12-14 V KILPAsARJA - VAAJAKOSKEN KUOHU

Tervetuloa
joukkuevoimistelukilpailuihin
Vaajakoskelle
Joukkuevoimistelu on tänä päivänä vaativa laji. Harjoitusmäärät ovat suuria jo
pienilläkin harrastajilla ja vuosien myötä saleilla vietetyt tunnit vain lisääntyvät.
Kilpailumatkat ovat pitkiä ja vaativat usein jopa kahden yön majoituksen. Vaikka
tähtäin joukkueella ei olisikaan aivan terävimpään kärkeen, laji on jo verrattain
kallis harrastus. Siinä vanhempien kukkaroa ja talkoohenkeä koetellaan usein.
Vaajakosken Kuohulle kilpailujen järjestäminen antaa taloudellisen mahdollisuuden jatkaa edelleen voimistelu- ja tanssiharrastamisen tukemista. Haluammekin
lämpimästi kiittää TUL:n voimistelu- ja tanssijaostoa järjestämisvastuun myöntämisestä seurallemme.
Olemme järjestäneet suuria voimistelukilpailuja 2000-luvulla jo monet kerrat.
Vaikka perusjärjestelytoiminnot ovat joka kilpailuissa samankaltaiset, on jokainen
kisa kuitenkin omansa. Tällä kertaa lisähaasteen järjestelyihin toi kahteen kertaan
muuttunut kilpailupäivämäärä sekä majoituskoulujen uudet turvallisuussäännökset. Nämä haasteet on nyt kuitenkin ratkaistu ja olemme valmiit vastaanottamaan kisavieraat Vaajakoskelle. Kilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 112
joukkuetta 33 eri seurasta.
Näin suuren kilpailun läpivieminen kunniakkaasti, on aina haaste. Tähän haasteeseen olemme vastanneet sillä tiedolla ja taidolla, jota seurastamme löytyy suurien urheilukilpailujen ja -tapahtumien järjestäjänä. Haluankin lämpimästi kiittää
kaikkia järjestelyissä mukana olleita.
Hyvät joukkuevoimistelun
ystävät, kilpailijat,
valmentajat, tuomarit ja
kannustusjoukot. Olette
lämpimästi tervetulleita
vieraiksemme Vaajakoskelle.
Heli Alapiha
kilpailunjohtaja
3
Kilpailujen aikataulu
alkukilpailut, lauantai 19.5. klo 11.30
•
Kilpailujen avausHeli Alapiha
•
Tuomariston esittelymarssi
sarjat:
16-18 v kilpasarja
yli 16 v kilpasarja alle 10 v katselmussarja
(12 joukkuetta)
(14 joukkuetta)
(14 joukkuetta)
tauko 40 min
sarjat:
12-14 v kilpasarja 10-12 v sarja
(18 joukkuetta)
(25 joukkuetta)
Tauko 20 min
sarjat:
10-12 v sarja jatkuu
12-14 v mestaruussarja
yli 14- vuotiaiden mestaruussarjat
14-16 v. kilpasarja
loppukilpailut, sunnuntai 20.5. klo 11.30
•
TUL:n Tervehdys
•
tuomariston esittely
sarjat:
16-18 v kilpasarja ja yli 16 v kilpasarja
12-14 mestaruussarja, 10-12 v ja 12-14 v kilpasarjan
kolme parasta esiintyy
tauko 40 min
sarjat:
14-16 v kilpasarja ja yli 14 v mestaruussarjat
•
palkintojen jako
4
(8 joukkuetta)
(10 joukkuetta)
(11 joukkuetta)
Onnistumisia ja kokemuksia
Tämän viikonlopun TUL:n joukkuevoimistelukilpailuilla annamme vahvan viestin
koko joukkuevoimistelun kentälle. Liittomme alaisilla seuroilla on hyvää kasvavaa
osaamista, osallistuvista joukkueista suurin osa on lasten ja nuorten joukkueita.
Kilpailumme sijoittuminen viimeiseksi lisääntyvien kilpailujen joukossa ei silti ole
vähentänyt kiinnostusta, jonka osoittaa runsas joukkueiden määrä ja joista 85 %
on oman liittomme jäseniä.
