S-ryhmän - Jollas Instituutti

S-ryhmän
Tulevaisuuden johtajuus
-valmennus
päivitetty 3/2013
Kuva iStockphoto
Tulevaisuuden johtajuus -valmennus
haastaa ja rikkoo rajoja
Aalto-yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettavassa S-ryhmän
Tulevaisuuden johtajuus -valmennuksessa rikotaan perinteinen raja
S-ryhmän omien ja ulkopuolisten toimijoiden järjestämien valmennusohjelmien välillä. Uutta ajattelua edustavassa kokonaisuudessa yhdistyvät kunkin aihealueen paras ulkopuolinen, akateeminen osaaminen ja
S-ryhmän oman liiketoiminnan näkökulmat. Meillä on ollut kunnia saada
yhteistyökumppaniksi alan ehdotonta kärkeä edustavat asiantuntijat.
Professori Petri Parvinen Aalto-yliopistosta on ollut mukana ohjelman
suunnittelussa, ja vastaa kollegoineen toteutuksesta yhdessä Jollas Instituutin kanssa.
Valmennusohjelman kantava voima on teorian ja käytännön toimeenpanon tiukka yhdistäminen. Kokonaisuus on rakennettu niin, että käytäntöä tukevat teoriaosuudet, harjoitukset ja tarkasti valitut yrityscaset
mahdollistavat oppien välittömän soveltamisen omassa työtehtävässä,
nykyisessä ja myös tulevassa. Keskeinen osa teorian soveltamista ja
oman ajattelun kehittymistä ovat valmennukseen kuuluva kehityshanke
ja valmennusjaksojen välillä työstettävät harjoitukset. Tätä silmällä pitäen
ohjelmaan valitaan rajallinen määrä henkilöitä niin, että he edustavat monipuolisesti eri liiketoiminta-alueita ja tulevaisuuden johtajapotentiaalia.
”Kantavana
voimana on
teorian ja
käytännön
toimeenpanon
tiukka
yhdistäminen.”
Lopputuloksena syntyy monipuolinen ja käytännönläheinen valmennusohjelma, joka haastaa osallistujan uudenlaiseen ajatteluun, oppimiseen ja opitun soveltamiseen. Tämä valmennus vaatii osallistujalta
vahvaa sitoutumista, mutta tarjoaa sen vastapainoksi ainutlaatuisen
mahdollisuuden kasvaa s-ryhmäläisenä johtajana.
Pekka Ruuth
Jollas Instituutin rehtori
2
Tulevaisuuden johtajuus
Tulevaisuuden johtajuus
3
Tulevaisuuden johtajuus
-valmennus
S-ryhmän Tulevaisuuden johtajuus -valmennus tarjoaa vaativissa keskijohdon
tehtävissä toimiville mahdollisuuden
laajentaa johtamisessa tarvittavaa kokonaisnäkemystä yli liiketoiminta- ja yritysrajojen. Se yhdistää alansa johtavien
toimijoiden parhaimman tutkimusosaamisen uusiin sisältöteemoihin, S-ryhmän
toimintatapoihin ja huipputason valmentajajoukkoon sekä uudenlaisiin tapoihin
oppia. Valmennuksesta vastaa Aaltoyliopiston myynnin johtamisen professori
Petri Parvinen ja Jollas Instituutin kehityskonsultti Minna Korja.
Lähiopiskelujaksot 4 x 3 pv:
1. pv teoria
• Aalto-yliopiston / Hankenin professorit
2. pv käytäntö
• S-ryhmän asiantuntijat
3. pv soveltaminen
• Oppien käytännön soveltaminen, caseja
+ 4 pv ulkomaan jakso ja 1 pv kehitystöiden
esittely
4
Kenelle
Valmennus on tarkoitettu vaativissa keskijohdon ja
asiantuntijatehtävissä toimiville, joilla on halua ja potentiaalia kehittyä tulevaisuudessa nykyistä vaativampiin tehtäviin. Edellytämme vähintään viiden vuoden
työkokemusta em. tehtävistä sekä ammatti- tai tiedekorkeakoulutasoista tutkintoa. Näytöt tuloksellisesta
toiminnasta ja halu panostaa itsensä kehittämiseen
ovat välttämättömiä.
Hyödyt
Valmennus laajentaa johtamisessa tarvittavaa kokonaisnäkemystä yli liiketoimintarajojen ja syventää ja
laajentaa osaamista keskeisillä liikkeenjohdon osa-alueilla. Valmennus antaa aikaa ajattelulle stimuloivassa
seurassa, kehittää itsetuntemusta ja kunkin omaa persoonallista tyyliä johtaa sekä kirkastaa omaa tahtotilaa.
Avoin keskustelu ja keskinäinen mielipiteiden ja kokemusten vaihto haastaa jokaisen osallistujan rohkeaan
ajatteluun ja luovaan kokeilemiseen liiketoiminnan
kehittämisessä.
