viesti - Lieksan seurakunta

S
eurakunta
viesti
LIEKSAN EV. LUT. SEURAKUNNAN TIEDOTUSLEHTI • JOUKKOKIRJE 3 • TORSTAINA 25.11.2010
Elämää ja sultsinoita suurella sydämellä
Vuonisjärven
kylällä tapaamme
elämänmyönteisen
pariskunnan, joka
vuosikymmenten
ajan on uskollisesti
hoitanut heille
tulleita tehtäviä
niin läheistensä
parissa kuin
seurakunnassakin.
Aune ja Aulis Nevalaisen yhteinen elämäntaival
on kestänyt jo liki 60 vuotta. Aluksi he asuivat Kelvän saaressa, Auliksen lapsuudenkodissa. 1950-luvun puolivälin aikoihin he
muuttivat Vuonisjärvelle
, josta he ostivat toimivan
maanviljelystilan. Myöhemmin entisen kodin lähelle rakennettiin uusi talo, jota he
nykyään asuvat. Nevalaisilla on yksi oma poika. Lapsenlapsia on useampikin ja
he ovat olleet Aunen ja Auliksen elämässä paljon läsnä. Nykyään jo aikuisista
lapsenlapsista kertoessaan,
puheeseen tuntuu tulevan
erityistä lämpöä ja huolenpitoa. ”Mummon sanojia
meillä on monta”, Aune toteaa hymyillen, tarkoittaen
sekä lapsenlapsiaan että lastenlastenlapsiaan.
vetovastuuta ja
sultsinoita myyjäisiin
Vuonisjärven ja Julkuvaaran yhteisen lähetyspiirin vetovastuuta Nevalaiset
ovat kantaneet 25 vuoden
ajan. Lempeästi myhäillen
Nevalaiset kertovat, kuinka edelliset piirin vetäjät
toivat heille silloin piirissä
kulkeneen käsityökopan ja
asian hoitamiseen tarvittavat paperit. Tehtävän vastaanottaminen tuntui luonnolliselta, sillä luottamus
Jumalaan ja halu osallistua kirkon ja seurakunnan
piirissä tehtävään työhön
kuuluvat Aunen ja Auliksen maailmankuvaan.
- Ilman näitä elämisen
peruspilareita ihminenhän olisi ihan tuuliajolla,
he toteavat vakavina. Lähetysasian esillä pitämisen ja siihen liittyvän varainhankinnan lisäksi piiri on nykyisille ja entisille
kyläläisille mukava mahdollisuus kokoontua yhteen
vaihtamaan myös kuulumisia. Nykyisten kyläläisten osuus vaan on hiipumaan päin kyliltä poismuuton vuoksi. Aune sanookin,
että tuntuu niin haikealle, kun
naapureiden valoja ei enää iltaisin näy ikkunasta. Samaan
hengenvetoon sekä Aune että
Aulis kertovat siitä ystävällisyydestä, jota nykyisiltä naa-
Kyläläisten yhteistyöstä kertoessaan Aune ja Aulis Nevalainen toteavat: ”On suuri siunaus, kun on hyvät naapurit.”
pureiltaan saavat. Tässä taitaa
sananlasku ”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan” pitää oivallisesti paikkaansa.
Piirien lisäksi Nevalaiset
osallistuvat aktiivisti lähetysmyyjäisiin. Heidän erityi-
senä myyntiartikkelinaan on
jo vuosien ajan olleet sultsinat. Aune ja Aulis kertovat,
että ”sultsina-asiaan” osallistuu niin Vuonisjärven lähetyspiiriläisiä, tilamaidon puuroon lahjoittava naapuri kuin
osa lapsenlapsistakin. Niiden
kuoret Aune tekee jo etukäteen. Myyjäisaamuna riisipuuroa kypsennetään hiljakseen hauduttamalla kirkon keittiön suuressa kattilassa ja sultsinoiden kääriminen tapahtuu juuri ennen
myynnin alkamisen h-hetkeä. Myyntiin sultsinoita tulee noin 200-250 kappaletta.
