Hannikais-kanawa 2011 (pdf)
2011 HANNIKAIS KANAWA YHDISTYSTIETOA HANNIKAISTEN SUKUSEURA RY:N ESIMIES SEKÄ JOHTOKUNTA 2011 esimies Rainer Hannikainen Untuvaisenkuja 4 A 28 00820 Helsinki puh. 050 320 9348 [email protected] Sini Hannikainen (rahastonhoitaja) Riihiviidantie 185 11120 Riihimäki puh. 050 540 1128 [email protected] johtokunnan pj Jorma Hannikainen Päivänkaari 9 A 02210 Espoo puh. 040 710 4362 [email protected] Ulla Lindholm-Bannwart (jäsentuotteet) Puustellinpolku 27 F 00410 Helsinki puh. 050 351 6797 [email protected] Helena Hannikainen (varapj) Nordenskiöldinkatu 3 b B 29 00250 Helsinki puh. 040 563 1660 [email protected] Riitta Olsonen (jäsensihteeri) Tasankotie 4 A 1 00730 Helsinki puh. 040 532 5896 [email protected] Juha-Pekka Hannikainen Kiilanmäentie 29 57230 Savonlinna puh. 040 547 2794 [email protected] Heli Tammi (sihteeri, viestintä) Kruununtie 72 12310 Ryttylä puh. 040 5497 143 [email protected] Hannikais-kaupasta sukuun liittyviä tuotteita Hannikaisten sukuseuralla on myynnissä mm. suvun vaakunalla koristeltuja adresseja ja kortteja sekä pöytäviirejä ja vaakunatauluja. Tuotteet toimitetaan joko postitse, jolloin hintoihin lisätään postikulut, tai sovitusti tapaamisissa. Tuotteet maksetaan suoraan sukuseuran tilille 2166187183 (Nordea). Voit tilata tuotteita jäsentuotevastaavalta Ulla Lindholm-Bannwartilta puh. 050 351 6797 sähköposti: [email protected] 2 adressi 5 kpl 30 euroa adressi 10 kpl 50 euroa kortit + kuoret 25 kpl 8 euroa pöytäviiri 20 euroa vaakunataulu 10 euroa Leena Valvanne: Kertomus Hannikaisten sukuseuran vaiheista viiden vuosikymmenen ajalta 1947 - 1997 (Multiprint, Helsinki 1997) 20 euroa Kyllikki Malisto: P. J. Hannikainen aikalaistensa parissa (Joensuu, 1980) 5 euroa SISÄLLYS Hannikaisten Sukuseura ry. Hannikaiskanawa 2011 Hannikaisten Sukuseura ry. on perustettu Helsingissä 5.4.1947, jolloin 88 Hannikaisen suvun jäsentä kokoontui ravintola Kestikartanoon neuvottelemaan sukuseuran perustamisesta. Sukuseura perustettiin, ja se on edelleen aktiivisesti toimiva noin 140 jäsenperheen yhdistys. Yhdistystietoa ....................................... 2 Sukuseuran tarkoituksena on ylläpitää yhteyttä Hannikaisen suvun jäsenten välillä ja tutustuttaa heitä toisiinsa. Sukuseura pyrkii keräämään ja tallettamaan muistiin suvun ja sukuseuran vaiheita sekä edistämään sukututkimusta. Lisäksi sukuseura haluaa osaltaan edistää lahjakkaiden suvun jäsenten kehitystä omalla sarallaan mahdollisuuksien mukaan myös taloudellisesti. Hannikaisten sukuseuralla on oma vaakuna ja viiri sekä laulut Hannikaisten laulu ja Laulavat Hannikaiset. Sukuseurasta on laadittu myös oma historiateos (Leena Valvanne: Kertomus Hannikaisten sukuseuran vaiheista viiden vuosikymmenen ajalta 1947 - 1997). Sisällysluettelo ...................................... 3 Esimiehen palsta: Kohti uusia haasteita ............................. 4 Puheenjohtajalta: Veri on vettä sakeampaa ....................... 6 Ennakoiden: Kevätkokous 2012 ............. 7 Hannikaisten Sukuseura ry:n kesäkokous Savonlinnassa 6. - 7.8.2011 ....... 8 Eino Hannikaisen puhe Savonlinnan kesäkokouksessa ...............13 Esittelyssä esimies ja johtokunnan jäsenet .............................15 Tiesitkö tämän vaakunasta? .........................................19 Yhteenveto muistokivihankkeesta ........20 Sukutiedon kerääminen.........................21 P.J. Hannikaisen lapsuudenkodin myynti ...................................................22 Hannikaiskanawa on Hannikaisten Sukuseura ry:n jäsenjulkaisu, joka ilmestyy kerran kolmessa vuodessa. Julkaisija: Hannikaisten Sukuseura ry. Taitto: TammiViestintä, Heli Tammi Painopaikka: Kopiopaja Oy, Riihimäki Kansikuva: uusi esimies Rainer Hannikainen ja paikkansa jättänyt entinen esimies Eino Hannikainen muistokiven paljastustilaisuudessa, kuvaaja Tuomo Tammi Antti Kotiranta in memoriam ................22 Muistelua: Ferdi Hannikainen (1893 - 1966) ...........24 Muistelua: Muistikuvia Kiilanmäen sisaruksistani ja serkuistani ...................26 Onko osoitteesi tai nimesi muuttunut tai perheesi kasvanut? ........30 Tule mukaan sukuseuran toimintaan! ...31 Valokuvia Savonlinnan kesäkokouksen osanottajista ..........................................32 3 ESIMIEHEN PALSTA Kohti uusia haasteita Esimiehen terveiset Sukuseuran puheenjohtajan vaihtuminen ja puheenjohtajan terveiset oli otsikoituna ”kohti uusia haasteita” vuonna 2005 ilmestyneessä Hannikaiskanawassa. Olin ottanut puheenjohtajan tehtävät vastaan aiemmin Lahden kesäkokouksessa. Kokousta pidettiinkin historiallisena. Puheenjohtaja ja esimies olivat vaihtuneet. Eino Hannikainen oli halunnut luopua 27 vuotta kestäneestä puheenjohtajuudesta ja ottanut esimiehen tehtävät vastaan. Historiallisena voidaan pitää myös Savonlinnan kokousta. Puheenjohtaja ja esimies vaihtuivat nyt kuuden vuoden pestien jälkeen. Luopuessani puheenjohtajan tehtävästä vuosikokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Jorma Hannikaisen. Eino Hannikaisen jättäessä esimiehen tehtävät kokous valitsi minut uudeksi esimieheksi. Myös johtokunnasta vaihtui kolme jäsentä. Uusiksi jäseniksi johtokuntaan tulivat Ulla Lindholm-Bannwart, Sini 4 Hannikainen ja Juha-Pekka Hannikainen. Henkilöstön vaihtuminen tuo toivottavasti uusia ideoita sukuseuran toimintaan. Uskon, että toiminta jatkuu aktiivisena tästäkin eteenpäin. Toivotan onnea uudelle puheenjohtajalle ja johtokunnalle matkalla uusiin haasteisiin. Toimintani johtokunnan eri tehtävissä; sihteerinä 1993-98, rahastonhoitajana 1993-2005 ja puheenjohtajana 2005-11, oli päättynyt. Kaudellani toteutettiin kaksi isompaa hanketta. Sukuseuran 60-vuotisjuhlassa julkaistiin musiikkineuvos Urpo Jokisen säveltämä ja Hilkka Hannikaisen sanoittama laulu Laulavat Hannikaiset sekä kesäkokouksessa 2011 Savonlinnassa Kirkkoniemen hautausmaalla paljastettu Touko Korhosen suunnittelema muistokivi suvun edesmenneille jäsenille. Molemmat hankkeet ovat yhteisvoimin aikaansaatuja. Haluankin kiittää kaikkia johtokunnassa toimineita sekä hankkeissa mukana olleita sukuseuran jäseniä hyvästä yhteistyöstä. ESIMIEHEN PALSTA Johtokuntakausilta on mieleeni jäänyt monia hienoja ja positiivisia muistoja. Edesmenneistä muistelen kaiholla mm. Leena Valvanteen määrätietoista ja aktiivista toimintaa johtokunnassa ja sukuseuran esimiehenä. Hänen aikaansaannoksensa sukuseuralle ovat mittavat; hän mm. käynnisti ja toteutti sukuseuran vaakunan hankinnan, kirjoitti sukuseuran historiikin jne. Mieltäni ovat lämmittäneet myös kesäkokouksissa sukuseuralaisten tapaaminen ja yhdessäolo. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Viime kesäkokouksessa Savonlinnassa toteutimme pilkulleen sääntöjemme ensimmäistä kohtaa; yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää yhteyttä Hannikaisen suvun jäsenten välillä ja tutustuttaa heitä toisiinsa. Tämä kohta toteutui illan risteilyllä, kun eri sukuhaarat esittäytyivät ja kertoivat muistojaan menneiltä ajoilta. 1500-luvun alkuun asti. Meillä on muistokivi, jolla kunnioitamme suvun edesmenneitä jäseniä. Meillä on sukuseuran vaakuna, jossa sukumme juuret on kuvattu eri symbolein. Meillä on sukuseuran laulu, jota laulamme vuosi- ja kesäkokouksissa. Meillä on sukuseuran historiikki, josta voimme 50 vuoden ajalta seurata, miten sukuseura on vuosien saatossa toiminut. Vieläkö meiltä jokin peruspilareista puuttuu? Eino Hannikainen on esittänyt sukukirjan tekemistä. Ajatus on hieno. Toivon, että hanke joskus toteutuisi. Meillä on nyt sukumme peruspilarina jälkipolvitaulu, josta voimme selvittää sukumme juuret aina Rainer Hannikainen Uutena esimiehenä tulen toimimaan sääntöjen mukaisesti valvomalla, että yhdistyksen asioita hoidetaan sen tarkoitusta vastaavalla tavalla. Luottavaisena tulevaisuuteen. Sukuseuran Internet-sivut ovat osoitteessa www.hannikainen.fi Internet-sivustolla on tietoa sukuseuran historiasta ja suvun vaiheista sekä kertomuksia ja kuvia yhteisistä tapahtumistamme. Sivustolta löydät tietoja myös ajankohtaisista asioista ja tulevasta ohjelmasta. Klikkaa siis www.hannikainen.fi! 5 PUHEENJOHTAJALTA VERI ON VETTÄ SAKEAMPAA sukuseuran johtokunnan jäsenillä on runsaasti erilaista osaamista ja kokemusta seuran asioiden hoitamisesta. Mikäli elokuussa Savonlinnassa pidetyn vuosikokouksen tunnelmaa on uskominen, niin vanha sananlasku pitää varmasti paikkaansa. Osin tuttujen ja minulle suurimmaksi osaksi tuntemattomienkin sukulaisten kokoontuminen jäi mieleen iloisena tapahtumana ja monet kokouksen aikana syntyneet ajatukset ovat mielessä edelleen. Sukuseuran jäsenenä olen ollut jo varsin pitkään, mutta aktiivinen toiminta on jäänyt enimmäkseen jäsenmaksun suorittamisen tasolle. Kuitenkin ehkä jotenkin tiedostamattomasti - olen pitänyt sukuseuraan kuulumista itselleni merkittävänä. Seuran tapahtumia olen seurannut tiedotuslehden ja Internet-sivujen kautta. Lyhyen johtokunnan jäsenyyskauden jälkeen sain kutsun seuran puheenjohtajaksi. Kiitän saamastani luottamuksesta. Koen saamani tehtävän haasteelliseksi, mutta onneksi 6 Elokuussa seuran esimiehen paikalta väistynyt Eino Hannikainen esitti mielenkiintoisen aloitteen sukukirjan toimittamiseksi. Menneiden sukupolvien ja eri yhteiskunnan aloilla vastuuta kantaneiden sukulaistemme elämän vaiheiden kuvaaminen on tarpeellista. Emmehän osaa tulkita ja ymmärtää nykyisyyttä, ellemme tunne menneisyyttä. Sukukirjan toimittaminen - mikäli seura siihen ryhtyy - on voimavaroiltaan pienelle sukuseuralle vaativa