Viesti 2.pdf - Mäntyharjun Virkistys

VIRKISTYS-VIESTI
2/2014
Monipuolista liikuntaa vuodesta 2004
Mäntyharjun Virkistys on järjestänyt monilajisia liikuntakerhoja jo vuodesta 2004 lähtien.
Maanantai-iltaisin Kisala ja sen ympäristö
täyttyy liikkuvista lapsista ja nuorista. Heitä
varten toiminnassa on mukana 18 koulutettua
ohjaajaa, joista 13 vakituisesti ja loput tuuraamassa tarvittaessa.
Lasten liikuntaleikkikoulu on valtakunnallinen liikuntatuote 3-6-vuotiaille. Liikuntaleikkikoulun ohjaajat opastavat perheen
pienemmille perusliikuntataitoja - hyppäämistä, heittämistä, juoksemista ja vaikkapa
tasapainoa. Liikunnan riemua saavat kokea
myös vanhemmat yhteiskerroilla. Lasten on
tärkeää saada näyttää myös omille vanhemmilleen, kummille tai isovanhemmille, millaisia temppuja on tullut liikkarissa opittua.
Samalla kannustamme koko perhettä liikkumaan yhdessä.
Monilajiset liikuntakerhot on tarkoitettu
jo koulun aloittaneille. Pyrimme tutustuttamaan liikuntakerhon lapsia ja nuoria mahdollisimman moneen paikkakunnalla järjestettävään liikuntalajiin ja – muotoon. Välillä
lajiesittelyjä on saatu myös muilta paikkakun-
nilta.
Monilajista liikuntakerhoa ei olisi ilman
muita paikkakunnan liikuntajärjestöjä ja liikuntapalvelujen tuottajia. Yhteistyössä on
voimaa. Toivomme tätä kautta mahdollisimman monen löytävän itselle sen mieluisan ja
rakkaan harrastuksen, kenties useammankin.
Monilajisessa liikuntakerhossa voi kokeilla
porukalla jotain uutta lajia tai harrastusta.
Monilajinen liikuntakerho voi tuoda myös lisätreeniä oman jo löytyneen harrastuksen tueksi. Kerhokapteenien tukena monilajisessa
toimivat eri seurojen ja jaostojen valmentajat.
Liikkari ja monilajiset liikuntakerhot kuuluvat MäVin hallinnossa yleisurheilun alaisuuteen ja ovat mukana toteuttamassa sinettiseuran edellyttämiä tavoitteita. Liikkarissa
ja monilajisessa liikuntakerhoissa mukana
olevat lapset ja nuoret ovat kesällä tervetulleita yleisurheilutoimintaan, sillä he omaavat
kesää varten yleisurheilulisenssin.
Lisenssin kautta he ovat vakuutettuja sekä
talven kerhoissa että kesän yleisurheiluriennoissa. Vapaita paikkoja ryhmissä voi kysyä
ohjaajiltamme. Tsekkaa tiedot Virkistyksen
monilajisten nettisivuilta.
Mäntyharju-hölkkä
jälleen syyskuun
toiseksi viimeisenä
sunnuntaina
Perinteiseksi muodostunut syksyinen perhetapahtuma, Mäntyharju-hölkkä, järjestetään urheilualueella syyskuun 21. päivänä. Hölkkä tunnettiin
kymmenkunta vuotta Veisto-hölkkä nimellä, mutta järjestetään nyt toista
kertaa Mäntyharju-hölkkänä.
Veisto osallistui ansiokkaasti järjestelyihin viime vuoteen saakka, mutta
vetäytyi tänä vuonna järjestelyvastuista kokonaan. MäVi jatkaa yhdessä
kunnan liikuntatoimen avustuksella tapahtuman järjestämistä, tosin hieman pienemmällä budjetilla; muun muassa erillistä kisaisäntää tai –emäntää ei tänä vuonna nähdä.
