Esite Valtatie E8 Turusta Tornioon

Valtatie E8
Turusta Tornioon
2
Olkiluoto talvella. Kuva: Hannu Huovila/TVO
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
3
Valtatie E8 rannikkoseudun ja koko
Suomen tulevaisuutta
turvaamassa
Turusta Ouluun ja Eurooppa-tienä aina Kilpisjärvelle saakka liikennettä välittävä valtatie 8 (E8) on yksi Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista
teistä. Tien varren teollisuuden, muun elinkeinoelämän, matkailun, satamien
ja asutuksen aiheuttama liikenne edellyttää selvästi nykyisiä parempia liikennöintiolosuhteita. Yhtenäisen rannikonsuuntaisen rautatieyhteyden puuttuessa valtatie E8 on länsirannikon ainoa pohjois-eteläsuuntainen liikenneyhteys.
Tiehen kohdistuvat parantamistoimenpiteet tukevat koko länsirannikon kehittämistä. Aktiivinen kaivostoiminta sekä energiahuoltoon liittyvät ratkaisut
kuten ydinvoima ja uusiutuvat energiamuodot parantavat entisestään rannikkoseudun tulevaisuudennäkymiä. Jo tehdyt energiaratkaisut luovat painetta
entisestään rannikkoseudun tieyhteyksien kehittämiselle.
Kasitie ry
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
4
Valtatie E8 - paikallinen,
valtakunnallinen ja
kansainvälinen
Valtatiellä E8 on merkittävä paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen
rooli. Tie toimii paikallisella tasolla asukkaiden ja elinkeinoelämän liikkumistarpeiden mahdollistajana.
Valtakunnallisesti tie yhdistää läntisen Suomen kunnat ja näiden tärkeimmät
maakuntakeskukset – Turun, Porin, Vaasan, Kokkolan ja Oulun kaupungit,
länsirannikon kuusi lentoasemaa sekä valtakunnan merkittävimmät satamat.
Tietä täydentää rautatie Kokkolan ja Oulun välillä. Valtatie E8 on nelostien
ohella Suomen tärkein maantieliikenteen väylä pohjoisen ja eteläisen Suomen välillä.
Kansainvälisesti valtatie E8 on osa Eurooppa-tieverkostoa ja siltä on yhteys
aina Jäämerelle asti. Yhdessä E4-tien kanssa E8 muodostaa Pohjanlahden
ympäri kulkevan tieyhteyden. Eteläosastaan valtatie E8 kytkeytyy Suomen
etelärannikon E18-tiehen (vt 1 ja vt 7) ja tätä kautta Venäjälle.
Suomen rannikkoseutu kytkeytyy suoraan ”Itämeren moottoritiehen”, joka
johtaa kansainvälisen meriliikenteen lukuisiin satamiin eri puolille Eurooppaa
ja muuta maailmaa. Valtatie E8 on monien ominaisuuksiensa puolesta ennen
kaikkea yhtenäinen kokonaisuus.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
5
Valtatie 8 (Eurooppa-tie 8)
Eurooppa-tie E8
Valtatieverkko
E8:n satamakaupungit
Rautatie
Lentoasema
Matkustajasatama
21
E8
4
E4
Tornio
Kemi
4
E8
Itä
m
er
en
m
oo
tto
ri
Oulu
Liminka
tie
Raahe
Pyhäjoki
Kalajoki
Kokkola
Pietarsaari
8 E8
MustasaariVikby
Vaasa
Seinäjoki
Närpiö
Kaskinen
Kristiinankaupunki
Lålby
Tuorila
Söörmarkku
Pori
Tampere
Luvia
Rauma Eurajoki
Laitila
Uusikaupunki
Mynämäki
Raisio
Naantali
Turku
1
E18
7
E18
Helsinki
er e
Itäm
nm
ri
ootto
tie
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
Kotka
6
Valtatie E8 - asukkaiden
yhteystarpeiden välittäjä
Merenkulun ja jo 1500-luvulta peräisin olevien rannikon suuntaisten tieyhteyksien ansiosta rannikkoseutu muodostaa historiallisesti yhteenkuuluvan
kulttuurialueen. Läntisen Suomen kasvukeskukset ja elinkeinoelämä keskittyvät edelleen voimakkaasti nimenomaan rannikon suunnassa. Näiden yhteystarpeita välittää nykyisin valtatie E8.