Lajimme edustaa sekä fyysisiä että esteettisiä ominaisuuksia, joiden saavuttaminen on yhä vahvemman osaamisen ja lisääntyvien harjoitusmäärien takana.
Runsaassa kilpailumäärässä ja vaativien alati muutuvien sääntöjen tahdissa alkaa
lajimme harrastus hipoa ammattimaisuutta.
Tämän kaiken saavuttaminen vaatii suurta panosta valmentajilta, voimistelijoilta
ja tukijoukoilta. Pitkän kauden työn tuloksista saamme nauttia runsain mitoin
tämänkin kilpailun aikana.
Jokaisella ei ole mahdollisuutta saavuttaa mitalia, mutta oman suorituksen onnistuminen antaa lisää intoa ja voimaa jatkaa eteenpäin kohti seuraavaa kautta.
Kisan järjestelyistä vastaava Vaajakosken Kuohu antaa vahvan osaamisen ja kisojen onnistumisen kautta tukensa nuorille harrastajille ja mahdollistaa näin omalle
seuralleen jatkamisen ja kasvun mahdollisuuden.
Yleisö nauttikoon suuremmoisista kilpailuohjelmista, unohtumattomia kokemuksia ja onnistumisen iloa kaikille joukkueille sekä suuret kiitokset järjestäjille!
Eeva-Liisa Hämäläinen
TUL:n Voimistelu- ja
tanssijaoston
varapuheenjohtaja
5
info
kisakanslia
Vaajakosken liikuntahalli, Urheilutie 36, p. 045 8808 644
Avoinna perjantaina klo 16-21
Lauantaina ja sunnuntaina kanslia avataan klo 7.
Kanslia suljetaan kilpailupäivän päätyttyä.
kioskit
Liikuntahalli (Urheilutie 36): yläkerran kahvio
Majoituskoulut: Vaajakumpu (Harjutie 2) ja Vaajakosken koulu (Savon
mäentie 4).
ruokailu ja majoitus
Majoituskouluina toimivat Vaajakosken koulu (p.044-9631143 ) ja
Vaajakummun koulu (p.044-9631147 ). Kaikki ruokailut ovat
Vaajakummun koulun ruokalassa (myös aamu- ja iltapala). Lounas on
tarjolla la ja su klo 11-16.Kisakansliassa on myynnissä pieni määrä ruoka
lippuja.
videointi
Videointi on kilpailun aikana kielletty. Kisat kuvataan VisioFramen
toimesta. Videon voi tilata itselleen. Tilauskaavakkeita saa kisakansliasta.
ensiapu
Ensiapuryhmä on paikalla harjoitusten ja kilpailujen ajan liikuntahallilla.
Lämmittely- ja majoitustiloissa on myös ensiaputarvikkeita.
palkintojen jako
Alle 10-vuotiaiden osallistujamitalit jaetaan heti suorituksen jälkeen.
Muiden sarjojen palkinnot jaetaan sunnuntaina kilpailujen päätyttyä.
Lauantaina kilpailevien 10-12 -vuotiaiden sarjan ja 12-14 vuotiaiden kilpasarjan mitalijoukkueet esiintyvät sunnuntaina.
6
TUL:n joukkuevoimistelun
mestaruuskilpailut
Vaajakosken liikuntahalli 19.-20.5.2012
Kulttuuri- ja urheiluministerin tervehdys!
Joukkuevoimistelu on monipuolinen ja näyttävä laji, jossa yhdistyvät paitsi taito
ja taide niin myös urheilijoiden katsojille välittämä musiikin tarina. Voimistelu on
monin tavoin innostava liikuntaharrastus, eikä vähiten sen tarjoaman yhteisöllisyyden vuoksi. Voimistelu on parhaimmillaan erinomainen elämäntapa.
Kilpailupäivät tuovat tänne Vaajakosken liikuntahalliin yli 100 joukkuetta, tuhatkunta voimistelijaa sekä katsomoon sankoin joukoin voimistelun ystäviä. Kilpailutapahtuman järjestämisen tärkeimmät tukipilarit ovat seuratoiminta vapaaehtoistyöntekijöineen.
Vaajankosken Kuohun voimistelujaoston ja seuran muiden jaostojen yhteistyö
näiden kilpailujen järjestämiseksi on ollut upea talkoovoimin toteutettu voimanponnistus.
