Mäntyharjulainen - Sitoutumattomat.com

RYHMÄJAKELU
Mäntyharjulainen
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomat ry:n
Kunnallislehti
KESÄKUU 2013
MÄNTYHARJULAINEN
2
Pääkirjoitus
Vaalivoittajan vastuulla
Viime syksynä käytiin kunnallisvaalit.
Mäntyharjulla niin kuin koko Suomessa tapahtui Perussuomalaisten rynnistys päättäviin elimiin ryminällä. Puolue sai valtuustoon neljä paikkaa, kun aikaisemmin
niitä ei ollut yhtään. Toinen vaalivoittaja oli
Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien ryhmä viidellä valtuutetullaan, joka ainoana edellisen valtuuston ryhmistä pystyi
lisäämään kannatustaan niin äänimäärillä
kuin valtuustopaikoilla mitattuna. Merkille pantavaa tuloksessa oli se, että ryhmällämme ei ollut yhtä ääniharavaa, joka vetää muita perässään valtuuston, vaan ääniä tuli hyvin koko ehdokaslistalle. Kiitos
siis vielä kerran kaikille äänestäjillemme.
Vaalimenestys näkyi luonnollisesti luottamushenkilöpaikkajaossa. Ryhmällä on
edustus kaikissa lautakunnissa ja kunnanhallituksen kehittämisjaostossa. Antti Mustonen on kunnanvaltuuston toinen
varapuheenjohtaja ja tässä roolissa mukana hallituksen kokouksissa. Raili Rantanen edustaa ryhmäämme kunnanhallituksessa yhdessä Toni Maczulskijn kanssa, joka on kunnanhallituksen varapuheenjoh-
taja. Matti Paasonen johtaa teknistä lautakuntaa ja Jani Paasonen on tukipalvelulautakunnan varapuheenjohtaja.
Vaalivoitto tuo myös vastuuta. Jokaisen
epäkohdan, oikean tai oletetun, löytäminen
on helppoa mutta ratkaisun löytäminen jo
vaikeampaa kuten vaikkapa vuosia vellonut sote-keskustelu osoittaa. Mäntyharjulaiset sitoutumattomat haluavat olla esittämässä rakentavia ratkaisuja kuntamme kehittämisessä yhdessä kaikkien mäntyharjulaisten kanssa. Ota siis rohkeasti yhteyttä edustajiimme, tästä lehdestä löydät meidän yhteystiedot.
Mäntyharjulla on osattu tehdä oikeita
ratkaisuja vaikkapa lapsiperheitä ajatellen. Koulu- ja päiväkoti-investoinnit ovat
kantamassa hedelmää; lapsiperheiden
kiinnostuksessa paikkakuntaamme kohtaan on havaittavissa nousua. Suunnitelmat Kirkonkylän koulun muuttumisesta
musiikkiin painottavaksi opinahjoksi ovat
osa tätä kehitystä. Toivottavasti hyvä hanke ei kaadu suuriin investointikustannuksiin, koska rakennettavaa riittää kunnalla muutenkin: ikäihmisten palveluasumi-
Ympäristösuunnittelu
ihmiselle tukena
Kunnan keskustan kehittämisen tutkimus ja -ideat
ovat olleet todella mielenkiintoinen prosessi mielikuvilla muodostaa toiminnallista asumisen yhteisöä. Yhteiskunnallisen ajattelun tervehdyttävä asennemuutos on
alkanut vaikuttaa mielissä.
Nostaen esiin kaiken ikäisten kiinnostuksen ympäristön merkityksen asumisviihtyvyyteen. Nuoret omalta osaltaan antavat erityisen
tärkeitä ideoita jotka ovat
arvokkaita.
Kiinnitän tässä kirjoituksessa huomion keski-ikäisen
näkökulmaan.
Nuoruus on tauti joka paranee kaikilta; sanovat isovanhemmat. Ajatuksissamme palvelujen ulottuminen
kaikille johtaa vääjäämättä
arvokkaaseen näkemykseen
eli omatoimisuuden turvaamiseen kaikissa elämän vaiheissa.
Palvelukeskuksien ympärille tulisi samalla
suunnitella kauppapalveluja
ja muita hyvinvointipalveluja, jotka olisivat asukkaiden
ja lähiasukkaiden ulottuvilla
jota alueella asuvat tulevat
hakemaan palvelualueelle.
Oma lukunsa on vakavan
sairauden vuoksi toimintakyvyn alenemisesta johtuva
avuntarve, muttei senkään
tarvitse tarkoittaa eristämistä yhteisöstä.
Kaikille kuntalaisille on
tullut jo selväksi myös se seikka, että omatoimisuuden turvaamisella turvataan myös
kustannusvaikutteinen vanhuus. On suuri merkitys sillä, että ihminen asuu omassa
asunnossaan josta hänellä on
hyvä pääsy palveluihin asioille virastoihin, kauppaan,
kampaajalle, kahvilaan, ravintolaan eli toimimaan yhteisössä omatoimisesti. Keskustaajaman ympärillä on
taloja hissillisiäkin joista on
hyvä pääsy keskustan palveluihin, näitä hyödyntäen sijoittuisimme ajoissa palvelujen lähelle. Omissa asunnoissamme lähiöissä voimme
suunnata elämiseen tarvittavaa taloudellista varantoa
omilla päätöksillä. Tarvitaan
entistä enemmän perheiden
huoltosuunnittelua kunnanpalvelujen rinnalle tapauksissa joissa apua tarvitaan.
Kunnille ja yksittäisille asukkaille on parasta toimintakyvyn ylläpitävät asumismuodot. Ei palvelumuotoja, jotka passivoivat ihmisen neljän seinän sisälle. Käsi sydämelle, tuntuuko teistäkin että, palvelumaksut
ovat karanneet pilviin. Palvelun lakisääteisten henkilöstömitoitus- ym. vaatimusten seurauksena palveluja tuottavat yhteisötkään
eivät voi vaikuttaa kustannuksia alentavin toimenpitein. On ammatillisen henkilöstö- sekä myös asumisen
mitoituksen säädökset, jotka
maksavat pahimmassa tapauksessa asukkaalle (ja kunnille) kohtuuttoman paljon.
Laki ikäihmisten turvaksi ei
tue järjestötyön vapaaehtoisrenkaan kehittämistä riittävästi. Askelia kehittymisen suuntaan on otettu, mutta sairausperusteinen palvelurakenne ei tue vapaaeh-
toisuuden kehittämistä. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisen
elämän päivät koostuvat elävästä elämästä kaikkina päivinä kuten puhtaus, ruoka ja
sosiaalinen kontakti. Vuokra- tai omistusasunnoissaan
asuva voi itsenäisesti suunnitella palvelukokonaisuutensa ja harkita tarvitsemaansa apua. Moniko meistä haluaa suunnitella ikääntymisen turvaksi ”laitosmaisen
asumispaikan” -sitähän lain
myötä ovat myös palvelukeskuksetkin - varaamisen? Kun
perheissä nuoret oppivat jo
varhaisesta lapsuudesta ymmärtämään omien vanhempien, isovanhempien apuna
olemisen tärkeyden on meillä valoisa tulevaisuus jossa
ikääntyminen ei automaattisesti johda ”kunnallisen
vanhuspalvelun”-kohteena
olemiseen.
Huolimatta toimintakyvyn
alenemisesta meillä on oikeus osallisena elämiseen, ei
passiiviseen kohteeksi alistumiseen.