Hölkkä-tapahtumassamme on ollut vieraita Suomen ja myös maailman
huipulta olympiavoittajista ja –mitalisteista Marja-Liisa Kirvesniemestä
ja Juha Miedosta alkaen. Myös oman paikkakunnan urheilijat ovat olleet
kisaisäntinä, kun ”Mäntyharjun raketti” Ari Pakarinen ja kestävyysjuoksija
Vesa Kähkölä hoitivat vuorollaan tätä pestiä. Viime vuonna isäntänä oli
tuorein yleisurheilun Euroopan mestarimme, keihäänheittäjä Antti Ruuskanen.
Juoksureittinä toimi toistakymmentä kertaa perinteikäs ”Kiiskintien
lenkki”, joka vaihtui kuntoradan jatkon valmistuttua viime vuonna samanmittaiseen maastoreittiin. Tämä on hyvä kiertää vaikkapa sauvakävellen
tai hölkäten. Lähes joka vuosi on reitillä nähty myös pieniä, rattaissa kulkevia osallistujia yhdessä vanhempien tai isovanhempien kanssa. Tällainen
perhetapahtuma oli alun perin tavoitteenakin. Kilpasarjat tulivat mukaan
lähinnä tapahtuman näkyvyyden parantamiseksi.
Alusta alkaen on ohjelmaan kuulunut arvontapalkinnot ja myös tänä
vuonna arvotaan hyviä palkintoja kaikkien tapahtumaan osallistuneiden
kesken. Kilpasarjoissa parhaat palkitaan pytyillä.
Tervetuloa yhteiseen Mäntyharju-hölkkä tapahtumaan.
Treeniryhmässä tekniikka kohdalleen
Yleisurheilun treeniryhmässä käymme syksyn ja
talven aikana läpi monipuolisesti eri yleisurheilulajeja ja opettelemme oikeita suoritustekniikoita.
Tarkoituksenamme antaa myös edellytykset mahdollisille kilpailullisille tavoitteille.
Treenaamme maanantaisin klo: 16-17 Urheilualueella niin kauan kuin säät vain antavan myöten,
minkä jälkeen siirrymme sisälle Kisalaan.
Tule rohkeasti mukaan ja opi juoksemaan nopeammin, heittämään pidemmälle ja hyppäämään
korkeammalle!
Yhteydenotot: [email protected]
2
VIRKISTYS-VIESTI
Miesten pesäpallolla
onnistunut paluu
MäVin toimintaa ohjaa seuran johtokunta ja sen alaiset kuusi jaostoa, joista tässä numerossa esittäytyvät
lentopallo-, pesäpallo-, salibandy- ja yleisurheilujaostot. Johtokuntaan valitaan aina vuodeksi kerrallaan
edustaja jokaisesta kuudesta jaostosta. Tämän lisäksi
johtokuntaan valitaan myös kaksi nuorisojäsentä.
Johtokunta, sekä jäsenet että puheenjohtaja, eivät
saa tehtävistään palkkaa tai muuta etuutta.
Johtokunnan tärkein tehtävä on hoitaa MäVin
asioita kokousten, päätösten ja seuran sääntöjen
mukaan. Yksi tärkeimmistä johtokunnan tehtävistä
on ylläpitää jäsenluetteloa sekä vastata seuran taloudenhoidosta ja tilinpidosta. Johtokunta laatii myös
yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen,
verotukseen liittyvät asiat, talousarvioehdotuksen
sekä toimintasuunnitelman ja määrittää liittymis- ja
jäsenmaksujen suuruudet ja esittää ne vuosikokoukselle.
Vuosikokous on suurinta päätäntävaltaa käyttävä
elin MäVissä. Vuosikokoukseen ovat tervetulleita
kaikki MäVin jäsenet ja äänioikeus on kaikilla 15
vuotta täyttäneillä. Seuran syyskokous on tiistaina
25. marraskuuta. Kokouksen aloittaa mielenkiintoinen ja hyödyllinen luento urheiluvammojen ehkäisemisestä.
Johtokunnassa toimii myös kolmijäseninen työvaliokunta, jonka tehtävänä huolehtia MäVin työntekijöihin liittyvistä asiat kuten rekrytoinneista, työtehtävien laadusta, laajuudesta, työtavoista sekä yleisistä
menettelytavoista työpaikalla. Työvaliokuntaan
kuuluvat MäVin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja
rahastonhoitaja.