On ollut ilahduttavaa kuulla seurassa vallitsevasta hyvästä yhteishengestä, minkä
vuoksi ei olekaan ihme, että Vaajakosken Kuohu on järjestänyt useita vastaavia
tapahtumia 2000-luvun aikana. Erityiskiitos kaikille tapahtuman järjestämiseen
osallistuneille korvaamattomasta panoksestanne!
Toivotan niin osallistujille kuin yleisölle elämyksellisiä hetkiä tämän upean lajin
parissa.
Paavo Arhinmäki
Kulttuuri- ja urheilumisteri
7
kilpailuorganisaatio
KILPAILUJEN JOHTAJA:
Heli Alapiha
JÄRJESTELYTOIMIKUNTA:
Katja Tahvanainen
Elli Yksjärvi
Anne Salminen
Juuli Avikainen
Riina Kauppinen
Tarja Avikainen
Terhi Hokkanen
Tiina Mäkinen
Mari Pitkänen
Susanna Raasakka
KATEGORIARAJAT
10-12 vuotiaiden SARJA:
I
II
III
IV
V
VI
VII
12-14 vuotiaiden KILPASARJA:
A
B
C
D
E
20.00-16.50
16.49-15.50
15.49-14.50
14.49-13.50
13.49-12.50
12.49-11.50
11.49-
20.00-15.00
14.99-12.50
12.49-10.00
9.99-8.00
7.99-
8
naiset yli 16 v kilpasarja
1. Kvartsit / Vaasan Vasamattaret (avoin)
Valmennus ja koreografia:
Sanna Lundström, Elli Trontti
Musiikki: Romani Holiday
4. Pinja / TapVo (avoin)
Valmennus ja koreografia:
Katri Kukkola
Musiikki: Ninja ninja Revolution,
Nigel Godrich
7. tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
Abeillet / JNV (avoin)
Valmennus: Emmi Raitanen,
Elisa Lähdekorpi, Outi Häkkinen
Koreografia: Emmi Raitanen,
Outi Häkkinen
Musiikki: Hans Zimmer
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
10. Hiukkaset / TTNV
Valmennus: Anna Salmenaho,
Jenni Repo, Annamari Manninen
Koreografia: Annamari Manninen,
Anna Salmenaho
Musiikki: Vai Vedrai, Cirque de Soleil
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
13. Fenyés / ONV (avoin)
Valmennus: Minna Rehula,
Minna Viinikka
Koreografia: Minna Rehula
Musiikki: Pink elephants on parade
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
16. Manakiinit / RaIsku
Valmennus: Heidi Keskilammi
Koreografia: Heidi Keskilammi,
joukkue
10
Alle 10 v katselmussarja
2.
Pisarat / HaHe
Valmennus: Johanna Tukia,
Hanna Kenttälä, Jonna Kadenius
Koreografia:Johanna Tukia, Hanna Kenttälä
Musiikki: Irlantilainen merimies, Vokki-Myyrät
5.
Fannit / NoPy
Valmennus ja koreografia:
Iida Rantala, Anna Koskinen
Musiikki: Mustan kissan tango
8. Efise / VaaKu
Valmennus ja koreografia:
Katju Kauppinen, Maiju Pekuri
Musiikki: -
11.
Kakarikit Kajo / TuJy
Valmennus ja koreografia:
Hanna-Mari Lehto-Söderlund, Janni Nieminen, Anna Vallivuori
Musiikki: Päivänpaiste
14.
Timanttikeijut / RaIsku
Valmennus ja koreografia:
Helena Takalo, Eeva Savolainen, Nea Rautanen
Musiikki: -
17.
Rosmariinit Lilat / KTU
Valmennus: Elina Puranen,
Milla Kotisaari, Ella-Noora Tallgren, Marika Koivuniemi
Koreografia: Elina Puranen, Milla Kotisaari,
Musiikki: Muumimusiikkia
20.
