Lukuvuositiedote 2015

JAMALIN KOULU
Lukuvuositiedote 2015 - 2016
1
REHTORIN SYYSTERVEISET
Hyvää alkanutta lukuvuotta 2015–2016. Syyslukukausi on jo hyvässä käynnissä, tietyt
koulun alkamiseen liittyvät järjestelyt ja toimenpiteet on saatu kutakuinkin hoidettua.
Elämme viimeistä lukuvuotta nykyistä voimassaolevaa opetussuunnitelmaa noudattaen. Uudet suunnitelmat tulevat voimaan 1.8.2016. Uudessa ops:ssa korostuu mm.
yhteisöllisyys, tiedon haku ja monialaiset oppimiskokonaisuudet. Yleisesti oppiaineiden sisällöt tulevat jollain tavoin painottumaan eri tavoin kuin nykyisin. Ruotsin
kielen opetus aloitetaan kuudennella luokalla ja historia/yhteiskuntaoppi tulee mukaan
kuvioihin jo neljännellä luokalla.
Tietoteknisiä sovelluksia pyritään myös uusissa opetussuunnitelmissa hyödyntämään entistä tehokkaammin. Kouluumme onkin hankittu mm. iPadeja. Opettajien
perehdyttäminen näihin sovelluksiin on tarkoitus tehdä tämän lukuvuoden aikana,
ulkoisin ja sisäisin koulutuksin.
Keskuskoulu-Jamali alakouluissa on aloittanut uusi yhteinen aluejohtokunta.
Puheenjohtajana toimii Petri Pehkonen, varapuheenjohtajana Jari Palviainen.
Hyvää, avointa yhteistyötä toivotellen
Aluerehtori Matti Päiväpuro
JAMALIN KOULU
Esiopetus
Janne Salin
1-2
Riitta Räty
3-4
Heli Kilpeläinen (sijaisena Elias Tanni 19.11.2015 – 4.6.2016)
5-6
Mervi Tolonen
Erityisopetus/venäjänkieli
Riitta Puustinen
Koulunkäynninohjaaja
Kati Kakkinen
HALINTO - ALUEJOHTOKUNTA 2015
Petri Pehkonen
Jari Palviainen
Sari Kangas
Asko Eronen
Jani Kuiri
Niina Meriläinen
Tiina Kokkonen
Leena Kokkonen
Helena Koskinen
Matti Päiväpuro
puheenjohtaja
vara puh.joht.
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
opettajakunnan ed.
henkilökunnan ed.
aluerehtori, sihteeri
2
KOULUN YHTEYSTIETOJA
Osoite:
Jamalin koulu
Reposärkäntie 21
81810 JAMALI
Sähköposti:
[email protected]
Puhelimet:
Aluerehtori, Matti Päiväpuro
Yhdysopettaja, Mervi Tolonen
Opettajanhuone
Esiopetus
Iltapäiväkerho
Er.opetus Riitta Puustinen
Koulunkäyn.ohj. Kati Kakkinen
Huoltomies
04010 44211
04010 44240
04010 44241
050 465 3714
050 465 3714
04010 44252
050 465 3714
04010 44804
Toivotaan, että puhelut opettajille hoidetaan mahdollisuuksien mukaan
työaikana.
Wilma on pääasiallinen yhteydenpitoväline.
LUKUVUODEN 2015 – 2016 TYÖ- JA LOMA-AJAT
Syyslukukausi
Syyslukukausi alkaa ma 12.8.2015
Syysloma (vko. 42) ma 12.10. – pe 16.10.2015
Syyslukukausi päättyy la 19.12.2015
Joululoma ma 21.12.2015 – ti 5.1.2016
Kevätlukukausi
Kevätlukukausi alkaa to 7.1.2015
Talviloma (vko. 10) ma 7.3. – pe 11.3.2016
Pääsiäisloma
pe 25.3. – ma 28.3.2016
Helatorstai
to 5.5.2016
Lukuvuosi päättyy la 4.6.2016
Työpäiviä syyslukukaudella
89
Työpäiviä kevätlukukaudella
100
Työpäiviä yhteensä lukuvuonna 2015 – 2016
189
Hammashuolto, puh. 04010 44540
vastaanotto terveyskeskuksessa, Sairaalankatu 7, 2. kerros
Kouluterveydenhoitaja
Mervi Vartiainen, puh. 04010 44550
3
Koulukuraattori
Riikka Laapotti, p. 04010 44330
s.posti: [email protected],
JAMALIN KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2015-2016
MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT KOULUTYÖSSÄ
Muutokset ja lisäykset ovat mahdollisia
ELOKUU
- 5.-6. luokan sieniretki ke 19.8.
