Rasitusvammat

Rasitusvammat
23.4.2014
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Ehkäise urheiluvammoja
Liikunnan tavoitettavuus ja
terveysvaikutukset
• Liikunta –ja urheiluseuratoiminnassa on suuri
määrä potentiaalia. Seuratoiminta tavoittaa
tavalla tai toisella noin 70-80% nuorista, jossakin
kohti heidän elämäänsä, ennen 20v. ikää.
• (Suuri Kansallinen liikuntatutkimus 2001-2002)
• Terveyskasvatusta toteutetaan
liikunta-/urheiluseuroissa vähän. Kuitenkin seurat
korostavat terveiden elämäntapojen merkitystä,
mutta konkreettiset toimet puuttuvat.
• (TtT Sami Kokko, Jyväskylän yliopisto)
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
• Kouluikäisistä lapsista 20% on
ylipainoisia, koska:
•
•
•
•
Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt
Ruokailutottumukset eivät ole yleisten suositusten mukaisia
Ruutuaika (tv&tietokone) on lisääntynyt merkittävästi
Urheiluseuraan kuuluminen ja harjoituksissa käyminen eivät
takaa terveysvaikutuksiltaan riittävää liikunnan määrää
• (Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry.)
• Nuorille urheilijoille ja urheiluseuroille
suunnattua kokonaisvaltaista terveyden
edistämisen toimintamallia ei ole.
• “Tällaista ei ole vielä tullut vastaan” (LL, LitM Harri Hakkarainen,
Terveystalo)
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Tutkimushankkeita
•
http://www.liikuntaneuvosto.fi/valtion_liikuntaneuvosto/jaostot/lii
kuntatieteen_jaosto/liikuntatieteellinen_tutkimus/kaynnissa_olevia_
tutkimuksia
• Liikunnan vaikutus terveyteen ei ole
suoraviivainen
• Unen määrä ja laatu on tärkeää
• Ravinto
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Kansainvälistä vertailua
• Suomalaiset nuoret kuuluvat 11-vuotiaina
maailman kärkeen, kun mittarina käytetään
liikuntamäärää.
• Iän lisääntyessä sijoitus tippuu, ja 15vuotiaina suomalaiset ovat jo vähiten
liikkuvien joukossa.
• Aikuisissa Suomi sijoittuu 29 %:lla lähelle EU-27
-keskiarvoa.
• Terveys on tärkein syy liikunnan
harrastamiseen lähes kaikissa EU-maissa
•
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/20
11/liitteet/OKM15.pdf
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Riittävä liikunnan määrä
• Monipuolisuuden perustana on riittävä viikoittainen
liikunnan määrä. Yli 15-vuotiailla tavoitteellisilla
urheilijoilla yhden viikon aikana liikuntaa tulisi kertyä
eri muodoissa vähintään 20 tuntia. Määrä voi
koostua kaikista seuraavista:
•
•
•
•
•
•
päälajin ohjatut harjoitukset
omatoimiset harjoitukset
kilpailut ja pelit
muut urheiluharrastukset
erilaiset leikit ja pelit
koulu- ja työmatkaliikunta sekä hyötyliikunta
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Riittävä liikunnan määrä
• Lapsena luotava luja pohja harjoittelulle
• Urheiluseuroihin kuuluvien lasten liikuntamäärä
ei ole välttämättä riittävä edes terveysliikuntaa
ajatellen
• Pihapelit, arkiliikunta ja ulkoleikit ovat
vähentyneet oleellisesti. Tässä on hyvä pohtia
mitkä asiat kuuluvat urheiluseuralle ja mitkä
vanhemmille/huoltajille.
• Tuntimääräisesti liikunnan määrä ei tulisi juuri
muuttua siirryttäessä systemaattisempaan
harjoitteluun
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
• www.terveurheilija.fi
• www.tervekoululainen.fi
• http://nuorisuomi.fi/files/ns2/Urheil
useurat_PDF/Hyva_Harjoittelu_-seminaa
rin_kalvot_Hakkarainen.pdf
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Urheiluvammojen
riskitekijöitä
•
•
•
-
Huono lämmittely
Keskittymisen puute
Virheellinen suoritustekniikka
toistuva virhe, altistuminen
vammoille
• Peruskuntotekijöiden heikkous:
voima, kestävyys, taitotekijät,
liikkuvuus
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Urheiluvammojen
riskitekijöitä
• Huono lämmittely
- tarkoituksena on
lämmittää kehoa
kokonaisvaltaisesti.
