MPK:n sisäinen tiedote - Nylands Brigads Gille rf

3/2010
MPK:n sisäinen tiedote
Tässä numerossa mm.
Toiminnanjohtajan turinoita
MPK 2015 -strategia
Kumppanuuden seurantaryhmän terveiset
Kumppaneilta
Oikeusasiamiehen kanslia kylässä
Puolustusvoimien ampumakilpailu
Kentällä: Esikuntatyöskentelyn jatkokurssi
Jäsenjärjestö: Nylands Brigads Gille
1
2
3
4
5
6
7
9
1
Toiminnanjohtajan
turinoita
Strategiaa ja organisaatiota II
Kirjoitin edellisessä tiedotteessa samalla otsikolla
strategiasta ja organisaatiouudistuksesta. Silloin
vielä suunnitelmista. Nyt yhdistyksen kevätkokous
on hyväksynyt molemmat 26.5.2010.
Otsikko voisikin olla: Katse eteen – päin!
MPK Strategia 2015 on tiivis tuote, jonka
jokainen ”väittämä” on tarkoitus saavuttaa
seuraavan viiden vuoden aikana. Osa on
varmaankin jo jokapäiväistä elämää, mutta sinne
sisältyy myös aidosti kirittäviä kohteita. Vaikkapa
puolustusvoimien strateginen kumppanuus, jota
kohti ollaan menossa, mutta joka sisältää vielä
saavuttamattomia elementtejä. Poikkeusolojen
tehtävät on toinen alue, jolla olemme vielä
”lähtökuopissa”.
Eräs iso haaste sisältyy laadukkaan koulutuksen
toteuttamiseen. Laatu on kovasti arvolatautunut
termi, josta meillä jokaisella on jonkinlainen
käsitys. Pyrkimys laadun tekemiseen on mielestäni
hyvin esillä MPK:ssa. Mittaaminen on vielä
puutteellista. Tästä välittömästi seuraa, että on
helppo väittää tuotteissamme olevan tämän
suhteen puutteitakin. Siis – jatkossa yritämme
helpottaa ”todistamisen taakka” osoittamalla
mitattuja tuloksia. Haluan kuitenkin pitää tämän
asian yksinkertaisena, sillä lyhyiden kurssien ja
tapahtumien ajasta ei ole haaskattavaksi raskaisiin
testeihin.
Toivon, että uutta strategiaa luetaan ahkerasti sekä
jäsenjärjestöissä että MPK:n organisaatiossa
unohtamatta laajaa vapaaehtoisten joukkoa.
Kaikki rakentava palaute on tervetullutta, toki se
kestää hajonnan äärilaukauksina myös moitteen
sanat. Seuraavaksi on tarkoitus laatia MPK:n
toimialakohtaiset strategiat tai toiminnan
linjaukset, jos strategia on niille liian juhlava
ilmaisu. Koulutus ja viestintä ainakin tarvitsevat
tällaisia tuotteita.
Organisaation osalta on ainakin käännettävä
katsetta eteenpäin. Seuraavaksi uuteen
organisaatioon nimetään henkilöt eri tehtäviin.
Pääosan uskon täyttyvän nykyisistä henkilöistä,
mutta osa paikoista tulee avoimeen hakuun kesän
ajaksi. Uusien ihmisten tehtävään nimittämiset on
tarkoitus tehdä elo-lokakuun aikana, jotta
tehtäviin perehtymiseen jää riittävästi aikaa.
Ratkaisevan tärkeä seikka uudessa organisaatiossa
on MPK:n läsnäolo ja toiminta kaikissa
maakunnissa. Vaikka tehtävien täytöt joudutaan
tekemään voimakkaasti (raha)resurssirajoitteisina,
henki aina voittaa materian. Uskon muutoksen
tilanteessa niiden olevan voittajia, jotka haluavat
myös tämän organisaation toimivan.
Vahvuutemme lepää laajassa vapaaehtoisten
voimassa ja se ei toivottavasti katoa minnekään.
Kannustan kaikkia jäsenjärjestöjämme ja
toimijoitamme puhaltamaan yhteen hiileen. Vain
siten jatkamme menestyksellä eteenpäin. Uusi
iskulauseemmekin on sovittu tähän henkeen –
”Turvallisuutta yhdessä”. Jo nyt ne maakunnat
erottuvat positiivisesti edukseen, jotka ovat
lyöneet ”hynttyyt yhteen” toteuttaessaan MPK:n
koulutusta.