Valtatien E8 varsi on tasaisesti asutettu. Rannikkoalueen kunnat ovat vetovoimaisia ja muuttovoittoisia. Tien varren kuntien asukasmäärä on yli 850 000.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
7
Asukasmäärät vuonna 2010 ja
väestöennuste vuoteen 2030
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
Valtatie
E8, Pori. Kuva: Ramboll
8
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
9
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
10
Valtatie E8 - opintie
Suomen länsirannikolla sivistysperinteet kumpuavat rannikon tuntumaan sijoittuvista kattavista koulutusmahdollisuuksista. Neljän yliopiston ja seitsemän
ammattikorkeakoulun päätoimipaikat sijaitsevat valtatien E8 suurimmissa
kaupungeissa. Kouluissa on yhteensä 82 000 opiskelijaa.
Koulujen välinen yhteistyö on laajaa. Valtatie E8 on tärkeä linkki monipuoliselle yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkostolle.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
11
Valtatien E8 vaikutusalueella olevien
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
tutkinto-opiskelijamäärät (2008)
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
12
Valtatie E8 vetovoimainen matkailutie
Suomen länsirannikko tarjoaa monimuotoiset mahdollisuudet matkailulle.
Valtatien E8 varrella on lukuisia merkittäviä luonto- ja kulttuurinähtävyyksiä
sekä erilaisia tapahtumia kaikenikäisille.
Idylliset rannikkokaupungit vanhoine keskustoineen, kesäfestivaaleineen
ja tapahtumineen vetävät puoleensa matkailijoita eri puolelta Suomea ja
kansainvälisestikin. Eräs vetovoimaisimmista rannikon kesätapahtumista on
vuosittain järjestettävä Porin Jazz.
Lapsiperheitä vetävät puoleensa mm. rannikon pitkät hiekkarannat (Porin
Yyteri ja Kalajoen Hiekkasärkät) sekä erilaiset lapsiperheille suunnatut elämyspuistot.
Kansainvälisesti tunnustettuja kohteita ovat mm. Vanha Rauma, Sammallahdenmäki ja Merenkurkun saaristo, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin.
Liikennevirasto on hyväksynyt Pohjanlahden rantatien valtakunnalliseksi
matkailutieksi. Valtatie E8 toimii myös vilkkaana syöttöliikenteen väylänä sekä
lentoliikennettä että junaliikennettä käyttäville matkailijoille.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
13
JukuPark, Kalajoki
Vanha Rauma
Suomen vanhin museo, Raahe
Turun linna
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
14
Kalajoen hiekkasärkät
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
15
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
16
Valtatie E8 - teollisuutta
ja monipuolista
elinkeinoelämää
Valtatiellä E8 on suuri merkitys alueen työmatkaliikenteelle - tien varrella on
lähes 400 000 työpaikkaa. Valtatien E8 varren työllisyystilanne on valtakunnan
tilannetta parempi ja monet kunnista ovat työpaikkojen suhteen omavaraisia.
Esimerkiksi Vaasan, Turun ja Kemin kaupungit synnyttävät 22-32 % enemmän
työpaikkoja kuin omassa kunnassa on työssäkäyviä ihmisiä.
Tie toimii samalla myös koko länsirannikon teollisuustoiminnan tavaravirtojen
välittäjänä. Länsirannikon pohjoisosassa teollisuuden bruttotuotanto painottuu metalliteollisuuteen. Eteläosassa on metalliteollisuuden lisäksi paljon
puu- ja elintarviketuotantoa sekä suunnitteilla tai rakenteilla olevaa energiatuotantoa ydin-, hake-, bio- ja tuulivoimaloineen.
Valtatien E8:n maakunnista suurinta teollisuuden bruttotuotanto on VarsinaisSuomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa tuotetaan noin neljännes koko
maan metalliteollisuustuotannon bruttoarvosta. Metalli- ja elektroniikkateollisuutta hyödyntävälle teknologiateollisuudelle on länsirannikolla hyvät toimintaedellytykset.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
17
M€
16
Muuteollisuus
Metalliteollisuus
14
Kemianteollisuus
12
Graafinenala
Metsäteollisuus
Tekstiiliteollisuus
10
Elintarviketeoll.