- Koulun yleisurheilukilpailu to 27.8.
SYYSKUU
- Puolukkaretki
- Kodin ja koulun yhteistyöpäivä ja avoimet ovet (25.9.)
- Kalaretki Viekijärven Myllylahdelle 3.-6. lk
- Lieksan kaupungin yleisurheilun koululaismestaruuskilpailut ke 2.9.
- Museo- ja liikennepuistokäynti ti 8.9.
- Opetushallituksen liikenneturvallisuusviikko 7.-13.9. Teemana
Tarkkaamattomuus liikenteessä.
- European Week of Sport 7.-13.9: Patikointiretki Suomujärvellä 5.-6. lk
- E-2. luokkien huoltajailta ti 15.9.
- KLL:n P-K:n piirin yleisurheilun koululaismestaruuskilpailut
- Oppilaskuntavaalit vko 38
- Hämärän kaupan ilta pe 25.9.
LOKAKUU
- Eläinten päivä pe 9.10.
- Päiväretki Outokummun kaivokseen ja uimahalliin E-6. lk
- Osallistamis-/kansainvälistämispäivä. ERASMUS+K1-koulutuksissa opittua
käytäntöön.
- Oppilaskunnan syyskokous to 22.10. klo 8
- Halloween-tapahtuma + yhteistunti pe 30.10.
MARRASKUU
- Nenäpäivä pe 6.11.
- Lieksan nuorisotoimen, seurakunnan ja 4H:n järjestämä toimintapäivä 10.11.
- Jäähallikäynti ja yritysvierailu (mahdollisesti Lieksan Lehti)
- Lapsen oikeuksien päivä pe 20.11.
JOULUKUU
- Uimahalli- ja kirjastokäynti
- Oppilaiden esityksiä Lieksan toimintakeskuksella
- Joulukirkko
- Luokkakohtaiset pikkujoulut
- Joulujuhla ja todistusten jako la 19.12.
4
TAMMIKUU
- Osallistamis-/kansainvälistämispäivä. ERASMUS+K1-koulutuksissa opittua
käytäntöön.
- Jamalin koulun salikisat
HELMIKUU
- Lieksan nuorisotoimen, seurakunnan ja 4H:n järjestämä toimintapäivä (tälle ei
vielä tarkkaa päivämäärää tiedossa)
- Ystävänpäivätapahtuma pe 12.2.
- Jamalin koulun vauhdittomat hypyt –kisat
- Laskiaistapahtuma ti 9.2.
- Ice Skating Tour ja uimahallikäynti
MAALISKUU
- Jamalin koulun hiihtokilpailut pe 4.3.
- Lieksan kaupungin koululaisten hiihtokilpailut
- Kevätmarkkinat
- Väripäivä
- Laskettelu-, mäenlasku-, hiihto- ja kylpyläretki
Kolille
- Tämä toimii! -kilpailu
HUHTIKUU
- Liikuntaseikkailu
- Vappukarnevaalit pe 29.4.
- Pohjois-Karjalan koululentopalloturnaus
- SciFest
- LAVA ON VAPAA –tapahtuma
- 5.-6. lk:n Raamattu-visa
- Lieksan kaupungin koululaisten sählyturnaus
- Veteraanipäivä 27.4. Mahdollinen veteraanivierailu tai veteraaniyhdistyksen
esittäytyminen.
TOUKOKUU
- Jamalin koulun maastojuoksukilpailut
- Lieksan kaupungin koululaisten maastojuoksukilpailut
- P-K:n Hese-kisa
- Esikoululaisten metsäpäivä
- Lieksan kaupungin koululaisten pesäpalloturnaus
- Leirikoulu 3.-6. lk
- Kevätretki E-2. lk
- Kevätjuhla ja todistusten jako la 4.6.
KOKO VUODEN PROJEKTEJA
- PRO-koulu: Oppilaiden kasvun ja käyttäytymisen tukemista opettamisen ja
positiivisen tuen avulla. Koko koulun oma ja yhteinen pitkäaikainen
kehittymisprosessi.
5
-
Osallisina maailmassa: Kaksivuotisen globaalikasvatusprojektin tavoitteena
on vahvistaa lasten osallistuutta koulutyössä, lisätä lapsen oikeuksien tuntemusta ja arvostamista sekä edesauttaa ihmisoikeuksia kunnioittavan
maailmankansalaisuuden kehittymistä ja kulttuurista osaamista. Projektissa
tehdään yhteistyötä ugandalaisen koulun kanssa. Plan-järjestön rahoittama
projekti.
