FORD MONDEO Pikaopas

FORD MONDEO Pikaopas
Tämän pikaoppaan sisältö
Laadimme tämän oppaan, koska haluamme auttaa teitä
tutustumaan tiettyihin autonne ominaisuuksiin. Se sisältää
vain käytön aloituksessa tarvittavat perusohjeet eikä siten
korvaa Omistajan käsikirjaa.
Omistajan käsikirjan sisältämät täydelliset ohjeet ja kaikki
varoitukset on luettava. Mitä paremmin tunnette auton, sitä
turvallisempaa ja miellyttävämpää sillä ajaminen on.
Onnittelumme uuden Fordin hankinnan johdosta.
VAROITUS
Ajaminen liikenteeseen keskittymättä voi johtaa auton hallinnan menetykseen, kolariin ja
loukkaantumiseen. Suosittelemme toimimaan erittäin varovasti, jos käytätte ajon aikana laitetta,
joka voi viedä keskittymisen liikenteestä. Kuljettajan tärkein tehtävä on huolehtia auton
turvallisuudesta liikenteessä. Suosittelemme välttämään kädessä pidettävien laitteiden käyttöä ajon
aikana ja käyttämään ääniohjauksella toimivia järjestelmiä mahdollisuuksien mukaan. On syytä perehtyä
paikallisiin lakeihin, jotka voivat rajoittaa elektronisten laitteiden käyttöä ajon aikana.
Huom: Tässä oppaassa on kuvattu kaikkien myynnissä olevien mallien ominaisuudet ja lisävarusteet joskus
jopa ennen niiden myyntiin tuloa. Käsikirjassa saatetaan käsitellä ominaisuuksia, joita ei ole ostamassanne
autossa.
Huom: Jotkin tämän oppaan kuvista voivat esittää toiminnot eri malleissa, joten kuvat saattavat poiketa
jonkin verran omasta ajoneuvostanne. Kuvien oleellinen asiasisältö on kuitenkin aina oikea.
Huom: Autoa on aina käytettävä kaikkien voimassa olevien lakien ja määräysten mukaisesti.
Tässä kirjassa olevat selostukset ja tekniset tiedot olivat voimassa sen mennessä painoon. Tuotteiden
jatkuvan kehitystyön vuoksi varaamme oikeudet teknisten tietojen ja ratkaisujen tai laitteiden muuttamiseen
koska tahansa siitä etukäteen ilmoittamatta. Mitään tämän julkaisun osaa ei saa jäljentää, lähettää,
tallentaa tietojenkäsittelyjärjestelmään tai kääntää muulle kielelle missään muodossa tai millään
menetelmällä ilman meidän antamaamme kirjallista lupaa. Emme vastaa epätarkkuuksista tai puutteista.
© Ford Motor Company 2014
Kaikki oikeudet pidätetään.
Osanumero: CG3637fiFIN 10/2014 20141010144749
KOJETAULUN YLEISKUVAUS
1
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
A
Tuuletussuuttimet.
B
Suuntavilkut.
C
Tietonäytön tarkastus.
D
Mittaristo.
E
Tietonäytön tarkastus.
F
Pyyhkimien vipu.
G
Avaimeton käynnistyspainike.
H
Hätävilkkukytkin.
I
Tieto- ja viihdejärjestelmän näyttö.
J
Audiolaite.
K
Ilmastointijärjestelmä.
L
Lämmitettävän takalasin kytkin. Tuulilasin lämmityskytkin.
M
Audiojärjestelmän käyttö. Puheohjaus.
N
Virtalukko.
O
Ohjauspyörän säätö.
P
Äänitorvi.
Q
Vakionopeudensäätimen painikkeet.
R
Valojen säädin.
Suuntavilkkujen kahdella lyhyellä
välähdyksellä vahvistetaan, että kaikki ovet
ja takaluukku on lukittu ja että hälytin on
kytketty päälle.
LUKKOJEN KAUKO-OHJAUS
Passiivinen lukitus ja avaus edellyttää, että
toimiva passiivinen avain on jollakin
kolmesta ulkoisesta tunnistusalueesta. Ne
ovat noin 1 m etuovien kahvoista ja
takaluukusta.