Nano / Karstulan Kisa-Veikot
Valmennus ja koreografia:
Heli Alapiha
Musiikki: -
11
16-18 v KILPAsarja
3. Hiutaleet / TNV-YLI
Valmennus: Annamari Manninen,
Terhi Niemenmaa, Eeva Palmi
Koreografia: Annamari Manninen
Musiikki: Smooth Criminal, 2Cellos
6. Apollot S / KNV (avoin)
Valmennus: Johanna Väliaho
Koreografia: Anna-Mari Bergström,
Johanna Väliaho
Musiikki: -
9. Celia / RaIsku
Valmennus: Johanna Aho,
Hanni Juurikorpi, Heini Lahti,
Anna Syrjänen
Koreografia: Hanni Juurikorpi,
Heini Lahti, Anna Syrjänen
Musiikki: elokuvasta Batman
12. Komeetat / UVL (avoin)
tekninen
Valmennus ja koreografia:
Karoliina Aalto
Musiikki: You can´t stop me, Lena Meyer
15. Capense / VVS (avoin)
Valmennus: Jenna Kapanen,
Johanna Ahlqvist
Koreografia: Laura Nihti
Musiikki: Molitva
18. Greginat / VaaKu
Valmennus ja koreografia:
Jaana Ylänen, Jenna Kivinen,
Maria Lehtivuori
Musiikki: Ocean Princess
12
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
naiset yli 16 v kilpasarja
19. Vaniljat / JNV (avoin)
Valmennus: Opri Jokelainen,
Laura Virkkula
Koreografia: Filippa Suokko
Musiikki: The Cinematic Orchestra
22. Marine / VaaKu
Valmennus:
Koreografia: Juuli Avikainen,
Sanna Aarrelampi
Musiikki: -
25. Tututa / RaIsku
tekninen
Valmennus: Eveliina Lautala,
Saana Ström
Koreografia: Saana Ström
Musiikki: Lonely Day, System of a Down
28. EliKa / RaJu (avoin)
Valmennus: Elisa Kinnunen,
Kaisa Kuikka, Ilkka Kinnunen
Koreografia: Elisa Kinnunen,
Kaisa Kuikka ja joukkue
Musiikki: Marjaani
31. Cowahit / TuJy
Valmennus: Henna Harjanne,
Kristiina Viikari, Hanna Hämäläinen
Koreografia: Saara Kuusinen,
Henna Harjanne, Vilma Berggren
Musiikki: Off the Rails
34. Miirut / HeKo
Valmennus: Joukkue
Koreografia: Joukkue
Musiikki: Conclusion, Apocalyptica
13
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
Alle 10 v katselmussarja
23.
Kakarikit Halla / TuJy
Valmennus ja koreografia:
Hanna-Mari Lehto-Söderlund, Janni Nieminen, Anna Vallivuori
Musiikki: Päivänpaiste
26.
Fidele / Vaaku
Valmennus: Katju Kauppinen,
Tiia-Krista Johansson, Elina Sykiäinen
Koreografia: Katju Kauppinen, Tiia-Krista Johansson
Musiikki: -
29. Heinäsirkat / HeKo
Valmennus: Marita Kurimo, Tanja Toivonen
Koreografia: Marita Kurimo
Musiikki: Alice, Berlin Philharmonic
32.
Feline / Vaaku
Valmennus jakoreografia:
Juuli Avikainen, Mari Pihlajamäki, Katju Kauppinen, Sanna Aarrelampi
Musiikki: -
35.
Efira / VaaKu
Valmennus ja koreografia:
Katju Kauppinen, Maiju Pekuri
Musiikki: -
38.
Fiina / TuWe
Valmennus ja koreografia:
Kati Vairinen, Pauliina Oiva
Musiikki: -
40.Sädekeijut / RaIsku
Valmennus: Eveliina Lautala, Laura Launis, Tiia Peltomäki,
Maija Metso, Jenni Lähteenmäki
Koreografia: Eveliina Lautala ja valmennustiimi
Musiikki: Harem, Sarah Brightman
14
16-18 v KILPAsarja
21. Apollot T / KNV (avoin)
Valmennus: Johanna Väliaho
Koreografia: Anna-Mari Bergström,
Johanna Väliaho
Musiikki: -
24. Juliet / RaIsku
Valmennus : Jasmin Mäkinen ja
joukkue
Koreografia: Jasmin Mäkinen
Musiikki: -
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
27. Salamat / TiVoLi (avoin)
tekninen
Valmennus ja koreografia:
Anna Nurmi, Suvi Poutanen
Musiikki: All or nothing, Brand X Music
30. Anix / JNV (avoin)
Valmennus: Emilia Edwards,
Anette Pensar, Laura Välimäki
Koreografia: Emilia Edwards
Musiikki: Brasil Samba!