Siis ensin tämä vuosi vanhalla organisaatiolla,
mutta uusi ei tule estämään koulutuksen
toteutusta missään. Päinvastoin, siinä on
laadukkaammat yhteistyön mahdollisuudet kuin
nykyisessä on.
Pekka Tuunanen
Toiminnanjohtaja
1
MPK 2010 -strategia
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK)
kevätkokous on 26.5.2010 hyväksynyt MPK 2015
-strategian. Osana strategiaa uudistetaan
yhdistyksen piiriorganisaatio 1.1.2011 alkaen.
MPK jakaantuu jatkossa seitsemään
maanpuolustuspiirin sekä ilma- ja
meripuolustuspiireihin. Jokaisessa piirissä on yksi
tai useampia Koulutus- ja tukiyksikkö (KOTU).
Käytännön koulutus toteutetaan maakunnallisissa
ja puolustushaarakohtaisissa KOTU-yksiköissä.
MPK:lla tulee jatkossakin olemaan palkattua
henkilökuntaa ja toimintaa jokaisessa
maakunnassa.
Strategian mukaan kaksi kolmannesta yhdistyksen
koulutustarjonnasta on sotilaallista ja sotilaallisia
valmiuksia palvelevaa koulutusta suunnattuna
ensisijaisesti sijoitetulle ja sijoituskelpoiselle
reserville. Koulutuksen tavoitteet määritellään
yhteistyössä puolustusministeriön ja pääesikunnan
kanssa. Tavoitetilassa koulutus tukee merkittävästi
puolustusvoimien joukkojen kouluttamista ja
suorituskyvyn ylläpitoa sekä valmiuksia tukea
muita viranomaisia.
Kolmannes tarjonnasta on kaikille kansalaisille
avointa varautumis- ja turvallisuuskoulutusta. Se
lisää yleistä valmiutta ja toimintakykyä
yhteiskunnan häiriötilanteissa tukien aktiivisesti
yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tukemisen
(YETT) strategian toteuttamista. Koulutus antaa
mahdollisuuden naisten laajalle osallistumiselle
vapaaehtoisen maanpuolustustoimintaan
Strategiayhteenveto on ladattavissa MPK:n
kotisivuilta.
2
Kumppanuuden
seurantaryhmän
terveiset
PV – MPK kumppanuuden seurantaryhmän
kokous 3.6. oli asiatäyteinen. Kokouksessa
käsiteltiin sopimusluonnosta PV:n tietopalvelujen
tuottamisesta MPK:lle, MPK:n turvallisuusauditointia, uutta organisaatiota ja sen vaikutuksia
yhteistoimintaan sekä PV:n koulutuksen
hankintasopimusta vuodelle 2011.
Erilliskysymyksenä vertailtiin PV:n tilaaman
koulutuksen tilastoja MPK:n tietojärjestelmän ja
PV:n tietojärjestelmän tietojen valossa. Perusteissa
on hieman eroja, mutta aivan helposti nekään
eivät selitä koko eroa. Tähän asiaan palataan
jatkoselvittelyjen jälkeen. On todennäköistä, että
asia vaatii MPK:n sisäisen ohjeen laatimisen.
Tietopalveluasia jäi vielä mietittäväksi lähinnä
kustannusten kohdentamisen osalta.
Tavoitteenamme on ollut saada yhtenäinen ohje,
jolloin paikalliset tulkinnat vähenisivät. Sellaisena
ohjeluonnos olisi hyvä. Kuitenkaan ei näytä
olevan kovin selvää, kuka puolustusvoimien
puolelta vastaisi syntyvistä kustannuksista. Tätä
selvitellään elokuun aikana.
Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä
kumppanuuden kehittymiseen. Puolustusvoimien
koulutuspäällikkö, eversti Pertti Laatikainen on
välittänyt seuraamistaan harjoituksista
onnistumisen viestejä. Hän on jatkossakin halukas
vierailemaan kursseilla ja tapahtumissa, jotta
kentän tilannetietoisuus välittyisi myös ilman
välikäsiä.