Huom: Ajoneuvoa ei voida avata uudelleen
kolmeen sekuntiin. Kun viiveaika on kulunut,
ovet voidaan avata uudelleen, edellyttäen,
että passiivinen avain on tunnistusmatkan
sisällä.
Huom: Järjestelmä ei ehkä toimi, jos
passiivinen avain on lähellä metalliesineitä
tai elektroniikkalaitteita, esimerkiksi avaimia
tai matkapuhelinta.
Auton avaaminen
Suuntavilkkujen yhdellä pitkällä
välähdyksellä vahvistetaan, että kaikki ovet
ja takaluukku on avattu ja että hälytin on
kytketty pois päältä.
Auton lukitseminen
Lukitusanturit sijaitsevat kummassakin
etuovessa.
Huom: Jos ovilukkoja ei avata yli kolmeen
päivään, järjestelmä siirtyy
virransäästötilaan. Tämän tarkoituksena on
estää akun purkautuminen. Kun järjestelmä
on tässä tilassa ja ajoneuvon lukitus avataan,
järjestelmän reagointiaika saattaa olla
hieman tavallista pidempi. Poistukaa
virransäästötilasta avaamalla ajoneuvon
lukitus.
Kytkekää keskuslukitus ja aktivoikaa hälytin
koskettamalla anturia kerran.
Kytkekää kaksoislukitus ja aktivoikaa hälytin
koskettamalla anturia kahdesti kolmen
sekunnin kuluessa.
Huom: Älkää tarttuko ovenkahvasta, kun
lukitsette autoa.
2
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Huom: Toimivan passiivisen avaimen täytyy
olla tämän oven tunnistusalueen sisällä.
Sadeanturin herkkyyttä säädetään
kiertosäätimellä. Kun pyyhinten säätö
asetetaan alhaiselle herkkyydelle, pyyhimet
kytkeytyvät päälle, kun sadeanturi
havaitsee runsaasti kosteutta tuulilasissa.
Kun pyyhinten säätö asetetaan korkealle
herkkyydelle, pyyhimet kytkeytyvät päälle,
kun sadeanturi havaitsee vähän kosteutta
tuulilasissa.
Ovien lukitseminen ja avaaminen
avainterällä
AUTOMAATTINEN
KAUKOVALOJEN OHJAUS
Järjestelmä vaihtaa automaattisesti
kaukovaloihin, jos ulkona on tarpeeksi
pimeää eikä muuta liikennettä ole
lähettyvillä. Jos järjestelmä havaitsee
lähestyvän ajoneuvon ajovalot, takavalot
tai katuvalaistuksen edempänä, se kytkee
kaukovalot pois, ennen kuin ne häiritsevät
muita tienkäyttäjiä. Lähivalot jäävät päälle.
Liu'uttakaa kauko-ohjaimen taustapuolella
olevaa avauskohtaa ja kääntäkää kansi
pois, jotta pääsette käsiksi avainterään.
Kun järjestelmä on aktivoituna, kaukovalot
kytketään päälle, jos:
• Ulkona on tarpeeksi pimeää
kaukovalojen käyttöä varten ja
• edempänä ei ole liikennettä tai
katuvalaistusta ja
• ajonopeus yli 40 km/h.
AUTOMAATTIPYYHKIMET
A
Korkein pyyhintätiheys.
B
Päällä.
C
Matalin pyyhintätiheys.
Kaukovalot kytketään pois päältä, jos:
• Valoa on niin paljon, että kaukovaloja
ei tarvita.
• Lähestyvän ajoneuvon ajovalot tai
takavalot havaitaan.
• Katuvalot havaitaan.
• Ajonopeus on alle 30 km/h.
• Kamera-anturi on liian kuuma tai
estetty.