8
6
4
2
KeskiͲPohjanmaa
EteläͲPohjanmaa
Pohjanmaa
Satakunta
PohjoisͲPohjanmaa
VarsinaisͲSuomi
0
Valtatie E8:n varren maakuntien
teollisen tuotannon bruttoarvo
toimialoittain (v. 2008)
Kunnittaiset työpaikkamäärät ja
työpaikkaomavaraisuus (v. 2007)
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
18
Valtatie E8 - satamat
teollisuuden portteina
ulkomaille
Länsirannikon satamat ovat avainasemassa Suomen teollisuuden ja tavaraliikenteen kannalta. Satamien sijainti on keskeinen Pohjoismaiden ja koko Pohjoiskalotin teollisuudelle. Niiden kautta kulkee nopea reitti Suomen, Ruotsin ja
Norjan pohjoisille alueille sekä Murmanskin alueelle Venäjälle. Länsirannikon
satamien kautta kulkeekin lähes puolet Suomen vienti- ja tuontikuljetuksista.
Useiden satamien toimintaedellytyksiä on parannettu viime aikoina vastaamaan kasvavaa kysyntää.
Useimmat rannikon satamista ovat erikoistuneet tietyn teollisuustuotteen välittämiseen, joten satamiin suuntautuvat kuljetukset voivat olla hyvin erilaisia
ja tulla laajaltakin alueelta. Lähes kaikki satamat tukeutuvat kumipyöräliikenteeseen. Valtatie E8 onkin länsirannikon tärkein teollisuutta ja satamia palveleva väylä.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
19
Satamien tavaraliikenne
vuonna 2009. Kuvassa ovat
mukana ne kaupungit, joiden
satamien kautta kulki vuonna
2009 vähintään 100 t tavaraa.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
20
Raahen satama on tavaraliikenteeltään Perämeren suurin
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
21
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
22
Valtatie E8 erikoiskuljetusten pääreitti
Erikoiskuljetuksia liikkuu tiuhaan valtatiellä E8. Erikoiskuljetuslupia on erityisesti Pohjanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien välillä. E8tien erikoiskuljetukset ovat usein vientitoimituksia tehtailta satamiin.
Erikoiskuljetuksia suuntautuu myös sisämaasta rannikolle ja rannikon satamiin, sillä Keski-Suomessa painorajoitetut sillat muodostavat esteitä kuljetuksille. Suuria erikoiskuljetuksia tapahtuu lisäksi suuriin tuotantolaitoksiin, jotka
historiallisista syistä ovat sijoittuneet rannikon läheisyyteen.
Valtatie E8 on myös yksi tärkeimmistä vaarallisten aineiden kuljetusreiteistä.
Kaasuja, räjähteitä, syövyttäviä ja helposti syttyviä aineita sisältävät kuljetukset
ovat hyvin yleisiä valtatiellä E8.
Eniten tieverkkoa kuormittavat kuitenkin muut raskaat kuljetukset. Raskaan
liikenteen osuus liikennevirrassa on paikoitellen hyvinkin suuri.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
23
Maakuntien väliset ja sisäiset erikoiskuljetukset
Vaarallisten aineiden kuljetukset, kpl/vuosi
(mukana erikoiskuljetusluvat, joita yli 20 kpl/vuosi)
Maakunnan sisäiset
10
50
1000 -E4 Tornio
500 - 1000
Kemi
250 - 500
100 - 250
Maakuntien väliset
E4 Tornio
20
Kemi
50
100
200
Oulu
Oulu
100
500
200
Kalajoki
Kalajoki
8
Kokkola
Pietarsaari
E8
Kokkola
Pietarsaari
Vaasa
Vaasa
Seinäjoki
Seinäjoki
Kristiinankaupunki
Pori
Rauma
Uusikaupunki
Jyväsk
Kristiinankaupunki
Pori
Tampere
Lahti
Hämeenlinna
Ko
Turku
Rauma
Uusikaupunki
E1
Helsinki
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
Tampere
Lahti
Turku
E
Helsinki
24
Valtatie E8 toimii paikoin
äärirajoillaan
Valtatien E8 varren vilkas teollinen toiminta ja vilkas työmatkaliikenne kuormittavat rannikon liikenneverkkoa ja valtatietä E8. Erityisesti satamien läheisyydessä raskaan liikenteen osuus voi olla paikoin jopa 35 % liikennevirrasta.
Suurimpien länsirannikon kaupunkien, Turun, Porin, Vaasan ja Oulun liikenneverkko ruuhkautuu työmatkaliikenteen aiheuttamana erityisesti kaupunkikeskustojen kohdilla. Ruuhkautuneimpia tieosuuksia valtatiellä E8 ovat välit
Turku-Pori ja Vaasa-Kokkola sekä Raahen ja Oulun seutu aina Kemiin asti.
