Lahden Rudolf Steiner

Lukion opinto­opas
Lahden Rudolf Steiner -koulu
Lahden Rudolf Steiner –koulu
on yhtenäiskoulu, johon kuuluu
myös lukio. Koulussa toteutetaan
steinerpedagogista opetusta, jossa huomioidaan monipuolisesti
tiedollisuus, taiteellisuus, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Luokallisessa lukiossa arvostetaan sitä,
että oppilaat ja opettajat tuntevat
toisensa.
Lukio-opiskelu kestää pääsääntöisesti neljä vuotta, joista viimeinen
vuosi on ylioppilaskirjoituksiin valmistava luokka. Oppilaat osallistuvat valtakunnallisiin ylioppilaskokeisiin ja saavat lukion päättötodistuksen.
OPINTOJEN RAKENNE Lukio on luokallinen ja kurssimuotoinen.
Lukioluokkia kutsutaan luokiksi 10, 11 ja
12. Luokka 13 on abiluokka. Luokkien opinnot muodostuvat pakollisista, syventävistä,
koulukohtaisista ja soveltavista kursseista.
Lukion oppimäärän suorittamiseen vaaditaan
vähintään 75 kurssia.
Koulukohtaiset kurssit
• koulukohtaisia kursseja on 18, joista
edellytetään valittavaksi vähintään 12.
• valitsemillaan koulukohtaisilla kursseilla
opiskelija voi korvata enintään 8 pakollista
valtakunnallista kurssia.
Valtakunnalliset pakolliset kurssit
• ovat kaikille pakollisia kursseja, joiden
kurssimäärät ja sisällöt on määritelty
valtakunnallisesti
• kursseja on yhteensä 47 – 51, riippuen
matematiikan valinnasta
Soveltavat kurssit
• ovat vapaasti valittavia koulukohtaisia
kursseja ja ylioppilastutkintoon tähtääviä
• lisätään kyseisen aineen kurssimäärään,
ja ne voivat olla hyödyksi jatko-opintoihin
haettaessa ja voivat vaikuttaa oppiaineen
arviointiin arvosanaa korottavasti
Syventävät kurssit
• syventävät pakollisten kurssien sisältöjä
• kursseja on valittava vähintään 10
Lukiodiplomit suoritetaan Opetushallituksen
ohjeiden mukaan, ja niistä saa ohjeita aineenopettajilta.
2
OPINNOISSA ETENEMINEN Opiskelijan tulee suorittaa lukio enintään neljässä vuodessa, jollei hänelle perustellusta
syystä myönnetä opiskeluaikaan pidennystä.
Opiskelija katsotaan eronneeksi, jos hän ei
ole suorittanut lukion oppimäärää neljässä
vuodessa. Lukion oppimäärä muodostuu pakollisista,
syventävistä, soveltavista ja koulukohtaisista kursseista. Samassa oppiaineessa eri
opiskelijoilla voi olla erilaajuiset oppimäärät. Opiskelijan on suoritettava vähintään 2/3 pakollisista ja syventävistä kursseista hyväksytysti. Koulun erityistehtävän mukainen vähennysoikeus on enintään 8 kurssia pakollisista
kursseista. Vähennys edellyttää vähintään
12 koulukohtaisen kurssin suorittamista. Vähennyksistä sovitaan opinto-ohjaajan kanssa. Pois jätettyjen kurssien tilalle on valittava vastaava määrä muita kursseja. Niissä
aineissa, joissa on tehty vähennyksiä pakollisista kursseista, ei voi osallistua ylioppilaskirjoituksiin.
Kurssi on pituudeltaan keskimäärin 38 tuntia.