-
Kiva Koulu
EU-HANKKEET
- Modernisoituva kyläkoulu 1.7.2014-30.6.2016
- Terveet opettajat - terve koulu 1.6.2015-1.6.2017
KOULUN TOIMINTA-AJATUS
Jamalin koulun kasvatus- ja opetustyön perustana on myönteinen ihmiskäsitys, jonka
lähtökohtana on utelias, oppimishaluinen ja aktiivinen lapsi ja nuori. Oppilas oppii
elämässä tarvittavia perustietoja ja taitoja turvallisessa, tasa-arvoisuutta ja oppilaan
persoonallisuutta kunnioittavassa oppimisympäristössä. Koulu haluaa tarjota oppilaille
laadukasta ja yleissivistävää perusopetusta.
Kasvatustoiminnan alueella haluamme painottaa ratkaisukeskeisyyttä ja sovitteluhenkisyyttä. Yhteisöllisyyden käsitettä pyritään syventämään. Opetuksen joustavuutta
ja varhaista tukea tullaan entisestään tehostamaan.
KOULUN OPETUSSUUNNITELMALLISET TAVOITTEET
Laaja-alaisen osaamisen käsitettä tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden tasolla pyritään lähentämään tulevien uusien ops 2016 tarpeisiin.
Koulussamme painotetaan liikunta- ja terveyskasvatusta, yrittäjyyttä sekä hyvien
tapojen omaksumista. Koulun tavoitteena on auttaa oppilasta kasvamaan suhteessa
itseensä, toisiin ihmisiin, työhön, tietoon, kestävään kehityksen- yleensä yhteiskuntaan ja kansainvälisyyteen.
Oppilaiden osallisuuden lisääminen koulun toiminnassa huomioidaan. Oppilaiden
osallisuudella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa lapset asettavat tavoitteita,
keskustelevat, pohtivat eri ratkaisuja, sekä tekevät päätöksiä ja kantavat vastuuta
tekemisistään.
KOULUN TOIMINTAA OHJAAVAT YLEISET PERIAATTEET JA SÄÄNNÖT
Lieksan kuntakohtainen opetussuunnitelma, Jamalin koulun opetussuunnitelma,
koulun järjestyssäännöt, Kiva-Koulu, ProKoulu, kestävän kehityksen suunnitelma,
liikenneturvallisuus-, pelastus-, kriisisuunnitelmat, sekä tieto- ja viestintätekniikkastrategia.
OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA
6
Koulumme oppilashuolto kokoontuu säännöllisesti ennalta määrättyjen aikataulujen
puitteissa. Tarvittaessa voidaan kokoontua myös tapauskohtaisesti. Oppilashuolto
jakaantuu yhteisölliseen ja yksilölliseen toimintaan.




Yhteisöllisellä oppilashuollolla pyritään luomaan edellytykset yhteenkuuluvuudelle, huolenpidolle ja avoimelle vuorovaikutukselle.
Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on seurata ja edistää oppilaan
kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista.
Oppilashuollon monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan.
Yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus. Kirjaamisen käytännön toteutuksen hoitaa kyseisen oppilaan opettaja.
OPPILAIDEN OSALLISUUS, VAIKUTTAMINEN JA OPPILASKUNTATOIMINTA
Oppilaskuntatoimintaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Kaikki oppilaat äänestävät
oppilaskunnan vaaleissa syksyllä.
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
Vanhempainillat, arviointikeskustelut, yhteiset tapahtumat, retket,
hankkeet Wilma.
OPPILASARVIOINTI



Sivistystoimen ohjeistus
Yhteiset lomakkeet
Arvioinnit Wilmaan
MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT KOULUTYÖSSÄ
Katso kohtaa Jamalin koulun lukuvuosisuunitelma 2015-2016
KOULUN ULKOPUOLELLA ANNETTAVAN OPETUKSEN
OPETUSSUUNNITELMALLISET JA SOSIAALISET TAVOITTEET JA PERUSTEET
Retket, liikenne- ja asennekasvatus koulun ulkopuolella. Yhteistyötä mm. kirjaston,
museon, musiikkiopiston, ja elinkeinoelämän kanssa. Yritysvierailut.
Vireä hanketoiminta.
Yleisesti opetuksen vieminen rohkeasti koululuokan ulkopuolelle.
KOULUN MUU HENKILÖKUNTA
Koulunkäynninohjaaja, keittiöhenkilö, siistijä, huoltomies.
7
KOULUN PAINOTUKSET YMS.
