Kausijulkaisu Voimistelu- ja tanssijaosto 2010-2011

Liikunnan juhlaa ja
tähtihetkiä hyvässä
seurassa
Suomen Voimisteluliiton Show - aluetapahtuma ja
Voimistelun Asema jälleen Mäntyharjussa 4.12.2010.
Mukana Savo-Karjala alueen huipputaitajat.
Tervetuloa mukaan katsomaan ja kannustamaan!
Tähtihetkiä –
voimistelua, tanssia, yhteistyötä
Marita Mattila,
Puheenjohtaja, MäVi VoTa jaosto
Koimme seuramme tähänastisen historian huippuhetken, kun meille
myönnettiin Svoli Gaalassa marraskuussa 2009 valtakunnallinen Suomen Voimisteluliiton TÄHTISEURA tunnustus. Oli jo suuri kunnia olla
Savo-Karjalan ehdokkaana kisassa, ja kaiken kruunasi ilmoitus Svolin
kunniapuheenjohtajan, Pirjo-Liisa Vileniuksen tekemästä valinnasta
Mäntyharjun osalle. Perusteluina oli mm. ”Iloa ja elämyksiä kuntalaisille
tarjoavat jaoston järjestämät tapahtumat. Joulu- ja kevätnäytökset ovat
odotettuja tapahtumia. Niiden suunnitteluun pääsevät osallistumaan
lapset ja nuoret.” ”Ainutlaatuista jaoston toiminnassa on se että johtokuntaan kuuluvat kaikki ohjaajat. Näin tieto kulkee ja ohjaajat pääsevät
osallistumaan päätöksentekoon.”
VoTa jaoston haasteet ja yllätykset
Viime kauteen 2009-2010 sisältyi paljon uusia haasteita, kuten kehittämispäällikkö Sari Nurmisen palkkaaminen pääseura MäViin ja pyöräilytapahtuma Tour de Mäntyharjun järjestelyvastuun ottaminen.
Hienoja yllätyksiä Tähtiseuraksi valinnan rinnalle toivat mm. Zumban saama uskomaton suosio, pokien
teline- ja temppukoulu Liaanien liikunnan energia, joka toi heille Vuoden Voimistelijaksi valinnan jaostossamme, ja Ylen Urheilugaalassa valittavaa Suomen sisukkainta seuraa etsivän ohjelmaryhmän kuvauspäivä toukokuussa. Muistathan loppuvuodesta osallistua SISU -äänestykseen ja olla näin mukana
nostamassa Mäntyharjua maailmankartalle!
MäVin juhlavuosi
On hienoa toimia jaostona yleisseurassa, joka juhlii jo 90 vuotista taivaltaan tänä vuonna. Järjestämme juhlavuoden kunniaksi Svoli Savo-Karjalan SHOW – aluetapahtuman 4.12.2010. Paikkakunnalle
saapuvat alueemme esiintyvät ryhmät näyttävine koreogra¿oineen ja Voimistelun asemalle taas hurmaavat alle 12-vuotiaiden ryhmät suorittamaan Voimistelupassin liikesarjoja. Yleisölle riittää katsottavaa koko päiväksi.
Liikunnan juhlaa jokaiselle viikonpäivälle
Toimivien ryhmien ja ohjattujen tuntien määrä kasvaa jaostossamme edelleen – salipulasta huolimatta. Tarjoamme yhteensä 39 tunnin viikko-ohjelman Lukion tanssisalissa, Kirkonkylän koululla (Liaanit)
ja Judosalilla vanhan Sokoksen tiloissa (Kuntojumppa ja Kahvakuula). Osa tanssillisen voimistelun ja
MixDance –ryhmistä harjoittelee myös Lukion Kulttuurisalin näyttämöllä.
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä löytyy MäVi VoTan ryhmistä kaiken ikäisille. Tutustu tämän kausijulkaisun ryhmäesittelyihin, ohjaajiin ja lukujärjestykseemme. Ilmoittautuminen käy helposti seuramme
sivuilta löytyvän nettilomakkeen avulla (ei vaadi rekisteröitymistä) tai täyttämällä lomake joko starttitapahtumassamme 4.9. tai salilla.
Viikoittaisen harjoittelun hedelminä pääsemme taas nauttimaan hyvästä olosta, kunnosta ja terveydestä sekä huikeista joulu- ja kevätnäytöksistä. Ensi kesänä
koittaa myös odotettu esiintymismatka Lausannen Gymnaestradaan.
Mäntyharjun Virskistyksen Voimistelu- ja tanssijaoston edutajat vastaanottivat Tähtiseuratunnustuksen Jyväskylässä marraskuussa 2009.
Vasemmalta Kehittämispäällikkö Sari Nurminen, Elsi Mattila,
Svolin puheenjohtaja Kirsti Partanen, MäVi Voimistelu- ja tanssijaoston pj Marita Mattila sekä Maiju Korpelainen.
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
3
Nordea Pankki Suomi Oyj
Nordean Avainasiakkuudesta on iloa joka päivä.
Saat kortin ja verkkopankin maksutta sekä parempaa
korkoa KäyttöTilille.
Nordean Avainasiakkaana saat Visa- ja
MasterCard-luotto- tai -yhdistelmäkortin
ilman vuosi- tai kuukausimaksua. Jos haluat,
voit saada kortin myös itse valitsemallasi kuvalla.
Saat maksutta myös pankki-tunnukset, joilla
käytät verkkopankkia ja tunnistaudut puhelimessa asioidessasi. KäyttöTilille saat ylimääräisen
korkoportaan ja parempaa korkoa.
Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma–pe 8–20 tai tule käymään Nordean konttorissa.
Asematie 4
Mäntyharju
nordea.fi
Teemme sen mahdolliseksi
Asematie 1
4
www.virkistys.fi
Jumppakoulupassi on nyt Voimistelupassi
Jumppakoulupassi on uudistunut ja nimeksi on vaihtunut
Voimistelupassi.
Voimistelupassi sisältää lapsille suunniteltuja voimistelun
tavoiteliikesarjoja, joita voi suorittaa joko omassa jumpparyhmässä
tai alueellisella Voimistelu Asemalla. Tavoiteliikesarjoja on passissa
kuusi, niin että sarjoja on kahdentasoisia (*-sarjat ja ** -sarjat).