33. Minea / TKT
Valmennus: Kajsa Lundell,
Anna Kesti, Anu Mäkinen
Koreografia: Anna Kesti, Kajsa Lundell
Musiikki: -
36. Zafer / KoKiri
Valmennus: Minna Ylönen,
Tiia Pukki, Satu Hovi
Koreografia: Ninni Ylönen,
Viivi Ylönen, Minna Ylönen
Musiikki: -
15
naiset yli 16 v kilpasarja
37. Team Royce / VNV (avoin)
tekninen
Valmennus:
Hanna Yli-Hankala-Peräluoma
Koreografia:
Hanna Yli-Hankala-Peräluoma + ryhmä
Musiikki: Run Llama Run
39. Kefeidit / RaIsku
Valmennus: Julianna Pohjoismäki,
Maiju Kivi, Heidi Inkinen
Koreografia: Julianna Pohjoismäki,
Saara Hilden, Anniina Nieminen
Musiikki: -
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
- TAUKO 40 Min. Rakennatko uutta? Remontoitko vanhaa?
SÄHKÖMESTARIT
HAKKARAINEN OY
Paikallisesti ja vankalla
ammattitaidolla!
Ota yhteyttä!
0400 613 243, 040 4189 859
10-12 v sarja
41.
Kakarikit Usva / TuJy
Valmennus ja koreografia:
Hanna-Mari Lehto-Söderlund,
Janni Nieminen, Anna Vallivuori
Musiikki: Päivänpaiste
43.
Nikhi-01 / RaIsku
Valmennus ja koreografia:
Jutta Hildén, Sara Hildén,
Anniina Nieminen, Eveliina Lautala
Musiikki:
45.Smindi / TuPy
Valmennus ja koreografia:
Kirsi Rantanen, Sofia Sinervo
Musiikki: 47.Safiirit / ReRa
Valmennus ja koreografia:
Hanna Vilhunen
Musiikki: Kalinka
49.
Zeta / RaIsku
Valmennus ja koreografia:
Noora Auvinen, Marjaana Perälä
Musiikki: Black Violin
51.
Fanny / TuWe
Valmennus: Tuija ja Arja Oinonen,
Heini Hietala, Jenna Vihervä
Koreografia: Tuija Oinonen
Musiikki: Peter Pan
53.
Fantasos / KoKiri
Valmennus ja koreografia:
Ida Kurki, Juulia Murto, Marianne Kolhinoja
Musiikki: The Blue Sky Project, Pirates
18
12-14 v Kilpasarja
42.Silene / KTU
Valmennus ja koreografia: Jenni Krankka, Miia Rusanen
Musiikki: Comme Des Enfants, Coeur de pirate
44.
Mirellet / NoPy
Valmennus ja koreografia: Emmi Viitamäki, Annika Kuusela
Musiikki: Om Shanti Om, Dhoom Taana
46.
Fortuna / KoKiri
Valmennus: Henna Aalto,
Arla Männikkö, Marikki Sinkkonen, Martta Ala-Krekola, Tuuli Auervuolle
Koreografia: Henna Aalto, Arla Männikkö, Marikki Sinkkonen
Musiikki: elokuvasta Desert Flower
48.
Nerium / LieLu
Valmennus ja koreografia: Virpi Söderman
Musiikki: -
50.
Loitsu / Yli
Valmennus: Lotta Nuppola, Ida Siltanen
Koreografia: Lotta Nuppola
Musiikki: My kantele, Amorphis
52.SagaBlanc / TuPy
Valmennus ja koreografia: Jenni Virtanen, Katja Virtanen, Fanni Suominen
Musiikki: House of Pain, Ozzy Osbourne
54.
Orvokit / KTU
Valmennus ja koreografia:
Reetta Halonen, Sanni Siltakoski, Maiju Äärelä
Musiikki: elokuvasta Sherlock Holmes
56. Polaris / TTNV
Valmennus: Hanna Sundell, Emmi Laaksonen,
Lilli Tuli, Bettina Käräkkä, Riia Pulakka
Koreografia: Anna Salmenaho, Hanna Sundell, Emmi Laaksonen
19
10-12 v sarja
55.
