Loikka catalogue 2011 (PDF)
Tervetuloa LOIKKAAN! Neljäs LOIKKA-tanssielokuvafestivaali starttaa taas kevään korvalla ja laajentuu monella tapaa: kestoltaan, tapahtumapaikoiltaan, ohjelmistoltaan sekä elokuvalliselta tarjonnaltaan. Tänä vuonna ohjelmistoa laatiessa mietimme kuka tanssielokuvaa tekee? Vastauksena oli lähes kaikki! Elokuvan ammattilaisten lisäksi liikkeeseen ovat vihkiytyneet niin animaattorit kuin tietokoneohjelmoijatkin, ja elokuvan koreografisesta muodosta saattavat tanssitaiteilijoiden ohella inspiroitua sukeltajat ja freerunnerit. Hyvien tanssielokuvien löytäminen on välillä salapoliisin työtä, kun tekijät eivät aina itsekään tiedosta tekevänsä elokuvaa, joka mahtuu tanssielokuvan määritteen alle. LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin ohjelmistoa ollaan haettu viime vuosien tapaan avoimen haun kautta sekä yhteistyössä merkittävien alan festivaalien ja toimijoiden kanssa. South East Dance yhdessä British Councilin kanssa, IMZ ja CineDance sekä Dance on Camera -festivaalit ovat olleet tärkeitä yhteistyökumppaneita uusien kansainvälisten tanssielokuvien etsinnässä. Tämän vuoden ohjelmassa elokuvamaista pääosaan nousevat Britannia ja Kanada, molemmat usean elokuvan voimin. Myös ilahduttavan monta uutta kotimaista elokuvaa on löytynyt mukaan. Toivotaan, että kehitys jatkuu samaan suuntaan jatkossakin! Punaisena lankana ohjelmiston kasaamisessa oli vuoden 2011 teema tanssin eri genret elokuvassa. Mukaan mahtuu kuitenkin niin monenlaista liikettä, että perinteinen tanssin määritelmä on usein turhankin rajaava. Toki ohjelmasta löytyy steppiä, jazzia, flamencoa, katutanssia, musikaalia, Bollywoodia, parkouria, tangoa, nykytanssia, balettia, mutta myös sukellusta, nuorallatanssia, baaritaistelua, vapaata juoksua sekä kuolleiden hyönteisten tanssia. Elokuvien monet liikkeelliset muodot ja tyylit muodostavat ihastuttavan kirjon koreografista kerrontaa ja kekseliäisyyttä. Liikelaatujen monipuolisuus yllättää ja tanssielokuvan määritelmät venyvät ja laajenevat. Mutta hyvä niin! Tärkeintä on tekijöiden vilpitön intohimo ja töiden laatu. Tänä vuonna näemme LOIKKA-tanssielokuvafestivaalilla monipuolisten ja inspiroivien lyhytelokuvasarjojen lisäksi ensimmäistä kertaa myös pitkiä elokuvia. Mukana on neljä palkittua ja kiitettyä tanssielokuvan uutta ja vanhempaa kokoillan klassikkoa. Empire-lehti valitsi nyt nähtävän Bollywood-elokuva Devdasin maailman sadan parhaan elokuvan joukkoon vuonna 2010. Ihana musikaalihelmi Bob Fossen Cabaret on voittanut Oscareissa itsensä Coppolan Kummisedänkin ja Carlos Sauran väreet nostattava Veren Häät nähdään vihdoin isolta kankaalta, ensimmäistä kertaa vuoden 1983 Suomen ensi-iltansa jälkeen. Uudempaa tuotantoa on tunnetun dokumentaristi Frederik Wisemannin La Dance: The Paris Opera Ballet, joka valottaa Pariisin oopperan elämää ohjaajalle vankalla tyylillä. Elokuva tarjoaa upeasti kuvattuja hetkiä oopperan arjesta ja todistaa tanssijan arkea tarkan toteavasti. Lähes kolmituntinen elokuva pitää katsojan vakaasti otteessaan. Kaiken ohjelmistopaljouden keskellä on edelleen hyvä muistella tanssielokuvan määritteitä. Mitä se on? Liikkeen ja elokuvan monimuotoista vuoropuhelua! Kahden haastavan muodon yhteenliittymä, joka parhaimmillaan tarjoaa ikimuistoisia elämyksiä ja nautinnollisia visuaalisia hetkiä kineettisen ilmaisun parissa. Nautinnollista festivaalia. Takaan että kaikille löytyy ohjelmasta jotain mieluista. Welcome to LOIKKA! The fourth LOIKKA dance film festival starts again in early spring and expands in many ways. LOIKKA lasts longer, there are more venues, and the repertoire is more vast in genres and the amount of films shown. While compiling this year’s repertoire we wondered who makes dance films. The answer is, almost everybody! In addition to film professionals also animators and computer programmers have dedicated their careers to movement. The choreographic aspect of film can inspire not only dance artists but also divers and free runners. Finding good dance films is sometimes like being a detective, for the film makers do not always even realize they are making a film that can be considered a dance film. The repertoire of LOIKKA dance film festival consists of films found through open call and also in co-operation with notable festivals and activators of the same field. South East Dance together with British Council, IMZ, CineDance and Dance on Camera have been important partners in the search for new international dance films. This year the leading film countries at our repertoire are Britain and Canada. Also delightfully many new Finnish films have found their way to LOIKKA. Let’s hope the progress stays on this course also in the future! The main focus while compiling the repertoire for our 2011 festival was the theme the different genres of dance on film. The films shown present so different kinds of movements that the traditional definition of dance often seems too restricting. Surely we see step, jazz, flamenco, street dance, musicals, Bollywood, parkour, tango, modern dance, ballet, … but also diving, tightrope dancing, bar fight, free running and the dance of dead insects. The many forms and styles of motion establish a ravishing range of choreographic narration and inventiveness. The versatility of movement surprises and the definitions of dance film stretch and broaden. But that’s good! What is most important is the sincere passion and the quality of works. This year LOIKKA dance film festival presents versatile and inspiring short film series and also feature films for the first time. There are four awarded and praised, both old and new dance feature film classics. One of the feature films shown at our festival is Devdas, a Bollywood film that Empire magazine listed in 2010 to be amongst the hundred best world films. Bob Fosse’s delightful musical gem Cabaret has beaten even the mighty Coppola’s Godfather in the Academy Awards. Carlos Saura’s shivering Blood Wedding can finally be seen on silver screen in Finland for the first time since its premiere in 1983. Another newer production is the famous documentarist Frederick Wisemann’s La Dance: The Paris Opera Ballet, which exposes the life of Paris opera in the director’s distinctive style. The film provides fantastically shot moments of the opera’s daily life and demonstrates the everyday life of a dancer so accurately. This nearly three hour long film keeps the viewer in its grasp. In the midst of this vast programme it is still good to reminisce the attributes of dance film. What is dance film? The diverse dialog between movement and film! The union of two challenging forms, which in its best offers unforgettable experiences and enjoyable visual moments with kinetic expression. Enjoy the festival. I guarantee everyone will find something pleasant from the repertoire. Helsingissä 8.2.2011 Helsinki, February 8th 2011 Taiteellinen johtaja Artistic Director Hanna Pajala-Assefa Kulttuurikompleksi Andorra Lasipalatsin Bio Rex www.loikka.fi TO 24.3. ANDORRA 18:00 Jerome Robbins’ NY Export: Opus Jazz, The Film - ilmainen avajaiselokuva! 19:30 Raadin valinnat I: Lyhyttä tanssielokuvaa meiltä ja muualta PE 25.3. ANDORRA 14:30 Forward Motion Intros 16:00 Raadin valinnat II: Tanssielokuva dokumentin keinoin 18:15 Forward Motion Insights 20:30 Forward Motion Artists’ Choice LA 26.3. ANDORRA 12:15 Reetta Flink ja tanssikohtaukset Bollywood-elokuvassa – vapaa pääsy! 13:30 Sanjay Leela Bhansali: Devdas 17:00 Tanssin eri genret elokuvassa I - Lyhytelokuvia 19:00 Tanssin eri genret elokuvassa II - Lyhytelokuvia 21:00 Raadin valinnat III: Lyhyttä tanssielokuvaa meiltä ja muualta 22:00 LOIKKAA! -festivaaliklubi Dubrovnikissa vapaa pääsy! SU 27.3. BIO REX 13:00 Frederick Wiseman – La Danse: The Paris Opera Ballet 16:15 Henry Bacon ja Veren Häät: Elokuvan ja tanssin liitto – vapaa pääsy! 17:30 Carlos Saura: Veren häät 19:15 Eija Niskanen ja valokeilassa ohjaaja-koreografi Bob Fosse – vapaa pääsy! 20:30 Bob Fosse: Cabaret Elokuvat Luennot Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin festivaalin ohjelmassa. Liput ja päiväpassit / Tickets and festival passes: Kirjasto 10 Päärautatieasema Lasipalatsin Bio Rex Mannerheimintie 22-24 ie int eim erh Andorra Eerikinkatu 11 atu ink rik Ee atu atu ink rik ed Fr Free tickets to the opening film can be reserved from the festival office. Tickets must be retrieved from the venue latest one hour before the screening. nk na An Avajaiselokuvan ilmaisliput voit varata festivaalitoimistosta. Liput lunastettava esityspaikalta viimeistään tuntia ennen näytöstä. nn Liput / Tickets Tiketti www.tiketti.fi atu nk mo Si Kaikki yleisöluennot ovat ilmaisia. Ma Näytöslippu / Single ticket 6 € kokoLOIKKApassi / full LOIKKA pass 40 € LOIKKApassi perjantai / Friday 15 € LOIKKApassi lauantai / Saturday 20 € LOIKKApassi sunnuntai / Sunday 15 € Lö atu nk oti r nn TO/THU 24.3. 18:00, ANDORRA, vapaa pääsy / free entry NUORUUS, JAZZ JA NEW YORKIN SVENGI NY Export: Opus Jazz / 60’ NY Export: Opus Jazz (Henry Joost & Jody Lee Lipes, 2010, US) on elokuva tanssista, jazzista nuoruudesta ja New Yorkista. Elokuvan koreografia on vuodelta 1958 – samoin myös sen nimi. NY Export: Opus Jazz oli Jerome Robbinsin tekemä jazz-tanssin ja baletin cross-over, jolle annettiin määritelmä ”a ballet in sneakers”, baletti tennistossuissa. Esitys oli valtavan suosittu, ja tanssijat kiersivät vuonna 1958 esittämässä sitä Euroopassa asti. Robbins oli merkittävä koreografi 50–60 -luvuilla. Suuri yleisö tuntee hänen töistään ehkä parhaiten West Side Storyn (1957). Sitä pidetään uraauurtavana teoksena tanssielokuvagenressä, sillä sen koreografia ei ole tarinasta irrallinen elementti, vaan toimii yhtenä juonen kuljettamisen keinona. Nyt nähtävässä Opus Jazz -elokuvassa on paljon samoja kuvia ja tunnelmia kuin West Side Storyssa, mutta siinä – kuten alkuperäisessäkin Opus Jazzissa – tanssi on pääosassa: se ei enää edes vain kuljeta tarinaa, vaan luo sen dialogin ja kerronnallisten ainesten puuttuessa. Elokuvan yhteydessä nähtävässä dokumentissa A Ballet in Sneakers: Jerome Robbins and Opus Jazz (Anna Farrel & Matt Wolf, 2010) koreografi Eliot Feld, yksi alkuperäisen West Side Storyn tanssijoista sanoo osuvasti, että Opus Jazz on ”West Side Storyn abstraktio”. Elokuvasta onkin riisuttu kaikki paitsi tanssijat, liike, musiikki ja miljöö. Teemana on nuoruus, sen ristiriitaiset tunteet ja kokemukset, joita New York City Ballet’n tanssijat tulkitsevat koreografian kautta hienosti. Elokuvasta tehty dokumentti osoittaa, että Robbinsilla oli halu kuvastaa teoksessaan nuorison asennetta elämään ja korostaa nuorten yksilöllisyyttä. Sama ajatus näkyy elokuvassa ja nykynuorten tanssillisessa ilmaisussa. NY Export: Opus Jazz -elokuva on sikäli poikkeuksellinen, että idea sen tekemiseen lähti tanssijoilta itseltään. Heillä on ollut halu kunnioittaa Robbinsin työtä ja visiota, mutta tuoda hänen koreografiansa tähän aikaan. Elokuvassa onkin kiinnostavaa se, että vaikka siinä on koreografian ja Robert Princen upean musiikin myötä nostalgista svengiä, toteutus on raikas ja nykyaikainen. Kokonaisuus on seksikäs, hauska ja cool: näemme nuorison viihtyvän yhdessä, pitävän hauskaa, ottavan toisistaan mittaa, flirttailevan ja rakastuvan. Kaikki tämä on toteutettu tanssin keinoin. Robbinsin alkuperäiskoreografia pääsee elokuvallisten keinojen avulla oikeuksiinsa: välillä tanssia katsotaan perinteisesti edestä, välillä lintuperspektiivistä. Toisinaan kuva on rajattu tanssijoiden nilkoista alaspäin. Joissain kohdissa huomio kiinnittyy tanssijoiden liikkeen sijaan heistä lattiaan lankeaviin varjoihin. A Ballet in Sneakers -dokumentti tuo ilmi Robbinsin alun perinkin tarkoittaneen, että tanssia katsottaisiin eri kuvakulmista. NY Export: Opus Jazz on myös elokuva monimuotoisesta New Yorkista. Sen alussa esitellään henkilöhahmot ja miljöö kerrostaloineen, peliluolineen ja luonnonmaisemineen. Monet kohtauksista on tehty rouheankauniissa hylätyissä rakennuksissa ja autioilla aukioilla. Elokuva tuo esiin kaupungin ja ihmisten askareiden arkisen kiehtovuuden. Visuaalinen sommittelu kiinnittää elokuvassa huomion; sen täydellisyys hivelee silmää. Monet kohtauksista tai siirtymistä toimisivat yksinään värikkäinä, julistemaisina kuvina. Visuaalisen ilmeen luomisessa on hyödynnetty niin arkkitehtuurin kaupunkiin synnyttämiä kiinnostavia jännitteitä kuin luonnonvalon synnyttämiä tunnelmia eri vuorokaudenaikoina. Yksi elokuvan kauneimmista kohtauksista on ”Passage for Two” –duetto, jonka Rachel Rutherford and Craig Hall tanssivat hylätyllä, pusikoituneella junaradalla. Auringonlasku, sensuelli koreografia ja tuulenvireessä, värähtelevän trumpetin tahtiin liikkuvat kasvit luovat sykähdyttävän kokonaisuuden. Kohtaus kosketti myös newyorkilaisia, joiden kaupunkiaktivismin myötä rataosuus sittemmin kunnostettiin High Line Park -kaupunkipuistoksi. Elokuvan loppupuolella tanssi päättyy, mutta liike ei lakkaa: liikenne, kaduilla kulkevat ihmiset, baseballin pelaajat, hyppynarua hyppäävät lapset, keinujat ja rullalautailijat luovat kaupungille oman, päättymättömän koreografiansa. Lopetus liittää elokuvan nykykoreografian ajatteluun arkisesta, itsestään järjestäytyvästä liikkeestä. Toisaalta Robbinsin koreografiakin tuntuu ottaneen vaikutteita kaupungin ja nuorisokulttuurin sykkeestä. Siinä on samaa rentoa, leikillistä vuorovaikutusta, jota voi nähdä kaduilla, puistoissa ja pelikentillä. Dokumentissa Craig Hall tiivistää elokuvan idean hyvin: ”They have music, they have movement, they have New York City.” Siinä on kaikki. SH 4 YOUTH, JAZZ AND SWINGING NEW YORK NY Export: Opus Jazz / 60’ NY Export: Opus Jazz (Henry Joost & Jody Lee Lipes, 2010, US) is a film about jazz, youth and New York. The choreography of the film dates from 1958, as does its title. NY Export: Opus Jazz was Jerome Robbins’ ”ballet in sneakers”, a crossover between jazz and classical styles. The performance was hugely popular, touring as far as Europe in 1958. Jerome Robbins was one of the foremost choreographers of the 1950s and 60s. The general public knows his work mainly through 1957’s West Side Story. The film revolutionized dance cinema, since its choreography was not separate from the story, but integral in carrying it. The film version of Opus Jazz has many images and moods in common with West Side Story. However, in this film – as in the original Opus Jazz – dance plays the main role. It not only supports the story, but creates it in the absence of dialogue and other narrative elements. In the documentary that is screened together with the film, A Ballet in Sneakers: Jerome Robbins and Opus Jazz (Anna Farrel & Matt Wolf, 2010, US, 15’), choreographer Eliot Feld, one of the original dancers in West Side Story, succinctly summarizes Opus Jazz as “an abstraction of West Side Story”. Indeed, the film is stripped of everything except dancers, movement, music and milieu. The theme of the work is youth, with all its conflicting emotions and experiences, finely interpreted by the choreography and the dancers from the New York City Ballet. The documentary of the work makes it evident that Robbins sought to portray the attitudes of young people while emphasizing their individuality. The film, along with the movement expression of the 21st-century dancers, clearly reflects this original idea. NY Export: Opus Jazz is an unusual dance film, in that the idea for its creation originated with the dancers. They wanted to pay homage to Robbins’ work and vision, while bringing the choreography into our own time. This leads to an interesting juxtaposition of elements. Though the choreography and Robert Prince’s wonderful music are brimming over with nostalgic swing, the realization of the piece is fresh and modern. The work comes across as sexy, fun and cool; we see the young dancers enjoying each other’s company, having fun, competing, flirting and falling in love – all expressed through dance. The cinematic devices of the film bring out all the nuance and variety of Robbins’ original choreography. At times, we see the dance from a traditional frontal perspective, at times from a birds-eye view, sometimes cropped only to the feet of the dancers. Occasionally, the eye is drawn primarily to the shadows cast by the dancers on the floor. The documentary A Ballet in Sneakers reveals that it was Robbins’ original intention that dance should be seen from multiple viewpoints. NY Export: Opus Jazz is also a film about the diversity of New York. The beginning of the film presents the characters as well as the city with its apartment blocks, gaming arcades and natural vistas. Many of the scenes have been filmed in gritty yet beautiful abandoned buildings and empty urban spaces. The film successfully highlights the fascinating details of the city and the quotidian tasks of its people. The visual compositions of the film are arresting in their perfection. Many scenes and transitions would work perfectly well as colorful, poster-like still images. The camerawork exploits the dynamics of the city’s architecture as well as the atmospheres created by natural light at different times of the day. Nimi / Title: NY Export: Opus Jazz Ohjaus / Director: Henry Joost & Jody Lee Lipes Tuotanto / Production: Kyle Martin & Melody Rocher Käsikirjoitus / Screenplay: Jody Lee Lipes Pääosissa / Starring: Adam Hendrickson, Amanda Hankes, Amar Ramasar, Andrew Veyette, Antonio Carmena, Ashley Laracey, Austin Laurent, Brittany Pollack, Craig Hall, Georgina Pazcoguin, Giovanni Villalobos, Glenn Keenan, Gretchen Smith, Rachel Rutherford, Rebecca Krohn, Robert Fairchild, Tiler Peck & Troy Schumacher Koreografia / Choreographer: Jerome Robbins Kuvaus / Cinematography: Jody Lee Lipes Musiikki / Music: Robert Prince Äänisuunnittelu / Sound design: Eric Gitelson Lavastus / Set Design: Ariel Schulman (production designer) Puvustus / Costume Design: Janicza Bravo Leikkaus / Editing: Zac Stuart-Pontier Tuotantoyhtiö / Production Company: Bar/Suozzi Productions Levittäjä / Distribution: Factory 25 Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Ensi-ilta / Release date: 24.3.2010 (US) Kesto / Running time: 46’ Maa / Country: US Nimi / Title: A Ballet in Sneakers: Jerome Robbins and Opus Jazz Ohjaus / Director: Anna Farrel & Matt Wolf Tuotanto / Production: Anna Farrel, Matt Wolf & Kyle Martin Pääosissa / Starring: Jerome Robbins, Craig Hall, Rebecca Krohn, Eliot Feld, Aidan Mooney, Sondra Lee, Tiler Peck, Adam Hendrickson, Georgina Pazcoguin, Jean-Pierre Frohlich, Ed Sullivan, Eddie Verso, Ellen Bar, Sean Suozzi, Henry Joost, Jody Lee Lipes Kuvaus / Cinematography: Anna Farrel Musiikki / Music: Aaron Severini Leikkaus / Editing: Matt Wolf Tuotantoyhtiö / Production Company: Bar/Suozzi Productions Levittäjä / Distribution: Factory 25 Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Ensi-ilta / Release date: 24.3.2010 Kesto / Running time: 15’ Maa / Country: US One of the most beautiful scenes of the film is the duet ”Passage for Two”, danced by Rachel Rutherford and Craig Hall on an abandoned, shrub-covered train track. The sunset, the sensual choreography, and the leaves quivering in the wind in time to the trumpet create an arresting whole. The scene had a particular poignancy for New Yorkers, whose urban activism eventually led to the stretch of track being refurbished as the High Line Park. At the end of the film, the dance ends, but the movement continues. The traffic, pedestrians, baseball players, skateboarders, children skipping rope and playing on swings; all create their own, never-ending choreography for the city. The ending links the film to contemporary ideas about everyday, self-organizing movement. On the other hand, Robbins’ choreography itself seems to draw from the rhythms of the city and its youth culture. It has the relaxed, playful interaction that can be seen on the street, in parks and on the basketball court. In the documentary, Craig Hall offers the perfect encapsulation of the film: ”They have music, they have movement, they have New York City.” There you go. SH 5 LA/SAT 26.3. 