Sarjat perustuvat voimistelun perusliikkeisiin ja sarjojen painotus on
eri voimistelulajeissa. Sarjat tuovat tavoitteellisuutta lasten taitojen
harjoittamiseen ja lisäksi antavat helpon väylän tutustua useampiin
voimistelulajeihin. Voimistelupassissa on myös tilaa ryhmien omille
tavoitteille. Lisäksi passi sisältää liikuntapäiväkirjan, jonka avulla
lapsia kannustetaan riittävään ja monipuoliseen liikuntaan.
Voimistelupassi on tarkoitettu tukemaan kaikkien lapsiryhmien
harjoittelua ja helpottamaan ohjaajan suunnittelutyötä.
Voimistelupassi tulee hankkia kaikille Voimistelu Asemiin
osallistuville lapsille ja sen hankkimista suositellaan kaikille seuran
alle 12-vuotiaille lapsille.
Kaikki Voimistelupassin tilanneet saavat passivihkosen lisäksi
kotiinsa Voimistelu -lehden 2/vuosi. Passitilauksen yhteydessä
toimitetaan myös vanhempainkirje, jonka ohjaajat voivat jakaa
oman ryhmänsä vanhemmille.
Mäntyharjun Virkistyksen VoTa jaosto tilaa Voimistelupassit kaikille
Jumppakouluryhmissä aloittaville alle 12v voimistelijoille.Passin
hinta (11 ) sisältyy kausimaksuun
Hyvässä seurassa on ilo liikkua! ®
Lasten voimistelumaailma Voimisteluliitossa
ja Mäntyharjun virkistyksessä
Jumppakoulu
Jumppakoulu on laadun tae; maamme johtavia
lapsilähtöisen liikunnan toimintamalleja.
Mäntyharjun Virkistyksen Jumppakouluryhmässä
lapsi voi liikkua ammattitaitoisten, koulutettujen
ohjaajien opastuksella. Jumppakoulussa kaikilla
lapsilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua,
harrastaa ja kilpailla. Jumppakoulussa lapsi oppii
voimistelun perustaidot leikkien ja iloiten.
Jumppakouluun kuuluvat sekä 3-6-vuotiaiden että
7-12-vuotiaiden ryhmät.
Mäntyharjun Virkistyksen Voimstelu- ja tanssijaosto
on myös Sinettiseura, jonka toiminnan laatu
arvioidaan kahden vuoden välein. Seura sai Nuori
Suomi Sinettiseura laatutunnustuksen vuonna
2009.
Lue sinettiseurastamme lisää www.virkistys.¿,
Voimistelu ja tanssi.
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
5
PALVELEMME
Ma-pe klo 8.30 - 17.30
La
klo 8.30 - 14
FYSIKA team OMT
FYSIOTERAPIAPALVELUT
z OMT (toimintahäiriön korjaus / manipulaatio)
z terapeuttinen harjoittelu
YLEISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
NAISTENTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
z manuaaliset käsittelyt
z hieronta, urheiluhieronta
Lääkäreiden ajanvaraus:
z akupunktio
z lymfaterapia
z vetohoidot (manuaali / koneellinen)
maanantaisin klo 8-9
torstaisin klo 11-12
z sähkökipuhoidot, kylmä- ja lämpöhoidot
z liikuntaryhmät
z kotikäynnit (esim. toimintakyvyn ylläpito)
TESTAUSPALVELUT
z polkupyöräergometritesti
z terveyskuntotestit
z kävelytesti
z testien perusteella yksilöllinen liikuntasuositus
z kuntosaliohjaus (kirjalliset ohjeet)
6
puh.040-7605090
www.fysikateam.com
Riitta Brunner
Tarja Sievänen
fysioterapeutti,OMT
fysioterapeutti
Susanne Lyytikäinen
fysioterapeutti
TYÖFYSIOTERAPEUTIN PALVELUT
Leena Sihvonen
Brigitta Raeneva
työ- ja lymfafysioterapeutti
yleislääkäri
PAINONHALLINNAN- JA LAIHDUTUKSEN OHJAUS
Anne Gärdström
naistentautien erikoislääkäri
www.virkistys.fi
Ulla palkattiin Your Move –tapahtuman organisaatioon
Mäntyharjun Virkistyksen Voimistelu- ja tanssijaostossa ”koko ikänsä” voimistellut Ulla Lahdelma on
valittu Suomen Voimisteluliitto Svoliin projektikoordinaattoriksi 1.9.2010 alkaen. Työtä hakiessa merkittävää oli seuratoiminnan kautta hankittu kokemus tapahtumien järjestämisestä ja niissä mukanaolosta.
Mitä tuleva työsi sisältää?
Koordinoin ennen Svoli Show:na tunnetun valtakunnallisen Show-tapahtuman keväällä 2011. Kyseessä on harrasteliikuntatapahtuma, johon myös Mäntyharjun Virkistyksen
voimisteluryhmät ovat jo vuosikaudet osallistuneet. Näin
ollen tapahtuma on minulle ennestään tuttu. Tapahtumassa
on esiintymismahdollisuus ryhmille ja ohjelmasta saadaan
palautetta raadilta. Ensi vuoden Show järjestetään osana
isompaa Your Move -tapahtumaa, joten siitä tulee luonteeltaan leirimäisempi kuin viime vuosina järjestetyt Svoli
Show -tapahtumat.
Sinun tehtävänäsi on organisoida liikunnan halusta
palavien nuorten tapahtumaa. Mikä Sinut itsesi laittaa liikkeelle?
Terveys- ja harrasteliikunta saavat minut aina liikkeelle.
Pidän tulevassa työssäni erityisesti siitä, että saan järjestää
tapahtuman nuorille, jotka nimenomaan harrastavat liikuntaa eivätkä tee sitä työkseen. Nuorten ja lasten liikuttaminen ja erilainen ”jumppapuuhastelu” hyvässä seurassa saa
minut aivan varmasti liikkeelle!
Ulla Lahdelma Hollywoodin
Head Over Heels -rytmeissä
Millaiset liikunnalliset eväät sait Mäntyharjun Virkistyksestä mukaasi?
