämpötilan säätöpyörässä on turvanuppi +38°C kohdalla. Turvanuppia painamalla saat halutessasi tätäkin lämpimämpää vettä. Molemmat toiminnot on kehitetty erityisesti lasten suihkuturvallisuuden takaamiseksi.
Mora Collection
Mora Cera suihkut
Mora Cera on hyvän hinta-laatusuhteen omaava kestävä suihkusarja. Suihkutangossa on säädettävä yläkiinnike.
82-83
Mora Classic
Mora Classic
Mora Classic kaksiotehanojen muotokieli on nostalginen, mutta ne
valmistetaan viimeisimmällä tekniikalla täyttämään tämän päivän
laatu- ja toimivuusvaatimukset. Mora Classic hanat eivät ole vain
hanoja, vaan tärkeä elementti klassisessa sisustustyylissä.
Mora Collection
84-85
Mora Classic
Kylpy- ja suihkuhana
Mora Classic
Kaksiote pesupöytähana
Kaksiote kylpyhanassa on keraamiset
käyttöventtiilit. Käsisuihku kannattimineen sisältyy toimitukseen.
Hanassa on keraamiset käyttöventtiilit.
Juoksuputken ulottuma on 190 mm.
Kromattuna
MA-nro 700866
LVI-nro 6264010
≥
Kromattuna
MA-nro 700624
LVI-nro 6364010
≥
Kromi/kulta
MA-nro 700624.0065
LVI-nro 6364017
Kromi/kulta
MA-nro 700866.0065
LVI-nro 6264017
Huom! Seinäliittimet ja suihkuletku eivät sisälly toimitukseen
Mora Classic
Kaksiote pesuallashana
Mora Classic
Suihkuhana
Vipupohjaventtiilein
Hanassa on keraamiset käyttöventtiilit.
Liitäntä ylös yläsuihkusetille
Kromattuna
MA-nro 700664
LVI-nro 6360629
Kromattuna
MA-nro 700741
LVI-nro 6164010
≥
Kromi/Kulta
MA-nro 700664.0065
LVI-nro 6360630
Kromi/kulta
MA-nro 700741.0065
LVI-nro 6164017
Liitäntä alas käsisuihkulle
Kromattuna
MA-nro 700665
LVI-nro 6360631
≥
Kromi/kulta
MA-nro 700665.0065
LVI-nro 6360632
≥
Huom! Seinäliittimet eivät sisälly toimitukseen
Mora Classic suihkuun ja kylpyyn
Mora Classic on ylellinen vesihanasarja joka kunnioittaa
vanhaa muotokieltä pyöreine täyteläisine muotoineen.
Mora Classic Family yhdistää käytännöllisellä tavalla
kiinteän yläsuihkun ja käsisuihkun edut.
Mora Collection
Mora Classic Family
yläsuihkusetti
Mora Classic pesupöytä- ja pesuallashanat
Mora Classic on nykyajan tekniikalla toteutettu vanhan ajan hanamallisto.
Kromattuna
MA-nro 130265
LVI-nro 6364020
Kromi/kulta
MA-nro 130265.0065
LVI-nro 6364027
86-87
Mora Tronic Solid – toiminto
Mora Tronic Solid
Elektroninen automaattinen
pesuallashana, säädettävä veden
lämpötila
Paristokäyttö
Toimii neljällä alkaliparistolla (ei sisälly
toimitukseen). Pienen virrankulutuksen johdosta paristojen kesto on noin
300.000 sykliä eli kolmisen vuotta.
Kromattuna
MA-nro 720072
LVI-nro 6161000
Verkkokäyttö
Verkkokäyttö 7,5 V muuntajan (ei sisälly
toimitukseen) kautta. Virran katketessa
hana sulkeutuu automaattisesti.
Kromattuna
MA-nro 720073
LVI-nro 6161010
≥
Mora Tronic Solid
Koko hanan elektroniikka on hanarungon sisällä. Tämä helpottaa
tuntuvasti asennustyötä sekä huoltoa ja paristonvaihtoa.
– Helposti avattava vaippa helpottaa huoltoa ja paristonvaihtoa.
– Pisin huuhteluaika 30 sek.
– Time out-toiminto estää tulvimisen.
– Automaattisesti säätyvä tunnistinetäisyys, ei ruuvailua. Katkaise virta, vie kädet pesuetäisyydelle jossa toivot virtaa
man tapahtuvan. Kytke virta takaisin ennen kuin poistat kädet pesualueelta.
– Sekoiteveden lämpötila lukittavissa vakioksi irrottamalla säätökahva hanasta.
Mora Tronic Solid on liiketunnistimella varustettu elektroninen automaattihana. Tämä tarkoittaa sitä, että hanassa ei ole käyttövipua, vaan
liiketunnistin, joka reagoi kun kädet viedään hanan suuttimen alle jolloin
vedenvirtaus alkaa automaattisesti. Virtaus kestää niin kauan kun käsiä
liikutellaan hanan alla ja lakkaa automaattisesti pesutoimen päätyttyä.
