Hamina Tattoo International Military Music Festival

Hamina Tattoo Magazine
2. painos / 2nd edition
Hamina Tattoo International
Military Music Festival
29.7.-2.8.2014
Linnoituksen wanhat pihat
aukeavat yleisölle s.10
Best bands
from around
the world
A Taste of America
- avajaiskonsertti tiistaina s.5
Marssishow’t
sykähdyttävät s.6
Tattoo-klubilla
ohjelmaa lapsille
ja aikuisille s.12
International Military Music Festival
Hamina Tattoo 2014 1
Hamina Tattoon suojelija
Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti
Hamina Tattoo
Military Music Festival
29.7.-2.8.2014
Patron of Hamina Tattoo 2014
Sauli Niinistö
President of the Republic of Finland
2 Hamina Tattoo 2014
Hyvät sotilasmusiikin ystävät,
Hamina on saavuttanut tunnustetun aseman kansainvälisen sotilasmusiikkitapahtuman isäntäkaupunkina. Sotilassoittokunnat ympäri
maailman tulevat mielellään Hamina Tattooseen esittämään mukaansa tempaavaa musiikkia ja näyttäviä kuviomarsseja. Kansainvälisyys
kuuluu muutoinkin itsestään selvänä vanhan rajalinnoituksen ja modernin satamakaupungin ilmeeseen.
Kymmenet tuhannet konserttivieraat ovat aina viihtyneet merellisen Haminan ainutlaatuisessa kaupunkimiljöössä. Tänä vuonna
yleisölle avataan mahdollisuus tutustua ympyräkaupungin idyllisiin
korttelipihoihin ja hyvin hoidettuihin puutarhoihin.
Hamina Tattoo haluaa myös tukea Itämeren suojelua teemalla Itämeri – hieno menneisyys, parempi tulevaisuus. Konserttivieraat voivat niin halutessaan lisätä pääsylipun hintaan vapaaehtoisen summan
John Nurmisen säätiön Puhdas Meri -rahastoon. Säätiön ja Pietarin
kaupungin yhteisten ponnistelujen tuloksena on jo tuntuvasti vähennetty itäisen Suomenlahden rehevöitymistä. Haminan merialueen
vedet ovat selkeästi entistä kirkkaammat. Työ muualla Itämeren piirissä jatkuu kuitenkin vielä. Haluamme turvata lapsillemme puhtaan
meren.
Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi vuoden 2014 Hamina Tattooseen. Luvassa on hienoja musiikillisia ja matkailullisia
kokemuksia.
Hamina Tattoo
kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali
29.7.-2.8.2014
Hamina Tattoon, kansainvälisen sotilasmusiikkifestivaalin
kunniapuheenjohtaja,
Amiraali evp. Juhani Kaskeala
Dear friends of military music!
Hamina has attained a recognised position as the host of the International Military Music Festival Hamina Tattoo. Military bands from all
parts of the world like to come to Hamina Tattoo to play their captivating music and show their spectacular figure marching skills. The international aspect is also present in many other ways in the old border
fortress town and modern seaport town of Hamina.
Tens of thousands of concert guests have always enjoyed the
unique urban environment of maritime Hamina. This year, the public
will have an opportunity to get to know some of the idyllic courts and
well-managed gardens of the circular town.
Hamina Tattoo also wishes to support the protection of the Baltic
Sea under the theme Baltic Sea - Great past, better future. The concert guests may choose to add a voluntary sum to the price of admission to sponsor the Clean Baltic Sea projects of the John Nurminen
Foundation. Eutrophication in the eastern Gulf of Finland has already
been reduced considerably as a result of the joint efforts of the Foundation and the City of St Petersburg. The waters in the sea area outside
Hamina are much clearer than previously. The work in the other parts
of the Baltic Sea still continues. We want to make sure that our children will have a clean sea.
Admiral (Ret.) Juhani Kaskeala, Honorary Chairman
of the International Military Music Festival Hamina Tattoo
Hamina Tattoo 2014 3
Tattoo-paraati
Tattoo Parade
Tattoo-paraati uudella reitillä
torstaina 31.7. klo 14.00
Tattoon tahdissa
Hurmaavaan Haminaan!
Tattoo-paraati käynnistyy ilmavoimien ylilennolla ja perinteisellä tykin laukauksella. Tattoo-soittokunnat marssivat säteittäisiä katuja pitkin Raatihuoneentorille. Musiikkimajuri Jyrki
Koskinen johtaa soittokuntien vaikuttavan yhteisesiintymisen,
jonka jälkeen soittokunnat poistuvat soittaen Kadettikoulunkatua pitkin.
Haminan vanha keskusta on nähtävyys. Kaupungin maailmanlaajuisestikin harvinainen ympyräasemakaava ja
sitä ympäröivä tähdenmuotoinen linnoitus muodostavat
ainutlaatuisen kokonaisuuden, johon ehdottomasti kannattaa tutustua. Keskustan tunnelmallisiin puukortteleihin voit tutustua helposti kävellen. Pistäydy vieri vieressä
sijaitseviin kirkkoihin ja museoihin tai tee löytöjä Kauppatorilta, markkinoilta ja vanhan keskustan putiikeista.
Piipahda myös historiallisen keskustan ulkopuolelle –
Tervasaareen, maaseudulle ja ainutlaatuisen saariston
kalastajakyliin.
Tutustu Haminan elävää sykkivään nykypäivään ja eilisen mieleenpainuviin tarinoihin. Hurmaannu Haminassa!
Tattoo Parade on a new route
on Thursday 31 July at 14.00
The Tattoo Parade will start with the flypast by the Finnish Air
Forces and a traditional cannon shot. The Tattoo bands will
march to the Town Hall Square along the radial streets. Major
Jyrki Kos-kinen will conduct the impressive joint performance
of the bands, after which the bands will leave the Town Hall
Square along the Kadettikoulunkatu street playing music.
4 Hamina Tattoo 2014
The old centre of Hamina is a real attraction. The circular town plan, which is very rare on a global scale,
and the surrounding star-shaped fortress constitute a
unique sight which is certainly worth exploring. The
centre of Hamina is filled with interesting attractions
that exude history. All of these are located within a
suitable walking distance from each other. Discover the
idyllic wooden houses and visit the churches and museums representing various architectural styles. The region just beyond the historical centre – Tervasaari, the
surrounding countryside, the sea and the fishing villages
in the beautiful archipelago – are also well worth a visit.
Catch the modern beat of present-day Hamina and
the memorable tales of yesteryear. Let Hamina charm
you!
Haminan matkailu- ja tapahtumapalvelut
Hamina Tourist and Event Service
Raatihuoneentori 16, 49400 Hamina
tel. +358 40 199 1330, [email protected]
www.visithamina.fi
Avajaiskonsertti
Opening Concert
A Taste of America
-konsertti Hamina Bastionissa
tiistaina 29.7.2014 klo 19.00
“A Taste of America” concert at
Hamina Bastion on Tuesday 29
July 2014 at 19.00
Hamina Tattoon avajaiskonsertissa vierailee huippukapellimestari USA:sta, merijalkaväen soittokunnan päällikkö, eversti evp. Michael J. Colburn. Orkesterina on
Suomen puolustusvoimien edustussoittokunta, Kaartin
soittokunta.
Marssikuningas John Philip Sousan kynästä syntyneet,
marssimusiikin historian loistokkaimmat kappaleet, kuten Semper Fidelis, The Liberty Bell, The Stars and Stripes
Forever, soivat A Taste of America -konsertin runkona.
Lisäksi kuullaan mm. Leonard Bernsteinin Symphonic
Dances West Side Story:sta sekä John Williamsin musiikkia. Konsertin solisti on yksi aikamme parhaista tuubisteista, Lieksan kansainvälisen tuubakilpailun voittaja,
Miika Jämsä Kaartin soittokunnasta.