tehtävä. Nyt on huolellisesti selvitettävä mahdollisuudet kirjan toimittamiseksi. Oman haasteensa muodostaa hankkeen talous. Lähtömerkki hankkeen toteuttamiselle on kuitenkin jo annettu. Syksyn ensimmäisessä kokouksessaan johtokunta päätti hahmotella kirjan laadintaan ja julkaisemiseen liittyvät mahdollisuudet sekä pohtia kirjan sisällölliset ja toimitukselliset periaatteet. Vaikka hankkeen eteneminen on vielä suunnittelematta, olisi nyt hyvä koota mahdollisimman paljon jokaista sukumme haaraa kuvaavaa lähdeaineistoa. Kuten Eino Hannikaisen vuosikokouksessa kuullusta ja toisaalle tähän lehteen tallennetusta, elämän viisautta huokuvasta puheesta voimme nähdä, sukuseuran toimintaan osallistuminen laajentaa ja tarkentaa ymmärrystämme omista sukujuuristamme ja perimästämme. Itselleni sukuseura on nimenomaisesti kanava oppia sukulaisten kautta tuntemaan läheisiä ja kaukaisempiakin, ja jo pois nukkuneita sukulaisia, joihin itselläni ei ole ollut mahdollisuutta henkilökohtaisesti tutustua. Näin voin ehkä oppia tuntemaan ja ymmärtämään paremmin myös itseäni. Jorma Hannikainen ENNAKOIDEN Kevätkokous ja konsertti Musiikkitalossa Sukuseuran vuosikokous pidetään lauantaina 17.3.2012 klo 16 - 18 ravintola Ostrobotnian kabinetissa, os. Museokatu 10. Sen jälkeen menemme Helsingin uuteen Musiikkitaloon, jossa on Suomalaisen Kamariorkesterin konsertti. Kello 19 alkavan konsertin kapellimestarina toimii Jukka-Pekka Saraste. Pianosolistina on kansainvälisesti tunnettu pianisti Radu Lupu ja ohjelmassa ovat Beethovenin pianokonsertot nrot 2 ja 4 sekä säveltäjän 8. sinfonia. Huomioithan, että konsertin liput ovat jo myynnissä. Tarkoituksena on, että jokainen ostaa oman lippunsa itse Lippupisteestä, puh. 0600 900 900. Lipun hinta on välityspalkkioineen 37,50 euroa. Lippuja voi ostaa Lippupisteen myymälöistä, tai voit varata lipun Lippupisteestä ja lunastaa sen lähimmältä R-kioskilta. Osta lippusi ajoissa, koska lippuja on jo myyty paljon tähän konserttiin! Varsinainen kutsu vuosikokoukseen tulee seuraavassa kiertokirjeessä. Musiikkitalon konserttisalissa on 1704 istumapaikkaa. Salin akustiikka on suunniteltu akustiselle musiikille. Viinitarhamainen konserttisali sijaitsee rakennuksen ytimessä. Rakennuksen pintojen muotoilu kehittyy ulkoapäin sisälle näyttäytyen voimakkaimmin Konserttisalin arkkitehtonisissa ja akustisissa pinnoissa. Pinnat muodostavat kaksi koveraa kuorta, joiden sisään jää pesämäinen puuhun koverrettu tila. Kuorien väliin jäävästä raosta avautuu näkymät salista ulos aulaan sekä yleisötiloista saliin, toiminnan ytimeen. Tekstiote www.musiikkitalo.fi, kuvat Näköisiä kulmia -blogi 7 KESÄKOKOUS 2011 Hannikaisten sukuseura ry:n kesäkokous Savonlinnassa 6. - 7.8.2011 Pääsiäislauantaina 5. päivänä huhtikuuta vuonna 1947 88 suvun jäsentä kokoontui Helsingissä ravintola Kestikartanossa. Yksimielisesti päätettiin perustaa Hannikaisten Sukuseura r.y. -niminen yhdistys. on lähtöisin. Säämingissä on suvun alkukoti, Kiilanmäen talo, jossa edelleenkin taloa pitää Hannikaisisäntä, Juha-Pekka Hannikainen. Seuraava kesäkokous päätettiin pitää Jyväskylässä, joka taas liittyy säveltäjä ja runoilija P.J.Hannikaisen elämään. Nyt Hannikaisten sukuseura on toiminut 64 vuotta ja on yhä voimissaan. Sen totesimme me sukuseuran jäsenet elokuun 6. päivänä 2011, kun kokoonnuimme Savonlinnan Seurahuoneelle pitämään kesäkokoustamme, joka seuran sääntöjen mukaan järjestetään joka kolmas vuosi. Noin 70 suvun jäsentä oli saapunut kaksipäiväiseen kokoontumiseen eri puolilta Suomea. Olipa mukana myös 90-vuotias suvun edustaja Ruotsista asti. Kesäkokous pidetään mielellään jollakin Hannikaisten sukuhistoriaa sivuavalla paikkakunnalla. Savonlinnassa kesäkokous on pidetty useammankin kerran, eikä ihmekään, koska Savonlinnan seudultahan suku Vuosikokous 8 Kesäkokous aloitettiin lounaalla, jonka sukuseura tarjosi. Iloinen puheensorina, riemukkaat tapaamiset ja maukas ruoka johdattivat meidät sopivaan tunnelmaan vuosikokousta varten. Puheenjohtajamme Rainer Hannikainen toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi sekä kesä- että vuosikokoukseen. Hyvään tunnelmaan meidät johdatti myös sukuseuran oma laulu ”Laulavat Hannikaiset”. Laulu kaikui reippaana ja ryhdikkäänä. Kokous sujui juurevasti Juha-Pekka Hannikaisen Esimiehen tehtävistä luopuneelle Eino Hannikaiselle puhui johtokunnan varapuheenjohtaja Helena Hannikainen. Hän korosti puheessaan Einon pitkää ja syvästi vaikuttanutta toimintaa sukuseuran hyväksi. Eino Hannikainen on sukuseuran perustaja- ja kunniajäsen. Johtokunnan puheenjohtajana hän toimi 1978 - 2005 ja sukuseuran esimiehenä 2005 - 2011. tartuttua kokouksen puheenjohtajan nuijaan. Rutiiniasioiden lisäksi käsiteltiin henkilövaihdoksia. Puheenjohtaja Rainer Hannikainen halusi luopua tehtävästään. Hänen tilalleen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jorma Hannikainen. Myös sukuseuran esimies Eino Hannikainen pyysi eroa tehtävästään. Uudeksi esimieheksi valittiin Rainer Hannikainen. Johtokunta uudistui kolmella uudella jäsenellä. Puheenjohtajaksi valitun Jorma Hannikaisen tilalle johtokunnan jäseneksi valittiin Juha-Pekka Hannikainen, Petri Ollilan tilalle Sini Hannikainen ja Esa Tommilan tilalle Ulla Lindholm-Bannwart. Johtokunnassa jatkoivat Helena Hannikainen, Riitta Olsonen ja Heli Tammi. Einon kristillinen ja humaani vakaumus on antanut seuran toimintaan oman vakaan sävynsä. Me sukuseuralaiset kiitämme eroavaa esimiestämme näistä monista sukuseuran ja sukuseuran jäsenten hyväksi tehdyistä vuosista. Samalla toivotamme uudelle esimiehellemme Rainer Hannikaiselle mitä parhainta menestystä tässä mielenkiintoisessa ja haastavassa tehtävässä. Kiitospuheen eroavalle puheenjohtajalle piti Esa Tommila, joka kiitti Raineria tarmokkaasta ja tuloksia antavasta johtamistavasta. Suvun arvot ja niiden merkitys nykypolvelle ovat olleet hänen toimintansa tärkeä periaate. Johtokunta kutsui kaksi uutta kunniajäsentä: Hilkka Hannikaisen ja Seppo Kapasen. Molemmat ovat toimineet aktiivisesti sukuseuran hyväksi monien vuosien ajan ja ovat edelleen täysillä toiminnassa mukana. Vuosikokous päätettiin laulamalla Savolaisten laulu. 9 KESÄKOKOUS 2011 laisuudesta muodostui juhlava ja mieleenpainuva. Aluksi Savonlinnan Mieslaulajat esitti laulun: ”Terve Suomeni maa”, johon sanat on kirjoittanut P.J.Hannikainen. Muistomerkin paljastuspuheen piti seuran uusi esimies Rainer Hannikainen. Hän valotti muistomerkin valmistumisvaiheita ja esitti kiitokset kaikille hankkeeseen osallistuneille. ”Meillä on tässä nyt paikka, jossa voimme käydä kunnioittamassa sukumme vainajien muistoa ja kertoa erityisesti lapsille ja nuorille sukumme juurista”, Rainer Hannikainen sanoi puheensa päätteeksi. Muistokiven paljastus Sukuseuran johtokuntaa ja jäseniä on usean vuoden ajan työllistänyt tuleva muistomerkkihanke Savonlinnaan Kirkkoniemen hautausmaalle. Muistomerkin tarkoituksena on kunnioittaa sekä Kirkkoniemen hautausmaalle haudattujen että myös kaikkien muiden suvun vainajien muistoa, riippumatta siitä, missä heidän viimeinen leposijansa on. Suvun jäsenet suhtautuivat alusta alkaen erittäin myönteisesti hankkeeseen. Varainkeräys tuotti hyvän tuloksen ja muistomerkkihanke lähti hyvin käyntiin. Suojaverho poistettiin muistopaaden päältä ja saimme nähdä jykevän kauniin ja koruttoman taideteoksen. Muistomerkissä on teksti: Hannikaisten suvun edesmenneiden muistolle, Hannikaisten Sukuseura r.y. 2011. Sivupaadessa on erillisenä kilpenä kiinnitetty Hannikaisten Sukuseuran vaakuna ja tunnuslause: Amor vincit omnia. Paaden paljastuksen jälkeen puhui muistokiven suunnittelija Touko Korhonen. Seurakunnan edustaja kappalainen Sirkka Pylkkänen korosti puheessaan menneiden sukupolvien muiston kunnioittamisen tärkeyttä ja siunasi muistomerkin. Sukuseuran kukkalaitteen laskivat Helena Hannikainen, Jorma Hannikainen ja Rainer Hannikainen. Lopuksi Savonlinnan Mieslaulajat lauloi ”Suomeni laulun ”. Näin oli arvokas ja koruton juhlatilaisuus ohi. Tunsimme kaikki, että olimme saaneet olla läsnä eräässä merkittävistä hetkistä Hannikaisten Sukuseuran historiassa. Nyt 6. päivänä elokuuta 2011 muistomerkki seisoi valmiina Kirkkoniemen kauniilla hautausmaalla mustan verhon suojaamana. Airueina seisoivat Maila Hannikainen ja Seppo Kapanen. Paljastusti- 10 Iltaristeily Saimaalla Iltaohjelmaksi meille Hannikaisille oli varattu risteily kauniilla Saimaalla. Laivan nimi oli Elviira, ja klo 19.00 se lähti seilaamaan kohti Kiilanmäen lahtea, suvun alkukodin maisemia katsomaan. Vaikka ilta-aurinko säästeli säteitään, mieliala laivalla oli korkealla. Saimaan kauniit maisemat, hyvä iltapala ja hauskat keskustelut jäivät pysyvästi mieleen. On hienoa, että suvun kesäkokousten iltaohjelmaan on usein kuulunut laivaristeily siellä, missä se on mahdollista. Olemme seilanneet Saimaalla aiemminkin. Lahden kesäkokouksessa risteilimme Vesijärvellä, Hämeenlinnassa Vanajavedellä ja Helsingissä lähisaaristossa. Missähän seuraavaksi? Järvipaikkakuntia ainakin Suomessa on riittävästi. Risteilystä jäi mukava muisto mieleen ja seurustelu jatkui vielä pienemmissä ryhmissä iltamyöhään asti. Jumalanpalvelus Savonlinnan tuomiokirkossa Saimme paljon myös sukutietoutta, kun Kiilanmäeltä 1700-luvulla lähteneet sukuhaarat tulivat esitellyiksi. Se tapahtui siten, että joku sukuhaaran jäsen esitteli mukana olevat sukuhaaran jäsenet ja kertoi samalla muita mielenkiintoisia tietoja sekä omasta sukuhaarastaan että edesmenneistä suvun jäsenistä. Myös Kososten