Kymi Saimaa YT- jäsenlehti 1/2013

SF-Caravan Saimaan Seutu ry
Kymi Saimaa YT- jäsenlehti 1/2013
SFC-Kymppi
Jäsenlehti 1/2013
www.sfckymenlaakso.fi
Puheenjohtajan palsta
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille karavaanareille.
Haluan kiittää hallituksesta ja toimikunnista pois jääneitä sekä toiminnassa jatkavia hyvästä yhteistyöstä vuonna 2012, ja toivottaa uudet hallituksen ja toimikuntien jäsenet tervetulleiksi mukaan toimintaan. Hallitukseen tuli uusina jäseninä Juha Teittinen, Sirpa Tammisto ja Teija Ahdepelto jotka ovat aiemminkin nähty hallituksen kokoonpanossa. Uudelle kaksivuotiskaudelle valittiin Theo Leinson ja Pertti Pajunen. Ja
muut jäsenet ovat Vesa Vuorela, Armas Mikkonen ja Marko Ahonen.
Kaikki tiedot hallituksesta ja toimikunnista löytyy helposti meidän omilta nettisivuiltamme www.sfckymenlaakso.fi.
Sieltä löytyy myös kaikki tapahtumat alueellamme vuonna 2013. Käykäähän tutustumassa kuka ei vielä ole ehtinyt. Viime vuonna meillä vaunu vrk 7201 ja henkilö vrk 16048, jäsenmäärä kaikkiaan oli vuodenvaihteessa 1257 henkilöä, joista rinnakkaisjäseniä 101. Ihan mukavasti, mutta uusille jäsenille on tilaa vielä vaikka kuinka paljon.
Auttaa varmasti jos me liikkuessamme teemme tutuksi meidän yhdistystä ja aluettamme ja se minkälaisen kuvan jätämme itsestämme ja alueestamme vierailijoille. Monesta meidän alueella käyneestä vierailijasta on tullut yhdistyksemme jäsen.
Tulevana kesänä kunnostellaan paikkoja, mm. toimistorakennuksen wc
ja suihkutilat, saunan remontin suunnittelu alkaa. Tarvitaan kustannusarvio ym. jotta voitaisiin tänä vuonna hakea tukea ja järjestää muutenkin rahoitus kuntoon. Remontti voitaisiin sitten tehdä keväällä 2014. Jos
rahavarat sallivat, niin vanha alagrilli olisi tarkoitus purkaa ja tehdä tilalle uusi. Toivottavasti ei enää tule mitään yllättävää remppaa, niin kuin
kahtena edellisenä vuonna.
Viimevuoden viiden yhdistyksen lehti on tänä vuonna muuttunut niin
että mukana neljä yhdistystä, uusi painotalo Painoagentti painaa lehtemme ja ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy syksyllä.
Treffeistä sen verran että, pääsiäisenä kevään ensimmäiset suuremmat
treffit, jossa lapsille ja vanhemmillekin kaikkea kivaa tekemistä. Lauantaina kevätkokous Purhon puuhapirtillä alkaen klo 11.00 ja illalla orkesteri tanssittaa talven aikana jäykistyneet jäsenet vetreään kuntoon että
jaksamme tulevana matkailukesänä liikkua ja tutustua muihinkin leirintäalueisiin sekä viettää aikaa omalla Purhon alueella. Jämsän Eero järjestää Kymenlaakso ry:n kulkuritreffit tänä vuonna Hotelli Heimarissa
24 – 26.5.2013. Heimari sijaitsee Saimaan rannalla noin kymmenen kilometriä Mikkelin ja Ristiinan keskustasta. Toivotaan runsasta osanottoa.
KEVÄTKOKOUSKUTSU 30.3.2013
Vielä sen verran tulevasta keväästä, että
käyttöön tulevat uudet turvavälisäännöt
leirintäalueilla. Se tarkoittaa neljän metrin
sääntö lasketaan vaunusta tai autosta mukaan lukien etuteltat, katokset, terassit sekä vaununvieressä oleva veturi. (1,8 metrin sääntö jää pois) Esim. jos vaunun vieressä on auto, niin neljän metrin sääntö
lasketaan autosta seuraavaan vaunuun, ei
vaunusta. Myös vaunun aisasta pitää olla
seuraavaan vaunuun neljä metriä, vaikka
se ei ole palavaa materiaalia. Tämä sääntö tulee vaikuttamaan monella alueella
uudelleen järjestelyihin paikkojen suhteen. Asiasta tulee tiedotteita kevään aikana meiltä kuin myös Caravan liitolta.
Mukavaa matkailukesää ja ajellaan varoen liikenteessä tänäkin vuonna.
Timo
SF#Caravan)Kymenlaakso)ry:n)sääntömääräinen)kevätkokous)pidetään)lauantaina)
30.3.2013)klo)11:00)Purhossa)PuuhapirAllä)osoiBeessa)MäntylänkankaanAe)5,)
49660)Pyhältö.
Kokouksessa)käsitellään)yhdistyksen)kevätkokoukselle)sääntöjen)määräämät)
asiat,)mm.)toimintakertomus,)Alinpäätös)ja)Alintarkastajien)lausunto)sekä)
päätetään)vastuuvapaudesta)Alivelvollisille.
SF#Caravan)Kymenlaakso)ry,)hallitus
Kahvitarjoilu)ja)jäsenkorJen)tarkastus)klo)10:30)alkaen.
SFC Kymppi 1/2013
3
Aluemaksut Purhossa 2013
PURHON LEIRINTÄALUE
Ajo-ohje
Haminasta tietä 26 Taavettiin päin noin 30 km,
jonka jälkeen oikealle Purho. Purhon tietä noin
2 km, josta SFC-viitta vasemmalle 500 m.
Lappeenrannasta tietä nro 6 Kouvolaan päin
matka noin 65 km. Jatka tietä nro 6 Kouvolan
suuntaan noin 35 km liittymään Hamina/Taavetti. Käänny vasemmalle Haminan suuntaan
noin 17 km vasemmalle Purho. Purhon tietä
noin 2 km josta SFC-viitta vasemmalle 500 m.
Mäntylänkankaantie 5
49660 PYHÄLTÖ
(Vanha osoite:Salo-Turkiantie)
Puh 040 4871303
Yhteyshenkilö
Matti Tammisto
Puh 0400 120 912
Vuorokausi Sarjakortti (10 vrk)
Vuosipaikka Talvisäilytys (15.10-14.04) Sähkö talvi (15.10-14.04) 13 €
120 €
400 €
180 €
8€
Sähkö kesä (15.04-14.10)
Sähkömittari (kw)
EI LÄMMITYSSÄHKÖÄ
Tilaussauna
TERVETULOA
4
SFC Kymppi 1/2013
4€
0,30 €
15 €
Theon palsta
Vuosi on taas vaihtunut ja lehdenteko jatkuu. Tänä vuonna ilmestyy
kaksi lehteä, toinen keväällä ja toinen syksymmällä. Olin jo lopettamassa lehden tekoa, saivat houkuteltua että jatkaisin.Niinhän minä sitten
jatkan lehden tekemistä,Toivon että saan jäsenistöltä tukea ja juttuja.
Yhdistyksen johtokunta vaihtui, toivotan uudet jäsenet tervetulleeksi hallitukseen.
On ollut todella luminen talvi että Purhossakin on lumitöitä riittänyt,
mutta toivottaan että saamme aurinkoisen ja kauniin kesän.
Terveisiä kaikille, Purhossa tavataan ja pidetään lippu korkealla.
Hallitus 2013
Puheenjohtaja
Timo Rusi
[email protected]
044 330 9432
Varapuheenjohtaja
Theo Leinson
[email protected]
044 330 9433
Sihteeri
Teija Ahdepelto
[email protected]
040 173 2954
Purho-toimikunta
Marko Ahonen
[email protected]
044 330 4874
Vuosipaikkasopimukset
Juha Teittinen
[email protected]
044 223 2475
Treffitoimikunta
Sirpa Tammisto
[email protected]
044 774 9752
Kassakoneen koulutukset
Pertti Pajunen
[email protected]
044 554 3074
Armas Mikkonen
[email protected]
0500 603 228
Matkailu- ja
matkailuautoasiamies
Vesa Vuorela
[email protected]
0500 864 701
Hallitus esittäytyy
Timo Rusi, puheenjohtaja
Timo Rusi, Haminan Neuvottomasta, huhtikuussa 55 vuotta, autoileva kulkuri, naimisissa Eijan kanssa jonka kautta olen
tutustunut karavaanarielämään ja huomannut sen mukavaksi harrastukseksi. SF-Caravan Kymenlaakso ry:n yhdistystoiminnassa mukana nyt toista vuotta. Ja onhan meillä vielä pikkuinen karavaanarikoira Ali, joka matkoilla mukana tutustumassa uusiin tienvarsipostikortteihin.
Theo Leinson, varapuheenjohtaja
Olen Theo Leinson, syntynyt Helsingissä vuosia sitten. Olen ollut naimisissa rakkaan vaimoni Leenan kanssa jo 36 vuotta. Olemme olleet Caravaanareita yli 35 vuotta.
Purholaisia olemme olleet jo 12 vuotta ja viihdymme kovasti. Olen ollut
yhdistyksen hallituksessa jo 4 vuotta, viides vuosi alkamassa. Lehden päätoimittajanakin olen ollut jo 4 vuotta.
Meillä on tällä hetkellä 2 koiraa Milli ja Miina. Asumme Anjalassa, jonne muutimme Vantaalta heinäkuussa 2012 ja viihdymme oikein hyvin.
Toivoisin tietysti, että voisimme jatkaa lehden tekoa mahdollisimman kauan ja siksi toivonkin, että te jäsenet auttaisitte minua siinä ja lähettäisitte juttuja ja kuvia lehteen kauttani. Kiitoksia jo etukäteen!
Teija Ahdepelto, sihteeri
Olen 51 v, asun Kotkan Karhulassa aviomieheni Jarin kanssa. Poikamme Timo asustaa vaimonsa ja koiransa kanssa myös
Kotkassa mutta heitä ei karavaanari-elämä ainakaan vielä ole ”puraissut”.
Purhon kausipaikkalaisena tulee tänä keväänä täyteen 11 vuotta. Aikaisemminkin harrastusta kokeilimme vaunuilun ja
autoilun merkeissä mutta varsinaisesti jäsenenä olemme olleet vuodesta 2002 alkaen.
SFC Kymppi 1/2013
5
Hallituksen työskentely on minulle tuttua jo aikaisemmilta vuosilta. Toivotan kaikki uudet ja vanhat jäsenet tervetulleiksi Purhoon.
Marko Ahonen
Olen Marko Ahonen 40 v. Perheeseeni kuuluu avopuoliso Tuula Hakonen ja tytär Salla sekä kaksi belgianpaimenkoiraa.
Olen nyt toista vuotta Sf Kymenlaakson hallituksessa ja Purhotoimikunnan vetäjänä.
Ensimmäinen vuosi on mennyt opetellessa siitäkin huolimatta että olen saanut neuvoja ja vinkkejä edeltäjältäni sekä
muilta kausipaikkalaisilta. Tähän toiseen vuoteen on helpompi lähteä kun jo omakohtaista kokemusta asioista ja tietoa
on karttunut lisää. Nyt ollaan jo menossa kovaa vauhtia kevättä kohti ja paikkojen kunnostus ja korjaus pääsee alkamaan
muutaman kuukauden kuluttua. Toivotan kaikki - vierailijat tervetulleeksi käymään ja viihtymään alueellamme. Jos kuitenkin jokin asia jää vaivaamaan mieltäsi ota yhteyttä. Puhelinnumeroni on toisaalla tässä lehdessä ja löytyy myös yhdistyksen sivulta toimikunnat kohdasta.
Armas Mikkonen
Kuulun ns. suuriin ikäluokkiin ja olen syntynyt noin puolitoista vuotta sodan päättymisen jälkeen, eli alkuvuoden aikana tulee 67 vuotta mittariin.
Asun Vantaalla ja Purhoon jäin muutama vuosi sitten lomamatkani päätteeksi, kun minulle tarjottiin sieltä kausipaikkaa. Alue viehätti ja muutaman päivän miettimisen jälkeen myönteinen päätös tuntui oikealta ratkaisulta, ja niin kausipaikkasopimus allekirjoitettiin.
Eläkkeelle siirryin 2011 syksyllä, oltuani 48 vuotta työelämän piirissä. Olen nuoruudesta asti heti ajokortin saatuani harrastanut aktiivisesti leirintämatkailua ja lähes kolmekymmentä vuotta sitten hetken mielijohteesta teltta vaihtui matkailuvaunuksi. Vuosien varrella on kotimaan lisäksi perheen kanssa kierrelty Euroopassa ja vietetty useat kesälomat Välimeren maisemissa.
Vuonna 1990 mustat pilvet nousivat tulevaisuuden taivaalle vaimoni vakavan sairauden vuoksi ja kymmenen vuotta
myöhemmin jouluna minusta tuli leski vaimoni menehdyttyä.
Minulla on yksi tyttölapsi ja tällä hetkellä yksi lapsenlapsi, mutta elokuussa minusta tulee toivottavasti tuplaukki.
Purhossa minulla usein seuralaisena Anne, jonka kanssa loma- ja vapaa-ajat vietetään yhdessä.