Mäntyharjun Virkistyksessä parasta on ollut seuratoimintaan kasvattaminen ja vastuunanto jo hyvin
nuorille ohjaajille. Vastuun ja tiiviin ohjaajayhteistyön kautta olen myös tämänhetkisessä seurassani onnistunut hyvin pian saamaan tiiviitä kontakteja ja minua myös arvostetaan seuratoimijana. Uskon,
että kaikki meiltä tulevat ohjaajat otetaan avosylin vastaan muissa seuroissa! Läheskään kaikille seuratoiminnan vaatima sitoutuminen ei ole itsestäänselvyys. Mielestäni Mäntyharjun Virkistys antaa ohjaajalle hyvän esimerkin siitä, miten esimerkiksi eri jaostot voivat tehdä yhteistyötä ja että seura toimii
parhaiten, jos jokainen on valmis kantamaan oman kortensa kekoon.
Mottosi voimistelijana
Tanssillisen voimistelun ollessa pääasiassa joukkuelaji, niin voisin kyllä käyttää tätä paljon käytettyä
pätkää: Hyvässä seurassa on ilo liikkua!
Your Move 2011 Suurtapahtuma
Your Move SPORT 27.- 29.5.2011 Urheiluseuroissa harrastaville nuorille
Your Move ACTION 30.5. - 1.6.2011 on tarkoitettu koulujen ryhmille
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
7
KUNTOSALI
MBKUNTOKLUBI
Kotiseudun
elävä kuvastin
AVOINNA 6.30-21.30
NAISTEN ILLAT
KE 17.45-20.00
PE 17.45-20.00
PUH. 040 5821343
TaksiBus Veksi
1+8 tilataksi
Veijo Lahdelma
0400 797 945
8
www.kauppisenlomamokit.com
Sami Kauppinen
Haukiniementie 545
52850 HALMENIEMI
015-688421
0400-483589
www.virkistys.fi
Syksy tuo mukanaan uusia ryhmiä
kaiken kokoisille ja kuntoisille
Kahvakuula
Toinen syksyn kahdesta uutuudesta on kahvakuula. Nimensä mukaan kahvakuula eli girya
on metallipallo, jossa on kahva. Kuulia on monen kokoisia, naisten aloituskuulana painaa
normaalisti 8 kg ja miesten 16 kg. Kahvakuula on monipuolinen harjoitusväline, joka soveltuu monen ikäisille
miehille ja naisille, eikä se vaadi ennalta hyvää kuntoa.
Kahvakuulalla treenataan koko vartaloa painonnostosta peräisin olevilla liikkeillä, kuten tempauksilla ja
heilautuksilla. Kahvakuulaharjoittelua onkin kutsuttu
koko kansan painonnostoksi, sillä pienellä harjoittelulla
harrastaja saa painonnoston hyötyjä itselleen. Lihaskunnon lisäksi kahvakuulaharjoittelu kehittää kehonhallintaa, tasapainoa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Kahvakuulaharjoittelu on helppoa, hauskaa ja tehokasta.
Syksyllä alkavia kahvakuularyhmiä on kaksi, toinen
nuorille ja toinen aikuisille, ryhmät ovat sekaryhmiä.
Kumpikin ryhmä kokoontuu keskiviikkoiltaisin Myllyrinteen salissa, eli judosalilla. Kouluttauduimme kesällä
2010 Tiina Paasosen kanssa kahvakuula-ohjaajiksi,
Tiina toimii kahvakuularyhmien vastuuvetäjänä. Pääset
tutustumaan kahvakuulaan Voimistelu- ja tanssijaoston Kahvakuularyhmien ohjaajaksi on
kouluttautunut myös Tiina Paasonen
syksyn starttitapahtumassa Mäntyharjun ABC!:llä.
Kevennetty kuntojumppa, kehon ja mielen virkeyttä
Maanantai-aamussa aloittaa Kevennetty kuntojumppa. Tunneilla tehdään helpohkoja askelsarjoja ja vain vähän hyppyjä, sekä pidetään huolta koko kehon lihaskunnosta, tunti
päätetään palauttavalla venyttelyllä. Kuntojumpasta saat vireyttää päivääsi ja hyvän olon
koko kehoon. Tunti sopii myös sinulle, jonka edellisestä jumpasta tai muusta liikunnasta on
jo vierähtänyt aikaa. Kuten kahvakuularyhmät, myös tämä ryhmä kokoontuu Myllyrinteen
salissa.
Sari Nurminen
Kehittämispäällikkö
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
9
Helenan
jumppaliike
työaikana 040 830 3568
muuten 040 562 4355
www.tilausliikenne-veijopulkka.¿
Tuoreus. Laatu. Oikea hinta.
S-market
Mäntyharju
palvelee
ma-pe 7-21
la 7-18
su 12-18
10
www.virkistys.fi
Poimintoja seurajohtajan blogista
Puheenjohtaja Marita sai toimia Suomen Voimisteluliitto Svoli blogistina viime marraskuussa.Tässä otteita hänen blogeistaan nro 2 ja 7. Jos haluat tutustua kaikkiin blogikirjoituksiin kuvineen, käy tutustumassa osoitteesta svoli.¿/blogit , ja etsi aakkosista marraskuu 2009 : Voimisteluseura uusien haasteiden edessä.
Puheenjohtajan ylpeydenaiheita
On kyllä hienoa olla Mävin voimistelu- ja tanssijaoston puheenjohtaja. Kaikki ohjaajamme kuuluvat
johtokuntaan. Tiedon kulkemisen kannalta tämä on mielestäni toimiva järjestelmä, ja tämän kokoisessa seurassa – n. 20 ohjaajaa – tämä vielä toimii. Suurin osa ohjaajista on 14-17 vuotiaita, MUTTA :
mikä energia heistä henkiikään! Muutama viikko sitten pidimme kokousta joulunäytöksestämme HOLLYWOOD. Taas löytyi innokkaita tekijöitä kaikille pikku- ja vähän isommillekin jutuille, mitä näytöksen
tuottamiseen tarvitaan. Vastuuta jaetaan sen mukaan, mitä nuori on valmis ottamaan. Haasteiden
ottamisen nälkä tuntuu aina vuosien myötä kasvavan.