Sukuseuran puheenjohtaja Heikki Kosonen käytti puheenvuoron ja kertoi sukuseuransa toiminnasta. Hannikaisethan ovat olleet alun perin Kososia. Kiilanmäkeä lähestyttäessä talon nykyinen isäntä ja johtokuntaan valittu uusi jäsen Juha-Pekka Hannikainen selosti rantojen asutusta ja kotinsa sijaintia siellä. Samalla kuultiin myös tarinoita Kiiilanmäen elämästä. Muistelijoina olivat ainakin Pekka ja Eino Hannikainen. Pyhäaamu valkeni pilvipoutaisena, vaikka yöllä olikin sadellut. Oli hyvä lähteä yhdessä kirkkoon. Jumalanpalveluksen aiheena oli Jeesuksen kirkastuminen vuorella. Saarnan piti seurakuntapastori Timo Vainikainen ja liturgina toimi kappalainen Sirkka Pylkkänen. Hannikaiset avustivat jumalanpalveluksessa usealla tavalla. Koko jumalanpalvelusmusiikin hoitivat Hannikaissuvun jäsenet. Urkurina toimi Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen ja kanttorina Jorma Hannikainen. Lauluryhmässä avustivat Ilona Hannikainen ja Mikko Melasniemi. Rainer Hannikainen ja Hilkka Hannikainen lukivat päivän lukukappaleet 1 ja 2. Kolehdin keräsivät Lauri Hannikainen, Mauri Hannikainen, Seppo Kapanen, Risto Kapanen ja Eino Sairanen. Jumalanpalvelus päättyi upeaan Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikaisen soittamaan loppusoittoon: Johann Sebastian Bachin preludi G-duuri. Virallista ohjelmaa ei enää ollut, mutta yllätystarjous oli edellisenä päivänä tullut Kiilanmäen isännän 11 KESÄKOKOUS 2011 taholta: hän kutsui vaimonsa kanssa sukuseuran jäsenet kirkkokahveille kotitaloonsa Kiilanmäelle. Useat kymmenet pystyivät noudattamaan kutsua. Kiitokset Juha-Pekka ja Ulla Hannikaiselle. runsaasti on. Kaiken kun saamme vain yhdessä soimaan, mahti ei mennyt oo maan rakohon” Sukuseuran kunniajäsen Hilkka Hannikainen Osan oli lähdettävä kotimatkalle. Siinä kirkonmäellä hyvästelimme ja kiittelimme rakkaita sukulaisia lämpimin halauksin. Luvattiin tavata seuraavan kerran vuosikokouksessa Helsingissä, jossa mahdollisesti tutustuttaisiin uuteen Musiikkitaloon. Tunsimme ihmeellistä yhteishenkeä ja olimme taas saaneet uutta virtaa sukuseuratoimintaan. Sisimmissämme soivat Hannikaisten oman laulun sanat ja sävel: ”Sääminki, Jyväskylä, Helsinki, Laukaa, seutuja Suomessa on monia. Meitä voi löytää läheltä ja kaukaa, meissä on vanhoja, nuorempia. Suku on intoa täynnä ja voimaa, lahjoja, tarmoa 12 Yllä kuvia Kiilanmäen maisemista Eino Hannikaisen puhe Savonlinnan kesäkokouksessa KESÄKOKOUS 2011 Rakkaat sukumme jäsenet. Tunnen nöyrää kiitollisuutta tänään siitä, että sain olla läsnä seuraamme perustettaessa ja 64 vuoden aikana kokea sen toiminnan tärkeäksi ja läheiseksi. Kun muistelee sitä ympäristöä, jossa lapsuuteni elin, niin sukulaisten kanssakäyminen rajoittui pääsääntöisesti isäni sisarten ja veljien perhepiirin kesken sekä talvisodassa kaatuneen enoni perheeseen, Utrasniemen Hannikaisiin ja Kukkarokankaalaisiin. Talvisodan jälkeen evakkoon Muuraismäelle tulleen Tauno Roobert Hannikaisen perhe laajensi silloista sukulaisten piiriä. Näistäpä se silloinen sukulaispiiri muodostui. Lukemaan opittuani Kansanopiston laulukirjaa selatessani tuli esiin P. J. ja Ilmari Hannikaisen nimet. Kyselemällä sain tietää, ketä he olivat. Ei heistä sen kummemmin silloin puhuttu. Tarvittiin sukutilan Maijatyttären puoliso Mauno, jonka esityksestä eriytyneet suvunjäsenet kokoontuivat 5.4.1947 perustamaan sukuseuraa. Olen mielessäni kysellyt, miksi olen kiinnostunut sukulaisuudesta ja pyrkinyt ottamaan tuntemattomiinkin yhteyttä. Tämä piirre lienee johtanut siihen, että olen tullut vedetyksi mukaan monien ansiokkaiden seuramme jäsenten kanssa kantamassa vastuuta sukuseuramme toiminnasta. Toimintaani puheenjohtajana mahdollistivat monipuolista tietämystä edustava johtokunta, tarmokkaat varapuheenjohtajat ja aktiivisesti mukana olevat esimiehet, keskustelu yhteyttä pidettiin myös kokousten välillä. Pojalle, joka isäni syntymäkodin pihapiirissä ja lähisukulaisten keskuudessa Kiilanmäellä eläessä sukuseura oli ovi, jonka kautta avautui uusi, laajempi ja avarampi sukuyhteisö. Eikä ainoastaan suvun keskuudessa, vaan olen saanut olla edustamassa sukua tilaisuuksissa, joissa edesmenneitten suvunjäsenten työtä on haluttu pysyvillä muistomerkeillä kunnioittaa. Nöyrää kiitollisuutta, ansiotonta arvostus tuntien näissä 13 KESÄKOKOUS 2011 tilaisuuksissa Nurmeksessa, Parikkalassa ja Jyväskylässä olen sukuseuraamme edustanut. Viimeisin tilaisuus oli viime syksynä Jyväskylässä, Naiskuoro Vappujen 100-vuotisjuhlakonsertti, jossa esitimme Elinatyttären kanssa sukuseuramme onnittelut nimikkokuorollemme. Kun on saanut tavata sukuun kuulumattomia henkilöitä, jotka ovat tarmokkaasti toimineet sukumme jäsenten elämäntyön tallentamisen ja säilyttämisen puolesta paikkakunnillaan, niin tätä intoa toivoisi myös meille suvunjäsenille. Tällä en tarkoita pelkästään julkisuuteen nousseita, vaan kaikkia niitä, jotka ovat uskollisesti uurastaneet tämän maan kansalaisina, perheen isinä ja äiteinä, viljellen ja varjellen omalla paikallaan. Jokainen heistä on laulun arvoinen. Olkoon tänään Kirkkoniemellä paljastettava muistokivi sukumme syntysijoilla Savonlinnassa näkyvänä muistuttamassa meitä esivanhempien uurastuksesta, jonka perustalle olemme saaneet, niin sukuun syntyneet kuin avioliitojen kautta sukuun tulleet, omaa ja tätä meille annettua isänmaata rakentaa. Viimeisten kuluneiden viiden vuoden aikana olen saanut vierailla kielisukulaisten, Marilaisten keskuudessa, Marin ja Baskorstanian tasavalloissa, osallistua jumalan- Einoa onnittelemassa 27.7.2008 80-vuotispäivänä aurinkoisessa palveluksiin, eri kylien kulttuurita- Laukaassa Riitta Olsonen sekä Helena ja Rainer Hannikainen. loissa pidettäviin konsertteihin ja kyläyhteisöjen ulkoilmatilaisuuksiin. Vieraillessa heidän kodeissaan olemme saaneet nauttia runsaan tarjoilun muodossa näiden ystävien vieraanvaraisuutta. Yllätyksekseni uudesta Marilaisten laulukirjasta löytyi P.J. Hannikaisen Suojelusenkelilaulu. Rainerin, Hilkka-äidin sanoittamassa seuramme tunnuslaulussa todetaan: ”Meitä voi löytyä läheltä, kaukaa, meissä on vanhoja, nuorempia. Suku on intoa täynnä ja voimaa, lahjoja, tarmoa runsaasti on. Kaiken kun saamme yhdessä soimaan.” Juuri tätä sukuseuramme toiminta parhaimmillaan voi olla. Kun pitkä rupeama sukuseuramme työsaralla on päättynyt, niin kiitän siitä ystävyydestä ja kannustuksesta, jota olen teiltä saanut kuluneiden vuosien aikana. Esimiehemme Heikin muistotilaisuudessa sanoin, että parhaiten kunnioitamme edesmenneitten elämäntyötä, kehittämällä seuramme toimintaa niin, että se on ulospäin avointa ja seura on sisäisesti ehjä, jäseniä palveleva ja hoitava yhteisö. Jos joku on kokenut seuramme toiminnan toisenlaiseksi, niin pitkäaikaisena puheenjohtajana ole ollut siitä vastuussa. Uudelle esimiehelle, puheenjohtajalle ja johtokunnalle haluan esittää onnitteluni ja toivon, että teidän innoittamana me saamme uutta puhtia seuramme toiminnan tukemiseen. Jumalan armollista ja siunaavaa läsnäoloa kaikkien teidän elämään. Päivän Tunnussanassa tälle päivälle on sana (1. Joh. 4:19): ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” Välittyköön tämä rakkaus keskuudessamme ja seuramme toiminnassa. Eino Hannikainen 14 JOHTOKUNTA 2011 Esittelyssä johtokunnan jäsenet Hannikaisten sukuseura ry:n sääntöjen mukaan seuran tärkeä tehtävä on ylläpitää yhteyttä Hannikaisen suvun jäsenten välillä ja tutustuttaa heitä toisiinsa. Siksi pyysimme esimiestä ja johtokunnan jäseniä kirjoittamaan lyhyet esittelyt itsestään. Sukuseuran esimies Rainer Hannikainen Sukuseuran johtokunnan puheenjohtaja Jorma Hannikainen Liityin sukuseuraan Jämsän kesäkokouksen yhteydessä vuonna 1986 vanhempieni innostamana. Kiinnostus sukuseuran toimintaan käynnistyi välittömästi. Muutaman vuoden kuluttua minut kutsuttiin johtokuntaan. Sukuseuran sihteerinä toimin viisi vuotta ja rahastonhoitajana 12 vuotta. Lahden kesäkokouksessa 2005 minut valittiin sukuseuran puheenjohtajan ja 2011 sukuseuran esimiehen tehtäviin. Eri tehtävien kautta olen päässyt tutustumaan yksityiskohtaisemmin Hannikaisten suvun ja sukuseuran historiaan ja uusiin sukulaisystäviin. Jorma Juhani Hannikainen (s. 7.8.1956), musiikin tohtori, diplomikuoronjohtaja, kanttori-urkuri, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin lehtori Kuulun Sulkavan sukuhaaraan, jossa Hannikainennimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1790. Tällöin Jöran Jöraninpoika Hannikainen (s. 1708) muutti sukunimensä Kososesta Hannikaiseksi. Olen syntynyt Sulkavalla vuonna 1948. Kouluni olen käynyt Orimattilassa ja Lahdessa. Ylioppilaaksi valmistuin 1968. Työurani olen tehnyt upseerina puolustusvoimien palveluksessa. Eläkkeelle siirryin vuonna 1999. Perhesuhteet: vaimo Helena Hannikainen, lapset Heidi 1976 ja Antti 1978. Harrastuksista tärkeimmät sukuseuratoiminnan lisäksi ovat kuorolaulu, lions-toiminta, teatteri ja liikunta. Keväästä syksyyn viihdymme vaimon kanssa Heinolassa kesämökillä moninaisten puuhastelujen parissa. puoliso: MuM Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen, lapset: Heikki 1977, Riitta 1980, Merja 1982, Antti 1985, Janne 1994 ja Jaakko 1996 Nykyään Espoossa asuva Jorma Hannikainen polveutuu Säämingin Kiilanmäeltä 1850-luvulla Utrasniemelle muuttaneesta Nils (Niilo) Antinpoika Hannikaisesta (1813-1895). Vanhempiensa Mauno Hannikaisen (1928-1959) ja Seijan (os. Hulkkonen, 1928-1959) kuoleman jälkeen isoisä Hugo Hannikaisen (1892-1971) ja setä Heimo Hannikaisen (1931-2010) maatila Utrasniemen Seinämenrannalla oli myös Jorma Hannikaisen koti lapsuus- ja nuoruusvuosina ennen Kuopiossa harjoitettujen musiikkiopintojen aloittamista. Jorma Hannikainen on toiminut vuosina 20072011 määräaikaisessa kirkkomusiikin professorin toimessa ja sitä ennen kanttorina Kuopion Puijon seurakunnassa ja Rautalammin seurakunnassa sekä tuntiopettajana Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa. Hannikaisella on ollut runsaasti taiteellisia tehtäviä, erityisesti kuoronjohtajana, kouluttajana ja liturgisen musiikin säveltäjänä. Lisäksi hän on toiminut monissa kokonaiskirkon ja kirkkomusiikkialan järjestötehtävissä, mm. Suomen kirkkomusiikkiliiton puheenjohtajana vuodesta 2010 lähtien. 