Raili Rantanen
kunnanhallituksen jäsen
nen vaatii uudistamista kuten myös kehitysvammaisten päivätoimintatilat eikä terveyskeskuksen tiloissa ole liiemmin kehuttavaa. Uskon, että näihinkin asioihin löydetään oikeat ratkaisut. Suurin riski lienee valtiovallan tulevat päätökset. Kuntien tehtäviä lisäämällä ja rahoitusta pienentämällä pystytään tekemään pienten kuntien asema tukalaksi.
Viihtyisää
kesää kaikille
mäntyharjulaisille
sekä kesävieraille!
Nauttikaa
Suomen suvesta
ja Mäntyharjun
kesätapahtumista.
Juha Vallin
päätoimittaja
Mahdoton sote
Valtiovalta on suuressa viisaudessaan linjannut sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä tulevaisuudessa. Linjaus näyttää johtavan umpiperään. Kunnat, joissa on
vähintään 50.000 asukasta, saisivat järjestää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut. Vähintään 20.000
asukkaan kunnat perusterveyspalvelut ja muut
sitten joutuisivat liittymään ainakin sote-palvelujen järjestämisen osalta e.m. ”vahvoihin peruskuntiin”. Palvelut järjestettäisiin ns. vastuukuntamallilla eli isäntäkuntamallilla. Tämä tarkoittaisi Mikkelin seudun osalta,
että erikoissairaanhoito
siirtyisi Mikkelin kaupungin alaisuuteen. Mäntyharjun kuntakin on ollut
rakentamassa ja rahoittamassa erikoissairaanhoidon investointeja. Millä
rahalla Mikkelin kaupunki kykenisi lunastamaan
ympäristökuntien osuudet erikoissairaanhoidon
omaisuudesta? Toisekseen: Jos Varkauden seudulle syntyy kaavailtu yli
50.000 asukkaan kunta,
perustaisiko uusi kunta
uuden erikoissairaanhoidon yksikön alueelleen?
Ja millä rahalla? Sitten
nämä vahvat peruskunnat. Ei sellaisia taida olla
olemassakaan. Kouvolan
kaupungista piti sellainen
muodostaa ja kuinka kävi? Viime vuonna Kouvola
teki 15,5 miljoonan euron
tappion. Vastaava tilanne on monessa muussakin kaupunkikeskuksessa. Valtaosassa niistä on
kovat säästöohjelmat meneillään. Asiasta julkaisi
Helsingin Sanomat laajan
artikkelin 9.4.2013. Valtiovalta haluaa ajaa maaseudun ja maalaiskunnat
alas. Ne haluttaisiin vaikka pakolla liittää kaupunkikeskuksiin rahoittajiksi. Sitten seuraavassa talouden sopeuttamisohjelmassa leikattaisiin palvelut pitäjiltä. Onneksi on
kunnallinen itsehallinto.
Toistaiseksi saamme itse päättää tulevaisuudestamme ja pitää Mäntyharju itsenäisenä. Järkevintä
olisi, että valtioneuvostokin tajuaisi suunnitelmiensa mahdottomuuden
ja keskeyttäisi sekä kuntarakennelain käsittelyn
että sote-hankkeen.
Antti Mustonen
kunnanvaltuuston
2.varapj.
MÄNTYHARJULAINEN
3
Puheenjohtajan palsta
Onko meille syntymässä positiivinen ongelma?
Mäntyharjun uusi päiväkoti on kunnan
merkittävin investointi tällä hetkellä. Uuden
päiväkodin tarve oli ilmeinen, koska Touhulan sisäilmaongelmat olivat selviä. Lapsia on
jouduttu jättämään pois hoidosta ja keksimään uusia keinoja perheiden arjen pyörittämiseksi hoitojärjestelyjen osalta. Nyt on
uuden ajan aika, kun uusi päiväkoti valmistuu vuoden vaihteessa.
Mäntyharjun imagoon sopii erinomaisesti
puurakenteinen päiväkoti, jonka rakentaminen on vahvasti mäntyharjulaisen osaamisen
käsissä. Päiväkoti tulee olemaan osoitus siitä, että vielä nykyäänkin voidaan rakentaa
hyvin ja samalla kauniisti.
Mäntyharjun esikasvatus keskitetään yhteen paikkaa lähelle kuntamme koulukeskusta, josta löytyy nyt uraputki lapsille potkupuvusta valkolakkiin. Kuntamme investoinnit ovat keskittyneet viime vuosina erityisesti lasten ja nuorten elämisen parantamiseen. Mäntyharju on näillä investoinneilla
osoittanut vahvan uskon itsenäiseen ja elinvoimaiseen tulevaisuuteen.
Niin paikallis- kuin maakuntalehtikin julkaisi kuukausi sitten jutun, jossa uutta päiväkotia epäiltiin heti alkuunsa liian pieneksi. Uudessa päiväkodissa on hoitopaikkoja
mitoitettu 120 lapselle ja lapsia onkin tulossa hoitoon odotettua enemmän. Päiväkodin
koko perustui ennusteeseen, jossa oli varmasti kaikki päiväkodin hoitoa tarvitsevat
lapset huomioitu. Jos heti alkuunsa mitoitus
osoittautuu liian pieneksi, on se mielestäni osoitus siitä, että kuntamme panostukset
lapsiperheiden tulevaisuuteen ovat olleet oikeita ja toivottavasti synnyttävät positiivisen
ongelman meille päättäjille. On aivan varma,
että jokainen lapsi on tervetullut Mäntyharjuun ja hänelle tullaan järjestämään tarvittaessa hyvä hoitopaikka.
Uuden päiväkodin valmistuessa on muistettava, että kunnassamme toimii ammattitaitoisia perhepäivähoitajia, joita aina voi-
daan ottaa meille lisää. Lisäksi Mäntyharju maksaa kotihoidon kuntalisää 200 € / kk
suuruisena siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Näitä molempia hoitomuotoja tulee tukea ja varmistaa niiden mahdollisuus
myös tulevaisuudessa.
Olen mielelläni
mukana
synnyttämässä
tätä positiivista
ongelmaa ja samalla ratkaisemassa sitä Teidän kuntalaisten valitsemana päättäjänä.
Aurinkoista kesää toivottaen,
Toni Maczulskij
Äänivyöry
Kaksissa kunnallisvaaleissa on Mäntyharjussa tapahtunut niin, että ehdokas on
saanut poikkeuksellisen korkean äänimäärän. Tämä on
varmaan johtunut siitä, että samanaikaisesti useat äänestäjät ovat ajatelleet, että äänestämällä tiettyä henkilöä saadaan muutosta aikaan. Vaalien jälkeen jatkovaiheessa henkilökohtaisella
äänimäärällä on kovin vähän
merkitystä. Asianosaisella
Projektipäällikkö Pia Mäkilä esitteli sitoutumattomien retkeläisille Pohjoinen Portti- hanketta. Kuva: Marita Kalijärvi
Sitoutumattomat retkeilivät
Matkoslammen laavulla
Sitoutumattomat
tekivät perinteisen kevätretkensä tänä vuonna Matkoslammen laavulle. Viime vuosina
retkiä on tehty mm. Pieneen
Linnasaareen, Haukkavuorelle, Pitkäjärven laavulle ja
lomamessualueelle.
Matkoslampi sijaitsee uuden Mäntyharju - Repovesi
vaellusreitin varrella Mouhun kylällä. Lammen rannassa on LC-Mäntyharjun
rakennuttama laavu, puuvaja ja käymälä. Rannassa on
lisäksi laituri ja vene. Uusi reitti valmistuu kevääksi
2014. Sitä ei ole vielä merkitty maastoon mutta laavu siis
on jo käytettävissä.
Matkoslammen kohde liittyy osaksi Mäntyharju – Repoveden kansallispuiston
Pohjoinen-portti hanketta.