Alkulämmittelyt koostuvat
usein vain hölkkäilystä ja
venyttelyistä.
• Keskittymisen puute
- huomio siirtyy pois
suorituksesta/lajista
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Urheiluvammojen
riskitekijöitä
• Virheellinen
suoritustekniikka
- toistuva virhe,
altistuminen vammoille
• Peruskuntotekijöiden
heikkous:
voima, kestävyys,
taitotekijät, liikkuvuus
Jalkapalloilijoille ovat
erityisen tärkeitä
tasapaino, keskivartalon
hallinta ja voima
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Vammojen riskitekijöitä
• Mitä vammoja
jalkapallossa ja sen
oheisharjoittelussa
tyypillisesti sattuu?
• Miten ja missä
tilanteissa vammat
tapahtuvat?
20.5.2014
• Mitkä ulkoiset ja
sisäiset tekijät
altistavat
tyyppivammoille?
Ulkoiset tekijät
->lajiin liittyvät
Sisäiset tekijät
->urheilijaan liittyvät
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Urheiluvammojen
riskitekijöitä
-rakenteellinen/synnynnäinen
vika
-> todellisuudessa harvinaisia, otettava silti huomioon
-liiallinen harjoittelu
-> liian vähäinen harjoittelu suurempi ongelma, voi näkyä
vamma-alttiutena, jaksamisen heikkoutena tai heikkona
palautumiskykynä
= liian nopeasti aloitettu tehoharjoittelu vailla pohjaa
-> Osgood-Schatterin tauti (patellajänteen kiinnityskohta),
Severin tauti (kantapää)
-> yksipuolinen harjoittelu voi olla riski
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
-syömishäiriö
-> ei ole todettu olevan yleisempää
urheilijoilla
-> ravinnon merkitys kuitenkin oleellista
kehittymiselle ja palautumiselle
- Paino/ kehon koostumus
-> merkitystä ei saa liioitella esim liian
usein mittaaminen tai vertaaminen lajin
”ihannearvoihin”
-> voivat häiritä perusasioihin
keskittymistä
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Vammojen ennaltaehkäisy ja hoito
• Paras hoito on ennaltaehkäisy
• Riittävä perusliikunnan määrä takaa
lähtökohdat varsinaiselle lajiharjoittelulle
- Palautumiskyky kehittyy
- Yleistaitavuus kehittyy
- Yleiset kuntotekijät ja fyysiset
ominaisuuden kehittyvät
-> kokonaisuutena ehkäisevät tehokkaasti
vammoja
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Vammojen ennaltaehkäisy
ja hoito
• Kaikki tuntemukset kehossa eivät ole
rasitusvammoja
• Harjoittelusta johtuvia lihaskipuja
(normaali tulehdusreaktio) ei pidä
hoitaa kipulääkkeillä. On todettu, että
tulehduksen poistaminen heikentää
paranemista/palautumista
• Riittävä perusliikunta takaa osaltaan
elimistön rakenteiden kehittymisen
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Vammojen ennaltaehkäisy
ja hoito
• Lepää riittävästi!
• Syö monipuolisesti ja riittävästi!
• Huolelliset alkuverryttelyt
- aktivoidaan lihas- ja hermojärjestelmä
- nostetaan vireystilaa
● Loppuverryttelyt
- huoltaa elimistöä ja valmistetaan
seuraavaan harjoitukseen
- toimii samalla aerobisena osuutena
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Vammojen ennaltaehkäisy
ja hoito
• Vammat syntyvät usein
jarrutustilanteissa, alastuloissa,
törmäyksissä
• Kehonhallinta- , ketteryys ja
liikkuvuusharjoitteet luovat pohjan
näiden kuormitusten kestämiseksi ja
kyvyn hallita vaaratilanne
• Jalkapalloon helppo liittää näitä
elementtejä: ei
väline-/varusteriippuvuutta
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Rasitusmurtumat
• Rasitusmurtumat ovat
pääsääntöisesti seurausta liian
nousujohteisesta harjoittelusta,
ajattelemattomasti valituista
harjoitusmenetelmistä tai urheilijan
anatomisesta rakenteesta
(harvinainen vaihtoehto).
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Hallinta /elämänhallinta
• Joskus vamma voi olla kivuton ja kipu
luokitellaan akuutiksi, kun se huomataan
esimerkiksi urheilusuorituksessa. Kyseessä voi
siis olla krooniseksi kehittynyt vamma, josta
tullaan tietoiseksi vasta paljon myöhemmin.