Veden lämpötila säädetään hanan sivussa olevalla vivulla.
Mora Collection
88-89
Tuotevalikoima Mora MMIX
Suihkuhana T5
liitos alas
MA-nro 731100 LVI-nro 6360635
MA-nro 731100.0011* LVI-nro 6360636
Pesuallashana B5
MA-nro 733000.TT
LVI-nro 6160628
Bidekäsisuihkuin
MA-nro 733005.TT
LVI-nro 6160629
Pesuallashana B5
Vipupohjaventtiilein
MA-nro 733050.TT
LVI-nro 6160630
Bidekäsisuihkuin ja vipupoh-javenttiilein
MA-nro 733055.TT
Pesuallashana kääntyvin juoksuputkin ja
Pesuallashana pesukoneventtiilein, käänty-
MA-nro 733082.TT LVI-nro 6160638
MA-nro 733087.TT LVI-nro 6160633
MA-nro 733080.TT
LVI-nro 6160632
MA-nro 733086.TT
LVI-nro 6160639
Keittiöhana K5
MA-nro 732100.TT
LVI-nro 6261181
Keittiöhana K5
Käsisuihkuin
MA-nro 732116
LVI-nro 6261187
Keittiöhana K5
pesukoneventtiilein
MA-nro 732150.TT
LVI-nro 6261182
Keittiöhana K5
Käsisuihkuin, pesukoneventtiilein
MA-nro 732166
LVI-nro 6261188
Keittiöhana K6
MA-nro 732000
Keittiöhana K6
pesukoneventtiilein
MA-nro 732020.TT
LVI-nro 6261179
Keittiöhana K7
MA-nro 732050
Keittiöhana K7
pesukoneventtiilein
MA-nro 732070.TT
LVI-nro 6261180
käsisuihkuin
ilman käsisuihkua
vin juoksuputkin ja käsisuihkuin
Kylpyammehana T5
MA-nro 730100 LVI-nro 6360633
MA-nro 730100.0011* LVI-nro 6360634
* Kromi/musta
ilman käsisuihkua
Suihkuhana T5
liitos ylös
MA-nro 731150 LVI-nro 6360637
MA-nro 731150.0011* LVI-nro 6360638
Suihkusetti S5
MA-nro 130310 LVI-nro 6569709
Suihkusetti S6
MA-nro 130311 LVI-nro 6569710
TT= 9l/min säästövirtaamalla
Mora Collection
90-91
Mora Izzy
Tuotevalikoima Mora Rexx
110
Pesuallashana
MA-nro 70 71 50 LVI-nro 6160620
MA-nro 70 71 50.75 LVI-nro 6160621**
MA-nro 70 71 50.0011 LVI-nro 6160622*
Pesuallashana bidékäsisuihkuin
MA-nro 70 71 51 LVI-nro 6160623***
MA-nro 70 71 51.0011 LVI-nro 6160627***
Pesuallashana
Vipupohjaventtiilein
MA-nro 70 71 55 LVI-nro 6160624
MA-nro 70 71 55.75 LVI-nro 6160625**
MA-nro 70 71 55.0011 LVI-nro 6160626*
Pesupöytähana K7
MA-nro 70 71 20 LVI-nro 6261166
MA-nro 70 71 20.75 LVI-nro 6261167**
MA-nro 70 71 20.0011 LVI-nro 6261168*
Pesupöytähana K5
Pesukoneventtiilein
MA-nro 70 71 05 LVI-nro 6261169
MA-nro 70 71 05.75 LVI-nro 6261170**
MA-nro 70 71 05.0011 LVI-nro 6261171*
Pesupöytähana K5
MA-nro 70 71 00 LVI-nro 6261160
MA-nro 70 71 00.75 LVI-nro 6261161**
MA-nro 70 71 00.0011 LVI-nro 6261162*
Pesupöytähana K7
Pesukoneventtiilein
MA-nro 70 71 25 LVI-nro 6261175
MA-nro 70 71 25.75 LVI-nro 6261176**
MA-nro 70 71 25.0011 LVI-nro 6261177*
Pesupöytähana K6
MA-nro 70 71 10 LVI-nro 6261163
MA-nro 70 71 10.75 LVI-nro 6261164**
MA-nro 70 71 10.0011 LVI-nro 6261165*
Pesupöytähana K6
Pesukoneventtiilein
MA-nro 70 71 15 LVI-nro 6261172
MA-nro 70 71 15.75 LVI-nro 6261173**
MA-nro 70 71 15.0011 LVI-nro 6261174*
Pesuallashana
K: MA-nro 702805 LVI-nro 6160920