-
Yhteisöllisyys
Hyvään käyttäytymiseen sitoutuminen
Yhteiset, sovitut pelisäännöt
Ratkaisukeskeisyys haasteiden osalta
Positiivisen ilmapiirin ja avoimen keskustelukulttuurin ylläpitäminen
OPPILAAN POISSAOLO KOULUSTA
OPPILAAN MUUTTUNEISTA YHTEYSTIEDOISTA AINA
ILMOITUS KOULULLE. KIITOS!
Alakoulussa yleisimmin sairastuminen estää kouluun saapumisen. Poissaoloa
muusta syystä tulisi kouluaikana välttää. Peruskouluasetuksen mukaan oppilaan
jäädessä saapumatta kouluun, oppilaan huoltaja on velvollinen mahdollisimman
pian ilmoittamaan poissaolon syyn luokan opettajalle.
Matkan yms. syyn takia lupa tulee pyytää aina etukäteen. Luvan enintään viiden
päivän poissaoloon myöntää oppilaan oma opettaja ja muutoin koulun rehtori
(= yli 5 päivää kestävät poissaolot). Jälkimmäisessä tapauksessa hakemus tulee
tehdä kirjallisesti.
Koulutuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 24.5.2007/77 § perusopetuksen
oppilaiden koulunkäynnin säännöllisyyden valvonnasta seuraavaa
 koulut velvoitetaan ilmoittamaan koulutuslautakunnalle poikkeuksellisen runsaista
poissaoloista
 ilmoitus tehdään, kun perusopetuksen oppilailla on kertynyt poissaoloja yli 200
tuntia lukuvuoden aikana
 lukuvuosi jaetaan neljään periodiin, syksy 1. ja 2. kevät 1. ja 2. Jokaista jaksoa
seurataan ja yli 50 tunnin poissaoloista keskustellaan oppilashuolto-ryhmässä.
OPPILAAN KÄYTTÄYTYMISESTÄ
PoL 35 §:
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
PoL 36 §:
Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan kurinpitokeinoin ojentaa.
8
Oppilaan ojentamiseksi:
1. opettaja voi poistaa opetusta häiritsevän oppilaan luokasta enintään oppitunnin
jäljellä olevaksi ajaksi
2. rehtori tai opettaja voi määrätä enintään kahden tunnin jälki-istunnon
3. rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen.
4. rehtorilla tai opettajalla on oikeus ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine.
5. rehtorilla tai opettajalla on oikeus tarkistaa oppilaan tavarat
KÄNNYKÄT




kännyköiden käyttö on koulupäivän aikana kiellettyä
se pidetään äänettömänä repussa
opettaja voi antaa luvan kännykän käyttöön koulupäivän aikana
tarvittaessa opettaja voi ottaa talteen kännykän tilaisuuden tai tunnin
loppuun saakka.
KODIN JA KOULUN YHTEYDENPITO
Oppilasta, koulua, koulunkäyntiä yms. koskevissa asioissa olisi hyvä lähestyä aina
ensin asiaa koskevaa opettajaa.
Laajempaa käsittelyä tai huomiota vaativissa asioissa yhteydenotto rehtoriin..
WILMA
Huoltajien ja opettajien välisessä yhteydenpidossa on siirrytty käyttämään Wilmajärjestelmää, joka toimii internetissä. Oman Wilma-tunnuksen saa koululta, ellei ole
vielä rekisteröitynyt palveluun. Vanhempainvartin yhteydessä voi tarvittaessa kysyä
neuvoa järjestelmän käytöstä.
KOULUKURAATTORIPALVELUT
Koulukuraattorin kanssa voivat tulla keskustelemaan niin oppilaat, opettajat tai vanhemmatkin. Huolet voivat liittyä koulunkäyntiin, kotona oleviin ongelmiin, koulukiusaamiseen tai mihin tahansa asiaan, josta haluaa keskustella luottamuk-sellisesti
koulukuraattorin kanssa.
KOULUN KERHOT
- sählykerho
Jarmo Kempas
- kansainvälisyys- ja liikuntakerho Mervi Tolonen
- Kotitalous- ja musiikkikerho
Heli Kilpeläinen
Kerhojen ohjaajat tiedottavat kerhoistaan tarkemmin tiedotteilla.
9
KULJETUKSET
Taksit
Osmo Siponen
0500 374 052
Kuljettajien numerot on saatettu kotien tietoon
Bussi
Pohjolan Matka Oy 0201 303 540
Tuen kolmiportaisuus
Lapsen/oppilaan kasvun, oppimisen ja koulukäynnin tukemisessa noudatamme tuen kolmiportaisuuden mallia.