Diés / KoKiri
Valmennus ja koreografia:
Siiri Flygtman, Viivi Laakkonen,
Saara-Maija Lukka, Rosa Nykänen, Juulia Orimus, Jonna Tilli
Musiikki: -
57.
Ditella / TKT
Valmennus: Anna Kesti, Heli Nissinen,
Kajsa Lundell, Anu Mäkinen
Koreografia: Anna Kesti, Heli Nissinen, Kajsa Lundell
Musiikki: Sho´s Song
59.
Pantterit / HeKo
Valmennus: Marita ja Anna-Mari Kurimo
Koreografia: Marita Kurimo
Musiikki: Madagascar, Hans Zimmer
61.
Rosé / ReRa
Valmennus: Sirpa Ranto, Sannimaria
Kekäläinen, Koreografia: Sirpa Ranto
Musiikki: Concerning hobbits
63.
Lumi / Yli
Valmennus:Elina Salonen,
Katariina Blom, Janica Niemelä
Koreografia: Elina Salonen
Musiikki: Colonel Hathi´s March (The Elephant Song)
65.
Rosa / ReRa
Valmennus: Sirpa Ranto, Sannimaria
Kekäläinen,
Koreografia: Sirpa Ranto
Musiikki: Concerning hobbits
67.
Finet / NoPy
Valmennus ja koreografia: Anna Koskinen,
Iida Rantala
Musiikki: -
20
12-14 v Kilpasarja
58.
Vivos / RaIsku
Valmennus: Julianna Pohjoismäki,
Joanna Mäkelä, Jenni Niittymäki, Noora Auvinen
Koreografia: Julianna Pohjoismäki,
Joanna Mäkelä, Jenni Niittymäki
Musiikki: -
60.
Helios / KoKiri
Valmennus: Anna Tammelin,
Aino Jääskeläinen, Miila Vikman
Koreografia: Anna Tammelin
Musiikki: Koumaya
62.
Giiat / ReRa
Valmennus ja koreografia:
Sirpa Ranto
Musiikki: -
64.
Feeniks / RaIsku
Valmennus ja koreografia:
Helena Takalo, Hanni Juurikorpi, Karoliina Juvonen, Marjaana Perälä
Musiikki: -
66.
Miraclet / NoPy
Valmennus ja koreografia: Minna Järvinen
Musiikki: Aston - rude boy
68.
Vilja / Yli
Valmennus: Lotta Nuppola,
Maria Nummela, Ida Siltanen
Koreografia: Lotta Nuppola,
Maria Nummela
Musiikki: Cirque Du Silence, Urmurmur
70.
Garantia / RaIsku
Valmennus ja koreografia:
Aira Ikonen, Jaana Hirvelä
Musiikki: -
21
72.
Meteoriitit / MylPa
Valmennus ja koreografia:
Varpu Mononen
Musiikki: Butterfly, Rajaton
74.Sorelle / KoKis
Valmennus ja koreografia:
Roosa Puonti, Jessica Häyhä
Musiikki: In This World, Moby
76.Sorennot / VaaKu
Valmennus: TerhiArkko, Riina Kauppinen,
Jenna Kivinen, Elli Yksjärvi, Tia Tiainen
Koreografia: Terhi Arkko
Musiikki: -
10-12 v sarja
69.
Valo / Yli
Valmennus: Noora Mäkelänlammi
Koreografia: Lotta Nuppola
Musiikki: Angry Birds
71.
Kiteet / HaHe
Valmennus ja koreografia:
Hanna Kenttälä, Emma Nyman
Musiikki: Clase de Amor, Juanes
73.Sifine / VaaKu
Valmennus: Maiju Pekuri, Ella Makkonen,
Siina Koivunen, Tia Tiainen
Koreografia: Maiju Pekuri, Ella Makkonen,
Siina Koivunen
Musiikki: 75.Stella-02 / TTNV
Valmennus: Hanna Sundell,
Emmi Laaksonen, Lilli Tuli, Bettina Käräkkä, Riia Pulakka
Koreografia: Hanna Sundell, Emmi Laaksonen
Musiikki: Ganesh
22
MAANRAKENNUS KUUSELA OY
Vaajakoski
p. 040 411 8541
www.maanrakennuskuusela.fi
- TAUKO 20 Min. -
12-14 v mestaruussarja
77.SikSak / TuPy
Valmennus: Karita Aalto,
Henna Kettunen
Koreografia: Karita Aalto, Musiikki: -
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
Pauliina Flemming, Henna Kettunen
79.Setriinat / VaaKu
tekninen
Valmennus: Jenna Kivinen,
Elli Yksjärvi, Terhi Arkko,
Riina Kauppinen, Tia Tiainen
Koreografia: Jenna Kivinen, Elli Yksjärvi
Musiikki: -
23
taiteellinen
suoritus
yhteensä
12-14 v mestaruussarja
81.