Konsertin säveltäjänimi John Philip Sousa (1854-1932)
toimi Merijalkaväen soittokunnan kapellimestarina kaikkiaan viiden presidentin kaudella, vuosina 1880-1892.
Uransa aikana hän sävelsi mm. 136 marssia.
The opening concert of Hamina Tattoo will be conducted
by a Director of the United States Marine Band, Colonel
(Ret.) Michael J. Colburn. The concert band is the Guards
Band, the band performing in the official ceremonies of
Finland. Some of the gems of march music created by John
Philip Sousa, such as Semper Fidelis, The Liberty Bell, and
The Stars and Stripes Forever, will be played as an integral
part of the concert. The concert will also include Leonard
Bernstein’s Symphonic Dances from West Side Story, and
music by John Williams. The soloist in the concert is Miika
Jämsä of the Guards Band. He is one of the foremost tuba
players of our time and the winner of the Lieksa International Tuba Competition.
The key composer of the concert, John Philip
Sousa (1854-1932), served as the conductor of
the United States Marine Band during the presidency of a
total of five US presidents, from 1880 to 1892. During his
career, he composed 136 marches, among other works.
Konsertin kesto 2 tuntia,
sisältäen 20 minuutin
väliajan. Aikuisten liput
toimituskuluineen alkaen
22,50 €, lasten liput (alle
16-v.) toimituskuluineen
11,50 €.
Duration of concert 2 hours, including a 20 minute
intermission.
Tickets from 22.50 € (incl. Lippupalvelu’s delivery fee).
Children’s tickets (under 16 years) from 11.50 €
(incl. Lippupalvelu’s delivery fee).
Hamina Tattoo 2014 5
Marssishow
March Show
Hamina Tattoo festivaalin pääasia ja ehdoton kruunu ovat ainutlaatuiset marssishow’t Hamina Bastionissa,
Euroopan suurimmassa telttakatoksessa, joka nousee Haminan historiallisen linnoituksen sydämeen. Bastionin akustiikka ja miljöö hakevat turhaan vertaistaan. Täällä maailman parhaiden sotilassoittokuntien akrobaattiset kuviomarssiesitykset ja briljantti soitto kisaavat kansainvälisten uniformujen väriloiston kanssa.
Kaartin ja Varusmiessoittokunnan lisäksi marssishow’n avauksessa ovat mukana myös kaikki muut puolustusvoimien soittokunnat: Laivaston soittokunta, Ilmavoimien soittokunta, Rakuunasoittokunta sekä Lapin sotilassoittokunta. Marssishow’ssa ovat mukana myös laulaja Johanna Försti, trumpettisolisti Esko Heikkinen,
Haminan ja Kotkan seudun yhdistetty lapsi- ja nuorisokuoro sekä Helsingin poliisin ratsukot.
The main event and absolute gem of the Hamina Tattoo,
the unique March Shows, are arranged at the Hamina
Bastion, under the largest canopy in Europe erected in the
heart of the historic fortress of Hamina. The acoustics and
ambience of the Bastion are beyond compare.
Here, the acrobatic figure march shows and brilliant
music of some of the world’s finest military bands compete with the display of colour of international uniforms.
In addition to the Guards Band and Conscript Band, the
opening number of the March Show also involves all other
bands of the Finnish Defence Forces: Navy Band, Air
Force Band, Dragoon Band, and Lapland Military Band.
The March Shows will also involve the singer Johanna
Försti, trumpet soloist Esko Heikkinen, combined child
and youth choir of the Hamina and Kotka regions, and the mounted police of Helsinki.
His Majesty The King’s Guard, Norway/ Norja
Norjan kuningas lähetti Haminaan parhaansa. HMKG, eli
His Majesty The King´s Guard:n soittokunta ja kivääriryhmä
saapuu 140 sotilaan vahvuudella.
Marssishow’t Hamina Bastionissa
torstaina 31.7.2014 klo 19.00
Kutsuvierasnäytös. Myytävänä vain VIP-lippuja ennakkoon, jotka
sisältävät pääsymaksun marssishow-esitykseen sekä buffetruokailun Hamina Bastionissa.VIP-lipun hinnat toimituskuluineen
100 €.
perjantaina 1.8.2014 klo 14.00 ja klo 20.00
lauantaina 2.8.2014 klo 14.00 ja klo 21.00
Kesto 110 minuuttia (ei väliaikaa). Liput toimituskuluineen
ennakkoon 48,50 €, portilta 53,50 €.
March Shows at Hamina Bastion
Thursday 31 July 2014 at 19.00
For invited guests. Only VIP tickets in advance for sale. These
include admission to the March Show and buffet meal at
Hamina Bastion.
Friday 1 August 2014 at 14.00 and 20.00
Saturday 2 August 2014 at 14.00 and 21.00
Duration 110 minutes (no intermission).
6 Hamina Tattoo 2014
Western Military District Headquarters Band,
Russia / Venäjä
Moskovan ja Leningradin sotilaspiirit sekä Venäjän Pohjoinenja Itämeren laivasto yhdistyivät vuonna 2010. Uuden ja suuren
kokonaisuuden virallisena edustusorkesterina toivotamme Haminaan tervetulleeksi Venäjän läntisen sotilaspiirin esikunnan
soittokunnan everstiluutnantti Ježovin johdolla.
Heeresmusikkorps Koblenz, GERMANY / SAKSA
Yleisön kestosuosikki Bundeswehr tuo saksalaisen sotilasmusiikin helmet Bastioniin. Nyt vieraamme saapuu Koblenzista, everstiluutnantti Alexandra Schütz-Knospen johdolla.
The Conscript Band of the Finnish Defence
Forces, Finland / Suomi
Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta ja kivääriryhmä
edustavat asevelvollisuusjärjestelmämme korkeaa osaamista ja suoritustasoa. Varusmiessoittokunta on noussut
erittäin kysytyksi maailman suurimmilla Tattoo-areenoilla
ja hurmannut viimeksi mm. Modenassa 2011, Baselissa v.
2012, Moskovassa v. 2013.
The Combined Bands
of the Lancashire
Artillery and The
Duke of Lancaster´s
Regiment, Great
Britain / Iso-Britannia
Iso-Britannian vuosisataisia
sotilasmusiikkiperinteitä,
sekä kuninkaallista tykistöä
edustavaa yhdistettyä
soittokuntaa johtaa WO1
Gavin Holden.
the Guards Band, Finland / Suomi
Viittä keisaria ja kaikkia itsenäisen Suomen presidenttejä
palvellut puolustusvoimien edustussoittokunta, 195-vuotias
Kaartin soittokunta, on Hamina Tattoossa mukana uudella
kuviomarssiesityksellään musiikkimajuri Jyrki Koskisen
johdolla.
OHJE
Ole hyvä ja saavu Tattooseen vähintään kolme tuntia
ennen marssishow´n alkua. Nauti Tattoo-kadusta,
sekä Linnoituksen wanhoista pihoista. Tutustu myös
Puolustusvoimien tapahtumakentän tarjontaan. Ruokaile Hamina Bastionin holvistossa, jossa on Vanajanlinna Cateringin Tattoo Buffet aina 2,5 tuntia ennen
marssishow’ta, (vain ennakkovarauksella puh. 0600 550
120 (0,80€/), tai nauti Tolvanen Cateringin kesäpäivän
herkuista Tattoo-klubilla. Tiedustelut puh 0500 495
186. Varsinaisen marssishow’n kesto on 110 minuuttia
ilman väliaikaa. Katsomoon myydään vesipulloja.
INSTRUCTIONS
The Japan Ground Self-Defense Force Central
Band, Japan/ Japani
Japanissa on 15.000 puhallinorkesteria ja Japanin itsepuolustusvoimien keskussotilassoittokunta on niistä ykkönen.
Ensimmäistä Euroopan vierailua johtaa soittokunnan päällikkö, eversti Akira Takeda.