Pertti Pajunen
Pertti Pajunen , 51v vuotta ja asuinpaikka Hollola. Naimisissa puoliso Kirsi Pajunen.
Kolme lasta maailmalla, joista vanhin asuu Espanjassa.
Harrastukset Niksu koiramme sekä poikamme Villen huoltojoukoissa hiihtohommissa + karavaanari-elämä.
Ammatti kirjanpitäjä, jonka johdosta minulle on langennut kassavastaavan tehtävät Purhossa.
Sirpa Tammisto
Olen syntyjäni Kymiläinen, nykyinen kotipaikkani on Hamina. Vaunuilija minusta tuli 1984, olemme reissanneet enimmäkseen kotimaassa. Muutaman Viron matkan olemme tehneet, viihdymme hyvin Purhossa talvisin.
Juha Teittinen
Olen 59-vuotias logistiikkakeskuksen vetäjä. Naimisissa Tarjan kanssa ja asutaan Karhulassa (Kotkassa.)
3 lasta, (1 lapsista yhdistyksen jäsen, vaunuilee), 3 lastenlasta
Vesa Vuorela
Olen 56-vuotias laitosmies, aviossa, vaimo Päivi. Kaksi lasta,yksi lapsenlapsi.
Asumme Kotkan Koivulassa omakotitalossa.
Karavaanareita olemme olleet 8 vuotta, aloitimme vaunuillen ja jatkamme autoillen.
Johtajalla oli ongelmia alaistensa kanssa. Hän piti näille puhuttelun ja laittoi
oveensa kyltin :” MINÄ OLEN POMO”. Kun
hän tuli ruokatunnilta, joku oli teipannut viereen lapun:”Vaimonne soitti, hän
haluaa kylttinsä takaisin”.
6
SFC Kymppi 1/2013
Rinta-Jouppi Caravanin
Klaukkalan liittymässä
Adria-näyttely lasu16.3.
klo 10-15 ja
17.3. klo 11-15
ADRIA TWIN – SUOMEN MYYDYIN RETKEILYAUTO – JOKAPÄIVÄISEEN AJOON
• ALV- vähennyskelpoinen • useita värivaihtoehtoja • myös automaattivaihteilla • ohjaamoilmastointi
• parivuode tai erillisvuoteet • rekisteröity 4:lle • Adria Twin SP alk. 52.130 € • Adria Twin SL alk. 52.740 €
ESITTELYSSÄ ADRIAN UUTUUSMALLIT:
Adria Astella Glam -vaunu ja
Adria Matrix Supreme M667 SPS
Renault 2,3 dCi 150 hv
- saarekevuoteella
PALJON 60-V TARJOUKSIA MATKAILUAUTOISTA JA -VAUNUISTA! ESIMERKIKSI NÄMÄ:
Adria Coral S 690 SC FIAT 2,3
JTD 130 MULTIJET -12
Adria Coral S 670 SU FIAT 2,3
JTD 150 MULTIJET -12
65.999€
19.999€
Fendt Platin 650 TFKM -09
Alde nestekeskuslämmitys, ilmastointi, u-ryhmä,
kerrosvuoteet, parivuode, nukkumapaikat 6:lle.
Esittelyauto 1 tkm, markiisi, vuoteet 4:lle,
Rek. 5:lle,B-kortilla,100 km/h, radio CD, 2
x renk. Alv.väh.
Ovh. varusteineen 72.320€
15.999€
Esittelyauto 1 tkm, markiisi,
Saarekevuode, L-keittiö, Rek.5:lle,
B-kortilla 100km/h, vuoteet 3:lle,
radio, tv-antenni, Alv.väh.
Ovh. varusteineen 70.460€.
65.800€
8.999€
14.999€
Dethleffs Bus ii FIAT 2.5 TDI -99
Elnagh Marlin 59 FIAT 2.8 JTD Alkovi -01
Polar 590 GSE -99
167 tkm, huoltokirja, radio/CD-soitin, rek. 4:lle,
nukkumap. 3:lle, saa ajaa B-kortilla.
187 tkm, Trumatic lämmitys, rek 6:lle, cd-soitin,
nukkumap. 5:lle, saa ajaa b-kortilla
Primus nestekeskuslämmitys kaasulla ja sähköllä,
makuupaikat 5:lle, parivuode, omamassa 1140 kg.
Täyden palvelun Matkailuautokeskus Vantaalla
RINTA-JOUPPI CARAVAN
Vantaa, Kistolantie 3 (moottoritieltä Klaukkalan liittymästä) puh. 09-2525 7500 Myynti avoinna ma-pe klo 10-18, la 10-15
• Adria-matkailuautohuolto (avoinna ma-pe klo 9-18) Car Caravania puh. 040 849 7025 / Marko
Vuoden Purholaiset 2012 Theo ja Leena Leinson SFC 08843
Caravaanareita olemme olleet jo vuodesta 1978 lähtien.
Purhossa olemme olleet vakio paikalla vuodesta 2000 lähtien olemme viihtyneet erittäin mukavasti.Uusia Caravanystäviä on 12 vuoden aika on tullut moinia.Olemme olleet monta vuotta myöskin
erilaisissa työtehtävissä vaimoni kanssa.Tällä hetkellä olen yhdistyksen varapuheenjohtaja.Olen myöskin kehitellyt ja toimittanut yhdistyksemme lehden.
Viides vuosi on meneillään.Olin jo lopettamassa mutta saivat houkuteltua uudestaan. Olemme myöskin matkustelleet ympäri Europpaa olimme 2 vuotta Espanjassa talvehtimassa.Se
oli erittäin mielenkiintoinen reissu suosittelen muillekin.
Kiitoksia saamastamme huomionosituksesta.
Terveisin
Theo ja Leena 8843

8
SFC Kymppi 1/2013

  ­­
Vuoden Caravaanari 2012
Sin
ull
Caravaani harrastus
Aluksi 3 kesänä lomat kuljettiin laina vaunulla Suomessa.
Keväällä -87 hankittiin käytetty Soliferi vaunu ja liityttiin SFC Kymenlaaksoon 1.06.1987
Eka reissu Purhoon juhannuksena ja sen
jälkeen lähes kaikki juhannukset ja juhlapyhät vietetty Purhossa .Ensimmäinen Matkailuauto hankittiin vuonna 1989 jolla loma reissut tehtiin Rutsiin,Norjaan Tanskaan sekä Saksa. Vuonna 92 ensimmäinen
matka Viroon ja Latviaan oli viisumi aika.93 rupesimme tutustumaan Neuvostoliittoon ja myöhemmin Venäjään,lähes
kaikki matkat Baltiaan on tehty sitä kautta.Pisimälle Puola,Tsekki,Unkari noin
5-tuhatta kilometriä ilman suurempaa ongelmaa paitsi kieli osaavat huonosti Suomea.
Olimme yllättyneitä tästä huomion osoituksesta.
Kiitos valintaan vaikuttuneille .
Riitta ja Tane
Karavaanari on kaikkien kaveri .
eN
ain
en
!
Tule mukaan ystävien joukkoon, tule HUTIKKAAN!!!
Perinteitä vaalien 12.0714.07.2013 Purhon naisten
kohtuullisen hutikan kokous.
Kokous joka ei jätä ketään kylmäksi!!!!!!!!!
Tule mukaan! Tiedät mistä
koko syksy puhutaan!!!
Tervetuloa Purhoon.
Treffit 2013
Pääsiäinen
29.03-01.04. 2013
-orkesteri Hannu Roitto 30.03.2013
-treffimaksu 15 €
-Kevätkokous30.03.2013
-kahvitarjoilu kello 10.30
Vappu Karaoke
30.04-01.05.2013
-treffimaksu 10 €
Kevättalkoot
17.05-19.05.2013
Rosvopaisti treffit
24.05-26.05.2013
Juhannus 21.06-23-06.2013 orkesteri Esa Piilola
-treffimaksu 20 €
Kohtuullisenhutikankerhon 12.07-14.07.2013
-kokous
1
Kokoperheen Puuhaterffit 09.08-11.08.2013
-treffimaksu 10 €
Purhon Äijät
16.08-18.08.2013
Muikkutreffit
13.09-15.09.2013
-ruoka
Valojuhlat11.10-13.10.2013
-orkesteri Seppo Olavi ja Jukka Hovi
-treffimaksu 15 €
Syyskokous12.10.2013
Syystalkoot
25.10-27.10.2013
Pikkujoulu22.11-24.11.2013
Vuodenvaihteen
karaoketanssit 31.12.13-01.01.2014
-treffimaksu 10 €
MATKAILUVAUNUJEN JA -AUTOJEN
HUOLTO- JA KOLARIKORJAAMO
VALTUUTETTU HUOLTO :
Polar
Kaikkiin merkkeihin huollot ja korjaukset
TUKES: n hyväksymä nestekaasulaitteiden asennus- ja huoltoliike
© OP-Pohjola
Varaosamyynti
HAMINA-TRAILER KY
Teollisuuskatu20,
20, 49400
49400 Hamina,
Hamina, Puh
Puh 0400
(05) 3448480,
– pe:7.00-16.00
7.00-16.00
Teollisuuskatu
676 427, Avoinna
Avoinna ma
ma-pe
SFC Kymppi 1/2013
9
te
Svenska Tält i Dorotea AB
Timmervägen 5 ❚ 917 32 Dorotea
Puh: +46 942 513 14 ❚ Fax: +46 942 109 53
Sähköposti: [email protected]
Internet: www.svenskatalt.se
etuteltat
ja tarvikkeet
uotteet
Kaikki t taan
e
valmist
tsissa
me Ruo
m
a
s
s
a
a
ht
ainoa läheinen
vaihtoehto
www.svenskatalt.se
10
SFC Kymppi 1/2013
Purhon hiihtokilpailu tulokset 23.02.2013
Purhossa pidettiin jälleen perinteiset hiihtokilpailut kaikille osanottajille. Osallistujia oli kaikkiaan 17 henkilöä, taisi olla ennätysmäärä tällä kertaa. Keli oli suotuisa ei ollut
TULE PURHOLAISEKSI
Kun en nyt parempaakaan keksi,
niin kerron Teille, miten pääsee purholaiseksi.
Asian sisäistämiseksi on syytä tietää, millaista on seksi.
Yläkerran isäntä loi meidät ihmiseksi
Aatamin ihan ensimmäiseksi,
Eevan heti toiseksi,
ihanaiseksi naiseksi ja heidän välilleen tuli seksi.
Se on huomattu ihan tarpeelliseksi,
ja mekin on saatu sen ihan ilmaiseksi.
Joskus se on muuttunut maksulliseksi,
joskus jopa luotolliseksi,
mutta silloin se onkin tullut rikolliseksi.
Se on vähän liikaa aamiaiseksi,
eikä siitä ole kiireen keskellä päivälliseksi,
vaan lämmitäpä se illalliseksi.
Jos silloin ei mene hosumiseksi,
niin tunnet hetken olosi hunajaiseksi
ja kohta jo ihan rauhalliseksi.
Useimmat se tekee iloiseksi,
toiset joskus totiseksi, kuutamoiltana haaveelliseksi.
Kesäisin jopa metsäiseksi,
mutta silloin menee helposti pikaiseksi.
Joillekin käy iltaseksi, jonka jälkeen tulee uniseksi,
ja tuntee itsensä tyytyväiseksi.
Joskus se saattaa jäädä aamuiseksi,
jolloin on vaara että se menee nyhräämiseksi.
Kun pää tulee kivulliseksi se siirtyy peräti huomiseksi.
Jos ei halua jäädä yksinäiseksi,
niin hakeutuu varmaan parilliseksi.
Kohta haluaakin perheelliseksi,
ja kotipiha muuttuu lapselliseksi.
Lapsi voi ajoittain käydä itkuiseksi,
ja silloin menee yöt valvomiseksi.
Mutta se seksi.
Se ei saisi tulla aivan maalliseksi,
koska se saa olon ihan taivaalliseksi.
liian kylmä eikä liian lämmin ja luistoa riitti joka sukselle.
Matkat olivat eri pituisia. Nuoret hiihti lyhyemmän matka
kun taas vanhemmat menivät vähä pidemmän kierroksen.
Äläkä säästä sitä juhannukseksi,
sehän on tarkoitettu jokapäiväiseksi,
huomenna voi jo käydä myöhäiseksi.
Varsin monet se tekee onnelliseksi,
joskus ihan hysteeriseksi.
Vanhemmiten se menee silittelemiseksi,
tai peräti muistelemiseksi,
joskus vain kuvien katselemiseksi.
Elämä on muuttunut seesteiseksi.
Eihän kukaan tullut tästä vihaiseksi,
uskonpa Teidät huumorintajuiseksi.
Tämä loru on tehty tilapäiseksi,
eikä ole tarkoitettu haitalliseksi.
se on tehty viihdyttämiseksi
ja karavaanarille ohjeelliseksi,
ehkäpä hieman myös neuvomiseksi.
Jos et tunne ohjetta liian haasteelliseksi,
joten noudata näitä ja pääset kunnon purholaiseksi.
Raimo Raimesalo SFC 112224
17.08.2013 !!!
Mitä tarkoittaa tuo päivänmäärä?
No, siitä alkaa PURHON ÄIJIEN pitkä ja antoisa taival yhteisen ÄIJÄ meiningin merkeissä (ilman ykslahkeisten mukana oloa).