Hankkeen avulla Mäntyharjun keskustasta rakennetaan
reitistö Repoveden kansallispuistoon. Projektipäällikkö
Pia Mäkilän mukaan hankkeella luodaan edellytykset
ympärivuotisen luontomatkailun ja siihen liittyvän yritystoiminnan kehittymiselle, kasvulle ja kilpailukyvylle hankealueella. Maastopyöräily- ja patikointiosuudet
luokitellaan Suomen Ladun
valtakunnallisen vaativuusluokituksen mukaisesti. Melontaosuuksista laaditaan
kuntokartoitus, reittikuvaukset sekä koskiluokitukset. Mäkilä kertoi myös, että
perhematkailun edellytyksiä
parannetaan rakentamalla
reitistön alkuun Kisalan läheisyyteen ympärivuotisessa käytössä oleva seikkailu-
rata ja luontopolku, jonka
talvikäyttöön on suunniteltu pulkkamäki ja hiihtoreitit
katettuine tulipaikkoineen.
Mäntyharjun Puolueisiin
Sitoutumattomat ry:n puheenjohtaja Toni Mackuljskij pitää luontomatkailun
kehittämistä ja siitä oivana esimerkkinä Matkoslammen laavun toteuttamistapaa erinomaisena osoituksena yhteisöllisyydestä. Hänen mielestään laavu on kiva
retkikohde kaikenikäisille.
Maczulksij katsoo, että Mäntyharjun keskustan kehittämishankkeen lisäksi Pohjoinen Portti on hanke, joka antaa hyvän mahdollisuuden
Mäntyharjun kehittymiselle
ja tuo sitä kautta työtä sekä
toimeentuloa.
Juha Vallin
on vain yksi ääni valtuustossa ja mahdollisesti kunnanhallituksessa. Huomattavasti
enemmän on merkitystä sillä.
Millaisen kannatuksen koko
ryhmä saa. Sillä perusteella
valitaan henkilöt vastuullisille paikoille. Vaikutusvallan kannalta on suuri merkitys sillä, miten luottamustoimissa olevat kykenevät
keskenään ja yhdessä virkamiesten kanssa yhteistyöhön.
AM
Haja-asutusalueiden
teiden kunto
huolestuttaa
Täällä maaseudulla, haja-asutusalueella on ihanaa asua, kun on maaseudulla melkein koko ikänsä ollutkin. Luonnon keskellä voi nähdä monenlaisia metsäneläimiäkin. Viime syksynä jopa pantasusi
oli liikenteessä, jäljet vain
nähtiin. Karhuemo poikineen oli myös lähellä kotiamme. Talvella neljä kaurista etsi ruokaa, kävivät
ihan kotimme nurkalla,
pihaan eivät uskaltautuneet vaan kääntyivät takaisin. Nyt keväällä kaksi eri kertaa kaksi komeaa
hirveä käveli Peruveden
rantaa. Ikkunasta saimme ihailla heitä. Ja lintujen konsertti aamuisin oli
aivan mahtavaa. Tänä keväänä ovat käet olleet erikoisen ahkeria kukkumaan, aivan kuin kilpailisivat.
Kyllähän kaupunkilaisetkin ovat sen niin kokeneet, koska ovat kesä-
asunnot hankkineet ja
käyvät ahkerasti niillä lomiaan viettämässä. Yksi asia huolestuttaa täällä
haja-asutusalueella.
Mihin kuntoon nämä tiet
loppujen lopuksi menevät,
kun tierahoja vain vähennetään? Teiden kunnossa
pysyminen on ykkösasia
täällä asuville, kesäasukkaille (joita on paljon) ja
puita kuljettaville isoille
autoille.
Ensi Volanen
tielautakunnan jäsen
MÄNTYHARJULAINEN
4
Etua keskittäjälle
Kysy
lisää!
Nyt voit maksaa
kiinteistönvälityspalkkiota
OP-bonuksilla.
Kunnanvaltuusto
Helena Pippuri
kiinteistönvälittäjä, LKV
p. 0440-651 710
Mäntyharjun toimisto
Pentinpolku 1
52700 Mäntyharju
[email protected]
Omakotitie 17
puh. 015-683410
Avoinna ma–pe 7.30–17.00
la–su suljettu
Polttoaineita
automaateista 24 h
Savontie 3
Mäntyharju
044 2783 911
Pertuntie 29
Pertunmaa
044 967 7915
Pakina keisarin
ja vaatteiden
syntyhistoriasta
”Keisarin uudet vaatteet”
on satu, jossa kuningas huijataan luulemaan, että hänelle
on tehty uudet vaatteet vaikka hän kulkee alasti.
Kuningas saa alamaisensa
vakuuttuneiksi, että kuninkaalla todella on uudet vaatteet päällään hänen kulkiessa pitkin katuja.
Tarvitaan lapsi kertomaan,
että kuningas on alasti ennen
kuin kuningas itse ja kuninkaan alamaiset ymmärtävät
kuninkaan todellakin olevan
alasti.
Oheista satua on varmasti lainattu usein kuvaamaan
tilannetta, jossa johtaja, lautakunta, hallitus tai kuka tahansa viskaali ei näe itsessään tai toiminnoissaan mitään moitittavaa. Tarvitaan
siis lapsi (suorittava työntekijä) tai se kuuluisa sokea
Reetta (veronmaksaja), joka
lopulta kertoo mikä on tilanne. Alamaiset ainakin hoksaavat mutta miten lie itsensä keisarin?
Voimme mieltää keisariksi
myös tietyn hankkeen kuten
SOTE- tai kuntauudistus. Ei
tarvita Sipilää eikä Soinia,
tai tarvitaan tietysti molemmat kertomaan, että keisari
on alasti. Hallituksessa syntyi kuluneen kevättalven aikana usein tilanteita ja kameravalojen välkkeessä tiedotustilanteissa kansa huomasi keisarin todelliset vaatteet. Ja nehän oli haettu tietysti pellon periltä, riihestä
(ai mikä Eteläranta) ja kun
kehykset kaulaan, niin käyhän se vaikka kehysriihestä.
Rikkaat varmaan tykkäsivät
ainakin niistä kehyksistä.
Asukin varmaan joutaa kiertoon. Köyhimmillä siitä on
ainakin kokemusta.
Tilanteita syntyy myös
kunnan hallinnossa tai sen
työpaikoilla. Onneksi on
lapsia, eli kunnallis- tai työpaikkademokratian perään
kysyviä.
Alastomaksi keisariksi voi
Sitoutumattomat
Mäntyharjun
kunnan
luottamustehtävissä
päätyä myös antamatta periksi toimintatavoissaan. Jos
toistuvasti jankkaa, meuhkaa tai käyttäytyy sopimattomasti vaikkapa esimiehenä olemalla vielä kaiken lisäksi väärässä, niin lopulta
alamaiset kyllä tajuavat, että keisarilla ei ole vaatteita.
Aina onneksi löytyy se lapsi, joka kertoo keisarille, että
hei, eihän sinulla ole keisarin vaatteita. Sadusta poiketen alamaiset (keisarivallan
aika lienee sittenkin päättynyt) taitavat kyllä nykyisin
huomata asian ennen keisarin ja lapsen kohtaamistakin.
Ymmärtääkö keisari sitten itse asunsa moitittavuutta? No tämänkaltaisten ihokkaiden kutomisethan tehdään jo syntymässä. Se, että
ei saa kasvunsa mukana aina asemaansa sopivia muita kutimia johtuu siitä, että ne räätälin (lue isä ja äiti) puheet riittävät, eikä keisari ymmärrä hankkia itselleen uutta asua vaan tyytyy
kaksivuotiaan asuunsa koko
loppuelämäksi. No totta kai
kun asun kantajaa on iltapesujen aikaan niin hemmetisti kehuttu, että lapsonen on
luullut, että maailmannapa
ja oma ovat sama asia. Ja kun
napa näkyy parhaiten Aatamin asussa, niin se on ehdottomasti se paras asu. Näin
syntyvät Besserwisserit, joiden lempikukka on narsissi!