Liput Lippupalvelusta!
Liput toimituskuluineen
ennakkoon 48,50€, portilta 53,50€
Tickets from Lippupalvelu!
Tickets in advance 48.50 €, 53.50 €
at the gate (incl. Lippupalvelu’s delivery fee)
Please arrive at the Tattoo at least three hours prior
to the start of the March Show. Enjoy the Tattoo
Street and the old gardens within the fortress. Catering with Vanajanlinna Catering’s Tattoo Buffet is available within the vaults of the Hamina Bastion 2½ hours
before each March Show (only by advance reservation,
tel. +358 600 550 120, charge 0.80 €/min), or you can
enjoy Tolvanen Catering’s summer treats at the Tattoo
Club (inquiries tel. +358 500 495 186). The duration of
the actual March Show is 110 minutes without intermission. Water bottles are sold for the stands.
Hamina Tattoo 2014 7
Itämeri
Itämeri - Hieno menneisyys,
parempi tulevaisuus
Baltic Sea
Hamina maailmankartalle!
John Nurmisen säätiön ja
Haminan kaupunginmuseon aarteita
Haminan kaupunginmuseossa avautuu kesäkuussa 2014 ainutlaatuinen
merenkulkuun liittyvä näyttely. Sitä katsoessaan kävijä tutustuu arvostetun suomalaisen John Nurmisen Säätiön merenkulkua käsitteleviin kokoelmiin ja myös museon omista kokoelmista poimittuihin esineisiin.
1.6. 2014 -11.1.2015 Haminan kaupunginmuseo
(Kadettikoulunkatu 2 B)
Aukioloajat:
Kesä-elo ti-su klo 10-16
Syys-loka ke-la klo 12-16, su klo 12-17
Pääsyliput 8/5/0 euroa. Varusmiehet, sotaveteraanit, alle 18-vuotiaat
sekä kaikki kävijät perjantaisin vapaa pääsy
Tattoo-viikon aukioloajat 29.7.-2.8. ti-la 10-18
Hamina to the world map!
Treasures of the John Nurminen
Foundation and the Town Museum
A unique exhibition related to seafaring will open at the Town Museum
of Hamina in June 2014. The exhibition presents items from the maritime
collections of the esteemed Finnish John Nurminen Foundation, and objects from the collections of the Town Museum.
1 June 2014 – 11 January 2015 Town Museum of Hamina
(Kadettikoulunkatu 2 B)
Maailman parhaiden sotilassoittokuntien lisäksi Hamina Tattoo 2014 tuo esiin uutisia Itämereltä, kerää rahaa
Itämeren luonnon puolustamiseen, esittelee Itämeriaiheista maalaustaidetta ja historiallisia merikarttoja
sekä soittaa Itämeren innoittamaa musiikkia.
Hamina Tattoo on yhteistyöfestivaali John Nurmisen
säätiölle, jonka Puhdas Itämeri -hankkeilla on kaksi toiminta-aluetta: Itämeren rehevöitymiseen liittyvät sekä
Itämeren tankkeriturvallisuuteen liittyvät hankkeet.
Tattoo-festivaalin aikana yleisöllä on ainutlaatuinen
mahdollisuus tutustua Haminassa John Nurmisen säätiön taidekokoelmien meriaiheiseen huipputaiteen sekä
historiallisten merikarttojen näyttelyyn.
Hamina Tattoo on yhteistyöfestivaali Suomen, Venäjän ja Viron valtioiden yhteisprojektille Gulf of Finland
2014, jota Suomen ympäristökeskus koordinoi. Gulf of
Finland 2014 -nimikkovuoden tehtävänä on tuottaa tietoa Suomenlahden ekosysteemin tilasta sekä lisätä kansalaisten tietoisuutta ja aktiivisuutta.
Baltic Sea - Great past,
better future
In addition to presenting some of the world’s best military bands, the Hamina Tattoo 2014 highlights news
from the Baltic Sea, collects money for protecting the
natural environment of the Baltic Sea, introduces paintings and historical nautical charts with the motif of the
Baltic Sea, and sounds music inspired by the Baltic Sea.
The Hamina Tattoo is a co-operation festival for the
John Nurminen Foundation. The Clean Baltic Sea Projects of the Foundation have two areas of operation:
projects pertaining to the eutrophication of the Baltic
Sea and projects related to tanker safety on the Baltic
Sea.
During the Tattoo festival in Hamina, the public has a
unique opportunity to see the exhibition of high-standard maritime art and historical nautical charts included
in the art collections of the John Nurminen Foundation.
The Hamina Tattoo is a co-operation festival for the
joint project Gulf of Finland 2014 of the governments of
Finland, Russia and Estonia. The project is co-ordinated by the Finnish Environment Institute. Gulf of Finland 2014 intends to provide information on the status
of the ecosystem of the Gulf of Finland and to increase
public awareness and activity.
Hamina Tattoo 2014 -pääsylippua ostaessaan yleisöllä on mahdollisuus osallistua
vapaaehtoiseen John Nurmisen säätiön tukisummaan.
When purchasing a ticket for the Hamina Tattoo 2014, you can pay a voluntary
8 Hamina Tattoo 2014
contribution to the work of the John Nurminen Foundation.
International Military Music Festival
Tattoo-katu
Tattoo Street
Puistokonsertit
Tattoo-katu on kaikkien festivaalivieraiden sekä haminalaisten yhteinen olohuone Haminan keskipisteessä,
Raatihuoneentorilla, sekä Fredrikinkadulla.
Se on aurinkoinen kävelykatu täynnä musiikkia, tanssia, kahvilaherkkuja, ravintoloita ja myyntikojuja. Tattoo-kadun myyntikojut ovat auki aamusta alkuiltaan
koko festivaalin ajan.
Seuraa sisäänheittoparaatia Haminan torilta Tattookadulle 1 tunti ennen jokaisen marssishow’n alkua.
Kuuntele merkkihenkilöiden ajatuksia Speaker’s
Cornerista 45 min. ennen marssishow’ta. Siirry ajoissa
Bastionin katsomoon ja ota elämys vastaan.
Tattoossa
ollaan koko
päivä!
Nauti upeista musiikkiesityksistä kesäpäivinä. Haminan Kesäpuistossa sijaitsevan 1884 rakennetun Puistotalon suuri terassi toimii
soittokuntien esityslavana jokaisena festivaalipäivänä lounastunnin aikaan. Puistokonserttien kesto on noin 40 minuuttia. Vapaa
pääsy.
Park Concerts
Enjoy the daily free concerts arranged in Kesäpuisto Park every day
at 11 during the Tattoo week.
tiistai 29.7. klo 11
Läntisen sotilaspiirin
esikunnan soittokunta, VENÄJÄ
keskiviikko 30.7. klo 11 Heeresmusikkorps Koblenz, SAKSA
torstai 31.7. klo 11 HMKG, eli His Majesty
The King´s Guard, NORJA
perjantai 1.8. klo 11
The Combined Bands of the
Lancashire Artillery and The Duke of Lancaster´s Regiment,
Iso-Britannia
lauantai 2.8. klo 11
Japanin itsepuolustusvoimien
keskussotilassoittokunta, Japani
The Tattoo Street located at the Town Hall Square and
in Frederikinkatu street is a living room shared by all
festival visitors and the local people of Hamina. The
pedestrian street is filled with music, dance, cafeteria
delicacies, restaurants and market stalls. The stalls of
the Tattoo Street are open from morning to early evening throughout the festival.
Follow the prelude parade from the Market Place
to the Tattoo Street one hour before the beginning of
each March Show. Listen to the thoughts of distinguished persons at the Speaker’s Corner 45 minutes before
the March Show. Go to the stand at the Bastion in good
time and embrace the experience.