Pidän tätä nuorten johtokuntatyöskentelyä paitsi järjestötyön osaamiseen ja osallisuuteen kasvattamisena myös yrittäjyyskasvatuksena. Nuoret joutuvat ohjaajina tekemään hyvin itsenäisiä päätöksiä:
laskemaan pukujen kustannuksia, neuvottelemaan näytöksen juonesta yhdessä muiden kanssa, varaamaan harjoitusaikoja ja tiedottamaan ryhmille ja vanhemmille toiminnasta. Tämä siis oman ryhmän
tavoitteiden asettamisen, kausisuunnitelmien, tuntisuunnitelmien, musiikin valitsemisen ja koreogra¿an
tekemisen lisäksi.
Tervetuloa hyvän mielen töihin
Niin ne talkoot ! Nehän me olemme ristineet HYVÄN MIELEN töiksi. Tavoitteenamme on, että järjestämme talkootehtävät niin mukaviksi, että kaikilla on hyvä mieli talkoista kotiin lähtiessä. Paitsi että on saanut auttaa lapsia ja nuoria heidän harrastuksessaan, on saanut itse nauttia tapahtuman tunnelmasta.
Tanssillisen voimistelun ilmaisuvoima
Tanssillinen voimistelu antaa esiintyville ryhmillemme mahtavan mahdollisuuden ilmaista itseään liikkuen musiikin innoittamin liikkein. Harrastajamme ja ohjaaja-koreogra¿mme etsivät itsestään ilmaisuvoimaa, lihasten oikeaa voimaa ja suorituskykyä sekä ilmaisun estetiikkaa. Tavoitteena meillä on liikkeen
puhdas sointi – aivan kuin kuorossa eri äänialojen yhteissointi.
Nostalgisissa tunnelmissa
Suosikkini joululaulujen joukossa on ”Tuikkikaa oi joulun tähtöset, kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa …”
Tämä laulu sopikin tähän päivään loistavasti. Seurajohtajana ja ohjaajana tunnen kulkevani voimistelukulttuurin moniäänistä kehityspolkua siirtäen osaamista ja vahvaa tunnetta mukaani haluaville lapsille,
nuorille ja aikuisille. Seuranani ovat myös vahvat ja upeat perinteet: Hilma Jalkanen, Raija Riikkala,
ohjaajani Sysmän Naisvoimistelijoissa ja upeat seuratyön ja voimistelun ystävät Mäntyharjussa, SavoKarjalassa ja koko Suomessa. Tähtiseurassamme
rakastan erityisesti lasten oppimisen innosta tuikkivia silmiä treenisaleissa ja näyttämöllä.
Joukarusellissa esiintyjät pääsevät taas kertomaan joulupukille, miten hauskaa on voimistella
ja tanssia.
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
11
ASIANTUNTEVAA KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ yli 50 VUODEN AJAN
Haemme asiakkaillemme Mäntyharjun alueelta
• asunto-osakkeita
• omakotitaloja
• mummon mökkejä
• kesämökkejä / tontteja
• maa- ja metsätiloja
Ilmainen arviokäynti. Ei kuluja ilman kauppaa
Puh. 7600 311, 0400 652 310 / Tomi Paakkari, Mäntyharju
12
www.virkistys.fi
Tiemme tähtiin
antaa kaikille
mahdollisuuden
esiintyä
MäVi Voimistelu- ja tanssijaoston
syksyn Starttitapahtuma
Mäntyharjun ABC!:llä lauantaina
4.9.2010 klo 10-13
Tule tutustumaan syksyn tuntitarjontaan ja ilmoittautumaan ryhmiin.
Mahdollisuus kokeilla Zumbaa ja
kahvakuulaa!
Tanssiesityksiä
MäVi Voimistelu- ja tanssijaostossa kaikki
pääsevät esiintymään kevät- ja joulunäytöksiin.
Näin MäVi 90 v juhlavuonna onkin mukava
muistella näitä kaikkia näytösten teemoja, mitä
ohjaajien kanssa yhdessä on ideoitu:
Tie tähtiin
1996
Tanssin rytmi
1997
Pohjan tähden alla, Itsenäisyysjuhla
1997
Äitienpäivänäytös
1998
SäfÀen matkan ohjelmisto Männynkävyt ˆkuoron kanssa
Ihana valo
1999
Unihiekkamyrsky
2000
RunAway
2001
Pyramidin kätköissä
2002
Matka
2003
Satulinna
2004
Musta keiju ja lentävä lehmä
2005
Nuori Rakkaus ja Aino
2006
Pyörteissä leidin peilin
2007
Itsenäisyyspäivän juhla
2007
Paratiisi
2008
Alkemisti
2009
Hollywood, joulunäytös
2009
Aikamatka
2010
Joulukaruselli, joulunäytös
2010
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
13
010-2392350
Maailmalla tiedetään,
että terävin osaaminen
löytyy Mäntyharjusta.
Sahakoneet ja sahalinjat
Veisto Oy, Yrittäjäntie 1, 52700 Mäntyharju
puh. 020 773 8 773, faksi (015) 770 3295
[email protected], www.hewsaw.com
14
www.virkistys.fi
Ryhmät ja ohjaajat
Perheliikunta
Aikuinen-lapsi (6 kk-3 v.)
Tunnilla vanhemmat/isovanhemmat pääsevät liikkumaan yhdessä lasten kanssa.
Ke klo 17.15-18, Lukion tanssisali
30€/kausi, tai kertamaksu 3 €/MäVin jäsenet, 4 €/ei jäsenet
Terhi Hopia, sekä Milla ja Ville
[email protected]
0504347685
”Olen aloittanut ohjaajana 1990-luvun lopulla ja ohjannut
eri-ikäisiä lapsia alle kouluikäisistä alakoululaisiin.”
Jumppakoulu
Jumppakoulussa opetellaan voimistelun perustaitoja koulutettujen ohjaajien johdolla hauskasti ja
turvallisesti. Kaikki Jumppakoululaiset saavat kauden alussa voimistelupassit.
Kissankellot, 3-6 v. tytöt
Su klo 16-16.45, Lukion tanssisali
25 €/kausi, hinta sisältää jumppakoulupassin
Koiranputket, 3-6 v. pojat
Su klo 17-17.45, Lukion tanssisali
25 €/kausi, hinta sisältää voimistelupassin
Laura Humalainen
[email protected]
0400773659
Uusi ohjaaja!