R: MA-nro 702805.75 LVI-nro 6160928
Pesuallashana
vipupohjaventtiilein
K: MA-nro 702806 LVI-nro 6160930
R: MA-nro 702806.75 LVI-nro 6160938
Pesuallashana
2-ote
K: MA-nro 702815 LVI-nro 6160900
R: MA-nro 702815.75 LVI-nro 6160908
Pesuallashana
vipupohjaventtiilein 2-ote
K: MA-nro 702816 LVI-nro 6160910
R: MA-nro 702816.75 LVI-nro 6160918
Pesupöytähana
K: MA-nro 702800 LVI-nro 6260910
R: MA-nro 702800.75 LVI-nro 6260918
Pesupöytähana
2-ote
R: MA-nro 702810 LVI-nro 6260900
R: MA-nro 702810.75 LVI-nro 6260908
Pesupöytähana Mora Izzy Turnie
taittuva juoksuputki
K: MA-nro 703046 LVI-nro 6260920
Pesupöytähana Mora IzzyC+
K: MA-nro 703060 LVI-nro 6260922
ø 220 mm
Suihkuhana
MA-nro 70 70 60 LVI-nro 6360623
MA-nro 70 70 60.75 LVI-nro 6360624**
MA-nro 70 70 60.0011 LVI-nro 6360625*
Suihkuhana suihkuliitäntä ylös
shower outlet up
K: MA-no 702865 LVI 6360920
R: MA-no 702865.75 LVI 6360928
Kylpyammehana
MA-nro 70 70 10 LVI-nro 6360626
MA-nro 70 70 10.75 LVI-nro 6360627**
MA-nro 70 70 10.0011 LVI-nro 6360628*
* Kromi/musta
** Stainless look
*** Bidékäsisuihkuin
Suihkusetti
MA-nro 13 01 90 LVI-nro 6569455
MA-nro 13 01 90.75 LVI-nro 6569456**
MA-nro 13 01 90.0011 LVI-nro 6569457*
Yläsuihku
MA-nro 13 01 92 LVI-nro 6567847
MA-nro 13 01 92.75 LVI-nro 6567848**
MA-nro 13 01 92 .0011 LVI-nro 6567849*
Suihkuhana
MA-nro 70 70 65 LVI-nro 6360620
MA-nro 70 70 65.75 LVI-nro 6360621**
MA-nro 70 70 65.0011 LVI-nro 6360622*
Yläsuihkusetti Izzy Family
Siivilä Ø 220 mm
K: MA-nro 130337 LVI-nro 6567846
R: Ma-nro 130337.75 LVI-nro 6567839
Suihkuhana suihkuliitäntä alas
K: MA-nro 702860 LVI-nro 6360910
R: MA-nro 702860.75 LVI-nro 6360918
Pesupöytähana Mora Izzy Miniprofi
K: MA-nro 702845 LVI-nro 6260921
K = Kromattu R: Stainless look
Yläsuihkusiivilä
Ø 220 mm
K: MA-nor 131192
Mora Collection
Käsisuihkusetti Mora Izzy S1
K: MA-nro 130307 LVI-nro 6566335
R: MA-nro 130307.75 LVI-nro 6566338
Käsisuihku Izzy S1 3-toiminen
K: MA-nro 130354 LVI-nro 6566254
R: MA-nro 130354.75 LVI-nro 6566255
Kylpyamme-suihkuhana
K: MA-nro 702850 LVI-nro 6360900
R: MA-nro 702850.75 LVI-nro 6360908
92-93
Tuotevalikoima Mora Inxx
270
5
350
200
350
40 200
200
350
90
85
Ø52
270
90 85
160
Ø5290
Ø10
150
Ø10
270
Ø52
350
150
350
Ø52
350
350
350
350
350
150
Ø52
150
160
Ø52
Ø52
Ø52
160350
Ø52
150
350
150
Ø52
Ø52
350
350
Ø10 Ø10
Ø10 Ø52
Ø10 Ø52
Ø10
270
Ø52
Ø10
110
315160
315
110
110
Ø10
110 265 Ø10
Ø52 110 110
110
Ø10
350
350
315
350
Ø10
Ø52 Ø10 315
315
315
110
110 265
265
Ø52 Ø52
110 265
315 110
Ø10
Ø10 Ø10
350
315
Ø52
350
110
350Ø52
350
315
110
315
265
Ø52
110
265
110
Ø52
Ø10
265 Ø10
K: MA-nro 702659
LVI-nro
Ø52 6160260
Ø52
350
Ø10
350 280
350
350
Ø10
Ø10
160
Ø52
Ø10
200
Ø52
Ø52
Ø10
160
Ø10
Ø10
350
350
350
350
Ø52
Ø52110
315
315
315 110
315
350 350
110
Ø10
350
Ø10
315Ø52
350
315
Ø52