Turvallisuusauditoinnissa ollaan vielä
”lähtökuopissa”. MPK:n täytyy aluksi tehdä oma
kartoitus nykytilasta ja sen perusteella käynnistyy
varsinainen auditointi. Tavoitteena on saada
aikaiseksi turvallisuussopimus PV:n ja MPK:n
välille. Kartoitus tulee työllistämään kaikkia
piiritoimistoja, mutta lopputuloksena ainakin
tilannetietoisuutemme omasta
turvallisuustasostamme paranee.
Pekka Tuunanen
MPK:n uuden organisaation osalta PV:lla on
luonnollisesti omat huolensa yhteistyötasojen
säilymisestä toimivina. Kokouksen yhteinen
näkemys on, että tilanne ensi vuoden alusta
eteenpäin ei ainakaan huonone. Toki eräs
kriittinen tekijä on MPK:n henkilöstövalinnat ja
niiden onnistuminen parhaalla mahdollisella
tavalla.
Koulutuksen hankintasopimuksessa on
tavoitteena päästä suunnilleen tämän vuoden
tasoiseen sopimukseen. Tällaiseenhan eduskunnan
puolustusvaliokunnan lausunto lain (laki
vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta)
toimivuudesta myös viittasi. Toki PE:lla on omat
haasteensa päästä hieman kasvattamaan aiemmin
alemmalle tasolle suunnittelemaansa tilauskantaa.
Kuva: Mauri Väänänen
3
Alkuvuoden tunnusluvut
Tammi-toukokuun aikana toteutettiin 607 kurssia. Niihin osallistui noin 17000 henkilöä.
Koulutusvuorokausia toteutettiin yli 30000. Koulutusvuorokausista 32 % oli puolustusvoimien tilaamaa
sotilaallista koulutusta ja 24 % sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta. Varautumis- ja
turvallisuuskoulutuksen osuus oli 27 % ja muiden koulutustapahtumien 7 %.
Kumppaneilta
Perjantai 13. päivä
Valtakunnallisen tapaturmapäivän – perjantai 13.8.
– valtakunnallinen seminaari järjestetään Vaasassa.
Seminaarin teemana on ”Kohti kokonaisvaltaista
lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyä”.
Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti lasten,
nuorten ja perheiden parissa toimiville
ammattilaisille, esimerkiksi päivähoidossa,
koulussa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa, nuorisoja vapaa-ajan toimessa, sosiaali- ja
terveystoimessa, pelastustoimessa, järjestöissä,
seurakunnissa, liikennesuunnittelussa ja
lähiliikunta-alueiden ja leikkikenttien
suunnittelussa. Seminaarin tavoitteena on mm.
antaa käytännön esimerkkejä ja ideoita
päivähoitopaikkojen, koulujen ja kotien
turvallisuuden lisäämiseksi sekä edistää eri
toimijoiden verkottumista.
Seminaari on osa valtakunnallisen
Tapaturmapäivän ohjelmaa. Tapaturmapäivän
päätapahtuma järjestetään Vaasassa samana
päivänä. Päivän aikana yleisölle on tarjolla erilaisia
tapahtumia, näytöksiä ja tietoiskuja.
Tapaturmapäivästä lisää osoitteesta
www.tapaturmapaiva.fi.
MPK mukaan Turvallisuusklusteriin
MPK on liittynyt Turvallisuusklusteriin. Klusteri
on laaja-alaisen turvallisuuskäsitteen piirissä
toimivien yhdistysten muodostama kokonaisuus,
johon kuuluu tällä hetkellä noin 20 yhdistystä.
Klusterin tarkoituksena on lisätä turvallisuusalan
yhdistysten välistä yhteistyötä ja avoimuutta sekä
tuottaa lisäarvoa osallistuville yhdistyksille ja
niiden jäsenille. MPK saa muun muassa omat
esittelysivut seuraavaan Turvallisuusalan
vuosikirjaan. Klusteri on perustanut myös
turvallisuusalan säätiön, mutta siinä MPK ei ole
mukana.
Klusterin syntyminen perustuu maaliskuussa 2010
valmistuneeseen selvitystyöhön ”Yhdessä olemme
enemmän”, jonka teetti teknologian ja
innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES.