Hamina Tattoo 2014 9
Linnoituksen wanhat pihat
Old gardens within the fortress
Linnoituksen wanhat pihat ovat auki
päivittäin klo 12 -18.
Haminan vanhan linnoituskaupungin puutarhat ja pihat avautuvat nyt ensimmäistä kertaa yleisölle. Voit kiertää kaksitoista
ihastuttavaa pihapiiriä ainutlaatuisessa ympyräkaupungissa
kokien elävää kulttuurihistoriaa, nauttia pihakonserteista, Pop
Up –kahviloista, taidenäyttelyistä ja kirpputoreista. Pihojen
porteilla olevat opastaulut esittelevät sinulle talojen ja koko linnoituskaupungin historiaa.
Järjestää: Haminan linnoituksen wanhat talot ry ja Hamina
Tattoo
Old gardens within the fortress open
daily 12-18
The gardens and courtyards of the old fortress town of Hamina
will open to the public for the first time. You can get to know 12
lovely gardens in the unique circular town, experiencing vivid
cultural history and enjoying outdoor concerts, pop up cafeterias, art exhibitions and flea markets. Signposts at the gates
introduce the history of the houses and the fortress town.
10 Hamina Tattoo 2014
Pihat auki
päivittäin
kello 12-18
POIMINTOJA WANHOJEN
TALOJEN PIHOISTA:
Linnoituksen wanhat pihat tarjoavat Tattoo-viikolla
myös kaksi taidenäyttelyä. Pakkalan talon vaunuvajassa on Leena Sepän maalausnäyttely, Kerrostumia ja
Lebedeffin kauppakartanolla on nähtävissä Markku
Kolehmaisen Pelti paukkuu -veistosnäyttely.
Kuvataiteilija Leena Sepän maalikerroksia ja rosoisuutta sisältävien maalausten lähtökohtina ovat ajan
tekemät kerrostumat maisemassa ja ihmisen tekemät
ratkaisut rakentamisessa.
Taitelija Markku Kolehmaisen veistokset taas leikkivät kolmiulotteisilla muodoillaan puutarhan vihreyden keskellä. Tähän näyttelyyn hän valitsi materiaaleikseen taipuvan rautalangan, työstettävät metallit,
kattopellin, kirkkaan lasin ja kilvet.
Torstaina 31.7. soi Arvilommin talon olohuonekonsertissa poliisoittokunnan puhallinkvintetti klo 16.00.
Tämän konsertin pääsylipputulot menevät kokonaisuudessa Itämeren suojeluun. Liput vain ovelta 10 €/
henkilö.
Lauantaina 2.8. Arvilommin talon hevostallissa
esiintyy lasten Tattoossa Nukketeatteri Satuaarre
näytelmällä Oli kerran Onnimanni.
Esitykset klo 13.00, 16.00 ja 18.00.
Liput vain ovelta.
Lapsi 5€
Aikuinen 5€/hlö (1 aikuinen lapsen kanssa ilmaiseksi)
1.
7.
12. 11.
8.
Pik
ku
ym
pyr
äka
tu
hu
on
een
kat
u
Tattoossa
ollaan koko
päivä!
3.
9.
10.
Ma
ari
ank
atu
Ra
ati
2.
5.
Pihat ja pihakonsertit
Gardens and GARDEN CONCERTS
6.
4.
1. Arvilommin talo
Pikkuympyräkatu 26
to 31.7. klo 16.00
(olohuonekonsertti)
Liput vain ovelta 10 €/hlö
Poliisisoittokunnan puhallinyhtye
2. Korttilan kulma
Raatihuoneenkatu 2
la 2.8. klo 16.30
Heeresmusikkorps Koblenz
vaskikvintetti
3. Pakkalan talo
Raatihuoneenkatu 3
pe 1.8. klo 12.30
Kaartin soittokunnan
saksofonikvartetti
4. Resenkovin talo
Kasarminkatu 8
5. Bergqvistin talo
Pikkuympyräkatu 4
to 31.7. klo 12.30
Rakuunasoittokunta, perinteistä
ratsuväen musiikkia
6. Meriportin vartiorakennus
Maariankatu 11
la 2.8. klo 12.30
Ilmavoimien soittokunnan
jazzyhtye
7. Pormestarintalo
Mannerheimintie 7
pe 1.8. klo 16.30
Japanin itsepuolustusvoimien keskussotilassoittokunnan pienyhtye
8. Paukkusen talo
Pikkuympyräkatu 15
ti 29.7. klo 12.30
Puhkut / pienyhtye
9. Esaiaksen talo
Pikkuympyräkatu 19
ke 30.7. klo 16.00
KPMY:n seitsikko
10. Lebedeffin kauppakartano
Raatihuoneentori 14
la 2.8. klo 17.00
Dixie Band from United
Kingdom
11. Römpötin talo
Pikkuympyräkatu 13 B
ke 30.7. klo 12.30
Puhkut / pienyhtye
12. Warvaran talo
Pikkuympyräkatu 13 C
ti 29.7. klo 16.00
Läntisen sotilaspiirin esikunnan
soittokunnan pienyhtye
Hamina Tattoo 2014 11
Tattoo-klubi
Tattoo-klubi on festivaalimme yöelämän keskus ja ympäri maailmaa saapuneiden soittajien kohtaamis- ja jamittelupaikka. Teltta on auki aamupäivästä aamuyöhön. Huippuartistit ja parhaat
show’t pyörivät tiistaista lauantaihin Haminan torille nousevassa Tattoo-klubin teltassa, jonne 700 ensimmäistä mahtuu sisään joka ilta. Klubi-teltan pääesiintyjää ehtii kuulemaan myös
marssishow’sta suoraan klubille siirtyvä yleisö. Liput ennakkoon Lippupalvelusta.
Päiväsaikaan, konserttien ulkopuolella, Tattoo-klubi toimii ruoka- ja olutravintolana ilman pääsymaksua.
Tiistai 29.7.
QUEEN – SHOW
JARKKO AHOLA JA ILMAVOIMIEN BIG BAND.
Jarkko Ahola, Teräsbetoni-yhtyeen laulajana supersuosioon noussut, sinfonisen metallimusiikin mestari, ottaa mittaa Queenin hiteistä mm. kappaleilla We are the champions,
Bohemian rhapsody, I want it all ja Show must go on. Säestämässä on tiukkaakin tiukempi Ilmavoimien Big Band, kapellimestari Tomi Väisäsen johdolla.
Keskiviikko 30.7
MICHAEL BUBLÉ – SHOW
MIKAEL KONTTINEN & RAKUUNASOITTOKUNTA
Lentävä laulaja, Mikael Konttinen hurmasi 2 miljoonaa katsojaa Linnan juhlien solistina
2006, sai heti levytyssopimuksen ja latu on pysynyt auki suosion huipulla. Keskiviikon
klubi-illan avauksena Mikael tulkitsee Michael Bublén hittiparaatin ja Rakuunoita johtaa
Riku Huhtasalo.
SAMI PITKÄMÖ & JOHANNA FÖRSTI & HEKA MÄNTYNEN
Kaartin Combo on tanssittanut Linnan juhlien arvoisat vieraat pyörryksiin koko alkaneen
vuosituhannen. Combon solisteina Tattoo-klubilla riemastuttavat Johanna Försti ja Sami
Pitkämö sekä Kaartin soittokunnan oma mies, Heka Mäntynen.
Torstai 31.7. klo 15.00
MALTTI & VALTTI & Helsingin poliisisoittokunnan Nallekopla.
Pikku Kakkosen elävät klassikot, liikennepuistokonstaapelit MALTTI & VALTTI Klubi-teltan lasten konsertissa Nallekoplan kanssa heti Tattoo-paraatin jälkeen. Nallekoplaa johtaa
Haminan oma poika Lasse Pousi. Konsertin kesto noin 60 minuuttia.
Torstai 31.7.
SATA KESÄÄ – TUHAT YÖTÄ.