Laajuus
Valmennus rakentuu neljästä kotimaan opintojaksosta, neljän päivän ulkomaan opintojaksosta sekä kehittämistyön tekemisestä ja sen esittelystä. Valmennusjaksojen välissä tehdään lisäksi oppimistehtäviä.
Kotimaan opintojaksot ovat kolmen päivän pituisia.
Kunkin jakson ensimmäisenä päivänä teemaan syvennytään alan parhaimpien asiantuntijoiden johdattelemana. Toinen ja kolmas valmennuspäivä yhdistävät
teorian S-ryhmän käytäntöön ja haastaa johtamisen
uudistamiseen.
Tulevaisuuden johtajuus
Oppimisen menetelmät
Valmennuksessa viimeisin tutkimustieto ja teoria, S-ryhmän toimintatavat sekä käytännön kokeilu ja soveltaminen nivoutuvat tiiviisti yhteen luoden pohjan syvälliselle
oppimiselle ja kehittymiselle. Valmennus tarjoaa sekä
käsitteellistä purtavaa että käytännön kokeilua tavoitteellisesti ohjatuissa ryhmätehtävissä. Vuorovaikutteiset
alustukset, keskustelut sekä tietoa soveltavat ryhmä- ja
yksilötyöt varmistavat opitun siirtymisen käytäntöön.
Kehitystyö aitoon tarpeeseen
Kehitystyössä osallistujat pääsevät siirtämään opittua
käytäntöön ja tekemään aitoa kehitystyötä liiketoiminnan tarpeisiin. Kehitystyö tehdään pienryhmissä. Kehitystyön aiheet määritellään yhdessä SOK Strategiapalvelut -yksikön johdon kanssa.
Ulkomaan jakso
Tutustuminen kohdemaan talouselämään ja yritystoimintaan. Ulkomaan opintojakso laajentaa näkemyksiä
valmennusohjelmassa käsitellyistä teemoista kohdemaan toimintaympäristössä.
Hinta
6 200 € + alv / opiskelija sisältäen opetuksen ja koulutusmateriaalit. Ulkomaan opintojakso sekä ruoka- ja majoituskustannukset veloitetaan erikseen.
Ilmoittautuminen
Hertan kautta tunnuksella TUJO03 tai sähköpostitse
[email protected].
Lisätietoja
Kehityskonsultti Minna Korja, [email protected]
Tulevaisuuden johtajuus
Professori Petri Parvinen
Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu
Petri Parvinen toimii Suomen ensimmäisenä
myynnin johtamisen professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin ja
johtamisen laitoksella. Parvisella on noin 150
organisaation kokemus kaupallisesta kehittämisestä sellaisissa ympäristöissä, joihin kaupallisuus ei ole luontaisesti kuulunut. Parvinen
on toiminut yrittäjänä, myyjänä, akateemisena
asiantuntijana ja konsulttina globaalisti. Parvinen toimii aktiivisesti eri yritysten hallituksissa
ja luennoi viikoittain. Parvista on kutsuttu mm.
”tiedeyhteisön pitelemättömäksi kauhukakaraksi, jonka räjähtävä ilmaisu on uutta ja raikasta akateemisen maailman suunnalta”.
Tutkimustoiminnassa Parvinen on keskittynyt
liiketoimintayksiköiden kasvun, kannattavuuden ja kansainvälistymisen johtamiseen. Meneillään on tutkimushankkeita mm. vaikuttavuudesta, rock-musiikin liiketoimintamalleista,
e-myynnistä, palveluliiketoimintaan siirtymisestä ja arvolähtöisestä myyntityöstä.
Liiketoiminnassa Parvisen erikoisalaa ovat
myyntityön arvostuksen nostaminen, etupihastrategiat, e-myynti, liiketoimintamallit ja yritysjärjestelyt.
5
Valmennuskokonaisuuden alustavat
teemat ja aikataulu
Syksy 2013
1. JAKSO : 2.-4.10.2013
Myynti ja asiakkuuksien johtaminen
3 pv
•
•
•
•
•
•
Myyntityön tulevaisuuden kuva
Asiakkuuksien johtaminen kassavirta- ja tavoitekeskeisesti
myynnin kautta
Arvoperusteinen myyntityö
Myynnin esimiestyö ja myyntityöhön Innostaminen
Kehitystöiden aloitus: S-ryhmän
strategiaa tukevat kehitystehtävät
Henkilökohtainen kehittyminen:
coaching
2. JAKSO : 18.-20.11.2013
Strateginen johtaminen ja
verkostojen hallinta
3 pv
3. JAKSO : 8.-10.1.2014
Johdon laskentatoimi
3 pv
•
•
•
•
Strateginen uudistuminen
Vaikeiden valintojen tekeminen
ja päätöksenteon notkeuttaminen
Suhde-, verkosto- ja kilpailustrategiat
•
•
•
Numeroilla johtamisen parhaat
käytännöt
Numeroiden sitominen päätöksentekoon
Toiminnanohjauksen järkeistäminen
Raportoinnin optimointi
Kehitystyössä osallistujat pääsevät siirtämään opittua käytäntöön ja tekemään aitoa kehitystyötä liiketoiminnan tarpeisiin. Kehitystyö tehdään pienryhmissä. Kehitystyön aiheet määritellään
yhdessä SOK Strategiapalvelut -yksikön johdon kanssa.