Meillä tulee olemaan ÄIJIEN tunnuksena Punainen T-paita, jonka selkäpuolella on teksti PURHON ÄIJÄT, jotta erottuisimme eduksemme muusta rahvaasta. T-paitoja tulee
saamaan 20 € hintaan joka sisältää:
-jäsenmaksun
-ruokailun (pihvin lisukkeineen, doping vett.. hyvällä
tuurilla saatta olla kokonainen possu grillivartaassa
tirisemässä)
-ÄIJÄ turnajaiset ÄIJIEN malliin (!!)
-saunan illalla (grillimakkaraa saunalla)
T-paitoja on L, XL, XXL, XXXL kokoisia, nopeat syövät
hitaat, eli toimintaa ÄIJÄT!
Sitovat ilmoittautumiset maksuineen 4.8. mennessä. Lisätietoja
ja ilmoittautumiset:
Kari Saarva
[email protected]
+358 400 788472
ÄIJÄT joukolla mukaan viettämään mukavaa lauantaita!!!
SFC Kymppi 1/2013
11
www.bestcaravan.fi
...
ja
ma
tka jatkuu...
www.bestcaravan.fi
10 vuotta mukana matkassa
– ja matka jatkuu uusiin seikkailuihin...
Osallistu juhla-arvontaan
liikkeissämme!
”
Kevät on tuonut
uusia merkkejä ja mielenkiintoisia uutuuksia tarvikevalikoimiiimme. Tervetuloa
ihmettelemään!
Kalervo Mantila
700 m2 myymälä
Tervetuloa CaravanMarkettiin ✦✦✦ Hyvinkäälle!
CaravanKauppaan ✦✦ Turkuun! 200 m myymälä
CaravanTarvikepisteeseen ✦ Espooseen!
2
Best-Caravan täyttää tänä vuonna 10 vuotta! Juhlavuoden kunniaksi
arvomme uuden Sunlight T59 -matkailuauton.
Arvontakupongin saat Bestis-lehdestä tai liikkeistämme Hyvinkäältä, Espoosta tai Liedosta. Vain
Best-Caravan Oy:lle Hyvinkäälle, Espooseen tai Lietoon henkilökohtaisesti palautetut
kupongit osallistuvat arvontaan. Arvonta 19.1.2014. Lue säännöt: www.best-caravan.fi/arvonta
BestCaravan-rahoitus
on fiksumpi tapa
omistaa. Tule meille.
lasketaan yhdessä
sinulle sopiva kuukausierä.
Hyvinkää: Avainkierto 11, myynti 010 832 4500, CaravanMarket 010 832 4555,
ma-pe 9-17, la 10-14
Espoo: Kartanonherrantie 1, (09) 854 1055, ma-pe 9-18 la 10-14
Turku: Vakiotie 4, Lieto, 010 832 4520, ma-pe 9-17 la 10-14
12
SFC Kymppi 1/2013
”
C
M
Y
CM
MY
CY CMY
K
Laskiainen
Kyllä minä Niin olin hyvällä mielellä, kun aika immeisetkiin mäkeä lasketteli Purhon laskiaisviikonloppuna.
Luntakin oli nippanappa, ettei tarvinnu kurahiekassa
pulkkien kanssa raastata. Oli kertakaikkiaan messevä keli
ja lapsiakin parisenkymmentä. Marjaanan ja Marja-Liisan
vois melkein lapsiksi laskea, kun niin olivat lapsellisia mäkileikeissä.
Sittempä hernekeittoa revittiin naamaan niin peijakkaasti iltapäivällä ja päälle pullakahvit. Siitä suorittiin vaunuihin päiväunille.
Kello seitsemästätoista lähtien Saunaparlamentti kokoontui miesten puolella ykkössaunassa, jossa yleensä puhutaan pelkkää asiaa, jolla on vankka totuuspohja. Tänä
lauantaina todettiin, että jokainen suomalainen on keskimäärästä parempi kuski auton ratissa.Muistaakseni näin,
mutta jos joku muistelee eri tavoin, voi olla oikeassakin.
Naisten puolella tuskin näin korkealentoiseen keskusteluun. Muuten se oli Tuula, joka hernekeiton keitteli ja Sirpa, joka pullat paistoi. Näihin kuviin ja tunnelmiin, palataan.
SFC Kymppi 1/2013
13
Pieni kesälomanen.
Meidän perheen vaunuloma suuntautui viime kesänä
länsiosaan maatamme. Reittiä olimme etukäteen tarkkaan miettineet ja lopulta tulimmekin siihen tulokseen että lähdemme sinne mihin ei luvata suuria sateita. Ensimmäinen pysähdys kotipihasta lähdön jälkeen tehtiin Yläneellä Valasrannassa. Siellä oli väkeä ihan kiitettävästi, silti saimme vaunun aivan huippupaikalle. Leikkipuiston viereen. Myöhemmin selvisi, että vaunumme vieressä pidettiin ulkoilmakaraoket, joten sinä yönä koitettiin nukkua samassa tahdissa, kuin vaunu tärähteli musiikista. Ilmat olivat perinteiset, vettä satoi kun pystytimme etukatosta. Jos
oikein muistan niin seuraavan kerran satoikin vasta kun
otimme sen katoksen pois. Valasrannassa on lapsiystävällinen ranta, tarkoittaa että aikuiset saavat kahlata hyvän
matkan ennen uintisyvyyttä. Meillehän ranta oli ihanteellinen. Iltaisin järveltä nousi tuuli joka toi rantaan mukavia
laineita. Lapset nauttivat kovasti juostessaan tuulessa ja
kylmässä kohti laineita, jotka sitten kaatoivat heidät. Me
vanhemmat nautimme ajatuksesta että hetken kun tarkenemme seistä puhurissa ja nostella veteen kaatuneita lapsia, pääsemme taas saunaan.
Päiväretken teimme Turkuun. Ensin kävimme Turun Tuomiokirkossa, joka on muuten ainoa tietämäni kirkko jonka alakerrassa on kahvila. Sen jälkeen suuntasimme Turun
Linnaan, jossa olikin meille sopivasti alkamassa Pikku Ri-
14
SFC Kymppi 1/2013
Oletko myymässä
- myymme puolestasi!
Otamme myyntitiliin
käytettyjä matkailuautoja
ja -vaunuja.
Pulaa hyvistä käytetyistä,
etenkin vaunuista!
Seppolantie 11, Kotka
(05) 260 8200
www.pepeuu.fi
tari-kierros. Neljä nuorinta vaunukunnastamme sai ylleen
ritariviitat ja sitten alkoi opastus. Kierros oli mukava, lapset jaksoivat kuunnella hyvin heille suunnattua opastusta.
Kierroksen jälkeen pääsimme tapaamaan Kuningatarta, joka juhlallisesti löi lapset Turun Linnan pikkuritareiksi. Lopuksi kuningatar vielä muistutti, että pikkuritarin kaksi tärkeintä tehtävää on totella vanhempiaan ja auttaa pienempiään. Näiden tehtävien muistamisessa ainakin Jessellä oli
hieman vaikeuksia, sillä vaunulle päästyämme, hän oli sitä mieltä että kuningatar oli käskenyt harjoitella kotona
miekkailua. Vanhempien tottelemisestakaan ei ollut mitään muistikuvaa. Yleisen turvallisuuden vuoksi miekkailuharjoitukset kiellettiin. Kolmas kohde oli Luostarinmäen
käsityöläiskortteli. Mukava paikka, vaikka Heikki menikin
vakavaksi kun nahkurin mökissä nahkuri pyysi häntä apurikseen, eikä tarvitsisi kun muutama tunti polkea saavissa
lampaannahkoja. Koska palkka ei olisi ollut hääppöinen,
Heikki lähti kanssamme takaisin vaunulle.
Valasrannasta matkamme jatkui Kalliojärven Lukkuhakaan. Kaunis alue, hyvin hoidettuja istutuksia ja yleiset tilat erinomaisessa kunnossa. Erityisen mukavia ovat aina
alueet joissa on kaksi saunaa, miehille ja naisille samaan
aikaan lämpimänä, eikä mitään tunnin saunavuoroja. Ranta oli hyvä, lapsille erotettu matala alue ja aikuisille heti
laiturinnokasta sopiva uimasyvyys.
Lähialueen nähtävyyksistä tutustuimme Kauhavan Kangasaittaan, Kauhavan Terveyskeskukseen sekä apteekkiin.
Terveyskeskus toimi niin hyvin että tuusulalainen on ihan
kateellinen. Kävelimme sisään ja ensimmäiseen luukkuun
selitimme vaivan, siitä ohjattiin eteenpäin ja pahoiteltiin
että odottamaan joutunee ehkäpä puolikin tuntia. Vartin
kuluttua taisi olla koko reissu tehty ja sitten vaan apteekkiin hakemaan silmätippoja. Kangasaitassa sitten menikin
huimasti kauemmin, se ei johtunut palvelun hitaudesta vaan katseltavan määrästä. Loman ohjelmaan kuului myös käynti huvipuistossa eli tällä kertaa Alahärmän PowerParkissa. Arilla oli kirja mukana ja minulla käsityö, joten pärjäsimme oikein mainiosti.
Lapset kävivät laitteessa jos toisessakin, me vanhemmat joimme kahvia ja söimme jätskiä. Perheemme huimapäisin lapsi on
Sara, hän olisi mennyt niihinkin
laitteisiin joihin koko ei vielä riittänyt. Isommat hiukkasen harkitsivat mihin tohtii mennä ja mikä
näyttää liian huimalta. Monen
tunnin huvittelun jälkeen taivaalle alkoi vanhempien onneksi kasaantua niin tummia pilviä
että oli perusteltua lähteä takaisin vaunulle. Kiirekin alkoi
jo olla, illalla Kalliojärven lavalla oli naistentanssit ja esiintymässä Markku Aro.
Koti-ikävä ei meitä lomalla vaivannut, siitä pitivät huolen
purholaiset. Valasrannassa meitä oli vastassa Tuorit, Pirk-
kalat tulivat vasta seuraavana päivänä. Lukkuhakaan vartin meitä myöhemmin saapuivat Kivimäet ja Rämät.
Tapaamisiin,
Marjaana
etuhuoneen
sisänäkymä
Caravan ”Olohuone” nyt meiltä!
Puurakenteisella matkailuvaunun etuhuoneella on monia
etuja perinteiseen ”telttaversioon” verrattuna. Se on
kestävä suojaa tuulelta ja lumelta lämmin siinä on lattiarakenne
lukittavat ovet avattavat ikkunat huopakatto toimitus puuvalmiina
Valmistus ja myynti
Lisätietoja tuotteesta: Mikko Muurinen puh 040 553 8574
tai sähköpostitse [email protected]
Kangaskatu 1, 48600 Kotka
Puh. 010 2394 770
Viihtyisyyttä ulos ja pihapiiriin
SFC Kymppi 1/2013
15
KULKURI
SF-Caravan Sisä-Savo ry
Jäsentiedote 1 / 2013
Puheenjohtajan palsta
Tervehdys kaikille.
Vuosi on vaihtunut ja talvi on kauneimmillaan. Vuoden vaihtuminen toi myös
uudet haasteet ja tehtävät minunkin osalleni. Odotan innolla kuinka alueen ja yhdistyksen väki tarttuu uuteen tilanteeseen
ja toivottavasti yksissä tuumin ja hyvän
yhteishengen kera jatkaa alueen kehittämistä myös jatkossa ja pitkälle myös tulevaisuuteen.
Minun mielestä hyvän yhteishengen ylläpitämistä ei voi koskaan liikaa vähätellä
sillä kaikki toiminta perustuu hyvään yhteishenkeen ja luottamukseen toimijoiden
ja tekijöiden kesken. Toivoisinkin, että
myös epäkohdista voitaisiin keskustella
avoimesti ja yhteisön etua ajatellen, hyvä
mieli - parempi mieli. Tulevaisuus sen vasta näyttää, kuinka me yhdessä tässä onnistutaan. Onneksi itseäni ajatellen alueella
on paljon osaamista ja tietotaitoa. Tällai-
sen tehtävän vastaanotettuaan toivoo saavansa kaikkien osaavien avun, tämän tehtävän kunnialla eteenpäin viemiseksi. Kiitos kaikille jo nyt.
Ensikesän tapahtumat ovat pääosin
edellisien vuosien kaltaiset, on kevättalkoot 4.5 kevätkokous 5.5, juhannustreffit
21-23 6, uutena tapahtumana ajotaitotapahtuma 7.9, naistenpäivä syyskuussa
,syystalkoot 5.10, syyskokous 6.10,puurojuhla lapsiperheille ja lapsenmielisille,
30.11,pikkujouluristeily 6-7 12.
Vietetään hauskaa vapaa-aikaa Etuniemessä yhdessä ja toivotetaan vierailija
iloisesti tervetulleiksi ihanalle alueellemme.
Terveisin Keijo 74089-1
KOKOUSKUTSU
SF-Caravan Sisä-Savo ry
Sääntömääräinen kevätkokous
Aika: Paikka:
Asiat:
Sunnuntai 5.5.2013 klo 12.00
Etuniemi, Hirvensalmi
Yhdistyksen sääntöjen 4 §:n määräämät kevätkokousasiat
Muista ottaa jäsenkortti mukaan
Kahvitarjoilu alkaen klo 11:30
TERVETULOA
Hirvensalmella 13.1.2013 Hallitus
SF-CARAVAN SISÄ-SAVO RY, (alv rek.)