PAULA KOIVUNIEMI JA HELSINGIN POLIISISOITTOKUNTA
Maamme karismaattisin laulajatar, kahdentoista kultalevyn ja samettisen alttoäänen omistaja Paula Koivuniemi säteilee Suomen turvallisimman orkesterin kanssa. Illan kapellimestarina on Sami Ruusuvuori.
Perjantai 1.8.
The big band of His Majesty the King’s Guard of Norway
INGA SÖDER & VARUSMIESSOITTOKUNNAN SHOWBAND
Voice of Finlandin ehkä osaavin tähti kautta tuotantokausien. “This girl is on Fire” laulaa
Inga Söder, bilemusiikin kuningatar. Ingaa kyyditsee puolustusvoimien uusin voimavara
Varusmiessoittokunnan Show Band 2014.
Lauantai 2.8.
Frank Sinatra Show - Anton Häggblom ja Laivaston
soittokunta
Caribian Yö - Laritza Silverio Rojas ja Lapin sotilassoittokunnan Big Band
Rytmimunat mukaan! Illan avaa Svenska Teaternin syksyn Mamma mia -musikaalin tähti
Anton Häggblom Frank Sinatra Show’llaan. Puolilta öin siirrytään Kuubaan. Hyvät naiset ja miehet Laritza Silverio Rojas ja Evelio Galan (Kuuba) sekä Lapin sotilassoittokunnan Big Band.
12 Hamina Tattoo 2014
Tattoo Club
A Tattoo Club will emerge at the Market Place for the Tattoo
week. The Tattoo Club is the centre of nightlife during the festival, where Finnish top artists and show bands of the participating military bands entertain you from Tuesday to Saturday.
Tuesday 29 July
QUEEN SHOW
JARKKO AHOLA & The Air Force Big Band
Jarkko Ahola, the super-popular singer of the Finnish heavy metal band Teräsbetoni,
sings hit songs by Queen, for example We are the champions, Bohemian rhapsody, I
want it all, and Show must go on. He is accompanied by the skilled Finnish Air Force
Big Band under conductor Tomi Väisänen.
Wednesday 30 July
MICHAEL BUBLÉ SHOW
MIKAEL KONTTINEN & the DRAGOON BAND
Mikael Konttinen infatuated television audiences when he performed at the Independence Day reception in 2006, and he has remained at the top ever since. In the club
night on Wednesday, Mikael Konttinen interprets Michael Bublé’s hit parade, accompanied by the Dragoon Band under conductor Riku Huhtasalo.
Liput Lippupalvelusta.
Liput lastenkonserttiin toimituskuluineen ennakkoon
(alk.) 6,50 € ja ovelta 8,00 €. (alle 3-vuotiaat ilmaiseksi
aikuisten seurassa)
Liput iltakonserttiin toimituskuluineen ennakkoon
22,50 € ja ovelta 25,00 €, kaikki muut illat paitsi to
31.7., jolloin toimituskuluineen ennakkoon 27,50 € ja
ovelta 30,00 €.
Tickets from Lippupalvelu.
Tickets to children’s concerts in advance from 6.50€, at the gate 8.00€. (Children under 3 years free of charge with adults).
Tickets to evening concerts in advance 22.50 €, at the
gate 25.00 €, except on Thursday 31 July at the gate
30.00 € (incl. Lippupalvelu’s delivery fee)
Tattoo-klubin ravintolapalvelut
hoitaa Tolvanen Oy.
Ravintolapalveluiden tiedustelut
puh. 044 551 4530
Catering services for the Tattoo
Club are arranged by Tolvanen Oy.
Inquiries for restaurant services:
tel. +358 44 551 4530
SAMI PITKÄMÖ & JOHANNA FÖRSTI & HEKA MÄNTYNEN
The Combo of the Guards Band has provided dance music for the President’s Independence Day receptions in this millennium. The soloists of the Combo at the Tattoo
Club are Johanna Försti, Sami Pitkämö, and the Guards Band’s own Heka Mäntynen.
Thursday 31 July 15.00
MALTTI & VALTTI & Nallekopla of Helsinki Police Band
Traffic police characters MALTTI & VALTTI together with band Nallekopla perform
in a children’s concert at the Tattoo Club right after the Tattoo Parade. Nallekopla
is conducted by Hamina’s own Lasse Pousi. The duration of the concert is about 60
minutes.
Thursday 31 July
”SATA KESÄÄ – TUHAT YÖTÄ”
PAULA KOIVUNIEMI & HELSINKI POLICE BAND
The most charismatic singer in Finland, Paula Koivuniemi with her velvety alto voice,
will radiate with the most secure band in Finland. The conductor of the evening is
Sami Ruusuvuori.
Friday 1 August
The big band of His Majesty the King’s Guard of
Norway
INGA SÖDER & THE CONSCRIPT BAND SHOW BAND
Probably the most competent star in “Voice of Finland” in all production periods.
“This girl is on fire,” sings Inga Söder, the queen of party music. Inga is accompanied by
the newest asset of the Defence Forces, the Show Band 2014 of the Conscript Band.
Saturday 2 August
Frank Sinatra Show - Anton Häggblom and Navy Band
Caribbean Nights - Laritza Silverio Rojas and Big Band
of Lapland Military Band
An evening filled with rhythm! The evening will be opened by the musical star Anton
Häggblom and his Frank Sinatra Show.
At midnight, we will move to Cuba. Ladies and gentlemen: Laritza Silverio Rojas and
Evelio Galan (Cuba) and the Big Band of the Lapland Military Band.
Hamina Tattoo 2014 13
14 Hamina Tattoo 2014
POLIISI on Hamina Tattoon
erikoisvieras
Torstaina 31. heinäkuuta 2014
in
sing kyy
Hel liisi nä ko
o
ak .
upo
rats inass ajan
n
Hamtivaali
fes
Haminan torilla on
poliisin kalustonäyttely
klo 10-14.
Tattoo-klubilla
esiintyvät Helsingin
poliisisoittokunnan
lastenyhtye Nallekopla
ja Pikku Kakkosesta
tutut Maltti & Valtti klo 15.
Arvilommin talon
olohuoneessa
konsertoi poliisisoittokunnan kvintetti klo 16.
Tattoo-kadulla soittaa
Police Street Band klo 18.
Tattoo-klubilla ilta
huipentuu
Paula Koivuniemen
ja poliisisoittokunnan
esiintymiseen klo 22.
poliisi.fi
SOTIEMME VETERAANIT
SAAPUVAT HAMINAAN
KE 30.7.2014
He tuovat mukanaan hiljaisen tiedon yhteiskuntamme
kehityksestä.
Kunniakansalaisten Tattoo-päivän ohjelmassa tutustutaan
puolustusvoimien tapahtumakenttään, lauletaan iloisia
sota-ajan lauluja yli 200 kuorolaisen voimin, hiljennytään
hartauteen sekä seurataan marssishown kenraaliharjoitusta, eikä kaveria jätetä.
Suomen Sotaveteraaniliitto koordinoi sotiemme kaikkien
veteraanien yhteistä tapaamista.
MAANPUOLUSTUSKILTOJEN
LIITTO ON TATTOON
ERIKOISVIERAS
LAUANTAINA 2.8.2014
Hamina Tattoo 2014 on myös koko vapaaehtoisen maanpuolustusväen kohtaamispaikka.
Se on paikka, jossa suomalaisen yhteiskunnan eteen toimivat yhteisöt näkyvät ja tapaavat toisiaan sekä suurta yleisöä myönteisessä tunnelmassa.
Maanpuolustussoittokunnat: Hämeen Reserviläissoittokunta, Uudenmaan Reserviläissoittokunta sekä Päämajan
Soittokunta esittäytyvät Tattoo-kadulla, marssishown sisäänheittoparaateissa lauantaina 2.8.14 klo 13.00 ja 20.00.
