Kisakausi lähenee!

Kisakausi lähenee!
Syksy on lähtenyt vauhdilla liikkeelle ja
kisakatselmuksessa saimme nähdä tulevan kauden
kisaohjelmia. Joukkuemäärät ovat lisääntyneet KIVApuolella, mikä on todella ilahduttavaa.
Kauden voimistelun kohokohta lajille on SUN Lahti
kesäkuussa 2013. Tällä hetkellä Hyvolista on lähdössä
yli 150 voimistelijaa. Mukana voimistelijoita sekä
harraste että kilpapuolelta.
Kisakausi alkaa
28.10.
Aikuisliikuntaan on perustettu Naisenergiaa klubi, jonka
päätapahtumana on Sun Lahti 2013. Lisäksi klubi
järjestää erilaista toimintaa kauden aikana.
Laita päivät muistiin!
15.11. Sun Lahti –tapahtumaan ilmoittautuminen päättyy
15.11. MM-kisalippujejn yhteistilaus päättyy
29.11. Hyvolin syyskokous
11.12. Joulunäytös klo 17.30 ja 19.15 Hyvinkääsali
Starflyersin kuulumisia kisoista:
Kisat menivät hyvin, vaikkakin muutama pieni tekninen ongelma tulikin
eteemme. Sarjassamme oli 7 kilpailijaa, ja kilpailusarjamme oli ryhmästunt-tytöt
sarjassa. Kisasuoritus meni hyvin, eli tuli siisti ja puhdas ohjelma ja sijoituttiin 6.
sijalle. Taso oli todella kova, mutta tästä onkin suunta vain ylöspäin.
Tulokset:
http://www.scl.fi/wp-content/uploads/2012/03/Tulokset_Syyskisat_2012.pdf
KUVAKILPAILU
Hyvoli järjestää kuvakilpailun kaikille ryhmille (LANU, KIVA, AILI). Eli kaikki ryhmät voivat HALUTESSAAN
osallistua mukaan kilpailuun. Kuvassa tulisi näkyä eläinteema sekä liike ja taito jossakin muodossa. Hyvolin
"touhutiimi" valitsee parhaimman kuvan, joka painetaan Hyvolin joulunäytös mainokseen ja käsiohjelmaan. Nyt
kaikki sankoin joukoin mukaan iloiseen kisaan!
SUN Lahti 2013 / Hyvolin osallistuminen kenttäohjelmiin
Marjamaa: Hileet, Murut, Nemoralis, Nemorella, Kimalteet
Elämän jälki: Grisella
Valkea Lintu: FLOW ja AILI
Mukaan lähtee myös Kilta, Freyat, Freyat Jr ja Heleet.
Jokaisessa esityksessä on oma esiintymisasunsa, jotka seura tilaa 15.11. Sun Lahti linkki hoitaa tilaukset keskitetysti
joukkueenjohtajien avustuksella.
Esiintymisasut
Jokaisen joukkueen mukana toivotaan lähteväksi 2 huoltajaa. Ilmoittautumiset joukkuekohtaisesti jojojen kautta
Sun Lahti linkille. Sun Lahti –tapahtumaan ilmoittautuminen tapahtuu keskitetysti linkin kautta. Linkki laittaa
lokakuun aikana viestiä ilmoittautumiseen tarvittavista tiedoista. LANU ja AILI -ryhmistä toivotaan lisää
ilmoittautumisia Sun Lahti –tapahtumaan. Voit kysyä tapahtumasta lisää omalta ohjaajaltasi.
Sun Lahti –linkki
Salla Mäkelä
GSM 040 586 4585
EMAIL salla.makela()ringette.fi
KIVA-kuulumisia
KIVA-joukkueet kaudella 2012-2013
Grisella
Nemo-Team (Nemorella, Nemoralis,
Nemorosa)
Murut
Hileet
Kimalteet
Esivalmennusryhmät
Neposet
Hippuset
HJM-Team (Järvenpään, Mäntsälän
ja Hyvinkään yhteisjoukkueet)
Freyat (Freyat , Freyat Jr)
Heleet
Kisakatselmus Martissa 11.10.2012
Kisakatselmus Martissa
11.10.2012
AILI-kuulumisia
AILI toimintamme sai seuratoimintatukea AILI-toiminnan kehittämiseen. Tänä
syksynä on käynnistynyt Naisenergiaa-klubi, jonka päätapahtuma on Sun Lahti
2013 –tapahtuma Lahdessa.
AILI-ryhmät aloittavat ohjelmaharjoitukset marraskuun alussa. Olethan
yhteydessä Anja Helmiseen, GSM 040 837 81 02
AILI ja Flow-ryhmämme ovat aktiivisesti mukana Sun Lahti 2013 –tapahtumassa
Elämän Jälki- ja Valkea Lintu -ohjelmilla. Halukkaat voivat ilmoittautua SUN
Lahti linkille. Ohjelmia harjoitellaan talven aikana harjoitusvuorojen yhteydessä.