Aluemaksut Etuniemessä 2013:
Vuosikortit
Yhdistyksen jäsenille 12 kk:n kausipaikka 370 €
Talvikausipaikka kaikille 1.10. – 30.4.
230 €
Sähkö
sähkömaksut mittarilla 0,22 € kwh min. 2 €
ilman mittarilukemaa 5 €/vrk
Vuorokausimaksu
SFC-jäsen
sis. saunan yl.vuorolla
15 €/ vrk
Päiväkäyntimaksu
3 €/ hlö (yli 16 v)
sis.saunan yl.vuorolla
Vaunuvierasmaksu
3 €/ hlö/vrk/ (yli 16 v)
sis.saunan yl.vuorolla
Autonlämmitys
1 €/ 2 h kerta
Auton/ vaunun huuhtelu
5€
Vaunun säilytys
5 €/ vrk
Kaasupullo
21 €/ 11 kg
Perhesauna
8 €/ 50 min.
Teltta 15 €/ vrk
Pesukone
2€
Kuivausrumpu
2€
Vaunulippu
15 €
Ei SFC-jäsen
20 €/ vrk
ETUNIEMEN ISÄNTÄVUOROT KESÄLLÄ 2013
Hyvä Kausipaikkalainen
Varmaankin monen meistä odottama kesäaika on jo hyvin lähellä. Kesän kynnyksellä alkaa myös kolmen kuukauden talkoot isäntävuorojen merkeissä. Vierailta paljon kiitosta ja hyvää palautetta saaneet kesäisännät huolehtivat alueesta ja alueella kävijöistä kesäkuun alusta aina elokuun loppuun.
Isäntävuorot toteutetaan totuttuun tapaan kahden vuorokauden
jaksoina. Poikkeuksena tästä parin päivän ”pestistä” on yhden
vuorokauden mittainen isäntävuoro juhannuksen aikaan.
01.06. - 17.06. isäntäperheitä tarvitaan yksi (2 vrk);
17.06. - 20.06. isäntäperheitä tarvitaan kaksi (2 vrk);
21.06. - 22.06. välisenä aikana on tarve kahdelle
isäntäperheelle (1 vrk);
23.06. - 03.08. isäntäperheitä tarvitaan kaksi(2 vrk) ja
04.08 – 31.08. isäntäperheitä tarvitaan yksi (2vrk)
Isäntävuoro alkaa 01.06. - 31.07. parittoman päivän aamuna klo
9:00; ja 01.08. – 31.08. parillisen päivän aamuna klo 9:00. poikkeuksena juhannuksen aikana olevat yhden päivän vuorot. Varauslista taulukkomuodossa löytyy yhdistyksen kotisivuilta:
www.etuniemi.fi viikolla 11, jota päivitetään heti varauksien
alettua.
Isäntävuoroa ei voi siirtää toiselle perheelle eikä toiselle
kaudelle. Puheenjohtaja voi myöntää vapautuksen
perustelluin syin.
Varausmahdollisuus alkaa 2.4.2013 kello 00.00.
Vuorovaraus on tehtävä 20.5.2013 klo 20.00. mennessä.
Varaukset joko sähköpostilla katri.punnonen(@)elisanet.fi
tai tekstiviestillä numeroon 044-556 0103.
Muistathan, että hoitamalla isäntävelvoitteesi, pidät kausipaikkasopimuksesi voimassa!
KESÄÄ ODOTELLESSA ETUNIEMEEN
ISÄNTÄ-INFO PIDETÄÄN TÄNÄ KEVÄÄNÄ
KAKSI KERTAA
30.3. ja 18.5.2013 klo.12:00
infotilaisuus on tarkoitettu kaikille uusille sekä
kokeneille isännille
herätellään yhdessä ajatuksia tulevasta kesästä ja jaetaan
kokemuksia menneistä
kahvia tarjolla alkaen klo 11:30
TERVETULOA!
Sf-Caravan Sisä-Savo ry Hallitus ja Etuniemi toimikunta
TERVETULOA!
ETUNIEMEN JUHANNUS
21.6–23.6.2013
Perinteiseen perhejuhannukseen kuuluu
tuttuun tapaan leikkimielistä ohjelmaa niin
lapsille, kuin lapsenmielisille sekä juhannuskokko ja juhannustanssit
tanssiorkesteri Kristallitaivaan
tahdittamana
TREFFIMAKSU 30 € + ALUEMAKSUT
Ohjelman ideoita ja toteuttajia kaivataan,
yhteyshenkilö Asko Laakso
SF-C Sisä-Savo ry Hallitus/
Etuniemi toimikunta
18
Kulkuri 1/2013
Yhteystietoja 2013
ETUNIEMITOIMIKUNTA
vetäjä: TARVAINEN HEMMO
p.0400 787 790
[email protected]
jäsenet:
PUNNONEN TIMO
p.0400 453 169
[email protected]
RIITTA SAARELA
p.040 7203 535
[email protected]
KAUSIPAIKAT
KAASUASIAT
LENSU HEIKKI
p.0400 516 269
[email protected]
TURVATOIMIKUNTA
vetäjä: KONONOV MATTI
p.0400 653 383
[email protected]
jäsenet:
NYSTRÖM KARL-JOHAN
p.050 572 9260
[email protected]
YHDISTYKSEN TALOUS
Tmi Accodome
p.040 506 4022
[email protected]
laskutusosoite:
Vasantie 10 04320 Tuusula
KULKURIN TOIMITUS &
KOTISIVUJEN PÄIVITYS
PUNNONEN KATRI
p.044 556 0103
[email protected]
SALO JYRKI
p.0400 752 316
[email protected]
Hallitus 2013
PUHEENJOHTAJAVARAPUHEENJOHTAJASIHTEERI JA JÄSENKIRJURI
TONTERI KEIJO p. 044 073 7814
[email protected]
PUNNONEN KATRI
p. 044 556 0103
[email protected]
HINTSALA JAANA
p. 040 848 2047
[email protected]
MUUT JÄSENET
KANTOLA ERKKIKONONOV MATTITARVAINEN HEMMO
p. 040 743 8778
p. 0400 653 383
p. 0400 787 790
[email protected]
[email protected]
[email protected]
LAAKSO ASKO LEINONEN MERJA
p. 040 537 2952
p.050 561 5118
[email protected]@hotmail.com
POIS MENNYTTÄ KARAVAANARIA
MUISTELLEN
Heikki Alander ”Hessu”
s.27.10.1948
k.12.9.2012
SF-Caravan n:o 50491
Heikki tuli ensimmäistä kertaan alueellemme asuntoautolla v.1990 yhdessä
vaimonsa kanssa, auton he vaihtoivat asuntovaunuun v.1992.
Alueemme aktiivisena kehittäjä hän toimi vuosina 1990 – 2006, mm. yhdistyksen hallituksessa, kausipaikka vastaavana jne.
v.2006 vaihtui Caravan matkailu mökkeilyyn Hirvensalmella.
MUISTOA KUNNIOITTAEN SF- CARAVAN SISÄ-SAVO RY
Kulkuri 1/2013
19
Tapahtumakalenteri 2013
ISÄNTÄINFOT
la 30.3 ja la 18.5
KEVÄTSIIVOUSTALKOOT
4.5–5.5
KEVÄTKOKOUS
su 5.5 klo 12:00
JUHANNUSTREFFIT
21.6–23.6
SYYSTAPAAMINEN
la 24.8
YT-ALUEIDEN YHTEINEN AJOTAITOTAPAHTUMA
la 7.9
HEMMOTTELUPÄIVÄ NAISILLE (K-18)
la 14.9
SYYSSIIVOUSTALKOOT
5.10–6.10
SYYSKOKOUS
su 6.10 klo 12:00
LASTEN PIKKUJOULUT
la 30.11 PIKKUJOULURISTEILY
Helsinki/Länsisatama
22h Tallinnaan M/S Silja Europa
lähtö pe 6.12 klo 18:30
paluu la 7.12 klo 16:30
KAIKISTA TAPAHTUMISTA ILMOITETAAN TARKEMMIN
NETTISIVUILLAMME
www.etuniemi.fi JA ALUEEN ILMOITUSTAULULLA, LÄHEMPÄNÄ AJANKOHTAA
Onnellinen kalastaja saaliin
kanssa
Juhannuksena alue oli täynnä
Kalastuskisan
voittaja saaliin
kanssa
Sieni ja mustikkasatoa Etuniemen
metsästä
20
Tyttöjen
sarjan
voittaja
kalasaaliin
kanssa
Kulkuri 1/2013
YT-ALUEIDEN YHTEINEN AJOTAITOTAPAHTUMA ETUNIEMESSÄ
la 7.9.2013 alkaen klo. 10:00 Hirvensalmen kentällä
Tarkempi paikka ja aikataulut ilmoitetaan kesän aikana kotisivuillamme www.etuniemi.fi ja alueemme ilmoitustaululla.
Tapahtuman alussa harjoitellaan vaunun käsittelyä ja annetaan ajo-opastusta. Ajotaitomerkin suoritus tapahtuu joko matkailuautolla tai matkailuvaunulla. Vaunu on tapahtumapaikalla, jokainen suorittaja käyttää omaa vetoautoa sekä suorittaessa merkkiä matkailunautolla on oma kalusto oltava käytössä.
Tapahtumassa on kahvi- ja mehutarjoilu sekä makkaranpaistoa.
Liiton sivuilta löydät lisätietoa ajotaitomerkki säännöistä
www.karavaanarit.fi/sf-caravan-ry/leirinta-ja-turvatoimikunta/ajotaitomerkit/
Yhteyshenkilöt Keijo Tonteri ja Hemmo Tarvainen
Tervetuloa uudet jäsenet!
Yhdistyksemme oma viihtyisä jäsenalue Etuniemi sijaitsee lähellä Hirvensalmen kirkonkylää, puhdasvetisen, Puulan
vesistöön kuuluvan Liekuneen rannalla.
Etuniemessä on mm. hyvä uimaranta ja
talvisin mahdollisuus avantouintiin, grillikatos, pyykinpesumahdollisuus kuivausrumpuineen, kesäisin tilaussauna, vuoden
jokaisena päivänä
lämpiävä yleinen sauna sisältyy vuorokausimaksuun. Huoltorakennuksessa on
iso keittiö ja kesäaikana on lisäksi käytössä täysin uudistettu keittokatos.
Alueella on myös iso tuparakennus, jos-
Kulkuri 1/2013
sa on mahdollisuus katsella televisiota,
laulaa karaokea ja pelata erilaisia pelejä.
Talviaikana on takka käytössä grillausta
varten.
Lapsillekin on puuhaa mm. viihtyisä
leikkipaikka, trampoliini ja polkuautot.
Polkupyörät, kanootit ja soutuveneet ovat
vapaasti kaikkien käytettävissä. Myös
lemmikkieläimille löytyy oma uimapaikka.
Etuniemessä on ulkoistettuna palveluna mm. elintarvikekioski sekä kahvila-ravintola keskiolutoikeuksin (avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun). Lähistöltä
löytyvät myös hyvät marja- ja sienimetsät.
Alueemme Internet-sivut www.etuniemi.fi
Viime vuoden kesästä lukien yhdistykseemme on liittynyt 42 uutta jäsentä, joista varsinaisia jäseniä: 34 ja rinnakkaisjäseniä: 8.
Kiitokseksi varsinaisesta jäsenyydestä,
haluamme antaa kaksi ilmaista tutustumisvuorokautta alueellamme (ei sis. sähköä).
Ilmoittautuessasi Etuniemen alueelle olet
oikeutettu tutustumisetuun. Etu on voimassa yhden vuoden. Tervetuloa koko perhe viihtymään!
Ahokas Kyösti
Joroinen
Oksa Raimo
Mikkeli
Blomerus Pauli
Mikkeli
Paimi Simo
Lahti
Broas Merja
Veikkola
Pirinen Juan
Vierumäki
Halonen Nina
Espoo
Puurtinen Tarja
Lappeenranta
Huikuri Sanna
RISTIINA
Räty Jukka
Heinola Kk
Huttunen Nina
Lappeenranta
Räty Tuija
Heinola Kk
Hämäläinen Anneli
Otava
Saali Tuija
Joroinen
Juvonen Petri
Mikkeli
Salonen Keijo
Joutsa
Järvikukko Jari
RISTIINA
Suhonen Janne
Jäppilä
Järvinen Pekka
Mikkeli
Summanen Leo
Lauteala
Karinen Pentti
Suuraho
Suominen Sirkka
Otava
Karttunen Harri
Suonenjoki
Tirkkonen Eino
Kortteinen
Karvinen Pauli
JUVA
Tissari Risto
Mikkeli
Kettunen Jouni
Nykälä
Ursin Ari
Suonenjoki
Kettunen Karita
Nykälä
Varpunen Kari
Varkaus
Korhonen Juha
Suonenjoki
Venäläinen Seppo
Haapakoski
Liimatainen Risto
Mikkeli
Virtanen Jarmo
Kangasniemi
Montonen Ari
RISTIINA
Vitikainen Pertti
Mäntyharju
Myyryläinen Satu
Hirvensalmi
Vuori-Gråman Eija
Heinola
Nieminen Kari
Jaala
Väisänen Jani
Mikkeli
Nieminen Terttu
Jaala
Ylönen Tomi
Korpikoski
21
KEVÄT SIIVOUSTALKOOT
ETUNIEMESSÄ 4.5–5.5.2013
TERVETULOA!