Hamina Tattoo 2014 15
Ohjelma
Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia, jotka sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan. Tapahtumaviikon aikana voit nauttia upeista ilmaiskonserteista Kesäpuistossa,
Tattoo-paraatista Raatihuoneentorilla sekä Tattoo-kadun myyntikojuista ja musiikkiesityksistä. Tapahtumaviikko huipentuu marssihow-esityksiin Hamina Bastionin tapahtuma-areenalla. Kaupungilla tapahtuu
myös paljon muuta aina torimyynnistä ja -ohjelmasta taidenäyttelyihin. Hamina Tattoossa viihdyt koko
päivän.
Vuoden 2014 viikko-ohjelma
Tiistai 29.7. 9.00 Tattoo-katu avautuu
11.00 Puistokonsertti, Kesäpuisto
- Läntisen sotilaspiirin esikunnan
soittokunta,Venäjä
12.00 Linnoituksen wanhat pihat avautuvat
12.00 Ohjelmaa torilavalla
19.00 A Taste of America -avajaiskonsertti,
Hamina Bastioni
20.00 Tattoo-klubi, Kauppatori
- Queen-show
Jarkko Ahola ja Ilmavoimien Big Band
Keskiviikko 30.7. 9.00 Tattoo-katu avautuu
11.00 Puistokonsertti, Kesäpuisto
- Heeresmusikkorps Koblenz, Saksa
12.00 Linnoituksen wanhat pihat avautuvat
12.00 Ohjelmaa torilavalla
20.00 Tattoo-klubi, Kauppatori
- Michael Bublé -show
Mikael Konttinen & Rakuunasoittokunta
- Kaartin Combo & Sami Pitkämö & Johanna Försti
sekä Kaartin omat solistit.
Torstai 31.7. 9.00 10.00
11.00 12.00 12.00 14.00 15.00
Tattoo-katu avautuu
Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu
Puistokonsertti, Kesäpuisto
- HMKG, eli His Majesty The King´s Guard, Norja
Linnoituksen wanhat pihat avautuvat
Ohjelmaa torilavalla
Tattoo-paraati, Raatihuoneentori
MALTTI & VALTTI & Helsingin poliisisoittokunnan
Nallekopla, Tattoo-klubi, Kauppatori
19.00 Marssishow’n kutsuvierasnäytös, Hamina Bastioni
20.00 Tattoo-klubi, Kauppatori
- Sata kesää – tuhat yötä.
Paula Koivuniemi ja Helsingin Poliisisoittokunta
Perjantai 1.8. 9.00 Tattoo-katu avautuu
10.00 Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu
11.00 Puistokonsertti, Kesäpuisto
- The Combined Bands of the Lancashire Artillery
and The Duke of Lancaster´s Regiment, Iso-Britannia
12.00 Linnoituksen wanhat pihat avautuvat
12.00 Ohjelmaa torilavalla
14.00 Marssishow, Hamina Bastioni
20.00 Marssishow, Hamina Bastioni
20.00 Tattoo-klubi, Kauppatori
- The big band of His Majesty the King’s Guard of Norway
- Inga Söder & Varusmiessoittokunnan showband
Lauantai 2.8. 9.00 Tattoo-katu avautuu
10.00 Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu
11.00 Puistokonsertti, Kesäpuisto
-Japanin itsepuolustusvoimien keskussotilassoittokunta, Japani
12.00 Linnoituksen wanhat pihat avautuvat
12.00 Ohjelmaa torilavalla
14.00 Marssishow, Hamina Bastioni
21.00 Marssishow, Hamina Bastioni
20.00 Tattoo-klubi, Kauppatori
- Frank Sinatra Show - Anton Häggblom ja
Laivaston soittokunta
- Caribian Yö - Laritza Silverio Rojas ja
Lapin sotilassoittokunnan Big Band
Huom. Ohjelma voi vielä muuttua ennen festivaalia. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
16 Hamina Tattoo 2014
Programme
Hamina Tattoo, the International Military Music Festival, is filled with interesting events which take
place within a walking distance from each other. During the event week, you can enjoy great free concerts
in Kesäpuisto Park, the Tattoo Parade at the Town Hall Square, and the stalls and musical performances
of the Tattoo Street. The week culminates with the March Shows in the event arena Hamina Bastion.
There are also many other things going on in Hamina, from a daily market to art exhibitions. You will
enjoy yourself in Hamina Tattoo throughout the day!
week programme for 2014
Tuesday 29 July
9.00 Tattoo Street opens
11.00 Park Concert, Kesäpuisto Park
- Western Military District Headquarters Band, Russia
12.00 Old gardens within the fortress area open
12.00 Programme at the Hamina market place
19.00 A Taste of America Opening Concert, Hamina Bastion
20.00 Tattoo Club, Market Place
- Queen show
Jarkko Ahola and The Air Force Big Band
Wednesday 30 July
9.00 11.00
12.00 12.00 20.00 Tattoo Street opens
Park Concert, Kesäpuisto Park
- Heeresmusikkorps Koblenz, Germany
Old gardens within the fortress area open
Programme at the Hamina market place
Tattoo Club, Market Place
- Michael Bublé show
Mikael Konttinen & The Dragoon Band
- The Combo of the Guards Band & Sami Pitkämö
& Johanna Försti and the soloists of the Guards Band
Thursday 31 July
9.00 10.00
11.00 12.00 12.00 14.00 15.00 Tattoo Street opens
Event arena of Defence Forces open
Park Concert, Kesäpuisto Park
- HMKG, His Majesty The King´s Guard, Norway
Old gardens within the fortress area open
Programme at the Hamina market place
Tattoo Parade, Town Hall Square
Maltti and Valtti & Helsinki Police Band
Nallekopla, Tattoo Club, Market Place
19.00 20.00 March show for invited guests
Tattoo Club, Market Place
“Sata kesää - tuhat yötä”
Paula Koivuniemi & Helsinki Police Band
Friday 1 August
9.00 10.00
11.00 12.00
12.00 14.00
20.00 20.00 Tattoo Street opens
Event arena of Defence Forces open
Park Concert, Kesäpuisto Park
- The Combined Bands of the Lancashire Artillery
and The Duke of Lancaster´s Regiment, Iso-Britannia
Old gardens within the fortress area open
Programme at the Hamina market place
March Show, Hamina Bastion
March Show, Hamina Bastion
Tattoo Club, Market Place
- The big band of His Majesty the King’s Guard of Norway
- Inga Söder & Show Band of the Conscript Band
of the Finnish Defence Forces
Saturday 2 August
9.00 10.00
11.00 12.00 12.00 14.00 21.00
20.00 Tattoo Street opens
Event arena of Defence Forces open
Park Concert, Kesäpuisto Park
- The Japan Ground Self-Defense Force Central Band, Japan
Old gardens within the fortress area open
Programme at the Hamina market place
March Show, Hamina Bastion
March Show, Hamina Bastion
Tattoo Club, Market Place
- Frank Sinatra Show - Anton Häggblom and Navy Band
- Caribbean nights - Laritza Silverio Rojas and
Big Band of Lapland Military Band
Note! The programme may be subject to change prior to the festival. All rights reserved.
Hamina Tattoo 2014 17
Tapahtumapaikat
Nähtävyyksiä ja vierailukohteita
Places to visit and see
1.Kaupunginmuseo, Kadettikoulunkatu 2 B 2.Kauppiaantalomuseo, Kasarminkatu 6
Vehkalahden kotiseutumuseo,
Kuninkaantie 3, Husula
3.RUK-museo, Kadettikoulunkatu 8
4.Marian kirkko, Pikkuympyräkatu 34
5. Johanneksen kirkko, Raatihuoneentori 10
6.Pietarin ja Paavalin ortodoksinen kirkko, Raatihuoneentori 2
7.Raatihuone, Raatihuoneentori 1
8.RUK:n päärakennus, Kadettikoulunkatu 6
S/S Hyöky, Tervasaari
Maatila Tykän tuulimylly,
Tykäntie 28, Kannusjärvi
Museolaiva Merikarhu,
Tervasaari
Lisätietoja / More information
www.visithamina.fi
Mini Tattoo
Hamina Tattoo näkyy ja kuuluu myös
pääkaupungissamme tiistaina 29.7.2014 klo 12.00. Tule hakemaan
tunnelmapaloja Hamina Tattoon marssishow-esityksistä Helsingin
Senaatintorilla järjestettävästä Mini Tattoosta.