15 JOHTOKUNTA 2011 Tutkimustyössään hän on keskittynyt reformaatioajan nuottikäsikirjoituksia tarkastelevaan tutkimukseen. Vuonna 2006 tarkastetun väitöskirjan Suomeksi suomalaisten tähden. Kansankielisen tekstin ja sävelmän suhde Michael Bartholdi Gunnæruksen suomenkielisessä Officia Missæ -introituskokoelmassa (1605). lisäksi hän on julkaissut liturgista musiikkia käsitteleviä artikkeleja. myös teatteri, taidenäyttelyt ja elokuvat. Mutta myös matkailu on eräänlainen harrastus ja tätä kirjoittaessani matkalaukku on jo pakattu kohta alkavaa Rooman-matkaa varten. Jorma Hannikainen harrastaa kestävyysjuoksua. Hän on juossut mm. 30 täyspitkää maratonia, ennätys 2.57.04 (Kuopio 2003) ja saavuttanut 3. sijan veteraanien SM-maratonilla v. 2004 45-vuotiaiden sarjassa. Olen Heli Marjut Tammi, 30.7.1969 syntynyt perheenäiti Hausjärveltä. Asun mieheni Tuomon sekä lasteni Tonin (s. 1993), Riian (s.1995) ja Nikon (s.1997) kanssa maaseudulla. Pihapiirissä hyörivät myös kaksi owczarek podhalanski -rotuista laumanvartijakoiraa sekä kaksi kissaa. Työkseni teen viestinnän, markkinoinnin ja graafisen suunnittelun töitä omassa yrityksessäni. Koulutukseltani olen HSO-sihteeri ja MTi-tiedottaja. Director cantus -arvonimi 1986, Suomen kirkkomusiikkiliiton erityisansiomerkki 1990, Director musices -arvonimi 2000. Sukuseuran johtokunnan varapuheenjohtaja Helena Hannikainen Suhde Hannikaisten sukuseuraan syntyi opiskeluaikana 1970-luvulla kun kävin Hannikaisten naisten ompeluseuroissa, muun muassa kummitätini Göta Tingvald-Hannikaisen kodissa. Olen Sulkavan sukuhaaraa ja isäni Alpo oli mukana jo seuran perustamiskokouksessa. 1980-luvulta saakka olen toiminut varapuheenjohtajana ja olen ollut järjestämässä ja ideoimassa kesäjuhlia ja vuosikokouksia. Ikimuistoisia ovat olleet vaikkapa Nurmeksen ja monet Savonlinnassa pidetyt kesäkokoukset, mutta myös Helsingissä järjestetyt 50- ja 60-vuotisjuhlat. Oli upeaa olla aikanaan mukana Pietarin Hannikaisen Silmänkääntäjät-näytelmässä. Sukuseuran kautta olen tutustunut eri-ikäisiin eri puolella Suomea asuviin suvun jäseniin ja hauskaa on ollut seurata miten innokkaasti järjestämämme kulttuuriohjelma on otettu erilaisissa tilaisuuksissa vastaan. Minulle kulttuuri on sekä työ että harrastus. Olen toiminut 31 vuotta Yleisradiossa klassisen musiikin ohjelmien toimittajana. Vapaaaikaani kuuluvat konserttien ja oopperan lisäksi 16 Sukuseuran johtokunnan sihteeri Heli Tammi Harrastuksiini kuuluvat eläinten kanssa touhuilu sekä kuorolaulu gospelkuoro Credossa, jota mieheni johtaa. Ajanpuutteen ja sairastelun vuoksi ratsastaminen on viime vuosina jäänyt, mutta kotitallista löytyy kuitenkin hevosvoimia; vuoden -65 Mustang GT350 Shelby Tribute on perheemme yhteinen harrasteauto. Olen ahkerasti mukana myös seurakunnan toiminnassa, ja touhuan aktiivisesti eri tehtävissä useassa yhdistyksessä. Lapsuudenkodissani olen oppinut pitämään tiiviisti yhteyttä sukulaisiini, mutta sukuseuran tapaamiseen osallistuin perheeni kanssa ensimmäisen kerran vasta Messilän kesäkokouksessa 2005. Tästä kokouksesta lähtien olen ollut mukana sukuseuran johtokunnassa, viime vuodet toimien sihteerinä ja viestinnästä vastaavana. Vaikka itse olen syntynyt Riihimäellä, kuulun ”Sulkavan Hannikaisiin”, sillä isäni Pauli on kotoisin Partalansaarelta. Ukkoni - eli isäni isä - oli Otto Hannikainen, yksi Oskarin ja Amantan 11 lapsesta. Sukuhaaramme on jäljitettävissä aina Kiilanmäelle asti. Sieltä kanta-Erikin veli Jöran muutti Kerimäelle, josta Jöranin poika matkasi edelleen Sulkavalle 1700-luvun puolivälin tietämillä. JOHTOKUNTA 2011 Johtokunta 2011 esimiehen kanssa: Ulla Lindholm-Bannwart, Juha-Pekka Hannikainen, Sini Hannikainen, Rainer Hannikainen, Helena Hannikainen, Heli Tammi, Jorma Hannikainen, Riitta Olsonen Sukuseuran rahastonhoitaja Sini Hannikainen Olen Sini Marjatta Hannikainen, os. Hytönen, s. 27.10.1947 Kymissä, kasvanut Riihimäellä lasitehtaan tehdasyhteisössä. Minut valittiin Savonlinnan kesäkokouksessa Hannikaisten sukuseuran johtokuntaan, jossa sain vastuulleni rahastonhoitajan tehtävät. Puolisoni on Sulkavan sukuhaaraa oleva Pauli Oskari Hannikainen, s. 22.11.1945 Sulkavalla Partalan saaressa. Naimisiin menimme 27.7.1968 Riihimäellä, missä asumme edelleen. Olen ulospäin suuntautunut, ja jotkut sanovat myös itsepäiseksi. Numeroissa olen hyvä mutta nimien muistamisessa huono. Puhun paljon, ja usein menevät senat sakaisin, vain miten se nyt olikaan. Koulutukseltani olen ylioppilasmerkonomi (1968), ja työskentelin yli 40 vuotta yritystalouden sekä hal- linnon tehtävissä. Eläkkeelle jäin vuosi sitten, ja nyt uskallan todeta, että onpa tämä elämänvaihe mukavaa aikaa. Harrastuksenani on kouluajoilta lähtien ollut piirtäminen, myöhemmin myös maalaaminen akvarellisekä öljyväreillä, mihin oppia olen saanut kansalaisopiston iltakursseilla. Toinen tärkeä harrastus meille kummallekin on Riihimäen Lasinpuhaltajakerho, jonka puheenjohtajana on Pauli ja minä sen rahastonhoitaja/sihteeri. Meillä kolme lasta - Heli Marjut, nyk. Tammi, synt. 30.7.1969, Kai Tuomas, s. 3.4.1978, k. 5.4.1978, sekä Tero Oskari, s. 25.11.1980. Lapsenlapsia on jo yhteensä viisi, Helin ja Tuomon lapset Toni Tapani, 18 v, Riia Marjut, 16 v sekä Niko Oskari, 14 v. Terolla ja Anniinalla, s. Willberg, on kaksi tytärtä, Ninni Anni Olivia Hannikainen, kohta 3 v sekä Minea Minttu Aliisa Hannikainen, 1 kk. 17 JOHTOKUNTA 2011 Sukulaisten kanssa olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä, ja sukuseuraankin liityimme Hilkan ja Arvon kehotuksesta. Heti ensimmäisessä kesäkokouksessamme tuli olomme kotoisaksi, kun silloinen esimies Leena Valvanne toivotti meidät lämpimästi mukaan suvun toimintaan. Sukuseuran johtokunnan jäsen Riitta Olsonen Riitta Helena Olsonen, s. 20.10.1948 Lapset Taro ja Touko Korhonen, heidän puolisonsa Annika Takaniemi ja Tiina Jaakkola, sekä lapsenlapset Hertta, Kaapo, Velma, Antto ja Kanerva. Asuu Helsingin Tapanilassa. Filosofian kandidaatti pääaineena matemaattinen tilastotiede, töissä Suomen ympäristökeskuksen merikeskuksessa. Riitta polveutuu Kiilanmäen Hannikkalan neljännen isännän Juhon nuoremmasta veljestä Pietari Hannikaisesta (1813-1899). Tämä sukuhaara on sittemmin muuttanut asuinpaikkaa joka sukupolvessa: Pietari asettui aikanaan Parikkalaan, hänen poikansa Onni Hannikainen (1865-1930) Kuopioon ja Onnin tytär Dora Olsonen (1893-1947) Leppävaaraan. Riitta on Doran pojan Pekan (1921-2006) vanhin lapsi. Lapsuutensa Riitta on viettänyt Mikkelissä, ja lapsuuden perheeseen kuuluivat isän ja äidin (Eeva Olsonen, os. Ikonen, s. 1923) lisäksi sisarukset Pirkko, Juha, Tapio ja Marja. Tämä perhe päätyi Mikkelistä useiden muuttojen jälkeen Jyväskylään. Riitta on opiskellut Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa ja ollut aiemmin töissä Tie- ja vesirakennushallituksessa sekä Merentutkimuslaitoksessa. Hän harrastaa lukemista ja maailman ihmettelemistä. Sukuseuran johtokunnan jäsen Juha-Pekka Hannikainen Juha-Pekka Hannikainen 30.11.1959 maanviljelijä, maaseutuyrittäjä, maa- ja metsätalouden- sekä matkailualan peruskoulutus Puoliso: Ulla Anita Hannikainen 1960, lapset: Jenni 18 Johanna 1986 , Hanna-Mari Emilia 1988 , Jani Juho Petteri 1992 Savonlinnassa sukumme juurilla asuva Kiilanmäen Hannikkalan sukutilan kahdeksas isäntä. Edelliset: 7. Pekka (1930- ), 6. Tauno (1885-1951), 5. Heikki (1855-1927), 4. Juho (1810-1868), 3. Mikko (17711850), 2. Aabraham (1743-1808) , 1. Eerik (17041780). Mukana monissa järjestöissä ja luottamustoimissa: mm. Itä-Savon mhy:n hallituksessa, Leader toimintaryhmä Piällysmiehen hallituksessa ja Metsäliiton Lappeenrannan piirin piiritoimikunnassa. Harrastuksina mm. ikämiesjääkiekko, lumilautailu, metsästys ja kalastus Sukuseuran johtokunnan jäsen Ulla Lindholm-Bannwart Olen sukuseuran johtokunnan uusi jäsen, Ulla Kristina Marianna Lindholm-Bannwart. Synnyin 1949 Oulussa, mistä perheemme kirurgi-isän matkassa muutti Mikkeliin, Savonlinnaan, Pielavedelle, Sysmään ja Karhulaan, josta kirjoitin ylioppilaaksi. Sieltä jatkoin Turkuun valmistuakseni kielenkääntäjäksi ja 1970 päädyin Helsinkiin ja ulkoasiainministeriöön, jossa monen ulkomaanpostin jälkeen nykyisin toimin tutkimusavustajana strategisen suunnittelun alalla. Ulkoministeriön töissä matka jatkui: Osloon ja Berniin suurlähettilään sihteeriksi ja kulttuuriavustajaksi, välillä Reykjavikiin tulkiksi, Bergeniin ja moniin ruotsalaiskaupunkeihin vaalitoimitsijaksi, Geneveen konferenssisihteeriksi, Berliiniin assistentiksi. Palattuani 2008 pysyvämmin kotimaahan sukuseurasta tuli minulle entistä tärkeämpi kiintopiste, sillä äiti ja isä olivat kuolleet ja liittoni sveitsiläisen, sittemmin pikavauhtia suomalaistuneen kemian tohtorin Christoph Bannwartin kanssa päättynyt. 