LAITAMME ALUETTA YHDESSÄ
KESÄKUNTOON
tarkemmin aiheesta alueen ilmoitustaululla ja nettisivuilla
www.etuniemi.fi kevään kuluessa
SF-CARAVAN Sisä-Savo ry Hallitus ja
Etuniemi toimikunta
HUOM! Talkoissa on samalla mahdollista huoltaa omia sammuttimia, omakustanteisesti.
Yhteyshenkilö Matti Kononov
SF-Caravan ry:n JÄRJESTÄMÄ TULEVAISUUSSEMINAARI Tampereella 2.3.2.2013
VASTUULLISUUS KARAVAANARITOIMINNASSA
Tulevaisuusseminaarissa pohdittiin ryhmätöinä yhteiskunnallista vastuuta Caravan-matkailussa neljältä eri kantilta, yhteiskunnan, liiton, yhdistyksen ja yksilön (kausipaikkalaisen/matkailijan)näkökulmasta. Ryhmätöitä tehtiin koko lauantaipäivä, jokaisessa ryhmässä oli liiton
hallituksesta vastuuhenkilö, joka alusti ryhmälle aihetta ym. Etuniemestä paikalla oli neljän henkilöä. Puh.johtaja Keijo Tonteri osallistui Taloudellinen vastuullisuus ryhmään, Hemmo Tarvainen Sosiaalinen vastuullisuus ryhmään, Katri Punnonen Ekologinen vastuullisuus ryhmään ja
Timo Punnonen osallistui Vastuullinen vaikuttaminen ryhmään.
Ryhmät tai ryhmän vastuuhenkilö, esittivät saamansa annin kaikille tapahtumaan osallistujille sunnuntai aamupäivästä, joita paikalla n.100 henkilöä eri Caravan jäsenyhdistyksistä ympäri suomea.
ALLA JOITAIN RYHMIEN AJATUKSIA LYHYESTI:
Taloudellinen vastuu – miksi se on tärkeää?
•″ Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin huolehtia koko harrastuksen vastuullisesta taloudenhoidosta. Kaikki siitä poikkeava uhkaa vakavasti harrastuksen tulevaisuutta ”
•″ Luottamus yhdistyksen sisällä syntyy siitä, että hoidetaan tehtäviä yhdistyksen jäsenille, toimitaan koko jäsenistön hyväksi ”
Taloudellinen vastuu Olli Rusi
Vastuullinen vaikuttaminen
•″ Ennakkosuunnittelu on tärkeää ja tekijöiden vastuiden tulee olla selvät ”
•″ Tiedottaminen kaikissa medioissa tapahtuu yhtä aikaa ja riittävän ajoissa. HUOM!
kaikki eivät käytä sähköistä mediaa”
•″ Tieto kuuluu kaikille jäsenille, se on avoimuutta. Hallituksen päätöksistä voi ja pitää
tiedottaa ”
•″ Yhdistyksen luottamustehtävässä toimiva ei ole siellä ajamassa omaa etuaan, vaan yhdistyksen etua ”
•″ Jokainen karavaanari vaikuttaa jo pelkällä olemuksellaan, jos ei muuhun niin siihen mitä ja miten harrastuksestamme ajatellaan yleisellä tasolla asiaa sen tarkemmin tuntematta ”
•″ Karavaanari – aina ja kaikkialla! ”
Ekologinen vastuu
Yksilöllä: Asenne > Jätteiden lajitteluun, ajotapaan ym. > Lasten opettaminen toimimaan oikein > Oma esimerkki > Suosia lähipalveluja / tuottajia
Yhdistyksellä: Tiedotus, opastaminen ja koulutus > Alueelle tuleville vieraille > Oman ”henkilöstön” kouluttaminen > Jätehuollon järjestäminen > Oikeat astiat, oikea määrä > Imago >Raikkaampi mielikuva alueesta / toiminnasta
Liitolla: Kouluttaminen > Tiedottaminen > Lehden sisällön muutos > Harrastuksen ekologisuudesta muille kuin jäsenistölle > Palkitseminen ekologisuudesta
KATI 82119-1
22
Ekologinen
vastuu Esa
Pussinen
Kulkuri 1/2013
Liiton puh.
johtaja Juha
Hämäläinen
avasi seminaarin
Sosiaalinen vastuu Hanna Jokinen
Vastuullinen vaikuttaminen Minna Joensuu
Markku Vänskä puhui uusista
turvaväleistä
YT-alueiden puh.johtajien pikapalaveri
Kulkuri 1/2013
23
NORPPA
1/2013
SF-Caravan Saimaan Seutu ry jäsenlehti
Puheenjohtajan palsta
Tervehdys kaikille!
O
n taas aika laittaa rattaat liikkeelle, onhan
kevätaurinko taas korkealla. Monenmoista on talven aikana tapahtunut harrastuksemme
tiimoilta: Laamalansaaressa olemme viettäneet
pikkujoulujuhlat sekä Uudenvuoden vastaanottajaiset. Myös ulkoilua on harrastettu mm. mäenlaskun merkeissä. Helmikuun alussa kävin Kari
Heikkosen kanssa Tampereella liiton tulevaisuusseminaarissa, jossa tuli esille uusia ideoita ja
osin vanhan kertausta. Uudet turvavälit aiheuttivat kysymyksiä: uuden säännöksen mukaan vetoauto lasketaan palokuormaan eli turvaväli on
neljä metriä vetoautosta seuraavaan vaunuun tai
telttaan. Meillä saaressa se tarkoitta vetoautojen
uudelleen sijoittelua. Asiaan palataan varmaan
vielä useammaltakin taholta kevään aikana.
SF-Caravan ry:n liittokokousviikonloppu pidetään Kuopion Rauhanlahdessa 25-26.5, ja kaikilla on oiva tilaisuus osallistua omalla kalustolla kokousviikonlopun antimiin. Ajotaitoja voi kartuttaa syyskuussa YT-alueen yhteisessä ajotaitotapahtumassa Hirvensalmella, ja majoittua voi Etuniemessä. Norppa-lehden tapahtumakalenterista
löytyy tapahtumia jokaiseen makuun, joten ei
muuta kuin valkkaamaan! Kuten tiedätte, siirtyi
alueemme omistukseemme viime kesänä. Pyrimme aloittamaan heti keväästä lähtien paikkojen
kohentamisen, jotka vuokranantajamme onnistuneesti vuosien mittaan sivuutti. Kuten ehkä hoksasittekin, oli edellinen virke peitelty talkookutsu kaikille, joilla on halu jättää kättensä jälki
meidän hienolle caravanalueellemme.
Kannattaa vierailla kotisivuillamme www.sfcsaimaanseutu.com, vaikka ei osallistuisikaan talkootoimintaan. Sieltä löydät viimeisimmät tapahtumat ja tiedotteet. Yhdistyksemme jäsenmäärä on
noin 1200, joista vain osa on käynyt tutustumassa jäsenalueeseemme. Asian voi vaikka tulevana
suvena korjata. Suomi on täynnä hienoja tapahtumia ja hienoja paikkoja. Vaikka liikkuminen
onkin kallista, voi sohvan nurkkaan jääminen
käydä vielä kalliimmaksi.
Lehden teon mahdollistavat mainostajamme, joten käyttäkää hyväksenne myös heidän palveluitaan! Hyvää matkailukautta kaikille!
t. Pekka Järvinen
Päätoimittajan palsta
Hyvät Saimaanseutulaiset!
Y
T-alueen lehti on kokenut vuoden vaihtuessa muodon muutoksen sekä ulkoisesti, että
sisällöllisesti. Kouvolan seutu jäi pois YT-lehdestämme. ja lehteä taittaa ja painattaa Painoagentti Oy. Tämä uudenmuotoinen lehti tulee ilmestymään kaksi kertaa vuodessa.
Olen aloittanut uutena Norppa-lehden päätoimittajana ja samalla myös lehden taittaja muuttui meille tutuksi Artoksi Painoagentti Oy:stä.
Kädessänne on nyt ensimmäinen yhteistyömme
hedelmä, josta toivomme teiltä palautetta ja kehittämisehdotuksia. Etenkin toivoisin saavani sekä juttuja että ideoita aiheiksi, joita voitaisiin käsitellä seuraavissa lehdissämme. Toimin myös yhdistyksemme sihteerinä ja jäsenkirjurina, joten
ottakaapa rohkeasti yhteyttä kaikissa mahdollisissa mieltänne askarruttavissa asioissa, jotka
liittyvät SF-Caravan Saimaan Seutu ry:n toimintaan tai lehteemme Norppaan.
SF-Caravan ry ylläpitää jäsenrekisteriä, jonka
osoitteiston perusteella tämäkin lehti postitetaan
ja nyt pyytäisinkin, että kävisitte päivittämässä
omat tietonne liiton sivuilla ja lisäisitte myös sähköpostiosoitteenne. Tämä helpottaisi huomattavasti yhteydenpitoamme. Tietosi voit päivittää
osoitteessa www.karavaanarit.fi, josta klikkaamalla kohtaa ”Muuta tietojasi” avautuu lomake,
jossa voit tehdä muutokset. Toki voit ilmoittaa
muutokset myös minulle sähköpostilla tai soittamalla liiton jäsenrekisterinhoitajille
puh. 03- 615 3133 Teemu Tuuri tai Päivi Mäkelä.
Tehdään mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa
yhdessä, joten vinkkejä vain tulemaan!
Ota yhteyttä [email protected]
Kevätterveisin Eeva Koskimies, päätoimittaja
NORPPA 1/2013
25
Laamalansaaren Caravanalue Suur-Saimaan äärellä
Ajo-ohje
Aluemaksut SF-Caravan ry jäsenille
L
appeenranta-Mikkeli-tietä n:o 13 Kauriansalmelta 5 km Suomenniemen suuntaan,
josta Savitaipaleen tietä n:o 409 noin 8 km, josta
viitta vasemmalle Laamalansaari 13 km. Tai Savitaipaleelta Partakoskentietä n:o 409 noin 21 km,
josta viitta oikealle Laamalansaari.
Koordinaatit: N 61.35896 E 27.69786.
Laamalansaari, SFC (D18), Karavaanikuja 55,
52420 Pellosniemi
Omistaja SF-Caravan Saimaan Seutu ry
Yhteyshenkilö Paavo Juuti puh. 040 569 2419
www.sfcsaimaanseutu.com, e-mail [email protected]
Hinnat 1.1.2013 alkaen
J
14,00 eur/vrk, sisältäen valosähkön, joka 7. vuorokausi ilmainen.
Ilmastointilaitteen käytöstä lisämaksu 2,00 eur/
vrk
Lämmityssähkön käytöstä lisämaksu 4,00 eur/
vrk
Pyykinpesukone 2,00 eur/pesukerta (kesäaikana)
Koneellinen pyykinkuivaus 2,00 eur/2 h (kesäaikana)
Rantasauna lämmitetään joka päivä!
Tilaussauna 10,00 eur/kerta (50 min, ennen tai
jälkeen yleisten vuorojen)
Telttailu on sallittu alueella SF-Caravan ry jäsenille normaalein aluemaksuin.
Vaunun säilytys, ei vaunupaikalla, 2,00 eur/vrk
äsenmaksu 23 euroa, rinnakkaisjäsen 11 euroa
Kausimaksu matkailuautoille 270,00 euroa SFCaravan Saimaan Seutu ry:n jäsenille
Kiinteä vuosipaikka 365,00 euroa SF-Caravan
Saimaan Seutu ry:n jäsenille
Venepaikka kausi/vuosipaikkalaisille 27,00 euroa/vuosi
Pankkitili FI62 5415 0020 0435 17
Tarvikemyyjät alueella:
Paavo Juuti SFC 59410 (vastaava)
Matti ja Eila Moilanen SFC 41637
SIIVOUSTALKOOT LAAMALASSA 17.–19.5.2013
KOKOUSKUTSU
SF-Caravan Saimaan Seutu ry:n sääntömääräinen
kevätkokous pidetään
Talkoisiin osallistujille ilmainen oleskelu ja sähkö, sekä ruokailu
lauantaina.
Kaasulaitteiden koeponnistus ja korjaus mahdollisuus, johon on
tehtävä ennakkovaraukset Kalevi Koposelta puh. 045 116 6014
Lauantaina on myös mahdollisuus tarkistuttaa sammuttimet
Talkoiden yhteydessä järjestetään myös isäntäinfo
Pannaan yhdessä paikat kuntoon!
26
NORPPA 1/2013
Laamalassa sunnuntaina
31.3.2013 klo 10.00
Kokouksessa käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Katso myös edulliset
nettiaikamme:
www.nytkatsastamaan.fi
TERVETULOA UUDELLE
kotimaiselle katsastusasemalle
Uusi täysin kotimainen katsastusasema.
Autokatsastus Lappeenranta palvelee
sinua osoitteessa paalukatu 8. Olemme
yrittäjävetoinen, palveleva ja se edullisempi
vaihtoehto.
Paalukatu 8
53500 Lappeenranta
Puh. 05 544 3600
Kahvi ja
pullatarjoilu!