17:00, ANDORRA, 6€ Tanssin eri genret elokuvassa –näytökset tekevät katsauksen tämän päivän tanssielokuvan monimuotoiseen maailmaan. Sarjoihin on valikoitunut teoksia, jotka avaavat uusia näkökulmia tanssin käsitteelle. Tanssin eri genret elokuvassa I / 60’ Kumpi vie: tanssi vai tanssija? Tuttu käsitepari muovautuu uuteen merkitykseen Tanssin eri genret elokuvassa I –sarjassa. Näytöksen kahdeksan lyhytelokuvaa esittelevät tarinoita, jotka saattavat tanssin uuteen valoon. Tanssi ja tanssija ovat lähimpänä perinteistä olemustaan tanskalaisen Maja Friisin lyhyessä dokumentissa The Story of a Ballet Dancer (2009, DK). Friis piirtää elokuvassa kauniin ja seesteisen kuvan suomalaisesta balettitanssijasta Sorella Englundista. Dokumentissa nähdään mittavan kansainvälisen uran tehnyt entinen suurten oopperatalojen ensitanssija tarkastelemassa vanhenemistaan. Englund on armollinen itseään ja vanhuuden tuomaa hiljaisuutta kohtaan. Tanssielokuva voi lähestyä tanssia kahtaalta: toisinaan koreografia ei synny heti kameralle vaan lavateoksista muovataan uusia tulkintoja elokuvalliseen muotoon. Deirdre Towersin (Black) Light (2010, USA) on tutkielma mustalaiskulttuurista flamencon liikekielellä. Perinteen mukaan tanssija vapauttaa itsensä menneisyyden taakasta ja kulkee kohti valoa. Katse on suunnattu kohti menneisyyttä myös Chelsea McMullanin teoksessa Slip (2008, CA), joka tuo esiin rakennusten historiaa niissä tapahtuneita vaiheita näyttämällä. McMullanilla on erityinen kyky tuoda esiin jonkin piilotetun tunteen, jonka voimme aistia toisinaan paikoista ja niiden historiasta. Julkisten tilojen luonne syntyy niissä tapahtuneista sattumuksista. Slipissä nämä sattumukset tuodaan esiin tanssin kerronnan kautta. Arkisten tapahtumien nostalgia ja taianomainen muistijälki nousee näin kerrottuna väkevästi pintaan. Muistot nousevat merkittävään rooliin Hamish Andersonin steppielokuvassa Shadowed (2010,UK). Viime syksynä arvostetuilla Cinedans-festivaaleilla palkittu elokuva kertoo nuoren pojan tanssiharjoituksista autiossa talossa. Hiljaisiin harjoituksiin sekoittuvat edellisen kesän varjot. Poika muistelee tanssipariaan, joka nousee esiin heijastuksina ja häivähdyksinä. Hans Christian Andersenin satu Punaiset kengät luo Red Shoes-elokuvan (2009, CA) kehyksen. Tanssijaa riivaavat kengät vievät tämän lähelle kuolemaa. Tanssielokuvissa jo 40-luvulla tulkittu tarina kantaa yhä. Sen ihmisyyden perustaviin kysymyksiin viittaava teema välittyy tehokkaasti myös tanssin sanattoman kielen avulla. Tanssin ja tanssijan käsitteet rikkoutuvat erityisesti sarjan kotimaisissa elokuvissa. Esa Illin L’Artist (2010, FI) tuo laivalla Helsinkiin pantomiimitaiteilijan. Taiteilijaelämän kovuus ja klovnin suru on riipaisevaa aina viimeiseen kaupungin kylmään hetkeen asti. Helsinki näyttäytyy ilmakuvassa myös Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen elokuvassa Erään hyönteisen tuho (2010, FI). Se rakentaa luonnon mikrokosmoksen kaiken kiertävää ihmeellistä tanssia 3-D kuvattujen hyönteisten avulla. Tanssi ja tanssija muokkaavat toisiaan viimein Sérgio Cruzin elokuvassa Hannah (2010, UK). Elokuva on kunnianosoitus nuorelle tanssijattarelle. Se ylistää elämää, joka välittyy kehitysvammaisen urheilijan Hannah Dempseyn kautta. Esiintyjän atleettisuus, leikkisyys ja elinvoimaisuus vangitsevat katsojan. SM 6 Dance Genres in Film screenings take a look at the diverse world of today’s dance films. The films chosen to this series give fresh perspectives to the concept of dance. Both dancer and dance are given new meanings. Dance Genres in Film, Part I / 60’ Which one leads, the dance or the dancer? A familiar concept is transformed in Dance Genres in Film 1 series trough he various forms dance is portrayed in these films. These eight short films of the first thematic series present different angles one can take on the use of movement in cinematic narration. Dance and dancer are closest to their traditional forms in Maja Friis’ short documentary The Story of a Ballet Dancer (2009, DK). Friis paints a beautiful and serene picture of a Finnish ballet dancer Sorella Englund. Documentary presents the prima ballerina of major opera houses with a long international career examining her ageing. Englund is merciful to herself and the silence brought by ageing. Dance film can approach dance in two different ways: occasionally the choreography is not instantaneously ready for camera and the interpretation needs to reshape itself to a cinematic form. Deirdre Towers’ (Black) Light is a study of the gipsy culture in the form of flamenco. According to tradition the dancer frees herself from the burden of the past and travels to the light. The past is also on display in Chelsea McMullan’s Slip (2008, CA) which shows the history of buildings by displaying their different stages. McMullan has a special skill to bring out a hidden feeling that we can sometimes sense in places and their history. The identity of public spaces forms from the incidents that happened in them. Slip brings out the incidents through the means of dance. The nostalgia of ordinary events and the magical memorytrail stand out in this type of narration. Memories have an important role in Hamish Anderson’s step film Shadowed (2010, UK). This Cinedans awarded film tells the story of a young boy’s dance rehearsals in an deserted house. The shadows of former summer are mixed to his silent rehearsals. The boy recollects his dance partner who appears as reflections and traces of the summer past. The frame for the story in Red Shoes (2009, CA) comes from Hans Christian Andersen’s fairytale of the same title. The shoes that obsess the dancer take her close to death. This story has been used in dance films since the 1940s and it still works. Its theme of the basic questions on humanity comes across effectively through the unspoken language of dance. The concepts of dance and dancer fall apart especially in the series’ domestic films. Esa Illi’s L’Artist (2010, FI) brings a pantomime artist to Helsinki on a ferry. The sadness of the clown is heartbreaking to the last cold moment in the city. Hannes Vartiainen and Pekka Veikkolainen present Helsinki from an aerial view in their film The Death of an Insect (Erään hyönteisen tuho, 2010, FI). It builds an amazing dance of 3-D filmed insects that circulates the microcosm of nature. Sérgio Cruz’s film Hannah (2010, UK) is a tribute to a young performer. It compliments life through a disabled athlete Hannah Dempsey. The athleticness, playfulness and vitality of the performer captivates the viewer. SM Nimi / Title: The Story of A Ballet Dancer (En balletdansers historie) Ohjaus / Director: Maja Friis Pääosissa /Starring: Sorella Englund Kuvaus / Cinematocraphy: Matilda Mester Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Kesto / Running time: 9’ Maa / Country: DK Nimi / Title: Slip Ohjaus / Director: Chelsea McMullan Koreografia / Choreography: Yvonne Ng Pääosissa / Starring: Linnea Swan Kuvaus / Cinematocraphy: Maya Bankovic Äänisuunnittelu / Sound design: Juliet Palmer Puvustus / Costume Design: Kristan Kimczak Leikkaus / Editing: Avril Jacobson Tuotanto / Production: Geoff McLean & Cole J Alvis Tuotantoyhtiö / Production Company: Vision Entertanment Inc. and Plural Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2008 Kesto / Running time: 6’ Maa / Country: CA Nimi / Title: Hannah Ohjaus / Director: Sérgio Cruz Tanssi / Dance: Hannah Dempsey Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Kesto / Running time: 5’ Maa / Country: UK Nimi / Title: Red Shoes Ohjaus / Director: Micah Meisner Tarina / Story by: Hans Christian Andersen Pääosissa / Starring: Anne Plamondon Koreografia / Choreography: Victor Quijada & Anne Plamondon Kuvaus / Cinematocraphy: Simon Shohet Leikkaus / Editing: Micah Meisner Musiikki / Music: Mitchell Akiyama Tuotantoyhtiö / Production Company: Natalie Galaxy Inc. Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Kesto / Running time: 17’ Maa / Country: CA Teatterilevitys / Theatrical Distribution: N/A Nimi / Title: Shadowed Ohjaus / Director: Hamish Anderson Koreografia / Choreography: Todd Holdworth & Sofia Souri Tanssi / Dance: : Todd Holdworth & Sofia Souri Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 4’ Maa / Country: UK Nimi / Title: Erään hyönteisen tuho Ohjaus / Director: Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen Käsikirjoitus / Script writer: Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen Kuvaus / Cinematocraphy: Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen Musiikki / Music: Joonatan Portaankorva Animointi / Animation: Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen Leikkaus / Editing: Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen Tuottaja / Producer: Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen Tuotanto / Production: Pohjankonna Oy Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 7’ Maa / Country: FI Teatterilevitys / Theatrical Distribution: Pohjankonna Nimi/Title: L’Artist Ohjaus/Director: Esa Illi Koreografia/Choreography: Marc Gassot Tanssi/Dance: Marc Gassot Käsikirjoitus/Script writer: Esa Illi Kuvaus/Cinematocraphy: Timo Heinänen Äänisuunnittelu/Sound design: Janne Laine Musiikki/Music: Janne Laine & Esa Illi Tuotanto/Production: Petri Rossi Tuotantoyhtiö/ Production Company: Cone Works Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto/Running time: 12’ Maa/Country: FI Teatterilevitys/Theatrical Distribution: Esa Illi Nimi / Title: (Black) Light Ohjaus / Director: Deirdre Towers Koreografia / Choreography: Deirdre Towers Kuvaus / Cinematography: Dikayl Rimmasch Tanssi / Dance: Katherine Crockett Musiikki / Music: Paul Jared Newman Lavastus / Set Design: Bojan Mitrevski Tuotanto / Production: Deirdre Towers Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 6’ Maa / Country: US 7 LA/SAT 26.3. 17:00, ANDORRA, 6€ LIIKKEEN VOIMASTA JA KAUNEUDESTA Tanssin eri genret elokuvassa II / 75’ Toisessa festivaalin kahdesta teema-sarjasta nähdään kahdeksan lyhyttä elokuvaa, jotka valottavat jokainen omalla tavallaan tanssia ja ihmiskehon liikettä. Kokonaisuutena ne myös vastaavat yhdellä tavalla kysymykseen siitä, mitä tanssielokuva oikein on ja mitä sillä käsitetään – mitä ja miten sillä voi ilmaista? Liikkeen ilmaisevaa voimaa ei siis ole välttämättä sidottu tanssin sääntöihin tai ahtaisiin taiteen määritelmiin, vaan elokuvan ja tanssin rajat ovat auki uusille, tuoreille ja haastaville näkemyksille. Ranskalaisen Insencé crew ryhmän akA Vs Nky #1 (2010, FR) sekä yhdysvaltalaisen Robb Longin iPhone Breakdancing Battle (2010, US) edustavat urbaania ja viileää breakdance-estetiikkaa. Ensin mainittu on tiivis tarinallinen tanssiteos ihmisarvosta ja nyky-yhteiskunnan rooleista, kun taas jälkimmäinen on vapaamuotoinen tyylitelmä, jossa teknologia tarjoaa puitteet tanssille: taustamusiikki tulee älypuhelimesta, kameran tarvitsema valo pysäköityjen autojen ajovaloista ja itse kuva on tallennettu kevyen digitaalisen järjestelmäkameran muistikortille. Englantilaisen Wilkie Bransonin ohjaama Stronger (osa teoksesta White Caps) (2010, UK) vie tavallisesti kaupunkiympäristöihin liitetyn breakdancen ja parkourin uuteen tilaan, keskelle hämmästyttävän kaunista, metsittynyttä vuorenrinnettä. Kahden tanssijan yhteisessä matkassa tärkeintä ei tunnu olevan päämäärä, vaan liikkeen oma paino, yhdessäolo ja paradoksaalisella tavalla kiireetön joutuisuus. Lisää upeita näkymiä tarjoaa New London Calling (Alla Kovgan, 2010, US), jossa seurataan Yhdysvaltain Connecticutin osavaltiossa, New Londonin kaupungissa liikkuvia lapsiryhmiä. Lasten juoksentelu ja heidän leikkinsä pelkistyvät kameran läpi nähtynä tanssillisiksi, jopa hypnoottisiksi liikesarjoiksi. Hienot kaupunkimaisemat antavat taustan suoralle ja energiselle liikkeelle. Kanadalaisen Joe Cobdenin Slow Dance (2010, CA) pysäyttää ja kristallisoi erään ihastumisen hetken. Samalla se estetisoi väkivallan ja vie sen näyttämölle, joka pystytetään päähenkilöiden ympärille. Baaritappelu on tuskin koskaan näyttänyt näin ylevältä. Elokuva on kuvattu Helsingissä ohjaajan suomen taiteilijaresidenssin aikana, mikä selittää oudon tuttuuden tunnun visuaalisuudessa. Väkivallan äärellä ollaan myös Pedro Piresin lyhytelokuvassa Danse Macabre (2009, CA), joka näyttää meille kuolleen ruumiin keveyden ja painon, sen ihon ja ääriviivat. Tämä huikean visuaalinen esitys näyttää rakentuvan eräänlaiselle ”viimeisen tanssin” ajatukselle. Kokonaisuuden nivoo yhteen taustalla soiva Maria Callas’n kuulas laulu. Sarjassa nähdään korkeatasoista elokuvaa myös suomalaisilta tekijöiltä. Kimmo Leedin ohjaama Largo (2010, FI) kertoo maaseudulla asuvasta perheestä, menetyksestä ja tunteiden kommunikoinnista. Tämä Misa Lommin tähdittämä tanssillinen lyhytelokuva onnistuu rakentamaan vahvan, kiehtovalla tavalla vieraannuttavan tunnelman, unohtamatta kuitenkaan itse tarinaa. Kansainvälisenä yhteistyönä toteutettu A Man Standing Behind a Seated Woman (Stav Yeini, Veli Lehtovaara, 2009, BE) on rehellisen kokeellinen, näyttämö- ja videotaidetta yhdistelevä teos, joka ottaa videon mediumina suvereenisti haltuun ja koettelee sen rajoja. Kuva ja ääni käyvät intensiivistä dialogia, joka täytyy vain kokea. AP 8 Nimi / Title: A Man Standing Behind a Seated Woman Ohjaus / Director: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Tuotanto / Production: Stav Yeini, Veli Lehtovaara (with support of P.A.R.T.S. & Charleroi/ Danses, Brussels) Käsikirjoitus / Screenplay: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Tarina / Story by: Hanoch Levin Pääosissa / Starring: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Koreografia / Choreographer: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Kuvaus / Cinematography: Stav Yeini, Veli Lehtovaara, Stanislav Dobak Musiikki / Music: Berry Sacharof Äänisuunnittelu / Sound design: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Lavastus / Set Design: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Puvustus / Costume Design: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Leikkaus / Editing: Stav Yeini, Veli Lehtovaara Tuotantoyhtiö / Production Company: Teatterikorkeakoulu Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Kesto / Running time: 2’24 Maa / Country: BE Nimi / Title: New London Calling Ohjaus / Director: Alla Kovgan Käsikirjoitus / Screenplay: Alissa Cardone, Ingrid Schatz Pääosissa / Starring: Middle School of Dual Language Arts Academy, New London, CT, USA Koreografia / Choreographer: Alissa Cardone, Ingrid Schatz Kuvaus / Cinematography: Mkrtich Malkhasyan Musiikki / Music: P. Andrew Willis, Ken Winokur Äänisuunnittelu / Sound design: P. Andrew Willis, Ken Winokur Leikkaus / Editing: Alla Kovgan Tuotantoyhtiö / Production Company: KINODANCE Levittäjä / Distribution: KINODANCE Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 10’ Maa / Country: US Nimi / Title: iPhone Breakdancing Battle Ohjaus / Director: Robb Long Tuotanto / Production: Robb Long Pääosissa / Starring: Jason Noer, Dancin Dave Koreografia / Choreographer: Jason Noer Kuvaus / Cinematography: Robb Long Leikkaus / Editing: Robb Long Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 1’25 Maa / Country: US ON THE POWER AND THE BEAUTY OF MOVEMENT Dance Genres in Film, Part II / 75’ The second thematic series of the festival presents eight short films that provide an individual viewpoint on dance and the moving human body. As a whole, these films also offer one possible answer to the question of what is meant by the term dance film – what can it express, and how? The expressive power of movement need not be tied to dance vocabularies or narrow definitions of art, as the borders of film and dance are open to new, freshly challenging visions. akA Vs Nky (2010) by the French Insencé crew, and iPhone Breakdancing Battle (2010) by Robb Long of the US, represent the urban and cool aesthet- ics of breakdance. The former is a compact, narrative dance work about human values and the roles in contemporary society, while the latter is a freeform stylistic essay in which technology creates the backdrop for dance. The music is played on a smartphone, lighting is provided by the headlights of parked cars, and the moving image has been recorded on the memory card of a lightweight digital SLR camera. Stronger (2010), directed by the British Wilkie Branson and part of the work White Caps, takes the urban imagery of breakdance and parkour into a surprising milieu – an amazingly beautiful, forested mountainside. The journey of the two dancers is not about the destination, but about the intrinsic weight of the movement, togetherness, and a paradoxically unhurried swiftness. More gorgeous vistas are on hand in New London Calling (2010) by Alla Kovgan, which follows groups of children moving through the streets of New London, Connecticut. The camera stylizes the running and play of the children into dance-like, even hypnotic sequences. The finely filmed cityscapes provide a background for direct and energetic movement. In Slow Dance (2010), Joe Cobden from Canada pauses and crystallizes a moment of infatuation. At the same time, the film aestheticizes violence and takes it onto a stage constructed around the main characters. A bar brawl has likely never looked this elevated. The work was filmed in Helsinki during the director’s residence period, which explains the strange visual familiarity for the Finnish viewer. Violence is also a theme in Pedro Pires’ short film Danse Macabre (2009), which shows us the lightness and weight of a dead body, its skin and outlines. This stunningly visual work seems to be built around the idea of a ”last dance”, with the finishing touch provided by the ethereal singing voice of Maria Callas. The series also presents high-quality films from Finnish directors. Largo (2010), by Kimmo Leed, is about a family living in the countryside, as well as about loss and the communication of feelings. The dance short, starring Misa Lommi, succeeds in constructing a strong, fascinating atmosphere of alienation, while remaining true to the story. The international collaboration A Man Standing Behind a Seated Woman (Stav Yeini, Veli Lehtovaara, 2009) is an unabashedly experimental work that demonstrates sovereign mastery of the video artform while simultaneously pushing its boundaries. Image and sound engage in an intense dialogue that must simply be experienced. AP Nimi / Title: Largo Ohjaus / Director: Kimmo Leed Tuotanto / Production: Tuomo Leino Käsikirjoitus / Screenplay: Kimmo Leed, Tuomo Leino, Jenni Kivelä Pääosissa / Starring: Misa Lommi, Sami Hiltunen, Kirsi Karlenius, Kalle Kettunen Koreografia / Choreographer: Jenni Kivelä Kuvaus / Cinematography: JP Passi Musiikki / Music: Tuomo Leino, Petri Nieminen Äänisuunnittelu / Sound design: Pekka Karjalainen Lavastus / Set Design: Otso Linnalaakso Puvustus / Costume Design: Karoliina Koiso-Kanttila Leikkaus / Editing: Tuomo Leino Tuotantoyhtiö / Production Company: Leino Production Levittäjä / Distribution: YLE Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 19’ Maa / Country: FI Nimi / Title: Stronger (excerpt from White Caps) Ohjaus / Director: Wilkie Branson Tuotanto / Production: Wilkie Branson Käsikirjoitus / Screenplay: Wilkie Branson Pääosissa / Starring: Champloo Dance Company, Wilkie Branson, Joel Daniel Koreografia / Choreographer: Champloo Dance Company, Wilkie Branson, Joel Daniel Kuvaus / Cinematography: Rob Saunders Musiikki / Music: Phil