Selvityksen tekijä on Outokumpu Oy:n
turvallisuuspäällikkö Martti Herman Pisto.
MPK:ta edustaa klusterissa koulutuspäällikkö
Antti Nieminen.
Kuva: Asta Ruuskanen
4
Alkuvuoden
asiakaspalaute
Oikeusasiamiehen
kanslia kylässä
Asiakkaat ovat antaneet aktiivisesti palautetta
MPK:n toiminnasta ja uuden
tiedonhallintajärjestelmän toimivuudesta. Olemme
saaneet heiltä paljon hyviä kehitysehdotuksia ja
niitä on toteutettu pitkin kevättä. Iso osa
palautteesta koskee yksittäisten kurssien
perustiedoissa olevia puutteita, kurssivahvistuksia
ja omien henkilötietojen päivittämistä.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian edustajat
vierailivat MPK:n keskustoimistossa tiistaina 25.5.
Vieraita kiinnosti erityisesti MPK:n julkiset
hallintotehtävät. Toiminnanjohtaja esitteli vieraille
koulutuksen toimivuutta uuden vapaaehtoista
maanpuolustusta säätelevän lain aikana.
Tarkastelun lähtökohtana oli
puolustusvaliokunnan lausunto lain
toimivuudesta.
MPK:n verkkosivuilla kävi tammi-toukokuussa
106758 henkilöä. Lähes puolet kävijöistä käytti
suoraa osoitetta, kolmannes hakukoneiden
(Google) kautta ja noin 20 % jonkun muun tahon
– esimerkiksi jäsenyhdistysten - sivuilla olevan
linkin kautta.
Valtaosa asiakkaista meni suoraan
koulutuskalenterisivulle – erityisesti sotilaallisen
koulutuksen koulutustarjontaan. Heitä kiinnostaa
erityisesti myös piirien KOTU-sivut, yhteystiedot,
kuvagalleriat ja uutiset.
Palkittuja 4.6.
Seuraavat henkilöille on myönnetty MPK:n
esityksestä seuraavat kunniamerkit:
Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki
Talala, Eero (Pohjois-Pohjanmaa)
Suomen Leijonan ritarimerkki
Korko Harri (Kanta-Häme)
Äärynen, Pekka (Kymenlaakso)
Suomen Leijonan ansioristi
Kaijansinkko, Harri (Helsinki)
Sotilasansiomitali
Pirhonen, Ossi (Pohjois-Savo)
Vierto, Olli (Kanta-Häme)
Kielelliset oikeudet ja hyvän kielenkäytön
vaatimukset ovat tänä vuonna kanslian erityinen
tarkastusteema. Kieliasiat tulivatkin keskusteluissa
esille. Keskustelussa pohdittii esimerkiksi sitä,
miten kaksikielisyys näkyy MPK:n
markkinoinnissa ja asiakaspalvelussa.
Maanpuolustussoittokunnatyhdistys purettu
Maanpuolustussoittokunnat-yhdistys ry ilmoitti,
että yhdistyksen kokous on päättänyt lopettaa
toiminnan ja purkaa yhdistyksen. Yhdistyksen
jäsenyys MPK:ssa lakkaa purkamisen myötä.
Henkilömuutoksia
pääesikunnassa
Majuri Antti-Jussi Väinölä pääesikunnan
henkilöstöosastolta siirtyy 1.9. alkaen
pääesikunnan suunnitteluosaston
hallintopäälliköksi. Hänen seuraajaksi on nimetty
majuri Anssi Yrjölä 1.7.2010 alkaen. Yrjölä palaa
kriisinhallintatehtävistä Kosovosta. Aikaisemmin
hän on palvellut Itä-Uudenmaan aluetoimistossa.
5
Puolustusvoimien
ampumakilpailu
Pääesikunnan henkilöstöosasto järjesti
maanpuolustusjärjestöjen toiminnanjohtajille
mahdollisuuden nähdä puolustusvoimien
ampumakilpailujen toteuttamistavan ja keskustella
asiaan liittyvistä seikoista laajemminkin. Koulutuspäällikön kutsuun oli vastannut MPK.n lisäksi
paikalletulollaan RES, RUL, NVL, RESUL ja
Rauhanturvaajat. Lisäksi paikalla oli MERIVE:n
alueupseeri tuomassa ja viemässä kentän viestiä.