Tomi Tavinen 044 723 2800
Keijo Räisänen 044 723 2801
www.nytkatsastamaan.fi
NORPPA 1/2013
27
Nestekaasu
Värikkäät
Passion 8
-komposiittipullot
saatavana sekä
paino- että
kierreventtiilillä.
11 kg:n
teräspullossa
pv/kv
Puh. 015-770 0700, [email protected] l Katso lähin myyntipiste: www.woikoski.fi
Tapahtumakalenteri 2013
Pilkkitapahtuma Laamalansaaressa
30.3.2013
Tapahtuma-aika klo 8.00 – 12.00
Naisten ja miesten sarjoissa kolme parasta palkitaan, nuorten, alle 18-vuotiaiden, sarjassa palkitaan kaikki osallistujat.
Säännöt tarkemmin tapahtuman alussa.
Tervetuloa!
Vappu Laamalansaaressa 30.4.-1.5.2013
Prikanheittoa, karaoketanssia.
Tervetuloa!
Kevätsiivoustalkoot ja isäntäinfo Laamalansaaressa 17.-19.5.2013
Valmistellaan talkoilla aluettamme kesäkuntoon. Työn lomassa talkooväelle on tarjolla keittoa.
Tervetuloa talkoisiin!
Juhannus Laamalassa 21. – 23.6.2013
Juhannusta vietämme perinteisin menoin, lipun nostolla, pitkän pöydän ääressä kesäisiä yhteislauluja laulaen sekä juhannuskokon polttamisella.
Normaalit aluemaksut.
Tervetuloa!
Onkitapahtuma Laamalansaaressa 17.8.2013
Tapahtuma-aika on 8.00 – 12.00
Tarkemmat ohjeet ja säännöt tapahtuman alussa.
Tervetuloa!
Uistelutreffit Laamalansaaressa 7.-8.9.2013
Lauantaina 7.9. uistelukisa. Ilmoittautuminen ennen kipparikokousta.
Sunnuntaina 8.9. vaihdetaan uistelukokemuksia. Sen jälkeen
on mahdollisuus vapaaseen uisteluun.
Tervetuloa!
Laamala turvallisuuspäivä 25.5.2013
Miten toimia tulipalotilanteessa?. Kuinka autamme tajutonta
henkilöä?. Kuinka voimme estää sähkötapaturmia?.
Näitä asioita opettelemme teoria- ja käytännön harjoituksissa.
Tervetuloa!
28
NORPPA 1/2013
Hoitotoimikunnan mietteittä vuodelta 2012
V
uosi kului monenlaisten kunnostushankkeiden parissa. Kevättalkoissa kaadettiin alueelta vaarallisimpia puita, tehtiin runsaasti polttopuita, siivottiin koulu- ja saunatilat sekä haravoitiin piha-alueet.
Kesäkuun alussa tehtiin pintaremonttia naisten
ja miesten wc-tiloissa ja huollettiin koulurakennuksen katto. Leirintäalueen siirryttyä kesäkuussa yhdistyksen omistukseen jatkettiin alueen ja
yhteisten tilojen kunnostamista. Kesällä ehostettiin lasten leikkipaikkaa ja alue sai uuden sulkapallokentän.
Sateisesta säästä huolimatta syystalkoissa salaojitettiin yläpiha ja haravoitiin lehtiä.
Talkooporukka laskemassa salaojaputkea yläpihalla.
Kuva Terttu Issukka
Lokakuussa olivat vuorossa yhteisen wc:n ja sisäeteisen remontoinnit. WC-tilaa suurennettiin,
seinät ja lattiat saivat uudet pinnat. Samalla
pumpputilan viemäri ja lattia uusittiin ja jätekatos sai valaistuksen. Koulun saliin hankittiin ilmalämpöpumppu, joten salia voidaan käyttää nyt
myös talvella.
Talkoissa osallistujille tarjottiin hernekeittoa ja
päiväkahvit.
Hoitotoimikunta kiittää kaikkia talkoisiin osallistuneita ja toivoo runsasta osanottoa myös vuoden 2013 talkoisiin. Perinteisten kevätsiivous- ja
puuntekotalkoiden lisäksi tekijöitä kaipaavat
mm. koulurakennuksen, saunan ja kioskin ulkomaalaukset.
Tapaamisiin Laamalassa!
Aarne Haavanlammi ja Paavo Juuti eteisen ja
Wc:n remonttihommissa. Kuva Tuija Peiponen
Paavo Juuti, hoitotoimikunnan vastaava, 59410
Eila ja Matti Moilanen, 41637
• Kuljetuspalvelut
• Muutot
KESÄISÄNTÄVUOROT 2013
Viimevuotiseen tapaan kesäisäntävuorot ovat sunnuntaista klo
18.00 torstaihin klo 18.00 ja torstaista klo 18.00 sunnuntaihin
klo 18.00. Ensimmäinen vuoro alkaa 9.6. ja vuorot päättyvät
18.8.2013
Isäntävuorot jaetaan kevätkokouksen 30.3.2013 jälkeen.
Vuorolistaa hoitaa Paavo Juuti puh. 040 569 2419, ilmoitelkaa
Paavolle milloin voitte hoitaa oman vuoronne.
Autoyhtymä
Järvinen Oy
Savitaipale.
P. 0500 556 789
www.autoyhtyma.fi
NORPPA 1/2013
29
KESTÄVÄ, EDISTYKSELLINEN,
ARVONSA SÄILYTTÄVÄ
Lasikuitukatto
Alumiiniset
sivuseinät
Erittäin luja
polyuretaanirunko
Vertaansa vailla oleva uusi
LLT-korirakenne takaa matkailuauton
ainutlaatuisen kestävyyden ja kevyen rakenteen.
SORA
RAKEET
KYLMYYS
KOSTEUS
or tilla
k
o
j
a
B
aa
kustaj us
t
a
m
5
todist
o
n
i
a
P
XPS-foam -eriste
Lasikuituinen katto ja pohja
suojaavat kivenhakkaamilta ja
säänvaihteluilta.
Optimaalinen kosteudenkestävyys ja erinomainen eristys 100 %
vettä hylkivän XPS-foam -eristeen
ansiosta, räätälöity lämmitys- ja
ilmankiertojärjestelmä.
YLIPAINO
Edistyksellinen kevytrakennetekniikka mm. lujan polyuretaanirungon ansiosta. Enemmän matkustajapaikkoja ja matkatavaroita.
HEILAHTELU
AL-KO -matalalattia-alusta, AL-KO
automaattinen tason säätö (pohjaratkaisusta riippuen).
H.69.900,H.69.100,-
Kuvan LMC Cruiser T633- ja Black Celection -matkailuautoissa
on oleellisen tarpeelliset varusteet vakiona, kuten mm: markiisi,
peruutuskamera, ohjaamon automaattinen ilmastointi, lämmitetty ja eristetty jätevesisäiliö ym.Tervetuloa tutustumaan niihin
tarkemmin myymälässämme!
Suomenkieliset
kotisivut avattu !
www.lmc-caravan.fi
Magic Edition T 7151-4
Tilavat vuoteet 4 aikuiselle
Matkailuautot ja matkailuvaunut
Puoli-integroitu nostovuoteella
Valoisa istuinryhmä ja mukava lisävuode.
Kattavat varusteet
jo perushinnassa mukana!
Magic Edition -mallistossa Dethleffsin entisestään lisääntynyt vakiovarustelu yltää luksustasolle. Valittavana on kolme vuoderat kaisua ja kolme sisustusvaihtoehtoa/varustelua - White, Silver ja
Black.
Hinta alk. 69 090 €
(White, 2.3 130 hv, AL-KO-alusta)
Vaunumuotoilua käytännöllisyys edellä!
Ulkonäköä ja avaruutta, sisäkorkeus 198 cm.
Uuden sukupolven Camper-,
Nomad- ja Beduin-vaunut
Pelkkä soma ulkonäkö ei riitä Dethleffs-vaunun suunnittelijoille.
Huoliteltu yleisvaikutelma, tasokas varustelu ja harkitut yksityis kohdat ovat tulosta kehitystyöstä, jossa toimivuus ja materiaalien
kestävyys kulkevat muotoilun rinnalla. Uuden Dethleffs-vaunun
käytännöllisyyden viimeistelee ”unelmakeittiöksikin” kutsuttu
Gourmet-keittiö.
Kaikki autot ja vaunut värikuvineen: www.citycaravan.fi
Otamme vaihdossa myös henkilö- ja pakettiautoja matkailuajoneuvojen lisäksi.
-
Eteläkatu 3 Lappeenranta puh. 010 281 2250 ja 0500-759 123 Tapio Hirvonen
Huolto- ja varaosapalvelut puh. 01028155 ja 050-4678 776 Lauri Lehtonen
TULEVAISUUSSEMINAARI
O
limme puheenjohtajamme P. Järvinen ja allekirjoittanut mahdollisuudessa osallistua seminaariin Tampereella.
Vastuullisuus taloudesta, ekologisuudesta, sosiaalisuudesta ja vastuullinen vaikuttaminen olivat asioita
jotka oli valittu kohteiksi, näiden tiimoilta ryhmätöiden muodossa etsittiin keinoja, mihin ja millä tavoin
vastuullisuus ja toisaalta vastuuttomuus mainituilla
aihealueilla ovat vaikuttamassa yhdistyksen, liiton,
yhteiskunnan ja yhdistysten jäsenistön asioihin. Nyt
näin seminaarin jälkeen voi todeta, että moni asia oli
tuttua, mutta näin painokkaasti eri tekijöitä ei monikaan meistä ollut tullut ajatelleeksi.
Keskityn talouteen, jossa ryhmässä itse olin. Taloutta käsitteleviä pienryhmiä (5-6 h:löä) oli useita ja näiden ryhmien tuottama asiamäärä oli valtaisa. Pieniä
post ìt-lappusia kertyi runsaat 250 kpl, joiden sisällön
ryhmä katsoi olevan joko vastuullisuutta tai vastuuttomuutta lisäävä.
Työryhmälle, myös itselleni voimakkaimmin esiin tullut asia: Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin huolehtia koko
harrastuksen vastuullisesta taloudenhoidosta. Kaikki
siitä poikkeava uhkaa harrastuksen tulevaisuutta.
Edellisestä poikkeava toiminta tuo tullessaan riitaisuutta, jäsenkatoa, kumppanikatoa, harrastuksen laadun heikkenemistä, alueiden ja palvelujen rappiota,
alueiden sulkemisia, harrastuksen karttamista yhdistysten alasajoa ja ken ties liiton jakautumista tai romahtamista.
Pienryhmämme sisältä nousi myös kommentti taloudellisen vastuun tärkeimmäksi asiaksi: Kykenevä sitoutunut johto ja talouden suunnittelu pitkällä aikavälillä. POSITIIVISUUS. Vastuullisuuden vaikuttavin tekijä olet sinä yhdistyksen äänivaltainen jäsen. Valitse
yhdistyksesi johtoon/hallitukseen kykeneviä henkilöitä, jotka hallitsevat taloutta riittävästi.
Kukaan ei tarkoituksella aja yhdistystä turmioon,
mutta siihen aukeaa monia mahdollisuuksia.
Taloudellisen osaamisen puute, puutteellinen tai yksipuolinen käsitys toiminnan ulottuvuuksista, suunnittelemattomuus, seurannan ja kontrollin puute. Tai riittämätön laatu, lyhytnäköinen tai väärä hinnoittelu, yhteiskyvyn puute/itsekeskeisyys, ”toisten rahalla pelaaminen”, uhmakkuus ja yltiöpäisyys/riskien ohitus.
Toiminnan tulee täyttää lain vaatimukset ja kestää
tarkastelu. Budjetti tulee olla tasapainossa ja maksuvalmius kunnossa. Kannamme vastuun taloudellisista
sitoumuksista, emmekä tee sitoumuksia joista joku
muu joutuu vastaamaan. Tunnemme taloudellisten
päätösten seuraukset. Tunnistamme mahdollisuudet
toiminnan muutoksille ja arvioimme taloudellista näkökulmaa näistä seuraavien riskien kautta.
32
Miten edellä olevat asiat ovat meillä SF-Caravan Saimaan Seudun yhdistyksessä?
Olemme tehneet mittavan hankinnan ostamalla käytössämme olleen alueen itsellemme. Viime syksyn
vuosikokouksessa hallitukselta kysyttiin, miten ostoon
tarvittava rahoitus on hoidettu. Olimme jo vuosia osanneet varautua ostoon, koska vuokra-aikamme oli rajallinen ja emme myöskään katsoneet aiheelliseksi tehdä omia investointeja ns. ”vieraalle maalle”, näin syntyi säästöä tulevaa hankintaa varten. Tiedossamme on
useita kohtia, joissa talouden merkitys korostuu: peruskunnostus, palvelutason nosto, -ajanmukaistaminen ym. Olemme hallituksessa varsin tietoisia niistä
tekijöistä, jotka ovat uhkina toiminnallemme. Riskianalyysin teimme silloinkin kun alueen ostoa aloimme suunnitella ja näin tulemme tekemään jatkossakin. Visiot siitä, millainen alueemme on tulevaisuudessa, ovat olemassa monien päässä, sitä kannattaa
meidän yhdessä pohtia.
Muutama seikka aiheesta sosiaalinen
vastuu.