Suurin osa MäVin toiminnasta järjestetään kuitenkin edelleen talkoovoimin ja siitä suuri kiitos kaikille,
jotka ovat olleet mukana edistämässä lasten, nuorten
sekä myös aikuisväestön liikuntamahdollisuuksia.
Liikuntaryhmien ohjaaminen ja kilpailujen järjestäminen vaatii paljon aikaa, joten kiitos urheilijoille ja
heidän vanhemmilleen aktiivisesta osallistumisesta
ja hyvästä yhteistyöstä.
Eletään syksyä 2013. Virkistyksen pesisväellä on jälleen halu saada miesten joukkue maakuntasarjaan mäntyharjulaisen
pesisyleisön riemuksi. Viimeiset vuodet
on kituuteltu yhden juniorijoukkueen ja
yksittäisiä vuosia pelanneiden miesten
joukkueiden voimin. Nyt on mahdollisuus yhdistää nuorten ja miesten joukkueet. Tässä olisi tilaisuus iskeä...
Tammikuussa 2014 pidettiin Kisalassa joukkueen ensimmäiset talvitreenit.
Lajiharjoituksia oli talvikautena kerran
viikossa ennen siirtymistä ulos. Harjoitusringiksi muodostui parinkymmenen
pelaajan joukko, jossa oli sopiva sekoitus
viime kauden C-junioreita, kokeneita
konkareita, ikääntyneitä junioreita sekä
aloittelevia aikuisia.
Laaja materiaali riitti kauden jokaiseen
peliin mainiosti, vaikka loukkaantumisiakin vaativassa lajissa tapahtui. Yhteenkään peliin ei lähdetty vajaamiehisenä.
Kausi aloitettiin ennen sarjakautta harjoitusotteluilla Juvalla. Pelin taktisuuden
vuoksi alku tuotti monelle pelaajalle vaikeuksia niin ulkokentällä liikkumisen,
lyöntipelin kuin merkkipelinkin suhteen.
Kokemus ja nuoruus kohtasivat Jyväskylässä, kun Kimmo Kuhasen vastustajana
oli jo KPL:n pelaajistosta tutun JukkaPekka Karttusen poika, Aleksi, joka
syntyi ykkössarjakauden alussa vuonna
1998.
Maakuntasarjan keskilohko jaettiin
kahteen pienempään lohkoon, ja MäVi
sijoitettiin samaan lohkoon Jyväskylän
seudun joukkueiden kanssa. Ennen sarjakauden alkua kaksi joukkuetta luopui
sarjasta, joten MäVin seuraksi lohkoon
jäivät Jyväskylän Kiri 3, Toivakka, Jyväskylän Valo 2 ja Uurainen. Sarja pelattiin
kaksinkertaisena sarjana, jolloin jokainen joukkue kohdattiin kerran sekä kotona että vieraissa.
Sarjasta muodostui tasainen koitos neljän parhaimman osalta. Toivakka jätettiin tylysti nollille sarjataulukossa. MäVi
sijoittui lopulta sarjataulukossa hienosti
toiseksi pisteen Kirin perässä. Tarkemmat otteluselostukset löytyvät netistä
seuran pesissivuilta.
Kauteen asetetut tavoitteet riittävästä
pelaajamäärästä ja junioripelaajien sisäänajosta onnistuivat hyvin. Junioripelaajien harjoitusaktiivisuus ja otteet pelikentillä antavat toivoa tulevaisuuteen.
Samoin muidenkin uusien pelaajien otteet olivat positiivista katseltavaa. Osalla
oli pelikokemusta juniorivuosilta, mutta
löytyipä sieltä aivan kokematonkin mailavirtuoosi pesäpallon pariin.
Reservistä löytyy vielä junioreita kol-
kuttelemaan maakuntasarjajoukkueen
ovea. Tarvitaan vain rohkea riuhtaisu,
niin se ovi aukeaa. Kolme poikaa sen jo
tällä kaudella aukaisi.
Pesäpallojaosto järjesti miesten maakuntasarjajoukkueen lisäksi alkukesästä pesiskoulun alakouluikäisille tytöille ja pojille. Kymmenen kertaa harjoittelemaan
ja pelaamaan kokoontuneen ryhmän ohjauksesta vastasivat miesten joukkueen
junioripelaajat.