MPK:ta tilaisuudessa edustivat Antti Nieminen ja
allekirjoittanut
Ratkaisevaa ilmoittautumisessa oli vakuutusturvan
todistaminen. Tämä on herättänyt keskustelua
piireissä, koska MPK:n kurssilaisten vakuutus ei
ole voimassa PV:n ampumakilpailussa. No,
sellainen vakuutus näytti olevan itselläni ja Antilla.
Lomake postiin ja kisaan mukaan!
Aika näyttää, miten toimivat ilmoitus ja
ilmoittautumistiet pystytään kehittämään
ampumakilpailujen ympärille. Perusidea toimii,
mutta PV:n resurssit, tai niiden rajoitteet tietäen
reserviläisten hakeutuminen kilpailuihin tulee
saada mahdollisimman joustavaksi.
Ilmoittautumisessa voisi olla myös MPK:lla
tukimahdollisuus, joka olisi hyödynnettävissä.
Tämän suhteen ei ole vielä sovittu mitään. Jos
olemme jatkossa ”apuliittolaisia”, MPK antaa
piireille tästä ohjeen.
Omalta osaltani en epäile tämän jutun
toimivuutta, mutta yhdessä se voisi onnistua yksin
tekemistä joustavammin.
Pekka Tuunanen
Pistooliammunta tapahtui Santahaminassa
Kadettikoulun radalla, jossa samalla oli pari
muutakin ryhmää tositoimissa. Mukaan
mahduttiin ja ammunta sujui keneltä mitenkin.
Kuitenkin hyvin johdetusti ja turvallisesti.
Harvoin radalla, liian harvoin, käyvällä oli hyvä ase
ja kanssakilpailijat eivät olleet liian hyviä.
Kiitettävää pukkasi, mutta täytyyhän tässä lajissa
olla tuuriakin mukana.
Järjestelmä on luotu mahdollistamaan ammuntoja
lain vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta
ulkopuolella. Hieman vaikeita nämä rajankäynnit
varmaankin harvoin lakitekstin kanssa painiville,
mutta PV on nyt tehnyt tällaisen tulkinnan. Ja
samaan ajatusmalliin näytetään päätyneen juuri
julkaistussa eduskunnan puolustusvaliokunnan
lausunnossa lain toimivuudesta.
Toiminnanjohtaja Pekka Tuunanen voitti
ampumakilpailun. Palkintojen jako toimitettiin
Kaartin Jääkärirykmentin perinnetalossa
Santahaminassa.
Kuvat: Antti Nieminen
6
Kentällä:
Esikuntatyöskentelyn
jatkokurssi
Esikuntatyöskentelyn jatkokurssilla (ESIK-J)
reserviläiset harjoittelevat esikuntatyöskentelyä ja
toimivat esikuntana. Kurssi on kohdennettu
esikuntiin tai yksikön päälliköiksi sijoitetuille
reserviläisille. Kurssi toteutetaan kolmena
viikonloppuna, joista kaksi on valmistautumista
kolmanteen eli sovellettuun vaiheeseen.
Teksti ja kuvat: ESIK-J-kurssin
varajohtaja Antti Rautiainen
Omiin Pahkis-tarpeisiinsa kurssin 15 vuotta sitten
tehneet Stadin Sissit ovat jatkaneet kurssin
kehittämistä niin, että nyt se on MPK:n
kolmiportaisen koulutusjärjestelmän (perus-jatkoerikois) jatko-osa.
Ensimmäistä UudenmaanPrikaatissa toteutettu
kurssi aloitettiin kolme kuukautta ennen
soveltavaa karttaharjoitusta opiskeluorientaatioillalla, jossa annettiin ohjeet etäopiskeluun ja
jaettiin oppilaat ryhmiin. Itsenäinen etäopiskelu
(70-80 tuntia) tapahtui puolustusvoimien
Verkkosotakoulussa.