Finea / RaIsku
tekninen
taiteellinen
Valmennus: Susanna Mustajärvi,
Elisa Haapio, Marianna Valtonen
Juulianna Pohjoismäki
Koreografia: Susanna Mustajärvi, Juulianna Pohjoismäki
Musiikki: -
83. Glorit / TaSi - TTNV
Valmennus: Elina Salonen,
Katja Salonen, Minna Backman
Koreografia: Hanna Sundell
Musiikki: -
85.
Taika / Yli
Valmennus: Lotta Nuppola,
Ida Siltanen
Koreografia: Lotta Nuppola
Musiikki: Theme Song, Austin Powers
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
87.SagaNoir / TuPy
tekninen
Valmennus ja koreografia: Jenni
Virtanen, Katja Virtanen,
Fanni Suominen
Musiikki: House of Pain, Ozzy Osbourne
89.
Daaliat / TTNV
tekninen
Valmennus: Anniina Mikkola,
Pauliina Soini
Koreografia: Anna Salmenaho
Musiikki: My guardian angel´s melody
91.
Lumo / JNV (kilpailun ulkopuolella)
tekninen
Valmennus: Hanna Hietikko,
Henna Luoma, Sanna Nuija
Koreografia: Hanna Hietikko, Henna Luoma
Musiikki: -
24
suoritus
10-12 v sarja
78.
Nikhi-02 / RaIsku
Valmennus ja koreografia: Jutta Hildén, Sara Hildén,
Anniina Nieminen, Eveliina Lautala
Musiikki: -
80.
Valotar / Yli
Valmennus: Noora Mäkelälammi, Meri Mäkinen
Koreografia: Noora Mäkelälammi, Meri Mäkinen, Riia Pulakka
Musiikki: Sing, sing, sing, Benny Goodman
82.Fitrit / VaaKu
Valmennus: Sanna Aarrelampi, Juuli Avikainen, Anniina Raasakka,
Metti Mäkitalo, Neea Kettunen
Koreografia: Sanna Aarrelampi, Juuli Avikainen, Anniina Raasakka,
Metti Mäkitalo
Musiikki: 84.
Liljat / KTU
Valmennus: Nina Jackson, Anna-Leena Kontio, Erja Ukkola
Koreografia: Erja Ukkola
Musiikki: Angelin tytöt
86.
Ceres / KoKiri
Valmennus: Marita Oinonen, Taina Wahlman, Essi Hannula
Koreografia: Marita Oinonen, Taina Wahlman
Musiikki: The Legend of Zelda
88.Stella-01 / TTNV
Valmennus:Hanna Sundell, Emmi Laaksonen, Lilli Tuli, Bettina Käräkkä,
Riia Pulakka, Koreografia: Hanna Sundell, Emmi Laaksonen
Musiikki: Haru´s chase
90. Sitrit / VaaKu
Valmennus: Sanna Aarrelampi, Juuli Avikainen, Anniina Raasakka, Metti Mäkitalo, Neea Kettunen
Koreografia: Sanna Aarrelampi, Juuli Avikainen,Anniina Raasakka,
Metti Mäkitalo
Musiikki: -
25
14-16 v kilpasarja
92. Zinnia / JoenVoli (avoin)
Valmennus:Anna-Mari Salo,
Heljä Kettunen, Katri Väätänen
Koreografia: Anna-Mari Salo
Musiikki: The Flood, Take That
94. Hypnos / KoKiri
Valmennus ja koreografia:
Taru Karttunen, Tiia Partanen,
Anna Partanen
Musiikki: Hunter games
96. Xinimat / Kemin into
Valmennus ja koreografia:
Siru Tuomainen
Musiikki: -
98. Fuertes / VaaKu
Valmennus ja koreografia:
Terhi Arkko,
Tinja Karinen
Musiikki: -
100. Orkideat / KTU
tekninen
taiteellinen
Valmennus ja koreografia:
Jenni Krankka, Lisa Jackson
Musiikki: Howl´s Moving Castle theme, Joe Hisaishi
102. Verna / RaIsku
Valmennus ja koreografia:
Heidi Keskilammi, Eveliina Lautala,