24-vuotias tyttäremme Siri suoritti maisterintutkintoaan Lontoossa, ja molemmat sisarenikin asuivat ulkomailla: Eva Sveitsissä; Liisa taas oli päätynyt Ruotsin, Norjan, Ranskan ja Sveitsin kautta USA:han. SUVUN VAAKUNA Äitini Jenny (s. 1909), savonlinnalaisen kondiittorin Evert Aleksander Kuutin (s. 1872) seitsemästä tyttärestä nuorin, oli siskojensa tavoin hyvin sukurakas ja vei perheen aina tilaisuuden tullen mukaan kokouksiin, jotka muistan lapsesta asti kiehtovan jännittävinä, kun koolla oli mitä monipuolisin henkilökavalkadi. Tuttuutta niihin toivat usein saapuvilla olleet tätini Signe, Aune ja Armi sekä yhteinen harrastuksemme musiikki. On suurenmoista, että sukutaulustamme pystyn seuraamaan esi-isiäni aina 1667 syntyneeseen Erikiin asti. Häntä seurasivat Erik 1704, Abram 1743 ja Mikko 1771 – Mozartin aikalaisia! – Johan 1810 ja äidinisäni äiti, Helena Katariina 1844. Olen siis 9. lenkki tässä minulle rakkaaksi käyneessä ketjussa, josta äitini sisarineen usein kertoi. Kertomusten pohjalta jäivät askarruttamaan suvun kirjalliset ja musikaaliset taipumukset. Jälkimmäisiä tutkii nyt tuttavani, Helsingin yliopiston genetiikan professori TIESITKÖ TÄMÄN VAAKUNASTA? Hannikaisen suvun vaakuna, jonka suunnitteli heraldikko Tapio Vallioja, hyväksyttiin Suomen Heraldisen seuran rekisteriin 22. 6. 1993. Vaakunan värit ja osat Vaakunan väreinä ovat Savon kulta-musta ja Karjalan puna-hopea. Vaakunan punaisessa kilvessä näkyvät suvun juuret: kantatila Kiilanmäki ja tyviössä maanraivaajamme musta kolmilehtiapila. Yläpuolella on kaksi kultaista, ylöspäin suunnattua, ristikkäin olevaa tuohitorvea, jotka kertovat suvun musiikille antautuneista jäsenistä. Hopeinen ruusu taas kuvaa suvun jäsenten akateemisia saavutuksia. Suljettu kypärä muistuttaa suvun talonpoikasjuuris- Irma Järvelä, joka on löytänyt yhteyden sosiaalisten taitojen ja musikaalisuuden välillä. Kerron lisää, kunhan tutkimus edistyy. Myös äidin perheen kirjeenvaihdon ja arvokkaiden valokuvien tunnistaminen, järjestäminen ja mielekäs arkistoiminen painavat mieltä; jokainen hyvä ja huonokin idea tämän kulttuuriperinnön säilyttämiseksi on mitä tervetullein. Muutoin harrastan musiikin eli konserttien, oopperan, kamarimusisoinnin ja pianonsoiton lisäksi kuvataidetta ja kirjallisuutta, alppi- ja hiihtovaelluksia, uintia, pyöräretkiä ja luontoa: lintuja, sieniä ja kasveja. Näillä eväin toivon voivani vuorostani olla avuksi ja hyödyksi sukuseuralle sen työssä, jonka tuloksista olen itse niin usein päässyt nauttimaan, ja jota pidän tärkeänä ja arvokkaana siltana sekä sukulaisten välillä että menneestä tulevaan. ta (maallikkosuku) ja sen risti kuvaa P. J. Hannikaisen isää, Nurmeksen Heikki-lukkaria. Hänen ansioihin pitäjän herättäjänä kuuluivat mm. kansakoulun aikaansaaminen ja maanviljelysolojen kehittäminen. Kypäränpeite ja lakipunos ovat mustaa ja kultaa. Kypärän koristeena oleva kultainen avattu kirja kertoo Suomen kielen kehitykseen ja kulttuuriin monipuolisesti vaikuttaneesta ja ensimmäiseksi suomenkieliseksi kaunokirjailijaksi nimetystä Pietari Hannikaisesta. Vaakunalause Vaakunan alaosan lause Amor vincit omnia (Rakkaus voittaa kaiken) on peräisin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsevasta P. J. Hannikaisen hautamuistomerkistä. 19 MUISTOKIVI Yhteenveto muistokivihankkeesta Elokuun 6. päivänä 2011 paljastettiin muistokivi Kirkkoniemen hautausmaalla Savonlinnassa Hannikaisten suvun edesmenneiden muistolle. Seuraavassa yhteenveto hankkeen eri vaiheista. Sukuseuran 60-vuotiskokouksessa 2007 Seppo Kapanen esitti, että sukuseura hankkisi muistomerkin Savonlinnaan Kirkkoniemen hautausmaalle. Perusteluna oli, että hautausmaalle on haudattu useita suvun jäseniä mm. kanta-Eerik 1700-luvun lopulla. Hautausmaalla oli myös Kososten sukuseuran muistokivi. Millainen muistomerkin tulisi olla ja mitkä olisivat hankkeen taloudelliset edellytykset? Vaihtoehtona oli joko muistolaatan hankinta tai muistokiven pystyttäminen. Lopulta päädyttiin viimeksi mainittuun, kun todettiin, että hankinta oli myös taloudellisesti mahdollista. Maaliskuussa 2008 vuosikokous vahvisti ja hyväksyi lopullisesti hankkeen. Alustavat kustannukset arvioitiin silloin noin 1700 euroksi. kaisten sukuseuralle luvan muistomerkin laittamiseen Kirkkoniemen hautausmaalle vastikkeetta. Ennen asennusta ylipuutarhurin tulee hyväksyä kiven malli, jotta se sopii ympäristön muihin muistomerkkeihin.” Vuosikokouksessa 2009 kerrottiin, että lupaasiat seurakunnan kanssa ovat kunnossa ja että puheenjohtaja Rainer Hannikainen käy kesällä Savonlinnassa keskustelemassa kiven sijoittamispaikasta ja muotovaatimuksista seurakunnan edustajien kanssa. Näin tapahtuikin. Paikalla Kirkkoniemen hautausmaalla olivat lisäkseni Seppo Kapanen sukuseurasta, ylipuutarhuri Pasi Inkinen ja Marko Ruuskanen seurakunnan edustajina sekä Savonlinnan Kiviveistämöstä Vesa Toivonen. Paikalla sovittiin muistokiven paikka ja muistomerkin muoto. Kiviveistämön edustajan mukaan kustannukset olisivat noin 2500 euroa. Seuraavaksi tuli löytää muistokivelle suunnittelija. Johtokunnan jäsen Riitta Olsonen esitti kiven suunnittelijaksi poikaansa Touko Korhosta, joka lupautuikin tehtävään. Marraskuun 2009 johtokunnan kokouksessa todettiin, että kiven suunnittelijaksi lupautunut Touko Korhonen toimittaa johtokunnan jäsenille hahmotelmia kivestä ja että suunnitelma esitellään seuraavan vuoden vuosikokouksessa jäsenistölle. Kiven tekstiksi päätettiin: Hannikaisten suvun edesmenneiden muistolle. Kiveen tulisi myös kilpi sukuseuran vaakunasta sekä tekstistä amor vincit omnia. Kustannusarvio oli noussut 3000 euroon. Marraskuussa 2008 lähetettiin anomus muistomerkin pystyttämisestä Savonlinna-Sääminki seurakunnalle, jonka vastuulla oli Kirkkoniemen hautausmaa. Vastaus saatiin nopeasti. Seuraavassa ote kirkkoneuvoston kokouksen pöytäkirjasta n:o 10, 18.11.2008: ”Kirkkoneuvosto myöntää Hanni- 20 Vuoden 2010 vuosikokouksessa todettiin, että muistokivihanke etenee suunnitellusti. Kiven muoto, teksti ja kustannusarvio hyväksyttiin. Toukokuussa johtokunta hyväksyi tehtyjen tarjousten perusteella kiven valmistajaksi Kiviveistämö T:mi MUISTOKIVI Vesa Toivosen Savonlinnasta ja vaakunakilven valmistajaksi M.J. Paasikiven Lahdesta. Ennen tilausten lähettämistä seurakunnan edustajat hyväksyivät kiven mallin ja suunnitelman lausunnalla: ”pystyttämiselle ja julkaisulle ei ollut estettä”. Kilpi teetettiin ja hankittiin jo saman vuoden loppupuolella. Touko Korhonen huolehti kiven suunnittelun lisäksi tarjousten tekemisistä ja yhteydenpidosta kilven ja kiven valmistajiin ja oli täten suurena apuna projektin kaikissa vaiheissa. Elokuun 6. päivänä muistokivi paljastettiin juhlallisin menoin Kirkkoniemen hautausmaalla. Neljän vuoden projekti oli saatu päätökseen. Haluan esittää vielä tässä yhteydessä kiitokset kaikille hankkeeseen osallistuneille: Savonlinna-Sääminki seurakunnan edustajille, kiven suunnittelijalle Touko Korhoselle ja valmistajille sekä sukuseuran jäsenille, jotka mahdollistivat sen, että hankkeesta selvittiin taloudellisesti. Seppo Kapaselle esitän erityiskiitokset. Seppo oli suureksi avuksi projektin alusta asti. Muistokivi on kunnianosoitus kaikille suvun edes- Rainer Hannikainen ja Eino Hannikainen muistokiven paljastustilaisuudessa menneille jäsenille. Toivon, että Savonlinnassa käydessänne teillä on mahdollisuus käydä katsomassa muistokiveä. Rainer Hannikainen SUKUTIEDON KERÄÄMINEN Sukuseuran johtokunta pyytää jäseniltä sukuun liittyviä tarinoita, sanontoja, kaskuja, kuvia, piirroksia, kirjeitä, kortteja tai äänitteitä. Muodolla ei ole väliä, ja tapahtuma voi olla iloinen tai traaginen tai vain arkipäivää. Merkittävät virstanpylväät olisi hienoa saada arkistoihin mukaan, mutta myös arkipäivän tapahtumat ovat kiinnostavia. Voit kertoa mitä leikkejä leikittiin tai voit aloittaa kertomuksesi: Muistan kun äitini kertoi… Muistathan, että myös uudet, nykyhetken tarinat ovat tulevaisuuden historiaa. Liitä lähettämäsi materiaalin mukaan mahdollisimman tarkat tiedot mukana olevista henkilöistä, tapahtuma-ajoista ja -paikoista sekä omat yhteystietosi. Mikäli lähetetyn materiaalin käyttöön halutaan liittää rajoituksia (esim. vain tutkimuskäyttöön/vain arkistoitavaksi/ei saa julkaista), pyydetään ne kirjaamaan mahdollisimman selkeästi. Kaikki materiaali arkistoidaan ja mahdollisesti julkaistaan Hannikais-kanawassa, Internetissä tai omana erillisinä julkaisuna. Materiaalit voi toimittaa sihteerille. 