• Urheilusuorituksessa tullut ”viimeinen niitti”
saatetaan mieltää huonoksi tuuriksi ja puhtaasti
tapaturmaksi. Usein taustalta saattaa paljastua
kehon hallinnan ongelmia, lihasheikkoutta,
yksipuolista kuormitusta, palautumisen puutetta,
ravitsemusongelmia tai unen puutetta.
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Harjoittelun vaikutus
luustoon
• Luu mukautuu
kuormitukseen
• Luun määrä kasvaa
kun kuormitus
lisääntyy
• Kasvuikäisenä aloitettu
liikunta lisää luun
massaa, kokoa ja
lujuutta tehokkaammin
kuin vasta aikuisena
aloitettu liikunta
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Luusto
• Luuston
kehitykseen
vaikuttavat
parhaiten väännöt,
iskut, kierrot ja
värähtelyt
• Kasvuikäisen
ongelma usein luun
rasittamisen
vähäisyys
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
20.5.2014
Terveystalo Oulu
Luusto
• Luuston, etenkin selän
alueen, lopullinen
lujittuminen vasta noin
kaksi vuotta
pituuskasvun
päättymisen jälkeen.
• Vasta silloin nuorella
on luuston puolesta
valmiudet
aikuismaisen
voimaharjoittelun
aloittamiseen. 20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Luiden ja lihasten liitokset
Kasvavassa tuki-ja
liikuntaelimistössä
jänteet ja
nivelsiteet
suhteellisesti
vahvempia kuin
luutumisalue
Kasvuikäisen
harjoittelu
suunniteltava niin
että palautuminen
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
20.5.2014
Terveystalo Oulu
on riittävää
Luut ja lihakset
• Luutumisalueet
(apofyysit) ovat
lihasten ja jänteiden
kiinnityskohtia ->
liikarasitus voi
aiheuttaa
apofysiitteja
• Apofysiitit esiintyvät
eri anatomisissa
kohdissa eri
ikävaiheissa
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Lihaksisto
• Lasten ja nuorten
voimaharjoittelussa
pääpaino on oltava
taitojen ja
hermotuksen
kehittämisessä
• Menetelminä
erilaiset hypyt,
loikat,
kehonpainolla tai
kuntopalloilla Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
20.5.2014
Terveystalo Oulu
tehtävät
Nuoren urheijan
rasitusvammoja
• Nilkan nyrjähdys
EA: kompressio
koho
kylmä
rasitus pois
Liikettä heti oireiden
salliessa.
Koordinaatio ja
tasapainoharjoitteet
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Nuoren urheijan
rasitusvammoja
- Severin tauti
Tyypillisesti nuorilla aktiivisesti
liikkuvilla esiintyvä kiputila
luutumisalueella akillesjänteen
kiinnityskohdassa.
Kivun luutumisalueille aiheuttaa
toistuva kantapään alueelle
kiinnityvien jänteiden ja lihasten
vedon seurauksena tullut rasite
joka kuormittaa kasvualueita.
Vetorasitus aiheuttaa
kasvualueelle ärsytystä jonka
seurauksena syntyy kipua,
kosketusarkuutta ja mahdollisesti
turvotusta.
Esiintyy yleensä 7 – 13 vuotiailla.
20.5.2014
• Hoitona
• Kipua tuottavan rasituksen vähentäminen,
täysin kivuttomat liikuntamuodot sallittuja
• Kantapään alla olevat pehmikkeet >
vähentää akillesjänteen tuomaa
vetorasitusta
• Hyvin vaimennetut kengät ja tukeva kenkä
vähentävät kantaluuhun kohdistuvaa
rasitusta
• Kylmähoito, tulehdusta rauhoittava
lääkitys
• Kevyet pohjelihas venyttelyt ja pohkeiden
rentoutus
• Jos taustalla voimakas jalan virheasento >
virhekuormituksen tarkistus ja tarvittava
hoito (pohjallinen, oikeanlainen kenkä ja
vahvistavat harjoitteet)
• Muutaman/muutamien viikkojen levon
jälkeinen rasituksen lisääminen asteittain
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Severin tauti
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Osgood-Schlatter
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Osgood-..