Ja jos nämä molemmat löytyvät työpaikaltasi, olet luultavasti enemmän kuin vaikeuksissa.
Eikä auta että keisari yrittää väittää narsissiaan ruiskukaksi. Siinäkin käy kuten asuvalinnassa, todelliset
ruiskukan kantajat lopulta
huomaavat, että eihän tämä
ole saman hajuinen ja värinenkään ja kato tuon vaatteita. Sen pituinen se.
Markku Huovinen
kunnanvaltuutettu,
sivistyslautakunnan jäsen
Markku Huovinen
puh. 044 262 6143
[email protected]
Jani Paasonen
puh. 040 545 7420
[email protected]
Matti Paasonen
puh. 0400 169 835
[email protected]
Toni Maczulskij
puh. 0440 575 830
[email protected]
Antti Mustonen
puh. 0500 540 011
[email protected] Kunnanhallitus
Raili Rantanen
puh. 040 411 2426
[email protected]
Toni Maczulskij, 1. vpj.
puh. 0440 575 830
[email protected]
Antti Mustonen, kvalt. 2 vpj.
puh. 0500 540 011
[email protected]
Perusturvalautakunta
Juha Vallin
puh. 040 747 7133
[email protected]
Rakennuslautakunta
Päivi Lepistö
puh. 050 384 3037
[email protected] Toni Maczulskij,
kunnanhallituksen edustaja
puh. 0440 575 830
[email protected]
Sivistyslautakunta
Markku Huovinen
puh. 044 262 6143
[email protected]
Tarkastuslautakunta
Helen Paasonen
puh. 040 578 1796
[email protected] Tekninen lautakunta
Matti Paasonen, pj
puh. 0400 169 835
[email protected] Tielautakunta
Ensi Volanen
Puh. 050 361 7552
Raili Rantanen,
kunnanhallituksen edustaja
Puh. 040 411 2426
[email protected]
Tukipalvelulautakunta
Jani Paasonen, vpj
puh. 040 545 7420
[email protected]
Keskusvaalilautakunta
Tuula Astala, vpj.
Puh. 040 193 2153
[email protected]
Soittele, laita sähköpostia
tai tule juttelemaan!
MÄNTYHARJULAINEN
Salmelan kesän uutuutena
lasten lauantai- perhetapahtuma
Taidekeskus Salmela pitää tänä kesänä vieraitaan
jännityksessä aivan kesän
loppuun saakka, kun Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun voittaja julkaistaan Salmelassa heinäkuussa. Nuorten kuvataidekilpailun parhaimmisto ja Suomen
merkittävimmät kuvataiteilijat yhdessä loistokkaan
konserttiohjelmiston kanssa
takaavat jälleen mieliinpainuvan kesän Mäntyharjun
historiallisessa kirkonkylämiljöössä.
Salmelan kesän 2013 kuvataiteilijat ovat taidemaalarit Alvar Gullichsen, Reino Hietanen, Anne Hyvönen,
Teemu Korpela ja Antti Vuo-
Kesän uutuutena
Lasten lauantai perhetapahtuma
vassa jännittävää tekemistä lapsille ja lapsenmielisille. Perheiden opastettu kierros Salmelan taidenäyttelyssä innostaa sekä lasta että aikuista uppoutumaan taiteen
maailmaan. Taidepajassa voi
taiteilijan opastuksella luoda
aivan oman teoksen. Lasten
lauantai järjestetään Salmelassa nyt ensimmäistä kertaa.
Lippuvaraukset ja tiedustelut Taidekeskus Salmelasta p. 050 3388 114, [email protected]
Tulevana kesänä Taidekeskus Salmela tuo taiteen
myös lasten ja lapsiperheiden ulottuville. 29.6. järjestettävässä Lasten lauantai
– perhetapahtumassa on lu-
Salmelan näyttelyt ovat
avoinna 8.6.–11.8.2013 päivittäin klo 11–18, ryhmille tilauksesta 27.5. alkaen.
ri sekä kuvanveistäjät Heikki Häiväoja ja Auli Korhonen. Lisäksi näyttelyssä esitellään kolmannen Nuorten
taiteilijoiden kuvataidekilpailun näyttelyluokan teoksia 12-15 taiteilijalta. Kilpailun tuomaristo valitsee
näyttelyluokan maaliskuussa 2013.
Liity Sitoutumattomien rentoon joukkoon
• jäseneksi
• sähköpostilistalle
Toni Maczulskij 0440 575830, [email protected]
5
Nuorisotakuu
Valtiovalta on laatinut säädöksen nuorisotakuusta, joka mahdollistaa
nuorten työelämään sijoittumisen, vai mahdollistaako. Miten sovittaa yhteen
kuntia velvoittava työllistämisvelvoite ja monenkirjavat säädökset ”ammatillisista pätevyysvaatimuksista” joka puolestaan estää työharjoittelun. Työelämän kiemuroita on vaikea
ymmärtää. Todellisuudessa valtiovallan suunnalta annetaan lisävelvoitteita työllistää sekä nuoria että pitkäaikaistyöttömiä ja
samalla erinäisin säädöksin torpataan mahdollisuus työllistää nuoria joilla ei vielä ole ammatillista
koulutusta. Ammatillinen
tutkintokaan kun ei takaa
sijoittumista juuri alalle
johon on kouluttautunut.
Ammattitutkinto ”raitiovaunukuljettajaksi” ja asuminen vaikka Etelä-Savos-
sa täyttää työstä kieltäytymisen kriteerit, joka sinänsä vain laillisesti tukee syrjäytymistä – yhtenä kärjistettynä esimerkkinä. Työstä palkka jolla tulee kohtuullisesti toimeen on paras tae oman elämän hallinnan oppimiseen. Nuori jolle annetaan mahdollisuus tehdä ”oikeaa” työtä
ja joka edistää etenemisen
mahdollisuudet nostaa ihmisarvoa. Työelämässäkin
asenteet siihen suuntaan,
että arvostetaan nuoren ihmisen oppimisen tahtoa ja
ymmärretään ettei opi ellei saa opetella. Tutkintokin antaa valmiudet siirtyä
työelämään oppimaan käytännön työssä taitamista.
Toivotaan, että aidosti kerätään palautetta nuorisotakuun toteutumisesta ja
sen esteistä.
Raili Rantanen
kunnanhallituksen jäsen
Musiikkipainotteinen Kirkonkylän koulu
Musiikkiopisto on tehdyt
Mäntyharjussa jo vuosia ansiokasta työtä. En voi olla
mainitsematta Mäntyharjun
yksikön johtajan Teemu Laasasen panosta joukkueensa kanssa kehittää toimintoja ja tuoda todella hyviä ajatuksia ja ideoita, millä yrittävän kulttuurikunnan (joko
tämäkin slogan on kärsinyt
inflaation?) imagoa vahvistetaan. Muistamme Soi Suvessa tapahtuman konsertteineen ja monta muuta musiikkiopiston tuomaa hyvää lapsille ja nuorille, kuntalaisille.
Musiikkiopiston esitys yhdistää perusopetus ja musiikkiopiston toiminta Kirkonkylän koululle on ollut
sivistyslautakunnan alaisen
työryhmän selvityksen alaisena helmi-huhtikuun aikana. Mäntyharjuun ei olla
perustamassa erillistä musiikkiperuskoulua. Musiikin
opetus kytkettäisiin osaksi perusopetusta käyttämällä sitä tuntikehystä mikä on
ja käyttämällä ns. jakotunteja, jolloin toiminnat tulevat
joustavasti osaksi normaalia
kouluarkea ja jo nyt annettava koulupäivän jälkeinen
yksilöopetus siirtyisi edellä
mainitun lisäksi koululle.