Järjestelmän aktivointi
Automaattipyyhimissä on sadeanturi. Se
sijaitsee sisäpeilin ympärillä olevalla
alueella. Sadeanturi valvoo tuulilasilla
olevan kosteuden määrää ja käynnistää
pyyhimet automaattisesti. Lisäksi se säätää
pyyhimien nopeutta sen mukaan, miten
paljon kosteutta anturi havaitsee
tuulilasissa.
Järjestelmä kytketään päälle käyttämällä
tietonäyttöä.
3
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Puristumisenestotoiminnon ohitus
Vetäkää ikkunasäädin ylös ja pitäkää
muutama sekunti ylhäällä, niin että ikkuna
saavuttaa puristumiseneston asennon.
Ikkuna sulkeutuu ilman puristumisenestoa.
Ikkuna pysähtyy, jos vapautatte kytkimen,
ennen kuin ikkuna sulkeutuu kokonaan.
Ilmavirtaäänet
Kun yksi ikkuna on auki, siitä voi kuulua
sykäyksittäistä ääntä. Ääntä voidaan
vähentää avaamalla hieman vastakkaista
ikkunaa.
Kääntäkää kytkin automaattivalojen
asentoon.
Järjestelmän manuaalinen käyttö
VINKKEJÄ SISÄILMAN
SÄÄTELYYN
Yleiset vihjeet
Huom: Pitkittynyt sisäilman kierrätyksen
käyttö voi aiheuttaa ikkunoiden huurtumisen.
Huom: Jotta järjestelmä pystyy rajoittamaan
kosteuden muodostumista auton sisällä,
älkää ajako järjestelmä poiskytkettynä tai
sisäilman kierrätys jatkuvasti käytössä.
Huom: Älkää asettako tavaroita
etuistuimien alle, koska ne saattavat häiritä
ilman virtausta takaistuimille.
Lähi- ja kaukovalojen välillä vaihdetaan
työntämällä tai vetämällä vipua.
Huom: Poistakaa mahdollinen lumi, jää tai
lehdet tuulilasin alapuolella olevan
ilmanoton alueelta.
Huom: Tämän väliaikaisen manuaalisen
käytön jälkeen järjestelmä palaa
automaattiseen toimintaan lyhyen ajan
kuluttua.
Huom: Ilmastointia voidaan parantaa auton
käynnistyksen jälkeen ajamalla ikkunat
hieman raollaan kahden tai kolmen minuutin
ajan.
Järjestelmä kytketään pysyvästi pois
tietonäytön valikosta tai kytkemällä valojen
käyttökytkin ajovalojen asentoon.
Käsisäätöinen ilmastointilaite
SÄHKÖTOIMISET IKKUNAT
Huom: Jotta tuulilasin huurtumista voidaan
välttää kostealla säällä, säätäkää ilmanjako
tuulilasin tuuletussuuttimien asentoon.
Puristumisenesto
Ikkuna pysähtyy automaattisesti
sulkemisen aikana. Se liikkuu takaisin jonkin
matkaa, jos sen tiellä on este.
Automaattinen ilmastointijärjestelmä
Huom: Älkää säätäkö asetuksia, kun
ajoneuvon sisätila on erittäin kuuma tai
kylmä. Järjestelmä säätyy automaattisesti
aiemmin tallennettuihin asetuksiin. Jotta
järjestelmä toimii tehokkaasti, kojetaulun
tuuletussuuttimien ja sivusuuttimien tulee
olla kokonaan auki.
4
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Huom: AUTO-tilassa ja alhaisessa
ulkolämpötilassa järjestelmä suuntaa
ilmavirran tuulilasille ja sivuikkunoille niin
kauan kuin moottori on kylmä.
Huom: Kun järjestelmä on AUTO-tilassa ja
sisä- ja ulkolämpötilat ovat korkeat,
järjestelmä valitsee automaattisesti
kiertoilman, jotta matkustamo jäähtyy
mahdollisimman tehokkaasti. Kun valittu
ilman lämpötila on saavutettu, järjestelmä
valitsee automaattisesti ulkoilma-asennon.
Sisätilan nopea lämmittäminen
Manuaalisella ilmastoinnilla varustettu
auto
Automaattisella ilmastoinnilla varustettu
auto
1
Säätäkää puhallinnopeus suurimpaan
nopeusasetukseen.