Myyminen tapahtuu sukkelasti ja herkkujen voi sanoa
menevän kuin kuumille kiville. Niiden valmistamisesta
on kuitenkin todettava: ei ole
hätäisen ihmisen hommaa!
valoisia ja varjoisia
päiviä
Nevalaisten kirjahyllyä täyttää heille rakkaiden ihmisten kuvat.
Nevalaisia katsellessa ja
kuunnellessa mieleen tulevat
hakematta kaksi heitä kuvaamaan sopivaa sanaa: uskollisuus ja avarasydämisyys.
Kasvualusta näille asioille kumpuaa Aunen mukaan
jo lapsuudesta. Sodan aikana hänen perheensä joutui
hajalleen. Evakkona hän oli
mummonsa kanssa Nurmolaisessa talossa. Mummo oli
valoisa, lämmin ja huolehtiva ihminen. Mummon laulamat virret ja hänen kanssaan
kävellen tehdyt kirkkomatkat,
matkoihin liittyvine eväshetkineen, ovat olleet Aunelle
tärkeitä voiman lähteitä.
Vaikka Nevalaisten olemus
ja puheet viestittävät valoisuudesta ja levollisesta asenteesta elämässä vastaantuleviin asioihin, elämään on
kuulunut paljon myös varjoisia päiviä ja huolta aiheuttaneita asioita. Mm. sairaudet
asettavat omia vaatimuksiaan elämälle. Aulis kertoo,
että astman kanssa pärjää talvikuukausina paremmin kun
ne vietää eteläisessä Euroopassa. Aune ja Aulis ovatkin
olleet useina vuosina sydäntalven Portugalissa. Turistikauden ulkopuolella heidän
kohteeseensa matkustaminen on hitaanpuoleista ja vaatii esimerkiksi koneen vaihtoja Euroopan lentokentillä.
Vuosi sitten Auliksen vaikea
selän sairaus olikin tehdä lopun etelän matkoille, mutta
kiitollisena Aulis toteaa selkäleikkauksen vieneen selkä-
kivut kokonaan. Toimettomina Nevalaiset eivät ole Portugalissakaan. Sielläkin Nevalaiset kokoavat säännöllisesti pienen piirin suomalaisia
keskustelemaan ja laulamaan
hengellisä lauluja ja virsiä.
mukana edelleen,
voimien mukaan
Kysyttäessä, kuinka he
edelleen jaksavat niin aktiivisesti olla mukana lähellä
olevien ihmistensä elämässä
ja seurakunnallissa toimissakin, he vastaavat: - Sitä pitää
vain olla ja tehdä eikä miettiä jaksaako. Kun voimat aikanaan uupuvat, niin se asia
on ajateltava sitten. Lähetyspiirin vetovastuun he mielellään siirtäisivät jo seuraavalle. - Olisiko joku, jolle me
vuorostamme voisimme ”kopan” viedä, he kyselevät hymyillen. Jäseninä he kyllä
aikovat piiriin osallistua jatkossakin. Ja sultsinoiden tekoon niin kauan kuin ne voimat riittävät!
Ps. Jutun tekemisen jälkeen iloksemme kuulimme,
että aikoinaan Nevalaisille
piirin vetovastuun jättäneiden poika Risto Turunen on
lupautunut piirin vetäjäksi.
Seurakuntaviesti
2
Lähettien
kuulumisia
Venäjä
Olavi ja Eeva Raassinalla ja koko Segezan seurakunnalla
on iloista kerrottavaa. Seurakunnalle on löytynyt hyvä
kokoontumistila ja nuori Sergei on aloittanut teologian
opiskelut. Haaveena on, että hänestä tulisi aikanaan
Raassinoiden työn jatkaja Segezan seurakuntaan.
Tansania
Diakonia- ja terveysprojekti Mtwarassa Tansaniassa on
yksi seurakuntamme tukemista kohteista. Kaija Julkunen
hoitaa projektia paikan päällä.
Japani
Nimikkosopimus Heikkisten lähettämisen osalta päättyy.
Tämän tilalle Lieksan seurakunta on SLEYn solmimassa
nimikkosopimusta Japanissa tehtävän internetlähetyksen tukemiseksi.
Nuortenillat
mukavasti käyntiin
Illassa mukana olleet nuoret valmistivat ryhmissä seurakunnan
nuorisotyön logoa Simo Parnin tarkkaillessa tilannetta.