Helena Takalo
Musiikki: -
104. Viola / JNV (avoin)
Valmennus ja koreografia:
Ida Hannola, Nea Rajamäki
Musiikki: Geronimo
26
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
14-16 v Mestaruussarja
93. Pegasos / KoKiri
Valmennus ja koreografia:
Tiina Ylönen, Anne Virtanen
Musiikki: -
95. Alfeia / PNV (avoin)
Valmennus ja koreografia:
Elina Pohjonen, Virve Arjanne,
Ella Mosorin
Musiikki: -
97. Fionat-98 / TaSi - TTNV
tekninen
taiteellinen
Valmennus: Jenni Raipo,
Kaisa Wallin, Anna Salmenaho,
Pia Willberg, Emma Ahola
Koreografia: Kaisa Wallin, Anna Salmenaho
Musiikki: I Want to Hold Your Hand, T.V Carpio
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
suoritus
yhteensä
suoritus
yhteensä
99. Luna / RaIsku
tekninen
taiteellinen
Valmennus: Jutta Hildén,
EveliinaLautala, Heidi Inkinen,
Saana Ström
Koreografia: Jutta Hildén, Eveliina Lautala, Saana Ström
Musiikki: 97. Fionat-97 / TaSi - TTNV
Valmennus: Galina Vuorenmaa,
Anna Salmenaho, Kaisa Wallin,
Jenni Repo
Koreografia: Galina Vuorenmaa
Musiikki: -
103. Pionit / KTU
Valmennus: Erja Ukkola
Koreografia: Minttu-Maari Patanen,
Erja Ukkola
27
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
14-16 v kilpasarja
106. Aava / TapVo (avoin)
Valmennus: Johanna Hätönen,
Katri Kukkola, Laura Bellaveglia
Koreografia: Katri Kukkola
Musiikki: Omé Kayó, Cirque du soleil
108. Fixet / NoPy
tekninen
taiteellinen
Valmennus ja koreografia:
Maaret Koskinen, Julia Koskinen
Musiikki: Deep into that darkness peering, Pathfinder
110. Krysolit / TuUL (AVOIN)
Valmennus ja koreografia:
Iris Hautala, Pauliina Brandt
Musiikki: Anastacia, Amadeus
kissa
112. tekninen
tekninen
Elera / RaIsku
tekninen
Valmennus ja koreografia:
Joanna Mäkelä, Hannareetta Juvonen
Musiikki: Love Lockdown, Kayne West
taiteellinen
suoritus
yhteensä
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
taiteellinen
suoritus
yhteensä
16-18 v mestaruussarja
105. Point / TuJy
Valmennus: Sari Helminen,
Hanna Hämäläinen, Alina Kurki
Koreografia: Saara Kuusinen,
Henna Harjanne, Saara Rinne
Musiikki: -
107. Flex / TuJy
tekninen
taiteellinen
suoritus
Valmennus: Kaisa sivonen,
Alina Kurki, Kristiina Viikari
Koreografia: Saara Kuusinen, Henna Harjanne, Saara Rinne
Musiikki: -
tekninen
28
yhteensä
naiset yli 16 v mestaruussarja
109. Team Turku / LaTy - TuJy - TuUL
Valmennus: Henna Harjanne,
Saara Kuusinen, Miia Mattila,
Sari Mustajärvi, Katri Puijola
Koreografia: Vilma Berggren,
Henna Harjanne, Saara Kuusinen,
Saara Rinne
Musiikki: -
111. Sanix / TuPy
Valmennus ja koreografia:
Susanna Luukkala, Susanna Sinervo
Musiikki: -
29
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
tekninen
taiteellinen
suoritus
yhteensä
Vaajakosken kuohu, voimistelujaosto
http://vaajakoskenkuohu.sporttisaitti.com/