King, Scott Hammond, Jonathan Thomas Leikkaus / Editing: Wilkie Branson Tuotantoyhtiö / Production Company: Champloo Dance Company, Co-Comissioned by Theatre Bristol, Bristol Old Vic Levittäjä / Distribution: Champloo Dance Company Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 4’ Maa / Country: UK Nimi / Title: Danse Macabre Ohjaus / Director: Pedro Pires Tuotanto / Production: Catherine Chagnon, Pedro Pires Käsikirjoitus / Screenplay: Pedro Pires Pääosissa / Starring: AnneBruce Falconer Koreografia / Choreographer: AnneBruce Falconer Kuvaus / Cinematography: Pedro Pires Musiikki / Music: Vincenzo Bellini - Casta Diva (Norma), esittäjä / performed by Maria Callas Leikkaus / Editing: Pedro Pires Tuotantoyhtiö / Production Company: Phi Group Levittäjä / Distribution: Phi Group Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Kesto / Running time: 8’30 Maa / Country: CA Nimi / Title: akA Vs Nky #1 Ohjaus / Director: Insencé crew Pääosissa / Starring: akA, Nky Kuvaus / Cinematography: Jerry Miller Musiikki / Music: La brigade feat Lunatic, Sean Price Leikkaus / Editing: Jerry Miller Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 2’30 Maa / Country: FR Nimi / Title: Slow Dance Ohjaus / Director: Joe Cobden Tuotanto / Production: Joe Cobden, Josh Usheroff, Sach Baylin-Stern Käsikirjoitus / Screenplay: Joe Cobden Pääosissa / Starring: Hannako H. Caines, Joe Cobden Koreografia / Choreographer: Kevin Kelsall Tanssi / Dance: Jason Cavalier, Kevin Kelsall, Marc-Andre Brisebois, Marie-Pier Gaudet, Maxim Savaria, Patrick Sabongui, Peter Seaborne Kuvaus / Cinematography: Christophe Collette Musiikki / Music: Warren Spicer, Katie Moore, Mike O’Brien Leikkaus / Editing: Gregory Adam Kaufman Tuotantoyhtiö / Production Company: Black Box Productions & Way Past Curfew Productions Levittäjä / Distribution: Black Box Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 2’24 Maa / Country: CAN 9 Raati Raati on työnsä tehnyt. LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin avoimeen hakuun osallistuneista elokuvista on pitkän, mutta kiitollisen prosessin tuloksena valikoitu kolmetoista mielenkiintoista teosta esitettäväksi suurelle yleisölle kolmessa Raadin valinnat -sarjassa. Hakuun osallistui jälleen ennätysmäärä elokuvia, joten valinta ei ollut tänäkään vuonna helppo. Raati voikin kiitollisena todeta, että osallistuneiden elokuvien taso on noussut entistä korkeammalle. Festivaalin kansainvälinen profiili on jatkuvassa nosteessa, tänäkin vuonna hakuun osallistui suuri määrä ulkomaalaisia huipputekijöitä. Kanada esittäytyy edelleen vahvana tanssielokuvamaana. Festivaalilla vierailee kanadalainen Marlene Millar, jolta nähdään kaksi elokuvaa: The Greater the Weight Raadin valinta I -sarjassa ja kokeellisempi 40 katselupisteessä. Ei ole kuitenkaan syytä unohtaa kotimaista tanssielokuvaa, sillä esitettäväksi valikoituneet kolme kotimaista ovat tasoltaan erittäin korkealuokkaisia. Kokonaisuutena kotimaisen tanssielokuvan kenttä jatkaa laadullisen tasonsa nousua. Moni varteenottava elokuva jäikin valitettavasti festivaalin ulkopuolelle. Hanna Pajala-Assefa Avoimen haun elokuvissa nähdään tänä vuonna niin kokeellista tanssielokuvaa kuin perinteisempääkin ilmaisua. Mielenkiintoa raadissa herätti muun muassa se, että useassa haun elokuvassa yhdistellään vapaasti tanssia ja animaatiota. Esimerkiksi Magali Charrierin 12 Sketches on the Impossibility of Being Still nousi esiin elokuvakeinojen laajalla ja kekseliäällä käytöllään. Raatiin kuuluivat festivaalin taiteellisen johtajan Hanna Pajala-Assefan lisäksi viisi elokuvan, tanssin ja tanssielokuvan asiantuntijaa: Kati Kallio, Janne Laine, Kimmo Leed, Mari-Kaisu Mononen ja Jouka Valkama. Dokumenttielokuvat valitsi yhdessä taiteellisen johtajan kanssa tanssija-koreografi Sari Palmgren. Kati Kallio Koreografi-tanssija ja LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Hanna Pajala-Assefa on MAD Tuotannon perustajajäseniä ja toiminut alusta alkaen luottamustoimissa yhdistyksen hallituksessa. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteenlaitokselta koreografiksi vuonna 1995. Urallaan hän on toiminut sekä koreografin, tanssijan että tanssin tuottajan tehtävissä. Viimevuosina hän on keskittynyt työskentelemään paikkakohtaisen tanssitaiteen ja tanssielokuvan parissa. Kati Kallio on vantaalainen tanssitaiteilija ja tanssielokuvan tekijä sekä tanssinopettaja. Hän on toiminut MAD Tuotannon hallituksen puheenjohtajana vuosina 2005-2010 ja on osallistunut LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin järjestämiseen sekä suomalaisen tanssielokuvan kehittämiseen vuodesta 2008 lähtien. Tanssijan koulutuksen hän on saanut Teatterikorkeakoulussa vuosina 1991-1995 ja valmistunut tanssitaiteen maisteriksi vuonna 2003. Janne Laine Kimmo Leed Elokuvaäänisuunnittelija Janne Laine on Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolta valmistunut taiteen maisteri. Hän on työskennellyt elokuvan parissa 1990-luvun loppupuolelta tähän päivään asti, keskittyen pääasiassa pitkään fiktioon ja dokumenttielokuvaan. Käsikirjoittaja-ohjaaja Kimmo Leed on monipuolinen elokuva-alan ammattilainen. Hän on toiminut ohjaajana vuodesta 1999 ja tehnyt lyhytelokuvia, dokumentteja sekä yrityselokuvia. Viimeisin teos, syksyllä 2010 valmistunut tanssillinen lyhytelokuva nimeltään Largo saa ensiesityksensä LOIKKA-tanssielokuvafestivaalilla. Elokuva nähdään myös myöhemmin TV1:ssä. Mari-Kaisu Mononen Sari Palmgren Mari-Kaisu Mononen on Taideteollisen korkeakoulun elokuvaohjauksen linjan kasvatti. Hän viimeistelee maisterin tutkintoaan ja kirjoittaa parhaillaan ohjauksen lopputyöelokuvaansa. Sari Palmgren on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004. Sen jälkeen hän on toiminut tanssitaiteen eri alueilla freelancetanssijana, koreografina ja tanssinopettajana. Sari Palmgrenin viimeisimpiä töitä ovat soolo Animal motion (2010) Zodiak - Uuden tanssin keskukseen sekä sanaton näytelmä Finnhits (2010) yhteistyössä Projektoriryhmän kanssa. Tällä hetkellä Palmgren on mukana British Councilin ilmastolähettiläänä Challenge Europe -projektissa. Jouka Valkama on ollut Suomen Kansallisoopperan tanssija vuodesta 1995. Hän on tehnyt uransa aikana useita koreografioita ja käyttänyt näissä muun muassa rock-musiikkia. Valkama on toiminut laajasti tanssin kentällä. Hän on kouluttanut televisioesiintyjiä, edustanut tanssijana erilaisia oppijoita sekä luonut koreografioita niin perinteisiin lavateoksiin kuin audiovisuaalisiin tuotantoihin. TS 12 Jouka Valkama Jury The jury has, again, finished its work. The selection process for the films sent in to LOIKKA Dance Film Festival was long but satisfactory. Thirteen interesting films have now been selected to be screened as part of the Open Call Selection in three Jury’s Choices screenings. The number of films sent to the festival was record high, so, like previous years, the choices were not easy. The jury was delighted to see that the quality of films had again improved. The international profile of the festival is rising and many top artists from outside Finland sent in their work this year, as well. Canada continues as a big dance film nation. The Canadian Marlene Millar will be a special guest at the festival to present two films: The Greater the Weight in Jury’s Choices I, and the more exploratory 40 at the free screening points. We shouldn’t, however, forget the Finnish dance films, as the three pieces that were selected from Finland are of top quality. The field of Finnish dance film as a whole continues raising its standards. Unfortunately this means also that many good films were left outside the Jury’s Choices. The Open Call Selection presents both experimental and more traditional expression. The jury noted with interest that many films combined dance and animation. Magali Charrier’s 12 Sketches on the Impossibility of Being Still, for example, stood out for its inventive and broad use of cinematic techniques. The expert jury has five members in addition to Hanna Pajala-Assefa, the Artistic Director of the festival: Kati Kallio, Janne Laine, Kimmo Leed, Mari-Kaisu Mononen ja Jouka Valkama. The documentaries were selected by dancer-choreographer Sari Palmgren together with the Artistic Director. LOIKKA dance film festival’s Artistic Director, choreographer-dancer Hanna Pajala-Assefa is one of the founders of MAD Tuotanto. She has worked as MAD’s choreographer and been a member of the association’s board since the beginning. In 1995 she graduated as a choreographer from Theater Academy Helsinki. Pajala-Assefa has worked as a choreographer, a dancer and a producer of dance. Recent years she has been working with dance film and site specific performances. Kati Kallio is a dance artist, dance film maker and a dance teacher from Vantaa. She’s been the president of MAD Tuotanto from 2005 to 2010 and involved in organizing LOIKKA dance film festival. Since 2008 Kallio has also been doing her part in developing and improving Finnish dance film. She studied dance in Theatre Academy Helsinki from 1991 to 1995 and got her Master of Art degree in dance in 2003. Janne Laine graduated as a sound designer (MA) from the department of Motion Picture, Television and Production Design at the Helsinki School of Art and Design. He has been working with films since the late 1990s, focusing on feature length fiction and documentaries. Writer-director Kimmo Leed is an all-round professional of the film industry. He has worked as a director since 1999, directing short films, documentaries and corporation films. His latest work, a short film called Largo was finished in the autumn 2010 and will be premiered at LOIKKA dance film festival. The film will be seen also in Finnish national television. Mari-Kaisu Mononen has studied directing at the Helsinki School of Art and Design. She is currently finishing her MA studies and writing the script for her diploma work. Sari Palmgren has a MA in dance from the Theatre Academy Helsinki. After graduating in 2004, she has worked as a freelance dancer, choreographer and dance instructor. Her latest work include the solo production Animal motion (2010) at the Zodiak Center for New Dance and the wordless play Finnhits (2010) with the Projektoriryhmä theatre group. Palmgren is also involved in British Council’s Challenge Europe project as a Climate Advocate. Jouka Valkama has worked as a dancer at the Finnish National Opera since 1995. He has also created several choreographies during his career and used, for example, rock music in them. Valkama has worked widely in the dance field. He has trained television personalities, been a representative of diverse learners and created choreographies not only to traditional stage performances but also to audiovisual productions. TS 13 TO/THU 24.3. 19:30, ANDORRA, 6€ LIIKETTÄ TILASSA, TILOJA LIIKKEESSÄ Raadin valinnat I / 60’ Mustaa taustaa vasten kuvattu duetto, jossa kamera viipyilee parin kasvojen yksityiskohdilla. Tyhjässä ja rapistuneessa talossa lattiaan tömähtelevä nainen, joka satunnaisesti katoaa ja ilmestyy taas uudestaan näkyviin. LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin Raadin valinnat I -sarjassa nähdään keskenään erilaisia elokuvia, jotka suhtautuvat tanssiin ja elokuvaan eri tavoilla – ja käyttävät tanssielokuvan ilmaisun keinoja laajalla skaalalla. Keinojen ja toteutumistapojen kirjosta huolimatta kaikki kommentoivat omalla tavallaan liikkeen ja tilan suhdetta. Kamera viedään lähelle ihmistä kehon yksityiskohtiin hyvin erilaisin päämäärin ja tuloksin niin surumielisessä Memento Morissa (2010, DE) kuin kokeellisessa 12 Sketches on the Impossibility of Being Stillissäkin (2010, UK). Helle Bachin ohjaama ja koreografioima Memento Mori käyttää lähikuvia yksityisen tilan luomiseen. Kahden henkilön välinen intiimi tila avautuu silmien ja huulien kautta, kun katsoja pääsee todistamaan vain rakastavaisille tarkoitettua läheisyyttä. Mustaan, lähes olemattomaan ympäristöön luodaan tilan tuntua ja tunnesisältöä äänimaailman hienovaraisella käytöllä. Magali Charrierin 12 Sketches on the Impossibility of Being Still käsittelee liikkumattomuuden ja liikkeen puuttumisen täydellistä mahdottomuutta. Animaatiolla ja leikkauksella leikittelevä teos on kokoelma erilaisia kokeita siitä, miten äkkiseltään autiolta ja hiljaiselta näyttävä tila täyttyy hienovaraisista ja hiljaisuudessaan kovaäänisistä liikkeistä. Keho ei pysy paikoillaan eikä mieli suostu jäämään staattiseen tilaan. Ihmisen luontainen olotila vaatii tilan täyttämistä, sen ottamista haltuun omin ehdoin. Tätä rajoitusten ja vapauden rajankäyntiä kuvaa myös irlantilainen Her Mothers Daughters (2010, IR). Oonagh Kearneyn ohjaamassa ja Cindy Cumming- sin koregrafioimassa elokuvassa vanha nainen muistelee aikaa, jolloin hänen kotinsa vielä täyttyi tytärten liikkeistä. Takaumassa kodin fyysiset puitteet ja äidin asettamat rajat muodostavat tyttärille kehyksen, jota he täyttävät koristeellisella ja leikittelevällä liikkeellään. Liike on itsetarkoituksellista rajankäyntiä ja tilan ottamista. Elokuva näyttää meille mihin vapauden rajoittaminen ja sen kaipuu voivat äärimmillään johtaa. Liike ja tila muodostavat Her Mothers Daughtersissa ristiriidan, sillä liike pyrkii ulos sille annetusta tilasta. Marlene Millarin ja Philip Szporerin ohjaamassa The Greater the Weightissä (2008, CA) nämä kaksi elementtiä ovat harmonisesti yhtä, vaikka ensisilmäyksellä ne voivatkin tuntua ristiriitaisilta. Nyrkkeilykehään sijoittuva elokuva luottaa Dana Michelin vahvaan sooloon. Tanssijan ja urheilijan liikekieliä yhdistävä koreografia on LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin intensiivisimpiä kokemuksia, hien pintaan nostattava osoitus siitä, että nyrkkeilykehäkin voi olla herkän ja voimakkaan kauneuden paikka. Kuvataiteilija Marcel Dzaman eläinaiheisista piirroksista inspiraationsa saanut Dances for Dzama (2007, CA) vie tanssin ihmisen luomista paikoista luontoon, tai ainakin siltä aluksi näyttää. Soolona alkava elokuva muuttuu hämmentäväksi naisen ja karhun duetoksi samalla kun ympäristö vaihtuu aidosta elävästä metsästä lavastetuksi, joka tosin sekin on elävä. Pahviset puut todistavat parin tanssia musiikin tahdissa hiljaa liikkuen. Tilan ja siinä tapahtuvan liikkeen välisen yhteyden kiteyttää sarjan ehkäpä omaperäisimmältä näyttävä elokuva. Esitystaiteilija Pasi Mäkelän ja äänitaiteilija Jussi Saivon muodostama Sabotanic Garden –ryhmä luo näyttävässä Bone Dance –elokuvassaan (2010, FI) hypnoottisen kokonaisuuden yhdistämällä painostavan äänimaailman symmetriseen kuvaan. Hautausmaan ympäristö ja siinä tapahtuva tanssi sulautuvat elokuvassa saumattomasti yhteen. On mahdotonta erottaa liikettä ympäristöstään, sillä elokuvan tanssi muodostuu niistä molemmista, kuva-alan kokonaisvaltaisesta liikkeestä. TS 14 MOVEMENT IN SPACE, SPACES IN MOVEMENT Jury Choices, Part I / 60’ A duet against a black backdrop, with the camera lingering on details of the dancers’ faces. A woman thudding onto the floor in a derelict house, only to randomly disappear and reappear again. The LOIKKA screening series Jury Choices, Part 1 presents works that encompass different approaches to dance and cinema, and a panoramic range of expressive possibilities. Despite the variety of form and method, all of these films provide a comment on the relationship between movement and space. The melancholy Memento Mori (2010, DE) and the experimental 12 Sketches on the Impossibility of Being Still (2010, UK) both bring the camera into close focus on details of the body, though with very different aims and results. Memento Mori, directed and choreographed by Helle Bach, uses close-ups to create a private space. The proximity of two people is expressed by eyes and lips, as the viewer is invited into an intimacy usually reserved only for lovers. An understated soundscape creates space and emotion in the black, almost non-existent surroundings. The subject of Magali Charrier’s 12 Sketches on the Impossibility of Being Still is exactly what the title suggests. Playfully experimenting with animation and editing, the film is a series of experiments on how a seemingly silent and empty space is filled with subtle movements that sound very loud in their context. The body will not stay motionless, nor will the mind remain static. The state of natural human existence demands the filling of space, its occupation on one’s own terms. Similar borders between limitations and freedom are explored by Her Mother’s Daughters (2010, IR). In the film, directed by Oonagh Kearney and choreographed by Cindy Cummings, an old woman reminisces about the time when her home was still full of the movement of her daughters. Seen in flashback, the physical surroundings of the home and the limits imposed by the mother provide a frame that the daughters fill with their playful, filigreed movement. The dance concerns itself with claiming one’s space and pushing its boundaries, and the film shows us where restrictions of this longed-for freedom can ultimately lead. In Her Mother’s Daughters, movement and space are in conflict, with the dance seeking to escape its confines. In The Greater the Weight (2008, CA), directed by Marlene Millar and Philip Szporer, the two elements form a harmonious unity, even though at first glance they may seem at odds with each other. Set in a boxing ring, the film is carried by Dana Michel’s strong solo. One of the most intense experiences of the entire Loikka festival, the film combines the movement vocabularies of dancer and athlete in a sweat-inducing demonstration of how even a boxing ring can be an arena for beauty that is both delicate and vigorous. Dances for Dzama (2007, CA), inspired by the animal drawings of Marcel Dzama, takes dance from manmade environments into nature, or so it seems at first. The film begins as a solo but transforms into a perplexing duet between woman and bear, as the environment morphs from a real forest to a fake – yet living – stage set. Cardboard trees swing slowly in time to the music, witnessing the dance of this strange couple. The total synthesis of space and movement is achieved by what is arguably the most visually original film of the series, Bone Dance (2010, FI). The Sabotanic Garden ensemble, formed by performance artist Pasi Mäkelä and audio artist Jussi Saivo, creates a hypnotic whole by combining an oppressive soundtrack with symmetrical images. The graveyard environment and the dance within it are melded seamlessly. It is impossible to separate movement from its surroundings, as the dance of the film is composed equally of both – a total movement of the film’s visual field. TS Nimi / Title: Dances for Dzama Ohjaus / Director: Dana M. Gingras Tuotanto / Production: Andrea Gunnlaugson, Jim Smith Koreografia / Choreographer: Dana M. Gingras Tanssi / Dance: Andrea Gunnlaugson, Kathleen McDonagh Kuvaus / Cinematography: William Morrison Musiikki / Music: Alexander MacSween, Gabriel Isaac Mounsey Äänisuunnittelu / Sound design: Gabriel Isaac Mounsey Leikkaus / Editing: William Morrison Tuotantoyhtiö / Production Company: Animals of Distinction, Eponymous, The Holy Body Tattoo Julkaisuvuosi / Release Year: 2007 Kesto / Running time: 13’ Maa / Country: CA Nimi / Title: The Greater the Weight Ohjaus / Director: Marlene Millar, Philip Szporer Tuotanto / Production: Marlene Millar, Philip Szporer Koreografia / Choreographer: Dana Michel Tanssi / Dance: Dana Michel Kuvaus / Cinematography: Bill Kerrigan Musiikki / Music: Ghislain Poirier Äänisuunnittelu / Sound design: Leikkaus / Editing: Dexter X Tuotantoyhtiö / Production Company: Movement Perpétuel Julkaisuvuosi / Release Year: 2008 Kesto / Running time: 5’ Maa / Country: CA Nimi / Title: Bone Dance Ohjaus / Director: Jussi Saivo & Pasi Mäkelä Tuotanto / Production: Jussi Saivo & Pasi Mäkelä Koreografia / Choreographer: Pasi Mäkelä Tanssi / Dance: Pasi Mäkelä / Sabotanic Garden Musiikki / Music: Aural Holograms Äänisuunnittelu / Sound design: Jussi Saivo Costume design: Pasi Mäkelä Tuotantoyhtiö / Production Company: Circus Maximus Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 6’ Maa / Country: FI Nimi / Title: Her Mothers Daughters Ohjaus / Director: Oonagh Kearney Tuotanto / Production: Rachel Lysaght, Steven Davenport Käsikirjoitus / Screenplay: Oonagh Kearney Koreografia / Choreographer: Cindy Cummings Tanssi / Dance: Emma O’Kane, Megan Kennedy, Jessica Kennedy, Deirdre Murphy, Joanne Banks Kuvaus / Cinematography: PJ Dillon Musiikki / Music: Denis Clohessy Äänisuunnittelu / Sound design: Glenn Keating Leikkaus / Editing: Josh Levinsky Tuotantoyhtiö / Production Company: Underground Films Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 6’ Maa / Country: IR Nimi / Title: Memento Mori Ohjaus / Director: Helle Bach Tuotanto / Production: dadadans, STAALFILM Koreografia / Choreographer: Helle Bach Tanssi / Dance: Johan Amselem, Louise Hyun Dahl Kuvaus / Cinematography: Michael Dinesen Musiikki / Music: Aphex Twin, Clive Williamsson Äänisuunnittelu / Sound design: Emil Sebastian Boll Leikkaus / Editing: Michael Dinesen Tuotantoyhtiö / Production Company: dadadans, STAALFILM Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 11’ Maa / Country: DK Nimi / Title: 12 Sketches on the Impossibility of Being Still Ohjaus / Director: Magali Charrier Tuotanto / Production: Magali Charrier Käsikirjoitus / Screenplay: Magali Charrier Koreografia / Choreographer: Magali Charrier, Selina Papoutseli, Tom Lyall Tanssi / Dance: Selina Papoutseli, Tom Lyall Kuvaus / Cinematography: Fran Weston Musiikki / Music: Heather Truesdall, Natasha Zielazinski Äänisuunnittelu / Sound design: Magali Charrier Leikkaus / Editing: Magali Charrier Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 8’ Maa / Country: UK 15 PE/FRI 25.3. 