Ø10110
Ø10
110
Ø10
40
G1/2
205
M26x1,5
305
225
350
265
205
350
280
40
40
Ø10
205
305
Ø10
350
305
350
225225
225
205
305
40
225Ø10
200
160280
160
350 Ø52
Ø10 Ø10
350 350
Ø10
350
225
40
350
160
Ø10
Ø52160
Ø52
350
350
Ø10
Ø10
205
350 Ø10
40
350
40
350
350
350
350
Ø10
Ø10
1100
200
Ø52
Ø52 350
Ø10
350
Ø10
350
Ø10
350
Ø10
Ø10
205
205
350
350
1100
G1/2
Ø10
40
40
280
280
600
225
200
280
200
225 225
Ø10
Ø10
G1/2
225
280
280
G1/2
225
G1/2
280
95
70
1100
G1/2
1100
G1/2
Ø19
240
240
70
70
70
600
G1/2
Ø19
Ø19G1/2
34
G1/2
G1/2
G1/2
Ø19
43
G1/2
43
G1/2
240
34
K = Kromattu
R = Stainless look
34
95
240
G1/2
43
280
280
29
G1/2
105
G1/2
G1/2
600
29
225
Ø19
Ø19
G1/2
G1/2
43
G1/2 105
95
G1/2
Ø60
95
G1/2
95
G1/2
G1/2
G1/2
Pesukonehana ohutlevyasennus
< 3 mm
K: MA-nro 702665 LVI-nro 6260270
R: MA-nro 702665.75 LVI-nro 6260278
1
105
105 105
G1/2
34
G1/2
240
240
Ø60
43
43 43
Ø60
43
Ø19
Ø19
G1/2
43
43 34
70
G1/2G1/2
G1/2G1/2 G1/2
225
Ø60
34
34
Ø60
240
105
34
140
1100
43
Yläsuihkusetti Inxx Family
Ø19Yläsuihkusetti Inxx Family
Ø60
70
600
Siivilän
K: MA-nro 130850 LVI-nro 6566220
95Ø 200 mm
Ø19
Ø60
K: MA-nro
130853 LVI-nro 6566230
LVI-nro 6566 228
34
43G1/2R: MA-nro 130850.75Ø60
95
95
R: MA-nro 130853.75
LVI-nro 6566238 G1/2
43
225
G1/2
Pesupöytähana Inxx Profi
sulkeutuva käsisuihku
K: MA-nro 702643 LVI-nro 6260240
600
600
Ø60
G1/2
34 34
G1/2
240
240 240
105
Ø60
Ø60
Ø60 Ø60
Ø60
43
95
43 43
240
70
G1/2
225
34
240
240
43
95
240
95
225
70
280
225
600
95
600
Ø19
225
95
600
225
43
G1/2
G1/2
Ø19
G1/2
Ø60
G1/2
1100
140
1100Ø19
Ø19 Ø19
Ø19
140
G1/2
Ø19
70
70
Ø19
Ø19 Ø19
G1/2
G1/2
95
95
Ø19
Ø19
350
43
70 70
Käsisuihkusetti
K: MA-nro1100
130090 LVI-nro 6566210 600
Ø19
R:
MA-nro 130090.75 LVI-nro
G1/26566218
225
225
240
280
Ø19
G1/2
1100
280
70
225
600
95
Ø19
95 95
Ø19
280
600 600
G1/2
160 M26x1,5
M26x
G1/2
G1/2
70
95
225
225
1100
Ø10
Ø19
G1/2G1/2Ø19
1100
225
1100
1100
280
160
G1/2 160
Ø52
G1/2
Ø52
Ø10
1100
600
280
Mora Collection
280 280
Ø52
280
Ø19
G1/2
50-125
G1/2
G1/2
70
Ø19
600
50-125
350
G1/2
600
Ø19 Ø19
280
350
350
G1/2
Mora Styxx
MA-nro 72 20 30
LVI-nro 6261178
160 280
Ø52280
350
600
140
350
1160 350
140
160
1100
11001100
M26x1,5 140 140
160
G1/2
M26x1,5
170
140
1100
Ø19
G1/2
160
140
1100
G1/2
Ø19
G1/2G1/2
1100
1160
1160
50-125
170
Ø19
Ø19
140
Ø19
1100
Ø19
170
350
170
140
1100
120
350Ø19
G1/2
G1/2
1160
Ø19 Ø19
R: MA-nro 702603.75 LVI-nro 6360248
350
200 Ø19
1100
200 280
350
170
1160
1100
50-125
170 170
140
120
1100
Ø19
1160
170
170
350
M26x1,5
M26x1,5
120
160
170
50-125
120
120
G1/2
120
1160
160
50-125
M26x1,5
50-125
50-125
50-125
50-125
G1/2
50-125
50-125
1160
120
50-125
M26x1,5
Suihkuhana suihkuliitäntä ylös
160 K: MA-nro 702616 LVI-nro 6360230
M26x1,5
R: MA-nro 702616.75 LVI-nro
160 6360238
M26x1,5G1/2
350
160 11601160
160
M26x1,5 350 350
160