Alun perin Kirkonkylän
koulun lähelle suunnattu toiminta (Iso-pappila) valikoitui selvityksessä varteenotettavammaksi vaihtoehdoksi
kahdestakin syystä. Kirkonkylän koulun oppilaista 30
% on jo nyt musiikkiopiston
opiskelijoita ja kun otetaan
huomioon se tosiasia, että
on järkevää saada Mohammed vuoren luokse, eli opet-
tajat sinne, missä koululaisetkin ovat, niin suunniteltu
toiminta mahdollistaisi myös
järkevän iltapäivätoiminnan
niitten oppilaitten osalle,
jotka ovat musiikkiopiston
opiskelijoita. Musiikkiopiston tunnit tulisivat koulupäivän päätteeksi yksilötuntien osalta. Muutoin musiikkiopiston toiminta jatkuisi
muille kuin kk-koulussa oleville musiikkiopiston opiskelijoille kuin se on ollut tähänkin asti ja se ei siis muutu. Musiikkiopiston opettajat
siis venyisivät työajoissaan ja
olisivat päivärytmissään toisin kuin nykyisin. Hanke on
siis heidän taholtaan ehdottomasti ja vilpittömästi kokonaisuuksia ajatteleva ja
toiminta on myös pedagogisesti perusteltu.
Työryhmä kävi tutustumassa Itä-Helsingin musiikkiperuskouluun, joka on ainut
Suomessa toimiva. Käynti sai
työryhmän edustajat vakuuttumaan toiminnan eduista.
Mäntyharjulla ei ole vastaavaan mahdollisuutta, mutta
musiikkipainotteiseen kouluun kylläkin.
Työryhmälle esiteltiin siis
jo työhön ryhtymisen alussa
tilavaihtoehdoissa Iso-pappilan päärakennuksen kiinteistö. (Työryhmä jakaantui
alatyöryhmiin ja kiinteistöjen tilatarvetta selvittänyt
työryhmä perehtyi eri vaihtoehtoihin.) Esittäjät eivät
olleet ehkä kuunnelleet tai
ottaneet tarpeeksi huomioon museotoiminnasta vastaavan kulttuuri-matkailusihteeri Anu Yli-Pykyn esittämiä faktoja kiinteistöön
liittyvistä rajoitteista liittyen museoviraston ehtoihin.
Lisäksi kiinteistön lämmitys toimii nykyisin minimillä. Uuden toiminnan kytkeminen museoviraston ehtoja
täyttävänä sekä soitinten, oppilaitten edellyttämän tasaisen lämmön pitävänä osoittautuisi joko mahdottomaksi tai ainakin hyvin kalliiksi
yhtälöksi. Onko asia näin, se
vaatisi mielestäni perusteellisempaa asiantuntijatyötä.
Ala-työryhmä selvittikin yhtenä vaihtoehtona Kirkonkylän koulun lisälaajennuksen
mahdollisuuden.
Tässä vaiheessa alun perin esitetty idea sai ihan uudet mittasuhteet. Kun toiminnan nivottaminen musiikkiopisto per perusopetus
sinällään ei aiheuttaisi kustannuksia, niin investoinnin
kustannukset 400–600 tuhatta euroa saattavatkin asiasta
päättämisen kokonaan ihan
uudelle ulottuvuudelle. Asiaa ei voi vastuullisena päättäjänä enää tarkastella pelkästään, että erittäin hyvä
toiminta tiedossa, mutta siitä maksettava hinta on jostain pois. Muistamme kuntalaisina, että viimeisten vuosien aikana on investoitu lukioon, yhtenäiskouluun ja nyt
päiväkotiin yli 10 miljoonaa
euroa. Investointivaramme
on rajallinen.
Vanhuspalvelujen investoinnit ovat vääjäämättä
edessä ja kun samaan aikaan
kunta tasapainoilee kriisikuntakriteereidensä kanssa, niin kaikki ”ohituskaistalta tai liittymistä päätielle (lue= peruspalvelujen tur-
vaamiset) tulleet hankkeet”
joutuvat väistämättä kriittisen tarkastelun alle. Harmittaa, sillä jos rahaa olisi, niin musiikkipainotteiseen peruskouluun löytyisi
varmaan kaikilta päättäjiltä kannatus, sillä hanke on
ehdottomasti yksiä parhaita
aikoihin. Musiikillisesti lahjakkaiden lasten mahdollinen tuleminen naapurikunnista toisi lisäksi ”leivän tullessaan”, eli oppilaista tuleva valtionosuus jäisi kunnalle. Näin innokkaammat ovat
hanketta myös perustelleet.
Kuntasuunnittelussa hanketta ei tule unohtaa, sillä Kirkonkylän koulun lisätilatarve on jo nyt olemassa.
Toimitilat eivät ole nykyisellään riittävät, mutta sama tilanne on terveydenhoidon ja
vanhustenhoidonkin tilakysymyksissä. Kun jossain vaiheessa on todennäköistä, että
Varpanen ja Leppäniemi tulevat niin sanotusti ”tiensä
päähän”, eli oppilasraja painuu valtuuston päättämän
rajan alle. Tällöin ollaan tilanteessa, että Yhtenäiskoulu
ja Kirkonkylän koulu joutuvat vastaanottamaan sieltä tulevat oppilaat. Kirkonkylänkoulun tilatarve kannattaa ratkaista tässä yhteydessä. Mutta nyt vuoden
2014 talous-kuntasuunnittelussa siihen ei käsittääkseni
ole vaan yksinkertaisesti varaa. Mutta edellä mainittuja
asioita kannattaa ja tulee pitää mielessä.
Hanke saisi lähteä kehittymään ja asiaa ei pidä tyrmätä
ns. kertapäätöksellä tilakysymyksiin kompastuen. Mut-
ta nyt esitetyt vaihtoehdot
tulevat niin sanotusti huonoon aikaan, eli aikaan, jolloin investoinnit kannattaa
miettiä tarkkaan.
Olisiko järkevää lähestyä
asiaa niin, että todellakin
käytäisiin perusopetuksen tilatarpeet läpi ja jos Kirkonkylänkoulun tilatarve nousee akuutiksi lasten perusopetuksen turvaamiseksi,
niin ilman muuta siinä yhteydessä mahdollistettaisiin
suunniteltu musiikkipainotteinen peruskoulu. Ehkä Isopappilan tilavaihtoehdostakin kannattaisi vielä keskustella, sillä olisiko koko kiinteistön lämmitysjärjestelmien selvittäminen musiikkiopiston toiminnan vauhdittamana kannatettavaa. On
selvää, että työryhmä on joutunut esittämään asioita aika kiireellä ja maltti voisi olla nyt valttia. On selvää, että
asia kunnallispoliittisena kysymyksenä edellyttää kiihkotonta käsittelyä.
Markku Huovinen
kunnanvaltuutettu,
sivistyslautakunnan jäsen
MÄNTYHARJULAINEN
6
Kiitorata
Venemies Ky
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Savontie 3
PL 118 52701 Mäntyharju
Puh. (015) 683 150, 044 306 1839
S-posti: [email protected]
TALOPAKETTIEN ASENNUS
VASTAAVAN TYÖNJOHTAJAN PALVELUT
SUUNNITTELU RAKENNUSURAKOINTI
T. P
RTONEN KY
TAIMENTIE 8 52700 MÄNTYHARJU
TEIJO PARTONEN RAK.INS. 0400-322 924
Reissutie 4,
Mäntyharju
P. 015 464 840
Kotiruokalounas noutopöydästä. Á la carte-lista ja A-oikeudet.