16:00, ANDORRA, 6€ MENNEISYYDEN VANGIT CAPTIVES OF THE PAST Raadin valinnat II / 75’ Jury Choices, Part II / 75’ Festivaalin avoimen haun dokumenttisarjaan osallistuneista elokuvista nähdään kaksi, jotka käsittelevät mennyttä kumpikin omalla tavallaan. Tanssija-koregrafi Sari Palmgrenin valitsemat elokuvat kertovat ihmisistä, jotka toistavat mennyttä aikaa. Toisessa toisto on vapauttavaa, toisessa se vangitsee. These two documentary films from LOIKKA’s open call deal with the past in their own ways. Chosen by dancer and choreographer Sari Palmgren, both films are about people repeating the past. In one, the repetition brings freedom; in the other, only confinement. Arman Yeritsyan ja Inna Sahakyan The Last Armenian Tightrope Dancer (2009, AR) kertoo Armenian maaseutujen katoavasta kansanperinteestä, nuorallatanssimisen taiteesta ja sen viimeiseistä harjoittajista. Vanhat mestarit muistelevat menneitä loiston päiviään, aikaa jolloin nuorallatanssiminen pystyi nostamaan nuoren miehen arvostettuun ja ihailtuun asemaan. The Last Armenian Tightrope Dancer (2009, AR) by Arman Yeritsyan and Noista päivistä ei ole enää paljoakaan jäljellä. Kaksi seuruetta – siis kaksi vanhaa miestä ja heidän kaksi vastentahtoista oppipoikaansa – jatkavat taiteenlajin harjoittamista syrjäkylien toreilla ja teidenvarsilla. Oppilaiden kautta mestarit elävät nuoruuttaan uudestaan, vaikka lajin arvostus on lähes täysin kadonnut. Very little is left of these days. Two troupes – or, to be exact, a pair of old men and their two unwilling apprentices – continue practicing their art in the market squares and roadsides of small villages. Through their pupils, the masters relive their youth, even though general appreciation of the whole art form is almost completely gone. ”Temppujen tekeminen ei ole taidetta. Tanssimista nuoret eivät osaa”, sanoo toinen mestareista. Taika on hävinnyt, mutta loppuun asti on jaksettava ja pidettävä yllä toivoa paremmasta huomisesta. Antoine ja Julien Gallée-Ferrén dokumentti Entre-temps (2010, FR) toistaa mennyttä toisella tavalla. Kokeellisesssa elokuvassa kuva-ala jaetaan kahteen päällekkäiseen osaan. Ylemmässä osassa näytetään kotivideoiden pätkiä, joissa kaksi veljestä tekevät kaikkea lapsuuteen liittyvää. He pelaavat pingistä, potkivat palloa ja osallistuvat tanssiharjoituksiin. Alemmassa kuvassa kotivideoiden veljekset Antoine Gallée-Ferré ja Julien Gallée-Ferré, nyt aikuiseksi kasvaneina, toistavat vanhojen tapahtumien liikkeet ja eleet pilkuntarkasti. Maisemat ja kehot ovat pintapuolisesti erilaisia, mutta liikkeet toistuvat samoina vuosien välimatkasta huolimatta. Kahden aikatason yhdistävä elokuva on tutkielma siitä, mitä kehomme muistaa ja siitä, minkälaista jatkuvuutta tämä muisti synnyttää. Entre tempsin liikkeen jatkuvuus perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen ja kehon muistiin. The Last Armenian Tightrope Dancerissa vanhat mestarit yrittävät luoda tätä jatkuvuutta väkisin ottamalla nuoria oppipoikia opetettavakseen. Aitoa liikettä ei kuitenkaan synny ilman todellista yhteyttä menneeseen. Mestari Knyaz Mineryan sen sanoo itsekin: ”Nuorallatanssiminen ei ole niin kuin ennen. Sen haju ja maku ovat kadonneet.” Inna Sahakyan is about the disappearing rural heritage of Armenia, the art of tightrope dancing and its last practitioners. The old masters reminisce about their former days of glory, a time when tightrope dancing could catapult a young man into a highly respected position in society. “Tricks are not art. The young ones don’t know how to dance,” says one of the old masters. The magic is gone, but there is no choice but to soldier on and hope for a better tomorrow. Entre-temps (2010, FR,) by Antoine and Julien Gallée-Ferré is a documentary that repeats the past in a different way. The experimental film divides the screen into two parts, one on top of the other. The upper part shows home video clips in which the two brothers do everything associated with childhood; playing table tennis, kicking a ball and practicing in dance rehearsals. In the lower image, the brothers of the home videos, Antoine Gallée-Ferré and Julien Gallée-Ferré, now grown up, repeat the exact actions and gestures of the old films. The environments and bodies are superficially different, but the movements are recreated identically despite the intervening time span of many years. The film’s combination of time levels is a study of how our bodies remember, and of the continuity created by this memory. In Entre temps, the movement continues because of personal experience and the memory of the body. In The Last Armenian Tightrope Dancer, the old masters seek to forcibly instill this continuity by taking young apprentices as their pupils. But real movement can’t be created without a true connection with the past. Master Knyaz Mineryan says it himself: “Tightrope dancing is not what it used to be. Its aroma and taste are gone.” TS TS Nimi / Title: The Last Tightrope Dancer in Armenia Ohjaus / Directors: Arman Yeritsyan, Inna Sahakyan Tuotanto / Producer: Vardan Hovhannisyan Kuvaus / Cinematography: Mkrtich Baroyan Musiikki / Music: David Amalyan Leikkaus / Editing: Tigran Baghinyan Tuotantoyhtiö / Production Company: Bars Media Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Kesto / Running time: 51‘ Maa / Country: AM 16 Nimi / Title: Entre-temps Ohjaus / Director: Antoine Gallée-Ferré, Julien Gallée-Ferré Pääosissa / Starring: Antoine Gallée-Ferré, Julien Gallée-Ferré Koreografia / Choreographer: Madeleine Gallée-Ferré, Floriane Champarnaud Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 23‘20 Maa / Country: FR 17 LA/SAT 26.3. 21:00, ANDORRA, 6€ TANSSIA TARINOILLA JA ILMAN Raadin valinnat III / 75’ Avoimeen hakuun osallistuneista elokuvista muodostetussa sarjassa nähdään valikoima tanssielokuvan eräänlaisista ääripäistä. Osassa tanssin avulla kerrotaan selkeä tarina, ja toisissa pääpaino on visuaalisessa kokeilussa, aistien stimuloimisessa tanssielokuvan keinoin. Sarjan elokuvat todistavat siitä, miten erilaisia asioita keholla ja liikkeellä voidaan elokuvassa kertoa. Tanssielokuvan kerronnallisempaa osastoa edustavat tunnelmaltaan ja aihepiiriltään lähes vastakkaiset Country Club (2010, IS) ja kotimainen Inhale - Syvä hengitys sisään (2010, FI). Noa Shadurin ohjaama ja koreografioima Country Club kertoo nuoruuden vapaasta elämänvoimasta, yhdistellen urheilun liikekieltä fiftarimeininkiin ja nykyaikaiseen popmusiikkiin. Keskiössä on teiniromantiikka, jota elokuva käsittelee nuoruuden kepeydellä ja itsevarmuudella. Toista maata on Päivi Takalan Inhale - Syvä hengitys sisään (2010,FI). Elokuvassa ikääntynyt tanssija kertoo kehonsa vääjäämättömästä jäykistymisestä ja sairauden tuomista kivuista. Ennen niin helposti tullut liike tuntuu nyt vaikealta, tutut balettiharjoitukset mahdottomilta suorittaa. Janice Redmanin esittämä tanssija kertoo ääniraidalla kehonsa rapistumisen tarinaa, kertomusta meitä kaikkia odottavasta kohtalosta, jossa liikkumisen vapautta on enää muistoissa ja menneisyydessä. Abstraktin ja selkeän kerronnallisen elokuvan ääripäiden välissä liikkuu Paul Neudorfin ja George Stamosin Strands (2010, CA). Sen voi nähdä symbolisena kertomuksena uudelleensyntymisestä, identiteetin kadottamisesta ja sen löytymisestä uudenlaisena, muuttuneena. Animaatiota tanssiin mielenkiintoisella ja näyttävällä tavalla yhdistelevässä elokuvassa tanssijat liikkuvat outojen voimien ohjaamina, kotiloituen ja sitten taas paljastuen. Tanssijat ovat abstrakteja hahmoja, ihmisalkioita viitteellisessä maailmassa, joiden tarina toimii metaforana kaikesta muutoksesta. Mika Haarasen Scratch (2010, FI) on abstrakti tanssielokuva, jossa ääni, tila ja tanssi luovat tunnelmaa antamatta katsojalle yhtä, selkeää tulkinnan mahdollisuutta. Ääniraita rapisee ja sykkii, tanssijat liikkuvat neuroottisesti rypistyneessä tilassa. Elokuvan kautta katsoja pääsee lähes fyysisesti osaksi näiden hahmojen maailmaa, äänen kautta se tulee iholle asti. Kokeellinen Jackie & Judy (2010, US) vie abstraktin tanssielokuvataiteen vieläkin pidemmälle. Phil Harderin ohjaama ja tanssijoiden (Rosane Chamecki ja Andrea Lerner) itsensä koreografioima lyhytelokuva on audiovisuaalinen vyörytys, jonka valkokankaalle luoma mustavalkoinen liikkeen pyöritys luo neljäksi minuutiksi hypnoottisen tunnelman. Tanssijoiden kehot monistuvat ja täyttävät koko kuva-alan, liike aaltoilee edestakaisin musiikin mukana. Elokuvan sisältö muodostuu tästä muotokielestä, liikkeen täyttämästä kuvapinnasta. Tarinoiden täyttämässä sarjassa Jackie & Judy toimii visuaalisena välimerkkinä, se antaa tilaisuuden hengittää kertomusten välillä. TS 18 DANCES WITH AND WITHOUT STORIES Jury Choices, Part III / 75’ Nimi / Title: Country Club The screening series comprising films from Loikka’s open call explores extremes in the art of screen dance. Approaches range from clear narratives portrayed through dance, to visual experimentation and pure sensory excitation through dance cinema. The films of the series are proof of the amazing range of expression that can be attained by moving bodies on the screen. On the narrative front, Country Club (2010, IS, 22’) and Inhale (2010, FI) are polar opposites in subject and mood. Country Club, directed and choreographed by Noa Shadur, is about the freedom and vitality of youth, combining sports-inspired movement with a 1950s atmosphere and modern pop music. The central theme of teen romance is treated with youthful lightness and selfconfidence. Päivi Takala’s Inhale (2010;FI)is of another world – that of an aging dancer recounting the pains of illness and the bodily stiffness brought on by age. Formerly easy movements now seem daunting, and familiar ballet exercises have become impossible. The dancer, portrayed by Janice Redman, talks in voiceover about her body’s deterioration, a fate inevitably awaiting us all, in which free movement only exists in memories of the past. At the halfway mark between abstraction and narrative is Strands (2010, CA) by Paul Neudorf and George Stamos. It can be seen as a symbolic story of rebirth; of loss of identity and its recovery as something irrevocably changed. The interesting and eye-catching mix of dance and animation has dancers moving as if steered by strange forces, shrouded and revealed again. The dancers are abstract characters, embryonic humans in a notional world, a metaphor for all change. Scratch (2010, FI), by Mika Haaranen, is an abstract dance film in which sound, space and dance create an atmosphere without offering the viewer an unambiguous route towards interpretation. The soundtrack crackles and pulsates as the dancers move neurotically through a crumpled space. The film brings the viewer into a nearly physical participation in the world of its characters, as the sound is almost felt on one’s skin. The experimental Jackie & Judy (2010, US) takes abstract dance film art even further. Directed by Phil Harder and choreographed by the dancers Rosane Chamecki and Andrea Lerner, the short film is an audiovisual avalanche that creates a hypnotic atmosphere with four minutes of black and white moving images. The dancers’ bodies are multiplied to fill the entire screen, and the movement swells back and forth along with the music. The content of the film is this visual language itself, an image filled with movement. In this narrative-filled series, Jackie & Judy serves as visual punctuation; a breather between stories. TS Ohjaus / Director: Noa Shadur Tuotanto / Production: Efrat Bigger Koreografia / Choreographer: Noa Shadur Tanssi / Dance: Andreas Merk, Imri Regey-Chumash, Tsuf Itschaky, Yasmin Farber Kuvaus / Cinematography: Nitay Netzer Äänisuunnittelu / Sound design: Itzik Cohen (Jungle Sound) Leikkaus / Editing: Shahar Amarilio Tuotantoyhtiö / Production Company: Noa Shadur Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 22’ Maa / Country: IL Nimi / Title: Syvä hengitys sisään (Inhale) Ohjaus / Director: Päivi Takala Tuotanto / Production: Päivi Takala Käsikirjoitus / Screenplay: Hanna Brotherus, Janice Redman, Päivi Takala Koreografia / Choreographer: Hanna Brotherus Tanssi / Dance: Janice Redman, Elsa Brotherus, Ella Wikberg Kuvaus / Cinematography: Päivi Kettunen Musiikki / Music: Päivi Takala Äänisuunnittelu / Sound design: Päivi Takala Leikkaus / Editing: Kimmo Kohtamäki Tuotantoyhtiö / Production Company: Soundsgood Productions Oy Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 13’ Maa / Country: FI Nimi / Title: Strands Ohjaus / Director: Paul Neudorf Tuotanto / Production: Jason Gondziola, Paul Neudorf Käsikirjoitus / Screenplay: Paul Neudorf Koreografia / Choreographer: George Stamos Tanssi / Dance: Marc Boivin, Jonathan Turcotte, Clara Furey Kuvaus / Cinematography: Glauco Bermudéz Musiikki / Music: Gabriel Dharmoo Äänisuunnittelu / Sound design: Gabriel Dharmoo Leikkaus / Editing: Paul Neudorf Animaatio / Director of Animation: Thea Pratt Tuotantoyhtiö / Production Company: mtset productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 6’15 Maa / Country: CA Nimi / Title: Scratch Ohjaus / Director: Mika Haaranen Tuotanto / Production: Mika Haaranen Koreografia / Choreographer: Sonya Lindfors, Jaakko Nieminen Tanssi / Dance: Sonya Lindfors, Jaakko Nieminen Kuvaus / Cinematography: Mika Haaranen Leikkaus / Editing: Mika Haaranen Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 8’24 Maa / Country: Finland Nimi / Title: Jackie & Judy Ohjaus / Director: Phil Harder Tuotanto / Production: Tanja Meding Koreografia / Choreographer: Rosane Chamecki, Andrea Lerner Tanssi / Dance: Rosane Chamecki, Andrea Lerner Kuvaus / Cinematography: Theo Standley Musiikki / Music: Noel Kupersmith Leikkaus / Editing: Patrick Pierson Tuotantoyhtiö / Production Company: PANO PRA MANGA Julkaisuvuosi / Release Year: 2010 Kesto / Running time: 4’ Maa / Country: US 19 Forward Motion Forward Motion esittelee British Councilin ja South East Dancen kuratoimassa kolmen elokuvasarjan kokonaisuudessa brittiläisen tanssielokuvan parhaimmistoa viime vuosikymmeniltä. Alustukset ja tekijöiden haastattelut taustoittavat elokuvia ja valottavat brittiläisen tanssielokuvan kehityskulkua vuodesta 1951vuoteen 2007. Intros toimii johdantona. Insights menee syvemmälle tanssielokuvan muotokieleen. Artists’ Choise on ohjaajien ja koreografien valintoihin perustuva kokonaisuus. Forward Motion Intros / 60’ Forward Motion Insights / 105’ PE 25.3. 16:30, ANDORRA, 6€ PE 25.3. 18:15, ANDORRA, 6€ Johdantonäytös antaa hyvän yleiskuvan tanssielokuvan monimuotoisuudesta. Siinä korostuu erityisesti eri elementtien kesken rytminen kommunikaatio kuvassa, joka saa aikaan tanssin illuusion. Nämä elementit voivat olla kaksi toisilleen tanssivaa taiteilijaa tai vaikka leikkauksen avulla luotu tanssillinen rytmi. Tämä näytös on laaja-alainen ja tutkiva kokonaisuus, jossa huomioidaan kiinnostavalla tavalla liikkeen eri osa-alueet elokuvassa. Näytöksessä syvennytään elokuvakerronnan eri näkökulmiin. Elokuvat hyödyntävät elokuvan genrehistoriaa ja kuvakerronnan eri mahdollisuuksia sekä pohtivat tekijän suhdetta omaan kulttuurihistorialliseen taustaansa. David Hintonin ja Wendy Houstounin Touched (1994) liikkuu nimensäkin mukaisesti kosketuksen alueilla. Elokuva on fyysisen läheisyyden jännitteillä leikkivää lähikuvien koreografiaa. Siinä iho tanssii toisen iholla ja katsoja elää mukana ahtaan tilan intiimejä hetkiä. Ohjaaja David Alexander Andersonin mukaan kamera taas tanssii siinä missä tanssijakin. Tarkkaan harkittu kameran asettaminen ja sen liikeradat tuovat koreografiaan syvyyttä Andersonin teoksessa Motion Control (2002). Rajyashree Ramamurthin ohjaama The Incomplete Autobiography (2004) käyttää hyväkseen animaatiota tanssielokuvan osana. Animaatio hiipii osaksi rytmiä, jossa kaukaiset muistot kulkevat assosiatiivisia polkujaan luoden kuvan hauraasta lapsuudesta. Lea Andersonin elokuva Sardinas (1990) puolestaan haastaa painovoiman toisella tavalla leikillisessä teoksessaan. Tanssi vaakatasossa saa tanssijat pyristelemään painovoiman kanssa, mutta kevein mielin. Elokuvassa Anderson todistaa, että maatenkin voi marssia. Ekspressionismistä ja 20-luvusta inspiroitunut Billie Cowie tutkii teoksessaan Basini (1995) järkähtämätöntä kehon hallintaa valon ja varjon dramaattisen vaihtelun siimeksessä. Haastattelussaan Cowie painottaa koko kehon työtä, vaikka kuvassa näkyisivät vain tanssijan kasvot. Tanssi värähtelee joka solussa. Värähtelyä riittää myös Magali Charrierin ohjauksessa Tra la la (2004) joka kurkistaa tytön maailmaan. Tämä stop frame- tekniikkaa hyväksi käyttävä monitaideteos kulkee estottomasti sadun ja todellisuuden välimaastossa. Alex Reuben ja Afua Awuku tekevät hillitöntä tutkimusta liikkeestä elokuvassaan Line Dance (2003). Kun tanssija poistetaan kuvasta ja jäljelle jäävät vain abstraktit linjat ja liike on nähtävissä uudesta ulottuvuudesta. Kuvasta kadonneen tanssijan tilalla nähdään tanssivia janoja, jotka näyttävät liikkeen jälleen animaation avulla. Tavallisen arjen keskelle asettunut Rachel Davies puolestaan on ohjannut elokuvan Gold (2004). Daviesin lähiötytöt tekevät tavallisia asioita, mutta sisimässä palaa tuli. Forward Motion Intros Presented by: Professor Liz Aggiss (University of Brighton) Featuring: Billy Cowie, Rachel Davies, Wendy Houstoun Nimi / Title: Touched David Hinton ja Rosemary Butcher tutkivat tanssin olemusta kuvaleikkauksen avulla. Butcherin meditatiivinen kuvaus liikkestä Andalusian aavikolla on lähes pysähtynyt, mutta liikkuu silti. Vanishing Point (2004) tuo horisontista lähestyvän hahmon hitaasti lähelle katsojaa. Kuvaleikkausta tuskin huomaa. Hintonin jäätanssimainen mustavalkofilmi Snow (2003) taas liukastelee ripeästi leikaten talvikuvaa arkistomateriaalista, muistuttaen tunnelmaltaan sekä rytmiltään Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin elokuvia. Susan Wallinin ohjaama Night Practice (2006) on koskettava kehää kiertävä muotokuva yölliseltä kentältä, kun seitsemän nuoren miehen läsnäolo valtaa kankaan. Elokuva hipaisee tuttua kokemusta nuoruuden fyysisestä voimasta. Adam Robertsin ja Britannian arvostetuimpien koreografien joukkoon lukeutuvan Jonathon Burrowsin elokuvaan Hands (1995), ei taas vaadita läsnäolon luomiseen muuta kuin kädet. Minimalistinen koreografia sylissä tanssivista käsistä luo voimakkaan kontrastin Wallinin elokuvaan. Shelly Love hyödyntää elokuvassaan Film (2005) kokeellista tekniikkaa. Elokuvan kummallisen ihana maailma koostuu elmukelmusta ja valon ja varjon kisailusta. Love rakentaa surrealististisista hahmoista ja tehdasympäristöstä ihastuttavan kudelman, joka tanssii järkevästi järjettömyydessään. Miranda Pennell palauttaa tunnelman arkisempaan todellisuuteen. Magnetic North (2003) sijoittuu Suomen Haukiputaalle. Pienen kaupungin nuori väki kommunikoi rytmeillään toisilleen eri puolilta talvista kaupunkia. Britanniassa asuvien siirtolaisten historia näyttäytyy Vena Ramphalin ja Isabel Rocamoran teoksissa. Ramphalin intiimi omakuva Fold (2004) päästää katsojan intialaisen tanssin pinnalle. Värit tanssijan puvun kankaassa sekä lumoavat korut naisen kaulassa ja ranteissa kilpailevat herkullisuudellaan tanssivalla vartalolla. Isabel Rocamoran poliittisesti kantaa ottava elokuva Horizon of exile (2007) taas on riipaiseva kuvaus naiseudesta Lähi-Idässä, joka kumpuaa enemmän arvomaailmoista ja tunteista, mutta häikäisee myös visuaalisuudellaan. Erittäin monivivahteinen aavikolle sijoittuva elokuva perustuu neljän nykyään Lontoossa asuvan naisen kokemuksiin Irakissa. Tämä palkittu draamattinen tanssivaellus etsii naisten omaa tahtoa ja identiteettiä. Nimi / Title: Sardinas Koreografia / Choreography: Lea Anderson Tuotanto / Production: A LWT production Julkaisuvuosi / Release Year: 1990 Ohjaus / Director: David Hinton Koreografia / Choreography: Wendy Houstoun Tuotanto / Production: David Stacey Tuotantoyhtiö / Production Company: An Airtight Films Production Julkaisuvuosi / Release Year: 1994 Nimi / Title: Basini Nimi / Title: The Incomplete Autobiography Nimi / Title: Tra La La Ohjaus / Director: Rajyashree Ramamurthi Koreografia / Choreography: Rajyashree Ramamurthi Tuotanto / Production: A South East Dance Julkaisuvuosi / Release Year: 2004 20 Ohjaus / Director: Liz Aggiss & Billy Cowie Koreografia / Choreographer: Liz Aggiss & Billy Cowie Tuotanto / Producer: Liz Aggiss & Billy Cowie Julkaisuvuosi / Release Year: 1995 Ohjaus / Director: Magali Charrier Koreografia / Choreography: Magali Charrier Tuotanto / Production: South East Dance, Moving Pictures Festival of Dance on Film & Video Julkaisuvuosi / Release Year: 2004 Forward Motion Artists’ Choice / 90’ PE 25.3. 