M26x1,5
M26x1,5
M26x1,5 120
G1/2
G1/2
M26x1,5
1160
50-125
G1/2
50-125
350
Ø19
G1/2
G1/2
M26x1,5
G1/2
160
Ø10
160
160
50-125
350
1100
Ø10
Ø10
Ø19
160
160
160 M26x1,5
G1/2
M26x1,5
G1/2 G1/2
50-125
50-125
1160
350
150 1
60 6060 6085-120
85-1
M26x1,5
G1/2
50-125
120
120 120
50-125
1160
270 270
160 M26x1,5
M26x1,5
160
M26x1,5mm
M26x1,5Ø30-32
Ø30-32 mm
G1/2G1/2
160
Ø10
Ø30-32 mm G1/2 50-125
50-125
1160
50-125
350
160
160
160
M26x1,5
160 M26x1,5
G1/2
G1/2G1/2 M26x1,5
160
M26x1,5
160
G1/2
M26x1,5
G1/2
G1/2
Ø52
G1/2
Suihkuhana suihkuliitäntä
alas
G1/2
120
G1/26360210
K:160
MA-nroM26x1,5
702611
50-125LVI-nro
160
R: MA-nro 702611.75 LVI-nro 6360218
85-120
60
G1/2
1100
Ø10
G1/2
M26x1,5 60
Ø19
280
280
160
Ø10
Ø10
Ø10
Ø52
G1/2
G1/2
G1/2
R: MA-nro 702601.75 LVI-nro
6360228
11001100
160
Ø52
Ø10
225
305
350
305
350
Pesuallashana
A2 315
Pesupöytähana A5 Ø10 Ø10
Pesuallashana A5Ø52
225
305 205
110 265
225
160
Ø52
K: MA-nro 702658 LVI-nro
LVI-nro 6260210
vipupohjaventtiilein
40
315 6160250
110 265K: MA-nro 702646
205
205
160
R: MA-nro 702646.75
6260218
K: MA-nro
702675Ø10
Ø52
Ø52
Ø52 LVI-nro
40
40 350
350
R:
MA-nro
702675.75
Ø52
280
Ø10
225
200
150
M26x1,5
150
150
85-120
60
60 160 85-120
G1/2
160
G1/2
60 160 60M26x1,5
G1/2 M26x1,5
120
M26x1,5
M26x1,5
M26x1,5
160
M26x1,5
160
1100
160
200 Ø10
350
200
150
G1/2
160
M26x1,5
50-125
M26x1,5
160
Kylpyamme-suihkuhana
120
M26x1,5Kylpyamme-suihkuhana
G1/2
G1/2
suihkuliitäntä alas
suihkuliitäntä ylös
120 LVI-nro 6360220
K: MA-nro 702601
K: MA-nro 702603 LVI-nro 6360240
1100
200
350
225280
40
200
Ø52
280
Ø52 Ø52
160
Ø10
200
G1/2
200
160
280
M26x1,5
160
M26x1,5
M26x1,5
85-120
60
160
G1/2Ø10
G1/2G1/2
350
50-125
350
M26x1,5
M26x1,5
G1/2
G1/2
50-125
G1/2
200
160200
160
Ø10
M26x1,5
160
M26x1,5
G1/2
G1/2
150
Ø30-32 mm
Ø30-32 mm
Ø30-32 mm
G1/2
M26x1,5
G1/2
280
350
G1/2G1/2
1160
Ø10
Ø52
280
160
270
85-120
60
85-120 160
160160
160
G1/2
160
Ø10
Ø10
M26x1,5
G1/2280
280 160
280
205
40
Ø10 Ø10
205
350
350
265
225
205 205
40 40
350 205
Ø10
350 350
265
160
160
200
160
350
160
M26x1,5
G1/2
M26x1,5
110
110
110
110
60
150
60
Ø52 60
160
M26x1,5
M26x1,5
G1/2
200
Ø10
M26x1,5
160
15060
Ø10
Ø52
160160
160
150
150
G1/2
G1/2
160
G1/2 mm
Ø30-32
mm
Ø30-32 Ø30-32
mm
160
160
270
270
200200
M26x1,5
G1/2
150
Ø10
350
150 150
M26x1,5
Ø52
150160 M26x1,5
M26x1,5 M26x1,5
150
150
160
M26x1,5
85-120
60Ø1085-120 85-120 160
160
M26x1,5
60
60
M26x1,5
60
150
85-120
85-120
6085-120
60 6060
60
Kylpyammehana
60
150
Ø30-32 mm
150
K:MA-nro
702691
LVI-nro
6360260
85-120
60
60
150
160
M26x1,5
270
150
150
160
160
Ø52
Ø52
60
150
350 mm 60
150mm Ø30-32
Ø30-32
Ø30-32
mm
Ø10
Ø10 Ø10
350
350 350
Ø52
160
160 270 85-120
150 150
60
150
200
G1/2
160
200
350
160
Ø10
Ø10
350
280
225
225 225
305
Ø52
350
350
Pesuallashana A2
K: MA-nro 702655 LVI-nro 6160230
160