Jo ensimmäisestä ilmoittautumis- ja
harjoituskerrasta lähtien kentällä touhusi innokas joukko lapsia. Kaikkiaan
pesiskoulun suoritti 33 lasta harjoitellen
heitto-, kiinniotto- ja lyöntitaitoja sekä
pelaten keskinäisiä otteluita. Talvikaudelle vuodenvaihteen jälkeen on suunnitteilla pesiskerhotyyppistä toimintaa,
mikäli ohjaajakuviot saadaan kuntoon.
Kannattaa siis seurata ilmoittelua seuran
pesäpallosivuilta.
Myös ladypesis- ja perhepesistoimintaa tarjottiin liikkuville mäntyharjulaisille kesän aikana. Muutamien vuosien
takainen suosio ladypesikseen näyttäisi
hiipuneen, sillä kesän edetessä osallistujamäärä putosi niin pieneksi, että myös
perhepesiskin jouduttiin lopettamaan
osallistujapulan vuoksi.
Kyllä se vain tuli kuitenkin todistettua,
että pesäpallo kuuluu Mäntyharjun kesäiseen urheilukulttuuriin. Maakuntasarjan pelipaikkoja kierrellessä saamme
olla erityisen ylpeitä meidän ottelutapahtumista. Vaikka olemme tottuneetkin
aikaisempien menestysvuosien tapaisiin
yleisömääriin, niin edelleen täällä käy
sarjan joukkueista selvästi eniten katsojia ottelua kohden. Taisipa olla Toivakassa vielä niinkin, että MäVillä oli
enemmän kannattajia katsomossa kuin
kotijoukkueella.
Omasta MäVin pesäpalloperheestä
koulutetut tuomarit hoitivat kauden kotiottelut vankalla rutiinilla. Tuomareiden lisäksi myös vapaaehtoiset kirjurit,
kuuluttaja, tulostaulunhoitajat ja kioskin työntekijät sekä muu talkooporukka
ansaitsevat kiitokset tekemästään työstä.
Paikallisten yritysten antama tuki pesäpallon hyväksi ei voi myöskään jäädä
huomioimatta. Nöyrimmät kiitokset teille arvoisat tukijat. Ensi vuonna lyöntien
kopse kuuluu taas pesäpallokentältä.
Kentän laidalla nähtiin ilahduttavan
paljon yleisöä alkukesän säistä riippumatta.
Tarjoamme
.
.
.
.
.
.
asiakaslahtoista,
asiantuntevaa
.laakeneuvontaa
. ..
ja palvelua!
Joukkue suunnittelemassa sisäpelikuvioita Jyväskylän turnauksessa.
Jani Hoteila purkamassa 2-tilannetta Uuraista vastaan. Kaarella mukana Esa Ratamaa ja Pekka Parta.
Ota pallo haltuun - pitävästi!
Tukevat sisäpelikengät : Puma Ballesta 69€
Catmandoo -kenkä junioreille VAIN! 36€
Salibandyyn: Fatpipe spooky & Comet 29€
Suojalasit junior ja senior: 24,90 €
Avoinna:
Ma-pe klo 8.30-17.30, la 8.30-14
Puh. 015 346 000
www.mantyharjunapteekki.fi
Fatpipe Orc 27 maila 59€, tulevalle mestarille
Kylmä Spray 7,9€
Liiketie 3, Mäntyharju
Gymstick kävelysauvat
Pace Walker 24 €
Fit Walker 36,70 €
Puh. 020 734 48 44
3
VIRKISTYS-VIESTI
:
K
y
s
yl
i
s
ää m
e
i
l
tä ta
iv
i
e
r
a
i
l
eo
s
o
i
tte
e
s
s
ao
p
.
fi/
s
uur
s
a
v
o
MäVin C-tytöt valmentajineen helteisissä tunnelmissa kesäkuun Power-cupissa Raahessa.
MäVistä hyvät eväät lentopalloon
Virkistys järjestää lentopallotoimintaa
eskari-ikäisistä yläkouluikäisiin. Alakouluikäiset pelaavat niin sanottua minilentopalloa, jossa pelikenttä on normaalia pienempi
ja pallo hiukan normaalia pienempi ja kevyempi. Kentällä on kerrallaan 3-4 pelajaa.