Emmi Nyyssönen
[email protected]
0442627672
Nuppu Ahonen
[email protected]
0442051514
Uusi ohjaaja!
Janita Roitto
[email protected]
0405296595
Tiia Halinen
[email protected]
0449625714
Uusi ohjaaja
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
15
On mukava saada lasku, joka on jo maksettu OP-bonuksilla.
Yhä useammat Osuuspankin asiakkaat maksavat esimerkiksi kotivakuutuksensa
pankkiasioinnistaan saamillaan bonuksilla. Sitä kutsutaan keskittäjän eduksi.
Tutustu osoitteessa op.fi/bonus tai tule käymään.
Etua elämään. OP-Pohjolasta.
PERTUNMAAN
LINJALIIKENNE KY
Pertunmaan Linjaliikenteen tilauspalvelu:
Tilausliikennepalveluista vastaa Pekka Ruuth
puh. 0500 754 418
[email protected]
www.linjaliike.net
16
www.virkistys.fi
Lehdokit, 1.-2. lk
To klo 17.30-18.30, Lukion tanssisali
25 €/kausi, hinta sisältää voimistelupassin
Emmi Nyyssönen
[email protected]
0442627672
Janita Roitto
[email protected]
0405296595
”Aloitimme syksyllä 2009 Lehdokkien
apuohjaajina, nyt jatkamme heidän ohjaajinaan.”
Kaunokit, 3.-4. lk
To klo 15.30-17, Lukion tanssisali
Su klo 15-16, Lukion tanssisali
25 €/kausi, hinta sisältää voimistelupassin
Salla Lyyra
[email protected]
0505161280
”Olen ohjannut Kaunokkeja vuodesta 2007.”
Anniina Termonen
anniina_92@surf¿.¿
0503831690
”Jatkan neljättä vuotta Kaunokkien ohjaajana,
aiemmin olen ohjannut Esikot- ja Aikuinen-lapsi
–ryhmiä”
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
17
LUKION TANSSISALI
Maanantai
14.00-14.30
14.30-15.00
15.00-15.30
15.30-16.00
16.00-16.30
16.30-17.00
17.00-17.30
17.30-18.00
18.00-18.30
18.30-19.00
19.00-19.30
19.30-20.00
20.00-20.30
20.30-21.00
Tiistai
Keskiviikko
Kielot 14.15Kielot
Kielot
Esikot
Metsäntähdet
Esikot
Metsäntähdet
Esikot
Metsäntähdet
Esikot
Metsäntähdet Auringonkukat 17.15- Aikuinen-lapsi17.15Auringonkukat -18 Aikuinen-lapsi
Zumba 18.15Lehdokit
Zumba -19.15
Lehdokit
Ulpukat
Ulpukat
Ulpukat
Ulpukat
OHJAAJAT
Perheliikunta
Aikuinen-lapsi 6kk-3v,
30e kausi tai 3/4e kerta
Terhi Hopia
Jumppakouluryhmät
Kissankellot, tytöt 3-6v
25e kausi
Koiranputket, pojat 3-6v
25e kausi
Nuppu Ahonen
Laura Humalainen
Tiia Halinen
Emmi Nyyssönen
Janita Roitto
Lehdokit 1.-2. lk
25e kausi
Emmi Nyyssönen
Janita Roitto
Kaunokit 3.-4. lk
25e kausi
Anniina Termonen
Salla Lyyra
Kielot 5.-6. lk
30e kausi
Julia Petman
Venla Louhivuori
Liaanit, 2.-3. poikien temppukoulu
30e kausi
Saara Patjas
Taina Tillanen
Auringonkukat, erityislasten liikunta
30e kausi
Sari Nurminen
Sanna Toijonen
Heidi Rimaila
18
www.virkistys.fi
Torstai
Kielot 14.15Kielot
Kielot
Kaunokit
Kaunokit
Kaunokit
Metsäntähdet
Metsäntähdet
Metsäntähdet
Metsäntähdet
Kuntotrimmi
Kuntotrimmi
Venyttely
Perjantai
Cocoa
Cocoa
Cocoa
Cocoa
Cactus
Cactus
Ulpukat
Ulpukat
Ulpukat
Ulpukat
Lumpeenkukat
Lumpeenkukat
Lumpeenkukat
Lumpeenkukat
LUKION TANSSISALI
viikonloppuna
Lauantai
12.00-13.00
13.00-14.00
14.00-15.00
15.00-16.00
16.00-17.00
17.00-18.00
18.00-19.00
19.00-20.00
20.00-21.00
Keskiviikko
Sunnuntai
Lumpeenkukat
Lumpeenkukat
Kaunokit
Kissankellot
Koiranputket
Flow
Teemasunnuntai
KIRKONKYLÄN KOULU
Maanantai
16.30-17.30
LUKION KULTTUURISALI
15.00-15.30
15.30-16.00
16.00-16.30
16.30-17.00
17.00-17.30
Cactus
Cactus
Cactus
Perjantai
Esikot
Esikot
Esikot
Esikot
JUDOSALI
Maanantai
Keskiviikko
10.00-11.00 Kuntojumppa UUSI
...................
18.00-19.00
Kahvakuula UUSI
19.00-20.00
Kahvakuula UUSI
LIAANIT
Ilmoittaudu osoitteessa
www.virkistys.¿
Aikuisten ryhmät
OHJAAJAT
Tanssillisen voimistelun ryhmät
Metsätähdet, 7.-8. lk
35e kausi
Sanna Toijonen
Sari Nurminen
Esikot, 9. lk
35e kausi
Saara Patjas
Ulpukat, lukio I-III
35e kausi
Marita Mattila
Lumpeenkukat
Aikuisten kausikortti 45e kausi (sis. Zumba,
Kuntotrimmi, Leinikit) kertamaksu 3,50e/4,50e
Zumba®
Sari Nurminen
Kuntotrimmi-mix
Tuija Ukkonen
Jonna Siren
Lotta Kauppinen
Leinikit
Maiju Kokkonen
Naisten Flowgymnastics ryhmä Marita Mattila
Maiju Korpelainen
Maiju Korpelainen
Ulla Lahdelma
MIXDANCE -RYHMÄT
Teemasunnuntai
Noora Saarinen
Sari Nurminen
Cocoa, 6.-7. lk
30e kausi
Tiia Halinen
Kevennetty kuntojumppa
30e kausil, 3/4e kerta
Sari Nurminen
Cactus, 8.-I. lk
35e kausi
Sanna Taskinen
Kahvakuula, nuoret/aikuiset
30e kausil, 3,50/4,50e kerta
Tiina Pasonen
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
19
Me tiedämme
98 %
varmuudella
mitä asunnostasi
saa.