Seurakuntakeskuksen nuorisotilassa järjestetty nuortenilta yllätti, ja toisaalta myös
täytti odotukset. Positiivinen
yllätys oli runsas osanottajamäärä. Muuten ilta sujui, kuten ehkä nuortenillalta sopi
odottaakin: askarrellen, pelaillen ja jutustellen. Lopuksi
hiljennyttiin hetkeksi hartauden merkeissä ja suunniteltiin vielä yhdessä tulevia kokoontumisia.
– Kaikilla tuntui olevan
mukavaa, ja nuorisotyö sai
askartelun tuloksena uuden
uljaan logonkin, nuorisopappi Simo kertoo.
Ateria
koko kylälle
23 eurolla
Lähetystyöntekijänä Japanissa yli 20 vuotta työtä tehnyt
Paavo Heikkinen kävi Lieksassa jättämässä nimikkolähetin roolissaan jäähyväiset lähettäjilleen. Samalla
hän toivoi välitettävän kiitokset kaikille heitä työssä
tukeneille, - Kokemus esirukousten kantavasta voimasta
ja tietoisuus siitä, että Jumala pysyy sanassaan, kantoi
perhettä kaikkina työvuosina.
Auta kokonaista kylää lahjoittamalla hätäapuna ruokaa!
Nyt taivaat avautuu,
laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen.
Tulkaa kaikki nyt laulamaan,
on Poika syntynyt maailmaan.
Tulkaa laulamaan.
(Jaakko Löytty)
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin kuulla jälleen soivan
enkelilaulun vaienneen.
Jossain tiedän laulun tuovan
taivaan tänne turhuuteen.
Tahtoisin löytää joulun rauhan
voimaksi aikaan kiireiseen.
(Pia Perkiö)
Kiitos kun saan tässä olla,
kiitos kun saan levähtää.
Kiitos kun saan voimaa, jolla
- opetella elämään.
Valo pimeyttä voittaa,
luomakunta odottaa.
Pian uusi päivä koittaa,
täynnä Herran kunniaa.
(Anna-Mari Kaskinen)
Maailmaa koetteleva ilmastonmuutos vaikuttaa
eniten jo ennestään heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Äärimmäiset
sääilmiöt lisääntyvät ja kuivuuden seuraukset ovat pahimpia alueilla, joilla ih-
miset elävät köyhyydessä
ja huonoissa asuinoloissa.
Moni perhe elää tietämättä mistä saada seuraavan
päivän ateria. Tällä lahjalla autat heitä saamaan hätäapuna ruokaa ja selviä-
mään pahimman kriisin yli.
Elokuussa Pakistanissa
miljoonat ihmiset menettivät
kotinsa tulvien tuhoamina.
Yksi Kirkon Ulkomaanavun
tehtävistä oli jakaa hätäapuna ruokaa tulvauhreille.
Muita Toisenlaisia
lahjoja tänä vuonna
ovat esimerkiksi
Koulupuku 5€
Kuokka ja siemeniä 10 €
Viisi sikaa 55 €
Vesipumppu 200 €
Esitteitä ja tilillepanokortteja saatavana 1. adventtina kirkolla, kirkkoherranvirastosta ja netistä www.toisenlainenlahja.fi
Kirkkovaltuustoon vuosiksi 2011–2014 valitut
Kristillisten arvojen
Puolesta ehdokaslista:
Ahtola Sirkka
Ilmakangas Marjaleena
Kokkonen Leena
Saarelainen Aimo
Vänskä Liisa
Öystilä Kaija
Seurakuntademarien
ehdokaslista:
Ikonen Maija
Ilvonen Marja-Leena
Koponen Tapani
Loppi Tapani
Pulkkinen Seppo
Rissanen Pirjo
Rytkönen Eva
Sarkkinen Jorma
varalla:
Osmala Pertti
Kristillisten ehdokaslista:
Porkka Anne
Saarelainen Seija
Tirronen Raimo
varalla:
Tolvanen Hannu
Keskustan ryhmän
ehdokaslista:
Kiiskinen Ahti
Kiiskinen Hannu
Kiiskinen Tero
Koivula Hannu
Kärkkäinen Lauri
Kärkkäinen Tapio
Mikkonen Lauri
Ponkilainen Matti
Putkonen Päivi
Ryynänen Merja
Tukiainen Rauni
varalla:
Turunen Risto
Kerola Heikki
Korpinen Markku
Hiltunen Arto
Seurakuntaviesti
3
Seurakunnassa
juhlitaan
syntymäpäiväsankareita
Risto Turunen aikoi paeta
elokuussa olleita 70 -vuotispäiviään kalareissulle Norjaan. Pojan perhe ja ainoat
lapsenlapset Sveitsistä olivat
kuitenkin tulossa ukin luokse, joten pienet juhlat järjestettiin ja nauraen Risto toteaa, että syntymäpäiväjuhlia
onkin sitten vietetty monta
kuukautta.