LANU-kuulumisia
Sun Lahti linkki kiertää loka-marraskuun aikana LANU tunneilla kertomassa kevään
voimistelun suurtapahtumasta. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsista ja aikuisista pääsee
mukaan. Lisätietoja saat myös ohjaajilta.
KIVA-kuulumisia
Kauden 2012-2013 joukkueenjohtajien esittely.
GRISELLA
Olen Arja Puputti-Rantsi ja toimin Grisellan JOJOna. Olen myös Hyvolin hallituksen jäsen.
NEMO team (NEMORALIS, NEMORELLA, NEMOROSA)
Olen Hanna Tarkiainen, Nemoralis joukkueen Jojo. Hyvolin toimintaan tulin muutama vuosi sitten
kun tytär aloitti voimisteluharrastuksen. Lasten liikunta liikuttaa myös minua, kentän laidalla
kannustamassa, kisamatkoilla, urheiluhallilla talkoohommissa jne. – antoisaa on ollut. Seuraamisen ja
kannustamisen ohella nautin liikunnan ilosta Hyvolin flow ryhmässä. Toinen tärkeä harrastus on
teatteri. Syyskauden esiinnyn teatteri Päivölän Pelikaani nimisessä näytelmässä. Toimin valokuvaajana
Kuvitelmia yrityksessäni.
Olen Titta Hurme ja toimin Nemorellan JoJona. Lisäksi olen koko Nemotiimin balettiohjaaja.
Viikot menevät lasten ja omien liikuntaharrastusten parissa, ja toimin myös huoltajana leireillä ja
kisamatkoilla.
Olen Riitta Kurki, Nemorosan JOJO. Hyvolin toiminta on tullut tutuksi tyttären harrastuksen kautta.
Muutimme 4 vuotta sitten Hyvinkäälle. Ja silloin Krista aloitti voimisteluharrastuksen.
HILEET
Olen Nina Lahti, Hileiden jojo ja Nooran äiti. Auttelen valmentajia yhdessä Taijan kanssa ja olen mukana
huoltajana kisamatkoilla ja esiintymisissä.
Taija Rantahuhta, Hileiden JOJO ja Matleenan äiti. Vastaan yhteydenpidosta vanhempien ja valmentajien välillä ja
olen mukana huoltajana kisamatkoilla ja esiintymisissä. Yhdessä Ninan kanssa hoidamme Hileiden asioita.
MURUT
Olen Satu Okker ja toimin Murujen jojona. Hyvolin toimintaan tulin mukaan takaisin pari vuotta sitten, kun
tyttäreni aloitti voimistelun. Itse olen nuorempana ollut Hyvolin voimistelija. Harrastan ulkoilua eri muodoissa sekä
seuraan ja kannustan tietysti aktiivisesti joukkuetta. Päätyökseni toimin KV-HR asioiden parissa.
Olen Salla Mäkelä, Murujen jojo, SUN LAHTI-linkki, HJM-Teamin puheejohtajana sekä Hyvolin hallituksen jäsen.
Olen mukana monessa yhdistystoiminnassa ja kolmen urheilulajin parissa. Joukkuevoimisteluun tutustuin tyttäreni
harrastuksen kautta ja ihana laji on vienyt mukanaan.
KIMALTEET
Olen Heta Marttila ja toimin Kimalteiden joukkueen toisena Jojona ensimmäistä vuotta. Tyttäremme Sara aloitti
Kimalteissa viime talvena ja voimistelee siis ensimmäistä kautta kilpapuolella. Jojon tehtäviä opiskelemme yhdessä
Tiinan kanssa ja mukavasti on sujunut. Odotan innolla Kimalteiden ensimmäistä Asema-tapahtumaa Vantaalla.
Olen Tiina Anttila. Aloitin Hyvolissa kolme vuotta sitten liikuntaleikkikoulu ohjaajana. Tänä syksynä toimin
apuvalmentajana lasten telinevoimistelussa ja olen ensimmäistä kautta jojona Kimalteissa.
STARS
Cheerleading-joukkueen joukkueenjohtajana toimii Riitta Sopanen.
FREYAT JA FREYAT JR (HJM-TEAM: JäV, MäV ja Hyvoli)
Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta, Järvenpään Voimistelijat ja Mäntsälän Voimistelijat tiivistivät kesäkuussa 2012
alueyhteistyötä Uudellamaalla perustaen yhteisen edustusjoukkuepilotin.
Olen Katarina Hakkarainen seurayhteistyöjoukkue Freyat jr:n joukkueenjohtaja. Olen toiminut aikaisemmin jojona
Mäntsälän Voimistelijoissa ja nyt seurojen yhteistyön kautta saanut mahdollisuuden tutustua myös Hyvinkään ja
Järvenpään voimisteluväkeen. Yhteistyö on upea juttu!