Talkootoiminta on ehdottomasti yksi tärkeimmistä
alueellamme olevista sosiaalisen kanssakäymisen
muodoista. Se näkyy alueemme siisteytenä, puhtautena, ym. sen laatuisina asioina. Erityisen tärkeää on
jaksaminen ja sen tukeminen, tehdystä työstä tai
kumppanin avusta kiittäminen, kunnossa olevat työvälineet, tehtävien kierto, päätösten kunnioittaminen,
puolison tuki, vastuualueet, puheenjohtajan tukeminen ja työn tuloksen arvostaminen. Omalla alueellamme ehkä kaikkein eniten tukea tarvitsemme kesäisännyyden aikaan. Olkaamme toinen toisillemme tukena
ja apuna, vaikkemme sitä pyytäisikään. Harrastuksemme on meille yhteinen ja tekomme ovat meille yhteiset.
Kari Heikkonen 18898
NORPPA 1/2013
Kuuban matkalla kalastamassa Atlantilla
L
omamatkallamme heräsi innostus lähteä
kalastamaan merelle. Seurueeseemme kuului Kirsti ja Tapani Ripatti, Suvi Salmi ja Arto
Paakkanen. Mahtava reissu merelle, saaliiksi yksi Barrakuda ja seitsemän tonnikalaa! Kuvat kertovat lisää.
Arto 112297
TURUN MESSU- JA KONGRESSIKESKUS
Elmia
Husvagn
Husbil
MINIMOI LÄMMITYSKULUT
- MAKSIMOI MUKAVUUS
VUODEN 2013 HUIPPU-UUTUUS!
Meiltä myös maa- ja
ilmavesilämpöpumput!
Linnalantie 48, 54500 TAAVETTI
EUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT FORD
MB
SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT
FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO
Maan paras
VW PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT FORD huoltokorjaamo
MB SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT
nyt myös
FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEU- matkailuautoille
GEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO
Kaiken ikäiset
W PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER Huollamme ja korjaamme kaikenikäiset matkailuautot ja kannattaa muistaa, että uusien
valmistajien takuu säilyy, koska meilIVECO VW PEUGEOT FIAT FORD
MB autojen
lä on tarvittavat laitteet ja käyttämämme osat
SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT täyttävät takuun edellyttämät vaatimukset
onnistuu samalla kertaa
FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEU- Katsastus
Kun asiakas tuo matkailuauton Raskoneen toimipisteeseen, sen katsastaminen onnistuu saGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO massa yhteydessä – Raskone tekee maan laajuista yhteistyötä A-Katsastuksen kanssa ja
W PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER valtaosassa korjaamoista katsastus tapahtuu
samassa kiinteistössä.
IVECO VW PEUGEOT FIAT FORD
MB Laske huoltokustannukset itse
Varaa aika
matkailuautoilija voi käyttää myös pakuPRINTER IVECO VW PEUGEOT R IVECO Nyt
huolto. fi-sivustoa, josta ”Laske huoltokustanhuoltoFIAT
puh 010
2320
-painiketta klikkaamalla näkee, mitä
W PEUGEOT
FORD
MB222
SPRINTER nukset”
auton huolto maksaa. Tarvitsee vain antaa auton rekisterinumero niin sivusto hakee Trafista
www.pakuhuolto.fi
IVECO VW
PEUGEOT FIAT FORD
MB auton tiedot ja Autodatasta ohjeen työajalle.
Haun tuloksena asiakas saa kiinteän hinnan kySPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT seisen matkailuauton huoltamiselle. Huollon voi
Matkailuautojen
tilata klikkaamalla ”Tilaa huolto” -kohtaa.
FORD
MB
SPRINTER
IVECO
VW
PEUkatsastustarkastus
+ katsastus
GEOT
FIAT FORD
MB
SPRINTER IVECO
Ilmainen
VW PEUGEOT FIAT talvitarkastus
FORD
MB SPRINkaikilleFIAT
merkeille
TER IVECO VW PEUGEOT
FORD
Tarkastamme:
MB SPRINTER IVECO VW
PEUGEOT FIAT
• Akun
FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEUPäästömittaus
• Pakkasnesteet
GEOTkatsastustarkastuksen
FIAT FORD
MB
SPRINTER IVECO
• Jarrut
yhteydessä
• Valot
W PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER
• Lasinpesunesteet
IVECO VW PEUGEOT • Nivelet
FIAT FORD
MB
SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT
FORD
MB SPRINTER IVECO VW PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO
VW PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER IVECO VW Seteli
PEUGEOT
FIAT FORD
on henkilökohtainen ja sen voi käyttää vain
kerran. Saat 50 € alennuksen korjaamolaskusi loppuMB SPRINTER IVECO
VW PEUGEOT FIAT
summasta, kun ostoksesi ylittää 200 €. Voimassa
31.3.2013 saakka. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
missä tahansa liikutkin
FORD
MB SPRINTER
IVECO VW PEURaskone on lähellä
Nimi
Rek. nro
GEOT FIAT FORD
MB SPRINTER
IVECO
katso
toimipisteemme
Tarjous voimassa 31.4.2013 saakka.
pakuhuolto.fi
W PEUGEOT FIAT FORD
MB SPRINTER
47
€
19
€
50
€
eTuseTeLI
JÄLLEEN LAPPIIN JA POHJOIS-NORJAAN
N
iin se valtasi viime kesänäkin pohjoisen kuume ja ajelimme matkailuautollamme heinäkuun puolivälissä kohti Norjaa. Tuttavaperhe oli ollut jo lähes juhannukselta tutulla alueella Neiden
Fjellstuessa, jossa mekin olemme muutaman kerran
käyneet. Suomi on pitkä maa, jos muuhun suuntaan
ajaisi saman kilometrimäärän (800), jonka kuljettaja ajoi ensimmäisenä päivänä olisi jo toisessa tai
kolmannessa maassa. Toiselle päivälle jäi n. 400 km
ollessamme perillä. Oli kuulunut uutisia kylmyydestä, mutta sielläkin oli saapuessamme lämmintä. Jo
edellisellä viikolla oli ollut päivittäin lämpimimmillään yli 20, niin nytkin vielä pari päivää. Sitten sään
suhteen alkoi epävakaisuus ja n.12 asteen päivälämpötila, joka on niin pohjoisessa tavanomaista. Etelä-Suomessa kuultiin olevan vastapainoksi rajuja
sadekuuroja.
Leirintäalue on etupäässä kalastusta harrastavien
valtaama, mutta myös tilapäis-yöpyjiä on, kuten pitkien välimatkojen vuoksi on luonnollista. Kalastajista suurin osa käy Neidenkoskella, jotkut muilla
joen koskilla, tunturi-järvillä, sekä muilla joilla. Leirintäalueet ovat Norjan puolellakin vähentyneet.
Tämä alue toimii osittain myös talvella.
Tuttavien poistuttua etelään, jäimme vielä alueelle vuorokaudeksi. Toisellakaan arvokkaalla Näätämön kalastusluvalla ei saanut lohta. Onneksi kalan
makuun pääsi käytyämme tuttavien kanssa Jäämeren vuonolla, josta saimme muutaman sein. Se on
myös tuoreena, paistettuna ja kuorrutettuna aivan
hyvää.
Alueelta jatkoimme matkaa Varanginvuonon pohjoisrannalle Krampenesin louhoksille, jossa päätimme yöpyä ja aamulla saimme edelleen joitakin seitä. Sade ja voimakas myrskyävä meri koetteli kalas-
tajaa, mutta onneksi vain jalat ja vaatteet kastuivat.
Ennen takaisin Norjan puolelle matkaamista vietimme vuorokauden Tenolla ja Muotkan Ruoktussa,
Peltojoella. Muotkan Ruoktun alueelta saimme sähköä ja pääsimme suihkuun. Olimmehan majoittuneet jo useita vuorokausia maastossa. Kalastamisesta tuli vain edelliseltä kokemusta ja jälkimmäiseltäkin vaikutti jo sallitun kokoiset kalat loppuun
pyydetyksi. Myös päivä jokivarressa samoilua sai
nauttia pohjoisen kauniista, mutta herkästi vaurioituvasta luonnosta. Samoin tuli huolehdittua kävelykunnosta, vaikka sai hätistellä lähenteleviä siivekkäitä Lapin tapaan.
Reilu viikko oli oltu matkalla, joten päätimme jatkaa Norjaan Karigasniemen kauppojen kautta. Altaan ja Hammerfestiin mennessä upeat, jylhät maisemat vaihtelivat. Poroja ja lampaita piti kylläkin
varoa muuten hyvillä teillä. Pohjoisimmassa matkamme kohteessa, Hammerfestissa vierailu jäi vain
toteamiseksi runsaista tietöistä. Yövyimme kaupungista palattua vasta ulkopuolella, Kvalsundissa sään
ollessa edelleen epävakaata. Takaisin Altaan tultua
ajelimme edelleen länteen katsellen vuonoja ja
Jäämerta. Satuimme saamaan vielä syötävääkin
jonkun sein.
Skibottenista palasimme Suomeen ja Kilpisjärveltä ruokaa ostettua olimmekin kohta Ropinpirtillä
leiriytymässä toisen tuttavaperheen vaunun viereen runsaan sääskiparven ottaessa lämpimän auton pinnan ja matkalaiset vastaan.
Seuraavat päivät kalastuslupa ostettuna tulikin
vietettyä Könkämäenolla ja vaikean auto- ja ajotaitoa vaativan tien takana tunturijärvillä. Päivät
maastossa ja rakkakivilouhikossa käveltyä kysyy
vähän kuntoakin. Kalansaalista ei voi kehua, mutta
makua tuli ruokaan. Myös ennen etelään lähtöä aamulla tuli todettua kuinka tyhjä voi olla Lapin parhaiden marjavuosien runsas lakkasuo, kun ilma ei
ole ollut keväällä suosiollista. Simon peräpohjalaisten Hopeaperään päätimme vielä tullessa tutustua.
Alue on hyvä tasaisella jokivarsitontilla. Meidät
otettiin karavaanilaiseen tapaan ystävällisesti vastaan ja pääsimme sopivasti saunaan jo pari viikkoa
matkustettuamme.
Kuvat ja teksti; Inkeri ja Matti Sipiläinen 38713
NORPPA 1/2013
35
SF-Caravan Saimaan Seutu ry
Puheenjohtaja
Järvinen Pekka
Lavantie 6
54800 Savitaipale
gsm 0500 556 789
[email protected]
Hallitus 2013
2012
Hallitus
Muut toimikunnat:
Tekninen toimikunta Heimo Hokkanen
Ajotaitotoimikunta Tommi Taskula
Matkailuautotoimikunta ja matkailuautoasiamies Raimo Taskula
Huvitoimikunta ja yhdistyksen Internet-sivujen päivittäjä Tuija Peiponen
Sihteeri/jäsenkirjuri
Koskimies Eeva
Kasarmikatu 27A 13
53900 Lappeenranta
gsm 040 729 4515
[email protected]
Varapuheenjohtaja
Sipiläinen Matti
Kariniementie 3 – 5 A 1
53920 Lappeenranta
gsm 040 564 8223
[email protected].fi
Peiponen Tuija
Huhtiniemenkatu 25 B 13
53810 Lappeenranta
gsm 040 773 9026
[email protected]
Rahastonhoitaja
Rahastonhoitaja
Heikkonen
HeikkonenKari
Kari
Sammonkatu
22 A 4 D 22
Mansikka-ahontie
45100
45200Kouvola
Kouvola
gsm
gsm050
044377
3357731
6867
[email protected]
[email protected]
Juuti Paavo
Myrskykuja 19 B 5
55120 IMATRA
gsm. 040 569 2419 tai 050 340 8529
Koponen Kalevi
Kaituentie10
46DD 97
Linnuntie
50160 Koria
Mikkeli
45610
gsm 045 116 6014
[email protected]
kalevi.koponen@netti.fi
Haavanlammi Aarne
Kisakatu 18 A 6
53200 Lappeenranta
gsm 0400 534 426
[email protected]
Pennanen Olavi
Karistimentie 2 A 1
00920 Helsinki
gsm 040 582 2272
[email protected].fi
Tommi
Taskula
Hoitotoimikunta 2013
Hoitotoimikunta
2013
Hoitotoimikunta 2012
hoitotoimikunnan vastaava
Juuti Paavo
Myrskykuja 19 B 5
55120 IMATRA
gsm. 040 569 2419 tai 050 340 8529
Moilanen Eila
Rohdinkuja 4 F
54100 JOUTSENO
gsm. 045 129 0255
Moilanen Matti
Rohdinkuja 4 F
54100 JOUTSENO
gsm. 050 530 5109
NORPPA 4/2011
16
TOIMINTAAMME
KUULUVAT MM:
norppa_4_2011_toka.indd 16
• vuosihuollot
• korjauspalvelut (kolarit, kosteusvauriot yms.)
• kosteusmittaukset • laiteasennukset
• nestekaasulaitteiden asennukset ja huollot
(autot, vaunut, veneet, kesämökit)
AVOINNA:
8.00–17.00
(ma–pe)
Viistokatu 9, 53500 LAPPEENRANTA, Puh. 040-586 4189
Sähköposti: [email protected].fi
36
NORPPA 1/2013
16.12.2011 15:59:23
Raimo
Taskula
MATKAILUAUTON
PESU EI OLE KOSKAAN OLLUT
NÄIN HELPPOA!!