Kurssivalinnat tehdään vuosittain, ja ne ovat
sitovia. Kurssimuutokset ovat mahdollisia perustelluista syistä. Kirjalliset anomukset kurssimuutoksista toimitetaan ajoissa rehtorille
tai apulaisrehtorille. Muualla suoritetut lukioopinnot luetaan hyväksi lukion oppimäärään. Pakollisista ja syventävistä opinnoista­
opiskelijalla saa olla hylättyjä kursseja
enintään seuraavasti: Kurssien lukumäärä oppiaineessa
Hylättyjä
1-2 kurssia
0
3-5 kurssia
1
6-8 kurssia
2
9 kurssia tai enemmän
3
Kaksi peräkkäistä hylättyä kurssia samassa oppiaineessa muodostaa etenemisesteen, toisin sanoen tällöin vähintään toinen kursseista on suoritettava kokonaisuudessaan uudelleen. Kurssiarvosanaa vaille jääneet kurssit
eli keskeneräiset kurssit (merkitään X) tulee
suorittaa loppuun viimeistään seuraavan lukukauden aikana. Jos kurssia ei tänä ajanjaksona suorita, muuttuu kurssi keskeytetyksi
(merkitään K). Keskeytynyt kurssi pitää aina
käydä kokonaan uudelleen.
Hyväksytyn kurssin arvosanaa voi korottaa
yhden kerran erityisinä korotustenttipäivinä,
joita on syyslukukaudella yksi ja kevätlukukaudella yksi. Ennen korotustenttiä opiskelijan on suoritettava opettajan määräämät korotustehtävät. Hylätyn suorituksen saa uusia
kahdesti.
3
LAHDEN STEINERKOULUN LUKION VALINTAKORTTI
PAKOLLISET
KURSSIT
OPPIAINEET
SYVENTÄVÄT KURSSIT
valittava vähintään 10
Äidinkieli
AI
1. - 6.
7
8
Englanti
EN
1. - 6.
7
8
Ruotsi
RU
1. - 5.
6
SaksaA
SAA
1. - 6.
7
8
SaksaB
SAB
1
2
MatemA
MAA
1. - 10.
MatemB
MAB
1. - 6.
7
Biologia
BI
1. - 2.
3
Maantiede
GE
1. - 2.
Fysiikka
FY
Kemia
KE
Uskonto
ABIKURSSIT
9
10
11
9
5
8
15
8
9
10
4
7
8
3
4
5
6
1
2
3
4
5
10
11
1
2
3
4
5
7
8
UE
1. - 3.
4
5
6
7
Filosofia
FI
1
2
3
4
5
6
Psykologia
PS
1
2
3
4
5
6
Historia
HI
1. - 4.
5
6
7
8
Yhteiskuntaoppi
YH
1. - 2.
3
4
5
6
Terveystieto
TE
1
2
3
Liikunta
LI
1. - 2.
3
4
5
Musiikki
MU
1
2
3
4
5
Kuvataide
KU
1
2
3
4
5
Opinto-ohjaus
OP
6
6
8
14
1
4
8
7
7
47 - 51
3
7
7
8
4
2
yht.
yht.
4
KOULUKOHTAISET KURSSIT
valittava vähintään 12
Äidinkieli:
12
Sanataide
Proj. geometria
16
(MAB 11, MAA 16)
Biologia: Maa- ja
6
metsätalousleiri
Fysiikan historia
9
Kemia: Suolat,
6
hapot ja emäkset
Liikunta
6
Musiikin historia
6
Kuvataide, Antiikin
6
Kreikan kultt.
Kulttuurimatka
6
Eurytmia
1
Kotitalous, juhlat
1
Tekstiilityö,
1
Kudonta
Tekninen työ
1
Arkkitehtuuri
1
Draama
1
Kulttuurimatka
1
Päättötyö
1
SOVELTAVAT KURSSIT
Lukiodiplomi
1
Oppilaskunta
1
Kotitalous
2
Tekstiilityö
2
Tekninen työ
2
2
Kursseja
yhteensä
ARVIOINTI Oppiaineen arvosana muodostuu pakollisten
ja syventävien kurssien kurssiarvosanojen
keskiarvosta. Kurssi arvioidaan sen päätyttyä. Oppilaan osaamista arvioidaan suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin ja hänen
henkilökohtaiseen edistymiseensä. Kurssin
arviointi perustuu kokeiden, tehtävien ja
työskentelyn arviointiin. Arvioinnin tehtävänä on kehittää myös opiskelijan itsearviointia. Pakolliset ja syventävät kurssit sekä valinnaiset vieraat kielet arvioidaan numeroin asteikolla 10-4. Liikunnasta ja sanataiteesta annetaan suoritusmerkintä, mutta mikäli opiskelija
pyytää, hän saa kurssista numeroarvosanan.