Olen Pasi Jalonen, Freyat joukkueen JoJo: Joukkueenjohtajan kokemusta jo useamman vuoden ajalta joukkueissa
Feliciat, Felinat ja nyt siis Freyat. Joukkuevoimisteluun tutustuin tyttärieni kautta ja kisakaudella tuleekin kierrettyä
kilpailuareenoita aktiivisesti. Tyypillisesti minut näkee videokameran takana kuvaamassa joukkueiden suorituksia.
Kilpaurheilu on ollut aina osana elämääni, aikanaan olin aktiivi yleisurheilukuvioissa. Nykyisin toimin myös
yleisurheilupiireissä SUL:n lounais-Suomen alueen pikajuoksun aluevalmentajana. Aika joka jää urheilusta ja vapaaajasta, kuluu töissä suomalaisessa IT-alan yrityksessä.
Olen Riitta Juurikka-Immonen ja toimin tällä kaudella Freyat ja Freyat jr. joukkeenjohtajana yhdessä Katarinan ja
Pasin kanssa. Hyvoliin olen ensimmäisen kerran tutustunut esikoiseni Tiian kanssa jo äiti- lapsijumpassa Tiian ollessa 1
v. vuonna 1994. Nyt tyttäreni Henna voimistelee Freyoissa ja Netta Freyat jr. Olen myös Hyvolin hallituksen jäsen.
HELEET (HJM-Team, MäV ja Hyvoli)
Olen Heleiden (14-16v. kilpasarja) joukkueenjohtaja Kirsi Lindroos. Ikää minulla on 42 vuotta ja olen ammatiltani
erityisluokanopettaja. Olen harrastanut voimistelua pikkutytöstä asti ja edustanut Hyvinkään Naisvoimistelijoita myös
joukkuevoimistelussa. Tällä hetkellä jumppailen Hyvolin Flow-ryhmässä ja olen myös Killan jäsen. Heleiden ja
tyttäreni harrastuksen myötä rakastamani laji pysyy yhä osana elämääJ Valmentaminen ja treenaaminen ovat vaativaa
hommaa. Olen mielelläni vanhempana tukemassa ja kannustamassa valmentajien ja voimistelijoiden työtä.
SUN LAHTI – voimistelun iloa – 6.-9.6.2013
Hyvoli lähtee koko jäsenistön voimalla vuoden 2013 SUN LAHTI –tapahtumaan. Vaikka vuosi
2012 on vasta alkumetreillä, Hyvoli on kääntänyt katseet jo vuoteen 2013. Silloin suomalaiset
voimistelijat kokoontuvat Lahteen, Sun Lahti –voimistelun suurtapahtuman merkeissä. Lahteen
odotetaan jopa 15 000 voimistelijaa ja liikkujaa ympäri Suomen.
Sun Lahti -tapahtumassa voimistelijat esittelevät taitojaan neljän päivän aikana ulkolavoilla,
iltanäytöksissä, luokkakilpailuissa ja päätösjuhlassa nähtävissä suurissa kenttäohjelmissa.
- Ajatuksissa on saada seurastamme osallistujia sekä luokkakilpailuihin, kenttänäytökseen että
ulkolavalle.
Joukkuevoimistelun MM-kilpailut
Osana Sun Lahti –tapahtumaa Lahdessä taistellaan myös MM-mitaleista, kun joukkuevoimistelun
huiput kohtaavat toisensa Isku Areenalla. Suomi hakee kotikisoista mitalia, joka on lajin tason
nousun myötä kova tavoite.
Voimisteluliitto onkin aloittanut syksyllä 2011 valmennusprojektin tukeakseen huippujoukkueita
matkalla Lahteen.
- Kotikilpailut ovat aina suuri tapahtuma voimistelijoille ja valmentajille. Valmennusprojekti
tarjoaa laadukasta valmennustukea Suomen kärkijoukkueille mm. yhteisten leirityksien ja
testauksien muodossa, joukkuevoimistelun päävalmentaja Veera Kuparinen kertoo.
Hyvolin linkkinä toimii Salla Mäkelä, joka vastaa SUN LAHTI -projektin kokonaisuudesta
Hyvolin osalta. Projektiin tarvitaan lisäksi vastuuhenkilöitä KIVAsta, LANUsta ja AILIsta.
Ilmoita halukkuudestasi tullaa mukaan projektiin GSM 040 586 4585 salla.makela()ringette.fi.
Harjoitukset alkavat syksyllä 2012!
Osallistujapassi
Aikuinen 94 €
Nuori (7-16 v) 75 €
Lapsi (alle 7 v) 50 €
Lisätietoja www.sunlahti.fi