Painakaa puhaltimen suuren nopeuden
painiketta.
2
Säätäkää lämpötila suurimpaan asetuk- Säätäkää lämpötila haluttuun asetukseen.
seen.
3
Säätäkää ilmanjako jalkatilan tuuletussuuttimien asentoon.
Suositellut lämmitysasetukset
Manuaalisella ilmastoinnilla varustettu
auto
Automaattisella ilmastoinnilla varustettu
auto
1
Säätäkää puhallinnopeus toiseen
nopeusasetukseen.
Painakaa painiketta AUTO.
2
Säätäkää lämpötila keskikuumalle
asetukselle.
Säätäkää lämpötila haluttuun asetukseen.
3
Säätäkää ilmanjako jalkatilan ja tuulilasin
tuuletussuuttimien asentoon.
Sisätilan nopea viilentäminen
1
Manuaalisella ilmastoinnilla varustettu
auto
Automaattisella ilmastoinnilla varustettu
auto
Säätäkää lämpötila MAX A/C -asentoon.
Painakaa MAX A/C -painiketta.
5
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Suositellut jäähdytysasetukset
Manuaalisella ilmastoinnilla varustettu
auto
Automaattisella ilmastoinnilla varustettu
auto
1
Säätäkää puhallinnopeus toiseen
nopeusasetukseen.
Painakaa painiketta AUTO.
2
Säätäkää lämpötila keskikylmälle
asetukselle.
Säätäkää lämpötila haluttuun asetukseen.
3
Säätäkää ilmanjako kojetaulun tuuletussuuttimien asentoon.
Sivuikkunan huurteenpoisto kylmällä säällä
Manuaalisella ilmastoinnilla varustettu
auto
Automaattisella ilmastoinnilla varustettu
auto
1
Valitkaa ilmanjakopainikkeilla tuulilasin
ilmasuuttimet.
Painakaa tuulilasin huurteenpoiston ja
sulatuksen painiketta.
2
Painakaa A/C-painiketta.
Säätäkää lämpötila haluttuun asetukseen.
3
Säätäkää lämpötila haluttuun asetukseen.
4
Säätäkää puhallinnopeus suurimpaan
asetukseen.
Esiasetetun asennon tallennus
MUISTITOIMINTO
1. Kytkekää virta päälle.
2. Säätäkää istuimen, ulkopeilien ja
ohjauspylvään asennot haluamiksenne.
3. Pitäkää haluttua esiasetuspainiketta
painettuna, kunnes kuulette yhden
äänimerkin.
Voitte tallentaa enintään kolme
esiasetusta. Voitte tallentaa esiasetuksen
milloin tahansa.
Esiasetetun asennon käyttöönotto
Painakaa haluamanne ajoasennon
esiasetuspainiketta ja päästäkää se. Istuin,
peilit ja ohjauspylväs siirtyvät
esiasetuspainikkeelle tallennettuun
asentoon.
6
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Huom: Esiasetetun asennon voi ottaa
käyttöön vain silloin, kun sytytysvirta on
sammutettuna tai vaihde on
pysäköintiasennossa (P) tai vapaalla (N),
auto ei liiku ja sytytysvirta on päällä.
Moottorin käynnistäminen uudelleen
Voitte ottaa esiasetuksen käyttöön
painamalla kauko-ohjaimessa tai Intelligent
Access -avaimessa olevaa lukituksen
avauspainiketta, jos se on linkitetty
esiasetukseen.
VIHJEITÄ AJOON
LUKKIUTUMATTOMILLA
JARRUILLA
Vapauttakaa jarrupoljin tai painakaa
kaasupoljinta.
Huom: Kun järjestelmä on toiminnassa,
jarrupoljin tuntuu sykähtelevän ja se saattaa
painua syvemmälle. Pitäkää jarrupoljin
painettuna. Järjestelmästä saattaa kuulua
myös melua. Tämä on aivan normaalia.