Yhden kurssin käsittävistä pakollisista oppiai-
Koulukohtaisia kursseja on valittava
vähintään 12.
Kurssitodistuksen
arviointimerkinnät­: Numeroarviointi 10-4
Suoritusmerkintä S
Keskeneräinen kurssi X
Keskeytetty kurssi K Yleisten arviointiperusteiden lisäksi kunkin
kurssin arviointiperusteet selvitetään opiskelijalle kurssin alussa. A1 kielenä voi opiskella englantia ja
saksaa­.
Opettajalla on mahdollisuus korottaa oppiaineen arvosanaa, mikäli opiskelijan tiedot ja
taidot ovat opiskelun päättövaiheessa kurssiarvosanojen perusteella määräytyvää paremmat. Opiskelijalla on myös mahdollisuus
osoittaa erillisessä kuulustelussa suurempaa
kypsyyttä ja oppiaineen hallintaa kuin kurssien arvostelusta määräytyvä oppiaineen arvosana edellyttää. Kuulustelusta pitää aina
sopia kyseisen opettajan kanssa. Lukiokurssien sisällöt on kuvattu kotisivuilla www.lahdensteiner.fi
12. luokan päätteeksi opiskelija saa numerotodistuksen ja kirjallisen lausuntotodistuksen. Valtakunnallisesti pakollisista musiikin
ja kuvataiteen kursseista on valittava
yhteensä­3 kurssia
2
neista, kuten terveystiedosta, psykologiasta,
fysiikasta, kemiasta ja filosofiasta annetaan
numeroarvosana, mutta halutessaan opiskelija saa kurssista suoritusmerkinnän (S). Jos
opiskelija suorittaa näissä aiheissa yhden
pakollisen kurssin lisäksi muita kursseja, hän
saa numeroarvosanan. Opinto-ohjauksesta
annetaan vain suoritusmerkintä (S). Soveltavat kurssit voivat vaikuttaa arviointiin korottavasti. Keskeneräistä (X) tai keskeytettyä (K)
kurssia ei lasketa kurssimäärään. Tehtyäsi kurssivalinnat laske kaikki lukio­
kurssit yhteensä­. Lukion kurssimäärä on
vähintään­75 kurssia­.
5
OPISKELIJAN
VELVOLLISUUDET Opiskelijan velvollisuus on osallistua opetukseen. Hänen on suoritettava tehtävänsä
tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
Opintoja voidaan edellyttää opiskeltaviksi
myös itsenäisesti tai opiskelijalle voidaan hakemuksesta myöntää lupa suorittaa opintoja
opetukseen osallistumatta. Erityisestä opiskelujärjestelystä on toimitettava kirjallinen
anomus hyvissä ajoin etukäteen rehtorille
tai apulaisrehtorille. Opiskelijalla on vastuu
omasta opiskelustaan. Kohdatessaan vaikeuksia opinnoissaan opiskelijan tulee ottaa
yhteyttä opinto-ohjaajaan tai lukioterveydenhuoltoon. POISSAOLOT Kurssin toteutumiseksi opiskelijan läsnäoloprosentin oppitunneilla pitää olla vähintään
90%. Kaikista poissaoloista on annettava
selvitys kyseisen aineen opettajalle. Poissaoloja korvaavista lisätehtävistä päättää opettaja. Poissaolot vaikuttavat kurssiarviointiin. Poissaolot kirjataan poissaolovihkoon, johon
merkitään poissaolopäivä, oppitunnit, joita
poissaolo koskee, tarkka poissaolon syy ja
huoltajan allekirjoitus. Opiskelijan tulee näyttää poissaolovihkoa kaikille niille aineopettajille, joiden tunneilta hän on ollut pois. Aineenopettaja kuittaa poissaolon allekirjoituksellaan kyseisen aineen osalta.