Yläkouluikäisinä siirrytään pelaamaan
normaalilla kuudella kenttäpelaajalla ja
isolla kentällä. Viime vuosina ikäluokkien
pienenemisen myötä kaikkiin ikäluokkiin
ei ole riittänyt harrastajia ja kun joukkueen
koko suurenee yläkouluiässä, niin pelaajanmäärä ei välttämättä riitä omaan joukkueeseen.
Seurastamme on vuosien myötä siirrytty
jo juniori-iässä lähiseutujen joukkueisiin
pelaamaan. Silloinkin toki tarjoamme mahdollisuuden osittain harjoitella Mäntyharjulla.
Tänä syksynä emme valitettavasti voi
järjestää harjoituksia 3.-4.luokkalaisille
(v. 2004-2005 syntyneet), koska emme ole
löytäneet ohjaajaa ryhmälle. Mikäli ohjaaja
löytyy syksyn aikana, niin ilmoitamme siitä
MäVin nettisivuilla.
Harjoitusajat:
C-tytöt
(v. 2000 – 2002 syntyneet)
maanantai, klo 17.30 -19.00 MäYk
keskiviikko, klo 17.30-19.00 Kisala
sunnuntai, klo 13.00 – 15.00 Kisala
Valmentajat: Jari Heikkinen, Nina Kokkola
Kausimaksu: 165 euroa, sisältää pelilisenssin
D-tytöt
(v. 2003 syntyneet)
keskiviikko, klo 16.30 – 18.00 Kisala
perjantai, klo 16.30 - 18.00 Kisala
sunnuntai, klo 17.30 – 19.00 MäYk
Valmentajat: Petri Isokuortti ja Tiina
Martikainen
Kausimaksu: 129 euroa, sisältää pelilisenssin
F-junnut
(v. 2006 – 2008 syntyneet)
tiistai klo 17.00 – 18.00 MäYk
Valmentajat: Riikka Kohonen, Marjo
Heikkinen
Kausimaksu: 72 euroa (laskutetaan kahdessa osassa; syksyllä ja keväällä), ei sisällä
pelilisenssiä
Joukkueisiin ilmoittaudutaan MäVin nettisivujen kautta (Lentopallo -> Joukkueisiin
ilmoittautuminen 2014-2015). Ilmoittautumisen jälkeen saat kausimaksun maksuohjeet sähköpostiisi.
sion Loimussa, Tiiamari Sievänen LP Kangasalalla ja Neea Hoteila Kuortaneen valmennuskeskusjoukkueessa.
Elokuussa nähtiin Neea Hoteila
Suomen maajoukkuepaidassa Tampereella järjestetyissä tyttöjen
U-19 vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoissa.
Naiselliset Patrician
rintaliivit ja alushousut
Monelle Teille jo tutut
Triumphin rintaliivit,
alushousut,
aluspuserot ja bodyt
Norlynin sukkahousut
- lyhytsäärisille oma mallisto
- aikuisille naisille oma mallisto
- Roosa-nauha kampanjatuotteet
- bamboolegginssit
viileneviin säihin
Ilmoittautuminen
Power kutsuu Virkistyksestä maailmalle
on kasvattanut viimeisten viidentoista vuoden aikana useita lahjakkaita lentopalloilijoita.
ensi vuonna Virkistys
Monet ovat Mäntyharjusta lähdettyään keskittyneet opiskeluun, toiset pelaavat aikuisten alemmilla sarjatasoilla.
Vaasaan
Lentopallon Mestaruusliigassa pelaa tällä hetkellä kolme MäVin kasvattia: Karri Sihvonen RaiKesäkuussa matkusti iloinen joukko mäntyharjulaisia lentopalloilijoita Pohjois-Pohjanmaalle Raahen
Power Cupiin. Woikoski Oy
oli vahvasti mukana matkan järjestymisessä.
Maailman suurin nuorisolentopalloturnaus on kuulunut mäntyharjulaisten
lentopalloilijoiden kesäohjelmaan jo 30 vuotta.