21 MUSEO P.J. HANNIKAISEN LAPSUUDENKODIN MYYNTI Sukuseura sai lokakuussa 2010 tiedon Nurmeksen museon johtajalta Meri-Anna Rossanderilta, että Nurmeksen kaupungin tekninen virasto on esittänyt kaupunginhallitukselle laittaa myyntiin keväällä lakkautetun Lehtovaaran koulun ja myös sen pihapiirissä sijaitsevan P.J.Hannikaisen lapsuudenkodin. Museo vastusti myymistä sekä kulttuuri- että rakennushistoriallisiin seikkoihin vedoten. Talo on yksi vanhimpia Nurmeksessa, 1770-luvulta. Lisäksi todettiin, että P.J.Hannikainen on ehdottomasti tärkein merkkimies Nurmeksessa. Museo tiedusteli, onko Hannikaisten sukuseuralla halua tai mahdollisuutta esittää toiveenaan kaupungille, että se ei myisi taloa eteenpäin, jolloin sen käyttötarkoitusta ja kuntoa olisi mahdotonta kontrolloida, vaikka myynnille laitettaisiinkin ehtoja. Saimme myös 4.10.2010 Nurmeksen kaupungille osoitetun Nurmeksen museon lausunnon asiasta. Johtokunnan pikaisen puhelin-/sähköpostineuvottelun perusteella päätettiin laatia asiasta Nurmeksen kaupungille lausunto. Seuraavassa otteita lausunnosta, 26.10.2010: ”Hannikaisten sukuseura on vuosien saatossa voinut tyytyväisyydellä todeta, että Nurmeksen kaupunki on kiitettävällä tavalla vaalinut kanttori Heikki Hannikaisen ja hänen poikansa elämäntyön säilyttämistä tuleville sukupolville. Nurmes on usein käyttänyt P.J.Hannikaista kaupungin identiteetin vahvistamisessa. Nyt esillä oleva ajatus Hannikaisen kotitalon myynnistä ei kuitenkaan edusta tätä myönteistä linjaa. Hannikaisten sukuseura toivoo, että Nurmeksen kaupunki vaalisi kaupunkinsa merkkihenkilön muistoa säilyttämällä P.J.Hannikaisen lapsuudenkodin sellaisen vastuullisen omistajan hallussa, joka olisi valmis huolehtimaan rakennuksen kunnosta ja kehittä- 22 mään sen tulevaa käyttöä siten, että se vahvistaisi ja rikastuttaisi koko Pohjois-Karjalan kulttuurielämää.” Lähetimme lausunnon myös tiedoksi Nurmeksen museolle, jolta saimme seuraavan vastauksen: ”Erittäin hyvä lausunto, jossa asiat on ilmaistu suoraan. Uskon, että arvostetun sukuseuranne lausunnolla on paljon painoarvoa Nurmeksessa. Siispä kiitokset museon ja -kokonaisuutta ajatellen - Nurmeksen puolesta.” Jäimme odottamaan Nurmeksen kaupungin päätöstä. Soitin keväällä museonjohtaja Meri-Anna Rossanderille ja tiedustelin, millaiseen lopputulokseen Nurmeksen kaupunki oli asiassa päätynyt. Ilokseni sain kuulla, että myyntiaikeista oli luovuttu. 25.8.2011 Nurmeksen museonjohtaja lähetti sukuseuralle yllättäen seuraavan tiedonannon: ”Sain juuri tiedon kaupunkimme teknisestä virastosta, että kaupunginjohtaja Pertti Vainionpää oli antanut määräyksen siitä, että Lehtovaaralla sijaitseva Hannikaisen lapsuudenkoti olisi jälleen laitettava myyntilistalle. Tämä merkitsee sitä, että jälleen on aloitettava taistelu myyntipyrkimyksiä vastaan.” Johtokunta päätti kokouksessaan 10.10.2011 kirjoittaa kaupungille lausunnon asiasta. Lisäksi on tarkoitus kirjoittaa tiedotteet Nurmeksen paikallislehteen ja Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukseen. Lausunnossa Nurmeksen kaupungille tullaan esittämään toive, että Lehtovaarasta huolehditaan – olipa omistaja jatkossa kuka tahansa. Jäädään odottamaan toivottavasti myönteistä lopputulosta. Rainer Hannikainen MUISTOSANAT Antti Kotiranta in memoriam Lääkintöneuvos, hammaslääkäri ja sukuseuramme pitkäaikainen jäsen Antti Kotiranta kuoli Helsingissä 29. lokakuuta 2010. Hän oli 79-vuotias ja oli syntynyt Laviassa 15. joulukuuta 1930. Antti suoritti ylioppilastutkinnon v. 1948 ja valmistui hammaslääkäriksi v. 1953. Hän meni v. 1953 naimisiin Elina Nuorivaaran kanssa ja liittyi jo varhain sukuseuraamme. Yksityishammaslääkärinä Antti toimi yli neljäkymmentä vuotta, ja hän hoiti taitavasti myös monien sukuun kuuluvien hampaita. Monesti ehdittiin hoidon kuluessa keskustella yhteiskunnallisista kysymyksistä ja myös suvun asioista. Antti toimi aktiivisesti Suomen Hammaslääkäriliitossa, ensin sen lehden päätoimittajana 1960-luvulla sekä liiton puheenjohtajana kahdessa jaksossa 1960- ja 1970-luvuilla yhteensä lähes vuosikymmenen. Vaikuttamistaitojaan hän käytti yhteiseksi hyväksi mm. Helsingin terveyslautakunnan puheenjohtajana v. 1981 - 90. Helsingin kaupunginvaltuutettuna Antti toimi v. 1982 - 1992. Tasavallan presidentti myönsi Antti Kotirannalle lääkintöneuvoksen arvon v. 1994. Hammaslääkäriliiton kunniajäseneksi Antti kutsuttiin v. 2000. Antti hoiti luottamustehtäviä myös Suomen taideakatemian hallituksessa, osuusliike Elannon edustajistossa ja Munkkiniemen seurakuntaneuvostossa. Häneltä riitti aikaa toimia hallituksen puheenjohtajana myös Antinkoti-, Kannelkoti- sekä Pakilan sairas- ja vanhainkotisäätiöissä. Vuosikymmeniä hän toimi rotaryjärjestössä ja vapaamuurareissa. Antti jaksoi myös pitää yhteyttä syntymäkotiseutuunsa, ja hän toimi Satakunnan killan oltermannina 27 vuotta. Puolisonsa Elinan rinnalla Antti paneutui kotiseutuasioihin myös Keski-Suomessa ja mm. oli perustamassa Luhangan kotiseutuyhdistystä. Antille myönnettiin Kotiseututyön ansiomitali v. 2010. Hannikaisten sukuseurassa Antti oli aktiivinen rauhallisen myhäilevään tapaansa. Muistamme hänet monista vuosi- ja kesäkokouksista taitavana kokouksen puheenjohtajana ja rakentavana keskustelijana. Sukuseuramme kutsui hänet kunniajäsenekseen v. 2007. Antti Kotirannalle perhe ja lapsenlapset olivat tärkeitä ja läheisiä. Esa Tommila 23 MUISTELUA FERDI HANNIKAINEN (1893-1966) ”Hyvvee päevee ja tervetuloa tänne Auvilan koululle”, näin tervehti minua jämäkännäköinen isäntämies elokuussa vuonna 1947. ”Olen Ferdi Hannikainen, tämän koulun poikien käsitöiden opettaja”. Näin tutustuin mieheen, joka tulisi olemaan merkittävässä asemassa minun elämässäni, vaikka minulla sillä hetkellä ei ollut pienintäkään aavistusta asiasta. Olin siis 18-vuotiaana ylioppilastyttönä tullut Kotkasta Sulkavalle Auvilan koululle hoitamaan vuoden sijaisuutta kolmas-kuudesluokkalaisille. Tarkoitukseni oli tutustua opettajan tehtävään mahdollisen elämänuran valitsemiseksi. Edessäni seisoi siis juurevan näköinen noin 50-vuotias mies, jonka silmät tuikkivat iloisesti ja hymy karehti ystävällisen näköisillä kasvoilla. Tunsin heti oloni kotoisemmaksi, vaikka olinkin joutunut suoraan kotioloista ihan vieraisiin kuvioihin. Sama ensitapaamisen vaikutelma pysyi sitten edelleenkin, kun koulutyö pääsi käyntiin. Ferdi Hannikainen oli minulle suureksi avuksi tutustuessani yhdistetyn luokan työntekoon. Opin tuntemaan Ferdin taitavana ja napakkana opettajana, jota pojat kunnioittivat ja joka oli myös ammatillisesti pätevä. Tutustuin nopeasti ystävälliseen kyläyhteisöön, joka otti minut hyvin vastaan. Kyläläisiltä sain kuulla, että Ferdi Hannikainen olikin kyläkuulu taitaja puutyöalalla. Hän teki niin veneet kuin matkareet, kaikki kodin tarvekalut kirnusta saaveihin, työkalut, urheiluvälineet kuten sukset sekä leikkivälineet lapsille. Kyläläisten arvio oli, että minkä Hannikaisen isäntä teki, se oli laadultaan ykkösluokkaa. Hän oli luonteeltaan myös hyvin avulias. 24 Jos tarvittiin suunnittelu- tai saneerausapua, Ferdi Hannikainen kutsuttiin paikalle. Hän oli myös neuvokas auttamaan karjanhoitoon ja viljelystöihin liittyvissä asioissa. Ammatiltaan Ferdi Hannikainen oli varsinaisesti maanviljelijä, joka hoiti Aro-nimistä tilaa Sulkavan Auvilan kylässä .Hänen vaimonsa nimi oli Anna Johanna os. Sipinen. Perheessä oli neljä lasta, kaikki poikia. He olivat: Ade, Alpo, Arvo ja Aimo, ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan. Aron talo sijaitsi parin kilometrin päässä koulusta, ja oli kuulu vieraanvaraisuudestaan. Isäntä Ferdi oli erittäin sukurakas. Talossa vieraili usein sukulaisia yövieraina ja naapurit pistäytyivät lähes päivittäin. Anna-emäntä lennätti heti vieraan tultua kahvipannun tulelle, eikä talosta päässyt pois, jos sattui ruoka-aikana kyläilemään, syömään oli jäätävä. Niinpä Ferdi-isäntä kutsui minutkin heti syksyllä kylään ja aiheena olivat perunankaivuutalkoot. Siellä oli paljon väkeä, perunaa nousi, syötiin hyvin ja lopuksi tanssittiin. Tutustuin tuolloin talon Arvonimiseen poikaan. Se oli kohtalokas tapaaminen, joka johti pikkuhiljaa seurusteluun ja seuraavana keväänä kihloihin. Kesällä pidettiin häät Aron talossa. Näin oli käsityönopettaja Ferdi Hannikaisesta tullut minulle läheinen ja rakas appiukko ja myöhemmin lasteni ukki. Meillä appeni kanssa juttua riitti. Hän oli valistunut ja tiedonhaluinen ihminen, joka oli kiinnostunut oman alansa kysymysten lisäksi myös oman maan ja vieraiden maiden oloista ja politiikasta. Taloon tuli useita sanomalehtiä, kuten esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus, Itä-Savo ja Yhteishyvä. Radiosta kuunneltiin tarkkaan uutiset. Ukki oli henkeen ja vereen maalaisliiton miehiä. Hän kävi tupailloissa ja pohdiskeli maaseutuväen elinolojen vaikeutta. Silloin ei vielä ollut valtion tukipolitiikkaa, joten suu piti panna säkkiä myöten. Joskus olimme eri mieltä asioista esimerkiksi silloin, kun jouduin puolustamaan työväen ja opiskelijoiden oikeutta vapun viettoon. ”Herrojen meininkiä parhaaseen kevätkylvöjen aikaan”, totesi ukki vapusta. Ukki oli myös musikaalinen mies. Hänen sukupolvensa ”iskelmiä” olivat virret. Niitä sekä ukki että myös mummi lauloivat. Ukki otti usein esille virsikirjan ja lauloi hiukan karhealla äänellään, mutta sävel ihan kohdalleen osaten, pitkiäkin virsiä. Osasipa hän laulaa joitakin virsiä ulkomuististakin. Mummilla oli kirkas, kuuluva ääni, ja hän laulaa heläytti joskus piirileikkilaulujakin. Seuraavasta sukupolvesta voidaan mainita Alpon lapset, jotka kaikki ovat kouluttautuneet musiikkialalle. Neljällä pojalla on ammattina viulunsoitto ja tytär on musiikkitoimittaja. Muidenkin Ferdi Hannikaisen poikien lapsissa on musiikkikoulutusta saaneita, mutta kuitenkin muille aloille antautuneita. Ferdi Hannikaisen elämän viimeiset vuodet olivat vaikeita. Hänessä todettiin diabetes, joka lopuksi johti siihen, että häneltä jouduttiin leikkaamaan Olen joskus kuullut, että Hannikaisilla suvussa kulkevat perintötekijöinä käden taito ja musikaalisuus. Minusta ne yhdistyivät apessani Ferdi Hannikaisessa. Voidaan kysyä, miten nämä ominaisuudet ovat periytyneet jälkipolville. Käden taidot ovat selvästi näkyvissä seuraavassa sukupolvessa. Alpo ja Aimo ovat molemmat olleet viulunrakentajia. Alpo on osallistunut Suomen Viulunrakentajien järjestämiin kilpailuihin saavuttaen useita ensipalkintoja. Hän on rakentanut myös selloja. Arvo on eläkkeelle jäätyään rakentanut könninkelloja kansalaisopistossa ja saanut kunniamainintoja töistään näyttelyissä. Kaikki