350
160
Ø52
Ø52
110
Ø52
305
305
40 G1/2
305 Ø10
305
Ø10
Ø52
Ø52
350
110
Ø10
Ø52
Ø10
Ø10
Ø10
110
280
M26x1,5
305 305
265
350
225
350
265 265
Ø52
Ø10
200
160
280 Ø10
350
Ø10
Ø10
Ø10
350
350
225
205
Ø52
160
270
160
110
Ø52
Ø52
Pesuallashana
A2
Ø10
vipupohjaventtiilein
Ø10
350
K: MA-nroØ10
702650 LVI-nro
6160240
350
265
280
150
Ø52
Ø10
350
Ø10
Ø52
265
110
110
265
Ø52
110
Ø52
Ø10
110
Ø52
160
Ø52
Ø10
Ø1060 Ø10
350Ø52
350
Ø52
350
Ø10
85-120
Ø10
Ø10
35060
280 Ø10
160280
160
350
Pesuallashana A5 Ø52
Ø52
160 K: MA-nro 702676
Ø10
350Ø10 270
350 350
200R: MA-nro 702676.75
350
110
110
110
200
Ø30-32 mm
60
Ø52
270Ø52
Ø52
270
270
150
270160
270
200
200
160
270
270
150
200
200 85-120
200
60
60
160
280 200
200
200 280280
Ø30-32 mm
150
280
280 280
Ø52 Ø10
350
280 280
350
150 160
160
160
160 160
110 110 Ø30-32 mm
110
110 110
110
110
110
110
110
110
160
110 110
110
160
110110110 110
110Ø10
160
160
160
Ø52 Ø52150
Ø30-32 mmØ52
Ø52
Ø52
160
Ø52Ø52
110
110
110
Ø52
110
85-120
6011060
Ø52
110
110 110
Ø52
150
160
160
315
Ø52 Ø10
205
200
160
Ø10
Ø10
350
110 270
350 350
270
160
200
160
Ø10
Ø10
280
Ø52 Ø10 160
280
280
Ø52
350
350
160
150
200
280
110
350
160
350
305
315
265 265
110 110
350
350
350
Ø10
350 Ø10
350
110
110
Ø52
Ø52
85
Ø10
110
160
200160
Ø10
350
160
315 315
Mora Styxx
Ø52
Ø10
Ø52
280
40
40
160
200
160
160
160
110
Ø10
Ø52 160
90 85
85
Ø52
160
350
110
265
110
Ø10
305
218
40
218
Ø10
265
315 350
Pesuallashana
A2
350
315110
315
265
265 110
vipupohjaventtiilein
Ø52
350
265 315350
110 265
218
40
Ø10
280
Pesupöytähana Mora Inxx A1
K:
MA-nro 702625 LVI-nro 6160210
Ø10
R: MA-nro 702625.75 LVI-nro 6160218
Ø52 110
110
Ø52
305
350
Ø10
40150
40
40
Ø10
Ø10
350 Ø10
150
110
110
Ø10
Ø52
110 350
265
Ø52
Ø10
280
160 160
110
110
110
110 110110
160
110 110110 110 110
350
Ø10
160
Ø52
Ø52
Ø52
Ø52
160 160
Ø52
Ø52
110
Ø52 110
150
110
110
150
Ø52
Ø52
Ø10
Ø10
350 Ø10 Ø52
350
350 Ø10
Ø10
Ø10
350 350 350 Ø10 350
150
150 350
150
110
350
Ø10
218
Pesuallas-bidéhana
Ø52 A1
Ø10
40
K: MA-nro
Ø10 702626 LVI-nro 6160320350
vipupohjaventtiilein
Ø10
350
350 702621 LVI-nro 6160290
K: MA-nro
350
265
Ø52
150
150
Ø10
160
160
265
350
Ø10
218
Ø52
315
110 110
265 265
315 315
90 150
85
160
150
160 150
160
218 160218 Ø52218
160 218
218
218
40150
40
218
40 218
40 40
Ø52
315
Ø52
280
110
315
265 Ø52
Ø10
Ø10
160
270
Ø52
Ø52
85
90 85
85
90
Ø52
Ø52
Ø52
90 90
85 85
90 85
Ø10
160 350
Ø10
Ø10
350
160 350
Ø52
Ø52
90
Ø5285
90 85
Ø52
Ø52
Ø10
Ø10350
350 350
Ø10
Ø52
85
110
Ø10
110
350
350
Ø10
350350
350 350 350
350
Ø10
350Ø10
350 Ø10 Ø10 Ø10
350
350 Ø10
160
350
Ø10
Ø10150
Ø10
350
40
Ø10 A1
160
Pesuallashana
218
150
vipupohjaventtiilein
40 Ø10
350
K: MA-nro 702630
Ø10LVI-nro
Ø52 6160270
350
R:
MA-nro
702630.75
LVI-nro
6160278
160
160
Ø10 350
110
150
160Ø52
Ø52
160
160
90
350
350
160Ø10
160
350