Kevät 2014
ULKOMAAN JAKSO:
3.-6.3.2014
Ulkomaan jakso 4 pv
Opintomatkan teema vahvistetaan
myöhemmin.
4. JAKSO : 23.-25.4.2014
päätösjakso 12.6.2014
Kehitystöiden esittely
1 pv
•
•
•
Strategia ja henkinen johtajuus
3 pv
•
•
•
•
Strateginen vuorovaikutus ja
dialogi
Laadukas ja jämäkkä johtamistyö
Arvojohtaminen
Henkinen johtajuus ja inhimillinen läsnäolo
Innostaminen ja innostuminen
Kehitystöiden esittely
Valmennuksen päätös
Yhteensä 17 pv
6
Tulevaisuuden johtajuus
Kun omat
näkökulmat
ratkaisevat
Aikaisempien käsitysten kyseenalaistaminen ja uudet näkökulmat
omaan johtamiseen ja päätöksentekoon ovat olleet valmennuksen keskeistä antia ja näkyvät suoraan työssäni, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon Matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Kai Nurmi. Hän kuvaa
Tulevaisuuden johtajuus -valmennusta seuraavasti:
– Valmennuskokonaisuus oli erittäin mielenkiintoinen,
kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys! Vaikutuin valmennuksen asiantuntijoiden tasosta: meille oli puhumassa
Aalto-yliopistosta professoreita, jotka toivat valmennukseen eri näkökulmia pohdittavaksi ja kyseenalaistivat
vanhoja käsityksiä asioista.
– Koko valmennuksen ajan strategia kulki rinnalla,
ja käsittelimme asioita etupiha-näkökulman kautta, asiakkaan silmin. Sain myös tutustua itselleni uusiin toimialoihin, kuten KT-kauppaan. Tutustuminen selkeytti
esimerkiksi sitä, miksi eri liiketoiminta-alueilla tehdään
asioita tietyllä tavalla. Eri liiketoiminta-alueilta tulevien
ammattilaisten muodostama ryhmä toi monipuolista näkemystä johtamisnäkökulmiin, ja MaRa-puolen ihmisenä
sain haastaa itseäni erilaisissa tilanteissa. Valmennuksen
tavoitteena oli laajentaa kokonaisnäkemystä yli toimialarajojen. Tämä toteutui mielestäni erittäin hienosti.
Mitä oppeja olet voinut hyödyntää uudessa tehtävässäsi MaRa-toimialajohtajana?
– Osallistumiseni ajankohta ei olisi voinut olla parempi: samaan aikaan kirkastettiin Suur-Savon MaRa-toimialan kilpailustrategiaa, ja pystyin hyödyntämään valmennuksesta saamiani oivalluksia!
Suosittelen TUJO-valmennusta erityisesti ryhmäpäällikkötason ihmisille, joilla on useampi yksikkö vastuullaan tai vaativissa asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille.
Tulevaisuuden johtajuus
YLEISTÄ JOLLAKSESTA
Hintoihin lisätään arvonlisävero sekä mahdolliset kouluttajan majoitus- ja matkakulut sekä tila- ja materiaalikustannukset.
Ruokailupaketti valmennuksen yhteydessä:
Aamiainen, lounas ja päiväkahvi 28 € + alv.
Aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala 49 €
+ alv.
Majoitus:
kahden hengen huoneessa 55 € + alv / yö
yhden hengen huoneessa 110 € + alv / yö.
Peruutus- ja keskeytysehdot:
Valmennuksesta poisjäämisestä on ilmoitettava vähintään
14 päivää ennen valmennuksen alkua. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista laskutetaan 50 % valmennuksen hinnasta.
Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, kulut laskutetaan
kokonaisuudessaan. Sairaustapauksissa valmennuksen
hinta hyvitetään lääkärintodistusta vastaan.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
7
Yhteystiedot
Jollaksentie 89,
00850 HELSINKI
Puhelin: 010 76 82900
Faksi: 010 76 82909
Sähköposti:
[email protected]
Kaikki Jollas-valmennuksista
www.jollas.fi
Tykkää Jollaksesta Facebookissa,
niin pysyt ajan tasalla:
www.facebook.com/JollasInstituutti