20:30, ANDORRA, 6€ Artists’ Choice- näytökseen brittiläisen tanssin ja elokuvan ammattilaiset ovat valinneet esitettäväksi heitä inspiroivia elokuvia. Valinnat taiteilijoilta tuntuvat tulevan intuitiivisesti heitä kiinnostavien havaintojen kautta. Bangladeshtaustainen nykytanssiin ja klassiseen intialaiseen perinnetanssiin kathakiin erikoistunut tanssija Akram Khan on valinnut kankaalle Lloyd Newsonin palkitun elokuvan The Cost of Living (2005). Khanin valinta on kenties sarjan tarinallisin elokuva. Hän puhuu elokuvan hahmojen tunnistettavuudesta. The Cost of Livingin hahmot ovat eräänlaisia elämän arkkityyppejä. Tarinallisuus on myös vahva elementti intialaisessa tanssissa, joka viittaa usein mytologiaan ja ihmisyyden peruskysymyksiin. Pitkän linjan koreografi Russell Maliphant on kuratoinut sarjaan Chris Cunninghamin musiikkivideon ohjauksen Portisheadille. Only You (1998) poikkeaa musiikkivideokoreografian valtavirrasta jättämällä perinteisen Broadway-koreografian syrjään ja keskittymällä nykytanssin minimalistiseen liikekieleen. Maliphant puhuu Khanin tapaan tunnistettavuudesta, mutta täysin eri merkityksessä. Only You syventyy unen tunnelmaan, joka on myös katsojalle tuttu, mutta samaistuminen tapahtuu enemmän alitajunnassa. Musiikkivideo näyttää tanssin veden alla, jossa on jotain kaukaista, mutta samalla jotain tuttua, niin kuin unista tiedämme. Nykytanssija ja koreografi Shobana Jeyasingh kertoo vaikuttuneensa nuoruuden viattomuudesta sekä luontokuvauksesta Miranda Pennellin sotilasaiheisessa ohjauksessa Tattoo (2001). Pennell on kuuluisa koreografisista joukkokohtauksistaan. Tattoossa nuoret sotilaat marssivat näyttävissä muodostelmissa mykistävän kauniin luonnon keskellä. Muodostelma määrää tanssin tahdin. Yksittäinen tanssija on vain pieni osa valtavaa kokonaisuutta. Luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta tai jopa yhteensulautumisesta kertoo myös pysäyttävä Rosemary Leen ja Peter Andersonin Boy (1995). Tässä elokuvassa liikkuu vain yksi pieni poika, mutta sitäkin suuremalla intensiteetillä. Pojan maailma on avara kahdella tasolla: Luonto tarjoaa laajan leikkikentän, jonka kanssa pojan rikas sisäinen maailma käy vilkasta dialogia. KS Forward Motion Insights Presented by: Dr Vena Ramphal Featuring: Rosemary Butcher, Shelly Love, Miranda Pennell, Isabel Rocamora, Susanna Wallin Nimi / Title: Vanishing Point Ohjaus / Director: Martin Otter Koreografia / Choreography: Rosemary Butcher Tuotanto / Production: Manuel Santa Cruz (in Spain) Nimi / Title: Snow Ohjaus / Director: David Hinton Koreografia / Choreography: Rosemary Lee Tuotanto / Production: Matthew Killip Tuotantoyhtiö / Production Company: Illuminations Production Nimi / Title: Night Practice Ohjaus / Director: Susanna Wallin Tuotanto / Production: Colin Bell Nimi / Title: Hands Ohjaus / Director: Adam Roberts Koreografia / Choreography: Jonathan Burrows Tuotanto / Production: Fiona Morris & Peter Mumford Julkaisuvuosi / Release Year: 1995 Nimi / Title: Film Ohjaus / Director: Shelly Love Koreografia / Choreography: Shelly Love Tuotanto / Production: Caroline Freeman Julkaisuvuosi / Release Year: 2005 Nimi / Title: Magnetic North Ohjaus / Director: Miranda Pennell Koreografia / Choreography: Miranda Pennell Tuotanto / Production: Anne Beresford, Margaret Williams Tuotantoyhtiö / Production Company: MJW Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2003 Nimi / Title: Fold Ohjaus / Director: Vena Ramphal Koreografia / Choreography: Vena Ramphal Tuotanto / Production: South East Dance, Moving Pictures Festival of Dance on Film & Video Julkaisuvuosi / Release Year: 2004 Nimi / Title: Horizon of Exile Ohjaus / Director: Isabel Rocamora Koreografia / Choreography: Isabel Rocamora Tuotanto / Production: Isabel Rocamora Tuotantoyhtiö / Poduction Company: Infinito Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2007 Nimi / Title: Line Dance Ohjaus / Director: Alex Reuben Koreografia / Choreography: Alex Reuben Tuotanto / Production: Caroline Freeman Tuotantoyhtiö / Production Company: MJW Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2003 Nimi / Title: Gold Ohjaus / Director: Rachel Davies Koreografia / Choreography: Hanna Gilgren & Heidi Rustgaard Tuotanto / Production: Polly Nash Julkaisuvuosi / Release Year: 2004 Nimi / Title: Motion Control Ohjaus / Director: David Alexander Anderson Koreografia / Choreography: Liz Aggiss & Billy Cowie Tuotanto / Production: Andy McClean Forward Motion is a British Council project co-produced with South East Dance www.britishcouncil.org/forwardmotion 21 Forward Motion Forward Motion presents top of the British dance films from the last few decades in three movie series entirety, curated by British Council and South East Dance. Introductions and interviews with authors are giving back ground to the movies and enlighten to the development of British dance movies from 1951 to 2007. Intros (61’49) acts as a preamble. Insights (81’53) goes deeper to the idiom of the dance movie. Artist’ Choice is an entity based on the choices of the directors and choreographers. Forward Motion Intros / 60’ FRI 25.3. 16:30, ANDORRA, 6€ Intros is a good introduction to the variety of British dance film. In these films dancers are not the only ones working with a choreography, sometimes even the camera seems to be dancing. David Hinton’s and Wendy Houstoun’s ”Touched” (1994) moves around touching. The film is a choreography of close-ups playing with the tensions created by physical proximity. Skin dances on skin and the viewer lives along with the intimate moments in a cramped space. Director David Alexander Anderson’s camera dances as well as the dancer. The carefully chosen camera angles and its trajectories brings depth to the choreography in Anderson’s piece ”Motion Control” (2002). Rajyashree Ramamurthi’s ”The Incomplete Autobiography” (2004) uses animation as part of a dance film. Animation sneaks in creating rhythm where the distant memories tread along associative paths, creating an image of a flimsy childhood. Lea Anderson’s film ”Sardinas” (1990), on the other hand challenges gravity in a different way in her playful piece. Dancing on the horizontally flat surface makes the dancers resist gravity in a light minded way. In her film Anderson proves that one can march even lying down. Billie Cowie, inspired by expressionism in the 20th century, examines in his piece ”Basini” (1995) rock-solid body control in dramatic changes of light and shadow. In his interview Cowie emphasizes the work of the whole body, even though the framing would show only the dancers face. The dance vibrates in every cell. Vibration id present also at the Magali Charrier’s ”Tra la la” (2004) which takes a peek to a girl’s world. This stop frame technique multi-work of art moves freely between truth and fiction. Alex Reuben and Afua Awuku are making unbridled research of movement in their film “Line Dance” (2003). When the dancer is taken off from the picture and only abstract lines remains movement can be seen from a new dimension. The vanished dancer is replaced with animated dancing stokes and lines. Rachel Davies places her film “Gold” (2004). In the middle of the ordinary everyday life. Davies’ sub urban girls are doing ordinary things, but there is a fire burning within. Forward Motion Insights / 105’ FRI 25.3. 18:15, ANDORRA, 6€ Insights is an extensive and explorative compilation which pays attention to the different segments of movement in film. This screening concentrates on the different viewpoints of cinematic narration. These films benefit from the history of film genre and the various possibilities of visual narration. They also examine the relationship between the filmmaker and his or hers cultural background. David Hinton and Rosemary Butcher are examining the essence of the dance through image cuts. Butchers’ meditative description of the movement at the desert of Andalusia is almost stagnant but is moving nevertheless. ”Vanishing Point” (2004) brings the approaching character slowly from the horizon close to the audience. Editing is hardly noticeable. Hinton’s frozen black and white film ”Snow” (2003) slips swiftly editing snowy images from archive materials, resembling the atmosphere and rhythm of Charlie Chaplin and Buster Keaton movies. ”Night Practice” (2006) directed by Susan Wallin is a touching and circulating portrait from the nightly sports field, when seven young men’s presence take over the screen. The film touches a familiar experience of the physical strength of the adolescence. Adam Roberts and one of Britain’s most respected choreographers Jonathon Burrows ”Hands” (1995), creates strong presence with just hands. Minimalistic choreography of hands dancing in lap creates a strong contrast to Wallins movie. Shelly Love exploits experimental techniques in her movie ”Film” (2005). The movie’s peculiarly wonderful world builds from cellophane and frolics with light and shadow. Love builds from surrealistic characters and factory surroundings of a charming web, which dances rationally in its own absurdity. Miranda Pennell returns the atmosphere back to the casual reality. ”Magnetic North” (2003) takes place at Haukipudas in Finland. The youth of the small town communicates to each other with their rhythms from around the wintry town. The history of immigrants living in Britain is shown in Vena Ramphals and Isabel Rocamoras works. Ramphals intimate self-portrait ”Fold” (2004) lets the viewer to the surface of Indian dance. The colours of the dancer’s costume fabric and the enchanting jewellery around her neck and wrists compete with their delicacy on the dancing body. Isabel Rocamoras film ”Horizon of Exile” (2007) takes a political stand and is a harrowing description of womanhood in the Middle East, which wells from the values and feelings but also dazzles with visualization. This movie is located in a vivid coloured desert and is based on four woman’s experiences in Iraq, now living in London. This award-winning dramatic dance peregrination is searching for women’s own will and identity. 22 Forward Motion Artists’ Choice / 90’ FRI 25.3. 20:30, ANDORRA, 6€ Artists’ Choice - act in which British dance and film professionals have chosen to present movies that inspire them. The artist’s choices seem to come from the observations they have made. The Bangladesh dancer Akram Khan, who is specialised in contemporary and classical Indian traditional dance Kathak, has chosen to the screen Lloyd Newson’s award-winning film, ”The Cost of Living” (2005). Khan’s choice is perhaps the most narrative movie in the series. He talks about the identity of the characters in the film. The characters of The Cost of Living are in a way archetypes of life. Narrative is also a strong element in Indian dance, which often refers to mythology and fundamental questions of humanity. Long term choreographer Russell Maliphant, curated to the series a Chris Cunningham’s music video for Portishead. ”Only You” (1998) differs from the mainstream music video choreography, leaving the traditional Broadway choreography aside and focusing to the minimalistic movements of contemporary dance. Maliphant, like Khan, talks about the identity, but in a completely different meaning. Only You focuses to the ambient of sleep, which is also familiar to the viewer but the identification is more subconscious. The music video shows a dance under water, being simultaneously distant but familiar, like it is in dreams. Contemporary dancer and choreographer Shobana Jeyasingh was influenced by the innocence of youth and nature, in a military-theme movie ”Tattoo” (2001), directed by Miranda Pennell. Pennell is known for her choreographic crowdscenes. In Tattoo young soldiers are marching in spectacular formations in the middle of astonishingly beautiful nature. The formation determines the beat of the dance. A single dancer is only a small piece of a huge entity. A relationship of nature and man, or even the merging of the two is told in the mesmerizing film ”Boy” (1995) by Rosemary Lee and Peter Anderson. In this film moves only one small boy, but even more of the quantity of intensity. The Boy’s world is spacious on two levels: Nature offers a large playground, with which the boy’s rich inner world is having a lively dialog. KS Forward Motion Artists’ Choice Featuring: Rosemary Butcher, Michael Clark, Wendy Houstoun, Shobana Jeyasingh, Akram Khan, Russell Maliphant Nimi / Title: Boy Ohjaus / Director: Peter Anderson & Rosemary Lee Tuotanto / Production: Anne Beresford & Margaret Williams Tuotantoyhtiö / Production Company: MJW Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 1995 Nimi / Title: Tattoo Ohjaus / Director: Miranda Pennell Koreografia / Choreographer: Miranda Pennell Tuotanto / Production: Anne Beresford Tuotantoyhtiö / Production Company: MJW Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 2001 Nimi / Title: The Tales of Hoffmann (extract) Ohjaus / Director: Michael Powell & Emeric Pressburger Koreografia / Choreography: Frederick Ashton Nimi / Title: Feature Film (extract) Ohjaus / Director: Douglas Gordon Co-produced by Artangel and Centre Georges Pompidou as the 1998 Artangel/Beck’s commission Nimi / Title: Only You (Portishead) Ohjaus / Director: Chris Cunningham Tuotanto / Production: Cindy Burnay Tuotantoyhtiö / Production company: Black Dog Films Julkaisuvuosi / Release Year: 1998 Nimi / Title: The Cost of Living Ohjaus / Director: Lloyd Newson Tuotanto / Production: Nikki Weston Tuotantoyhtiö / Production company: DV8 Films Julkaisuvuosi / Release Year: 2004 Forward Motion Artists’ Choice Extract of “Feature Film” By Douglas Gordon Under licence from Artangel Media Extract of “The Tales of Hoffmann” Directed by Michael Powell and Emeric Pressburger Under licence from Canal + “Only You” Performed by Portishead Courtesy of Island Records Under licence from Universal Music Operations Limited 23 LA/SAT 26.3. 12:15, ANDORRA, vapaa pääsy / free entry LA/SAT 26.3. 