Valtatiellä E8 Turun ja Oulun välisellä osuudella tapahtuu tien liikennemäärään ja pituuteen suhteutettuna enemmän kuolemaan ja loukkaantumiseen
johtavia onnettomuuksia kuin muilla valtateillä keskimäärin. Raskaan liikenteen suuri osuus liikennevirrassa kasvattaa vakavan onnettomuuden riskiä.
Valtatie 8 on yksi tärkeimmistä suurten erikoiskuljetusten väylistä, mikä kertoo
sen statuksesta elinkeinoelämän reittinä. Se viestii myös länsirannikon elinkeinoelämän vireydestä.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
25
Keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) valtateillä (2009)
Onnettomuustiheys ja -aste valtatiellä E8 (v. 2005-2009)
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
Suuret
26 erikoiskuljetukset ovat arkipäivää valtatie E8:lla.
Näyttävimpiä ovat veneveistämöiden tuotteet.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
27
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
28
Valtatie E8 - tavoitetila
vuonna 2030
Tavoitetilassa valtatie E8 on vuonna 2030 laadullisesti ja toiminnallisesti
yhtenäinen osa kansainvälistä ja valtakunnallisesti tärkeää rannikkoseudun
päätieyhteyttä, valtatie E8 kuuluu Suomen tiestön runkoverkkoon ja on osa
yleiseurooppalaista TEN-verkkoa. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää tien
standardin nostamista.
Hankkeet etenevät yhteysväleittäin ja kohteittain. Osalle hankkeista on toteutusvalmiit suunnitelmat ja osa edellyttää tarkempien suunnitelmien laatimista.
Toteuttamiseen eteneminen edellyttää useilla yhteysväleillä erityisesti suunnitteluvalmiuden parantamista. Itse toteuttaminen tapahtuu vaiheittain.
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
29
tavoitetila 2030
Oulu
Liminka
Raahe
• Vaasa–Koivulahti ja
Liminka Haaransilta
2+2-kaistainen tie osin
eritasoliittymin
• Muilta osin 2-kaistainen tie keskikaiteellisin
ohituskaistoin
• ohitus- ja lisäkaistat
• liittymäjärjestelyt
• kevyen liikenteen
järjestelyt
• tievalaistus
• siltojen parantaminen
• tien leventäminen
• pohjavesialueiden
suojaus
• meluesteiden rakentaminen
Pori –
Vaasa
• Pori–Söörmarkku
2+2-kaistainen tie
eritasoliittymin
• Söörmarkku–Tuorila
tien parantaminen
• Tuorila–Lålby 2-kaistatie ohituskaistoin
• Lålby-Vikby tien parantaminen
• Vaasan keskusta
2+2-kaistainen ohikulkutie
• liittymäjärjestelyt
• ohituskaistat
• tien standardin parantaminen
Turku –
Pori
• Turku–Mynämäki
moottoritie
• Unaja–Eurajoki ja
Luvia–Pori kapea
4-kaistainen tie
• Mynämäki–Unaja
ja Eurajoki–Luvia
2+1-kaistainen keskikaidetie eritasoliittymin
• Laitilan ja Rauman
keskustakohdat
2-kaistainen päätie
eritasoliittymin
•
•
•
•
ohituskaistat
liittymäjärjestelyt
ohikulkutie
kevyen liikenteen
järjestelyt
• tievalaistus
• yksityistiejärjestelyt
• tien standardin parantaminen
180 M€
1.vaihe yhteensä
330 M€
E8
Kokkola
Pietarsaari
Mustasaari
Vikby
Vaasa
8
Kaskinen
Kristiinankaupunki
E8
Lålby
Tuorila
Pori Söörmarkku
Luvia
Eurajoki
Rauma
Unaja
UusiLaitila
kaupunki
Mynämäki
Naantali
Turku
Helsinki
1. vaiheenkust.arvio
110 M€
Vaasa
– Oulu
Kalajoki
8
1. vaiheen
toimenpiteet
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
40 M€
Valtatie E8 välillä Eurajoki-Pori. Kuva:Ramboll
koko aukeaman
kuva kasitieltä
www.kasitie.fi
Valtatie E8, Läntisen Suomen valtaväylä
Ramboll Finland Oy, Painopaikka Oy, 10/2010
32