veljekset ovat olleet taitavia kaikissa kädentaitoa vaativissa uudistus- ja korjaustöissä. Musiikki on aina ollut esillä Aron poikien elämässä. Kotona olivat soittimina haitari, viulu ja mandoliini. Pojat muodostivat oman soittoporukan, jota tilattiin soittamaan paikallisiin juhliin ja iltamiin. Alpo ja Aimo eivät tyytyneet tähän, vaan lähtivät Helsinkiin Kirkkomusiikkiopistoon opiskelemaan. He molemmat valmistuivat kanttoreiksi ja ovat toimineet myös musiikinopettajina ja kuoronjohtajina. Arvo on laulanut niin mies- kuin sekakuoroissa viidenkymmenen vuoden ajan. Ferdi, pojat Ade ja Alpo sekä Anna Arvo sylissään toinen jalka. Leikkauksessa tehty haava ei ottanut parantuakseen, vaan puolen vuoden sairaalassaolo päättyi verenmyrkytykseen, joka johti kuolemaan vuonna 1966. Hän oli kuollessaan 73-vuoden ikäinen. Jäimme kaikki omaiset kaipaamaan rehtiä, lämminhenkistä, meistä kaikista kiinnostunutta isää ja ukkia. Ferdi Hannikainen oli kansanmies, jolla oli sydämen sivistystä, auttamishalua ja luontevaa kiinnostusta ihmisiin ja ympärillä olevaan maailmaan. Olen iloinen siitä, että kohtalo aikoinaan johdatti minut tuntemaan Ferdi Hannikaisen. Tällä kirjoituksella olen halunnut kunnioittaa tämän Saarijärven Paavon tapaisen vakaan talonpojan muistoa. Oman suvun jäsenten keskuudessa hänen muistonsa elää edelleen. Hilkka Hannikainen 25 MUISTELUA Muistikuvia Kiilanmäen sisaruksistani ja serkuistani Viime vuosina on ollut vallalla yksilökeskeinen ja itsensä toteuttamisen ajatusmalli, ”jokainen on oman onnensa seppä”. Tällainen suuntaus on johtanut itsekkyyteen ja eriytymiseen, jonka satoa nyt korjataan. Olisiko jälleen palattava vanhaan perhekeskeiseen elämänmalliin, jossa kannettiin yhteisesti vastuuta? Perhepiirin ja lähisuvun kesken oli yhteisiä tapaamisia, joissa tavattiin toisia niin juhla-aikana kuin työn ja arjen lomassa. Tällaisia tapaamisia oli myös Kiilanmäen Hannikaisten sisaruksilla Eemilillä, Taunolla, Heikillä, Hannalla ja Kaisalla sekä heidän perheillään 1930 - 1940 -luvuilla. Varhaisin muisto itselläni kylämatkasta Kiilanmäelle on pääsiäiseltä 1931 tai 1932. Matkasta on jäänyt mieleeni vain kotimatka. Keväinen jää oli päivän aikana haurastunut niin, että jää petti hevosen jaloissa muutaman kerran ja kerran koko hevosen ja reen alla. Onneksi tämä tapahtui lähellä rantaa, jossa hevosen jalat tavoittivat pohjan, ja siitä hevonen pääsi jälleen kantavalle jäälle ja me onnellisesti kotiimme Niemelään. vietettiin. Muistiini on jäänyt myös se, että isä vei meidät katsomaan lentonäytöstä, joka pidettiin Savonlinnassa. Siellä tapasin Juhani-serkun, joka myös oli Tauno-isänsä mukana näytöstä seuraamassa. Vuosi 1933 toi perheellemme suuren muutoksen. isäni oli hyväntahtoisena taannut ystäviä ja joutui maksumieheksi. Kun laman seurauksena hän ei saanut rahaa takausten maksuun, kotimme myytiin pakkohuutokaupalla. Anomukseen, että valtio olisi tullut väliin ja lunastanut tilan ja perheemme olisi sen voinut sitten ajan kanssa ostaa takaisin, ei suostuttu. Tästä seurasi se, että jouduimme lähtemään kodistamme. Uuden asunnon saimme isän Heikki-veljen kodissa Ikoinniemellä. Ensimmäinen muistikuva Heikki-sedästä on, kun hän tuli venemoottorilla hakemaan muuttokuor- Vierailivatko sisarukset meillä Moinsalmella asuessamme, siitä minulla ei ole muistikuvaa. Luulen, että sisaret kesälomillaan pistäytyivät. Eemil-isäni kertomana tiedän, että Tauno-veli on käynyt jauhattamassa viljaa meillä myllyssä, jota pyöritti höyrykone. Tämä kertomus on jäänyt mieleen siksi, että siihen sisältyi höyrykattilan räjähdysvaara. Setä oli ripustanut märän pompan varoventtiiliin päälle, jolloin paine oli noussut liian korkealle. Onneksi isä oli ehtinyt sen huomaamaan, ja onnettomuudelta vältyttiin. Valokuvista, jotka Riitta Hannikainen oli ottanut, käy ilmi, että hän oli sisarensa Vallin kanssa vieraillut kodissamme. Vietettiinkö isäni 50-vuotispäiviä, siitäkään ei ole tietoa. Uskon kuitenkin, että niitä 26 Emil-sedän perheellä kesällä 1940 maa ja meitä, joita oli seitsemän henkeä. Moottoriveneeseen oli kytketty lotja, johon kaksi lehmää, Omena ja Vuokko, muun omaisuuden kanssa lastattiin. Syksyinen päivä ehti hämärtyä iltaan ennen kuin olimme perillä uudessa kodissamme. Täällä tutustuin Tyyne-tätiin ja serkkuihin Kaijaan, Sirkka-Liisaan ja Reinoon, joka oli samanikäinen sekä Heikki Pietikäiseen, myös ikätoveri. Muistaakseni kukaan meistä pojista ei osannut sanoa ärrää, ja sitä sitten opeteltiin hokemalla ”ärrän kierrän orren ympäri, ässän pistän taskuun”. Leikkikavereita ei tarvinnut lähteä naapureista hakemaan, kun meitä lapsia samassa talossa asusti yhdeksän. Muistiini ei ole jäänyt, mitä leikkejä leikittiin - varmaan piilosilla oloa ja talvella mäenlaskua. Eräs kesäinen leikki oli, kun setä loikoili ruokatunnilla pihanurmikolla, niin kokeilimme saako hän siepatuksi meidät kiinni, kun lähestyimme häntä. Pidimme setää Damppu-jättiläisenä, joka esiintyi Yhteishyvä-lehden Tommi Typykkä ja Mestari Lanka -nimisessä sarjakuvassa, ja tämä jättiläinen pyrki vangitsemaan lapsia. Setä oli hyvä sadun kertoja, kertomisen alkuun tarvittiin lankakerä ja siitä sitten kertomus alkoi purkautua. Juhani-serkku oli lapsena varannut lankakerän mukaansa kyläreissulle lähtiessä. Niiden parin vuoden ajalta, jotka Ikoinniemellä asuimme, ei mieleeni ole jäänyt veljesten perheiden kanssakäymistä. Isäni kävi töissä päivittäin Kiilanmäellä syntymäkodissaan. Hämäränä muistikuvana on, että jouluaaton aterialle olisimme kokoontuneet sedän perheen kanssa. Joulupukki varmaan vieraili ja lahjojakin saatiin, mutta lahjoista ja illan ohjelmasta ei muistiin ole tallentunut. Mieleeni on jäänyt sellainen hokema ”muori se nurkassa perunoita kuori ja luuli olevansa taivaassa”. Olin sen varmaan vanhemmilta veljiltä kuullut ja sitä toistellessa sain nuhteita setälän palvelijalta. Täällä ollessamme sisaremme Hanne Emilia kuoli hinkuyskään vuoden vanhana. Hän oli juuri oppinut kävelemään. Muistan, kuinka äitini kuolevaa lasta lämmitteli sylissään kamarin uunin edessä. Suhtautuminen kuolemaan oli luontevaa, sillä silloin kuoltiin kotona, omaisten läsnäollessa. Vaikka olin lapsi, niin tajusin Hannan kuoleman jättäneen tyhjän paikan perheeseemme. Vielä suuremman menetyksen olivat kokeneet isäni vanhemmat, sillä heidän 11:stä lapsesta kuusi menehtyi lapsena. Koskaan näistä kuolleista sisarista en kuullut puhuttavan. Emil, Heikki, Hanna, Kaisa Ikoinnimeltä muutimme Kiilanmäelle Tauno-sedän omistamaan asuntoon, joka sijaitsi samassa pihapiirissä. Isäni työmatka lyheni, ei tarvinnut kuin pihan yli mennä. Nyt oli vuorossa tutustuminen Kiilanmäen serkkuihin, joita oli kahdeksan: Taimi, Liisa, Maija, Leena, Kaisa, Aune, Juhani ja Pekka. Seuraamme perustamassa heistä olivat Taimi, Maija, Kaisa ja Juhani. Veljesten perheiden perinteisiä yhdessäoloja olivat syksyiset lammaskaaliateriat. Ne ajoittuivat Mikon päivän tienooseen, silloin lampaat yleensä otettiin sisäruokintaan. Syksyllä ilmojen kylmettyä aloitettiin syysteurastukset. Joulun aikoina vierailu tapahtui Tapanina ja Uuden vuoden pyhinä vuoronperään Tauno- ja Heikki-setälässä. Ruokapöydän antimina olivat perinteiset jouluruuat, livekalat, kinkut, joissa oli paksusti läskiä, rosolli ja laatikot. Näillä aterioilla tarjottiin myös kopratalkkunaa ja kotona valmistettua ryynimakkaraa. Kopratalkkuna valmistettiin kotona tehdystä talkkunajauhosta keittämällä jäykäksi puuroksi, jota sitten otettiin käteen ja puristettiin palloksi ja syötiin voin kanssa. Hyvvee oli. Ryynimakkara valmistettiin niin, että puhdistettu eläimensuoli täytettiin keitetyllä ohraryynipuurolla, sidottiin päistä, kiehautettiin ja pantiin kyl- 27 MUISTELUA mään tilaan. Sieltä niitä tarpeen tullen otettiin, paistettiin leivinuunissa, jota talvisin lämmitettiin joka päivä, ja syötiin kinkunliemen tai karjalanpaistin kera. Maukkaita olivat. Ruokapöydässä Heikki-setä kertoili kaskuja, joissa hovinarrilla oli pääosa. Mistä aikuiset keskustelivat, siitä ei muistiini ole jäänyt - varmaan silloinkin omassa maassa ja maailmalla tapahtuvia asioita pohdittiin. Sisarusten keskinäinen suhde oli läheistä ja sopuisaa. Tietooni ei ole tullut mitään sellaista, josta olisi jäänyt jotakin ”hampaankoloon”. Kiintymys Kiilanmäen syntymätienooseen heillä säilyi vahvana koko eliniän. Sisaret Hanna ja Kaisa vierailivat ahkerasti syntymäkodissaan ja lomailivat kesäisin siellä. Meistä lapsista tätien vierailu oli eräs odotetuimpia, sillä aina heillä oli tuliaisia annettavana. Kaisa-tädin vakiotuominen oli mustat trikoiset uimahousut, eikä meillä muuta paljon kesäisin päällä ollutkaan. Onkiminen oli Kaisa-tädin lempiharrastus. Muita sukulaisvierailijoita olivat Sylvi Laaksovirta, joka lomaili kesäisin huvilallaan Ikoinniemellä, Valli, Riitta ja Utrasniemeltä tullut Pekka Hannikainen, joka osteli kylämatkoillaan eläintennahkoja sekä Muur-Jussi. Muur-Jussi, oikealta nimeltään Juhana Kosonen, oli muurari ja isoisäni kaksoissisaren Justiinan puoliso. Hanna-sisar majoitti puolestaan veljesten perheitä, kun he kävivät Helsingissä. Talvisodan jälkeen asui ”evakkona” Jääsken kunnanlääkäri Tauno Hannikainen perheensä kanssa Ikoinnimellä Heikki Hannikaisen kotona. Täällä ollessaan hän vieraili perheissämme ja hoiti Arvo-veljeäni ja minua, kun sairastimme keuhkokuumetta. Entä mitä leikimme ja harrastimme lapsuudessamme? Joulunaikaisissa tapaamisissa me nuoremmat serkukset usein leikimme saaduilla joulukorteilla vilkutusta, jossa vastapuoli yritti arvata