Opiskelija, joka on koulun päätösvaltaa käyttävän elimen jäsen (esim. oppilaskunnan hallitus), on salassapitovelvollinen. YLIOPPILASTUTKINTO Tutkinnon tarkoituksena on saada selville,
ovatko lukion opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja
taidot sekä saavuttaneet lukion tavoitteiden
mukaisen riittävän kypsyyden. Ylioppilastutkinto järjestetään kaksi kertaa
vuodessa, keväällä ja syksyllä, yhtä aikaa
kaikissa lukioissa. Tutkinnon saa suorittaa
enintään kolmen peräkkäisen tutkintokerran
aikana. Tutkinnon voi suorittaa myös yhdellä
tutkintokerralla. 6
Tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta, joista äidinkielen koe tai suomi toisena kielenä
-koe on kaikille pakollinen. Kokelas valitsee
kolme muuta pakollista koetta seuraavien
neljän kokeen joukosta: toisen kotimaisen
kielen koe, yksi vieraan kielen koe, matematiikan koe ja yksi reaaliaineen koe. Kokelas voi
lisäksi sisällyttää tutkintoonsa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen. Ylioppilaskirjoituksista vastaava henkilö tarkistaa, täyttääkö
kokelas tutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin
osallistumisesta säädetyt vaatimukset. Matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraissa kielissä järjestetään kahden
eri tason kokeet. Matematiikassa ja vieraissa
kielissä tasot ovat pitkä ja lyhyt oppimäärä,
toisessa kotimaisessa kielessä pitkä ja keskipitkä oppimäärä. Kokelas saa lukio-opinnoistaan riippumatta valita, minkä tasoiseen
kokeeseen hän osallistuu. Pitkään oppimäärään perustuva koe on suoritettava vähintään
yhdessä pakollisessa kokeessa. Tutkintoon
saa sisältyä vain yksi saman oppiaineen koe.
Ylioppilastutkintoon ja sen toimeenpanoon
liittyvät ohjeet löytyvät sivuilta
www.ylioppilastutkinto.fi KOULUMAKSUT JA
MUUT KULUT
Lahden Rudolf Steiner -koulun lukion lukukausimaksu on 180 euroa (v. 2010-2011). Lukukausimaksuista on mahdollista hakea vapautusta. Lukiolainen vastaa itse opiskeluun liittyvistä kuluista, kuten oppikirjojen hankinnasta,
teatteri- ja opintokäynneistä sekä koulun ulkopuolella pidettävistä liikuntatunneista. Myös
12. luokalla tehtävän kulttuurimatkan oppilaat
kustantavat pääosin itse. Koulun rahallisen
avustuksen lisäksi luokat tekevät erilaisia varainhankintaprojekteja matkaa varten.
OPINTOTUKI
Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta.
Opintotuen hakulomakkeita saa Kansaneläkelaitoksen (Kela) toimistoista tai koulun
kansliasta. OPPILASKUNTA
Lahden Rudolf Steiner -koulun oppilaskuntaan kuuluvat kaikki lukion opiskelijat. Oppilaskuntaa edustaa hallitus, jossa on jäseniä
jokaiselta lukioluokalta sekä 9. luokalta. Hallitus järjestää oppilaskunnan jäsenille erilaisia
tapahtumia kuten taideiltoja, teemaviikkoja
ja vanhojen kirjojen kierrätystä. OPPILASHUOLTO­
RYHMÄ
Koulussamme toimii moniammatillinen lukion
oppilashuoltoryhmä. Ryhmän tehtävänä on
tukea oppilaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja miettiä ratkaisuja ongelmatilanteisiin. LUKIOTERVEYDEN‑
HUOLTO
Terveydenhoitajan puoleen voi kääntyä terveyteen liittyvissä asioissa. Lukion 2. vuosikurssin opiskelijat kutsutaan terveystarkastukseen. Halutessaan opiskelija voi myös
itse varata ajan terveydenhoitajan vastaanotolle. Lukiolaisten raskaudenehkäisyasiat
hoidetaan lukioterveydenhuollossa.