Syksyllä sisarukset kokoontuivat Sumiaisiin villisikapaistille. Kahdeksasta sisaruksesta vain vanhin
veli puuttui . Hän oli ilmoittanut, että
- Tuon räkänokan takia en
lopeta karhun metätystä.
Iloisesti Risto kuvaa sen
olleen samalla hengissä pysymisen juhla, sillä hän joutui olemaan pitkän jakson
sairaalassa ja tulehduksen
seurauksena toinen jalkaterä
amputoitiin. Hoitojen aikana Risto kulki pyhä aamuisin terveyskeskuksen kautta
kirkkoon. Nyt tämä energinen mies kävelee tukikenkien avulla.
Olin kyllä aiemmin kuullut juhlista, mutta ei muistanut sitä odottaa. Tänä syksynä järjestelyt toteutettiin
niin, että ensin kahvitus oli
75-vuotiaille, jonka jälkeen
kirkossa oli yhteinen tilai-
suus 75- ja 70-vuotiaille.
Sen jälkeen kahville jäivät
70-vuotiaat.
Juhlassa esiintyivät Nuotta- kuoro ja liturgisen tanssin ryhmä. Risto on kovin
kiitollinen siitä, että seurakunta järjestää tällaisia juhlia. Juhlan lopussa Risto
kiitteli kaikkien mukana olleiden puolesta hienosta tilaisuudesta.
Jumalan, Simo vastasi.
Taikuri puolestaan totesi
taikatemppujen olevan aina
selitettävissä, mutta ihmeet
ovat ihmeitä.
Illan juhlaan tuli sanka-
reita perheineen enemmän
kuin järjestäjät osasivat varautua. Lahjoja ei riittänytkään ihan kaikille, mutta ne
on postissa toimitettu juhlassa ilman jääneille.
Kutsu syyskuussa olleeseen
seurakunnan järjestämään
syntymäpäiväjuhlaan oli
Risto Turuselle mieluisa
yllätys.
Taikuutta
Kymppijuhlassa
Tänä vuonna Kymppijuhlassa vieraana ollut taikuri hämmästytti tempuillaan. Juhlakutsussa oli kerrottu mukana olevan taikuri Alfrendon, mutta nimi oli
monille vieras. Jotkut olivat
arvelleet sen olevan kenties
kirkkoherra. Sama taikuri
esiintyi päivällä koululaisille eri ohjelmistolla. Siellä
hän tempuillaan osoitti olevansa ammattitaikuri. Mukana olleelle Simo-papille esitettiin kinkkinen kysymys: ”Raamatussa kerrotaan Jeesuksen ihmeistä, olivatko ne taikatemppuja?”
- Taikatemput viihdyttävät ihmisiä, mutta Jeesus
teki tunnustekoja, jotta ihmiset oppisivat tuntemaan
On hienoa olla täyskymppi! Kymppijuhlassa
mukana olleet Miia,
Netta ja Nea toteavat,
että kaksi numeroinen
ikä on kiva juttu.
VUONNA 2011
• 3- vuotiaiden juhla huhtikuussa
• Kymppijuhla lokakuussa
• 70- vuotiaiden juhla 15. syyskuuta
• 75- ja 80- vuotiaiden yhteinen juhla 12. toukokuuta
Ompeluseura
Ompeluseuran uusi tuleminen
• 85 vuotta täyttävien luona vierailevat diakoniatyöntekijät.