AUTO-START-STOP
Start-Stop-toiminnon käyttäminen
(käsivaihteistot)
Lukkiutumaton jarrujärjestelmä ei poista
riskejä seuraavissa tilanteissa:
• Ajetaan liian lähellä edellä olevan auton
perässä.
• Joudutaan vesiliirtoon.
• Kaarteeseen ajetaan liian suurella
nopeudella.
• Tienpinta on huonokuntoinen.
Moottorin sammuttaminen
1. Pysäyttäkää auto.
2. Siirtäkää vaihde vapaa-asentoon.
3. Vapauttakaa kytkin- ja kaasupoljin.
Moottorin käynnistäminen uudelleen
Painakaa kytkinpoljinta.
DRIVER ALERT HÄLYTYSTOIMINTO
Huom: Saatte parhaan hyödyn
järjestelmästä, kun siirrätte vaihteen
vapaa-asentoon ja vapautatte
kytkinpolkimen aina, kun pysähdys kestää
yli kolme sekuntia.
Järjestelmä valvoo automaattisesti
kuljettajan ajokäyttäytymistä.
Huom: Start-stop-järjestelmään kuuluu
myös sammuneen moottorin
uudelleenkäynnistys. Jos painatte
kytkinpolkimen täysin pohjaan moottorin
tahattoman sammuttamisen jälkeen,
järjestelmä käynnistää moottorin
automaattisesti uudelleen.
Järjestelmä on suunniteltu hälyttämään,
jos se havaitsee kuljettajan väsymisen tai
ajotavan heikentymisen.
Driver Alert -hälytystoiminnon
käyttö
Järjestelmän kytkeminen päälle ja pois
Start-Stop-toiminnon käyttäminen
(automaattivaihteistot)
Järjestelmä kytketään päälle käyttämällä
tietonäyttöä.
Moottorin sammuttaminen
Järjestelmän näyttö
1.
Pysäyttäkää auto vaihdevivun ollessa
ajoasennossa (D).
2. Vapauttakaa kaasupoljin.
3. Pitäkää jarrupoljin alhaalla.
Huom: Moottori sammuu myös, jos vaihde
on vapaalla (N) tai pysäköintiasennossa (P)
– riippumatta jarrupolkimen asennosta.
Kun järjestelmä on aktiivinen, se toimii
automaattisesti taustalla ja antaa
varoituksia vain tarvittaessa. Järjestelmän
toimintatilan näkee koska tahansa
tietonäytöstä.
Valppaustaso esitetään kuudessa
portaassa värillisenä palkkina.
7
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Jos haluatte kytkeä järjestelmän päälle,
painakaa painiketta kaksi kertaa. Painakaa
kerran, jos haluatte kytkeä järjestelmän pois
päältä.
Järjestelmän varoitukset
Tilapalkki liikkuu vasemmalta oikealle, kun
laskettu valppaustaso alenee. Kun
lepokuvake lähenee, väri muuttuu vihreästä
keltaiseksi ja lopulta punaiseksi, kun
lepotauko on pidettävä.
Valppaustaso esitetään harmaana, jos:
• kamera-anturi ei pysty havaitsemaan
kaistamerkintöjä
• auton ajonopeus laskee noin 65 km/h:n
alle.
KAISTAVAHTIJÄRJESTELMÄ
Auton kuvan kummallakin puolella
näytetään kaistamerkintöjä kuvaava pylväs.
Kaistavahti
Kaistamerkinnät on värikoodattu
seuraavasti:
• Vihreä: Järjestelmä on valmis
varoittamaan mahdollisesta
tahattomasta poikkeamasta kaistalta.
• Punainen: Ajoneuvo lähestyy tai on liian
lähellä havaittua kaistan rajaa. Ohjatkaa
ajoneuvo nopeasti ja turvallisesti
oikealle reitille.
• Harmaa: Kyseisen kaistan raja ei näy.
Toimintaperiaate
Anturi on sijoitettu taustapeilin taakse. Se
valvoo olosuhteita jatkuvasti ja varoittaa
auton ajautuessa vahingossa kaistalta
suurissa nopeuksissa.