Lääkäripalvelut opiskelija saa omalta terveysasemalta. Lääkärintodistusten kirjoittaminen
esim. ajokorttia tai vaihto-oppilashakemusta
varten ei kuulu lukioterveydenhuollon palveluihin.
Kouluruokailun erityisruokavalioon tarvitaan
todistus. Erityisruokavaliot sovitaan koulun
keittiön kanssa.
Yhteystiedot: Terveydenhoitaja
Soile­Lankinen puh. 03-818 4713
[email protected]. Lukioterveydenhuolto­
sijaitsee Fellmaninkatu 3:ssa, 2. krs.
Ajanvaraus ja puhelinneuvonta
ma - to klo 8.00 - 9.00. Muulloin ajanvaraus
sähköpostitse (ajanvarausta varten tarvitaan
nimesi, koulusi ja luokkasi).
Vastaanotto ilman ajanvarausta on ma – to
klo 9.00 – 10.30, muulloin ajanvarauksella.
Opintorahan suuruus määräytyy hakijan
iän, asumismuodon ja siviilisäädyn mukaan.
Opiskelija on oikeutettu opintorahaan seuraavasta kuukaudesta lukien, jona hän täyttää 17 vuotta. Opintorahaa myönnettäessä
otetaan huomioon hakijan vanhempien tulot,
kun kyse on toisella asteella (10.–13.lk) opiskelevasta perheettömästä alle 20-vuotiaasta. KOULURUOKAILU
Asumislisään on oikeutettu opiskelija, joka
asuu vuokra-, asumisoikeus- tai osaomistusasunnossa. Opintoraha ja asumislisä myönnetään vain opiskelukuukausien ajaksi.
Kouluruokailu on oppilaille maksuton. Ruokailu sisältää kasvisruokavaihtoehdon, ja myös
erityisruokavaliot huomioidaan. 7
HAKEMINEN
YHTEYSTIEDOT
Lahden Rudolf Steiner -koulu
Eeronkatu 2 a
15900 LAHTI
kanslia (03) 873 6911
rehtori: Outi Vallius, p. 044 585 8101, [email protected]
apulaisrehtori: Susanna Lindman, [email protected]
opinto-ohjaaja: Yrjö Hakulinen, [email protected]
www.lahdensteiner.fi
Lukioon voi hakea myös muista lukioista kesken lukio-opintojen. Haku voi tapahtua mihin aikaan vuodesta tahansa.
Peruskoulusta kannattaa hakea mahdollisimman varhain keväällä. Lahden
Rudolf Steiner -koulun lukio ei ole mukana yhteishaussa.
Markprint Oy, Lahti 2010
Jos olet kiinnostunut hakeutumaan oppilaaksi, niin ota yhteyttä Lahden Rudolf Steiner -koulun kansliaan, opintoohjaajaan tai rehtoriin ja sovi haastattelusta. Haastatteluun kutsutaan myös
oppilaan huoltajat. Viimeisin todistus
tulee olla mukana. Vaatimuksena lukioon on peruskoulun hyväksytty suorittaminen ja lisäksi opiskelijalla tulee olla
edellytykset ja motivaatio lukio-opintoihin sekä lukion vaatimaan työskentelytapaan. Steinerpedagogisia, koulukohtaisia kursseja on 18, joista opiskelija
valitsee vähintään 12. Opettajakunta
valitsee uudet oppilaat.