MäVi on yksi niistä kahdeksasta seurasta, jotka
ovat osallistuneet jokaiseen
Power Cup turnaukseen.
Mäviläiset ovat päässeet tutustumaan Suomen
maantietoon laidasta laitaan; Helsingistä Rovaniemelle ja Turusta Kajaaniin.
Ensi kesänä suuntaamme
Vaasaan.
Nyt Kaijan Kaupasta UUTTA
Tervetuloa !
9. - 13.9. ajan saat
10 %:n ostoedun
ko. tuotteista.
Aukioloajat: ma, ti, ke 10-15, to ja pe 10-17, la 9-13
Savontie 3, 52700 Mäntyharju l puh. 050 573 5949
[email protected] l www.kaijankauppa.fi
M Ä N T Y H A R J U
Liiketie 1, Mäntyharju
Puh. 044-7246 740
Tiiamari Sievänen
Neea Hoteila
Karri Sihvonen
Hiihtoretki Vuokattiin
20.-24.10.2014
Mäntyharju-hölkkä
sunnuntaina 21.9.2014
klo 12.00
Mäntyharjun urheilualueella
Perinteinen hölkkä juostaan, hölkätään, kävellään tai
vaikka sauvakävellään, tule mukaan!
YHTEISTYÖSSÄ MUKANA:
Koneurakointi Isto Paasonen
KM Forest
Pekan Leipä Oy
•Sarjat: N, M, kunto, N35, M35, N45, M45,
N55, M55, N16, M16, sauvakävelysarja
•Matka 6,1 km
•
tai paikanpäällä urheilualueella 21.9 klo 10-11
• Osallistumismaksu 10€/ 8€ juoksija- ja
Mävin jäsenkortilla/osanottaja
•Mahdollisuus voittaa hienoja arpajaispalkitoja!
Tervetuloa hölkkäämään tai
reippailemaan muuten vaan, oman
maun mukaan koko perheen
voimin!
Kuva Jani Rautiainen
Majoittuminen täysihoidollla
Vuokatin urheiluopistossa:
- 292 € / aikuinen
- 236 € / lapsi 6-14 v
- alle 6 -vuotiaat ilmaiseksi
Linja-auto kuljetus:
Tiedustelut:
Matti Pilssari 0400653902
Mari Pilssari 0401771301
- 15 € / henkilö
- 25 € / perhe
Retkelle osallistuminen edellyttää MäVin
Tapahtuman järjestävät:
MäVi ja Mäntyharjun
kunta
jäsenyyttä. Alle 18-vuotiaat mukaan vain
huoltajan seurassa.
Ilmoittautuminen 15.9 mennessä osoitteeseen
[email protected].
www.virkistys.fi
4
VIRKISTYS-VIESTI
Salibandykerholaiset tutustuvat lajin
perusteisiin sunnuntaisin Kisalassa.
Salibandykerhossa riittää virtaa
Mäntyharjun Virkistyksen salibandytoiminnassa uusin ryhmä
on tänä syksynä aloittanut vuosina 2008 ja 2009 syntyneiden salibandykerho. Viime ja toissa vuoden kerholaisista suurin osa siirtyi
omaksi joukkueeksi F2-poikiin.
Salibandykerhossa harjoitellaan
salibandyn perustaitoja, sekä monipuolisesti lajia tukevia perusliikuntataitoja. Mukaan tulemiseksi
tarvitaan vain maila, sisäpelikengät sekä suojalasit.
Ohjaajien Satu Kettusen ja Maiju
Kokkosen apuna harjoituksissa on
mukana kummipelaajia D-pojista
(2002-2001-syntyneitä), jotka auttavat ja neuvovat pelaajia.
Kerholaisille on hankittava lisenssi eli kerhopassi, joita saa
salibandyliiton nettisivujen (salibandy.net) kautta. Kerhopassin
hinta on vakuutuksen kanssa 10
euroa ja ilman vakuutusta 6 euroa.
Jos ei ota kerhopassin mukana
tulevaa vakuutusta, on pelaajalla
oltava oma vakuutus, joka kattaa
urheiluseuratoiminnassa sattuvat
Kerhon ja F2-poikien lisäksi MäVi
salibandylla on kaudella 2014-15
neljä muuta joukkuetta: miehet,
C2-pojat, D2-pojat ja E2-pojat.