Kutsu meidät
Kotikäynnille!
Tommolansalmi Camping
Puhelin 040 075 4835
Kouvolantie 2216
52700 Mäntyharju
[email protected]
www.tommolansalmicamping.com
Mikkeli • (015) 7600 001
Maanrakennusta,
soraa, multaa
HÄNNIKÄINEN OY
Puh. (015) 685 795 / 0400 154 163
Ristiinantie 43, 52700 Mäntyharju
KYLPYHUONEKALUSTEET
Vakiometalli Oy • www.polaria.fi
Yrittäjäntie 4 • 52700 Mäntyharju
20
www.virkistys.fi
Kielot, 5.-6. lk
Kaunis asento vauhdikkaasta Mamma Mia koreogra¿asta on päässyt tämän julkaisun kansikuvaan
Ma klo 14.15-15.30, Lukion tanssisali
To klo 14.15-15.30, Lukion tanssisali
30 €/kausi, hinta sisältää voimistelupassin
Julia Petman
[email protected]
0417260889
”Aloitin ohjaajana Aikuinen-lapsi –ryhmässä
2009, aloitan uutena Kielot-ryhmän ohjaajana.”
Venla Louhivuori
venla.louhivuori@suomi24.¿
0400941066
Uusi ohjaaja!
Liaanit, 2.-3. lk poikien teline- ja temppukoulu
Tästä ryhmästä ei puutu vauhtia! Innokkaat Liaanit saivat jo ensimmäisenä vuonnaan kokemusta jopa
TV-esiintymisestä.
Ma klo 16.30-17.30, Kirkonkylän koulu
30 €/kausi, hinta sisältää voimistelupassin
Saara Patjas
[email protected]
0400499904
”Olen ohjannut tanssillisen voimistelun Esikotryhmää vuodesta 2006 ja Liaaneita syksystä
2009.”
Taina Tillanen
[email protected]
”Jatkan toista vuotta Liaanien ohjaajana, aiempi
ohjaajakokemukseni on lasten lentopallosta”
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
21
SUOMALAISTA
PALVELUA!
KONESÄHKÖ
Keskustie 7, 52700 MÄNTYHARJU
015–768 3650
ark. 9–17, la 9–13
Lisää tarjouksia osoitteessa www.tekniset.fi
22
www.virkistys.fi
Auringonkukat, erityislasten liikuntaryhmä
Tunneilla nautitaan liikunnan riemusta, tunneilla liikutaan musiikin tahdissa ja käytetään luovasti
erilaisia välineitä.
Ti klo 17.15-18, Lukion tanssisali
30 €/kausi
Sari Nurminen
sari.nurminen@virkistys.¿
0442101386
”Ohjaajavuosieni aikana olen kartuttanut monipuolista kokemusta, ohjaamalla Jumppakoulu-ryhmiä,
sekä tanssillista voimistelua, kuntojumppaa ja Zumbaa erilaisille ryhmille.”
Sanna Toijonen
[email protected]
0503722462
”Olen ohjannut Jumppakoulu-ryhmiä vuodesta 2005. Jatkan kolmatta vuotta 7-8 luokkalaisten
Metsätähtien kanssa ja toista vuotta Auringonkukkien kanssa.”
Heidi Rimaila
[email protected]
0407007398
”Aloitin ohjaajana 1992 Jyväskylässä, sen jälkeen olen ohjannut lasten ja nuorten ryhmiä
Mäntyharjulla.”
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
23
Leikkaa talteen
TÄLLÄ KUPONGILLA
YHDESTÄ NORMAALIHINTAISESTA
TUOTEESTA
-20 %
Voimassa 31.12.2010
ETU KOSKEE TEKSTIILEJÄ JA JALKINEITA. saakka.
PÄIVIN TALLI
Ratsastustunteja ja -kursseja
kaikenikäisille ja -tasoisille
Maastoratsastusta
Iso kenttä ja maneesi.
Yli 20 v kokemuksella
SRL:n hyväksymä harrastetalli
PäivinTalli p. 0400 977 225
www.kolumbus.¿/paivin.talli
Yksityishammaslääkäripalveluja Keskustie 6:ssa
JUHANI NISKANEN
Hammashuollon erikoishammaslääkäri
Puh. (015) 337 1230 / 044 337 1230
Hammaslääkäri
Tapio Valkama
Puh. (015) 337 1230 / 040 737 8657
Kuljetusliike M. Kokkonen Ky
KANNU 1 käytössäsi: 10 500 L
• pesut: pihat, työkoneet, sillat, ojarummut
• kaivon täytöt
Hoidamme myös:
• puutavara- ja vaihtolavakuljetukset
• teollisuuden laite- ja konekuljetukset
• erikoiskuljetukset
Kysy lisää!
Jussi: 0400 251 768, Antti: 0400 476 987
24
www.virkistys.fi
Tanssillisen voimistelun ryhmät
Metsätähdet, 7.-8. lk
Tanssillisen voimistelun ryhmä, jolla on vielä paljon mahdollisuuksia edessään.
Ma klo 15.30-17.30, Lukion tanssisali
To klo 17-19, Lukion tanssisali
35 €/kausi
Sanna Toijonen
[email protected]
0503722462
Sari Nurminen
sari.nurminen@virkistys.¿
0442101386
.
Esikot, 9. lk
Tanssillisen voimistelun ryhmä, joka on vuosien aikana kasvanut
hyvin yhteen. Tyttöjen taidot ovat kehittyneet viime vuosien aikana
valtavasti ja ne myös huomattiin keväällä 2010, kun tytöt pääsivät
valtakunnallisessa SvoliShow -tapahtumassa loppunäytökseen.