Järjestelmä havaitsee ja seuraa
automaattisesti tien kaistamerkintöjä. Jos
auto ajautuu tahattomasti kohti
kaistaviivoitusta, näyttöön tulee
varoitussanoma. Varoitus annetaan myös
ohjauspyörässä tuntuvana värinänä.
Tilanteet, joissa kaistan raja ei ehkä näy:
• Anturi ei ehkä havaitse tien
kaistamerkintöjä.
• Ajoneuvon kyseisen puolen suuntavilkku
on päällä.
• Kuljettaja käyttää ohjauspyörää tai
kiihdyttää tai jarruttaa voimakkaasti.
• Ajonopeus on toimintarajojen
ulkopuolella.
• Lukkiutumaton jarrujärjestelmä tai
ajovakausjärjestelmä on aloittanut
toiminnan.
• Kapea kaista.
Kaistavahdin käyttö
Järjestelmän kytkeminen päälle ja pois
Järjestelmä kytketään päälle ja pois
suuntavilkkukytkimessä olevalla
painikkeella.
8
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Jos näytön kaistamerkinnät muuttuvat
punaisiksi tai ohjauspyörässä tuntuu
värinää, ajoneuvon suuntaa on korjattava
nopeasti ja turvallisesti. Korjatkaa tahaton
kaistalta ajautuminen välittömästi.
LIIKENNEMERKKIEN
TUNNISTUS
Toimintaperiaate
Sisätaustapeilin taakse on asennettu anturi.
Se valvoo liikennemerkkejä jatkuvasti sekä
ilmoittaa kulloisetkin nopeusrajoitukset ja
ohitussäännöt.
KUOLLEEN KULMAN
VALVONTAJÄRJESTELMÄ
Järjestelmä havaitsee automaattisesti
tunnistettavissa olevat liikennemerkit,
kuten:
• Nopeusrajoitusmerkit.
• Ohituskieltomerkit.
• Nopeusrajoitusten päättymismerkit.
Kuolleen kulman
valvontajärjestelmä (BLIS™) ja
poikittaisliikennehälytys
Järjestelmien kytkeminen pois ja päälle
Toinen tai molemmat järjestelmät voidaan
väliaikaisesti kytkeä pois tietonäytön avulla.
Kun kytkette kuolleen kulman
varoitusjärjestelmän pois käytöstä, ette saa
hälytyksiä ja tietonäyttö näyttää viestin,
että järjestelmä ei ole käytössä.
Kun järjestelmä tunnistaa liikennemerkin,
se tulee näyttöön.
Huom: Järjestelmä ei ehkä huomaa tai lue
oikein kaikkia liikennemerkkejä.
Toista tai kumpaakaan järjestelmää ei voi
poistaa käytöstä MyKeytä käytettäessä.
Huom: Järjestelmä on suunniteltu lukemaan
automaattisesti liikennemerkkejä Wienin
yleissopimuksen mukaisesti.
Järjestelmän merkkivalot ja viestit
Järjestelmän kytkeminen päälle ja pois
Järjestelmä voidaan kytkeä päälle tai pois
tietonäytön avulla.
Järjestelmän nopeusvaroituksen asetus
Järjestelmässä on monta
nopeusvaroitustasoa, jotka voidaan asettaa
tietonäytön kautta.
VETOKOUKKU
Vetokoukun varren kääntäminen
Järjestelmä näyttää keltaisen varoitusvalon
ulkopeileissä.
Vetokoukun varren kääntäminen ulos
Poikittaisliikennehälytys antaa sarjan
äänimerkkejä ja näyttää tietonäytössä
viestin, joka ilmaisee, onko oikealta vai
vasemmalta tulossa auto.
Poikittaisliikennehälytys toimii
peruutuksentunnistusjärjestelmän kanssa,
joka antaa oman äänimerkkisarjansa.
1.
Painakaa painiketta. Kuuluu
kaksoisäänimerkki (ensin
matalataajuinen ja sitten
korkeataajuinen ääni), joka ilmaisee
järjestelmän toimivan.