Joukkueista miehet, C2-pojat
ja D2-pojat lähtevät pelaamaan
Joukkueiden harjoitusvuorot ja yhteystiedot
Miehet
Ti klo 21.00 - 22.00
To klo 21.00 - 22.00
Jarno Tuononen
( [email protected])
C2-pojat (1999-2001)
Ti klo 16-30 - 18.00
To klo 19.30 - 21.00
Su 19.45 - 21.00
Henry Parta
([email protected])
Tukea valmentajille
MäVi salibandy on linjannut,
että jokaisella juniorijoukkueella tulisi olla valmentajien ja
ohjaajien ohella riittävä taustajoukko hoitamaan joukkueiden asioita. Tarkoitus on antaa
valmentajille mahdollisuus
keskittyä pelkästään pelaajien taitojen kehittämiseen ja
eteenpäin viemiseen.
Kukin ryhmä tarvitsee oman
joukkueenjohtajan tai vaikka
useammankin. Jojon tehtäviin
voi kuulua esimerkiksi varustehankinnoista huolehtiminen,
pelireissuille kyytien etsiminen
ja ruokailujen järjestäminen
sekä yhteydenpito jaostoon,
seuraan ja pelaajien vanhempiin. Joukkueenjohtajat huolehtivat myös joukkueiden rahaliikenteestä.
Myös huoltajat ovat tärkeässä
roolissa. He toimivat valmen-
vahingot
Pelaajan on maksettava myös
Virkistyksen jäsenmaksu 10 euroa,
kuten muidenkin MäVin toiminnassa olevien harrastajien.
tajien apuna harjoituksissa ja
varsinkin otteluissa. Huoltaja katsoo, että palloja on aina
riittävästi ja oikeilla välineillä
varustettu ensiapulaukku on
reissuissa mukana.
Apua tarvitaan myös Kisalassa järjestettävien turnausten
läpiviennissä. Yleensä useita
tunteja kestävässä tapahtumassa on yllättävän paljon työtä
useammallekin henkilölle. On
hyvä sopia hyvissä ajoin, kuka
leipoo, kuka päivystää puffetissa, kuka hankkii palkinnot
arpajaisiin ja kuka menee toimitsijaksi.
Taustavoimiin voi tulla kuka
tahansa, oli se sitten pelaajien
vanhempi, muu sukulainen tai
kaveri. Aiempaa kokemusta ei
tarvita. Mitä useampi on mukana, sen kevyemmäksi työkuorma yhtä kohden muodostuu.
D2-pojat (2002-03)
Ti klo 19.30 - 21.00
To klo 18.00 - 19.30
Su klo 18.30 - 19.45
Mikko Kontti
([email protected])
E2-pojat (2004-05)
To klo 16.30 - 18.00
Su klo 15.00 - 16.15
Kimmo Kuhanen
([email protected])
F2-pojat (2006-07)
Ti klo 18.00 - 19.30
Su klo 16.15 - 17.30
Tapio Hämäläinen
([email protected])
Salibandykerho (2008-09)
Su klo 17.30 - 18.30
Satu Kettunen
([email protected])
Kaikki harjoitukset Kisalassa
salibandyliiton sarjoihin. Miehet
jatkavat 4. divisioonassa ja juniorijoukkueet aluesarjoissa.
Muut joukkueet pelaavat epävirallisimmissa sarjoissa tai järjestävät kauden mittaa itse otteluita
lähialueen porukoita vastaan.
Joukkueisiin mukaan haluavat
voivat olla yhteydessä joukkueiden
yhdyshenkilöihin tai tulla suoraan
harjoituksiin.
MäVi salibandy pyrkii kauden aikana järjestämään ohjaaja- ja toimitsijakoulutukset. Uusia vetäjiä
tarvitaan ja ohjaajakoulutuksen
kautta toimintaa saa hyvän pohjan.
Jos uusia vetäjiä saataisiin, olisi
mahdollista perustaa omia ryhmiä
myös tytöille. Viime vuosina tämä
on tyrehtynyt juuri vetäjäpulaan.