• 90, 95 ja 100 vuodesta eteenpäin täyttävien luona
vierailevat seurakunnan papit.
Aloittava ompeluseura on
asiansa puolesta rinnasteinen seurakunnassa toimiville lähetyspiireille. Ompeluseurassakin viivähdetään
hetki Sanan äärellä, kuullaan terveisiä eri lähetyskentiltä ja vaihdetaan kuulumisia. Ja mikäs tilaisuus se on,
jossa ei kahvia tai teetä juotaisi! Tavalla tai toisella pieni varainhankinta lähetystyölle tulee olemaan mukana. Ompeluseuran käsillä tekemisen panosta tullaan vähäsen hyödyntämään myös
osana seurakunnan muussa toiminnassa. Ensimmäisen kokoontumisen puolesta
tapaamisen ohjelma on valmiiksi suunniteltu, mutta tulevien tapaamisten osalta sisältöjä muokataan osallistuPastori Lea El Bardi, lähetyssihteeri Teija Turunen
ja seurakunnan työhön
tutustuva Eila Nevalainen
ovat lapsuudessaan osallistuneet ompeluseuroihin
ja odottavat nyt innolla
uuden ryhmän alkamista.
jien ajatusten ja toimintaehdotusten pohjalta.
Vanhan nimen käyttöönottoon on lähdetty pikkuisen pilke silmäkulmassa;
kun käsillä on jotakin puuhaa, puhekin luistaa luonnikkaammin. Jos ”ompelu” tuntuu vieraalle, niin
tervetuloa mukaan ”seuran
”vuoksi! Seurakuntakeskuksen nuorisotilassa kerran kuukaudessa kokoontuvan ompeluseuran ajankohdan valinnalla on tarkoitus mahdollistaa työikäisten
mukaantulo toimintaan. Käsillä tekeminen ei myöskään
välttämättä ole juuri ompelua. Yhtä lailla käytössä voivat olla neulepuikot tai sakset ja kartonkikin.
OMPELUSEURA
pe klo 18.00
26.11.2010, 7.1., 18.2.,
18.3., 29.4. ja 20.5.2011
Seurakuntaviesti
4
Tulevia
tapahtumia:
”Saman taivaan alla”
Kransseja myytävänä
lähetystyön hyväksi
1.adventtina messun jälkeen
Lieksan kirkolla
Joulumyyjäiset
la 11.12. klo 10-11. Mukana
seurakunnassamme toimivia
ryhmiä ja järjestöjä.
Pöytävaraukset virastoon p.
013 4177410.
Diakonian joulupuuro
vähävaraisille ke 15.12.
klo 11-14. Tervetuloa
diakoniatoimistoon puurolle,
rusinasopalle ja kahville!
Pop-messu
kirkossa la 27.11. klo 18.00
Kauneimmat
Kuorojen joulukonsertti
pe 10.12. klo 18 Lieksan
kirkossa.
joululaulut
Nuotta-kuoron perinteinen
Joulutervehdys laajenee
tänä vuonna neljän kuoron
joulukonsertiksi. Nuotan
lisäksi mukana ovat laulamassa Korvattomat, Lieksan
mieslaulajat ja Pielisjärven
kirkkokuoro. Konsertti
päättyy perinteiseen tapaan
yleisön kanssa yhdessä
laulettavaan Maa on niin
kaunis - virteen.
Tervetuloa laulamaan perinteisiä joululauluja. Tilaisuuksissa
kerätään kolehti oman seurakunnan nimikkolähettien työn
tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta
Laula ja auta!
keskiviikko
lauantai
sunnuntai
maanantai
tiistai
keskiviikko sunnuntai
En etsi valtaa loistoa
–konsertti ma 29.11. klo 19
Lieksan kirkossa, ohjelma 10
euroa.
Konsertissa esiintyvät Esa
Ruuttunen ja sellotrio Jussi
Makkonen, Seeli Toivo ja
Matti Makkonen. Konsertissa
kuullaan marraskuussa 2010
ilmestyneen Matkavirsiä
- levyn ohjelmaa sekä
rakastetuimpia joululauluja.
Valon lapsi
Musiikkinäytelmä su 19.12
klo 16 ja ma 20.12. klo 19
Lieksan kirkossa.