Ensimmäinen Mini Tattoo järjestettiin Helsingissä vuonna 1990, jolloin Helsingin kaupunki vietti 440-vuotissyntymäpäiväänsä. Kuviomarssiesitykset upposivat yleisöön ja tuosta vuodesta lähtien lähes
poikkeuksetta Haminan kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali
on tuonut pienen makupalan Tattoosta pääkaupungin iloksi. Mini
Tattoossa esiintyvät Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta, His
Majesty The Kings Guard Norjasta, Heeresmusikkorps Koblenz
Saksasta sekä Japanin Itsepuolustusvoimien keskussoittokunta.
Mini-Tattoo
The Hamina Tattoo can also be seen and heard in Helsinki on
Tuesday 29 July 2014 at 12.00. Come and get a feel of the March
Shows of the Hamina Tattoo in the Mini-Tattoo arranged at the
Senate Square in Helsinki!
The first Mini-Tattoo was held in Helsinki in 1990, when the City
of Helsinki celebrated its 440th anniversary. The public were
infatuated by the figure march shows, and since that year the
international military music festival of Hamina has brought a little
sample of the Tattoo to Helsinki almost every time.
18 Hamina Tattoo 2014
Venues
4.
5.
8.
7.
1.
6.
2.
Tove Janssonin maalaukset
3.
nähtävillä Hamina Tattoo viikolla 29.7.- 2.8. klo 14.00-18.00
Hotelli Seurahuone, Marskin sali, Pikkuympyräkatu 5
Vapaa pääsy! Lisätietoa: www.hamina.fi/fi/Asukkaat/Kulttuuri
Paintings by Tove Jansson
on display during the Hamina Tattoo week 29 July to 2 August at 14.00-18.00
Hotel Seurahuone, Marskin Sali, Pikkuympyräkatu 5
Free admission! Further information: www.hamina.fi/fi/Asukkaat/Kulttuuri
Lasten Hamina Tattoo
Festivaaliviikolla monenmoista
ohjelmaa myös lapsille
Tiistaina 29.7 Eeva Vilkkumaa juontaa Mini-Tattoon Helsingissä ja illan
avajaiskonsertin a Taste
of America Hamina Bastionissa. Lisäksi hän juontaa kaikki marssishow’t
sekä perjantain 1.8.
Itämeri tapahtuman
Raatihuoneentorilla.
mm.
• To 31.7. klo 12 Torilava
Haminan Teinisirkuksen esitys
• To 31.7. klo 15 Tattoo-klubi
MALTIN & VALTIN sekä Helsingin poliisisoittokunnan Nallekoplan konsertti
• La 2.8. klo 13, 16 ja 18 Arvilommin talon hevostalli
Nukketeatteri Satuaarre näytelmällä Oli kerran Onnimanni
Hamina Tattoon juontaa Eeva Vilkkumaa.
Hän on musikaalitähti ja tekniikan tohtori
(väittelee kesäkuussa 2014).
Eeva Vilkkumaa on loistanut solistina kymmenissä musikaaleissa. Näistä tunnetuimpia ovat sekä Helsingin Kaupunginteatterin
Grease ja Tuhkimo sekä Turun Samppalinnan menestys Legally Blonde. Hänen tohtorin tutkintonsa on sovelletun matematiikan
alueelta.
Kuva:Tanja Pekkanen
Hamina Tattoo 2014 19
Liikennejärjestelyt
Ka
ivo
kat
u
Bussiryhmät:
Haminaan saapuvien bussiryhmien toivotaan jättävän matkustajat
torin eteläpäähän (Kaivokatu 8 kohdalle). Saapuminen bussipysäkille
(Kaivokatu 8 kohdalla) Satamakadun kautta etelän suunnasta.
Bussiparkki Merikadun eteläpuolella.
Raatihuoneentori:
Liikenne Raatihuoneentorilla on katkaistu Mannerheimintien ja
Mariankadun välisellä alueella 28.7.-3.8.2014.
Liikenne Mannerheimintieltä itään päin ohjataan Isoympyräkatua
Kadettikoulunkadulle.
Tattookatu:
Fredrikinkatu toimii Tattoo-katuna 28.7.-3.8.2014. Tattoo-katu on
suljettu ajoneuvoliikenteeltä välillä Raatihuoneentori - Vallikatu.
Keskustan katujen liikenteen sujuvuuden vuoksi pyydämme huomioimaan liikennemerkein osoitetut liikenne- ja pysäköintirajoitukset.
20 Hamina Tattoo 2014
P
Tattoo-viikon
pysäköintialueiden
osoitteet:
P4: P5: PINV: P Tervasaari: PBUS: Laurinkatu
Kari Lindbergin katu
Rauhankatu 9
Tervasaari
Merikatu
Pelastuuko Itämeri?
Kysy mitä tahansa
– konkarit vastaavat
Perjantaina 1.8. klo 12.00 – 13.00
Speakers’ Corner Raatihuoneentorilla
Keskustelua johdattelee Eeva Vilkkumaa.
Keskustelemassa:
Felix Karmazinov, pääjohtaja, Pietarin kaupungin vesilaitos
Juhani Kaskeala, amiraali evp, Hamina Tattoon kunniapuheenjohtaja
Seppo Knuuttila, erikoistutkija, Suomen Ympäristökeskus
Juha Nurminen, hallituksen puheenjohtaja, John Nurmisen Säätiö
Heli Saavalainen, toimittaja, Helsingin Sanomat
Kuva: Jukka Nurminen
Aamukahvit
kaupunginmuseolla
Kadettikoulunkatu 2 B
Klo 10.00 alkaen
Tietoiskuja Itämeren historiasta
31.7.-2.8.2014 klo 10.15-10.45
Aiheet ja puhujat
31.7. Itämeren historia tietokirjojen innoittajana
- Maria Grönroos
1.8. John Nurmisen Säätiön kokoelmien aarteita
- Juha Nurminen
2.8. Mitä vanhat merikartat kertovat
- Maria Grönroos
Liput Hamina
Tattoon
tapahtumiin
Lippupalvelusta
Lippupalvelun puhelinpalvelu 0600 10 800 (1,98 €/
min+pvm), nettikauppa www.lippupalvelu.fi sekä Lippupalvelun lippukaupat kautta maan.
Tekstit: Hamina Tattoo • Valokuvat: Hamina Tattoo, Petri Hiironen, Janne Leppänen, Jukka Nurminen, Tanja Pekkanen, John Nurmisen Säätiön kokoelmat
Ulkoasu: Mirja Näkki • Painopaikka: Painokotka Oy, 2014
Hamina Tattoo 2014 21
Kahviloita ja ravintoloita Haminassa
Restaurants and cafes in Hamina
Kahvilat / Cafes
• Konditoria-kahvila Huovila
Fredrikinkatu 1
• Raati-Cafe Kaneli
Raatihuoneentori 1
• Puistokahvila
Isoympyräkatu 17
• Kahvila Varvara
Puistokatu 2
• Lounaskahvila Tervasaari
Tervasaari
• Terassikahvila Aallokko
Tervasaari
• Torikahvila Kesähelmi
Kauppatori
• Kahvila Tori
Kauppatori
• Kahvila-olohuone Jaspis
Isoympyräkatu 30 B
Ravintolat / Restaurants
Tattoo-ravintola Hamina Bastionin holvistossa
Vanajanlinna Catering. Tattoo-menu ennakkovarauksilla
aina 2,5 tuntia ennen marssishow’ta.