13:30, ANDORRA, 6€ REETTA FLINK: BOLLYWOOD -LUENTO TANSSI EPÄSÄÄTYISESTÄ RAKKAUDESTA Näyttävyys ja suuret tunteet tanssikohtaukset Bollywood-elokuvassa / 45’ Devdas / 183’ Bollywood-elokuvan asiantuntija Reetta Flink avaa uusia näkökulmia Bollywoodin elokuvien tanssikohtausten katsomiseen. Flink on perehtynyt Bollywoodelokuvaan, sen historiaan ja musikaalikohtauksiin. Luennolla hän käy läpi näitä aiheita avaten tanssikohtausten funktiota Bollywood-elokuvassa. Tanssikohtaukset eivät ole vain näyttäviä asuja ja suuria tunteita – melodraaman taakse kätkeytyy koodien ja perinteiden viidakko, jonka tunteminen rikastaa elokuvaelämystä entisestään. An expert on Bollywood films Reetta Flink gives a lecture on the dance scenes in Bollywood films. Free entry. The lecture is in Finnish. Sanjay Leela Bhansalin ohjaama Devdas (2002, IN) on eeppinen melodraama epäsäätyisen rakkauden ojaan kallistamasta rikkaan perheen pojasta. Se oli valmistuessaan kallein siihen mennessä kuvattu Bollywood-elokuva ja saikin arvolleen sopivan maailman ensi-iltansa Cannesissa. Elokuva perustuu Sharat Chandra Chattopadhyayn samannimiseen romaaniin ja on jo kolmas hindinkielinen elokuvasovitus kirjasta (aikaisemmat 1935 ja 1955). Kaiken kaikkiaan filmatisointeja Intian eri kielillä on tehty yhdeksän. Bhansalin Devdas voidaan kategorisoida ns. periodielokuvaksi tai pukudraamaksi. Se kuvaa tiettyä aikakautta, 30-luvun Bengalia, vaikka esimerkiksi lavastukseen on sekoitettu elementtejä eripuolilta Intiaa. Päähenkilö Devdas (Shahrukh Khan) on lupautunut lapsuudenrakkaalleen Parvatille (Aishwarya Rai), joka ei ole kelvollinen vaimoehdokas Devdasin kastitietoisten vanhempien silmissä, vaikka molempien suvut kuuluvatkin maanomistajien ns. zamindar-luokkaan. Perheen kunnia muodostaa nuorelle rakkaudelle lähes yhtä suuren haasteen kuin Devdasin täydellinen päättämättömyys ja kyvyttömyys toimia ennen kuin on liian myöhäistä. Devdas on hahmona arkkityyppi velvollisuuden, halun ja rakkauden välisessä päättämättömyydessään painiskelevasta miehestä. Tarinan intialaiseen versioon kuuluu juoppous ja se toinen nainen, Chandramukhi-niminen kurtisaani (Madhuri Dixit). Devdasin tyyppinen hahmo esiintyy useissa Bollywood-elokuvissa, erityisesti Bollywoodin ns. kultakauden, 50- 60-lukujen suurien ikonien Guru Duttin tai Dilip Kumarin näytteleminä. Hegel sanoi intialaisen filosofian tiettyjen premissien johtavan ”fantasian villiin liioitteluun”, ajatus jota katsoja voi kontemploida Devdasin hulppeiden lavasteiden ja spektaakkelimaisten tanssikohtausten aikana. Vaikka Devdas on elokuvana hyvin intialainen, on siinä myös tiettyä raikkautta suhteessa joihinkin intialaisiin konventioihin. Devdasia voidaan pitää tragediana, mikä on epätyypillistä Bollywood-elokuvissa. On joskus esitetty, ettei tragedia edes ole mielekäs tarinanmuoto karman lain hallitsemassa hindulaisessa kulttuurissa – tämän ajattelun mukaan puhdasta tragediaa ei voi olla, vaan kaikki on aina ”ansaittu”. Devdasissa viitataan monin tavoin hindulaiseen mytologiaan. Parvatia verrataan Sitaan, joka on oikeamielisyyden ruumiillistuman Raman vaimo, puhdas ja täydellinen. Devdasin ja Parvatin suhdetta kuvataan Krishnan ja Radhan rakkauden kaltaiseksi, jotka ovatkin hindulaisessa jumalpantheonissa eroottisen rakkauden keskeistä kuvastoa. Elokuva on monessa mielessä intialaisen kulttuurin juhlaa. Viittaukset mytologioihin ovat runsaita ja elokuva on monista viimeaikaisista Bollywood-filmeistä poiketen täynnä klassista intialaista tanssia. Erityisesti katsojan on syytä huomioida Madhuri Dixitin tanssisuoritus kappaleessa Kahe Chhed Mohe. Dixit on koulutukseltaan klassinen tanssija ja tässä vaativassa mujra-tanssissa hänellä on päällään kolmekymmentä kiloa painava puku! Tanssiin on suunnitellut koreografian perinteisen kathak-tanssin mestari Birju Maharaj. Jokaikinen käden asento eli mudra kertoo tarinaa, kuten ilmeet ja eleetkin. Chalak Chalak on elokuvan Laulujen laulu, näennäisesti elämäniloja kuvaava runoutta, jossa leikitään onomatopoetiikalla. Elokuvan parasta antia ovat tanssista, lyriikasta ja musiikista kutoutuvat ”extravaganza”-tanssikohtaukset, joissa kiteytyy elokuvan tarina viittauksien ja metaforien muodossa. Bhansali on onnistunut saamaan elokuvaansa kolme sen hetken suurinta Bollywood-tähteä: Khanin, Rain ja Dixitin. Elokuva onkin hetkittäin suorastaan kilvoittelua näiden kolmen lahjakkaan näyttelijän kesken. Elokuvan tunnetuin tanssi ja odotetuin tanssi Dola Re Dola asettaa vastakkain Rain ja Dixitin ja heidän tanssijan kykynsä. Kaiken kaikkiaan Devdas on - niin kuin sanonta kuuluu - elämää suurempi elokuva ja 183 minuuttia täyttä masalaa. MV 24 A DANCE ABOUT FORBIDDEN LOVE Devdas / 183’ Directed by Sanjay Leela Bhansal, Devdas (2002, IN) is an epic melodrama about the son of a rich family caught in a love affair that goes against the conventions of society. At the time of its completion, it was the most expensive Bollywood film ever made and enjoyed a befitting world premiere at Cannes. The movie is based on a novel of the same name by Sarat Chandra Chattopadhyay and is already the third Hindi-language film adaptation of the book (the earlier ones being made in 1935 and 1955). All in all, nine film adaptations of the book have been made in India’s various languages. Bhansal’s Devdas can be categorized as a so-called period drama depicting Bengal in the 1930s, even though the film’s sets had elements from all over India mixed in. The protagonist, Devdas (Shahrukh Khan), is betrothed to his childhood sweetheart, Parvati (Aishwarya Rai), who is not considered a suitable wife candidate in the eyes of Devdas’s caste-conscious parents, even though both families belong to the zamindar landowning caste. The family honour places obstacles in the way of the two youngsters’ love almost as much as Devdas’s complete indecision and inability to act until it is too late. Devdas’s character is an archetype of a man torn between his duty, desires and love. The Indian version of the story includes drunkenness and the other woman, a courtesan named Chandramukhi (Madhuri Dixit). A character like Devdas can be found in many Bollywood films, played by the great icons of Bollywood’s golden age in 1950s and 60s, Guru Dutt or Dilip Kumar. Hegel once said that certain premises in Indian philosophy lead to the “wild exaggeration of fantasy”, a thought that the viewer can contemplate during Devdas’s spectacular dance scenes amidst lavish sets. Even though Devdas comes across as very Indian, it does have an air of freshness in relation to some Indian conventions. Devdas can be considered a tragedy, something unusual in a Bollywood film. It has sometimes been claimed that the tragedy as a story form is shunned in the Hindu culture, which is ruled by the laws of karma, according to which pure tragedy does not exist, but instead everything is always “earned”. Devdas contains several references to Hindu mythology. Parvati is compared to Sita, the virtuous and perfect wife of Rama, the incarnation of righteousness. Devdas and Parvati’s relationship is shown as similar to the love between Krishna and Radha, who are one of the central representations of erotic love in the Hindu pantheon. In many ways, this film is a celebration of Indian culture. References to mythology are abundant and, contrary to many recent Bollywood films, Devdas is full of classical Indian dance. Viewers should pay particular attention to Madhuri Dixit’s dance performance in the piece Kahe Chhed Mohe. Dixit is a trained classical dancer, and in this demanding mujra dance, she is wearing a costume weighing thirty kilos! The dance is choreographed by Birju Maharaj, a master of traditional kathak dance. Every position of the hand, or mudra, every expression and every gesture tells a story. Chalak Chalak is the Song of Songs in the film, poetry that superficially describes the pleasures of life, all the while playing with onomatopoetics. The best this film has to offer are the dance scene extravaganzas combining dance, lyrical poetry and music, which crystallise the plot in the form of references and metaphors. Bhansali succeeded in getting the three biggest Bollywood stars of the time, Khan, Rai and Dixit, to play in the film. In fact, in some places, Devdas seems like a contest between these three talented actors. The film’s best-known and most awaited dance, Dola Re Dola, pits Rai’s and Dixit’s dance skills against each other. All in all, Devdas is, as the saying goes, larger than life – a full 183 minutes of masala. Nimi / Title: Devdas Ohjaus / Director: Sanjay Leela Bhansali Tuotanto / Production: Bharat Shah. Käsikirjoitus / Screenplay: Prakash Kapadia, Sanjay Leela Bhansali Tarina / Story by: Sarat Chandra Chattopadhyay Pääosissa / Starring: Shahrukh Khan, Aishwarya Rai, Madhuri Dixit, Jackie Shroff, Kirron Kher Koreografia / Choreographer: Birju Maharaj, Saroj Khan, Vaibhavi Merchant, Pappu-Mallu Kuvaus / Cinematography: Binod Pradhan Musiikki / Music: Ismail Darbar, Birju Maharaj, Monty Äänisuunnittelu / Sound design: Vikramaditya Motwane, Kunal Sharma, Leslie Fernandes Lavastus / Set Design: Nitin Chandrakant Desai Puvustus / Costume Design: Abu Jani & Sandeep Khosla, Neeta Lulla, Reza Shariff Leikkaus / Editing: Bela Segal Tuotantoyhtiö / Production Company: Mega Bollywood Levittäjä / Distribution: Eros International Julkaisuvuosi / Release Year: 2002 Ensi-ilta / Release Date: 12. 06. 2002 (IN) Kesto / Running time: 183’ Maa / Country: IN MV 25 SU/SUN 27.3. 13:00, BIO REX, 6€ TINKIMÄTÖNTÄ TYÖTÄ JA TIMANTTISIA HETKIÄ La Danse – The Paris Opera Ballet / 165’ Veteraaniohjaaja Frederick Wisemanin La Danse – The Paris Opera Ballet (2009, US) on perusteellinen dokumenttielokuva, joka sukeltaa Pariisin oopperan baletin kulissien taakse ja viipyilee siellä pitkään. Dokumentti tuntuu tarkastelevan jokaista Pariisin oopperan baletin osaa. Nähdään tanssijat ja koreografit harjoitussaleissaan, maskeeraajat, kampaajat, valaistussuunnittelijat ja muu näyttämötekniikka työssään. Päivällä hallinto suunnittelee amerikkalaisten mesenaattien viihdyttämistä; illalla näyttämön ottavat haltuun siivoojat, jotka valmistelevat rakennuksen taas uutta työntäyteistä päivää varten. Dokumentista selviää, että taidelaitoksen puvustamossa on kangasvärjäämö, jossa pukujen kankaat saadaan juuri oikean sävyisiksi. Rakennuksessa on myös ruokala ja jopa oma mehiläistarha. Tyyliltään dokumentti on pelkistetty ja vähäeleinen. Kertojanääntä ja haastatteluja ei ole: kamera vain havainnoi, muttei kommentoi eikä selitä. Wiseman luottaa katsojan kykyyn tehdä näkemästään päätelmiä. Ilman selityksiäkin katsoja ymmärtää, että taidelaitoksen toiminta on mahdollista vain jokaisen työntekijän panoksen ansiosta. Pariisin oopperan baletti on kuin hyvin organisoitu mehiläispesä – tai kuin korukivin ja paljetein koristeltu tanssijan puku, jonka jokainen osa on liimattava tai ommeltava paikoilleen käsityönä. Brigitte Lefèvre, mehiläispesän kuningatar, baletin taiteellinen johtaja tuo dokumentissa esille yhteistyön merkityksen ja sen, kuinka tinkimättömästi kaikkien on työskenneltävä, jotta saavutettu huipputaso voitaisiin säilyttää. Lefèvren mukaan ”lopputuloksen on oltava lahja yleisölle, jotta he voivat tuntea ilman mitään selityksiä”. Wiseman rakentaa Lefèvresta lempeän mutta jämäkän kuvan. Hän on empaattinen, kun koreografit ja tanssijat vuorotellen käyvät kertomassa hänelle tavoitteistaan ja huolistaan. Vahva johtajuus näkyy suunnitelmallisuudessa: baletin ohjelma suunnitellaan kolme, jopa viisi vuotta etukäteen. Pitkäjänteinen on oltava myös opetustyön järjestämisessä – baletin tanssikoulun tason on pysyttävä korkeana, jotta sieltä jatkossakin nousee tähtiä. Vaikka La Danse’ssa tarkastellaan taidelaitoksen eri osa-alueiden toimintaa, on tanssi pääosassa. Pariisin oopperan baletin ohjelmisto koostuu sekä klassisesta baletista että huippuluokan nykytanssista. Dokumentissa seurataan seitsemän eri produktion etenemistä: työn alla ovat Wayne McGregorin Genus, Angelin Preljocajn Le Songe de Medée, Mats Ekin La Maison de Bernarda, Pierre Lacotten Paquita, Rudolph Nureyevin Pähkinänsärkijä, Pina Bauschin Orphée and Eurydice sekä Sasha Waltzin Romeo ja Julia. Suurin osa dokumentista on kuvattu harjoitussaleissa. Katsoja näkee, kuinka loputtoman pitkään ja perusteellisesti muutaman sekunnin pituisia liikesarjoja hiotaan, kokonaisista esityksistä puhumattakaan. Liike, joka katsojasta vaikuttaa virheettömän kauniilta, on koreografin mielestä tehty väärin tai vaatii vähintäänkin viilaamista. Tanssijoiden ohjaajina dokumentissa esiintyvät koreografit ovat tinkimättömiä. Opetusmetodeja on yhtä monta kuin opettajiakin: ankaria ohjeita voi jakaa salin laidalta mukavassa tuolissa löhöten tai kannustavasti, heittäytymällä itsekin tanssiin. Myös ilmaisua ohjataan eri keinoin. Yksi koreografi korostaa rytmin merkitystä, toinen painottaa tanssijoiden välistä kemiaa. Jollekulle virheetön tekninen suoritus on pääasia, toiselle ilmaisu syntyy sen taakse kätkeytyvän tunteen tai ajatuksen kautta. Dokumentti kuvaa hienosti tanssijoiden arkea. Timanttiset hetket koetaan näyttämöllä, mutta ennen esitystä on tehtävä paljon. Huipputanssijat tekevät liikkeen niin helpon ja keveän näköiseksi, että katsoja melkein unohtaa sen fyysisen raskauden, kunnes tanssija harjoituksen päätyttyä rojahtaa hengästyneenä lattialle lepäämään. Itsekuria vaativa harjoittelu on myös henkisesti raskasta, ja saatu palaute voi olla julmaa. La Danse muistuttaa, millaista omistautuneisuutta ja pitkäjänteisyyttä taide vaatii. Nykyinen kertakäyttöviihde mahdollistaa sen, että amatööreistäkin voi tulla tähtiä, mutta huipputanssijaksi voi tulla vain kovan harjoittelun myötä. Katsojan kannalta La Danse’ssa ihmeellisintä on tietenkin tanssin intensiivinen taika, joka voi syntyä jo harjoituksissa. Alkuvaiheessa olevan esityksen katsominen voi olla hypnoottista ja synnyttää mielenliikutusta siinä missä valmis esityskin. Katsoja haluaisi ehdottomasti nähdä jokaisen produktion valmiina – dokumentin ainoa vika on, että se synnyttää tanssin katsomisen nälän! SH 26 UNCOMPROMISING WORK AND HEIGHTENED MOMENTS La Danse – The Paris Opera Ballet / 165’ Veteran director Frederick Wiseman’s documentary La Danse – The Paris Opera Ballet (2009, US) provides a long in-depth tour behind the scenes at the Paris Opera. The documentary seems to visit every department of the company. We see the dancers and choreographers in their studios, as well as the make-up artists, hairdressers, lighting designers and stage technicians at work. In the daytime, the administration plans an entertainment for American patrons; at night, the stage is taken over by the cleaning staff that readies the building for another busy day. We learn that the costume department of the company has dyeing facilities that provide the exact right color for costume fabrics. The Opera building has a staff restaurant and even its own bee farm. In style, the documentary is understated and straightforward. There is no narrator and no interviews; the camera merely observes, without commenting or explaining. Wiseman trusts the viewer’s capacity to draw conclusions. Even without narration, it becomes clear that an artistic organization of this magnitude can only exist as the product of every employee’s commitment. The Paris Opera Ballet is like a well-organized bee colony – or like a decorated and glimmering ballet costume in which every jewel and seam must be painstakingly crafted by hand. Brigitte Lefèvre, the queen bee, the Artistic Director of the ballet, emphasizes the importance of collaboration. She stresses how uncompromisingly every member of the company must work in order to retain the highest level that has been attained. As Lefèvre puts it, the end result must be a gift to the audience, so that they can feel without any explanations. Wiseman paints an amiable but tough picture of Lefèvre. She is empathetic when choreographers and dancers parade in to discuss their hopes and worries. A strong approach to leadership is seen in the company’s programming, with repertoire planned three, even five years in advance. A long-term view is also essential in organizing the teaching of the company ballet school in order to maintain the high level required to produce stars. Though La Danse reviews the entire spectrum of activity at the Paris Opera, the dance takes center stage. The company’s repertoire encompasses both classical ballet and world-class contemporary dance, and the documentary follows no less than seven productions that are being rehearsed: Wayne McGregor’s Genus, Angelin Preljocaj’s Le Songe de Medée, Mats Ek’s La Maison de Bernarda, Pierre Lacotte’s Paquita, Rudolph Nureyev’s Nutcracker, Pina Bausch’s Orphée and Eurydice and Sasha Waltz’s Romeo and Juliet. Most of the film is shot in rehearsal studios. The viewer can see how endlessly and thoroughly short movement sections are rehearsed, not to mention entire performances. A movement that to the viewer appears flawlessly beautiful is, for the choreographer, either done wrong or in need of polishing. The choreographers seen in the documentary are unsparing in their direction of the dancers. There are as many teaching methods as there are teachers, and demanding instructions can be offered equally well from the comfort of a chair by the mirror, or by encouragement from the midst of the dance itself. There are also many ways to shape the expression of the dancers. One choreographer will emphasize rhythm, while another focuses on the chemistry between performers. For someone, flawless technical execution is the main thing, and someone else finds the expression from the emotion and thought that lie beneath the visible surface. Wiseman’s documentary does a fine job of presenting the everyday reality of the dancers. The most heightened moments are experienced on stage, but a tremendous amount of work is required for every performance. Top dancers make the movement look so easy and light that the viewer almost forgets how hard it is physically, until the exhausted dancer collapses to rest on the floor at the end of a rehearsal. The relentless practice demands self-discipline and mental strength, as feedback can be brutal. La Danse is a reminder of the commitment and dedication required by art. Today’s disposable entertainment formats can make amateurs into instant stars, but the only way to become a supreme dancer is through hard practice. Of course, the most engaging thing to be seen in La Danse is the intense magic of dance, which can be so clearly visible even in rehearsal. Watching a performance gradually take shape can be as hypnotic and moving as the end result on stage. The viewer wants to see the final version of each work – the only drawback to this film is that it awakens a compulsive need to see dance! SH Nimi / Title: La Danse – The Paris Opera Ballet Ohjaus / Director: Frederick Wiseman Tuotanto / Production: Françoise Gazio & Pierre-Olivier Bardet Käsikirjoitus / Screenplay: Frederick Wiseman Pääosissa / Starring: Émilie Cozette, Aurélie Dupont, Dorothée Gilbert, Marie-Agnés Gillot, Agnés Letestu, Delphine Moussin, Clairemarie Osta, Laetitia Pujol, Kader Belarbi, Jérémie Belingard, Mathieu Ganio, Manuel Legris, Nicolas Le Riche, José Martinez, Hervé Moreau, Benjamin Pech & Wilfried Romoli Koreografia / Choreographer: Mats Ek, Emanuel Gat, Pierre Lacotte, Wayne McGregor, Rudolph Nureyev, Angelin Preljocaj, Sacha Waltz Tanssi / Dance: The First Dancers: Isabelle Ciaravola, Nolwenn Daniel, Ève Grinsztajn, Mélanie Hurel, Myriam Ould-Braham, Stéphanie Romberg, Muriel Zusperreguy, Yann Bridard, Stéphane Bullion, Christophe Duquenne, Mathias Heymann, Karl Paquette, Stéphane Phavorin & Emmanuel Thibault & The Corps de Ballet of the Paris National Opera Kuvaus / Cinematography: John Davey Musiikki / Music: Joby Talbot, Piotr Ilyitch Tchaikovski, Edouard Marie Deldevez & Ludwig Minkus (adapted by David Coleman), Hector Berlioz, Johann Sebastian Bach, Christoph Willibald Gluck, Mauro Lanza Äänisuunnittelu / Sound design: Frederick Wiseman Leikkaus / Editing: Frederick Wiseman & Valérie Pico Tuotantoyhtiö / Production Company: Idéale Audience & Zipporah Films Levittäjä / Distribution: Sophie Dulac distribution Julkaisuvuosi / Release Year: 2009 Ensi-ilta / Release date: 4.11.2009 Kesto / Running time: 159’ Maa / Country: US S 27 SU/SUN 27.3. 16:15, BIO REX, vapaa pääsy / free entry SU/SUN 27.3. 17:30, BIO REX, 6€ HENRY BACON: CARLOS SAURA -LUENTO SUURI FLAMENCO-ELOKUVA Carlos Saura ja tanssielokuvan monet muodot / 45’ Veren Häät / 72’ Carlos Saura on luodannut tanssin ja elokuvakerronnan suhteita useammassa elokuvassa kuin kukaan merkittävä ohjaaja musikaalitradition ulkopuolella. Hänen erityinen ansionsa on, että lähes kaikissa tanssia sisältävissä elokuvissaan hän on etsinyt aina erilaisen tavan yhdistää tanssi ja kerronta, ihmisen ja kameran liike. Elokuva- ja televisiotutkimuksen professori FT Henry Bacon Helsingin yliopistosta luennoi Carlos Sauran elokuvasta Veren häät (1981, SP) sunnuntaina 27.3. klo 16:15. Luennon jälkeen nähdään Carlos Sauran ikimuistoinen elokuva ensi kertaa valkokankaalla sitten vuoden 1983 Suomen ensi-iltansa. Professor of television and film studies from Univeristy of Helsinki, Henry Bacon, gives a lecture on Carlos Saura classic dance film Bodas de Sangre. Free entry. The lecture is in Finnish. Laajalti arvostettu espanjalainen ohjaaja Carlos Saura (s.1932) on niin yhteiskunnallisten aiheiden kuin tanssinkin asiantuntija. Häneen on yhdistetty espanjalaisille kipeiden aiheiden, miltein tabujen kuten Espanjan sisällissodan ja seksin käsittely, sekä eräänlainen todellisuuden mystiikka, jota hänen uransa alkuvaiheessa saattoi pitää miltein salakielenä. Kriitikoiden tunnustama, mutta ei niinkään kassamagneettielokuvia tekevä Saura aloitti uransa dokumenttielokuvan parissa 50-luvun lopussa elokuvalla Cuenca. Saura keräsi jo pian tunnustusta ja voitti elokuvastaan La caza vuonna 1966 Berliinin elokuvajuhlien hopeisen karhun, sekä toistamiseen elokuvasta Peppermint Frappé vuonna 1968. Cannesin elokuvajuhlien tuomariston erikoispalkinnot seurasivat elokuvista La prima Angélica (1973) ja Korppi sylissä (Cría cuervos, 1975). Parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscar-ehdokkaana hän on ollut elokuvastaan Mummo täyttää sata vuotta vuonna 1979. 