Anna- Mari Kaskisen, Jouko
Marttisen ja Pekka Simojoen
valmistama joulukuvaelma,
jossa tämän päivän ihminen
etsii omaa jouluaan ja löytää
sen lopulta joulun lapsen
luota. Musiikkinäytelmä
toteutetaan yli 40 lieksalaisen voimin.
Valtakunnallista
rippikoulusunnuntai
30.1.2011.
Messuun toivotetaan
tervetulleiksi erityisesti kaikki
ensi vuoden rippikoululaiset
ja vanhemmat!
8.12. 11.12. 12.12. 13.12. 14.12. 15.12. 19.12. klo 19 klo 19 klo 15 ja 19 klo 19 klo 19 klo 19 klo 19 Pankakosken kirkko
Nurmijärven kirkko
Lieksan kirkko
Kolin kirkko
Hatunpirtti
Paaterin kirkko
Viekin kirkko
Messu nuorekkaan
rytmimusiikin tahdissa.
Tervetuloa - Sinäkin.
Lieksan seurakunta
VALON LAPSI
musiikkinäytelmä
Muita joulunajan tapahtumia
sunnuntai tiistai perjantai torstai 28.11. 14.12. klo 11 17.12. klo 11 23.12. klo 20 messu ja kirkkokahvit Lieksan kirkko
Puurojuhla Viekin seurakuntatalo
Puurojuhla Kolin kirkko
Kynttiläkirkko Loma-Koli
Jouluaattona 24.12. aattohartaudet
klo 14.00
klo 14.00 klo 15.30 klo 16.00 klo 17.00 Lieksan kirkon sankarihaudat
Viekin kirkko
Nurmijärven kirkko
Mähkön siunauskappeli
Lieksan kirkko
Lieksan kirkko
su 19.12. klo 16.00
ma 20.12.klo 19.00
Tervetuloa
Joulupäivänä 25.12. sanajumalanpalvelukset
klo 7.00 klo 7.00 klo 8.00 klo 9.00 klo 9.00 26.12.
31.12. 1.1. 2.1. Lieksan kirkko
Viekin kirkko
Kolin kirkko
Paaterin kirkko
Pankakosken kirkko
sesta osallistumisesta.
Pikkukirkkoja on vietetty syksyn aikana kaksi ja
keväällä ne jatkuvat helmikuun alussa, maaliskuun lopussa ja toukokuun puolivälissä. Päivämäärät ilmoitetaan lapsityön kohdalla nettisivulla ja kirkollisissa ilmoituksissa. Tilaisuuksien järjestelystä vastaavat lastenohjaajat yhdessä lapsityön
papin kanssa.
Lieksan seurakunta
yhteistyössä ortodoksi- ja helluntaiseurakuntien kanssa
Lieksan kirkossa
klo 10.00 klo 22.30 klo 10.00 klo 10.00 messu
uudenvuodenaaton yökirkko
messu
sanajumalanpalvelus
Toimituksen osoite:
Kirkkoherranvirasto, Mönninkatu 13
p. 013-417 7410, www.lieksanseurakunta.fi
Tenavat perheineen pikkukirkkoon
Pikkukirkko on noin puolituntinen lapsiperheille suunnattu kirkkohetki. Siinä käytetään jumalanpalveluksesta
tuttuja liturgisia osia ja lauletaan lasten virsiä. Jokaisella
kerralla ohjelmassa on kirkkovuoden aikaan sopiva raamatunkertomus elävöitettynä
esim. pöytänukein. Osallistujille jaetaan ensimmäisellä
kerralla oma pyhäkoulutaulu,
johon liimataan tarra jokai-
Marko Tuovinen
Ega & The Boys
Joulun sanomaa pöytänukein
lapsiperheille su 19.12.
seurakuntatalon nuorisotilassa.
Esitykset klo 12, 14 ja 16
Tervetuloa!
Lieksan srk / lapsityö
päätoimittaja:
Hannu Juntunen
Toimitussihteeri:
Teija Turunen
sivunvalmistus:
Lieksan Lehti Oy/ Jarmo Kilpeläinen
painopaikka: Punamusta Oyj/Joensuu 2010