Siili Solutions Oyj ostaa Avaus Consulting Oy:n koko osakekannan

ASIAKASTIEDOTE, 7.8.2014
Siili Solutions Oyj ostaa Avaus Consulting Oy:n koko
osakekannan sekä Puolan tytäryhtiön
- syntyneestä yhtiöstä tulee Suomen johtava digitaalisten
palveluiden tuottaja.
Hyvä asiakkaamme,
Siili Solutions Oyj on ostanut tänään allekirjoitetulla sopimuksella digitaalisten palveluiden
muotoiluun ja kehittämiseen erikoistuneen Avaus Consulting Oy:n koko osakekannan. Kauppaan
kuuluu tytäryhtiö Wroclawissa Puolassa. Kaupan myötä syntyneestä yhtiöstä tulee Suomen johtava
digitaalisten palveluiden kehittäjä, luoden vankan perustan kansainvälistymiselle.
Koko Avaus Consultingin henkilökunta jatkaa tehtävissään, ja voimassa olevat asiakasprojektit ja sopimukset jatkuvat normaalisti. Myös yhtiön nimenä säilyy Avaus Consulting Oy vuoden 2014
loppuun asti. Keskustelemme kanssanne mielellämme uuden kokonaisuuden tarjoamista palveluista
ja mahdollisuuksista yhteistyöllemme.
”Avaus on digitaalisen talouden innovaatiokumppani, joka rakentaa asiakkailleen monikanavaisia
menestystarinoita hyödyntämällä luovaa businesslähtöistä palvelumuotoilua, moderneja
teknologiaratkaisuja ja data-analytiikkaa. Yhdessä Siilin kanssa meistä tulee yli 300 asiantuntijaa
työllistävä digitaalisten palveluiden Power House, joka pystyy palvelemaan asiakkaitaan entistä
laajemmin”, kertoo Avaus Consultingin toimitusjohtaja Tom Jacobsson.
”Nopeasti etenevä digitalisaatio vauhdittaa kysyntää uusille digitaalisille palveluille. Avauksen
osaamisen hankinnalla nousemme maan johtavaksi toimijaksi niin digitaalisten palveluiden
kehittämisessä kuin modernina ohjelmistointegraattorinakin. Hankinta on jatkoa strategisille
yritysostoillemme. Osaamiseltaan Avaus sopii tarjoamaamme täydellisesti, laajentaen
osaamistamme digitaalisessa palvelumuotoilussa, liiketoimintalähtöisessä ratkaisuarkkitehtuurissa
sekä analytiikassa. Lisäksi Avauksen Puolan toiminnot ovat hyvä perusta kansainvälistymisellemme
keski-Eurooppaan”, kertoo Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtaja Seppo Kuula.
Avaus-brändin alla on toiminut kaksi yhtiötä; Avaus Consulting Oy keskittyen verkko- ja
mobiilipalveluiden kehittämiseen sekä Avaus Marketing Innovations Oy keskittyen asiakkuuksien
kehittämiseen, markkinoinnin uudistamiseen ja Marketing Automation -toimintoihin. Kauppa ei
vaikuta Avaus Marketing Innovations Oy:n toimintaan, vaan kaikki yhtiön yli 50 työntekijää jatkavat
tehtävissään. Avauksen perustajat (Harri Roschier, Tom Nickels, Kim Weckström, JP Virtanen)
myös jatkavat Avaus Marketing Innovations Oy:n omistajina ja yhtiön kehittäjinä.
Lisätietoja
Tom Jacobsson
Toimitusjohtaja, Avaus Consulting Oy
[email protected]
040 585 0800
Seppo Kuula
Toimitusjohtaja, Siili Solutions Oyj
[email protected]
040 370 0032
ASIAKASTIEDOTE, 7.8.2014
Avaus Consulting lyhyesti
Avaus Consulting on moderni, ketterä ja innovatiivinen teknologiayhtiö. Luomme liiketoimintamalleja
ja palveluita digitaaliseen maailmaan yhdistäen liiketoimintaymmärryksen, palvelumuotoilun, datan ja
eri päätelaitteet. Avaus Consultingilla on toimistot Helsingissä sekä Wroclawissa Puolassa. Yhtiö
työllistää 70 artesaania, jotka palvelevat asiakkaita useilla eri toimialoilla.
Siili Solutions lyhyesti
Siili Solutions Oyj on suomalainen tietojärjestelmien kehityspalveluita tarjoava yhtiö, joka tuottaa koko
tietojärjestelmän kattavia IT-asiantuntijapalveluita julkishallinnolle, pankeille, mediatoimialalle ja
teollisuudelle. Yhtiön ensisijaisina kohdeasiakkaina ovat Suomen 500 suurinta yritystä, sekä valtionja kunnallishallinto. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingin ylläpitämällä
First North Finland -markkinapaikalla. Siili on kasvanut nopeasti ja kannattavasti perustamisestaan
vuodesta 2005 lähtien. www.siili.fi