80-luvun alussa Saura siirtyi tanssin pariin, tutkimaan sen suhdetta elokuvalliseen ilmaisuun. Paitsi että Veren häät (1981) on Sauran elokuva niin myös ehdottomasti flamencon kansainvälisesti populärisoineen koreografi-tanssija Antonio Gadesin (1936–2004) elokuva. Veren häät on elokuva flamencosta ja sen intensiteetistä sekä siihen perustuvan näytelmän kirjoittajan, runoilija Federico Garcia Lorcan merkityksestä espanjalaisille. Se on tanssielokuva, joka tutkii tanssin suhdetta kuvaan ja kameraan. Garcia Lorcan näytelmää ja siihen liittyviä tanssiharjoituksia katsoessamme me katsojina ikäänkuin hyväksymme sopimuksen ”näytelmästä” ja sen esittämisestä, joka saa aikaan kiinnostavia todellisuuteen ja sen tasoihin liittyviä kysymyksiä. Elokuvassa yhdistyy niin dokumentaarinen puoli (elokuvassa olevan harjoitusten taltiointi), sen draamallinen puoli (Garcia Lorcan näytelmä ja sen juoni), elokuvalliset keinot (miten kamera seuraa tapahtumia) ja se miten me katsojina seuraamme elokuvaa hyväksyessämme sen. Flamenco on niitä kansallisia taiteita, joita katsoakseen ei tarvitse välttämättä ymmärtää kaikkea tanssin muotokielestä. Se aiheuttaa katsojassa reaktion ja herättää tunteita varmasti. Sauran elokuvassa on vain tanssijat, tila ja kamera ilman lavastusta ja puvustuskin on joillakin näyttelijöillä harjoitusten vaatiman arkista. Saura antaa elokuvassaan tanssijoille tilaa ja tanssi onkin dominoivammassa roolissa kuin elokuvalliset keinot. Valtaosassa kuvista Saura näyttää tanssijan kokonaan ja rajaa/zoomaa hillitysti. Kamera liikkuu tanssijoiden ehdoilla. Saura on pyrkinyt säilyttämään alkuperäisproduktion näyttämöllisyyden ja tanssillisuuden puuttuen koreografiaan vain, kun jotakin tärkeää elettä ei ole ollut mahdollista talentaa tyydyttävästi filmille. Monimutkaiset kuvakompositiot tai liian kiihkeä leikkaus voisivatkin vesittää elokuvan tanssin ja kuvan suhdetta tutkivan luonteen kokonaan. Valkoisessa hunnussa jäätävän valloittava naispääosan esittäjä Cristina Hoyos, innovaativinen Antonio Gadesin koreografia, Garcia Lorcan tarina... niin monta syytä jo itsessään Veren Häiden katsomiseen. Liian usein ei elokuvaa Suomessa ole nähty - tv:ssä se on nähty TV2:lla viimeksi vuonna 1987 ja vuoden 1983 Suomen ensi-illan jälkeen kankaalla ei kertaakaan. JP 28 CLASSIC FLAMENCO FILM Blood Wedding / 72’ The widely respected Spanish director Carlos Saura (born 1932) is known for treating topics that are delicate, or were even taboo in Spain, such as the Civil war and sex. He is an expert on social topics as well as dance. His style is a kind of magical realism, which in the beginning of his career was almost like a secret code you had to break. While not hitting top at the box office, Saura has won over the critics. He began his career with a documentary called Cuenca in the late 1950s. Gaining reputation, he won the Silver bear at the Berlin Film Festival in 1966 for La Caza and in 1968 did the same with Peppermint Frappé. These were followed by the Jury Prize at Cannes for La Prima Angélica (Cousin Angelica, 1973) and Cría cuervos (Raise Ravens, 1975). Saura has also been nominated for the Academy Award for best foreign language film in 1979 for Mamá cumple cien años (Mama Turns a Hundred). During the 1980s Saura started to explore the relationship between dance and cinematic expression. The Blood Wedding is as much Antonio Gades’s film as it is Saura’s. Gades (1936-2004) is a dancer and a choreographer who made flamenco internationally popular. The Blood Wedding is a film about flamenco and its intensity and about the significance of the poet Federico Garcia Lorca, on whose play the film is based on. It explores the relationship of dance and image. When we watch the play by Garcia Lorca and the production’s dance practice in the film, we as viewers in a way enter into an agreement of ”a play” and its production, which raises questions about reality and its various levels. The film brings together a documentary side (the filming of the practice in the film), a dramatic side (Garcia Lorca’s play and its plot), cinematic techniques (how the camera follows the action) and the way in which we as viewers follow the film and accept it. In the film, Saura gives space to the dancers, and dance has a more significant role than cinematic techniques: there is only the dancers and the space without any special setting, even the costumes are mostly very plain. Flamenco is one of those national arts that you can enjoy even if you don’t understand everything about the idiom of the dance. It certainly evokes feelings and makes the person watching it react. In most of the frames Saura shows the dancer’s whole body and restrains from zooming in. The dancers movements condition the camera’s movements. Saura has tried to preserve the features of the original production and has left out parts of the choreography only if it wasn’t possible to capture some gesture on film perfectly. Complex composition or too intense editing could water down the exploration into the relationship of image and dance in the film. The leading role played by the enchanting Christina Hoyos in a white veil, the innovative choreography by Antonio Gades, the story by Garcia Lorca… so many reasons to see the Blood Wedding. The film hasn’t been seen in Finland too often – the last time on television was in 1987 on TV2 and after the premier in 1983 it hasn’t been screened at the cinema. JP Nimi / Title: Veren häät (Bodas de Sangre) Ohjaus / Director: Carlos Saura Tuotanto / Production: Emiliano Piedra Käsikirjoitus / Screenplay: Carlos Saura, Antonio Gades, Alfredo Manas Tarina / Story by: Federico García Lorca, näytelmä. Pääosissa / Starring: Antonio Gades, Cristinia Hoyos, Juan Antonio Jimanez, Koreografia / Choreographer: Antonio Gades Kuvaus / Cinematography: Teodoro Escamilla Musiikki / Music: Emilio De Diego Äänisuunnittelu / Sound design: Bernardo Menz (ÄÄNITYS) Lavastus / Set Design: Rafael Palmero Puvustus / Costume Design: Francisco Nieva Leikkaus / Editing: Pablo G . del Amo Tuotantoyhtiö / Production Company: Emiliano Piedra Productions Julkaisuvuosi / Release Year: 1980 Ensi-ilta / Release date: 9.3.1981 (SPA), 11.1.1983 (FI) Kesto / Running time: 71’ Maa / Country: SP Teatterilevitys / Theatrical distribution: Tamasa Distribution Esityskopio / Screening format: 35 mm K-7 29 SU/SUN 27.3. 19:15, BIO REX, vapaa pääsy / free entry SU/SUN 27.3. 20:30, BIO REX, 6€ EIJA NISKANEN: CABARET -LUENTO KABAREE KLASSIKKO Valokeilassa Bob Fosse / 45’ Cabaret / 124’ Broadway-koreografista elokuvaohjaajaksi siirtynyt Bob Fosse on vaikuttanut tanssin ja populaarikulttuurin rinnakkaiseloon monella tavoin. Fossen liikekieli on eräänlainen standardi tämän päivän musiikkivideoiden tanssille. Hänen innoittamia koreografioita nähdään edelleen Michael Jacksonin, Madonnan, Beyoncen ja monen muun musiikkivideoissa. Fossen kenties kuuluisimpia Broadway-musikaalien elokuvaohjauksia lienee Liza Minellin tähdittämä Cabaret (1972). Elokuvatutkija FL Eija Niskanen luennoi Cabaret-elokuvan taustoista sunnuntaina 27.3. Bio Rexissä ennen elokuvanäytöstä. LOIKKA-tanssielokuvafestivaalilla nähdään ohjaaja-koreogafi Bob Fossen klassikkoelokuva Cabaret. Vuonna 1972 ilmestynyt elokuva on vieraillut Suomen valkokankailla harvoin. Syyskuussa 1972 elokuvateatteri Reassa meillä ensi-illassa ollut Cabaret sai tähän asti ainoan uusintaesityksensä vuonna 1984. LOIKKA-tanssielokuvafestivaali tuo tämän klassikkomusikaalin Bio Rexin suurelle valkokankaalle kahdenkymmenenseitsemän vuoden tauon jälkeen Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (Kava) filmikopiona. Samalla luodaan katsaus taiteilijaan, joka rakensi uransa Broadway-koreografista Oscar-palkituksi elokuvaohjaajaksi. Film scholar Eija Niskanen gives a lecture on Cabaret (1972) director Bob Fosse and his heritage to popular culture. Free entry. The lecture is in Finnish. Robert Louis ”Bob” Fosse (1927-1987) oli alun perin näyttelijä ja tanssija, joka haki läpimurtoaan esiintymällä 50-luvun alun suosituissa musikaaleissa ja televisio-ohjelmissa. Ura kameroiden edessä tyssäsi kuitenkin lyhyeen Fossen lisääntyvän kaljuuntumisen takia, joka rajoitti sopivien roolien määrää. Fossen onneksi hänen tanssi- ja koreografiset taitonsa oli pantu merkille ja pian häntä jo kosiskeltiin musiikkiteatterin puolelle. Nerokkaiden koreografiensa avulla Bob Fosse sai mainetta ja siirtyi vastaamaan myös musikaalien ohjauksesta. Hänen ensimmäinen teatteriohjauksensa oli Redhead vuodelta 1960. Yhdeksän vuotta myöhemmin hän ohjasi ensimmäisen elokuvansa, niin ikään Broadway-musikaaliin pohjautuvan teoksen Sweet Charity. Tanssijana Bob Fosse tuli tunnetuksi omanlaatuisesta tyylistään tulkita jazztanssia. Tunnistettavia piirteitä ovat hattujen, hanskojen, kävelykeppien ja tuolien hyödyntäminen osana koreografioita, jotka tulivat vaikutteina Fossen ihailemalta Fred Astairelta. Vartalon linjaa korostavat asennot, vahvat lantion liikkeet, sisäänpäin käännetyt polvet ja olan rullaukset loivat seksiä tihkuvan linjakkaan tyylin, jota hän kehitti koko uransa ajan. Useimmat hänen suunnittelemistaan tanssikoreografioista rakentuvat tämän tyylin ympärille, jonka voi huomata myös Cabaret-elokuvasta. Fossen luoma musikaalitanssityyli on vuorostaan vaikuttanut koreografeihin sekä estraditaiteilijoihin ja hänen koreografioitaan on myöhemmin lainattu lukuisissa musiikkivideoissa. Tänä päivänä Fossen koreografiat kertautuvat edelleen muun muassa Michael Jacksonin, Madonnan ja Beyoncen videoissa ja taas näitä kopioivissa YouTube videoissa ympäri maailmaa. Cabaret-elokuva pohjautuu Harold Princen ohjaamaan valtavan suosion saaneen Broadway-musikaaliin vuodelta 1966. Elokuvan päätähdeksi valittiin Liza Minelli, joka aikaisemmin oli hakenut myös teatteriversion päänäyttelijäksi mutta jonka Prince oli katsonut sopimattomaksi rooliin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Berliiniin vuoteen 1931, natsien vallannousun aikaan ennen toista maailmansotaa. Yhteiskunnallisen mädännäisyyden kasvaessa ihmiset ummistavat tältä silmänsä ja elävät kuin viimeistä päivää, vapautuneina sosiaalisista rajoituksistaan ja seksuaalisista estoistaan. Musikaalin keskiönä toimii pikkutuhmaa viihdettä tarjoava Kit Kat -yökerho, jossa Liza Minellin esittämä Sally Bowles esiintyy kansainvälisenä tähtenä. Sallyn elämä on taiteilua ammattinäyttelemisen, itsensä ja ihmissuhteiden viidakossa, jota värittävät biseksuaali britti, rikas play boy ja helppoa elämää halajava gigolo. Tapahtumia säestää ja seuraa mielenkiinnolla sivusta Kit Kat -klubin kaikkitietävä seremoniamestari. Cabaret voitti kahdeksan Oscar-palkintoa, muun muassa ohjauksesta, musiikista ja naispääosasta. MI 30 A CABARET CLASSIC Cabaret / 124’ LOIKKA Dance Film Festival brings the classic Cabaret by director-choreographer Bob Fosse to the screens in Finland after almost thirty years. Cabaret premiered in Finland in 1972, and has been screened only once after that, in 1984, until now. LOIKKA brings this classic musical to the big screen at Bio Rex as a film copy from the Finnish National Audiovisual Archive. The film gives us a chance to take a glance at the career of an artist who started as a Broadway choreographer and became an academy Award winning film director. Robert Louis ”Bob” Fosse (1927–1987) was an actor and a dancer who was trying to break through by performing in the popular musicals and TV shows of the 1950s. The career in front of the cameras, however, stopped short as Fosse started to loose his hair and could not get suitable roles. Luckily his skills as a dancer and choreographer had been noticed and he was called to make theatre musical. His brilliant choreographies earned him a reputation and he moved on to also directing musicals. The first production he directed was Redhead in 1960. Nine years later he directed his first film, Sweet Charity, which was based on a Broadway musical. Nimi / Title: Cabaret Ohjaus / Director: Bob Fosse Tuotanto / Production: Cy Feuer Käsikirjoitus / Screenplay: Jay Presson Allen Tarina / Story: Isherwood Christopher “Berlin Stories” kirja, John van Druten “I am a Camera” näytelmä. Pääosissa / Starring: Liza Minnelli, Michael York, Helmut Griem (Fritz Webber, Marisa Berenson, Mark Lambert) Koreografia / Choreographer: Bob Fosse Kuvaus / Cinematography: Geoffrey Unsworth Musiikki / Music: John Kander, sanoitus Fred Ebb Äänisuunnittelu / Sound Design: Robert Knudson, David Hildyard Lavastus / Set Design: Rolf Zehetbauer, Hans Jürgen Kiebach ja Herbert Strabel Puvustus / Costume Design: Leikkaus / Editing: David Bretherton Tuotantoyhtiö / Production Company: Allied Artists Pictures Corporation (AA), ABC Motion Pictures Levittäjä / Distribution: Allied Artist Pictures Corporation (US) Finnkino Oy (DVD-levitys), Filmifriikki, VTC-video Oy Ab, Magna-Filmi Oy Ab (FI). Julkaisuvuosi / Release Year: 1972 Ensi-ilta / Release date: 13.2, 1972 (US), 22.9.1972 (FI) Kesto / Running time: 124’ Maa / Country: USA Teatterilevitys / Theatrical distripution: The Walt Disney Company Kieli / Language: Englanti Tekstitys / Text: Suomi / Svenska K-15 As a dancer Fosse became known for his original way of doing jazz dance. Using hats, gloves and chairs as part of the choreography are characteristic features of his style. The inspiration to this Fosse got from Fred Astaire, who he admired a great deal. Positions that brought out the shape of the body, strong movements of the hips, knees turned inward and rolls of the shoulders created a definitive, sexy style that he kept on developing throughout his career. Most of his choreographies are done in this style, which can also be seen in Cabaret. This musical dance style created by Fosse has then influenced other choreographers and artists and his impeccable style is seen in a number of music videos, where it still keeps reapearing with such artists as Michael Jackson, Madonna and Beyonce and reinterpreted in numerous YouTube videos around the world. Cabaret was based on the hugely popular Broadway production directed by Harold Prince in 1966. The star of the film is Liza Minelli, who had also auditioned for the Broadway version but had been turned down by Prince as not suitable for the role. The film is set in Berlin in 1931, the time of the rise to power of the Nazis, before the Second World War. As societal rot spreads, the people turn their eyes away and live life to the full, free from social restraints and sexual inhibitions. A seedy nightclub called Kit Kat is the centre of the events of the musical. There Minelli’s character Sally Bowles performs as an international star. She balances between professional acting, her personal life and a variety of relationships with, for example, a British bisexual, a rich playboy and a gigolo after an easy life. The action is accompanied and overseen by the master of ceremony at the nightclub. Cabaret won eight Academy Awards, which included the Award for Best Director, Music and Best Actress. MI 31 Koululaisnäytökset ja työpajat LOIKKA tarjoaa tanssielokuvia myös lapsille ja nuorisolle. Tanssija-koreografi sekä tanssin opettaja Kati Kallio on kuratoinut festivaalin koululaisnäytöksiin neljä sarjaa eri ikäryhmille. Elokuvasarjat koostuvat korkeatasoisista suomalaisista ja ulkolaisista elokuvista, uutuuksista ja klassikoista. Näytäntöihin sisältyy Kallion alustus, joka johdattaa katsojat tanssielokuvan saloihin ja antaa näkökulmia tanssielokuvien katsomiseen. Liput 4 € / oppilas. Ryhmän valvoja pääsee mukaan ilmaiseksi. Lyhyttä valioluokkaa 1 Lyhyttä valioluokkaa 2 (ikäsuositus 8-13 -vuotiaat) (ikäsuositus 13-vuotiaista ylöspäin) TO 24.3. & PE 25.3. klo 10:00-10:45 PE 25.3. klo 11:15-12:00 Alakoulujen sarjan elokuvat tuovat esiin lapsen maailman tanssin näkökulmasta. Elokuvissa käsitellään katoavaa leikkiperinnettä, kaikkia koskettavaa kiusaamisen ongelmaa, mielikuvituksen voimaa sekä nykylapsen leikkiä lähellä olevia uusia tansseja kuten breakdance. Elokuvien ja alustuksen yhteiskesto 45 min Yläkoulujen sarja antaa esimerkkejä tanssielokuvien erilaisista teemoista. Valitut elokuvat kertovat ystävyyden iloista, rakkaudesta ensi silmäyksellä, menetyksen aiheuttamasta surusta sekä kisailusta breakdancen keinoin. Elokuvien ja alustuksen yhteiskesto 45 min Elokuvat: Rosane Chamecki, Andrea Lerner & Phil Harder: Flying Lesson (2007) 4’37 Susanna Walin: Night Practice (2006) 3’ Alla Kovgan: New London Calling (2010) 10’ Miranda Pennell: Magnetic North (2003) 9’ Jerry Miller: akA vs Nky #01 (2010) 2’30 Peter Anderson & Rosemary Lee: Boy (1995) 5’ Elokuvat: Kimmo Leed: Largo (2010) 19’ Susanna Wallin: Nigth Practice (2006) 3’ Jerry Miller: akA vs Nky #01 (2010) 2’30 Wilkie Branson: Stronger (2010) 4’ Joe Cobden: Slow Dance (2010) 4’ Suuria tunteita & Klassikoita ja lyhyttavaraa (K-15) Lukioikäisille on kaksi eri sarjaa. Yhdessä nämä sarjat muodostavat kattavan kokonaisuuden tanssin ja elokuvan ilmaisumuodoista. Suuria tunteita -sarjassa nähdään elokuvia kateudesta, ystävyyden iloista, liikkeen vapaudesta, rakkaudesta ensi silmäyksellä sekä kuolemasta. Klassikkoja ja lyhyttavaraa pureutuu nykytanssin muotokieleen elokuvassa. TO 24.3. klo 11:15-12:00 TO 24.3. klo 12:20-13:15 Suuria tunteita elokuvat: Klassikoita ja lyhyttavaraa elokuvat: Noa Shadur: Country Club (2010) 22’ Pedro Pires: Dance Macabre (2008) 8’30 Wilkie Branson: Stronger (2010) 4’ Joe Cobden: Slow Dance (2010) 4’ Elokuvien ja alustuksen yhteiskesto 45 min Magali Charrier: Tra La La (2004) 3’ Pierre Coulibeuf: Pavillon Noir (2006) 23’ David Hinton & Wendy Houstoun: Touched (1994) 14’ Elokuvien ja alustuksen yhteiskesto 50 min Tagi -tanssivideo kännykkäkameralla työpajat Koululaisille ja nuorille suunnatut työpajat tutustuttavat lapset ja nuoret tanssielokuvan saloihin ja antaa heille uusia itseilmaisun välineitä. Se on suunnattu kaikille 11-18 vuotiaille, eikä osallistujalta vaadita aikaisempaa tanssikokemusta. Työpajassa valmistetaan tanssillinen Tagi -video ja opetellaan kuvaamisen, käsikirjoittamisen sekä editoimisen perusteita. Tagi on kunkin oppilaan tekemä oma liikkeellinen käyntikortti/nimimerkki, joka toteutetaan liikkeen ja elokuvan keinoin kännykkäkameroilla. Toiminnallisen osuuden lisäksi työpajaan sisältyy luennot tanssielokuvasta. Työpajassa työskennellään kahdesta kolmen hengen ryhmissä sekä itsenäisesti. Työpajat on toteutettavissa eri kestoisina jaksoina ja on yhdistettävissä mm. koulujen AV-opetuksen yhteyteen. Ohjaajina toimivat tanssin ja AV-alan ammattilaiset. Koululaisnäytösten lippuvaraukset sekä tiedustelut työpajoista osoitteesta [email protected] 32 Kiitos menestyksekkäästä festivaalista 2011. Nähdään taas tammikuussa 2012! 