• Oireet
- kipu sääriluun yläosassa
polvilumpion alla jänteen
kiinnityskohdassa
- juokseminen ja hyppiminen
aiheuttaa kipua
- sääriluussa jänteen
kiinnityskohta tuntuu usein
käteen selvästi lämpimältä
- reiden lihakset ja jännekalvo
kiristyneet merkittävästi
- kasvupyrähdys käynnissä
- hyppylajien harrastajilla
yleinen
20.5.2014
• Syy
Kysymyksessä on rasituksen
provosoima tilanne, jossa
polvilumpiojänne
kiinnityskohdastaan ärsyyntyy.
Kasvupyrähdys yhdistettynä
reiden etupuolen lihaskireyteen
ja kovaan harjoitteluun
aiheuttavat tulehduksen jänteen
kiinnityskohdassa. OsgoodSchlatterin taudin diagnoosin
teko kuuluu aina lääkärille.
Kuvantamistutkimukset ovat
tarpeen jopa aivan selvissäkin
tapauksissa.
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Osgood-…
•Rasituksen rajoittaminen
oireiden mukaan
•Kylmä, tuet, pehmusteet,
lääkitys (tarv.)
•Lihastasapaino, liikkuvuus
Asteittain paluu
normaaliin liikuntaan
•Varusteet ja liikuntapaikat
•Tekniikka
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Nuoren urheijan rasitusvammoja
• Kasvuikäisellä liikkujalla
tavallisimpia pitkittyneitä
selkäkipuja aiheuttavia
löydöksiä ovat välilevyn vauriot
sekä nikaman takakaaren
rasitusmurtumat.
• Nuorella alaraajaan säteilevä
kipu saattaa puuttua kokonaan
(toisin kuin aikuisilla) ja sen
tilalla on rasituksesta ärtyvä
selkäkipu ja alaselän
liikkuvuuden väheneminen.
Voimakas kipu selkää taakse
taivutettaessa on usein
tyypillistä nikaman takakaaren
vammassa.
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
….rasitusvammoja
• Lanneselän usein
toistuva voimakas taakse
taivutus yhdistettynä
iskuun, esim. hypyn
alastuloon, voi saada
aikaan rasitusmurtuman
nikaman kaareen.
• Oikean diagnoosin teko
on tärkeätä, mutta usein
vaikeata.
Magneettitutkimus on
usein avainasemassa.
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
…rasitusvammoja
• Hoitoon kuuluu liiallisen
rasituksen välttäminen.
Erityisesti tulisi välttää
selän voimakasta
taakse taivutusta ja
hyppyjen alastuloja.
Vatsa- ja selkälihaksia
tulee hellävaraisesti
vahvistaa entisestään
ja reiden takaosan
lihakset vaativat usein
venytystä.
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Nivusvammat
• Nivusvammat
Alavatsa, häpyliitos,
lähentäjät, häpyluu,
lonkkanivel
- Valtaosa venähdyksiä
- Hoidettava
huolellisesti,
toistumisriski
- Suuret voimat lonkan
kautta
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Toiminnalliset
kokonaisuudet
• Uusi tapa
tarkastella kehon
toimintaa
• Voimantuotto ei
riipu yksittäisten
lihasten
tuottamasta
voimasta, vaan
niiden
yhtäaikaisesta ja
tarkoituksenmukais
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
20.5.2014
esta toiminnasta Terveystalo Oulu
Faskiaverkosto yhdistää kehon
kokonaisuudeksi
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Toiminnallinen harjoittelu
• Uusi termi sisältää
uusia näkemyksiä
• Suurin osa
harjoitteista
vanhoja, jopa
ikivanhoja
• Laiteharjoittelua ei
ole, vaan
harjoitteet tehdään
oman kehon
painolla,
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
20.5.2014
Terveystalo Oulu
kuntopalloilla,
Liikkuvuusharjoittel
u
• http://www.innospor
t.fi/sivu/haastelii
kkeet-2009
• http://www.youtu
be.com/watch?v=g
lwiRy0hmew
• http://
www.youtube.com/
watch?v=Vez0qIDR
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
20.5.2014
Terveystalo Oulu
mGc
Oheisharjoittelua
http://
www.youtube.com/watch?v=GITsNKTW
qH0
http://
www.youtube.com/watch?v=8EpqHV4e
icg
http://
www.youtube.com/watch?v=LLzI1mcvI
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Ensiapu
•
•
•
•
Kompressio
Koho
Kylmä
Liikkeen
lopettaminen,
kuormituksen
vähentäminen
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu
Kiitos!
20.5.2014
Ari Ojamaa, fysioterapeutti, OMT/
Terveystalo Oulu