montako korttia niitä heiluttavalla oli. Jos arvasi oikein, sai kortit itselleen, jos väärin, joutui antamaan omistaan. Voittajaksi tuli se, jolla oli eniten kortteja. Muita korttipelejä olivat Musta Pekka ja Hullunkurinen perhe. Varsinaisia joululeikkejä en 28 Kaisa, Emil, Hanna muista leikityn näissä tapaamisissa, niitä kyllä koulun joulujuhlissa leikittiin. Talvisin asuinympäristö tarjosi oivan ympäristön hiihdolle ja mäenlaskulle, sillä pihasta oli suunta vain alaspäin. Jäätyneet järvet olivat oivallisia luistinratoja ennen lumen satamista, vain rannat olivat rajoina. Napakelkan kyyti oli sen ajan formula-ajoa. Erään joululoman aikana saimme nauttia taitoluisteluesityksestä, joita tätinsä luona Helsingissä asuva Kaisa-serkku kotonaan lomalla ollessa esitti. Kylän nuoret miehet oli hyväntahtoisesti hänelle areenan jäälle avanneet. Luistimina meillä oli hokkareita, nurmeksia ja sahanteristä valmistettuja kotitekoisia menopelejä. Potkukelkat olivat mainioita menopelejä järven jäällä. Kotonani oli isäni tekemä kelkka. Keväällä pälvien tullessa ruutupelit ja seinäpallo tytöillä ja ressinpeluu pojilla olivat ajankohtaisia. Ressinpeluuta oli kahta lajia: seinä- ja tikkuressiä. Pelivälineinä olivat venäjänvallanaikaiset 5- ja 10-penniset. Seinäressissä kolikkoa lyötiin seinään ja yritettiin saada se pomppaamaan niin lähelle pelikaverin kolikkoa, että vaaksanmitalla siihen yltäisi, ja jos ylsi, niin voitti sen itselleen. Tikkures- sissä kolikkoa heitettiin määrätyn matkan päässä olevaa tikkua kohden. Tikun ympäriltä vaaksan mitan päässä olevat sai itselleen. Lumien sulettua ja pihojen kuivuttua siirryttiin pelaamaan erilaisia pallopelejä: neljääsuolaa, kuningaspalloa, polttopalloa, tervapataa, salkotennistä ja rinkipalloa. Berliinin olympialaiset, jotka pidettiin 1936, innosti urheilemaan lajeina pituushyppy, kolmiloikka, korkeushyppy, seiväshyppy, kuulantyöntö ja keihäänheitto. Omat ennätykset korkeudessa Kalevi Kotkasen tyylillä oli 125 cm ja seipäällä 185 cm. Juoksussa olimme Salmisia, Askoloita ja IsoHolloja, jotka silloin saivat kolmoisvoiton 10 000 metrillä. Sunnuntaisin kirkkoajan jälkeen kokoontui oman porukan lisäksi naapureiden poikia pelaamaan kuningaspalloa. Heitä olivat Paavo Salminen, Matti ja Ville Valtonen ja Tauno Luukkainen. Heidän kiinnostuksensa kohteena taisivat pallopelien ohella olla myös serkkutytöt. aloittamalla linnoitustyöt Karjalankannaksella. Tuhannet miehet ja naiset osallistuivat vapaaehtoisesti linnoitustyötalkoisiin, myös Heikki-setä. Talvi- ja jatkosota toivat muutoksen perheiden elämään. Otettiin vastaan evakkoja ja majoitettiin heitä. Isä ja sedät eivät osallistuneet Talvisotaan ikänsä perusteella. Jatkosodan alkaessa saivat isäni ja Heikki-setä, minä 12 v. ja Arvo-veljeni määräyksen IS-joukkoihin Savonlinnaan. Kotipaikkamme kuului silloin sotatoiminta-alueeseen, ja alueella oli suoritettu linnoitustöitä, joissa työskenteli myös paikkakuntalaisia. Läheisin linnoitus sijaitsi 5 kilometrin päässä Kaartilassa, jossa oli kahden kuudentuuman rannikkotykin asemat ja tarvittavat rakennukset henkilökunnalle ja miehistölle. Kyseiset tykit eivät tästä asemasta käsin osallistuneet taistelutoimintaa, vaan ne siirrettiin taistelujen edetessä uusiin asemiin, ainoastaan ilmatorjunta-aseita käytettiin lentokoneita vastaan. Piilosillaolo oli myös mieluinen leikki. Niitä olivat kuurupiilo, karttupiilo ja vinkkipata - tämän piilosillaleikin toi Helsingistä Kaisa-serkku. Kuurupiilosta oltiin syksyisin hämärätunnin aikana sisällä. Hämärätuntia vietettiin illalla ennen varsinaisen pimeän tuloa. Pukspeliä pelattiin maastossa. Kesäaikana osallistuimme kykyjemme mukaan maataloustöihin, marjastimme, keräsimme sieniä, teimme kerppoja lampaille ja kalastimme. Osallistuimme sota-aikana keräystalkoisiin, joissa kerättiin luita, kumia, alumiinia ja messinkiromua. Läheiset järvet mahdollistivat uintiharrastuksen - ja hyvin paljon sitä harrastettiinkin. Uimataidon opimme nuorina. Leiritoimintaa tarjosi Suojeluskuntajärjestö naapurikylässä Ritosaaressa, jossa myös kyläkoulumme sijaitsi. Leireillä opeteltiin järjestäytymistä, suunnistusta, ammuntaa, urheiltiin kilpaa ja oli maastoleikkejä. Ammunnasta pienoiskiväärillä voitin kolmannen palkinnon kolmella laukauksella pistemäärän ollessa 23. Kuudenkymmenen metrin juoksussa olin toinen. Leiriltä tehtiin retki Tervahöyry-laivalla Punkaharjulle. Ruokahuollosta vastasi paikallinen Lotta-osasto, jossa vanhemmat serkut olivat. Majoitus oli teltoissa. Oman telttakunnan nimi oli Nappulavillet. Jostakin syystä nimikilvestä hävisi kolme ensimäistä kirjainta ja niin olimme pulavillejä. 1958 Maunulassa Eino, Emil, Kaisa, Hanna ja Taimi Kolmekymmentäluvun loppupuolella sodan uhka Euroopassa voimistui. Myös Suomi tunsi alueensa uhatuiksi. Idästä tulevaan uhkaan varauduttiin Sotatoimien suopean kehityksen johdosta Heikkisetä vapautui hoitamaan kotitilaansa ja isä sai siirron vartiotehtäviin edellä mainitulle tykistön alueelle. Siirtoon vaikutti suojeluskunnan päällikkö Hermanni Halonen. Vanhemmat veljeni, Ilmari ja Arvo, olivat osan aikaa isän apuna ja itsekin muutamia kertoja hänen seuranaan. Kun patteriston varastot oli siirretty sotatoimialueelle, niin vartiointi lopetettiin ja isä kotiutettiin marraskuun lopulla. Serkuista Taimi ja Kaija toimivat lottina sotatoimialueella ja Liisa ilmavalvontatehtävissä, Ilmari-veli oli viestijoukoissa Kannaksella ja Arvokin 17-vuotiaana pioneeriksi koulutettavana Korialla. Kotiuttamisen jälkeen isän vakituinen, noin 8 vuotta kestänyt palvelusuhde syntymäkodin tanhuvilla ei enää 29 MUISTELUA jatkunut. Uskon, että isäni työpanos veljensä palveluksessa oli enemmän kuin pelkkä työsuhde, vaan siinä oli mukana myös rakkaus syntymäkotiin. Sodan jälkeen vanhat perinteiset tapaamiset loppuivat, ja yhteys jatkui erilaisten työsuoritusten ja merkkipäivien merkeissä. Rakentajana isän työn tuloksia on vieläkin käytössä ja hänen uurastuksensa jatkui yli 90 ikävuoteen. Sisarussarjasta ensimmäisenä sai kutsun ajasta iäisyyteen Tauno 66-vuotiaana, Hanna 77-vuotiaana, Heikki 86-vuotiaana, Eemil 94-vuotiaana ja Kaisa 97-vuotiaana. Heidän lapsistaankin on jo moni siirtynyt ajanrajan taakse ja nuorimmatkin ovat pian 80 täyttäviä. Minkälaisen henkisen ja hengellisen perinnön he jättivät jälkipolvelle? Isänmaanrakkaus, syvä kiintymys kotiseutuun ja synnyinpaikkaan, usko ja luottamus Jumalaan, rehellisyys ja ahkeruus, itsensä ja yhteiskunnan kehittämiseen osallistuminen. Lisäksi he ottivat vastuuta yhteisten asioiden hoidosta kunnan, seurojen, yhdistysten ja osuustoiminnallisten sekä neuvonnallisten järjestöjen toiminnassa. Sukuseuran perustajina he laajensivat sukuyhteisön ulottuvuutta. Omaan elämänkatsomukseeni sain hyviä vaikutteita Ikoinniemen setälästä, sedältä, tädiltä ja serkuilta työskennellessäni siellä nuoruudessa useana vuotena. Kaija ja Sirkka-Liisa pitivät yhteyttä kirjeitse aloittaessani opiskelun. Setä otti yhteyttä asuessani Helsingissä hänen siellä käydessään ja hän myös vieraili kodissamme Keuruulla ja Laukaassa. Tämän päivän yhteyttä hoidellaan kännykällä merkkipäivien ja joulun tervehdyksiä vaihtaen. 1959 Kaisa 60 v, Voikkaa Mattilan lastenkoti Laukaassa 5.11.2008 Eino Hannikainen Onko osoitteesi tai nimesi muuttunut tai perheesi kasvanut? Lisätietoja sukulaisuussuhteistasi sekä uutiset suvun pienokaisista voit ilmoittaa lähettämällä tiedot jäsensihteerille. Toivomme saavamme myös tiedon sukuseuran jäsenen kuolemasta sekä ilmoituksen siitä, haluaako puoliso tai lapset jatkaa sukuseuran jäsenyyttä. Muistathan ilmoittaa myös osoite- ja nimimuutokset! Ilmoitukset voi tehdä jäsensihteeri Riitta Olsoselle puhelimitse numeroon 040 532 5896 tai sähköpostitse osoitteeseen riitta.olsonen@gmail. com tai postikortilla Riitta Olsonen, Tasankotie 4 A 1, 00730 Helsinki. 30 JÄSENEKSI TULE MUKAAN SUKUSEURAN TOIMINTAAN! Koska sukumme jäsenillä tuntuu olevan epäselvyyttä siitä, ketkä voivat liittyä sukuseuran jäseniksi ja miten se onnistuu, tässä lyhyesti tietoja jäsenyydestä. - Informoithan sinä seuran jäsenenä omia lähisukulaisiasi jäsenyydestä. Yhdistyksen jäseneksi pääsee jokainen Hannikaisen sukuun kuuluva, Hannikaisista isän tai äidin puolelta polveutuva henkilö. Suvun jäseneksi katsotaan myös henkilö, joka on tai on ollut naimisissa sukuun kuuluvan tai siitä polveutuvan henkilön kanssa. Sukuseuran jäseneksi ei kutsuta erikseen. Jokaisen tulee siis itse ilmaista halunsa jäsenyyteen. Uudet jäsenet hyväksyy sukuseuran johtokunta. Sukuseuran jäseneksi pääsee helpoiten... ottamalla yhteyttä johtokunnan jäsensihteeriin Riitta Olsoseen, puhelimitse numeroon 040 532 5896 tai sähköpostitse osoitteeseen riitta.olsonen@gmail. com tai postikortilla Riitta Olsonen, Tasankotie 4 A 1, 00730 Helsinki. Jäsenenä… voit osallistua yhteisiin retkiin, konsertteihin ja kokouksiin, ja saat kotiisi Hannikais-kanawa -jäsenlehden. Sukuseura myös tukee aika ajoin suvun lahjakkaita nuoria esimerkiksi stipendein. Sukuseuran jäsenmaksun vahvistaa vuosikokous aina tulevalle kaudelle. Tällä hetkellä sukuseuran jäsenmaksu on 20 €/perhe. Sukuseuran toimintaan toivotaan mukaan eri-ikäisiä, eri puolelta Suomea tulevia uusia jäseniä. Tule rohkeasti mukaan toimintaan! Saat ystäviä ja monia mieleenpainuvia kokemuksia. Kerro myös omista toiveistasi ja ideoista. 31 Kesäkokousväkeä lounaalla Savonlinnan Seurahuoneella 2011 Kesäkokouksen iltapala nautittiin yhdessä Elviira-laivalla kauniilla Saimaalla seilatessa
© Copyright 2024