Varaukset puh. 0600 550 120 (0,80€/min)
Tattoo-klubi olut- ja ruokaravintola Kauppatorilla
avoinna joka päivä klo 11 alkaen.
Puh. 044 551 4530 tai 0500 495 186
Tattoo restaurant within the Hamina Bastion,
Vanajanlinna Catering. Tattoo menu with advance
reservations 2½ hours before each March Show. Reservations
tel. +358 600 550 120 (0.80 €/min).
The Tattoo Club with its beer and food restaurant
at the Market Place is open every day from 11.
Tel. +358 44 551 4530 or +358 500 495 186.
22 Hamina Tattoo 2014
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Tattoo-ravintola Hamina Bastionin
holvistossa, Vanajanlinna Catering
Raatihuoneenkatu 12
Tattoo-klubin ravintola, Tolvanen Catering
Haminan Kauppatori
Haminan varuskuntakerho
Kadettikoulunkatu 3
Ravintola Rosso
Isoympyräkatu 15
Ravintola Kamu
Sibeliuskatu 32
Lounashuone Kustaa
Sibeliuskatu 28
ABC Kippari
Satamakatu 2
Hesburger
Isoympyräkatu 15
Kotipizza
Sibeliuskatu 32 A
Rosvopaistiravintola Pop-Cafe
Mäenpääntie 43, Pyhältö
Ravintola Kiina
Fredrikinkatu 5 B
(Oikeudet ohjelmamuutoksiin pidätetään)
Hamina Bastionin yleisötapahtumia 2014
La - su 10.-11.5. klo 10-16
Kaikkien rotujen
kansainvälinen koiranäyttely
Liput: 5 €, lapset (alle 12 v.) vapaa pääsy.
Järj. Kaakon Kennel-Kerho ry
La 17.5. klo 10-16
Hamina Bastioni Gun Show
Asemyyntinäyttely Bastionin historiallisen
linnoituksen holvistotiloissa.
Liput: 8 €, sotaveteraanit ja lotat sekä
lapset (alle 12v. vanhempien seurassa)
vapaa pääsy.
Järj. AseKerho-93
La 7.6. klo 10-15
Kesätuulella Haminassa!
- Lasten Bastioni
Areenalla lasten pomppula, Lelun Karting
polkuautorata klo 10-15. Talutusratsastusta
klo 11-14. (Ohjelmapalvelut maksullisia).
Järj. Haminan kaupunki
Pe 13.6. klo 18-02
Haminan Yö
Suomalaiset supertähdet Hamina Bastionin areenalla.
Esiintyjät: klo 20.00 Cheek,
klo 22.00 Jari Sillanpää, klo 24.00 Popeda
Järj. Eastway Live Oy
Liput: Peruslippu toimituskuluineen
ennakkoon 39 € / ovelta 45 €
Priority-lippu toimituskuluineen
ennakkoon 69 € / ovelta 75 €
Perhelippu (2 aikuista + 2 enintään
15v. lasta) toimituskuluineen
ennakkoon 119 €
www.menolippu.fi
www.lippupalvelu.fi
– puh. 0600 10800
(1,98 euroa/min + pvm)
S-Etukortti tarjous:
Peruslippu 36,00€/Perhelippu 99,00€
Katso myyntipisteet: www.haminabastioni.fi. Voimassa näissä myyntipisteissä niin
kauan kuin lippuja riittää
La 14.6. klo 10-18 su 15.6. klo 10-16
Sepra- ja Maaseutumarkkinat
Virolaista ja kymenlaaksolaista kulttuuria
ja osaamista esittelevien markkinoiden
myyntituotteina ovat virolaiset sekä
kymenlaaksolaiset käsityöt, lähiruoka
sekä kala.
Vapaa pääsy!
Järj. Haminan kaupunki ja
Kehittämisyhdistys Sepra ry
Ma - la 7.-12.7.
Petanque SM -kilpailut
2014 vuoden Petanque SM-kisaviikko
pelataan Haminan Bastionin areenalla.
Pelit alkavat kisapäivinä klo 9.00.
Vapaa pääsy!
Järj. Suomen Petanqueliitto ry.
Ti 29.7. klo 19.00 Hamina
Tattoon avajaiskonsertti
- A Taste of America
To 30.7. klo 19.00 Hamina Tattoon kutsuvierasnäytös
Pe 1.8. klo 14.00 ja 20.00
– la 2.8. klo 14.00 ja 21.00
Hamina Tattoo – marssishow´t
Tapahtumaviikon huipentumana ovat
näyttävät marssishowesitykset.
Järj. Haminan kaupunki
Pe 15.8. klo 19.00
Haminan Kesäteatteri
Sotilasfarssi Kolsilan Korohoro
Uhtualla –ensi-ilta
Tervetuloa nauttimaan ja nauramaan
Kolsilan miästen edesottamuksille
– hullu kuiten! Ohjaaja Jalle Niemelä,
käsikirjoitus Jari Nenonen
Muut esitykset 17.8. - 31.8.
Katso tarkemmat näytösajat ja lipunmyynti: www.haminanteatteri.fi
Järj. Haminan Teatteri
Pe 19.9. klo 18-24
Valojen Yö
Valojen Yö on alueen yhteinen
karnevaali, joka tarjoaa kävijöilleen
kulttuuria, valoa ja iloa pimenevään
syksyyn. Hamina Bastionissa illan
aikana värikästä ohjelmaa ja näyttävä
ilotulitus.Vapaa pääsy!
Järj. Haminan kaupunki
Pe - su 19.9.-21.9.
Valojen Yö Shakkifestivaali
Perjantaina Shakkiliitto esittäytyy
osana Valojen Yö ohjelmaa, mm. näytösotteluita, haastepelejä. Shakkiturnaus holvistossa 20-21.9.
Vapaa pääsy!
Järj. Suomen Shakkiliitto
Pe - su 10.-12.10.
Kymen shakin elokelpoinen
viikonlopputurnaus
Kymen Shakki järjestää elo- ja
selokelpoisen viikonlopputurnauksen
Hamina Bastionin holvistotiloissa.
Vapaa pääsy!
Järjestäjä: Kymen Shakki
La-su 13.-14.12. klo 10-16
Wanhan Holviston Joulu
Joulumieltä tuova perinteinen, jo
kahdettatoista kertaa järjestettävä
tunnelmallinen myyntitoritapahtuma. Bastionin holvistotiloissa sekä
kenttäalueella on myynnissä erilaisia
jouluherkkuja ja käsityötuotteita.
Jouluista ohjelmaa.Vapaa pääsy!
Järj. Haminan kaupunki
Ke 31.12. Haminan kaupungin Uuden Vuoden ilotulitus
Hamina Bastionissa juhlistetaan vuoden vaihdetta Haminan kaupungin
uuden vuoden vastaanoton merkeissä.Vapaa pääsy!
Järj. Haminan kaupunki
Pienemmät tilaisuudet mahdollistuvat Holvistoravintola Bastionissa ympäri vuoden! www.holvistoravintolabastioni.fi
www.haminabastioni.fi
Hamina Tattoo 2014 23
Haminan matkailu- ja tapahtumatoimisto
Hamina Tourist and Event Service
Raatihuoneentori 16, 49400 Hamina, Finland
Tel. +358 40 199 1330, [email protected]
www.visithamina.fi
24 Hamina Tattoo 2014
www.facebook.com/visithamina
HAMINA TATTOO
Haminan kaupunki, City of Hamina
Raatihuoneentori 16, PL 70, 49401 Hamina, Finland
Tel. +358 40 199 1426, [email protected]
www.haminatattoo.fi
www.facebook.com/Hamina.Tattoo.Finland