Muistathan PITOPALVELUMME!
Pub-ravintola torin laidalla
Savontie 2,
Mäntyharju
P. 044 0682 411
www.ravintolarosmarin.com
Hyvän ruoan ystäville!
Kaislarannantie ja Pyhävedenrannan asutusalue on rakennettu viimeisten runsaan
kymmenen vuoden aikana.
Muistuu vielä mieleen, kuinka työlästä oli saada Kaislarannantie kunnan investointibudjettiin. Rakentamisen yhteydessä jäi huomiotta
ajohidasteet ja suojatiet. Nyt
Kaislarannantiestä on tullut
kiitorata. Tuskin kukaan tiellä kulkija malttaa ajaa sallittua 40 km tuntinopeutta.
Alueella asuu runsaasti lapsiperheitä ja taloja rakennetaan jatkuvasti lisää. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Matti Paasonen (sit) on
nyt kiinnittänyt asiaan vahvasti huomiota. Matti uskookin, että viimeistään ensi vuoden talousarviossa ajohidasteisiin ja suojateihin varataan tarvittavat määrärahat
ja hanke toteutetaan. Toivottavasti mitään kohtalokasta ei satu sitä ennen. Kustintie varustettiin kahdella ajohidasteella ja ne ovat osoittautuneet toimiviksi ja sopivan korkuisiksi. Muutamat
ajohidasteet kunnan kaava-
Kaislarannantie.
Kuvat: Antti Mustonen
Kuvassa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Matti Paasonen (sit) osoittaa sopivaa kohtaa ajohidasteelle ja suojatielle.
teillä ovat liian jyrkkiä. Tavoite on, että ajohidasteet eivät tarpeettomasti vaikeuta
esimerkiksi yrityskuljetuk-
sia mutta toimivat nopeuksia hidastavasti, toteaa Matti lopuksi.
AM
Eriarvoisuus kasvaa
Julkinen terveydenhuolto
alkaa olla kriisissä. Yleisesti
puhutaan, että jos haluaa pitää terveydestään huolta tai
päästä asianmukaisiin tutkimuksiin kannattaa mennä
yksityisvastaanotolle. Itsellänikin siitä on kokemusta
samoin perheenjäsenen osalta. Yksityiset terveyspalvelut toimivat tarkasti ajanvarausten mukaisesti. Ei tarvitse odotella tuntikausia päästäkseen vastaanotolle tai
tutkimuksiin kuten julkisella puolella. Ongelma vain on
siinä, että yksityinen maksaa
ja kaikilla ei ole siihen varaa. Toinen esimerkki on Kelan matkakorvaukset. Omavastuu taksikyydin osalta oli
viime vuoden loppuun asti
9,25 euroa matkalta. Vuoden
alusta se nousi 14,25 euroon,
siis 54 %. Hallituksen kevätriihessä valtiovalta katsoi, että omavastuuta tullaan
edelleen nostamaan. Pakollinen lääkärissäkäynti maksaa
nyt jo 28,50 euroa edestakaiselta matkalta. Kaikilla ei ole
siihen varaa eikä varsinkaan
sitten, kun omavastuuta edelleen nostetaan. Kansa ja kan-
salaiset jakautuvat voimakkaasti kahteen leiriin, niihin,
joilla on varaa laadukkaisiin
terveyspalveluihin ja niihin,
joilla ei sitä ole. Tulee tilanteita, jolloin kansalaisella ei
ole varaa lähteä lääkäriin
tai sairaalaan, kun jo matkat maksavat liiaksi. Kun tähän vielä lisätään palvelujen
keskittäminen keskuksiin, on
kohta mahdotonta asua hajaasutusalueella paitsi jos pysyy terveenä.
Antti Mustonen
Asiakaspalvelun laatu
Mäntyharjulainen
Mäntyharjun Puolueisiin
Sitoutumattomat ry:n Kunnallislehti
Vastaava toimittaja: Juha Vallin
Toimitusneuvosto: Helen Paasonen, Raili Rantanen,
Toni Maczulskij, Antti Mustonen
Kannen kuva sekä kirjoittajien henkilökuvat: Sari Taskinen
Painopaikka:
Pieksämäen paino
www.lehtisepat.fi
Nuoren kertomaa tarinaa
epäasiallista kohtelusta,
kuultuani, harmistun todella. Miksi henkilöstön kohdalla palvelun laadun merkitystä ei nähdä tai ymmärretä. Lähipalvelutuotannon
puolustukseksi ei sen tärkeämpää kriteeriä ole kuin
asiallisuus. Huonoa asiakaspalvelua ei ole järkevää
ylläpitää koska se maksaa
huomattavasti enemmän
kuin hyvä asiakaspalvelu.
Onko pienen paikkakunnan ongelma sama kuin pitkää matkaa ajaessa ”vauhtisokeus” joka johtaa siihen, että unohtaa asemansa ja työtehtävänsä edellyttämän asiallisuuden näkemättä käytöksensä vaikutusta osana onnistunutta tai epäonnistunutta asiakaspalvelutapahtumaa.
Asiakkaalla on oikeus
ammatillisen konsultaati-
on asiallisuuteen, olipa kyse minkä alan palvelijasta tahansa. Mietittyäni asiaa tulee ajatelleeksi miten työssä omaa ammattitaitoaan oppii arvioimaan.
Martti Lindqvist kirjoitti
”Ammattina ihminen” -kirjan joka ohjaa hienosti näkemään oman osallisuutensa kohtaamisessa. Ammattina ihminen -opetuksen
lähtökohta ehkäisee arvostelua, moralisoimista, tuomitsemista. Asiakaspalvelu
tapahtumaan johtanut asia,
on se tärkein minkä arvioimiseen ammattitaitoa tarvitaan. Asiakaspalvelussa on
tärkeintä osoittaa ammatillinen osaaminen, työtaito,
jolla autetaan asiakasta ohjaten, neuvoen, joka edistää
hänen selviytymistä ja josta jää hyvän kohtaamisen
jälki. Ammatillinen asiakaspalvelu antaa tilaa asi-
akkaalle olla kunnioitettu
omassa tilanteessaan.
Keskustelussa asiakaspalvelun laadusta todetaan
usein, että on annettava palautetta ja palautteen tulee
johtaa muutokseen siis parempaan palveluun. Miten
käytännössä palaute otetaan vastaan ja mihin se
johtaa? Kuinka monella on
kokemusta saavansa parempaa palvelua annettuaan palautetta? ”Metsä vastaa kuin sinne – huutaa” eli
sana sanasta ja kaksi parhaasta – epäonnistuneessa tilanteessa” sitäkö halutaan? Lopputuloksena on
menetetty palvelua antaneen ammatin arvostus. Onko palveluammatissa työskentelevillä varaa menettää
ammatillinen arvostus?
Raili Rantanen
kunnanhallituksen jäsen
MÄNTYHARJULAINEN
7
Harrasta Mäntyharjulla!
Mäntyharjulla on hyvä
harrastaa erilaisia asioita.
Vuosikymmeniä sitten olin
suunnittelemassa kotiseututapahtumaa Helsingin Puistolassa. Päivien aihe olivat
erilaiset harrasteet. Ehdotin
teemaksi ”Harrasta Puistolassa”. Tällöin työryhmän jäsen Lempi Helismaa – Repen
vaimo – naurahti todeten teemaehdotukseni olevan ”Repen huumoria”. Emme täällä nyt ole niin kovin hartaita.