85
160
9090 8585
Ø52
Ø10
Ø10
Ø10
Ø10
90
Ø52
Ø52
350
160
160
40 160
160
Ø10
Ø52
160
160
Ø10 160
40
150
350
160
150
160
Ø10 Ø10
350
350 350
160
160 160
Ø10
160
160270
160
160
270
160 160
150
150
150 150 150
160
150
Ø10
218
218
350 160
Ø52
270
270 Ø10
85
350
218
350
160
270
270 270
90
Ø5285
90
150
40
Ø10
270
350270
85270
150
270
160
160
160
85
90 85
85
90
Ø52 Ø10
350
350
90 85 Ø10
350 160 90 85
350
350
160
Ø52
Ø52
200
Ø10
160Ø52
Ø10
350
160
160 160
Ø10
90
Ø52
Ø52
90 85
90
90 85
85
Ø52
Ø52
Ø52
350
Ø52 Ø10
200
350 40
160
350
160
160
160
90 85
85
234 350
234
Ø10
Ø10
160
160
160
90 908585
200
Ø52
40
Pesupöytähana
Mora
Pesupöytähana Mora Inxx A1
Ø10 Inxx A1
Ø10 Ø10
Ø10
350
350
350
160
K: MA-nro
702649
LVI-nro
6260230
vipupohjaventtiilein
Ø10
350
350
350
Ø10
90 270
85MA-nro 702649.75
160 K: MA-nro 702620 LVI-nro 6160220
R:
LVI-nro
6260238
90
85
160
234
Ø10
Ø10
350
90
85
R:
702620.75
LVI
6160228
90
Ø52
160
200 270
40
350
160
90
350
Ø10
350
350270
234
160Ø10
270
Ø10200
200 234
200
Ø10
40 Ø10
40 90
40
350 350
Pesupöytähana Mora Inxx A1
160
K: MA-nro
702648 LVI-nro 6260220
234
R: MA-nro 702648.75
Ø10
350LVI-nro 6260228
270
4040
350234270
270 270
Ø10
350
85
Ø52
200
23440200
200 234
40 200
4040
40Ø10
350
160
234
0
200
90
234
270
270
350
234
234234 234
160
200
23440
270
160160
160
270 270
270
270234
270
Pesukonehana tasoasennus
< 48 mm
K: MA-nro 702670 LVI-nro 6260280
R: MA-nro 702670.75 LVI-nro 6260288
94-95
Mora Cera
Mora Classic
270
160
234
200
90
160
85
90
Ø52
270
85
280
Ø52
40
Ø30-32 mm
160
350
350
Ø10
350
Ø10
Ø52
60
Pesuallas-bidéhana
MA-nro 702257 LVI-nro 6162257
Pesuallashana 2-ote
vipupohjaventtiilein
K: MA-nro 700741 LVI-nro 6164010
KK: MA-nro 701741.0065 LVI-nro 6164017
Pesuallas-bidéhana
Vipupohjaventtiilein
MA-nro 702258 LVI-nro 6162258
Ø10
150
110
110
150
160
350
350
G1/2
Ø10
G3/4
0
11
0
G1/2
150-153
265
G1/2
G1/2
280
315
110
200
225
305
265
160
Ø52
Ø52
Suihkuhana
Suihkuliitäntä alas
MA-nro 702310 LVI-nro 6362490 G1/2
MA-nro
702316 LVI-nro 6362500 G3/4
Ø10
350
Ø52
Kylpyamme-suihkuhana
Suihkuliitäntä ylös
350
Ø10
MA-nro 702355 LVI-nro 6362810
205
40
350
Kylpyamme-suihkuhana
Suihkuliitäntä alas
MA-nro 702300 LVI-nro 6362700 G1/2
1100
Ø10
600
43
70
34
G1/2
240
Ø10
280
Käsisuihkusetti
K: MA-nro 130277 LVI-nro 6569450
225
KK: MA-nro 130277.0065
LVI-nro 6569454
Käsisuihku Mora Cera S1
MA-nro 130351
LVI-nro 6566251
3-toiminen
MA-nro 130350.AE LVI-nro 6566330
1-toiminen
124
160
131
Yläsuihkusetti Mora Cera Family
Ø 125 mm MA-nro 130263 LVI-nro 6569110
Ø 150 mm MA-nro 130332 LVI-nro 6567841
Ø 200 mm MA-nro 130334 LVI-nro 6567842
Käsisuihkusetti Mora Cera S1
3-toiminen käsisuihku
K: MA-nro 130300 LVI-nro 6566320
1-toiminen käsisuihku
K: MA-nro 130302
Yläsuihkusiivilä Mora Cera
Ø 125 mm MA-nro 131191 LVI
Ø 150 mm MA-nro 131189 LVI