2. Kun painiketta painetaan uudelleen
neljän sekunnin sisällä, vetokoukun varsi
kääntyy. Kuuluu sarja äänimerkkejä ja
LED vilkkuu, kun vetokoukun varsi
kääntyy.
9
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
3. Kun vetokoukun varsi on kääntynyt, LED
lakkaa vilkkumasta ja kuuluu
kaksoisäänimerkki (ensin
matalataajuinen ja sitten
korkeataajuinen ääni).
•
•
Renkaiden lyhyemmän käyttöiän.
Auton käsiteltävyyden tai
pysähtymisnopeuden muutoksen.
Järjestelmä ei korvaa asianmukaista
renkaista huolehtimista.
Vetokoukun varsi on käyttövalmis, kun se
on kääntynyt hinausasentoon ja pysähtynyt.
Asianmukaisista rengaspaineista tulee
huolehtia, vaikka tyhjentyminen ei ole
aiheuttanut alhaisen rengaspaineen
varoitusvalon syttymistä.
Vetokoukun varren kääntäminen sisään
Aloittakaa vetokoukun varren kääntäminen
sisään painamalla kääntöpainiketta
kahdesti neljän sekunnin sisällä.
Rengaspaineiden
valvontajärjestelmän tunteminen
Vetokoukun varsi kääntyy automaattisesti
säilytysasentoon.
Järjestelmä mittaa neljän renkaan paineen
ja lähettää rengaspainelukemat autoon.
Järjestelmä havaitsee paineen olevan
merkittävästi oikeata rengaspainetta
alempi ja varoitusvalo syttyy. Renkaat on
täytettävä oikeaan paineeseen.
SISÄÄNAJO
Ensimmäisen 2 000 mailin (3 000
kilometrin) aikana saatatte kuulla tikittävää
ääntä auton nopeutta hidastettaessa.
Tämä johtuu uuden dieselmoottorinne
säätymisestä ja on normaalia.
Jos varoitusvalo palaa:
1.
Tarkistakaa, ettei mikään rengas ole
puhjennut.
2. Jos yksi tai useampi rengas on
puhjennut, korjatkaa tarvittaessa.
3. Tarkistakaa rengaspaineet ja täyttäkää
kaikki renkaat oikeaan paineeseen.
4. Suorittakaa rengaspaineiden
valvontajärjestelmän
nollaamistoimenpide.
RENGASPAINEEN
VALVONTAJÄRJESTELMÄ
Autossa on kuljettajaa avustavana
toimintona rengaspaineiden
valvontajärjestelmä. Varoitusvalo syttyy,
kun yksi tai useampi rengas on tyhjentynyt
merkittävästi. Jos alhaisen rengaspaineen
varoitusvalo syttyy, pysäyttäkää auto heti,
kun sen voi tehdä turvallisesti, tarkistakaa
renkaat ja täyttäkää ne oikeaan paineeseen.
Rengaspaineiden
valvontajärjestelmän
nollaustoimenpide
Järjestelmä tulee nollata aina
renkaanvaihdon tai rengaspaineiden
muuttamisen jälkeen.
Alitäytetyillä renkailla ajaminen voi
aiheuttaa:
• Renkaiden ylikuumenemisen.
• Rengasrikon.
• Heikomman
polttoainetaloudellisuuden.
Rengaspaineiden valvontajärjestelmän
nollaaminen
Kytkekää virta päälle. Valitkaa
tietonäytössä:
10
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
Ilmoitus
Kuvaus ja toimenpide
Settings
Painakaa OK.
Driver assist
Painakaa OK.
Tyre monitor
Painakaa ja pitäkää OK painettuna niin kauan, että vahvistus
tulee näyttöön. Vaihtoehtoisesti voitte painaa rengaspaineiden
valvontajärjestelmän nollauspainiketta, jos autossa on
sellainen ja pitää sitä painettuna, kunnes vahvistus ilmestyy.
11
Mondeo (CNG) Vehicles Built From: 08-09-2014 Vehicles Built Up To: 20-04-2015, CG3637fiFIN fiFIN, Edition date: 10/2014, First Printing
CG3637fiFIN