Niinpä niin. Suomen kielen sanoja voi ymmärtää kovin monella eri tavoin. – Eräs
Mäntyharjulle muuttanut
kertoi pääkaupunkilaisen
kiinteistövälittäjän ihmetelleen Mäntyharjulle muuttamista. ”Eihän siellä ole mitään. Ei edes katuvaloja, ei
kauppoja. Vain pieni kioski. Miten sinne voi muuttaa!” Totesimme tuon kiinteistöasiantuntijan käyneen
todennäköisesti vain Salmelassa luullen siinä olleen koko pitäjä. No, on täällä muutakin!
On sanottu, että Mäntyharju on kulttuuripitäjä. Kun
olen nyt seurannut läheltä
kotipitäjämme elämää viiden vuoden ajan, olen valmis
allekirjoittamaan tuon mietelmän. Kyllä meillä on paljon upeita harrasteita. Olen
hieman ehkä harhaoppinen,
mutta lasken myös liikunnan
kuluvaksi kulttuuriin.
Olen miettinyt kotipitäjämme vahvuuksia. Mitäpä
kehumista meillä on? Voisimme luetella:
1. Luonto. Meitä ympäröi
Suomen upein luonto järvineen, lampineen, peltoineen, metsineen. Meillä on
kesäasukkaita. Torikahvio
on kesäisin hauska julkkisten ja tuttujen bongauspaikka. Ja onhan meillä Repoveden alue. Kiitos kunnalle Repoveden matkailun tehostamisesta. Me olemme Repoveden portti.
2. Aktiivisuus. Pitäjäämme
on kerääntynyt varsin runsaasti aktiivisia ihmisiä. On
yritteliäisyyttä, on toimintaa, muusikoita, kirjoittajia,
kuvaamataiteilijoita. Pienyrityksiä on ollut historian
aikana runsaasti ja on edelleenkin. Ja toki suurempiakin…
3. Palvelut ovat runsaasti keskimääräistä paremmat.
Tämän huomaa, kun on vertailukohtana kokemuksia
muilta paikkakunnilta. Ja on
myös palveluissa ystävällisiä
ihmisiä!
4. Mäntyharjulainen kulttuuri. On yllättävää, miten
tällaiseen kuntaan mahtuu
paljon mielekkäitä kulttuuriharrasteita. Mitä olisikaan
kirkonkylä ilman Salmelaa!
Sen pr-vaikutus kunnallem-
Tapaammehan Mäntyharjun markkinoilla
Juhannuksen jälkeisenä maanantaina!
Lc Mäntyharju
me on tosi suuri. Kun monet
taidekeskukset kamppailevat talous-, jopa konkurssikurimuksessa, voi vain toivottaa Hoikkalalle voimia
ja intoa jatkaa valitulla tiellä. – Musiikki kunnassamme perustuu pitkälti perinteisesti Puhakat – Randelin
akselille. Mutta on muutakin.
Tasokkaita kuoroja ja yhtyeitä, lahjakkaita nuoria, innokasta harrastusta, ammattitaitoisia ohjaajia. Uskallan
sanoa, että jokainen halukas
löytää täältä tasoisensa musiikkiharrasteen. Niin pienet kuin suuremmatkin. Olisi tosi hauska joskus nähdä
ja kuulla kaikki Mäntyharjun musiikkiryhmät yhdessä
ja samassa musiikkijuhlassa. Onkai tällaisia huhuja ja
hankkeita ilmassakin! Ja onhan meillä kirkkomassa haudattuna Axel August Granfeldt, joka pari sataa vuotta
sitten ideoi Suomen ensimmäiset laulujuhlat Jyväskylään, Tallinnan esikuvan mukaan. – Kirjasto on eräs parhaita, mitä maalaiskunnissa
olen löytänyt. Valikoima on
erinomainen ja oheispalvelut ovat tasokkaita. Hyvä on
täällä lukea Sarkolan ja muiden kirjoja (Sarkolan kirjat ovat yksiä suosikkejani)
– Kesäteattereita meillä on
kaksi ja muutakin näyttämötoimintaa. – Koululaitos toi-
mii paikkakunnallamme hy- sakin taata erityisesti lapsilvin. Tulokset ovat hyviä jopa le ja nuorille tasokkaita harkansallisestikin ajateltuna. rastusmahdollisuuksia. LapKiitos myös kansalaisopis- set ja nuoret ovat niitä, joihin
ton laajan kurssitarjonnan. kannattaa satsata taloudelli- Kuvaamataiteet ovat Sal- sestikin. Harrasteet antavat
melan ansiosta esillä, mut- elämälle sellaisia rakennusta myös omat taiteilijamme – aineksia koulun ohella, jolle
niin ammattilaiset kuin har- on hyvä rakentaa tasapainoirastajatkin – ovat tasokkaita. nen aikuisuus.
Uskottava se on: kyllä me
On ilo seurata Miekankosken
ja kirjaston näyttelyitä, myös olemme kulttuuripitäjä. Sovalokuvauskerhon saavutuk- pii verrata vaikka mihin kosia. – Entä sitten urheilu! On koiseemme kuntaan.
Nyt on tullut kehuttua kosaavutus, että kunnastamme on löytynyt nuoria aina tiseutuamme. En halua puutlajinsa koko maamme huip- tua heikkouksiin. En puhu
pujen joukkoon. Tanssinäy- kateellisuudesta, pahatahtökset, palloilut, Kirkonky- toisuudesta, selän takana kyAVOINNA:
Talviaikana
maedun
- pe
8räilystä, oman
tavoittelän PyllistysAVOINNA:
ja kaikki muut
Talviaikana
ma
pe
8 -la -eihän
su meillä
9
täydentävät toisiaan. Ladut lemisesta. Vaan,
la
Kesäaikana
8 -AVOINNA:
Talviaikana
ma- -su
pe 9
sellaista esiinny!
Eihän.
ja liikuntapaikat
ovat loisKesäaikana
ma
pe
8 -Toivottaessani
hytavasti hoidettuja. Kun katla - kaikille
su
9
la
9
vää kesää, toivon
hyvän
soo urheilukenttämme nurKesäaikana
ma- -su
pe kel8 -men vihreyttä ja vertaa TV:n lon kuuluvan tällä kertaa
la - su
9kautta vaikkapa veikkaus- kauas!
liiganurmiin, emme todellakaan kalpene. Ei ihme, että
saamme tänne kunnan historian ensimmäisen jalkapallomaaottelunkin. Jotain
huoltakin on minulla! Olen
etsinyt yleisurheilun ja hiihdon piirimestaruuskilpailujen nuorten sarjojen tulosluetteloista mäntyharjulaisia nimiä. Vaan on varmaan
hankittava uudet silmälasit
ja luettava tarkemmin, kun
en ole löytänyt! Miksiköhän?
Esko Nikander
– Kunpa jaksaisimme jatkos-
18
18
järjestää päivän retken Repovedelle 6.8.2013. Mukaan
mahtuu 30 henkilöä. Hinta jäsenille 10e ja kannatusjäsenet
20e/hlö, ei-jäsenille 43e (sis. kyydin ja
ruoka ja 2 x kahvit sekä ohjelman). Lähtö
klo 8.30 Minimanin edestä ja paluu n. klo
17.30. Lisätietoa ja sitovat ilmoittautumiset 6.7. mennessä p. 0404112426.
YK
YK
YK
Varaosat: 015-684556
Varaosat: 015-684556
Varaosat: 015-684556
MÄNTYHARJUN
LVI OY
Kauppatie 1, 52700 MÄNTYHARJU
puh. 0207 191 330
fax. 0207 191 331
Siirrämme itsekuvatut
videonauhat ja
Lisätietoja myymälästämme ja
Digitoinnit
[email protected]
alkaen
10,00 €
Fviu
Fillari
Vuokraus
- city - maasto - sportpyörät T:mi Harri Taskinen
nauha
Kesätarjouksia!