MATKAILUAUTO- JA MATKAILUVAUNU HINNASTOA:
Ulkopesu (ilman katon pesua)
Ulkopesu (sisältäen myös katon pesun)
Sisäpuhdistukset alk.
Vahaukset alk.
40 €
60 €
90 €
350 €
RETKEILYAUTON HINNASTOA:
Ulkopesu (ilman katon pesua)
Ulkopesu (sisältäen myös katon pesun)
Sisäpuhdistukset alk.
Vahaukset alk.
Ark.
La.
Su.
7.00 - 21.00
8.00 - 18.00
12.00 - 18.00
Pesuparkki keskusta
Teollisuuskatu 5,
53600 Lappeenranta
35 €
45 €
90 €
250 €
,
NOPEUTTA
A
PUHTAUTT
A
ja BONUST
Pesut ajanvarauksella
Puh. 05 541 2700
Pesuparkki Kourula
Karankokatu 1,
53810 Lappeenranta
www.pesuparkki.fi
Turvallisuuspäivä 25.5.2013 Laamalassa
T
urvallisesti kohti kesää ...
Miten toimia tulipalotilanteessa? Harjoitellaan sammutuspeitteen sekä sammuttimen käyttöä.
Kuinka autamme tajutonta henkilöä? Kuinka tyrehdytämme verenvuotoja? Kertaamme hätäensiavun toimenpiteitä.
Sähköturvallisuus. Minkälaisia vaurioita sähkö voi aiheuttaa? Kuinka voimme estää sähkötapaturmia?.
Näitä asioita opettelemme teoria- ja käytännön harjoituksissa.
Tervetuloa!
NORPPA 1/2013
37
HUKKAPOSTI
SFC SAVONLINNAN SEUTU RY
Jäsenjulkaisu 1/2013
Puheenjohtajan palsta
Uusivuosi on tuonut muutoksia karavaanarien elämään.
Onhan meillä vaihtunut osittain johtokunta.
Vanhoista jäi pois Keijo ja Ari Jukka, heille kiitos vuosia jatkuneesta aktiivisesta toiminnasta
yhdistyksen hyväksi, mutta saatiinhan uusiksi
jäseniksi johtokuntaan Erkki, Timo ja Hannu.
Myös ohjelmatoimikunta sai uusiksi jäseniksi
Ritvan ja Tarjan.
Toiminta jatkuu muuten ennallaan.
Alueella tulee ensi kesänä muutoksia. Ravintolan edustan ja ranta asukkaat siirtyvät
uudelle alueelle ja uusi rantasauna saataneen
käyttöön. Lehden tiimoilta käytiin myös kovia
neuvotteluja sen toimittajasta. Lehden toimittajaksi valittiin Painoagentti. Lehden nimenä
on Kymi Saimaa-YT jäsenlehti.
Muutoin lehden sisältö on sama kuin ennenkin. Hukkapostin sivut löytyvät sieltä niin kuin
ennenkin.
Yhdistyksen jäsenmäärä on kehittynyt mukavasti. Onhan yhdistyksen jäseniä vuodenvaihteessa 368 kappaletta. Varsinaisjäseniä 343
ja rinnakas jäseniä 25 kappaletta.
Kiitos jäsenhankkijoille.
Toivon jäseniltä hyviä vinkkejä toiminnan
kehittämiseksi. Ottakaa reilusti minun ja johtokunnan jäsenten hihasta kiinni uusia ideoita ja
toiveita luodessanne.
Vietetään hyvää ja positiivista vuotta jäsenten ja yhteistyö-kumppaneiden kanssa.
T. Viljo
SF Caravan Savonlinnan seutu johtokunta
Anja Kosonen
Peltorinne 16 A 6 57230 Savonlinna
p. 044 382 0067
[email protected]
Timo Honkanen
Pitkäniementie 1 a 8. 58700 Savonlinna
p. 040 595 8812
[email protected]
Erkki Juuti
Pärnäläntie 8 57600 Savonlinna
p 0400 255 255
[email protected]
Aimo Turtiainen
Varapuheenjohtaja
Rauanlahdentie 14 58900 Rantasalmi
p. 0400 923 375
[email protected]
Hannu Itkonen
Kuhankeittäjänkatu 1 50190 Mikkeli
P. 050 592 7995
[email protected]
Ohjelma toimikunta
Kaija Mertanen
Taloudenhoitaja
Tervaslahdenkatu 8 57230 Savonlinna
p. 050 340 0881
[email protected]
Viljo Luostarinen
Puheenjohtaja
Jalavakuja 3 c3 78210 Varkaus
p 0400 332 171
[email protected]
Ritva Turtiainen
Sihteeri
Rauanlahdentie 1458900 Rantasalmi
[email protected]
Tarja Honkanen
Pitkäniementie 1 a 8 58700 Savonlinna
[email protected]
Anja Kosonen
HUKKAPOSTI 39
40 HUKKAPOSTI
SF Savonlinnan seutu ry. kevätkokous
Kevätkokous 06.04.2013 kello 10.00 ravintolalla
käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Kokouskahvit kello 9.30. Ruokailu kello 14.00,
jonka hinta 5 euroa.
TÄYSIN UUSI
FORESTER
Kuvan auto erikoisvarustein.
Vauhti-Vaunusta.
Hinta ja ominaisuudet kohdallaan
Uusi Forester on entistä tilavampi ja paremmin varusteltu, mutta hinnaltaan edullisempi. Myös kulutus ja päästöt ovat pienentyneet (alkaen 150 g/km). Automaattivaihteisissa malleissa uusi X-Modeajonhallinta kontrolloi moottorin, voimansiirron ja jarrujen toimintaa pitäen autosi hallinnassasi kaikilla keleillä. 22 cm maavara yhdessä X-Moden kanssa tekee Foresterista maasturin, jolla pärjää muuallakin kuin
kaupungissa. Jopa 2000 kg vetopaino ja vähintään riittävä vääntö takaavat veto-ominaisuudet vailla vertaa.
Forester 2.0 X Autoveroton hinta 24.200,00. Arvioitu autovero*) 8.665,92. Kokonaishinta 33.465,92
(+ sis. toim.kulut 600,00). Kulutus: 6,9 l/100 km (EU-yhd.) *) CO2-päästöt 160 g/km.
Vauhti-Vaunu.fi
SaVONlINNa
KOTKa
Mertajärventie 8, Puh. 020 1415450
Jumalniementie 2, Puh. 020 141 5480
lappEENRaNTa
MIKKElI
Ajurinkatu 8, Puh. 020 141 5656
Subaru lisäpalvelut: Subaru Rahoitus, Subaru Vakuutus,
Subaru Huolenpitosopimus ja Subaru Assistance.
Otavankatu 2, Puh. 020 141 5770
www.subaru.fi
Subaru tehdastakuu 3 vuotta/100.000 km
HUKKAPOSTI 41
Laskiainen 2013 Kuus-Hukkalassa
Lähdettiin taas kerran viettämään Laskiaisviikonloppua Kuus-Hukkalaan. Tällä kertaa
päästiin perjantaina lähtemään pikkaisen tavallista aikaisemmin eli jo klo 15 ja Hukkalassa
oltiin noin klo 18.00. Meillä oli tälläkin kertaa
vaunutalkkari laittanut vaunun lämpiämään
sekä tehnyt lumityöt. Näin voitiin aloittaa viikonloppu Hukkalan saunan lauteilta ja jatkaa
perjantai- iltaa takkatuvalla makkaran paiston
ja karaokelaulun merkeissä.
Lauantaiaamun koittaessa ja pienten lumitöiden jälkeen lähdettiin ”uudelle laavulle ” laskiaisen viettoon. Paikalle saapui kaikki alueen
karavaanarit sekä isäntäväki ja Kikkakin tuli
Savonlinnan vahvistuksena. Isäntä Markku oli
jo aamutuimaan liikkeellä ja aurasi meille reitin
alueelle sekä valmisti kilpailuareenan tulevaa
koitosta varten.
Kilpailuna oli sokkoajon parikilpailu potkureita käyttäen. Rata oli mutkikas ja ääntä tarvittiin
kelkanohjaamiseen. Alussa ohjaamista pyrittiin
kyllä avustamaan myös runsain käsimerkein,
mutta niistä oli apua vain yleisön viihdyttämiseen, mikä on tietysti kilpailun tärkeimpiä asioita. Kilpailu oli tasainen ja tuomaristo määräsi
42 HUKKAPOSTI
aikasakkoaikojakin mm. pujottelukeppeihin
törmäämisestä ja jalankäytöstä ohjaamisesta
(Hö!). Savolaismallinen rotestikin tehtiin mutta
se ei muuttanut tiukan tuomariston mieltä (ja
toinen Hö!). Kyseinen kisa oli vasta ensimmäinen osakilpailu Savonlinnan seudun sokkoajo
Cup:ssa, joissa seuraava on pääsiäisenä ja
sen jälkeen vielä Juhannuksena.
Laskiaistunnelmaan kuului tietysti myös
mäenlaskeminen, johon otti osaa suuri määrä paikallaolijoista. Mäkirinne ei ollut kovin
pitkä mikä helpotti ylös kiipeämistä mutta
vauhtia riitti ihan liiaksi saakka. Ville hoiti
nokipannukahvin keiton taas ammattitaidolla
ja Rantasalmen S-marketin lahjoittamat makkarat maistuivat hienossa talvipäivässä. Aika
kuluin liiankin pikaisesti ja pian oltiinkin jo taas
saunan lauteilla.
Laskiainen oli hieno ja riemukas tapahtuman
ja siitä suuret kiitokset tapahtuman järjestäjille. Kiitos myös Savonlinnan seudun aktiivisille
karavaanareille, jotka suurena joukkona ottivat osaa tapahtumaan.
Tapahtumasta kiittäen Mimma ja Harri
Tapahtumakalenteri 2013
Purhossa Pääsiäinen 29.03-01.04. 2013
KUUS-HUKKALASSA LG pilkki 29.03.2013
KUUS-HUKKALASSA Yhdistyksen pilkkikilpailu 30.03.2013
ETUNIEMESSÄ ISÄNTÄINFO la 30.3.2013
Purhossa Kevätkokous 30.03.2013
Pilkkitapahtuma Laamalansaaressa
30.3.2013
KUUS-HUKKALASSA Sokkoajon 2. osakilpailu 31.03.2013
KUUS-HUKKALASSA Kevätkokous 06.04.2013
KUUS-HUKKALASSA Naisten päivä/ilta
06.04.2013
Vappu Laamalansaaressa 30.4.-1.5.2013
Purhossa Kokoperheen Puuhaterffit
09.08-11.08.2013
Purhon Äijät 16.08-18.08.2013
KUUS-HUKKALASSA Yhdistyksen oma Piknik
17.08.2013
Onkitapahtuma Laamalansaaressa
17.8.2013
ETUNIEMESSÄ SYYSTAPAAMINEN la 24.8.2013
KUUS-HUKKALASSA Soihtusoutu ja rantakala 31.08.2013
Etuniemessä Ajotaitotapahtuma 7.9.2013
Uistelutreffit Laamalansaaressa 7.8.9.2013
Purhossa Muikkutreffit 13.09-15.09.2013
Purhossa Vappu Karaoke 30.04-01.05.2013
ETUNIEMESSÄ HEMMOTTELUPÄIVÄ
NAISILLE (K-18) la 14.9.2013
ETUNIEMESSÄ KEVÄTSIIVOUSTALKOOT 4.5–
5.5.2013
ETUNIEMESSÄ SYYSSIIVOUSTALKOOT 5.10–
6.10.2013
ETUNIEMESSÄ KEVÄTKOKOUS su 5.5 .2013
ETUNIEMESSÄ SYYSKOKOUS su 6.10.2013
Purhossa Kevättalkoot 17.05-19.05.2013
Purhossa Valojuhlat 11.10-13.10.2013
Kevätsiivoustalkoot ja isäntäinfo
Laamalansaaressa 17.-19.5.2013
Purhossa Syyskokous 12.10.2013
ETUNIEMESSÄ ISÄNTÄINFO la 18.5.2013
Purhossa Rosvopaisti treffit 24.0526.05.2013
Laamala turvallisuuspäivä 25.5.2013
KUUS-HUKKALASSA Äsköt-bileet 25.05.2013
Juhannus Laamalassa 21.–23.6.2013
ETUNIEMESSÄ JUHANNUSTREFFIT 21.6–
23.6.2013
KUUS-HUKKALASSA Juhannus 21-23.6.2013
Purhossa Juhannus 21.06-23-06.2013
KUUS-HUKKALASSA Sokkoajon 3. osakilpailu 22.06.2013
Purhossa Kohtuullisenhutikan kerhon
12.07-14.07.2013
KUUS-HUKKALASSA Syyskokous 19.10.2013
Purhossa Syystalkoot 25.10-27.10.2013
Purhossa Pikkujoulu 22.11-24.11.2013
ETUNIEMESSÄ LASTEN PIKKUJOULUT la
30.11.2013
ETUNIEMESSÄ PIKKUJOULURISTEILY
pe 6.12 - la 7.12.2013
KUUS-HUKKALASSA Pikkujoulu 07.12.2013
Purhossa Vuodenvaihteen karaoketanssit 31.12.13-01.01.2014
KUUS-HUKKALASSA Uudenvuoden vastaanotto 31.12.2013
Sivunvalmistus, painatus ja postitus Suomen Painoagentti Oy 2013