33 Words and Movement Workshop Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja David Hinton luennoi tanssielokuvan käsikirjoittamisesta sekä antaa henkilökohtaista ohjausta työnäytteiden perusteella (30 min). Palautekeskusteluun voit hakea lähettämällä joko treatmentin (max 1 liuska) tai otteen käsikirjoituksesta (max 3 liuskaa). HUOM! Työnäytteiden ja luennon kieli on englanti. Dance film director and screenwriter David Hinton gives a lecture on dance film screenwriting. You can also apply to the personal feed back discussion with Mr. Hinton (30 min). Submit either a treatment (1 page maximum) or a script extract (3 pages maximum) to [email protected]. NOTE! The lecture and submitted work in English. Hyvä treatment on usein välttämätön elokuvan idean myymisessä. Tanssi on kuitenkin vaikea kirjoittaa sanoiksi. Kuinka kirjoittaa hyvä tanssielokuvan treatment ja miten tanssielokuva voi hyötyä hyvästä käsikirjoituksesta? Kuinka elokuvantekijä voi kehittää taitojaan keskittymällä käsikirjoittamiseen? Entä miksi käsikirjoittajan tulisi työskennellä tanssielokuvan kanssa? A good treatment is often crucial to selling a film idea, but dance is notoriously hard to write down, so how do we go about writing a successful treatment? How can dance films benefit from well-written scripts? How can skills in screen writing help us make better films? And why should screenwriters want to get involved in dance films? ”Luennolla käsittelen hyvän käsikirjoituksen tuomaa lisäarvoa tanssielokuvalle: Aiheen käsittely etenee idean luomisesta sen myymiseen, kehittelyyn, muotoiluun ja lopputulokseen. Lähtökohtana on tanssin ja narration problemaattinen suhde sekä tarinan rakenne ja kehittely. Tarkastelussa ovat tanssielokuvat, jotka on jäsennetty erilaisten perusperiaatteiden mukaan (draamallisen, musiikillisen ja poeettisen) sekä käsikirjoituksen vaikutus elokuville.” -DAVID HINTON “I aim to consider the contribution that good writing can make at every stage of the dance film process - in creating the idea, selling the idea, developing the idea and shaping the end result. I will talk about the often uneasy relationship between dance and narrative, and my main focus throughout will be on questions of structure and development. I will look at dance films which are structured according to very different principles - dramatic, musical or poetic - and consider the part that the written word plays in each case.” -DAVID HINTON Luentoa tukevat runsaat tanssielokuvaesimerkit. The talks will be illustrated with a wide variety of dance film clips. Ilmoitamme palautekeskusteluihin valituille henkilökohtaisesti. Muistathan liittää työnäytteen mukaan yhteystietosi. Make sure to include your contact information with your work. The accepted applicants will be contacted personally. Sitova ilmoittautuminen luennolle sekä haku työnäytteiden palautekeskusteluun osoitteessa [email protected] A binding enrolment to the lecture and applying to the feed back discussion at [email protected] Työnäytteiden viimeinen palautuspäivä 17.3. Submit your treatment / script extract no later than March 17th. Luennon osallistumismaksu 12 € Luennon osallistumismaksu sis. henkilökohtaisen palautekeskustelun 20 € Lecture 12 € Lecture and personal feed back conversation 20 € Ohjelma / Programme 10:00 11:00 12:00 12:30 13:30 - 11:00 12:00 12:30 13:30 16:00 TALK: WORDS AND MOVEMENT 1 TALK: WORDS AND MOVEMENT 2 Q+A LUNCH SESSIONS WITH INDIVIDUALS David Hinton David Hinton on kokenut elokuvataiteilija, joka on ohjannut useita palkittuja televisiodokumentteja eri taiteenalojen huippunimistä, muun muassa taidemaalari Francis Baconista, elokuvantekijä Bernardo Bertoluccista, koomikko John Cleesestä ja rock-ikoni Little Richardista. Monipuolinen ohjaaja on tehnyt elokuvia myös Dostojevskistä, ilmastonmuutoksesta ja Kiinan kulttuurivallankumouksesta. Tanssimaailma tuntee Hintonin parhaiten DV8 Physical Theatren näyttämöteosten Dead Dreams of Monochrome Men ja Strange Fish elokuvaversioista. Hän on tehnyt televisioelokuvia myös Adventures in Motion Picturesin ja Ruotsin kuninkaallisen baletin kanssa sekä dokumentteja koreografeista kuten Siobhan Davies ja Karole Armitage. Lisäksi hän on luonut fiktiivisempiä tanssielokuvia yhteistyössä huippukoreografien (mm. Wendy Houstoun, Russell Maliphant ja Rosemary Lee) kanssa. David Hintonin elokuvat ovat menestyneet festivaalien lisäksi kriitikoiden ja muiden elokuvatahojen keskuudessa. Kaksi Hintonin dokumenttielokuvaa on palkittu British Academy Awardilla, ja hänen tanssielokuvansa ovat voittaneet muun muassa Prix Italian, Emmyn sekä useita IMZ Dance Screen Awardeja. Hinton on pitänyt tanssielokuvakursseja muun muassa Lontoon Contemporary Dance Schoolin Master of Arts -ohjelmassa ja hänen workshopinsa ovat suosittuja ympäri maailmaa. Hinton on tehnyt yhteistyötä LOIKKA-vieraan Alla Kovganin kanssa sekä elokuvaohjaamisen (esimerkiksi palkittu Nora) että workshopien myötä. 34 David Hinton is a director who has made award-winning television documentaries about artists of all kinds, including painter Francis Bacon, film-maker Bernardo Bertolucci, comedian John Cleese and rock’n’roller Little Richard. He has also made films about Dostoyevsky, climate change, and the Cultural Revolution. He is best known to the dance world for his film versions of stage shows by DV8 Physical Theatre – Dead Dreams of Monochrome Men and Strange Fish. He has also made television films with Adventures in Motion Pictures, the Alvin Ailey Company and the Royal Swedish Ballet. He has made documentaries about the choreographers Siobhan Davies and Karole Armitage, and he has collaborated with several choreographers, including Wendy Houstoun, Russell Maliphant and Rosemary Lee, to create original dance works for the screen. He has twice won British Academy awards for his documentaries, and his dance films have won many prizes, including a Prix Italia for Strange Fish, an Emmy for Two by Dove, and the IMZ Dance Screen Award for both Dead Dreams and the experimental film Birds. Hinton set up the MA course in Dance For The Screen at London Contemporary Dance School and he has led dance film workshops all over the world. TO/THU 24.3. 12:00-14:00, DUBROVNIK, osallistumismaksu / fee 6€ Seeing Dance on Film Arvostettu kanadalainen tanssielokuvaohjaaja Marlene Millar saapuu luennoimaan LOIKKA-tanssielokuvafestivaalille otsikolla “Seeing Dance on Film”. Luennolla Millar kertoo työstään lyhyt- ja tanssielokuvaohjaajana sekä antaa näkökulmia kameralle tehdyn koreografian ohjaamiseen. Urallaan hän on tehnyt yhteistyötä useiden eri koreografien kanssa. Oman taiteellisen työskentelynsä kautta hän prosessoi ohjaajan työtä ideasta valmiiseen teokseen. The highly respected Canadian dance film director Marlene Millar gives a lecture under title ”Seeing Dance on Film”. Millar will discuss her practice and her approach to directing and producing short form performance based films. Drawing from her early works in super8 film to recent HD productions created with colleague Philip Szporer, the discussion will focus on different approaches to the short form in general and screen dance in particular, from the initial idea through to production. Sitova ilmoittautuminen luennolle osoitteeseen [email protected] Obligatory enrolment to the lecture to [email protected] Luennon kieli on englanti / Lecture is in English. Marlene Millar Millarin taiteellinen tausta on nykytanssin ja -designin alalla. Vuonna 1989 valmistui palkittu The Woman in the Sink. Millar on tehnyt elokuvan tuotannon kandidaatin tutkintonsa Concordian yliopistossa, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaa Chicagon Art Institutessa. Vuonna 1999 Millarille myönnettiin Pew Fellowship tanssin ja median projektiin Kalifornian Yliopistoon. Vuonna 2001 hän perusti yhdessä Philip Szporerin kanssa taide-elokuvien tuotantoon keskittyvän Movement Perpétuel -tuotantoyhtiön. Millar on luennoinut ja vetänyt työpajoja muun muassa: National Film Board of Canada, Main Film, Concordia University (Montreal), Bowling Green University (Ohio), Centre Imagine (Burkino Faso) sekä ImpulzTanz (Wien). Millarin ja Szpoperin teoksiaan on ollut esillä televisiossa ja festivaaleilla ympäri maailmaa, vuonna 2010 niitä esitettiin kulttuuriolympialaisissa Kanadassa ja Shanghain maailmannäyttelyssä. Millar’s artistic background lies in modern dance and design. In 1989 she released the awarded The Woman in the Sink. Millar gained her Bachelor degree in film production at the University of Concordia, after which she continued her studies at Chicago Art Institute. In 1999 Millar received a Pew Fellowship for a dance and media project at University of California. In 2001 she founded a production house Movement Perpétuel that focuses on art film production together with Philip Szporer. Millar has lectured and held workshops at such places as National Film Board of Canada, Main Film, Concordia University (Montreal), Bowling Green University (Ohio), Centre Imagine (Burkino Faso) and ImpulzTanz (Wien). the works of Millar and Szporer have been shown on television and festivals all over the world, in 2010 they were shown at the culture olympics in Canada and at the Shanghai World Expo. Ammatilaisten pikatreffit / Speed Date for Pros TO/THU 24.3. 15:30-17:00, DUBROVNIK, vapaa pääsy / free entry Näytä parhaat puolesi ja löydä unelmien työryhmä! LOIKKA järjestää tanssija-koreografi Sari Palmgrenin johdolla ammattilaisten pikatreffit. Treffeillä tapaat muita tanssielokuvasta kiinnostuneita ammattilaisia, voit esitellä projektiasi ja löytää uusia tekijöitä tanssin, kuvataiteen ja elokuvan kentältä. Show the best of you and find your dream team! LOIKKA arranges together with dancer-choreographer Sari Palmgren a speed date for pros. On this date you can meet other dance film professionals, pitch your project and find new colleagues in the field of dance, visual arts and film. Ilmoittaudu ennakkoon / enrolment [email protected] 35 LA/SAT 26.3. 15:00-16:30, ANDORRA, vapaa pääsy / free entry YOUTUBE - RUNSAUDEN SARVI VAI PAHOLAISEN KATTILA? YOUTUBE - FOR GOOD OR EVIL? YouTube - paneeli YouTube - panel Moderaattorina Karoliina Korpilahti Moderator Karoliina Korpilahti YouTube on käyttäjän aarreaitta - huumoripätkät kiertävät työpaikkojen sähköpostiketjuissa, vanhoja musiikkivideoita katselemalla voi tehdä nostalgiamatkan menneeseen tai katsoa elokuvia, joita ei välttämättä saa muuten käsiinsä. YouTubesta on tullut audiovisuaalisen kulttuurin viitekanta. Se on tulvillaan uudelleen tulkittuja, yhdisteltyjä ja muunneltuja kulttuurin intertekstuaalisia kudelmia. YouTube is a source of infinite treasures for its users – funny video clips are circulated in emails between collegues, old music videos offer nostalgia trips back to your youth and you can watch films you couldn’t access otherwise. YouTube has become a reference database for audiovisual culture. It offers reinterpretations, combinations and transformations of previous work – interextuality in abundance. Tekijän kannalta YouTube on ristiriitainen media. Toisaalta se on globaali, ihmisiä yhdistävä, yhteisöllinen ja tehokas kanava oman työn markkinointiin ja esille saamiseen. Mutta toisaalta YouTube on pelottavan laaja - kuka tahansa voi ladata palveluun materiaalia. Palvelua kuitenkin kontrolloidaan ja sieltä poistetaan jatkuvasti sisältöä - jos joku ilmoittaa siitä. Tekijän olisi itse oltava proaktiivinen tämän median suhteen. When we look at YouTube from the artist’s point of view, the picture gets more complicated. On the one hand, it is a global media that brings people together and works as an efficient channel of promoting the artist’s own work. On the other hand, it is kind of scarily big – any one can upload material. The service is, however, controlled and content is continuously removed – if someone reports it. Artists themselves should be proactive with regard to this media. New Yorkin Guggenheim-museo on puolestaan päättänyt ottaa välineen haltuun ja kääntää sen taidemaailman kannalta positiiviseksi ilmiöksi. Luovan videotaiteen biennaali järjestettiin ensimmäisen kerran 2010, ja näyttelyyn Guggenheimin kuraattorit valitsivat parikymmentä videota lukuisten mukaan hakeneiden joukosta. Näyttely luotiin yhteistyössä YouTuben kanssa ja videoita katsottiin näyttelyssä näyttöruuduilta YouTuben kautta ja niitä heijastettiin myös rakennuksen ulkoseinille. Guggenheim-museon esimerkki on mielenkiintoinen - nostaako YouTuben arvostusta yhteistyö yhden taiteen alan arvostetuimpien instituutioiden kanssa? Nostaako tämä videotaiteen arvostusta laajemminkin? The New York Guggenheim has decided to make use of YouTube and try to make it a positive phenomenon for the art world. YouTube Play – A Biennial of Creative Video was organised for the first time in 2010. Thousands of videos were entered into the contest, 25 of which were chosen by the curators of the museum and a jury. The exhibition was created together with YouTube and the visitors watched the videos on computer screens – they were also projected on the outside walls. The Guggenheim project is an interesting example – will the collaboration with one of the most esteemed institutions in art help YouTube gain more status? Will it do the same for video art in general? YouTube ja internet tuovat mahdollisuuksien maailman massojen koettavaksi suoraan kotonaan, mutta sillä on tasapäistävä vaikutus. Eikö taiteen esittämisen tapa vaikuta kokemuksen merkitykseen ja intensiteettiin, kuten esimerkiksi elokuvan katsominen teatterissa verrattuna kotona katsottuun vuokravideoon? YouTube and the internet bring a wealth of possibilities to the masses to experience art conveniently at home but doesn’t the channel of distribution affect the significance and the intensity of the experience? There is a difference between renting a dvd and going to the cinema. Walter Benjamin puhuu taideteoksen teknisestä jäljentämisestä ja siitä, miten suuren yleisön halu saada asioita lähemmäksi itseään hyväksymällä taideteoksen jäljennöksen voittaa ilmiön ainutkertaisuuden: ”Taideteoksen teknisen uusintamisen mahdollisuus muuttaa joukkojen suhdetta taiteeseen”. Erityisestä tulee yleistä ja siten helposti myös merkityksettömämpää. Toisaalta taidetta ja kulttuuria on saatavilla rajatun joukon ja liminaalin tilan sijaan massoille esimerkiksi syrjäseuduille tai muuten passiivisille kulttuurinkuluttajille. Walter Benjamin talks about how the technical possibility of reproducing an artwork will make the uniqueness of it less important in the general public’s eyes than their desire of coming closer to the experience, and they will therefor accept the reproduction. Exceptional becomes usual and perhaps not so significant. On the other hand, art and culture become accessible from a limited group to wider audiences, for example in remote districts or to people otherwise not so interested in culture. Entä miten tekijänoikeuksien tulisi toteutua avoimessa tietoyhteiskunnassa? Suuret mediayhtiöt ajavat tehokkaasti omia etujaan netissä, mutta valvotaanko itsenäisten tekijöiden oikeuksia? Näistä teemoista puhutaan tanssin ja audiovisuaalisen alan ammattilaisille tarkoitetussa paneelikeskustelussa. What about copyrights? How should they be put in to practice in an open information society? Big media companies are keen to protect their interests online but what about independent artists? These are the themes of the panel discussion for people in the audiovisual field or dance. KK References: Benjamin, Walter 1936: The Work of Art in the Age of its technological reproducibility, and other writings on the media. Edited by Michael W. Jennings et al. Harvard University Press 2008 . www.youtube.com/play LOIKKAA! -festivaaliklubi Dubrovnikissa LA/SAT 26.3. 22:00, DUBROVNIK, vapaa pääsy / free entry Loikkaa festarin ja energiatehtaan yhteiseen iltaklubiin. Energisöivästä menosta tanssilattialla ja sen yllä vastaavat DJ Basic Face ja DJ Aaro DiCosta sekä VJ Oliver Whitehead. Tule juhlimaan YouCurator! -kisan voittajaa ja näe kisan parhaimmistoa! 36 a.indd 1 PANTONE 275 CVC PANTONE 151 CVC Kotimaiset lyhytja dokumenttielokuvat Osta tai vuokraa Helsingin lyhytelokuvafestivaali - Kettupäivät 10TH Juhlafestivaali 7.–10.4.2011 Bio Rex Maxim 1.2.2011 13:59:01 37 INFO Liput ja päiväpassit / Tickets and festival passes: Näytöslippu / Single ticket 6 € kokoLOIKKApassi / full LOIKKA pass 40 € LOIKKApassi perjantai / Friday 15 € LOIKKApassi lauantai / Saturday 20 € LOIKKApassi sunnuntai / Sunday 15 € Liput / Tickets: Tiketti, www.tiketti.fi Avajaiselokuvan ilmaisliput voit varata festivaalitoimistosta. Liput lunastettava esityspaikalta viimeistään tuntia ennen näytöstä. Free tickets to the opening film can be reserved from the festival office. Tickets must be retrieved from the venue latest one hour before the screening. Esityspaikat / Venues: Kulttuurikompleksi Andorra, Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki Bio Rex Lasipalatsi, Mannerheimintie 22-24, 00100 Helsinki Kulttuurikompleksi Andorra ja Lasipalatsin Bio Rex sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa. Katso sopivimmat kulkuyhteydet HSL:n reittioppaasta osoitteesta www.reittiopas.fi The festival venues are located in Helsinki city center in an area called Kamppi. Find the best route from HSL’s journey planner at www.reittiopas.fi/en/ Esteettömyys / Accessibility: Pyydämme liikuntaesteisiä vieraitamme ottamaan yhteyttä festivaalin toimistoon ennen tapahtumapaikalle saapumista. Henkilökohtaiset avustajat pääsevät avustettavan kanssa festivaalille ilmaiseksi. We kindly request those with mobility disabilities to contact the festival office in advance. Yhteystiedot / Contacts: MAD Tanssimaisterit / LOIKKA, Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki puh/tel: +358 50 542 1210 [email protected] Taiteellinen johtaja / Artistic Director: Hanna Pajala-Assefa, puh/tel: +358 40 515 7716 [email protected] Tuottaja / Producer: Sini Mononen, puh/tel +358 40 410 3160 [email protected] Festivaalin koordinaattori / Coordinator: Kati Kallio, puh/tel: +358 44 020 4137 [email protected] Graafinen suunnittelu / Graphics: Formadesign / Joni Karsikko LOIKKA SUSHI PLATE 1: Pääjärjestäjä / Organizer: MAD Tanssimaisterit ry. surimi, avocado, tobiko on the top) 6kpl California maki (snow crab, 3kpl Nigiri (tamago, lohi,ebi) Katalogin toimitus / Editors of the catalogue: Sini Mononen (SM) Tomi Strömberg (TS) Aki Pohjankyrö (AP) Sari Palmgren (SP) Silvia Hosseini (SH) Minna Iikkanen (MI) Joonas Pulkkinen (JP) Hanna Pajala-Assefa (HPA) Kiira Sirola (KS) Mikko Väänänen (MV) Karoliina Korpilahti (KK) Heidi Salo (HS) Käännökset / Translations: Thomas Freundlich Saara Pietinen Said Dakash Heidi Salo Anna Kaskimies 38 LOIKKA SUSHI PLATE 2: 13,80 € (norm. 15,00€) 14,80 € (norm. 16,00€) he) ado, asparagus, wasabi créme fraic 6kpl Cambell (smoked salmon, avoc 3kpl Nigiri (tuna, lohi, tamago) LOIKKA SUSHI PLATE 3: 23.80 € (norm. 26,30€) surimi, avocado, tobiko on the top) 6kpl California maki (snow crab, 6kpl Lohi hoso maki 3kpl Nigiri (tuna, siika, tamago) 3kpl Tuna Sashimi inki Add: Kalevankatu 21, 00100 Hels 0998 4289 09 Puh: Ma-pe 11:00-14:30 17:00-22:30 La 12:00-23:00 Live@LOIKKA: improvisoituja kohtauksia tanssielokuvasta CAMERA, LIGHT, DANCE! Live@LOIKKA on interaktiivinen performanssi keskellä kaupunkia. Ohikulkijasta tulee osa taideteosta ja kaupunkitila muuttuu tanssielokuvan areenaksi. Tanssiryhmä ja kameramies luovat reaaliajassa tanssielokuvaa kaupungin pinnoille. Live@LOIKKA näkyy Le Funk Klubilla 26.2. ja LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin aikana Energiatehdas –tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla 26.3. Reaaliaikaista tanssielokuvaa luovat: Kimmo Alakunnas, Thomas Freundlich, Kati Kallio, Ari Kauppila, Kati Korosuo, Jarkko Mandelin, Hanna Pajala-Assefa, Valtteri Raekallio, Elina Räisänen, Pälvi Salminen, Jukka Tarvainen, Emmi Venna ja Eero Vesterinen sekä Keravan Tanssiopiston nuoret tanssijat. Energiatehdas on kaupunkilaisille suunnattu tapahtuma, jossa näytetään miten ympäristöystävälliset valinnat ja hauskanpito voivat yhdistyä ihmisten arkipäivässä. Tapahtuman tavoitteena on kasvattaa ihmisten kiinnostusta kestävää energiantuotantoa ja -käyttöä kohtaan. Energiatorin pääteema vuonna 2011 on liike-energia. www.energiatehdas.fi CAMERA, LIGHT, DANCE! Live@LOIKKA is an interactive performance in the midst of the city. The bypasser becomes a part of artwork and the city turns into an arena for dance film. Dance group and a cameraman improvise live performance which is directly reflected to the city walls. During LOIKKA dance film festival Live@LOIKKA can be seen at Le Funk Club 26.2. and at Energiatehdas event 26.3. at Cable Factory in Helsinki. Real-time dance film is brought to you by: Kimmo Alakunnas, Thomas Freundlich, Kati Kallio, Ari Kauppila, Kati Korosuo, Jarkko Mandelin, Hanna Pajala-Assefa, Valtteri Raekallio, Elina Räisänen, Pälvi Salminen, Jukka Tarvainen, Emmi Venna, Eero Vesterinen and young students from Kerava Dance School. Energiatehdas informes citizens on how to downsize their carbon footprints. The theme of the event is motionenergy. www.energiatehdas.fi MSE Studio www.loikka.fi
© Copyright 2024