Passikuvat heti
mukaan.
MÄNTYHARJUN
040 579 1712
[email protected]
Kuhatie 2, 52700 Mäntyharju
Asematie 1, 52700 Mäntyharju
Puh. 015 682 626
www.mantyharjunvalokuvaamo.net
18
18
20
18
20
20
18
20
20
20
• tuoreita ko
tileivonnaisi
a
• jäätelöä ja
virvokkeita
• tilauksesta
kakkuja,
voileipäkak
kuja jne.
• Nettikone
asia
käytössä ilm kkaidemme
aiseksi.
8
Avoinna joka päivä!
Uutta: Salaattipöytä
arkisin klo 10.30 alkaen.
aan näyttetietoa
näytte-mytovosta,
a myto- Ison
a,keutuneesta
Ison
misen sukuuneesta
neidon
nikin
suku-
MÄNTYHARJUN TORIKAHVILA
MÄNTYHARJUN TORIKAHVILA
Nautitaan
Nautitaan
kesästä
kesästä
ja vilkkaasta
ja vilkkaasta
torielämästä!
torielämästä!
neidon
en yhdennädennäsen
kanssa?
kanssa?
pohjalta. Ja
alta. Ja saahelposti
sti saaMutta
on kuaonja kusisaruk-
Tervetuloa!
Pirkko
Hoteila
Tervetuloa!
Pirkko
Hoteila
Savontie 3, Mäntyharju, torin laidalla. Puh. (015) 682 628.
Avoinna ympäri vuoden: ma–pe 4.30–15, la 7–14 ja su 8–13.
isaruk-
Mikkeli
46 km
ssa
sa
MIEKANKOSKEN KAHVILA
MIEKANKOSKEN KAHVILA
Mooses pyörittää
penniä Pappilanparvella
Mäntyharjun Kesäteatterin näytelmänä on tänä suvena Raimo Suurosen kirjoittama kesäkomedia Mooseksen
penninpyöritys. Se on vauhdikas, nauruhermoja kutkuttava komedia rahan ja rakkauden kiemuroista.
ja Uittotupa avoinna kesällä klo 10–20, puh. 0400 653 281
Mikkeli
46 km
PP
PP
MÄNTYHARJULAINEN
MATKAILUINFO, UITTOMUSEO JA SEPPÄ, VIRKISTYSALUE, KOSKIKALASTUSTA
nttasuhteet
mittasuhteet
ojen määräkin
määräkin
L JA SAVUKALAA, KANOOTTIVUOKRAUS, MAJOITUS, TILAUSRUOKAILUT, LUOMUÄ RUISLEIPÄÄ JA KARJALANPIIRAKOITA MYÖS MUKAAN, UUSITTU KÄSITYÖVAJA
Uittoperinnepäivä
H
SU 15.7. klo 12
E Juhannusjuhla
PE 22.6.
Mäntyharju
L
Kokko syttyy
10 km
L Juhannusjuhla
klo 20
Ä
PE 21.6.
at
issätöissä
alan alan
u
Hyry,
yry,
Jari Jari
saksalailtaan
saksalaiz.
Seuraagartz.
Seuraavalan
kir- kir- 5än
Nivalan
Kokko syttyy
klo 20
Uittoperinnepäivä
SU 14.7. klo 12
Mäntyharju kk. 10 km
Kesäkauden
päättäjäiset
la 24.8. klo 15
T
I 2 km
2 km
E
T tie n:ro J
UH
Ä 15024tie n:ro
Heinola
46 Heinola
km
Virtasella
ikko
Virtasella
kirkkojen
men kirkkojen
ollut
Tu- Tutä on ollut
ääurkujen
pääurkujen
yöt ovat
mät
työt ovat
on ja PaaKirkon
ja Paan kirkkolajoen kirkko-
ja Uittotupa avoinna kesällä klo 10–20, puh. 0400 653 281
J
y
Ky
LAUHL
Miekankoskentie 942
- JAALU LU K
E
V
ERJA
52700 MÄNTYHARJU
ÄREUROÄKRAPALAPALVE
UOKMiekankoskentie
942
www.miekankoskenkahvila.com
46 km
15024
Elokuun
musiikkihetki
su 5.8. klo 14
sopraano Milja Markkanen
säestys Teemu Laasanen
52700 MÄNTYHARJU
www.miekankoskenkahvila.com
Kuljetus
Paasonen Ky
Alma Viinasen roolissa Eija
Inkinen.
Vaihtolavat,
Kuljetuspalvelut
SALON URJANSSON
SALON
URJANSSON
Kaivinkone
/ traktorityöt
Sorat /murskeet / multaa
Rakennustyöt
Likavesijärjestelmät.
Pirkko Hoteila
P. 050 340 2004
Rakennusurakointi
239
Jarmo Ihonen
Ilman ajanvarausta
TERVETULOA!
ENTINEN TAKSIASEMA
Yhteystiedot:
0400652211
keijo.paasonen@
saunalahti.fi
RAKENNUSTARVIKKEET
KOTIIN
MÖKILLE
SAUNAAN
TERASSILLE
Keittiökalusteet
Komerot
Liukuovikaapit
Kylpyhuonekalusteet
Varpasen vanhatie 89
52700 MÄNTYHARJU
Puh. 0400 751 526
LIUKUOVET
TILANJAKO-OVET
Suunnittele omat ovesi
WWW.SOFTROLL.FI
Jälleenmyyjä Mäntyharjulla:
Tule tutustumaan
mallisaunoihin
ja keittiöihin
Mäntyharjun Väri
040 558 4434
Sahaus - ja
höyläyspalvelu
Yhteistyössä:
Lasit ja plexit määrämittaan
Pertunmaantie 58
52700 MÄNTYHARJU
Puh. 0400 223 841, 0400 223 842, 0500 223 842
[email protected]
www.pirtakka.fi
Avoinna ma-pe 7 - 17 la 9-14
Esitysajat Pappilanparvella 30.6. – 13.7.2013
ma-pe klo 19.00
la ja su klo 17.00
yönäytös 17.8. klo 22.00.
TORIKAHVILA
9-17
Ilman Auki
ajanvarausta
ENTINEN
TAKSIASEMA
Puh.
015-689
Ilkka Viinasen roolissa Tero
Vuorio ja naapurin tyttö Sinikkaa näyttelee Jenna Ukkonen. Kuvat: Markku Sohlman
Mäntyharjun
Auki 9-17
La
9-13
Puh. 015-689 239
La
9-13
TERVETULOA!
Mooses Viinanen palaa
vaimonsa Alman kanssa kotiinsa kylpylälomalta. Hetkellisessä
päähänpistossaan Mooses vihjaisee paikalliselle taksikuskille voittaneensa lotossa ja siltä seisomalta juoru oman kylän
lottovoittajasta lähtee leviämään. Mooses kuitenkin kääntää tilanteen omaksi edukseen ja huvikseen, eikä kukaan ole turvassa, vaan
niin paikalliset kuin kylässä
vierailijatkin joutuvat nöyrtymään äkkirikkaan Mooseksen metkujen edessä. Lisähöystettä näytelmään tuovat virolainen kirjeenvaihtokaveri, pankkirosvo ja lomittaja. Sekaisin menevät sekä
Viinasten että heidän poikansa rakkauskiemurat. Rahan ja rakkauden sotkuille on helppo nauraa. Pieni
Sulkaniityn kylä elää Petteri Wirkkalan ohjauksessa riemastuttavilla henkilöhahmoilla, niin iloineen kuin
suruineen.