Päätehtävänään esikuntatyöskentely- ja
aselajiopintojen ohella kurssilaiset laativat
pataljoonan taistelusuunnitelman soveltavaan
peliin. Tähän sekä alaisten käskyjen tekemiseen
annettiin perusteet lähiopetusjaksoilla. Kehyksenä
oli SAL:n ja TORJP:n puolustustaistelu
pääkaupunkiseudulla. Kurssilaiset muodostavat
kolme esikuntaa (TORJPE), joissa kullakin on
oma käsketty tehtävänsä. Näiden lisäksi
kouluttajista ja pelureista muodostetaan
peliryhmä, jossa on ylemmän johtoportaan
esikuntaa (SALE) kuvaava osa, kunkin P:n alaisia
joukkoja kuvaava osa sekä pelikeskus.
Kurssin kouluttajat, lukuun ottamatta joinakin
vuosina mukana olleita kadetteja tai teoriavaiheen
kaaderiluennoitsijoita, ovat kokeneita reserviläisiä,
jotka itse ovat tai ovat olleet sijoitettuina
esikuntatehtäviin. Sen lisäksi, että kaikki
reserviläiset ovat opissa soveltavassa
harjoituksessa, harjoitus tarjoaa kadeteille hienon
mahdollisuuden harjoitella todellisissa
olosuhteissa reserviläisten kanssa.
7
8
Jäsenjärjestö
Nylands Brigads
Gille
Nylands Brigads Gille - Uudenmaan prikaatin
kilta on joukko-osastokilta jonka tehtävä on tukea
Uudenmaan prikaatia ja sen varusmiehiä sekä
vaalia suomenruotsalaisia puolustusperinteitä ja
vahvistaa puolustustahtoa.
Killan 1600 jäsentä ovat joukko-osastossa
palvelleita varusmiehiä ja siellä työskennelleitä
miehiä ja naisia sekä myös muita – myös sellaisia
jotka eivät edes ole suorittaneet asepalvelusta.
Killassa on kymmenen paikallisosastoa, josta yksi
toimii Ruotsissa.
Killan valtuusto koostuu keskeisistä
elinkeinoelämän ja yhteiskunnan vaikuttajista. He
vaikuttavat kansallisella tasolla pyrkien
vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon
ja sen valmisteluun. Hallitus organisoi killan
toimintaa ja ylläpitää sekä jäsenpalveluja että
vastaa varainhankinnasta ja varojen käytöstä
Uudenmaan prikaatin ja sen varusmiesten eduksi.
Paikallisosastot järjestävät käytännön toiminnan
jäsenille.
Killan sihteeri Thorbjörn Sirén kertoo, että
yhdistyksellä ei ole palkallisia toimihenkilöitä.
Viestintäasiat ovat keskeisellä sijalla sihteerin
tehtävässä.
- Toimiessani sihteerinä ja
viestintävastaavana, pyrin pitämään killan
kentän tietoisina siitä, mitä milloinkin
tapahtuu. Pyrin myös omalta osaltani
vaikuttamaan jäsenhankintaan.
Sirénin mukaan
jäsenyys MPK:ssa
on tärkeää myös
ruotsinkielisen
koulutuksen
varmistamiseksi.
-
MPK:n
kautta voimme taata että turvallisuus- ja
puolustuskoulutusta on tarjolla myös
killan alueella huomioiden
suomenruotsalaisia tarpeita. Omalta
osaltamme haluamme myös vaikuttaa
MPK:n näkyvyyteen ja tunnettavuuteen.
Sirén toimii MPK:n viestintävaliokunnassa ja on
alusta lähtien aktiivisesti nostanut ruotsinkielisen
koulutuksen ja viestinnän kehittämisen. Killan
näkökulmasta katsottuna hän pitää tärkeänä, että
Uudenmaan prikaatin toimintaan liittyvän
vapaaehtoisen rannikkopuolustuskoulutuksen
kehittämistä jatketaan.
Nylands Brigads Gille rf
Sihteeri Thorbjörn Sirén
Puh. 0400 614 887
[email protected]
www.nylandsbrigadsgille.fi
Killan johto seuraa aktiivisesti Suomen
turvallisuuspolitiikan kehittymistä ja pitää yhtenä
keskeisenä tekijänä puolustustahdon ja
puolustuskyvyn ylläpitämistä. Myös
puolustusjärjestelmän jatkuva kehittäminen ja
ylläpito sekä koulutuksen ja puolustushallinnon
kehittäminen suomenruotsalaisten tarpeet
huomioon ottaen ovat killan johtoa puhuttavia
teemoja.
9