Ti klo 15-17, Lukion tanssisali
Pe klo 15-17, Lukion kulttuurisali
35 €/kausi
Saara Patjas
[email protected]
0400-499904
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
25
www.mustekolmio.fi
LOPPUIKO
TULOSTIMESTASI
VÄRI!
Täytämme
LASERTULOSTIMIEN.
MUSTESUIHKUTULOSTIMIEN,
kopiokoneiden
ja faxien ym. kasetit!
- Lasertulostimien kasetit
- Mustesuihkutulostimien kasetit
- Meiltä saat myös laadukkaat
laseruusiokasetit ja mustepatruunat
ä
äll
m
ä
!
tt
%
ytä -70
ä
0
T
4
stö
ä
Sä
Voit toimittaa kasettisi
täytettäväksi myös
keräilypisteen kautta.
Tarvittaessa myös nouto
asiakkaalta.
UUSI KERÄILYPISTEEMME MÄNTYHARJULLA:
Mäntyharjun
Valokuvaamo
Asematie 1
52700 Mäntyharju
Vuorikatu 9 a 2, 50100 Mikkeli (Kinolinnan vieressä)
Puh. 040-505 3164
[email protected]
avoinna: ma-pe 10-17
¯¬ñ¤ˆ¢¥¤ƒ¥¥—
ƒ¥¥—ª«¤¤Ÿª…«¥¤ª—Ÿ©ž¥Ÿš¥ª
•
‚¤ªŸ—¢—Ÿ¤›¤¦ññžŸ›¨¥¤ª—
•
Ÿ›¨¥¤ª—
•
„«¤Ÿ¤—ª—¨ž¥Ÿª¥
•
‹›Ÿ¡Ÿ
„¥«¢«ªŸ›†ñ¤ª¯ž—¨ «
­­­ž¯¬—¤¥¢¥¤ ¥¥—œŸ
26
www.virkistys.fi
Ulpukat, lukio I-III
Tanssillisen voimistelun esiintyvä valioryhmä, joka panostaa vahvaan ilmaisuun ja virtaavasta liikkeestä
nauttimiseen.
Ke klo 19-21, Lukion tanssisali
Pe klo 17-19, Lukion tanssisali
35 €/kausi
Marita Mattila
[email protected].¿
0405319942
”Kolme vuosikymmentä naisten tanssillista voimistelua ja kuntojumppaa, lasten ja nuorten tanssillisen
voimistelun kehittäjänä seuratasolla kohta 20 vuotta ja Svolissa mm. tanssillisen voimistelun
tapahtumien raadeissa 12 vuotta.”
Lumpeenkukat, esiintyvä ryhmä
Maiju Korpelainen
puh. 0505958629
sähköposti korpmaij@lpt.¿
”Minulla on tanssillisen voimistelun saralla 12 vuoden
ohjaajakokemus ekaluokkalaisista aikuisiin naisiin.”
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
27
t d m 160 . f i
XIII TOUR DE MÄNTYHARJU 2.7.2011
Uusi, nykyaikainen talli!
Tervetuloa tutustumaan
TUOKON TALLI
Tylliläntie 32, 52700 Mäntyharju
puh. 040 7334 294 / Katariina Mutka
www.tuokontalli.fi
JARIPUTKINEN
PUTKINENFIsWWWPUTKINENFI
Mikkelin Pelti ja Saneeraus Oy
Porrassalmenkatu 1
50100 MIKKELI
0400-702225
www.pelti.fi
28
www.virkistys.fi
Mixdance-ryhmät
”Herkullinen sekoitus mm. hiphopia, reggaetonia, voimistelua ja show-¿ilistä!”
Cocoa, 6.-7. lk
Pe klo 14-16, Lukion tanssisali
30 €/kausi
Sanna Taskinen
[email protected]
0405371059
”Aloitan nyt neljännen kauden MixDance-ryhmien parissa, aiemmin
olen ohjannut mm. Riiviöitä.”
Tiia Halinen
[email protected]
0449625714
Uusi ohjaaja!
Cactus, 8.-1. lk
Ke klo 16-17.30, Lukion kulttuurisali
Pe klo 16-17, Lukion tanssisali
35 €/kausi
Sanna Taskinen
[email protected]
0405371059
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
29
&
0,
0-2++ %
#
5.03,0133/-0
#
5.03/++000.3+
5.03/+0/+40/2
#$
'
($$
Värikästä painopalvelua
ja graafista suunnittelua
Masalantie 11, FI-02140 Espoo
Puh. 010 666 1650 • 0400 298 103
Fax 09 571 33 691 • www.businessprint.fi
Voimistelu- ja tanssijaoston
tapahtumakalenteri 2010-2011
Syyskausi 5.9.-11.12.2010
Kauden starttitapahtuma
MäVin 90-vuotisjuhla
Alueellinen Show ja Asema
Joulukaruselli-tanssinäytös
Kevätkausi 10.1.-7.5.2011
Kevätnäytös
YOUR MOVE -SUURTAPAHTUMA
Your Move Sport, urheiluseurojen nuorille
Valtakunnallinen Svoli Show
Your Move Action, kouluryhmille
Voimistelu- ja tanssileiri
Gymnaestrada
4.9.
20.11.
4.12.
11.12.
ABC! - Mäntyharju
Lukio
Lukio ja Kisala
Lukio
7.5.
Lukio
27.5.-29.5
25.5.-27.5
30.5.-1.6.
21.-23.6.
10.-16.7.
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Lukio
Lausanne, Sveitsi
Koulujen lomaviikoilla ei ole jumppia.
30
www.virkistys.fi
Aikuisten ryhmät
Aikuisten kausikorttiin sisältyvät Zumba®, Kuntotrimmi-mix, Venyttely, Leinikit, sekä teemasunnuntait.
Suositeltava varustus tunnille on jumppavaatteet ja –kengät, juomapullo sekä pieni pyyhe, ellei toisin
maanita.
Zumba®
Hiki virtaa ja hymy on herkässä, kun Zumba-tunnilla liikutaan
maailman eri rytmien tahtiin. Paitsi liikuntaa, Zumba on myös
hauskanpitoa!