Ø 200 mm MA-nro 131190 LVI
Yläsuihkusetti
Family
95
K: MA-nro 130265 LVI-nro 6364020
KK: MA-nro 130265.0065 LVI-nro 6364027
Ø60
Mora Tronic Solid
160
Mora Collection
Ø19
Käsisuihku
K: MA-nro 130802AE
350
Yläsuihkusetti Mora Cera Family
Ø 125 mm MA-nro 130290 LVI-nro 6567843
Ø 150 mm MA-nro 130333 LVI-nro 6567844
Ø 200 mm MA-nro 130335 LVI-nro 6567845
Ø19 2-ote
Suihkuhana
käsisuihkulle
K:MA-nro 700665 LVI-nro 6360631
KK: MA-nro 700665.0065
LVI-nro 6360632
K = Kromattu KK: Kromikulta R:Stainless look
G3/4
G1/2
110
Suihkuhana 2-ote
yläsuihkulle
K: MA-nro 700664 LVI-nro 6360629
KK: MA-nro 700664.0065
LVI-nro 6360630
Kylpyamme-suihkuhana 2-ote
Classic Family yläsuihkulle
K: MA-nro 700631 LVI-nro 6364000
KK: MA-nro 700631.0065
LVI-nro 6364007
Kylpyamme-suihkuhana 2-ote
K: MA-nro 700624 LVI-nro 6364010
KK: MA-nro 700624.0065
LVI-nro 6364017
Pesupöytähana Käsisuihku-juoksuputkin
MA-nro 702251 LVI-nro 6262420
Pesukoneventtiilein:
MA-nro 702253 LVI-nro 6262440
Pesupöytähana
MA-nro 702245 LVI-nro 6262400
Pesukoneventtiilein:
MA-nro 702248 LVI-nro 6262410
G3/4
Suihkuhana Suihkuliitäntä ylös
MA-nro 702312 LVI-nro 6362000
150
G3/4
11
Pesupöytähana
MA-nro 701550 LVI-nro 6263190
Pesukoneventtiilein:
MA-nro 701560 LVI-nro 6263200
315
350
M26x1,5
105
105
Ø10
150-153
G1/2
1160
160
270
Ø10
350
350
120
G3/4
M26x1,5
G1/2
40
Ø10
50-125
150
G3/4
G3/4
Ø52
Ø52
218
Ø52
150
110
110
Pesukoneventtiili
K: MA-nro 708385.AE LVI-nro 626385
Pesupöytähana 2-ote
K: MA-nro 700866 LVI-nro 6264010
KK: MA-nro 700866.0065
LVI-nro 6264017
Pesuallashana 2-ote
vipupohjaventtiilein
K: MA-nro 700756 LVI-nro 6164020
KK: MA-nro 700756.0065
LVI-nro 6164027
160
160
160
160
G 1/2
85-120
G 1/2
350
270
60
1
M26x1,5
G1/2
150
Ø10
Pesuallashana
MA-nro 702225 LVI-nro 6162100
Vipupohjaventtiilein:
MA-nro 702220 LVI-nro 6162200
160
150
200
Pesuallashana Sensoriohjattu
paristokäyttö 6V
MA-nro 720072 LVI-nro 6161000
124
131
Pesuallashana Sensoriohjattu,
verkkokäyttö 7,5V
MA-nro 720073 LVI-nro 6161010
96-97
Mora RH Liikuntarajoitteisten vedenkäyttöä helpottamaan
150-153
75
40
350
130
Ø10
Kylpyamme-suihkuhana
K: MA-nro 702705 LVI-nro 6363040
Suihkuhana
K: MA-nro 702336
Pesuallashana ilman vipupohjaventtiiliä ESS
K: MA-nro 701726 LVI 6164510
Pesupöytähana ilman pesukoneventtiiliä ESS
K: MA-nro 300215 LVI-nro 6264510
K = Kromattu KK = Kromikulta
L
105-200
Pesupöytähana ESS pesukoneventtiilein
K: MA-nro 300171 LVI-nro 6264520
Mora Collection
Mora Temp RH käyttövipu
MA-nro 209425AE L: 150 mm
MA-nro 209426AE L: 200 mm
Mora Temp RH käyttövipu
MA-nro 409327
98-99
MA-nr 89 20 14.FI / 10000.08.09 Tehdas pidättää itsellään oikeuden tuotemuutoksiin / Edita Västra Aros 2008
Ostnor Finland Oy
PL 266
00811 Helsinki
Puh. 09- 759 4450
Fax. 09- 755 5248
[email protected]
www.moraarmatur.fi