Ti klo 18.15-19.15, Lukion tanssisali
Kausikortti 45 €, tai kertamaksu 3,50 €/MäVin jäsenet,
4,50 €/ei jäsenet
Sari Nurminen
sari.nurminen@virkistys.¿
0442101386
Kuntotrimmi-mix
Monipuolisia kuntojumppa- ja aerobictunteja, tunneilla tehdään askelsarjoja sekä lihaskuntoliikkeitä.
To klo 19-20, Lukion tanssisali
Kausikortti 45 €, tai kertamaksu 3,50 €/MäVin jäsenet, 4,50 €/ei jäsenet
Tuija Ukkonen
[email protected]
0400683410
Jonna Siren
jonnasiren@wippies.¿
04007007428
Lotta Kauppinen
lotta.kauppinen@mantyharju.¿
0400499675
Venyttely
To klo 20-20.30
Kausikortti 45 €, tai kertamaksu 3,50 €/MäVin jäsenet, 4,50 €/ei jäsenet
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
31
Leinikit, naisten flowgymnastics-ryhmä
Ihanan virtaavaa ja naisellista tanssillista liikuntaa. Tunnilla liikutaan paljain jaloin.
su klo 18-19, Lukion tanssisali
Kausikortti 45 €, tai kertamaksu 3,50 €/MäVin jäsenet, 4,50 €/ei jäsenet
Maiju Kokkonen
[email protected].¿
0407214208
Marita Mattila
[email protected].¿
0405319942
Maiju Korpelainen
korpmaij@lpt.¿
0505958629
Ulla Lahdelma
ulla.lahdelma@helsinki.¿
0505698218
Teemasunnuntai
Teemasunnuntaiden ohjelmassa on mm. Zumbaa ®, sekä salsa-balettia. Seuraa nettisivuiltamme ja
ilmoitustaululta kokoontumispäivät ja teemat.
su klo 19-20, Lukion tanssisali
Kausikortti 45 €, tai kertamaksu 3,50 €/MäVin jäsenet, 4,50 €/ei jäsenet
Sari Nurminen
sari.nurminen@virkistys.¿
0442101386
Noora Saarinen
[email protected]
0407252662
”Olen Venäjällä koulutukseni saanut balettitanssija. Viime
vuodesta alkaen olen pitänyt baletti- ja tekniikkatunteja mm.
Virkistyksen eri ryhmille. Viime aikoina olen perehtynyt myös
uusiin tanssilajeihin, erityisesti salsaan.”
32
www.virkistys.fi
UUTTA!
Kevennetty kuntojumppa
Maanantaiaamun kuntojumpassa tehdään helpohkoja askelsarjoja, sekä harjoitetaan lihaskuntoa
monipuolisesti. Sopii kaiken kokoisille ja kuntoisille.
Ma klo 10-11, Judosali
Kausimaksu 30 €, tai kertamaksu 3 €/MäVin jäsenet, 4 €/ei jäsenet
Sari Nurminen
sari.nurminen@virkistys.¿
0442101386
KAHVAKUULA
Kahvakuula on kahvallinen harjoituskuula, jonka
avulla voidaan harjoittaa kehoa monipuolisesti.
Helppoa, hauskaa ja tehokasta! Ryhmät ovat
sekaryhmiä.
Kahvakuula, nuoret
Ke klo 18-19, Judosali
Kausimaksu 30 €, tai kertamaksu 3,50€/MäVin
jäsenet, 4,50 €/ei jäsenet
Kahvakuula, aikuiset
Ke klo 19-20, Judosali
Kausimaksu 30 €, tai kertamaksu 3,50€/MäVin
jäsenet, 4,50 €/ei jäsenet
Tiina Paasonen
[email protected]
0408639662
”Minulla on monipuolinen ohjaajakokemus usean
vuoden ajalta, taustalla mm. hiihtoa ja salibandya,
viime vuosina olen toiminut ohjaajana Monilajisen
liikkarissa.”
v
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
33
Kohti Lausannea
Voimistelu- ja tanssijaostosta on lähdössä heinäkuussa 2011 noin 30 voimistelijan joukko
kansainväliseen Gymnaestrada-voimistelutapahtumaan Sveitsin Lausanneen. Matkalle
osallistuu voimistelijoita kaikista tanssillisen
voimistelun ryhmistä. Tapahtumaviikon aikana
voimistelijat pääsevät seuraamaan muiden
esityksiä, sekä esiintymään itse. Keväällä 2010
valmistunut Marita Mattilan Elämän pyörteissä
-viuhkakoreogra¿a on valittu hallinäytöksiin
edustamaan Suomea, lisäksi MäVin voimistelijat
esiintyvät kaupunkilavalla.
Neljän vuoden välein järjestettävä Gymnaestrada kokoaa yhteen jopa 25 000 voimistelijaa
kaikista maanosista. Viikon aikana pääsemme
tutustumaan voimistelun laajan kirjon lisäksi
erilaisiin kulttuureihin. Keväällä varmistui, että
Lausannen jälkeen seuraava Gymnaestrada
järjestetään Helsingissä vuonna 2015.
Kiitos!
Mäntyharjun Virkistyksen
Voimistelu- ja tanssijaosto
kiittää lämpimästi kaikkia
kannatusilmoituksen ostaneita
tahoja. Teidän ansiostanne
voimme esitellä toimintaamme
mäntyharjulaisille perheille ja
liikunnan harrastajille.
Tervetuloa liikkumaan Tähtiseuraan,
MäVin Voimistelu- ja tanssijaostoon!
34
www.virkistys.fi
Tee unelmista totta
Mäntyharjussa!
Ekotehokkaan loma-asumisen kehittäminen Etelä-Savossa ja loma-asuntomessuilla
Kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
Rakennekynnet
Shellac-hybridilakkaus
Kestovärit
RipsipermanenƟt
Ripsien pidennykset
Vahaukset
Detox Aqua -elektrolyysijalkakylpy
www.loma-asuntomessut.fi
TERVETULOA!
KauneuspuoƟ Nina
LiikeƟe 4, 52700 Mäntyharju
Puh. 0500 672 094
www.kauneuspuoƟnina.com
Liikunnan juhlaa ja tähtihetkiä hyvässä seurassa
35